KANKAANPÄÄN ITÄOSAN SUOT JA NIIDE N TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S MAAPERÄOSAST O RAPORTTI P 13.4/85/17 3 CARL-GÖRAN STEN J A LASSE SVAHNBÄC K KANKAANPÄÄN ITÄOSAN SUOT JA NIIDE N TURVEVAROJEN KÄYTTÖKELPOISUUS ~ r cr,~~,,j ~ : ~ V~,._~ -3.~. `.n ;~. ~, J~.~^1-u ~ a_,.~,, I ~. ; ESPOO 1985

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT 6 2.1 Maastotutkimukset 6 2.2 Laboratoriotutkimukset 8 2.3 Suokartat ja profiilit 8 3 KANKAANPÄÄN ITÄOSAN SUOT JA SOISTUNEISUUS 1 1 4 SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSIA 1 2 4.1 Soveltuvuus kasvuturpeeksi 1 2 4.2 Soveltuvuus polttoturpeeksi 1 3 5 SUOKOHTAINEN TARKASTELU 1 6 6 TUTKIMUSTULOKSET 10 1 6.1 Pinta-ala 10 1 6.2 Turvemäärä ja keskisyvyys 10 1 6.3 Turvelajit ja liekoisuus 10 4 6.4 Turpeen maatuneisuus 10 4 6.5 Turpeen kemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet 10 6 6.6 Suotyypit ja ojitus 10 6 6.7 Pohjamaalajit 11 0 6.8 Kasvuturvevarat 11 0 6.9 Polttoturvevarat 11 2 6.10 Soiden suojelu 11 2 7 YHTEENVETO II 7 KIRJALLISUU S Kansikuvassa Kankaanpään Viheräperänkeidas. Kuvan oikeassa laidassa Vap o Oy :n turvetuotantoalue, vasemmalla luonnontilainen suojelualue.

- 5-1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on suorittanut Kankaanpään itäosissa (kartta - lehdet 2122 02-03 ja 2211 01-02) turvetutkimuksia vuosina 1978, 1982, 1983 ja 1984. Suoritetut tutkimukset liittyvät valtakunnalliseen turve - varojen kokonaisinventointiin sekä maanmittaushallituksen kanssa suoritettavaan maaperän yhteistyökartoitukseen mittakaavassa 1 : 20 000. Turvevarojen kokonaisinventoinnin ensisijaisena tarkoituksena on palvell a turpeen teollisen hyötykäytön suunnittelua. Myös turpeen pientuotantomandollisuudet on selvitetty soittain. Erityisesti huomiota on kiinnitetty polttoturpeen raaka-aineeksi soveltuvien turpeiden ja niiden hyödyntämiseen kelpaavien alueiden etsimiseen. Lisäksi on pyritty selvittämää n turpeen soveltuvuus kasvuturpeeksi. Suoritetuissa tutkimuksissa on selvitetty kaikkien yli 20 ha :n suuruisten, yli 0,3 m syvien soiden (25 kpl) pinta-alat, turvemäärät ja turpee n laatu (kuva 1).

- 6-2 TUTKIMUSMENETELMÄ T 2.1 Maastotutkimukse t Maastotutkimuksissa on noudatettu Geologisen tutkimuslaitoksen "Turve - tutkimusten maasto-oppaan" (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1978) menetelmiä. Myös vuonna 1978 tehdyt tutkimukset ovat vertailukelpoisia myöhempie n tutkimusten kanssa, sillä tutkimusten peruspiirteet noudatteliva t nykyisiä menetelmiä. Merkittävimmät suot tutkittiin linjaverkostomenetelmällä ja pienet suot hajapistein, jolloin pyrittiin 2-3 pisteen tiheyteen kymmentä hehtaaria kohti. Linjaverkosto laadittiin peruskarta n (1 : 20 000) avulla siten, että selkälinja kattaa suon hallitsevan osan. Selkälinjaa täydennettiin tarpeen mukaan kohtisuorilla poikkilinjoilla. Apulinjat ovat poikkilinjojen väleissä ja syvyyden luotauspisteet ova t 50 m :n välein ja tutkimuslinjastolla aina 50 m :n kohdalla kairauspisteiden välissä. Tutkimuslinjat vaa'itettiin 50 metrin välein ja korkeude t sidottiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi (luonnontilaisena tai ojitukse n myötä muuttuneena), suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys (% :eina suon pinta-alasta) sek ä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm :einä), puuston puulajisuhtee t (% :eina), puuston tiheysluokka ja mandolliset hakkuut. Kairaukset on suoritettu 50 cm :n kannulla varustetuilla Hiller- ja venäläisellä kairalla. Kairauksin turvekerrostumista määritettiin desimetri n tarkkuudella pääturvelajit lisätekijöineen sekä niiden suhteelliset osuu - det (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) ja tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikolla). Lisäksi huomioitiin suon pohjamaalaji. Turvelajit ja pohjamaalajit sekä niiden symboli t on esitetty kuvassa 2. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen osuus (liekoisuus) määritettii n siten, että tutkimuspisteen ympäristö luodattiin kanden metrin syvyytee n kymmenessä eri kohdassa. Todetut lieko-osumat ilmoitetaan erikseen 0 ja 1 sekä 1 ja 2 metrin välisestä syvyyskerroksesta kantopitoisuusprosenttein a turvemäärästä.

- 7 - Kankaanpään itäosassa tutkitut suot 1. Teerilammenkeida s 2. Hohkanev a 3. Soutamatonkeida s 4. Rahkakeida s 5. Isokeida s 6. Haapanev a 7. Prunninnev a 8. Sahapukkikeida s 9. Mustakeida s 10. Mansinev a 11. Leponev a 12. Kulhuankeida s 13. Uiheräperänkeida s 14. Sahrakeida s 15. Pitkäsu o 16. Majamaankeida s 17. Kortesnev a 18. Kortesneva N 19. Ylinev a 20. Kommokeida s 21. Isonniemenkeida s 22. Multikeida s 23. Hautahohk a 24. Honkakeida s 25. Hirvikeida s Kuva 1. Kankaanpään itäosassa tutkitut suot ja tutkimustapa.

- 8 - Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmää modifioiden. Kanto - pitoisuus on jaettu viiteen ryhmään seuraavasti : liekoja esiintyy erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %, runsaast i (3-4 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). Suon turvemäärä on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa noudattaen (Tuittil a 1982). Siinä on määritetty erikseen suon eri syvyysvyöhykkeiden (0,3-0,9 m, 1,0-1,9 m, 2,0-2,9 m jne.) pinta-alat ja keskisyvyydet. Näide n avulla laskettujen vyöhykkeiden sisältämät turvekuutiot on summattu. 2.2 Laboratoriotutkimukse t Osasta soista on otettu näytteet laboratorioanalyysejä varten. Näytteenottopaikka valittiin siten, että sen turve edustaisi suon turpeide n keskimääräisiä ominaisuuksia. Näytteenotossa on käytetty mäntäkairoja, jotka halkaisijaltaan ovat 50 ja 80 mm. 80 mm :n kairalla otetut näyttee t ovat tarkkatilavuuksisia (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). Näytteistä määritettiin heti näytteenottohetkellä kentällä turvelaji j a maatuneisuus. Laboratoriossa määritettiin happamuus (ph-aste), vesipitoisuus % :eina märkäpainosta (105 C :ssa kuivattuna), kuiva-aineen määr ä tilavuusyksikössä (kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus % :eina kuiva-aineesta (81 5 ± 25 C :ssa poltettuna) sekä lämpöarvo (MJ/kg). Vesipitoisuus ja kuiva - aineen määrä on ilmoitettu vain tarkkatilavuuksisista näytteistä. Lämpö - arvo on laskettu tehollisena sekä kuivista turpeista että turpeista, joi - den (käyttö)kosteus on 50 %. 2.3 Suokartat ja profiili t Jokaisesta tutkitusta suosta on laadittu suokartta (1 : 10 000) helpottamaan tulosten tulkintaa. Kartasta ilmenevät'kairauspisteiden sijainnit. Pisteen yläpuolella oleva luku ilmoittaa pisteen keskimaatuneisuuden j a alapuolella olevan luvun osoittaja heikosti maatuneen pintakerroksen j a nimittäjä koko turvekerroksen paksuuden dm :einä. Karttoihin on piirretty myös turpeen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (1 m, 2 m, 3 m jne.). Karttoihin piirretty yhtenäinen rajaviiva on kairauksin todettu geologi - sen suon (turvetta yli 0,3 m) raja.

- 9 -

- 10 - Taulukko 1. Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeet. PALATURPEEN LUOKITUS 198 2 POS. * OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU PlO LAATU P12 LAATU P1 3 3 Kosteus, toimituserä 30 50 30 45 20 3 8 4.4 Tehollinen lämpöarvo MJ/kg 10 12 1 3 saapumistilassa, vähintään MWh/m ' 1,0 1,2 1, 3 5.1 Tuhka kuiva aineessa, ma x kuukausikeskiarvo 10 10 7 toimituserä (tarvittaessa) % 15 15 1 0 6 Tuhkan sulamis - käyttäytyminen* * 8 Kappalekoko, max mitat mm 150x200x 150x200x loxloo x 300 300 20 0 10 Murskan määrä, alle 20 mm, max 20 15 5 11 Rikkipitoisuus, ilmoi - tetaan jos yli 0,3 0,3 0, 3 * Positionumerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeesee n ** Ilmoitetaan, jos puolipallopiste on alle 1120 C (Turveteollisuus 3 1982 ) JYRSINTURPEEN LUOKITUS 197 6 POS. OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU J9 LAATU J11 LAATU J11 S 3 Kosteus 40 55 40 55 40 5 5 4.4 Tehollinen lämpöarvo Hu MJ/kg yli 8 11 ± 2 11 ± 2 MJ/m ' yli 2500 yli 3000 yli 300 0 5.1 Tuhka, kuukausikeskiarvo, max 10 8 8 yksittäinen näyte, max 14 12 1 2 5.2 Tuhkan sulamiskäyttäytyminen x x x 5.3 Tuhkan kemiallinen koostumus x x x 6 Kuljetustilavuuspain o likimain kg/m ' 250 450 250 450 250 45 0 7 Karkeus, ritilän mitat mm 100 x 200 100 x 200 40 x 4 0 9 Puun määrä, max i 8 8 8 11 Rikkipitoisuus y y y Tuotanto, käsittely ja kuljetus tapa ym. lisätiedot x x x HUOM. : Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mandollisimman vapaa lumesta ja jäästä. x ilmoitetaan tarvittaessa y ilmoitetaan, jos on yli 0,3 % Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäistapauksiss a soveltaa poikkeavia laatuvaatimuksia. Pos. numerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmääritysohjeesee n (Turveteollisuus 3 1976)

- 11 - Turvekerrostumien rakennetta kuvataan poikkileikkausprofiilein. Maatuneisuutta kuvaavissa profiileissa v. Postin 10-asteikko on jaettu kolmee n eri luokkaan : heikosti maatunut (H 1-3), heikohkosti maatunut (H 4) j a kohtalaisesti ja hyvin maatunut (H 5-10). Turvelajiprofiileissa on kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi (luonnontilaisena tai muuttuneena) ja liekoisuus (osoittajassa ovat 0-1 m :n syvyydessä oleva t osumat ja nimittäjässä 1-2 m :n syvyydessä olevat osumat). Kairauspis - teen paikka on merkitty profiilien pintaan pienellä pystyviivalla. Linja n suunta ja suon absoluuttiset korkeudet ovat profiilikehyksien yläreunois - sa. Edellä kuvatut suokartat ja profiilit ovat olleet apuna selvitettäes - sä mandollisesti teolliseen tuotantoon soveltuvien kasvu- ja polttoturpeiden esiintymisen laajuutta ja määrää. 3 KANKAANPÄÄN ITÄOSAN SUOT JA SOISTUNEISUU S Kankaanpään itäosan suot sijaitsevat Etelä-Suomen rannikkoalueen konsentristen kermikeidassoiden alueella. Soiden osuus maa-alasta vaihtele e alueen eteläosan 20 % :n osuudesta pohjoisosien 50 % :iin. Soistuneimmat ovat Pohjankankaan ja Hämeenkankaan reuna-alueet. Maan kohoaminen tutkimusalueella on nykyisin Kääriäisen (1966) mukaan 7, 0 7,2 mm/a. Tutkittu suoalue sijaitsee keskimäärin 116 m mpy, ja se n kuroutumisiäksi muinaisesta Itämerestä on n. 8300 vuotta (BP). Soittai n kuroutumisajankohta vaihtelee Soutamatonkeitaan (82 m mpy) n. 7300 vuott a vanhasta alueesta Hautahohkan (139 m mpy), Honkakeitaan (137 m mpy) j a Hirvikeitaan (134 m mpy) n. 8600 vuotta vanhoihin alueisiin.

- 12-4 SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSI A Soiden hyödyntämismandollisuuksia on useita. Rehevät ohutturpeiset suot j a soiden reunaosat on paikoin raivattu viljelymaaksi. Ravinteikkaat suot j a suon osat ovat myös kelvollisia metsänkasvatukseen, suon pintakerrokse n kuivattavan ojituksen jälkeen. Turvetta on aikaisemmin käytetty yleisesti maanparannusaineena. Saraturve ja puusaraturve soveltuvat sinänsä maanparannukseen. Toisaalta käyttämäll ä turvepehkua kuivikkeena on saatu runsastyppistä maanparannusainetta. Joillakin soilla tämän tapaisesta käytöstä ovat muistoina vanhat, umpeen - kasvavat turpeennostohaudat. Nykyisin turvetta käytetään yleisimmin polttoturpeena energiantuotantoo n ja kasvuturpeena viljelytarkoituksiin. Turpeesta voidaan lisäksi valmista a metallurgista koksia, aktiivihiiltä, turvevahaa ja useita muita kemiallisia tuotteita. Maastamme puuttuu Keski-Euroopassa hyvin merkittäv ä turpeen käyttö terveyttävänä, ns. balneoterapisena kylpyturpeena. Soilla, välittömien hyödyntämismandollisuuksien lisäksi, on myös merkitystä luonnonsuojelullisesti arvokkaina alueina. Valtakunnalliseen soiden - suojelun perusohjelmaan (1981) on valittu soita, jotka ovat säilyttänee t alkuperäisen suoluontonsa ja jotka edustavat alueellisesti tyypillisi ä suoekosysteemejä. 4.1 Soveltuvuus kasvuturpeeks i Kasvuturpeella tarkoitetaan kasvualustaksi ja maanparannuskäyttöön soveltuvaa heikosti tai heikohkosti maatunutta rahkaturvetta (liite ). Para s kasvualusta saadaan AcutifoZia-ryhmään kuuluvista rahkasammalista. Erityisesti rahkanevoille ja rahkarämeille tyypillinen Sphagnum fuscum -turve o n erittäin hyvälaatuista. Rahkaturve on yleensä muodostunut monista rahkasammallajeista, ja usein niiden lisäksi siinä on paikoin lisätekijän ä tupasvillaa, tupasluikkaa, suoleväkköä tai varpuainesta. Nämä lisätekijä t heikentävät rahkaturpeen ominaisuuksia kasvuturpeen raaka-aineena. Heikosti maatunut rahkaturve - (H 1-3) soveltuu hyvin kasvuturpeeksi, heikohkost i maatunut (H 4) soveltuu vähemmän vaativaan kasvuturvekäyttöön ja viherrakentamiseen.

