GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 222 MAAPERÄOSASTO Ari Luukkanen ja Heimo Porkka KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Kiuruvesi Kuopio 1988
Luukkanen,Ari ja Porkka,Heimo1988. Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Abstract : The Mires and their peat resources in Kiuruvesi. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 222. 168 pages, 104 figures, 53 tables and 4 appendix. The Geological Survey of Finland surveyed the area of 4 458 hectares of mires in the municipality of Kiuruvesi during 1984 and 1987. The survey covered about 17 % of the total area of peatlands in Kiuruvesi. The field work was carried out by using a survey grid with study sites at the intervals of 100 meters. At each study site such features as botanical cover type, wetness of mire, density and quality of tree stand were determined first. Then the peat deposit was studied from the surface to the bottom. Peat type was determined according to its botanical origin and the degree of humification on von Post's ten scale. A volumetric peat sampler was used to take peat samples from selected sites to determine ph, water content, bulk density, heating value of peat, ash content and sulphur content. Some heavy metals and uranium were also recorded. The area of 770 hectares was considered good for fuel peat production. The quantity of usable peat is about 15,5 million cubic meters in situ. The energy content of the usable peat is about 32 million GJ or about 9,0 million MWh as calculated for dry peat. Key words : mire, peat, inventory, fuel peat production, Kiuruvesi. Ari Luukkanen and Heimo Porkka Geological Survey of Finland P.O. Box 237 SF-70101 KUOPIO ISBN 951-690-320-7 ISSN 0782-8527
SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 5 2. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 6 2.1. Kenttätutkimukset 6 2.2. Laboratoriotutkimukset 6 2.3. Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esitys.. 8 3. SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON 11 4. TUTKITUT SUOT 13 1. Pieni Lehmisuo 13 2. Iso Lehmisuo 20 3. Pahkasuo 28 4. Tulponsuo 37 5. Kielisuo 43 6. Hallasuo 49 7. Liinalamminsuo 56 8. Huttusuo 66 9. Toukkasuo 71 10. Sarvisuo 77 11. Iso-Tulppo 86 12. Saarisuo 92 13. Heinäsuo 102 14. Iso Aittosuo 111 15. Kivisuo 120 16. Nauharäme 125 17. Rikkasuo 128 18. Iso Lintusuo 137 19. Koniräme 141 20. Pilpansuo 143 21. Keikkuvansuo 147 5. TULOSTEN TARKASTELUA 155 5.1. Tutkittu suoala 155 5.2. SuotyyPit 156 5.3. Turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus 157 5.4. Turvelajijakauma 157 5.5. Liekoisuus 158 5.6. Turpeiden fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet 159 5.6.1. Happamuus 159 5.6.2. Tuhkapitoisuus 159
5.6.3. Vesipitoisuus ja kuiva-aineen määrä... 159 5.6.4. Lämpöarvo 160 5.7. Rikkipitoisuus 160 5.8. Raskasmetallipitoisuudet 160 5.9. Uraanipitoisuudet 163 6. SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET 165 6.1. Polttoturvetuotanto 165 6.2. Soidensuojelu 165 KIRJALLISUUS 167 LIITTEET
5 1. JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on suorittanut valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin liittyviä turvetutkimuksia Ylä-Savossa vuodesta 1980. Tutkimusten painopiste oli vuosina 1984 ja 1987 Kiuruveden alueella. Vuoden 1984 tutkimuksen kohteina olleet suot sijaitsevat kunnan lounaisosassa. Vuonna 1987 tutkimukset kohdistuivat kunnan luoteisosaan. Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää soiden soveltuvuus erityisesti polttoturvetuotantoon, tuotantokelpoisen turpeen määrä ja laatu sekä soiden energiasisältö. Tutkimuksiin kuului myös Toukkasuon-Huttusuon soidensuojeluselvitys. Kiuruveden alueen polttoturvetutkimukset palvelevat erityisesti Kuopion kaupungin Haapaniemen turvevoimalan polttoainehuoltoa. Kiuruvedellä on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan vähintään 20 hehtaarin suuruisia suokuvioita 282 kpl ja suota yhteensä 26 015 ha (Lappalainen & al. 1984). Tähän raporttiin sisältyvän 21 suon yhteisala on 4 458 ha eli n. 17 % kunnan koko suoalasta.
6 2. TUTKIMUSMENETELMAT JA TULOSTEN ESITYS 2.1. Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan poikki vedetään selkälinja ja tälle poikkilinjoja, jotka ovat yleensä 400 metrin etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat linjoilla sadan metrin välein ja ne on merkitty maastoon paaluin. Lisäksi soille on tehty syvyysmittauslinjoja, joilta mitattiin turvekerrostuman paksuus 50 m :n välein. Pienet ja rikkonaiset suot tutkittiin hajapistemenetelmällä. Jokaiselta tutkimuspisteeltä havainnoitiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys-% ja kosteus) sekä puuston tila (kehitysluokka ja tiheys). Kairauksin selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä, liekoisuus (%-osuus) ja turpeen maatuneisuus (10-asteikko). Lisäksi tehtiin havaintoja turvekerrostuman alla olevista maalajeista. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. 2.2. Laboratoriotutkimukset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus, tuhkapitoisuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo. Tuhkapitoisuus ilmoitetaan prosentteina kuivan turpeen painosta, hehkutettuna 815 ± 25 C :ssa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen
7 Kuva 1. Kiuruvedellä 1984 ja 1987 tutkitut suot. 1. Pieni Lehmisuo 8. Huttusuo 15. Kivisuo 2. Iso Lehmisuo 9. Toukkasuo 16. Nauharäme 3. Pahkasuo 10. Sarvisuo 17. Rikkasuo 4. Tulponsuo 11. Iso-Tulppo 18. Iso Lintusuo 5. Kielisuo 12. Saarisuo 19. Koniräme 6. Hallasuo 13. Heinäsuo 20. Pilpansuo 7. Liinalamminsuo 14. Iso Aittosuo 21. Keikkuvansuo
8 määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina sekä kuivalle turpeelle että 50 % :n käyttökosteudelle (MJ/kg). Muutamista näytteistä on analysoitu turpeen rikkipitoisuudet LECO SC-32-rikkianalysaattorilla 105 :ssa kuivatusta ja jauhetusta turpeesta. Turpeen raskasmetallipitoisuudet on analysoitu AAS :llä (Percin Elmer 4000) 500 :ssa poltettujen turpeiden tuhkista, jotka on liuotettu 6-N suolahappoon. Tutkimustulokset ilmoitetaan keskiarvoina tutkimuspisteen pintaturpeelle (0-30 cm tai 0-50 cm) turvekerrostuman keskikerrokselle (pintaja pohjaturpeen välinen turvekerros, jonka paksuus vaihtelee eri tutkimuspisteillä) ja pohjaturvekerrokselle (20-40 cm suon pohjalla). Tulokset on ilmoitettu metallin pitoisuuksina kuivan turpeen painosta (ppm). Suomessa ei ole polttoturpeen raskasmetallipitoisuuksista määräyksiä tai suosituksia. Sen sijaan turpeen rikkipitoisuus on ilmoitettava käyttäjälle mikäli se on yli 0,3 % (Turveteollisuus 1982) (liite 4). Turpeen uraanipitoisuudet on analysoitu Otaniemessä, VTT :n reaktorilaboratorion hiukkaskiihdyttimessä ja pitoisuudet ilmoitetaan pitoisuuksina (ppm) kuivasta turpeesta. 2.3. Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esitys Jokaisesta tutkitusta suosta on kirjoitettu selostus sekä piirretty kartta mittakaavassa 1 :10 000. Siitä selviää turvekerroksen paksuus, heikosti maatuneen pintakerroksen osuus ja koko kerroksen keskimääräinen maatuneisuus kullakin tutkimuspisteellä. On huomattava, että kartoista ilmenee heikosti maatuneen pintaturvekerroksen paksuus, mutta ei sen turvelaji, joten tätä lukemaa ei sinällään, tarkistamatta myös pintakerroksen turvelajia, voida hyödyntää arvioitaessa suon käyttökelpoisuutta. Soiden turvekerroksia havainnollistetaan joiltakin tutkimuslinjoilta piirretyillä turvelaji- ja maatuneisuusprofiileilla. Niiden pystymittakaavana käytettiin 1 :50 ja vaakamittakaavana 1 :4000. Turvelajien ja maatuneisuuden ohella niistä ilmenee myös suotyyppi, liekoisuus ja pohjamaalaji. Merkkien ja lyhenteiden selitys on liitteessä 1. Julkaisuteknisistä syistä
9 suokartat ja profiilit ovat raportissa pienennettyinä. Kopioita alkuperäisistä 1 :10 000 kartoista on saatavissa GTK :n Väli- Suomen aluetoimistosta. Selostuksissa käsitellään tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, suon pinta-aloista ja syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta ja laskusuhteistä sekä suon stratigrafiasta, turvelajeista ja maatuneisuudesta. Suokohtaisissa taulukoissa on suon keskisyvyydet ja turvemäärät ilmoitettu vanhalla menetelmällä eli esim. heikosti maatuneeseen pintakerrokseen (H1-4) kuuluvat kaikki turvelajit. Yhteenvetotaulukoissa on uusi menetelmä eli esim. em. heikosti maatunut pintakerros koostuu vain heikosti (H1-3) maatuneesta rahkaturpeesta ja välikerroksena on H4- maatunut rahkaturve. Laboratoriotuloksia on käsitelty lyhyesti ja lisäksi ne on esitetty taulukoissa. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty selvitys, jossa on pyritty huomioituaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Osa laskelmista on tehty ATK :ta apuna käyttäen, osa käsin. Laskentamenetelmät on selvitetty Geologian tutkimuskeskuksen maaperäosaston raportissa P 13,4/ 83/131 (Hänninen ym. 1983). Suotyyppien jakaumat on laskettu havaintojen kokonaismäärästä. Suon pinta-alat on ilmoitettu eri syvyysalueille hehtaarin tarkkuudella. Turvemäärät on laskettu syvyysvyöhykkeittäin, mutta ilmoitettu syvyysalueittain. Laskuissa on käytetty seuraavia syvyysvyöhykkeitä : 30-99 cm, 100-149 cm, 150-199 cm, 200-299 cm, 300-399 cm, 400-499 cm. Suon eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamalla syvyysalueiden turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Tästä syystä keskisyvyys ei ole sama kuin tutkimuspisteiden syvyyksien keskiarvo kullakin syvyysalueella. Liekoisuudet on laskettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Tässä sovellutuksessa lieko-osumien lukumäärä muutetaan prosenttiluvuksi, joka
1 0 ilmoittaa lahoamattoman puuaineksen osuuden suon tilavuudesta. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : on liekoisuus on liekoja on liekojen määrä alle 1 % erittäin alhainen erittäin vähän erittäin pieni 1-2 % alhainen vähän pieni 2-3 % keskimääräinen kohtalaisesti keskimääräinen 3-4 % korkea runsaasti suuri yli 4 % erittäin korkea erittäin run- erittäin suuri saasti Käyttökelpoisten turvevarojen energiasisältö on laskettu sekä kuivalle, 50 % kostealle että 35 % kostealle turpeelle. Kuivalle turpeelle se saadaan kaavasta 1 ja kostealle turpeelle kaavasta 2. 1. E = Nsuo-m3. Dd. Hu 2. E = Nsuo-m 3. Dd. (100/100-K). Hu - E = energiasisältö, Nsuo-m3 = suokuutioiden lukumäärä, jossa Dd = suokuution sisältämä kuiva-aine (kg/suo-m 3 ), Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), Hu = kosteudessa K olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Tulos on ilmoitettu miljoonina gigajouleina (milj. GJ) ja myös miljoonina megawattitunteina (milj. MWh). Keskiarvoja laskettaessa on jätetty huomioimatta suon pohjalta otettu 20-30 cm pitkä näyte. Alimpaan näytteeseen vaikuttaa suon pohjan mineraalimaa ja toisaalta tämä osa jää turvetuotannossa käyttämättä. Myös ylin kerros on jätetty huomioimatta, jos se on katsottu poistettavaksi ennen polttoturvetuotantoa.
1 1 3. SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON Turvetuotantoon sopiviksi alueiksi on yleensä katsottu joko yli metrin, yli 1,5 m :n tai yli 2 m :n syvyiset alueet riippuen tuotantotavasta, turpeen laadusta, ojitusasteesta, kosteudesta sekä suon pohjan muodoista jne. Tuotantoon soveltuvista soista on ilmoitettu tuotantokelpoisen alueen pinta-ala ja turvemäärä. Tätä turvemäärää laskettaessa on huomioitu suon pohjalle jäävä turvekerros (0,5 m) ja mahdollisesti pinnasta poistettava kerros. Turpeiden käyttökelpoisuutta selvitettäessä on nojauduttu Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjeeseen (liite 4). Mikäli turve täyttää nämä vaatimukset tuhka- ja rikkipitoisuuden ja lämpöarvon suhteen, se soveltuu polttoturpeeksi seuraavasti : - saraturve (C) soveltuu myös heikosti maatuneena jyrsinturpeeksi. Palaturpeeksi se soveltuu mikäli mukana on riittävästi sitovaa ainetta, esim. maatunutta rahkaa, jotta palat pysyvät koossa. - rahkaturve (S) ja sekaturve soveltuu kohtalaisesti ja hyvin maatuneena (H5-10) sekä jyrsin- että palaturpeeksi. Palaturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolta edellytetään, että : - turpeen maatuneisuus on yli H4 - suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 m (ei koske tilakohtaiseen tuotantoon otettavia turvepeltoja) - heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) on oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla) - pienimuotoisen tuotantoalueen pinta-ala voi olla jopa alle 10 ha. Jyrsinturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolta edellytetään, että : - mikäli turve on puhdasta rahkaturvetta, sen maatuneisuuden on oltava yli H4 - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä - heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen (H1-3) on oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla) - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 25 ha.
1 2 Tärkeimmistä tuotantosoista piirrettiin soveltuvuuskartta, josta ilmenevät tuotantokelpoiset alueet ja alueet, jotka on rajattu pois esim. kuivatusvaikeuksien takia. Samassa kartassa ovat myös tuhkapitoisuuden, lämpöarvon ja kuiva-ainepitoisuuden pistekohtaiset keskiarvot.
1 3 TUTKITUT SUOT 1. Pieni Lehmisuo (kl. 3323 01, x = 7046,8, y = 466,8) sijaitsee n. 25 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu länsi- ja itäpuolelta loivapiirteisiin moreeniselänteisiin, pohjoisessa Porrassuohon ja etelässä Lehmisuohon. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Pohjoisosan halki kulkee metsäautotie (kuva 2). Pinta on 153-156 m mpy ja viettää kaakkoon 3,5 m/km. Vedet laskevat ojia myöten lounaaseen Myllypuroon, josta edelleen Koivujärveen (kuva 3). Tutkimuspisteitä on 3,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 3,9 kpl/10 ha. Taulukko 1. Pienen Lehmisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turve (milj. suo-m3 ) (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 153 0,50 0,45 0,95 0,77 0,68 1,45 100 Yli 1 m 69 0,66 0,67 1,33 0,46 0,46 0,92 63 Yli 1,5 m 22 0,81 0,93 1,74 1,18 0,20 0,38 26 Yli 2 m 3 0,79 1,54 2,33 0,02 0,05 0,07 5 Tutkimuspisteistä on 8 % avosuolla, 53 % rämeellä, 8 % korvessa, 28 % turvekankaalla ja 3 % pellolla. Luoteiskulmaa lukuun ottamatta suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 34 % rahka-, 63 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista (kuva 4). Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 15 % samoin kuin tupasvillaturvettakin. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (21 %), saraturve (15 %) ja tupasvillaa sisältävä sararahkaturve (8 %).
1 8 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen 3,4 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoja on runsaasti (3,4 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0-0,5 m :n syvyysvälillä (taulukko 49). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja hieta (kuva 5). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 700-500. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,0 % (vaihteluväli 3,5-11,4 %). Kuiva-ainetta on 102 kg/m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,8 MJ/kg. Rikkiä on keskimäärin 0,24 % turpeen kuiva-aineesta (taulukko 2).
2 0 Pienestä Lehmisuosta soveltuu turvetuotantoon n. 25 ha. Tuotantoalueet ovat suon keski- ja eteläosassa (kuva 6). Turve on saravaltaista ja keskinkertaisesti maatunutta. Soveliain tuotantotapa olisi jyrsinturvetuotanto. Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat : Pintaala (ha) Turvetta milj. suo-m 3 Kuivaainetta 10 3 t Energiasisältö milj. GJ Kuiva 50 % 35 % turve kostea kostea turve turve 25 0,38 38 0,84 0,75 0,79 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 102 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,8 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,7 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,3 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 1,53 m. 2. Iso Lehmisuo (kl. 3323 01, x = 7045,9, y = 346,7) sijaitsee n. 25 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu matalapiirteisiin moreenisaarekkeisiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon eteläpuolitse kulkee paikallistie ja pohjoispuolitse metsäautotie (kuva 7). Suon pinta on 152-156 m mpy ja viettää lounaaseen n. 4 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Myllypuroon ja Lehmipuroon, joita pitkin edelleen lounaaseen Koivujärveen (kuva 3). Tutkimuspisteitä on 3,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 3,4 kpl/10 ha.
2 2 Taulukko 3. Ison Lehmisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turve (milj. suo-m3 ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 214 0,34 0,45 0,79 0,73 0,96 1,69 100 Yli 1 m 52 0,58 0,85 1,43 0,30 0,44 0,74 44 Yli 1,5 m 22 0,66 1,21 1,87 0,14 0,27 0,41 24 Yli 2 m 7 0,76 1,46 2,22 0,05 0,10 0,15 9 Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla, 76 % rämeellä, 12 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Suo on kauttaaltaan ojitettu (kuvat 8, 9 ja 10). Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 53 % rahka, 45 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (11 %), puuta sisältävä sararahkaturve (11 %) ja saraturve (10 %) (kuva 8). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen 2,9 ja pohjakerroksen 6,0. Liekoja on runsaasti (3,5 %). Eniten liekoja esiintyy 0-0,5 m :n syvyysvälillä (taulukko 49). Yleisin pohjamaalaji on moreeni (kuva 9). Suon pohjalla on paikoin ohut liejukerros (kuvat 8, 9 ja 10). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä C 1100-200. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,6 %. Kuutiossa on kuiva-ainetta 99 kg ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg.
2 6 Isosta Lehmisuosta soveltuu turvetuotantoon n. 19 ha. Tuotantoon soveltuva alue sijaitsee suon luoteisosassa (kuva 11) Pienen Lehmisuon tuotantoalueen vieressä. Alueen turve on keskinkertaisesti maatunutta saraturvetta ja soveltuu parhaiten jyrsinturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m 3 10 3 t turve kostea kostea turve turve 19 0,27 26 0,56 0,50 0,53 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 97 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,4 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,5 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,1 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 1,40 m.
28 3. Pahkasuo (kl. 3323 05, x = 7051,7, y = 471,3) sijaitsee n. 20 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu matalapiirteisiin moreeniselänteisiin. Suon pohjois-, keski- ja luoteisosa on peltoa. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, pohjoispäähän tulee yksityistie (kuva 12). Suon pinta on 146-153 m mpy ja viettää luoteeseen n. 4 m/km. Vedet laskevat suon itäpuolitse virtaavaa Säynepuroa pitkin pohjoiseen Kalliojärveen (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 4,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 4,9 kpl/10 ha. Taulukko 5. Pahkasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 134 0,97 0,87 1,84 1,30 1,16 2,47 100 Yli 1 m 91 1,31 1,15 2,46 1,19 1,05 2,24 91 Yli 1,5 m 77 1,48 1,22 2,70 1,14 0,94 2,08 84 Yli 2 m 59 1,62 1,39 3,01 0,96 0,82 1,78 72 Tutkimuspisteistä on 19 % avosuolla, 33 % rämeellä, 18 % korvessa, 19 % turvekankaalla ja 11 % pellolla. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät (kuva 14). Turpeesta on 9 % rahka-, 88 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista (kuva 16). Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (26 %), ruskosammalsaraturve (22 %) ja kortetta sisältävä saraturve (17 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, heikosti maatuneen saravaltaisen pintakerroksen 3,6 ja pohjakerroksen 5,8. Koko suolla on liekoja erittäin vähän (0,8 %) (taulukko 49).
32 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiesu (kuvat 14 ja 15). Suon pohjalla on ohut liejukerros (kuvat 14, 15, 16 ja 17).
3 4 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 700±0 (kuva 18). Turvenäytteiden tuhkapitoisuudet ovat k.o. pisteen pintaosassa (0-80 cm) erittäin korkeat (11,3-29,8 %). Tämä johtunee läheisen Säynepuron tulvimisesta (kuva 13). Kuiva-ainetta on kuutiossa melko vähän (76 kg). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,0 MJ/kg. Rikkipitoisuuden vaihteluväli on 0,18-0,29 % (taulukko 6). Turpeen
3 5 raskasmetallipitoisuudet ovat Pahkasuossa normaalit. Arseenipitoisuus on pintanäytteessä lievästi kohonnut (43,2 ppm) (taulukko 7). Pahkasuon alue on lähellä Kiuruveden Kalliokylän rautakiisumalmialuetta, jossa sinkki- ja kuparipitoiset rautakiisumalmit sijaitsevat mereen kerrostuneen sedimenttipatjan osana olevan vulkaniittisarjan happamissa jäsenissä (Häkli, T.A., Papunen, H. ja Tontti, M. 1978). Taulukko 7. Raskasmetallipitoisuuksia Pahkasuosta (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :na). Näyte piste Syvyys (cm) Co Cu Mn Ni Pb Zn Fe Cd As A 700 0-20 4,2 4,5 104,3 7,5 6,6 31,6 3,3 0,6 43,2 + 0 60-80 3,2 28,0 104,1 6,0 2,4 11,7 0,9 0,4 6,2 100-120 2,7 9,7 132,9 4,5 1,5 7,2 0,9 0,1 4,0 180-200 3,6 14,7 197,3 4,2 1,7 7,2 1,2 0,2 3,8 260-280 5,6 32,1 336,0 8,4 2,6 7,7 1,4 0,7 6,0
3 6 Pahkasuosta soveltuisi syvyytensä puolesta n. 73 ha :n alue polttoturvetuotantoon. Tämä tuotantokelpoinen turve, lähinnä sen pintaosa, on kuitenkin runsastuhkainen ja normaalia enemmän raskasmetalleja (etenkin arseenia) sisältävä. Näin ollen emme suosittele Pahkasuota polttoturvetuotantoon olettaen ettei k.o. turvetta voida tuotannon jossakin vaiheessa sekoittaa vähempituhkaiseen turpeeseen. Em. varauksin turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat :
37 Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m3 10 3t turve kostea kostea turve turve 73 1,97 149 2,99 2,63 2,81 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 76 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,0 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 8,8 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,2 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,7 metriä. Ennen mahdollisen polttoturvetuotannon aloittamista olisi Pahkasuolta syytä ottaa useita tuhkanäytteitä runsastuhkaisen pintaturpeen laajuuden selville saamiseksi. 4. Tulponsuo (kl. 3323 04, 05, x = 7049,4, y = 472,9) sijaitsee n. 25 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu idässä ja lännessä mataliin moreeniselänteisiin (kuva 13). Iso-Tulppo ja Pahkasuo ovat Tulponsuon pohjoispuolella. Suon eteläpuolitse kulkee paikallistie. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon lounaispuolitse ja keskiosan halki kulkee metsäautotie (kuva 18). Pinta on 154-157 m mpy ja viettää kaakkoon n. 3 m/km. Suon pohjoisosan vedet laskevat pohjoiseen Iso- Tulpolle. Etelä- ja keskiosien vedet laskevat ojia pitkin etelään Ristipuroon (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 4,4 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 6,1 kpl/10 ha. Taulukko 8. Tulponsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemää rä (milj. suo-m3 ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 113 0,53 0,46 0,99 0,59 0,53 1,12 100 Yli 1 m 35 0,93 0,92 1,85 0,33 0,32 0,65 58 Yli 1,5 m 24 1,08 1,04 2,12 0,26 0,25 0,51 46 Yli 2 m 6 1,55 0,97 2,52 0,20 0,13 0,33 29
3 8 Tutkimuspisteistä on 27 % avosuolla, 59 % rämeellä, 9 % korvessa ja 5 % turvekankaalla. Tulponsuo on ojitettu etelä- ja keskiosastaan. Pohjoisosan avosuoalue on luonnontilainen (kuva 20). Sen kuivattaminen on mahdollista pohjoiseen Pahkasuolle (kuva 13). Etelä- ja keskiosan kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät.
4 0 Turpeesta on 40 % rahka-, 57 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puunjäännöksiä sisältävää turvetta on 22 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (21 %), saraturve (15 %) j a puuta sisältävä sararahkaturve (8 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, heikosti maatuneen pintakerroksen 2,9 ja pohjakerroksen 6,5. Liekoja on kohtalaisesti (2,0 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0-0,5 m :n syvyysvälillä (taulukko 49).
