Turvetutkimusraportti 410

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 410 2010 Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ylitornio, Northern Finland, Part 1 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 410 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAN Report of Peat Investigation 410 Tapio Muurinen ja Ilkka Aro YLITORNIOLLA TUTKITUT SUOT, NIIEN TURVEVARAT JA KÄYTTÖKELPOISUUS Osa 1 Abstract: The mires, peat resources and their potential use in Ylitornio, Northern Finland, Part 1 Espoo 2010

Muurinen Tapio ja Aro Ilkka, 2010. Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 410, 75 sivua, 30 kuvaa, 2 liitettä Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Ylitornion soita ja turvevaroja vuosina 1991 1995. Tässä ensimmäisessä osaraportissa on vuosina 1991 ja 1994 tutkitut 27 suota kokonaispinta-alaltaan 6 491 ha. Tutkituista soista on rämeitä 43 %, avosoita 43 %, korpia 10 % sekä turvekankaita ja peltoja yhteensä 4 %. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 56 %. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,1 m ja kokonaisturvemäärä 79,06 milj. suo-m³. Yli 1,5 m:n syvyisiä alueita on 1 582 ha (25 %). Turpeista on 79 % rahkavaltaisia, 20 % saravaltaisia ja 1 % ruskosammalvaltaisia. Energiantuotantoon soveltuvien turpeiden keskimaatuneisuus on von Postin asteikolla 4,7. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,4 % kuivapainosta ja vesipitoisuus 89,7 % märkäpainosta, kuiva-ainesisältö on 104 kg/suo-m³. Turpeen tehollinen lämpöarvo on 20,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,33 % turpeen kuivapainosta. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa suota on yhteensä 435 ha. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 6,73 milj. suo-m³. Sen energiasisältö on 3,69 milj. MWh (50 %:n käyttökosteudessa). Avainsanoja: turve, suo, inventointi, energiaturve, Ylitornio Tapio Muurinen, geologi Ilkka Aro, tutkimusavustaja Geologian tutkimuskeskus Rovaniemen yksikkö PL 77 FI-96101 ROVANIEMI FINLAN tapio.muurinen@gtk.fi ilkka.aro@gtk.fi ISBN 978-952-217-143-6 ISSN 1235-9440

Muurinen Tapio and Aro Ilkka, 2010. The mires, peat resources and their potential use in Ylitornio, Northern Finland. Part 1 Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 410, 75 pages, 33 figures, 2 appendices. Abstract: The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in Ylitornio municipality (Northern Finland) in 1991-1995. This report, part I, contains the information of 27 mires studied 1991 and 1994; the total area of peatlands is 6491 hectares. The most common peat land types were pine mires (43%), open fens (43%), spruce mires (10%) and the cultivated peat soils or drained peat land forest types (4%). The proportion of undrained peat lands was 56%. The mean depth of studied peat lands was 1.1 m and the total storage of peat approximately 79.06 million m³. The studied area deeper than 1.5 m covers 1 582 hectares. 79% of peat is Sphagnum predominant, 20% is Carex predominant and 1% is Bryales predominant. The mean humification degree (H) of the peat is 4.7. The average ash content of peat is 5.4% by dry weight and water content 89.7% by wet weight. The dry weight density is 104 kg/m³. The effective calorific value of dry peat is 20.5 MJ/kg and the sulphur content 0.33% of dry weight. Altogether 435 hectares were evaluated to be suitable for energy peat production. The quantity of usable peat is 6.73 million m³ in situ. The energy content is 3.69 million MWh at 50% moisture content. Key words: peat, mire, inventory, energy peat, Ylitornio Tapio Muurinen, geologist Ilkka Aro, research assistant Geological Survey of Finland P.O. Box 77 FI-96101 ROVANIEMI FINLAN tapio.muurinen@gtk.fi ilkka.aro@gtk.fi

SISÄLTÖ JOHANTO... 7 ALUEKUVAUS... 8 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriotutkimukset... 9 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS... 10 Laskelmat... 10 Tuotan tokelpoisuus ja arviointiperusteet... 10 Tulosten esitys... 11 TUTKITUT SUOT... 14 1. Alinen Lihavuoma... 14 2. Heinivuoma... 16 3. Pietinvuoma... 18 4. Levävuoma... 20 5. Ylinen Riivinvuoma... 22 6. Iso Mikkolanjänkkä... 24 7. Vittavuoma... 26 8. Hämeenvuoma... 28 9. Koijukkovuoma... 30 10. Jylyvuoma... 32 11. Juurakkovuoma... 34 12. Haaravuoma... 36 13. Riuttavuoma... 38 14. Lalvikonvuoma... 40 15. Kuusivuoma... 42 16. Tuomijänkkä... 44 17. Mellavuoma... 46 18. Kiimavuoma... 48 19. Saarivuoma... 50 20. Itäinen Riivinvuoma... 52 21. Romppaanvuoma... 54 22. Mäntylaenaapa... 56 23. Mäntylaenvuoma... 58 24. Kahilanvuoma... 60 25. Jänesvuoma... 62 26. Kaupinvuoma... 64 27. Alkiomaanvuoma... 66 ALUEEN SOIEN KEHITYKSESTÄ... 68 YHTEENVETO... 68 KIRJALLISUUSLUETTELO... 71 LIITTEET... 72

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 JOHANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut vuosina 1991 1995 Ylitornion soita ja niiden sisältämiä turvevaroja. Työ kuuluu osana valtakun nan turvevarojen kokonaisinventointiin. Tutkimuksilla saadaan monipuolista tietoa soista, tur vevaroista ja turpeen laadusta. Tulokset palvelevat talousalueen nykyisiä ja tulevia turpeen käyttäjiä, sekä antavat tietoja soista esimerkiksi maankäytön suunnittelun, luonnonsuojelun, maa- ja metsätalo uden tai vir kistyskäytön kannal ta. Tulokset julkaistaan kuntakohtaisina turvetutkimusraportteina, joista tämä raportti on ensimmäinen. Ylitorniolla on luetteloitu yli 20 ha:n kokoisia soita 363 kpl yh teispin ta-alaltaan 64 010 ha, mikä on 31 % kunnan maa-alasta (Lappalainen ym. 1980 ja Virtanen ym. 2003). Nyt raportoitavat 27 suota on tutkittu vuosina 1991 ja 1994 (kuva1). Niiden yhteinen pinta-ala on 6 491 ha (10 % suoalasta). Tämä Ylitornion turvetutkimusraportti on julkaistu painettuna, sekä internetissä osoitteessa www. geo.fi > Turvepaikka > Palveluun > Turvetutkimusraportit (kunnittain). 7

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Kuva 1. Ylitornion turvetutkimusraporttiin, osa I, kuuluvat suot 1-27 (tummanvihreä) ja suojelusoita sisältävät alueet (punainen rasteri). 1. Alinen Lihavuoma 2. Heinivuoma 3. Pietinvuoma 4. Levävuoma 5. Ylinen Riivinvuoma 6. Iso Mikkolanjänkkä 7. Vittavuoma 8. Hämeenvuoma 9. Koijukkovuoma 10. Jylyvuoma 11. Juurakkovuoma 12. Haaravuoma 13. Riuttavuoma 14. Lalvikonvuoma 15. Kuusivuoma 16. Tuomijänkkä 17. Mellavuoma 18. Kiimavuoma 19. Saarivuoma 20. Itäinen Riivinvuoma 21. Romppaanvuoma 22. Mäntylaenaapa 23. Mäntylaenvuoma 24. Kahilanvuoma 25. Jänesvuoma 26. Kaupinvuoma 27. Alkiomaanvuoma 8

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 ALUEKUVAUS Ylitornion kallioperä jakautuu kahteen geologiseen yksikköön; etelä-osa kuuluu Peräpohjolan liuskealuee seen ja pohjoisosa Keski-Lapin granitoidikompleksiin. Näiden välissä on tektoninen kontaktivyöhyke. Liuskealueen kivilajit ovat pintasyntyisiä ja vulkaniitteja, mm. kiilleliuske, kvartsiitti- ja dolomiittikerrokset, sekä niitä leikkaavat diabaasijuonet. Granitoidikompleksi on lähinnä graniittia sekä vahvasti metamorfoituneita gneissejä. Maaperä on enimmäkseen moreenia, joka verhoaa niin laaksoja kuin vaara-alueitakin. Korkeimmat vaarat kohoavat yli 200 m merenpinnasta. Ne ovat avokallioita tai rakkakivikoita. Suhteelliset korkeuserot ovat yli 100 m. Matalimmat alueet ovat olleet Litorinameren lahtia. Nämä muinaiset lahdet ovat savi- hiesu- ja liejupohjaisia, joiden sedimenttipaksuudet ovat paikoitellen 2 3 m. Tutkituista soista alimpana sijaitsevia ovat Tuomijänkkä ja Koijukkovuoma (n. 65 86 m nykyisestä merenpinnasta) ja korkeimmalla sijaitsevia Kiimavuoma ja Romppaanvuoma (n. 165 175 m). Alueen länsiosan suot ovat noin 100 metrin tasossa, ja itäosan 150 metrin tasossa. Ylitornion alueella on paikoitellen Ancylusjärven ja Litorinameren moreenista huuhtomia rantahietikoita. Kunnan länsi- ja eteläosassa on kumpumoreenikenttiä, jotka lisäävät soiden rikkonaisuutta. Laaksojen pohjaa peittävät hiesu-, savi- ja liejukerrostumat ovat paksuimmillaan useita metrejä. Ylitornion vanhimmat todetut turvekerrostumat ovat yli 8700 vuotta vanhoja (Mäkilä ja Muurinen 2008). Suurin osa alueesta kuuluu Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueeseen (67), ja vedet laskevat Mellajoen sekä Tengeliöjoen kautta. Itäisimmästä osasta vedet laskevat Varejoen kautta Kemijokeen (vesistöalue 65), (Ekholm 1993). Alueen suu rimmat järvet ovat Iso-Lohijärvi ja Törmäsjärvi. Pienempiä järviä ja lampia on 20 30 kpl. Tämän raportin suot sijaitsevat kunnan eteläosassa (kuva 1). TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että tutkittaville soille laadittiin linjaverkosto, joka muodostuu suon hallitsevan osan lävistävästä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuorista poikkilinjoista (Lap palainen ym. 1984). Tutkimuspisteet ovat linjastoilla 100 metrin välein. Suon muodosta riippuen voi linjas toja olla use ampia, esim. A, B, C jne. Tutkimusajankohtana linjastot raivattiin ja merkittiin maas toon. Rikkonaisia suoalueita voitiin täydentää hajapistein. Tarkemman syvyystiedon saamiseksi tehtiin poikkilinjojen puoliväliin yhdensuuntaiset lisälinjat, ns. pliktauslinjat, joilta turvepaksuus mitattiin 50 m:n välein. Tällaisia linjoja tehtiin tarvit taessa muual le kin. Paksuturpeisten alueiden tutkimuslinjat vaaittiin suon kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi ja luonnontilaisuus, mät täisyys peittävyysprosentteina tasopinnasta ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puulajisuhteet, puuston tiheys- ja kehitysluokka. Kairauksin tutkittiin turvekerrostuman paksuus ja rakenne 10 cm:n tarkkuudella. Pääturvelajien ja mahdollisten lisätekijöiden suhteelliset osuudet määritettiin 6-asteikolla. Turpeen maatuneisuus (H) määritettiin von Postin puristusmenetelmällä 10-asteikolla (1 10), kosteus 5-asteikolla (1 5), sekä kuituisuus 6-asteikolla (0 6). Myös mahdolliset kemialliset saostumat sekä järvimuta- ja liejukerrostumat määritettiin ja mitattiin niiden paksuudet. Lopuksi havainnoitiin poh jamaa laji. (Ks. myös liite 1). Laboratoriomääritykset Useimmista soista, jotka kenttätutkimusten perusteella soveltuisivat turvetuotantoon, otettiin tilavuustarkat näytesarjat laboratoriotutkimuksia varten. Näytepis teet valit tiin siten, että ne edus tai sivat mahdollisimman hyvin soiden turvekerrostumia. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (pharvo), vesipitoi suus painoprosentteina (105 o C:ssa kuivaamalla), kuiva-aineen määrä eli tiheys (kg/suom 3 ), tuh kapitoi suus prosentteina (815 +/- 25 o C:ssa hehkutettuna) kuivapainosta, sekä lämpöarvo. Lämpöar vomääritykset on tehty kuiva tuista ja jauhetuista tur vepuristeista LECO AC-300 kalorimetrillä (ASTM 3286). Tu lokset ilmoitetaan tehollisina lämpöar voina kuivalle, sekä 50 %:n ja 35 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle megajouleina kilo grammaa kohden (MJ/kg). Osasta näytteitä analysoitiin rikkipitoisuus prosentteina kuivapainosta Leco SC-132-rikkianalysaattorilla. 9

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEN ESITYS Laskelmat Turvemäärät, maatuneisuudet ja turvelajien sekä turvetekijöiden osuudet on saatu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Syvyysvyöhyk keellä tarkoitetaan kahden syvyyskäy rän vä lissä olevaa aluetta. Syvyysvyöhykkeiden pinta-alatiedot perustuvat alkuperäiseen aineistoon. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä on laskettu erikseen turvemäärä ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan kokonaisturvemäärä. Erikseen on laskettu heikosti maatuneen (H1-3 ja H4) rahkavaltaisen pintaturpeen osuudet. Maatuneisuudet sekä eri turvelajien ja -tekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Turvemäärät on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suo-m 3 ). Keskisyvyy det eri syvyysalueille ja koko suolle on saatu jaka malla turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Käyttökelpoinen turvemäärä (milj. suo-m 3 ) on saatu kerto malla pinta-ala yli 1,5 m syvyisen alueen keskisyvyydel lä, josta on vähennetty hävikkinä käyttämättä jäävä 0,5 m:n kerros pinnan muokkauksesta ja pohjalle jäävästä turpeesta. Kuiva-ainemäärä on saatu kertomalla suokuutioiden mää rä yhden suokuution sisältämäl lä kuiva-ainemäärällä. Ener giasisältö on lasket tu kuival le sekä 50 %:n ja 35 %:n käyttö kosteudes sa ole valle turpeelle. Kuivan tur peen energiasisältö saa daan kaavasta 1 ja kostean turpeen kaava sta 2. 1. 3 E = N. suo-m. d H u 2. 3 E = N. suo-m. d [100/(100 - K)]. H u, jossa E = energiasisältö, N suo-m 3 = suokuutioiden lukumäärä, d = suokuution sisältämä kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ), H u = kuivan tur peen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), H u = kosteudessa K ole van turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (%). Laskettu energiasisältö on milj. gigajoulea (milj. GJ), joka on muutettu myös megawattitunneiksi (MWh) kertoimel la 0,278. Turvelajit on jaettu pääryhmittäin rahka-, saraja rus kosam mal val taisiin. Ne ovat voineet kerrostua joko sellaisenaan, mutta yleensä muodos ta vat toisten sa kanssa sekaturpeita. Suhteelliset tur velajijakaumat on ilmoitettu prosentteina. Suotyyppimääritysten perusteella laskettiin soittain suotyyp pija kaumat, jotka on saatu suon havaintopisteistä. Linjaverkostosta joh tuu, että soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suotyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut tulokset kuvastavat san gen hyvin eri suotyyppien suhteita ja antavat kuvan esimerkik si ojituksen laajuu desta tutkimusajankohtana. Tuotantokelpoisuus ja arviointiperusteet Soiden eri käyttömahdollisuuksia ovat turvetuotanto joko energia- tai ympäristö turpeeksi, metsit täminen tai raivaaminen pelloksi, rauhoittaminen suojelusuoksi tai käyttö sellaisenaan marjastukseen, virkistykseen ja pohjoisessa porolaitumina. Turvetuotantoon vaikuttavat tekijät muuttuvat ajan kuluessa. Sellaisia ovat mm. energian hinta, tuotantotek nii kan kehittyminen, alu eellinen tarve turpeen hyödyntämiseen ja erilaiset ympäristötekijät. Tuotantomenetelmiin tai tuotannon taloudellisiin riippuvuuksiin, kuten lunastus- ja kuljetuskysymyksiin ei arvioinnissa puututtu. Turvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on noin 1,5 m. Kun suo on ojitettu ja pohja on suhteellisen tasainen ja vähäkivinen, voidaan tuotantoon ottaa matalampiakin alueita. Vaaitustulosten perusteella on arvioitu kuivatusmahdollisuuksia pinta-alarajauksin läheisiin vesistöihin. Tuotantomenetelmiä ovat jyrsinturvetuotanto ja palatur vetuotan to. Edellinen on yleensä suurimittaista tur vetuotantoa, joka vaatii laajan tuotantokentän, mutta ei ole niinkään riip puvainen turvelajista ja maatuneisuudesta. Jäl kimmäinen edel lyttää palan koossapysymisen kannalta turpeelta vähintään H4-maatuneisuutta. Tätä heikommin maatuneen turpeen joukossa sai si olla sitova na aineena myös hyvin maatunutta turvetta tai kuituisuutta. Energiaturpeeksi soveltuu H5-10 maatu nut rahka turve sekä kaikki saraturpeet. Käytännössä myös H4-maatunut rahkavaltainen turve, ns. väliturve menee heikompilaatuisena energiaturpeena. Heikosti maatunut rahkainen pinta kerros (taulukoissa H 1-3 S-t) voidaan tuottaa ympäristöturpeena, jos sitä on yli 0,6 m. Ympäristöturvetta käytetään esim. kompostoinnissa, maanparannuksessa, kasvualustoina tai imeytysturpeena. Ohut heikosti maatunut rahkainen pintakerros voidaan sekoittaa alla olevaan maatuneeseen turpeeseen ja käyttää energiaturpeena. Jyrsin turvetuotantoon soveltuvan alueen vä him- 10

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 mäis koko na pi detään yleensä 10 15 ha. Pienemmätkin alueet ovat soveli aita, mikäli ne ovat lähekkäin tai jon kin isomman alueen vieressä. Palaturvetuotantoalueeksi soveltuvat myös pienet tilakohtaiset alueet, kuten vanhat suopellot. Turpeiden käyttökelpoisuutta selvitettäessä on nojauduttu pää piir teissään Energiaturpeen laatuohjeeseen (2006). Energiasisältöjä laskettaessa on käytetty jyrsinturpeen lämpöarvoa 50 %:n kosteudessa (M50). Mikäli turpeen tuhka- ja rik kipitoisuus täyttävät laatuohjeen vaatimukset, sitä on pidetty käyttökelpoisena energiaturpeena. Tulosten esitys Jokaisesta suosta on GTK:n turvearkistoon kirjoitettu yksityiskohtainen suoseloste, jossa on käsi telty kunkin suon ympä ristöä, sijaintia vesistöalueisiin nähden, ja kulkuyh teyksiä. Suotyypeistä on mainittu ylei simmät ja kerrottu oji tusti lan teesta sekä kuivatusmahdollisuuksista. Turvemää rät koko suolle, yli 1 m:n, yli 1,5 m:n ja yli 2 m:n syvyysalueelle ovat taulukkomuodossa, jossa jako on maatuneisuuden mukaan, rahkavaltaiset H 1-3 S-t (vaalea rahkaturve) ja H 4 S-t (väliturve), sekä rahkavaltaiset H 5-10 S-t että saravaltaiset H 1-10 C- t (tumma turve). Yleisimmät turvelajit on mainittu ja erikseen tupasvillan kuituja, varpuja ja puuainesta sisältävät turpeet. Keski maa tunei suus on laskettu koko suolle sekä suon tuotantokel poi selle osalle. Yleisin tai yleisimmät pohja maa lajit ja mahdol li set liejukerros tumat paksuuksineen on mai nittu. Laboratoriotulokset on esi tetty taulu koi na ja tuloksia on käsitelty lyhyesti. Suon käyttökelpoisista turvevaroista on laskelmat ympäristöturpeena tai energiaturpeena energiasisältöineen. Myös haitalliset ominaisuudet, kuten korkea tuhka- ja rikkipitoisuus on huomioitu. Suokar toissa on pisteittäin turvekerros tuman keskimaatuneisuus sekä heikosti maatuneen (H 1-4 S-t) rahkavaltaisen pintakerroksen / koko turvekerroksen paksuus dm: nä. Myös hajapistein tehdyt tutki mukset ja kaikki syvyystie dot on merkitty. Syvyys tietojen perus teella on piir retty syvyys käyrät metrin välein lisättynä 1,5 m:n syvyyskäyrällä. Suokartat ja suoprofiilit, joissa kuvataan turvekerrostuman rakenne, turvelajit lisätekijöineen, maatuneisuus, pohjamaalajit sekä suon pinnan ja pohjan korkeudet saadaan paikkatietokannasta esimerkkikuvien mukaisina tulosteina (kuvat 2 ja 3). Profiilien merkinnät selostetaan liitteessä 1. Tässä painetussa raportissa kaikkia tietoja ei julkaista. Yksityiskohtaiset selosteet, suokartat turveprofiileineen, sekä tutkimus- ja laboratoriotuloksia taulukoina voi tilata GTK:n Pohjois- tai Itä-Suomen yksiköstä. Tietoja on saatavana esimerkiksi maakunnittain, vesistöalueittain, kunnittain, soittain tai tilakohtaisesti joko sähköisinä tiedostoina tai paperitulosteina. 11

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Kuva 2. Esimerkkimalli suokartasta. 12

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 Kuva 3a. Esimerkkimalli suon turvekerrostuman leikkauksesta A-selkälinjalta. Käytetyt merkinnät liitteessä 1. Kuva 3b. Esimerkkimalli suon maatuneisuudesta A-selkälinjalta. Käytetyt merkinnät selostetaan liitteessä 1. 13

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 1. Alinen Lihavuoma Alinen Lihavuoma (kl. 2631 02, x=7358,6, y=3370,5) sijaitsee noin 20 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 4). Suo rajoittuu soistuvaan moreenimaastoon, idässä Lihakankaisiin. Suon länsipuolella on metsäautotie. Tutkimuspisteitä on 36 kpl (3,3/10 ha) ja syvyyspisteitä 46 kpl (4,2/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 95 103 m, ja pinta viettää lounaaseen. Suo on keskiosaa lukuun ottamatta ojitettu. Suo ympäristöineen kuuluu Keijastenjoen valuma-alueeseen (67.145), jonka lasku on Martimojoen kautta. Taulukko 1. Alisen Lihavuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 109 0,1 0,1 0,5 0,7 0,05 0,10 0,60 0,75 Yli 1,0 m 7 0,1 0,0 1,0 1,1 0,01 0,00 0,07 0,08 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon yleisin pohjamaalaji on moreeni (88 %). Tutkimuspisteistä on 64 % avosuolla, 33 % rämeellä ja 3 % korvessa. Yleisimmät suotyypit ovat rimpiletto ja rimpineva, joita on lähes puolet kaikista havainnoista. Ne sijaitsevat suon keskialueella. Suon reunoilla ja ojikkoalueilla kasvava rämemännikkö on riukuvaiheessa. Alisen Lihavuoman turpeista on saravaltaisia 51 % ja rahkavaltaisia 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 45 % ja sararahkaturve (CS) 26 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,5. Koska suo on ohutturpeinen, ei turvenäytteitä otettu, eikä se sovellu turvetuotantoon. 14

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 3370000 3371000 3372000 7359000 7358000 67.145 7359000 7358000 0 16186 Alinen Lihavuoma 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3370000 3371000 Kuva 4. Alisen Lihavuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3372000 15

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 2. Heinivuoma Heinivuoma (kl. 2613 11, x=7362,5, y=3363,2) sijaitsee noin 12 km Ylitornion keskustasta itään ja kuuluu Heinivuoman-Pietinvuoman soi densuojelualueeseen (kuva 5). Suolla on 69 tutkimuspistettä (2,5/10 ha) ja 128 syvyyspistettä (4,7/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 86 91 m. Suo on vedenjakajalla ja kaltevuus on hyvin vähäistä. Pohjoisosassa kaltevuus pohjoiseen kohti Sonkajokea hieman lisääntyy. Suo ympäristöineen kuuluu Sonkajoen valuma-alueeseen (67.919), jonka vedet laskevat Portimojärveen. Taulukko 2. Heinivuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 270 0,0 0,1 0,9 1,0 0,10 0,25 2,45 2,80 Yli 1,0 m 128 0,1 0,1 1,4 1,5 0,08 0,10 1,75 1,93 Yli 1,5 m 57 0,0 0,0 1,8 1,9 0,01 0,03 1,03 1,07 Yli 2,0 m 26 0,0 0,0 2,1 2,1 0,00 0,00 0,55 0,55 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on melko tasainen. Syvemmillä alueilla yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (44 %) ja hieta (17 %); reuna-alueilla moreeni (23 %). Liejupohjaisia pisteitä on 9 %, mutta liejukerrostumat ovat vain n. 10 cm. Heinivuoman keskiosassa on märkää avosuota 48 % suotyyppihavainnoista laskettuna, saman verran on rämeitä ja korpia 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva (38 %) ja ruohoinen sararäme (13 %). Reuna-alueiden mäntyvaltainen puusto on vajaatuottoista. Turpeista on saravaltaisia 65 % ja rahkavaltaisia 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 47 % ja sararahkaturve (CS) 22 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,3. Heinivuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (27 kpl) kolmelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 9,7 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 88,9 % ja kuiva-ainemäärä 115 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,7 MJ/kg. Heinivuoma kuuluu soidensuojelun perusohjelmaan, eikä siten ole turvetuotantokelpoinen. 16

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 17 Kuva 5. Heinivuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3362000 3362000 3363000 3363000 3364000 3364000 3365000 3365000 7361000 7361000 7362000 7362000 7363000 7363000 7364000 7364000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16187 Heinivuoma 67.919

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 3. Pietinvuoma Pietinvuoma (kl. 2613 11, x=7360,7, y=3362,9) sijaitsee noin 12 km Ylitornion keskustasta itään ja on eteläinen osa Heinivuoman-Pietinvuoman soidensuojelualuetta (kuva 6). Suo rajoittuu moreenisaarekkeisiin ja viereisiin soihin. Länsiosassa on Lauvinpetunjärvi. Ajokelpoinen tie on länsipuolella n. 3 km:n päässä. Suolla on 64 tutkimuspistettä (2,6/10 ha) ja 99 syvyyspistettä (4,1/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta 87 96 m. Vietto on länteen. Suon vedet kertyvät osittain Lauvinpetunjärveen tai laskevat eteläosan ojikkoalueelta Kuiva-Lauvinpetunojaan. Molemmista vedet lasket Luomajoen kautta, jonka valuma-alueeseen (67.144) suo kuuluu. Taulukko 3. Pietinvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 241 0,0 0,1 1,1 1,2 0,05 0,13 2,61 2,79 Yli 1,0 m 118 0,0 0,0 1,7 1,7 0,01 0,01 2,02 2,04 Yli 1,5 m 73 0,0 0,0 2,1 2,1 0,00 0,01 1,51 1,52 Yli 2,0 m 44 0,0 0,0 2,3 2,3 0,00 0,00 1,03 1,03 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Suon syvässä länsiosassa pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (33 %), moreeni (25 %) ja hiesu (20 %). Pohjaliejua todettiin vain yhdellä pisteellä 10 cm. Pietinvuoman suotyypeistä on avosuolla 68 %, rämeellä 30 % ja korvessa 2 %. Yleisin suotyyppi on rimpineva, jota suon keskialue on lähes kokonaan. Sen ympärillä on varsinaista saranevaa ja suon matalilla reuna-alueilla pallosararämettä. Puustoiset alueet ovat vajaatuottoisia tai riukuasteella. Turpeista on saravaltaisia 68 % ja rahkavaltaisia 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 52 % ja sararahkaturve (CS) 25 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,3. Pietinvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (33 kpl) kolmelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,1 % kuivapainosta, ph-arvo 5,1, vesipitoisuus märkäpainosta 89.5 % ja kuiva-ainemäärä 110 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/suo-m³. Pietinvuoma ei ole turvetuotantokelpoinen, sille se kuuluu ojitettua eteläisintä osaa lukuun ottamatta soidensuojelun perusohjelmaan, ja on yhdessä Heinivuoman kanssa tärkeä ns. Lapin kolmion suojelukohde. 18

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 19 Kuva 6. Pietinvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3362000 3362000 3363000 3363000 3364000 3364000 7360000 7360000 7361000 7361000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16188 Pietinvuoma 67.144