- 13 - Teolliseen kasvuturvetuotantoon soveltuvia yli 30 ha :n suuruisia alueit a on tutkituissa soissa. Näiden lisäksi on pienemmissä soissa kasvutur - peeksi soveltuvaa turvetta lähinnä suon pintaosissa. Tällaisten pientuotantoon soveltuvien soiden tuotantopinta-ala voi olla 1-30 ha, ja turvekerroksen paksuudeksi riittää 0,5-1,0 metrin kerros. Parhaiten kasvuturvetuotantoon soveltuvat rahkanevat ; niiden, samoin kui n rahkarämeiden, pintaturve on tasalaatuista ruskorahkasammalturvetta. Rahkarämeillä kuitenkin mandolliset puiden jäännökset heikentävät turpee n laatua ja vaikeuttavat turvetuotantoa. Avosuot, joilla keidasrämeet, silmäkenevat ja lyhytkortiset nevat vuorottelevat, soveltuvat kasvuturvetuo - tantoon, mutta soiden pintakuviointi vaikeuttaa turvekenttien muotoilua. Keidasrämeillä voivat paikoin ohuet, kohtalaisesti maatuneet kerrokset j a mandolliset varpujen jäännökset heikentää kasvuturpeen laatua. Lyhytkortisilla nevoilla kasvuturpeen laatua heikentävät usein tupasvillan j a suoleväkön jäännökset, jotka ovat kuitenkin seulomalla poistettavissa. Lisäksi lyhytkortisten nevojen rahkasammallajeista ei muodostu parast a mandollista kasvuturvetta. Allikkoiset ja silmäkkeiset keidassuot ovat joko tuotantoon kelpaamattomia tai vaikeasti käyttöön otettavissa. Keidassoiden reunaluisuilla liekoisuus, varpumaisten kasvien jäännökset ja turvekerrostossa esiintyvä t keskinkertaisesti tai hyvin maatuneet turvelinssit alentavat turpee n käyttöarvoa siten, että niistä on saatavissa korkeintaan laatuluokkaan I I kuuluvaa kasvuturvetta. 4.2 Soveltuvuus polttoturpeeks i Polttoturpeeksi soveltuvat kaikki vähintään keskinkertaisesti maatunee t turpeet. Rahkavaltaisisten turpeiden maatuneisuuden tulisi olla H5 - H10. Varsinais-Suomessa ei juuri ole soita, jotka kokonaisuudessaan kelpaisi - vat polttoturvesoiksi. Soiden erilliset landekkeet ja reuna-alueet sek ä muutamat harjujen reuna-alueitten suot ovat kuitenkin turvelajinsa j a maatuneisuutensa perusteella sopivia polttoturvesoiksi. Turveteollisuusliiton polttoturpeen laadunmääritysohjeen (Turveteollisuusliitto 1976 j a 1982) mukaiset laatuvaatimukset on esitetty taulukossa 1.

- 14 - Heikosti maatuneiden turpeiden poltto ei ole yleensä taloudellisest i kannattavaa. Käyttöä rajoittaa turpeen alhainen aumatilavuuspaino (n. 12 0-150 kg/m 3 ), joka alentaa tilavuusyksikön energiasisältöä (MWh/m3 ) j a sen mukana kohottaa kuljetuskustannuksia. Myös turpeen kasvikoostumu s vaikuttaa sen palamisominaisuuksiin ; saravaltaisilla, heikosti ja kohtalaisesti maatuneilla turpeilla lämpöarvo on jonkin verran korkeampi kui n rahkavaltaisilla. Tosin edellisten tuhkapitoisuus Kankaanpäässä on selvästi suurempi kuin jälkimmäisten. Kasvuturpeeksi soveltuvien turpeide n lämpöarvo on Kankaanpäässä keskimäärin 13 % alhaisempi kuin polttoturpeeksi soveltuvien turpeiden. Alueen soiden turvekerrostumissa on usein päällimmäisenä kerroksena hei - kosti maatunutta rahkaturvetta, mikä vaikeuttaa polttoturpeen tuotantoa. Tämä kerros on joko poistettava tai, sen ollessa riittävän ohut, sekoitettava alla olevaan paremmin maatuneeseen kerrokseen. Kankaanpään soill a tämä kerros on vaihtelevan paksuinen. Heikosti maatuneen kerroksen paksuuden ollessa yli 1 metriä, on se tarkoituksenmukaista käyttää esimerkiksi kasvuturpeena tai maanparannusaineena. Tämän jälkeen tulee polttoturpeeksi soveltuvan turpeen tuotanto mandolliseksi. Suurimmalla osalla Kankaanpään soista ovat niiden kehityksen aikana vallinneet erilaiset metsättömät avosuotyypit. Näin myös turvekerrostumiss a liekojen osuus on yleensä hyvin alhainen. Polttoturvesuon tulee sijaita lähellä kulutuspistettä autokuljetuksess a yleensä alle 100 km :n etäisyydellä, mutta rautateitse turpeen kuljettaminen kannattaa yli kaksikin kertaa pitemmän matkan. Suon pinta-alan tulis i olla teollista tuotantoa ajatellen yli 30 ha :n suuruinen, mutta pienyrittäjän tarpeisiin riittää jopa alle 10 ha :n suo. Tilakohtaiseen tuotantoo n riittävänä suoalana voidaan pitää jo alle 1 ha :n aluetta. Tekijöitä, jotka vaikuttavat edullisesti suon hyödyntämiseen, ovat suon yhtenäinen muoto, riittävä syvyys (keskimäärin vähintään 1,5 m), aikaisempi ojitus j a hyvät tieyhteydet. Haittaa aiheuttavat suon pohjan epätasaisuus ja kivi - syys, suon pinnan kulju- ja allikkoalueet sekä turpeen korkea tuhka - pitoisuus.

- 15 - Polttoturve voidaan jakaa tuotantomenetelmien mukaisesti jyrsinturpeesee n ja palaturpeeseen. Edellinen on suon pinnalta jyrsittynä koottava raaka - aine, joka on tällä hetkellä yleisempää etenkin suurkulutuksessa. Palaturvemenetelmällä saadaan kappalemaista polttoainetta. Se soveltuu pää - asiassa pienkattiloihin. Näin palaturpeen käyttökohteina ovat lähinn ä yksityiset kiinteistöt ja pienet kuntakohtaiset aluelämpökeskukset. Polttoturpeen tuottamiseen soveltuvan suon luokittelu perustuu pääasiass a turpeen laatuun ja suon muotoon. Suon koko ei ole palaturvesoilla kovinkaan ratkaiseva päinvastoin kuin jyrsinturvesoilla. Maatalousvaltaisiss a kunnissa pientuottajien tai sivuelinkeinona turvetta nostavien maanviljelijöiden panos on merkittävä kuntakohtaisen tai pienempien lämmitys - yksiköiden polttoaineen tuottamisessa. Palaturpeen vuosisato on 300-70 0 tuotanto-m3/ha, pääasiassa sääoloista riippuen..

- 16-5 SUOKOHTAINEN TARKASTEL U 1. Teerilammenkeidas(kl. 2122 02, x = 6844,0, y = 2427,5) sijaitsee noi n 17 km Kankaanpään keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus on noin 100-104 m mpy, ja pinta viettää koilliseen ja kaakkoon, jonne myös vedet las - kevat. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin kalliomäkiin ja saarekkeisiin. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja tutkimuspistetiheys on 0,6/10 ha (kuv a 3). Teerilammenkeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (92 %), joist a vallitsevimpina ovat isovarpurämeet (80 %) ja rahkarämeet (5 %). Nevoja o n 8 %. Yleisimpiä nevatyyppejä ovat lyhytkortiset nevat (4 %) ja rahkaneva t (4 %).

- 17 - Tutkimuspistehavainnot osoittavat, että 10 % suoalasta on luonnontilaista. Puusto on pääosin taimikkoa ja vajaatuottoista. Se on mäntyvaltaista j a keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 34 % ja mättäi - den korkeus 3 dm. Suo on lähes kokonaan ojitettu lukuun ottamatta länsi - osia. Turpeen keskimaatuneisuus on H 4,8. Heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus on H 3,5 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 5,3. Taulukossa 2 on esitetty Teerilammenkeitaan pinta-alat, keskisyvyy - det ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 6,2 m, on tavat - tu pisteestä P4. Taulukko 2. Teerilammenkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. I Alue I Pinta-I Keskisyvyys (m) I Turvemäärä(milj.suo-m 3 ) I ala I pinta 1 pohja I yht. I pinta I pohja yht. I 1 ha 1 H 1-4 I H 5-101 H 1-101 H 1-4I H 5-101 H 1-101 % I I Koko suot 133 I 0,5 1 1,3 1 1,8 I 0,62 I 1,70 I 2,32 1100 1 1 Yli 1 m I 69 I 0,9 I 1,9 I 2,8 1 0,59 I 1,31 I 1,90 I 82 I I Yli 2 mi 45 1 1,2 I. 2,2 1 3,4 1 0,56I 0,98I 1,541 66 1 Teerilammenkeitaassa ovat rahkavaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä o n 75 %. Saravaltaisia turpeita, joita on pääosin suon pohjaosissa, on 25 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 20 % ja tupasvillarahkaturpeita 24 %. Saravaltaisten turpeitten yleisimpinä lisätekijöin ä tavataan kortetta 9 % :sta ja varpuainesta 5 % :sta turpeista (taulukko 43). Yleisimpinä turvetekijöinä esiintyvät rahka (S) 60 %, sara (C) 20 %, tupasvilla (Er) 10 %, suoleväkkö 4 % ja varpuaines 3 %. Teerilammenkeitaan yleisimpinä pohjamaalajeina esiintyvät moreeni ja savi. Liejua on tavattu turpeen ja pohjamaan välistä keskimäärin 60 % :sta tutki - muspisteistä. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 1,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,2 %.

- 18 - Käyttökelpoisuu s Teerilammenkeidas soveltuu pienimuotoiseen kasvu- ja polttoturvetuotan - toon. Käyttökelpoiset polttoturvealueet sijoittuvat suon reuna-alueill e ja kasvuturvealue suon läntiselle keskiosalle. Metsäautotieyhteydet ova t hyvät. Suon keskiosien kuivatusmandollisuudet ovat vain välttävät. Tuotan - toa rajoittavat ja vaikeuttavat suolla sijaitsevat lammet. Kasvuturpeeksi soveltuvaa turvetta on noin 10 ha :n alueella 1,5 m :n paksuudelta 0,15 milj. suo-m 3. Polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta on suo n yli 2 metrin syvyisellä noin 15 ha :n alueella 2 metrin paksuudelt a 0,30 milj. suo-m 3. 2. Hohkaneva (kl. 2122 02, x = 6846,1, y = 2428,3) sijaitsee noin 15 km Kankaanpään keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus on noin 94-96 m mpy, ja pinta viettää luoteeseen, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittu u loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suolla on 26 tutkimuspistettä ja tutkimuspistetiheys on 8,4/10 ha (kuva 4). Hohkanevan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (83 %), joista vallitsevimpina ovat rahkarämeet (45 %) ja tupasvillarämeet (13 %). Korpia o n 10 %. Yleisin korpityyppi on kangaskorpi. Nevatyypeistä (8 %) yleisimpi ä ovat lyhytkortiset nevat (4 %) ja rahkanevat (4 M. Tutkimuspistehavaintojen mukaan 10 % suoalasta on luonnontilaista. Puusto on pääosin taimikko - ja pinotavara-asteella. Se on mäntyvaltaista, harvaa ja keskitiheää. Suo n pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 37 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on H 5,7. Heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus on H 3,5 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 6,5. Taulukossa 3 on esitetty Hohkanevan pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 5,3 m, on tavatt u pisteestä A 800 + O. Hohkanevassa ovat rahkavaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä on 66 %. Sara - valtaisia turpeita, joita tavataan pääasiassa suon pohjaosissa 34 %. Puu n ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 34 %. Tupasvillarahkaturpeita on 22 %.

- 19 - Taulukko 3. Hohkanevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys - alueittain. Alue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (nilj.suo-m ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. ha H 1-4 H 5-10 H 1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 % Koko suo 31 0,6 1,7 2,3 0,20 0,51 0,71 10 0 Yli l m 25 0,8 1,9 2,7 0,19 0,49 0,68 9 6 Yli 2 m 19 0.9 2.3 3.2 0,17 0,43 0,60 85 Saravaltaisten turpeitten yleisimpinä lisätekijöinä tavataan puuainest a 18 % :sta ja kortetta 4 % :sta turpeista (taulukko 43). Yleisimpinä turve - tekijöinä esiintyvät rahka (S) 63 %, sara (C) 20 %, tupasvilla (Er) 6 %, puuaines (L) 6 % ja korte (Eq) 2 % (kuva 5).

- 20 - Hohkanevan yleisimpänä pohjamaalajina esiintyy moreeni, sitä on 62 %, savea 29 % ja hietaa 9 %. Liejua on tavattu turpeen ja pohjamaan välist ä keskimäärin 48 % :sta tutkimuspisteistä. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,5 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,5 %. Turpeen tuhkapitoisuus pisteessä A 2000 on 1,0 % kuivapainosta (vaihtelu - väli 0,7-1,5), ph-arvo 3,3 (3,1-3,6), vesipitoisuus märkäpainost a 91,2 % (87,3-93,8) ja kuivatilavuuspaino 85 kg/m 3 (62-128). Kuivan turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 19,8 MJ/kg (18,3-21,5) j a turpeen, jonka kosteus on 50 %, 8,7 MJ/kg (taulukko 4).

-22 - Käyttökelpoisuu s Hohkaneva soveltuu pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Käyttökelpoist a hyvälaatuista turvetta on suon yli 2 metrin syvyisellä alueella, lukuu n ottamatta suon itäistä landeketta, jossa turve on paikoitellen heikost i maatunutta. Suo on kokonaan ojitettu ja Vihteljärvi Sävi -maantie kulke e osittain suon halki. Polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta on noin 10 ha :n alueella 2,0 metri n paksuudelta 0,20 milj. suo-m 3. Turpeen kuiva-ainemäärä on 0,017 milj. t n ja kuivan turpeen energiasisältö 0,34 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh. Mikäl i turpeen (käyttö)kosteus on 50 %, on turvemäärän energiasisältö 0,30 milj. GJ eli 0,08 milj. MWh. 3. Soutamatonkeidas (kl. 2122 02, x = 6847,6, y = 2424,8) sijaitsee noi n 12 km Kankaanpään keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus on 84-88 m mpy, ja pinta viettää länteen jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittu u pääosin loivapiirteiseen moreenimaastoon ja etelässä moreenipeitteisii n kalliomäkiin. Suolla on 73 tutkimuspistettä ja tutkimuspistetiheys o n 3,7/10 ha (kuva 6). Soutamatonkeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (45 %), joist a vallitsevimpina ovat rahkarämeet (23 %) ja keidasrämeet (13 %). Nevoja o n 28 %. Yleisimpiä nevatyyppejä ovat lyhytkortiset nevat (20 %) ja silmäkenevat (4 %). Korpityypeistä (27 %) yleisimpiä ovat nevakorvet (23 M. Tutkimuspistehavaintojen mukaan 70 % suoalasta on luonnontilaista. Puust o vaihtelee keskiosien avosuoalueilta suon laitaosien varttuneisiin kasvatusmetsiköihin. Se on mäntyvaltaista, pääosin harvaa ja keskitiheää. Suo n pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 42 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Suo on vain reunaosiltaan ojitettu ja kuivatusmandollisuudet ova t kohtalaiset. Turpeen keskimaatuneisus on H 4,7. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on H 3,5 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 5,9. Taulukossa 5 on esitetty Soutamatonkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 5,5 m, on tavat - tu pisteestä A 2100.

