GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS Maaperäosasto, raportti P 1.4/8/19 Helmer Tuittil a YLÄNEEN TURVEVARAT Espoo 198
Tekijän osoit e Helmer Tuittila Geologinen tutkimuslaito s 02150 Espoo 1 5 Monistu s Keuhkovammayhdistys r.y. Kuopion työkeskus
SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITTÄMINEN 2 2.2 Maastotutkimukset 2 2.2 Laboratoriotutkimukset 4 2. Kartat ja profiilit 4 2.4 Tulosten luotettavuudesta 5. SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMAT 8.1.1 Pinta-ala ja tutkimustarkkuustiedot 8.1.2 Suotyypit ja ojitustilanne 1 9.1. Turvelajit, turpeen muuttuneisuus ja poh - jamaalajit 1 1.1.4 Turvemäärä ja liekoisuus 1 2.1.5 Turpeen kemialliset ja fysikaaliset omi - naisuudet 1.2 Suokohtainen tar kastelu 1 Kaukosuo 1 Heikinsaarensuo 18 Jänessuo 2 1 Kajavanrahka 2 Pukinrahka 2 6 Vesiraumanrahka 2 Vaskijärvensuo 5 Niittukurjensuo 6 Kaalimaansuo 41 Haaraissuo 4 Pajusuo 4 5 Pöytäkallionsuo 47 Kiksaarensuo 49 Härkäsuo 5 Riihijärvensuo 5 6 Rajasuo 5 7 Ha1ikonrahka 6 1 Lammenrahka 64
Haukansuo 6 6 Iso Vuohensuo 7 4 Liettoonsuo 7 6 Kailassuo 7 9 Kyytsuo 8 1 Lavinojansuo 8 2 Ruusinrahka 8 7 Reitolanrahka 9 1 isosuo S 9 Kuivetunsuo 99 Järvenrahka 10 2 Haapasaarensuo 10 8 Sampaansuo 11 Levonsuo 11 4 Isosuo N 11 8 Valastensuo 12 2 Papinsuo 12 Pöytärahka 12 5 4. SOIDEN KKYTTÖMAHDOLLISUUDET 1 1 4.1 Soveltuvuus polttoturpeeksi 1 4.1.1 Polttoturvetuotantoon soveltuvat suot 1 5 4.2 Soveltuvuus kasvuturpeeksi 1 7 4.2.1 Kasvuturvetuotantoon soveltuvat suot 1 8 4. Soiden muukäyttö 14 0 4..1 Soiden perättäiskäyttö 140 4..2 Soiden käyttö maa- ja metsätaloudessa 140 4.. Soiden suojelu ja virkistyskäyttö 14 1 5. KIRJALLISUUSLUETTELO 14 1 Liitteet 145
1 -%tstract : Tuittila, Helmer, 198. The peatlands of YlLne, southwestern Finland. Geological Survey cf Finland. Report F 1/8/1 9 In the area of the parish Yläne 6 mires covering a n area of 4554 ha have been investigated. In the slightl y humified, in average 2,7 m deep peat layer consisting 72 % of moss peat, the water content is 92,6 % and th e dry matter content is 64,8 kg/m. The peat resources are 122 million m of which 1, 2 millien including 0,86 million tn of dry matter o n area of 650 ha, are suitable for horticultural peat production. Energy resources of 2 mires on the area o f 117 ha are 2,9 million m including 0,18 million t n of dry matter with energy content of 1,26 million MWh.
2 JOHDANTO Gecloginen tutkimuslaitos tutki v. 1978-1980 Ylänee n kunnassa kaikki yli 20 hehtaarin suuruisten soiden turvevarat selvittääkseen niiden teollisen käyttökelpoisuu - den. Alustavasti tutkittiin v. 1967-1958 muutamia soi - ta, joiden tutkimustuloksista tiedot julkaistiin Lounais - Suomen seutukaavaliiton julkaisussa /1969. Nyt loppuun - saadut tutkimukset on rahoittanut kauppa- ja teollisuus - ministeriö. Tutkimusta ovat tukeneet myös Yläneen kunt a sekä Varsinais-Suomen seutukaavaliitto, joka on antanu t apuaan tutkimuksen eri vaiheissa. Raportista puuttuvat tiedot niistä soista, joiden alas - ta yli 50 % sijaitsee muiden kuntien alueella. Tiedo t niiden osalta on julkaistu tai julkaistaan naapurikuntien turvevararaporteissa. 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITTÄMINEN 2.2 Maastotutkimukse t Maastotutkimuksissa on noudatettu Geologisen tutkimus - laitoksen turvetutkimuksissa yleisesti käyttämiä menetelmiä (Lappalainen et al. 1978), jotka osittain perus - tuvat Salmen (1952) kehittämiin menetelmiin. Suuret j a turvetuotannon kannalta tärkeät suot tutkitaan käyttämällä linjaverkostoa, pienet tai muuten vähemerkityksel - liset suot hajapistein. Tutkimuspistetiheydeksi on pyritty saamaan vähintään 2 pistettä/10 ha. Peruskartalle laaditaan linjaverkosto (1 : 20 000) si - ten, että sillä olevat tutkimuspisteet kattavat suoalu - 'ecn edustavasti. Tämän vuoksi tärkein linja, josta tuon - aampana kaytetaan nimitystä selkalinja, on suon pituusaasclin kautta kulkeva linja. Selkälinjaa vastaan koh - iaucraan sijeitetaan riittävä määrä (200-500 m välein)
roikk=linjoja. Jos suckuvio on rikkonainen, selkälinjoj vci olla useita. Tutkimuslinjastoon merkitään paalui n tutkittavat pisteet, jotka ovat suon keskiosassa 100 m : n tlisyydell.ä toisistaan. Suon reunan läheisyydessä tut - kikuspi. teiden väli on lyhyempi. Tutkimuslinjastost a vaaltaan pisteet 50 m :n välein, mutta tarvittaessa vaaituspisteitä voi olla tiheämminkin. Vaaittu linjast o sidotaan valtakunnalliseen kiintopisteverkostoon. kullakin tutkimuspisteellä määritetään suon senhetkine n tila : suotyyppi (joko luonnontilaisena tai muuntuneena), suon vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, x vilyvvä, rimpinen),.mättäisyys (% : ina), mättäiden keskir äärdinen korkeus (dm :inä), puuston määrä ja puulaji - suhteet (% :ina), puiden kehitysluokka ja hakkuut. Kairaukset suoritetaan 50 cm :n kannolla varustetull a iill.erkairalla. Tutkimusyksikkönä käytetään 1 desimetri' turvemäärityksiä tehtäessä. Turpeen alla olevie n eloperäisten ja kivennäismaalajien määrityksessä käytetään senttimetrin tarkkuutta. Turpeesta määritetään pää - turvelaji lisätekijöineen sekä niiden suhteelliset osuu - det (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) ja turpeessa olevien tupasvillan (Eriophorum vaginatum) kuitujen määrä (6-asteikolla). Myös turpeen alla olevista maalajeista tehdää n havaintoja. Tutkimuslinjojen leikkauspisteissä kairau s ulotetaan karkeaan mineraalimaahan saakka. Turve- ja poti jamaalaj ien merkit ovat kuvassa yksi. Suos - sa olevan la'hoamattoman puuaineksen osuus määritetää n siten, että tutkimuspisteen ympäristössä noin 100 m : n suuruisella alueella luodataan turvekerrosto 2 m :n syvyyteen kymmenessä pisteessä. Todetut lieko-osumat il - mo teta n pinnasta 1 metriin ja 1-2 metriin.
