KAAVOITUSKATSAUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAVOITUSKATSAUS 2015"

Transkriptio

1 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto , 16

2 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. Tähän katsaukseen sisältyy vireillä olevien kaava-asioiden lisäksi informaatiomielessä myös lyhyt yhteenveto nykytilanteesta. Kaavoituskatsaus on tarkoitettu palvelemaan paitsi tiedottamista, myös vuorovaikutteisen ja osallistavan suunnittelun toteuttamista maankäyttö- ja rakennuslain hengessä. Kaavoituskatsaus ja vireillä olevien kaavojen asiakirjat on luettavissa myös Rautalammin kunnan kotisivuilla kohdassa 2 MAAKUNTAKAAVOITUS 2.1 VIREILLÄ OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan pääasiallisena tavoitteena on vahvistaa Pohjois-Savon kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta, edistää väestön hyvinvointia sekä turvata hyvä elinympäristö ja kestävä aluerakenne. Kaavan tavoitteena on lisäksi muun muassa mahdollistaa kaupan ja siihen liittyvän elinkeinotoiminnan tasapainoinen kehittyminen ja kilpailunäkökulman huomioiminen Pohjois-Savossa. Kaupan maakuntakaava on tullut vireille keväällä Pohjois-Savon maakuntavaltuusto on hyväksynyt Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan Maakuntavaltuuston maakuntakaavan hyväksymispäätöksen täytäntöönpano on Maakuntahallitus saattaa maakuntavaltuuston maakuntakaavan hyväksymispäätöksen ympäristöministeriön vahvistettavaksi. 3 YLEISKAAVOITUS 3.1 VOIMASSA OLEVAT YLEISKAAVAT Yleiskaava on koko kunnan alueelle laadittu yleispiirteinen maankäyttösuunnitelma. Yleiskaava voidaan laatia vaiheittain niin, että se käsittää tietyn osa-alueen kunnasta tai tietyt toiminnot koko kunnan alueella tai kunnan osassa (esim. rantayleiskaava). Rautalammilla on voimassa seuraavat hyväksytyt tai vahvistetut (oikeusvaikutteiset) yleiskaavat tai yleiskaava-tasoiset suunnitelmat: - Niiniveden ja Iisveden rantaosayleiskaava - Sonkari-Kiesimä rantaosayleiskaava

3 - Pohjois-Konneveden rantaosayleiskaava - Etelä-Konneveden rantaosayleiskaava - Hankavesi-Kalajanjärvi ympäristön osayleiskaava - Kerkonkosken osayleiskaava 3.2 VIREILLÄ OLEVAT JA VIREILLE TULEVAT YLEISKAAVAT JA MUUTOKSET Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava on aloitettu vuonna Laatijana on Tilatohtorit Oy Oulusta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnos ovat olleet julkisesti nähtävillä talvella Kaavaehdotus on ollut nähtävillä Kirkonkylän osayleiskaavan muutoksesta käydään vielä viranomaisneuvottelut, jonka jälkeen kaava tulee vielä uudelleen nähtäville. Kaavatyön on tarkoitus edetä siten, että kaava voidaan viedä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2015 aikana. Etelä-Konneveden rantaosayleiskaavan muutos Etelä-Konneveden rantaosayleiskaavan päivitys on lähtenyt liikkeelle maanomistajakyselyllä johon kunnanhallitus on antanut vastineensa maanomistajille vuoden 2013 lopulla. Kaavoituksen aikana on kaavoitukseen tullut mukaan alueelle perustettu kansallispuisto, jonka vaatimat aluevaraukset vahvistuvat, kun alueen käyttö- ja hoitosuunnitelmaa päivitetään kansallispuiston mukaiselle tasolle. Etelä-Konneveden rantaosayleiskaavan päivitys on ollut luonnoksena nähtävillä Kaava etenee seuraavaksi viranomaisneuvottelun ja kaavoittajan laatimien vastineiden jälkeen ehdotusvaiheeseen. Kaavan on tarkoitus olla hyväksymisvaihessa vuoden 2016 aikana. Muut rantayleiskaavamuutokset Rantayleiskaavojen muutoksia on vireillä useita mm. Niinivesi-Iisvesi rantaosayleiskaava-alueella. Muutokset koskevat pääasiassa rakennuspaikkojen siirtoja rantayleiskaava-alueella. Voimassa olevat rantayleiskaavat, tehdyt muutokset ja vireillä olevat muutokset on esitetty liitteessä 2. 4 ASEMAKAAVOITUS 4.1 NYKYTILANNE Asemakaava on varsinainen kunnan rakentamista palveleva yksityiskohtainen kaava. Rautalammilla on asemakaavoitettu noin 340 ha.

4 Asemakaava-alue käsittää keskustaajaman sekä Toholahden alueen, Latsinmäen, Kokkovuorentien seudun sekä Lassilan alueen. Voimassa olevat asemakaavat ovat liitteessä VIREILLE TULEVAT ASEMAKAAVAT Kirkonkylän yleiskaavoituksen jälkeen tulee tarve jatkaa asemakaavoituksella esim. niillä alueilla joilla on tehty varauksia asuinkäyttöön tuleville alueille. Näitä alueita on mm. Vesannontien varressa, kirkonkylän alueella, Latsinmäellä Tallivirrantien varressa ja Oikarila-tila Kivisalmentien varressa. 5 RANTA-ASEMAKAAVOITUS 5.1 NYKYTILANNE Ranta-asemakaava (entinen rakennuslain tarkoittama rantakaava) on maanomistajan laatima tai laadituttama kaava loma-asutuksen järjestämistä varten vesistön rannalle. Rautalammilla on tällä hetkellä vahvistettu tai hyväksytty 14 ranta-asemakaavaa yksityisten ja yhtiöiden mailla. Rantakaava-alueiden pinta-ala on yhteensä noin 500 ha. Vahvistetut ja vireillä olevat ranta-asemakaavat ovat liitteessä VIREILLÄ OLEVAT RANTA-ASEMAKAAVAT Koskenkorva-tilan ranta-asemakaava Kunta on tehnyt Koskenkorva-tilan asemakaavoituksesta päätöksen samalla kun se myi ko. tilan Janoinen karhu-yhtiölle. Tila sijaitsee Ahvenkoskella. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Kaava on tulossa ehdotuksena nähtäville ja kaavatyön on tarkoitus edetä siten, että kaava on kunnanvaltuuston hyväksyttävänä loppuvuodesta Metsäorsjoki tilan ranta-asemakaava Kunta on lähtenyt laatimaan ranta-asemakaavaa Metsäorsjoki tilalle Liimattalassa. Tilalla on aiemmin ollut vanha leirintä-alue. Tilan alueelle on suunnitteilla rantarakentamispaikkojen lisäksi omakotitalotontteja. Omakotitalotonteille on aikomus osoittaa kaavassa yhteys Korpijärveen. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä Kaavasta on tulossa viranomaisneuvottelut, jonka jälkeen kaava on tulossa ehdotuksena nähtäville. Kunnanvaltuuston hyväksyttävänä kaavan on tarkoitus olla vuoden 2015 loppupuolella. Kierinniemen ranta-asemakaava Kierinniemen kaavoitushanke on tullut vireille maanomistajien aloitteesta. Kaava-alue sijaitsee Etelä-Konneveden Kurkilahden rannalla.kaavan tarkoituksena on tarkistaa Kieriniemen rantakaava maanomistajien ja kunnan nykyisten maankäyttötavoitteiden mukaiseksi.

5 Kierinniemen ranta-asemakaava on ollut luonnoksena nähtävillä Kaavan on tarkoitus olla ehdotuksena nähtävillä syksyn 2015 aikana. 6 YHTEYSTIEDOT Kaikista kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyvistä kysymyksistä ja tonttiasioista saa tietoja kunnan tekniseltä osastolta, os.kuopiontie 11, Rautalampi, puh Yhteyshenkilöt: Vs. tekninen johtaja Hannu Poussu Puh Sähköposti:hannu.poussu@rautalampi.fi Toimistosihteeri Taija Miettinen Puh Sähköposti: taija.miettinen@rautalampi.fi Rakennustarkastaja-kunnanrakennusmestari Antti Tuppura Puh sähköposti: antti.tuppura@rautalampi.fi

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoitusjaosto 13.9.2017 12 Kunnanhallitus 18.9.2017 318 Kunnanvaltusto 26.9.2017 91 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015. Tekninen lautakunta 18.2.2015,

Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015. Tekninen lautakunta 18.2.2015, Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015 Tekninen lautakunta 18.2.2015, 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS Tekninen lautakunta

Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS Tekninen lautakunta Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2016 Tekninen lautakunta 13.1.2016 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS Tekninen lautakunta

Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS Tekninen lautakunta Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2017 Tekninen lautakunta 14.2.2017 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 1 2 NYKYTILANNE... 1 2.1 Maakuntakaavoitus... 1 2.2 Yleiskaavoitus... 2 2.3 Asemakaavoitus... 4 2.4 Ranta-asemakaavoitus...

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA KH 23.4.2019 78, Liite 1 Tekla 3.4.2019 23, liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHDEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA KAAVOITUSKATSAUS

SIUNTION KUNTA KAAVOITUSKATSAUS KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2013

KAAVOITUSKATSAUS 2013 Khall 10.12.2012 Oheismateriaali 156 KAAVOITUSKATSAUS 2013 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12..2012 52 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2011 Rautalammin kunta. 1.2.2012 Rautalammin kunta

KAAVOITUSKATSAUS 2011 Rautalammin kunta. 1.2.2012 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2011 Rautalammin kunta 1.2.2012 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2011 Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 ) mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2012

KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201

Lisätiedot

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 21.1.2019 2 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Juankosken kaupunki 1/6 JUANKOSKEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS Tikanniemen ranta-alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Juankosken asemakaava-aluetta Tikanniemessä.

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS

KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 1 KORSNÄSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 2 Sisällysluettelo: JOHDANTO 3 KAAVOITUSTASOT.... 3 MAAKUNTAKAAVA.... 3 YLEISKAAVAT... 4 RANTAYLEISKAAVA... 4 ASEMAKAAVAT 4 KORSNÄSIN KUNNAN KAAVAT 2017 4 1 Moikipään

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018 Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Mittaus- ja kaavoitus Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 (vaihde) www.outokummunkaupunki.fi

Lisätiedot

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014

K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 LAIHIAN KUNTA Kunnanhallitus K A A V O I T U S K A T S A U S 2014 Kunnanhallitus: Nähtävillä: Tiedoksi: Tekninen lautakunta, rakennus- ja ympäristölautakunta, kirjasto, Etelä- Pohjanmaan Ely-keskus. Maankäyttö

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kunnanhallitus 17.12.2018 232 KAAVOITUSKATSAUS 2018 2 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa antaa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016 LAINSÄÄDÄNTÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista,

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019 SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017

HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 HARTOLAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2(8) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTÖN TAVOITTEET... 3 3. MAAKUNTAKAAVAT... 4 4.YLEISKAAVAT... 4 5.

Lisätiedot

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

KAAVAJÄRJESTELMÄ. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoituksena on

Lisätiedot

Juankosken kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015 16.04.2015

Juankosken kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015 16.04.2015 Juankosken kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015 16.04.2015 Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS. Kuhmoinen. Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa

KAAVOITUSKATSAUS. Kuhmoinen. Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa KAAVOITUSKATSAUS Kuhmoinen 2018 Hyväksytty Kuhmoisten kunnanvaltuustossa 14.5.2018 19 1 Sisällysluettelo Yleistä... 3 Maakuntakaavoitus... 3 Keski-Suomen tarkistettu maakuntakaava... 3 Yleiskaavoitus...

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2015 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto on hyväksynyt xx.xx.2013, xx Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuva: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA 2035 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAUTALAMMIN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA 2035 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAUTALAMMIN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVA 2035 26.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kirkonkylän osayleiskaava 2030 Muhoksen kunnanhallitus on hyväksynyt 23.4.2019 139 Asematie 14, PL 39, 91501 Muhos Puh. (08) 5330 111 Faksi (08) 5332 433 muhos@muhos.fi www.muhos.fi

Lisätiedot

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA VÖYRIN KUNTA VÖYRIN KUNTA ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaressa 23.10.2012 Kaavoitusalue Asemakaava-alue sijaitsee Oravaisten

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut SUOMUSSALMEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut SUOMUSSALMEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014 SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut SUOMUSSALMEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSKATSAUS 2 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2007

KAAVOITUSKATSAUS 2007 LUVIAN KUNTA Rakennusvalvonta KAAVOITUSKATSAUS 2007 Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisen kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus, jossa kerrotaan kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

Sulkavan kunta 1(5) Ranta-Sastavin ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta 1(5) Ranta-Sastavin ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää,

Lisätiedot

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus

TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 6 ) TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA (844-411-7-1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaava koskee Tervon

Lisätiedot

Leppävirran kunta Taajaman asemakaava hankkeet, Kirkkokaarre ja Matinkuja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Leppävirran kunta Taajaman asemakaava hankkeet, Kirkkokaarre ja Matinkuja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LEPPÄVIRRAN KUNTA LEPPÄVIRRAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7

RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 LIITE 5 / Khall 11.1.2005 Erillisliite Kvalt 26.1.2005 RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2011

KAAVOITUSKATSAUS 2011 SYSMÄN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2011 Ilolan kartanopuistoa, foto: Suvi Nirkko SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Kaavoituskatsauksen laatimisvelvollisuus Kaavoitusviranomainen

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Heinäveden kunta 1(6) Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Heinäveden kunta 1(6) Heinäveden järvialueiden rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Heinäveden kunta 1(6) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä on kaavoituskatsaus 2 Kaavoitusviranomainen 2 Miten voit osallistua kaavoitukseen 2 2. Maankäytön suunnittelu ja kunnan tavoitteet 3

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65)

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) 23.1.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013

EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 EURAJOEN KUNTA Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26026 Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Ruovedentie 30 RUOVEDEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Ruovedentie 30 RUOVEDEN KUNTA Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 7 ) mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakuntaliitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2015 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto on hyväksynyt kaavoituskatsauksen..2015, 1 (10) S w e c o Y m p ä r i s t ö Oy Laatinut: Sweco Ympäristö Oy Kannen kuva: Sweco Ympäristö

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2018

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2018 SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 19.3.2018 37 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti.

Asemakaava tullaan laatimaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kaavoituskatsaus Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2018

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2018 LAINSÄÄDÄNTÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista,

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUKUNNANHALLI HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUNN 2016 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI YLK 2.7.2009 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2009

PARKANON KAUPUNKI YLK 2.7.2009 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2009 PARKANON KAUPUNKI YLK 2.7.2009 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2009 Kaava- ja ympäristöpalvelu Järvinen 24.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1.YLEISTÄ... 3 2. KAAVOITUKSEEN VAIKUTTAMINEN... 3 3. MAAKUNTAKAAVOITUS...

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 25.3.2019 34 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2016 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-

Lisätiedot

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Sodankylä Orajärvi, Papinranta Märsylä RN:o 9:34 (758-411-9-34) Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Korteoja Papinranta Kaavamuutosalue käsittää

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot