415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. 428. 429. 430. 431. 432. 433. 434. 435. 436. 437. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa 2. 57 s. Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 144 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 106 s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 87 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 137 s. Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 4. 111 s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 106 s. Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s. Ari Luukkanen (2011). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 66 s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 89 s. Jukka Leino (2012). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 105 s. Hannu Pajunen (2012). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 51 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2012). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 136 s. Teuvo Herranan (2012). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 150 s. Heikki Meriluoto ja Jukka Turunen (2012). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 75 s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. 90 s. Ari Luukkanen (2012). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 5. 77 s. Janne Kivilompolo (2012). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 5. 107 s. Timo Suomi (2012). Ruokolahden tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 86 s. Onerva Valo, Asta Harju ja Tuija Vähäkuopus (2012). Lappajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 132 s. Tapio Toivonen (2013). Korsnäsissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 66 s. Riitta-Liisa Kallinen (2013). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 73 s. KOPIJYVÄ OY Kuopio 2013 ISBN 978-952-217-232-7 (nid.) ISBN 978-952-217-233-4 (PDF) ISSN 1235-9440 GTK Turvetutkimusraportti 437 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4 Riitta-Liisa Kallinen www.gtk.fi info@gtk.fi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 437 2013 Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves in Karstula Part 4 9 789522 172327 Riitta-Liisa Kallinen
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 437 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 437 Riitta-Liisa Kallinen KARSTULASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 4 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves in Karstula Part 4 Espoo 2013
Kallinen, Riitta-Liisa 2013. Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 437, 59 sivua, 36 kuvaa ja 5 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Karstulan kunnassa sijaitsevia suoalueita vuosina 1965, 1975, 1985 1988, 1990, 2001 2009. Tässä raportissa julkaistaan vuosina 2004 2006 tutkittujen 28 suon tutkimustulokset. Soiden yhteispinta-ala on 1882 ha, mikä on 13 % kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tutkituissa soissa on yhteensä 25 milj. suo-m 3 turvetta. Soiden keskisyvyys on 1,3 metriä, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on keskimäärin 0,14 metriä. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0. Tutkituilla soilla on yli 1,5 metrin syvyisiä alueita 706 ha, joiden turvemäärä on yhteensä 16,7 milj. suo-m 3. Turvemäärä on noin 67 % tutkittujen soiden turvemäärästä. Turpeesta on rahkavaltaista 51 %, saravaltaista 48 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Rämeet ovat yleisimpiä suotyyppejä. Ojittamattomien suotyyppien osuus on 14 % suotyyppihavainnoista. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,2 % märkäpainosta ja kuiva-aineen määrä 91,3 kg/m 3. Turpeen keskimääräinen happamuus (ph) on 3,9, tuhkapitoisuus 3,3 % kuivapainosta ja rikkipitoisuus 0,18 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 22 suolta, yhteensä 566 ha:n alalta. Näiden soiden energiaturvevarat ovat yhteensä 9,7 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on 16,4 milj. GJ eli 4.6 milj. MWh. Ympäristöturvetuotantoon soveltuvia alueita on 7 suolla, yhteensä 63 ha:n alalla. Ympäristöturpeen määrä on 0,7 milj. suo-m 3. Tutkituista soista 2 kuuluu suojeluohjelmiin (Natura 2000-kohteisiin). Asiasanat: turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, ympäristöturve, varat, Karstula Riitta-Liisa Kallinen Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 KUOPIO Sähköposti: riitta-liisa.kallinen@gtk.fi ISBN 978-952-217-232-7 (nid.) ISBN 978-952-217-233-4 (PDF)
Kallinen, Riitta-Liisa 2013. Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. The Peatlands and Peat Reserves in Karstula. Part 4. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 437. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 437, 59 pages, 36 figures and 5 appendices. The Geological Survey of Finland studied peatlands in the municipality of Karstula in 1965, 1975, 1985 1988, 1990 and 2001 2009. This report contains results of 28 peatlands, which cover 1882 hectares and were studied in 2004 2006. This is about 13 % of the peatlands over 20 hectares area in Karstula, and contains about 25 million m 3 of peat in situ. The mean depth of peat is 1.3 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.14 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 5.0 on von Post scale (1 10). The area deeper than 1.5 m covers 706 hectares and contains about 16.7 million m 3 of peat in situ which is 67 % of the total peat quantity. The portion of Sphagnum predominant peat is 51 % and Carex predominant peat 48 % and Bryales predominant peat 1 %. The most common site types are pine bogs. Pristine mires cover 14 % of the total peatland area. The average water content of peat is 90.2 % of wet weight and the dry bulk density is 91.3 kg/per m 3 in situ. The average ph value is 3,9, the average ash content of peat is 3.3 % of dry weight and sulphur content 0.18 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 21.4 MJ/kg. Altogether 22 peatlands covering 566 hectares were evaluated suitable for energy peat production. The available amount of energy peat is about 9.7 million m 3 in situ and energy content at 50 % moisture 16.4 million GJ or 4.6 million MWh. 7 peatlands are suitable for horticultural peat production, covering 63 hectares. The quantity of horticultural peat is about 0.7 million m 3 in situ. Altogether 2 peatlands studied are belonging to conservation program (Natura 2000 areas). Key words: peat deposits, mires, peat, fuel peat, environmental peat, reserves, Karstula Riitta-Liisa Kallinen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN- 70211 KUOPIO E-mail: riitta-liisa.kallinen@gtk.fi
SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT...10 Kenttätutkimukset...10 Laboratoriomääritykset...10 TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET...10 ARVIOINTIPERUSTEET...13 TUTKITUT SUOT...14 85. Pitkäneva...14 86. Rahkaneva...16 87. Tohtaansuo...18 88. Tynnörahonsuo...19 89. Voisuo...20 90. Joutenneva...22 91. Pöngänsuo...24 92. Hornetinneva...26 93. Porrasneva...28 94. Puukellonneva...29 95. Sopensuo...30 96. Sammiosuo...33 97. Suurisuo 2...35 98. Kokkosuo...37 99. Löytänänneva...39 100. Isoneva...40 101. Vehkaneva...41 102. Korvenlammenneva...43 103. Suoneva...44 104. Hoikanneva...45 105. Karhuneva...47 106. Lieholamminneva...48 107. Kotasuo...50 108. Murtosuo...51 109. Hautaneva...52 110. Kivisuo...54 111. Petääneva...55 112. Petääsuo...56 TULOSTEN TARKASTELU...57 Suot ja soistuminen...57 Suoyhdistymät ja suotyypit...57 Turvekerrostumat...57 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon...58 Soidensuojelu...58 KIITOKSET...58 KIRJALLISUUS...59 LIITTEET
Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat JOHDANTO Karstulan kunta sijaitsee Keski-Suomen maakunnassa ja Länsi-Suomen läänissä. Karstulan turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tekemään valtakunnalliseen turvevarojen inventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä turvetuotantoon soveltuvia soita sekä selvittää käyttökelpoisten turvevarojen laatu ja määrä. Tutkimuksissa huomioidaan myös soiden ja turpeen muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat soiden käyttäjiä ja antavat tietoja soiden soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Karstulan kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita 14 750 ha, mikä on 17 % kunnan maapinta-alasta (Lappalainen, Häikiö & Heiskanen 1980, Virtanen & al. 2003). Soita on yhteensä 140 kpl, ja niiden keskikoko on 105 ha (Virtanen & al. 2003). Kunnan metsätieteellinen suoala on 31 480 ha (Tomppo & al. 1998). Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Karstulan kunnassa sijaitsevia suoalueita vuosina 1965, 1975, 1985 1988, 1990, 2001 2009. Vuosien 1965 2004 välisenä aikana tutkitut suot (yht. 84 kpl) on julkaistu raporteissa Korpijaakko 1997, Kallinen 2008 ja Kallinen 2010 (liite 4). Tässä raportissa julkaistaan vuosina 2004 2006 tutkittujen, yhteensä 28 suon tutkimustulokset (kuva 1). Näiden soiden pinta-ala on yhteensä 1882 ha (liite 2), mikä on 13 % kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tähän mennessä Karstulan soista on raportoitu yhteensä 12 430 ha, mikä on noin 84 % kunnan yli 20 ha:n soiden kokonaisalasta. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus Karstulassa tutkituista soista, niiden turvemääristä ja soveltuvuudesta turvetuotantoon. Raportti on luettavissa GTK:n internet-sivuilta (www.geo.fi) ja tilattavissa GTK:n verkkokaupasta (www.gtk-kauppa.fi). Yksityiskohtaisempia suoselosteita, jotka sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia (profiileja) sekä tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista, on mahdollista tilata GTK:n Itä-Suomen yksiköstä Kuopiosta. Tuloksia on saatavissa kiinteistöittäin, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. 7
Riitta-Liisa Kallinen Kyyjärvi 94 24 60 96 25 23 109 14.445 61 21 22 62 14.644 20 50 49 54 110 48 84 86 65 Karstula 14.642 47 57 58 Kannonkos 14.645 106 97 14.632 70 83 81 73 72 30 107 66 88 77 89 40 68 55 90 71 64 14.64119 53 91 59 41 42 92 80 52 82 79 14.674 108 69 67 14.466 33 34 18 14.462 17 32 35 14.633 100 14.672 74 14.671 26 102 14.674 31 103 5 14.631 27 101 28 43 95 98 87 99 14.465 6 Karstula 29 39 1 14.628 16 46 45 104 93 44 14.673 7 14.665 15 14.627 4 13 14.464 112 14 2 3 9 36 111 8 14.623 85 14.629 105 10 76 14.682 11 12 56 51 3875 14.661 14.623 37 63 78 14.664 Saarijärvi v. 1965-1990 tutkitut Pylkönmäki suot v. 2001-2003 tutkitut suot v. 2003-2004 tutkitut suot v. 2004-2006 tutkitut suot Saarijärven reitti Suojelualueet 0 10km Geologian tutkimuskeskus 2012 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja Hallinnon tietotekniikkakeskus Kuva 1. Karstulassa vuosina 2004 2006 tutkittujen soiden sijainti. Vesistöalueet ovat Ekholmin (1993) mukaan. Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 2012 aineistoa. 85. Pitkäneva: Saarijärven reitin valuma-alue (14.66 Karankajärven va/14.665 Luksanjoen va) 86. Rahkaneva: Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven-Vuosjärven a/14.445 Viivajoen va) 87. Tohtaansuo: Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va /14.671 Vahankajoen a) 88. Tynnörahonsuo: Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/14.633 Päällinjärven va) 89. Voisuo: Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/14.445 Viivajoen va) 90. Joutenneva: Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/14.633 Päällinjärven va) 91. Pöngänsuo: Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/14.633 Päällinjärven va) 92. Hornetinneva: Saarijärven reitin valuma-alue (lounaisosa: 14.67 Vahankajoen va /14.671 Vahankajoen a ja muu osa suosta 14.64 Kyyjärven va/14.645 Napolanjoen va) 8
Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 93. Porrasneva: Saarijärven reitin valuma-alue (eteläosa Karankajärven va 14.66 /Luksanjoen va 14.665 ja pohjoisosa Vahankajoen va 14.67/Vahankajoen a 14.671) 94. Puukellonneva: Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/14.445 Viivajoen va) 95. Sopensuo: Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va/ suon eteläosa Valkkunan va/14.673 ja pohjoisosa Mustapuron va/14.674) 96. Sammiosuo: Saarijärven reitin valuma-alue (14.64 Kyyjärven va/ 14.642 Kiminginjärven-Oikarinjoen a) 97. Suurisuo 2: Saarijärven reitin valuma-alue (14.64 Kyyjärven va/ 14.642 Kiminginjärven-Oikarinjoen a) 98. Kokkosuo: Saarijärven reitin valuma-alue (14.67 Vahankajoen va/ suon eteläosa Valkkunan va/14.673 ja pohjoisosa Mustapuron va/14.674) 99. Löytänänneva: Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/14.633 Päällinjärven va) 100. Isoneva: Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/14.633 Päällinjärven va) 101. Vehkaneva: Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/14.633 Päällinjärven va) 102. Korvenlammenneva: Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/14.633 Päällinjärven va) 103. Suoneva: Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (Enonjärven va 14.46/14.466 Enonjoen va) 104. Hoikanneva: Viitasaaren reitin valuma-alue (Enonjärven va 14.46/ Petääpuron va 14.464) 105. Karhuneva: Viitasaaren reitin valuma-alue (Enonjärven va 14.46/ Petääpuron va 14.464) 106. Lieholamminneva: Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/14.632 Puukonjoen va) 107. Kotasuo: Saarijärven reitin valuma-alue (14.63 Pääjärven a/14.632 Puukonjoen va) 108. Murtosuo: Saarijärven reitin valuma-alue (14.64 Kyyjärven va/14.641 Kiminginjoen a) 109. Hautaneva: Viitasaaren reitin valuma-alue (14.44 Kivijärven - Vuosjärven a/14.445 Viivajoen va) 110. Kivisuo: Saarijärven reitin valuma-alue (14.64 Kyyjärven va/ 14.642 Kiminginjärven-Oikarinjoen a) 111. Petääneva: Viitasaaren reitin valuma-alue (Enonjärven va 14.46/ Petääpuron va 14.464) 112. Petääsuo: Viitasaaren reitin valuma-alue (Enonjärven va 14.46/ Petääpuron va 14.464) 9
Riitta-Liisa Kallinen TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Vuosina 2004 ja osittain 2005 suot tutkittiin ns. linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet merkittiin maastoon paaluin selkä- ja poikkilinjoille 100 metrin välein. Tutkimuslinjalta ja erillisiltä syvyysmittauslinjoilta turvekerrostuman paksuus määritettiin linjoilta kairaamalla 50 metrin välein. Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tärkeimmät tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Vuonna 2006 ja osittain vuonna 2005 suot tutkittiin maastotallentimilla GPS:n paikannusta hyödyntäen ja tutkimustiedot tallennettiin maastotallentimelle paikkatietoineen. Maastotutkimuksessa jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus) ja marjaisuus. Puustosta määritettiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä puuston kehitys- ja tiheysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvekerroksen paksuus, turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), turpeen kosteus (5-asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%- osuus). Lisäksi tutkittiin liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella soista otettiin tilavuustarkalla kairalla ja laippakairalla laboratorionäytteitä siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Turvenäytteistä määritettiin GTK:n geolaboratoriossa Kuopiossa vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino, tuhkapitoisuus, lämpöarvot ja rikkipitoisuus. Turpeen happamuus eli ph-arvo on määritetty neljän suon turvenäytteistä. Osasta näytteistä on määritetty myös alkuainepitoisuuksia. Näytteiden vesipitoisuus ilmoitetaan painopro sentteina (+ 105 o C:ssa kuivaamalla) ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan tur peen painosta (+ 815 ± 25 C:ssa hehkutettuna). Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa ole van turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina läm pöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC-132 -rikkianalysaattorilla. TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen, Toivonen & Grundström 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue muodostaa oman syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Jokaisesta tutkitusta suosta on arkistoitu GTK:n turvearkistoon yksityiskohtainen suoseloste ja piirretty suokartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista, tur- peen maatuneisuudesta ja turvemääristä. Turvenäytteiden laboratoriotulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on tehty lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on laadittu arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Esimerkkinä olevassa suokartassa (kuva 2) on esitetty tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, turvekerrostuman paksuus tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät. Syvimmistä tutkimuslinjoista voidaan piirtää poikkileikkauskuvia eli profiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon kaltevuus. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerroksen poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Itä-Suomen yksiköstä Kuopiosta. 10
Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Pirttiaho Hallaneva A0 0.0 0/0 46 4.8 Uusi Pirttiaho A100-380 A400-600 12/46 4.4 21 48 4.4 10 17 Leppälä 13/56 1410/14 0.0 46 4.6 5 1 0.0 A400+140 0/0 10/38 4.8 20 4.9 0/0 Harjula 50 5/35 4.4 5/30 15 0.0 32 A600+230 4.1 4.1 5.6 5 4/9 0/0 5.2 4/7 0/5 A800+430 8 5/10 11 0.0 9 4.8 4.0 24 4.8 0/10 31 14 0/0 7/17 4.3 4.0 1/10 0/12 12 11 19 0.0 4.6 16 28 4.6 4.5 0/18 0/11 6 5 15 0.0 0/0 0/5 5/32 4.0 1/17 10 22 31 4.2 17 0/42 0.0 A1000+350 0/0 50 0/11 A600-350 0/0 10 4.1 4.0 28 30 0.0 0/25 1/26 5.0 39 26 4.5 43 4.2 0/0 0/4 47 16 1/17 4.2 1/16 20 10 37 4.4 4.0 29 4.0 5 1/20 Välikangas 11 1/36 4.2 1/4 0/25 1 23 4.4 4.4 15 28 0.0 20 1 1/28 1 26 48 A1000-420 4.2 1/25 15/47 0/0 30 19 4.0 4.8 4.0 30 15 2/12 27 0.0 3/6 A1200-290 3/9 1/26 4 1 37 4.6 10 0/0 28 1/44 0.0 5 21 40 3.9 4.2 0.0 A1400-200 4.4 5/11 0/0 0/0 0/30 28 31 4.0 Mäntyaho 40 5/40 1 Mäntypuro A1600-220 0.0 0/0 4.4 0/35 34 48 4.6 10 5/27 2/580.0 35 0/0 Kivisalmi A1780 A1600+230 A1200+530 0.0 4.0 0/0 1/5 3 Aho Palosaari A1400+650 Luhja Rahkaneva, 13097, Karstula Turvekerrostuman paksuus Tutkimuspiste 0-1m 5-6m 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 1-1,5m 1,5-2m 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste 2-3m 3-4m Turvekerrostuman paksuus (dm) 17 0 100 200 300 400 500 m 4-5m Geologian tutkimuskeskus 2012 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja Hallinnon tietotekniikkakeskus Kivimäki Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 2012 aineistoa. 11
Riitta-Liisa Kallinen Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. 12
Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman paksuus, turpeen maatuneisuus, turvelaji ja turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,0 1,5 metriä. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa, vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,3 0,5 m suon pohjan pinnasta ja pohjalajista riippuen, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Energiaturpeiksi soveltuvat saraturpeet sekä rahkaturpeet. Rahkaturpeen maatuneisuuden tulisi olla korkeampi kuin H4, kun taas saraturve soveltuu energiaturpeeksi heikomminkin maatuneena. Energiaturvetuotantoon soveltuvien soiden osalta on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaisesti. Jyrsin- ja palaturpeen laatuluokat on esitetty liitteessä 3. Turvetuotanto on aina luvanvaraista toimintaa, joten ennen mahdollista tuotantoa on aina otettava yhteys paikallisiin ympäristöviranomaisiin. Jos tuotettava ala on yli 150 ha, on tehtävä YVA- selvitys. Jos tuotantoala on alle 150 ha, hankitaan ympäristölupa paikalliselta ELY- keskukselta. Tuotantoalan ollessa alle 10 ha, tehdään ilmoitus paikalliselle ympäristökeskukselle. Luvansaannin ehtona on usein vielä selvitys pintavalutuskentän sijainnista. Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ympäristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeella tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyttöön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasmetallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompostointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia turpeita. Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvien lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistumisen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaansa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina perustuu rahkasammalten veden- ja ravinteiden pidätyskykyyn, sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan siirtymässä maatuneen kasvuturpeen käyttöön tuotantomenetelmien automatisoinnin lisääntyessä. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turvelaatujen ja muiden materiaalien sekoituksista. Arvioitaessa suon soveltuvuutta ympäristö- ja kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja turvekerrostuman paksuuteen. Tässä raportissa ympäristöturpeella tarkoitetaan kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu ympäristöturpeeksi, jos kerroksen paksuus on yli 0,6 m. Mikäli heikosti maatunut pintaturvekerros on ohut, voidaan se luokitella energiaturpeeksi, koska kunnostusvaiheessa kerros sekoittuu alla olevaan maatuneempaan turpeeseen ja se voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Vaaleaa rahkaturvetta (kasvualustakäyttöön) ei juurikaan löydy tutkituilta soilta. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen elokuussa 2012 koskien soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä sekä suojelua. GTK:n turvetutkimuksissa otetaan huomioon kyseisen periaatepäätöksen tutkimusstrategia (Kansallinen suo- ja turvemaastrategiatyöryhmä 2012, Valtioneuvosto 2012). Jokaisesta raportin suosta on määritetty luonnontilaisuusluokka (liite 5), joka perustuu soiden ja turvemaiden kansallista strategiaa valmistelleen työryhmän muistioon. 13
Riitta-Liisa Kallinen TUTKITUT SUOT 85. Pitkäneva Pitkäneva (kl. 2242 11) sijaitsee noin 11 km Karstulan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu lännessä moreeniin, koillisessa lähes umpeenkasvaneeseen Nytkimenjärveen, kaakossa Löytöpuroon/Vihurinjokeen ja suohon. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suon läpi kulkee useita teitä. Suo on tutkittu vuonna 2005. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 185 186,5 m. Vedet laskevat suon kaakkoisreunaa virtaavaa Löytöpuroa/Vihurinjokea pitkin lähes umpeenkasvaneeseen Nytkimenjärveen, josta vedet virtaavat edelleen koilliseen kohti Luksanjokea ja Luksanjärveä (148,7 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.66 Karankajärven va/14.665 Luksanjoen va). Suon pinta-ala on 29 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha, yli 1,5 metrin aluetta 16 ha ja yli kahden metrin aluetta 13 ha. Suon keskisyvyys on 1,8 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 4,0 m. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 4). Pitkänevan suotyypeistä on rämeellä 79 %, turvekankaalla 15 % ja korvessa 6 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeen ojikko ja muuttuma sekä isovarpurämeen muuttuma. Suo on kokonaan ojitettu, pohjoisosan ojitus on harvempaa. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus on 2,3 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskikertaisen tiheää varttunutta kasvatusmetsikköä. Pitkänevan turpeista on saravaltaisia 68 % ja rahkavaltaisia 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 20 %, kortepitoinen rahkasaraturve (EQSC) 19 % ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 12 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 26 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,1 ja energiaturpeen 6,4. Turvekerrostumassa on hyvin vähän liekoja. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (73 %), hiesu (15 %) ja hiekka (10 %). Liejupisteitä on 9 % havaintojen lukumäärästä. Liejua esiintyy 5 35 cm:n kerroksena suon keskiosan syvänteessä. Suon yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, ph 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 90,9 % ja kuiva-ainemäärä 91,4 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 %. Näytteistä on tehty myös alkuainemääritykset. Pitkänevan yli 1 metrin ja yli 1,5 metrin syvyiset alueet ovat yhtenäiset. Suon pohjoisosassa on yli 1 metrin syvyisellä ja 13 ha:n alueella tuotantoon soveltuvaa turvetta 0,28 milj. suo-m 3 (suon pohjalta vähennetty 0,3 m kerros). Turve on saravaltaista ja kohtalaisen hyvin maatunutta, joten se soveltuu hyvin energiaturpeeksi. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.25. Suon kapea eteläosa ei sovellu tuotantoon, koska se rajoittuu kaakossa Löytöpuroon/ Vihurinjokeen. Suolla ei ole hyödynnettävää ympäristöturvetta, koska heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on kauttaaltaan ohut. 14
Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 3380000 3381000 3382000 6968000 6968000 6969000 6969000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/12 3380000 3381000 3382000 Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Pitkänevalla. Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 2012 aineistoa. 15
Riitta-Liisa Kallinen 86. Rahkaneva Rahkaneva (kl. 2333 01) sijaitsee noin 15 km Karstulan keskustasta koilliseen. Idässä ja lännessä suo rajoittuu moreenikankaisiin. Etelässä suo vaihettuu Kivisuohon ja luoteessa Pirttiperännevaan. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, sillä suon pohjois- ja itäpuolitse kulkee tie. Suo on tutkittu vuonna 2004. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 184 191 m. Suon pohjoisosan pinta viettää lounaaseen ja eteläosan koilliseen. Vedet laskevat suo-ojia pitkin itään Särkijärveen (176,9 m mpy) ja edelleen Ylä-Viivajärveen (155,2 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (14.44 Kivijärven Vuosjärven a/14.445 Viivajoen va). Suon pinta-ala on 107 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 69 ha, yli 1,5 metrin aluetta 56 ha ja yli kahden metrin aluetta 38 ha. Suon keskisyvyys on 1,7 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 5,8 m. Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 78 syvyyspistettä (kuva 5). Rahkanevan suotyypeistä on rämeellä 68 %, turvekankaalla 24 % ja korvessa 8 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen ja tupasvillarämeen muuttuma sekä karhunsammalmuuttuma. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus on 2,1 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Rahkanevan turpeista on saravaltaisia 67 % ja rahkavaltaisia 33 %. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 24 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (59 %), hiekka (20 %) ja hiesu (12 %). Liejupisteitä on 19 % havaintojen lukumäärästä. Liejukerrokset ovat 10 170 cm:n paksuisia (keskimäärin 40 cm), esiintyen eri puolilla suota turvekerrostuman syvänteissä. Suon kolmelta tutkimuspisteeltä on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,1, vesipitoisuus märkäpainosta 91,9 % ja kuiva-ainemäärä 76,5 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 %. Rahkanevan pohjoisosassa, 4 ha:n alueella on turvekerrostuman pintaosassa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka soveltuu ympäristöturpeeksi turvemäärältään 0,04 milj.suo-m 3. Muualla heikosti maatunut pintaturvekerros on ohut, joten se voidaan laskea sekoittuvan osaksi energiaturvetta. Suon yli 1,5 m:n syvyinen alue on kahdessa altaassa. Näillä yhteensä 56 ha:n alueella on 1,19 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (määrästä vähennetty ympäristöturpeen osuus ja pohjalta 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.15. 16
Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 3395000 3396000 3397000 6989000 6990000 6989000 6990000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/12 3395000 3396000 3397000 Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Rahkanevalla. Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 2012 aineistoa. 17
Riitta-Liisa Kallinen 87. Tohtaansuo Tohtaansuo (kl. 2242 12) sijaitsee noin 8 km Karstulan keskustasta länteen. Suo rajoittuu lännessä ja lounaassa peltoon, muualla moreeniin ja teihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suo on lähes teiden ympäröimä. Suo on tutkittu vuonna 2004. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 160 m (suota ei ole vaaittu). Vedet virtaavat suo- ja pelto-ojia pitkin luoteeseen Vahanganjokeen, joka laskee Pääjärveen (144,4 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.67 Vahankajoen va /14.671 Vahankajoen a). Suon pinta-ala on 60 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 31 ha, yli 1,5 metrin aluetta 20 ha ja yli kahden metrin aluetta 6 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 2,9 m. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 6). Tohtaansuon suotyypeistä on rämeellä 50 %, turvekankaalla 45 % ja avosuolla 5 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja varputurvekangas, rahkarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttuma. Suo on kokonaan ojitettu ja kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus on 2,4 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskikertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Tohtaansuon turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 30 %, rahkasaraturve (SC) 17 % ja rahkaturve (S) 17 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisäteki- jänä sisältäviä turpeita on 12 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita on 9 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,8 ja energiaturpeen 4,9. Turvekerrostumassa ei ole havaittu liekoja. Suon pohjan pinta on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka 67 % ja hieta 26 %. Liejua ei esiinny. Suon kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tilavuustarkat ja laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 88,8 % ja kuiva-ainemäärä 104,3 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,2 %, hiilipitoisuus 51,8 % ja typpipitoisuus 1,8 %. Näytteistä on tehty myös muita alkuaineanalyysejä. Tohtaansuon itäosassa on 7 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta, joka soveltuu ympäristöturpeeksi turvemäärältään 0,10 milj. suo-m 3. Tämän kerroksen alla, yli 1 metrin syvyisellä ja yhtenäisellä alueella on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 31 ha, jossa on 0,33 milj.suo-m 3 turvetta (määrästä on vähennetty ympäristöturpeen osuus ja pohjalta 0,3 metrin turvekerros). Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.20. 3380000 3381000 3382000 6976000 6976000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/12 18 3380000 3381000 3382000 Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Tohtaansuolla. Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 2012 aineistoa.
Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 88. Tynnörahonsuo Tynnörahonsuo (kl. 2333 01) sijaitsee noin 9 km Karstulan keskustasta pohjois-koilliseen. Suo rajoittuu moreeniin ja luoteessa maantiehen. Suon kaakkoispuolella on Joutenneva (suo nro 90). Suo on tutkittu vuonna 2004. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 190 194 m. Suon pinta viettää etelään noin 3 4 m/km ja vedet virtaavat etelään päin; Joutenlammen (182,3 m mpy) ja Joutennevan läpi Riekinlampeen (172,4 m mpy), josta Riekinpuroa pitkin Iso-Korppisen (157,0 m mpy) ja edelleen Välijoen, Pieni Korppisen (155,3 m mpy) ja Myllyjoen kautta Pääjärveen (144,4 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/14.633 Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 51 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha, yli 1,5 metrin aluetta 19 ha ja yli kahden metrin aluetta 14 ha. Suon keskisyvyys on 1,3 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 4,0 m. Suolla on 23 tutkimuspistettä ja 26 syvyyspistettä (kuva 7). Tynnörahonsuon suotyypeistä on rämeellä 88 % ja korvessa 12 %. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen muuttuma sekä korpirämeen ja varsinaisen korven ojikko. Suo on kokonaan ojitettu ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus on 2,2 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Tynnörahonsuon turpeista on saravaltaisia 53 % ja rahkavaltaisia 47 %. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 24 %, puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 24 % ja puuainespitoinen rahkasaraturve (LSC) 13 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 % ja tupasvillaa (ER) sisältäviä turpeita 7 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Suon pohjan pinta on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (49 %) ja moreeni (44 %). Liejupisteitä on 9 % havaintojen lukumäärästä. 10 20 cm:n paksuiset liejukerrokset esiintyvät suon keski- ja kaakkoisosan syvänteissä. Suon kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tilavuustarkat ja laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,8 % ja kuiva-ainemäärä 78,6 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %, hiilipitoisuus 52,8 % ja typpipitoisuus 1,93 %. Näytteistä on tehty myös muita alkuaineanalyysejä. Tynnörahonsuon yli 1 metrin alue on lähes yhtenäinen ja soveltuu energiaturvetuotantoon 28 ha:n alalta ja turvemäärältään 0,46 milj.suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.20. 3389000 3390000 3391000 6986000 6986000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/12 3389000 3390000 3391000 Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Tynnörahonsuolla. Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 2012 aineistoa. 19
Riitta-Liisa Kallinen 89. Voisuo Voisuo (kl. 2333 01) sijaitsee noin 12 km Karstulan keskustasta koilliseen Karstula Kivijärvi välisen maantien länsipuolella. Suo on moreenimaiden ja peltojen ympäröimä. Suon etelä-, itä- ja länsipuolella on teitä, joten kulkuyhteydet ovat hyvät. Suo on tutkittu vuonna 2004. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 210 217 m. Suon pinta viettää pohjois-luoteeseen noin 4 m/ km ja vedet laskevat suo- ja metsäojia pitkin luoteeseen Pääpohjanjärveen (190,0 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Viitasaaren reitin valuma-alueeseen (14.44 Kivijärven Vuosjärven a/14.445 Viivajoen va). Suon pinta-ala on 58 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 24 ha, yli 1,5 metrin aluetta 15 ha ja yli kahden metrin aluetta 10 ha. Suon keskisyvyys on 1,1 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,0 m. Suolla on 32 tutkimuspistettä ja 35 syvyyspistettä (kuva 8). Voisuon suotyypeistä on rämeellä 76 %, korvessa 12 % ja turvekankaalla 12 %. Suo on ojitettu kokonaan, eteläosan ojitus on hieman harvempaa. Yleisimmät suotyypit ovat varsinaisen sararämeen muuttuma, korpirämeen ja varsinaisen korven ojikko. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 29 % ja mättäiden korkeus on 2,3 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja tiheää harvennusmetsikköä. Voisuon turpeista on saravaltaisia 52 % ja rahkavaltaisia 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (SHSC) 20 %, rahkasaraturve (SC) 19 % ja sararahkaturve (CS) 14 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,3 ja energiaturpeen 4,7. Liekoja ei ole tavattu. Suon pohjan pinta on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 %) ja hiekka (34 %). Liejupisteitä on 7 % havaintojen lukumäärästä. 10 30 cm:n paksuiset liejukerrokset sijoittuvat suon keskiosaan. Suon kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tilavuustarkat ja laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,6 % ja kuiva-ainemäärä 94,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 %, hiilipitoisuus 50,9 % ja typpipitoisuus 2,38 %. Voisuon yli 1 m:n syvyinen alue on lähes yhtenäinen. Tällä 24 ha:n alueella on 0,38 milj. suo-m 3 energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0 ja S0.25. Heikosti maatunut pintaturvekerros on ohut, joten suolla ei näin ollen ole kasvuja ympäristöturvetta. 20
Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 3395000 3396000 3397000 3398000 6985000 6985000 6986000 6986000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/12 3395000 3396000 3397000 3398000 Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Voisuolla. Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 2012 aineistoa. 21
Riitta-Liisa Kallinen 90. Joutenneva Joutenneva (kl. 2333 01) sijaitsee noin 8 km Karstulan keskustasta pohjois-koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin. Suon keskellä on Joutenlampi (182,3 m mpy). Kulkuyhteydet ovat hyvät, sillä suo on lähes kokonaan metsäautoteiden ympäröimä. Suo on tutkittu vuonna 2005. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 183 187 m ja pinta viettää kaakkoon noin 6 m /km. Vedet laskevat suoraan Joutenlampeen tai suoraan lammesta laskevaan puroon, joka laskee Riekinlammen kautta Riekinpuroon ja edelleen etelään päin Suojoen kautta Iso-Korppiseen (157 m mpy), josta Välijoen, Pieni Korppisen (155,3 m mpy) ja Myllyjoen kautta Pääjärveen (144,4 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/14.633 Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 87 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 66 ha, yli 1,5 metrin aluetta 49 ha ja yli kahden metrin aluetta 36 ha. Suon keskisyvyys on 1,7 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 3,2 m. Suolla on 46 tutkimuspistettä ja 64 syvyyspistettä (kuva 9). Joutennevan suotyypeistä on turvekankaalla 55 %, rämeellä 42 %, korvessa 2 % ja avosuolla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja varputurvekangas sekä isovarpurämeen muuttuma. Suo on kokonaan ojitettu ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus on 2,4 dm. Puusto on mäntyvaltaista, keskikertaisen tiheää ja varttunutta kasvatusmetsikköä. Joutennevan turpeista on saravaltaisia 63 % ja rahkavaltaisia 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 21 %, kortepitoinen rahkasaraturve (EQSC) 17 % ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (ERCS) 13 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä turpeita 21 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 2,5 ja energiaturpeen 6,1. Liekoja on vähän. Suon pohjan pinta on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), hiekka (18 %) ja hiesu (18 %). Liejupisteitä on 7 % havaintojen lukumäärästä. Liejua esiintyy paikoitellen 10 160 cm:n paksuisina kerroksina lammen länsi- ja koillispuolella. Suon kahdelta tutkimuspisteeltä on otettu tilavuustarkat ja laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,1 % ja kuiva-ainemäärä 100,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,7 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %, hiilipitoisuus 53,3 % ja typpipitoisuus 1,62 %. Näytteistä on tehty myös alkuainemäärityksiä. Joutennevan pohjoisosassa, yli 1 m syvyisellä alueella, on energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 50 ha. Tällä alueella on 0,88 milj. suo-m 3 turvetta (lammen ympärille jätetty suojavyöhyke). Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0 ja S0.20. Turvekerrostuman heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut, joten hyödynnettävää ympäristöturvetta suolla ei ole. 22
Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 3390000 3391000 3392000 6985000 6985000 0 1 km 6984000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/12 3390000 3391000 3392000 6984000 Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Joutennevalla. Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 2012 aineistoa. 23
Riitta-Liisa Kallinen 91. Pöngänsuo Pöngänsuo (kl. 2333 01) sijaitsee noin 8 km Karstulan kirkolta koilliseen. Suon itä- ja kaakkoisreunalla on peltoa ja maantie. Idässä suo rajoittuu Pöngänpuroon, lounaassa Riekinnevaan, muualla pieniin soistumiin ja mataliin moreenikankaisiin. Suo on tutkittu vuonna 2004. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 168 175 m. Suon pinta viettää itä-kaakkoon 2 8 m/km. Vedet laskevat suo-ojia ja Pöngänpuroa sekä Haarapuroa pitkin etelään Suojokeen, joka laskee Iso-Korppiseen (157,0 m mpy) ja edelleen Välijoen, Pieni Korppisen (155,3 m mpy) ja Myllyjoen kautta Pääjärveen (144,4 m mpy). Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (14.63 Pääjärven a/14.633 Päällinjärven va). Suon pinta-ala on 114 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 38 ha ja yli 1,5 metrin aluetta 14 ha. Suon keskisyvyys on 0,8 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 2,3 m. Suolla on 50 tutkimuspistettä ja 56 syvyyspistettä (kuva 10). Pöngänsuon suotyypeistä on rämeellä 60 %, turvekankaalla 32 %, korvessa 4 %, pellolla 3 % ja avosuolla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja erilaiset rämemuuttumat, kuten korpiräme, varsinainen sararäme ja tupasvillaräme. Suo on ojitettu kokonaan ja se kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 0. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus on 2,3 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Pöngänsuon turvekerrostuma on rahkavaltainen: rahkaa on 82 % ja saraa 18 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 33 % ja rahkaturve (S) 16 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, tupasvillaa (ER) sisältäviä 13 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,5 ja energiaturpeen 5,2. Liekoja on hyvin vähän. Suon pohjan pinta on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (38 %), hieta (27 %) ja hiesu (25 %). Liejupisteitä on 10 % havaintojen lukumäärästä. Liejua esiintyy 10 40 cm:n kerroksena suon pohjoisosassa. Suon yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta ja vesipitoisuus märkäpainosta 86,7 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 10,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 %, hiilipitoisuus 54,0 % ja typpipitoisuus 2 %. Näytteistä on tehty myös alkuainemäärityksiä. Näytteiden kuivatilavuuspainoa ei ole määritetty, joten turpeen energiamäärien laskemisessa on käytetty kaikkien turvenäytteiden kuivatilavuuspainon keskiarvoa. Pöngänsuon turvekerros on pääosin ohut. Yli 1,5 metrin syvyinen suoalue on neljässä altaassa, joista kaksi on alle ha:n kokoisia. Yli 1,5 metrin aluetta on yhteensä 14 ha ja tämän alueen energiaturvemäärä on 0,21 milj.suo-m 3. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q10.0 ja S0.20. Suo rajoittuu idässä Pöngänpuroon, mikä on tuotantoa vaikeuttava tekijä. 24
Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat 3391000 3392000 3393000 6983000 6983000 6984000 6984000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/12 3391000 3392000 3393000 Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Pöngänsuolla. Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 2012 aineistoa. 25
Riitta-Liisa Kallinen 92. Hornetinneva Hornetinneva (kl. 2331 07) sijaitsee noin 16 km Karstulan kirkolta luoteeseen Karstulan ja Kyyjärven kuntien rajalla (suon pohjoisosa on Kyyjärven kunnan puolella). Suo rajoittuu pääasiassa moreenikankaisiin ja vaihettuu idässä Soppisennevaksi ja koillisessa Heinälammennevaksi. Suon kaakkoisosassa on Soppisenlampi (201,3 m mpy). Kulkuyhteydet ovat kohtalaiset, sillä suon kaakkois- ja luoteispuolella on metsäautoteitä. Suo on tutkittu vuonna 2004. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 202 209 m. Lounaisosan vedet virtaavat suo-ojia pitkin lounaaseen Leväpuroon, joka laskee Vahankaan (165,3 m mpy). Kaakkoisosasta vedet laskevat ensin Soppisenlampeen, josta suo-ojia pitkin edelleen Ruuhilampeen (199,2 m mpy), Heinälampeen (197,5 m mpy) ja Sarantajärveen (184,5 m mpy), josta vedet laskevat Nurmijokea pitkin pohjoiseen. Pohjoisosan vedet laskevat suoraan Heinälampeen, josta edelleen Sarantajärven kautta Nurmijokeen. Vesistöalueeltaan suo kuuluu Saarijärven reitin valuma-alueeseen (lounaisosa: Vahankajoen va 14.67/Vahankajoen a 14.671 ja muu osa suosta Kyyjärven va 14.64 /Napolanjoen va 14.645). Suon pinta-ala on 62 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 43 ha, yli 1,5 metrin aluetta 27 ha ja yli kahden metrin aluetta 16 ha. Suon keskisyvyys on 1,5 metriä ja suurin tavattu turvekerroksen syvyys on 4,5 m. Suolla on 37 tutkimuspistettä ja 44 syvyyspistettä (kuva 11). Hornetinnevan suotyypeistä on rämeellä 83 %, avosuolla 11 %, korvessa 4 % ja turvekankaalla 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme sekä korpirämeen ja isovarpurämeen muuttumat. Suon keskija eteläosa on ojittamaton, pohjois- ja kaakkoisosa on ojitettu. Suo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 1. Keskimääräinen suon pinnan mättäisyys on 34 % ja mättäiden korkeus on 2,2 dm. Puusto on mäntyvaltaista ja keskinkertaisen tiheää harvennusmetsikköä. Hornetinnevan turpeista on rahkavaltaisia 93 % ja saravaltaisia 7 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoinen rahkaturve (ERS) 23 %, rahkaturve (S) 18 % ja puuainespitoinen sararahkaturve (LCS) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen maatumisaste on 3,2 ja energiaturpeen 5,4. Liekoja on hyvin vähän. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (51 %) ja hiekka (48 %). Liejupisteitä on 4 % havaintojen lukumäärästä. Suon kaakkoisosassa Soppisenlammen lounaispuolella esiintyy liejua 20 90 cm:n kerroksena. Suon yhdeltä tutkimuspisteeltä on otettu laippakairaturvenäytteet. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta, ph-arvo 3,2, vesipitoisuus märkäpainosta 91,6 % ja kuiva-ainemäärä 92,9 kg/suo-m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 %. Hornetinnevan eteläosassa turvekerrostuman pintaosassa on noin 11 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka soveltuu ympäristöturpeeksi turvemäärältään 0,11 milj.suo-m 3. Tämän kerroksen alla ja muualla yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (paitsi Soppisenlammen ympäristössä, joka on rajattu pois tuotantoon soveltuvasta alueesta) on energiaturpeeksi soveltuvaa aluetta 22 ha turvemäärältään 0,32 milj.suo-m 3 (määrästä on vähennetty ympäristöturpeen osuus). Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0 ja S0.15. Suon yli 1,5 metrin syvyinen alue ei ole yhtenäinen, vaan muodostuu viidestä altaasta. 26