-23 - Taulukko 5. Soutamatonkeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t syvyysalueittain. Alue Pinta- Keskisyvyys ( m ) Turvemäärä (milj.suo-m ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. ha H 1-4 H 5-10 H 1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 % Koko suo 200 1,1 1,3 2,4 2,30 2,54 4,84 10 0 Yli l m 154 1,4 1,5 2,9 2,22 2,30 4,52 9 3 Yli 2 m 119 1,7 1,7 3,4 2,06 1,95 4,01 83

- 25 - Soutamatonkeitaassa ovat rahkavaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä on 7 1 %. Saravaltaisia turpeita, joita löytyy on lähinnä suon eteläosan reuna - alueilta, on 29 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 2 3 %. Tupasvillarahkaturpeita on 34 %. Saravaltaisten turpeitten yleisimpinä lisätekijöinä tavataan puuainesta 9 % :sta ja kortetta 8 % :sta turpeista (taulukko 43). Yleisimpinä turvetekijöinä esiintyvät rahka (S) 63 %, sar a (C) 20 %, tupasvilla (Er) 9 %, korte (Eq) 3 % ja varpuaines (N) 2 % (kuva 7). Soutamatonkeitaan yleisimpänä pohjamaalajina esiintyy savi, sitä on 67 % ja moreenia on 24 %. Liejua on tavattu turpeen ja pohjamaan välistä keski - määrin 32 % :sta tutkimuspisteistä. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,3 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,3 %. Turpeen tuhkapitoisuus pisteessä A 1600-200 on 0,9 % (vaihteluväli 0,8-1,1) kuivapainosta, ph-arvo 3,8 (3,1-4,3), vesipitoisuus märkäpainost a 92,4 % ja kuivatilavuuspaino 74 kg/ma (58-113). Kuivan turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 18,8 MJ/kg (17,7-21,8) ja turpeen, jonka kosteus on 50 %, 8,2 MJ/kg (taulukko 6). Turpeen keskimääräine n rikkipitoisuus on 0,06 % kuiva-aineesta.

- 26 - Käyttökelpoisuu s Soutamatonkeitaan yhtenäisellä pohjoisosalla (55 ha) on suon pintaosass a ohuehko 0,5-1,0 metrin paksuinen kasvuturpeeksi soveltuva kerros. Alapuolisissa kerroksissa turve on maatuneisuudeltaan hyvin vaihtelevaa eik ä sovellu kuin korkeintaan kohtalaisesti polttoturpeeksi. Suon keskiosa t ovat saarekkeiden ja umpeenkasvualtaiden pirstomia eivätkä sovellu turve - tuotantoon. Suon eteläisen osan (25 ha) turpeet ovat maatuneisuudeltaa n hyvin vaihtelevia ja soveltuvat korkeintaan kohtalaisesti polttoturpeeksi. Suon ojitusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvät, samoin kuin tieyhteyde t suolle. Kasvuturpeeksi soveltuvaa turvetta on suon yli 2 metrin syvyisellä alueella 55 ha :n alalla keskimäärin 0,7 metrin paksuudelta 0,38 milj. suo-m3. Polttoturpeeksi vain kohtalaisesti soveltuvaa turvetta on 80 ha :n alall a 2,0 metrin paksuudelta 1,60 milj. suo -m.turpeen kuiva-ainemäärä on 0,1 4 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö 2,68 milj. GJ eli 0,75 milj. MWh. Mikäli turpeen (käyttö)kosteus on 50 %, on turvemäärän energiasisält ö 2,34 milj. GJ eli 0,65 milj. MWh. 4. Rahkakeidas (kl. 2122 02, x = 6848,4, y = 2429,9) sijaitsee noin 17 k m Kankaanpään keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus on 110-113 m mpy, ja pinta viettää länteen, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Suolla on 28 tutkimuspistettä ja tutkimus - pistetiheys on 6/10 ha (kuva 8).

-27 - Rahkakeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (90 %), joista vallitsevimpina ovat tupasvillarämeet (29 %), isovarpurämeet (17 %) ja varsinaiset sararämeet (16 %). Nevoja on 10 %, ja ne ovat lyhytkortisia nevoja. Tutkimuspistehavainnot osoittavat suon menettäneen luonnontilansa. Puust o on pääosin taimikkoasteella. Se on mäntyvaltaista, harvaa ja keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on H 5,9. Heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus on H 3,4 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 6,6. Taulukossa 7 on esitetty Rahkakeitaan pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 4,5 m, on tavatt u pisteestä A 600.

- 28 - Taulukko 7. Rahkakeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys - alueittai n Alue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. ha H 1-4 H 5-10 H 1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 % Koko suo 46 0,4 1,4 1,8 0,19 0,63 0,82 10 0 Yli l m 29 0,6 1,8 2,4 0,16 0,53 0,69 8 4 Yli 2 m 17 0,5 2,5 3,0 0,08 0,43 0,51 62 Rahkakeitaassa ovat rahkavaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä on 67 %. Saravaltaisia turpeita, joita esiintyy pääosin suon pohjakerroksissa, on 3 3 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 20 %. Tupasvillarahkaturpeita on 37 %. Saravaltaisten turpeitten yleisimpinä lisätekijöin ä tavataan puuainesta 12 % :sta ja kortetta 3 % :sta turpeista (taulukk o 43). Yleisimpinä turvetekijöinä esiintyvät rahka (S) 54 %, sara (C) 25 %, tupasvilla (Er) 15 %, puuaines (L) 3 % ja korte (Eq) 2 % (kuva 9).

-29 - Rahkakeitaassa pohjamaalajina on moreeni. Liejua on tavattu turpeen j a pohjamaan välistä keskimäärin 15 % :sta tutkimuspisteistä. Liekoja on suo n yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,5 % ja 1-2 m : n syvyydessä 0,1 %. Käyttökelpoisuus Rahkakeidas soveltuu pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Suon ojitus - mandollisuudet ovat melko hyvät, samoin tieyhteydet. Käyttökelpoist a hyvälaatuista turvetta on suon yli 2 metrin syvyisellä 17 ha :n alueell a 2,0 metrin paksuudelta 0,34 milj. suo-m 3. 5. Isokeidas (kl. 2122 02, x = 6848,1, y = 2429,4) sijaitsee noin 15 k m Kankaanpään keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus on 100-107 m mpy, ja pinta viettää pohjoiseen ja etelään, jonne myös vedet laskevat. Su o rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon, moreenipeitteisiin kallio - mäkiin ja pohjoisessa karkean hiedan kerrostumiin. Suolla on 10 tutkimus - pistettä ja tutkimuspistetiheys on 0,9/10 ha (kuva 10). Isokeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (56 %), joista vallitsevimpina ovat isovarpurämeet. Nevoja on 44 %. Yleisimpiä nevatyyppejä ova t lyhytkortiset nevat. Tutkimuspistehavainnot osoittavat, että alle 10 % suoalasta on luonnontilaista. Vähäinen puusto on taimikkoa, mäntyvaltaist a ja harvaa. Puuttomat alueet ovat yleisiä. Turpeen keskimaatuneisuus on H 5,0. Heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus on H 3,8 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 5,8. Taulukossa 8 on esitetty Isokeitaan pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 3,9 m, on tavatt u pisteistä P8 ja P9. Isokeitaassa ovat saravaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä on 61 %. Rahkavaltaisia turpeita on 39 %, ja niitä esiintyy lähes koko suon alueell a ohuena n. 0,5 metrin pintakerroksena 39 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 17 %. Tupasvillarahkaturpeita on 5 %. Saravaltaiste n turpeitten yleisimpinä lisätekijöinä tavataan kortetta 17 % :sta ja varpu - ainesta 7 % :sta turpeista (taulukko 43). Yleisimpinä turvetekijöinä esiintyvät sara (C) 48 %, rahka (S) 35 %, tupasvilla (Er) 9 %, varpuaines (N ) 3 % ja korte (Eq) 3 %.

- 30 - Isokeitaan yleisimpänä pohjamaalajina esiintyy moreeni ; sitä on 80 % j a hiekkaa on 20 %. Liejua ei ole tavattu. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,1 %.

- 31 - Taulukko 8. Isokeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys - alueittain. I Alue 1 Pinta-I Keskisyvyys (m) I Turvemäärä(milj.suo-m 3 ) I 1 1 ala pinta I pohja I yht. I pinta I pohja I yht. I I 1 ha I H 1-4I H 5-101 H 1-101 H 1-4I H 5-10. 1 H 1-101 1 Koko suot 107 I 0,5 I 0,8 I 1,3 I 0,56 I 0,83 1,39 1100 I I Yli 1 m I 47 0,9 I 1,2 I 2,1 I 0,43 I 0,58 1,01 I 73 I 1 Yli 2 mi 21 1,3 I 1,7 1 3,0 I 0,27 I 0,35 0,62 I 45 I Käyttökelpoisuu s Isokeitaan eteläosa soveltuu pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Polttoturpeeksi soveltuvan turpeen päällä on ohuehko, 0,5-1,0 metrin paksuinen heikosti maatunut, kohtalaisesti polttoturpeeksi soveltuva kerros, joka voidaan myös käyttää mandollisesti kasvuturpeena tai maanparannusai - neena. Alue on länsiosiltaan ojitettu ja myös itäosan ojitusmandollisuude t ovat hyvät. Alueen pohjoisosassa kulkee tie suon halki Pirttikylään. Kun turvemäärät on laskettu pelkästään polttoturvetta ajatellen, on yl i 2 metrin syvyisellä 15 ha :n alueella hyvin ja heikohkosti polttoturpeeks i soveltuvaa turvetta 2,5 metrin paksuudelta 0,38 milj. suo-m 3. 6. Haapaneva (kl. 2122 02, x = 6849,6, y = 2425,8) sijaitsee noin 12 k m Kankaanpään keskustasta kaakkoon. Suon pinnan korkeus on 91-95 m mpy, ja pinta viettää itään jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu länness ä moreenimaastoon ja idässä hieta-alueisiin. Suolla on 22 tutkimuspistett ä ja tutkimuspistetiheys on 7,3/10 ha (kuva 11). Haapanevan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (42 %), joista vallitsevimpina ovat rahkarämeet (27 %) ja isovarpurämeet (6 %). Korpia on 40 %. Yleisimpiä korpityyppejä ovat ruoho- ja heinäkorvet (26 %) ja nevakorve t (10 %). Nevatyypeitä (8 %) yleisimpiä ovat rahkanevat ('5 %) ja lyhytkortiset nevat (3 %). Turvekankaita on 10 %. Tutkimuspistehavaintojen mukaa n 10 % suoalasta on luonnontilaista. Puusto on pääosin taimikko- ja kasvatusmetsikköasteella. Se on mäntyvaltaista, harvaa ja keskitiheää. Suo n pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 35 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu.

-32 - Turpeen keskimaatuneisuus on H 4,6. Heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus on H 3,4 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 5,7. Taulukossa 9 on esitetty Haapanevan pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 3,4 m, on tavatt u pisteestä A700-100. Taulukko 9. Haapanevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys - alueittain. Alue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. ha H 1-4 H 5-10 H 1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 % Koko suo 30 0,7 0,8 1,5 0,21 0,23 0,44 10 0 Yli 1 m 18 1,1 0,9 2,0 0,20 0,16 0,36 8 2 Yli 2 m 8 1,7 1,2 2,9 0,14 0,09 0,23 52

- 33 - Haapanevassa ovat rahkavaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä on 62 %. Saravaltaisia turpeita on 38 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältävi ä turpeita on 37 %. Tupasvillarahkaturpeita on 28 %. Saravaltaisten turpeitten yleisimpinä lisätekijöinä tavataan puuainesta 19 % :sta ja kortetta 5 % :sta turpeista (taulukko 43). Yleisimpinä turvetekijöinä esiintyvät rahk a (S) 53 %, sara (C) 27 %, tupasvilla (Er) 10 %, puuaines (L) 5 % ja korte (Eq) 2 % (kuva 12). Haapanevassa yleisimpinä pohjamaalajeina esiintyvät hieta ja savi ; kumpaa - kin on 35 %. Moreenia on 18 % ja hiekkaa 12 %. Liejua ei ole tavattu. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 0,1 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,2 %.

-34 - Käyttökelpoisuu s Haapanevassa, joka soveltuu kasvu- tai kuiviketurpeen pientuotantoon, o n turvetta suon yli 2 metrin syvyisellä 8 ha :n alueella 1,5 metrin paksuudelta 0,12 milj. suo-m3. 7. Prunninneva (kl. 2122 03, x = 6850,8, y = 2427,2) sijaitsee noin 12 k m Kankaanpään keskustasta itään. Suon pinnan korkeus on 100-107 m mpy, j a pinta viettää etelään, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu moreenipeitteisiin kalliomäkiin ja saarekkeisiin sekä ympäröiviin suoalueisiin, se sijaitsee noin 2 km Hämeenkankaan eteläpuolella. Suolla on 6 tutkimus - pistettä ja tutkimuspistetiheys on 0,5/10 ha (kuva 13). Prunninnevan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (57 %), joista vallitsevimpina ovat isovarpurämeet (19 %), tupasvillarämeet (19 %) ja keidasrämeet (19 %). Nevoja on 43 %. Yleisimpiä nevatyyppejä ovat lyhytkortise t nevat. Puustoa on lähinnä suon reunoilla, missä se on pinotavara-asteella. Se on mäntyvaltaista ja korkeintaan keskitiheää. Puuttomat alueet ova t yleisiä. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 28 % ja mättäide n korkeus 2 dm. Suo on pääosin ojitettu, pohjoisia reuna-alueita lukuun - ottamatta.

- 35 - Turpeen keskimaatuneisuus on H 5,3. Heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus on H 3,5 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 6,3. Taulukossa 10 on esitetty Prunninnevan pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 3,9 m, on tavatt u pisteestä P3. Taulukko 10. Prunninnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys - alueittain. I Alue I Pinta-I Keskisyvyys (m) I Turvemäärä(milj.suo-m 3 ) I I I ala I pinta I pohja I yht. I pinta I pohja I yht. I I ha I H 1-4 H 5-101 H 1-101 H 1-4 1 H 5-101 H 1-101 % I I Koko suol 115 1 0,4 I 0,8 1 1,2 I 0,46 I 0,87 1 1,33 1100 1 I Yli 1 m I 38 I 0,7 1,4 1 2,1 I 0,28 I 0,55 1 0,83 1 62 I I Yli 2 m I 18 I 0,9 2,0 I 2,9 I 0,17 I 0,36 I 0,53 1 40 I Prunninnevalla ovat saravaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä on 69 %. Rahkavaltaisia turpeita on 31 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 42 %. Tupasvillarahkaturpeita on 11 %. Saravaltaisten turpeitte n yleisimpinä lisätekijöinä tavataan varpuainesta 25 % :sta ja puuainesta 1 6 % :sta turpeista (taulukko 43). Yleisimpinä turvetekijöinä esiintyvät sara (C) 51 %, rahka (S) 25 %, tupasvilla (Er) 11 %, puuaines (L) 6 % j a varpuaines (N) 5 %. Prunninnevassa pohjamaalajina esiintyy vain hiekkaa. Liejua ei ole tavat - tu. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 1, 9 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,3 %. Käyttökelpoisuu s Prunninneva ei juuri sovellu mihinkään turvetuotantotapaan epäyhtenäise n muotonsa ja heikohkojen tieyhteyksiensä vuoksi. Polttoturpeeksi välttävästi tai kohtalaisesti soveltuvaa turvetta on suo n yli 2 metrin syvyisellä 18 ha :n alueella 2,0 metrin paksuudelta 0,36 milj. suo-m 3.

- 36-8. Sahapukkikeidas (kl. 2122 03, x = 6851,2, y = 2429,0) sijaitsee noi n 15 km Kankaanpään keskustasta itään. Suon pinnan korkeus on n. 100-115 m mpy, ja pinta viettää etelään, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittu u pohjoisessa Hämeenkankaaseen, muualla moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Suolla on 6 tutkimuspistettä ja tutkimuspistetiheys on 0,8/10 ha (kuva 14). Sahapukkikeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat nevat (82 %), joista vallitsevimpina ovat rahkanevat (41 %) ja varsinaiset saranevat (41 %). Rämeit ä on 18 %. Yleisimpiä rämetyyppejä ovat tupasvillarämeet (10 %) ja isovarpurämeet (5 %). Tutkimuspistehavaintojen mukaan 20 % suoalasta on luonnontilaista. Puusto on pääosin taimikkoa. Se on mäntyvaltaista ja keskitiheää. Puuttomat alueet ovat yleisiä. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyy s on 55 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Suo on pääosin ojitettu.

- 37 - Turpeen keskimaatuneisuus on H 6,0. Heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus on H 3,4 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 6,7. Taulukossa 11 on esitetty Sahapukkikeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 3,2 m, on tavat - tu pisteestä P2. Taulukko 11. Sahapukkikeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. I Alue I Pinta-I Keskisyvyys (m) I Turvemäärä(milj. suo-m 3 ) I ala I pinta 1 pohja I yht. I pinta 1 pohja I yht. I I ha I H 1-4I H 5-101 H 1-101 H 1-4 1 H 5-101 H 1-101 % I 1 Koko suot 71 I 0,3 1 1,0 I 1,3 I 0,20 I 0,72 I 0,92 1100 I I Yli 1 m 1 38 I 0,4 I 1,5 1 1,9 I 0,14 1 0,57 I 0,71 1 77 I I Yli 2 mi 13 I 0,3 I 2,2 I 2,5 I 0,04I 0,28I 0,32 I 35 I Sahapukkikeitaassa ovat saravaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä on 57 %. Rahkavaltaisia turpeita on 43 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältävi ä turpeita on 39 %. Tupasvillarahkaturpeita on 28 %. Saravaltaisten turpeit - ten yleisimpinä lisätekijöinä tavataan puuainesta 23 % :sta ja varpuainest a 13 % :sta turpeista (taulukko 43). Yleisimpinä turvetekijöinä esiintyvä t rahka (S) 52 %, sara (C) 30 %, tupasvi l l a (Er) 9 %, puuaines (L) 6 % j a varpuaines (N) 2 %. Sahapukkikeitaan pohjamaalajina esiintyy hiekka. Liejua ei ole tavattu. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 2,0 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,0 %. Käyttökelpoisuu s Sahapukkikeitaan länsiosa soveltuu pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu ja alueen länsiosassa' kulkee suon halk i tie. Polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta on 12 hain alueella keskimäärin 1, 8 metrin paksuudelta 0,22 milj. suo-m 3.

- 38-9. Mustakeidas (kl. 2122 03, x = 6851,8, y = 2427,5) sijaitsee noin 12 k m Kankaanpään keskustasta itään. Suon pinnan korkeus on 106-118 m mpy, j a pinta viettää etelään, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu pohjoisosistaan Hämeenkankaaseen, muualta moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Suoll a on 82 tutkimuspistettä ja tutkimuspistetiheys on 3,9/10 ha (kuva 15). Mustakeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (57 %), joista vallitsevimpina ovat rahkarämeet (28 %) ja isovarpurämeet (17 %). Nevoja on 36 %. Yleisimpiä nevatyyppejä ovat lyhytkortiset nevat (27 %) ja rahkaneva t (8 %). Turvekankaita ja muita on (7 %). Tutkimuspistehavaintojen mukaa n 11 % suoalasta on luonnontilaista. Puusto on pääosin taimikko- ja riukuasteella. Se on mäntyvaltaista ja enimmäkseen harvaa. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 37 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Suo on lähe s kauttaaltaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on H 5,3. Heikosti maatuneen pintakerroksen maatuneisuus on H 2,9 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 6,3. Taulukossa 12 on esitetty Mustakeitaan pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 3,2 m, on tavatt u pisteestä B 800.

- 39 - Taulukko 12. Mustakeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys - alueittain. I Alue I Pinta-I Keskisyvyys (m) I Turvemäärä(milj. suo-m 3 ) I ala I pinta I pohja I yht. I pinta I pohja I yht. I I ha I H 1-4I H 5-101 H1-10I H 1-41 H 5-101 H 1-101 % I 1 Koko suot 208 I 0,4 I 1,0 I 1,4 I 0,82 I 2,01 I 2,83 1100 I I Yli 1 m I 129 I 0,5 I 1,4 I 1,9 I 0,66 I 1,80 I 2,46 1 87 I I Yli 2 mi 53 I 0,6 I 1,9 I 2,5 I 0,31 I 1,00 I 1,31 I 46 I Mustakeitaalla ovat rahkavaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä on 68 %. Saravaltaisia turpeita on 32 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältävi ä turpeita on 31 %. Tupasvillarahkaturpeita on 18 %. Saravaltaisten turpeitten yleisimpinä lisätekijöinä tavataan puuainesta 9 % :sta ja järviruokoa 8 % :sta turpeista (taulukko 43). Yleisimpinä turvetekijöinä esiintyvät rahk a (S) 58 %, sara (C) 27 %, tupasvilla (Er) 6 %, puuaines (L) 4 % j a järviruoko (Pr) 3 % (kuvat 16 ja 17). Mustakeitaan yleisimpänä pohjamaalajina esiintyy hiekka, sitä on 92 %, hietaa 5 % ja moreenia 3 %. Liejua ei ole tavattu. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 1,6 % ja 1-2 m :n syvyydess ä 1,0 %. Käyttökelpoisuu s Mustakeidas soveltuu polttoturvetuotantoon. Suon epätasainen pohja estä ä yhtenäisten suurehkojen tuotantoalueiden muodostamisen. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja heikosti maatunut pintakerros on vain n. 0,5 metri n paksuinen. Tieyhteydet alueelle ovat hyvät. Polttoturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on lähinnä suon pohjois- ja itä - osissa n. 40 ha :n alueella keskimäärin 1,8 metrin paksuudelta 0,72 milj. suo-m 3.

- 41-10. Mansineva (kl. 2122 03, x = 6851,4, y = 2425,4) sijaitsee noin 10 k m Kankaanpään keskustasta itään. Suon pinnan korkeus on 100-110 m mpy, j a pinta viettää etelään, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu pohjoisessa Hämeenkankaaseen, muualla moreenimaastoon. Suolla on 7 tutkimuspistett ä ja tutkimuspistetiheys on 0,9/10 ha (kuva 18). Mansinevan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (83 %), joista vallitsevimpina ovat rahkarämeet (63 %) ja isovarpurämeet (17 %). Nevoja on 17 %. Yleisimpiä nevatyyppejä ovat lyhytkortiset nevat. Tutkimuspistehavaintoje n mukaan n. 35 % suoalasta on luonnontilaista.

- 42 - Puusto on pääosin taimikkoasteella. Se on mäntyvaltaista ja keskitiheää. Puuttomia alueita esiintyy myös. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 56 % ja mättäiden korkeus on 3 dm. Suo on länsi- ja itäosiltaa n ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on H 5,7. Heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus on H 2,8 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 6,5. Taulukossa 13 on esitetty Mansinevan pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 4,0 m, on tavatt u pisteestä P5.

-43 - Taulukko 13. Mansinevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys - alueittain. Alue Pinta-I Keskisyvyys (m) Turvemäärä(milj.suo-m 3 ) I ala pinta I pohja I yht. I pinta I pohja 1 yht. I I I ha I H 1-4I H 5-101 H 1-101 H 1-4I H 5-101 H 1-101 % I Koko suot 74 0,3 I 1,2 1 1,5 1 0,23 1 0,89 1 1,12 1100 I I Yli 1 m 37 I 0,4 I 1,9 I 2,3 I 0,16 I 0,71 1 0,87 I 78 Yli 2 mi 21 0,3 I 2,6 I 2,9 I 0,06 I 0,56 1 0,62 I 55 I Mansinevalla ovat saravaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä on 61 %. Rahkavaltaisia turpeita, joita löytyy suon suon pintaosista 39 %. Puun j a varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 42 %. Tupasvillarahkaturpeit a on 11 %. Saravaltaisten turpeitten yleisimpinä lisätekijöinä tavataa n varpuainesta 20 % :sta ja puuainesta 18 % :sta turpeista (taulukk o 43). Yleisimpinä turvetekijöinä esiintyvät sara (C) 43 %, rahka (S) 39 %, tupasvilla (Er) 7 %, varpuaines (N) 5 % ja puuaines (L) 4 %. Mansinevalla pohjamaalajina esiintyy hiekka. Liejua ei ole tavattu. Liekoja on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 4,5 % ja 1-2 m :n syvyydessä 1,9 %. Käyttökelpoisuu s Mansineva soveltuu pienimuotoiseen polttoturvetuotantoon. Suon tuotantoo n soveltuva läntinen osa on lähes kauttaaltaan ojitettu. Turvetuotantoa vo i haitata suon pohjan epätasaisuudet. Tieyhteydet alueelle ovat melko hyvät. Polttoturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on noin 10 ha :n alueella 2,0 m : paksuudelta 0,20 milj.,suo-m 3. n 11. Leponeva (kl. 2122 03, x = 6852,3, y = 2422,8) sijaitsee noin 8 k m Kankaanpään keskustasta itään. Suon pinnan korkeus on 97-104 m mpy, j a pinta viettää lounaaseen, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittuu Hämeen - kankaan hiekkamuodostumaan. Suolla on 34 tutkimuspistettä ja tutkimuspistetiheys on 5,2/10 ha (kuva 19).

-44 - Leponevan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (94 %), joista vallitsevimpina ovat isovarpurämeet (37 %) ja rahkarämeet (31 %). Nevoja on 6 %. Yleisimpiä nevatyyppejä ovat rahkanevat. Tutkimuspistehavaintojen mukaa n 20 % suoalasta on luonnontilaista. Puusto on pääosin pinotavara-asteella. Se on mäntyvaltaista ja keskitiheää. Suon pinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on 37 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Suo on länsi- ja keski - osaltaan ojitettu. Turpeen keskimaatuneisuus on H 5,5. Heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus on H 3,2 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 6,3. Taulukossa 14 on esitetty Leponevan pinta-alat, keskisyvyydet j a turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 2,3 m, on tavatt u pisteestä A 1100 + 100.

- 45 - Taulukko 14. Leponevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyys - alueittain. Alue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj.suo-m3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. ha H 1-4 H 5-10 H 1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 % Koko suo 66 0,3 0,8 1,1 0,18 0,51 0,69 10 0 Yli 1 m 32 0,4 1,1 1,5 0,13 0,35 0,48 7 0 Yli 2 m 2 0,5 1,7 2,2 0,01 0,03 0,04 6 Leponevalla ovat rahkavaltaiset turpeet vallitsevia. Niitä on 66 %. Sara - valtaisia turpeita on 34 %. Puun ja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on 65 %. Tupasvillarahkaturpeita ei esiinny. Saravaltaisissa turpeiss a yleisimpänä lisätekijänä tavataan puuainesta (taulukko 43). Yleisimpinä turvetekijöinä esiintyvät rahka (S) 46 %, sara (C) 35 %, puuaines (L) 7 %, varpuaines (N) 6 % ja tupasvilla (Er) 5 % (kuva 20).

- 46 - Leponevalla pohjamaalajina esiintyy hiekka. Liejua ei ole tavattu. Liekoj a on suon yli 2 m :n syvyisellä alueella 0-1 m :n syvyydessä 2,7 % ja 1-2 m :n syvyydessä 0,7 %. Turpeen tuhkapitoisuus pisteessä A 600 on 1,8 % kuivapainosta, ph-arvo 3 3,5, vesipitoisuus märkäpainosta 86,6 % ja kuivatilavuuspaino 131 kg/m. Kuivan turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 24,4 MJ/kg j a kostean (50 % :n kosteus) 11,0 MJ/kg (taulukko 15). Käyttökelpoisuu s Leponeva ei sovellu mataluutensa ja pohjansa epätasaisuuden johdosta turvetuotantoon. Lisäksi suon pintaosassa on kohtalaisen runsaasti liekopuita. 12. Kulhuankeidas (kl. 2122 03, 1144 12, x = 6853,1, y = 2421,2) sijaitse e noin 5 km Kankaanpään keskustasta itään. Suon pinnan korkeus on 96-100 m mpy, ja pinta viettää etelään, jonne myös vedet laskevat. Suo rajoittu u Hämeenkankaaseen. Suolla on 40 tutkimuspistettä ja 27 syvyyspistettä. Tutkimuspistetiheys on 4,1/10 ha (kuva 21). Kulhuankeitaan yleisimpinä suotyyppeinä ovat rämeet (75 %), joista vallitsevimpina ovat isovarpuräme (26 %) ja tupasvillaräme (25 %). Korpia on 5 %. Yleisimpiä korpityyppejä ovat ruoho- ja heinäkorvet (3 %) ja varsinaiset korvet (2 %). Nevatyypeistä (2 %) yleisimpiä ovat rahkanevat. Turvekankaita ja peltoja on 18 %. Tutkimuspistehavaintojen mukaan 25 % suoalasta on luonnontilaista. Puusto on pääosin taimikko- ja pinotavaraasteella. Se on mäntyvaltaista ja keskitiheää. Suon pinnan keskimääräine n rahkamättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Suo on keski- ja länsiosistaan ojitettu.

- 47 - Turpeen keskimaatuneisuus on H 5,4. Heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus on H 3,3 ja kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjakerrokse n H 6,5. Taulukossa 16 on esitetty Kulhuankeitaan pinta-alat, keskisyvyyde t ja turvemäärät syvyysalueittain. Suurin turvepaksuus, 3,0 m, on tavattu pisteestä A 200. Taulukko 16. Kulhuankeitaan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Alue Pinta- Keskisyvyys(m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) ala pinta pohja yht. pinta pohja yht. ha H 1-4 H 5-10 H 1-10 H 1-4 H 5-10 H 1-10 % Koko suo 97 0,3 0,7 1,0 0,32 0,64 0,96 10 0 Yli 1 m 32 0,7 1,0 1,7 0,21 0,34 0,55 5 7 Yli 2 m 8 1,1 1,4 2,5 0,08 0,12 0,20 21