Turvetutkimusraportti 456

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat Iisalmen turpeiden kemiasta Osa 6 Abstract: The chemistry of Iisalmi peat bogs Abstract: The Peatlands and Peat Reserves in Lapinlahti (Varpaisjärvi) Part 6

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 456 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 456 LAPINLAHDELLA (VARPAISJÄRVELLÄ) TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 6 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves in Lapinlahti (Varpaisjärvi), Part 6 Espoo 2014

3 Luukkanen, A Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 456, 75 sivua, 52 kuvaa, 27 taulukkoa ja 2 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina 2007 ja 2008 Varpaisjärven kunnan alueella 23 suota yhteispinta-alaltaan 1225 ha. Nykyisin Varpaisjärvi on liitetty Lapinlahteen. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 13,4 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 1,2 m. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen turpeen osuus keskisyvyydestä on 0,2 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,8. Yli kaksi metriä syvän alueen pinta-ala on 204 ha ja sen turvemäärä on 44 % koko tutkitun alan turvemäärästä. Turpeista on saravaltaisia 67 %, rahkavaltaisia 31 % ja ruskosammalvaltaisia 2 %. Ojittamattoman suon osuus pinta-alalla painotettuna on noin 8 % ja turvekankaan 53 % suotyyppihavainnoista. Energiaturpeeksi soveltuvan turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,5 % kuivapainosta, rikkipitoisuus keskimäärin 0,25 % kuivapainosta, kuiva-aineen määrä 93 kg/suo-m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo keskimäärin 21,3 MJ/kg. Tutkituista soista 15 soveltuu energiaturvetuotantoon. Turvetuotantoon soveltuva pinta-ala on 252 ha, ja siinä on energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 4,6 milj. suo-m 3. Tämän turpeen energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa on noin 2,3 milj. MWh. Ympäristöturpeeksi soveltuvaa heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta on kolmella suolla 16 ha:n alueella noin 0,1 milj. suo-m 3. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, ympäristöturve, varat, Varpaisjärvi, Lapinlahti Geologian tutkimuskeskus PL KUOPIO sähköposti: ari.luukkanen@gtk.fi ISBN ISSN

4 Luukkanen, A Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. The Peatlands and Peat Reserves of Lapinlahti (Varpaisjärvi). Part 6. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 456, 75 pages, 52 figures, 27 tables and 2 appendices. The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Varpaisjärvi in 2007 and Varpaisjärvi is now a part of Lapinlahti. Twenty-three peatlands covering 1225 hectares were investigated. The peatlands studied contain a total of 13.4 million m3 of peat in situ. The mean thickness of the peat is 1.2 m. The thickness of slightly humified Sphagnum-dominated surface layer is insignificant. The mean humification degree of the peat is 4.8 on the von Post scale. The area deeper than two metres covers 204 hectares and contains 44% of the total quantity of peat. Sixty-seven per cent of the peat is Carex dominated, 31% is Sphagnum dominated and 2% Bryales dominated. Pristine peatland covers 8 % of the total area, while drained peatland forest covers 53% of the studied peatland area. The energy peat has an average ash content of 4.5 % of dry weight, an average dry bulk density of 93 kg per m3 in situ and a sulphur content of 0.25 % of dry weight. The average effective calorific value of the dry energy peat is 21.3 MJ/kg. Fifteen peatlands with a total area of 252 hectares are suitable for energy peat production. The amount of mineable energy peat is some 4.6 million m3 in situ. The energy content at 50% moisture content is about 2.3 million MWh. The weakly decomposed surface peat layer covers an area of 16 hectares and comprises some 0.1 million m3 in situ. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, environmental peat, reserves, Varpaisjärvi, Lapinlahti Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FIN KUOPIO ari.luukkanen@gtk.fi

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 5 TUTKIMUSMENETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset...7 Laboratoriomääritykset...7 AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET... 7 ARVIOINTIPERUSTEET... 9 TUTKITUT SUOT Heinäsuo Multakangas Pöytäkangas Rimminsuo Alussuo Kunttasuo Näätäsuo Pilkkasuo Apulaisenlampi Apulaisenmäki Olkisuo Hukkasuo Raatosuo Sihvonkorpi Paha-Korpinen Syrjälamminsuo Leväniemi Mantinanpuronsuo Hirvisuo Isoniitty Välisuo Luikonlahdensuo Levämäensuo...68 TULOSTEN TARKASTELU Turvekerrostumat...69 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon...69 Soidensuojelu...70 YHTEENVETO LAPINLAHDEN SOISTA Suot ja soistuminen...71 Suoyhdistymät ja suotyypit...71 Turvekerrostumat...73 Soiden soveltuvuus turvetuotantoon...73 Soidensuojelu...73 KIITOKSET KIRJALLISUUTTA LIITTEET... 76

6 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. JOHDANTO Lapinlahti (Varpaisjärvi) sijaitsee Pohjois-Savossa, rajanaapureinaan Nilsiä, Siilinjärvi, Sonkajärvi ja Rautavaara. Entisessä Varpaisjärven kunnassa on peruskartoilta tehdyn mittauksen mukaan yli 20 ha:n suuruisia suokuvioita 67 kpl pinta-alaltaan 3935 ha (Virtanen et al. 2003). Tähän suolukuun on vielä lisättävä useita noin 20 ha:n soita sekä joitakin turvepeltovaltaisia soita. Geologian tutkimuskeskus tutki Varpaisjärven turvevaroja ensimmäisen kerran vuosina 1977 ja 1985, jolloin tutkittiin 7 suota. Vuosina 2004 ja 2005 tutkittiin 22 uutta suota ja täydennettiin vanhoja tutkimuksia. Vuonna 2006 tutkittiin 30 suota. Vuosina 2007 ja 2008 tutkittiin 23 suota, jotka sisältyvät tähän raporttiin. Varpaisjärven turvetutkimukset liittyvät GTK:n tehtäväksi määrättyyn valtakunnan turvevarojen kokonaiskartoitukseen. Tulokset palvelevat turpeen käyttäjiä ja antavat myös tietoja soiden ja turpeen soveltuvuudesta esimerkiksi maa- ja metsätalouteen sekä suojeluun ja virkistyskäyttöön. Alueen turvetutkimukset sisältyvät myös nyt jo päättyneeseen GTK:n ja Maanmittauslaitoksen yhteistyönä tehtyyn maaperäkartoitukseen. Tässä julkaisussa on lyhyt kuvaus kustakin tutkitusta suosta ja arvio sen hyödyntämismahdollisuuksista sekä tulosten yhteinen tarkasteluosa. Lisäksi raportin lopussa on yhteenveto Lapinlahden alueella tutkituista 154 suosta. Soista on mahdollisuus tilata monipuolisia suoselostuksia, yksityiskohtaisia karttoja ja turvekerrostumien poikkileikkauskuvia sekä tietoja turpeen laadusta ja määrästä. Tuloksia on saatavissa palstoittain, soittain, kunnittain tai vesistöalueittain. Lisäksi on mahdollisuus saada tietoja laboratorioanalyyseistä. Yksityiskohtaiset tutkimustiedot säilytetään GTK:n Itä-Suomen yksikössä Kuopiossa. 5

7 Kilpijärvi Hernejärvi Porovesi Sälevä Nerkoonjärvi Suuri-Juminen LAPINLAHTI Karvaselkä MAANINKA Tutkittu suo Lapinlahti Ala-Ruokovesi Natura- ja suojelualueet 3333 Valuma-alue Suo km Suotiedot GTK 2014 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Suojelu- ja valuma-alueet SYKE Kuva 1. Vuosina 2007 ja 2008 tutkitut suot ja niiden sijainti vesistö- ja valuma-alueilla. Kuvan vesistöalueet Ekholmin (1993) mukaan. VESISTÖ- JA VALUMA-ALUEIDEN SEKÄ NIIDEN ALAJAKOJEN NIMITYKSET JA TUTKITUT SUOT 4. VUOKSEN VESISTÖALUE 4.5. Iisalmen reitin va 4.58 Sonkajärven reitin va Varpasjoen va 142. Olkisuo 4.59 Naarvanjoen va Pyöreisen alue 152. Välisuo 4.6. Nilsiän reitin va 4.63 Syvärin alue Ruokosjoen va 153. Luikonlahdensuo 152 Välisuo Urimojoen va 147. Syrjälamminsuo 148. Leväniemi 154. Levämäensuo Syvärinjoen va 142. Olkisuo 4.64 Nurmijoen alue Korpisen alue 132. Heinäsuo 133. Multakangas 134. Pöytäkangas 135. Rimminsuo 137. Kunttasuo 139. Pilkkasuo 143. Hukkasuo 146. Paha-Korpinen 150. Hirvisuo Sälevän-Nurmijoen alue 141. Apulaisenmäki 4.66 Tiilikanjoen va Tiilikanjoen alaosan alue 138. Näätäsuo 141. Apulaisenmäki 143. Hukkasuo 145. Sihvonkorpi 150. Hirvisuo 151. Isoniitty Älänteen alue 139. Pilkkasuo 140. Apulaisenlampi 141. Apulaisenmäki 144. Raatosuo 6

8 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa sovellettiin GTK:n turvetutkimusten maasto-oppaassa kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten & Häikiö 1984). Vuosina 2007 ja 2008 suot tutkittiin pääosin linjatutkimusmenetelmällä, jolloin suon hallitsevan osan poikki asetettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja. Tutkimus- ja syvyyspisteet paikannettiin gps- satelliittipaikantimella. Poikkilinjat ovat yleensä 200 metrin etäisyydellä toisistaan (kuva 2). Tutkimuspisteet ovat selkälinjoilla 100 metrin välein. Lisäksi soilla on syvyysmittauslinjoja ja niillä 50 m: n välein syvyysmittauspisteitä, joilla mitattiin turvekerrostuman paksuus ja määritettiin suotyyppi. Tärkeimmät tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Turvekerrostumien kairauksissa selvitettiin tur- velajit lisätekijöineen (6-asteikko), turpeen maatuneisuus (10-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikko) ja lieko-osumien määrä. Lisäksi tutkittiin liejukerrostumat ja määritettiin pohjamaalaji (kuva 3). Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi ja suon pinnan mättäiden osuus prosentteina suonpinnasta sekä mättäiden korkeus. Suon kasvukerroksesta arvioitiin hillan, karpalon ja kihokkien määrät (3-asteikko). Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet sekä tiheys- ja kehitysluokka. Tutkimuspisteillä selvitettiin myös maatumattoman puuaineksen eli liekojen määrä pliktaamalla 10 kertaa kahden metrin tangolla tutkimuspisteen ympäristössä. Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin sekä tarkkatilavuuksisia että ei-tarkkatilavuuksisia laboratorionäytteitä siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin käyttökelpoista turvekerrostumaa (Korpijaakko 1981). Näytteistä määritettiin sekä GTK:n Geopalvelukeskuksen (GPK) geolaboratoriossa että Labtium Oy:n tiloissa Kuopiossa turpeen vesipitoisuus painoprosentteina ( C:ssa kuivaamalla), tuhkapitoisuus prosentteina (+ 815 ±25 0 :ssa hehkutettuna) kuivapainosta sekä lämpöarvo IKA (C 5000 DUO) kalorimetrillä (ASTM D ). Tarkkatilavuuksisista näytteistä määritettiin lisäksi kuivaaineen määrä (kg/suo-m 3 ). Samalla analysoitiin osasta näytteitä rikkipitoisuus rikkianalysaattorilla (810L) ja hiili- sekä typpipitoisuus hiili-typpi- analysaattorilla (820L). Osasta näytteitä analysoitiin ryhmä alkuaineita menetelmänä 503P eli kuningasvesiuutto + 90 o C:ssa käyttämällä ICP- AEStekniikkaa. Analysoidut alkuaineet olivat: Al, As, B, Ba, Be, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, K, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, P, Pb, S, Sb, Sr, Ti, V ja Zn. AINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n geotietojärjestelmään. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja näin saadut turvemäärät yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Lieko-osumat, erikseen 0-1 ja 1-2 metrin välisissä syvyyskerroksissa, on muutettu kantopitoisuusprosenteiksi vastaavista turvemääristä Jokaisesta suosta on tässä raportissa olevan kuvauksen lisäksi työstettynä syvyyskartta ja poikkileikkauskuvia. Suokartassa on tutkimus- ja syvyysmittauspisteet, pistekohtaiset turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). 7