4 2.2 lalatratorictutkimukse t KerttLIlavaintojen mukaan turveteollisuudelle kelvolli - ccista otetaan tilavuudeltaan tarkkoja näytteit ä lahnittoricanalyyseihin. Näytteenottopaikat valitaa n että ne edustavat mandollisimman hyvin suon tur - vekerroston keskimääräisiä arvoja (Korpijaakko 1981). Uäytteistä määritetään happamuus (ph-aste), vesipitoio 0 auus (105 C :ssakuivattuna), tuhkapitoisuus (815+25 C :ssa poltettuna) sekä lämpöarvo (Gallenkampin ballistisell a pcmmikalorimetrillä). Turvenäytteistä. määritetään täysi n vedett6mln turpeen ja 50 % vettä sisältävän turpeen lamparvo. 2. Kartat ja profiili t Jokaisesta tutkitusta suosta laaditaan 1 :10.000 -mittakoavainen kartta, jossa suokuvioon on merkitty tutkimus - pisteiden sijainti. Pisteen yläpuolella oleva luku ilmaisee kairauspisteessä olevan turvekerroston keskimaatuneisuuden, alapuolella olevan luvun osoittaja heikosti maatuneen turpeen paksuuden desimetreissä ja nimittj'asä oleva luku koko turvekerroston paksuuden. LisEkai karttaan piirretään turvekerroston paksuutta kuvaava t syvyyskäyrät 1 metrin välein sekä - tavallisesti suokuvicn ulkopuolelle - korkeuskäyrä osoittamaan absoluut - tista korkeutta. :7cista piirretään myös suotyyppejä ja lieko-osumia esit - tlvät kartat. Kartoissa on tutkimuspisteiden yläpuolelle merkitty suotyyppiä kuvaava kirjainlyhenne. Pistee n ;,puolisen luvun osoittaja ilmaisee lieko-osumat 0-1 metrin syvyyskerroksessa ja nimittäjä 1-2 metrin syvtal-skerrcksen lieko-osumat. Liitteessä 2 ilmoitetaan 2ekc-t tuspresentti, joka on laskettu lieko-osumist a menetelmäz': mukaillen.
5,:ve, err os u_mien rakennetta kuvataan suon poikkileik - r. isin. Maatuneisuuspr ofiilissa on v. Postin 10-as - C i': ko Ii i, te 1) jaettu kolmeen luokkaan : heikosti maatunut (h 1-), ieikohkosti maatunut (H 4) ja kohtalai - ati ja hyvin maatunut (H 5-10). Jako perustuu turpee n a yttti~mandoliisuuksien huomioon ottamiseen : heikost i na t ;nut (H 1-) rahkaturve soveltuu kasvuturpeeksi. i-:cikohkosti (H 4) maatunut rahkaturve soveltuu välttävästi ka vuturptieksi, samoin vastaava saravaltainen tur - ve ;oittoturpeeksi..keskinkertaisesti ja hyvin maatunu t turve on kelvollista polttoturpeen raaka-aineeksi. Turve :ia jiprofiilissa on kairauspisteen yläpuolella suotyyppi ja lieko-osumat (osoittajassa ovat 0-1 m :n syvyyskerrcksen osumat, nimittäjässä 1-2 m :n syvyyskerrcksen osumat). Kairauspisteen paikka profiilissa mer - kin pienellä pystyviivalla profiilin yläpintaån. Turvelajit ja pohjamaalajit merkitään symbolein. Sara- j a ra r. ;a aitaisten turvekerrostumien rajapinta merkitää n -.- htenäise1lä viivalla. Tutkimuslinjaa suunta ja suo n absoluuttiset korkeudet ovat profiilikehyksien sivureunoissa. Tutkimusaineistoa ja alkuperäispiirroksia säilytetään Geologisen tutkimuslaitoksen turvearkistossa. 2.4 Tulosten luotettavuudest a Tutkimuksessa käytetystä linjaverkkomenetelmästä seura a yleensä tutkimuspisteiden kasaantuminen suon syvill e csilie. Jotta tietojen tulostuksessa päästäisiin mandol - ;_ v. s i. mra san tarkkaan turvemäärien ja turvelajien arvioin - tiin painotetaan laskutapahtumassa käytettäviä lukusuureita. syvyvsvyöhykkeitten pinta-aloilla (Tuittila 1982). -,6.; :>:=ttzrlessä menetellään siten, että lasketaan kunki n vvy ysvyöhykkeen turvemää.rät erikseen ja suon turvemääa, _ täti in eri s:yvyysvyöhykkei.11ä olevien turvemäärica a. Samaa tapaa soveltaen lasketaan muutkin tur - T: esaa. _, a laatua koskevat arvot. Syvyysvyähykkei-
6 den turvemäärien summasta lasketaan syvyyden keskiluvu t jakamalla turvemäärä suon pinta-alalla. Periaatetta sovelletaan myös maatuneisuusarvojen ja suotyyppien laskennassa. Tulosten luotettavuuteen vaikuttavat ratkaisevasti pait - si tutkimuspistetiheys, suon pohjan tasaisuus ja turve - kerroksen yhtenäisyys. Siten laaksojen savikoille syntyneiden soiden turpeen määrä ja laatu voidaan arvioid a vähäisellä pistemäärällä mutta laaksojen välisillä moreenialueilla, missä pohjatopografia vaihtelee, eivä t arviointitulokset ole yhtä luotettavia. Etenkin jos suon ympäristössä on siirtolohkareita, voidaan niitä oletta a olevan suon pohjallakin ja siten on tiheästäkin havaintopistemäärästä huolimatta mandollista tehdä vääriä arvioita turpeen käyttökelpoisuudesta. Suokartoissa ja -profiileissa käytetyt lyhenteet j a merkit. Suotyypi t 1. Nevat. Korve t saraneva SN lehtokorpi LH K lyhytkortinen neva LKN ruoho- ja heinäkorpi RIC K rahkaneva RN nevakorpi NK silmäkeneva SIN varsinainen korpi VK kalvakkaneva KN kangaskorpi KGK luhtaneva LUN 2. Rämeet 4. Muuntuma t kangasräme KGR ojikot o j sararäme SR muuttumat mu korpiräme KR turvekankaat tk isovarpuinen räme IR - karhunsammalmuuttuma ksmu tupasvillaräme TR - ruohoturvekangas rht k rahkaräme RR - mustikkaturvekangas mt k keidasrhme KER - puolukkaturvekangas pt k pallosararäme PSR - varputurvekangas vat k pelt o - turpeennostoalue t a - palaturpeennostoalue pt a - jyrsinturpeennostoalue jta
7
8 SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMAT.1.1 Pinta-ala ja tutkimustarkkuustiedo t Yläneen kunnan alueella on tutkittu kaikki yli 20 ha : n suuruiset suot. Tutkittuja soita on yhteensä 6. Soiden sijainti käy ilmi kuvasta 2 ja ryhmittely kokoluokittai n taulukosta 1. Taulukko 1. Yläneen kunnan suot suuruusluokittai n Suuruusluokka Luku- Yht. pinta- Osuus tutkitust a määrä ala(ha) suoalasta (%) Yli - 200 ha 8 2642 58 100-199 " 7 1059 2 50-99 " 7 470 1 0 20-49 " 9 04 7 alle 20 " 5 79 2 Yhteensä 6 4554 200 Tutkittujen soiden yhteispinta-alasta - 4554 ha - on yl i 1 m :n syvyistä aluetta 467 ha ja yli 2 m :n syvyist ä aluetta 2560 ha. Linjaverkostomenetelmää käyttäen tutkittuja ja site n myös vaaittuja soita on 25, ja niiden yhteispinta-ala on 4174 ha. Muut suot, joista 2 on yli 50 ha :n suuruista, on tutkittu hajapistein. Tutkimuslinjaston yhteispituu s on 96 km ja tutkimuspisteitä 1422 kpl.
1. Kaukosuo 1. Kiksaarensuo 25. Ruusinrahka ' 2. Heikinsaarensuo 14. Härkäsuo 26. Reitolanrahk a. Jänessuo 15. Riihijärvensuo 27. Isosuo S 4. Kajavanrahka 16. Rajasuo 28. Kuivetunsuo 5. Pukinrahka 17. Halikonrahka 29. Järvenrahk a 6. Vesiraumanrahka 18. Lammenrahka 0. Haapasaarensuo 7. Vaskijärvensuo 19. Haukansuo 1. Sampaansuo 8. Niittukurjensuo 20. Iso Vuohensuo 2. Levonsuo 9. Kaalimaansuo 21. Liettoonsuo. Isosuo N 10. Haaraissuo 22. Kailasuo 4. Valastensu o 11. Pajusuo 2. Kyytsuo 5. Papinsuo 12. Pöytäkallionsuo 24. Lavinojansuo 6. Pöytärahk a Kuva 2. Tutkittujen soiden sijainti.
10.1.2 Suotyypit ja ojitustilann e Ylärieen suot kuuluvat "Rannikko-Suomen keidassoihin " (Eurela 1962). Keidassoille tyypilliset suurmuoto-osa t - laide, reunaluisu ja keskusta - puuttuvat usein pieniltä soilta tai ne ovat erotettavissa yksinomaan kasvillisuuden perusteella. Yleisimpiä suotyyppejä ovat rämeet (5 % tutkimuspistei s - tä). Eniten rämeitä on alle 10 ha :n suuruisilla soilla. Karut rahkarämeet (20 %), isovarpuiset rämeet (12 %) j a keidasrämeet (10 %) ovat yleisimmät rämetyypit paksutur - peisilla keidassoilla (liite a). Ohutturpeisilla soil - la tupasvillaräme on yleisin rämetyyppi (7 %). Runsas - ta ravinteisuutta vaativat rämetyypit ovat harvinaisia. Arvosoista (9 %) lyhytkortiset nevat (15 %) ja rahkanevat (17 %) ovat yleisimmät. Korpia on tutkituill a soilla niukasti ( %). Suoalasta 8 % on ojituksen taki a muuttunut turvekankaaksi ja karhunsammalmuuttumiksi (lii - te b). Suurin osa soista on ojitettu. Luonnontilaisina ova t säilyneet eräiden paksuturpeisten soiden keskiosat sek ä muutamat suot, jotka syrjäisen sijaintinsa ansiosta ova t säilyneet luonnontilaisina, jopa reunaosiltaan. Ojitus - ten ikä vaihtelee. Vanhimmat ojitukset ovat peräisi n vuosisadan vaihteesta, jolloin matalaturpeisia korpijuot - teja ojitettiin metsäntuotannon lisäämiseksi ja kohosoi - den laiteita niiden viljelyyn ottamiseksi. Lisäksi eräil - tä soilta ryhdyttiin jo tuolloin ottamaan turvetta kuivikkeeksi. Uusin ja samalla tihein ojitus on peräisi n 1960- ja 1970-luvuilta, jolloin lähes kaikki metsäntuotantoon soveltuvat suot ja suonosat ojitettiin. Nykyää n tutkitusta suoalasta noin puolet on ojikkoina tai muut - tumina.
1 1.1. Turvelajit, turpeen muuttuneisuus ja pohjamaalaji t Yläneen soissa on rahkavaltaisia turpeita 28 % turveker - rostcsta, loput ovat saravaltaisia (liitteet 4a ja 4b). Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ( %), tupasvillarahkaturve 18 %) ja sararahkaturve (11,7 %). Yleisi n lisätekijä rahkavaltaisissa turpeissa on tupasvilla (20 % ) ja saravaltaisissa korte (2 %). Puunjäänteitä sisältä - vien turpeiden osuus on noin 7 %. Tutkittujen soiden turvekerroston keskimääräinen maatuneisuus (H 1-10) on 4,2, josta heikosti maatuneen tur - peen (H 1-4), ja hyvin maatuneen osan (H 5-10) 6,1. Etenkin rahkaturpeessa on heikosti maatuneessa turveker - rostossa hyvin maatuneita turvelinssejä, joiden paksuu s vaihtelee muutamasta senttimetristä puoleen metriin. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (25 % tutkimuspis - teistä) soiden ohutturpeisissa reunaosissa ja vedenjakaja-alueiden soissa ja savi (25 %) jokilaaksojen soissa ja syvissä suoaltaissa. Useissa soissa hieta, hiekk a ja sora peittävät vaihtelevan paksuina rantakerrostumina alla olevaa savea tai moreenia. Soiden pohjalla tavattavien liejukerroksien (21 %) olemassaolosta voidaa n päätellä näiden soiden syntyneen paikalla olleiden järvien umpeenkasvun tuloksena. Eräiden soiden pohjalla o n mineraalimaan ja turpeen välissä ohut saviliejukerros, jonka päällä on lehtipuun jäänteitä sisältävä saraturve. Tällaiset suot ovat alkaneet kehittyä välittömästi maa n kohottua merenpinnan yläpuolelle. Metsämaan soistumine n näyttää olevan yleisin soistumisen syy Yläneellä. Tästä on osoituksena soiden pohjalla puuvaltainen turve, jossa olevat hiilikerrostumat ovat todisteena metsä- j a suopaloista. Usein juuri metsäpalojen jälkeen metsämaa n soistuminen on kiihtynyt pohjaveden pinnan nousun seurauksena.
1 2.1.4 Turvenäärä. ja liekoisuu s Tutkittujen soiden turvekerrostumien keskimääräinen pak - suus on 2,7 m. Tästä heikosti maatuneen pintaturpee n osuus on 1,7 m ja hyvin maatuneen pohjaturpeen 1,0 m. Yl i l m :n syvyisellä alueella turpeen keskipaksuus on,1 m, josta heikosti maatuneen pintaturpeen osuus 1,9 m. Yl i 2 m :n syvyisellä suon osalla turpeen keskipaksuus o n,7m, josta pintaturpeen osuus 2, m. Tutkituissa sois - sa turvetta on yhteensä 122 milj. m, josta heikost i maatunutta pintaturvetta 77 milj. m. Yli 1 m :n syvyiseliä suon osalla turvetta on 1 8 milj. m ja yli 2 m : n syvyisellä alueella 94 milj. m. Liekojen määrä on hyvin alhainen sekä 0-1 m :n syvyydessä (0,8 %) että 1-2 m : n syvyydessä (-, %)..1.5 Turpeen kemialliset ja fysikaaliset ominaisuude t Näytesarjoja laboratoriomäärityksiä varten on otettu 1 2 sarjaa yhdestätoista suosta. Näytteenottopisteet valittiin edustamaan mandollisimman hyvin koko suota. Tulos - ten yhteenveto on esitetty liitteessä 5. Koko aineiston ph-lukujen keskiarvo on,9 ja vaihtelu - väli,0-5,5. Happamuus lisääntyy pohjasta pintaa koh - ti.'vesipitoisuuden aritmeettinen keskiarvo on 92,6 % j a vaihteluväli 85,1-95, %. Vaihtelu samassakin näytesarjassa saattaa olla huomattava useista eri tekijöistä kuten turvelajista, maatuneisuudesta ja syvyydestä riippuen. Tuhkapitoisuus o n alhainen - aritmeettinen keskiarvo on 2,5 %, vaihtelu - väli 0,4-8,9 %. Alhaisimmat tuhkapitoisuusarvot ova t turvekerrostuman keskiosassa. Pintaosien hieman korkeampi tuhkapitoisuus voi johtua mandollisesta lannoitukaem :a, sateiden mukana tulleista ravinteista ja pinna n zlä_v :.e-n- kasvien ravinteide n. otosta. Turvekerrostuman
1.-.c'ja.csassa tuntuu mineraalimaan vaikutus. Turpeen ir - t ctihe}reen (kuiva-ainetta kg/m ) keskiarvo on 64,8 kg/ m vaihhteluvä_li 25, - 146,1 kg/m. Lähes kaikkien näy - tcsa.rjcjen keskimääräiset lämpöarvot 50 % :n käyttökosteudessa ovat 9,2 NJ/kg, vaihteluväli on 7,2-11, kg/m. Turpeisen keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,2 %..2 Suokohtainen tarkastel u Seuraavassa tarkastellaan jokaista suota yksityiskohtai - sesti. Soista on piirretty turvekerroksen paksuutta j a maatuneisuutta kuvaava kartta sekä suotyyppi- ja liekoosumakartta ja linjaverkkomenetelmällä tutkituista soista maatuneisuus- ja turvelajiprofiilit. Suon numeroint i noudattelee peruskarttanumerointia. Suokohtaista tietoa, jota ei ole yksityiskohtaisesti esitetty tekstissä, o n raportin lopussa olevissa taulukoissa. Soiden käyttökelpoisuudesta on tietoja luvussa 4. I. Kaukosuo (kl. 11 07, x = 67466, y = 5661) sijaitse e noin 12 km Yläneen keskustasta lounaaseen Kolinumme n luoteispuolella. Suo rajoittuu länsiosassa Pahnasuohon, pohjoisosassa Kajavanrahkaan ja koillisessa Valastensuohon. Suo on kalliosaarekkeiden rikkoma ja moreenipeitteisten kallioiden ympäröimä. Kaukosuon itäosasta on noin sadan metrin matka metsäautotielle ja länsiosast a noin puoli kilometriä autotielle. Suon pinnan korkeus o n 55-59 m mpy. Vedet virtaavat suon pohjoisosasta Kajavanohjaan, joka laskee Mynämäenlahteen virtaavaan Laajokeen (kuva ). Kaukosuon pinta-ala on 460 ha, josta on yli yhden metri n syvyistä aluetta noin 425 ha ja yli kanden metrin 285 ha. Suolla en tutkimuspisteitä 146, joista 118 on yli yhde n metrin s v isel.l.r alueella ja 104 yli kanden metrin syyise 11 s alueella. Tutkimuspistetiheys on,2/10 ha.
18 vallitaevina suotyyppeinä ovat nevat (72 %), joista ylei - aimmät ovat lyhytkortinen neva ( %) ja kalvakkaneva %). Suon keskiosassa on kalvakka- ja lyhytkortist a nevaa. Paikoin reunaosissa on saranevaa. Suon kaakkois - osassa on rahkarämeojikkoa ja lounaisosassa rahkanevaa. Turvekerrosten keskipaksuus on 2,6 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 1,6 In ja hyvin maatuneen turpee n 1,0 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m ja yli kanden metrin syvyisen,4 m. Suurin havait - tu turpeen paksuus on 6,0 In (pisteessä A 00 + 800). Suonpohjamaalajeina ovat moreeni (4 %) ja hiekka (20 % ) sekä savi (20 %). Liejua on 21 % :11a tutkimuspisteistä. Suon turpeista 4 % on rahkavaltaisia ja 57 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisissa turpeissa on tupasvillaa (1 %) ja suoleväkköä (2 %) ja saravaltaisissa puuainesta (7 %) ja varpuainesta (7 %). Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 7 %. Turvekerroston keskimaatuneisuus on 4,4, josta heikost i maatuneen pintaosan, ja hyvin maatuneen pohjaosa n 6,1. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä 0,1 % ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkeessä 0,1 %. Kaukosuolla on turvetta 12,00 mil* m, josta on heikos - ti maatunutta 61 % (7,40 mi1j. m ) ja hyvin maatunutt a 9 % (4,60 miij. m ). Koko turvemäärästä on yli yhde n metrin syvyisellä suon osalla 99 % (11,86 mi1j. In ) j a yli kanden metrin syvyisellä suon osalla 81 % (9,69 milj. In ). 2. Ileikinsaarensuo (kl. 11 07, x = 67459, y = 5688 ) sijaitsee noin 10,5 km Yläneen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu koillisessa Jänessuohon ja lounaassa Helinsuon peltoon. Muualla suota ympäröi moreenimaasto. eikinsuon koillisosaan tulee metsäautotie Yläne - My- -tieltä. Suolta on runsaan kilometrin matka Ylä - ne -maantielle (kuva 7).
1 9 Suon pinnan korkeus on 55-59 m mpy. Suo viettää lounaaseen ja vedet virtaavat suon ojia myöten Helisuo n pellon laitaa pitkin Raasinjokeen, joka laskee Mynäjokeen. Heikinsaarensuon pinta-ala on 41 ha, josta on yli yhde n metrin syvyistä aluetta noin 27 ha ja yli kanden metri n 8 ha. Suolla on tutkimuspisteitä 12, joista 10 on yl i yhden metrin syvyisellä alueella ja 7 yli kanden metri n syvyisellä alueella. Tutkimuspistetiheys on 1,8/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet (8 %), joist a yleisimmät ovat tupasvillarämeet (50 %) ja korpirämee t {5 %). Suotyypit ovat muuttuma-asteella. Suon reunaosissa on korpi- ja isovarpurämemuuttumia, keskiosissa on
2 0 tupasvillarämemuuttumaa. Suon eteläosassa on lyhytkortinen nevaojikko (17 å). Koko suo on ojitettu (kuva 8). Turvekerroston keskipaksuus on 1,4 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 1,2 m ja hyvin maatuneen turpee n 0,2 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 1,9 mja yli kanden metrin syvyisen2,4 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,9 m(pisteessä A 200). Suon pohjamaalajina on eteläosassa savi (25 %), pohjois - osassa moreeni (58 % ) ja hiekka (17 %). Liejua on 17 % :ll a tutkimuspisteistä. Suon turpeista 42 on rahkavaltaisi a ja 58 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkaval - taisissa turpeissa on runsaimmin tupasvillaa (11 %) j a suoleväkköä (10 % ) ja saravaltaisissa tupasvillaa (10% ) ja varpuainesta (7 %). Turvekerroston keskimaatuneisuus
2 1 on 4,1, josta heikosti maatuneen pintaosan,8 ja hyvi n maatuneen pohjaosan 5,8. Liekoja on 0-1 metrin syvyy - dessä 4,6 % ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkeessä 0, 4 Heikinsaarensuolla on turvetta 0,58 milj. m, josta o n heikosti maatunutta 8 % (0,48 milj. m ) ja hyvin maatunutta 17 % (0,10 milj. m ). Koko turvemäärästä on yl i yhden metrin syvyisellä suon osalla 86 % (0,50 milj. m ). ja yli kanden metrin syvyisellä suon osalla 2 x(0,1 9 milj. m ).. Jänessuo (kl. 11 07, x = 67460, y = 5695) sijaitse e noin 10 km Yläneen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittu u luoteessa Heikinsaarensuohon ja Pukinrahkaan. Muuall a suota ympäröivät moreenikumpareet ja avokalliot. Jänes - suon luoteisosaan tulee autotie Yläne - Mynämäki -maan - tieltä, jonne suolta on runsaan kilometrin matka. Suon pinnan korkeus on 60-61 m mpy. Suo viettää luo - teeseen ja vedet virtaavat suolta ojia myöten Heikinsa a- rensuolle, josta ne edelleen virtaavat Raasinjokeen j a Mynäj okeen (kuvat 9 ja 10).
2 2 Jänessuon pinta-ala on 0 ha, josta on yli yhden metri n syvyistä aluetta noin 24 ha ja yli kanden metrin 12 ha. Suolla on tutkimuspisteitä 6, joista 6 on yli yhden met - rin syvyisellä alueella ja 4 yli kanden metrin syvyisel - lä alueella. Tutkimuspistetiheys on 2,0/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet (100 %), joista yleisim - mät ovat rahkarämeet (67 %) ja tupasvi llarämeet (0 %). Suotyypit ovat ojikkoasteella. Pääosa suosta on rahkarämeojikkoa (67 %), jota suon reunoilla ympäröi isovarpurämevyöhyke. Suon länsiosassa on tupasvillarämeojikko a tai -muuttumaa. Turvekerroston keskipaksuus on 1,7 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 0,9 m ja hyvin maatuneen turpee n 0,8 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. ja yli kanden metrin syvyisen 2,5 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on,4 m (pisteessä P ). Suon yleisin pohjamaalaji on moreeni (8 %). Suon turpeista 76 % on rahkavaltaisia ja 24 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisissa turpeissa on run-
2 sairn;in tupadviliaa (28 %) ja varpuainesta (5 %) ja sarava.itaisissa varpuainesta (4 %) ja kortetta ( %). Puunj riteit' si ar itevien turpeiden kokonaisosuus on 5 %. Turvekerroston keskimaatuneisuus on 4,5, josta heikost i x atuneen pirataosan 2,8 ja hyvin maatuneen pohjaosa n 0,4. Liekoja on 0-2 metrin syvyysvyöhykkeessä 1,2 %. Jänessuolla on turvetta 0,51 milj. m, josta heikost i maatunutta 5 2 % (0,27 milj. m ) ja hyvin maatunutta 48 % (0,24 milj. m ). Koko turvemäärästä on yli yhden metri n syvyisellä suon osalla 92 % (0,47 milj m ) ja yli khden metrin syvyisellä suon osalla 59 % (0,0 milj. m ). 4, Kajavarra~aka (kl. 11 07, x = 6748, y = 5661) sijaitsee noin 12 km Yläneen keskustasta lounaaseen, Kajavajärven länsipuolella. Suo rajoittuu koillisessa Valastensuohon. Suota ympäröivät matalat avokalliot ta i ohuen moreenin peittämät kalliot, jotka erottavat se n pohjoispuolella Niittukurjensuosta ja eteläpuolella Kaukosuosta. Kajavanrahkan pohjoisosasta on noin sadan metrin matka metsäautotielle, josta on noin 2 km matka autotielle. Suon pinnan korkeus on 5-56 m mpy. Vedet virtaava t Kajavanojaa pitkin Laajokeen, joka laskee Mynämäenlahteen. Suon itälaidalla on Kajavajärvi. Kajavanrahkan pinta-ala on 140 ha, josta on yli yhde n metrin syvyuistä aluetta noin 110 ha ja yli kanden metrin 90 ha. Suolla on tutkimuspisteitä 29, joista 22 o n yli yhden metrin syvyisellä alueella ja 16 yli kande n metrin syvyisellä alueella. Tutkimuspistetiheys on 2,1/1 0 ha. 4'allitsevina suotyyppeinä ovat nevat (45 %) ja rämee t (45 7.). Kevoista on yleisin lyhytkortinen neva (27 %).
2 4 Kaikki nevat ovat luonnontilaisia. Rämeistä on yleisi n rahkaräme (27 %). Suon reunaosa on nevakorpea. Suon poh - joislaita on ojitettu (7 %) (kuva 11).
2 5 Turvekerroston keskipaksuus on 2,5 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 1,7 m ja hyvin maatuneen 0,8 m. yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys on,0 m j a yli kanden metrin syvyisen,4 m. Suurin havaittu tur - peen paksuus on 4, 8 m (pisteessä A 800 + 00) (kuv a 12). Turpeen alla on liejusavikerros (0 %), joka on yleens ä ohut lukuunottamatta suon keskiosaa. Liejusaven alla o n moreenia (0 %) tai hiekkaa ja soraa (0 %). Suon turpeista 85 % on rahkavaltaisia ja 15 % saravaltaisia.
2 7 Tar eer lisäteki jinä rahkavaltaisissa turpeissa on runsa.h min tupasviliaa (18 %) ja puuainesta (4 %) ja sara - valtaisissa järviruokoa (2 %), varpuainesta (2 %) j a puuainesta (2 %). Puunjäänteitä sisältävien turpeide n kokcnaisosuus on 6 %. Turvekerroston keskimaatuneisuu s or, 4, 6, josta heikosti maatuneen pintaosan,5 ja hyvi n maatuneen pohjaosan 6,7 (kuva 1). Kajavanrahkalla on turvetta,48 milj. m, josta on hei - kosti maatunutta 66 % 52,0 milj. m ) ja hyvin maatunutta % (1,18 milj. m ). Koko turvemäärästä on yli y - den metrin syvyisellä suon osalla 97 % (,6 milj. m ) ja yli kanden metrin syvyisellä suon osalla 88 % (,04 m i l j, in ). 5. Pukinrahka (kl. 11 07, 10, x = 67475, y = 5697 ) sijaitsee noin 9 km Yläneen keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu kallio- ja moreenimaastoon. Pukinrahka o n suon eteläosassa yhteydessä Jänessuohon. Pukinrahkan reunaosista suon luoteisosaa lukuun ottamatta on noi n saan metrin matka autotielle (kuvat 14 ja 15). Suon pinnan korkeus on 62-64 m mpy. Vedet virtaava t ojia pitkin Raasinjokeen, joka laskee Mynäjoen kautt a M äiaäenlahteen. Suon pohjoisosasta vettä virtaa Elijär - veen (kuva 16.). Pukinrahkan pinta-ala on 176 ha, josta on yli yhden met - rin syvyistä aluetta noin 141 ha ja yli kanden metrin 9 7 ha. Suolla on tutkimuspisteitä 110, joista 25 on yl i yhden n metrin syvyisellä alueella ja 2 yli kanden metri n syvyisellä alueella. Tutkimuspistetiheys on 6,/10 ha. Vallitsevina suotyyp - pein m ovat nevat (6 %), joista yleisimmät ovat lyhyt - r o rt inen neva ( %) ja silmäkeneva (22 %). Suon reuaosia a on sata- ja isovarpuista rämeojikkoa. Suon ete-
2 9 läosassa ja koillispäässä on lyhytkortista nevaa. Suo - alasta on ojitettu 7 Turvekerroston keskipaksuus on 2,2 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 1,2 m ja hyvin maatuneen turpee n 1,0 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 2,6m ja yli kanden metrin syvyisen,1m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,6 m (pisteessä A 1400).
1 Suon pohjamaalajina on sora (5 %), suon eteläpääss ä hiekka (1 %) ja liejusavi (12 %). Liejua on 17 % :11a tutkimuspisteistä. Suon turpeista 91 % on rahkavaltaisi a ja 9 % saravaltaisia Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisissa turpeista on runsaimmin tupasvillaa (5 %) ja suoleväkköä (12 %) ja saravaltaisissa j ärviruokoa (1 %). P uunjänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 5 Turvekerroston keskimaatuneisuus on 4,8, josta hei - kosti maatuneen pintaosan, ja hyvin maatuneen pohja - osan 6, 5. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä 0,1 % ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkeessä 0,6 Pukinrahkan turvevarat ovat,85 milj.m, josta on hei - kosti maatunutta 58 % &2,07 milj. m ) ja hyvin maatunut - ta 42 % (1,72 milj. m ). Koko turvemäärästä on yli yh - sen metrin syvyisellä suon osalla 95 % (,66 milj. m ) ja yli kanden metrin syvyisellä suon osalla 77 % (2,9 8 milj.m Turpeiden keskimääräinen ph-arvo on,7, tuhkapitoisuus 2,4 % kuiva-ainepainosta ja lämpöarvo laskettuna 50 % :n kosteudelle 8,7 MJ/kg (taulukko 2).
2 6. Vesiraumanrahka (kl. 11 07, x = 67475, y = 568 ) sijaitsee noin 10,5 km Yläneen keskustasta lounaaseen, Vaskijärven eteläpuolella. Suo rajoittuu koillisreunal - Vaskijärveen. Suota ympäröivät kalliosaarekkeet, jot - ka lounaassa erottavat suon Kaukosuosta ja pohjoisess a Valastensuosta. Vesiraumanrahkan itäosasta on noin sa - dan metrin matka autotielle (kuva 17).
Suon pinnan korkeus on 58-61 m mpy. Suo viettää koilliseen ja vedet virtaavat ojia pitkin Vaskijärveen, joka laskee Laajoen kautta Mynämäenlahteen. Vesiraumanrahkan pinta-ala on 61 ha, josta on yli yhden metri n syvyistä aluetta noin 4 ha ja yli kanden metrin 27 ha. Suolla on tutkimuspisteitä 7, joista 7 on yli yhden met-
4 rin syvyisellä alueella ja 5 yli kanden metrin syvyisellä alueella. Tutkimuspistetiheys on 1,0 kpl/10 ha. Vallitsevina suo - tyyppeinä ovat nevat (71 %), joista yleisimmät ovat lyhytkortinen neva (29 %) ja silmäkeneva (29 %). Suotyypit ovat muuttuma-asteella. Suon keskiosassa on silmäkeneva- ja lyhytkortista nevamuuttumaa, reunaosissa isovarpuisia räme- ja tupasvillarämemuuttumia. Suo on ojitettu lukuun ottamatta Vaskijärven luonnonpuistoon kuuluvaa luoteisosaa (kuva 18). Turvekerroston keskipaksuus on 2,0 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 1, m ja hyvin maatuneen turpee n 0,7 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 2,6 m ja yli kanden metrin syvyisen, m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4, m (pisteessä P. 2).
5 Suon yleisin pohjamaalaji on moreeni (71 %). Suon turpeista C8 on rahkavaltaisia ja 12 % saravaltaisia. Turpeen lisatekijöi n g rahkavaltaisissa turpeissa on runsaimmin tupasvillaa (2 %) ja suoleväkköä ( %) ja saravaltaisissa puuainesta (8 %) ja järviruokoa (1 %). Puunjaanteita sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 8 Z. Turvekerroston keskimaatuneisuus on 4,4, josta hei - kosti maatuneen pintaosan,4 ja hyvin maatuneen pohja - osan 6,. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä 0, % ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkeessä 0 %. Vesiraumanrahkan turvevarat ovat 1,22 milj m, jost a on heikosti maatunutta 66 % 50,80 milj. m ) ja hyvi n maatunutta 4 % (0,42 milj. m ). Koko turvemäärästä on yli yhden metrin syvyisellä suon osalla 90 % (1,10 milj. a m ) ja yli kanden metrin syvyisellä suon osalla 72 % (0,88 milj. m ). 7. Vaskijarvenrahka (kl. 11 07-08, x 67497, y 5689) sijaitsee noin 9 km Yläneen keskustasta länsilou - naaseen. Suo rajoittuu kaakkoisosastaan Vaskij g rveen, eteläosastaan Kaukosuohon ja Vesiraumanrahkaan, pohjoisosastaan Papinsuohon, muualla moreeni- ja kalliomaastoon. Suon pinnan korkeus on 58-61 m mpy. Vedet virtaava t suon eteläosasta Kajanojaan, joka laskee Laajoen kautt a Myn g mgenlahteen ja pohjoisosasta Elijärveen, joka laske e Merijoen ja Lamssijärven kautta Laajokeen sekä Ison ValasjLrven kautta Merijokeen. Suo viettää lounaaseen. VaskijErvenrahkan pinta-ala on 270 ha. Suolla on tutki - muspisteita 49 ja tutkimuspistetiheys on 1,7/10 ha. Val - litsevina suotyyppeinä ovat rämeet (91 %), joista y1eisimmat cvat keidasrämeet (6 %) ja rahkarämeet (17 %). Nevoista (9 %) on yleisin silmäkeneva (9 %). Suo on luonnontilainen. Turvekerroston keskipaksuus on,7 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 2,4 m ja hyvin maatuneen turpeen
6 1, m. Suon pohjamaalajina on moreeni (21 %), jota peit - tä :. ohut hiekkakerros (26 %), paikoin turpeen alla o n kallio (26 %). Mineraalimaan ja turpeen välissä on suon keski osassa liejua ( %). Suon turpeista 84 % on rahkavaltaisia ja 16 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisissa turpeissa on runsaimmin tupasvillaa (17 %) ja suoleväkköä (4 % ) ja saravaltaisissa puuaineista (5 %) ja varpuainest a (2 %). Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 6 %. Turvekerroston keskimaatuneisuus on 4,4, josta heikosti maatuneen pintaosan, ja hyvin maatuneen pohjaosan 6,2. Liekoja ei ole luodattu. Vaskijärvenrahkassa on turvetta 10,08 milj. m, josta on heikosti maatunutta 6 % (6,8 milj. m ) ja hyvi n maatunutta 7 % (,70 milj. m ). Suo on rauhoitettu. 8. Niittukurjensuo (kl. 11 07-08, x = 67497, y = 5657) sijaitsee noin 12 km Yläneen keskustasta länsilou - naaseen Vaskijärven länsipuolella. Suo rajoittuu pohjoi - sessa peltoon ja koillisosastaan Kaalimaansuohon. Muualla suota ympäröi kallio- ja moreenimaasto. Niittukurjensuon poikki kulkee tilustie. Suolta on noin kilometrin matka Heinjoki - Laajoki -paikallistielle (kuvat 19, 20 ja 21.). Suon pinnan korkeus on 49-51 m mpy. Suo viettää län - teen ja vedet virtaavat suolta ojia pitkin Kajanojaan, joka laskee Laajoen kautta Mynämäenlahteen. Niittukurjensuon pinta-ala on 87 ha, josta on yli yhde n metrin syvyistä aluetta noin 60 ha ja yli kanden metri n 7 ha. Suolla on tutkimuspisteitä 9, joista 29 on yl i yhden metrin syvyisellä alueella ja 19 yli kanden metri n syv isciiä alueella. Tutkimuspistetiheys on 4,5/10 ha.
8 Vallitsevina suotyyppeinä ovat nevat (6%), joista ylei - s immät ovat rahkanevat (19 %) ja saranevat (14 %) Suo n eteläosa on rahkanevaojikkoa, keskiosassa on saraneva-
4 0 ja karhunsammalmuuttumaa, lnsilandeke on karhunsammal - muuttumaa, pohjoisosassa on varputurvekankaita. Rämeit ä cn 20 % ja korpia 16 %. Suo on ojitettu. Turvekerroston keskipaksuus on 1,9 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 1,1 m ja hyvin maatuneen turpeen 0,8 rn. Yl.i yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 2,5m ja yli kanden metrin syvyisen,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,7 m (pisteissä A 600 ja A 800). Suon pohjamaalajina reunaosissa on moreeni (56 %) j a keskiosassa on savi 8 %) ja hiekka (24 %). Liejua on 29 % :ila tutkituista pisteistä. Suon turpeista 47 % on rahkavaltaisia ja 5 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisissa turpeissa on runsaimmin tupasvillaa (8 %) ja puuainesta (9 % ) ja saravaltaisissa puuainesta (4 %) ja varpuainesta (2 %). Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 1 %. Turvekerroston keskimaatuneisuus on 4,8, jost a heikosti maatuneen pintaosan,5 ja hyvin maatuneen pohjaosan 6,6. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä 0,4 % j a t. - 2 metrin syvyysvyöhykkeessä 0,2 %. Niittukurjensuolla on turvetta 1,6 mij. m, josta on heikosti maatunutta 56 % (0,91 milj. m ) ja hyvin maatunutta 44 % (0,72 milj. m ). Koko turvemäärästä on yl i yhden metrin syvyisellä suon osalla 91 % (1,49 milj. m ) ja yli kanden metrin syvyisellä suon osalla 72 % (1,17 milj. m ). Turpeiden keskimääräinen ph-arvo o n 4, 7, tuhkapitoisuus 5,5 % kuiva-ainepainosta ja lämpö - arvo laskettuna 50 % kosteudelle 9,6 MJ/kg (taulukko ).
4 1 S.Kaalimaansuo (kl. 11 08, x= 67502, y= 5667) sijait - see noin 10,5 km Yläneen keskustasta länteen Heinjoe n kylän eteläpuolella. Suo rajoittuu luoteisosasta peltoo n ja lounaisosasta Niittukurjensuohon. Kaalimaansuon poh - joispuolella on metsäautotie, josta on noin kilometrin matka autot ielle. Suon pinnan korkeus on 51 m mpy. Lounaaseen viettävält ä suolta vedet virtaavat Niittukurjensuon kautta Kajava - nojaan, joka laskee Laajoen kautta Mynämäenlahteen (kuva 22 ja 2).
4 Kaalimaansuon pinta-ala on 28 ha, josta on yli yhde n r etsin syvyista aluetta noin 21 ha ja yli kanden metri n 14 ha. Suolla on tutkimuspisteitä 4, joista 4 on yl i yhden metrin syvyisellä alueella ja 4 yli kanden metri n syvyisellä alueella. Tutkimuspistetiheys on 1,4/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat nevat (50 %) ja rämee t (50 %). Suon keskiosassa on silmäkenevaa, reunaosat ova t rahkaräme- ja tupasvillaojikkoa. Suon pohjoisosassa suo - tyyppinä on rahkanevamuuttuma. Suoalasta on ojitett u 75 O. Turvekerroston keskipaksuus on 2,2 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 1,8 m ja hyvin maatuneen turpee n 0,4 n. yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 2,7 m ja yli kanden metrin, m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,5 m (pisteessä (P. 2). Suon pohjamaalajeina ovat moreeni (50 %) ja hiekka (50 %), jonka al - la on savea tai moreenia. Suon turpeista 82 % on rahkavaltaisia ja 18 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisissa turpeissa on runsaimmin tupasvillaa (5 %) ja varpuainesta (4 % ) ja saravaltaisissa puuainesta (4 %). Puunjäänteitä sis«ltä.vien tarpeiden kokonaisosuus on 8 %. Turvekerrosto n kes'kimaatuneisuus on,6, josta heikosti maatuneen pin - taosan,2 ja hyvin maatuneen pohjaosan 5,5. Kaalmmaansuolla on turvetta 0,61 milj, m, josta on hei - kosti maatunutta 80 % (0,49 milj. m ) ja hyvin maatunut - ta 20 % (0,12 milj. m ). Koko turvemäärästä on yli yh- den metrin syvyisellä suon osalla 9 % (0,57 milj. m ja yli kanden metrin syvyisellä suon osalla 75 % (0,4 6 milj, nd ). 10 F arai.ssuo (kl. 11 08, x = 67515, y = 5675 ) sce noin 9,5 km Yläneen keskustasta länteen Heinjoe n kyl n etel ;_puolella. Suo rajoittuu kallio- ja moreeni-
44 naastoor. Suon koillisosasta on yhteys Pajusuohon. Haaraissuon länsiosasta on noin 600 metrin matka Heinjok i Laajoki -paikallistielle. Suon pinnan korkeus on 55,5 m mpy. Pohjoiseen viettäväl - t suolta vedet virtaavat Valastenojan kautta Merijokeen, joka laskee Lamssijärveen, joka puolestaan laskee Laajoen kautta Mynämäenlahteen. Haaraissuon pinta-ala on 2 8 ha, josta on yli yhden metrin syvyistä aluetta noin 1 8 ha ja yli kanden metrin 6 ha. Suolla on tutkimuspiste i - tä joista on yli yhden metrin syvyisellä alueell a ja 2 yli. kanden metrin syvyisellä alueella. Tutkimuspis - tetiheys on 1,/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ova t rämeet, joista yleisimmät ovat isovarpuiset rämeet j a rahkarämeet ; eteläosassa on suotyyppinä rahkarämeojik - koa, muualla isovarpuista rämeojikkoa. Turvekerroston keskipaksuus on 1,4 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 0,2 m ja hyvin maatuneen turpee n 1,2 m. yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m ja yli kanden metrin syvyisen 2,6 m. Suurin havait - tu turpeen paksuus on,4 m (pisteessä P. 2). Suon pohjamaalajina on pohjoisosassa savi ja muuall a liejusavi. Suon turpeista 52 % on rahkavaltaisia ja 48 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisiss a turpeissa on runsaimmin tupasvillaa (4 %) ja saravaltai - sissa puuainesta (2 %) ja varpuainesta (5 %). Puunjään - teitä sisältävien tarpeiden kokonaisosuus on 2 %. Turvekerroston keskimaatuneisuus on 5,4, josta heikost i maatuneen pintaosan,8 ja hyvin maatuneen pohjaosa n 5, 8. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä,0 % ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkeessä 0,5 % (kuvat 24 ja 25). k-aaraissucli.a on turvetta 0,41 milj. m, josta on hei - kosti maatunutta 14 % V0, 06 milj. m ) ja hyvin maatunut - ta 86 % (0,5 milj. m ). Koko turvemäärästä on yli yh- f2 en metrin syvyisellä suon osalla 86 % (0,5 milj. m )
4 5 ja yli kanden metrin syvyisellä suon osalla 9 % (0,1 6.i. Pajusuo (kl. 11 08, xx = 67521, y = 5679) sijaitsee noin 9 km Yläneen keskustasta länteen Heinjoen kylä n eteläpuolella. Suo rajoittuu länsi- ja pohjoisosastaan peltoon. Pajusuon eteläosassa on kapea yhteys Haaraissuohon. Muualla suo rajoittuu moreeni- ja kalliomaastoon. Pajusuon pohjoispäästä on noin 600 metrin matk a Heinjoki - Yläne -autotielle. Suon pinnan korkeus on 54 m mpy. Pohjoiseen viettävält ä suota vedet virtaavat Valastenojaa pitkin Merijokeen, joka laskee Lamssijärveen, joka laskee Laajoen kautt a Mynämäenlahteen. Pajusuon pinta-ala on 15 ha, josta on yli yhden metrin syvyistä aluetta noin 10 ha. Suolla o n tutkimuspisteitä, joista on yli yhden metrin syvyisellä alueella. Tutkimuspistetiheys on 1,6/10 ha. Vallitseva suotyyppi on isovarpuinen rämeojikko (100 %). Koko suo on ojitettu. Turvekerroston keskipaksuus on 1, m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 0,1 m ja hyvin maatuneen turpee n 1, 2?n. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,9 m (pisteessä P. 2). Suon pohjamaalajina on keskiosassa savi (67 % ) ja reunoilla on kalliota ( %) (kuvat 24 ja 25). Suon turpeista 61 % on rahkavaltaisia ja 9 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisissa turpeissa on runsaimmin tupasvillaa (22 %) ja puuainesta (12 % ) ja saravaltaisissa kortetta (14 %) ja puuainesta (4 %). Puunjäänteitä. sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 1 6 %. Turvekerroston keskimaatuneisuus on 5,6, josta heikosli maatuneen pintaosan,8 ja hyvin maatuneen pohja - osan 5,7. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä,4 % ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkeessä 1, %.
47 "aju sol.la on turvetta 0,20 milj. m, josta on heikos - ti i maatunutta 10 % (0,02 milj. m ) ja hyvin maatunutt a?o 4 (0,18 milj. m ). Koko turvemäärästä on yl i yhden metrin syvyisellä suon osalla 84 % (0,16 milj. m ). 12. Pöytäkallionsuo (kl. 11 08, x = 6750, y = 5697 ) sijaitsee noin 7,5 km Yläneen keskustasta länteen Hein - joen kylässä Eli järven länsipuolella. Suo rajoittuu koil - lisessa Elijärveen ja muualla joko peltoon tai moreenimaastoon. Pöytäkallionsuon eteläpäästä on noin 200 metrin matka metsäautotielle, josta on noin 400 metrin mat - ka Heinjoki - Yläne -autotielle. Suon pinnan korkeus on 55 m mpy. Koilliseen viettävält ä suolta vedet virtaavat Elijärveen, joka laskee Merijoe n ja Lamssijärven kautta Laajokeen, joka puolestaan laske e Mynämäenlahteen. Pöytäkallionsuon pinta-ala on 15 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on noin 10 ha j a yli kanden metrin 7 ha. Suolla on tutkimuspisteitä, jotka ovat kaikki kanden metrin syvyisellä alueella. Tutkimuspistetiheys on 2,0/10 ha. Vallitseva suotyypp i on isovarpuinen rämeojikko (100 %). Turvekerroston keskipaksuus on 1,9 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 0,8 m ja hyvin maatuneen turpee n 1,1 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 2,5m ja yli kanden metrin syvyisen 2,9 m. Suurin havait - tu turpeen paksuus on, m (pisteessä P. 1) (kuvat 2 6 ja 27). Suon pohjamaalajina on savi (67 %). Reunaosilla turvekerros rajoittuu kallioon. Suon turpeista 68 % on rahkavaltaisia ja 2 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisissa turpeissa on runsaimmin tupasvilla a (12 Z) ja saravaltaisissa kortetta (15 %), järviruoko a ( %) ja puuainesta (5 %). Puunjäänteitä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 5 %. Turvekerroston keskimaa - tuneisuus on 5, 2, josta heikosti maatuneen pintaosan,7
4 9 ja hyvin maatuneen pohjaosan 6, 4. Liekoja on 0-1 met - rin syvyydessä 0,5 % ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkeess ä liek ja, ei ole havaittu. P.6ytkai.lionsuoila on turvetta 0,28 mi j. m, josta on heikosti maatunutta 42 % (0,12 milj. m ) ja hyvin maatunutta 58 % (0,16 milj. m ). Koko turvemäärästä on yl i yhden metrin syvyisellä suon osalla 86 % (0,25 milj. m ja yli kanden metrin syvyisellä suon osalla 71 % (0,2 0 milj. m). 1. Kiksaarensuo (kl. 11 08, x = 67526, y = 5649) sijaitsee noin 12 km Yläneen keskustasta länteen Heinjoe n kylän lounaispuolella. Suo rajoittuu pohjoisessa peltoon ja muualla kallio- ja moreenimaastoon. Kiksaarensuon sekä koillis- että lounaisosan vieritse kulkee tilapäinen autotie. Suolta on noin 600 metrin matka yksityiselle tielle. Suon pinnan korkeus on 56 m mpy. Länteen viettävält ä suolta vedet virtaavat lounais- ja pohjoisosasta oji a pitkin Korpiojaan, joka laskee Laajokeen. Itäja kaakkoisosasta vedet virtaavat ojia pitkin Laajokeen, joka laskee Mynämäenlahteen. Kiksaarensuon pinta-ala on 60 ha, josta on yli yhden metrin syvyistä aluetta noin 40 ha ja yli kanden metri n 0 ha. Suolla on tutkimuspisteitä 1 kpl, joista 25 kp l on yli yhden metrin syvyisellä alueella ja 22 kpl yl i kanden metrin syvyisellä alueella. Tutkimuspistetihey s on 5,2 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämee t (56 %), joista yleisimmät ovat rahkarämeet (25 %) j a tupasvillarämeet (21 %). Suotyypit ovat muuttuma-asteel - la. Suon keskiosassa on lyhytkortista nevamuuttumaa (0 %). L uoteisosan landekkeessa on rahkarämemuuttumaa, ja ete - Ittos ;sa on tupasviliarämemuuttumia (kuvat 28 ja 29).
5 0 Turvekerroston keskipaksuus on 2,0 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 1,4 m ja hyvin maatuneen turpee n 0,6 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 2,7m ja yli kanden metrin syvyisen,1 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 4,8 m (pisteessä A 1000 + 100). Suon pohj amaalaj eina on savea (44 %) ja moreenia (44 %). Suon turpeista 7 % on rahkavaltaisia ja 27 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisissa turpeis-
5 1 sa on runsaimmin tupasvillaa (8 %) ja puuainesta ( % ) ja saravaltaisissa puuainesta (4 %) ja järviruokoa (2 %). Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 7 Turvekerroston keskimaatuneisuus on 4,2, josta hei - kosti maatuneen pintaosan, ja hyvin maatuneen pohja - osan 6,4. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä 0,2 % ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkeessä 0,1 % (kuva 0. ) Kiksaarensuolla on turvetta 1,17 milj. m, josta on hei - kosti maatunutta 70 % (0,8 milj. m ) ja hyvin maatunut - ta 0 % (0,4 milj. m ). Koko turvemaarästä on yli yh - den metrin syvyisellä suon osalla 9 % (1,08 milj, m ) ja yli kanden metrin syvyisellä suon osalla 80 % (0,9 milj. m ).
5 14. Härkäsuo (kl. 11 08, x = 6754, y = 5661) sijait - see noin 10,5 km Yläneen keskustasta länteen Heinjoe n kylän lounaispuolella. Suo rajoittuu etelä- ja pohjoi - sosasta peltoihin, muualla se rajoittuu moreenimaastoon. Härkäsuon pohjoispäähän tulee polku (n. 200 m) tilapäi - seltä autotieltä. Suon lounaisosasta on noin sadan met - rin matka kärrytielle, josta on noin 400 metrin matk a autotielle. Suon pinnan korkeus on 55-58,5 m mpy. Vedet virtaavat suon pohjoispäästä ojia pitkin Korpijärveen, joka laske e Korpiojan kautta Laajokeen (kuvat 1 ja 2).
5 4 Härkäsuon pinta-ala on 74 ha, josta on yli yhden metri n syvyistä aluetta noin 64 ha ja yli kanden metrin 44 ha. Suolla on tutkimuspisteitä 2, joista 28 kpl on yli yh - den metrin syvyisellä alueella ja 22 yli kanden metri n syvyisellä alueella. Tutkimuspistetiheys on 4,4/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet (6 %), joist a yleisimmät ovat rahkarämeet (25 %) ja isovarpuiset rä - meet (19 %) ja nevoista rahkanevat (28 %). Suon keskios a on rahkanevamuuttumaa. Pohjoispään länsilandekkeessa o n mustikkaturvekangasta ja lounaislandekkeessa on tupasvillarämemuuttumaa. Sekä suon etelä- että pohjoispääss ä on vanha palaturpeennostoalue. Koko suo on ojitettu.
5 5 Turvekerroston keskipaksuus on 2, m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 1,4 m ja hyvin maatuneen turpee n 0,9 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys o n 2,7 mja yli kanden metrin syvyisen,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,6 m (pisteessä A 700). Suon pohjamaalajina on hiekka (4 %) ja moreenia (4 %), paikoin savea (12 %). Suon turpeista 7 % on rahkavaltaisia ja 27 % saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä rahkavaltaisissa turpeissa on runsaimmin tupasvillaa (2 % ) ja saravaltaisissa puuainesta (10 %). Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 10 Turvekerroston keskimaatuneisuus on 4,4 (kuva ), josta heikost i maatuneen pintaosan,2 ja hyvin maatuneen pohjaosa n 6,1. Liekoja on 0-1 metrin syvyydessä 0,5 % ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkeessä 0,2 %).
56 li'trklisuosa i on turvetta 1,76 mi1 j. m, josta heikost i w.d tumutta 60 % (1,07 milj. m ) ja hyvin maatunutt a 40 % (0,69 milj, m ). Koko turvemäärästä on yli yhde n metrin syvyiseilä suon osalla 98 % (1,71 milj. m ) j a >;i. kanden metrin syvyisellä suon osalla 80 % (1,41 milj..s ). 15. Riihijärvensuo (kl. 11 08, x = 67547, y = 566 ) sijaitsee noin 10,5 km länsiluoteeseen Yläneen keskustasta Heinjoen kylässä. Suo rajoittuu kallio- ja moreeni.maastoon. Suon länsiosassa on peltoa. Riihijärvensuon pohjoispuolella on Heinjoki - Lellainen -maantie. Sucn pinnan korkeus on 51 m mpy. Vedet virtaavat oji a pitkin Korpijärveen, joka laskee Korpiojan kautta Laajokeen. Riihijärven pinta-ala on 49 ha, josta on yl i yhden metrin syvyistä aluetta noin 12 ha. Suolla on tut - kirnuspisteitä 6, joista 4 on yli yhden metrin syvyisel - la alueella. Tutkimuspistetiheys on 1,/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat nevat (8 %), joista yleisin o n saraneva (8 %). Suon pohjoispäässä on sararämettä, j a reunaosissa on saranevaa (kuva 4). Turvekerroston keskipaksuus on 0,8 m. Tästä on heikost i maatuneen turpeen osuus 0,0 m ja hyvin maatuneen tur - peen 0,77 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1, m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,8 m (pisteessä P. I). Suon pohjamaalajina on moreeni (8 %) ja osittain turvekerros rajoittuu kallioon (17 %). Riihijärvensuon tur - peat ovat saravaltaisia. Turpeen lisätekijöinä saravaltaisissa turpeissa on runsaimmin kortetta (25 %). Turvekerroston keskimaatuneisuus on 7, 8, josta heikost i maatuneen p intaosan 4,0 ja hyvin maatuneen pohjaosan 8, 0 (k'elvva 5).
5 7 Riihijärvensuolla on turvetta 0,9 milj. m, josta hei - kosti maatunutta 4 % (0,02 milj. m ) ja hyvin maatunut - ta 96 % (0,7 milj. m ). Koko turvemäärästä on yli yhden metrin syvyisellä suon osalla 42 % (0,16 milj. m ). 16. Rajasuo (kl. 11 08, x = 67552, y = 5694)sijaitse e noin 8,5 km länsiluoteeseen Yläneen keskustasta Heinjoen kylän itäpuolella. Suo rajoittuu avokallio- ja moree -