Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2004
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 350 GEOLOGICAL SURVEY OF FILAD Report of Peat Investigation 350 KAAVILLA TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT OSA 2 Abstract: The peatlands and peat reserves in Kaavi Part 2 Espoo 2004 1
Kallinen, Riitta-Liisa 2004. Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 350, 28 sivua, 15 kuvaa, 1 taulukko ja 3 liitettä. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut vuosina 1976, 1982 ja 2001 Kaavin kunnan alueella 12 suota yhteispinta-alaltaan 555 ha. Tämä on noin 10 % kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Tutkituissa soissa on yhteensä 8,52 milj. suo-m 3 turvetta. Soiden keskisyvyys on 1,5 m, josta heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturpeen osuus on 0,1 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,9. Tutkituilla soilla on yli 1,5 metrin syvyistä aluetta 206 ha. Tämän alueen turvemäärä vastaa noin 70 % tutkittujen soiden turvemäärästä. Turpeesta on saravaltaista 27 %, rahkavaltaista 72 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Rämeet ovat yleisimpiä suotyyppejä. Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 8 % suotyyppihavainnoista. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,7 % märkäpainosta ja kuivaaineen määrä 88,5 kg/m 3. Turpeen keskimääräinen happamuus (ph) on 3,8, tuhkapitoisuus 3,4 % kuivapainosta ja rikkipitoisuus 0,36 % kuivapainosta. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg. Energiaturvetuotantoon soveltuvia alueita löytyi 10 suolta, yhteensä 128 ha. äiden soiden energiaturvevarat ovat yhteensä 1,86 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa 2,97 milj. GJ eli 0,83 milj. MWh. Ympäristöturvetuotantoon soveltuvia alueita on viidellä suolla, yhteensä 56 ha:n alalla. Ympäristöturpeen määrä on 0,48 milj. suo-m 3. Tutkitut suot eivät kuulu suojeluohjelmiin. Asiasanat: suo, turve, energia, Kaavi Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 KUOPIO Sähköposti: riitta-liisa.kallinen@gsf.fi ISB 951-690-883-7 ISS 1235-9440 2
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Kallinen, Riitta-Liisa 2004. Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2 - The peatlands and peat reserves in Kaavi, part 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 350, 28 pages, 15 figures, 1 table and 3 appendices. The Geological Survey of Finland studied 12 mires in the municipality of Kaavi in 1976, 1982 and 2001. Mires cover 555 hectares, which is 10 % of the mires over 20 hectares area in Kaavi, and contain about 8.52 million cubic meters of peat in situ. The mean depth of peat is 1.5 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 0.1 m in thickness. The mean humification degree (H) of peat is 4.9. The area deeper than 1.5 m covers 206 hectares and contains about 70 % of the total peat quantity. The portion of Sphagnum predominant peat is 72 %, Carex predominant peat 27 % and Bryales predominant peat 1 %. The most common site types are pine bogs. Pristine mires cover 8 % of the total peatland area. The average water content of peat is 90.7 % of wet weight and the dry bulk density is 88.5 kg/per m 3 in situ. The average ph value is 3.8, the average ash content of peat is 3.4 % of dry weight and sulphur content 0.36 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry peat is 20.9 MJ/kg. Altogether 10 mires covering 128 hectares were evaluated suitable for fuel peat production. The available amount of fuel peat is about 1.86 million m 3 in situ and energy content at 50 % moisture 2.97 million GJ or 0.83 million MWh. Five mires are suitable for horticultural peat production, covering 56 hectares. The quantity of horticultural peat is about 0.48 million m 3 in situ. The mires of Kaavi studied are not belonging to conservation programs. Key words: mire, peat, energy, Kaavi Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI- 70211 KUOPIO FILAD E-mail: riitta-liisa.kallinen@gsf.fi 3
4
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDATO... 7 TUTKIMUSMEETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 7 TUTKIMUSAIEISTO KÄSITTELY JA TULOSTEET... 9 ARVIOITIPERUSTEET... 9 TUTKITUT SUOT... 12 14. Rajarimpi... 12 15. Verkkosuo... 13 16. Pahkasuo... 14 17. Teerisuo E... 15 18. iskalamminsuo... 16 19. Silmälampi... 17 20. Teerisuo W... 19 21. Kylmäpuronsuo... 20 22. Hukkapuronsuo... 21 23. Römösärkkä... 22 24. Suurisuo... 23 25. evansaari... 24 TULOSTE TARKASTELUA... 25 Suot ja soistuminen... 25 Suoyhdistymät ja suotyypit... 25 Turvekerrostumat... 25 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon... 26 Soidensuojelu... 26 KIITOKSET... 26 KIRJALLISUUS... 28 LIITTEET 5
6
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 JOHDATO Kaavin kunta sijaitsee Itä-Suomen läänissä, Pohjois-Savon maakunnassa. Kaavin turvetutkimukset liittyvät Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tekemään turvevarojen inventointiin. Turvetutkimusten tarkoituksena on etsiä turvetuotantoon soveltuvia soita sekä selvittää käyttökelpoisten turvevarojen laatu ja määrä. Tutkimuksissa huomioidaan myös soiden ja turpeen muut käyttömahdollisuudet. Tutkimustulokset palvelevat soiden käyttäjiä ja antavat tietoja soiden soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Kaavin kunnassa on yli 20 hehtaarin soita 5 337 ha, mikä on noin 8 % kunnan maapinta-alasta (Lappalainen et al. 1980, Virtanen et al. 2003). Yli 20 ha:n kokoisia soita on 86 kpl, ja niiden keskikoko on 62 ha (Virtanen et al. 2003). Kunnan metsätieteellinen suoala on 8 800 ha (Tomppo et al. 1998). Vuosina 1976, 1982 ja 2001 Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Kaavilla yhteensä 25 suota, mikä on viidesosa kunnan yli 20 ha:n soiden pinta-alasta. Vuonna 1982 tutkitut suot (yht. 13 kpl) on julkaistu Luukkasen (1985) raportissa. Tässä raportissa julkaistaan loput tutkimustuloksista. Soiden yhteispinta-ala on 555 ha ja ne sijoittuvat kunnan pohjois- ja itäosiin (kuva 1). Turvetutkimusten kenttätyövaiheesta ovat vastanneet geologit Jukka Leino ja Ari Luukkanen. Tässä raportissa julkaistaan yleiskuvaus jokaisesta Kaavin alueella tutkitusta suosta, niiden turvemääristä ja soiden soveltuvuudesta turvetuotantoon. Geologian tutkimuskeskuksen turveinventoinnin kehittäminen ja maksullisuus -raportin (KTM, Energiaosasto 1990) mukaisesti yksityiskohtaisia tutkimustuloksia ei julkaista, vaan niitä voi tilata GTK:n Kuopion yksiköstä. Yksityiskohtaiset suoselosteet sisältävät mm. erilaisia suokarttoja, turvekerrostuman poikkileikkauskuvia sekä tarkempia tietoja turpeen laadusta, määrästä ja laboratorioanalyysien tuloksista. Tutkimustuloksia on mahdollista tilata palstoittain, soittain, kunnittain, maakunnittain tai vesistöalueittain. TUTKIMUSMEETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen ym.1984). Suot tutkittiin linjatutkimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan poikki on vedetty selkälinja ja sitä vastaan kohtisuoraan poikkilinjoja yleensä 200 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat merkitty maastoon paaluin. e ovat selkä- ja poikkilinjoilla 100 metrin välein. Tutkimuslinjalta ja erillisiltä syvyysmittauslinjoilta turvekerrostuman paksuus määritettiin kairaamalla 50 metrin välein. Pienet ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistemenetelmällä. Suon pinnan korkeuden ja laskusuhteiden selvittämiseksi tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaiselta tutkimuspisteeltä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys -% ja korkeus). Puustosta määritettiin puulajisuhteet prosenttiosuuksina sekä kehitys- ja tiheysluokka. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin turvekerroksen paksuus, pääturvelajit ja turpeen lisätekijät (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikko), turpeen kosteus (5- asteikko), tupasvillakuitujen määrä (6-asteikko) ja liekoisuus (%-osuus). Lisäksi määritettiin liejukerrostumat ja pohjamaalajit. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella soista otettiin tilavuustarkat laboratorionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa (Korpijaakko 1981). Turvenäytteistä määritettiin GTK:n turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus eli ph-arvo, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja tuhkapitoisuus. Osasta näytteistä on määritetty myös lämpöarvo ja rikkipitoisuus. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta ja tuhkapitoisuus prosentteina kuivan turpeen painosta 815 ± 25 C:ssa hehkutettuna. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan tur- 7
Kaavilla tutkitut suot 04.746 09 12 03 04.628 06 04.626 04.745 04.629 19 20 04.744 04.742 21 04.612 04.743 18 17 22 04.749 04.748 16 08 11 11 04.735 02 05 15 04.842 25 04.611 04.736 04.741 Ñ 23 24 04.772 04.355 04.618 Kaavi 04.771 04.731 333310 431101 Tutkitut suot Valuma-alue Tiet Rautatie Joet Järvet Pellot Suot 0 10km 04 06 05 04.724 04.721 07 04.781 04.782 04.783 09 04.725 04.726 422208 10 04.354 14 12 11 Kuva 1. Kaavilla tutkitut suot vesistöalueittain. 14. Rajarimpi Viinijärven vesistöalue/4.354 Sätösjoen va 15. Verkkosuo Saarijärven vesistöalue/4.748 Saarvanjoen va ja Sivakkajärven vesistöalue /4.772 Louhen va 16. Pahkasuo Saarijärven vesistöalue/4.748 Saarvanjoen va 17. Teerisuo E Saarijärven vesistöalue/4.749 Laitispuron-Kotkanpuron va 18. iskalamminsuo Saarijärven vesistöalue/4.749 Laitispuron-Kotkanpuron va 19. Silmälampi Saarijärven vesistöalue/4.744 Jurvasjoen va 20. Teerisuo W Saarijärven vesistöalue/4.744 Jurvasjoen va 21. Kylmäpuronsuo Saarijärven vesistöalue/4.744 Jurvasjoen va 22. Hukkapuronsuo Saarijärven vesistöalue/4.743 Pohjoisjoen va 23. Römösärkkä Sivakkajärven vesistöalue/4.771 Sivakkajärven a 24. Suurisuo Sivakkajärven vesistöalue/4.772 Louhen va 25. evansaari Sivakkajärven vesistöalue/4.771 Sivakkajärven a 8
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 peen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteistä LECO AC-300 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle turpeelle ja 50 %:n käyttökosteudessa olevalle turpeelle (MJ/kg). Turpeen rikkipitoisuus on analysoitu LECO SC- 132 -rikkianalysaattorilla. TUTKIMUSAIEISTO KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineistot on tallennettu atk:lle numeeriseen muotoon. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen et al. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän - tai syvyyskäyrän ja suon reunan - välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät on laskettu turvemäärillä painottaen. Maastossa havaitut lieko-osumat on muunnettu tilastollisesti kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin syvyyskerroksissa. Jokaisesta tutkitusta suosta on arkistoitu GTK:n turvearkistoon seloste ja piirretty kartta. Suoselosteissa on tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, laskusuhteista, pinta-aloista, syvyyksistä, suotyypeistä, ojitustilanteesta, turvelajeista ja turpeen maatuneisuudesta. Turvenäytteiden laboratoriomääritystulokset on esitetty taulukkomuodossa ja tuloksista on laadittu lyhyt yhteenveto. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty arvio, jossa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Suokartasta (kuva 2) ilmenee tutkimuslinjojen ja -pisteiden sijainti, turvekerrostuman paksuus tutkimuspisteillä, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus ja turpeen keskimaatuneisuus. Kartoille on myös piirretty suon syvyyskäyrät. Suon syvimmistä tutkimuslinjoista on piirretty poikkileikkausprofiileja (kuva 3), joista nähdään turvekerrostuman rakenne, turvelajit, maatuneisuus, pohjamaalajit ja suon kaltevuus. Yksityiskohtaisia suoselosteita, laboratoriotuloksia, erilaisia suokarttoja ja turvekerroksen poikkileikkausprofiileja voi tilata Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion yksiköstä. ARVIOITIPERUSTEET Turvekerrostuman paksuus, maatuneisuus ja turvelaji sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Energiaturpeiksi (polttoturpeiksi) soveltuvat saraturpeet sekä rahkaturpeet, joiden maatumisaste on vähintään H5. Polttoturpeen laatuohjeen (1991) mukaan turpeen tuhkapitoisuus ei saa ylittää 10 %:a, eikä rikkipitoisuus 0,3 %:a (liite 2). Arvioitaessa suon soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, rahkasammaltyyppiin ja turvekerrostuman paksuuteen. Tässä raportissa ympäristöturpeella ymmärretään kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu ympäristöturpeeksi, jos kerroksen paksuus on yli 0,6 m. Mikäli heikosti maatunut pintarahkakerros on ohut, voidaan se luokitella energiaturpeeksi, koska kunnostusvaiheessa kerros sekoittuu alla olevaan maatuneempaan turpeeseen ja voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 metriä. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa, vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Turvetuotannon ohella soiden käyttösuosituksissa on huomioitu myös suon säilyttäminen luonnontilaisena maisemallisten ja biologisten luontoarvojen takia. 9
A0-200m 4.9 5 / 10 5.6 6.0 3 / 33 4 / 31 3 / 35 6.2 5.7 5.5 5.1 2 / 34 5.6 3 / 32 3 / 3 5 / 24 3 / 295 / 34 6.0 5 / 30 4.0 6.06.5 6.6 0 / 28 5.0 0 / 4-310m 4.4 0 / 16 4.9 0 / 28 5.1 5.4 5 / 20 0 / 26 6.1 4.7 2 / 31 0 / 28 2 / 15 5.5 0 / 26 A375+270m A840m A725+270m RAJARIMPI, 1066, kl. 4222 11, Kaavi Turpeen paksuus 0-1m 1-2m 6.4 2/17 2-3m 3-4m Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus (dm) Saareke 0 100 200 300 400 500m Kuva 2. Esimerkki suokartasta. 10
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiilista. Merkkien selite liitteessä 3. 11
TUTKITUT SUOT 14. Rajarimpi Rajarimpi (kl. 4222 11) sijaitsee lähellä Kaavin, Outokummun ja Polvijärven kuntien rajaa, noin 32 km Kaavin keskustasta ja 8 km Kaavin Maarianvaaran kylältä kaakkoon (kuva 4). Suo rajoittuu moreenimuodostumiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, sillä suon läpi kulkee Syrjävaaran kylältä Louhivaaraan johtava metsäautotie. Suo on tutkittu vuonna 1976. Suo kuuluu Viinijärven vesistöalueeseen (4.354 Sätösjoen va). Suon pinta on 115 118 m mpy ja viettää kaakkoon 3 4 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Vaivionpuron ja Vuonosjoen kautta Viinijärveen. Tutkimuspisteistä on 67 % rämeellä ja 33 % korvessa. Suon keskiosa on isovarpurämeen muuttumaa. Suon reuna-alueilla yleistyvät kangasrämeen ja ruoho- ja heinäkorven muuttumat. Turvekerros on rahkavaltainen. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 34 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahkaturve (33 %), sararahkaturve (28 %) ja järvikortepitoinen sararahkaturve (14 %). Turvekerroksen pintaosassa on heikosti maatunutta rahkaturvetta ohut kerros (20 30 cm) tai se puuttuu kokonaan. Tämän alla on noin 1,5 metrin kerros sararahkaturvetta, jonka maatuneisuus vaihtelee kohtalaisesta hyvin maatuneeseen. Pohjakerroksena (~ 1 m) on heikosti maatunutta sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on keskimääräisesti ja yleisin pohjamaalaji on hiekka. Turpeen alla on paikoin ohuelti (3 20 cm) liejua. Suon länsiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet laboratoriomäärityksiä varten. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 89,4 %. Pohjaturvekerroksen heikosti maatuneen sararahkaturpeen vesipitoisuus on korkea, minkä vuoksi kuiva-aineen määrä on alhainen. Koko turvekerroksen kes- Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Rajarimmellä. 12
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 kimääräinen kuiva-aineen määrä on 100 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,7 % ja tehollinen lämpöarvo 21,2 MJ/kg. Turvenäytteiden rikkipitoisuudet ovat pintanäytteitä lukuun ottamatta korkeita ja ylittävät reilusti polttoturpeen laatuohjeen raja-arvon. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,51 %. Rajarimmellä on energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta 0,66 milj.suo-m 3 yli 1,5 metrin syvyisellä ja noin 33 ha:n laajuisella alueella. Turpeen energiakäyttöä heikentää korkea rikkipitoisuus ja pohjaturvekerroksen heikko maatuneisuus. 15. Verkkosuo Verkkosuo (kl. 4311 08) sijaitsee 25 km Kaavin keskustasta itä-koilliseen Juuka Luikonlahti maantien itäpuolella ja Halivaaran (Ukonvaaran) kylästä Hukkalaan johtavan maantien länsipuolella (kuva 5). Suo sijaitsee lähes Kaavin ja Juuan kuntien rajalla. Suon keskiosa tutkittiin ensimmäisen kerran vuonna 1976. Vuonna 2001 tutkimuksia laajennettiin suon itä- ja länsireunoille. Suon pohjois- ja länsipuolella on suuntautuneita (luode-kaakko) moreenimuodostumia. Muilta osin suo rajoittuu kumpumoreenimaastoon. Luoteispäästä suo vaihettuu Pahkasuoksi. Suon länsipuolella on Verkkolampi (171,7 m mpy). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät itäpuolella kulkevan paikallistien ja suota ympäröivien metsäautoteiden ansiosta. Suo sijoittuu vedenjakaja-alueelle: länsiosa kuuluu Saarijärven vesistöalueeseen (4.748 Saarvanjoen va) ja muu osa suosta Sivakkajärven vesistöalueeseen (4.772 Louhen va). Suon pinta on 178 197 m mpy. Suon keskiosan (A-linja) pohjoispää on rinnesuota ja suon pinta viettää luoteeseen jopa Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Verkkosuolla. 13
16 m/km, eteläosan vietto on loivempi (3,5 m/km). Vedet laskevat kohti Verkkolampea. Suon itäosan (B-linja) pinta viettää kaakkoon noin 5 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin etelään kääntyen sitten länteen astonpuroon, josta edelleen Soppeen (154,0 m mpy). Suon eteläosan (C-linja) pinta viettää pohjoisosassa luoteeseen noin 8 m/km ja eteläosassa kaakkoon noin 9 m/km. Pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin Verkkolampeen ja eteläosan etelään, josta astonpuron kautta Soppeen. Yli puolet tutkimuspisteistä on rämeellä ja loput jakautuvat tasaisesti avosuolle, korpeen ja turvekankaille. Suon keskiosa on tutkittu vuonna 1976. Vallitsevia suotyyppejä tuolloin olivat lyhytkortinen neva ja lyhytkortisen nevan muuttuma. Vuonna 2001 tutkimuksia laajennettiin suon keskiosan ympäristöön sekä pohjois- ja eteläosien kapeisiin lahdekkeisiin. Suotyypiltään nämä alueet ovat pääasiassa korpirämeen ja isovarpurämeen ojikkoa ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Suon eteläosassa esiintyy lisäksi varsinaisen korven ojikkoa ja ruohoturvekangasta ja pohjoisosassa korpirämeen muuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Suon keskiosan rinnesuoalue on luonnontilaista, muu osa suosta on ojitettu. Turpeesta on 57 % rahka- ja 43 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 20 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 14 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (15 %), puuainespitoinen sararahkaturve (11 %) ja rahkasaraturve (13 %). Turvekerroksen pintaosassa on heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Suon keskiosassa kerroksen keskipaksuus on jopa 1,2 m. Pohjaturvekerros muodostuu sararahkasta tai rahkasarasta, joka on maatuneisuudeltaan vaihtelevaa ja jossa on lisätekijöinä mm. puuta, kortetta ja järviruokoa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Liekoja on vähän ja yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tilavuustarkat turvenäytteet on otettu suon kaakkoispäästä. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 89,8 % ja kuiva-aineen määrä 91 kg/m 3. Pohjaturvekerroksesta otettujen näytteiden tuhkapitoisuudet ovat huomattavan korkeita (13 27 %). Korkean tuhkapitoisuuden vuoksi turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on alhainen, keskimäärin 19,3 MJ/kg. Turvenäytteiden rikkipitoisuudet ovat korkeita, keskimäärin pitoisuus on 0,30 % eli sama kuin polttoturpeen laatuohjeen rikkipitoisuuden raja-arvo. Verkkosuolla on 1,5 metrin syvyisellä ja 39 ha:n alueella energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Tuotantokelpoinen turve on kolmessa eri altaassa ja turvemäärä on yhteensä 0,58 milj. suo-m 3. Suon keskiosan heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu ympäristöturpeeksi. Tuotantokelpoista aluetta on noin 16 ha ja turvemäärä on 0,19 milj. suo-m 3. Suon pohjois- ja eteläosat ovat muodoltaan kapeita ja lahdekkeisia ja soveltuvat siten heikommin tuotantoon. Tuotantoa vaikeuttaa turpeen korkea tuhka- ja rikkipitoisuus. Lisäksi suon kuivatusta saattavat vaikeuttaa suon pinnan korkeuserot. 16. Pahkasuo Pahkasuo (kl. 4311 08) sijaitsee 25 km Kaavin keskustasta itä-koilliseen Juuka Luikonlahti maantien itäpuolella ja Ukonvaaran kylältä Hukkalaan johtavan maantien eteläpuolella (kuva 6). Suo sijaitsee lähes Kaavin ja Juuan kuntien rajalla. Suon lounaispuolella on Verkkolampi ja pohjoispäästään suo rajoittuu Pahkalampeen. Muilta osin suota ympäröi luode-kaakkosuuntaiset ja kumpumaiset moreenimuodostumat. Pohjoisosistaan suo vaihettuu Rajasuoksi ja kaakossa Verkkosuoksi. Kulkuyhteydet ovat hyvät paikallistiestön ja suon itä- ja länsipuolella kulkevien metsäautoteiden ansiosta. Suo kuuluu Saarijärven vesistöalueeseen (4.748 Saarvanjoen va). Suon pinta on 172 178 m mpy ja viettää pohjoisosassa luoteeseen ja eteläosassa kaakkoon noin 8 m/km. Suon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin Pahkalampeen (175,9 m mpy), josta edelleen Louhipuroa pitkin Halijärveen (157,1 m mpy). Suon eteläosan vedet laskevat ojia pitkin Verkkolampeen (171,7 m mpy). Tutkimuspisteistä suurin osa (72 %) on rämeellä, loput ovat korvessa ja turvekankaalla. Suon pohjoisosassa yleisiä suotyyppejä ovat korpirämeen, isovarpurämeen ja rahkarämeen ojikot, keskiosa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Suon eteläosassa ja reuna-alueilla varsinaisen korven ojikko on yleinen. Suon eteläpäässä esiintyy ruohoturvekangasta. Suo on kokonaan ojitettu. Turpeesta on 74 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat suoleväkköpitoinen rahkasaraturve (24 %) ja rahkasaraturve (22 %). Suon pinnassa on ohut kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tämän alla on heikosta kohtalaiseen maatunutta saravaltaista turvetta ja pohjakerroksena (~1 14
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 m) on paikoin hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Liekoja on vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suon pohjois- ja eteläpäässä turvekerroksen alla on paksuja liejukerrostumia (170 230 cm), suon keskiosassa liejukerrokset ovat ohuempia (10 30 cm). Suon keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet laboratoriomäärityksiä varten. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on korkea (92,1 %), minkä vuoksi kuiva-ainemäärä jää alhaiseksi (73 kg/m 3 ). Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,6 %, tehollinen lämpöarvo 21,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,20 %. Pahkasuon yli 1,5 metrin syvyinen alue on yhtenäinen ja tämän alueen turve soveltuu energiaturpeeksi 16 ha:n alalta. Tuotantokelpoista turvetta on 0,30 milj. suo-m 3. Suon keskiosassa turvekerroksen pinnassa on heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka soveltuu ympäristöturpeeksi, mutta ala on liian pieni tuotantoa ajatellen. Suon pohjois- ja eteläosan paksut liejukerrokset vaikeuttavat tuotantoa. Lisäksi suon kuivatusta saattaa vaikeuttaa suota ympäröivät lammet. Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Pahkasuolla. 17. Teerisuo E Teerisuo E (kl. 4311 08) sijaitsee 20 km Kaavin keskustasta koilliseen, lähellä Kaavin ja Juuan kuntien rajaa (kuva 7). Suota ympäröi jyrkkärinteiset moreenimäet. Suon koillispuolella on Riihipuro, Siikalampi ja Saarvanjoki, jotka laskevat suon luoteispuolella virtaavaan Vaikkojokeen. Kulkuyhteydet ovat hyvät suon eteläpuolelle tulevan metsäautotien ansiosta. Suo kuuluu Saarijärven vesistöalueeseen (4.749 Laitispuron-Kotkanpuron va). Suon pinta on 128 133 m mpy ja viettää luoteeseen noin 6 m/km. Vedet laskevat ojia myöten suon eteläpuolen Isoon Riihilampeen (119,3 m mpy), josta edelleen Riihipuroa ja Akonpuroa pitkin länteen Laitislammen ja Laitispuron kautta Vaikkojokeen. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteistä suurin osa on rämeellä (78 %), loput ovat avosuolla ja korvessa. Suon luonnontilaisella itäosalla yleisiä suotyyppejä ovat lyhytkortinen neva ja tupasvillaräme. Suon länsiosa on pääasiassa isovarpurämeen, korpirämeen ja tupasvillarämeen ojikkoa. 15
Turpeesta on 82 % rahkavaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 28 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillapitoinen rahkaturve (22 %), puuainespitoinen sararahkaturve (18 %), rahkaturve (14 %) ja tupasvillapitoinen sararahkaturve (12 %). Suon pintaosassa on vajaa metrin kerros heikosti maatunutta tupasvillapitoista rahkavaltaista turvetta. Tämän alla on kohtalaisesti maatunutta (H 5 7) sararahkaturvetta, jossa on paikoin välikerroksina heikommin maatunutta (H 4 5) saravaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,2. Liekoja on keskimääräisesti. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suon keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen vesipitoisuus on erityisesti pintanäytteissä korkea, sitä vastoin näiden näytteiden kuiva-ainemäärät ovat alhaisia. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 92,5 % ja kuiva-ainemäärä 84 kg/m 3. Turpeen tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat alhaiset. Turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 21,6 MJ/kg. Teerisuon yli 1,5 metrin syvyisellä ja noin 12 ha:n alalla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Energiaturvetta on kahdessa eri altaassa yhteensä 0,12 milj. suo-m 3. Suon pintaosassa on heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka soveltuu yli 2 metrin syvyiseltä osalta ja noin 8 ha:n alalta ympäristöturpeeksi. Turvemäärä on 0,05 milj. suo-m 3. Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Teerisuolla (E). 18. iskalamminsuo iskalamminsuo (kl. 4311 08) sijaitsee 18 km Kaavin keskustasta koilliseen, Kaavin iinivaaran kylältä Vaikkojoen Rakkinekoskelle johtavan tien varrella (kuva 8). Suo on kapea allas jyrkkärinteisten Paljakanvuoren (187,8 m mpy) ja Hongikkokankaan (n. 140 m mpy) välissä. Suon kaakkoispäässä on iskanlampi (128,3 m mpy) ja lisäksi suon itäpuolella on pieniä lampia: Keskimmäinen iskanlampi (131,5 m mpy) ja Pieni iskanlampi (131,0 m mpy). Suon ja iskanlammen itäreunaa myötäilee kapea pitkittäisharju, jonka päällä kulkee metsäautotie. Suo kuuluu Saarijärven vesistöalueeseen (4.749 Laitispuron-Kotkanpuron va). Suon pinta on 123 131 m mpy ja viettää pohjois- ja keskiosista luoteeseen noin 10 m/km ja eteläosasta kaakkoon noin 4 m/km. Pohjois- ja keskiosien vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Akonpuron kautta Laitislampeen ja edelleen Laitispuroon, joka laskee länsipuolella virtaavaan Vaikkojokeen. Suon eteläosan vedet 16
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 laskevat ojituksia pitkin iskanlampeen. Tutkimuspisteistä 77 % on rämeellä, loput ovat korvessa ja turvekankaalla. Yleisimpiä suotyyppejä ovat isovarpurämeen, tupasvillarämeen ja varsinaisen korven ojikot. Suon keskiosassa on pieni luonnontilainen alue, muilta osin suo on ojitettu. Turvekerros on rahkavaltainen. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 44 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (30 %), puuainespitoinen sararahkaturve (28 %), puuainespitoinen rahkaturve (16 %) ja tupasvillapitoinen rahkaturve (11 %). Suon keskiosan heikosti maatunut, tupasvillapitoinen rahkavaltainen pintaturvekerros on paksu (> 1 m). Pintaturpeen alla on keskinkertaisesti tai hyvin maatunutta puuainespitoista rahka- ja sararahkaturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Liekoja on keskimääräisesti. Suon yleisin pohjamaalaji on hiekka. Suon kaakkoispäästä on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,5 %. Turpeen kuiva-aineen määrä vaihtelee välillä 69 118 kg/m 3. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % ja tehollinen lämpöarvo 21,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on muutamissa näytteissä korkea, keskimäärin se on sama kuin polttoturpeen laatuohjeen raja-arvo (0,30 %). Turvekerroksen pintaosan heikosti maatunut rahkaturve soveltuu yli 2 metrin syvyiseltä ja 6 ha:n kokoiselta alalta ympäristöturpeeksi. Ympäristöturpeeksi soveltuva turvemäärä on noin 0,07 milj. suo-m 3. Tämän alle jää kerros (~1 m) energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta, turvemäärältään noin 0,05 milj. suo-m 3. Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti iskalamminsuolla. 19. Silmälampi Silmälampi (kl. 4311 05) sijaitsee 13 km Kaavin keskustasta koilliseen. Silmälampi on muodoltaan kapea suoalue, joka rajoittuu moreenipeitteisiin kallioihin (kuva 9). Suon keskiosassa on Silmälampi. Suon etelä-kaakkoispuolella on atura- 2000-verkostoon kuuluva vanhojen metsien suojelukohde Jurvasenpuron metsä. Myös luonnontilainen Jurvasenpuro, joka virtaa suon eteläpuolella, kuuluu suojelukohteisiin (Pohjois-Savon ympäristökeskus 2004). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät ympäröivien maanteiden ja metsäautoteiden ansiosta. Suo kuuluu Saarijärven vesistöalueeseen (4.744 Jurvasjoen va). Suon pinta on 148,5 154 m mpy ja 17
viettää kaakkoon noin 5 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Jurvasenpuroon, joka laskee edelleen kaakkoon kohti Kärenjärveä. Tutkimuspisteistä 67 % on rämeellä, loput ovat avosuolla ja korvessa. Yleisimmät suotyypit ovat korpirämeen ja varsinaisen korven ojikot. Suo on kokonaan ojitettu. Turpeesta on 71 % rahka- ja 29 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 23 % ja varpuainesta sisältävien 14 %. Yleisimmistä turvelajeista suoleväkköpitoisia sararahkaja rahkasaraturpeita on yhteensä (27 %) ja puuainespitoista sararahkaturvetta (21 %). Turvekerroksen pintaosassa on vaihtelevan paksuinen kerros heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Tämän alla, pohjaturpeena on heikosti tai kohtalaisesti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta, jossa on yleisesti lisätekijänä suoleväkköä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Turvekerroksen alla, suon syvänteissä on jopa yli 2 metrin paksuisia liejukerrostumia. Suon keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 92,0 % ja kuiva-ainemäärä 73 kg/m 3. Turpeen tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat alhaiset. Turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 20,7 MJ/kg. Suon pintaosan heikosti maatunut rahkavaltainen turve ei sovellu ympäristöturpeeksi, koska kerros on paikoin hyvin ohut. Pintarahkan alla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta kahdessa eri altaassa yli 1,5 metrin syvyisellä alueella ja noin 10 ha:n alalla. Tuotantokelpoisen energiaturpeen määrä on 0,12 milj.suo-m 3. Energiaturve on paikoin heikosti maatunutta, mikä heikentää turpeen laatua. Lisäksi suon kapea muoto, tuotantoon soveltuva pieni ala, paksut pohjaliejukerrostumat ja suon sijainti atura-2000-verkostoon kuuluvan alueen läheisyydessä vaikeuttavat tuotantoa. Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Silmälammella. 18
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 20. Teerisuo W Teerisuo W (kl. 4311 05) sijaitsee 13 km Kaavin keskustasta koilliseen ja Kaavin Kortteisen kylältä noin 5 km pohjoiseen (kuva 10). Suo on moreenipeitteisten kalliomäkien ympäröimä ja rikkoma. Suon pohjoisosan halki virtaa Kangasjoki ja eteläpuolella Kärenjärveen laskeva Jurvasenpuro. Suo sijoittuu metsäautoteiden varrelle. Suo kuuluu Saarijärven vesistöalueeseen (4.744 Jurvasjoen va). Suon pinta on 126 133 m mpy ja viettää koilliseen noin 3 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin Kangasjokeen, joka laskee Mustalammen, Mustapuron ja Välijärven kautta Kärenjärveen. Suo on mahdollista kuivattaa ojittamalla. Tutkimuspisteistä suurin osa on rämeellä (81 %), loput ovat avosuolla, korvessa ja turvekankaalla. Suon keskiosassa yleisiä suotyyppejä ovat isovarpurämeen ojikot ja muuttumat. Reuna-alueilla esiintyy varsinaisen korven ja korpirämeen ojikkoa sekä ruohoturvekangasta. Suo on kokonaan ojitettu. Turpeesta on 73 % rahkavaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 41 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahka- (24 %) ja sararahkaturve (14 %). Turvekerroksen pintaosassa on heikosti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta, jossa on lisätekijänä tupasvillaa. Pohjakerroksena on heikosta kohtalaiseen maatunutta puuainespitoista sararahka- ja rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Suon pohjoisosan kapeissa lahdekkeissa, turpeen alla on jopa 2 3 metrin paksuisia liejukerroksia. Suon keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen kuiva-aineen määrä ja tehollinen lämpöarvo ovat korkeita. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 89,4 % ja tuhkapitoisuus 1,8 %. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus (0,35 %) ylittää polttoturpeen laatuohjeen raja-arvon. Teerisuon keskiosa soveltuu tuotantoon. Suon pohjois- ja itäosat eivät sovellu, koska ne ovat muodoltaan saarekkeiden rikkomia, kapeita ja lah- Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Teerisuolla (W). 19
dekkeisia. Suon keskiosan heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros soveltuu ympäristöturpeeksi noin 16 ha:n alalta. Turvemäärä on 0,09 milj. suo-m 3. Energiaturpeeksi soveltuu pintaturpeen alla oleva yli 1,5 m syvyinen alue, jonka ala on noin 18 ha ja turvemäärä 0,28 milj. suo-m 3. 21. Kylmäpuronsuo Kylmäpuronsuo (kl. 4311 05) sijaitsee 14 km Kaavin keskustasta koilliseen. Suo muodostuu kahdesta eri altaasta ja rajoittuu pääasiassa moreenipeitteisiin kallioihin (kuva 11). Suon itäosan halki virtaa Kärenjärveen laskeva Kangasjoki. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, koska suo sijaitsee Kortteisen kylältä Säyneiselle johtavan maantien varrella. Lisäksi suon ympäristössä on metsäautoteitä. Suo tutkittiin ensimmäisen kerran v. 1982 ja tutkimuksia jatkettiin v. 2001. Suo kuuluu Saarijärven vesistöalueeseen (4.744 Jurvasjoen va). Suon pinta on 111 117 m mpy ja viettää kaakkoon; länsiosa noin 3,5 m/km ja itäosa noin 1,5 m/km. Länsiosan vedet laskevat Kylmäpuroa pitkin Jurvasenpuroon, joka laskee edelleen Ylä-Mustalampeen. Suon itäosan vedet laskevat ojia ja Kangasjokea pitkin Mustalampeen. Molempien suoaltaiden laskuvedet päätyvät lopulta Kärenjärveen. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hy-vät. Tutkimuspisteistä suurin osa (59 %) on turvekankaalla, loput ovat rämeellä, korvessa ja pellolla. Suon länsiosassa esiintyy yleisesti varputurvekangasta, jonkin verran myös pallosararämeen ja ruoho- ja heinäkorven muuttumaa. Suon itäosa on puolukkaturvekangasta ja kangaskorven muuttumaa. Suo on ojitettu kokonaan. Turpeesta on 35 % rahka-, 60 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 32 % ja varpuainesta sisältävien 30 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahka- (17 %), varpuainespitoinen rahkasara- (11 %) ja sararahkaturve (10 %). Turvekerrostuman pintaosan heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros on ohut. Tämän alla on H 4 8 maatunutta pääasiassa saravaltaista turvetta, jossa on lisätekijöinä puuainesta ja varpua. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,8. Liekoja on runsaasti. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suon länsiosassa ja itäosan pohjoispäässä turpeen alla on 10 50 cm:n paksuisia liejukerroksia. Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kylmäpuronsuolla. 20
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 Suon länsiosan keskeltä on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,8 % ja kuiva-aineen määrä 92 kg/m 3. Turpeen tuhkapitoisuus on pieni ja rikkipitoisuus alle polttoturpeen laatuohjeen raja-arvon. Turpeen keskimääräinen tehollinen lämpöarvo on 21,2 MJ/ kg. Kylmäpuronsuon itäosa on liian matala tuotantoa ajatellen. Suon länsiosan hyvin maatunut saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi yli 1,5 metrin syvyiseltä, noin 10 ha:n alalta. Turvemäärä on 0,16 milj. suo-m 3. Turvekerrostuman runsas liekoisuus saattaa vaikeuttaa tuotantoa. 22. Hukkapuronsuo Hukkapuronsuo (kl. 4311 02) sijaitsee noin 7 km Kaavin keskustasta koilliseen. Suon luoteisosan halki kulkee Kaavi Kortteinen maantie (kuva 12). Suo rajoittuu moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Suon eteläreunalla on käytöstä poistettu kaatopaikka. Suo kuuluu Saarijärven vesistöalueeseen (4.743 Pohjoisjoen va). Suon pinta on 141 142,5 m mpy ja viettää suon keskiosaa kohti noin 4 m/km. Vedet laskevat ojia ja suon läpi virtaavaa Hukkapuroa pitkin etelään, arislammen kautta Pohjoisjokeen ja edelleen Saarijärveen. Tutkimuspisteistä on 64 % rämeellä, 27 % korvessa ja 9 % turvekankaalla. Suo on pääasiassa isovarpurämeen, tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Luoteispäässä esiintyy myös varsinaisen korven ojikkoa. Suo on kokonaan ojitettu. Turpeesta on 72 % rahkavaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 30 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen sararahkaturve (30 %), rahkasaraturve (22 %), tupasvillapitoinen rahkaturve (19 %) ja sararahkaturve (12 %). Turvekerrostuman pintaosan heikosti maatunut rahkaturvekerros on ohut. Tämän alla oleva turve on kohtalaisesti maatunutta, pääasiassa puuainespitoista sararahkaa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 6,0. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, moreeni ja hiek- Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Hukkapuronsuolla. 21
ka. Turvekerroksen alla on liejukerroksia, paksuimmillaan (~ 2 m) kerrokset ovat suon keskiosassa. Suon keskiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 91,8 %, tuhkapitoisuus 2,6 %, rikkipitoisuus 0,17 % ja tehollinen lämpöarvo 20,8 MJ/kg. Kuiva-aineen määrä on muutamissa näytteissä hyvin alhainen, keskimäärin kuiva-ainetta on 74 kg/m 3. Hukkapuronsuon turve soveltuu energiaturpeeksi. Tuotantoon soveltuvan yli 1,5 metrin syvyisen suon ala on 7 ha ja turvemäärä on 0,12 milj. suo-m 3. Heikosti maatunut ohut pintarahkakerros on laskettu mukaan energiaturpeeksi soveltuvaan kerrokseen. Suon keskiosan paksut liejukerrokset saattavat vaikeuttaa tuotantoa. 23. Römösärkkä Römösärkkä (kl. 4311 07) sijaitsee Kaavin keskustasta 17 km itään, Luikonlahti-Juuka maantien varrella (kuva 13). Suo on muodoltaan lahdekkeinen ja moreenisaarekkeiden rikkoma. Suo rajoittuu hiekkamoreenipeitteisiin kalliomäkiin. Suon itäreunalla on pieni peltoalue. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät pohjoispuolella kulkevien maanteiden ja eteläpuolen metsäautotiestön ansiosta. Suo kuuluu Sivakkajärven vesistöalueeseen (4.771 Sivakkajärven a). Suon pinta on 121 126 m mpy ja viettää etelä-lounaaseen noin 7 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin lounaispuolella virtaavaan Kutujokeen, joka laskee Sivakkajärveen. Tutkimuspisteistä 82 % on turvekankaalla, loput ovat rämeellä, korvessa ja pellolla. Suo on pääasiassa varpu- ja puolukkaturvekangasta. Suo on kokonaan ojitettu. Turpeesta on 82 % rahkavaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen rahkaturve (23 %), sararahkaturve (19 %) ja puuainespitoinen sararahkaturve (13 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Liekoja on runsaasti. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Turvekerroksen alla on vaihtelevan paksuisia (10 260 cm) liejukerroksia, paksuimmat kerrokset ovat peltoalueen pohjoispuolella. Suon länsiosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Römösärkällä. 22
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 86,0 %, tuhkapitoisuus 5,5 % ja tehollinen lämpöarvo 21,5 MJ/kg. Turpeen kuiva-aineen määrä on korkea (ka. 129 kg/m 3 ) ja samoin rikkipitoisuus, joka ylittää reilusti polttoturpeen laatuohjeen rikkipitoisuuden raja-arvon. Römösärkkä on muodoltaan lahdekkeinen ja moreenisaarekkeiden rikkoma ja ei siksi sovellu turvetuotantoon. 24. Suurisuo Suurisuo (kl. 4311 07) sijaitsee noin 18 km Kaavin keskustasta itään, Luikonlahti-Juuka maantien itäpuolella (kuva 14). Muodoltaan kapea ja lahdekkeinen suo rajoittuu saarekemaisiin moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät, sillä suon länsipuolella on Syrjävaaraan johtava maantie ja itäpuolella yksityistie. Suo kuuluu Sivakkajärven vesistöalueeseen (4,772 Louhen va). Suon pinta on 122 125 m mpy ja viettää kaakkoon noin 4 m/km. Vedet laskevat ojia pitkin eteläpuolen Lemilahden ja Välijärven kautta Sivakkajärveen. Suurin osa (76 %) tutkimuspisteistä on turvekankaalla, loput ovat rämeellä ja korvessa. Pääsuotyyppi on puolukkaturvekangas. Suo on ojitettu kokonaan. Turpeesta on 86 % rahkavaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 41 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 14 % ja varpuainesta sisältävien 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuainespitoinen rahkaturve (36 %), rahkaturve (13 %) ja tupasvillapitoinen rahkaturve (10 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Liekoja on keskimääräisesti. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suon etelä- ja itäosan syvänteissä on 10 90 cm:n paksuisia liejukerroksia. Suon eteläosasta on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 92,4 % ja tuhkapitoisuus 2,5 %. Turpeen kuivaainemäärä, samoin kuin tehollinen lämpöarvo on alhainen. Turpeen rikkipitoisuus on korkea, keskimäärin 0,45 %. Suurisuo ei sovellu tuotantoon kapean ja lahdekkeisen muotonsa vuoksi. Lisäksi turvekerroksen paksuus on hyvin vaihteleva. Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Suurisuolla. 23
25. evansaari evansaari (kl. 4311 07) sijaitsee 17 km Kaavin keskustasta itään, lähes Luikonlahti Juuka maantien varrella (kuva 15). Suo rajoittuu kaakkoisosastaan Isoon Lauttalampeen (127,6 m mpy) ja muilta osin rikkonaisiin moreenipeitteisiin kalliomäkiin. Välittömästi suon itäpuolella on noin 35 metriä ympäristöään korkeammalle kohoava Lauttavuori, joka on atura-2000-verkostoon kuuluvan iinivaaran serpentiniittikohteiden eteläisin osa (Pohjois-Savon ympärisökeskus 2004). Suon itäreunalla on pieni peltoalue. Kulkuyhteydet ovat hyvät suota ympäröivien metsäautoteiden ansiosta. Suo kuuluu Sivakkajärven vesistöalueeseen (4,771 Sivakkajärven a). Suon pinta on 128 132 m mpy ja viettää kaakkoon noin 4 m/km. Vedet laskevat suon reunaojia pitkin Isoon Lauttalampeen, joka laskee Kutujokea pitkin lounaaseen ja kohti Sivakkajärveä. Suo on mahdollista kuivattaa ojittamalla. Tutkimuspisteistä suurin osa (73 %) on turvekankaalla, loput ovat avosuolla ja rämeellä. Suon luonnontilaisella keskiosalla yleisiä suotyyppejä ovat rahkaräme, lyhytkortinen nevaräme, varsinainen sararäme ja varsinainen saraneva. Suon reunaalueet ovat vanhoja ojitusalueita ja näillä alueilla yleinen suotyyppi on varputurvekangas. Turpeesta on 88 % rahka-, 7 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävien 12 % ja varpuainesta sisältävien 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (31 %) ja sararahkaturve (19 %). Turvekerroksen pintaosassa on heikosti maatunutta tupasvillapitoista rahkaturvetta, suon keskiosassa kerros on jopa 1,5 m paksu. Tämän alla oleva turve on maatuneisuudeltaan ja turvelajeiltaan vaihteleva (rahka, sararahka ja rahkasara), jossa on lisätekijöinä puuta ja järviruokoa. Pohjakerroksena on paikoin heikosti maatunutta ruskosammalvaltaista turvetta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,3. Liekoja on keskimääräisesti. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Suon itä- ja länsiosan syvänteissä turvekerroksen alla on liejukerroksia. Suon itäosassa liejukerros on jopa 430 cm:n paksuinen ja muutamilla pisteillä liejun alla on myös 130 280 cm:n paksuisia doppleriittisaostumia. Suon itäosan syvänteestä on otettu tilavuustarkat turvenäytteet. Turpeen vesipitoisuus on muutamissa näytteissä korkea, keskimäärin se on 92,4 %. Kuiva-aineen määrä on keskimäärin 74 kg/m 3, tuh- Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti evansaarella. 24
Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 kapitoisuus 2,1 % ja tehollinen lämpöarvo 20,2 MJ/kg. Turpeen rikkipitoisuus (0,26 %) on alle polttoturpeen laatuohjeen raja-arvon. evansaaren yhtenäisellä itäosalla, yli 1,5 metrin syvyisellä ja noin 10 ha:n alalla on tuotantoon soveltuvaa turvetta. Tämän alueen pintakerros soveltuu ympäristöturpeeksi, turvemäärältään 0,08 milj. suo-m 3 ja pohjakerros energiaturpeeksi, turvemäärältään 0,13 milj. suo-m 3. Suon länsiosa ei sovellu tuotantoon, koska se on muodoltaan hyvin kapea ja lahdekkeinen. Suon itä- ja poh-joispuolella on atura-2000-verkostoon kuuluva alue iinivaaran serpentiniittikohteet. Alueella on useita suojeltavia luontokohteita ja valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisia kasvilajeja (Pohjois-Savon ympäristökeskus 2004). TULOSTE TARKASTELUA Suot ja soistuminen Kaavin kunnassa on yli 20 hehtaarin kokoisia soita 5 337 ha, mikä on noin 8 % kunnan maapintaalasta (Lappalainen et al. 1980, Virtanen et al. 2003). Kaavin soita on tutkittu vuosina 1976, 1982 ja 2001. Tässä raportissa julkaistaan yhteensä 12 suon, yhteispinta-alaltaan 555 ha:n tutkimustiedot (liite 1). Kaavilla tutkittujen soiden keskikoko on 46 ha ja soista suurimpia ovat Verkkosuo 84 ha ja Teerisuo 80 ha (kl 4311 05). Aiemmin Kaavin soista julkaistun raportin (Luukkanen 1985) ja tämän raportin tutkimusala on yhteensä 1 110 ha, mikä on noin 20 % kunnan yli 20 ha:n soiden kokonaisalasta. Kaavin suot kuuluvat Vuoksen vesistöalueeseen, joka jakautuu mm. Juojärven reitin ja Oriveden- Pyhäselän vesistöalueisiin. Alueen maisemalle ovat tyypillisiä luode-kaakkosuuntaiset kumpumoreenijaksot ja lukuisat kalliomäet ja -paljastumat. Suot ovat syntyneet mäkien välisiin painanteisiin ja ovat siksi muodoltaan pieniä, kapeita ja rikkonaisia. Alueelle on myös tyypillistä pienten vesistöjen runsaus. Soiden muodostuminen Kaavin alueella alkoi jäätikön perääntymisen jälkeen noin 11000 vuotta sitten. Yleisin soistumismuoto on metsämaan soistuminen. Tämä voidaan päätellä puupitoisesta soiden pohjaturpeesta. Useimmat alueen soista ovat syntyneet myös vesistöjen umpeenkasvun seurauksena, mistä kertoo liejujen määrä soiden pohjalla. Kaavin soiden tutkimuspisteistä 18 %:lla on pohjaliejuhavaintoja. Tutkittujen soiden pohjamaalajihavainnoista 45 % on hiekkaa, 39 % moreenia ja 8 % hienoainesta (hietaa ja hiesua). Suoyhdistymät ja suotyypit Suoyhdistymällä tarkoitetaan soiden kasviyhdyskuntien samankaltaisuutta, joka on syntynyt eri soiden samanlaisen hydrologian ja kasvien ravinteiden saannin seurauksena. Kaavin alue sijoittuu viettokeitaiden ja Pohjanmaan aapasoiden vaihettumisvyöhykkeeseen (Ruuhijärvi 1983). Kaavin soilla määritetyistä suotyypeistä on laskettu pinta-alalla painotetut keskiarvot. Yli puolet (52 %) suotyypeistä on rämeitä. Avosoita on 5 %, korpia 13 %, turvekankaita 29 % ja peltoja 1 %. Luonnontilaisia suotyyppejä on yhteensä 8 %, ojikkojen osuus on 28 % ja muuttumien 34 %. Lähes kaikki tutkituista soista on ojitettu kokonaan. Osittain luonnontilaisia soita ovat Verkkosuo, Teerisuo (E), iskalamminsuo ja evansaari. Turvekerrostumat Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,5 m. Syvin suo on Pahkasuo, jonka keskisyvyys on 1,8 m. Tutkituilla soilla on yli metrin syvyistä aluetta 339 ha, yli 1,5 metrin aluetta 206 ha ja yli kahden metrin aluetta 160 ha. Soiden turpeista on saravaltaista 27 %, rahkavaltaista 72 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Koko turvemäärästä puuainespitoisia turpeita on 30 %, tupasvillapitoisia on 12 % ja varpuainespitoisia 7 %. Heikosti maatuneen pintaturvekerroksen keskimääräinen paksuus on vain 0,1 m, välikerroksen (H4 maatunut) 0,3 m ja pohjakerroksen 1,1 m. Turvekerrostumien keskimaa- 25
tuneisuus on 4,9 ja polttoturpeeksi soveltuvien kerrosten 5,4. Kaikilta soilta on otettu tilavuustarkkoja turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten. Turvekerrostumien keskimääräinen vesipitoisuus on 90,7 % märkäpainosta ja kuiva-aineen määrä 88,5 kg/m 3. Turpeen keskimääräinen happamuus (ph) on 3,8 ja tuhkapitoisuus 3,4 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,36 % ja ylittää polttoturpeen laatuohjeen rajaarvon (liite 2). Yksittäisistä soista Teerisuolla (W), Verkkosuolla, Römösärkällä, Suurisuolla, iskalamminsuolla ja Rajarimmellä turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus $ 30 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,2 MJ/kg. Kaavilla tutkittujen soiden turvemäärä on 8,52 milj. suo-m 3, tästä yli 1,5 metrin alueella on 5,84 milj. suo-m 3 ja yli kahden metrin syvyisellä alueella 4,62 milj. suo-m 3. Soiden soveltuvuus turvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuvat suot ja tuotantoalat, turvemäärät sekä energiasisällöt on esitetty taulukossa 1. Tutkituista soista energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta on 10:llä suolla, yhteensä 128 ha. Energiaturvevarat ovat yhteensä 1,86 milj. suo-m 3 eli noin 14 500 m 3 /ha. Energiaturvetuotantoon soveltuvien soiden kuivan turpeen energiasisältö on yhteensä 3,35 milj. GJ eli 0,93 milj. MWh. Hyödyntämiskelpoista ympäristöturvetta on Verkkosuolla, Teerisuolla (E), iskalamminsuolla, Teerisuolla (W) ja evansaarella, yhteensä 56 ha. Ympäristöturpeen määrä on yhteensä 0,48 milj. suo-m 3. Römösärkällä ja Suurisuolla ei ole tuotantoon soveltuvaa turvetta. Kaavin soiden tuotantokäyttöä vaikeuttaa soiden pienialaisuus, kapeus ja rikkonaisuus. Lisäksi useimpien soiden turpeen rikkipitoisuusarvot ovat korkeita. Tuotantoa vaikeuttaa myös useimpien soiden paksut pohjaliejukerrostumat. Soidensuojelu Tämän raportin suot eivät kuulu soiden suojelunperusohjelmaan. Tutkituista soista atura-alueiden suojavyöhykkeellä sijaitsevat evansaari ja Silmälampi. Välittömästi evansaaren itäpuolella on atura-2000 verkostoon kuuluva Lauttavuori, joka on iinivaaran serpentiniittikohteiden eteläisin osa. Alueen erikoispiirteenä on ultraemäksinen kivilaji serpentiniitti. Alueella on useita suojeltavia luontokohteita ja valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisia kasvilajeja. Lisäksi Silmälammen itä-kaakkoispuolella on atura-2000-verkostoon kuuluva vanhojen metsien suojelukohde Jurvasenpuron metsä (Pohjois-Savon ympäristökeskus 2004). KIITOKSET Vuonna 1976 Kaavin turvetutkimuksista on vastannut geologi Jukka Leino ja vuonna 1982 geologi Ari Luukkanen (Pohjois-Savon Seutukaavaliitto). Vuonna 1982 tutkijoina ovat toimineet kausiapulaiset Satu Jaakkonen, Jouko Jylänki ja Ritva Asikainen (nyk. Britschgi). Vuonna 2001 tutkimuksista on vastannut geologi Jukka Leino ja tutkijana tekijän lisäksi on toiminut tutkimusassistentti Pertti Silén. Vuonna 1982 tutkimuksiin liittyvät maastotyöt ovat tehneet Kuopion kaupungin palveluksessa toimineet Kalle Husso ja Timo Penttinen. Tutkimusavustajat Hannu enola, Juha Halonen ja Hannu Mononen sekä tutkimustyöntekijä Jarmo Pennanen ovat vastanneet maastotöistä vuonna 2001. Laboratoriomestari Seija Parviainen sekä laborantit Anne Backman ja Arja Salpakari ovat tehneet turvenäytteiden laboratoriomääritykset. Kartanpiirtäjät Ritva Jokisaari ja Riitta Turunen ovat piirtäneet suokartat ja turveprofiilit. Raportin ovat tarkastaneet geologi Hannu Pajunen ja hankepäällikkö Jukka Häikiö. Tutkimusavustaja Anne Grön on vastannut raportin taitosta. Tekijä kiittää kaikkia raportin eri työvaiheisiin osallistuneita. 26