9 Maaselänmäki Alava Tähyspuro Halmeaho Likanotko A1200 Peltomäki A / A / /0 3/ / / / / / /4 Putkinotko / / / / / /16 11 Takkulanautio 0.0 0/0 A Lähteelä Tuominotko 13 Luikonlahti Tikkala Lehtola Alapiha Pekkala Pekkalanmäki Suuretahot Syrjälä Teerisuo Välisuo, 22582, Lapinlahti Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m 4-5m 5-6m Lehtilä Haapola Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) m GTK 2014 Pohjakartta Maanmittauslaitos ja HALTIK Pyöreäniitty Kuva 2. Esimerkki suokartasta

10 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiileista. Poikkileikkauskuvilla havainnollistetaan turvekerrostuman rakennetta. Kuvista käy ilmi turvelajit, turpeen maatuneisuus, pohjamaalajit, mahdolliset liejukerrokset ja suotyypit (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atktulosteita tasokarttoina ja listauksina esimerkiksi suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista sekä pohjamaalajeista. Yksityiskohtaisia tietoja voi tilata GTK:n Itä-Suomen yksiköstä Kuopiosta. ARVIOINTIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Rahkaturve soveltuu energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on vähintään H 5. Saraturve soveltuu energiakäyttöön heikomminkin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on yli 0,6 m se soveltuu useimmiten käytettäväksi ympäristöturpeena. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H 1-4 ) rahkavaltaista turvetta. Ohut (alle 0,6 m) heikosti maatunut pintarahkakerros on laskettu mukaan energiaturpeeksi, koska se kunnostusvaiheessa sekoittuu alla olevaan maatuneempaan rahkaturpeeseen tai saraturpeeseen, ja voidaan siten yhdistää energiaturpeeksi soveltuvaan turpeeseen. Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten, ja jotka soveltuvat energiaturvetuotantoon, on ilmoitettu jyrsinturpeen laatuluokka energiaturpeen Laatuohjeessa olevan 9

11 taulukon mukaisesti (liite 2 (2)). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50-kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat liitteessä 2 (1). Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 metriä. Parantuneen tuotantotekniikan ansiosta nykyisin voidaan hyödyntää matalampiakin alueita. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,3-0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Käyttökelpoisen, ympäristöturpeeksi tuotettavan rahkavaltaisen turpeen vähimmäispaksuutena on pidetty 0,6 metriä, mikäli sen alla on energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Soiden omistussuhteita ei ole selvitetty. Soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansallisen strategian mukaisesti määritettiin lisäksi kaikille soille luonnontilaisuusasteikon (0 5) mukainen luokka. Luokka 0 on muuttunein ja luokka 5 luonnontilaisin. Luokat ilmentävät ojituksen vaikutusta suon vesitalouteen ja suokasvillisuuden muutoksiin. Turvetuotanto voidaan ympäristönsuojelulain 13 : n 4 momentin mukaan, sijoittaa suolle, jonka luonnontila on ojituksen vuoksi merkittävästi muuttunut. Lain 13 : ää ei sovelleta lainkaan luonnontilaisuusasteikon 0 2 luokan soihin ja mitään yhteensopivuusarviota ei tehdä, vaan soveltamispoikkeus on kategorinen (YSL ). Turvetuotanto on aina luvanvaraista toimintaa, joten ennen mahdollista tuotantoa on aina otettava yhteys paikallisiin ympäristöviranomaisiin. Jos tuotettava ala on yli 150 ha on aina teetettävä YVA- selvitys. Jos tuotantoala on alle 150 ha on ympäristölupa hankittava paikalliselta aluehallintovirastolta (AVI). Luvan saannin ehtona on usein vielä selvitys pintavalutuskentän sijainnista. Vedet pintavalutuskentälle voidaan johtaa joko luonnollisesti virtaamaa hyväksikäyttäen tai pumppaamalla. 10

12 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. TUTKITUT SUOT 132. Heinäsuo Heinäsuo (x = 7041,8, y = 5514,7) sijaitsee linnuntietä 22 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia ja suon etelälaidalla on noin 200 ha:n laajuinen kumpumoreenivyöhyke. Pilkkapuro virtaa suon koillis- ja itäosan halki (kuva 4). Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää eteläosastaan etelään ja muualla pääosin luoteeseen. Pääosa suovesistä laskee ojia pitkin suon koillisosan halki länsiluoteeseen virtaavaan Pilkkapuroon. Pilkkapuro yhtyy suon luoteispuolella etelälounaaseen virtaavaan Muuraispuroon ja tämä edelleen Siikapuroon. Siikapuro laskee lounaaseen Korpisen Siikalahteen (109,9 m mpy). Suon eteläosan vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Paha- Korpiseen (122.0 m mpy), mistä Leväpuroa pitkin edelleen lounaaseen Korpisen Suuri-Levälahteen. Heinäsuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Nurmijoen alueeseen (4.64) ja lähemmin Korpisen alueeseen (4.641). Suon pinta-ala on 115 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 62 ha, yli 1,5 m:n aluetta 40 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 27 ha. Suurin havaittu turvepaksuus on 5,3 m ja keskisyvyys 1,3 m (taulukko 1). Tutkimuspistetiheys on 8,5/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 4. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Heinäsuolla. Valuma-alueen raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. 11

13 Taulukko 1. Heinäsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 116 0,2 0,2 1,0 1,4 0,19 0,22 1,15 1,56 Yli 1,0 m 62 0,2 0,2 1,5 1,9 0,14 0,14 0,94 1,22 Yli 1,5 m 41 0,3 0,2 1,9 2,4 0,12 0,09 0,77 0,98 Yli 2,0 m 29 0,3 0,3 2,1 2,7 0,10 0,07 0,60 0,77 Kuva 5. Puolukkaturvekangasta Heinäsuon itäisessä keskiosassa. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 2,8 m. Kuva:, GTK Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 52 %, rämeellä 40 %, korvessa 6 % ja avosuolla 2 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon pohjois- ja itäosassa (kuva 5). Varsinaisen sararämeen muuttumaa on suon keskiosassa. Pilkkapuron ympäristössä on soistuvaa turvekangasta ja ruohoturvekangasta. Suon läntisessä keskiosassa on tupasvillarahkarämeen, kanervarahkarämeen ja variksenmarjarahkarämeen muuttumaa (kuva 6). Suon läntisessä keskiosassa männyntaimissa on runsaasti hirvituhoja. Heinäsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Pilkkapuron ympäristö on paikoitellen ojittamatta. Muualla kasvillisuus ja vesitalous ovat muuttuneet kauttaaltaan ja suotyypit ovat kehittyneet valtaosin muuttuma- tai turvekangasvaiheeseen. Turve on saravaltaista (65 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 34 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 1 %. Varputurvetta (N) on 18 %, puuturvetta (L) 15 % ja tupasvillaturvetta (ER) 10 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja tumman turpeen 6,2. Tummaksi turpeeksi määritellään tässä yhteydessä kaikki saravaltainen turve sekä keskinkertaisesti tai hyvin maatunut rahkavaltainen turve. Suon pohja on pääasiassa moreenia Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otet- 12

14 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Kuva 6. Kanervarahkarämeen muuttumaa Heinäsuon eteläisessä keskiosassa. Kuvanottopaikalla turpeen syvyys on 2,3 m. Kuva:, GTK tu puolukkaturvekankaalta, tupasvillarämeeltä, variksenmarjarahkarämeeltä, tupasvillarahkarämeen muuttumalta sekä varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,8 %. Käyttökelpoisen turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 100 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on 22,2 MJ/kg. 13

15 Taulukko 2. Heinäsuon pinta-, väli- ja pohjaturpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä alkuainepitoisuuksia (mg/kg). Raudan (Fe) ja rikin (S) pitoisuudet %:na. Näytepiste A 500 B 300 TR ptk Syvyys 0-30 cm cm cm cm Turvelaji S SC B BC Maatuneisuus Vesipitoisuus % S % Tuhkapitoisuus % Lämpöarvo MJ/kg C % N % Al mg/kg As mg/kg alle 5 alle 5 alle B mg/kg alle 5 alle 5 alle 5 alle 5 Ba mg/kg Be mg/kg alle 0.2 alle 0.2 alle Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0.5 alle 0.5 alle 0.5 alle 0.5 Co mg/kg alle Cr mg/kg alle Cu mg/kg Fe % K mg/kg 285 alle Mg mg/kg Mn mg/kg Mo mg/kg alle 2 alle Na mg/kg 54.8 alle 50 alle Ni mg/kg alle P mg/kg Pb mg/kg 17.7 alle 5 alle S % Sb mg/kg alle 15 alle 15 alle 15 alle 15 Sr mg/kg Ti mg/kg V mg/kg Zn mg/kg

16 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Heinäsuolla on 45 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta kuudessa eri altaassa yhteensä 0,85 milj. suo-m 3. Suon koillislaidalla on vajaan 10 m 2 suuruinen luonnontilainen lähde (kuva 7). Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.40 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon lounaislaidalla, suon keskisessä itäosassa sekä suon pohjoisosassa Pilkkapuron läheisyydessä. Kuva 7. Luonnontilainen lähde Heinäsuon koillislaidalla. Kuva, GTK

17 133. Multakangas Multakangas (x = 7040,9, y = 5533,8) sijaitsee 22 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia ja etelälaidalla on kalliota. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää melko jyrkästi (8 m/km) luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen, Heinäsuon koillisosan halki virtaavaan Pilkkapuroon ja sitä pitkin edelleen Muuraispuroon ja Siikapuroon. Siikapuro laskee lounaaseen Korpisen Siikalahteen (109,9 m mpy). Multakangas kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Nurmijoen alueeseen (4.64) ja lähemmin Korpisen alueeseen (4.641). Suon pinta-ala on 25 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha, yli 1,5 m:n aluetta 10 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 8 ha (kuva 8). Suurin havaittu turvepaksuus on 4,6 m ja keskisyvyys 1,6 m (taulukko 3). Tutkimuspistetiheys on 10,0/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 8. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Multakankaalla. Valuma-alueiden rajat on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 3. Multakankaan eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 25 0,1 0,2 1,3 1,6 0,01 0,05 0,34 0,40 Yli 1,0 m 15 0,1 0,3 1,8 2,2 0,01 0,04 0,28 0,33 Yli 1,5 m 10 0,1 0,3 2,3 2,7 0,01 0,03 0,23 0,27 Yli 2,0 m 8 0,2 0,4 2,5 3,1 0,01 0,03 0,20 0,24 16

18 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Kuva 9. Rahkarämeen ojikkoa Multakankaan itäosassa. Turpeen paksuus on kuvanottopaikalla 3,3 m. Kuva, GTK Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 55 %, rämeellä 25 % ja korvessa 20 %. Puolet suotyyppihavainnoista on puolukkaturvekankaalla ja sitä on laajalti suon keski-, länsi- ja luoteisosassa. Suon kaakkois- ja eteläosassa on rahkarämeen (kuva 9) ja isovarpuisen rämeen ojikkoa (kuva 10). Varsinaisen korven muuttumaa on suon keskisessä eteläosassa. Multakangas kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Kasvillisuus ja vesitalous ovat muuttuneet lähes kauttaaltaan ja suotyypit ovat kehittyneet muuttuma- ja turvekangasvaiheeseen. Turve on saravaltaista (54 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 43 % ja ruskosammalvaltaisen 3 %. Puuturvetta (L) on erittäin paljon (51 %). Tupasvillaturpeen (ER) määrä on 12 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja tumman turpeen 5,8. Suon pohja on pääasiassa moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 1,5 %. Rikkipitoisuus (S) on myös alhainen (0,11 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä vaihtelee ( kg/m 3 ) ja on keskimäärin 92 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,9 MJ/kg. Multakankaalla on kahden hehtaarin alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta noin suo-m 3. Tämä turve soveltuu parhaiten ympäristöturpeeksi. Lisäksi suolla on 11 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,24 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0, S0.15 ja N1.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon luoteislaidalla. 17