4 1 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta (kuvat 20 ja 21). Suon luoteis- ja kaakkoispäässä on ohut liejukerros (kuva 20). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 700. Turpeen tuhkapitoisuus on tällä pisteellä keskimäärin 2,9 %. Kuiva-ainetta on kuutiossa 96 kg ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,5 MJ/kg (taulukko 9). K.o. näytteenottopiste ei sijaitse tuotantoon soveltuvalla alueella (kuva 22). Tulponsuosta soveltuu turvetuotantoon n. 20 ha. Tuotantokelpoinen, suon luoteispäässä oleva alue on yhtenäistä avosuota. Turve on saravaltaista ja keskinkertaisesti maatunutta sekä soveltuu ensisijaisesti jyrsinturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m 3 10 3 t turve kostea kostea turve turve 20 0,44 42 0,95 0,84 0,89 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 96 kg, kuivan
4 2 turpeen tehollinen lämpöarvo 22,5 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 10,0 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,8 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,20 metriä.
4 3 5. Kielisuo (kl. 3323 04, x = 7048,4, y = 471,7) sijaitsee n. 25 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu matalapiirteisiin moreeniselänteisiin (kuva 13). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, kaakkoisosan sivuitse kulkee paikallistie (kuva 23). Suon pinta on 152-157 m mpy ja viettää kaakkoon n. 3-4 m/ km. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Tuomijokeen. Tutkimuspisteitä on 4,5 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 5,5 kpl/10 ha. Taulukko 10. Kielisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turve (milj. suo-m3 ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 62 0,39 0,63 1,02 0,24 0,39 0,63 100 Yli 1 m 27 0,55 1,11 1,66 0,15 0,30 0,45 71 Yli 1,5 m 14 0,62 1,55 2,17 0,08 0,22 0,30 48 Yli 2 m 7 0,92 1,72 2,64 0,07 0,12 0,19 30 Tutkimuspisteistä on 7 % avosuolla, 56 % rämeellä, 18 % korvessa, 8 % turvekankaalla ja 11 % pellolla. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät (kuva 24). Turpeesta on 42 % rahka-, 53 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (18 %), saraturve (11 %) ja ruskosammalrahkaturve (10 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, heikosti maatuneen saravaltaisen pintakerroksen 2,7 ja pohjakerroksen 6,3.
4 4 Liekoja on kohtalaisesti (2,4 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0-0,5 m :n syvyysvälillä (taulukko 49). Moreeni on yleisin pohjamaalaji (kuva 24). Suon kaakkoispäässä on paksuhko, osittain turvekerrosten välissä sijaitseva, pienialainen liejukerros (kuva 25).
4 6 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 200. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,1 %. Kuiva-ainetta on suokuutiossa 95 kg. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus vaihtelee 0,16-0,26 % (taulukko 11). Kielisuon turpeen raskasmetallipitoisuudet ovat normaaleja (taulukko 12).
4 7 Taulukko 12. Raskasmetallipitoisuuksia Kielisuosta (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :na) Näyte piste Syvyys (can) Cu Mn Ni Pb Zn Fe Od As A 200 0-20 1,4 2,8 27,3 2,0 20,6 19,3 0,5 0,3 1,7 80-100 2,5 8,1 99,3 4,0 2,6 4,7 0,5 0,3 5,4 140-160 2,9 10,8 121,3 4,4 1,8 3,3 0,5 0,2 3,1 240-260 3,9 18,4 245,8 6,2 2,9 5,2 0,9 0,8 3,3
4 8 Kielisuosta soveltuu polttoturvetuotantoon n. 14 ha. Suolla on kaksi eri allasta, pohjoisempi (4 ha) ja eteläisempi (10 ha). Pohjoisempi allas on paremmin maatunutta ja soveltuu ensisijaisesti palaturvetuotantoon, samoin kuin eteläisempi allas, josta n. kolmannes on peltona.
4 9 Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m3 10 3 t turve kostea kostea turve turve 14 0,27 25 0,54 0,48 0,51 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 95 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,2 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,4 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,9 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 1,95 m. 6. Hallasuo (kl. 3323 04, 05, x = 7049,7, y = 473,2) sijaitsee n. 25 km Kiuruveden kirkolta lounaaseen. Suo rajoittuu itäpuolelta jyrkkäpiirteiseen harjuun ja muualla loivaan moreenimaastoon. Suon pohjoisosassa on palaturvetuotannossa oleva pelto (kuva 13). Kulkuyhteydet suolla ovat hyvät. Eteläosan sivuitse kulkee paikallistie (kuva 27). Suon pinta on 151-154 m mpy ja viettää kaakkoon ja lounaaseen n. 3-4 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin etelään Ristipuroon, josta edelleen Tuomijokeen. Tutkimuspisteitä on 4,1 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 5,4 kpl/10 ha. Taulukko 13. Hallasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 91 1,71 1,15 1,86 0,65 1,05 1,70 100 Yli 1 m 57 1,01 1,65 2,66 0,58 0,94 1,52 89 Yli 1,5 m 46 1,10 1,91 3,01 0,51 0,88 1,39 82 Yli 2 m 36 1,25 2,13 3,38 0,45 0,77 1,22 72
5 1 Tutkimuspisteistä on 7 % avosuolla, 46 % rämeellä, 14 % korvessa, 8 % turvekankaalla ja 25 % pellolla. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 20 % rahka-, 67 % sara- ja 13 % ruskosammalvaltaista (kuva 28). Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (15 %), ruskosammalsaraturve (12 %) ja saraturve (11 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, heikosti maatuneen saravaltaisen pintakerroksen 3,6 ja pohjakerroksen 6,3. Liekoja on erittäin vähän (0,9 %) (taulukko 49). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu (kuvat 29 ja 30). Suon pohjalla on ohut liejukerros (kuva 28). Syvimmässä altaassa liejukerros on poikkeuksellisesti jopa 2,5 m paksu (kuva 30). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 1000-100. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,1 %. Suokuutiossa on kuiva-ainetta 95 kg. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,5 MJ/kg (taulukko 14). Hallasuon raskasmetallipitoisuudet ovat normaaleja (taulukko 15).
54 Taulukko 15. Raskasmetallipitoisuuksia Hallasuosta. (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :na) Näyte piste Syvyys (cm) Co Cu Mn Ni Pb Zn Fe Cd As A 1000 0-20 1,4 3,6 11,2 2,0 12,0 4,1 0,3 0,2 0,5-100 60-100 2,6 12,1 160,7 4,0 3,0 3,3 0,9 0,2 3,5 120-140 3,1 17,6 215,2 5,0 3,1 5,4 1,1 0,3 3,8 140-160 3,1 16,2 224,9 4,8 3,2 3,2 1,0 0,3 4,6
5 5 Hallasuosta soveltuu turvetuotantoon n. 46 ha. Tuotantoalue on yhtenäinen (kuva 32). Alueen pohjoisosassa sijaitseva pelto on palaturvetuotannossa. Tuotantoon soveltuvan alueen eteläosan turve on paremmin maatunutta kuin pohjoisosassa eli se soveltuu palaturvetuotantoon vieläkin paremmin. Jyrsinturvetuotanto on myös mahdollista.
5 6 Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m3 10 3 t turve kostea kostea turve turve 46 1,33 126 2,59 2,27 2,43 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 95 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,5 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,0 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 12,5 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,90 m. 7. Liinalamminsuo (kl. 3323 03, x = 7050,9, y = 465,3) sijaitsee n. 25 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu länsilaidalta jyrkkärinteiseen moreenimäkeen. Pohjoisessa on Huttusuo ja luoteessa Toukkasuo (kuva 32). Muualla on loivapiirteistä moreenimaastoa. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, lounais-koillissuunnassa suon poikki kulkee paikallistie (kuva 33). Suon pinta on 171-173 m mpy ja viettää itä-kaakkoon n. 3 m/km. Suon eteläosien vedet laskevat sekä lounaaseen Ruotepuroon, että itään Köpsinnevalle. Keski- ja pohjoisosien vedet laskevat itään Sikopuroon, josta edelleen Sarvisuolle. Tutkimuspisteitä on 3,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 5,2 kpl/10 ha. Tutkimuspisteistä on 27 % avosuolla, 63 % rämeellä, 4 % korvessa, 5 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Liinalamminsuon luoteisosa kuuluu soidensuojeluohjelmaan. Tällä alueella kasvaa mm. punakämmekkä (Orchis incarnata) (Maaperäosasto, turvetutkimusyksikkö, lausunto 19/84). Muilta osin suo on ojitettu.
59 Taulukko 16. Liinalamminsuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) ala (ha) pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 243 0,57 0,68 1,25 1,39 1,65 3,04 100 Yli 1 m 139 0,78 0,97 1,75 1,09 1,35 2,44 80 Yli 1,5 m 80 1,03 1,18 2,21 0,83 0,94 1,77 58 Yli 2 m 42 1,42 1,30 2,72 0,59 0,55 1,14 36 Turpeesta on 38 % rahka-, 61 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaisia (kuva 34). Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 4 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävää 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (20 %), rahkasaraturve (19 %) ja sararahkaturve (11 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, heikosti maatuneen saravaltaisen pintakerroksen 3,1 ja pohjakerroksen 6,6. Liekoja on vähän (1,8 %). Runsaimmin niitä esiintyy 0-0,5 m :n syvyysvälillä (taulukko 49). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka (kuvat 34 ja 35). Pohjalla on lähes kauttaaltaan ohut liejukerros (kuvat 35 ja 36). Liinalammen läheisyydessä liejukerros on noin metrin paksuinen (kuvat 34). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A 0 + 200 ja A 500 (kuva 38). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,5 %. Suokuution kuiva-ainemäärä, keskimäärin 123 kg, on erittäin korkea. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo vaihtelee 17,7 ja 23,6 MJ/kg :n välillä (taulukko 17).
6 1 Polttoturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on suon poikki kulkevan paikallistien eteläpuoleinen osa, eli n. 22 ha. Tällä alueella on tuotantoon soveltuvaa turvetta n. 0,33 milj. suo-m3.
6 2 Turvetuotantoon soveltuvat alueen turvemäärät ja energiasisällöt ovat : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m 3 10 3 t turve kostea kostea turve turve 22 0,33 40 0,87 0,77 0,82 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 123 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,5 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,5 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,1 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 1,50 m.
66 8. Huttusuo (kl. 3323 02, x = 7052,7, y = 464,6) sijaitsee n. 30 km Kiuruveden kirkolta lounaaseen. Suo rajoittuu luoteesta, pohjoisesta ja idästä moreeniharjainteisiin. Etelässä on Liinalamminsuo ja lännessä Toukkasuo (kuva 34). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pohjoispuolitse kulkee yksityistie (kuva 40). Suon pinta on 174-183 m mpy ja viettää kaakkoon n. 3,5 m/km. Vedet laskevat etelä-kaakkoon Liinalamminsuolle, josta edelleen itään virtaavaan Sikopuroon. Tutkimuspisteitä on 3,9 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 13,1 kpl/10 ha. Taulukko 18. Huttusuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 90 0,69 0,79 1,48 0,62 0,72 1,34 100 Yli 1 m 52 0,95 1,24 2,19 0,50 0,64 1,14 85 Yli 1,5 m 40 1,03 1,47 2,50 0,41 0,59 1,00 75 Yli 2 m 29 1,11 1,69 2,80 0,32 0,49 0,81 60 Tutkimuspisteistä on 51 % avosuolla, 34 % rämeellä, 14 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Suo on luonnontilainen. Turpeesta on 25 % rahka- ja 75 % saravaltaista (kuva 41). Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat kortetta sisältävä saraturve (18 %), rahkasaraturve (16 %) ja sararahkaturve (14 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen 3,4 ja pohjakerroksen 5,7.
6 7 Liekoja on vähän (1,2 %). Runsaimmin liekoja esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä (taulukko 49). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta (kuvat 41 ja 42). Pohjalla esiintyy liejua vain kapealla alueella suon keskiosassa (kuvat 41 ja 42).
6 8 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 1000. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,0 %. Suokuutiossa on kuiva-ainetta n. 73 kg ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on alle 0,2 % :n (taulukko 19).
70 Tuotantokelpoista aluetta on n. 37 ha ja siinä tuotantokelpoista turvetta n. 0,71 milj. suo-m 3. Suo on kuitenkin lunastettu suojeluun, joten se jää turvetuotannon ulkopuolelle.
71 Turvetuotantoon ovat : soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m 3 10 3 t turve kostea kostea turve turve 37 0,71 51 0,99 0,87 0,92 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 73 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 19,2 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 8,4 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 11,6 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 1,93 m. 9. Toukkasuo (kl. 3323 02, x = 7052,6, y = 463,3) sijaitsee n. 30 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu itäpuolelta Huttusuohon, muualta mataliin moreeniselänteisiin (kuva 34). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Kärrytiet tulevat suon pohjoispäässä ja eteläpuolella oleville pelloille (kuva 40). Taulukko 20. Toukkasuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 102 0,54 0,84 1,38 0,55 0,85 1,40 100 Yli 1 m 68 0,63 1,15 1,78 0,43 0,78 1,21 86 Yli 1,5 m 45 0,70 1,38 2,08 0,32 0,62 0,94 67 Yli 2 m 26 0,80 1,58 2,38 0,21 0,41 0,62 44
7 2 Suon pinta on 180-181 m mpy. Pinnaltaan suo on lähes tasainen (kuva 45) tai keidassuomainen (kuvat 46 ja 47). Vedet laskevat suon pohjoispäästä ojaa pitkin länteen Kivipuroon, jota pitkin edelleen etelään Pönkäpuroon. Etelä- ja keskiosien vedet laskevat lounaaseen Pönkäpuroon (kuva 34). Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 7,7 kpl/10 ha.
7 3 Tutkimuspisteistä on 28 % avosuolla, 61 % rämeellä, 9 % korvessa ja 2 % turvekankaalla. Suo on luonnontilainen. Turpeesta on 56 % rahka-, 42 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista (kuvat 47 ja 48). Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (26 %), sararahkaturve (20 %) ja tupasvillaa sisältävä sararahkaturve (15 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen 2,7 ja pohjakerroksen 6,9. Liekoja on vähän (1,1 %). Eniten liekoja esiintyy 0,6-1,0 m :n syvyysvälillä (taulukko 49).
7 5 Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka (kuvat 45 ja 47). Suon keski- ja kaakkoisosan pohjalla on ohut liejukerros (kuvat 45, 46 ja 48). Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A 300 ja A 500 (A 300 on suojelualueen ulkopuolella ja A 500 suojelualueella). Turpeen tuhkapitoisuus on näillä pisteillä keskimäärin 3,7 %. Suokuutiossa on kuiva-ainetta 102 kg ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,3 MJ/kg. Rikkipitoisuuden vaihteluväli on 0,12-0,24 % (taulukko 21).
7 6 Valtaosa Toukkasuosta lunastettiin suojeluun v. 1987 (vrt. Huttusuo ja Liinalamminsuo). Toukkasuo kuuluu suoyhdistymätyypiltään Sisä-Suomen keidassoihin, ja siinä olisi polttoturvetuotantoon soveltuvaa aluetta n. 40 ha (kuva 43).
7 7 Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m 3 10 3t turve kostea kostea turve turve 40 0,82 83 1,87 1,65 1,75 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 102 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,3 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,9 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,6 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,05 m. 10. Sarvisuo (kl. 3323 02, x = 7051,1, y = 467,8) sijaitsee runsaat 20 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu mataliin moreeniselänteisiin. Pohjois-, itä- ja eteläosissa on pieniä peltokaistaleita. Suon keskiosa on moreenisaarekkeiden rikkomaa. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät ; itäpuolitse kulkee paikallistie (kuvat 49 ja 50). Pinta on 155-158 m mpy ja viettää itään n. 4-5 m/km. Vedet laskevat suon poikki virtaavaa Sikopuroa pitkin kaakkoon. Tutkimuspisteitä on 2,2 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 3,9 kpl/10 ha. Taulukko 22. Sarvisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 288 0,68 0,64 1,32 1,97 1,82 3,79 100 Yli 1 m 124 1,15 1,09 2,24 1,42 1,35 2,77 73 Yli 1,5 m 92 1,33 1,28 2,61 1,22 1,18 2,40 63 Yli 2 m 68 1,44 1,48 2,92 0,98 1,01 1,99 53
7 8 Tutkimuspisteistä on 19 % avosuolla, 64 % rämeellä, 5 % korvessa, 4 % turvekankaalla ja 8 % pellolla. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Uudempaa ojitusta on suon itäja länsiosissa. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät.
7 9 Turpeesta on 10 % rahka, 89 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista (kuva 51). Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (32 %), kortetta sisältävä saraturve (14 %) ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (13 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, heikosti maatuneen saravaltaisen pintakerroksen 3,6 ja pohjakerroksen 5,8.
81 Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,9 %) (taulukko 49). Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu (kuva 52). Pohjalla on paikoin ohut liejukerros (kuvat 51 ja 53).
83 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A 1100+400 ja A 1500+200 (kuva 54). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 4,1 %. Keskiarvolaskuihin ei ole otettu huomioon pinnan ja pohjan runsastuhkaisia (14,2-21,6 %) kerroksia. Suokuutiossa on kuiva-ainetta keskimäärin 82 kg. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on suon pinnalla kohtalaisen korkea, 0,30-0,31 % (taulukko 23). Raskasmetallipitoisuudet em. näytepisteillä ovat normaaleja. Pintaturpeen arseenipitoisuus (23,5 ppm) pisteellä A 1100+400 on lievästi kohonnut. K.o. näytteenottopisteet sijaitsevat Kalliokylän Cu-Zn-malmista n. 4 km etelään. Turpeiden kupari- ja sinkkipitoisuudet ovat kuitenkin normaaleja (taulukko 24).
34 Taulukko 24. Raskasmetallipitoisuuksia Sarvisuosta. (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :na) Näyte piste Syvyys (an) Co Cu Mn Ni Pb Zn Fe Od As, A 1100 0-20 4,1 6,3 41,0 5,0 17,7 13,4 2,6 0,4 23,5 + 400 60-80 2,6 10,1 138,8 2,9 1,4 3,7 0,5 0,2 7,1 100-120 3,9 17,9 200,0 3,5 1,6 3,1 0,8 0,2 5,1 140-160 4,5 21,9 274,3 4,9 1,8 2,8 1,0 0,3 3,0 A 1500 0-30 2,5 13,6 105,8 3,5 8,2 10,2 1,1 0,2 6,0 + 200 60-80 2,8 11,1 157,9 2,3 2,2 3,5 0,6 0,2 3,6 140-160 2,7 11,8 163,5 2,9 1,7 2,9 0,7 0,1 2,5 180-200 3,4 15,3 164,5 3,6 1,5 3,0 0,8 0,2 3,3 Sarvisuosta soveltuu turvetuotantoon n. 86 ha. Tuotantoalue on yhtenäinen (kuva 54). Sarvisuon turve on heikosti maatunutta saraturvetta eli se soveltuu jyrsinturvetuotantoon. Suon pinnalta on tosin vähennettävä, ainakin pisteen A 1100+400 läheisyydessä, n. 40 cm paksuinen runsastuhkainen kerros. Ennen mahdollista turvetuotannon aloittamista on syytä ottaa lisänäytteitä tuhkapitoisuuksien selville saamiseksi. Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältä ovat : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m 3 10 3 t turve kostea kostea turve turve 86 1,80 165 3,52 3,11 3,31 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 92 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,3 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,4 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,0 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 2,10 m.
86 11. Iso-Tulppo (kl. 3323 05, x = 7051,0, y = 470,6) sijaitsee n. 20 km Kiuruveden keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu luoteessa Rakosuohon ja pohjoisessa peltoihin. Muualla on loivapiirteistä moreenimaastoa (kuva 13). Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset. Kärrytie tulee suon pohjoispäässä sijaitsevalle pellolle (kuva 55). Suon pinta on 148-155 m mpy ja viettää luoteeseen n. 3 m/km. Vedet laskevat suon pohjoispäästä pelto-ojia pitkin pohjoiseen Kalliojärveen (142,4 m mpy). Tutkimuspisteitä on 4,8 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 3,5 kpl/10 ha. Taulukko 25. Ison-Tulpon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) ala (ha) pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 pinta H 1-4 pohja H5-10 yht. H1-10 Koko suo 94 0,50 0,49 0,99 0,47 0,46 0,93 100 Yli 1 m 43 0,69 0,81 1,50 0,30 0,35 0,65 70 Yli 1,5 m 18 0,88 1,14 2,02 0,16 0,20 0,36 39 Yli 2 m 6 1,41 1,30 2,71 0,09 0,08 0,16 17 Tutkimuspisteitä on 37 % avosuolla, 49 % rämeellä, 11 % korvessa, 2 % turvekankaalla ja 1 % pellolla. Suon pohjois- ja luoteisosissa on vanhaa ojitusta, muuten suo on luonnontilainen. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Turpeesta on 38 % rahka-, 60 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 23 %. Yleisemmät turvelajit ovat rahkasaraturve (24 %) ja sararahkaturve (16 %).
8 7 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, heikosti maatuneen saravaltaisen pintakerroksen 3,0 ja pohjakerroksen 6,2. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,9 %) (taulukko 49).
8 8 Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, moreeni ja hiekka (kuva 57). Pohjalla on vaihtelevan vahvuinen liejukerros lähes kauttaaltaan (kuvat 56, 57 ja 58).
9 0 Laboratoriomäärityksiä varten on otettu tilavuustarkat näytteet pisteeltä A 900-100 (kuva 59). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,0 %. Suokuutiossa on kuiva-ainetta 91 kg ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,7 MJ/kg. Rikkipitoisuudet ovat 0,2-0,3 % (taulukko 26). Ison-Tulpon raskasmetallipitoisuudet ovat normaaleja (taulukko 27). Taulukko 27. Raskasmetallipitoisuuksia Isosta-Tulposta. (ppm turpeen kuiva-aineesta, Fe % :na) Näyte piste Syvyys (an) Co Cu Mn Ni Pb Zn Fe Cd As A 900 0-20 3,6 4,4 383,0 3,0 17,2 33,7 1,0 0,5 1,2-100 60-80 3,9 8,7 207,0 7,2 2,1 5,6 1,2 0,3 7,8 100-120 2,6 5,7 147,5 4,0 1,4 3,7 0,8 0,2 4,5 160-180 3,0 11,2 172,7 5,6 1,7 5,0 1,1 0,2 4,6
9 1 Isosta-Tulposta soveltuu turvetuotantoon n. 29 ha. Tuotantoalue on pääosin avosuota. Turve on saravaltaista ja kohtalaisesti maatunutta soveltuen lähinnä jyrsinturvetuotantoon.
9 2 Turvetuotantoon soveltuvan alueen turvemäärät ja energiasisältö ovat : Pinta- Turvetta Kuiva- Energiasisältö milj. GJ ala milj. ainetta Kuiva 50 % 35 % (ha) suo-m 3 10 3 t turve kostea kostea turve turve 29 0,57 51 1,13 0,99 1,06 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 91 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,7 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,6 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen 13,3 MJ/kg. Soveltuvan alueen tuotantokelpoisena keskisyvyytenä on laskelmissa käytetty 1,98 m. 12. Saarisuo (kl. 3324 08, x = 7088,8, y = 348,1) sijaitsee n. 25 km Kiuruveden keskustasta pohjoiseen. Suo rajoittuu etelässä, idässä ja lännessä matalapiirteisiin moreeniselänteisiin sekä pohjoisessa ablaatiomoreenikumpareisiin (kuva 61). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon kaakkois- ja lounaispuolitse kulkee paikallistie ja keskiosassa sijaitsevalle pellolle tulee kärrytie (kuva 60). Taulukko 28. Saarisuon pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät syvyysalueittain. Syvyysalue Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) ala (ha) pinta pohja yht. pinta pohja yht. % H 1-4 H5-10 H1-10 H 1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 405 0,68 0,82 1,50 2,76 3,32 6,08 100 Yli 1 m 225 0,92 1,29 2,21 2,08 2,89 4,97 82 Yli 1,5 m 164 1,08 1,51 2,59 1,77 2,48 4,25 70 Yli 2 m 113 1,23 1,77 3,00 1,39 2,00 3,39 56
9 4 Suon pinta on 175-178 m mpy ja viettää kaakkoon ja luoteeseen n. 3-4 m/km. Saarisuon etelä- ja keskiosien vedet laskevat kaakkoon Suojokeen ja luoteisosien vedet luoteeseen Kukkopuroon, jota pitkin edelleen lounaaseen Rikkajokeen. Tutkimuspisteitä on 3,6 kpl/10 ha ja syvyyspisteitä kaikkiaan 3,4 kpl/10 ha.
9 6 Tutkimuspisteistä on 61 % avosuolla, 27 % rämeellä, 4 % korvessa, 5 % turvekankaalla ja 3 % pellolla. Suon itä- j a keskiosassa on vanhaa ojitusta (kuva 61). Länsi- ja pohjoisosat ovat luonnontilaisena. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Turpeesta on 30 % rahka-, 67 % sara- ja 3 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 7 % samoin kuin tupasvillaturvettakin. Yleisimmät turvelajit ovat saraturve (33 %), rahkasaraturve (20 %) ja sararahkaturve (13 %) (kuvat 62 ja 63). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, heikosti maatuneen saravaltaisen pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 6,5. Liekoja on koko suolla erittäin vähän (0,3 %) (taulukko 49). Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hiekka ja hieta (kuvat 64 ja 66). Suon pohjalla on ohut liejukerros (kuvat 62, 63, 64, 65 ja 67).