- 1 - JOHDANTO TUTKIMUSMENETELMAT JA TULOSTEN ESITY S. Kenttätutkimukse t

Transkriptio

1

2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 1 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 1 Kenttätutkimukset 1 Laboratoriotutkimukset 4 Tutkimusaineiston käsittely 4 TUTKITUT SUOT 7 TULOSTEN TARKASTELU 11 2 Tutkittu suoala, soistuneisuus ja suotyypit 11 2 Turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus 11 3 Turvelajijakauma 11 3 Liekoisuus 11 3 Laboratoriotulosten tarkastelu 11 4 Soveltuvuus turvetuotantoon 11 5 YHTEENVETO 11 7 KIRJALLISUUTTA 11 9 LIITTEET

3 - 1 - JOHDANTO Osana Geologisen tutkimuslaitoksen tehtäväksi annettua val - takunnan turvevarojen kokonaisinventointia tehtiin vuosina ja 1981 turvetutkimuksia Virtasalmen kunnan alueella. Työ tehtii n yhteistyössä Virtasalmen kunnan kanssa ja selvityksen kohteeks i otettiin kaikki huomattavimmat suot. Tähän esitykseen on koott u myös aikaisempien tutkimusten tulokset kunnanrajalla sijaitsevil - ta soilta. Tutkimustulosten perusteella on selvitelty inventoit u - jen 45 suon käyttömandollisuuksia ja erityisesti poltto- ja kas - vuturpeen saantia. TUTKIMUSMENETELMAT JA TULOSTEN ESITY S Kenttätutkimukse t Kenttätutkimukset suoritettiin linjatutkimusmenetelmäll ä (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1978). Tällöin tutkittavalle suoll e laadittiin linjasto, joka koostuu suon hallitsevan osan poikk i vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevist a poikkilinjoista, jotka ovat tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimus - pisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suon reunoill a usein myös tiheämmässä syvyyssuhteiden selvittämiseksi. Syvyysmit - tauksia tehtiin myös poikkilinjojen välissä. Näitä linjoja ei ol e raivattu maastoon, eikä vaaittu. Pienikokoisia, hyvin metsäisi ä soita tutkittiin hajapisteitä käyttäen. Kuvasta 1 selviää tutkit - tujen soiden sijainti. Tutkimuslinjastot on vaaittu ja vaaitukset pyritty kiinnittämään valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäi - syys (peittävyys-%) ja mättäiden korkeus sekä puustoisilla suotyy - peillä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka ja mandollise t hakkuut. Kairalla otetuista turvenäytteistä määritettiin turve - laji, maatuneisuus (H 1-10), kosteus ja kuituisuus. Maatumattoma n puuaineksen, ns. liekoisuuden, selvittämiseksi pliktattiin turve - kerrostuma tutkimuspisteiden ympärillä kymmenen kertaa 2 m :n syvyyteen saakka. Mäntäkairalla otettiin turvenäytteitä laboratorio - tutkimuksia varten. Näytteenottopisteet valittiin siten, että n e edustavat mandollisimman hyvin ko. suon turvekerrostumaa.

4 - 2 - Kuva 1. Virtasalmella tutkitut suot.

5 Kandeksaisiensuo E 2. Kandeksaisiensuo W 3. Pekansuo 4. Siltasu o 5. Rahkasuo 6. Nurkkasu o 7. Huuhansuo 8. Aittosu o 9. Heposuo 10. Rahonahonkorp i 11. Junnonmäensuo 12. Luomane n 13. Itäsuo 14. Piilukansuo 15. Vehkalamminsuo 16. Jokilamminsuo 17. Siltasuo 18. Lammasviidanpuronsu o 19. Leinolanjoensuo 20. Välisuo 21. Siilinsu o 22. Koljonsuo 23. Ruuhimäensuo 24. Talvilamminsuo 25. Uudissuo 26. Suurisuo 27. Kasakkasuo 28. Juurikkalevänsuo 29. Kotaniemensuo 30. Rikonlamminsuo 31. Pölkönsuo 32. Palkelankorp i 33. Koirakankaansuo 34. Petkellamminsuo 35. Litmanen. 36. Niemastinlammi t 37. Romviidansuo 38. Maataipale 39. Purunkorp i 40. Herrojenviit a 41. Lastikanniitt u 42. Tetrisuo 43. Lihavanlamminsuo 44. Isosuo 45. Itäsuo

6 - 4 - Laboratoriotutkimukse t Laboratoriossa määritettiin turvenäytteiden ph märästä näytteestä ja vesipitoisuus kuivaamalla turve 105 C :ssa vakiopainoon. Ns. tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuiva-ainemäärä el i suo-m 3 :n irtotiheys. Kuivatuista turvenäytteistä määritettii n 815 ± 25 C :ssa hehkuttamalla tuhkapitoisuus ja osasta näytteit ä lämpöarvo Leco AC-200 kalorimetrillä (ASTM D 3286). Joistaki n näytteist ä "määritettiin tuhkan sulamispiste Leitz Wetzlar -kuume n- nusmikroskoopilla (DIN 51731). Tutkimusaineiston käsittely Jokaisesta suosta piirrettiin kartta, josta selviää suo n turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja heikosti maatunee n pintakerroksen paksuus eri puolilla suota sekä suon pinnan kalte - vuus. Soiden turvekerrostumia on havainnollistettu tutkimuslin - joilta piirretyillä turvelaji- ja maatuneisuusprofiileilla. Seli - tykset käytetyistä merkinnöistä ovat liitteessä 5. Turpeen käyttösuunnitelmien laatimisen kannalta välttämättö - miä keskiarvoja on koottu taulukkoon (liite 1). Siinä olevat tur - vekerrostumien keskisyvyydet ja turvemäärät laskettiin heikost i maatuneen pintakerroksen (H 1-4)!, hyvin maatuneen pohjakerrokse n (H 5-10) ja koko turvekerrostuman (H 1-10) osalta erikseen kok o suon, yli 1 m :n ja yli 2 m :n syvyisille suonosille. Keskimaatune i - suuksien erot suon eri syvyysalueilla ovat niin pieniä, ettei nii - den laskeminen erikseen ole tarpeellista. Pinta-alat määritettii n suokartoilta planimetrillä. Turvemäärät on laskettu käyttäen vyö - hykkeistä laskutapaa. Tällöin on metrin syvyysvälein laskettu vyö - hykkeiden keskisyvyyden ja pinta-alan perusteella turvemäärät j a nämä summaamalla edelleen alueittaiset turvemäärät (Tuittila 1982). Keskisyvyydet on laskettu jakamalla ko. turvemäärä ko. pinta-ala l - la. Turvelajijakaumat esitetään liitteessä 2. Siinä turvelaji t on jaettu rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin. Rahkavaltaise t on jaettu rahka- ja sararahkaturpeisiin ja saravaltaiset vastaa - vasti sara- ja rahkasaraturpeisiin. Nämä on edelleen jaettu ryh - miin vallitsevien lisätekijöiden mukaan. Erikseen on laskettu puunjäännöksiä sisältävien turvelajien kokonaisosuus. Lisäksi