19 Kuva 10. Isovarpurämeen ojikkoa Multakankaan itäosassa. Turpeen paksuus on kuvanottopaikalla 2,7 m. Kuva, GTK

20 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Pöytäkangas Pöytäkangas (x = 7943,1, y = 5503,9) sijaitsee 22 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen hiekkamoreenin ympäröimänä. Muuraispuro kulkee suon itäosan halki. Suon kaakkoislaidalla on laaja kallioalue. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää etelään. Vedet laskevat ojia pitkin suon kaakkoisosan halki etelään virtaavaan Muuraispuroon. Muuraispuro yhtyy lounaaseen, Korpisen Siikalahteen (109,9 m mpy) laskevaan Siikapuroon. Pöytäkangas kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Nurmijoen alueeseen (4.64) ja lähemmin Korpisen alueeseen (4.641). Suon pinta-ala on 49 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 10 ha, yli 1,5 m:n aluetta 4 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 2 ha (kuva 11). Suurin havaittu turvepaksuus on 2,7 m ja keskisyvyys 0,9 m (taulukko 4). Tutkimuspistetiheys on 3,7/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 11. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Pöytäkankaalla. Suon valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 4. Pöytäkankaan eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 49 0,0 0,0 0,8 0,8 0,02 0,01 0,39 0,42 Yli 1,0 m 10 0,1 0,1 1,4 1,6 0,01 0,01 0,14 0,16 Yli 1,5 m 4 0,1 0,0 1,9 2,0 0,00 0,00 0,08 0,08 Yli 2,0 m 2 0,1 0,0 2,2 2,3 0,00 0,00 0,05 0,05 19

21 Tutkimuspisteistä on 51 % korvessa, 29 % turvekankaalla ja 20 % rämeellä. Kangaskorven muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon matalassa keskiosassa. Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon pohjoisosassa ja korpirämeen muuttumaa suon eteläosassa. Suon eteläosassa on myös ruohoheinäkorven muuttumaa. Pöytäkangas kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Kasvillisuus ja vesitalous ovat muuttuneet lähes kauttaaltaan ja suotyypit ovat pääasiassa muuttumavaiheeseen. Turve on saravaltaista (87 %). Rahkavaltaisen (S) turpeen osuus on 12 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 1 %. Puuturvetta (L) on runsaasti (30 %). Tupasvillaturpeen (ER) määrä on erittäin vähäinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja tumman turpeen 5,3. Suon eteläosan pohjalla on paksuimmillaan noin kahden metrin vahvuinen liejukerros ja tämän alla hiesua. Muualla suon pohja on pääosin moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu ruohoheinäkorven muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on kaikissa näytteissä huomattavan korkea (yli 9 %) ja keskimäärin 17,8 %. Rikkipitoisuus (S) on myös erittäin korkea, kolmen näytteen osalta keskimäärin 0,86 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 106 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkeasta tuhkapitoisuudesta johtuen hieman normaalia alhaisempi (19,9 MJ/kg). Suon pintaturpeen titaanin (Ti) pitoisuus (595 mg/kg) on korkea. Pohjaturpeen kalsiumin (Ca) pitoisuus mg/kg, magnesiumin (Mg) pitoisuus 2940 mg/kg, mangaanin (Mn) pitoisuus 355 mg/kg, molybdeenin (Mo) pitoisuus 25 mg/kg ja rikkipitoisuus mg/kg ovat huomattavan korkeita verrattuna kunnan turpeiden vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2004, 2007, 2009, 2011 ja 2012). Pöytäkankaan kokonaisturvemäärä on 0,42 milj. suo.m 3. Suon itäosan halki virtaava Muuraispuro (kuva 12) on tulviessaan aikaansaanut turpeen runsaan tuhka- ja rikkipitoisuuden kasvun. Suota ei voi suositella turvetuotantoon. Kuva 12. Etelään virtaava Muuraispuro Pöytäkankaan keskiosassa. Turpeen paksuus on kuvanottopaikalla noin 0,4 m. Kuva, GTK

22 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Rimminsuo Rimminsuo (x = 7041,2, y = 5505,7) sijaitsee 21 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen hiekkamoreeniympäristössä. Muuraispuro kulkee suon pohjoisosan poikki. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää etelä- ja keskiosastaan etelään sekä pohjoisosastaan luoteeseen. Suon etelä- ja keskiosan vedet laskevat ojia pitkin etelään Paha-Korpiseen (122,0 m mpy) ja siitä edelleen Leväpuroa pitkin lounaaseen Korpisen Suuri Levälahteen (109,9 m mpy). Pohjoisosan vedet laskevat suon pohjoisosan halki kulkevaa Muuraispuroa pitkin länteen Siikapuroon ja edelleen lounaaseen Korpisen Siikalahteen. Rimminsuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Nurmijoen alueeseen (4.64) ja lähemmin Korpisen alueeseen (4.641). Suon pinta-ala on 55 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha, yli 1,5 m:n aluetta 11 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 8 ha (kuva 13). Suurin havaittu turvepaksuus on 4,9 m ja keskisyvyys 1,0 m (taulukko 5). Tutkimuspistetiheys on 4,3/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 13. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Rimminsuolla. Suon valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. 21

23 Taulukko 5. Rimminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 55 0,0 0,1 0,9 1,0 0,01 0,06 0,48 0,55 Yli 1,0 m 20 0,0 0,2 1,8 2,0 0,01 0,03 0,36 0,40 Yli 1,5 m 11 0,0 0,1 2,5 2,6 0,00 0,01 0,29 0,30 Yli 2,0 m 8 0,0 0,1 2,9 3,0 0,00 0,01 0,23 0,24 Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 54 %, avosuolla 19 %, korvessa 17 % ja rämeellä 10 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja pohjoisosassa. Suon eteläosassa on myös mustikkaturvekangasta ja metsäkortekorpea. Oligotrofista rimpinevan muuttumaa on melko laajalti suon keskiosassa. Suon pohjoisosassa on myös varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turve on saravaltaista (81 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 17 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 41 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 22 %. Puuturvetta (L) on runsaasti (30 %). Varputurpeen (N) osuus on 11 % ja tupasvillaturpeen (ER) 8 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja tumman turpeen 4,8. Suon pohjoisosan syvänteen pohjalla on paksuimmillaan noin kahden metrin vahvuudelta detritusliejua, mikä vaihettuu liejunsekaiseksi saveksi. Suon eteläosan syvänteen pohjalla on noin 1,2 metrin vahvuudelta detritusliejua ja pohjalla hiesua. Matalien alueiden pohjamaalajina on moreeni ja syvemmillä alueilla savi ja hiesu. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu niukkaravinteiselta rimpinevalta. Turpeen tuhkapitoisuus on normaali, keskimäärin 3,3 % vaihteluvälin ollessa 2,3 8,2 %. Rikkipitoisuus on myös alhainen, keskimäärin 0,16 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on alhainen, keskimäärin 65 kg/m 3 ja vaihteluväli kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali, keskimäärin 21,0 MJ/kg. Rimminsuon pohjaturpeen bariumin (Ba) pitoisuus 146 mg/kg, kuparin (Cu) pitoisuus 92,7 mg/kg ja mangaanin (Mn) pitoisuus 433 mg/kg ovat selvästi yli alueen keskimääräisten pitoisuuksien (Luukkanen 2012 ja 2013). Rimminsuolla on kahdessa altaassa 12 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,23 milj. suo-m 3. Muuraispuro hankaloittaa suon pohjoisosan kuivatusta. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.20 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon pohjoislaidalla, Muuraispuron läheisyydessä sekä suon eteläosassa Paha-Korpisen (122,0 m mpy) pohjoispuolella. 22

24 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Alussuo Alussuo (x = 7038,6, y = 5531,9) sijaitsee 20 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on pääasiassa hiekkamoreenia. Suon keskisessä länsiosassa, 40 metriä suon laidasta on lähde. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin etelään. Vedet laskevat ojia pitkin etelään Isoniitylle ja sieltä edelleen Valkeisenpuroa pitkin lounaaseen Tiilikkajokeen. Tiilikkajoki laskee länteen Korpiseen (109,9 m mpy). Alussuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Tiilikanjoen valuma-alueeseen (4.66) ja lähemmin Tiilikanjoen alaosan alueeseen (4.661). Suon pinta-ala on 30 ha, mistä yli metrin syvyisen alueen pinta-ala on10 ha, yli 1,5 m:n alueen 4 ha ja yli kahden metrin alueen 1 ha (kuva 14). Suurin havaittu turvepaksuus on 2,4 m ja keskisyvyys 0,9 m (taulukko 6). Tutkimuspistetiheys on 8,5/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 14. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Alussuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 6. Alussuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 30 0,0 0,1 0,8 0,9 0,00 0,02 0,24 0,26 Yli 1,0 m 10 0,0 0,1 1,3 1,4 0,00 0,01 0,13 0,14 Yli 1,5 m 4 0,1 0,2 1,5 1,8 0,00 0,01 0,06 0,07 Yli 2,0 m 1 0,1 0,3 1,9 2,3 0,00 0,00 0,01 0,01 23

25 Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 69 %, rämeellä 23 % ja korvessa 8 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi (puolet suotyyppihavainnoista) ja sitä on laajalti suon pohjois- ja keskiosassa. Mustikkaturvekangasta on runsaasti suon etelä- ja keskiosassa. Rämeistä yleisimmät ovat tupasvillarämeen ja kangasrämeen muuttumat. Yleisin korpityyppi on nevakorpi suon eteläisessä itäosassa. Turve on puoliksi saravaltaista (50 %) puoliksi rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 38 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja puupitoinen sararahkaturve (LCS) 20 %. Puuturvetta (L) on runsaasti (29 %) mutta tupasvillaturpeen (ER) määrä on vähäinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2 ja tumman turpeen 5,4. Suon pohja on pääasiassa hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus (2,5 %) on alhainen, vaihteluvälin ollessa 1,2 6,7 %. Rikkipitoisuus (0,16 %) on myös alhainen. Turpeen vesipitoisuus (86,9 %) on alhainen ja suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä siitä johtuen korkea, keskimäärin 137 kg/m 3. Turvenäytteiden maatuneisuus on korkeahko, keskimäärin 6,2. Samoin kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea, keskimäärin 23,4 MJ/kg vaihteluvälin ollessa 22,5 24,3 MJ/kg. Yhden turvenäytteen korkea hiilipitoisuus (58,3 %) selittää myös osaltaan korkeaa lämpöarvoa. Turvekerrostuman keskivaiheilta (1,1 1,3 m) otetun näytteen alkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja verrattuna alueen keskimääräisiin pitoisuuksiin (Luukkanen 2012 ja 2013). Alussuolla on 4 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,06 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.20 ja N2.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua suoaluetta on suon kaakkoislaidalla. 24

26 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Kunttasuo Kunttasuo (x = 7039,7, y = 5519,6) sijaitsee 21 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen, pääasiassa hiekkamoreeniympäristössä. Suon koillispuolella on karkearakeinen muodostuma ja etelässä laaja kallioalue. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin lounaaseen. Pääosa suovesistä laskee ojia pitkin lounaaseen Homolampeen (113,3 m mpy) ja sieltä Saunapuron kautta länsilounaaseen Korpisen Saunalahteen (109,9 m mpy). Suon luoteisosan vedet laskevat ojia pitkin länsiluoteeseen Paha-Korpiseen (122,0 m mpy) ja sieltä Leväpuroa pitkin lounaaseen Korpisen Suuri Levälahteen. Kunttasuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Nurmijoen alueeseen (4.64) ja lähemmin Korpisen alueeseen (4.641). Suon pinta-ala on 35 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 12 ha, yli 1,5 m:n aluetta 9 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 7 ha (kuva 15). Suurin havaittu turvepaksuus on 5,2 m ja keskisyvyys 1,2 m (taulukko 7). Tutkimuspistetiheys on 5,7/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 15. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Kunttasuolla. Valuma-alueen raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 7. Kunttasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 35 0,1 0,1 1,0 1,2 0,03 0,03 0,35 0,41 Yli 1,0 m 12 0,1 0,1 2,2 2,4 0,01 0,02 0,26 0,29 Yli 1,5 m 9 0,1 0,1 2,6 2,8 0,01 0,01 0,23 0,25 Yli 2,0 m 7 0,2 0,1 2,9 3,2 0,01 0,01 0,20 0,22 25

27 Tutkimuspisteistä on 44 % rämeellä, 39 % turvekankaalla ja 17 % korvessa. Tupasvillarämeen muuttuma (kuva 16) on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon syvän keskiosan ympäristössä. Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon keskiosassa, tupasvillarämemuuttuman (kuva 17) ympärillä. Suon keski-, itä- ja länsiosan laidalla on mustikkaturvekangasta. Korpityypin soita on suon etelä- ja luoteisosassa. Kuva 16. Tupasvillarämeen muuttumaa Kunttasuon itäosassa. Turpeen paksuus on kuvanottopaikalla 4,2 m. Kuva, GTK Kuva 17. Umpeenkasvanutta ja kevättulvan vallassa olevaa suo-ojaa Kunttasuon itäosassa. Kuva Ari Luukkanen, GTK

28 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Turve on rahkavaltaista (53 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 46 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 27 %, puupitoinen sararahkaturve (LCS) 15 % ja tupasvillarahkasaraturve (ERSC) 15 %. Tupasvillaturvetta (ER) ja puuturvetta (L) on molempia kohtalaisesti (21 %). Varputurpeen (N) osuus on 10 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja tumman turpeen 5,3. Suon pohja on pääosin hienoainesmoreenia. Suon koillislaidalla on hiekkamuodostuma. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,3 %, vaikka pohjaturpeen rikkipitoisuus (0,65 %) on korkea. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä, ilman runsasrikkistä kerrosta on keskimäärin 84 kg/m 3. Kuivan käyttökelpoisen turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg. Pohjaturpeen raskasmetalleista kuparin (Cu) pitoisuus (100 mg/kg) on selvästi korkeampi kuin Iisalmen korkein (79,8 mg/kg) pohjaturpeen kuparipitoisuus (Luukkanen 2014a). Kunttasuolla on 9 ha:n alueella energiaturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,21 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0, S0.40 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon etelälaidalla. 27

29 138. Näätäsuo Näätäsuo (x = 7037,7, y = 5548,1) sijaitsee 22 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen. Suo sijaitsee hiekkamoreenialueella, jonka kaakkoislaidalla kulkee pitkittäisharjujakso. Suon itä- ja länsilaidalla on kalliomaata. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin etelään. Pääosa suovesistä laskee eteläosan ojaa pitkin etelään Tiilikkajoen luonnonsuojelua-alueelle. Suon luoteisnurkkauksen vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Isoniitylle ja Valkeisenpuroon. Valkeisenpuro laskee edelleen lounaaseen Tiilikkajokeen. Näätäsuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Tiilikanjoen valumaalueeseen (4.66) ja lähemmin Tiilikanjoen alaosan alueeseen (4.661). Suon pinta-ala on 68 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 44 ha, yli 1,5 m:n aluetta 37 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 29 ha (kuva 18). Suurin havaittu turvepaksuus on 6,0 m ja keskisyvyys 1,8 m (taulukko 8). Tutkimuspistetiheys on 8,1/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 18. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Näätäsuolla. Valuma-alueet on erotettu sinisellä viivalla ja merkitty sinisillä numeroilla. Taulukko 8. Näätasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 68 0,2 0,3 1,3 1,8 0,17 0,20 0,85 1,22 Yli 1,0 m 44 0,4 0,4 1,8 2,6 0,17 0,17 0,79 1,13 Yli 1,5 m 37 0,4 0,4 2,0 2,8 0,15 0,15 0,75 1,05 Yli 2,0 m 29 0,5 0,4 2,2 3,1 0,14 0,12 0,64 0,90 28

30 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Tutkimuspisteistä on rämeellä 43 %, avosuolla 33 %, turvekankaalla 14 % ja korvessa 10 %. Suolta on havaittu 30 eri suotyyppiä eri ojitusasteet mukaan lukien. Luonnontilaisten/ojittamattomien suotyyppien osuus on 78 %. Suon länsi- ja itäreuna on luonnontilassa (kuva 19). Turvekankaita on 14 %, muuttumia 7 % ja ojikkoja 1 %. Varsinainen saraneva on yleisin (13 %:n osuudella) suotyyppi (kuva 20) ja sitä on suon keski- ja pohjoisosassa. Suon keskiosassa on myös ombrotrofista lyhytkorsinevaa (kuva 21) ja oligotrofista rimpinevaa (kuva 22). Suon ojitetussa luoteisnurkkauksessa on mustikka- ja puolukkaturvekangasta. Mustikkakorpea on suon keskiosan laitamilla. Näätäsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 4. Ojitusta on vain suon eteläkärjessä sekä luoteisnurkkauksessa. Muilta osin suo on luonnontilainen suon reunan mineraalimaahan asti eikä kasvillisuudessa ja vesitaloudessa ole tapahtunut muutosta. Kuva 19. Näätäsuon luonnontilaista itäreunaa. Kuva, GTK Kuva 20. Näätäsuon itäreunan varsinaista saranevaa ja taustalla oligotrofista lyhytkortista nevaa. Kuva, GTK

31 Kuva 21. Ombrotrofista lyhytkorsinevaa Näätäsuon eteläisessä itäosassa. Turpeen syvyys kuvan etuosassa keskellä on noin 3,8 m. Kuvan vasemmassa laidassa on oligotrofista rimpinevaa. Kuva, GTK Kuva 22. Oligotrofista rimpinevaa Näätäsuon eteläisessä itäosassa. Turpeen syvyys on kuvan keskiosassa noin 4,8 m. Kuva, GTK Turve on saravaltaista (68 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 39 %, sararahkaturve (CS) 11 % ja tupasvillarahkasaraturve (ERSC) 9 %. Tupasvillaturpeen (ER) määrä on 18 % kokonaisturpeen määrästä. Puu- ja varputurvetta on niukalti. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5 ja tumman turpeen 5,2. Suon pohja on pääasiassa hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu varsinaiselta nevalta ja keidasrämeeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,6 % 30

32 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. (taulukko 9). Rikkipitoisuus on myös alhainen, keskimäärin 0,18 %. Turpeen vesipitoisuus on korkea (93,5 %) ja samalla suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on alhainen, keskimäärin 65 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali, keskimäärin 21,4 MJ/kg. Alkuaineiden raskasmetallipitoisuuksista pintaturpeen mangaanin (Mn) pitoisuus 415 mg/kg on selvästi korkeampi kuin Iisalmen alueen pintaturpeen keskimääräinen (89 mg/kg) pitoisuus (Luukkanen 2013). Näätäsuon kokonaisturvemäärä on 1,22 milj. suo-m 3. Näätäsuo kuuluu luonnontilaisuusluokkaan 4 ja sitä suositellaan maisemalliseksi suojelukohteeksi. Taulukko 9. Näätäsuon pinta- ja pohjaturpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä alkuainepitoisuuksia (mg/kg). Raudan (Fe) ja rikin (S) pitoisuudet %:na. Näytepiste A 200 VSN Syvyys 0-30 cm cm Turvelaji NS C Maatuneisuus 2 5 Vesipitoisuus % Tuhkapitoisuus % Al mg/kg As mg/kg alle 5 alle 5 B mg/kg alle 5 alle 5 Ba mg/kg Be mg/kg alle 0.2 alle 0.2 Ca mg/kg Cd mg/kg alle 0.5 alle 0.5 Co mg/kg alle Cr mg/kg alle Cu mg/kg Fe % K mg/kg 1870 alle 100 Mg mg/kg Mn mg/kg Mo mg/kg alle 1 alle 1 Na mg/kg Ni mg/kg alle P mg/kg Pb mg/kg alle 5 alle 5 S % Sb mg/kg alle 15 alle 15 Sr mg/kg Ti mg/kg V mg/kg alle Zn mg/kg

33 139. Pilkkasuo Pilkkasuo (x = 7043,4, y = 5528,1) sijaitsee 24 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on hiekkamoreenia. Suo rajoittuu idässä Tiilikanselkään (144,1 m mpy). Suon luoteisnurkkauksessa sijaitsevat alle hehtaarin kokoiset Pilkkalampi (147,0 m mpy) ja Pieni Pilkkalampi (146,5 m mpy). Pilkkasuon itäosa kuuluu osittain NATURA:aan ja osittain vesiensuojeluohjelman sekä vesilain piiriin. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin kaakkoon. Luoteisosassa vietto on lounaaseen. Pääosa suovesistä laskee ojia pitkin kaakkoon suoraan suon itälaidalla sijaitsevaan Tiilikanselkään (144,1 m mpy). Suon luoteisosan vedet laskevat Pilkkalammen ja Pieni Pilkkalammen kautta lounaaseen Pilkkapuroon. Pilkkapuro laskee länsiluoteeseen Muuraispuroon ja tämä edelleen Sikapuron kautta lounaaseen Korpisen Siikalahteen (110,5 m mpy). Pilkkasuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä valtaosin Tiilikanjoen valuma-alueeseen (4.66) ja lähemmin Älänteen alueeseen (4.662). Suon luoteisosa kuuluu Nurmijoen alueeseen (4.64) ja siinä lähemmin Korpisen alueeseen (4.641). Suon pinta-ala on 204 ha, mistä yli metrin syvyisen alueen pinta-ala on 76 ha, yli 1,5 m:n alueen 52 ha ja yli kahden metrin syvyisen alueen 37 ha (kuva 23). Suurin havaittu turvepaksuus on 5,7 m ja keskisyvyys 1,1 m (taulukko 10). Tutkimuspistetiheys on 5,3/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 23. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Pilkkasuolla. Valuma-alueen raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Suojelualueet on merkitty violetilla vinoviivoituksella. 32

34 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Taulukko 10. Pilkkasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 205 0,1 0,2 0,9 1,2 0,20 0,34 1,76 2,30 Yli 1,0 m 76 0,2 0,2 1,8 2,2 0,17 0,14 1,37 1,68 Yli 1,5 m 52 0,3 0,2 2,2 2,7 0,14 0,10 1,15 1,39 Yli 2,0 m 37 0,3 0,2 2,6 3,1 0,11 0,07 0,96 1,14 Tutkimuspisteistä turvekankaalla on 47 %, rämeellä 38 %, avosuolla 9 % ja korvessa 6 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon pohjois- ja eteläosassa sekä paikoitellen keskiosassa. Varsinaisen sararämeen muuttumaa on suon itä- ja keskiosassa. Suon etelä- ja itäosassa on ruohoturvekangasta sekä uudelleensoistuvaa turvekangasta. Ombrotrofinen lyhytkortinen neva on yleisin avosuotyyppi ja sitä esiintyy suon keskiosassa. Mesotrofista rimpinevaa esiintyy suon itälaidalla (kuva 24). Kanervarahkaräme on yleisin luonnontilainen rämetyyppi ja sitä on suon eteläisessä keskiosassa. Nevakorpi on yleisin korpityyppi ja sitä esiintyy suon luoteisosassa. Suon itälaidan lettorämeellä kasvaa mm. katajaa, kaitakämmekkää ja heterahkasammalta (kuva 25). Suon pohjoisosassa on vanhat pitkospuut (kuva 26). Kuva 24. Mesotrofista rimpinevaa esiintyy suon itälaidalla. Kenttäkerroksen tyyppilajeja ovat mm. villapääluikka, raate, järvikorte, vaaleasara ja tupasluikka. Kuva:, GTK. 33

35 Kuva 25. Heterahkasammal (Sphagnum warnstorfii) on lettorämeen sammalkerroksen rahkasammalien tyyppilaji. Kuva, GTK Kuva 26. Vanhat pitkospuut Pilkkasuon pohjoisosassa. Kuva, GTK

36 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Turve on saravaltaista (71 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 27 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 2 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve (SC) ja sitä on lähes puolet (49 %) kokonaisturpeen määrästä. Sararahkaturpeen (CS) osuus on 6 % samoin kuin puupitoisen rahkasaraturpeenkin (LSC). Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 13 % ja puuturpeen (9 %) kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja tumman turpeen 5,2. Suon pohja on pääasiassa hiekka- tai kivimoreenia. Paikoitellen suon pohjalla on lohkareita. Itäosassa, Tiilikanselän läheisyydessä suon pohjalla on hiekkaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu kanervarahkarämeen muuttumalta, variksenmarjarahkarämeeltä sekä nevakorvesta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,9 %, vaihteluvälin ollessa 1,3 7,4 %. Rikkipitoisuus (0,19 %) on myös hieman keskimääräistä alhaisempi. Turpeen vesipitoisuus on normaalia korkeampi, keskimäärin 92,6 % ja suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (72 kg/m 3 ) taas keskimääräistä alhaisempi. Kuiva-aineen määrän vaihteluväli, kg/m 3 on laaja. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg. Turpeen alkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja. Pilkkasuolla on 10 ha:n alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta suo-m 3. Tämän lisäksi suolla on 37 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,83 milj. suo-m 3. Tämä turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.25 ja N2.0 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Tuotantoalueista on vähennetty suojelualueen turvaamiseksi sovittu 250 m:n suojavyöhyke. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on suon itälaidalla sekä keskisessä eteläosassa. 35

37 140. Apulaisenlampi Apulaisenlampi (x = 7046,5, y = 5521,5) sijaitsee 26 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen. Keskellä suota on Apulaisenlampi (145,7 m mpy). NATURA: aan kuuluva Tiilikkajoki virtaa suon pohjoisosan halki. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää koilliseen kohti Tiilikkajokea. Vedet laskevat ojia pitkin Tiilikkajokeen ja tämä edelleen eteläkaakkoon Tiilikanselälle (144,1 m mpy). Apulaisenlampi kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Tiilikanjoen valuma-alueeseen (4.66) ja lähemmin Älänteen alueeseen (4.662). Suon pinta-ala on 34 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 m:n aluetta 8 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 3 ha (kuva 27). Suurin havaittu turvepaksuus on 3,3 m ja keskisyvyys 1,0 m (taulukko 11). Tutkimuspistetiheys on 8,7/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 27. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Apulaisenlammella. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. NATURA- alue on merkitty kellertävällä vinoviivoituksella. Taulukko 11. Apulaisenlammen eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 34 0,1 0,0 0,9 1,0 0,02 0,02 0,32 0,36 Yli 1,0 m 16 0,1 0,0 1,5 1,6 0,02 0,01 0,23 0,26 Yli 1,5 m 8 0,1 0,1 1,7 1,9 0,01 0,01 0,14 0,16 Yli 2,0 m 3 0,0 0,0 2,3 2,3 0,00 0,00 0,06 0,06 36

38 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 67 %, rämeellä 26 %, avosuolla 5 % ja korvessa 2 %. Runsas puolet (56 %) suotyyppihavainnoista on puolukkaturvekankaalla. Puolukkaturvekankaita on runsaasti suon etelä-, itä- ja pohjoisosassa. Suon lounaisosassa on mustikkaturvekangasta. Apulaisenlammen ympäristössä on luhtanevaa ja varsinaista sararämettä. Suon eteläosan syvänteen suotyyppinä on oligotrofisen rimpinevan muuttuma. Turve on rahkavaltaista (53 %). Saravaltaisen (C) turpeen osuus on 47 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 36 % ja rahkasaraturve (SC) 27 %. Raatetta (MN) ja kortetta (EQ) sisältäviä saravaltaisia turpeita on yli kahden metrin syvyisellä alueella kolmannes (33 %) alueen kokonaisturpeen määrästä. Varputurpeita (N) on 11 % ja puuturpeita 9 % kokonaisturpeesta. Tupasvillaturvetta (ER) on erittäin vähän. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja tumman turpeen 5,4. Suon pohjalla on hiekkamoreenia, hietamoreenia sekä hietaa. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,0 % (vaihteluväli 4,1-8,6 %) ja rikkipitoisuus 0,23 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 84 kg/m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 22,0 MJ/kg. Apulaisenlammen kokonaisturvemäärä on 0,36 milj. suo-m 3. Apulaisenlampi ei sovellu turvetuotantoon suon halki virtaavan NATURA-joen sekä suon keskellä sijaitsevan Apulaisenlammen läheisyyden takia. 37

39 141. Apulaisenmäki Apulaisenmäki (x = 7046,2, y = 5516,3) sijaitsee 25 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen, ja se sijoittuu hiekkamoreeniympäristöön. Suon pohjoispuolella on NATURA:aan kuuluvat Kolmisoppisen suot. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin koilliseen. Vedet laskevat suon keski-, etelä- ja itäosasta ojia pitkin itään Tiilikkajokeen ja sitä pitkin eteläkaakkoon Tiilikanselälle (144,1 m mpy). Pohjoisosan vedet laskevat pohjoiseen NATURA-alueelle ja sieltä Penkkisuon ja Tiilikansuon kautta samoin Tiilikkajokeen. Länsilahdekkeen vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Loukkusuolle, mistä edelleen Siikalampeen (128,8 m mpy) ja Siikapuroa pitkin lounaaseen Sälevän Siikalahteen (117,1 m mpy). Lounaisnurkan vedet laskevat Jalaslammen (175,5 m mpy) kautta länteen Loukkupuroon ja edelleen luoteeseen Siikalampeen (128,8 m mpy). Siikalampi laskee Siikapuron kautta lounaaseen Sälevän Siikalahteen (117,1 m mpy). Apulaisenmäki kuuluu kokonaisuudessaan Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6). Valtaosa suosta kuuluu siinä Tiilikanjoen valuma-alueeseen (4.66) ja lähemmin Älänteen alueeseen (4.662). Suon länsilahdeke kuuluu Nurmijoen alueeseen (4.64) ja siinä Sälevän-Nurmijoen alueeseen (4.642). Lounaisnurkkaus kuuluu lähemmin Korpisen alueeseen (4.641). Suon pinta-ala on 56 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 24 ha, yli 1,5 m:n aluetta 15 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 7 ha (kuva 28). Suurin havaittu turvepaksuus on 4,2 m ja keskisyvyys 1,0 m (taulukko 12). Tutkimuspistetiheys on 7,0/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 28. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Apulaisenmäellä. Valuma-alueiden rajat on merkitty sinisillä viivoilla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. 38

40 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Taulukko 12. Apulaisenmäen eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 56 0,0 0,1 1,0 1,1 0,01 0,03 0,54 0,58 Yli 1,0 m 24 0,0 0,1 1,6 1,7 0,01 0,02 0,39 0,42 Yli 1,5 m 15 0,1 0,1 2,0 2,2 0,01 0,01 0,29 0,31 Yli 2,0 m 7 0,1 0,1 2,5 2,7 0,01 0,01 0,17 0,19 Tutkimuspisteistä turvekankaalla on 73 %, rämeellä 23 % ja korvessa 4 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja keskiosassa. Suon keskiosassa on myös mustikkaturvekangasta ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Tupasvillarämeen muuttumaa on suon pohjoisosassa. Turve on saravaltaista (55 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 45 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 23 %, sararahkaturve (CS) 17 % ja puupitoinen sararahkaturve (LCS) 12 %. Puuturvetta (L) on 21 %, varputurvetta (N) 19 % ja tupasvillaturvetta (ER) 13 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja tumman turpeen 5,6. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta sekä puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on, ilman runsastuhkaista kerrosta melko alhainen, keskimäärin 3,0 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 %. Suokuution sisältämän käyttökelpoisen kuiva-aineen vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 96 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg. Turpeen alkuaineista hiilipitoisuus (C) vaihtelee välillä 49,9 56,1 % ja on keskimäärin 52,5 %. Typpipitoisuus (N) vaihtelee välillä 1,11 2,27 % ja on keskimäärin 1,79 %. Muiden alkuaineiden ja raskasmetallien pitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja verrattuna alueen vastaaviin pitoisuuksiin (Luukkanen 2012 ja 2013). Apulaisenmäellä on neljässä eri altaassa 17 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,27 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.25 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on suon kaakkois- ja pohjoislaidalla. Suon pohjoispuolella on NATURA-alueen Kolmisoppisen suot. 39

41 142. Olkisuo Olkisuo (x = 7042,9, y = 5376,7) sijaitsee 17 km Varpaisjärven keskustasta pohjoiseen hiekkamoreeniympäristössä. Suon pohjoisosassa on Olkilampi (156,6 m mpy) ja suon keskiosassa entinen turvetuotantoalue. Suo sijaitsee vedenjakajaalueella. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää sekä itään, länteen, pohjoiseen että etelään. Suon etelä- ja keskiosan vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Kivipuroon ja sitä pitkin edelleen etelään Mustapuroon. Mustapuro laskee edelleen etelään Petäysjokeen ja tämä Suuri-Jumisen Vihtorinlahteen (98,1 m mpy). Pohjoisosan vedet laskevat luoteeseen Rajasuolle ja edelleen Tihkaispuroon. Tihkaispuro laskee edellen luoteeseen Ylä-Varpasen Pitkälahteen (119,1 m mpy). Suon etelä- ja keskiosa kuuluu Nilsiän reitin valumaalueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Syvärinjoen valuma-alueeseen (4.635). Suon pohjoisosa kuuluu Iisalmen reitin valumaalueeseen (4.5) ja siinä Sonkajärven reitin valumaalueeseen (4.58) ja lähemmin Varpasjoen valumaalueeseen (4.589). Suon pinta-ala on 33 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 20 ha, yli 1,5 m:n aluetta 15 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 10 ha (kuva 29). Suurin havaittu turvepaksuus on 5,0 m ja keskisyvyys 1,5 m (taulukko 13). Tutkimuspistetiheys on 8,4/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 29. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Olkisuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 13. Olkisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 32 0,0 0,0 1,5 1,5 0,01 0,01 0,46 0,48 Yli 1,0 m 21 0,0 0,0 1,9 1,9 0,01 0,01 0,40 0,42 Yli 1,5 m 15 0,1 0,1 2,2 2,4 0,01 0,01 0,33 0,35 Yli 2,0 m 9 0,1 0,1 2,6 2,8 0,01 0,01 0,25 0,27 40

42 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 48 %, rämeellä 20 %, turvetuotantoalueella 15 %, turvepellolla 13 % ja korvessa 4 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon pohjoisosassa sekä etelä- ja kaakkoisosan laitamilla. Suon keskiosassa on vanhaa turvetuotantoaluetta sekä turvepohjaista peltoa. Turvepeltoa on myös suon pohjoisosassa, Olkilammen koillispuolella. Mustikkaturvekangasta on suon laidoilla ja korpityypin soita suon kaakkoisnurkassa. Turve on saravaltaista (90 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 8 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 51 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 16 % ja korterahkasaraturve (EQSC) 7 %. Puuturvetta (L) on 18 % ja tupasvillaturvetta 8 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja tumman turpeen 5,2. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu vanhalta turvetuotantoalueelta. Turpeen tuhkapitoisuus on normaali, keskimäärin 5,9 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,17 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 79 kg/m 3 ja vaihteluväli kg/m 3. Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 91,3 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg. Turpeen hiilipitoisuus on keskimäärin 51,2 % ja typpipitoisuus (N) 2,02 %. Turvekerrostuman keskivaiheilla (1,5 1,7 m) olevan turvenäytteen (C-t H 4 ) alkuainepitoisuuksista mangaanin (Mn) pitoisuus 289 mg/kg on selvästi normaaliarvoja korkeampi (Luukkanen 2012 ja 2013). Olkisuolla on 12 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,23 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0, S0.20 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on suon etelä- ja pohjoislaidalla. 41

