LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 136, MATKAKESKUSHANKE
|
|
- Maria Mikkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1. kaupunginosan asemakaavan muutos 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 136, MATKAKESKUSHANKE Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORT- TELISSA 136. Suunnittelualue sijaitsee Lapuan liikekeskustassa, Asemakadun ja rautatien välisellä alueella nykyisen asemarakennuksen eteläpuolella. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus on esitetty liitteissä 1 ja 2. Suunnittelualueen laajuus on noin 1,0 ha. Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet Lapuan kaupunginhallitus on päättänyt alueen kaavoittamisesta. Tavoitteena on tarkistaa korttelin 136 asemakaavaa mahdollistaakseen alueelle suunniteltu matkakeskus-asuinkerrostalo. Samalla huomioidaan rautatiealueeseen ja matkakeskukseen liittyvät liikennealueet sekä hankkeen sopeutuminen ympäröivään rakennettuun ympäristöön. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat Pohjoisosalla suunnittelualuetta ei ole asemakaava. Voimassa olevassa asemakaavassa korttelin 136 tontti 5 on osoitettu asuin-, liike- ja toimistorakennusten (AL-1) korttelialueeksi. Tontille saa rakentaa enintään kolmikerroksisen kerrostalon, jossa asuinhuoneistoja saa rakentaa enintään 40% kerrosalasta. Rakennusoikeus on 1450 krsm 2. Kaava on vahvistunut rakennuslain voimassa ollessa vuonna 1998, joten alueelle on kuitenkin mahdollista rakentaa nelikerroksisen (maanpäällinen kellarikerros + 3 asuinkerrosta) kerrostalo. Keskustan yleiskaava on tullut kokonaisuudessaan voimaan vuonna Yleiskaavassa suunnittelualue on osoitettu henkilöliikenteen terminaalialueeksi (LHA). Matkakeskusta varten on laadittu yleissuunnitelma, jossa on tutkittu alueen toimintojen mitoitusta. Suunnittelualueelle on tehty myös rakennussuunnitelmia matkakeskuksesta/asuinkerrostalosta, jossa matkakeskus sijoittuisi pohjakerrokseen ja sen lisäksi olisi neljä asuinkerrosta. Matkakeskuksen pohjoispuolelle on suunniteltu mm. liityntäpysäköintialueita ja Matkahuollon bussiterminaalia. Suunnittelualue on rakentamatonta ja kuuluu vesi- ja viemäriverkoston piiriin. Suunnittelualue on kaupungin ja Ratahallintokeskuksen omistuksessa. Alue rajautuu pohjoispuolella Lapuan rautatieaseman alueeseen, joka on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 1993). Alue sisältää useita rakennuksia. Tehdyt selvitykset ja suunnitelmat: Rakennussuunnitelmat Matkakeskus Lapua, Arkkitehtuuritoimisto Keski-Keturi Matti Matkakeskuksen yleissuunnitelma, JP-Transplan Oy 2006 Seinäjoki-Oulu palvelutason parantaminen, YVA-menettely, RHK, JP-Transplan, Ramboll Finland Oy, SITO Oy, Oy VR-Rata Ab, WSP LT-Konsultit Oy 2006 Lapuan keskustan yleiskaava, Lapuan kaupunki Lapuan liikenneturvallisuussuunnitelma, Lapuan kaupunki, Vaasan tiepiiri, Oy Talentek Ab Suojelusopimukseen liittyvät rautatieasema-alueet Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella, Länsi-Suomen ympäristökeskus 1999.
2 Vaikutusalue Alustavasti asemakaavan vaikutusalueeseen kuuluu alueen lähiympäristö. Osalliset 1. Lähialueen asukkaat ja rajanaapurit 2. Elinkeinotoimikunta 3. Tekninen lautakunta 4. Ympäristölautakunta 5. Liikenne- ja viestintäministeriö 6. Länsi-Suomen lääninhallitus 7. Länsi-Suomen ympäristökeskus 8. Museovirasto 9. Etelä-Pohjanmaan liitto 10. Ratahallintokeskus 11. VR henkilöliikenne 12. Oy Matkahuolto Ab 13. Taksi 14. Linja-autoliiton Pohjanmaan osasto 15. Kiviristin Lämpö Oy 16. Vattenfall Verkko Oy 17. Mahdolliset yritykset ja yhteisöt 18. Muut osalliset ja osalliseksi ilmoittautuvat 1. kaupunginosan asemakaavan muutos 2 Tiedottaminen Kaavoituksen vireille tulosta, osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavan ja siihen liittyvän suunnittelumateriaalin nähtävillä olosta tiedotetaan kaupungin ilmoitustaululla, paikallislehdessä ja kaupungin kotisivulla ( jäljempänä olevan aikataulun mukaisesti. Kaavoitusprosessiin mahdollisesti myöhemmin tulleista oleellisista muutoksista tiedotetaan vastaavasti. Osallistuminen Tilaisuus mielipiteen esittämiseen järjestetään asettamalla valmisteluaineisto nähtäville. Tarvittaessa asiasta järjestetään yleisölle suunnattu tilaisuus. Huomautuksia ja mielipiteitä korttelin 136 alueen asemakaavaa koskevissa asioissa voi jättää Lapuan kaupungin tekniseen keskukseen. Viranomaisyhteistyö Viranomaisneuvottelu kaavahankkeesta on pidetty toukokuussa Asemakaavasta pyydetään lausunnot seuraavilta viranomaisilta: 1. Länsi-Suomen ympäristökeskus 2. Etelä-Pohjanmaan liitto 3. Museovirasto 4. Ratahallintokeskus 5. Tarvittavat kunnan hallintokunnat Selvitettävät vaikutukset ja vaikutusten arvioinnin menetelmät Vaikutusten arvioinnin pohjana käytetään tehtyjä selvityksiä ja asiantuntijoiden sekä osallisiksi määriteltyjen kannanottoja. Kaavoituksen kulku, aikataulut ja päätöksenteko Vuorovaikutuksen järjestäminen tapahtuu Lapuan kaupungin toimesta. Kaavan laatiminen tapahtuu konsulttityönä Pöyry Environment Oy:n Seinäjoen toimistossa.
3 1. kaupunginosan asemakaavan muutos 3 Kaavoituksen vireilletulo ja viranomaisneuvottelu maalis-toukokuussa 2007 OAS ja asemakaavaluonnos nähtävillä ja yleisötilaisuus (tarvittaessa) heinä-syyskuussa 2007 Asemakaavaehdotus 30 päivää virallisesti nähtävillä loka-marraskuussa 2007 Kaupunginvaltuusto hyväksynee asemakaavan alkuvuodesta 2008 Yhteystiedot Lapuan kaupunki Tekninen keskus Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Valtuustontie Lapua Kaupungingeodeetti Tapio Moisio Puh / Fax Sähköposti: tapio.moisio@lapua.fi Pöyry Environment Oy Kampusranta 9 C Seinäjoki Aluepäällikkö Liisa Märijärvi-Vanhanen Projektipäällikkö Juha-Matti Märijärvi Puh Fax Sähköposti: liisa.marijarvi-vanhanen@poyry.com juha-matti.marijarvi@poyry.com Palaute osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Palautteen tästä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi osoittaa Lapuan kaupungin tekniseen keskukseen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolon aikana. a voidaan täydentää suunnittelun kuluessa. Osallisella on mahdollisuus saattaa suunnitelman asianmukaisuus alueellisen ympäristökeskuksen arvioitavaksi neuvottelumenettelyä käyttäen (MRL 64 ja MRA 31 ). Liite: 1 Alueen sijainti 2 Alueen rajaus
4 LAPUAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, K136 LIITE 1 ALUEEN SIJAINTI
5 LAPUAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, K136 LIITE 2 ALUEEN RAJAUS
LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat
1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue
LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO
1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on ALANURMON
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA
1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
LAPUA 10. Siirilän kaupunginosan asemakaavan muutos ja laajennus, Siiriläntien kevyen liikenteen väylä ASEMAKAAVAN SELOSTUS
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 67080497.BBS3.SLU Kvalt... 16.9.2009 LAPUA 10. Siirilän kaupunginosan asemakaavan muutos ja laajennus, Siiriläntien kevyen liikenteen väylä 67050458.BM2.SLU2 10. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN
ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 83. Vastaanottaja Ähtärin kaupunki
Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 83 ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828 9111 Faksi
KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 5
ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, osakortteli
TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
1 JALASJÄRVEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven
ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HAUTAUSMAA-ALUE. Vastaanottaja Ähtärin kaupunki
Vastaanottaja Ähtärin kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HAUTAUSMAA-ALUE ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN
ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI Vastaanottaja Ähtärin kaupunki
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 1006 ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain
1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen
PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-
KESKUSTAN JA KAUPPILAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS
1 TEUVA KESKUSTAN JA KAUPPILAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KESKUSTAN JA KAUPPILAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS TERVE-
KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER
KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO
YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06)
Oulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI
1 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 63 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI
RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja
KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos Hyvinkään kaupungin 17. kaupunginosan katualuetta koskeva asemakaavan muutos 17:036 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 23.11.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI ASEMAKAAVAMUUTOS
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN
LAPUAN KAUPUNGIN 11. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUU- TOS, Koveron alue. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat
11. kaupunginosan asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.6.26 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 11. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUU- TOS, Koveron alue Suunnitelman nimi ja suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Suunnittelun lähtökohdat, aiemmat suunnitelmat, laaditut ja laadittavat selvitykset
Teuva, Äystön osayleiskaavan tarkistus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 TEUVA ÄYSTÖN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on ÄYSTÖN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS.
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö. 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014
Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 15.8.2008, päivitetty 16.10.2008, 13.11.2009, 26.2.2010, 30.4.2010 ja 17.3.2014 LINJA-AUTOASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0058 GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.10.2013
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3
Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan
LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Pello, Asemakaavan muutos kortteli 144 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.5.2016
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Pello, Asemakaavan muutos kortteli 144 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.5.2016 Pellon kunta Seitap Oy 2016 Seitap Oy Osallistumis-
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue
Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARIAN HAUTAUSMAA JA SEN VIEREISET LÄHIVIRKISTYSALUEET
ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARIAN HAUTAUSMAA JA SEN VIEREISET LÄHIVIRKISTYSALUEET Blom Kartta 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaava koskee 57. kaupunginosan kaavatonta aluetta ja asemakaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:
LAPUAN KAUPUNKI 6. ILKAN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 6. ILKAN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS ILKANPELLON ASUNTOALUE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.12.2018 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, korttelit 14 ja 15
1 ÄHTÄRIN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, korttelit 14 ja 15 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS,
LAPUAN KAUPUNKI 14. HONKIMÄEN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS HONKIMETSÄN YRITYSALUE KORTTELIT OAS. Kaavatunnus
LAPUAN KAUPUNKI 14. HONKIMÄEN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS HONKIMETSÄN YRITYSALUE KORTTELIT 1414-1416 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.11.2018 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.
kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.
691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)
KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä
Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava
Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
167-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9011, 9012, 9021, 9022, 9023, 9026 JA 9029 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MAANMITTAUS- JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA
1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.9.2014 LAPPAJÄRVEN KUNTA Rovastilan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaava nro 1065 YHDYSTIEN JA MOOTTORITIEN LIIKENNEJÄRJESTELYT Asemakaava ja tonttijako OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan kaupungin kaavoitus 9.9.2015 Suunnittelun kohde Moottoritien ja Yhdystien
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT