LIMINGASSA, LUMIJOELLA JA TEMMEKSELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus TURVERAPORTTI 237 Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen LIMINGASSA, LUMIJOELLA JA TEMMEKSELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in Liminka, Lumijoki and Temmes Kuopio 1990

Virtanen,KimmolaHerranen.Teuvo1990. Limingassa, Lumijoella ja Temmeksellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Abstract : The mires and their peat resources in Liminka, Lumijoki and Temmes. Geological Survey of Finland, Report of peat Investigation 237. 143 pages, 86 figures and 4 appendixes. The Geological Survey of Finland has studied the area of 15 049 hectars of mires in the municipalities of Liminka, Lumijoki and Temmes. Majority of the mires with industrial interest were included in the study. This work is a part of the total inventory of the peat resources of Finland. The detailed surveys were made using line grids, where study sites were staked out at 100 meter intervals. The cover type, the peat type, the decomposition degree of peat and the substratum of mires were determined at each study site. Laboratory samples were taken from selected sites to determine the ph value, ash content, heating value, bulk density and sulphur content of peat. The mires of Liminka, Lumijoki and Temmes are both ombrotrophic bogs and minerotrophic fens. Fifty per cent of the peat deposits is composed of Carex and 49 per cent of Sphagnum peat. Paludification have started in Liminka, Lumijoki and Temmes area after the land had emerged from the Baltic sea due to the crust uplifting. The mires of these municipalities are quite shallow. On the average they are 0,8 m deep. Of the surveyed mire area 12 % is over 1,5 m deep. Altogether 356 ha of mires were evaluated suitable for peat production. The amount of useful fuel peat is 4 milj. m3 in situ. The energy content of fuel peat is 2,6 TWh on dry basis. Key words : peat, mire, inventory, resources, Liminka, Lumijoki, Temmes. Kimmo Virtanen and Teuvo Herranen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 ISBN 951-690-375-4 SF-70701 KUOPIO ISSN 0782-8527 Finland

SISÄLLYSLUETTELO 1 2 3 4 JOHDANTO 5 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 5 2.1 Kenttätutkimukset 5 2.2 Laboratoriomääritykset 7 2.3 Tutkimusaineistojen käsittely ja tulosten esitys 7 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON 9 TUTKITUT SUOT 12 1. Niilonräme 12 2. Mustosenneva 15 3. Sorkonkorpi 20 4. Asmanninneva 22 5. Ruutineva 24 6. Lumisuo 27 7. Mäntyräme 29 8. Mätässuo 31 9. Vellisuo 32 10. Lautuanneva 33 11. Yliojanneva 36 12. Alaneva 38 13. Pirttimaanräme 39 14. Rosinneva 40 15. Heinijärvenneva 43 16. Pienen Palonselänsuo 48 17. Kilonneva 49 18. Kotineva 50 19. Kukkurineva 52 20. Välineva 54 21. Kivineva 56 22. Jouttenoisenneva 58 23. Talasneva 67 24. Pienen Lautuanjärvensuo 69 25. Ison Lautuanjärvensuo 70 26. Kuhloneva 71 27. Haapaneva 74 28. Saviaro 75 29. Pahaneva 76 30. Saunasuo 78 31. Hartaanselänneva 80

32. Hyssy 82 33. Taka-aava 83 34. Kantoneva 84 35. Rahkaneva 86 36. Kotaneva 87 37. Jaakonsuo 89 38. Vähäjärvensuo 90 39. Järvineva 94 40. Ritoneva 97 41. Loukkuneva 102 42. Isoneva 105 43. Tuulisuo 108 44. Taulavanneva 110 45. Rahkasuo 111 46. Varpusuo 113 47. Kalliosuo 114 48. Leviämaansuo 116 49. Heponeva 118 50. Viirinneva 119 51. Kupukkaneva 120 52. Suuri Veneneva 125 5 TULOSTEN TARKASTELUA 130 5.1 Suotyypit 130 5.2 Turvekerrostumat 130 5.3 Turpeiden fysikaaliset ominaisuudet 133 5.3.1 Happamuus ja tuhkapitoisuus 133 5.3.2 Vesipitoisuus ja kuivatilavuuspaino 137 5.3.3 Lämpöarvo 137 5.4 Soiden käyttömahdollisuudet 137 5.4.1 Turvetuotanto 137 5.4.2 Soiden suojelu 140 6 YHTEENVETO 141 KIRJALLISUUS 142 LIITTEET

5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Limingan, Lumijoen ja Temmeksen soita pääosin vuosina 1985 ja 1986. Tutkimukset liittyvät valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin. Tutkimustulokset erillisistä kunnista julkaistaan yhtenä raporttina johtuen kuntien maantieteellisestä rikkonaisuudesta. Turvetutkimusten tarkoituksena on ollut käyttökelpoisten poltto- ja kasvuturvevarojen selvittäminen, mutta tämän lisäksi on huomioitu myös turpeen ja soiden muut käyttömahdollisuudet. Limingassa, Lumijoella ja Temmeksessä tutkittiin yhteensä 52 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 15 049 ha (kuva 1). Tämä on noin 39 % yli 20 hain suuruisten soiden pinta-alasta (39 055 ha) (Liminka 32 545 ha, Lumijoki 4 050 ha ja Temmes 2 460 ha) (Lappalainen ym. 1980). Näiden kuntien lähialueilta on aiemmin julkaistu Geologian tutkimuskeskuksen turveraportteja Tyrnävältä (Virtanen 1983), Muhokselta (Häikiö, Pajunen ja Virtanen 1983) ja Ruukista osa I (Virtanen j a Herranen 1987) j a osa II (Virtanen j a Herranen 1988). Lisäksi Siikajokilaakson turvevaroista on tehty raportti, joka käsitteli Siikajokilaakson turvevaroja kokonaisuutena (Lappalainen ym. 1978). 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen Turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja, jotka ovat yleensä 400 metrin etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat linjoilla sadan metrin välein ja ne on merkitty maastoon paaluin. Lisäksi soille on tehty syvyysmittauslinjoja, joilta mitattiin turvekerrostuman paksuus 50 m :n välein. Pienet ja rikkonaiset suot tutkittiin hajapistemenetelmällä.

0 10km Kuva 1. Limingassa, Lumijoella ja Temmeksessä tutkitut suot Fig. 1. Location of the investigated mires 1. Niilonräme 16. Pienen Palo- 28. Saviaro 43. Tuutisuo 2. Mustosenneva selänsuo 29. Pahaneva 44. Tautavanneva 3. Sorkonkorpi 17. Kilonneva 30. Saunasuo 45. Rahkasuo 4. Asmanninneva 18. Kotineva 31. Hartaansetan- 46. Varpusuo 5. Ruutineva 19. Kukkurinneva neva 47. Kalliosuo 6. Lumisuo 20. Välineva 32. Hyssy 48. Leviämaansuo 7. Mäntyräme 21. Kivineva 33. Taka-aava 49. Heponeva 8. Mätässuo 22. Jouttenoisen- 34. Kantoneva 50. Viirinneva 9. Vellisuo neva 35. Rahkaneva 51. Kupukkaneva 10. Lautuanneva 23. Talasneva 36. Kotaneva 52. Suuri Veneneva 11. Yliojanneva 24. Pienen Lautuan- 37. Jaakonsuo 12. Alaneva järvensuo 38. Vähäjärvensuo 13. Pirttimaanräme 25. Ison Lautuan- 39. Järvineva 14. Rosinneva järvensuo 40. Ritoneva 15. Heinäjärven- 26. Kuhtonneva 41. Loukkuneva neva 27. Haapaneva 42. Isoneva

7 Jokaiselta tutkimuspisteeltä havainnoitiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys-% ja korkeus) sekä puuston tila (kehitysluokka ja tiheys). Kairauksin selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko), liekoisuus (%-osuus) ja turpeen maatuneisuus (10-asteikko). Lisäksi tehtiin havaintoja turvekerrostuman alla olevista maalaista. je Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. 2.2 Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus, tuhkapitoisuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo. Tuhkapitoisuus ilmoitetaan prosentteina kuivan turpeen painosta 815 ± 25OC :ssa hehkutettuna. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-200 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 % :n käyttökosteudelle (MJ/kg). Muutamista näytteistä on analysoitu turpeen rikkipitoisuus LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla. 2.3 Tutkimusaineistojen käsittely ja tulosten esitys Jokaisesta tutkitusta suosta on kirjoitettu selostus sekä piirretty kartta ja profiileja. Piirroksissa käytetyt symbolit on esitetty liitteessä 1. Selostuksissa käsitellään tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, suon pinta-aloista ja syvyyksistä, suotyypeistä,

8 ojitustilanteesta ja laskusuhteista sekä suon stratigrafiasta, turvelajeista ja maatuneisuudesta. Laboratoriotuloksia on käsitelty lyhyesti ja lisäksi ne on esitetty taulukoissa. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty selvitys, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Osa laskelmista on tehty ATK :ta apuna käyttäen, osa käsin. Laskentamenetelmät on selvitetty Geologian tutkimuskeskuksen maaperäosaston raportissa P 13,4/83/131 (Hänninen ym. 1983). Suon pinta-alat on ilmoitettu eri syvyysalueille hehtaarin tarkkuudella. Turvemäärät on laskettu syvyysvyöhykeittäin, mutta ilmoitettu syvyysalueittain. Vv =Av ( B+C ) B lkm + C Lkm Vv = syvyysvyöhykkeen turvemäärä Av = -"- pinta-ala B = tutkimuspisteiden kairausten yhteenlaskettu pituus syvyysvyöhykkeellä C = syvyystutkimuspisteiden kairausten yhteenlaskettu pituus syvyysvyöhykkeellä B ikm = tutkimuspisteiden lukumäärä syvyysvyöhykkeellä = syvyyspisteiden -"- -"- Ctkm Suon eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamalla syvyysalueiden turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Tästä syystä keskisyvyys ei ole sama kuin tutkimuspisteiden syvyyksien keskiarvo kullakin syvyysalueella. Liekoisuudet on laskettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Tässä sovellutuksessa lieko-osumien lukumäärä muutetaan prosenttiluvuksi, joka ilmoittaa lahoamattoman puuaineksen osuuden suon tilavuudesta. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : erittäin pieni (alle 1 %), pieni (1,0-1,9 %), keskimääräinen (2,0-2,9 %), suuri (3,0-3,9 %) ja erittäin suuri (yli 4 %). Suokartoissa on ilmoitettu jokaisen tutkimuspisteen yhteydessä pisteen yläpuolella turpeen keskimaatuneisuus ja pisteen alapuolella heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) ja koko turvekerroksen paksuus (desimetreinä). Turvetuotantoon sopiviksi alueiksi on yleensä katsottu joko yli 1 m :n, yli 1,5 m :n tai yli 2 m :n syvyiset alueet riippuen muun muassa tuotantotavasta, turpeen laadusta, kosteudesta, suon pohjan muodoista ja ojitustilanteesta. Tuotantokelpoisen alueen turvemäärää arvioitaessa on turvepaksuudesta yleensä vähennetty

9 0,5 metrin kerros, joka muodostuu suon pohjalle tuottamatta jäävästä kerroksesta ja suon pinnan kasvillisuuskerroksesta, joka häviää suota tuotantoon tasattaessa. Soilta, joilta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, on turpeen kuivatilavuuspaino arvioitu suon ojitustilanteen sekä turpeen maatuneisuuden ja turvelajin perusteella (mm. Mäkilä 1987). 3 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa : teollinen, pienimuotoinen ja tilakohtainen. Teollinen turvetuotanto on joko jyrsinturve- tai palaturvetuotantoa ja kaksi viimeksi mainittua tuotantomuotoa ovat pelkästään palaturvetuotantoa. Tilakohtaisella turvetuotannolla tarkoitetaan sellaista tuotantoa, jossa palaturve käytetään omalla tai lähitiloilla. Pienimuotoisella tuotannolla tarkoitetaan sellaista turvetuotantoa, jolloin tuotantoyksikkö on pieni, mutta turve markkinoidaan muualle. Tilakohtaiseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille ei ole asetettu tuhkapitoisuuden, turvelajin ja tilavuuspainon suhteen niin suuria laatuvaatimuksia kuin pienimuotoiseen ja teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Pienimuotoisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidetty 5 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Tilakohtaisessa ja pienimuotoisessa turvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi syytä olla jo valmiina ennen tuotannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelmana teollista turvetuotantoa suunniteltaessa. Pienimuotoisessa ja tilakohtaisessa tuotannossa se on kuitenkin kustannuksia lisäävän vaikutuksensa vuoksi rajoittava tekijä. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle turvepohjaiset pellot ovat usein erinomaisia tuotantoalueita. Liekojen eli turpeessa olevan lahoamattoman puun (kannot, rungot ym) poisto on tuntuva lisäkustannuksia aiheuttava tekijä suon

1 0 kunnostus- ja tuotantovaiheessa. Suon muoto, pohjan topografia ja kuivatusmahdollisuudet on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvekerrostuman maatuneisuus, turvelaji ja paksuus sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä, kun arvioidaan suon soveltuvuutta polttoturvetuotantoon. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu Turveteollisuusliiton esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- ja palapolttoturpeille (liite 2). Arvioitaessa soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, sen rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen (liite 3). Seuraavassa esitetään arvoja turvelajin, maatuneisuuden ja suon syvyyden suhteen, joita on käytetty määrättäessä suon soveltuvuutta polttoturve- ja kasvuturvetuotantoon. Palaturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolta edellytetään, että turpeen maatuneisuus on yli H4 turve ei ole puhdasta saraturvetta (tällaisesta turpeesta tehdyt turvepalat murenevat helposti) luonnontilaisen alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä (ei koske tilakohtaiseen tuotantoon otettavia turvepeltoja) heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) on oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla) pienimuotoisen tuotantoalueen pinta-ala on vähintään 5 ha. Jyrsinturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolta edellytetään, että mikäli turve on puhdasta rahkaturvetta, sen maatuneisuuden on oltava yli H4 luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen (H1-3) on oltava alle 0,6 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla) tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 25 ha.

1 1 Jyrsinturvemenetelmällä kasvuturpeeksi soveltuvalta suolta e- dellytetään, että - turve on heikosti maatunutta (Hl-3) ja valtaosa acutifolia-tyypin rahkaturvetta turpeessa ei ole haittaavia määriä lisätekijöitä (tupasvillaa, leväkköä, varpua, saraa yms.) luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä, josta kasvuturpeeksi sopivaa raaka-ainetta vähintään 0,5 metriä tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yli 25 ha

1 2 4 TUTKITUT SUOT 1. Niilonräme (kl. 2443 06, x = 71843, y = 25579) sijaitsee n. 11 km Limingan keskustasta lounaaseen valtatie 8 :n kaakkoispuolella (kuva 2). Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Pinta-ala on n. 220 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha, yli 1,5 metrin 7 ha ja yli kahden metrin 2 ha. Tutkimuspisteitä on 1,4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 2,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat itäpäässä kangasrämeojikko, keskiosassa rahkaräme ja tupasvillarämeojikko sekä länsipäässä rimpineva ja luhtaneva. Tutkimuspisteistä on avosoilla 27 % ja rämeillä 73 %. Suo on ojitettu osittain. Vedet valuvat suolta länteen Särkiojaan ja pohjoiseen Leinisuonojaan, joista Lumijoen kautta Liminganlahteen. Niilonrämeen turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Niilonrämeessä on rahkavaltaisia turpeita 65 % ja saravaltaisia 35 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, pintakerroksen 2,9 ja pohjakerroksen 6,8 (kuva 3). Liekoisuus on erittäin alhainen (0,6 %). Niilonrämeessä turvemäärä jakautuu (milj. suo-m3 ) syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 Hl-10 Koko suo 0,57 0,91 1,48 yli 1 m 0,13 0,14 0,27 yli 1,5 m 0,07 0,06 0,13 yli 2 m 0,03 0,01 0,04 eri Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 54 % pohjaturvetta. Niilonräme ei sovellu turvetuotantoon. Suon yli 1,5 m :n alue on jyrsinturvetuotantoon liian pieni ja sen paksu rahkavaltainen pintaturvekerros on palaturvetuotantoon soveltumaton.

15 2. Mustosenneva (kl. 2443 06, x = 71837 ja y = 25568) sijaitsee Limingan keskustasta 13 km lounaaseen. Suo muodostuu itä-länsisuuntaisesta hiekkakaartojen rikkomasta altaasta (kuva 4). Se rajoittuu länsi- ja eteläosistaan hiekkakankaisiin, muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. topografia on vaihteleva. Suon ympäristön Pinta-ala on n. 165 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 34 ha, yli 1,5 metrin 20 ha ja yli kahden metrin 12 ha. Tutkimuspisteitä on 2,7 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 4,0 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat länsiosassa ruohoinen rimpineva ja rehevä nevakorpi, pohjoisosassa lettorämemuuttuma, etelässä tupasvilla- ja isovarpuräme, idässä heinää kasvava ruohoturvekangas. Tutkimuspisteistä on avosoilla 24 %, rämeillä 58 %, korvissa 11 % j a turvekankailla 7 %. Suo on ojitettu länsiosaa lukuunottamatta. Vedet valuvat Niilonrämeen kautta Särkiojaan j a edelleen Lumij okeen. Mustosennevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 1,1 m ja pohjakerrosta 0,6 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Mustosennevassa on rahkavaltaisia turpeita 41 %, saravaltaisia 44 % ja ruskosammalvaltaisia 15 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 34 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuta sisältävät sararahka- (12 %) ja rahkasaraturve (12 %). Yleisiä ovat myös tupasvillaa sisältävä rahka- (11 %), sararuskosammal- (10 %) ja rahkasaraturve (10 %) (kuvat 5-7). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 6,8. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,4 %). Mustosennevalta on otettu tilavuustarkat näytteet suon länsiosasta pisteeltä B 300 (taulukko 1). Turpeen tuhkapitoisuus on korkea (k.a. 6,7 %). Kuiva-ainemäärä on keskimäärin 93 kg/suo-m 3. Lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg eli 50 % :n kosteudessa 8,9 MJ/kg.

19 Taulukko 1. Table 1. Laboratoriomddritysten tuloksia Mustosennevalta Results of laboratoryanalyses from Mustosenneva Syvyys Turve- Maatu- U Vesi- Kuiva- Tuhka- =11. l~ piste laji nei- pit. ainet- pit. arvo (MY/kg) suns (%) ta (%) Suo- (H) (kg/m3 ) kuiva 50 % :n tyyppi turve mm. Mustosennevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 H1-10 Koko suo yli 1 m yli 1,5 m yli 2 m 0,69 0,68 1,37 0,38 0,19 0,57 0,30 0,11 0,41 0,22 0,06 0,28 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 34 % pohjaturvetta. Mustosenneva ei sovellu palaturvetuotantoon heikosti maatuneiden turpeidensa vuoksi. Jyrsinturvetuotantoon yli 1,5 m :n syvyinen alue on liian pieni. Suolla on lisäksi rautasaostumia, jotka nostavat paikallisesti turpeen tuhkapitoisuutta.

2 0 3. Sorkonkorpi (kl. 2443 06, x = 71820 ja y = 25568) sijaitsee Limingan keskustasta 14 km lounaaseen. Suo muodostuu isosta luode-kaakkosuuntaisesta hiekkakaartojen rikkomasta altaasta ja eteläosan ohutturpeisista, kapeista hiekkaselänteiden rikkomista lahdekkeista (kuva 8). Suo rajoittuu idässä rautatiehen, lännessä valtatie n :o 8 :aan ja muualla hiekkakaartoihin. Suon ympäristön topografia on loivapiirteinen. Pinta-ala on n. 480 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 28 ha. Tutkimuspisteitä on 0,7 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 2,0 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat A-linjaston länsiosassa koivulettokorpiojikko, itäosassa tupasvillarämeojikko. C-linjaston keskiosassa on vallitsevana rahkaneva ja reunaosissa osittain ojitetut rahkaräme ja tupasvillaräme. Puusto on vajaatuottoista koivikkoa ja männikköä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 20 %, rämeillä 60 % ja korvissa 20 %. Suoalasta on ojitettu 2/3. Vedet valuvat suolta pohjoiseen Mustosennevalle, josta Niilonrämeen kautta Särkiojaa Lumijokeen. Suon itäpäästä vedet valuvat Hirvinevalle, josta Hirvilammenojan ja Yliojan kautta Liminganjokeen. Sorkonkorven turvekerrostuman keskipaksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Sorkonkorvessa on rahkavaltaisia turpeita 72 %, saravaltaisia 23 % ja ruskosammalvaltaisia 5 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Sorkonkorvessa on turvetta kaikkiaan 2,92 milj. suo-m3, mutta ohutturpeisuutensa ja hiekkavallien vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon.

2 2 4. Asmanninneva (kl. 2443 09, x = 71872 ja y = 25607) sijaitsee 8 km Limingan keskustasta länsi-lounaaseen. Suo muodostuu pohjoisemmasta luode-kaakkosuuntaisesta altaasta ja eteläisemmästä kapeasta lahdekkeesta. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Länsiosan halkaisee valtatie n :o 8 (kuva 9). Pinta-ala on n. 120 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 22 ha ja yli 1,5 m 13 ha. Tutkimuspisteitä on 1,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 3,0 kpl/10 ha. ASMANNINNEVA.Liminka k l.2443 09 Kuva 9. Asmanninnevan tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus.

2 3 Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon länsipäässä varsinainen sararämemuuttuma, suon keskiosassa nevakorpiojikko ja -muuttuma sekä suon itäosassa karhunsammalmuuttuma. Tutkimuspisteistä on avosoilla 27 % ja rämeillä 73 Suo on ojitettu kauttaaltaan. Vedet valuvat suon länsiosasta Hirvasojan kautta Lumijokeen. Itäosan vedet valuvat Liminganjokea Liminganlahteen. Asmanninnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,8 m j a pohj akerrosta 0,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Asmanninnevassa on rahkavaltaisia turpeita 87 % ja saravaltaisia 13 Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 24 Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (36 %), kortetta sisältävä sararahka- (17 %) ja puhdas rahkaturve (15 %) (kuva 10). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintakerroksen 2,8 ja pohjakerroksen 6,7. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,4 %). 0 OLOGIRM TUTKIMUSKESKUS Kuva 10. Asmanninnevan A-selkälinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili.

2 4 Asmanninnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,52 0,33 0,85 yli 1 m 0,17 0,16 0,33 yli 1,5 m 0,10 0,12 0,22 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 49 % pohjaturvetta. Asmanninneva ei sovellu turvetuotantoon, sillä polttoturvetuotantoon suon heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros ei sovellu. Kasvuturvetuotantoon jyrsinturvemenetelmällä suon yli 1,5 m :n syvyinen alue on liian pieni. 5. Ruutineva (kl. 2443 06, x = 71865 ja y = 25592) sijaitsee Limingan keskustasta 10 km länsi-lounaaseen. Suo muodostuu itä-länsisuuntaisesta altaasta ja kapeasta luode-kaakkosuuntaisesta lahdekkeesta. Sen ympäristön topografi.a on vaihteleva. Suo rajoittuu lännessä valtatie n :o 8 :aan ja muualla moreenimaihin (kuva 11). Pinta-ala on n. 83 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 17 ha ja yli 1,5 m 4 ha. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 4,0 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon länsipäässä luhtaneva, muualla saraneva ja sararäme. Puusto on vajaatuottoista mäntyä ja koivua. Tutkimuspisteistä on avosoilla 38 %, rämeillä 52 %, korvissa 5 % ja turvekankailla 5 %. Suo on ojitettu länsipäätä lukuunottamatta. Vedet valuvat länsiosasta Ruutijärven kautta Hirvasojaan ja edelleen Lumijokeen. Suon itäosasta vedet valuvat Liminganjärveen. Siitä vedet valuvat Liminganjokea Liminganlahteen. Ruutinevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Ruutilammen vaikutusalueella on lisäksi turpeen ja moreenin välissä paksu järvimutakerros Ruutinevassa on rahkavaltaisia turpeita 39 %, saravaltaisia 51 % ja ruskosammalvaltaisia 10 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 31 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (16 %), puuta sisältävä sararahka-

27 (16 %), raatetta sisältävä ruskosammalsara- (11 %) ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (10 %) (kuva 12). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, pintakerroksen 3,0 ja pohjakerroksen 6,8. Liekoisuus on erittäin alhainen (0 3 %). Ruutinevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,31 0,25 0,56 yli 1 m 0,11 0,12 0,23 yli 1,5 m 0,03 0,04 0,07 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 51 % pohjaturvetta. Ruutineva ei sovellu turvetuotantoon ohutturpeisuutensa ja turpeen heikon maatuneisuuden vuoksi. 6. Lumisuo (kl. 2443 09, x = 71842, y = 25607) sijaitsee n. 8 km Limingasta lounaaseen. Rautatie kulkee suon keskiosan halki (kuva 13). Suo rajoittuu topografialtaan vaihteleviin hiekkakankaisiin. Pinta-ala on n. 107 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 20 ha ja yli 1,5 metrin 3 ha. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 2,4 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon länsiosassa muuttumaasteella olevat isovarpuräme ja sararäme, suon keskiosassa on rahkaräme- ja -neva-alue. Suon itäosassa on vallitsevana ruohoturvekangas. Tutkimuspisteistä on avosoilla 19 %, rämeillä 55 % ja turvekankailla 26 %. Suoalasta on ojitettu n. 2/3. Vedet valuvat suolta pohjoiseen Yliojaan ja edelleen Liminganlahteen. Lumisuon turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Tästä on pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 0,4 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Lumisuossa on rahkavaltaisia turpeita 64 % ja saravaltaisia 36 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 14 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (39 %), puuta sisältävä sararahka- (11 %) ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (21 %).

2 9 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, pintakerroksen 3,6 ja pohjakerroksen 6,3. Liekoja ei ole tavattu. Lumisuossa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,39 0,42 0,81 yli 1 m 0,16 0,08 0,24 yli 1,5 m 0,01 0,03 0,04 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 32 % pohjaturvetta. Lumisuosta soveltuu tilakohtaiseen turvetuotantoon palaturvemenetelmällä sen länsiosan yli 1,5 m :n syvyinen alue. Sen pinta-ala on 3 ha ja käyttökelpoinen turvemäärä n. 30 000 suo- M3. 7. Mäntyräme (kl. 2443 09, x = 71884 ja y = 25619) sijaitsee Limingan keskustasta 6 km lounaaseen. Suo muodostuu pitkänomaisesta itä-länsisuuntaisesta altaasta. Se rajoittuu tasaiseen moreenimaastoon. Suon eteläosaa sivuaa valtatie n :o 8 ja rautatie (kuva 14). Pinta-ala on n. 95 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 12 ha ja yli 1,5 metrin 1 ha. Tutkimuspisteitä on 1,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskustassa rahkaneva ja reunoilla tupasvilla- ja isovarpuräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 29 %, rämeillä 59 % ja turvekankailla 12 %. Suon reunat ja eteläosa on ojitettu. Vedet valuvat ojia pitkin Liminganjokeen. Mäntyrämeen turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Tästä on pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Mäntyrämeen turpeet ovat rahkavaltaisia. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 40 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 50 %. Yleisimmät turvelajit ovat puhdas rahka- (27 %), tupasvillaa sisältävä rahka- (26 %) ja puuta sisältävä sararahkaturve (16 %).

3 0 MÄNTYRAME,Liminka k 1.2443 09 Kuva 14. Mäntyrämeen tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, pintakerroksen 2,2 ja pohjakerroksen 7,4. Liekoisuus on alhainen (1,9 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (5,5 %). Mäntyrämeessä turvemäärä jakautuu (milj. suo-m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,24 0,38 0,62 yli 1 m 0,05 0,09 0,14 yli 1,5 m 0,01 0,01 0,02 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 65 % pohjaturvetta. Mäntyräme ei sovellu palaturvetuotantoon ohutturpeisuuden vuoksi.

3 1 8. Mätässuo (kl. 2443 09, x = 71891, y = 25636) sijaitsee n. 4 km Limingan keskustasta lounaaseen. Suon kaakkoispuolella on paikallistie. Rautatie sivuaa suon kaakkoisosaa (kuva 15). Suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Pinta-ala on n. 48 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 10 ha ja yli 1,5 metrin 4 ha. Tutkimuspisteitä on 1,7 kpl/10 ha. MATASSUO.Liminka k1.2443 09 Kuva 15. Mätässuon tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpuräme ja rahkaräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 12 % ja rämeillä 88 %. Suoalasta on ojitettu n. 10 %. Vedet valuvat suolta ojia myöten Liminganlahteen. Mätässuon turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on topografialtaan säännöllinen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka.

3 2 Mätässuossa on rahkavaltaisia turpeita 88 % ja saravaltaisia 12 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 21 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2, pintakerroksen 3,3 ja pohjakerroksen 5,5. Mätässuossa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 Hl-10 Koko suo 0,21 0,15 0,36 Yli 1 m 0,07 0,07 0,14 yli 1,5 m 0,04 0,03 0,07 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 48 % pohjaturvetta. Mätässuo ei sovellu turvetuotantoon yli 1,5 m :n syvyisen alueen pienuuden ja paksun, heikosti maatuneen, rahkavaltaisen pintaturvekerroksen vuoksi. 9. Vellisuo (kl. 2443 09, x = 71867 ja y = 25645) sijaitsee 5 km Limingan keskustasta lounaaseen valtatie 8 :n eteläpuolella. Suo rajoittuu pohjoisessa hiekkavalleihin, etelässä moreenimaastoon ja idässä Oulu-Ylivieska kantatiehen (kuva 16). Pinta-ala on n. 145 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 10 ha. Tutkimuspisteitä on 1,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,7 kpl/10 ha. Suon länsi- ja keskiosan suotyypit ovat luonnontilaisia rämeitä ja nevoja. Itäosa on ojitettu. Se on ollut nevakorpea ja on nyt muuttuma-asteella. Tutkimuspisteistä on avosoilla 18 %, rämeillä 88 % ja korvissa 4 %. Suoalasta on ojitettu n. 10 %. Vedet valuvat suon itäosasta ojia myöten Liminganjokeen. Vellisuon turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Vellisuossa on rahkavaltaisia turpeita 86 % ja saravaltaisia 14 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 47 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 28 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Vellisuossa on turvetta kaikkiaan 0,98 milj. suo-m3, mutta ohutturpeisuutensa ja paksun heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon.

3 3 VELLISUO,Liminka ki. 2443 09 Kuva 16. Vellisuon tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. 10. Lautuanneva (kl. 2443 09, x = 71835 ja y = 25656) sijaitsee Limingan keskustasta 9 km etelään. Suo muodostuu pitkästä luode-kaakkosuuntaisesta altaasta. Lautuannevaan on laskettu myös sen pohjoispuolella oleva rikkonainen ja ohutturpeinen Kanasaarenräme. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon luoteisosan halkaisee kantatie n :o 86 (kuva 17). Pinta-ala on n. 310 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha ja yli 1,5 m 3 ha. Tutkimuspisteitä on 1,7 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 3,5 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat A-linjaston keski- ja luoteisosassa nevakorpiojikko, kaakkoisosassa rimpinevaojikko, B- linjastolla nevakorpimuuttuma ja rimpinevamuuttuma. Puusto on keskitiheää pinotavara-asteen koivua ja mäntyä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 30 %, rämeillä 29 %, korvissa 30 % ja turvekankailla 11 %.

36 Suo on ojitettu kauttaaltaan j a kuivatus on ollut tehokas. Vedet valuvat ojia myöten luoteeseen Liminganjoen kautta Liminganlahteen. Lautuannevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Lautuannevassa on rahkavaltaisia turpeita 62 % ja saravaltaisia 38 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (26 %), puuta sisältävä sararahka- (19 %) ja rahkasaraturve (11 %) (kuva 18). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, pintakerroksen 3,3 ja pohjakerroksen 6,9. Liekoisuus on erittäin alhainen (0,1 %). Lautuannevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,88 1,08 1,96 yli 1 m 0,17 0,20 0,37 yli 1,5 m 0,03 0,02 0,05 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 54 % pohjaturvetta. Lautuanneva ei sovellu turvetuotantoon ohutturpeisuutensa ja turpeen heikon maatuneisuuden vuoksi. 11. Yliojanneva (kl. 2443 09, x = 71842, y = 25634) sijaitsee n. 7 km Limingan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu luoteisosalta Yliojaan, muilta osin moreenimäkiin (kuva 19). mistä on yli metrin syvyistä aluetta 5 ha. Pinta-ala on n. 95 ha, 2,0 kpl/10 ha. Tutkimuspisteitä on 2,2 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia Vallitsevana suotyyppinä on tupasvillarämemuuttuma. Tutkimuspisteistä on rämeillä 90 % ja turvekankailla 10 %. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat ojia pitkin lounaaseen Yliojaan, joka laskee Liminganlahteen. Yliojannevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni.

3 7 Kuva 19. Yliojannevan tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. Yliojannevassa on rahkavaltaisia turpeita 72 % ja saravaltaisia 28 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 38 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Yliojannevassa on turvetta kaikkiaan n. 0,7 milj. suo-m3, mutta mataluutensa vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon.

3 8 12. Alaneva (kl. 2443 09, x = 71814, y = 25624) sijaitsee n. 11 km Limingan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon, idässä osittain myös Alaojaan ja lännessä Hirvilammenojaan sekä Hirvinevan turvetuotantoalueeseen. Etelässä suo rajoittuu osaksi paikallistiehen (kuva 20). Pinta-ala on n. 335 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei ole tavattu. Tutkimuspisteitä on 0,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 0,7 kpl/10 ha. ALANEVA,Liminka k1.241309 Kuva 20. Alanevan tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus.

3 8 12. Alaneva (kl. 2443 09, x = 71814, y = 25624) sijaitsee n. 11 km Limingan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon, idässä osittain myös Alaojaan ja lännessä Hirvilammenojaan sekä Hirvinevan turvetuotantoalueeseen. Etelässä suo rajoittuu osaksi paikallistiehen (kuva 20). Pinta-ala on n. 335 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei ole tavattu. Tutkimuspisteitä on 0,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 0,7 kpl/10 ha. ALANEVA,Liminka ki.2443 09 Kuva 20. Alanevan tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus.

3 9 Vallitsevina suotyyppeinä ovat ruohoturvekangas ja rimpinevamuuttuma. Tutkimuspisteistä on avosoilla 42 %, rämeillä 7 % ja turvekankailla 51 %. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat Alaojasta Yliojaan, josta Liminganjokeen ja edelleen Liminganlahteen. Alanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,5 m. Suon pohjamaalaji on hiekka. Alanevassa on rahkavaltaisia turpeita 4 % ja saravaltaisia 96 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 48 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Alanevassa on turvetta kaikkiaan 1,8 milj. suo-m3, mutta mataluutensa vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon. 13. Pirttimaanräme (ki. 2443 09, x = 71814 ja y = 25640) sijaitsee n. 10 km Limingan keskustasta etelä-lounaaseen. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Sen lounaispuolella on Alaoja (kuva 21). Pinta-ala on n. 60 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 6 ha. Tutkimuspisteitä on 1,5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkarämemuuttuma ja tupasvillarämemuuttuma. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat ojia myöten Alaoj aan j a edelleen Ylioj aan, josta vedet laskevat edelleen Liminganlahteen. Pirttimaanrämeen turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja savi. Pirttimaanrämeessä on rahkavaltaisia turpeita 96 % ja saravaltaisia 4 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 20 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 55 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (18 %), puuta sisältävä rahka- (18 %) ja tupasvillaa sisältävä sararahkaturve (52 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Pirttimaanrämeessä on turvetta kaikkiaan n. 0,4 milj. suom3, mutta mataluutensa vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon.

4 0 Kuva 21. Pirttimaanrämeen tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. 14. Rosinneva (kl. 2443 09, x = 71822 ja y = 25653) sijaitsee n. 9 km Limingan keskustasta etelään. Kantatie n :o 86 kulkee suon itäpuolella. Suon kaakkoisosassa on Rosinjärvi (kuva 22). Pinta-ala on n. 120 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 29 ha ja yli 1,5 metrin 2 ha. Tutkimuspisteitä on 2,2 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,9 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat ojikko- tai muuttuma-asteella olevat sararäme ja rahkaräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 8 %, rämeillä 84 % j a turvekankailla 8 %. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat ojia myöten Yliojaan ja edelleen Liminganjokeen, joka laskee Liminganlahteen. Rosinnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Tästä on pintakerrosta 0,2 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on topografialtaan tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka.

4 1 ROSINNEVA, Liminka k1.2443 09 Kuva 22. Rosinnevan tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. Rosinnevassa on rahkavaltaisia turpeita 29 % ja saravaltaisia 71 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (12 %), rahkasara- (47 %) ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (23 %) (kuva 23). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerroksen 3,3 ja pohjakerroksen 6,0. Liekoja ei ole tavattu.

4 3 Rosinnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,32 0,70 1,02 yli 1 m 0,04 0,31 0,35 yli 1,5 m 0,01 0,02 0,03 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 87 % pohjaturvetta. Rosinnevan yli 1,5 m :n syvyinen alue soveltuu tilakohtaiseen palaturvetuotantoon. Sen ala on 2 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä n. 20 000 suo-m 3. 15. Heiniiärvenneva (kl. 2443 08, x = 71791, y = 25665) sijaitsee n. 12 km Limingan keskustasta etelään. Suon halki kulkee kantatie n :o 86 ja tilustie. Se rajoittuu pääosin hiekka- ja moreenimaastoon. Suon länsiosassa on peltoja ja pieniä lampia (kuva 24). Pinta-ala on n. 260 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 77 ha, yli 1,5 metrin 21 ha ja yli kahden metrin 11 ha. Tutkimuspisteitä on 3,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 4,0 kpl/10 ha. Metsä on pääosin mäntyvaltaista, keskitiheää pinotavaraasteen puustoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 9 %, rämeillä 65 %, korvissa 3 %, turvekankailla 17 % ja pelloilla 6 %. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat ojia pitkin Yliojaan, josta edelleen Liminganlahteen. Heinijärvennevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on topografialtaan suon länsilaidassa tasainen ja itäosassa vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja hiesu. Heinijärvennevassa on rahkavaltaisia turpeita 70 % ja saravaltaisia 30 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 24 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (15 %), puuta sisältävä sararahka- (11 %) ja kortetta sisältävä sararahkaturve (12 %) (kuvat 25 ja 26).

4 4 HEINIJARVENNEVA,Liminka k 12443 08 Kuva 24. Heinijärvennevan tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, pintakerroksen 3,4 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoisuus on erittäin pieni (0,1 %). Suolta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A 1100, A 1700 ja B 500+100 (taulukko 2). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,4 %, mutta paikoin suon pinnalla ja pohjalla tavataan hyvinkin korkeita tuhkapitoisuuksia. Keskimääräinen lämpöarvo on 20,7 MJ/kg eli 50 % :n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Kuiva-ainetta on runsaasti, keskimäärin 103 kg/suo-m 3. Heinijärvennevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 Hl-10 Koko suo 1,03 1,35 2,38 Yli 1 m 0,48 0,61 1,09 yli 1,5 m 0,10 0,31 0,41 yli 2 m 0,06 0,18 0,24 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 56 % pohjaturvetta.

4 6 Kuva 26. Heinijärvennevan A 1900-poikkilinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Heinij ärvennevasta soveltuu turvetuotantoon palaturvemenetelmällä sen itäosan yli 1,5 m :n syvyinen alue. Sen pinta-ala on 20 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä n. 0,3 milj. suo-m3. Turvetuotannon kannattavuutta heikentää paikoin paksu heikosti maatunut pintaturvekerros, mikä alentaa turpeen lämpäarvoja ja voi heikentää palaturpeen koossapysymistä.

4 8 16. PienenPalonselänsuo (kl. 2443 09, x = 71826, y = 25688) sijaitsee n. 10 km Limingan keskustasta etelään. Suo rajoittuu moreenimaastoon (kuva 27). Pinta-ala on n. 105 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 1 ha. Tutkimuspisteitä on 1,1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,1 kpl/10 ha. PIENEN PALDNSELANSUO,LIMINKA k l.2443 09 Kuva 27. Pienen Palonselänsuon tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaneva, rahkanevamuuttuma ja lyhytkortinen nevamuuttuma. Tutkimuspisteet ovat avosoilla. Suo on ojitettu lähes kokonaan. Vedet valuvat ojia myöten Kilonojaan, joka laskee Temmesjokeen ja edelleen Tyrnävänjokeen. Sen vedet laskevat Liminganlahteen. Pienen Palonselänsuon turvekerrostuman keskipaksuus on 0,6 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Pienen Palonselänsuon turpeet ovat rahkavaltaisia. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 59 %.

4 9 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Pienen Palonselänsuossa on turvetta kaikkiaan n. 0,7 milj. suo-m3, mutta mataluutensa vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon. 17. Kilonneva (ki. 2443 09, x = 71822 ja y = 25681) sijaitsee Limingan keskustasta 10 km etelään. Suo muodostuu luode-kaakkosuuntaisesta altaasta. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suolle ei johda tietä (kuva 28). Pinta-ala on n. 40 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei ole tavattu. Tutkimuspisteitä on 3,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 3,5 kpl/10 ha. KILONNEVA,Liminka k i.2443 09 Kuva 28. Kilonnevan tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon länsipäässä varsinainen sararämemuuttuma, suon keskiosassa nevakorpiojikko ja -muuttuma sekä suon itäosassa karhunsammalmuuttuma. Tutkimuspisteistä on avosoilla 7 %, rämeillä 20 %, korvissa 47 % ja turvekankailla 27 %. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja kuivatus on ollut tehokas. Vedet valuvat ojia myöten luoteeseen Liminganjoen kautta Liminganlahteen.

4 9 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Pienen Palonselänsuossa on turvetta kaikkiaan n. 0,7 milj. suo-m3, mutta mataluutensa vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon. 17. Kilonneva (ki. 2443 09, x = 71822 ja y = 25681) sijaitsee Limingan keskustasta 10 km etelään. Suo muodostuu luode-kaakkosuuntaisesta altaasta. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suolle ei johda tietä (kuva 28). Pinta-ala on n. 40 ha. Yli metrin syvyistä aluetta ei ole tavattu. Tutkimuspisteitä on 3,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 3,5 kpl/10 ha. KILONNEVA,Liminka k i.2443 09 Kuva 28. Kilonnevan tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon länsipäässä varsinainen sararämemuuttuma, suon keskiosassa nevakorpiojikko ja -muuttuma sekä suon itäosassa karhunsammalmuuttuma. Tutkimuspisteistä on avosoilla 7 %, rämeillä 20 %, korvissa 47 % ja turvekankailla 27 %. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja kuivatus on ollut tehokas. Vedet valuvat ojia myöten luoteeseen Liminganjoen kautta Liminganlahteen.

50 Kilonnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. YleisimmÄt pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hieta. Kilonnevassa on rahkavaltaisia turpeita 51 %, saravaltaisia 47 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Kilonnevassa on turvetta kaikkiaan n. 0,2 milj. suo-m3, mutta matalana se ei sovellu turvetuotantoon. 18. Kotineva (kl. 2443 09, x = 71803, y = 25687) sijaitsee n. 12 km Limingan keskustasta etelään kantatie 86 :lta Temmekselle erkanevan paikallistien lähellä. Suo rajoittuu kaakkoisosassa peltoihin, muutoin mataliin soistuneisiin hiekkakankaisiin (kuva 29). Pinta-ala on n. 140 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 4 ha. TutkimuspisteitÄ on 0,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,5 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpurämemuuttuma, rahkarämemuuttuma ja sararämemuuttuma. Tutkimuspisteet ovat rämeillä. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat ojia myäten Rosinojaan ja edelleen Kilonojaan. ItÄ- ja kaakkoisosissa vedet laskevat Lautuanojaan, josta Kilonojan kautta Temmesjokeen. SiitÄ vedet laskevat TyrnÄvÄnjokea Liminganlahteen. Kotinevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Suon pohja on tasainen. YleisimmÄt pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Kotinevassa on rahkavaltaisia turpeita 69 % ja saravaltaisia 31 %. Puun jäännäksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 11 % ja tupasvillan jäännäksiä sisältävien 26 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Kotinevassa on turvetta kaikkiaan n. 0,9 milj. suo-m3, mutta mataluutensa vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon.

5 2 19. Kukkurineva (kl. 2443 09, x = 71800, y = 25673) sijaitsee n. 11 km Limingan keskustasta etelään. Kantatie n :o 86 kulkee suon länsiosan halki. Suon koillispuolelta kulkee paikallistie Temmekselle (kuva 30). Suo rajoittuu moreenimaastoon. Pinta-ala on n. 110 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 45 ha, yli 1,5 metrin 21 ha ja yli kahden metrin 8 ha. TutkimuspisteitÄ on 3,2 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 5,8 kpl/10 ha. KUKKURINEVA, Liminka ki. 2443 08, 09 Kuva 30. Kukkurinevan tutkimuspisteet, turpeen maatuneisuus ja turvekerrostuman paksuus.

5 3 Vallitsevina suotyyppeinä ovat A-linjastolla suon länsiosassa rahkaneva, eriasteinen lyhytkorsinevaräme ja muuttumaasteella oleva saraneva. B-linjastolla suon itäosassa on sararämemuuttuma vallitsevana. TutkimuspisteistÄ on avosoilla 20 %, rämeillä 77 % ja turvekankailla 3 %. Suo on ojitettu kokonaan. Vedet valuvat ojia pitkin kaakkoon JÄrviojaan, josta Lautuanojaan ja edelleen Kilonojaan. SiitÄ vedet laskevat Temmesjokeen, josta TyrnÄvÄnjokea Liminganlahteen. Kukkurinnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. TÄstÄ on pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on topografialtaan länsiosassa vaihteleva ja itäosassa tasainen. YleisimmÄt pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Kukkurinnevassa on rahkavaltaisia turpeita 63 % ja saravaltaisia 37 %. Puun jäännäksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 32 % ja varpujen jäännäksiä sisältävien 40 %. YleisimmÄt turvelajit ovat varpua sisältävät sararahka- (19 %) ja saraturve (19 %) sekä puuta sisältävä sararahkaturve (24 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, pintakerroksen 3,3 ja pohjakerroksen 6,2. Kukkurinnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-10 Koko suo 0,47 0,58 1,05 yli 1 m 0,35 0,32 0,67 yli 1,5 m 0,22 0,17 0,39 yli 2 m 0,11 0,06 0,17 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 48 % pohjaturvetta. Kukkurinneva ei sovellu turvetuotantoon, sillä jyrsinturvetuotantoon yli 1,5 m :n syvyinen alue on liian pieni. Palaturvetuotantoon paksu, heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros ei sovellu.

5 4 20. VÄlineva (kl. 2443 08, x = 71784 ja y = 25690) sijaitsee Limingan keskustasta 14 km etelään. Suo muodostuu kahdesta luode-kaakkosuuntaisesta altaasta. Suo rajoittuu melko loivapiirteisiin moreenimaihin. IdÄssÄ suo rajoittuu maantien välityksellä Haapanevaan (kuva 31). Pinta-ala on noin 105 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 14 ha. TutkimuspisteitÄ on 1,0 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 3,9 kpl/10 ha. Puusto on pääosin keskitiheää pinotavara-asteen männikkää. TutkimuspisteistÄ on rämeillä 84 % ja turvekankailla 16 %. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Vedet valuvat luoteeseen JÄrviojaan, osittain myäs kaakkoon PäytÄmaanojaan. VÄlinevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. VÄlinevassa on rahkavaltaisia turpeita 74 % ja saravaltaisia 26 %. Puun jäännäksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 63 % ja tupasvillan jäännäksiä sisältävien 11 %. Yleisin turvelaji on puuta sisältävä sararahkaturve (58 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. VÄlinevassa on turvetta kaikkiaan 0,84 milj. suo-m3. Suo ei sovellu turvetuotantoon, sillä se on ohutturpeinen ja runsaspuustoinen. Turpeissa on lisäksi heikosti maatuneiden rahkavaltaisten turpeiden suuri osuus turvetuotantoa haittaava tekijä.

5 6 21. Kivineva (kl. 2443 08, x = 71766 ja y = 25694) sijaitsee Limingan keskustasta 15 km etelään. Suo muodostuu pitkänomaisesta luode-kaakkosuuntaisesta altaasta, joka levenee ja muuttuu rikkonaiseksi itäosassa. Kivinevan itäosassa ovat KivijÄrvi ja PihlajajÄrvi. Suohon on laskettu myäs sen kaakkoispäässä oleva PitkÄnkivenrÄme. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. LÄnsipÄÄstÄÄn suo rajoittuu kantatiehen n :o 86 (kuva 32). Pinta-ala on n. 530 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 8 ha. TutkimuspisteitÄ on 1,1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 1,1 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat länsiosassa tupasvillarämeoj ikko, itäosassa varsinainen sararämemuuttuma ja rimpinevaoj ikko. TutkimuspisteitÄ on avosoilla 27 %, rämeillä 58 %, korvissa 8 % ja turvekankailla 7 %. Suon itäosa on ojitettu. LÄnsiosa on pääosin ojittamatta. Vedet valuvat ojia myäten PäytÄmaanojaan, josta vedet laskevat Temmesjokea Liminganlahteen. Kivinevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Suon pohja on tasainen. YleisimmÄt pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Kivinevassa on rahkavaltaisia turpeita 85 % ja saravaltaisia 15 %. Puun jäännäksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 1,8 % ja tupasvillan jäännäksiä sisältävien 30 %. YleisimmÄt turvelajit ovat sararahka- (33 %) ja tupasvillaa sisältävä rahkaturve (20 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1. Kivinevassa on turvetta kaikkiaan 3,24 milj. suo-m3, mutta se ei sovellu turvetuotantoon ohutturpeisuutensa ja heikosti maatuneiden turpeidensa vuoksi.