43 143. Hukkasuo Hukkasuo (x = 7031,7, y = 5517,7) sijaitsee 16 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen. Suon itälaidalla on Yoldiameren deltan lievealue, mikä koostuu hiekasta ja hiedasta. Muu ympäristö on sekä hiekka- että hienoainesmoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää kohti suon keskustaa ja lopuksi kohti länttä. Vedet laskevat ojia pitkin länteen Tuomipuroon, jota pitkin edelleen Tiilikkajokeen. Tiilikkajoki laskee etelään Karsaanjärveen (110,0 m mpy). Hukkasuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Nurmijoen alueeseen (4.64) sekä lähemmin Korpisen alueeseen (4.641). Suon pinta-ala on 39 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 18 ha, yli 1,5 m:n aluetta 11 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 6 ha (kuva 30). Suurin havaittu turvepaksuus on 3,3 m ja keskisyvyys 1,2 m (taulukko 14). Tutkimuspistetiheys on 3,9/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 30. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hukkasuolla. Valuma-alueiden rajat on merkitty sinisillä viivoilla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 14. Hukkasuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 39 0,1 0,1 1,0 1,2 0,03 0,04 0,39 0,46 Yli 1,0 m 18 0,2 0,1 1,5 1,8 0,03 0,03 0,27 0,33 Yli 1,5 m 11 0,1 0,2 1,8 2,1 0,01 0,03 0,20 0,24 Yli 2,0 m 6 0,0 0,2 2,4 2,6 0,00 0,01 0,14 0,15 42

44 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Tutkimuspisteistä on turvepellolla 64 %, turvekankaalla 25 % ja rämeellä 11 %. Turvepelto on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä-, keski- ja itäosassa. Puolukkaturvekangasta on suon keski- ja pohjoisosassa. Suon eteläosan laidalla on ruohoturvekangasta. Turve on saravaltaista (72 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 32 % ja rahkasaraturve (SC) 30 %. Puuturvetta (L) on runsaasti (39 %). Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 19 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja tumman turpeen 4,8. Suon pohja on pääasiassa hiekkamoreenia, syvimpien altaiden kohdalla hienoainesmoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu turvepellolta. Turpeen tuhkapitoisuus on suhteellisen alhainen, keskimäärin 3,4 % ja vaihteluväli 1,6 6,5 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,20 % ja vaihteluväli 0,18 0,22 %. Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 89,4 % ja suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä 100 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,6 MJ/kg. Turpeen hiilipitoisuus on melko korkea, keskimäärin 53,3 %, vaihteluväli 52,4 54,1 %. Typpipitoisuus (N) on keskimäärin 1,88 % ja vaihteluväli 1,74 2,01 %. Hukkasuolla on 14 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,24 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0, S0.25 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on suon länsilaidalla. 43

45 144. Raatosuo Raatosuo (x = 7045,2, y = 5531,7) sijaitsee 25 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on pääasiassa hiekkamoreenia. NATURA:aan kuuluva Tiilikkajoki virtaa suon itälaitaa pitkin. Suon eteläinen osa kuuluu rantojensuojelualueeseen. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin itään kohti Tiilikkajokea. Vedet laskevat ojia pitkin koilliseen Tiilikanselälle (144,1 m mpy). Raatosuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Tiilikanjoen valuma-alueeseen (4.66) sekä lähemmin Älänteen alueeseen (4.662). Suon pinta-ala on 81 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha, yli 1,5 m:n aluetta 4 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 2 ha (kuva 31). Suurin havaittu turvepaksuus on 2,7 m ja keskisyvyys 0,5 m (taulukko 15). Tutkimuspistetiheys on 4,2/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 31. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Raatosuolla. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Suojelualue on merkitty violetilla viivoituksella ja NATURA- joki kellertävällä rasterilla. 44

46 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Taulukko 15. Raatosuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 81 0,0 0,2 0,3 0,5 0,02 0,14 0,24 0,40 Yli 1,0 m 8 0,0 0,2 1,3 1,5 0,00 0,02 0,11 0,13 Yli 1,5 m 4 0,0 0,2 1,7 1,9 0,00 0,01 0,06 0,07 Yli 2,0 m 2 0,0 0,2 2,2 2,4 0,00 0,00 0,04 0,04 Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 80 %, rämeellä 11 % ja korvessa 9 %. Puolukkaturvekangas on yleisin (70 %) suotyyppi ja sitä on laajalti suon joka puolella. Mustikkaturvekangasta on suon etelä- ja pohjoisosan laidalla. Suon keskiosan matalalla alueella on korpityypin soita sekä pallosararämeen muuttumaa. Raatosuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Kasvillisuus ja vesitalous ovat muuttuneet kauttaaltaan ja suotyypit ovat kehittyneet pääosin turvekangasvaiheeseen. Turve on rahkavaltaista (69 %). Saravaltaisen turpeen osuus on 31 % kokonaisturpeen määrästä. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (CS) 40 %, varpurahkaturve (NS) 23 % ja rahkasaraturve (SC) 16 %. Varputurvetta (N) on runsaasti (29 %). Tupasvilla- ja puuturpeen määrät ovat vähäiset. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1 ja tumman turpeen 5,0. Suon pohja on hiekkamoreenia ja hiekkaa, joka on peräisin suon itäpuolella sijaitsevasta pitkittäisharjusta. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,8 % vaihteluvälin ollessa 2,0 4,6 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,24 %. Pintaturpeen hiilipitoisuus on 50,4 % ja typpipitoisuus 1,42 %. Raatosuo kuuluu osittain NATURA:aan ja osittain rantojensuojeluohjelmaan. Suo on lisäksi niin matala, ettei se sovellu turvetuotantoon. 45

47 145. Sihvonkorpi Sihvonkorpi (x = 7033,3, y = 5518,4) sijaitsee 17 km Varpaisjärven keskustasta itäkoilliseen. Suo on Yoldiameren deltan lievealueella. Lievealue koostuu hiekasta ja hiedasta. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Ruostepuroon, ja tätä pitkin edelleen länteen Aluslampeen (110,5 m mpy). Sihvonkorpi kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Tiilikanjoen valuma-alueeseen (4.66) ja lähemmin Tiilikanjoen alaosan alueeseen (4.661). Suon pinta-ala on 60 ha ja se on kaikkialta alle metrin syvyinen (kuva 32). Suurin havaittu turvepaksuus on 0,3 m ja keskisyvyys 0,2 m (taulukko 16). Tutkimuspistetiheys on 2,0/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 32. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Sihvonkorvessa. Valuma-alueiden raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 16. Sihvonkorven koko suon pinta-ala, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 60 0,0 0,0 0,1 0,1 0,02 0,01 0,08 0,11 Koko suo on turvekangasta. Puolukkaturvekangas on yleisin turvekangas. Mustikkaturvekangasta ja uudelleen soistuvaa turvekangasta on siellä täällä. Sihvonkorpi kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Kasvillisuus ja vesitalous ovat muuttuneet kauttaaltaan ja suotyypit ovat kehittyneet turvekangasvaiheeseen. Turve on saravaltaista (72 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 52 %, varpurahkaturve (NS) 28 % ja varpurahkasaraturve (NSC) 20 %. Varputurpeen (N) osuus on 48 % kokonaisturpeen määrästä. Puuturvetta (L) ja tupasvillaturvetta (ER) ei ole lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus (H 3,2 ) on alhainen. Tumman turpeen keskimaatuneisuus on myös alhainen (H 3,6 ). Suon pohja on hiekkaa. Sihvonkorpi on niin matala, ettei laboratorionäytteitä ole otettu. Sihvonkorpi ei sovellu turvetuotantoon. 46

48 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Paha-Korpinen Paha-Korpinen (x = 7040,2, y = 5505,1) sijaitsee 20 km Varpaisjärven keskusta koilliseen. Suon ympäristö on hietamoreenia. Vajaan 4 ha:n kokoinen Paha-Korpisen lampi sijaitsee suon itäreunalla. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin eteläkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin sekä Saunapuron että Leväpuron kautta lounaaseen Korpiseen (110,5 m mpy). Paha-Korpinen kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Nurmijoen alueeseen (4.64) ja lähemmin Korpisen alueeseen (4.641). Suon pinta-ala on 34 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha, yli 1,5 m:n aluetta 3 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 1 ha (kuva 33). Suurin havaittu turvepaksuus on 2,6 m ja keskisyvyys 0,7 m (taulukko 17). Tutkimuspistetiheys on 7,5/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 33. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Paha-Korpisella. Suon valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 17. Paha-Korpisen eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 34 0,0 0,1 0,6 0,7 0,01 0,05 0,19 0,25 Yli 1,0 m 8 0,1 0,2 1,2 1,5 0,01 0,02 0,09 0,12 Yli 1,5 m 3 0,1 0,5 1,4 2,0 0,00 0,01 0,04 0,05 Yli 2,0 m 1 0,1 0,0 2,2 2,3 0,00 0,00 0,02 0,02 47

49 Tutkimuspisteistä on 58 % turvekankaalla, 31 % korvessa, 9 % rämeellä ja 2 % avosuolla. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon eteläosassa. Suon keskiosassa on mustikkaturvekangasta ja varsinaisen korven muuttumaa. Kangaskorven ja kangasrämeen muuttumaa on suon pohjoisosassa. Paha-Korpisen rannalla on luhtanevaa. Paha-Korpinen kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Paha-Korpisen lähiympäristö reuna-alueineen on ojittamatta. Muuten suo on ojitettu valtaosin. Kasvillisuus ja vesitalous ovat muuttuneet lähes kauttaaltaan. Turve on puoliksi saravaltaista, puoliksi rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 27 %, puupitoinen sararahkaturve (LCS) 19 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Puuturvetta (L) on runsaasti (49 %). Tupasvillaturpeen (ER) osuus on 17 % ja varputurpeen (N) 14 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja tumman turpeen 5,6. Suon pohja on moreenia sekä hiesua ja hietaa. Paha-Korpisen läheisyydessä suon pohjalla on vajaan metrin paksuudelta järvimutaa ja tämän alla vielä noin 1,5 metriä liejua. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus, ilman runsastuhkaista pohjaturvetta on alhainen, keskimäärin 2,1 %. Rikkipitoisuus on myös alhainen, keskimäärin 0,17 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 92 kg/m 3. Paha-Korpisen tuotantoon soveltuva alue on niin pienialainen ja osittain paksuliejupohjainen, ettei suota suositella turvetuotantoon. 48

50 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Syrjälamminsuo Syrjälamminsuo (x = 7025,1, y = 5372,1) sijaitsee aivan Varpaisjärven keskustassa, hienoainesmoreeniympäristössä. Suon ympäristössä on lisäksi sekä hienoa hietaa että hietaa. Syrjälampi (122,4 m mpy) ja hiekkamuodostuma sijaitsevat suon itäpuolella. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää loivasti eteläkaakkoon. Vedet laskevat suon lounaisreunaa pitkin virtaavaan Syrjäjokeen ja sitä pitkin kaakkoon Sopenjärveen (113,6 m mpy). Sopenjärvi laskee pohjoiseen Varpaseen (112,6 m mpy). Syrjälamminsuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Urimojoen valuma-alueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 36 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on22 ha, yli 1,5 m:n aluetta 18 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 15 ha (kuva 34). Suurin havaittu turvepaksuus on 5,6 m ja keskisyvyys 2,0 m (taulukko 18). Tutkimuspistetiheys on 5,6/10 ha. Syrjälamminsuo on harvakseltaan ojitettu km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 34. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Syrjälamminsuolla. Suon valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 18. Syrjälamminsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 36 0,1 0,2 1,7 2,0 0,03 0,06 0,63 0,72 Yli 1,0 m 22 0,1 0,2 2,7 3,0 0,02 0,05 0,58 0,65 Yli 1,5 m 18 0,1 0,3 3,1 3,5 0,02 0,05 0,54 0,61 Yli 2,0 m 15 0,1 0,3 3,4 3,8 0,02 0,04 0,50 0,56 49

51 Luonnontilaisten suotyyppien osuus on 12 %. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 48 %, rämeellä 45 %, korvessa 5 % ja turvepellolla 2 %. Suon eteläosa on turvepeltoa (kuva 35). Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keskiosan ympärillä (kuva 36). Ruohoturvekangasta on runsaasti suon länsiosassa ja mustikkaturvekangasta suon pohjoisosassa. Suon keskiosa on tupasvillarämeen muuttumaa. Syrjälamminsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Suo-ojitus on harvaa, mutta kasvillisuus ja vesitalous ovat muuttuneet valtaosin. Kuva 35. Turvepeltoa Syrjälamminsuon eteläosassa. Turpeen syvyys on kuvan takaosassa, oikeassa laidassa noin 2,0 m. Kuva, GTK Kuva 36. Puolukkaturvekangasta Syrjälamminsuon kaakkoislaidalla. Kuva, GTK

52 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Turve on saravaltaista (80 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 16 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 46 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 13 %. Ruskosammalsaraturpeen (BC) osuus (12 %) on huomattavan suuri. Sekä puuturpeen (L) että tupasvillaturpeen (ER) osuus on 15 % kokonaisturpeen määrästä. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0 ja tumman turpeen 4,2. Suon syvimmän altaan pohjalla on noin 2,5 metrin vahvuudelta liejua. Liejun alainen mineraalimaalaji on hiesu. Hiesu ja hieta ovat suon pohjan yleisimmät maalajit. Hiekkaa ja moreenia on paikoitellen. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeeltä ja mustikkakorvesta. Turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen, keskimäärin 2,8 % (vaihteluväli 2,0 4,1 %). Rikkipitoisuus on normaali (0,17 % ja vaihteluväli 0,15 0,19 %). Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on keskimäärin 91 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,9 MJ/kg. Pintaturpeen lyijyn (Pb) pitoisuus 34,1 mg/kg on selvästi korkeampi kuin alueella keskimäärin (Luukkanen 2012 ja 2013). Syrjälamminsuolla on 16 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,43 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A6.0, S0.20 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Paksut turpeenalaiset liejukerrokset vaikeuttavat tuotantoa. Pintavalutuskentäksi soveltuvaa aluetta on suon etelälaidalla. 51

53 148. Leväniemi Leväniemi (x = 7030,6, y = 5375,4) sijaitsee 5 km Varpaisjärven keskustasta pohjoiseen hienoainesmoreeniympäristössä. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin eteläkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin etelään Laakalampeen (122,5 m mpy), mistä edelleen puroa pitkin etelään Pyönlammen (119,7 m mpy) kautta Varpaseen (112,8 m mpy). Leväniemi kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Urimojoen valuma-alueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 22 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 7 ha, yli 1,5 m:n aluetta 4 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 2 ha (kuva 37). Suurin havaittu turvepaksuus on 3,9 m ja keskisyvyys 1,0 m (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 5,5/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 37. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Leväniemessä. Valuma-alueiden rajat on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 19. Leväniemin eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala (ha) Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 22 0,0 0,1 0,9 1,0 0,00 0,01 0,20 0,21 Yli 1,0 m 7 0,0 0,0 1,9 1,9 0,00 0,00 0,13 0,13 Yli 1,5 m 4 0,1 0,0 2,6 2,7 0,00 0,00 0,09 0,09 Yli 2,0 m 2 0,1 0,0 3,0 3,1 0,00 0,00 0,07 0,07 52

54 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Tutkimuspisteistä turvekankaalla on 86 % ja rämeellä 14 %. Ruohoturvekangasta ja soistuvaa turvekangasta on laajalti suon keski- ja pohjoisosassa. Suon eteläosassa on korpirämeen muuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Kytöheittoa on suon lounaisosassa. Leväniemi kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Kasvillisuus ja vesitalous ovat muuttuneet kauttaaltaan ja suotyypit ovat kehittyneet valtaosin turvekangasvaiheeseen. Turve on saravaltaista (74 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 24 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 27 %, rahkasaraturve (SC) 25 % ja sararahkaturve (CS) 18 %. Puuturpeen (L) määrä (38 %) on melko suuri. Tupasvillaturvetta (ER) ei ole lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja tumman turpeen 5,0. Suon pohja on syvemmällä alueella hiesua ja matalilla reuna-alueilla moreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu mustikkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on korkea, keskimäärin 13,6 %. Noin metrin syvyydestä lähtien tuhkapitoisuus ylittää 8 %:n. Rikkipitoisuus on myös kohtalaisen korkea, keskimäärin 0,39 %. Turpeen vesipitoisuus (84,6 %) on alhainen ja suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä korkea, keskimäärin 150 kg/m 3. Käyttökelpoisen kuiva-aineen määrä on 162 kg/m 3. Käyttökelpoisen turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,2 MJ/kg. Pintaturpeen alkuainepitoisuudet ovat normaaleja. Pohjaturpeen pitoisuudet ovat useissa tapauksissa korkeita. Bariumin (Ba) pitoisuus 273 mg/ kg, kalsiumin (Ca) pitoisuus mg/kg, magnesiumin (Mg) pitoisuus 3620 mg/kg, mangaanin (Mn) pitoisuus 463 mg/kg ja titaanin (Ti) pitoisuus 775 mg/kg ovat selvästi korkeammat kuin alueen vastaavat pitoisuudet keskimäärin (Luukkanen 2012 ja 2013). Leväniemellä on 5 ha: n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin metrin kerros suon pinnalta eli noin 0,05 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A10.0, S0.45 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon etelälaidalla. 53

55 149. Mantinanpuronsuo Mantinanpuronsuo (x = 7021,3, y = 5392,6) sijaitsee 5 km Varpaisjärven keskustasta eteläkaakkoon. Suon itäpuolella on hienoainesmoreenia ja länsipuolella hiekkamoreenia ja kalliopaljastumia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin koilliseen sekä kohti suon keskustaa. Vedet laskevat ojia pitkin suon halki virtaavaan Mantinanpuroon, joka laskee pohjoiseen Sopenjärveen (113,6 m mpy) ja tämä edelleen pohjoiseen Varpaseen (112,6 m mpy). Varpanen laskee Niemenjoen ja Pitkäjoen kautta itään Syväriin (95,5 m mpy). Mantinanpuronsuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Urimojoen valuma-alueeseen (4.634). Suon pinta-ala on 104 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 47 ha, yli 1,5 m:n aluetta 25 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 12 ha (kuva 38). Suurin havaittu turvepaksuus on 3,5 m ja keskisyvyys 1,0 m (taulukko 20). Tutkimuspistetiheys on 5,9/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 38. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Mantinanpuronsuolla. Valuma-alueen raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 20. Mantinanpuronsuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 104 0,0 0,1 0,9 1,0 0,03 0,07 0,97 1,07 Yli 1,0 m 47 0,0 0,1 1,5 1,6 0,02 0,03 0,72 0,77 Yli 1,5 m 25 0,0 0,1 1,9 2,0 0,01 0,02 0,48 0,51 Yli 2,0 m 12 0,1 0,1 2,2 2,4 0,01 0,01 0,27 0,29 54

56 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Kuva 39. Puolukkaturvekangasta Mantinanpuronsuon pohjoisosassa. Turpeen syvyys on kuvanottopaikalla noin 1,5 m. Kuva, GTK Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 56 %, rämeellä 27 % ja korvessa 17 %. Ruohoturvekangasta on laajalti suon keski- ja koillisosassa. Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon keski- ja pohjoisosassa (kuva 39). Suon pohjoisosassa on lisäksi korpirämeen muuttumaa. Ruohoheinäkorven ja kangaskorven muuttumaa on suon eteläosassa. Kytöheittoa on suon itäosassa. Mantinanpuronsuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 1. Ojitus ulottuu valtaosin suon reunaan asti (kuva 40). Mantinanpuron (kuva 41) ja Loutepuron läheisyydessä on ojittamatonta aluetta. Kasvillisuus ja vesitalous ovat pääosin muuttuneet, ja suotyypit ovat kehittyneet pääosin turvekangasvaiheeseen. Turve on saravaltaista (71 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 25 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 4 %. Yli 1,5 m:ä syvällä alueella ruskosammalvaltaisen turpeen osuus (8 %) on huomattavan suuri. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 20 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 13 % ja sararahkaturve (CS) 12 %. Puuturpeen (L) määrä (32 %) on kohtalaisen suuri. Tupasvillaturpeen (ER) määrä (6 %) kokonaisturpeen määrästä on vähäinen. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1 ja tumman turpeen 5,4. Suon pohja on pääosin hiesua sekä reuna-alueilla hienoainesmoreenia tai hiekkamoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu ruohoheinäkorven muuttumalta ja ruohoturvekankaalta. Ruohoturvekankaan näytepiste sijaitsee runsaan 20 metrin etäisyydellä Mantinanpurosta. Siinä koko turvekerrostuman tuhkapitoisuus on korkea, keskimäärin 39,0 %. Toisen näytepisteen etäisyys Mantinanpurosta noin 150 m ja tuhkapitoisuus vain keskimäärin 7,2 %. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on normaalituhkaisissa näytteissä keskimäärin 109 kg/m 3 ja tehollinen lämpöarvo 20,2 MJ/kg. Mantinanpuron läheisyydessä pohjaturpeen kalsiumin (Ca) pitoisuus mg/kg, magnesiumin (Mg) pitoisuus 3130 mg/kg, strontiumin (Sr) pitoisuus 74,1 mg/kg ja titaanin (Ti) pitoisuus 788 mg/kg ovat selvästi seudun pitoisuuksia korkeammat (taulukko 21) (Luukkanen 2012 ja 2013). 55

57 Kuva 40. Ojitusta Mantinanpuronsuon pohjoisosassa. Kuva, GTK Kuva 41. Mantinanpuro virtaa suon itäosan halki ja laskee pohjoiseen Sopenjärveen. Kuvaussuunta on luoteeseen, Mantinanpuronsuon pohjoisosassa. Puro virtaa kohti kuvaajaa. Kuva, GTK

58 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Taulukko 21. Mantinanpuronsuon pinta- ja pohjaturpeen fysikaalisia ja kemiallisia pitoisuuksia runsastuhkaisemmalta ruohoturvekankaalta (mg/kg). Raudan (Fe) ja rikin (S) pitoisuudet %:na kuiva-aineesta. Näytepiste A Rhtk Syvyys 0-30 cm cm Turvelaji SC SC Maatuneisuus 5 7 Vesipitoisuus % S % Tuhkapitoisuus % C % N % 2.46 Al mg/kg As mg/kg alle 5 alle 5 B mg/kg alle Ba mg/kg Be mg/kg Ca mg/kg Cd mg/kg alle Co mg/kg Cr mg/kg Cu mg/kg Fe % K mg/kg Mg mg/kg Mn mg/kg Mo mg/kg alle Na mg/kg Ni mg/kg P mg/kg Pb mg/kg 10.2 alle 5 S % Sb mg/kg alle 15 alle 15 Sr mg/kg Ti mg/kg V mg/kg Zn mg/kg Mantinanpuronsuolla on 28 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,39 milj. suo-m 3. Mantinanpuron lähiympäristö on runsastuhkaista ja on syytä jättää tuotantoalueen ulkopuolelle. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A8.0, S0.30 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon pohjoispäässä. 57

59 150. Hirvisuo Hirvisuo (x = 7036,3, y = 5513,4) sijaitsee 18 km Varpaisjärven keskustasta koilliseen. Suo sijaitsee korkeiden moreenimäkien katveessa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pohjoisosastaan pohjoiseen sekä etelä- ja keskiosastaan kaakkoon. Suon etelä- ja keskiosan vedet laskevat ojia pitkin kaakkoon Valkeisenpuroon, jota pitkin edelleen etelään Tiilikkajokeen. Pohjoisnurkkauksen vedet laskevat ojaa pitkin pohjoiseen Homonlampeen (113,3 m mpy), josta edelleen Saunapuroa pitkin lounaaseen Korpisen Saunalahteen (109,9 m mpy). Koko Hirvisuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6). Suon keski- ja eteläosa kuuluu tässä Tiilikanjoen valuma-alueeseen (4.66) ja lähemmin Tiilikanjoen alaosan alueeseen (4.661). Suon pohjoisosa kuuluu Nilsiän reitissä Nurmijoen alueeseen (4.64) ja lähemmin Korpisen alueeseen (4.641). Suon pinta-ala on 38 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 10 ha, yli 1,5 m:n aluetta 3 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 2 ha (kuva 42). Suurin havaittu turvepaksuus on 3,6 m ja keskisyvyys 0,6 m (taulukko 22). Hirvisuo on tutkittu hajapistein. Tutkimuspistetiheys on 0,5/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 42. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Hirvisuolla. Valuma-alueen raja merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 22. Hirvisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 38 0,1 0,0 0,5 0,6 0,03 0,00 0,20 0,23 Yli 1,0 m 10 0,3 0,0 1,2 1,5 0,03 0,00 0,12 0,15 Yli 1,5 m 3 0,2 0,0 2,1 2,3 0,01 0,00 0,06 0,07 Yli 2,0 m 2 0,3 0,0 2,5 2,8 0,01 0,00 0,04 0,05 58

60 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 47 %, rämeellä 27 % ja korvessa 26 %. Ruohoturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon eteläja pohjoisosassa. Suon pohjoisessa keskiosassa on varsinaisen sararämeen muuttumaa. Soistuvaa turvekangasta on suon keskiosassa. Hirvisuo kuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Kasvillisuus ja vesitalous ovat muuttuneet kauttaaltaan ja suotyypit ovat kehittyneet valtaosin muuttuma- tai turvekangasvaiheeseen. Turve on saravaltaista (78 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 22 %. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen rahkasaraturve (LSC) 49 %, rahkasaraturve (SC) 29 % ja tupasvillarahkaturve (ERS) 19 %. Puuturvetta (L) on paljon eli 49 % kokonaisturpeen määrästä. Tupasvillaturpeen (ER) määrä on 19 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja tumman turpeen 5,6. Suon pohja on hiesua ja hietaa. Suon keskiosasta, ruohoheinäkorven muuttumalta on otettu pintaturvenäyte (SC-turve, H 3 ), jonka hiilipitoisuus (C) on 47,3 % ja typpipitoisuus (N) 1,98 % kuiva-aineesta. Hirvisuon tuotantokelpoinen ala on niin pieni, ettei sitä voi suositella turvetuotantoon. 59

61 151. Isoniitty Isoniitty (x = 7036,7, y = 5531,8) sijaitsee 20 km Varpaisjärven keskusta itäkoilliseen. Suo on Yoldiameren deltan lievealueen reunamilla. Lievealue koostuu hiekasta ja hiedasta. Koko suo on turvepeltoa. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää kohti niityn keskustaa ja etelään. Vedet laskevat ojia pitkin etelään Valkeisenpuroon, joka laskee lounaaseen Tiilikkajokeen. Isoniitty kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Tiilikanjoen valuma-alueeseen (4.66) sekä lähemmin Tiilikanjoen alaosan alueeseen (4.661). Suon pinta-ala on 16 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha, yli 1,5 m:n aluetta 2 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 1 ha (kuva 43). Suurin havaittu turvepaksuus on 2,7 m ja keskisyvyys 0,9 m (taulukko 23). Tutkimuspistetiheys on 0,6/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 43. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Isoniityllä. Suon valuma-alue on merkitty sinisellä numerolla. Taulukko 23. Isoniityn eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 16 0,0 0,0 0,9 0,9 0,00 0,00 0,14 0,14 Yli 1,0 m 5 0,0 0,0 1,6 1,6 0,00 0,00 0,09 0,09 Yli 1,5 m 2 0,0 0,0 2,0 2,0 0,00 0,00 0,05 0,05 Yli 2,0 m 1 0,0 0,0 2,7 2,7 0,00 0,00 0,02 0,02 Kaikki tutkimus- ja syvyyspisteet ovat turvepellolla. Alkuperäistä suoluontoa ei ole enää nähtävissä. Turve on kauttaaltaan saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat korterahkasaraturve (EQSC) 67 %, suoleväkkörahkasaraturve (SHSC) 15 % ja rahkasaraturve (SC) 11 %. Puu- ja tupasvillaturvetta ei ole lainkaan. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta ei ole lainkaan. Suon pohjalla on savea, hiesua, hietaa ja hiekkaa. Isoniityn turvepellolta otetun pintaturpeen (CS, H 3 ) hiilipitoisuus (C) on 49,9 % ja typpipitoisuus (N) 1,96 %. Isoniitty on niin pienialainen ettei sitä suositella turvetuotantoon. 60

62 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Välisuo Välisuo (x = 7017,2, y = 5408,7) sijaitsee 10 km Varpaisjärven keskustasta kaakkoon. Suon koillispuolella on hiekkamoreenia ja lounaan puolella hienoainesmoreenia. Hienoainesmoreenialueella on paikoin kumpumoreenimuodostumia. Suo sijaitsee Iisalmen reitin ja Nilsiän reitin vedenjakajalla. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää sekä itäkaakkoon että länsiluoteeseen. Suon itäosan vedet laskevat ojia pitkin koilliseen kyllinsuolle ja edelleen ojia pitkin itään Saariseen (127,8 m mpy). Saarinen laskee Saarispuron, Viitasjoen, Reittiönjoen ja Rahasjoen kautta koilliseen Ruokosjärveen (98,0 m mpy). Suon keski- ja länsiosan vedet laskevat länteen Tähyspuroon ja edelleen lounaaseen Tähysjokeen ja Pyöreiseen (122,0 m mpy). Suon eteläisen lahdekkeen vedet laskevat ojia pitkin etelälounaaseen Teerisuolle ja sieltä Hirvisuon ja Hirvipuron kautta lounaaseen Pyöreiseen. Suon itäosa kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen ja lähemmin Ruokosjoen valuma-alueeseen (4.633). Suon keski- ja länsiosa kuuluu Iisalmen reitin valuma-alueeseen (4.5) ja siinä Naarvanjoen valuma-alueeseen (4.59) ja vielä lähemmin Pyöreisen alueeseen (4.593). Suon pinta-ala on 29 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 22 ha, yli 1,5 m:n aluetta 18 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 13 ha (kuva 44). Suurin havaittu turvepaksuus on 5,4 m ja keskisyvyys 1,9 m (taulukko 24). Tutkimuspistetiheys on 6,3/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 44. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Välisuolla. Valuma-alueen raja on merkitty sinisellä viivalla ja valuma-alueet sinisillä numeroilla. Taulukko 24. Välisuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 29 0,2 0,3 1,5 2,0 0,05 0,08 0,42 0,55 Yli 1,0 m 22 0,2 0,2 1,9 2,3 0,05 0,05 0,42 0,52 Yli 1,5 m 18 0,2 0,2 2,2 2,6 0,04 0,04 0,39 0,47 Yli 2,0 m 13 0,3 0,2 2,5 3,0 0,04 0,03 0,33 0,40 61

63 Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 60 %, rämeellä 33 % ja korvessa 7 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon itäisessä ja läntisessä keskiosassa (kuva 45). Kuva 45. Puolukkaturvekangasta Välisuon itäisessä keskiosassa. Turpeen syvyys on kuvanottopaikalla 4,8 m. Turpeenalainen pohjamaa on liejunsekaista hiesua. Kuva:, GTK Mustikkaturvekangasta on runsaasti suon keskiosassa ja etelän lahdekkeessa (kuva 46). Kuva 46. Mustikkaturvekangasta Välisuon itäosassa. Ravinteikkaan ojan pohjalla kasvaa mm. suoorvokkia, suohorsmaa ja isoalvejuurta. Turpeen syvyys on kuvanottopaikalla 1,1 m. Kuva:, GTK

64 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 6. Suon läntisessä keskiosassa on runsaasti tupasvillarämeen muuttumaa (kuva 47). Kuva 47. Tupasvillarämeen muuttumaa Välisuon keskisessä länsiosassa. Turpeen paksuus on kuvanottopaikalla 2,7 m. Turpeenalainen pohjamaa on hiesua. Kuva:, GTK

65 Suon pohjoislaidalla on korpityypin soita sekä soistuvaa turvekangasta. Välisuo kuuluu soiden luonnontilaisuusasteikolla luokkaan 0. Suotyypit ovat pääosin turvekangasasteella ja kasvillisuus sekä vesitalous ovat muuttuneet kauttaaltaan. Turve on saravaltaista (72 %). Rahkavaltaisen turpeen osuus on 25 % ja ruskosammalvaltaisen (B) 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC) 45 %, sararahkaturve (CS) 10 % ja varpurahkasaraturve (NSC) 8 %. Varputurpeen (N) osuus on 16 %, tupasvillaturpeen (ER) 12 % ja puuturpeen (L) 6 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja tumman turpeen 5,6. Suon pohja on pääasiassa hienoainesmoreenia. Tarkkatilavuuksiset laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta ja tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,7 % (vaihteluväli 1,8 4,2 %). Rikkipitoisuus on myös alhainen, keskimäärin 0,16 % (vaihteluväli 0,13 0,20 %). Turpeen vesipitoisuus on keskimäärin 92,0 % (vaihteluväli 87,3 93,6 %). Vesipitoisuus on korkeahko molemmilla suotyypeillä. Suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä on melko alhainen, keskimäärin 78 kg/m 3 (vaihteluväli kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg (vaihteluväli 20,1 22,2 MJ/kg). Turpeen alkuainepitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja. Välisuolla on kahden ha:n alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta suo-m 3. Tämä turve soveltuu parhaiten ympäristöturpeeksi. Tämän lisäksi suolla on kahdessa altaassa 18 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta 0,38 milj. suo-m 3. Turve sijoittuu tutkituilta ominaisuuksiltaan laatunsa puolesta pääosin jyrsinturpeen laatuluokkaan A4.0, S0.20 ja N2.5 (Energiaturpeen laatuohje 2006). Pintavalutuskentäksi soveltuvaa ojitettua aluetta on suon pohjoispäässä. 64

66 Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa Luikonlahdensuo Luikonlahdensuo (x = 7016,7, y = 5423,2) sijaitsee 11 km Varpaisjärven keskustasta eteläkaakkoon. Suon ympäristö on sekä hienoaines- että hiekkamoreenia. Suon korkeus merenpinnasta on m, ja sen pinta viettää pääosin koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin koilliseen Putkipuroon ja Saariseen (127,6 m mpy). Saarinen laskee Saarispuron ja Viitasjoen kautta itään Reittiönjärveen (103,9 m mpy). Reittiönjärvi laskee Reittiönjoen kautta koilliseen Ruokosjärveen (98,0 m mpy). Luikonlahdensuo kuuluu Nilsiän reitin valuma-alueeseen (4.6) ja siinä Syvärin alueeseen (4.63) ja lähemmin Ruokosjoen valuma-alueeseen (4.633). Suon pinta-ala on 36 ha, mistä yli metrin 15 ha, yli 1,5 m:n aluetta 11 ha ja yli kahden metrin syvyistä aluetta 6 ha (kuva 48). Suurin havaittu turvepaksuus on 3,8 m ja keskisyvyys 1,1 m (taulukko 25). Tutkimuspistetiheys on 7,6/10 ha km Pohjakartta Maanmittauslaitos Valuma-alueet SYKE Kuva 48. Tutkimus- ja syvyyspisteiden sijainti Luikonlahdensuolla. Valuma-alueiden rajat on merkitty sinisellä viivalla. Valuma-alueet on merkitty sinisillä numeroilla. Taulukko 25. Luikonlahdensuon eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät. Syvyysalue Pinta-ala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m 3 ) (ha) Pintakerros H 1-10 C-t Yht. Pintakerros H 1-10 C-t Yht. H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 H 1-3 S-t H 4 S-t H 5-10 S-t H 1-10 Koko suo 35 0,0 0,1 1,0 1,1 0,00 0,03 0,37 0,40 Yli 1,0 m 15 0,0 0,0 1,9 1,9 0,00 0,01 0,29 0,30 Yli 1,5 m 11 0,0 0,0 2,2 2,2 0,00 0,01 0,23 0,24 Yli 2,0 m 6 0,0 0,1 2,5 2,6 0,00 0,01 0,15 0,16 65

67 Lähes kaikki (98 %) tutkimuspisteet sijaitsevat turvekankaalla. Korpityypin soiden osuus on 2 %. Lähes koko suo on ruohoturvekangasta (88 % suotyyppihavainnoista). Ruohoturvekankaalla kasvoi mm. kielo (kuva 49). Kuva 49. Luikonlahdensuon keskisen pohjoisosan ruohoturvekankaalla kasvoi kukkiva kielo. Turpeen paksuus kuvanottopaikalla oli noin 0,2 m. Kuva: Reijo Rantapelkonen, GTK Paikoitellen ruohoturvekankaalla kasvoi runsaasti korpipaatsamaa (kuva 50). Kuva 50. Ruohoturvekangasta Luikonlahdensuon itäisessä keskiosassa. Korpipaatsaman runsaus on silmiinpistävää. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on noin 2,1 m. Kuva: Reijo Rantapelkonen, GTK