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 4. Levävuoma Levävuoma (kl. 2631 02, x=7358,5, y=3373,4) sijaitsee noin 22 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 7). Suo on Pikku Riivijärven ja Vähä Kallijärven välisellä alueella rajoittuen järviä ympäröiviin soihin ja moreenisaarekkeisiin. Lähimmät tiet sekä etelä- että pohjoispuolella ovat vajaan kilometrin päässä. Suolla on 31 tutkimuspistettä (4,0/10 ha) ja 43 syvyyspistettä (5,5/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta 103 106 m. Viettosuunta on lounaaseen kohti Vähä Kallijärveä. Suon pohjois- ja eteläreunoja on jonkin verran ojitettu, mutta suurimmalta osaltaan rimpinen suo on luonnontilainen. Suon pohjoispuolisko kuuluu Keijastenjoen valuma-alueeseen (67.145) ja eteläpuolisko Kokkojoen valuma-alueeseen (67.146). Molemmat laskevat Martimojokeen. Taulukko 4. Levävuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 77 0,1 0,1 0,6 0,8 0,04 0,04 0,54 0,62 Yli 1,0 m 20 0,1 0,1 1,0 1,2 0,01 0,02 0,20 0,23 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon yleisin pohjamaalaji on moreeni (98 %). Kahden pisteen pohjalla on liejua 30 cm. Levävuoman suotyypeistä on avosuolla 58 % ja rämeellä 42 %. Yleisin suotyyppi on rimpineva, jota suon keskialueet ovat. Rämeistä yleisimpiä ovat kangasräme, tupasvillaräme ja varsinainen sararäme. Rämeiden mäntypuusto on enimmäkseen riukuasteella. Turpeista on saravaltaisia 69 % ja rahkavaltaisia 31 %. Pääturvelajeista yleisimmät ovat rahkasaraturve (SC) 42 % %, saraturve (C) 27 % ja rahkaturve (S) 23 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,5. Suon rimpisillä alueilla on maisemallisia luontoarvoja. Turvetuotantoon se ei ohutturpeisena sovellu. 20

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 3372000 3373000 3374000 3375000 7359000 7358000 67.145 67.146 7359000 7358000 0 16189 Levävuoma 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3372000 3373000 3374000 3375000 Kuva 7. Levävuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 21

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 5. Ylinen Riivinvuoma Ylinen Riivinvuoma (kl. 2631 02, x=7358,5, y=3374,9) sijaitsee noin 24 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 8). Suo rajoittuu kaakossa Kivilompolon-Kainuunkylän tiehen, muualla moreenisaarekkeisiin ja viereisiin soihin. Keskellä on kaksi pientä järveä, Pikku- ja Iso Riivijärvi (105,6 m mpy). Suolla on 75 tutkimuspistettä (3,1/10 ha) ja 120 syvyyspistettä (5,0/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta 103 109 m. Pohjoisosa viettää loivasti luoteeseen kohti Isoa Kallijärveä. Vedenjakajan eteläpuolella vietto on lounaaseen kohti Martimojokea. Noin puolet suosta, lähinnä reuna-alueita, on ojitettu. Keskiosat järvien ympäristössä ovat märkiä ja luonnontilaisia. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Suon pohjoisosa kuuluu Kallijoen valuma-alueeseen (67.918) ja eteläosa Kokkojoen valuma-alueeseen (67.146). Taulukko 5. Ylisen Riivinvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 238 0,1 0,1 0,6 0,8 0,17 0,12 1,60 1,89 Yli 1,0 m 56 0,1 0,1 1,3 1,4 0,04 0,03 0,73 0,80 Yli 1,5 23 0,0 0,0 1,7 1,8 0,01 0,00 0,40 0,41 Yli 2,0 3 0,0 0,0 2,3 2,3 0,00 0,00 0,07 0,07 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,9 m. Suon pohja on valtaosaltaan moreenia (91 %). Liejupohjaisia pisteitä on 6 %. Paksuin liejukerrostuma 150 cm on Ison Riivinjärven eteläpuolella. Ylisen Riivinvuoman suotyypeistä on avosuolla 63 %, rämeellä 32 %, pellolla 3 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, jota suon keskiosat ovat, reunemmalla on rimpinevaojikkoa ja rimpinevamuuttumaa. Reunaosien rämepuusto on enimmäkseen riukuasteista mäntyä. Turpeista on saravaltaisia 69 % ja rahkavaltaisia 31 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat rahkasaratur- ve (SC) 51 %, rahkaturve (S) 25 % ja saraturve (C) 17 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,4. Yliseltä Riivinvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (15 kpl) kahdelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 88,5 % ja kuiva-ainemäärä 119 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,6 MJ/kg. Suo ei sovellu turvetuotantoon syvien alueiden pienestä koosta ja hajanaisuudesta johtuen. Myös kuivatus tulisi olemaan vaikeaa. 22

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 23 Kuva 8. Ylisen Riivinvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 67.918 67.146 3374000 3374000 3375000 3375000 3376000 3376000 7358000 7358000 7359000 7359000 7360000 7360000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16190 Ylinen Riivinvuoma

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 6. Iso Mikkolanjänkkä Iso Mikkolanjänkkä (kl. 2631 02, x=7361,8, y=3369,7) sijaitsee noin 19 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 9). Suo rajoittuu soistuvaan moreenimaastoon. Heikkokuntoinen tieura tulee suon itäpuolelle. Kahdella tutkimuslinjastolla on yhteensä 55 tutkimuspistettä (3,0/10 ha) ja 98 syvyyspistettä (5,5/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 109 128 m. Pääviettosuunta on koilliseen. Suo on suurimmalta osaltaan luonnontilainen. Reunoja ja ohutturpeista länsiosaa on ojitettu. Suo ympäristöineen kuuluu Kallijoen valuma-alueeseen (67.918), joka laskee Tengeliöjokeen. Taulukko 6. Ison Mikkolanjänkän eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 178 0,1 0,1 0,7 0,9 0,10 0,12 1,33 1,55 Yli 1,0 m 59 0,0 0,0 1,4 1,4 0,03 0,02 0,81 0,86 Yli 1,5 23 0,1 0,0 1,8 1,9 0,02 0,01 0,42 0,45 Yli 2,0 9 0,0 0,0 2,3 2,3 0,00 0,00 0,20 0,20 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (78 %) ja hiekka (21 %). Liejua ei ole. Ison Mikkolanjänkän suotyypeistä on avosuolla 62 %, rämeellä 33 % ja korvessa 5 %. Yleisin suotyyppi on rimpineva, jota itäosan keskialueet ovat. Muita yleisiä ovat rimpiletto ja varsinainen saraneva. Suon ohutturpeisessa länsiosassa ja reunarämeillä kasvava mäntypuusto on riukuasteella. Turpeista on saravaltaisia 74 % ja rahkavaltaisia 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 53 %, saraturve (C) 21 % ja rahkaturve (S) 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,5. Suolta otettiin tilavuustarkat näytteet (14 kpl) kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 13,7 % kuivapainosta, ph-arvo 5,3, vesipitoisuus märkäpainosta 87,8 % ja kuiva-ainemäärä 130 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa. Poikkeavat keskiarvot tuhkapitoisuudessa ja kuiva-aineen määrässä johtuvat koillisosan pisteen näytteistä, joihin on sekoittunut läheisen puron tulvakerrostumia. Suon itäosassa sijaitseva syvempi alue on kokonaisuudessaan märkää rimpinevaa. Suurin osa alueesta on alle 2 m syvää. Lisäksi pohjoisosan näytteissä tuhkapitoisuus on yli 20 %. Energiaturvetuotantoon suo ei sovellu. 24

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 25 Kuva 9. Ison Mikkolanjänkän tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 67.918 3368000 3368000 3369000 3369000 3370000 3370000 7361000 7361000 7362000 7362000 7363000 7363000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1,5 km 16191 Iso Mikkolanjänkkä

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 7. Vittavuoma Vittavuoma (kl. 2631 01, x=7352,8, y=3366,1) sijaitsee noin 17 km Ylitornion keskustasta kaakkoon (kuva 10). Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja -saarekkeisiin eli saajoihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät suota reunustavien metsäautoteiden ja pohjoispuolen maantien kautta. Suolla on 59 tutkimuspistettä (3,4/10 ha) ja 95 syvyyspistettä (9,0/10 ha). Suonpinta sijaitsee 73 79 m merenpinnasta ja viettää etelään. Suo on suurimmalta osaltaan luonnontilainen. Noin neljäsosa, lähinnä eteläosan reuna-alueita on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo ympäristöineen kuuluu Martimojoen alaosan valuma-alueeseen (67.141). Taulukko 7. Vittavuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 169 0,2 0,2 1,2 1,6 0,36 0,31 2,01 2,68 Yli 1,0 m 106 0,3 0,2 1,7 2,2 0,29 0,26 1,76 2,31 Yli 1,5 83 0,3 0,3 1,8 2,4 0,24 0,23 1,56 2,03 Yli 2,0 56 0,3 0,4 2,1 2,8 0,18 0,21 1,20 1,59 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Suon pohjan yleisimmät maalajit ovat hiesu (56 %) ja moreeni (37 %). Liejuja ei todettu. Vittavuoman suotyypeistä on 62 % avosuolla, jota suon keskiosat ovat. Rämeellä on 36 % ja korvessa 2 %. Yleisin suotyyppi on lyhytkortinen neva, seuraavina rimpineva ja varsinainen saraneva. Yhteensä näitä on puolet kaikista havainnoista. Reuna-alueilla kasvava mäntyvaltainen puusto on enimmäkseen riukuasteella. Turpeista on rahkavaltaisia 60 % ja saravaltaisia 40 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat rahkaturve (S) 45 %, rahkasaraturve (SC) 34 % ja sararahkaturve (CS) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 9 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan H4,8. Vittavuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (29 kpl) kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, ve- sipitoisuus märkäpainosta 90,9 % ja kuiva-ainemäärä 91 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 9,9 MJ/kg 50 %:n kosteudessa. Suon yli 1.5 m:n syvällä 60 ha:n alueella on pinnassa keskimäärin 0,6 m paksu H1-4 maatunut rahkavaltainen kerros. Paikoitellen se on puhdasta rahkaturvetta, ja paksuudeltaan n.1 m. Tätä ympäristöturpeeksi paremmin soveltuvaa turvetta on 0,34 milj. suo-m³. Tämän kerroksen alla on 0,78 milj. suo-m³ energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on 0,07 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö on 1,42 milj. GJ eli 0,40 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,29 milj. GJ eli 0,36 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,46 MWh. Pintaturvetta voidaan käyttää myös energiaturpeeseen sekoitettuna. 26

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 27 Kuva 10. Vittavuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 67.141 3365000 3365000 3366000 3366000 3367000 3367000 7352000 7352000 7353000 7353000 7354000 7354000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16192 Vittavuoma

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 8. Hämeenvuoma Hämeenvuoma (kl. 2631 05, x=7355,8, y=3380,0) sijaitsee Tornion rajalla noin 30 km Ylitornion keskustasta itäkaakkoon (kuva 11). Luoteessa suo rajoittuu Törmäsjärven tiehen, kaakossa viereiseen suohon, muualla moreenikumpareisiin. Luoteisosassa on peltoa. Suolla on 57 tutkimuspistettä (3,1/10 ha) ja 85 syvyyspistettä (4,6/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 115 119 m. Keskellä on vedenjakaja, josta vedet valuvat luoteeseen Kallijoen valuma-alueeseen (67.918) ja kaakkoon Martimojoen yläosan valuma-alueeseen (67.143). Suosta yli puolet on luonnontilaista, keskiosiltaan märkää avosuota. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Taulukko 8. Hämeenvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 183 0,1 0,1 0,8 1,0 0,11 0,17 1,64 1,92 Yli 1,0 m 77 0,0 0,1 1,5 1,6 0,00 0,07 1,18 1,25 Yli 1,5 39 0,0 0,0 2,0 2,0 0,00 0,02 0,78 0,80 Yli 2,0 18 0,0 0,0 2,5 2,5 0,00 0,00 0,445 0,45 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,4 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (46 %), hiekka (44 %) ja hiesu (9 %). Yhdellä tutkimuspisteellä suon luoteisosassa todettiin pohjaliejua 40 cm. Hämeenvuoman suotyypeistä on avosuolla 65 %, rämeellä 23 %, pellolla 11 % ja korvessa 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat suon keskialueiden rimpineva ja rimpiletto, joita on lähes puolet havainnoista. Vajaatuottoista rämemäntyä kasvaa reunoilla. Turpeista on saravaltaisia 62 %, rahkavaltaisia 37 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat: rahkasaraturve (SC) 44 %, rahkaturve (S) 23 % ja sararahkaturve (CS) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan H4,6. Hämeenvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (12 kpl) yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,4 % kuivapainosta, ph-arvo 5,0, vesipitoisuus märkäpainosta 88 % ja kuiva-ainemäärä 117 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Suon yli 1.5 m syvän alueen länsiosassa on 20 ha:n alueella 0,30 milj. suo-m³ energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä 0,035 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö 0,72 milj. GJ eli 0,20 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,63 milj. GJ eli 0,18 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,58 MWh. 28

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 29 Kuva 11. Hämeenvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 67.143 67.918 3379000 3379000 3380000 3380000 3381000 3381000 7355000 7355000 7356000 7356000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16193 Hämeenvuoma

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 9. Koijukkovuoma Koijukkovuoma (kl. 2631 03, x=7367,6, y=3367,9) sijaitsee noin 17 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 12). Suo rajoittuu etelässä Kallijokeen ja Aavasaksan-Muurolan tiehen, lännessä Tengeliönjokeen. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 242 tutkimuspistettä (3,2/10 ha) ja 542 syvyyspistettä (7,2/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta 65 85 m. Viettosuunta on lounaaseen. Suo on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat Tengeliönjokeen. Valtaosa suosta kuuluu Kallijoen valuma-alueeseen (67.918). Luoteisosa kuuluu Tengeliönjoen yläosan alajakoalueeseen (67.913). Taulukko 9. Koijukkovuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 752 0,0 0,1 0,7 0,8 0,12 0,90 4,65 5,67 Yli 1,0 m 171 0,0 0,1 1,2 1,3 0,05 0,19 2,01 2,25 Yli 1,5 53 0,0 0,0 1,6 1,6 0,00 0,03 0,83 0,86 Enimmäkseen suo on matala. Varsinkin itäosassa turvetta on vähän. Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (31 %) ja savi (26 %). Länsiosan syvemmät alueet ovat liejupohjaisia, joita on kaikista pisteistä laskettuna 25 %. Lieju- ja saviliejukerrostumat ovat maksimissaan jopa 4 m. Koijukkovuoman suotyypeistä on rämeellä 38 %, avosuolla 29 %, korvessa 22 %, turvekankaalla 7 % ja pellolla 3 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat ruohoinen saranevamuuttuma ja varsinainen saranevamuuttuma, sekä lyhytkortinen nevarämemuuttuma. Mainittuja suotyyppejä on laajan suon eri osissa. Turpeista on rahkavaltaisia 53 % ja saravaltaisia 47 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat sararahkaturve (CS) 36 %, rahkasaraturve (SC) 36 % ja rahkaturve (S) 16 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,8. Koijukkovuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (30 kpl) neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,2 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 86,1 % ja kuiva-ainemäärä 138 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Turvetuotantokelpoiseksi Koijukkovuomaa ei voi suositella. Suon syvät alueet sijaitsevat Tengeliönjoen ja Kallijoen vieressä. Kuivatuksen kannalta korkeusero on liian pieni; myöskään pintavalutuskentälle ei löydy paikkaa. Aikoinaan tulvivat joet ovat tuoneet turpeeseen mineraaliainesta, joka näkyy tuhkapitoisuuden suurena vaihteluna ja korkeana kuivaainepitoisuutena. Lisäksi heikosti kantava liejuinen pohja vähentää hyödynnettävää turvepaksuutta. 30

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 31 Kuva 12. Koijukkovuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3365000 3365000 3366000 3366000 3367000 3367000 3368000 3368000 3369000 3369000 3370000 3370000 7366000 7366000 7367000 7367000 7368000 7368000 7369000 7369000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 2 km 16263 Koijukkovuoma 67.918 67.913

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 10. Jylyvuoma Jylyvuoma (kl. 2631 09, x=7368,6, y=3387,0) sijaitsee Mellakoskella noin 36 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 13). Suo rajoittuu lännessä ja lounaassa Jylyharjuun, pohjoisessa osittain Muurolan- Aavasaksan tiehen ja kaakossa Mellajokeen. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suolla on 96 tutkimuspistettä (3,8/10 ha) ja 233 syvyyspistettä (9,3/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 78 85 m, ja viettosuunta on loivasti etelään. Suo on kokonaan ojitettu, joskin paikoitellen ojitus on harvaa. Pelloista osa on viljeltyjä. Kuivatusmahdollisuudet ovat Mellajoen läheisyydessä rajalliset. Suo kuuluu Mellajoen alajakoalueeseen (67.994), jonka vedet laskevat Kuijasjoen kautta Isoon Lohijärveen. Taulukko 10. Jylyvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 250 0,1 0,3 1,1 1,5 0,14 0,65 2,89 3,68 Yli 1,0 m 154 0,1 0,3 1,6 2,0 0,13 0,53 2,44 3,10 Yli 1,5 m 110 0,1 0,5 1,8 2,4 0,11 0,50 1,96 2,57 Yli 2,0 m 71 0,1 0,7 1,9 2,7 0,09 0,49 1,32 1,90 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,2 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (55 %), hiesu (26 %) ja hieta (7 %). Keski- ja eteläosan syvällä alueella on liejua ja liejuista hiesua yleisesti. Paksuimmat liejukerrostumat ovat 1,4 m. Jylyvuoman suotyypeistä on korvessa 33 %, rämeellä 28 %, avosuolla 16 %, turvekankaalla 12 %, pellolla 11 %. Yleisimmät suotyypit ovat muuttumia; nevakorpi-, varsinainen saraneva- ja varsinainen sararämemuuttuma, sekä pelto. Yhteensä näitä on puolet kaikista havainnoista. Eteläosa on suurimmalta osaltaan nevakorpimuuttumaa. Puustoiset alueet ovat harvaa tai keskitiheää riukuasteen mäntyä ja koivua. Turpeista on saravaltaisia 67 %, rahkavaltaisia 32 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeista yleisimmät ovat rahkasaraturve (SC) 49 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja saraturve (C) 12 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan H3,8. Jylyvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (40 kpl) laboratoriomäärityksiä varten kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,8 % kuivapainosta, ph-arvo 5,0, vesipitoisuus märkä- painosta 89,5 % ja kuiva-ainemäärä 104 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Rikkipitoisuus on kahden pisteen näytteissä keskimäärin 0,19 %. Suon syvä alue sijaitsee eteläosassa. Tästä on arvioitu soveltuvaksi turvetuotantoon 70 ha. Pinnalla on 0,38 milj. suo-m³ ympäristöturpeeksi soveltuvaa H1-4 -maatunutta rahkavaltaista turvetta, josta n. 80 % on H4 -maatunutta. Tämän n. 0,6 m paksun kerroksen alla on 0,90 milj. suo-m³ energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (pohjalta vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on 0,10 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö 1,99 milj. GJ eli 0,55 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 1,75 milj. GJ eli 0,49 milj. MWh. Energialaskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja: suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 108 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20.5 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9.0 MJ/kg. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,55 MWh. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat Mellajoen läheisyys ja pieni korkeusero joenpintaan. Myös pintavalutuskentän löytyminen voi olla vaikeaa. 32

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 33 Kuva 13. Jylyvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3386000 3386000 3387000 3387000 3388000 3388000 3389000 3389000 7367000 7367000 7368000 7368000 7369000 7369000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16264 Jylyvuoma 67.994

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 11. Juurakkovuoma Juurakkovuoma (kl. 2631 09, x=7370,9, y=3385,9) sijaitsee Mellakoskella noin 36 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 14). Suo rajoittuu enimmäkseen moreenimaastoon, mutta länsipuolella myös lajittuneisiin hienoaineksiin. Tiet sivuavat suon länsi- ja eteläreunaa. Suolla on 96 tutkimuspistettä (4,1/10 ha) ja 188 syvyyspistettä (8,1/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 85 93 m. Viettosuunta on loivasti lounaaseen, mutta pohjoisosa on lähes tasaista aluetta. Pohjoisosan vedet kertyvät ensin pieneen Juurakkojärveen, jota on laskettu. Suolla on paikoitellen ojitusta ja pieniä peltoja, mutta myös laajoja lähes luonnontilaisia alueita. Kuivatusmahdollisuudet heikkenevät syvemmällä suon tasaisuudesta ja vähäisestä vietosta johtuen. Valtaosa suosta kuuluu Lylynojan valuma-alueeseen (67.993), joka laskee Kuijasjoen kautta Isoon Lohijärveen. Taulukko 11. Juurakkovuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 233 0,1 0,2 0,9 1,2 0,12 0,43 2,25 2,80 Yli 1,0 m 128 0,1 0,2 1,5 1,8 0,07 0,20 1,96 2,23 Yli 1,5 m 79 0,1 0,2 1,8 2,1 0,06 0,15 1,42 1,63 Yli 2,0 m 41 0,1 0,2 2,1 2,4 0,04 0,07 0,87 0,98 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (31 %), hiesu (28 %) ja moreeni (19 %). Liejupisteitä on 9 %, mutta kerrostumat eivät ole paksuja. Sen sijaan savea on yleisesti 2-3 m. Juurakkovuoman suotyypeistä on avosuolla 54 %, rämeellä 31 %, pellolla 8 %, korvessa 6 % ja turvekankaalla 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, lyhytkortinen neva ja rimpinevamuuttuma. Yhteensä näitä on kolmasosa kaikista havainnoista. Puustoiset alueet ovat mäntyvaltaisia ja riukuasteella. Turpeista on rahkavaltaisia 55 % ja saravaltaisia 45 %. Yleisimmät pääturvelajt ovat sararahkaturve (CS) 46 % ja rahkasaraturve (SC) 40 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan H4,6. Juurakkovuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet kolmelta pisteeltä (35 kpl). Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6, vesipitoisuus märkäpainosta 88,3 % ja kuiva-ainemäärä 116 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 %. Suon yli 1,5 m:n syvällä 60 ha:n alueella on 0,96 milj. suo-m³ energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on 0,11 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö 2,33 milj. GJ eli 0.65 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 2,05 milj. GJ eli 0,57 milj. MWh. Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja: suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 116 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20.9 MJ/kg ja 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9.2 MJ/kg. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,59 MWh. Turvetuotantoa vaikeuttavat tekijät ovat lähinnä kuivatusteknisiä, kuten Juurakkojärven läheisyys syvempien pohjakerrostumien kuivattaminen. 34

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 35 Kuva 14. Juurakkovuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3385000 3385000 3386000 3386000 3387000 3387000 7370000 7370000 7371000 7371000 7372000 7372000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16265 Juurakkovuoma 67.993 67.922 pistekartta_a4_93

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 12. Haaravuoma Haaravuoma (kl. 2631 09, x=7366,9, y=3387,9) sijaitsee noin 37 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 15). Suo on Mellajoen ja Kuijasjoen haarassa rajoittuen niihin lännessä. Itäpuolella on vaaraalue; korkeimpana kohoaa Jänesvaara. Kulkuyhteydet ovat jokien takia huonot. Suolla on 74 tutkimuspistettä (3,8/10 ha) ja 152 syvyyspistettä (8,0/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 136 146 m. Suo on keskiosan märkää ja rimpistä avosuoaluetta lukuun ottamatta ojitettu. Kuivatus on mahdollista vain läheisten jokien tasoon. Suolla sijaitseva vedenjakaja, joka jakaa eteläosan Kuijasjoen lähialueeseen (67.991) ja pohjoisosan Mellajoen alajakoalueeseen (67.994). Vedet laskevat Kuijasjoen kautta Isoon Lohijärveen. Taulukko 11. Juurakkovuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 190 0,0 0,1 0,8 0,9 0,04 0,16 1,42 1,62 Yli 1,0 m 55 0,0 0,1 1,3 1,4 0,02 0,06 0,71 0,79 Yli 1,5 m 21 0,0 0,1 1,6 1,7 0,01 0,03 0,34 0,38 Yli 2,0 m 4 0,1 0,1 2,1 2,3 0,00 0,00 0,08 0,08 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,7 m. Suon pohjan yleisimmät maalajit ovat savi (47 %), hieta (36 %) ja hiesu (9 %) sekä reunoilla moreeni (9 %). Haaravuoman suotyypeistä on korvessa 45 %, avosuolla 33 % ja rämeellä 22 %. Yleisin suotyyppi on nevakorpiojikko, jota on kolmasosa kaikista havainnoista. Seuraavaksi eniten on lyhytkortista nevamuuttumaa. Puustoisilla alueilla kasvaa vajaatuottoinen tai riukuasteella oleva sekapuusto, jossa kuusi ja koivu ovat enemmistönä. Turpeista on saravaltaisia 87 % ja rahkavaltaisia 13 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 62 %, saraturve (C) 23 % ja sararahkaturve (CS) 11 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,4. Haaravuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (16 kpl) kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 11,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 85,5 % ja kuiva-ainemäärä 144 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,8 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Poikkeukselliset arvot tuhkapitoisuudessa ja kuiva-ainemäärässä johtuvat Mellajoen ja Kuijasjoen tulvahiekoista. Käyttökelpoisia turvevaroja suolle ei ole, sillä turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä on useita, kuten syvän alueen pieni koko, turpeen alhainen maatuneisuus ja korkea tuhkapitoisuus, joka toisella pisteellä kohoaa jo 0,5 m:n syvyydestä alkaen yli 10 %:iin. Myös sijainti jokien läheisyydessä estää syvempien kerrostumien kuivatuksen. 36

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 37 Kuva 15. Haaravuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3387000 3387000 3388000 3388000 3389000 3389000 7366000 7366000 7367000 7367000 7368000 7368000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16266 Haaravuoma 67.994 67.991

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 13. Riuttavuoma Riuttavuoma (kl. 2631 09, x=7369,5, y=3394,1) sijaitsee noin 44 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 16). Aavasaksan-Muurolan tie ylittää suon eteläosan. Itäpuolella kohoaa Riuttavaara. Muualla suo rajoittuu moreenimaastoon. Suolla on 89 tutkimuspistettä (4,2/10 ha) ja 192 syvyyspistettä (9,2/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 136 146 m. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Eteläosassa viettosuunta on länteen, mutta kääntyy pohjoiseen siirryttäessä luoteen kautta pohjoisen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo kuuluu Mellajoen alajakoalueeseen (67.994), jonka vedet laskevat Kuijasjoen kautta. Taulukko 13. Riuttavuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 207 0,1 0,1 0,6 0,8 0,16 0,11 1,45 1,72 Yli 1,0 m 69 0,1 0,1 1,3 1,5 0,04 0,05 0,88 0,97 Yli 1,5 m 31 0,1 0,1 1,6 1,8 0,02 0,03 0,48 0,53 Yli 2,0 m 3 0,0 0,2 1,9 2,1 0,00 0,01 0,06 0,07 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit on moreeni (76 %) ja hiekka (22 %). Liejupohjaisia pisteitä on 8 %. Paksuimmillaan liejua on eteläosassa 1 m. Riuttavuoman suotyypeistä on rämeellä 66 %, avosuolla 24 %, korvessa 9 % ja turvekankaalla 1 %. Yleisimpiä ovat ravinteikkaat suotyypit, kuten ruohoinen sararäme ja sen ojikko. Myös rimpilettoa ja lettorämettä on paikoitellen. Harva mäntyvaltainen sekapuusto on riukuasteella ja vajaatuottoista. Turpeista on rahkavaltaisia 52 %, saravaltaisia 47 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Pääturvelajeista yleisimmät ovat rahkasaraturve (SC) 41 %, rahkaturve (S) 22 % ja sararahkaturve (CS) 30 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan H5,4. Riuttavuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (25 kpl) kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,9, vesipitoisuus märkäpainosta 87,4 % ja kuiva-ainemää- rä 126 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on hyvin korkea, keskimäärin 0,80 %. Suon yli 1,5 m syvät alueet koostuvat kolmesta eri altaasta. Niiden yhteinen pinta-ala on 31 ha. Energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta on kuitenkin vain yhdellä 10 ha:n kokoisella alueella, jonka turvemäärä on 0,13 milj. suo-m³ (vähennetty 0,5 m paksu kerros). Tien eteläpuoleinen allas on hyvin pieni ja toisella, tien pohjoispuolella näytteiden rikkipitoisuus on yli 1 %, myös tuhkapitoisuus pinnassa on tällä alueella korkea. Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on 0,02 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö 0,35 milj. GJ eli 0,10 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,32 milj. GJ eli 0,09 milj. MWh. Yhden suo-m³:n energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,67 MWh. Laskelmissa on käytetty suo-m³ kuiva-ainemäärää 129 kg, kuivan turpeen lämpöarvoa 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. 38

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 39 Kuva 16. Riuttavuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3393000 3393000 3394000 3394000 3395000 3395000 7369000 7369000 7370000 7370000 7371000 7371000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16267 Riuttavuoma 67.994

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 14. Lalvikonvuoma Lalvikonvuoma (kl. 2631 09, x=7364,4, y=3393,5) sijaitsee noin 45 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 17). Suo on osa laajasta suoalueesta. Pohjoisessa se rajoittuu osittain Kuusiriivinojaan, sekä Kuijasjoen yläjuoksuun, jonka haara virtaa suon poikki. Muualla suo rajoittuu moreenimaastoon ja viereisiin soihin. Pohjoispuolelle ja itäpäähän johtavat metsäautotiet. Suolla on 191 tutkimuspistettä (4,2/10 ha) ja 374 syvyyspistettä (8,3/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 129 139 m. Pääviettosuunta on ojien mukaisesti länteen, mutta länsiosa on tasaista vedenja-aluetta. Suo on muutamaa reunaojaa lukuun ottamatta luonnontilainen. Kuivatusmahdollisuudet ovat muualla kohtuulliset, mutta länsiosassa ja ojien läheisyydessä ne ovat huonot. Valtaosa suosta kuuluu Kuijasjoen latvaosan valuma-alueeseen (97.992); länsiosa Mellajoen alajakoalueeseen (97.994). Taulukko 14. Lalvikonvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 449 0,1 0,2 1,2 1,5 0,41 0,69 5,61 6,71 Yli 1,0 m 317 0,1 0,2 1,6 1,9 0,33 0,51 5,12 5,96 Yli 1,5 m 228 0,1 0,2 1,8 2,1 0,24 0,41 4,25 4,90 Yli 2,0 m 134 0,1 0,2 2,2 2,5 0,18 0,30 2,84 3,32 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,9 m. Rikkonainen suokuvio saarekkeineen ja lahdekkeineen kuvastaa ympäristön topografiaa. Yleisin pohjamaalaji on moreeni (86 %). Liejupohjaisia pisteitä on 18 %. Paksuimmillaan liejua on 80-90 cm pohjoisessa ojien varsilla. Lalvikonvuoman suotyypeistä on avosuolla 59 %, rämeellä 33 % ja korvessa 8 %. Yleisin suotyyppi on keskiosien rimpineva, jota on kolmasosa kaikista havainnoista. Hieman kuivemmat alueet ovat lyhytkortista nevaa ja varsinaista saranevaa. Ruohoinen sararäme on rämeistä yleisin. Harvapuustoiset alueet ovat mäntyvaltaisia ja vajaatuottoisia. Turpeista on saravaltaisia 53 %, rahkavaltaisia 45 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 36 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkaturve (S) 20 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,5 ja energiaturpeeksi soveltuvan H4,9. Lalvikonvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (130 kpl) yhdeltätoista pisteeltä. Niiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 % kuivapainosta, pharvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 88,9 % ja kui- va-ainemäärä 111 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,1 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,33 %. Koska suo on luonnontilainen ja rimpinen, on laskelmissa käytetty yli 2 m syviä alueita. Länsiosan märkä vedenjakaja-alue on vaikeasti kuivatettavana rajattu pois. Keskiosassa oleva suurempi alue on 60 ha, ja itäosassa noin kilometrin päässä on pienempi 20 ha:n alue. Yhteensä näillä alueilla on 1,60 milj. suo-m³ energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on 0,18 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö 3,86 milj. GJ eli 1,07 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 3,42 milj. GJ eli 0,95 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,59 MWh. Laskelmissa on käytetty seuraavia keskiarvoja: Kuivaainesisältö 115 kg/suo-m³ kuivan turpeen energiasisältö 21,0 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,3 MJ/kg. Turvetuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat alueiden epäyhtenäisyys ja märkyys, sekä syvemmissä kerrostumissa todennäköiset kuivatusvaikeudet. 40

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 41 Kuva 17. Lalvikonvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3392000 3392000 3393000 3393000 3394000 3394000 3395000 3395000 3396000 3396000 7363000 7363000 7364000 7364000 7365000 7365000 7366000 7366000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 2 km 16268 Lalvikonvuoma 67.992 67.994

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 15. Kuusivuoma Kuusivuoma (kl. 2631 09, x=7366,7, y=3394,7) sijaitsee noin 44 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 18). Suo on osa laajaa moreenisaarekkeiden ja pienten järvien kuvioimaa aapasuoaluetta. Kaakkoispuolella kohoaa Kuusivaara. Eteläosassa on Kuusiriipi (133,1 m mpy) ja lounaassa Kuijasjärvi (n. 133 m mpy) laskuojineen. Lisäksi on muutamia laskuojattomia lampia. Metsäautotiet tulevat suon länsi- ja itäpuolelle. Suolla on 295 tutkimuspistettä (3,7/10 ha) ja 705 syvyyspistettä (8,8/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 130 143 m. Suo on lähes luonnontilainen muutamia reunaojia lukuun ottamatta. Kuivatusmahdollisuudet vaihtelevat eri alueilla. Pohjoisosa viettää loivasti lounaaseen. Täällä alueella kuivatus on kohtalaisen helppo toteuttaa. Muualla ojituskuivatus on hankalaa vähäisen vieton ja lampien johdosta. Suolla on vedenjakaja, jonka pohjoispuoli kuuluu Mellajoen alajakoalueeseen (67.994) ja eteläpuoli Kuijasjoen latvaosan valuma-alueeseen (67.992). Taulukko 15. Kuusivuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 759 0,0 0,1 1,1 1,2 0,28 0,36 8,60 9,24 Yli 1,0 m 446 0,0 0,0 1,7 1,7 0,09 0,15 7,16 7,40 Yli 1,5 m 267 0,0 0,0 2,0 2,0 0,04 0,08 5,16 5,28 Yli 2,0 m 97 0,0 0,0 2,4 2,4 0,01 0,02 2,38 2,41 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,1 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (80 %) ja hiekka (12 %). Liejupohjaisia pisteitä on 9 %. Paksuimmat liejukerrostumat ovat 90-120 cm lampien läheisyydessä. Kuusivuoman suotyypeistä on avosuolla 58 %, rämeellä 36 % ja korvessa 6 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpiletto ja rimpineva, joita on yhteensä 40 % kaikista havainnoista. Eniten niitä on suon keski- ja pohjoisosassa. Reunarämeiden mäntyvaltainen puusto on harvaa ja enimmäkseen riukuasteella. Turpeista on ja saravaltaisia 70 %, rahkavaltaisia 23 % ja ruskosammalvaltaisia 7 %. Pääturvelajeista yleisimpiä ovat rahkasaraturve (SC) 37 %, ruskosammalsaraturve (BC) 25 % ja sararahkaturve (CS) 14 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,6 ja energiaturpeeksi soveltuvan H4,8. Kuusivuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (129 kpl) kolmeltatoista pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,4 % kuivapainosta, ph-arvo 5,3, vesipitoisuus märkäpainosta 89,7 % ja kuiva-ainemäärä 104 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,32 %. Suon yli 1,5 m syvistä alueista vain pohjoisosassa on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta. Muut alueet ovat joko hyvin rimpisiä ja matalia, pieniä, tai rajoittuvat vesistöön. Noin 90 ha:n alueella on 1,35 milj. suo-m³ energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on 0,13 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö 2,70 milj. GJ eli 0,75 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 2,38 milj. GJ eli 0,66 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,49 MWh. Laskelmissa on käytetty seuraavia tuotantokelpoiseksi arvioidun alueen keskiarvoja: Kuiva-ainesisältö 97 kg/suo-m³, kuivan turpeen energiasisältö 20,6 MJ/kg ja 50 %:n käyttökosteudessa 9,1 MJ/kg. Turvetuotantoon vaikuttavat tekijät ovat lähinnä kuivatukseen liittyviä. Alueella on vedenjakaja. Myös mataluus ja rimpisyys luontoarvoineen on syytä huomioida. 42

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 43 Kuva 18. Kuusivuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3392000 3392000 3393000 3393000 3394000 3394000 3395000 3395000 3396000 3396000 3397000 3397000 7365000 7365000 7366000 7366000 7367000 7367000 7368000 7368000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 2 km 16269 Kuusivuoma 67.992 67.994 67.992

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 16. Tuomijänkkä Tuomijänkkä (kl. 2631 01, x=7351,2, y=3365,4) on muinaisen Litorinameren lahti, joka sijaitsee noin 18 km km Ylitornion keskustasta kaakkoon (kuva 19). Suo rajoittuu etelässä ja idässä Martmojokeen, muualla viereisiin soihin ja moreenisaarekkeisiin. Suon keskellä sijaitseville pelloille tulee tilustie. Suolla on 73 tutkimuspistettä (2,6/10 ha) ja 215 syvyyspistettä (7,8/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 66 74 m. Viettosuunta on lounaaseen. Suo on kokonaan ojitettu. Suo ympäristöineen kuuluu Martimojoen valuma-alueen alaosaan (67.141). Taulukko 16. Tuomijänkän eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 274 0,0 0,1 0,5 0,6 0,02 0,41 1,26 1,69 Yli 1,0 m 20 0,0 0,2 0,9 1,2 0,00 0,05 0,19 0,24 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (67 %) ja hiesu (18 %), joka on monin paikoin liejuista. Hiesuja on paksuimmillaan jopa yli 3 m. Tuomijänkän suotyypeistä on rämeellä 65 %, korvessa 18 %, avosuolla 9 % ja pellolla 9 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillarämeojikko ja kangasrämeojikko. Mäntyvaltainen sekapuusto, seassa runsaasti koivua, on enimmäkseen riukuasteella ja pai- koitellen keskinkertaisen tiheää. Turpeista on saravaltaisia 70 % ja rahkavaltaisia 30 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 51 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 35 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,1. Suo on ohutturpeinen, eikä sisällä käyttökelpoisia turvevaroja. Laboratorionäytteitä ei otettu. 44

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 45 Kuva 19. Tuomijänkän tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3364000 3364000 3365000 3365000 3366000 3366000 7350000 7350000 7351000 7351000 7352000 7352000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16270 Tuomijänkkä 67.141

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 17. Mellavuoma Mellavuoma (kl. 2631 12, x=7369,0, y=3396,3) sijaitsee noin 46 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 20). Suo on Muurolan-Aavasaksan tien eteläpuolella, rajoittuen siihen pohjoisosastaan. Mellajärven-Koivuniemen metsäautotie sivuaa itäreunaa. Suolla on 55 tutkimuspistettä (3,1/10 ha) ja 162 syvyyspistettä (12,5/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 148-158 m. Vietto on lounaaseen. Suosta noin puolet, eli kuivemmat reuna-alueet ja länsiosa on ojitettu. Suon pohjoisosassa on vedenjakaja, joka jakaa alueen suurempaan eteläosaan, Mellajoen valuma-alueeseen (67.994) ja pienempään pohjoisosaan, Mellajoen latvaosan valuma-alueeseen (67.995). Taulukko 17. Mellavuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 172 0,0 0,1 0,7 0,8 0,02 0,20 1,17 1,39 Yli 1,0 m 50 0,0 0,1 1,3 1,4 0,01 0,03 0,67 0,71 Yli 1,5 m 21 0,0 0,0 1,8 1,8 0,01 0,00 0,38 0,39 Yli 2,0 m 6 0,0 0,0 2,2 2,2 0,00 0,00 0,13 0,13 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (83 %) ja hiekka (14 %). Liejuja ei ole. Mellavuoman suotyypeistä on rämeellä 54 %, avosuolla 43 % ja korvessa 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, varsinainen sararäme ja rimpinevaojikko. Mäntyvaltainen puusto on harvaa ja vajaatuottoista. Turpeista on rahkavaltaisia 47 %, saravaltaisia 47 % ja ruskosammalvaltaisia 6 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat sararahkaturve (CS) 45 %, rahkasaraturve (SC) 28 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 4 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan H5,0. Mellavuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (10 kpl) rimpilettomuuttumalta yhdeltä pisteeltä. Tur- peen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,3 % kuivapainosta, ph-arvo 5,1, vesipitoisuus märkäpainosta 89,2 % ja kuiva-ainemäärä 106 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on korkea, keskimäärin 0,64 %. Suon yli 1,5 m:n syvällä 15 ha:n alueella on 0,21 milj. suo-m³ energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on 0,02 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö 0,45 milj. GJ eli 0,12 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,41 milj. GJ eli 0,11 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,55 MWh. Turvetuotannon ja käytön kannalta haittatekijöitä ovat alueen verraten pieni koko ja näytteiden korkea rikkipitoisuus. 46

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 47 Kuva 20. Mellavuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3395000 3395000 3396000 3396000 3397000 3397000 7368000 7368000 7369000 7369000 7370000 7370000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16271 Mellavuoma 67.994 67.995

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 18. Kiimavuoma Kiimavuoma (kl. 2632 10, x=7373,8, y=3404,5) sijaitsee noin 55 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 21). Suo on alueena rikkonainen rajoittuen lukuisiin moreenisaarekkeisiin ja viereisiin soihin. Itä- ja länsiosan välissä on Kiimalammit (174 m mpy) ja moreenisaarekkeita. Lähin metsäautotie on pohjoispuolella. Suolla on 156 tutkimuspistettä (4,2/10 ha) ja 321 syvyyspistettä (8,7/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 170-176 m. Suo sijaitsee valuma-alueiden rajalla. Suurin osa kuuluu Kiimajoen-Mustijoen valuma-alueeseen (67.983). Suo on luonnontilainen ja kuuluu Mustiaavan-Kaattasjärven soidensuojelualueeseen (Natura 2000). Taulukko 18. Kiimavuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 366 0,0 0,2 1,2 1,4 0,10 0,61 4,56 5,27 Yli 1,0 m 252 0,0 0,2 1,6 1,8 0,07 0,45 4,01 4,53 Yli 1,5 m 169 0,0 0,2 1,9 2,1 0,03 0,36 3,13 3,52 Yli 2,0 m 91 0,0 0,2 2,2 2,4 0,02 0,19 2,01 2,22 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (78 %) ja hiesu (12 %). Liejupohjaisia pisteitä on 22 %. Liejua on paksuimmillaan lähes 3 m. Kiimavuoman suotyypeistä on avosuolla 63 %, rämeellä 34 % ja korvessa 3 %. Yleisin suotyyppi on keskiosien rimpineva, jota on kolmasosa havainnoista. Seuraavina ovat varsinainen saraneva sekä lyhytkortinen neva. Mäntyvaltaista, vajaatuottoista puustoa kasvaa reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla. Turpeista on saravaltaisia 49 %, rahkavaltaisia 47 % ja ruskosammalvaltaisia 4 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 %, sararahka- turve (CS) 36 % ja rahkaturve (S) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,7. Kiimavuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet kahdeksalta pisteeltä (97 kpl). Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta, ph-arvo 5,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,0 % ja kuiva-ainemäärä 100 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,38 %. Suo on suojeltu eikä siten ole käyttökelpoinen. 48

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 49 Kuva 21. Kiimavuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3403000 3403000 3404000 3404000 3405000 3405000 3406000 3406000 3407000 3407000 7372000 7373000 7373000 7374000 7374000 7375000 7375000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1,5 km 16272 Kiimavuoma 67.983

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 19. Saarivuoma Saarivuoma (kl. 2631 05, x=7356,7, y=3378,2) sijaitsee Saarijärven- Saarilompolon alueella noin 26 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 22). Suo sisältää mainitut järvet. Idässä se rajoittuu Törmäsjärven tiehen, muualla moreenimaastoon. Suolla on 90 tutkimuspistettä (3,9/10 ha) ja 153 syvyyspistettä (6,7/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 111 117 m. Suo on muutamia matalia reuna-alueita lukuun ottamatta luonnontilainen. Se kuuluu Kallijoen valuma-alueeseen (67.918). Vedet kertyvät ensin Saarilompoloon (111,0 m mpy) josta edelleen Saarijärveen (110,5 m mpy). Viettosuunta on loivasti pohjoiseen. Kuivatusmahdollisuudet ovat järvien johdosta huonot. Taulukko 19. Saarivuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 228 0,1 0,3 0,5 0,9 0,16 0,68 1,21 2,05 Yli 1,0 m 81 0,2 0,3 1,0 1,5 0,16 0,25 0,81 1,22 Yli 1,5 m 36 0,4 0,3 1,2 1,9 0,14 0,10 0,46 0,70 Yli 2,0 m 15 0,6 0,3 1,4 2,3 0,08 0,04 0,21 0,33 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohjan yleisimmät maalajit ovat moreeni (75 %) ja hiekka (18 %). Liejupohjaisia pisteitä on 13 %. Paksuimmillaan liejua on järvien läheisyydessä 90 cm. Saarivuoman suotyypeistä on rämeellä 63 %, avosuolla 27 %, turvekankaalla 6 %, korvessa 2 % ja pellolla 2 %. Yleisimpiä ovat rahkaräme, joita on eniten reuna-alueilla, sekä rimpineva ja lyhytkortinen neva suon keskiosassa. Mäntyvaltaista, vajaatuottoista sekapuustoa on lähinnä reunoilla ja ohutturpeisilla alueilla. Turpeista on rahkavaltaisia 56 %, saravaltaisia 42 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät päätur- velajit ovat sararahkaturve (CS) 40 % ja rahkasaraturve (SC) 37 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,8. Saarivuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (33 kpl) neljältä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, ph-arvo 4,5, vesipitoisuus märkäpainosta 87,9 % ja kuiva-ainemäärä 122 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Suo ei sovellu turvetuotantoon, sillä syvät alueet ovat pieniä ja rajoittuvat vesistöön. 50

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 51 Kuva 22. Saarivuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 67.918 67.146 3377000 3377000 3378000 3378000 3379000 3379000 7356000 7356000 7357000 7357000 7358000 7358000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km Text Text 16274 Saarivuoma

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 20. Itäinen Riivinvuoma Itäinen Riivinvuoma (kl. 2631 05, x=7358,6, y=3375,8) sijaitsee noin 24 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 23). Suo rajoittuu lännessä Törmäsjärven-Kainuunkylän tiehen, muualla moreenisaarekkeisiin. Se on myös saarekkeiden rikkoma. Suolla on 45 tutkimuspistettä (4,6/10 ha) ja 87 syvyyspistettä (8,9/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 107 113 m, viettosuunnan ollessa luoteeseen ja länteen. Suon reunoja on ojittettu. Keskemmällä ojitus on harvaa, mutta rimpiset alueet ovat luonnontilaisia. Suo ympäristöineen kuuluu Kokkojoen valuma-alueeseen (67.146). Taulukko 20. Itäisen Riivinvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 97 0,0 0,3 0,5 0,8 0,01 0,27 0,52 0,80 Yli 1,0 m 33 0,0 0,4 1,0 1,4 0,01 0,11 0,34 0,46 Yli 1,5 m 13 0,0 0,5 1,3 1,8 0,01 0,06 0,16 0,23 Yli 2,0 m 3 0,0 0,5 1,7 2,2 0,00 0,02 0,05 0,07 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon yleisin pohjamaalaji on moreeni (98 %). Suon pohjalla on paikoitellen ohuita (10-20 cm) liejukerrostumia. Itäisen Riivinvuoman suotyypeistä on rämeellä 76 %, avosuolla 18 %, pellolla 5 % ja turvekankaalla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat rahkarämeojikko ja lyhytkortinen nevarämeojikko. Rämeiden mäntyvaltainen puusto on riukuasteella ja vajaatuottoista. Turpeista on rahkavaltaisia 78 % ja saravaltaisia 22 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat sararahkaturve (CS) 70 % ja rahkasaraturve (SC) 21 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 14 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keski- maatuneisuus on H4,7. Itäiseltä Riivinvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (14 kpl) kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta, ph-arvo 4,0, vesipitoisuus märkäpainosta 87,7 % ja kuiva-ainemäärä 122 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Suon yli 1,5 m syvistä alueista suurempi, kooltaan 8 ha, on lähes luonnontilainen ja rimpinen. Turvetuotantoon suota ei suositella, koska keskisyvyyskin on alhainen, ja kuivatuksen jälkeen käyttökelpoisen turpeen määrä jäisi vähäiseksi. 52

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 53 Kuva 23. Itäisen Riivinvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3375000 3375000 3376000 3376000 3377000 3377000 7358000 7358000 7359000 7359000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16275 Itäinen Riivinvuoma 67.146

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 21. Romppaanvuoma Romppaanvuoma (kl. 2632 10, x=7373,5, y=3402,9) sijaitsee noin 53 km Ylitornion keskustasta itäkoilliseen (kuva 24). Suo rajoittuu kumpareiseen moreenimaastoon ja sijaitsee Naturaan kuuluvien, luontoarvoiltaan tärkeiden Romppaiden ja Kiimavuoman välissä. Länsipuolella on Kaitajärven- Matalavaaran metsäautotie. Suolla on 126 tutkimuspistettä (4,6/10 ha) ja 225 syvyyspistettä (8,3/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 162 173 m. Viettosuunta on suurimmalla osalla suota loivasti etelään. Reunaojitusta ja harvaa ojitusta on saarekkeiden välissä. Keskeisiltä osiltaan suo kuuluu Mellajoen latvaosan valuma-alueeseen (67.995). Taulukko 21. Romppaanvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 270 0,0 0,1 1,3 1,4 0,04 0,22 3,44 3,70 Yli 1,0 m 159 0,0 0,1 1,8 1,9 0,01 0,15 2,84 3,00 Yli 1,5 m 98 0,0 0,1 2,2 2,3 0,01 0,06 2,22 2,29 Yli 2,0 m 58 0,0 0,1 2,7 2,8 0,01 0,05 1,54 1,60 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,5 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (65 %) ja hiesu (25 %). Liejupohjaisia pisteitä on 8 %. Suolla on muutamia lampia, joiden läheisyydessä liejua on paksuimmillaan 1,8 m. Romppaanvuoman suotyypeistä on rämeellä 48 %, avosuolla 36 %, turvekankaalla 13 % ja korvessa 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat rimpinevamuuttuma, ruohoinen sararämemuuttuma ja karhunsammalmuuttuma. Yhteensä näitä on lähes puolet kaikista havainnoista. Mäntyvaltainen puusto, seassa runsaasti koivua, on paikoin harvennusvaiheessa. Turpeista on saravaltaisia 53 %, rahkavaltaisia 35 % ja ruskosammalvaltaisia 12 %. Pääturvelajeista yleisimpiä ovat rahkasaraturve (SC) 38 %, sararahkaturve (CS) 30 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 15 %. Lisätekijöistä varpujen jäännöksiä (N) sisäl- täviä turpeita on vain 5 % kokonaisturvemäärästä. Muita lisätekijöitä on vielä vähemmän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,8. Romppaanvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (78 kpl) kuudelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,7 % kuivapainosta, pharvo 5,1, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 94 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on huomattavan korkea, keskimäärin 0,86 %. Vaikka suolla on kohtalaisen suuri turvepotentiaali, turvetuotantoon sitä ei suositella. Muodoltaan rikkonainen, saarekkeinen ja lampinen suo sijaitsee Naturaan kuuluvien alueiden välissä. Lisäksi kaikkien näytteiden rikkipitoisuus on korkea. Eräissä näytteissä se on jopa yli 3 %. 54

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 55 Kuva 24. Romppaanvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3402000 3402000 3403000 3403000 3404000 3404000 7372000 7372000 7373000 7373000 7374000 7374000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1,5 km 16279 Romppaanvuoma 67.995

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 22. Mäntylaenaapa Mäntylaenaapa (kl. 2631 12, x=7370,7, y=3404,0) sijaitsee noin 54 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 25). Suo rajoittuu lännessä osittain Mäntylakeen, muualla moreenimaastoon ja viereisiin soihin. Pohjoisosassa on muutaman hehtaarin kokoinen Mäntylampi (166,3 m mpy). Suon eteläpuolella on Muurolan-Aavasaksan tie. Lisäksi on metsäautoteitä sekä talvitieuria länsi- ja itäpuolella. Suolla on 68 tutkimuspistettä (3,5/10 ha) ja 135 syvyyspistettä (7,1/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 159 171 m. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Vain Mäntylammen ympäristö ja muutamat rimpiset alueet ovat ojittamatta. Viettosuunta on loivasti etelään. Suurin osa suosta kuuluu Ristijoen valuma-alueeseen (65.155), lukuun ottamatta lounaisosaa, joka kuuluu Vaajärven valuma-alueeseen (65.163). Taulukko 22. Mäntylaenaavan eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 189 0,0 0,2 0,8 1,0 0,08 0,45 1,31 1,84 Yli 1,0 m 76 0,1 0,2 1,2 1,5 0,05 0,19 0,92 1,16 Yli 1,5 m 36 0,1 0,3 1,6 2,0 0,04 0,12 0,56 0,72 Yli 2,0 m 16 0,1 0,2 2,0 2,3 0,02 0,03 0,32 0,37 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (49 %) ja hiekka (45 %). Liejupohjaisia pisteitä on 8 %. Paksuimmillaan liejua on Mäntylammen läheisyydessä 160 cm. Mäntylaenaavan suotyypeistä on rämeellä 73 %, korvessa 15 % ja avosuolla 12 %. Yleisimpiä suotyyppejä syvillä alueilla ovat tupasvillarämeojikko ja varsinainen saraneva, sekä matalilla reuna-alueilla pallosararämeojikko ja kangasrämeojikko. Puustoiset alueet kasvavat enimmäkseen riukuasteista mäntyä. Turpeista on rahkavaltaisia 79 %, saravaltaisia 20 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat sararahkaturve (CS) 57 %, rahkaturve (S) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 19 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan H5,6. Heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista pintaturvetta on 20-40 cm. Mäntylaenaavalta otettiin tilavuustarkat näytteet (33 kpl) kolmelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,0 % kuivapainosta, ph-arvo 3,9, vesipitoisuus märkäpainosta 87,9 % ja kuiva-ainemäärä 117 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Suon keskiosan turvenäytteiden rikkipitoisuus on keskimäärin 0,37 %. Suon eteläosassa sijaitseva yli 1,5 m:n syvinen alue soveltuu energiaturpeen tuotantoon. Muut alueet ovat pieniä ja vaikeasti kuivatettavia. Tällä 15 ha:n alalla on käyttökelpoista turvetta 0,23 milj. suo-m³ (vähennetty 0.5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on 0,02 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö 0,52 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,47 milj. GJ eli 0,13 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa (50 %) on keskimäärin 0,58 MWh. 56

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 57 Kuva 25. Mäntylaenaavan tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3403000 3403000 3404000 3404000 3405000 3405000 7371000 7371000 7372000 7372000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16280 Mäntylaenaapa 65.155

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 23. Mäntylaenvuoma Mäntylaenvuoma (kl. 2632 10, x=7371,7, y=3402,3) sijaitsee Mellajärvellä noin 52 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 26). Suon rajoittuu länsipuolella osittain Takaiseen Kaitajärveen (157,0 m mpy). Muualla suota ympäröivät moreenikumpareet. Pohjoispää yhtyy Romppaanvuomaan. Lähelle kaakkoisosaa tulee metsäautotie. Suolla on 37 tutkimuspistettä (4,5/10 ha) ja 63 syvyyspistettä (7,6/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 157 169 m. Suo on pientä pohjoisosaa lukuun ottamatta luonnontilainen. Viettosuunta on länteen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, sillä korkeuseroa järvenpintaan on riittävästi. Suo ympäristöineen kuuluu Mellajoen latvaosan valuma-alueeseen (67.995). Taulukko 23. Mäntylaenvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 82 0,1 0,2 0,9 1,2 0,05 0,19 0,73 0,97 Yli 1,0 m 41 0,1 0,2 1,5 1,8 0,05 0,08 0,60 0,73 Yli 1,5 m 21 0,1 0,2 2,0 2,3 0,03 0,04 0,42 0,49 Yli 2,0 m 11 0,1 0,2 2,6 2,9 0,01 0,02 0,28 0,31 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 4,0 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (43 %), hiekka (34 %) ja hieta (17 %). Liejupohjaisia pisteitä on 3 % havainnoista, ja liejukerrostumat ovat ohuita. Mäntylaenvuoman suotyypeistä on rämeellä 71 %, avosuolla 25 % ja korvessa 4 %. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen nevaräme, varsinainen saraneva ja tupasvillaräme. Näitä on noin puolet kaikista havainnoista. Mäntyvaltainen puusto on enimmäkseen vajaatuottoista. Vahvempaa kuitupuuta on ohutturpeisilla reuna-alueilla. Turpeista on rahkavaltaisia 63 %, saravaltaisia 35 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat sararahkaturve (CS) 46 %, rahkasaraturve (SC) 27 % ja rahkaturve (S) 16 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 24 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,7 ja energiaturpeeksi soveltuvan H5,1. Heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen pintaturve on keskimäärin alle 0,5 m. Mäntylaenvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (24 kpl) kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 % kuivapainosta, pharvo 4,3, vesipitoisuus märkäpainosta 89,3 % ja kuiva-ainemäärä 108 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,30 %. Suon yli 1,5 m:n syvällä 15 ha:n alueella on 0,27 milj. suo-m³ energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta (vähennetty 0,5 m paksu kerros). Energiaturpeen kuiva-ainemäärä on 0,03 milj. tn ja kuivan turpeen energiasisältö 0,62 milj. GJ eli 0,17 milj. MWh. Käyttökosteudessa (50 %) energiasisältö on 0,55 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh. Yhden suokuution energiasisältö käyttökosteudessa on keskimäärin 0,56 MWh. Turvetuotantoa vaikeuttaa Takaisen Kaitajärven läheisyys ja sopivan pintavalutuskentän löytyminen. 58

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 59 Kuva 26. Mäntylaenvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3401000 3401000 3402000 3402000 3403000 3403000 7371000 7371000 7372000 7372000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16281 Mäntylaenvuoma 67.995

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 24. Kahilanvuoma Kahilanvuoma (kl. 2631 12, x=7369,8, y=3400,5) sijaitsee Mellajärvellä, Aavasaksan-Muurolan tien eteläpuolella, noin 50 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 27). Suo rajoittuu pohjoisessa em. tiehen, muualla vaihtelevaan moreenimaastoon. Suolla on 97 tutkimuspistettä (4,4/10 ha) ja 230 syvyyspistettä (10,6/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 155-161 m. Vietto on loivasti pohjoiseen. Lähes koko suo on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä syvällä keskialueella sijaitsee Kahilalompolo. Pohjoispuolella sijaitsevat Kaitajärvet ovat suon kanssa samassa tasossa. Suo ympäristöineen kuuluu Mellajoen latvaosan valuma-alueeseen (67.995). Taulukko 24. Kahilanvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 216 0,0 0,1 0,8 0,9 0,11 0,26 1,67 2,04 Yli 1,0 m 89 0,1 0,1 1,3 1,5 0,06 0,08 1,19 1,33 Yli 1,5 m 44 0,0 0,1 1,7 1,8 0,02 0,06 0,70 0,78 Yli 2,0 m 7 0,0 0,1 2,1 2,2 0,00 0,01 0,15 0,16 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (57 %), hiekka (27 %) ja savi (10 %). Liejupohjaisia pisteitä on runsaasti (23 %). Paksuimmat liejukerrostumat syvällä keskialueella ovat yli 1,5 m. Kahilanvuoman suotyypeistä on rämeellä 62 %, avosuolla 36 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen nevarämeojikko, rimpineva, rimpinevaojikko ja ruohoinen sararämeojikko. Yhteensä näitä on noin puolet kaikista suotyyppihavainnoista. Mäntyvaltainen harva puusto on enimmäkseen riukuasteella. Turpeista on rahkavaltaisia 61 %, saravaltaisia 31 % ja ruskosammalvaltaisia 8 %. Pääturvelajeista yleisimmät ovat sararahkaturve (CS) 34 %, rahkatur- ve (S) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,9. Kahilanvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (6 kpl) yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,7, vesipitoisuus märkäpainosta 86,4 % ja kuiva-ainemäärä 134 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,9 MJ/kg. Keskiarvoissa eivät ole mukana sarjojen ylimmät ja alimmat näytteet. Turvetuotantoon suota ei suositella kuivatusvaikeuksien ja pienten, toisistaan erillään olevien syvien alueiden takia. 60

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 61 Kuva 27. Kahilanvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3400000 3400000 3401000 3401000 3402000 3402000 7370000 7370000 7371000 7371000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16282 Kahilanvuoma 67.995

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 25. Jänesvuoma Jänesvuoma (kl. 2631 09, x=7364,8, y=3389,6) sijaitsee noin 39 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 28). Suo rajoittuu vaihtelevaan moreenimaastoon ja viereisiin soihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät länsireunaa sivuavan tien johdosta. Suolla on 45 tutkimuspistettä (3,7/10 ha) ja 102 syvyyspistettä (8,5/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 98 107 m. Viettosuunta on loivasti lounaaseen. Suo on keskustaa lukuun ottamatta ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo ympäristöineen kuuluu Kuijasjoen lähivaluma-alueeseen (67.991). Parkkioja virtaa suon eteläosan läpi laskien Kuijasjokeen. Taulukko 25. Jänesvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 120 0,0 0,1 0,8 0,9 0,03 0,12 0,91 1,06 Yli 1,0 m 36 0,0 0,2 1,4 1,6 0,01 0,06 0,51 0,58 Yli 1,5 m 19 0,1 0,3 1,6 2,0 0,01 0,06 0,30 0,37 Yli 2,0 m 8 0,0 0,1 2,2 2,3 0,00 0,01 0,17 0,18 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %), hieta (17 %) ja hiesu (6 %). Liejupohjaisia pisteitä on 9 %. Paksuimmillaan liejua on 1 m. Jänesvuoman suotyypeistä on rämeellä 62 %, avosuolla 20 % ja korvessa 19 %. Yleisin suotyyppi on keskustan luonnontilaisella osalla lyhytkortinen neva, ojitetuilla alueilla lettorämeojikko, ja matalilla reuna-alueilla nevakorpiojikko. Mäntyvaltainen, enimmäkseen harva sekapuusto on riukuasteella. Turpeista on ja saravaltaisia 81 % ja rahkavaltaisia 19 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat ja rahkasaraturve (SC) 36 %, saraturve (C) 30 % ja ruskosammalsaraturve (BC) 15 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H3,6. Jänesvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (11 kpl) yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 9,4 % kuivapainosta, ph-arvo 4,8, vesipitoisuus märkäpainosta 85 % ja kuiva-ainemäärä 149 kg/suo-m³. Normaalista poikkeavat arvot tuhkapitoisuudessa ja kuiva-ainemäärässä johtuvat keväisten tulvavesien mukanaan kuljettamasta mineraaliaineksesta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Suota ei suositella energiaturvetuotantoon. Tuhkapitoisuus on yli 10 % metrin syvyydestä alkaen pohjaan saakka. Lisäksi syvä alue on pieni. 62

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 63 Kuva 28. Jänesvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3389000 3389000 3390000 3390000 3391000 3391000 7364000 7364000 7365000 7365000 7366000 7366000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16283 Jänesvuoma 67.991

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 26. Kaupinvuoma Kaupinvuoma (kl. 2631 09, x=7368,3, y=3392,6) sijaitsee Muurolan ja Aavasaksan puolivälissä noin 42 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 29). Pohjoisessa suo rajoittuu ja osittain kuuluu Mellajoen soidensuojelualueeseen; muualla vaih televaan moreenimaastoon. Lounaispuolelle tulee pohjoisesta metsäautotie. Suolla on 43 tutkimuspistettä (4,0/10 ha) ja 80 syvyyspistettä (syvyyspisteitä 7,6/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 121 134 m. Viettosuunta on länsilounaaseen. Suo on luonnontilainen ja kuuluu Mellajoen alajakovaiheen vesistöalueeseen (67.994). Taulukko 26. Kaupinvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 105 0,0 0,1 1,1 1,2 0,04 0,10 1,09 1,23 Yli 1,0 m 40 0,0 0,1 2,1 2,2 0,00 0,03 0,83 0,86 Yli 1,5 m 27 0,0 0,0 2,6 2,6 0,00 0,01 0,70 0,71 Yli 2,0 m 20 0,0 0,1 2,9 3,0 0,00 0,01 0,58 0,59 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 5,0 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (53 %), moreeni (42 %) ja savi (5 %). Liejupohjaisia pisteitä on 9 %. Kaupinvuoman suotyypeistä on rämeellä 59 %, avosuolla 22 %, korvessa 18 % ja turvekankaalla 1 %. Yleisimmät suotyypit ovat ruohoinen sararäme ja lettoräme. Suon eri osissa näitä on lähes puolet kaikista havainnoista. Mäntyvaltainen puusto on enimmäkseen riukuasteella. Turpeista on saravaltaisia 57 %, rahkavaltaisia 31 % ja ruskosammalvaltaisia 12 %. Yleisimmät pääturvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 26 %, ruskosammalsaraturve (BC) 24 % ja sararahkaturve (CS) 22 %. Varpujen jäännöksiä (N) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,4. Kaupinvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (25 kpl) kahdelta pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,1 % kuivapainosta, ph-arvo 5,3, vesipitoisuus märkäpainosta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 96 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 1,4 % ja pohjaturpeissa huomattavasti korkeampi. Pohjoisosiltaan Kaupinvuoma kuuluu soidensuojelualueeseen eikä sisällä käyttökelpoisia turvevaroja. 64

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 65 Kuva 29. Kaupinvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3392000 3392000 3393000 3393000 3394000 3394000 7368000 7368000 7369000 7369000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 1 km 16284 Kaupinvuoma 67.994

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 27. Alkiomaanvuoma Alkiomaanvuoma (kl. 2631 12, x=7369,6, y=3402,2) sijaitsee Muurolan-Aavasaksan tien eteläpuolella noin 52 km Ylitornion keskustasta itään (kuva 30). Suo rajoittuu idässä ja lännessä vaaroihin, etelässä moreenisaarekkeisiin ja viereiseen suohon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suolla on 22 tutkimuspistettä (3,2/10 ha) ja 69 syvyyspistettä (10,2/10 ha). Suonpinnan korkeus merenpinnasta on 166-169 m viettosuunnan ollessa loivasti kaakkoon. Suosta noin puolet on ojitettu. Kuivatusmahdollisuudet ovat huonot, sillä rimpinen suoallas sijaitsee vaarojen välisessä painanteessa. Suo ympäristöineen kuuluu Vaajärven valuma-alueeseen (65.163). Taulukko 27. Alkiomaanvuoman eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyys- Pinta- Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m³) alue ala Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. (ha) H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 67 0,0 0,0 0,9 0,9 0,00 0,02 0,57 0,59 Yli 1,0 m 26 0,0 0,1 1,3 1,4 0,00 0,02 0,35 0,37 Yli 1,5 m 11 0,0 0,0 1,7 1,7 0,00 0,00 0,19 0,19 Yli 2,0 m 1 0,1 0,0 2,2 2,3 0,00 0,00 0,02 0,02 Suurin mitattu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (60 %) ja moreeni (37 %). Liejupohjaisia pisteitä on 6 %, mutta liejukerrostumat ovat ohuita. Alkiomaanvuoman suotyypeistä on avosuolla 59 %, rämeellä 39 % ja korvessa 2 %. Yleisimmät suotyypit ovat keskialueilla rimpineva, ja reunoilla varsinainen sararämeojikko. Harvapuustoiset alueet ovat mäntyvaltaisia; seassa on neljäsosa koivua. Turpeista on saravaltaisia 76 %, rahkavaltaisia 22 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Pääturvelajeista eniten on rahkasaraturvetta (SC) 54 %, saraturvetta (C) 18 % ja sararahkaturvetta (CS) 17 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 % kokonaisturvemäärästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on H4,1. Alkiomaanvuomalta otettiin tilavuustarkat näytteet (9 kpl) yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,3 % kuivapainosta, ph-arvo 4,4, vesipitoisuus märkäpainosta 88,1 % ja kuiva-ainemäärä 119 kg/suo-m³. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,8 MJ/kg. Suota ei suositella turvetuotantoon, sillä keskiosan yli 1,5 m syvä alue on suhteellisen matala, pieni ja rimpinen. 66

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 67 Kuva 30. Alkiomaanvuoman tutkimuslinjasto pisteineen ja valuma-alueineen. 3402000 3402000 3403000 3403000 7370000 7370000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 0 0,5 km 16285 Alkiomaanvuoma 65.163 Text

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro ALUEEN SOIEN KEHITYKSESTÄ Tutkimusalue kuuluu Peräpohjolan aapasoiden suokasvillisuusvyöhykkeeseen. Suot ovat suurimmaksi osaksi minerotrofisia. Suotyyppien muodostumisen määräävät kasvutekijät, kuten ilmasto ja ravinteet. Valuma-alueiden omi naisuudet ja keväiset tulvat, sekä vesien mukana kulkeutuvat ravinteet ovat merkittäviä tekijöitä soiden kehi tyksessä. Primäärisesti soiden ravinnetaso riippuu alueen kallioperästä ja paikallisista maalajeista. Ravinteikkaimmat suotyypit ovat ruohoisia tai lettoisia, ja turpeessa on ruskosammalten jäänteitä. Karuimpiin kasvuympäristöihin on syntynyt rämeitä joko alun perin ympäristön niukkaravinteisuudesta tai kasvuympäristön muutoksista johtuen. Esimerkiksi keväisten sulamis vesien virtausten muuttuminen voi aiheuttaa tällaisia muutoksia. Jos suon kehitys on alkanut vesistön umpeenkasvusta, on suon pohjalla liejua tai järvimutaa, jonka päällä on joko rus kosam mal- tai saraturvetta. Kehitys on voinut jatkua rahkasaratur vetta muodos tavana aapasuona, tai muuttua karumpaan ja rahkai sempaan suuntaan erilaisiksi nevoiksi tai rämeiksi. Mikäli suo on syntynyt metsämaan soistumana, on pohjalla yleensä kohtalaises ti tai hyvin maatunut, puunjäänteitä sisältävä rahkavaltainen kerros. Itämeren kehityksessä Ancylusjärven rannat ovat näillä seuduilla korkeimmillaan n. 200 m:ssä. Maanpinnan nopeasti kohotessa ja paljastaessa uutta maata, alkoivat soistumisherkät alueet kasvaa suokasvillisuutta. Tutkitut suot sijaitsevat keskimäärin 116 125 m:n korkeudessa merenpinnasta. Alin suo sijaitsee noin 70 m:ssä ja ylin 170 m:ssä, joten alimmat soistuneet alueet ovat siten ennättäneet olla jonkin aikaa Litorinameren peitossa. TULOSTEN TARKASTELU Ylitorniolla tutkittiin vuosina 1991 ja 1994 valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin liittyen 27 suota. Tutkittujen soiden kokonais pinta-ala on 6 491 ha. Tutkitusta suoalas ta on ojitettua tai ojituksen vaikutuksen alaista 44 %. Avosoi ta on 43 %, rämeitä 43 %, korpia 10 % sekä tur vekankaita ja peltoja yhteensä 4 %. Luonnontilaisia lettoja, rimpilettoa ja varsinaista lettoa on usealla suolla. Suhteellisesti eniten lettoja on Kuusivuomalla, Alisella Lihavuomalla ja Hämeenvuomalla (11 29 %) Suurimpia soita ovat Kuusivuoma (759 ha), Koijukkovuoma (752 ha) ja Lalvikonvuoma (752 ha). Pienin tutkittu suo on Alkiomaanvuoma (67 ha). Soiden keski määräi nen koko on 240 ha. Turvekerrostumien keskipaksuus 1,1 m. Yli metrin syvyisiä alueita on 2 819 ha (43 % tutkitusta suoalasta), yli 1,5 m:n alueita on 1 582 ha (25 % ) ja yli kahden met rin alueita 742 ha (11 %). Viidellä suolla turvetta on yli 4 m. Paksuin todettu turvekerrostuma on 5,0 m. Turpeista on saravaltaisia 56 %, rahka valtaisia 41 % ja ruskosammalvaltaisia 9 %. Yleisimmät turvela jit ovat rahkasaraturve (39 %), sararahkaturve (27 %) ja ruskosammalsaraturve (14 %). Tavallisia tur peen lisätekijöitä ovat varpujen, puiden ja kortteiden jään teet. Tur peeseen hautautuneita liekopuita soissa on erittäin vähän. Turpeiden keskimaatuneisuus on H4,4. Energiaturpeeksi soveltu vien turpeiden keskimaatuneisuus on H4,7. Soiden yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (56 %), hiesu (13 %) tai hiekka (12 %). Vesistön umpeenkasvun seurauksena syntyneitä liejutai mutapohjaisia soita on 12 % tutkitusta suoalasta. Liejukerrostumat ovat paksuimmillaan 2 3 m. Tilavuustarkoista näytteistä määritettiin turpeen fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Energiaturpeeksi soveltuvien turpeiden ph-luku on keskimäärin 4,7 %, tuhkapitoisuus 5,4 % kuivapainosta ja vesi pitoi suus 89,7 % märkäpai nosta. Kuiva-ainetta on suo-m 3 :s sä keskimäärin 104 kg. Kuivan turpeen tehollinen lämpö arvo on 20,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,0 MJ/kg. Tuotantokelpoisten soiden näyt teistä määritetty rikki pitoi suus on keskimäärin 0,33 % kuiva-aineesta. Turvetuotannon kannalta tärkeät tekijät, kuten suokuvioiden rikkonaisuus ja syvien altaiden jakautuminen eri altaiksi, sekä kuivatusvaikeudet vähäisen vieton tai lähellä sijaitsevan vesistön takia on laskelmissa huomioitu. Soiden sijainti suojelualueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä on ollut lähtökohtaisesti käyttökelpoisuuden este. Tällaisia soita raportissa on neljä. Alueiden omistussuhteita eikä lunastusmahdollisuuksia turvetuotantoon ole tarkasteltu. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita on 10 suolla yhteensä 435 ha. Ympäristöturpeeksi soveltuvia, heikosti maatuneita (H 1-3 S-t) rahkavaltaisia pintaturvekerrostumia, jotka ovat riittävän paksuja ja laajoja, tutkituilla soilla on vähän. Tällaisia alueita on vain kahdella suolla. Käyttökelpoinen energiaturvemäärä on 6,73 milj. suo-m 3. Turpeen kuiva-ainemäärä on 0,72 milj.t. Turpeen tehollinen energiasisältö kuivana on 4,16 milj. MWh ja 50 %:n käyttökosteudessa 3,69 milj. MWh. Yhdessä suo-m 3 :ssä on keskimäärin 0,55 MWh energiaa 50 %:n käyttökosteudelle laskettuna. 68

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 Taulukko 28. Suot (nro ja nimi), joilla on käyttökelpoisia turvevaroja: 1 = käyttökelpoinen pinta-ala (ha), 2 = käyttökelpoinen energiaturvemäärä (milj. suo-m³), 3 = vastaava kuiva-ainesisältö (mil j. t), 4 = kuivan turpeen energiasisältö (milj. MWh), 5 = 50% :n kosteudessa olevan turpeen energiasisältö (milj. MWh ), 6 = energiamäärä (MWh) / suo-m³:n turvesisältö (50 %:n käyttökosteudessa). 7 = käyttökelpoinen ympäristöturvemäärä (milj. suo-m³). Nro ja nimi 1 2 3 4 5 6 7 7. Vittavuoma 60 0,78 0,07 0,40 0,36 0,46 0,34 8. Hämeenvuoma 20 0,30 0,04 0,20 0,18 0,58 10. Jylyvuoma 70 0,90 0,10 0,55 0,49 0,55 0,38 11. Juurakkovuoma 60 0,96 0,11 0,65 0,57 0,59 13. Riuttavuoma 10 0,13 0,02 0,10 0,09 0,67 14. Lalvikonvuoma 80 1,60 0,18 1,07 0,95 0,59 15. Kuusivuoma 90 1,35 0,13 0,75 0,66 0,49 17. Mellavuoma 15 0,21 0,02 0,12 0,11 0,55 22. Mäntylaenaapa 15 0,23 0,02 0,15 0,13 0,58 23. Mäntylaenvuom 15 0,27 0,03 0,17 0,15 0,56 Yhteensä 435 6,73 0,72 4,16 3,69 0,72 69

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro Taulukko 29. Soiden kokonaispinta-ala, eri turvekerrostumien keskipaksuus ja keskimaatuneisuus painotettuna, sekä turvemäärä. Keskipaksuudet (m) Keskimaatuneisuus Turvemäärä (milj. suo-m³) Nro Suon nimi Pinta-ala S1-3 S4 S5-10, Yht S5-10, Yht S1-4 S5-10, Yht Kartta (ha) C1-10 C1-10 C1-10 1. Alinen Lihavuoma 109 0,1 0,1 0,5 0,7 4,7 4,5 0,15 0,60 0,75 263102 2. Heinivuoma 270 0,0 0,1 0,9 1,0 4,4 4,3 0,35 2,45 2,80 261311 3. Pietinvuoma 241 0,0 0,1 1,1 1,2 4,4 4,3 0,18 2,61 2,79 261311 4. Levävuoma 77 0,1 0,1 0,6 0,8 4,7 4,5 0,08 0,54 0,62 263102 5. Ylinen Riivinvuoma 238 0,1 0,1 0,6 0,7 4,6 4,4 0,29 1,60 1,89 263102 6. Iso Mikkolanjänkkä 178 0,1 0,1 0,7 0,9 4,6 4,5 0,22 1,33 1,55 263102 7. Vittavuoma 169 0,2 0,2 1,2 1,6 4,8 4,5 0,67 2,01 2,68 263101 8. Hämeenvuoma 183 0,1 0,1 0,8 1,0 4,7 4,5 0,28 1,64 1,92 263105 9. Koijukkovuoma 752 0,0 0,1 0,7 0,8 5,1 4,8 1,02 4,65 5,67 263103 10. Jylyvuoma 250 0,1 0,3 1,1 1,5 3,8 3,7 0,79 2,89 3,69 263109 11. Juurakkovuoma 233 0,1 0,2 0,9 1,2 4,6 4,2 0,55 2,25 2,80 263109 12. Haaravuoma 190 0,0 0,1 0,8 0,9 3,5 3,4 0,20 1,42 1,62 263109 13. Riuttavuoma 207 0,1 0,1 0,6 0,8 5,4 5,0 0,27 1,45 1,72 263109 14. Lalvikonvuoma 449 0,1 0,2 1,2 1,5 4,9 4,5 1,10 5,61 6,71 263109 15. Kuusivuoma 759 0,0 0,1 1,1 1,2 4,8 4,6 0,64 8,60 9,24 263109 16. Tuomijänkkä 274 0,0 0,1 0,5 0,6 3,1 3,1 0,43 1,26 1,69 263101 17. Mellavuoma 172 0,0 0,1 0,7 0,8 5,0 4,7 0,22 1,17 1,39 263112 18. Kiimavuoma 366 0,0 0,2 1,2 1,4 4,9 4,7 0,71 4,56 5,27 263210 19. Saarivuoma 228 0,1 0,3 0,5 0,9 4,1 3,8 0,84 1,21 2,05 263105 20. Itäinen Riivinvuoma 97 0,0 0,3 0,5 0,8 5,4 4,7 0,28 0,52 0,80 263105 21. Romppaanvuoma 270 0,0 0,1 1,3 1,4 4,9 4,8 0,26 3,44 3,70 263210 22. Mäntylaenaapa 189 0,0 0,2 0,8 1,0 5,6 5,0 0,53 1,31 1,84 263112 23. Mäntylaenvuoma 82 0,1 0,2 0,9 1,2 5,1 4,7 0,24 0,73 0,97 263210 24. Kahilanvuoma 216 0,0 0,1 0,8 0,9 5,2 4,9 0,37 1,67 2,04 263112 25. Jänesvuoma 120 0,0 0,1 0,8 0,9 3,7 3,6 0,15 0,91 1,06 263109 26. Kaupinvuoma 105 0,0 0,1 1,1 1,2 4,7 4,4 0,14 1,09 1,23 263109 27. Alkiomaanvuoma 67 0,0 0,0 0,9 0,9 4,2 4,2 0,02 0,57 0,59 263112 Yht./painot. K-arvot 6491 0,0 0,1 1,0 1,1 4,7 4,4 10,98 58.09 79,06 70

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 KIITOKSET Tämän raportin maastotutkimukset on tehty vuosina 1991 ja 1994 geologi Matti Maunun johdolla, Timo Hirvasniemen ollessa ylityönjohtajana. Heidän apunaan olivat geologian opiskelijat Jouni Pihlaja ja Jukka Räisänen. Turvenäytteiden laboratorioanalyysit rikkimäärityksiä lukuun ottamatta, jotka tehtiin GTK:n Kuopion laboratoriossa, on Rovaniemellä tehnyt laborantti Maija Ylijääskö. Raportin käsikirjoituksen on tarkastanut geologi Ari Luukkanen. Tekijät kiittävät kaikkia eri työvaiheisiin osallistuneita. KIRJALLISUUSLUETTELO Ekholm, M. 1993. Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallitus. Painatuskeskus Oy. Energiaturpeen laatuohje 2006. Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nordic Innovation Centre 2006. Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23s. Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundsrtöm, A. 1983. Turvetutkimustietojen laskentamenetelmät. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/131. Lappalainen, E., Häikiö, J. ja Heiskanen, P. 1980. Suo men suovarat. Geologinen tutkimuslaitos, Maaperäosasto, Raportti P 13,4/80 /34. Lappalainen, E., Stén, C-G. ja Häikiö, J. 1984. Turvetutkimus ten maasto-opas. Geologian tutki muskeskus, Opas N:o 12. Mäkilä, M. ja Muurinen, T. 2008. Kuinka vanhoja ovat Pohjois-Suomen suot? Suomen Geologinen Seura. Geologi 6: 179 184. 71

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro LIITE 1 TURVEPROFIILIT: SUOTYYPIT LEIKKAUSPROFIILEISSA KÄYTETYT MERKINNÄT JA LYHENTEET Letot Rämeet WAL Warnstorfii -letto RHSR Ruohoinen sararäme CAL Campylium -letto VSR Varsinainen sararäme SRIL Scorpidium -rimpiletto LKNR Lyhytkorsinevaräme RIL Revolvens -rimpiletto TR Tupasvillaräme CRIL Calliergon richardsonii -rimpiletto PSR Pallosararäme KOL Koivuletto KR Korpiräme LUL Luhtaletto KGR Kangasräme LASU Lähdesuo IR Isovarpuinen räme VKR Vaivaiskoivuräme Nevat RR Rahkaräme (vanh.) LUN Luhtaneva KARR Kanervarahkaräme RHSN Ruohoinen saraneva VARR Variksenmarjarahkaräme VSN Varsinainen saraneva TURR Tupasvillarahkaräme ORIN Oligotrofinen rimpineva MURR Muurainrahkaräme MRIN Mesotrofinen rimpineva KER Keidasräme OLKN Ombrotrofinen lyhytkortinen neva KANR Kalvakkanevaräme MLKN Minerotrofinen lyhytkortinen neva RINR Rimpinevaräme OKN Oligotrofinen kalvakkaneva LR Lettoräme MKN Mesotrofinen kalvakkaneva SIN Silmäkeneva Korvet RN Rahkaneva (vanh.) VK Varsinainen korpi (vanh.) KARN Kanervarahkaneva VLK Varsinainen lettokorpi VARN Variksenmarja rahkaneva KOLK Koivulettokorpi TURN Tupasvilla rahkaneva LHK Lehtokorpi MURN Muurainrahkaneva RHK Ruoho- ja heinäkorpi TIHP Tihkupinnat KGK Kangaskorpi KUN Kuljuneva VTEK Varsinainen tervaleppakorpi RTEK Ruohoinen tervaleppäkorpi Muuttumat MSK Mustikkakorpi SOTK Soistuva turvekangas MRK Muurainkorpi KSMU Karhunsammalmuuttuma MKK Metsäkortekorpi RHTK Ruohoturvekangas KUK Kurjenpolvikorpi MTK Mustikkaturvekangas SAK Saniaiskorpi PTK Puolukkaturvekangas NK Nevakorpi VATK Varputurvekangas PAVI Pajuviita JATK Jäkäläturvekangas RAK Rääseikkö KH Kytöheitto PE Pelto (turvepohjainen) Lisämerkinnät TA Tuotantoalue LU Luonnontilainen YHJA Yhdyskuntajäte alue OJ Ojikko MU Muuttuma TK Turvekangas UK Uusiokäyttö 72

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 Turvelajit Värikoodi S Rahka (Sphagnum) Vihreä CS Carex-Sphagnum (sara-rahka) Vihreä BS Bryales-Sphagnum (ruskosammal-rahka) Vihreä C Sara (Carex) Oranssi SC Sphagnum-Carex (rahka-sara) Oranssi BC Bryales-Carex (ruskosammal-sara) Oranssi B Ruskosammal (Bryales) Violetti CB Carex-Bryales (sara-ruskosammal) Violetti SB Sphagnum-Bryales (rahka-ruskosammal) Violetti Turpeen lisätekijät ER Tupasvilla (Eriophorum) L Puuaines (Lignidi) N Varpuaines (Nanolignidi) EQ Korte (Equisetum) PR Järviruoko (Phragmites) SH Suoleväkkö (Scheuchzeria) TR Tupasluikka (Trichophorum) MN Raate (Menyanthes) ML Siniheinä (Molinia) SP Järvikaisla (Scirpus) SUON POHJALLA Liejut Mineraalimaalajeja JAMU Järvimuta SA Savi HLJ Hieno detrituslieju HS Hiesu KLJ Karkea detrituslieju HT Hieta SALJ Savilieju HK Hiekka HSLJ Hiesuinen lieju SR Sora MR Moreeni KI Kivikko LO Lohkareikko Kemiallisia saostumia (välikerroksina tai pinnassa/pohjalla) SISS Rautakarbonaatti (Sideriitti) LISS Suomalmi (Limoniitti) RASS Keltamulta (Rautaokra) VISS Sinimaa (Ferrofosfaatti, Vivianiitti) ALSS Aluna OSS oppleriitti MAATUNEISUUSPROFIILIT Maatuneisuus Värikoodi H1-3 Heikosti maatuneet pintaturpeet Tumman vihreä H4 Väliturpeet Keltainen H5-6 Kohtalaisen hyvin maatuneet turpeet Punainen H7- Hyvin maatuneet turpeet Vaalean ruskea 73

Tapio Muurinen ja Ilkka Aro 74

Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus Osa 1 75