7 - 5 - laskettiin turvelajien kokonaismäärät sekä niiden prosenttiosuu - det koko turvemäärästä. Tutkimuspisteiden suotyyppimääritysten perusteella laskettii n suotyyppien prosenttijakauma (liite 3). Linjaverkosta johtuu, et - tä saaduissa prosenttiluvuissa soiden keskustojen suotyypit painottuvat reunaosien suotyyppejä enemmän. Kuitenkin saadut keski - arvot kuvastavat sangen hyvin kunkin suon suotyyppien suhteit a sekä antavat kuvan ojituksen laajuudesta. Liekojen määrää, eli soiden liekoisuutta, ja jakautumist a on selvitetty laskemalla ns. Pavlovin menetelmää soveltaen liekojen prosentuaalinen osuus turvekerrostuman 0-0,5 m :n, 0,5-1 m :n, 1-1,5 m :n ja 1,5-2 m :n syvyysväleille soiden 1 m : n ja > 2 m :n syvyisten alueiden osalta (liite 4). Soista on kirjoitettu selostukset, joista selviää suon sijainti, ympäristön topografia ja suon koko. Niissä kuvataan suo - tyyppien jakauma, puustoisuus ja ojitustilanne tutkimusajankohtana. Käytettyjen lyhenteiden ja luokitusten selitykset ovat sivulla 6 ja liitteessä 5. Turvekerrostumaa koskevista keskiarvo - tiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisimpiä. Pintakerroksella tarkoitetaan näissä selostuksissa suon pintaosa n käsittävää, yleensä yhtenäistä turvekerrosta, missä maatuneisuu s on korkeintaan H 4. Pohjaosalla tarkoitetaan tämän alle jäävä ä kerrostuman osaa. Se on tavallisesti kohtalaisesti (H 5-6) ja/ta i hyvin (H 7-10) maatunut, mutta siinä voi esiintyä heikostiki n maatuneita kerroksia. Suon keskustan turvekerrostuman rakenteest a on lyhyt kuvaus. Turvenäytteistä tehdyistä laboratoriomäärity k sistä esitetään ph, tuhkapitoisuus (% :eina kuivapainosta), vesi - pitoisuus (% :eina märkäpainosta), kuiva-ainemäärä (kg/suo- m 3 ) j a kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo sekä näiden keskiarvot tauluk - kona. Keskiarvoja laskettaessa on näytesarjan alin cm : n pituinen näyte jätetty huomioimatta. Alimpaan näytteeseen vaikut - taa suon pohjan mineraalimaa, toisaalta tämä osa jää turvetuotan - nossa käyttämättä. Suon aivan pinnimmainen kerros on jätetty huo - mioimatta, jos se on katsottu tulevan poistetuksi ennen polttotu r - vetuotantoa. Lopuksi on annettu arvio ko. suon turvekerrostuma n käyttömandollisuudesta ja siihen vaikuttavista eri tekijöistä. Turvetuotantoon soveltuvista soista on esitetty arvio tuotantokel - poisesta alasta ja sen sisältämästä tuotantokelpoisesta luonnonti - laisesta turvemäärästä.. Tämä turvemäärä on laskettu vähentämällä

8 - 6 - suon pohjalle jäävä turvekerros ja mandollinen pinnasta poistet - tava kerros. Puuston kehitysluokat (1-6) : 1. Aukeat alat ja siemenpuustot 2. Taimistot ja riukuasteen metsikö t 3. Harvennusmetsiköt 4. Varttuneet kasvatusmetsiköt 5. Uudistuskypsyyden saavuttaneet metsikö t 6. Vajaatuottoiset metsikö t Liekoisuus : erittäin alhainen, kun liekoisuusprosentti on alle 1 % alhainen, -""- 1-2 % keskimääräinen, -""- 2-3 % korkea, -" 3-4 % erittäin korkea - - yli 4 % Turpeen maatuneisuus (H1 - H10) : H1 Maatumatont a H2 Melkein maatumatont a H3 Tuskin maatunutt a H4 Heikosti maatunutt a H5 Jonkin verran maatunutt a H6 Kohtalaisesti maatunutt a H7 Melko maatunutt a H8 Hyvin maatunutt a H9 Melkein täysin maatunutt a H10 Täysin maatunutta

9 - 7 - TUTKITUT SUOT 1. Kandeksaisiensuo E (kl , x = 6895,7, y = 521,2 ) sijaitsee noin 7 km Virtasalmen kirkolta luoteeseen, Längelmäe n ja Suholanrannan välillä. Pitkänomainen ja luoteesta kaakkoon suun - tautunut suo rajoittuu loivasti kohoaviin drumliineihin. Kaakkois - päätä on raivattu pelloksi. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 2). Pinta-ala on noin 75 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluett a noin 40 ha ja yli kanden metrin 20 ha. Tutkimuspistetiheys o n 5 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on KERmu suon keskustassa. Sen ympärillä on RRmu joka on yleisin suotyyppi. Laiteet ovat turve - kangasta. Kehitysluokaltaan 2 oleva puusto on keskustassa harva a tai keskitiheää, muualla tiheää. Suo on ojitettu kokonaan. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät kaakkoon. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. Tästä o n pintakerrosta 1,6 m ja pohjakerrosta 0,3 m. Suon pohja on muodol - taan tasainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekkamoreeni. Kandeksaisiensuo E :ssä on rahkavaltaisia turpeita noin 97 % ja saravaltaisia noin 3 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat S (47 %), LS (19 %), ErS (13 %), NS (7 %) ja CS (6 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8, pintakerroksen, 3,1 ja pohjakerroksen 7,4. Turvekerrostuman pääosan muodosta a H 2-3 -maatunut S- ja ErS-turve (kuva 3). Pohjalla on ohuehk o hyvin maatunut kerros puunjäännösturvetta. Liekoisuus on keskimääräinen (2,1 %). Liekoja on eniten sy - vyysvälillä 0,0-0,5 m (4,1 %). Yli 2 m :n syvyisellä alueell a liekoja on vähän (liite 4). Turpeen tuhkapitoisuus on varsin alhainen (ka 2,2 %) pohja - kerroksia lukuunottamatta. Vesipitoisuus on kerrostuman pääosass a korkea (91-95 %) ja suokuution kuiva-ainemäärä on alhaine n (ka 70 kg/m 3, taulukko 1). Kandeksaisiensuo E :ssä on turvetta noin 1,02 milj. m 3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 0,77 milj. m3 ja yli kahden metrin syvyisellä alueella noin 0,49 milj.m 3. Suo soveltuu melko hyvin kasvuturvetuotantoon. Tuotantoke l - poinen alue on noin 20 ha ja sen hyödynnettävissä oleva turvemää-

10 rä on 0,33 milj. suo-m 3. Kasvuturpeeksi kelvollisen turpeen all a oleva ja polttoturpeeksi soveltuva suon pohjakerros on ohut j a siinä on korkea tuhkapitoisuus. 2. Kandeksaisiensuo W (kl , x = 6895,6, y = 520,5 ) sijaitsee noin 6 km. Virtasalmen kirkolta luoteeseen. Suo rajoittuu loivapiirteisiin drumliineihin. Pinta viettää kaakkoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon keskustaan on lähimmältä maantielt ä alle 1 km (kuva 4). Pinta-ala on noin 85 ha, mistä on yli metri n syvyistä aluetta noin 57 ha ja yli kanden metrin 31 ha. Tutkimuspistetiheys on 8 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on suon keskiosassa RRmu Laitee t ovat VKmu KRmu ja turvekangasta. Keskitiheän puuston kehitys - luokka on 2. Välillä A A 600 on hakkuuaukea. Suo on ojitett u kokonaan. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät kaakkoon. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m. Tästä on

11 pintakerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 1,8 m. Suo on syvyyssuhteiltaan tasaisen maljamainen. Pohjan maalaji on pääasiassa hiesua ; reunoilla hiekkamoreenia. Keskustassa on naksuhko liejukerros (kuvat 5 ja 6). Kandeksaisiensuo W :ssä on rahkavaltaisia turpeita noin 75 % ja saravaltaisia noin 25 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 34 %. Yleisimmät turvelajit ovat LS (28 %), S (21 %), PrSC (9 %), SC ja CS (8 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, pintakerrokse n 2,6 ja pohjakerroksen 5,8. Suolla on ohut, yhtenäinen, heikost i maatunut, rahkaturvetta oleva pintakerros. Se vaihettuu vajaa n metrin paksuiseksi ErS- ja S-turpeeksi, joka on hyvin maatunutta. Sitten seuraa heikosti maatunutta (H 4 ) saravaltaista turvetta, jossa on runsaasti Pr :n ja Eq :n jäännöksiä, aina liejun yläpintaan saakka. Saravaltainen kerros on paikoin puolet koko turvekerrostuman paksuudesta. Reunoilla ja suon eteläpäässä on turv e maatuneempaa ja sisältää runsaasti puunjäännöksiä. Liekoisuus on korkea : 3,2 %. Liekoja on eniten syvyysvälill ä 0-0,5 m (5,9 %). Turvekerrostumassa ph nousee syvyyden kasvaessa, tuhkapitoi - suus on alhainen (ka 2,6 %) ja vesipitoisuus keskimääräinen. Kuiva-ainemäärä on hyvin maatuneessa osassa korkea, muualla alhaisempi. Lämpöarvo on kohtalaisen korkea pintakerrosta lukuu n ottamatta (taulukko 2). Tuhkan sulamispiste vaihtelee välill ä C ja keskiarvo on 1211 C. Pintakerroksessa on sula - mispiste alle 1200 C. Kandeksaisiensuo W :ssä on turvetta noin 1,43 milj. m3, mist ä on yli metrin syvyisellä alueella noin 1,22 milj. m 3 ja yli kah - den metrin syvyisellä alueella noin 0,83 milj.m3. Suo kelpaa kohtalaisen hyvin polttoturvetuotantoon. Pinta - kerros on aivan suon keskustaa lukuun ottamatta ohut. Pintakerroksen alla on hyvää polttoturvetta ja sitten sara- ja järviruo - kovaltaista turvetta, joka on H 4 -maatunutta ja siten tyydyttävä ä polttoturvetta. Tuhkapitoisuus on alhainen ja lämpöarvo kohtalai - sen korkea. Hyvin maatuneessa osassa on korkea kuiva-ainemäär ä suokuutiometriä kohti. Hyödyntämisen pahin haitta on pintakerrok - sen korkea liekoisuus. Jyrkkäreunaisesta altaasta johtuen suo n tuotantokelpoiseksi alueeksi voidaan rajata sen yli metrin syvyi - nen alue, noin 55 ha. Sillä on tuotantokelpoista turvetta noin

12 - 15-1, 1 milj. suo-m 3 3. Pekansuo (kl , x = 6901, 5, y = 519,9) sijaitse e noin 10 km Virtasalmen kirkolta luoteeseen (kuva 7). Kapea j a pitkä suo rajoittuu jyrkkärinteisiin drumliineihin. Kulkuyhteydet ovat uusia metsäautoteitä myöten hyvät. Suon keskustasta o n alle 1 km tielle. Pinta-ala on noin 65 ha, mistä on yli metri n syvyistä aluetta noin 47 ha ja yli kanden metrin 32 ha. Tutkimuspistetiheys on 7 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon pohjoisosassa LKN j a KER, keskustassa ksmu ja suon eteläosassa rahkamättäinen SRoj. Pohjoisosa on aukeaa A 800 :lle asti, muualla on harvaa taimikko - asteen männikköä. Suoalasta on ojitettu noin 80 Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät kaakkoon. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,3 m. Tästä o n pintakerrosta 1,7 m ja pohjakerrosta 0,6 m. Suo syvenee hyvin

13 nopeasti reunoistaan. Suon pohja on muodoltaan tasainen, viettää kaakkoon, ja sen maalaji on pääasiassa hiekkamoreeni. Pohjoispäässä on ohut liejukerros. Pekansuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 44 % ja sara - valtaisia noin 56 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 25 Yleisimmät turvelajit ovat NSC (20 %), L S (18 %), SC (16 %) ja CS (9 %). Lisätekij öistä esiintyy runsai - ten suoleväkköä (liite 2). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintakerrokse n 3,3 ja pohjakerroksen 7,3. Turvekerrostuman pääosan muodostaa hyvin heikosti maatunut, varpujen ja suoleväkön (SH) jäännöksi ä runsaasti sisältävä saraturve (kuva 8). Liekoisuus on keskimääräinen (2,4 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 1,0-1,5 m (3,8 %). Liekoisuus on syvemmällä turvekerrostossa suurempi kuin pintakerroksessa (liite 4). Pisteen A 1200 turvekerrostumassa ph kohoaa hitaasti syvyyden kasvaessa, tuhkapitoisuus on alhainen eikä paljoa vaihtele, vesipitoisuus samoin. Kuiva-ainemäärä on alhainen (ka 61 kg/ m 3 ja lämpöarvokin keskimääräistä hieman alhaisempi (taulukko 3).

14 Pekansuossa on turvetta noin 1,18 milj.m 3, mistä on yli met - rin syvyisellä alueella noin 1,07 milj.m 3 syvyisellä alueella noin 0,84 milj.m 3. ja yli kanden metri n Suo soveltuu tyydyttävästi polttoturvetuotantoon etelä- j a keskiosastaan. Pohjoisosassa on paksu rahkavaltainen pintakerros. Tuotantokelpoinen alue on noin 25 ha ja sen turvemäärä noin 0, 5 milj. suo-m 3. Haittoina ovat suo-m 3 :n alhainen kuiva-ainesisältö, melko alhainen lämpöarvo ja suon hieman syrjäinen sijainti. 4. Siltasuo (kl , x = 6881,5, y = 531,5) sijaitse e noin 15 km Virtasalmen kirkolta kaakkoon, lähellä kunnanraja a (kuva 9). Suo jatkuu etelään. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenikankaisiin ja drumliineihin. Kulkuyhteydet ovat melko hyvät. Pitkänomaiselta suolta on tielle yleensä alle 0,5 km. Pinta-al a on noin 60 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 26 ha ja yli kanden metrin 13 ha. Tutkimuspistetiheys on 6 kpl/10 ha.

15 Vallitsevina suotyyppeinä ovat TRoj ja IRoj. Reunoilla o n KGKoj ja VKoj ja hieman turvekankaita. Keskitiheän ja tiheän puuston kehitysluokka on yleisimmin 3, runsaina esiintyvät myö s 6 ja 2. Suoalasta on ojitettu noin 90 %. Kuivatusmandollisuude t ovat melko hyvät itään, Myllyjokeen. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m. Tästä o n pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,7 m. Turvekerros on pa k - suin (yli 4 m) eteläosassa, tien lähellä. Luoteeseen pistäv ä landeke on matala (kuva 9). Suon pohja on muodoltaan melko tasainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekkamoreeni, joka on usei n kivistä tai lohkareista. Siltasuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 92 % ja sara - valtaisia noin8 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat CS (32 %), ErC S (20 %), LCS (19 %) ja PrCS (9 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2, pintakerrokse n 2,8 ja pohjakerroksen 7,0. Heikosti maatunut pintakerros on ohut. Turvekerrostuman pääosa on hyvin maatunutta CS-turvetta, joss a ylempänä on runsaasti Er :n ja alempana Pr :n jäännöksiä (kuva 10). Liekoisuus on korkea (3,5 %). Liekoja on eniten syvyysvä - lillä 0,5-1,0 m (6,3 %). Turvekerrostuman tuhkapitoisuus on alhainen (ka 2,4 %) j a samoin vesipitoisuus (ka 88,3 %). Sitä vastoin kuiva-ainemäär ä (ka 117 kg/m 3 ) ja lämpöarvo (22,2 MJ/kg) ovat korkeat (tauluk - ko 4). Siltasuossa on turvetta noin 0,76 milj. m3, mistä on yli met - rin syvyisellä alueella noin 0,55 milj.m 3 ja yli kanden metrin syvyisellä alueella noin 0,36 milj.m3. Suon linjastolla tutkittu alue soveltuu melko hyvin poltt o - turvetuotantoon. Haittana on suuri liekomäärä. Tuotantokelpoine n alue on noin 17 ha ja sen turvemäärä noin 0,30 milj. suo-m3. 5. Rahkasuo (kl , x = 6889,3, y = 521,2) sijaitse e noin 7 km Virtasalmelta kaakkoon. Suo rajoittuu loiviin drumliineihin, etelässä suokannaksen kautta lampeen (kuva 11). Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät. Keskustasta on alle kilometri maan - tielle. Pinta-ala on noin 30 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta noin 18 ha ja yli kanden metrin 9 ha. Tutkimuspistetiheys

16 22 - on 14 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat etelässä IR- ja RRmu ja -oj, keskellä KERmu, koillisessa TRmu ja RRoj, muutoin RRoj. Puusto on harvaa tai keskitiheää, kehitysluokaltaan 1-3. Suoalasta o n ojitettu 60 Kuivatusmandollisuudet ovat varsin hyvät. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä on

17 pintakerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 1,7 m. suon pohja on muodoltaan epätasainen (keskellä suota ehkä drumliini), ja sen maalaj i on pääasiassa KiMr. Pohjoispäässä on liejua ja savea suon syvimmällä alueella. Rahkasuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 96 % ja saraval - taisia noin 4 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat LCS (25 %), S (22 %), ErS (21 %) ja CS (13 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2, pintakerrokse n 2,5 ja pohjakerroksen 6,8. Kerrosjärjestys on selväpiirteinen : ohuen, heikosti maatuneen pintakerroksen (S-turvetta) alla o n kohtalaisesti ja hyvin maatunutta ErS- ja alempana CS- ja LCS - turvetta (kuva 12). Liekoisuus on korkea (3,5 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,5-1,0 m (8,0 %). Turvekerrostuman ph on melko alhainen, tuhkapitoisuus pohjaa

18 lukuun ottamatta alhainen (ka 2,4 %), vesipitoisuus pintaosa poi s lukien melko alhainen, kuiva-ainemäärä suuri, paitsi pintaosassa, ja lämpöarvo korkea (taulukko 5). Rahkasuossa on turvetta noin 0,41 m 3j. m 3, mistä on yli met - rin syvyisellä alueella noin 0,35 milj.m ja yli kanden metri n syvyisellä alueella noin 0,23 milj.m 3. Suon yli metrin syvyinen alue soveltuu melko hyvin polttoturvetuotantoon. Haitallista on liekojen runsas esiintyminen. Tuotantokelpoisella alueella (noin 15 ha) on turvetta noin 0,3 0 milj. suo-m Nurkkasuo (kl , x = 6882,0, y = 526,9) sijaitse e noin 14 km Virtasalmen kirkolta etelään. Landekkeinen suo rajoittuu jyrkkärinteisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat keskusta a lukuun ottamatta melko hyvät (kuva 13). Pinta-ala on noin 35 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 23 ha ja yli kande n metrin 6 ha. Tutkimuspistetiheys on 8 kpl/10 ha.

19 Vallitsevina suotyyppeinä ovat ptk (länsiosassa) ja muuall a VKoj. Puuston kehitysluokka on suon länsiosassa yleisimmin 1 ta i 6, itäosassa 3 tai 4. Kuusi ja koivu ovat vallitsevat puulajit. Puusto on yleisimmin keskitiheää. Suoalasta on ojitettu noin 9 0 Kuivatusmandollisuudet ovat kohtalaisen hyvät pohjoiseen. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m. Tästä o n pintakerrosta 0,2 m ja pohjakerrosta 1,6 m. Itäosa on matala, keskusta noin 2 m syvää ja lännessä on pari syvempää aluetta (ku - va 13). Suon pohja on muodoltaan epätasainen, paitsi keskiosassa, ja sen maalaji on pääasiassa Hk ja HkMr. Paikoin on pohjall a cm liejua. Nurkkasuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 98 % ja sara - valtaisia noin 2 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais - osuus on 50 Yleisimmät turvelajit ovat LCS (46 %), CS (31 % ) ja ErCS (11 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,6, pintakerrokse n 3,0 ja pohjakerroksen 7,2. Keskustassa on ohuen pintakerroksen

20 alla hyvin ja kohtalaisesti maatunutta LCS- ja CS-turvetta suo n pohjalle asti. Liekoisuus on korkea (3,6 %). Liekoja on eniten syvyysvälil - lä 0,0 1,0 m (5,8 ja 5,7 %). Nurkkasuossa on turvetta noin 0,52 milj. m3, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 0,43 milj. m 3 ja yli kanden met - rin syvyisellä alueella noin 0,18 milj.m 3. Nurkkasuon keskusta sopii hyvin polttoturvetuotantoon. Tuotantokelpoinen alue on noin 10 ha ja sen tuotantokelpoinen turvemäärä noin 0,16 milj.m3. Pahin haitta on korkea liekoisuus. 7. Huuhansuo (kl , x = 6883,4, y = 528,1) sijaitse e noin 12 km Virtasalmen kirkolta kaakkoon. Etäisyys lähimmäst ä maantiestä on pääosalla alle 1 km (kuva 14). Suo rajoittuu loi - vapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat melko hyvät. Pinta-ala on noin 70 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluett a noin 40 ha ja yli kanden metrin 14 ha. Tutkimuspistetiheys o n 18 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat TR-, KGR- ja RRoj sekä poh - joisosassa turvekankaat ja korpiojikot. Suolla on laajalti avo - hakuualueita, jotka ovat taimettumassa. Muutoin puusto on keski - tiheää ja kehitysluokaltaan 2-3. Suoalasta on ojitettu noi n 90 %. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät pohjoiseen, Litmane n järveen. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä o n pintakerrosta 0,2 m ja pohjakerrosta 1,8 m. Pohjoispää ja länsi - reuna ovat matalaturpeisia. Suon pohja on muodoltaan varsin ta - sainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekkamoreeni. Linjaston al - kupäässä on ohut kerros liejua. Huuhansuon turvekerrosto,on rahkavaltainen. Puunjäännöksi ä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 51 %. Yleisimmät turvela - jit ovat LCS (49 %), CS (26 %) ja ErCS (9 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5, pintakerrokse n 2,8 ja pohjakerroksen 7,2. Linjaston alkupäässä on noin 0,5 m : n paksuinen heikosti maatunut rahkaturvekerros suon pintaosass a (kuva 15). Pääosa turvekerrostumasta on hyvin maatunutta LCS- j a CS-turvetta. Liekoisuus on korkea (4,0 %). Liekoja on eniten syvyysvä-

21 27 - lillä 0,5-1,0 m (6,3 %). Yli 2 m :n syvyisellä alueella on liekoisuus erittäin korkea (liite 4). Pisteellä A 700 turpeen tuhkapitoisuus on pohjaa lukuun otta - matta alhainen (ka 2,8 %, taulukko 6). Vesipitoisuus on alhainen ; kuiva-ainesisältö korkea ja lämpöarvo melko korkea. Tuhkan sulamispiste vaihtelee pintaturpeen kohdalla välillä C ja syvemmältä otetuissa näytteissä C. Huuhansuossa on turvetta noin 0,94 milj.m 3, mistä on yli met - rin syvyisellä alueella noin 0,78 milj.m 3 ja yli kanden metri n syvyisellä alueella noin 0,39 milj.m 3. Suo soveltuu melko hyvin polttoturvetuotantoon. Pahin haitta

22 on korkea liekoisuus. Tuotantokelpoista aluetta on noin 35 ha j a sen turvemäärä noin 0,65 milj. suo-m Aittosuo (kl , x = 6885,1, y = 526,3) sijaitse e noin 10 km Virtasalmen kirkolta kaakkoon, Hällinmäen lounaispuolella. Suo rajoittuu jyrkkärinteisiin moreenimäkiin. Keskustaa o n raivattu pelloksi (kuva 16). Kulkuyhteydet ovat hyvät : paikallistie kulkee suon poikki. Pinta-ala on noin 20 ha, mistä on yl i metrinsyvyistä aluetta 13 ha ja yli kanden metrin 5 ha : Tutkimuspistetiheys on 3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat RRmu eteläosassa, pelto keskustassa ja KRmu pohjoisosassa. Pohjoisosassa on tehty hakkuita. Puusto on etelässä kehitysluokaltaan 2, harvaa - keskitiheää. Suo on ojitettu kokonaan. Kuivatusmandollisuudet ovat pääosall a hyvät pohjoiseen. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,1 m. Tästä o n pintakerrosta 0,2 m ja pohjakerrosta 1,9 m. Suo on jyrkkäreunai-

23 nen. Suon pohja on muodoltaan melko tasainen ja sen maalaji o n pääasiassa hiekkamoreeni. P 2 :lla ja P 5 :11ä on ohut kerros liejua. Aittosuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 92 % ja saravaltaisia noin 8 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 79 Yleisimmät turvelajit ovat LS (53 %), LCS (16 % ) ja S (11 %). Järviruo' on (Pr) jäännöksiä esiintyy runsaasti. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4, pintakerrokse n 3,2 ja pohjakerroksen 6,7. Tien eteläpuolisella suon osalla on

24 paksuhko, heikosti maatunut, rahkaturvetta oleva pintakerros. Sen alla on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta puunjäännösturvet - ta suon pohjalle asti. Tämä kerros muodostaa suon muissa osiss a koko kerrostuman. Liekoja on eniten syvyysvä- Liekoisuus on korkea (3,6 %). lillä 0,5-1,0 (8,3 %). Turvekerrostossa ph ja tuhkapitoisuus kasvavat pohjaa kohden (taulukko 7). Noin 2 m :n syvyydessä tuhkapitoisuus nouse e yli 10 % :iin. Vesipitoisuus on alhainen (ka 86,4 %). Kuiva-ainemäärä on melko suuri : keskiarvo 137 kg/m 3. Lämpöarvo on kohtalai - sen korkea (ka 21,3 MJ/kg). Aittosuossa on turvetta noin 0,33 milj.m 3, mistä on yli met - rin syvyisellä alueella noin 0,28 milj.m 3 ja yli kanden metri n syvyisellä alueella noin 0,18 milj.m 3. Suo soveltuu melko hyvin polttoturvetuotantoon. Pahimma t haitat ovat eteläosan paksu, heikosti maatunut pintakerros ja

25 32 - suon sisältämä suuri liekomäärä. Aivan pohjoispäässä on kuivatus - vaikeuksia. Tuotantokelpoinen alue on noin 10 ha ja sen turve - määrä noin 0,20 milj. suo-m3. Keskustan suopelloilla olisi tuotanto nopeasti käynnistettävissä. 9. Heposuo (kl , x = 6887,6, y = 526,0) sijaitse e noin 6 km Virtasalmen kirkolta kaakkoon. Suo rajoittuu loivast i kohoaviin drumliineihin, etelässä alavaan, soistuvaan moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät. Keskustasta o n noin kilometri lähimmälle maantielle (kuva 17). Pinta-ala on noi n 45 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 30 ha ja yl i kanden metrin 7 ha. Tutkimuspistetiheys on 8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat RRmu suon keskiosassa j a RHKmu itä- ja pohjoisosassa. Puusto on kehitysluokaltaan keskus - tassa 2 ja tiheää ; itäosassa 3-5 ja tiheää. Suo on ojitett u kokonaan. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät pohjoiseen. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä o n pintakerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohja on muodol - taan tasainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekka. Keskustass a on ohut liejukerros turpeen alla (kuva 18). Heposuon turve on rahkavaltaista. Puunjäännöksiä sisältä - vien turpeiden kokonaisosuus on 32 %. Yleisimmät turvelajit ova t S (47 %), LS (29 %), PrS (13 %) ja CS (6 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, pintakerrokse n 3,6 ja pohjakerroksen 6,2. Suon reuna-alueilla ja itäosassa tu r - vekerrostuma on hyvin maatunutta LS-turvetta ja pintakerros ohu t (kuva 18). Keskustan noin kanden metrin syvyinen alue on sit ä vastoin pääosaltaan heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta. Pohjalla on hyvin heikosti maatunut vetinen PrS-turvekerros. Liekoisuus on keskimääräinen (2,8 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,0-0,5 m (6,8 %). Heposuossa on turvetta noin 0,58 milj. m3, mistä on yli met - rin syvyisellä alueella noin 0,47 milj. m3 ja yli kanden metri n syvyisellä alueella noin 0,15 milj.m3.

26 Heposuon itäosa voisi tulla kysymykseen polttoturpeen pientuotantoalueena, mutta turvekerros on ohuehko, tosin jo pitkäll e kuivunut. Keskustasta ei saada hyvää polttoturvetta, eikä hyvä ä kasvuturvetta maatuneisuusvaihteluiden takia.

27 Rahonahonkorpi (kl , x = 6881,5, y = 525,2) sijaitsee noin 15 km Virtasalmen kirkolta etelään, lähellä kunnan - rajaa (kuva 19). Suon itäosa rajoittuu harjuun. Pohjois- ja länsiosa rajoittuu Vuorijokeen. Eteläosassa on heikosti drumlini - soituneita mäkiä ja pelto. Kulkuyhteydet ovat hyvät : itärunaa n tulee metsäautotie. Pinta-ala on noin 80 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 57 ha ja yli kanden metrin 8 ha. Tutkimuspistetiheys on 4 kpl/10 ha.

28 Vallitsevina suotyyppeinä ovat korvet : VK, VKoj ja VKmu. Pohjoisosassa on KRmu ja -oj, jonka puusto on erittäin tiheää, kehitysluokaltaan 2-3. Keski- ja eteläosa ovat taimettunutt a hakkuualuetta. Suoalasta on ojitettu noin puolet. Kuivatusmandol - lisuudet ovat huonot. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä o n pintakerrosta 0,2 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Kaakkoon pistäv ä landeke on matala. Keskusta on noin 2 m syvää. Suon pohja on muo - doltaan tasainen ja sen maalaji on hiekka. Rahonahonkorven turvekerrosto on rahkavaltainen. Puunjään - nöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 55 %. Yleisimmät turvelajit ovat LS (49 %), PrS (17 %) ja S (10 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerrokse n 3,9 ja pohjakerroksen 5,2. Ohuen, heikosti maatuneen pintakerrok - sen alla on turvekerrostuman puoliväliin asti hyvin maatunutt a LS-turvetta. Pohjaa kohden turve vaihtuu H 3-4 -maatuneeksi, jär - viruo'on ja raatteen jäännöksiä sisältäväksi rahkaturpeeksi (vrt. keskimaatuneisuudet kuvassa 19). Liekoisuus on erittäin alhainen (0,6 %). Liekoja on enite n syvyysvälillä 0,0 0,5 m (1,4 %). Yli 2 m :n syvyisellä alueell a liekoisuus on korkeampi (liite 4). Rahonahonkorvessa on turvetta noin 1,06 milj.m3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 0,94 milj. m 3 ja yli kanden metrin syvyisellä alueella noin 0,17 milj.m3. Suon pintakerros noin metrin syvyyteen saakka soveltuu hyvi n polttoturpeeksi, mutta sen alla turve on heikosti maatunutta. Hyödynnettävissä oleva kerros - ja turvemäärä - jää siten pienek - si. 11. Junnonmäensuo (kl , x = 6884,4, y = 520,7) sijait - see noin 17 km Virtasalmen kirkolta etelään Haapajärven koillispuolella lähellä kunnanrajaa. Suo rajoittuu etelässä Haapajärve n Kalliolahteen (kuva 20). Muualla ympäristössä on hyvin kehittyneitä drumliineja. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pohjoisreunan lähel - lä kulkee metsäautotie. Pinta-ala on noin 45 ha, mistä on yl i metrin syvyistä aluetta noin 30 ha ja yli kanden metrin 20 ha. Tutkimuspistetiheys on 8 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on RRoj. Suon keskiosassa on vähän

29 KER-ojikkoa. Reunoilla on pääasiassa IR-ojikkoa. Taimistoastee n puusto on keskitiheää ja tiheää. Suo on ojitettu kokonaan. Kuivatusmandollisuudet ovat heikot (kuva 21). Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,3 m. Tästä o n pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,9 m. Suon pohja on muodoltaan tasainen, viettää etelään ja sen maalaji on pääasiassa hiekka. Keski- ja eteläosassa on ohut liejukerros. Junnonmäensuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 85 % j a saravaltaisia noin 15 Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 7 Yleisimmät turvelajit ovat ErS (34 %), S (26 %), CS (11 %), SC ja EqSC (6 %).

30 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3, pintakerrokse n 2,6 ja pohjakerroksen 6,9. Ohuen, heikosti maatuneen rahkaturvetta olevan pintakerroksen alla on paksulti ErS-turvetta, jok a on hyvin maatunutta. Pohjalla on H 4-maatunutta saravaltaist a turvetta (kuva 21). Liekoisuus on keskimääräinen (3,0 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,5-1,0 m (5,6 %). Myös syvemmät alueet ovat liekoisia. Junnonmäensuossa on turvetta noin 0,83 milj.m 3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 0,71 milj.m 3 ja yli kanden

31 metrin syvyisellä alueella noin 0,51 milj.m 3. Suo olisi turvekerrostonsa puolesta varsin hyvä polttoturvetuotantoon, mutta kuivatusvaikeuksien takia hankalasti hyödynnettävissä. 12. Luomanen (kl , x = 6883,4, y = 526,5) sijaitse e noin 10 km Virtasalmen kirkolta etelään. Kyseessä on umpeenkasvavan lammen rantasuo (kuva 22), joka rajoittuu loiviin moreenikumpuihin. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät. Suo on tutkittu hajapistein. Pinta-ala on noin 60 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta noin 33 ha ja yli kanden metrin 2 ha. Tutkimuspistetihey s on 2 kpl/10 ha. Suotyyppeinä ovat lammen ympärillä LUN (oj, mu) eteläss ä VK, RHK, TR (oj, mu), lännessä ja pohjoisessa SRmu,KR ja RR. Puusto on harvasta tiheään, kehitysluokka 2-4. Suoalasta on

32 ojitettu 50 %. Kuivatusmandollisuudet ovat heikot. Lampi on las - kettu n v. sitten. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä o n pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,1 m. Itäreuna on matalatur - peinen. Suon pohja on muodoltaan epätasainen ja sen maalaji o n pääasiassa siltti. Rahkavaltaisia turpeita on noin 98 % ja saravaltaisia noi n 2 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 53 %. Yleisimmät turvelajit ovat LS (34 %), LCS (19 %), CS (12 %) j a S (9 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, pintakerrokse n 2,5 ja pohjakerrosksen 6,7. Liekoisuus on korkea (3,6 %). Liekoja on eniten syvyysvälil - lä 0,0-0,5 m (9,8 %). Luomasen rantasoissa on turvetta noin 0,60 milj. m 3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 0,50 milj.m 3 ja yli kanden metrin syvyisellä alueella noin 0,05 milj.m3. Etelä- ja pohjoislandekkeissa on hyvälaatuiset alueet poltto - turvetuotantoa ajatellen, mutta alueet ovat pieniä ja niitä o n vaikea kuivata pohjaa myöten. 13. Itäsuo (kl , x = 6882,3, y = 532,9) sijaitsee noi n 14 km Virtasalmen kirkolta kaakkoon, Etelä-Virmaksen kaakkoisran - nalla (kuva 23). Suo rajoittuu pääosaltaan moreenimäkiin. Kulku - yhteydet ovat heikohkot. Suon keskustasta on lähimmälle tilustiel - le noin 1 km. Pinta-ala on noin 55 ha, mistä on yli metrin syvyis - tä aluetta noin 48 ha ja yli kanden metrin 39 ha. Tutkimuspistetiheys on 8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat TR ja paikoin RR. Joen varre t ovat osittain sararämettä. Laiteet ovat KR ja VK. Puuston kehitys - luokka on pääosalla 2 ja tiheysluokka keskitiheää. Laiteet ova t järeämpää metsää. Suoalasta on ojitettu noin 20 %. Kuivatusmandol - lisuudet ovat heikot. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,8 m. Tästä o n pintakerrosta 1,0 m ja pohjakerrosta 1,8 m. Suon pohja on muodol - taan tasainen ja sen maalaji on pääasiassa kivistä hiekkamoreenia. Eteläpäässä on paksu liejukerros (kuva 24). Itäsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 94 % ja saravaltai-

33 sia noin 6 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 35 Yleisimmät turvelajit ovat ErS (26 %), S (23 %), L S (22 %) ja LCS (12 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, pintakerroksen

34 - 42-3,2 ja pohjakerroksen 6,9. Keski- ja pohjoisosassa turvekerrostuman pääosan muodostaa hyvin maatunut ErS- ja LS-turve. Eteläosassa on paksulti heikosti maatunutta turvetta (kuva 24). Liekoja on eniten syvyysvälil- Liekoisuus on korkea (3,3 %). lä 0,0-0,5 m (4,7 %). Itäsuossa on turvetta noin 1,39 milj.m 3, mistä on yli metri n syvyisellä alueella noin 1,34 milj.m 3 ja yli kanden metrin syvyisellä alueella noin 1,18 milj.m 3. Suon keski- ja pohjoisosa sopii turvekerrostumansa puolest a hyvin polttoturvetuotantoon, mutta kuivatusvaikeuksien takia suo - ta ei voida hyödyntää.

35 Piilukansuo (kl , x = 6886,2, y = 520,9) sijaitsee noin 14 km Virtasalmen kirkolta etelään, Ankeleenjärven pohjoispuolella (kuva 25). Suo rajoittuu heikosti drumlinisoituneisiin mäkiin. Länsipuolella kulkee harjujakso. Suo on hyvin saarekkeinen. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suo on tutkittu hajapistein ; tutkimuspistetiheys on 3 kpl/10 ha. Pinta-ala on noin 65 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 33 ha ja yli kanden metri n 13 ha.

36 Vallitsevina suotyyppeinä ovat eteläosassa RR, jonka kl 2 : n puusto on keskitiheää männikköä. Keskiosat ovat KRmu tai VK j a tiheän puuston kehitysluokka on 5 (P 1 hakkuuaukealla). Pohjois - osa on korpirämettä, paikoin pallosararämettä, puusto on harva a - keskitiheää, kl 2-3. Suoalasta on ojitettu noin 10 %. Kuiva - tusmandollisuudet ovat eteläosassa hyvät, muualla heikot. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m. Tästä o n pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Suon pohja on muodol - taan epätasainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekka. Piilukansuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 93 % ja sara - valtaisia noin 7 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais - osuus on 51 %. Yleisimmät turvelajit ovat LS (46 %), S (21 %), ErS (10 %) ja CS (6 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1, pintakerrokse n 2,9 ja pohjakerroksen 6,9. Heikosti maatunut pintakerros ony_leen - sä ohut ja rahkavaltainen turvekerrostuma pitkälle maatunut. Liekoisuus on korkea (3,1 %). Liekoja on eniten syvyysvälil - lä 0,5-1,0 m (6,4 %). Piilukansuossa on turvetta noin 0,82 milj. m 3, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 0,61 milj. m3 ja yli kanden met - rin syvyisellä alueella noin 0,33 milj.m 3. Suo soveltuu rikkonaisuutensa takia huonosti turvetuotantoon. 15. Vehkalamminsuo (kl , x = 6887,7, y = 524,0) sijaitsee noin 8 km Virtasalmelta etelään (kuvat 26 ja 27). Suo rajoittuu pohjoisessa Monni-järveen, idässä Isojokeen, joka myö s kulkee suon halki, ja muualla kumpuilevaan drumliini- ja moreeni - maastoon. A-linjastolla sijaitsee suurehko Vehkalampi ja suo o n lännessä yhteydessä Herrojenviitaan. Kulkuyhteydet ovat A-linjas - tolle kohtalaisen hyvät, muualle huonot. Pinta-ala on noin 22 5 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 165 ha ja yli kah - den metrin 100 ha. Tutkimuspistetiheys on 12 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat erilaiset rämeojikot ja -muut - tumat. Reunoilla esiintyy yleisesti ptk. Puusto on keskitiheää, kehitysluokaltaan 2. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Kuivatus - mandollisuudet ovat Monni-järven, Isojoen sekä Vehkalammin taki a huonot (kuvat 26-31). Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,3 m. Tästä on

37 pintakerrosta 0,2 m ja pohjakerrosta 2,7 m. Suon pohja on muodoltaan tasainen ja sen maalaji on pääasiassa hieta. Liejua esiintyy joen läheisyydessä runsaasti. Vehkalamminsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 89 % ja saravaltaisia noin 11 %.Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 58 Yleisimmät turvelajit ovat LCS (32 %), L S (22 %), S (12 %) ja CS (10 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,9, pintakerrokse n 3,0 ja pohjakerroksen 7,4. Maatumaton pintakerros on ohut ta i puuttuu, muutoin turpeen maatuneisuus kasvaa tasaisesti pohja a kohti (kuvat 28-31). Liekoisuus on korkea (3,0-3,9 %). Liekoja on eniten syvyys - välillä 0-1,0 m (4,7-6,0 %, liite 4). Suolta otettiin näytesarjat kolmesta eri pisteestä. Tuhka - pitoisuus on kaikissa melko alhainen, keskiarvot 2,0, 5,1 ja 4,3 % Myös vesipitoisuus on alhainen : 82,7, 84,7 ja 85,7 Suokuutio n kuiva-ainesisältö on yhdellä näytepisteellä (A ) melk o alhainen : 83 kg/m 3, kandella muulla korkea : 162 ja 135 kg/m 3. Teholliset lämpöarvot ovat melko korkeat : 21,2, 22,3 ja 21,5 MJ/k g (taulukko 8).

38 Vehkalamminsuossa on turvetta noin 4,22 milj.m 3, mistä o n yli metrin syvyisellä alueella noin 3,87 milj.m 3 ja yli kande n metrin syvyisellä alueella noin 2,92 milj.m 3 Vehkalamminsuon turve soveltuisi melko hyvin polttoturvetuotantoon, mutta kuivatusvaikeuksien vuoksi sitä on vaikea hyödyntää. 16. Jokilamminsuo (kl , x = 6897,3, y = 528,2) sijaitsee noin 9 km Virtasalmen kirkolta koilliseen, Maaveden rannall a (kuva 32). Suo rajoittuu hiekkakankaisiin ja Maaveteen. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät. Pinta-ala on noin 35 ha, mistä o n yli metrin syvyistä aluetta 11 ha. Tutkimuspistetiheys on 5 kp l /10 ha.

39 Vallitsevina suotyyppeinä ovat KRmu (linjaston eteläpäässä), IRoj (suon keski- ja pohjoisosassa), KGRoj (laiteilla) sekä RH K ja LK (suon kaakkoispäässä). Puusto on keskitiheää tai harvaa ; kehitysluokka on 2-4. Suoalasta on ojitettu noin 80 %. Kuiva - tusmandollisuudet ovat melko hyvät (kuva 32). Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä o n pintakerrosta 0,2 m ja pohjakerrosta 1,2 m. Suon pohja on muodol - taan tasainen ja sen maalaji on hiekka. Jokilamminsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 90 % j a saravaltaisia noin 10 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 67 %. Yleisimmät turvelajit ovat LCS (61 %), CS (17 %), S (6 %) ja LSC (5 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4, pintakerrokse n 2,4 ja pohjakerroksen 7,0. Hyvin maatunut LCS-turve muodosta a pääosan turvekerrostosta. Liekoisuus on keskimääräinen (2,7 %). Liekoja on eniten sy - vyysvälillä 0,0-0,5 m (8,1 %). Jokilamminsuossa on turvetta noin 0,30 milj. m 3, mistä on yl i metrin syvyisellä alueella noin 0,15 milj.m3. Suosta on saatavissa hyvälaatuista polttoturvetta, mutt a turvekerros on liian ohut. 17. Siltasuo (kl , x = 6887,3, y = 522,0) sijaitse e noin 7 km Virtasalmen kirkolta lounaaseen. Suo rajoittuu loivii n moreenikumpuihin, pohjoisessa lampeen ja eteläkaakossa peltoihi n (kuva 33). Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät. Pinta-ala on 1 6 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 12 ha ja yli kanden met - rin 7 ha. Tutkimuspistetiheys on 7 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pohjoisosassa LR, KR ja SRmu, keskiosassa RRmu, etelässä IRmu, VKmu ja KRmu. Puusto on keskit i - heästä tiheään, kehitysluokka 2-4. Suoalasta on ojitettu 90 %. Kuivatusmandollisuudet ovat pääosalla melko hyvät. Suon pohjois - osassa on vedenjakaja. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,3 m. Tästä on pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 1,5 m. Suon pohja on muodol - taan maljamainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekkamoreeni. Siltasuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 71 % ja saraval - taisia noin 29 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais-

40 osuus on 67 %. Yleisimmät turvelajit ovat LS (37 %), LCS (16 %), LSC (14 %) ja S (9 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9, pintakerrokse n 3,6 ja pohjakerroksen 7,1. Turvekerroksen rakenne vaihtelee suo n eri osissa, mutta tyypillistä on puunjäännöksiä sisältävien turpeiden runsas esiintyminen ja eteläosan kerrostumien parempi maatuneisuus.

41 Liekoisuus on korkea (3,6 %). Liekoja on eniten syvyysvälil - lä 1,0-1,5 m (5,5 %). Siltasuossa on turvetta noin 0,31 milj. m3, mistä on yli met - rin syvyisellä alueella noin 0,28 milj.m 3 ja yli kanden metrin syvyisellä alueella noin 0,21 milj.m3. Suo soveltuu tyydyttävästi polttoturpeen pientuotantoalueeksi. Tuotantokelpoista.aluetta on noin 10 ha ja sen turvemäärä noi n 0,20 milj. suo-m Lammasviidanpuronsuo (kl , x = 6881,2, y = 528,5 ) sijaitsee noin 14 km Virtasalmen kirkolta eteläkaakkoon, kunnan - rajalla (kuva 34). Suo rajoittuu loivasti kohoaviin drumliineihin. Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät. Suo on tutkittu haja - pistein. Pinta-ala on noin 25 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 11 ha ja yli kanden metrin2 ha.tutkimuspistetiheys o n 5 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pohjoisosassa RHKmu ja PSRoj, keski- ja kaakkoisosassa KRoj ja -mu sekä VKmu. Puusto on keh i - tysluokaltaan 2 (tiheää) pohjoisosassa, keski- ja eteläosiss a 3-4 (keskitiheää - tiheää). Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kui - vatusmandollisuudet ovat hyvät. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 0,2 m ja pohjakerrosta 1,5 m. Suon pohja on muodol - taan tasainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekka. Lammasviidanpuronsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 95 % ja saravaltaisia noin 5 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 73 %. Yleisimmät turvelajit ovat LS (61 %), CS (16 %), LCS (12 %) ja S (6 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4, pintakerrokse n 3,5 ja pohjakerroksen 6,7. Vallitsevana on hyvin maatunut LCS - tai LS-turve. Pohjalla on ohut kerros heikosti maatunutta saraval - taista turvetta. Liekoisuus on keskimääräinen (2,5 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,0-0,5 m (5,7 %). Lammasviidanpuronsuossa on turvetta noin 0,28 milj. m3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 0,19 milj. m3 ja yli kande n metrin syvyisellä alueella noin 0,04 milj.m 3.

42 Suo sopii melko hyvin polttoturpeen pientuotantoon pohjois - ja keskiosastaan, joskin tuotantoon sopiva alue on pieni : 10 ha. Turvemäärä on noin 0,15 milj. suo-m Leinolanjoensuo (kl , x = 6885,3, y = 532,0) sijaitsee noin 14 km Virtasalmen kirkolta itäkaakkoon, Valkeamäessä. Suo rajoittuu drumlinisoituneisiin moreenimäkiin. Kulkuyhteyde t ovat hyvät. Tie kulkee suon poikki (kuva 35). Pinta-ala on noi n 55 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta noin 37 ha ja yl i kanden metrin 18 ha. Suo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pohjois- ja eteläosissa RRmu. Laiteet ovat KR- ja VKmu. Keskitiheän ja tiheän puuston kehitys-

43 luokka on 2-3. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusmandollisuudet ovat heikot. Leinolanjoki virtaa suon keskellä. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. Tästä o n pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 1,3 m. Suon pohja on muodoltaan tasainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekkamoreenia. Kaakkoisosassa on ohut liejukerros. Leinolanjoensuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 84 % j a saravaltaisia noin 16 Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 41 Yleisimmät turvelajit ovat LS (27 %), S ja CS (16 %) ja LCS (12 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, pintakerrokse n 3,5 ja pohjakerroksen 6,0. Turvekerrostumassa vallitsevat kohtalaisesti ja hyvin maatuneet puunjäännösturpeet.

44 Liekoisuus on korkea (3,6 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,0-0,5 m (5,9 %). Leinolanjoensuossa on turvetta noin 0,80 milj.m 3, yli metrin syvyisellä alueella noin 0,69 milj.m 3 metrin syvyisellä alueella noin 0,44 milj.m 3. mistä o n ja yli kande n Kuivatusvaikeuksien vuoksi suo ei sovellu turvetuotantoon. 20. Välisuo (kl , x = 6886,2, y = 531,9) sijaitse e noin 14 km Virtasalmen kirkolta itäkaakkoon Valkeamäessä (kuv a 36). Suo rajoittuu drumliineihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Pinta-ala on 12 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 8 ha ja yl i kanden metrin 3 ha. Suo on tutkittu hajapistein ja tutkimuspistetiheys on 5 kpl/10 ha.

45 Vallitsevina suotyyppeinä ovat RRmu, eteläosassa KRmu. Puus - to on keskitiheää, eteläosassa tiheää, ja sen kehitysluokka o n 2. Suo on ojitettu kokonaan. Kuivatusmandollisuudet ovat kohtalaisen hyvät. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Tästä o n pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 1,2 m. Suon pohja on muodol - taan tasainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekkamoreenia. Etelä - päässä on ohut liejukerros. Välisuossa on rahkavaltaisia turpeita nöin62 % ja saraval - taisia noin 38 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais - osuus on 42 %. Yleisimmät turvelajit ovat LS (32 %), SC (15 %), S (12 %), CS ja PrSC (10 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, pintakerrokse n 3,2 ja pohjakerroksen 6,3. Paksuhkon, heikosti maatuneen pinta - kerroksen alla on noin 0,5 m H 4 -maatunutta saravaltaista tur - vetta, sitten kohtalaisesti ja hyvin maatunutta puunjäännöksi ä sisältävää turvetta. Pohjalla on heikosti maatunutta saravaltais - ta turvetta. Liekoisuus on keskimääräinen (2,4 %). Liekoja on eniten sy - vyysvälillä 0,5-1,0 ja 1,0-1,5 m (2,9 %). Välisuossa on turvetta noin 0,18 milj. m 3, mistä on yli metrin syvyisellä alueella noin 0,16 milj. m 3 ja yli kanden metri n syvyisellä alueella noin 0,09 milj.m 3. Paksuhkosta pintakerroksesta on saatavissa kohtalaista kas - vuturvetta ja sen alta hyvää polttoturvetta. Suo on pieni : kasvu - turpeeksi soveltuvaa aluetta on noin 4 ha ja polttoturvetuotantoon sopiva alue vain hieman isompi. Polttoturvetuotanto edellyt - tää heikosti maatuneen pintakerroksen poistamista. 21. Siilinsuo (kl , x = 6891,2, y = 530,3) sijaitse e noin 10 km Virtasalmen kirkolta itään. Suo rajoittuu heikosti drumlinisoituneisiin moreenimäkiin. Kaakkoisosassa on pelto (kuva 37). Kulkuyhteydet ovat kohtalaisen hyvät. Pinta-ala on 12 ha, mist ä on yli metrin syvyistä aluetta 7 ha ja yli kanden metrin 5 ha. Suo on tutkittu hajapistein ja tutkimuspistetiheys on 10 kpl / 10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosassa RRmu, pohjois - ja lthisiosassa TRmu ja eteläosassa KRmu. Puusto on keskitiheää,

46 eteläosassa tiheää, kehitysluokka on 2. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusmandollisuudet ovat kohtalaisen hyvät. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,4 m. Tästä o n pintakerrosta 0,8 m ja pohjakerrosta 1,6 m. Suon pohja on muodoltaan tasainen ja sen maalaji on pääasiassa hiekkaa. Pohjoisosass a (P5 - P7) on liejua cm. Siilinsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 83 % ja sara - valtaisia noin 17 Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 33 Yleisimmät turvelajit ovat ErS (35 %), L S (21 %), CS (12%) ja LCS (10 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, pintakerrokse n 2,7 ja pohjakerroksen 6,5. Paksu, heikosti maatunut pintakerro s on ErS-turvetta. Sen alla on hyvin maatunutta, puunjäännöksi ä sisältävää rahkaturvetta. Pohjalla saraisuus lisääntyy. Liekoisuus on keskimääräinen (2,8 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,5-1,0 m (5,7 %).