Erkki Raikamo SYSMÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S OSARAPORTTI PÄIJÄT-HÄMEE N TURVEVAROJEN KOKONAISSELVITYKSEST Ä

Transkriptio

1 Erkki Raikamo SYSMÄN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S OSARAPORTTI PÄIJÄT-HÄMEE N TURVEVAROJEN KOKONAISSELVITYKSEST Ä Espoo 1980

2 - 1 - SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. TUTKIMUSMENETELMÄT Maastotutkimukset Näytteiden käsittely Kartat ja profiilit 4 3. SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMAT Sysmän kunnan suot Suokohtainen tarkastelu SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET Soveltuvuus kasvuturpeeksi Polttoturve Edellytykset Polttoturpeeksi soveltuvat suot YHTEENVETO 5 4 KIRJALLISUUTTA 55

3 JOHDANT O Sysmän kunnan alueella olevat suot tutkittiin geologise n tutkimuslaitoksen toimesta kesällä Aikaisempia turve - tutkimuksia kunnan alueelta ei ole. Alueen turvetutkimukset liittyivät osana Päijät-Hämee n seutukaavaliiton alueella suoritettavaan turvevaroje n kokonaisinventointiin, mikä tehtiin kauppa- ja teollisuus - ministeriön myöntämän määrärahan turvin. Turveinventointien tarkoituksena on palvella lähinnä turpee n teollista hyväksikäyttöä. Erityisesti on tarkasteltu soide n soveltuvuutta polttoturvetuotantoon. Tämän lisäksi selviä - vät kuitenkin myös turpeen ja soiden muut käyttömuodot, kuten kasvuturve sekä soiden soveltuvuus suojelutarkoituksiin. Päijät-Hämeen alueelta on aikaisemmin - v teht y alustava turvevaroja selvittelevä tutkimus (Päijät-Hämee n turvevarat ja niiden käyttöä koskeva yleisselvitys. P-H : n seutukaavaliitto julkaisu 4/72). Kyseinen selvitys perustuu pääpiirteissään vuoteen 1972 mennessä tutkittuihin soihin, joita on kaikkiaan 108 kpl eli 1/3 kaikista Päijät-Hämee n peruskartoissa esiintyvistä yli 10 ha :n suuruisista soist a (yhteensä 329 kpl). Tässä kokonaisselvityksessä on inventoitu kaikki ne suot, jotka ovat peruskartan (1 : ) suokuvioituksen mukaa n vähintään 15 ha :n suuruisia.

4 TUTKIMUSMENETELMÄ T 2.1 Maastotutkimukse t Maastotutkimuksissa on noudateltu geologisen tutkimuslaitoksen "Turvetutkimusten maasto-oppaan" (Lappalainen, Sten, Häikiö 1978) menetelmiä. Näin ollen merkittävimmät suot o n tutkittu linjaverkostomenetelmällä ja pinta-alaltaan piene t suot hajapistein, jolloin on pyritty pistetiheyteen 2 tut - kimuspistettä/10 ha. Linjaverkosto on laadittu peruskarta n (1 : ) avulla siten, että selkälinja kattaa suo n hallitsevan osan. Sitä täydennetään tarpeen mukaan kohti - suoraan olevilla poikkilinjoilla metrin välein. Tutkimuspisteillä määritettiin suon nykyistä tilaa ilmentävät : suotyyppi (luonnontilaisena ja/tai ojituksen myöt ä muuttuneena), suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, nor - maali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys (% :ina) sek ä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm :issä), puuston puulaj i - suhteet (% :ina), puiden tiheysluokat ja mandolliset hakkuut. Kairauksin turvekerrostumista määritettiin desimetrin tark - kuudella pääturvelaji lisätekijöineen sekä niiden suhteel - liset osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (10-as - teikolla), kosteus (5-asteikolla) ja kuituisuus (6-asteiko l - la). Lisäksi huomioitiin suon pohjamaalaji. Turvelajit j a pohjamaalajit sekä niiden symbolit on lueteltu kuvassa 1. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen osuus (=liekoisuus) _ määritettiin siten, että tutkimuspisteen ympäristö pliktat - tiin kanden metrin syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa. Todetut lieko-osumat ilmoitettiin erikseen 0-1 metrin j a 1-2 metrin välisissä vyöhykkeissä kantopitoisuusprosenttei - na turvemäärästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmää modifioiden. Kantopitoisuus on jaettu viiteen ryhmään seuraavasti : liekoja esiintyy hyvin vähän (all e 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), runsaast i (3-4 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %).

5 Näytteiden käsittel y Soista, jotka kenttätutkimusten perusteella näyttivä t soveltuvan polttoturvetuotantoon, otettiin näytteet labo - ratorioanalyysejä varten. Näytteenottopaikka valittii n siten, että se edustaisi mandollisimman hyvin suon turpeiden keskimääräisiä arvoja. Näytteistä määritettiin laboratoriossa : happamuus (ph - aste), vesipitoisuus (105 C :ssa kuivattuna), tuhkapitoisuus (775 ± 25 C :ssa poltettuna)_ sekä lämpöarvo (pommikalorimetrillä.viime mainittu on laskettu sekä tehollisena lämpöarvona vedettömille turpeille että lämpöarvoina, jotka vastaavat turpeen 50 % :n käyttökosteutta. 2.3 Kartat ja profiili t Tutkittaessa merkittävimmiksi osottautuneista soista o n tulosten tulkintaa helpottamaan laadittu suokartat. Niist ä ilmenee kairauspisteiden sijainnit. Niiden yläpuolell a oleva luku ilmoittaa pisteen keskimaatuneisuuden ja ala - puolella olevan luvun osoittaja heikosti maatuneen pinta - kerroksen ja nimittäjä koko turvekerroksen paksuude n dm :issä. Karttoihin on piirretty myös korkeuskäyrät j a turpeen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät 1 m :n välein. Suokartoissa käytettyjen symbolien selitys on kuvassa 1. Linjaverkostomenetelmällä tutkituilla soilla kerrostumie n rakennetta havainnollistetaan poikkileikkausprofiilie n avulla. Näistä maatuneisuutta kuvaavissa profiileissa 10 - asteikko on jaettu kolmeen eri luokkaan : heikosti maatunu t (H 1_3 ), vähän - kohtalaisesti maatunut (H4_5 ) ja kohtalai - sesti - hyvin maatunut turve (H6_10 ). Turvelajiprofiileis - sa on kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi (luon - nontilaisena tai muuttuneena) ja liekoisuus (osoittajass a ovat 0-1 m :n syvyysvyöhykkeen osumat, ja nimittäjäss ä 1-2 metrin syvyysvyöhykkeen osumat)_. Kairauspisteen

6 - 5 - paikka on turvelajiprofiilien pintaan merkitty pienell ä pystyviivalla. Turvelajit ja pohjamaalajit on esitett y symbolein. Linjaverkoston suunta ja suon absoluuttise t korkeudet ovat profiilikehyksien yläreunoissa. Suokartoissa ja profiileissa käytetyt lyhentee t Suotyypit : 1. Avosuot 2. Rämee t saraneva SN kangasräme KGR lyhytkortinen neva LKN sararäme S R rahkaneva RN korpiräme KR silmäkeneva_ SIN isovarpuräme I R kalvakkaneva KN tupasvillaräme TR luhtaneva LUN rahkaräme RR keidasräme pallosararäme KE R PSR 3. Korve t lehtokorpi LH K ruoho- ja heinäkorpi RHK nevakorpi NK varsinainen korpi VK kangaskorpi KGK 4. Muuttuneet suotyypi t ojikot o j muuttumat mu turvekankaat tk - ruohoturvekangas Rhtk - mustikkaturvekangas Mtk - puolukkaturvekangas Pt k - varputurvekangas Vt k - jäkäläturvekangas Jatk. Kytöheitto Kh Pelto P e Turpeennostoalueet ta - palaturpeennostoalue Pta

7 - 6 - Kuva 1. Käytetyt symbolit ja lyhenteet

8 SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMAT 3.1 Sysmän kunnan suot Sysmän kunnan alueella suoritetussa turvevarojen kokonais - inventoinnissa on tutkittu kaikki yli 15 ha :n suuruise t suot, jotka on peruskartalla varustettu suokuviolla sek ä useita pienempiäkin. Täten tutkittuja soita on kunnan alueella yhteensä 24 kpl. Näistä kaksi (n :ot 4 ja 10) e i ole luettavissa ns. geologisiin soihin, toisin sanoen turve - kerrostuma on matalampi kuin 0,3 m. Sysmän 22 :n geologise n suon pinta-alan mukainen luokittelu on seuraava : yli 100 ha 1 kp l ha 1 kp l ha 1 kp l ha 3 kp l ha 7 kp l alle 15 ha 9 kpl Tutkittujen soiden sijoittuminen on esitetty kuvassa 2.

9 - 8-10km GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS Maaperäosasto 1978 Kuva 2. Sysmässä tutkitut suo t 1 Rimminkorpi 13 Sammalsuo 2 2 Kaivettusuo 14 Mäntykankaansuo 3 Iso Lakeasuo 15 Mustalamminsuo 4 Hallaharjunsuo 16 Aukeasuo 5 Kortesuo 17 Myllysuo 6 Pussilansuo 18 Rahkasuo 7 Vainionsuo 19 Terrisuo 8 Jakarinsuo 20 Lakeasuo 9 Sammalsuo 1 21 Pihtilamminsuo 10 Loukkaansuo 22 Kolarinmäensuo 11 Isosuo 23 Onkiniemensuo 12 Mäkelänsuo 24 Ketunpohjankorpi

10 - 9 - Tutkittujen soiden yhteispinta-ala on 589 ha, josta yl i 1 m :n syvyistä aluetta on 276 ha eli n. 47 % ja yl i 2 metriä 153 ha eli n. 26 %. Linjaverkostomenetelmällä tutkittuja soita on kolme j a loput on tutkittu hajapistemenetelmällä. Tutkimuslinja a on kaikkiaan m ja tutkimuspisteitä 163 kpl, joist a 150 on yli 0,3 m :n, 109 yli 1 m :n ja 69 yli 2 metrin syvyisiä. Tutkimuspistetiheys Sysmän kunnan koko suo - alalla on 2,8/10 ha. Sysmän suot sijoittuvat korkeistasojen m mp y (metriä merenpinnan yläpuolella) väliin. Suot kuuluva t Kymijoen vesistön alueeseen. Sysmän suot ovat miltei kaikki jo kauttaaltaan ojitetut. Vain pienialaisia osia muutamista soista, osittain keskustojen yksittäisiä suokuvioita, on luettavissa luonnon - tilaisiksi ja nekin yleensä harvan ojituksen tuottamall a välialueella. Ojitetuilla soilla on nähtävissä usein er i ikäistä ojitusta ; vanhaa ojitusta, jota on usein myö s perattu ja syvennetty, tai vanhojen ojien väleihin o n kaivettu tiheämpi ojaverkosto. Sysmän suot kuuluvat suoyhdistymätyyppiin "Sisä-Suome n keidassuot" ja edelleen osa-alueeseen "Järvi-Suome n keidassuot" (Eurola 1962). Näille tunnusomaisena piirtee - nä on se, että suon keskusta kohoaa vain loivasti ta i ei lainkaan laitaosia korkeammalle. Tällainen suon muot o on nähtävissä mm. Rahkasuon profiileissa (kuva 121. Keidassoiden tyypilliset suurmuoto-osat - laide, reunaluisu ja keskusta - ovatkin yleensä erotettavissa vai n kasvillisuuden perusteella. Suuri osa Sysmän soista o n niin pienialaisia, ett ä. kerrostumat ovat usein lähes kaut - taaltaan ravinnepitoisten valuvesien saavutettavissa. Täten soissa luontaisesti tapahtuvaa ns. progressiivist a kehitystä, jonka tuloksena on tyypillinen, niukka

11 ei pääse täydellisesti tapahtu- ravinteinen keidassuo, maan. Erityyppiset rämeet ovat yleisimpinä suotyyppeinä. Soiden keskialueilla ne ovat yleensä karuja (pääasiassa rahka-, tupasvilla- ja isovarpuista rämettä) ja muuttuvat asteit - tain suon reunoille päin siirryttäessä ravinnerikkaammik - si (korpiräme, pallosararäme ja sararäme). Reuna-alueill a vallitsevat yleisesti korvet (varsinainen sekä ruoho- j a heinäkorpi). Avosuotyypit ovat hyvin harvinaisia. Milte i kaikki suotyypit ovat ojituksen ansiosta joko ojikko- ta i muuttuma-asteella. Yleistä on myös se, että alkuperäise t suotyypit ovat jo täysin muuttuneina kangaskasvillisuutt a kasvaviksi turvekankaiksi. Tutkittujen soiden pääturvelajeista vallitsevimpina ova t saravaltaiset turpeet, noin 66 % rahkavaltaisten osuude n ollessa noin 32 %. Ruskosammalvaltaisia turpeita on noi n 2 %. Yllä olevat turvelajisuhteet - ravinnepitoisten, minerotrofiaa ilmentävien lajien vallitessa - kuvastava t samantyyppisesti soiden ei äärimmäisen karua kehityst ä kuin edempänä mainittu suotyyppijakautuma. Saravaltaisi s - sa turpeissa esiintyy lisätekijöinä runsaimmin puunjään - teitä (34 %), järviruokoa (10 %) ja varpuainesta (6 % ) sekä rahkavaltaisissa tupasvillaa (12 %), varpuainest a (6 %) ja puuta (6 %). Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 40 % (vrt. taulukko 7 liitteessä 2). pai- Useimmat tutkituista soista sijaitsevat kallioperän nanteissa. Niiden pohjamaalajeina on yleisimmin hiekka, hiekkamoreeni tai siitti. Allasmaisten soiden pohjall a on toisinaan savea (tai muita vettä läpäisemättömiä ta i huonosti läpäiseviä maalajikerroksia), jonka päällä o n liejukerros osoittamassa suon syntyneen vesistön umpeen - kasvun seurauksena. Valtaosa Sysmän soista on kuitenki n syntynyt mineraalimaan soistumisena metsäpalojen seurauk - sena. Metsäpaloja on saattanut suon kehityksen aikan a olla usietakin. Näistä muistoina on nykyisin

12 nähtävissä turvekerrostumissa olevat hiilikerrokset. Monilla soilla ovat niiden kehityksen ajan vallinnee t erilaiset puita kasvavat suotyypit, mistä osoituksen a on edellä mainittu puunjäänteitä sisältävien turpeide n suuri kokonaisuus. Sysmän soiden turvekerroston keskimääräinen maatuneisuus (H1_10) on 6,1, josta heikosti maatuneen (H 1_ 4 ) osan on 3,2 ja paremmin maatuneen (H5-10) 6,7. Soissa on liekoja keskimäärin kohtalaisesti (2,8 %) 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkee s - sä taas hyvin vähän (0,7 %Z. Kyseiset prosenttiluvu t tarkoittavat lahoamattoman puuaineksen osuutta kunna n koko turvemäärästä ; eli pintaosassa puuta on m3 ja pohjaosassa m 3. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 10,347 milj. m3, josta heikosti maatunutta on 15 % (1,555 milj. m3 ) j a paremmin maatunutta 85 % (8,792 milj. m3 ). Koko turve - määrästä on yli yhden metrin syvyisellä alueella 69 % (7,136 milj. m3 ) ja yli kanden metrin 49 % (5,068 milj. m 3 ). Seuraavassa tarkastellaan jokaista suota erikseen. Turveteollisuuden kannalta merkittävimmistä soista o n ohessa suokartta sekä linjaverkostomenetelmällä tutki - tuista maatuneisuus- ja turvelajiprofiilit. Käytetty suonumerointi noudattelee aikaisemmassa Päijät-Hämee n turvevaroja käsitelleessä selvityksessä (P-H :n seutukaavaliitto, julkaisu 4/721 käytettyä numerointia. Suokohtaista informaatiota, jota ei ole yksityiskohtai - sesti tekstissä esitetty, on lisää taulukossa 6 (mm. keskisyvyys- ja kuutiomäärätietoja) ja taulukossa 7 (liitteet 1 ja 2). Viime mainitussa on eriteltynä tu r - velajien suhteellinen (= prosenttinen) jakautumine n eri lisätekijöiden osalta suokohtaisesti esitettynä.

13 Suokohtaisten selvitysten lopussa on arvio suon käyttö - kelpoisuudesta. Niiden soiden käyttökelpoisuutta, joide n turve on ilmoitettu soveltuvan polttoturpeeksi, o n tarkasteltu erikseen kenttä- ja laboratorioanalyysie n perusteella kappaleessa : "Polttoturpeeksi soveltuva t suot".

14 Suokohtainen tarkastelu 1. Rimminkorpi (kl , x = 68125, y = 4245) sijaitse e noin 10 km Sysmän kirkolta lounaaseen, Nikkaroisten kylässä. Topografisesti suo sijaitsee moreenimäkien välisessä painanteessa. Suon pinnan korkeus on n. 100 m mpy. Rimminkorven pinta-ala on 8 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 7 ha ja yli 2 m :n 5 ha. Hajatutkimuspisteitä o n 5 kpl, joista kaikki ovat yli 1 m :n ja 4 kpl yli 2 metri n syvyisiä. Suo kallistuu loivasti eteläkaakkoon purkaen vetensä Pitkä - järven ja Auhjärven kautta Päijänteeseen. Vallitsevina suo - tyyppeinä ovat suon keskiosissa pienialaisena lyhytkortine n neva ja silmäkeneva sekä reuna-alueilla korpiräme- ja varsi - nainen korpi -muuttumat. Suolla on vanha harva ojitus. Rimminkorven turvekerrostumien keskipaksuus on 2,7 m. Täst ä on heikosti maatuneen (H 1_4 ) turpeen osuus 0,7 m ja paremmi n maatuneen (H5_10) osuus 2,0 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 2,7 m ja yli 2 metrin 3,1 m. Suurin havaitt u turpeen paksuus on 4,2 metriä. Suon pohjamaalaji on pääasias - sa savi, jonka päällä on osaksi liejua ja osaksi mutaa. Rimmenkorven turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltai - set turpeet, noin 6 2 %, ja saravaltaisia on 38 Turpeen lisätekijöinä esiintyy rahkavaltaisissa runsaimmin puunjään - teitä, varpuja, tupasvillaa ja suoleväkköä sekä saravaltai - sissa järviruokoa ja puunjäänteitä. Puunjäänteitä sisältä - vien turpeiden kokonaisosuus on 38 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, josta heikosti maatuneen osan 3, 1 ja paremmin maatuneen osan 6,6. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,3 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä ei lainkaan. Rimminkorvessa on turvetta 0,218 milj. m, 3 josta heikosti

15 maatunutta on 24 % (0,053 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 76 % (0,165 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhde n m :n syvyisellä suon osalla on 87 % (0,190 milj. m3 ). Rimminkorven turve soveltuu käytettäväksi polttoturpeen a tilakohtaisiin tarpeisiin. 2. Kaivettusuo (kl , x = 68263, y = 4278) sijaitsee noin 5 km Sysmän kirkolta luoteeseen. Topografisest i suo sijaitsee moreenimäkien välisessä painanteessa. Suon pinnan korkeus on 10.8 m mpy. Kaivettusuon pinta-ala on 7 ha, joka on kauttaaltaan all e 1 m :n syvyistä aluetta. Hajatutkimuspisteitä on 2 kpl. Suo kallistuu kaakon suuntaan purkaen vetensä Artjärve n kautta Päijänteeseen. Vallitsevat suotyypit ovat erilaisi a korpi- ja kohtalaisen ravinnerikkaita rämetyyppejä, mm. varsinainen korpi, ruoho- ja heinäkorpi sekä korpiräme. Suotyypit oavat osaksi muuttuma-, osaksi turvekangasasteella. Kaivettusuon turvekerrostumien keskipaksuus on 0,8 m, joka on kokonaisuudessaan paremmin maatunutta (H5_10). Suon pohjamaalaji on pääasiassa kivistä moreenia. Kaivettusuon turvelajit ovat yksinomaan saravaltaisia. Tur - peen lisätekijöinä esiintyy runsaimmin kortetta ja puunjään - teitä. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 19 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,2. Kaivettusuossa on turvetta 0,056 milj. m3. Suo on kauttaal - taan huomattavan matala ja soveltuu näin ollen parhaite n metsänkasvatukseen. 3. Iso Lakeasuo (kl , x = 68270, y = 4268) sijaitsee noin 6 km Sysmän kirkolta luoteeseen. Topografisest i suo sijaitsee osaksi moreenipeitteisten kallioiden välises - sä painenteessa. Suon pinnan korkeus on 112 m mpy.

16 Iso Lakeasuon pinta-ala on 10 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 8 ha ja yli 2 m :n 5 ha. Hajatutkimuspisteitä o n 4 kpl, joista kaikki on yli 1 m :n ja 2 kpl yli 2 metrin syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 4,0/10 ha. Suo kallistuu luoteeseen purkaen vetensä Päijänteeseen. Val - litsevina suotyyppeinä ovat keskialueella isovarpuinen rä - me sekä reunoilla korpiräme ja varsinainen korpi. Suotyypi t ovat tiheän uudehkon ojituksen myötä pääasiassa ojikkoasteel - la. Iso Lakeasuon turvekerrostumien keskipaksuus on 2,7 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1_4 ) turpeen osuus 0,3 m ja paremmi n maatuneen (H5-10) osuus 2,4 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 2,7 m ja yli 2 metrin 4,1 m. Suurin havaitt u turpeen paksuus on 4,1 metriä. Suon pohjamaalaji on pää - asiassa altaan keskiosissa savea, jonka päällä on ohut lieju - kerros sekä suon reuna-alueilla kivinen moreeni. Iso Lakea - suon turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaiset tur - peet, noin 57 %, ja saravaltaisia on 43 %. Turpeen lisäteki - jöinä esiintyy rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillaa j a saravaltaisissa varpuja ja järviruokoa. Puunjäänteitä sisäl - tävien turpeiden kokonaisosuus on 8 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5, josta heikosti maatuneen osan 3, 8 ja paremmin maatuneen osan 6,8. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä runsaasti (3,5 % ) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä erittäin vähän (0,5 %). Iso Lakeasuossa on turvetta 0,273 milj. m3, josta heikost i maatunutta on 10 % (0,030 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 90 % (0,243 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden m :n syvyisellä suon osalla on 80 % (0,218 milj. m3 ). Iso Lakea - suon turve soveltuu käytettäväksi polttoturpeena tilakohtaisissa tarpeissa. 4. Hallaharjunsuo (kl , x 68035, y = 4363) sijait - see noin 19 km Sysmän kirkolta kaakkoon, Ravioskorvessa.

17 Topografisesti suo sijaitsee loivassa moreenipainanteessa. Suon pinnan korkeus on m mpy. Hallaharjunsuon pinta-ala on 11 ha, joka on kokonaisuudes - saan 0,3 metriä matalampaa. Hajatutkimuspisteitä on 3 kpl. Suo kallistuu loivasti kaakkoon purkaen vetensä Haarajoke a myöten Ruotsalaiseen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat korpi - tyypit, pääasiassa varsinaista korpea. Tiheän ojitukse n ansiosta suotyypit ovat ojikkoasteella. Hallaharjunsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 0,2 in. Hallaharjunsuo on matalaturpeinen suokasveja kasvava ns. biologinen suo. Se soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. 5. Kortesuo (kl , x = 68045, y = 4375) sijaitse e noin 19 km Sysmän kirkolta kaakkoon, Ravioskorvessa. Topo - grafisesti suo sijaitsee hienolajitteisen moreenin ja savi - silttialueen painanteessa rajoittuen osittain turvepohjai - siin peltoihin. Suon pinnan korkeus on 83 m mpy. Kortesuon pinta-ala on 84 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluet - ta on 11 ha ja yli 2 m :n 2 ha. Tutkimuslinjaa on 600 m j a tutkimuspisteitä 20 kpl. Tutkimuspistetiheys on 2,4/10 h a (kuva 3). Suo kallistuu itään purkaen vetensä Kortesuonojaa pitki n Lauhjokeen. Länsiosa kallistuu. etelän-lännen suuntaan purkau - tuen Lauhjokeen, josta edelleen Ruotsalaiseen. Vallitsevana suotyyppinä ovat itäpuolella ruohoturvekangas j a länsipuolella pallosararäme- ja tupasvillarämemuuttumat. Suolla on vanha, harva ojitus sekä uudempi tiheä ojitus. Kortesuon turvekerrostumien keskipaksuus on 0,9 m, joka o n kokonaisuudessaan paremmin maatunutta (H 5_10 ). Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m ja yli 2 metrin 2,3 m.

18 Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,3 m. Suon pohjamaalaj i on pääasiassa savea ja paikoin silttiä, joiden päällä on parhaimmillaan 1-2 m :n vahvuinen liejukerros. Kortesuon turve - lajeista vallitsevimpina ovat saravaltaiset turpeet, noi n 78 %, ja rahkavaltaisia on 22 Turpeen lisätekijöinä esiintyy saravaltaisissa runsaimmin puunjäänteitä, järviruokoa j a kortetta ja rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäänteitä si - Koko turvekerros- sältävien tarpeiden kokonaisosuus on 52 tuman keskimaatuneisuus on 5,1. Liekoja esiintyy kohtalaisesti (2,2 %) 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä ja 1-2 metrin vyöhykkeessä erittäin vähän (0,01 %). Kortesuossa on turvetta 0,746 milj. m 3, joka on miltei kokonaan paremmin maatunutta. Koko turvemäärästä yli yhden m : n syvyisellä suon osalla on 20 % (0,146 milj. m 3 ). Kortesu o soveltuu parhaiten maa- tai metsätalouden käyttöön. Pussilansuo (kl , x = 68056, y = 4357) sijaitse e noin 17 km Sysmän kirkolta kaakkoon, Ravioskorvessa.

19 Topografisesti suo sijaitsee Leenharjulta kaakkoon viettävän rinteen painanteessa. Suon pinnan korkeus o n 97 m mpy. Pussilansuon pinta-ala on 18 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 16 ha ja yli 2 m :n 9 ha. Hajatutkimuspisteit ä on 5 kpl. Tutkimuspistetiheys on 2,7/10 ha (kuva 4). Suo kallistuu loivasti kaakkoon purkaen vetensä Haarajoe n ja Lauhjoen kautta Ruotsalaiseen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat koillispuolella isovarpui - nen räme ja muualla korpiräme. Suotyypit ovat vanhahko n ojituksen ansiosta muuttuma-asteella. Pussilansuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,7 m, jo - ka on kokonaan paremmin maatunutta. Yli metrin syvyise n alueen keskisyvyys on 1,9 metriä ja yli 2 metrin

20 - 19-2,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,3 metriä. Suon pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa. Pussilansuon turvelajeista vallitsevimpina ovat sarava l - taiset turpeet, noin 7,3%, ja rahkavaltaisia on 27 %. Turpeen lisätekijöinä esiintyy saravaltaisissa runsaimmi n puunjäänteitä ja rahkavaltaisissa tupasvillaa sekä myö s puunjäänteitä. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 70 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus o n 7,0. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä runsaasti (3,5 % ) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä erittäin vähän (0,6 %). Pussilansuossa on turvetta 0,470 milj. m3. Turpeesta yl i yhden metrin syvyisellä suon osalla on 66 % (0,309 milj. m 3 ). Pussilansuon turve soveltuu polttoturpeeksi. 7. Vainionsuo (kl , x = 68057, y = 4370) sijaitse e noin 18 km Sysmän kirkolta kaakkoon, Ravioskorvessa. Topografisesti suo sijaitsee Leenharjulta kaakkoon viettävän rinteen huuhtoutuneilla silteillä, turvepohjaiste n peltojen keskellä. Suon pinnan korkeus on m mpy. Vainionsuon pinta-ala on 19 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 16 ha ja yli 2 m :n 3 ha. Hajatutkimuspisteitä, o n 4 kpl, jotka kaikki ovat yli 1 m :n ja 2 kpl 2 metrin syvy i- siä. Tutkimuspistetiheys on 2,1/10 ha (kuva 5). Suo kallistuu loivasti kaakkoon purkaen vetensä Kortesuon - ojaa Lauhijokeen, josta edelleen Ruotsalaiseen. Suotyypit ovat muuttuneet täysin ruoho- ja varputurveka n - kaiksi. Alkuperäiset suotyypit lienevät olleet kohtalaise n reheviä korpityyppejä (mm. ruoho- ja heinäkropea).. Vainionsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,8 m. Täst ä on heikosti maatuneen (H1_4 ) turpeen osuus 0,7 m ja

21 paremmin maatuneen (H 5-10) osuus 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 2,0 m. Suon pohjamaalaji on pääasiassa silttiä. Vainionsuossa saraturvetta on 90 Loppu on rahkavaltaista. Turpeen lisätekijöinä esiintyy saravaltaisissa runsaimmin puun- ja varpujen jäänteitä. Puunjäänteitä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 45 Koko turvekerrostuma n keskimaatuneisuus on 5,4, josta heikosti maatuneen osa n 3,9 ja paremmin maatuneen 6,4. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä kohtalaisest i (2,5 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä vähän (1,2 %). Vainionsuossa on turvetta 0,337 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 39 % (0,133 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutt a 61 % (0,204 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 85 % (0,285 milj. m 3 ). Vainionsuon turve soveltuu polttoturpeeksi. Suon ympärill ä on turvepohjaisia peltoja, joiden sisältämä turvemäärä ä ei ole tässä yhteydessä inventoitu.

22 Jakarinsuo (k , x = 68060, y = 4341) sijaitse e noin 16 km Sysmän kirkolta kaakkoon, Ravioskorvessa. Topografisesta suo sijaitsee kanden harjun ja kallion välisess ä painanteessa. Suon pinnan korkeus on m mpy. Jakarinsuon pinta-ala on 17 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 14 ha ja yli 2 m :n 12 ha. Rajatutkimuspisteit ä on 4 kpl, jotka kaikki ovat yli 2 metrin syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 2,4/10 ha (kuva 6). Suo kallistuu pohjoiseen purkaen vetensä Vehkajokea myöte n Nuoramoisjärven kautta Päijänteeseen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat itälaidalla varsinainen kor - pi ja muualla isovarpuinen räme. Suotyypit ovat uuden tiheä n ojituksen ansiosta ojikkoasteella. Jakarinsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 4,0 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1 _ 4 ) turpeen osuus 0,3 m ja paremmin maatuneen (H ) osuus 3,7 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 4,9 metriä. Suon pohjamaalaji on osaksi savea, osaksi hiekkaa. Altaan keskiosissa esiintyy kivennäismaa n ja turpeen välissä parhaimmillaan 1 m :n kerros liejua.

23 Jakarinsuon turvelajeista vallitsevimpina ovat saravaltai - set turpeet, noin 89 %, ja rahkavaltaisia on11 %. Turpee n lisätekijöinä esiintyy saravaltaisissa runsaimmin järviruokoa ja kortetta ja rahkavaltaisissa varpujen jäänteitä. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 25 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, josta hei - kosti maatuneen osan 3,7 ja paremmin maatuneen osan 5,1. Liekoja esiintyy erittäin vähän molemmissa syvyysvyöhyk - keissä (0,8 ja 0,3 %). Jakarinsuossa on turvetta 0,680 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 7 % (0,051 milj. m3 ) ja paremmin maatunutt a 93 % (0,629 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 82 % (0,560 milj. m 3 ). Jakarinsuon turve soveltuu polttoturpeeksi. 9. Sammalsuo (1) (kl , x = 68073, y,= 4374) sijait - see noin 16 km Sysmän kirkolta kaakkoon. Topografisesti suo sijaitsee Leenharjulta kaakkoon viettävän rinteen juurell a rajoittuen kaakkoisreunastaan hiekkamoreenin peittämää n kalliomaastoon. Suon pinnan korkeus on m mpy. Sammalsuon pinta-ala on 152 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 68 ha ja yli 2 m :n 21 ha. Tutkimuslinjaa on m ja tutkimuspisteitä 42 kpl, joista 34 on yli 0,3 m :n, 20 yli 1 m :n ja 9 kpl yli 2 metrin syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 2,8/10 ha (kuva 7). Suo kallistuu kaakkoon purkaen vetensä Kortesuonojaa j a Lauhjokea myöten Ruotsalaiseen. Suotyypit ovat pääasiassa keskiosissa rahkarämettä ja kor - pirämettä, jotka ovat muuttuma-asteella. Laajoilla reuna - alueilla on turvekankaita, varsinaista korpea ja karhunsammalmuuttumia. Sammalsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,4 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1_4 ) turpeen osuus 0,1 m ja

24 paremmin maatuneen (H 5_10 ) osuus 1,3 m. Yli metrin syvyise n alueen keskisyvyys on 1,9 m ja yli 2 metrin 2,4 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,9 m. Suon pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa ja eteläosissa silttiä (kuva 8).

25 Sammalsuon turvelajeista vallitsevimpina ovat saravaltai - set turpeet, noin 60 %, ja rahkavaltaisia on 40 %. Turpee n lisätekijöinä esiintyy saravaltaisissa runsaimmin puunjään - teitä ja rahkavaltaisissa tupasvillaa ja puunjäänteitä. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 59 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4, josta hei - kosti maatuneen osan 3,1 ja paremmin maatuneen osan 6,7. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä runsaasti (3,1 % ) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä vähän (1,4 %). Sammalsuossa on turvetta 2,061 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 6 % (0,130 milj. m3 ja paremmin maatunutt a 94 % (1,931 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 64 % (1,312 milj. m3 ). Sammalsuon turpeesta osa soveltuu polttoturpeeksi, lounaisen osan matalaturpeisena soveltuessa parhaiten metsänkasvatukseen. 10. Loukkaansuo (kl , x = 68080, y = 4358) sijait - see noin 15 km Sysmän kirkolta kaakkoon. Topografisesti su o sijaitsee Leenharjun luoteispuolella harjusta huuhtoutunee n hienon hiekan ja siltin päällä. Suon pinnan korkeus o n 92 m mpy. Loukkaansuon pinta-ala on 23 ha, joka on kokonaan alle 1 m : n syvyistä aluetta. Suo kallistuu loivasti luoteis-pohjoiseen purkaen vetens ä Vehkajokea myöten Nuoramoisjärven kautta Päijänteeseen. Alue on pääpiirteissään soistuvaa kangasta suotyyppie n vaihdellessa rehevistä korpityypeistä (varsinainen- sek ä ruoho- ja heinäkorpi) karuhkoihin rämetyyppeihin (mm. korpiräme). Suolla oli parhaillaan tiheä ojitus käynnissä. Turvetta on parhaimmillaan Vehkajokinotkossa n. 50 cm, kun sen määrä muualla vaihtelee 10 :n ja 30 cm : n välillä. Loukkaansuossa on turvetta hyvin vähäinen määrä ja sekin

26 pääasiassa mineraalimaasekotteista. Näin ollen suo sovel - tuu parhaiten metsänkasvatukseen. 11. Isosuo (kl , x = 68093, y = sijaitse e noin 14 km Sysmän kirkolta kaakkoon. Topografisesti su o sijaitsee melko tasaisella, Leenharjusta luoteeseen loi - vasti viettävällä rinteellä. Suon pinnan korkeus on m mpy. Isosuon pinta-ala on 18 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluet - ta on 15 ha ja yli 2 m :n 12 ha. Hajatutkimuspisteitä o n 6 kpl, jotka kaikki ovat yli 0,3 m :n ja 5 yli 2 m :n syvyi - siä. Tutkimuspistetiheys on 3,3/10 ha. Suo kallistuu loivasti luoteeseen purkaen vetensä Nuoramoisjärven kautta Päijänteeseen. Vallitsevina suotyyppein ä ovat suon länsi- ja eteläosissa pääasiassa isovarpuine n räme ja pohjoisosassa varsinainen korpi. Suon länsiosa o n tyystin ojitettu ja itäpuolella on yksi vanha, osittai n umpeutunut oja. Isosuon turvekerrostumien keskipaksuus on 2,8 m. Tästä o n heikosti maatuneen (H 1_4 ) turpeen osuus 0,1 m ja paremmin maatuneen (H5-10) osuus 2,7 m. Yli 2 metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 3,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus o n 4,8 metriä. Suon pohjamaalaji on pääasiassa hiekkaa, pai - koin silttiä. Isosuon turvelajeista on saravaltaisia 97 Loput on rahkavaltaisia. Turpeen lisätekijöinä esiintyy saravaltaisiss a runsaimmin puunjäänteitä ja järviruokoa. Puunjäänteitä s i - sältävien turpeiden kokonaisosuus on 55 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, josta heikosti maatuneen osa n 3,0 ja paremmin maatuneen osan 5,8. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä runsaasti. (3,5 % ) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä erittäin vähän (0,8 %).

27 Isosuossa on turvetta 0,498 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 2 % (0,012 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 98 % (0,486 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden m :n syvyisellä suon osalla on 96 % (0,480 milj. m3 ). Isosuon turve soveltuu polttoturpeeksi. 12. Mäkelånsuo (kl , x = 68105, y 4332) sijaitse e noin 12 km Sysmän kirkolta kaakkoon. Topografisesti su o sijaitsee moreenimäkien välisessä painanteessa osaksi siltti - ja savipeltoihin rajoittuen. Suon pinnan korkeus on 93 m. mpy. Mäkelänsuon pinta-ala on 13 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 11 ha ja yli 2 m :n 10 ha. Hajatutkimuspisteitä o n 5 kpl, jotka kaikki ovat yli 2 metrin syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 3,8/10 ha. Suo kallistuu loivasti itään päin purkaen vetensä Nuoramois - järven kautta Päijänteeseen. Vallitsevina suotyyppeinä ova t reuna-alueilla korpiräme ja keskiosissa isovarpuinen räme. Suotyypit ovat osaksi ojikko, osaksi muuttuma-asteella. Mäkelänsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 2,4 m. Tästä on heikosti maatuneen (H1_4 ) turpeen osuus 0,1 m ja paremmi n maatuneen (H5-10) osuus 2,3 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,5 metriä. Suon pohjamaalaji on pääasiassa savi, jo - ka on ohuen liejukerroksen peittämä. Mäkelänsuon turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaise t turpeet, noin 61 %, ja saravaltaisia on 39 %. Turpeen lisä - tekijöinä esiintyy rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillaa j a saravaltaisissa järviruokoa ja puunjäänteitä. Puunjäänteit ä sisältävienturpeiden kokonaisosuus on 18 %. Turvekerros- - tuman keskimaatuneisuus on 5,2, josta heikosti maatuneen osa n 4,0 ja paremmin maatuneen osan 5,3. Liekoja esiintyy molemmissa syvyysvyöhykkeissä kohtalaisest i (2,6 %).

28 Mäkelänsuossa on turvetta 0,317 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 2 % (0,008 milj. m3 ) ja paremmin maatunutt a 98 % (0,309 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metri n syvyisellä suon osalla on 85 % (0,268 milj. m 3 ). Mäkelänsuon turve soveltuu käytettäväksi polttoturpeena. 13. Sammalsuo (2) (kl , x = 68137, y = 4324) sijait - see noin 8 km Sysmän kirkolta kaakkoon. Topografisesti su o sijaitsee ohuen moreenin peittämien kallioiden välisess ä painanteessa. Suon pinnan korkeus on m mpy. Sammalsuon pinta-ala on 11 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 4 ha ja yli 2 metrin 3 ha. Hajatutkimuspisteitä o n 4 kpl, joista 2 on yli 1 metrin ja 2 kpl yli 2 metrin syvyi - siä. Tutkimuspistetiheys on 3,6/10 ha. Suo kallistuu luoteen suuntaan purkaen vetensä Nuoramoisjärven kautta Päijänteeseen. Vallitsevina suotyyppeinä o n eteläpuolisen osan laita-alueilla tupasvillarämettä ja pohjoispuolisen osan laita-alueilla ruoho- ja heinäkorpea. Keskialueella on isovarpuista rämettä. Suotyypit ovat ojikko - ja muuttuma-asteella. Sammalsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 2,1 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1_4 ) turpeen osuus 0,2 m ja paremmi n maatuneen (H5_10) osuus 1,9 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 2,1 m ja yli 2 metrin 2,9 m. Suurin havaitt u turpeen paksuus on 3,3 metriä. Suon pohjamaalaji on pääasias - sa eteläosassa savea ja pohjoisosissa hiekkamoreenia. Sammalsuon turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaise t turpeet, noin 73 %, ja saravaltaisia on 27 %. Turpeen lisä - tekijöinä esiintyy rahkavaltaisissa runsaimmin puunjäänteit ä ja tupasvillaa ja saravaltaisissa puunjäänteitä. Puunjään - teitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 41 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6, josta heikosti maatu - neen osan 3,0 ja paremmin maatuneen osan 6,9.

29 Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin runsaasti (4,1 %) ja 1-2 metrin syvyyvvyöhykkeessä runsaasti (3,2%). Sammalsuossa on turvetta 0,228 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 10 % (0,022 milj. ja paremmin maatunutt a 90 % (0,206 milj. m 3, Koko turvemäärästä yli yhden metri n syvyisellä suon osalla on 36 %. (0,083 milj. m 3 ). Osa Sam - malsuon turpeesta soveltuu käytettäväksi polttoturpeena, pääpiirteissään suo on soveliain metsänkasvatukseen. 14. Mäntykankaansuo (kl , x = 68054, y = 4436) sijaitsee noin 22 km Sysmän kirkolta kaakkoon, Keskinen -järven eteläpuolella. Topografisesti suo sijaitsee harjun j a moreenimäkien sälisessä painanteessa. Suon pinnan korkeu s on m mpy. Mäntykankaansuon pinta-ala on 12 ha, josta yli 1 m :n syvyista aluetta on 10 ha ja yli 2 metrin 8 ha. Hajatutkimuspisteitä on 5 kpl, jotka kaikki ovat yli 2 metrin syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 4,2/10 ha (kuva 9).

30 Suo kallistuu etelään purkaen vetensä Katisjärven ja Lauhijoen kautta Ruotsalaiseen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat reuna-alueilla varsinainen korpi ja korpiräme sek ä keskiosissa isovarpuinen räme. Suotyypit ovat osittai n ojikko- ja osittain muuttuma-asteella. Mäntykankaansuon turvekerrostumien keskipaksuus on 3,7 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1_4 ) turpeen osuus 0,7 m j a paremmin maatuneen (H 5-10) osuus 3,0 m. Suurin havaitt u turpeen paksuus on 4,8 metriä. Suon pohjamaalaji on pää - asiassa hiekkamoreenia. Mäntykankaansuon turvelajeista vallitsevimpina ovat sara - valtaiset turpeet, noin 52 Rahka-ja ruskosammalvaltai - sia on molempia 24 Turpeen lisätekijöinä esiintyy runsaimmin puunjäänteitä, joita sisältävien turpeiden kokonais - osuus on 31 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, josta heikosti maatuneen osan 3,9 ja paremmin maatunee n osan 5,8. Liekoja on runsaasti sekä 0-1 metrin (3,5 %) että 1-2 metrin syvyysvyöhykkeissä (3,2 %). Mäntykankaansuossa on turvetta 0,439 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 18 % (0,079 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 82 % (0,360 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhde n metrin syvyisellä suon osalla on 83 % (0,266 milj. m 3 ). Mäntykankaansuon turve soveltuu polttoturpeeksi. 15. Mustalamminsuo (kl , 08, x = 68103, y = 4428) sijait - see noin 18 km Sysmän kirkolta kaakkoon. Topografisest i suo sijaitsee ohuehkon moreenin peittämässä kalliopainanteessa. Suon pinnan korkeus on m mpy. Mustalamminsuon pinta-ala on 25 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 22 ha ja yli 2 m :n 18 ha. Hajatutkimuspisteitä o n 8 kpl, joista kaikki ovat yli 1 m :n ja 7 kpl yli 2 metri n syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 3,2/10 ha (kuva 10).

31 Suo kallistuu luoteeseen purkaen vetensä Tepoonjärven j a Nuoramoisjärven kautta Päijänteeseen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpuinen räme ja tupasvillaräme. Reuna-alueilla vaihtelevat korpiräme sekä ruoho- ja hienäkorpi. Suotyypit ovat uudehkon ojituksen seurauksena ojikkoasteella. Mustalamminsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 3,2 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1_4) turpeen osuus 0,6 m j a paremmin maatuneen (H 5-10 ) osuus 2,6 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 3,2 ja yli 2 metrin 3,5 m. Suuri n havaittu turpeen paksuus on 5,8 metriä. Suon pogjamaalaj i on pääasiassa hiekkamoreenia. Paikoin pohjalla on kallio. Mustalamminsuon turvelajeista vallitsevimpina ovat sara - valtaiset turpeet, noin 66 %, ja rahkavaltaisia on 3 4 Turpeen lisätekijöinä esiintyy saravaltaisissa runsaimmin

32 järviruokoa, puunjäänteitä ja varpuja ja rahkavaltaisiss a varpuja. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 29 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0, josta heikosti maatuneen osan 3,7 ja paremmin maatunee n osan 6,6. Liekoja on runsaasti (3,7 %) 0-1 metrin syvyysvyöhykkees - sä ja 1-2 metrin vyöhykkeessä kohtalaisesti (2,3 %). Mustalamminsuossa on turvetta 0,800 milj. m 3, josta heikos - ti maatunutta on 18 % (0,150 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 82 % (0,650 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhde n metrin syvyisellä suon osalla on 88 % (0,700 milj. m3 ). Mustalamminsuon turve soveltuu käytettäväksi polttoturpee - na. 16. Aukeasuo (kl , x = 68120, y = 4424) sijaitse e noin 17 km Sysmän kirkolta kaakkoon. Topografisesti su o sijaitsee ohuen moreenin peittämien kallioiden välisess ä painanteessa. Suo on muodoltaan epäyhtenäinen ja rikkonainen. Suon pinnan korkeus on m mpy. Aukeasuon pinta-ala on 17 ha, josta yli 1 metrin syvyist ä aluetta on 9 ha ja yli 2 metrin 6 ha. Hajatutkimuspisteit ä on 5 kpl, joista kaikki ovat yli 1 metrin ja 4 kpl yli 2 metrin syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 2,9/10 ha. Suo kallistuu etelään purkaen vetensä Tepoonjärven j a Nuoramoisjärven kautta Päijänteeseen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat silmäkeneva ja rahkaneva. Vain suon pohjoisosassa on ojikkoa. Muualla suo on luon - nontilaista. Aukeasuon turvekerrostumien. keskipaksuus on 3,6 metriä. Tästä on heikosti maatuneet (H1_4 ) turpeen osuus 0,7 met - riä ja paremmin maatuneen (H5_1 0). osuus 2,9 metriä. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 3,6 m ja yli 2

33 metrin 4,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 7,2 m. Suon pohjamaalaji on pääasiassa moreenin peittämä kallio. Moreenin päällä on toisinaan ohut liejukerros. Aukeasuo n turvelajeista vallitsevimpina ovat saravaltaiset turpeet, noin 85 %, ja rahkavaltaisia on 15 %. Turpeen lisätekijöi - nä esiintyy saravaltaisissa runsaimmin järviruokoa, varpu - ja, puunjäänteitä ja kortetta ja rahkavaltaisissa varpuja. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 40 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, josta hei - kosti maatuneen osan 3,3 ja paremmin maatuneen osan 6,2. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä runsaasti (3,5 % ) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä kohtalaisesti (2,5 %). Aukeasuossa on turvetta 0,619 milj. m3, josta heikosti ma a - tunutta on 20 % (0,122 milj. m3 ) ja paremmin maatunutt a 80 % (0,496 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suonosalla on 53 % (0,328 milj. m3 ). Aukeasuo n keskiosan turve soveltuu rajoitetusti polttoturpeeksi. 17. Myllysuo (kl , x = 68131, y = 4472) sijiatse e noin 20 km Sysmän kirkolta kaakkoon, Uurajärven itäpäässä. Topografisesti suo sijaitsee Uurajärven itäisimmän landek - keen jatkeena olevassa painanteessa. Suon pinnan korkeu s on 107 m mpy. Myllysuon pinta-ala on 18 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 10 ha ja yli 2 metrin syvyistä aluetta ei lain - kaan. Hajatutkimuspisteitä on 5 kpl, joista 3 on yli 1 metrin syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 2,8110 ha. Suo kallistuu itäkoilliseen purkaen vetensä Sääksjärven j a Nuoramoisjärven kautta Päijänteeseen. Suon länsipuolell a olevan Uurajärven vedet laskevat suon läpi myös Sääksjä.rveen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat reuna-alueilla varsinaine n korpi, ruoho- ja heinäkorpi sekä korpiräme. Keskialueilla

34 Keskialueilla on isovarpuista rämettä. Suotyypit ova t osaksi ojikkoasteella. Suon länsireunalla on vanha pal a - turpeennostoalue. Myllysuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,2 in. Täst ä on heikosti maatuneen (H 1_ 4) turpeen osuus 0,2 m ja pa,remmin maatuneen (H 5_1Q ) osuus 1,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Suurin havaittu turpeen pak - suus on 1,6 metriä. Suon pohjamaalaji on pääasiassa savea, jonka päällä on paikoin ohut liejukerros. Myllysuon turvelajeista vallitsevimpina ovat saravaltaiset turpeet, noin 78 %, ja rahkavaltaisia on 22 %. Turpeen lisä - tekijöinä esiintyy saravaltaisissa runsaimmin järviruoko a ja varpuja ja rahkavaltaisissa varpuja. Puunjäänteitä sisäl - tävien turpeiden kokonaisosuus on 19 %. Turvekerrostuma n keskimaatuneisuus on 6,4, josta heikosti maatuneen osa n 4,0 ja paremmin maatuneen osan 6,8. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,2 %) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä ei lainkaan. Myllysuossa on turvetta 0,207 milj. m3, josta hiekosti maa - tunutta on 17 % (0,036 milj. m3 ) ja paremmin maatunutt a 83 % (0,171 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 66 % (0,137 milj. m3 ). Myllysuo soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. 18. Rahkasuo (kl , x = 68167, y = 4407) sijaitse e noin 12 km Sysmän kirkolta kaakkoon. Topografisesti su o sijaitsee moreenimaaston painanteessa. Suon pinnan korkeu s on m mpy. Rahkasuon pinta-ala on 20 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 5 ha. Yli 2 metrin syvyistä aluetta ei ole lain - kaan. Tutkimuslinjaa on 540 m ja tutkimuspisteitä 8 kpl, jotka kaikki ovat yli 1 metrin syvyisiä. Tutkimuspistet i heys on 4,0/10 ha (kuva 11).

35 Suo kallistuu pohjoiseen purkaen vetensä Rajaojaa myöte n Tainionvirtaan ja edelleen Päijänteeseen. Valltisevina suotyyppeinä ovat keskustassa rahkaräe j a reuna-alueilla pallosararäme sekä mustikka- ja ruohoturvekankaita. Vain suon reunoja on ojitettu. Rahkasuon turvekerrostumien keskiapksuus on 0,8 m. Tästä on heikosti maatuneen (H 1_4 ) turpeen osuus 0,2 m ja paremmin maatuneen ( H 5_10 ) osuus 0,6 m. Yli metrin syvyise n alueen keskisyvyys on 1,3 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,7 metriä. Suon pohjamaalaji on keskellä savea, reunoilla silttiä (kuva 12). Rahkasuon turvelajeista vallitsevimpina ovat rahkavaltaiset turpeet, noin 68 ja saravaltaisia on 32 Turpee n lisätekijöinä esiintyy rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillaa ja puunjäänteitä ja saravaltaisissa puunjäänteitä. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 4 4 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,8, josta heikost i maatuneen osan 3,0 ja paremmin maatuneen osan 7,8.

36 Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä runsaasti (3,0 % ) ja 1-2 metrin vyöhykkeessä ei lainkaan. Rahkasuossa on turvetta 0,158 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 21 % (0,033 milj. m3) ja paremmin maatunutt a 79 % (0,125 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metri n syvyisellä suon osalla on 42 % (0,066 milj. m 3 ). Rahkasuo soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen. 19. Terrisuo (kl , x = 68108, y = 4538) sijaitse e noin 27 km Sysmän kirkolta kaakkoon. Topografisesti su o sijiatsee moreenimäkien ja avokallioiden välisessä painanteessa. Suon pinnan korkeus on m mpy. Terrisuon pinta-ala on 36 ha, josta yli 1 metrin syvyist ä aluetta on 30 ha ja yli 2 metrin 26 ha. Hajatutkimuspisteitä on 9 kpl, jotka kaikki, ovat yli 1 metrin ja 8 kpl yli 2 metrin syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 2,5/10 ha (kuva 13).

37 Suo kallistuu loivasti etelään purkaen vetensä Joutjärve n kautta Ala-Rieveliin. Suon keski- ja pohjoisosissa vallitsee lyhytkortinen nev a ja tupasvillaräme. Itä- ja länsiosien landekkeissa tavataan sararämettä ja pienialaisia saranevoja. Etelään työntyvä landeke on varsinaista- sekä ruoho- ja heinäkorpea. Suotyypit ovat harvahkon eri-ikäisen ojituksen ansiost a osaksi muuttuma-, osaksi ojikkoasteella. Terrisuon turvekerrostumien keskipaksuus on 3,7 m. Tästä on heikosti maatuneen (H1_4) turpeen osuus 0,8 m ja paremmin maatuneen (H 5_10) osuus 2,9 metriä. Suurin havaitt u turpeen paksuus on 6,6 metriä. Suon pohjamaalaji on altaa n keskiosissa lieju, jonka alla on savi, muualla moreeni. Terrisuon turvelajeista vallitsevimpina ovat saravaltaise t turpeet, noin 65 %, rahkavaltaisia on 32 % ja rusko -

38 sammalvaltaisia 3 %. Turpeen lisätek.ijöinä esiintyy sara - valtaisissa runsaimmin puunjäänteitä ja varpuja ja rahka - valtaisissa suoleväkköä, tupasvillaa ja varpuja. Puunjään - teitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 34 %. Turve - kerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5, josta heikosti maa - tuneen osan 3,3 ja paremmin maatuneen osan 7,3. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (1,8 %) j a 1-2 metrin vyöhykkeessä hyvin vähän (0,5 %). Terrisuossa on turvetta 1,328 milj. m3, josta heikosti maatunutta on 22 % (0,288 milj. m3 ) ja paremmin maatunutt a 78 % (1,040 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 83 % (1,107 milj. m3 ). Terrisuo n turve soveltuu käytettäväksi polttoturpeena. 20. Lakeasuo (kl. 3121, x = 68107, y = 4507) sijiatse e noin 24 km Sysmän kirkolta kaakkoon kantatien n :o 59 itä - puolella. Topografisesti suo sijaitsee moreenimäkien väli - sessä painanteessa. Suokuvio on useiden moreeni- ja kallio - saarekkeiden rikkoma. Suon pinnan korkeus on m mpy. Lakeasuon pinta-ala on 13 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 6 ha ja yli 2 m :n 5 ha. Hajatutkimuspisteitä o n 6 kpl, jotka kaikki ovat yli 1 metrin ja 3 kpl on yli 2 metrin syvyisiä. Tutkiluspistetiheys on 4,6/10 ha. Suo kallistuu etelään purkaen vetensä Iso-Mäkäriin.. Vallit - sevina suotyyppeinä ovat pääasiassa vähäpuustoiset sara - ja tupasvillaräme sekä pienialaisina saraneva ja lyhytkortinen neva. Suotyypit ovat pjikkoasteella tiheän, uuden oji - tuksen ansiosta. Lakeasuonturvekerrostumien keskipaksuus on 3,0 m. Tästä on heikosti maatuneen ( H 1-4 ) turpeen osuus 1,4 m ja paremmin maatuneen (H5-10) osuus 1,6 m. Yli 2 metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 4,4 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 6,7 metriä. Suon pohjamaalaji on pääasiassa hiekka - ja silttimoreenia. Altaan eteläosassa on pienialainen

39 liejun peittämä, savipohjainen painanne. Lakeasuon turve - lajeista on saravaltaisia tarpeita noin 90 %, ja lopu t rahkavaltaisia. Turpeen lisätekijöinä esiintyy saraval - taisissa runsaimmin puunjäänteitä. Puunjäänteitä sisältä - vien turpeiden kokonaisosuus on 37 %. Turvekerrostuma n keskimaatuneisuus on 5,5, josta hiekosti maatuneen osa n 3,7 ja paremmin maatuneen osan 7,1. Liekoja on hyvin vähän molemmissa syvyysvyöhykkeissä. Lakeasuossa on turvetta 0,394 milj.. m 3. josta heikost i maatunutta on 47 % (0,186 milj. m3 ja paremmin maatunutt a 52 % (0,208 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 46 % (0,182 milj. m3 ). Lakea - suon turve soveltuu käytettäväksi polttoturpeena. 21. Pihtilammensuo (kl , x = 68107, y = 4515) si - jaitsee noin 24 km Sysmän kirkolta kaakkoon kantatien n : o 59 itäpuolella. Topografisesti suo sijaitsee moreenimäkie n välisessä altaassa. Suon pinnan korkeus on 118 m mpy. Pihtilammensuon pinta-ala on 3 ha, josta yli 2 metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Hajatutkimuspisteitä on 2 kpl, jot - ka molemmat ovat yli 2 metrin syvyisiä. Suo kallistuu loivasti itään purkaen vetensä Pihtilamme n kautta Iso-Mäkäriin. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosassa silmäkeneva ja lyhytkortinen neva sekä reunoilla rahkaräme. Suol - la on yksi syvä valtaoja. Pihtilammensuossa on turvetta lähes 4 metriä. Se on milte i kokonaan heikosti maatunutta rahkaturvetta. Suon pohjamaalajina on pääasiassa kerrallista savea, jonka pääll ä on osittain liejua, osittain järvimutaa.

40 Kolarinmäensuo (kl , x = 68127, y = 4541 ) sijaitsee noin 26 km Sysmän kirkolta kaakkoon, Portam a- järven pohjoispuolella. Topografisesti suo sijaitse e moreenimäkien välisessä painanteessa. Suon pinnan kor - keus on 125 m mpy. Kolarinmäensuon pinta-ala on 16 ha, josta yli 1 metri n syvyistä aluetta on 3 ha. Yli 2 metrin syvyistä aluetta e i ole lainkaan. Hajatutkimuspisteitä on 5 kpl, joista 4 on yli 1 m :n syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 3,1/10 ha. Suo kallistuu loivasti pohjois-koillisen suuntaan. Vede t laskevat Salajärveen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sekä ruoho - ja heinäkorpi. Eteläpäässä esiintyy supeea-alalisesti pal - losararämettä. Suotyypit ovat eri-ikäisen ojituksen ansiosta osaksi ojikko-, osaksi muuttuma-asteella. Kolarinmäensuon turvekerrotumien keskipaksuus on 1,0 m. Tästä on heikosti maatuneen ( H 1-4 ) turpeen osuus 0,1 m j a paremmin maatuneen (H5-10) osuus 0,9 m. Suurin havaitt u turpeen paksuus on 1,8 metriä. Suon pohjamaalaji on pää - asiassa hiekkamoreenia ja kivistä moreenia. Kolarinmäensuossa vallitsevat saravaltaiset turpeet lähe s 100-prosenttisesti. Turpeen lisätekijöinä esiintyy runsaimmin puunjäänteitä. Puunjäänteitä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 90 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,9, josta heikosti maatuneen osan 4,0 ja parem - min maatuneen osan 8,1. Liekoja on 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (1,5 % ) ja syvemmällä ei lainkaan. Kolarinmäensuossa on turvetta 0,163 milj. m3, josta hei - kosti maatunutta on 4 % (0,006 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 96 % (0,157 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli