KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti Kokkolan kaava-asiat, niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Katsaus kuvaa kaavojen valmistelutilannetta 14.12.2012. Kaupungin hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallitus maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamana kunnan viranomaisena huolehtii kaavoituskatsauksen ja kaavoitusohjelman laatimisesta. Vähintään kerran vuodessa kaavoituskatsaus kuulutetaan nähtäville Teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelupisteen ilmoitustaululle. Kaavoituskatsaus toimii samalla myös kaavoituspalvelujen työohjelmana. Kaavatyöt on kuvattu lyhyesti ja niistä on linkki kaupungin www-sivuille, joilta saa yksityiskohtaista tietoa kaavojen sisällöstä ja käsittelyvaiheista. Töiden yhteydessä on mainittu kaavatöitä valmistelevat vastuuhenkilöt, joilta saa lisätietoja kyseisen kaavatyön valmistelusta. Kaavoituksen kulku ja sisältö on määritelty maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä ympäristöministeriön ohjeissa. Kaavoista tiedottaminen vaihtelee kaavamuodon ja kaavan merkittävyyden mukaan. Kokkolassa käytettyjä tiedottamiskeinoja ovat ilmoitukset lehdissä, maanomistajille ja muille osallisille lähetetyt kirjeet, kaavoista järjestettävät tiedotus- ja keskustelutilaisuudet sekä suorat yhteydenotot suunnittelijoiden ja osallisten kesken. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmat, kaavaluonnokset ja kaavaehdotukset pidetään nähtävinä Teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelupisteessä. Kirjalliset mielipiteet ja muistutukset kaavoista osoitetaan kaupunginhallitukselle. Kaavoitustöiden sijoittumien kaupungin eri osiin on esitetty liitekartoissa. Kunkin kaavatyön kohdalla on lisäksi kartta suunnittelualueen likimääräisestä rajauksesta.
MAAKUNTAKAAVOITUS Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä Keski-Pohjanmaan maakunnan alueella. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaavan tehtävänä on ratkaista valtakunnalliset, maakunnalliset ja seudulliset alueiden käytön kysymykset. Maakuntakaavan 1., 2. ja 3. vaihekaavat ovat vahvistettuja ja lainvoimaisia. Maakuntakaavan 4. vaihekaava, joka käsittelee tuulivoiman rakentamista manneralueilla, on laadittavana. Lisätietoja maakuntakaavoituksesta saa Keski-Pohjanmaan liiton kotisivuilta. http://www.keski-pohjanmaa.fi/page.php?page_id=28 Ote voimassaolevan maakuntakaavan yhdistelmäkartasta Keski-Pohjanmaan maakuntakaavan 4. vaihekaavalla ohjataan mannertuulivoiman sijoittumista maakunnan alueella. Maakuntakaavalla täydennetään aikaisempia vaihekaavoja siten, että vahvistettuna ne muodostavat Keski-Pohjanmaan kokonaismaakuntakaavan. Maakuntakaavan laatimispäätös annetaan maakuntavaltuuston kokouksessa keväällä 2012. Maakuntakaavan 4. vaihekaavan aikataulu on suunniteltu siten, että maakuntakaavaehdotus tulisi maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi syyskuussa 2013. Mahdollisesti muista maakuntakaavan 4. vaiheen kaavalla päivitettävistä aihepiireistä on mahdollista sopia myöhemmin viranomaisneuvottelujen yhteydessä. Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 2
YLEISKAAVOITUS KOKKOLAN STRATEGINEN ALUERAKENNEYLEISKAAVA YLEISKAAVAN VIREILLE TULON SYY Kuntaliitoksen seurauksena on tarpeen käynnistää, Keski-Pohjanmaan maakuntakaavan aluerakennemallintyöhön liittyvä, uuden Kokkolan strategisen aluerakennemallin laatiminen ja sen yhteydessä tulee selvittää myös Lohtajan ja Kälviän kirkonkylien asemakaava-alueiden laajentamistarpeet. Kaupunginhallitus on tehnyt 31.5.2010 283 päätöksen Kokkolan strategisen aluerakenneyleiskaavan laatimisesta. Suunnittelualue käsittää koko uuden Kokkolan kaupunkialueen. YLEISKAAVAN LAATIMISAIKATAULU Kaupunginhallitus on hyväksynyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 11.11. 13.12.2010. Yleiskaavaehdotus on valmistunut vuoden 2012 lopussa ja tulee hallinnolliseen käsittelyyn. Uuden Kokkolan strateginen aluerakennemalli on kaupunginvaltuuston päätös siitä miten uuden Kokkolan eri osa-alueita kehitetään. Yleiskaavatyö ei ole luonteeltaan aluevarausyleiskaava eikä sitä laadita oikeusvaikutteisena. VASTUUHENKILÖ: Veli-Pekka Koivu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 3
KESKUSTAAJAMAN YLEISKAAVA 2030 YLEISKAAVAN VIREILLE TULON SYY Maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään, että kunnan tulee huolehtia tarpeellisesta yleiskaavan laatimisesta ja sen pitämisestä ajan tasalla. Keskustaajaman yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetään alkuvuodesta 2013. Kaavatyön aiempi nimi oli Kantakaupungin yleiskaava. Suunnittelualue käsittää Kokkolan kaupungin keskeiset alueet lukuun ottamatta Kokkolan Keskikaupungin yleiskaavan suunnittelualuetta ja pääosaa Vanhansatamanlahden yleiskaavan suunnittelualueesta. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa mereen, idässä Perhonjokeen, etelässä Keski-Pohjanmaan maakuntakaavassa esitettyyn valtatien 8 uuteen tielinjaan sekä lännessä Öjanjärveen ja kaupungin rajaan. YLEISKAAVAN LAATIMISAIKATAULU Keskustaajaman yleiskaavan yleiskaavan peruselvitykset ovat valmistumassa, vuoden 2013 alkupuolella valmistuvat liikennemalli ja meluselvitys. Yleiskaavaluonnos laaditaan vuonna 2013 ja tavoitteena on saada yleiskaava kaupunginvaltuuston käsittelyyn vuoden 2014 aikana. Keskustaajaman yleiskaava 2030 on maanhankintaa, asemakaavoitusta ja suunnittelutarveratkaisuja ohjaava yleiskaava. Yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu, Elina Nissinen, Juho Peltoniemi ja Suvi-Elina Maunu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 4
KOKKOLAN KANTAKAUPUNGIN KYLÄASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA VAIHEYLEISKAAVAN VIREILLE TULON SYY Kokkolan kantakaupungin kyläasutuksen vaiheyleiskaavalla ohjaan sen kyliin ja hajaasutusalueelle sijoittuvaa asuntorakentamista. Suunnittelualue käsittää Kokkolan kaupungin seuraavat kyläalueet: 1. Knivsund, 2. Rödsö, Korpilahti, Vitikka, 3. Lahnakoski, Hassinen, 4. Sokoja, Oivu, Korkeahuhta 5. Öja. Långö, 6. Kvikant. Koko kaava-alue on pinta-alaltaan noin 13 000 hehtaaria. VAIHEYLEISKAAVAN LAATIMISAIKATAULU Yleiskaavehdotus on ollut virallisesti nähtävillä 14.12.2011-16.01.2012. ja siitä on saatu muistuksia ja lausuntoja, joiden vastineet valmistuvat vuodenvaihteessa 2012 / 2013. Kyläasutusta koskevien suunnittelutarveratkaisujen perusteiden selvittämiseksi on suunnitteluvälineeksi valittu vaiheyleiskaava. Tavoitteena on määritellä oikeusvaikutteisella yleiskaavalla kyliin tehtävien suunnittelutarveratkaisujen perusteet. Käsite vaihekaava tarkoittaa, ettei koko maaseutualuetta selvitetä kaikkien maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimusten kuvaamalla tavalla. Tutkittaviksi tulevat asuminen, elinkeinot, palvelut, infrastruktuuri ja kulttuurihistoria - vähemmälle jää esimerkiksi laajojen maa- ja metsätalousalueiden luontoarvojen selvittäminen. Yleiskaavassa selvitetään myös ne kyläalueet, joilla rakentaminen on mahdollisesti muodostunut tai muodostumassa niin merkittäväksi, että lisärakentaminen edellyttää asemakaavan laatimista. VASTUUHENKILÖT: Suvi-Elina Maunu ja Veli-Pekka Koivu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 5
TRULLEVINNIEMEN - HARRINNIEMEN RANTAOSAYLEISKAAVA Suunnittelualue käsittää kaksi osa-aluetta Trullevinniemen ja Harrinniemen. Trullevinniemen 5 kilometriä pitkä ja 500-1100 metriä leveä niemi sijoittuu Kokkolan keskustan pohjoispuolelle, n. viiden kilometrin päähän keskustasta. Suunnittelualueeseen kuuluu niemen pohjoisempi osa eli n. 80 % niemen kokonaisalasta. Alueen kokonaispinta-ala on n. 250 hehtaaria. Harriniemen alue käsittää vajaan 200 hehtaarin kaava-alueen josta n. puolet sijoittuu vesialueelle. RANTAOSAYLEISKAAVAN LAATIMISAIKATAULU Kaupunginhallitus päätti 1.11.2010 että Trullevin Harrinniemen rantaosayleiskaavan laatimista jatketaan. Tästä johtuen yleiskaavatyölle on laadittu MRL 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on ollut nähtävillä 11.11. 13.12.2010. Alustava kaavaluonnos valmistuu vuodenvaihteessa 2012 / 2013. Työn tavoitteena on suunnitella kaupungin omistama vuokra-alue vahvistettavaksi, rakennuslupien myöntämisen kaupungille delegoivaksi rantayleiskaavaksi, johon liittyy osa-aluekohtaiset rakentamistapaohjeet. Trullevin Harrinniemen rantaosayleiskaavaa suunniteltaessa käytetään lähtökohtana aiempaa kaavaluonnosta ja jo laadittuja perusselvityksiä sekä työn muuta suunnittelumateriaalia. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Suvi-Elina Maunu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 6
PELTOKORVEN KYLÄN VAIHEOSAYLEISKAAVA VAIHEYLEISKAAVAN VIREILLE TULON SYY Kaupunginhallitus on tehnyt 9.11.2009 Peltokorven vaiheyleiskaavan laatimispäätöksen. Suunnittelualue käsittää Peltokorven kylän ja on leveydeltään noin 1,5 kilometriä ja pituudeltaan noin 5,5 kilometriä. Tarkastelualue on pinta-alaltaan 760 hehtaaria ja rajautuu lännessä valtatie 8:aan, pohjoisessa Peltokorventien ja Kajaanintien väliseen metsäalueeseen, idässä asemakaava-alueeseen ja etelässä rautatiehen. VAIHEYLEISKAAVAN LAATIMISAIKATAULU Vaiheyleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 11.2. 12.03.2010. Yleiskaavan laatimista varten on järjestetty maanomistajakysely toukokuussa 2010 ja perusselvityksiä on laadittu kesä syksy 2010. Kaavaluonnoksen jatkovalmistelu edellyttää rautatiehen liittyvän meluselvityksen uudelleen arviointia ja perustellun väestöennusteen laatimista aluerakenneyleiskaavan yhteydessä. Nämä selvitykset valmistuvat alkuvuodesta 2013. Alueen täydennysrakentaminen edellyttänee myös asemakaavan laatimista. Vaiheyleiskaava laaditaan ohjaamaan kyläasutuksen suunnittelua. Vaiheyleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena, jolloin se ohjaa kyläalueilla suunnittelutarveratkaisujen tekemistä, rakennuslupien myöntämistä ja joissakin tapauksissa myös mahdollista kyläasutuksen asemakaavoitusta. Käsite vaihekaava tarkoittaa, ettei koko maaseutualuetta selvitetä kaikkien maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimusten kuvaamalla tavalla. Tutkittaviksi tulevat asuminen, elinkeinot, palvelut, infrastruktuuri ja kulttuurihistoria - vähemmälle jää esimerkiksi laajojen maa- ja metsätalousalueiden luontoarvojen selvittäminen. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Suvi-Elina Maunu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 7
RUOTSALON KYLÄN VAIHEOSAYLEISKAAVA VAIHEYLEISKAAVAN VIREILLE TULON SYY Kaupunginhallitus on tehnyt 9.11.2009 Ruotsalon vaiheyleiskaavan laatimispäätöksen. Suunnittelualue käsittää Ruotsalon kylän ja on leveydeltään noin 2,5 kilometriä ja pituudeltaan noin 7,5 kilometriä. Tarkastelualue on pinta-alaltaan 1680 hehtaaria ja rajautuu lännessä Kälviän rannikon ja saariston yleiskaavaan sekä kylää reunustaviin metsäalueisiin, pohjoisessa entiseen Kälviän ja Lohtajan kunnanrajaan, idässä valtatie 8:aan ja etelässä kylää rajaavaan metsäalueeseen. VAIHEYLEISKAAVAN LAATIMISAIKATAULU Vaiheyleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 11.2. 12.3.2010. Yleiskaavan laatimista varten on järjestetty maanomistajakysely toukokuussa 2010 ja perusselvityksiä on laadittu kesä syksy 2010. Kaavan laatiminen on ollut lähes pysähdyksissä vuoden 2012, mutta kaavaluonnoksen laatimista jatketaan alkuvuodesta 2013. Vaiheyleiskaava laaditaan ohjaamaan kyläasutuksen suunnittelua. Vaiheyleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena, jolloin se ohjaa kyläalueilla suunnittelutarveratkaisujen tekemistä, rakennuslupien myöntämistä ja joissakin tapauksissa myös mahdollista kyläasutuksen asemakaavoitusta. Käsite vaihekaava tarkoittaa, ettei koko maaseutualuetta selvitetä kaikkien maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimusten kuvaamalla tavalla. Tutkittaviksi tulevat asuminen, elinkeinot, palvelut, infrastruktuuri ja kulttuurihistoria - vähemmälle jää esimerkiksi laajojen maa- ja metsätalousalueiden luontoarvojen selvittäminen. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Suvi-Elina Maunu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 8
MARINKAISTEN KYLÄN VAIHEOSAYLEISKAAVA VAIHEYLEISKAAVAN VIREILLE TULON SYY Kaupunginhallitus on tehnyt 9.11.2009 Marinkaisten vaiheyleiskaavan laatimispäätöksen. Suunnittelualue käsittää Marinkaisten kylän ja leveydeltään noin 2,0 kilometriä ja pituudeltaan 5,0 kilometriä. Tarkastelualue on pinta-alaltaan 1060 hehtaaria ja rajautuu lännessä Karhin ja Marinkaisen rantayleiskaavaan, pohjoisessa Hietakankaan ja Kirkkokallioiden metsäalueeseen, idässä valtatie osittain 8:aan ja Viikinperää ja Sysimetsää rajaaviin metsäalueisiin ja etelässä entiseen Lohtajan ja Kälviän kunnanrajaan. VAIHEOSAYLEISKAAVAN LAATIMISAIKATAULU Vaiheyleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 11.2. 12.3.2010. Yleiskaavan laatimista varten on järjestetty maanomistajakysely toukokuussa 2010 ja perusselvityksiä on laadittu kesä syksy 2010. Kaavan laatiminen on ollut pysähdyksissä vuoden 2012, mutta laatimista jatketaan vuonna 2013 joko omana työnä tai konsulttitoimeksiantona. Vuoden 2012 lopulla on aloitettu kaupungin omistamien alueiden asemakaavoitus. Vaiheyleiskaava laaditaan ohjaamaan kyläasutuksen suunnittelua. Vaiheyleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena, jolloin se ohjaa kyläalueilla suunnittelutarveratkaisujen tekemistä, rakennuslupien myöntämistä ja joissakin tapauksissa myös mahdollista kyläasutuksen asemakaavoitusta. Käsite vaihekaava tarkoittaa, ettei koko maaseutualuetta selvitetä kaikkien maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimusten kuvaamalla tavalla. Tutkittaviksi tulevat asuminen, elinkeinot, palvelut, infrastruktuuri ja kulttuurihistoria - vähemmälle jää esimerkiksi laajojen maa- ja metsätalousalueiden luontoarvojen selvittäminen. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu, Suvi-Elina Maunu ja Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 9
UUSI-SOMERON TUULIVOIMAYLEISKAAVA RANTAYLEISKAAVAMUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Kaupunginhallitus on hyväksunyt kokouksessaan 08.10.2009 565 PROKON Wind Energy Finland Oy esityksen tuulivoimaa käsittelevän osayleiskaavan laatimisen käynnistämisestä Uusi-Someron alueella lähellä Mutkalammen kylää. Uusi-Someron alue on osa Kokkolaa, mutta sijaitsee Kannuksen kaupungin alueen sisällä ns. enklaavina. YLEISKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 25.10. 23.11.2012 ja suunnittelu jatkuu vuoden 2013 ajan. Kokkolan alueelle sijoittuva hanke on osa laajempaa tuulivoimahanketta, joka sijoittuu myös Kannuksen ja Kalajoen kaupunkien alueelle. Kokkolan Uusi-Someron osayleiskaava-alueen pinta-ala on noin 576 ha ja koko tuulivoimahankealueen pinta-ala noin 100 km 2. Kaavan laatijana toimii Ramboll Finland Oy. VASTUUHENKILÖ: Veli-Pekka Koivu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 10
KOIVUSAARENNEVAN KAIVOSALUEEN YLEISKAAVA YLEISKAAVAN VIREILLE TULON SYY Kälviän kunta on laatinut Koivusaarennevan kaivosalueen yleiskaavan laatimista koskien osallistumis- ja arviointisuunnitelman vuonna 2003. Kokkolan kaupunki käynnistää uudelleen kaavan laatimisen, kun ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma on saatettu loppuun. Kalvinit Oy:n ilmeniittiesiintymät ja kaivosoikeudet sijaitsevat Kokkolan kaupungin (Kälviän) ja Halsuan kunnan alueella. Suunnittelualue sijaitsee Kälviän kaakkoisosassa, Läntästä Sykäräiseen kulkevan paikallistie eteläpuolella, Venetjoen tekojärven pohjoisja luoteispuolella. Alue rajautuu koillisessa Toholammin kunnan ja lounaassa Halsuan kunnan rajaan. Hankkeeseen kuuluu kolme erillistä esiintymää: Koivusaarenneva, Peräneva ja Kairineva. Seutu on asumatonta sekä hankealueella että sen läheisyydessä. YLEISKAAVAN LAATIMISAIKATAULU Yleiskaavatyö jatkuu vuonna 2013 kaivoshankkeen edistymisen mukaisesti ja edellyttää YVA-lausunnossa vaadittujen lisäselvitysten laatimista. Kaavahankkeen tavoitteena on laatia kaivostoiminnan salliva osayleiskaava. Hankeen tarkoitus on hyödyntää ilmeniittimalmia kaivos- ja rikastustoiminnassa. Kaava perustuu ympäristövaikutusten arviointisuunnitelman ja kaivostoiminnan antamiin lähtökohtiin. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 11
SANNANRANNAN MORSIUSSAAREN OSAYLEISKAAVA VAIHEYLEISKAAVAN VIREILLE TULON SYY Sannanrannallla ja Morsiussaaressa on voimassa vuonna 2000 hyväksytty Vanhansatamanlahden yleiskaava, jossa alueet on osoitettu loma-asuntoalueiksi. Alueiden vuokrasopimukset umpeutuvat vuonna 2017. Kaupunginhallitus on vuonna 2006 päättänyt että Morsiussaari muutetaan vuoden 2017 jälkeen pientaloalueeksi. Museoviraston laatimassa inventoinnissa Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Sannanrannta on osoitettu valtakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on lokakuussa 2010 antanut lausunnon alimmasta rakennuskorkeudesta Morsiussaaressa. Suunnittelualue käsittää Sannanrannantien molemmat puolet Elbasta Kemirantielle sekä koko Morsiussaaren. VAIHEYLEISKAAVAN LAATIMISAIKATAULU Yleiskaavatyön osallistumis- ja arviontisuunnitelma on ollut kaupunginhallituksen käsittelyssä lokakuussa 2011. Tavoitteena on saada yleiskaava kaupunginhallituksen käsittelyyn vuonna 2013. Yleiskaavaluonnos on valmistuu helmikuussa 2013. Sannanrannan Morsiussaaren osayleiskaava on asemakaavoitusta ja vuokrasopimusten laadintaa ohjaava yleiskaavatyö. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 12
RAUTATIENTORIN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAN VIREILLE TULON SYY Rautatietorin ja linja-autoaseman aluetta koskevalla Keskikaupungin yleiskaavan muutoksella on tarkoitus tutkia yleiskaavassa jo nyt osoitettujen toimintojen lisäksi asumisen sijoittumismahdollisuus suunnittelualueelle. Yleiskaavatyön yhteydessä laadittiin Matkakeskuksen ja Rautatientorin hanke- ja esisuunnitelma. Suunnittelualue käsittää Rautatientorin ja linja-autoaseman sekä niihin rajoittuvat katualueet. Kohteen vaikutusalue on laaja ulottuen Kokkolan ydinkeskustasta koko kaupunkialueelle ja osalla toiminnoista myös lähikuntien alueelle. OSAYLEISKAAVAN LAATIMISAIKATAULU Yleiskaavatyön osallistumis- ja arviontisuunnitelma oli nähtävillä 31.5. - 2.7.2012. Yleiskaavaluonnos valmistui joulukuussa 2012. Rautatientorin osayleiskaava ohjaa tulevaa asemakaavan muuttamisprosessia ja kaupunkiympäristön rakentamiseen liittyvää muuta toteuttamissuunnittelua. VASTUUHENKILÖ: Veli-Pekka Koivu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/yleiskaavoitus/fi_fi/yleiskaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 13
MAHDOLLISESTI VIREILLE TULEVIA YLEISKAAVATÖITÄ KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN YLEISKAAVAN TARKISTUS (konsultti) 2014 LOHTAJAN KIRKONKYLÄN YLEISKAAVAN TARKISTUS (konsultti) 2015 ULLAVANJÄRVEN RANTAYLEISKAAVAN TARKISTUS (konsultti) 2016 LOHTAJAN ALUEEN RANTAYLEISKAAVA (konsultti) 2017 Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 14
ASEMAKAAVOITUS Asemakaavatyöt on luokiteltu sisältönsä perusteella. Kaavoituskatsauksessa esitettyjen töiden lisäksi käynnistyy vuosittain 5 10 uusiin kaupungin raakamaanhankintaan, rakennushankkeisiin tai yksityisten anomuksiin perustuvaa asemakaavatyötä. RAKENNUSHANKKEISIIN LIITTYVÄT ASEMAKAAVATYÖT YKSPIHLAJAN RAUTATIEN JA POHJOISVÄYLÄN ERITASORISTEYS ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Kokkolan Sataman liikenteen kasvun seurauksena ovat satamaraiteen junamäärät kasvaneet voimakkaasti ja Kokkolan suurteollisuusalueelle on valmistumassa uusi väliratapiha, jolloin satamaraide myös sähköistetään. Suunnittelualue käsittää nykyisen tasoristeyksen lähiympäristöineen. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen rajaus. Ykspihlajan rautatien ja Pohjoisväylän tasoristeys aiheuttaa ruuhkia ja vaaratilanteita. Tavoitteena on rakentaa uusi eritasoristeys, jossa ajoneuvoliikenne ylittää ja kevyt liikenne alittaa rautatien. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö on tullut vireille 25.8.2010. Eritasohankkeen yleissuunnitelma on valmistumassa. Asemakaavatyö valmistuu alkuvuodesta 2013. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Mikko Hyyppä www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/rakennushankkeet/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 15
LOTTELUNDIN KIERTOLIITTYMÄ ASEMAKAAVAMUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen ovat tehneet vuonna 2005 Tiehallinto (nyk. ELY -keskus) kiertoliittymää koskien ja Kokkolan Energia varalämpökeskuksen sijoittamisesta suunnittelualueelle. Varalämpökeskuksen osalta aloite ei ole enää ajankohtainen. Asemakaavatyö liittyy Halkokarin ABC -huoltoasemaa koskevaan asemakaavatyöhön. Suunnittelualue käsittää Vanhanveistämöntien ja Kaarlelankadun sekä Pohjoisväylän liittymäalueet lähialueineen. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen rajaus Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 11.4.2005 suostunut siihen, että Vanhanveistämöntien ja Kaarlelankadun yhdistäminen toteutetaan Vaasan tiepiirin (nyk. ELY -keskus) laatiman esiselvityksen pohjalta kiertoliittymänä Pohjoisväylän kohdalla. Tekninen palvelukeskus on neuvotellut ELY-keskuksen kanssa asemakaavamuutoksesta 15.12.2010. Maantie 749 (pohjoisväylä) on ELY-keskuksen hoidossa oleva seututie. Neuvotteluissa todettiin ELY -keskuksen kannan päätien ylläpitäjänä olevan, että liikennejärjestelyjä viedään eteenpäin kiertoliittymävaihtoehdon pohjalta. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 24.1.2011 32 1 merkitä ely-keskuksen kannanoton Lottelundin liikennejärjestelyistä tiedoksi 2 hyväksyä, että liikennejärjestelyjä jatketaan kiertoliittymävaihtoehdon pohjalta myös siten, että kiertoliittymät tehdään Kaarlelankadun ja Vanhan Veistämöntien risteyksiin. Elokuussa 2012 KPO on lähestynyt kaupunkia kirjeellä, jossa he pyytävät kaupunkia kiirehtimään liittymäratkaisua. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavan muutoksen laatiminen jatkuu vuonna 2013 Kokkolan liikennemallin valmistuttua. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/rakennushankkeet/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 16
RAUTATIEALUEEN LAAJENTAMINEN 27. JA 33. KAUPUNGINOSAN KOHDALLA ASEMAKAAVAMUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Asemakaavatyö käynnistetään Kokkola-Ykspihlaja välisen kaksoisraiteen vaatimien tilatarpeiden sekä Laajalahdentien alikulun rakentamisen vuoksi. Työ korvaa aiemmin vireille tulleen Tullikamarinkadun länsiosan ja rautatien välisen asemakaavatyön. Suunnittelualue sisältää korttelit 27-8, 27-9, 33-10 ja 33-11 sekä niihin liittyvää katu- ja rautatiealuetta. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen rajaus Asemakaavatyöllä tutkitaan Kokkola-Ykspihla kaksoisraiteen sekä Laajalahdentien alikulun vaatimat lisäaluetarpeet. Korttelissa 27-8 tavoitteena on selvittää tuleva käyttötarkoitus. Korttelissa on voimassa nykytilanteessa vanhentunut, asuinkerrostalorakentamisen salliva asemakaava. Korttelissa 27-9 selvitetään I- Parkin pysäköinti- laajentumistarpeet. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö käynnistetään alkuvuodesta 2013. Laajalahdentien alikulun mitoittamiseksi on käynnistynyt yleissuunnitelma, jonka on määrä valmistua maaliskuussa 2013. VASTUUHENKILÖT: Elina Nissinen ja Mikko Hyyppä www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/rakennushankkeet/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 17
KAUPPATORI JA KORTTELI 2-7 ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Vireille tulo perustuu Kokkolan kaupungin aloitteeseen. Kokkolan torialueen yleissuunnittelu käynnistettiin vuonna 2009. Suunnittelijaksi valikoitui tarjouskilpailun perusteella VSU, Arkkitehtuuri- ja viheraluesuunnittelu Oy Oulusta. Yleissuunnitelma on valmistunut ja hyväksytty kaupunginhallituksessa 1.11.2010 507. Yleissuunnitelma (Liite 1) rajautuu Kauppatorin, Torikadun, Rantakadun ja kaupungintalon rajaamalle alueelle. Suunnitelmassa esitetään toimenpiteet eri alueille ja niille on laadittu toteuttamisjärjestys (Liite 2). Lisäksi eri toteuttamisvaiheille on laadittu kustannusarviot. Suunnitelman toteuttaminen edellyttää asemakaavan muuttamista. Asemakaavamuutosalue käsittää korttelin 2-7 ja kauppatorialueen, näihin alueisiin liittyvät puisto- ja viheralueet, ympäröivät kadut (Kauppatori, Torikatu, Rantakatu ja Vaatturinkadun länsipää) sekä kaupungintalon etelän puoleisen julkisivun ja Kauppatorin välinen alue. Samalla tutkitaan myös Kauppatori kadun liittyminen kortteliin 9-2. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen rajaus sekä selvitysalue (katkoviivalla). Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan torisuunnitelman toteuttaminen. Asemakaavatyö voi jakautua useampaan erilliseen asemakaavan muutokseen. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö on käynnistynyt ja sen vireille tulosta on ilmoitettu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti joulukuussa 2010. Asemakaavamuutosluonnos on laadittu. Asemakaavamuutosehdotus laaditaan vuoden 2013 aikana. VASTUUHENKILÖT: Elina Nissinen ja Juho Peltoniemi www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/rakennushankkeet/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 18
PEURANKADUN PÄIVÄKOTI JA PUISTOALUETTA ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Tekninen palvelukeskus / tilapalvelut on tehnyt asemakaavamuutosaloitteen koskien Koivuhaassa sijaitsevan Peurankadun päiväkodin piha-aluetta sekä viereistä puistoaluetta: "Peurankadun päiväkodilla on ilmennyt tarve parantaa pihan turvallisuutta ja toimivuutta. Pihajärjestelyistä on laadittu luonnos. Luonnoksen mukaisen järjestelyn toteuttaminen edellyttää asemakaavan muutosta." Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 13.8.2012 423 antaa tekniselle palvelukeskukselle tehtäväksi käynnistää asemakaavatyö, joka koskee Peurankadun päiväkodin tonttia 272-55-170-2 sekä viereistä puistoaluetta. Suunnittelualue sijaitsee Koivuhaassa, käsittäen Peurankadun päiväkodin tontin sekä osan viereistä puistoaluetta. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti. Päiväkotitoiminnan saattoliikenne ei mahdu turvallisesti nykyiselle tontille. Asemakaavatyöllä tutkitaan alueen käyttö paremmin vastaamaan päiväkodin ja sen liikenteen nykyisiä tarpeita. ASEMAKAAVATYÖN AIKATAULU Asemakaavatyö on käynnistynyt syyskuussa 2012. Asemakaavamuutosehdotus laaditaan kevään 2013 aikana. VASTUUHENKILÖ: Mikko Hyyppä www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/rakennushankkeet/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 19
ASUNTOALUEISIIN LIITTYVÄT ASEMAKAAVATYÖT KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 3.VAIHE ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloite on Kokkolan kaupungin. Tavoitteena on lisätä kaupungin pientalotonttitarjontaa. Suunnittelualue sijaitsee Kaanaanmaantien koillispuolella. Suunnittelualue rajautuu kaakossa Kaanaanmaantien itäpuolisen pientaloalueen 2.vaiheeseen, lounaassa Kaanaanmaantiehen, luoteessa Halkokarintien eteläpuoliseen omakotialueeseen ja koillisessa metsäalueeseen. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen rajaus Asemakaavatyöllä tutkitaan alueen soveltuminen pientalorakentamiseen. Kaavarungolla tutkitaan laajemman alueen asemakaavoituksen edellytykset, huomioiden: maanomistus, kunnallistekniikan rakentamismahdollisuudet, luonnonympäristön asettamat vaatimukset ja alueen asema Kokkolan yhdyskuntarakenteen osana. ASEMAKAAVATYÖN AIKATAULU Asemakaavatyö on tullut vireille lokakuussa 2010. Asemakaavoitus on toteutunut vaiheittain. Pientaloalueen ensimmäinen vaihe on jo rakentunut ja toinen vaihe alkaa rakentumaan keväällä 2013. Kolmannen vaiheen asemakaavaehdotus laaditaan kevään 2013 aikana. VASTUUHENKILÖ: Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/asuntoalueiden_asemakaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 20
MUSTIKKAMÄEN PIENTALOALUE ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloite on Kokkolan kaupungin. Tavoitteena on lisätä kaupungin pientalotonttitarjontaa. Suunnittelualue sijaitsee Isokylässä, Mustikkamäellä. Alue rajautuu idässä Kettufarmintiehen, pohjoisessa olemassa olevaan omakotialueeseen, lännessä pohjavesialueeseen ja etelässä suurjännitelinjaan. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Asemakaavatyöllä tutkitaan alueen soveltuminen pientalorakentamiseen. Tavoitteena on saada tontteja syksyn 2013 luovutukseen. ASEMAKAAVATYÖN AIKATAULU Asemakaavatyö on käynnistynyt ja sen vireille tulosta on ilmoitettu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti lokakuussa 2012. Asemakaavamuutosehdotus laaditaan kevään 2013 aikana. VASTUUHENKILÖT: Elina Nissinen ja Mikko Hyyppä www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/asuntoalueiden_asemakaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 21
MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 8.10.2012 567 antaa tekniselle palvelukeskukselle tehtäväksi käynnistää Marinkaisten Lankilan pientaloalueen asemakaavan laatimisen. Marinkaisten Lankilan pientaloalue sisältyy myös kaupunginhallituksen 25.6.2012 396 käsittelemään Pientaloalueselvitys 2012:een, jossa todetaan, että Marinkaisten uusien asuntoalueiden asemakaavoitus voidaan käynnistää nopeasti. Tavoitteena on lisätä kaupungin pientalotonttitarjontaa. Suunnittelualue sijaitsee Lohtajan Marinkaisissa Lankilan alueella Valtatie 8:n länsipuolella ja Lennonjoesta etelään. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti. Suunnitteluun tuleva alue on asemakaavatonta. Alueella on 25.1.2001 Lohtajan kunnanhallituksen vahvistama osayleiskaava, jonka mukaisesti on rakentunut asutusta Lennonjoen eteläpuolelle. Asemakaavatyöllä tutkitaan asutuksen laajenemismahdollisuudet jo rakentuneeseen alueeseeen tukeutuen ja samalla laaditaan Lankilan rakentuneelle asuinalueelle asemakaava. Lisäksi tutkittavaksi tulee kulkuyhteydet Marinkaisten keskustan ja Lankilan alueen välillä. ASEMAKAAVATYÖN AIKATAULU Asemakaavatyö on käynnistynyt lokakuussa 2012. Asemakaavamuutosehdotus laaditaan kevään 2013 aikana. VASTUUHENKILÖT: Elina Nissinen ja Juho Peltoniemi www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/asuntoalueiden_asemakaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 22
POHJOIS-HAKALAHTI / JANSSONIN ALUE ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Asemakaavan laatimisen tavoitteena on lisätä kaupungin asuntotonttien tarjontaa. Suunnittelualue sijaitsee Matruusinkadun, Pohjoisväylän ja Antti Chydeniuksenkadun välisellä alueella. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen rajaus Tulevaa asemakaavoitusta varten käynnistetään alkuvuodesta 2014 suunnittelukilpailu. Alueen asemakaavoituksen edellytykset tutkitaan huomioiden maanomistus, kunnallistekniikan rakentamismahdollisuudet, luonnonympäristön asettamat vaatimukset ja alueen asema Kokkolan yhdyskuntarakenteen osana sekä 2020-luvulla voimaan tulevat yhdyskuntarakentamista koskevat ekotehokkuusvaatimukset. ASEMAKAAVATYÖN AIKATAULU Vuonna 2013 laaditaan suunnittelukilpailun kilpailuohjelma. Varsinainen asemakaavatyö on käynnistynee aikaisintaan loppuvuodesta 2014. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/asuntoalueiden_asemakaavoitus/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 23
ASUNTOMESSUALUEEN ETELÄPUOLI ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Kaupunginhallitus päätti 19.11.2012 varata asuntomessualueen korttelit 59-53 ja 59-54 suunnitteluvarauksena Lakea Oy:lle sekä korttelit 59-52 ja 59-55 suunnitteluvarauksena YIT Rakennus Oy:lle ja antoi tekniselle palvelukeskukselle tehtäväksi käynnistää asemakaavan muutoksen laatimisen suunnittelualueelle. Suunnittelualue sijaitsee asuntomessualueen eteläpuolella. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Asemakaavatyöllä tutkitaan alueelle toteutuvan asuntorakennusten talotyypit ja korttelisuunnitelmat. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö käynnistyy alkuvuodesta 2013. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Mikko Hyyppä www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 24
TYÖPAIKKA-ALUEISIIN LIITTYVÄT ASEMAKAAVATYÖT SUURTEOLLISUUSALUEEN KATUJÄRJESTELYT ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloite on Kokkolan kaupungin. Suunnittelualue koostuu Voimalantiestä ja osista Outokummuntietä ja Kemirantietä. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen rajaus Asemakaavan laatiminen on käynnistynyt tutkittaessa yhdessä alueen yritysten kanssa Suurteollisuusalueen tulevaa maankäyttöä. Tässä yhteydessä on ilmennyt tarve selvittää alueen katuverkon kehittämistarpeet. Voimalantiestä ja osista Outokummuntietä ja Kemirantietä on tarkoitus asemakaavoittaa satama-aluetta. ASEMAKAAVATÖIDEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavaehdotus valmistunee keväällä 2013. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Mikko Hyyppä www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/tyopaikka_alueiden_asemakaavoi/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 25
MOTTISEN TYÖPAIKKA-ALUEEN ITÄOSA ASEMAKAAVAMUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Rakennusliike Lemminkäinen Talo Oy Forsström / Kiinteistö Oy Måttisenpuisto on hakenut tonttivarausta ja asemakaavan muutosta Mottisen työpaikka-alueen itäsosassa sijaitsevaan 17 kaupunginosan kortteliin 2. Rakennusliike hallitsee tonttia 17-2-5 ja sen pohjoispuolisen rautatiealueen, jota tontinvarausanomus koskee, omistaa Kokkolan kaupunki samoin osan kortteliin liittyvästä liikennealueesta ja suojaviheralueen. Suunnittelualue sijaitsee Mottisen kaupunginosassa. Alue rajautuu Terminaalikatuun, rautatiealueeseen, Jyväskyläntiehen ja Eteläväylään. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen rajaus Rakennusliike Lemminkäinen Talo Oy Forsström / Kiinteistö Oy Måttisenpuisto esittämät tavoitteet tutkitaan asemakaavan muutoksessa. Tarvittaessa tulee laadittavaksi maankäyttö- ja rakennuslain 12a-luvun mukainen sopimus korttelin 17-2 asemakaavan muuttamisesta ja kaupungille aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö on käynnistynyt huhtikuussa 2010. Sen jälkeen Liikennevirasto on laatinut Kokkolan ratapihojen yleissuunnitelman, joka on valmistui joulukuussa 2011. Asemakaavatyön etenemiseen vaikuttavat alueella vireillä olevien hankesuunnitelmien toteuttamiseen liittyvät lisäselvitykset. VASTUUHENKILÖ: Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/tyopaikka_alueiden_asemakaavoi/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 26
160. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 65, 66, 73 JA 74 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEITA (TYLLIN ALUE) ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Alueen asemakaava on vanhentunut ja Heinolan työpaikka-alueen ollessa täyttymässä on työpaikkatonttien kysyntää syntynyt Jyväskyläntien ja Kahvitien väliselle alueelle. Suunnittelualue sijaitsee Heinolan työpaikka-alueen itäpuollella, Jyväskyläntien, Kaustarintien ja Kahvitien rajaamalla alueella, jolla toimii mm. tilakeskus. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Asemakaavan muutoksella tutkitaan alueen tuleva maankäyttö liittyen Jyväskyläntien (vt 13) suunniteltuihin liikennejärjestelyihin ja alueen sijaintiin kaupunkirakenteessa. Alueelle on asetettu rakennuskielto, joka on voimassa 19.12.2013 asti. Erityisesti selvitetään aluella toimivan maatilan toimintaedellytykset ja Kaustarintien, Heinolankaaren ja Jyväskyläntien risteysjärjestelyjen tilavaraukset. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö käynnistyi vuonna 2012 ja sen laatimista jatketaan vuonna 2013. VASTUUHENKILÖT: Elina Nissinen ja Veli-Pekka Koivu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/tyopaikka_alueiden_asemakaavoi/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 27
HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA ASEMAKAAVAMUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Alueen asemakaava on vanhentunut. Suunnittelualue sijaitsee Heinolan työpaikka-alueen eteläosassa. Alue rajautuu Kaupunginsalmeen, Ventuksentiehen ja Jyväskyläntiehen. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen rajaus Asemakaavan muutoksessa tarkistetaan alueen katuverkko, tonttien käyttötarkoitus sekä korttelialueiden rajat. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö käynnistyy vuoden 2013 aikana. VASTUUHENKILÖT: Elina Nissinen ja Mikko Hyyppä www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/tyopaikka_alueiden_asemakaavoi/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 28
YKSITYISTEN ANOMAT ASEMAKAAVATYÖT HALKOKARIN ABC-HUOLTOASEMA ASEMAKAAVAMUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen asemakaavan tarkistamiseksi on tehnyt Osuuskauppa KPO 3.10.2007. Suunnittelualue käsittää 102 kaupunginosan korttelin 22 tontin 1 lähiympäristöineen. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Hakija on anonut asemakaavan muuttamista siten, että alueelle voidaan rakentaa S- market. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö on käynnistynyt marraskuussa 2007. Asemakaavatyö on toistaiseksi keskeytynyt, koska Pohjoisväylään liittyvät liikennejärjestelyt on ratkaisematta (Lottelundin kiertoliittymä). Elokuussa 2012 KPO on lähestynyt kaupunkia kirjeellä, jossa he pyytävät kaupunkia kiirehtimään liittymäratkaisua. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavan muutoksen laatiminen jatkunee vuonna 2013 Kokkolan liikennemallin valmistuttua. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 29
15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 2 ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt Kokkolan NSA Yhtiöt Oy 12.10.2010: Anomme täten yllämainitun kiinteistön kaavoituksen vireillepanoa. Koska naapurikiinteistöllä on myös käynnistymässä kaavan tarkistus, olisi kokonaisuutena luontevaa selvittää yllämainitun kiinteistön/tontin eri käyttömahdollisuuksia tulevaisuudessa. Arkkitehtitoimisto luonnostelee alueelle vaihtoehtoisia käyttösuunnitelmia joita tulemme esittelemään kaavoituksen edetessä. Suunnittelualue sijaitsee Torkinmäen Korpintien ja Talonpojankadun risteysalueen kaakkoispuolella. Alueella toimi aikoinaan Kokkolan meijeri. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Asemakaavan mahdollinen muuttaminen tutkitaan osana Kokkolan Kampusalueen kehittämistä. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö on käynnistynyt ja sen vireille tulosta on ilmoitettu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti joulukuussa 2010. Asemakaavamuutosehdotus laaditaan vuoden 2013 aikana, mikäli tarvittavat asemakaavatyön valmisteluun liittyvät selvitykset sen mahdollistavat. VASTUUHENKILÖ: Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 30
PIKIRUUKIN ASUNTOALUEEN POHJOISOSA ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloite on Kokkolan kaupungin ja NSA Yhtiöt Oy:n, joka on lähestynyt kaupunkia kirjeellä 12.9.2011: "Kaavoituksen käynnistäminen Pikiruukki, Ent. Ruokalan sekä Tykkihallin alue: Pyydämme Kokkolan kaupunkia käynnistämään yllämainittujen alueiden kaavoituksen. Alueella on käyty paikanpäällä museon edustajan kanssa ja samalla tutustuttu myös ent. n.s. ruokalarakennukseen. Rakennuksen kohtalo tutkitaan yhdessä kaavoituksen edetessä, sen kunto, mahdollinen käyttötarkoitus tutkitaan myös." Alueella on sekä NSA Yhtiöt Oy:n että kaupungin maanomistusta. Suunnittelualue sijaitsee Pikiruukin pohjoisosassa käsittäen entisen ruokalarakennuksen sekä Tykkihallin ja Suntin välisen alueen. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Hankkeessa tarkastellaan nykyisten rakennusten mahdolliset uudet käyttötarkoitukset ja säilyminen sekä uudisrakentamisen mahdollisuudet. Alueen asemakaavoittamisen ohella tutkitaan Pikiruukin alueen kehittämistä laajemmin kaavarunkotyönä. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Pikiruukin alueelle on valmistunut kaavarunkotarkastelu, jonka vaihtoehdot tulevat luottamuselinten tarkasteltavaksi alkuvuodesta 2013. Valitun vaihtoehdon pohjalta käynnistetään alueen asemakaavoitus. Asemakaavatyö käynnistyy kevään 2013 aikana ja voi jakaantua useampaan asemakaavatyöhön. VASTUUHENKILÖT: Elina Nissinen ja Veli-Pekka Koivu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 31
1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Lakea Oy: Pyydämme Kokkolan kaupunkia käynnistämään tontin 272-1-9-21 asemakaavan tarkistuksen. Tavoitteena on yhdessä kaupungin ja kiinteistön omistajan kanssa suunnitella tontille ympäristöön sopiva ja kävelykeskustaa täydentävä asuin- ja liikekiinteistö. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 5.9.2011 461 antaa tekniselle palvelukeskukselle tehtäväksi käynnistää koko korttelin 1-9 asemakaavamuutoksen laatimisen. Suunnittelualue sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Asemakaavatyöllä tutkitaan Kiinteistö Oy Isokatu 5:n omistaman tontin 1-9-20, Lakea Oy:n omistaman tontin 1-9-21 käyttötarkoituksen muuttaminen liikerakennusten korttelialueesta asuin- ja liikerakennusten korttelialueeksi sekä K.H. Renlundin museon tontin 1-9-22 suunnitteilla oleva lisärakennushanke. Voimassaolevan asemakaavan muuttamista ohjaa oikeusvaikutteinen Keskikaupungin yleiskaava. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö on käynnistynyt ja sen vireille tulosta on ilmoitettu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti lokakuussa 2011. Asemakaavan muutosluonnos on laadittu vuoden 2012 aikana ja se tulee hallinnolliseen käsittelyyn alkuvuodesta 2013. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Juho Peltoniemi www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 32
1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 8 ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Asunto Oy Andersborg bostads Ab / Kiinteistö Oy Gamla-Carleby-Commerce Fastighets Ab on lähestynyt kaupunginhallitusta kirjeellä, jossa pyytävät asemakaavoituksen käynnistämistä koskien tontteja 1-8-1 ja 1-8-4 sekä koko 1. kaupunginosan korttelia 8. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 24.10.2011 539 1. antaa tekniselle palvelukeskukselle tehtäväksi neuvotella korttelin 1-8 muiden kiinteistönomistajien kanssa asemakaavamuutoksen käynnistämisestä. 2. antaa tekniselle palvelukeskukselle tehtäväksi tarvittaessa käynnistää asemakaavamuutoksen laatiminen koko kortteliin 1-8. Suunnittelualue on keskikaupungin kortteli 1-8. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Asemakaavatyöllä tutkitaan, onko kortteliin 1-8 tarpeen ja mahdollista toteuttaa yhtenäinen korttelikohtainen pysäköintilaitos sekä kauppakeskus. Voimassaolevan asemakaavan muuttamista ohjaa oikeusvaikutteinen Keskikaupungin yleiskaava. Asemakaavamuutosehdotuksen laatiminen edellyttää, että korttelin keskeiset tontinomistajat vastaavat omien kiinteistöjensä toiminnallisesta suunnittelusta ja hyväksyvät koko korttelin yhteiset ratkaisut. Mikäli koko korttelia koskevaa toiminnallista yhteistä ratkaisua ei löydy, voi asemakaavatyö myös raueta. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö on käynnistynyt marraskuussa 2012. Vuoden 2013 aikana selvitetään mahdollisuudet asemakaavamuutosehdotuksen laatimiseksi. VASTUUHENKILÖ: Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 33
AKTIIVISEN ASUMISEN KORTTELI ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Kaupunginhallitus on 19.11.2012 päättänyt varata suunnittelualueen suunnitteluvarauksena Lemminkäinen Talo Oy:lle sekä antaa tekniselle palvelukeskukselle tehtäväksi käynnistää asemakaavan laatiminen suunnittelualueelle. Suunnittelualue sijaitsee Ilkantien ja Kaarlelankadun kulmauksesta Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Sunnitteluvarauksen ja asemakaavan tavoitteena tarkoitus on tutkia kortteliin palveluasumiseen liittyviä asumis- ja asumispalveumuotoja ja niiden kehittämistä. Suunnittelualueella on voimassa kaupunginvaltuuston vuonna 1992 hyväksymä Pohjois- Hakalahden yleiskaava, jossa alue palveluiden ja hallinnon aluetta (P). Alue ei ole siten yleiskaavassa tarkoitettu asemakaavoitettavaksi tavanomaiseen asuntorakentamiseen. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö käynnistyy alkuvuodesta 2013. VASTUUHENKILÖT: Elina Nissinen ja Veli-Pekka Koivu www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 34
MUSTAKARI ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Gamlakarleby Segelförening r.f. on osoittanut kaupunginhallitukselle anomuksen vuokraamansa alueen asemakaavan muuttamiseksi nykyistä vuokrasopimusta vastaavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 24.10.2011 538: antaa tekniselle palvelukeskukselle tehtäväksi käynnistää asemakaavamuutoksen laatimisen Gamlakarleby Segelförening r.f. yhdistykselle vuokraamallensa alueelle (kortteli 106-15 sekä kiinteistöt 401-1-187, 401-1-192 ja 402-87-1). Suunnittelualue sijaitsee Mustakarilla. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Asemakaavatyöllä tutkitaan alueen mahdollinen tuleva maankäyttö. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö käynnistyy alkuvuodesta 2013. VASTUUHENKILÖT: Mikko Hyyppä ja Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 35
KORTTELI 18-10 TONTTI 4, SAVITIE 5 ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Lena Anita Nygård sekä P&M Ylitalo Ay ovat anoneet kaavamuutosta kyseiselle tontille. He anovat, että tontti jaettaisiin kahdeksi tontiksi siten, että Ylitalon omistamalle määräalalle voitaisiin rakentaa paritalo. Suunnittelualueena on tontti Hakalahdessa, osoitteessa Savitie 5. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti Asemakaavan muutostyöllä tutkitaan tontin jakamisen ja paritalorakentamisen edellytykset huomioiden jo rakentunut kaupunkirakenne ja -ympäristö. Alueella voimassa oleva asemakaava on jäänyt osittain toteutumatta sekä kaavamuutoksen kohteena olevalla tontilla että sen ympäristössäkin. Tarvittaessa asemakaavaa tarkennetaan myös korttelin 18-10 tontin 2 osalta. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö on käynnistynyt alkuvuodesta 2012. Asemakaavamuutosehdotus laaditaan vuoden 2013 aikana, mikäli tarvittavat asemakaavatyön valmisteluun liittyvät selvitykset sen mahdollistavat. VASTUUHENKILÖ: Juho Peltoniemi www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 36
KOKKOLAN AMMATTIOPISTO ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Keskipohjanmaan koulutusyhtymä on jättänyt 29.6.2012 seuraavan aloitteen: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä esittää tehtäväksi seuraavia asemakaavamuutoksia: 1. Kokkolan ammattiopiston opetusrakennusten käytössä olevan tontin 272-15-1-1 kerroslukua 1/2 II muutetaan IIl:ksi. Yhtymähallitus on hyväksynyt 14.6.2012 Ammattikampus, Närvi länkatu, 2.vaiheen pääii rustukset ja kustannusarvion. Suunnitelman mukaan Lontoo -nimisessä rakennusosassa sijaitsevaan entiseen koneistamoon rakennetaan opetustilat kahteen kerrokseen korjaamalla ja nostamalla nykyistä yläpohja -/vesikattorakennetta siten, että nykyinen räystäskorkeus nousee 2 m. 2. Kokkolan ammattiopiston opiskeli ja-asuntolan käytössä ollut tontt 272-14-8-3 muutetaan pysäköintialueeksi (LPA). Yhtymävaltuuston 26.10.2011 hyväksymän investointiohjelman mukaan tontilla oleva asuntolakäytössä ollut rakennus pur etaan ja tilalle rakennetaan pysäköintitiloja. Alustavan luonnoksen mukaan pysäköintitila rakennetaan luontevasti rinteen mahdollistamaan kanteen tasoon. Suunnittelualueena on ammattiopiston käytössä olevat alueet Kaustarinkadun ja Peikkolinnankadun välisellä alueella. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti. Asemakaavan muutostyöllä tutkitaan Ammattiopiston tontin 15-1-1 kerrosluvun nostaminen sekä korttelin 14-8 tonttien 3 ja 4 ja korttelin 16-8 puistoalueen muuttaminen LPAalueiksi. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö käynnistyy alkuvuodesta 2013. VASTUUHENKILOT: Elina Nissinen ja Markku Peltoniemi www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 37
KÄLVIÄN PAPPILA ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Kokkolan seurakuntayhtymä on tehnyt asemakaavamuutosaloitteen koskien Kälviän pappilan ympäristöä. "Seurakuntayhtymä omistaa Kälviän taajamassa tilan Simukka 272-419-17-25 ja siihen kuuluvan ns. pappilan tontin Kälviänjoen varrella. Tontin nykyinen koko on n. 1 ha ja sille on 1960-luvulla rakennettu kookas puurakenteinen kirkkoherran virka-asunto. Rakennus ei ole tällä hetkellä käytössä, mutta on mahdollista peruskorjata asunnoksi/asunnoiksi. Tontista on 80-luvulla lohkaistu nykyiselle kirkkoherralle oma tontti, johon hän on rakentanut omakotitalon.--" He esittävät, että tontille kaavoitetaan rivitaloasuntoja esittämiensä luonnosvaihtoehtojen mukaisesti. Suunnittelualueena on Simukkalan pappilan alue Kälviänjoen pohjoispuolella. Ote opaskartasta, suunnittelualueen likimääräinen sijainti. Asemakaavan muutostyöllä tutkitaan uudisrakentamisen mahdollisuudet alueella. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavatyö käynnistyy alkuvuodesta 2013. VASTUUHENKILO: Elina Nissinen www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/maksulliset_asemakaavatyot/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 38
YLEISKAAVOIHIN PERUSTUVAT ASEMAKAAVATYÖT YKSPIHLAJAN POTIN LÄNSIRANTA JA SAHANIEMI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Potin ranta-alueille on laadittu yleisasemakaava ja asemakaavojen laatiminen on edennyt vaiheittain. Suunnittelualue Ykspihlajassa käsittää venekerhon alueen Sahaniemessä ja muun Potin länsi- ja pohjoisrannan. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen rajaus Asemakaavatyössä tulee tutkittavaksi alueen mahdolliset käyttötarkoitukset. Työn käynnistäminen edellyttää neuvotteluja alueen vuokraoikeuksien haltijoiden sekä Liikelaitos Kokkolan Sataman kanssa. ASEMAKAAVATYÖN LAATIMISAIKATAULU Asemakaavan muutos käynnistynee vuoden 2013 aikana. VASTUUHENKILÖT: Veli-Pekka Koivu ja Juho Peltoniemi www.kokkola.fi/kaavat_ja_kiinteistot/asemakaavoitus/yleiskaavoihin_perustuvat/ Kokkolan kaavoituskatsaus 2013 39