Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Osa 1

Transkriptio

1 TURVETUTKIMUSRAPORTTI REPORT OF PEAT INVESTIGATION 314 Carl-Göran Sten Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Osa 1 Summary : The mires and the usefulness of peat in Tammela, southern Finland Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Espoo 1998

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 314 Carl-Göran Sten TAMMELAN SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUS OSA 1 Summary : The mires and the usefulness of peat in Tammela, southern Finland Part 1 Espoo 1998

3 Sten, Carl-Göran 1998 Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Osa 1 Summary : The mires and the usefulness of peat in Tammela, southern Finland Part 1 Geologian tutkimuskeskus, Turvetukimusrasportti sivua, 7 kuvaaja 3 liitettä Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Tammelan kunnassa 34 suota, joiden pinta-ala on 5893 ha Turvekerrostumien keskisyvyys 4,0 m, josta heikosti maatuneen pintakerroksen osuus on 2,6 m Suurin turpeen paksuus, 12,3 m, on mitattu Torronsuosta Turvetta on yhteensä 236,94 milj suom 3 Yli kahden metrin syvyisen alueen pinta-ala on 5082 ha ja turvetta 231,84 milj suo-m3 eli 92 % kokonaisturvemäärästä Turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 % Keskimaatuneisuus on 3,9, ja hyvin maatuneen kerroksen 5,4 Suotyypeistä on rämeitä 53 %, nevoja 32 %, korpia 6 % ja turvekankaita 7 %, turvepeltoja 1 % ja turpeennostoalueita 1 % Lähes puolet eli 46 % suoalasta on ojitettu lähinnä metsänkasvatusta varten Suopohjien yleisimmät maalajit ovat savi ja hiesu Turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on 27 suolla yhteensä 1698 ha eli noin 29 % inventoidusta alasta Polttoturvetuotantoon soveltuvia soita on 23 ja niissä käyttökelpoista turvetta 13,5 milj suo-m ha :n tuotantoalalla Polttoturpeen energiasisältö 50 % :n käyttökosteudessa on 24,1 milj GJ eli 6,67 milj MWh Polttoturpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuiva-aineesta, ph-arvo 4,2 ja vesipitoisuus 90 % märkäpainosta Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 94 kg/m 3 ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg Teolliseen kasvuturvetuotantoon soveltuu 18 suota, joiden yhteispintaala on 1458 ha Kasvuturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta on 28,6 milj suo-m 3, josta viljelyturpeen raaka-ainetta on 13,2 milj suo-m 3 ja kasvu-, kuivike- ja imeytysturpeen raaka-ainetta 15,4 milj suo-m3 Tammelan soista on turvetuotannossa toistaiseksi vain Torronsuon noin 30 hain alue, josta nostetaan heikosti maatunutta rahkaturvetta kasvuturpeen raakaaineeksi Torronsuon kansallispuiston alueella on suota 2411 ha suojelussa Liesjärven kansallispuistossa on suota noin 100 ha Kolme suotayhteispintaalaltaan 210 ha sisältyy valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan Tammelan soista noin 2800 ha kuuluu soidensuojelun piiriin Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistot sekä Tervalamminsuo sisältyvät myös perustettavaan Natura verkostoon Avainsanat : suot, energia, polttoturve, kasvuturve, inventointi, luonnonsuojelu, Tammela Carl-Göran Sten Geologian tutkimuskeskus PL ESPOO Sähköposti : carl-goran sten@gsffi ISBN ISSN

4 Sten, Carl-Göran 1998 Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Osa 1 Summary : The mires and the usefulness of peat in Tammela, southern Finland Part 1 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusrasportti - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation pages, 7 figures and 3 appendices Peatland inventories were made in the municipality of Tammela, (60 45', N 23 50' E) about 100 km NW of the Helsinki, southern Finland Thirty-four mires covering a total area of 5893 hectares, containing million m' of peat in situ were studied The mean depth of the peat layers is 4 0 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer, which averages 2 6 m in thickness The maximum thickness of peat found, 12 3 m, is in the raised bog Torronssuo (N o 1) The mean humification (H) degree of the peat in 1-10 scale is 3 9, and for the well humified peat layer 5 4 The area deeper than 2 m covers 4198 ha and contains million m3 of peat in situ, which is 92 % of the total peat quantity Seventy-two percent of the peat amount is Sphagnum predominant and the remaining 28 % Carex predominant About half (46 %) of the peatland area has been drained The most common mineral soils of the pealands are clay and silt Twenty-seven of the investigated peatlands are suitable for peat production on an area of 1698 ha Twenty-three mires were found suitable for fuel peat production the total producting area beeing 1142 ha The fuel peat resources are 13 5 mill M3 in situ The energy content equals to 24 1 mill GJ or 6 67 mill MWh as calculated for 50 % moisture content The average ash content of fuel peat is 2 5 % of dry weight, the ph-value 4 2 and the water content 90 % of wet weight The dry bulk density is 94 kg per m3 in situ and the effective calorific value of the dry peat 21 1 MJ/kg Horticultural peat production is proposed on 18 raised bogs and the mineable peat amounts to 13 2 mill m' in situ The total producting area is 1458 ha The only peat-cutting area in Tammela so far is in Torronsuo (30 ha) A peatland area of 2411 ha has been conserved in the Torronsuo National Park In the National Park of Liesjärvi there are about 100 ha of mires Three mires covering 210 ha are included in the National Mire Protection Programme Altogether 2800 ha of mires are conserved in Tammela The mire conservation area of Tervalamminsuo, the National Parks of Liesj ärvi and Torronsuo are also included in the proposal for the Natura 2000 programme Key words : mire, energy, fuel peat, horticultural peat, conservation, inventory, Tammela, southern Finland Carl-Göran Sten Geological Survey of Finland, P O Box 96 FIN ESPOO, FINLAND carl-goransten@gsffi

5 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 7 TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT 7 Kenttätutkimukset 7 Laboratoriotutkimukset 9 TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET 9 Tutkimusaineiston laskentaperusteet 9 Tutkimusaineistontulosteet 11 TAMMELAN TUTKITUT SUOT 13 1 Torronsuo 13 2 Sinipäänsuo 15 3 Kaakkosuo 15 4 Tartlamminsuo 17 5 Pudotussuo 17 6 Lahnalamminsuo 18 7 Välikorvensuo 19 8 Koivansuo 19 9 Muurainsuo Vähäsuo Kärjensuo Valinsuo Kortesuo Isosuo Kyynärä Lettosuo Haarasuo - Mäntysuo Rinnansuo Purinsuo Hevosojansuo Äijänsuo Harakansuo Sammalsuo Erinomaisensuo 29 24; Kupittaansuo Heinisuo - Isosuo Rahamaansuo Kyläsuo Kotamäensuo Isosuo Tammela Hongistonsuo Kuuslamminsuo Turvesuo eli Koukkarinsuo Peltosuo Isosuo Patakangas 37

6 TULOSTEN TARKASTELU 38 Pinta-ala 38 Suotyypitj aoj itus 38 Turvelajit 40 Turpeen maatuneisuus 40 Turpeen paksuus ja turvemäärä 41 Soiden kehitysjapohjamaalajit 41 Laboratoriomääritysten tulokset 42 Soidenkäyttökelpoisuus 43 Soidensuojelu 43 SUMMARY 44 KIITOKSET 45 KIRJALLISUUS - REFERENCES 45 LIITTEET

7 Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Osa 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt turvetutkimuksia Tammelan kunnan alueella geologi Carl-Göran Stenin johdolla vuosina Vuosina tutkittiin Someron ja Forssan karttaalueiden suot, johon kuuluu tulevan Torronsuon kansallispuiston alueen Torronsuo Vuoden 1984 ja turvetutkimukset liittyivät GTK :n ja maanmittaushallituksen yhteistyönä suoritettuun maaperäkartoitukseen Tammelan alueella Tämän tuloksena on valmistunut yhteensä 15 numeerista maaperäkarttaa mittakaavassa 1 :20 000, jotka ovat saatavissa paperi- tai muovikopiona : , 08-09, ja , (Geologiantutkimuskeskus, Maanmittaushallitus ja Maatalouden tutkimuskeskus 1978, 1979) sekä painettuna Forssan maaperäkartta (Rainio et al 1985) ja Karkkilan kartta-alueelta ja 03 (Haavisto- Hyvärinen et al 1990a ja b) ja Hämeenlinnan kartta-alueelta (Haavisto-Hyvärinen et al 1993a ja b) Mineraalimaan kartoituksesta vastasivat tällöin geologit Maija Haavisto-Hyvärinen ja Heikki Rainioj aturvetutkimuksista C -G Stentutkimusassistentti Markku Moisasen avustamana Edellä mainitun kartoituksen lisäksi on Tammelan alueelta julkaistu seuraavat maaperäkartat mittakaavassa 1 : : Hämeenlinna 2131 (Virkkala 1961), Karkkila 2042 (Virkkala 1967), Somero 2024 (Haavisto 1974) ja Forssa 2113 (Punakivi 1976) Turvetutkimuksen tarkoituksena on etsiä kasvuturpeen ja polttoturpeen raaka-aineen tuottamiseen soveltuvia soita sekä tuottaa tietoa soiden ja ympäristönsuojelun tarpeisiin Tässä raportissa on selvitetty Tammelassa tähän mennessä tutkittujen 34 suon turvemäärät ja turpeen laatu (kuva 1) Tammelassa on useita Isosuo-nimisiä soita, joista neljä Isosuota on tutkittu Ne on tässä tutkimuksessa erotettu lisämääritteellä esim Isosuo Kyynärä viereisen Kyynärän kylän mukaan Tammelan suurin Isosuo, joka sijaitsee Oksjärven pohjoispuolella ja noin 10 km kirkonkylästä itään on nimetty Tammelan Isosuoksi Kuntarajalla sijaitsevat ja pääosin Tammelaan kuuluvat suot kuten Purinsuo Lopen rajalla on käsitelty kokonaisuudessaan tässä raportissa Tammelan naapurikunnasta Karkkilasta on aikaisemmin tehty raportti (Sten ja Moisanen 1993) Tässä raportissa julkaistun aineiston lisäksi on soista tilattavissa tarkempia tietoja kuten eri syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät, laboratorioanalyysien tulokset ja havainnot puustosta sekä suokartat ja poikkileikkauskuvat (Sten ja Moisanen 1998) TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT Kenttätutkimukset Soille laadittiin linjaverkostot, jotka koostuivat kunkin suon hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinjasta ja sitä vastaan kohtisuorista poikkilinjoista (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1978) Poikkilinjoj en väli oli yleensä 400 m, ja tutkimuslinjoilla paaluin merkityt kairaus- ja syvyyspisteet vuorottelivat 50 m :n välein Pienet suot tutkittiin hajapistein, jolloin myös pyrittiin 2-5 pisteen tiheyteen kymmentä hehtaaria kohti Tutkimuslinjat on vaaittu vähintään 50 metrin välein ja linjojen alku- ja loppupäissä tiheämminkin Korkeudet sidottiin valtakunnallisen kiintopisteverkon N60-korkeustasoon Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys 5 -asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys prosentteina suon pinta-alasta sekä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm), puuston puulajisuhteet prosentteina, puuston tiheys-ja kehitysluokat ja mahdolliset hakkuut Kairauksin, jotka tehtiin 50 cm :n kannulla varustetulla kairalla, määritettiin turvekerrostumista pääturvelajit lisätekijöineen sekä niiden suhteelliset osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (von Postin 10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) ja tupasvillan kuitujen määrä (6-asteikolla) Lisäksi määritettiin suon pohjamaalajit Turvelajit ja pohjamaalajit sekä niiden symbolit on esitetty liitteissä 1 ja 2 7

8 Carl-Göran Sten Kuva 1 Tammelan tutkitut suot Fig 1 Peatlands investigated in Tammela, southern Finland 1 Torronsuo 12 Valinsuo 23 Erinomaisensuo 2 Sinipäänsuo 13 Kortesuo 24 Kupittaansuo 3 Kaakkosuo 14 Isosuo Kyynärä 25 Heinisuo-Isosuo 4 Tartlamminsuo 15 Lettosuo 26 Rahamaansuo 5 Pudotussuo 16 Haarasuo-Mäntysuo 27 Kyläsuo 6 Lahnalamminsuo 17 Rinnansuo 28 Kotamäensuo 7 Välikorvensuo 18 Purinsuo 29 Isosuo Tammela 8 Koivansuo 19 Hevosojansuo 30 Hongistonsuo 9 Muurainsuo 20 Äijänsuo 31 Kuuslamminsuo 10 Vähäsuo 21 Harakansuo 32 Turvesuo eli Koukkarinsuo 11 Kärj ensuo 22 Sammalsuo 33 Peltosuo 34 Isosuo Patankangas 8

9 Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Osa 1 Osasta soita otettiin näytteet laboratorioanalyysejä varten keväällä 1997 Näytesarjat on otettu alueilta, jotka tutkimusten perusteella mahdollisesti soveltuvat joko poltto- tai kasvuturvetuotantoon Näytesarjoista laskettiin heikosti maatuneen pintarahkaturpeen (eli pintarahkan) j a paremmin maatuneen rahka- ja saraturpeen ominaisuuksille suokohtaisia keskiarvoja, jotka on esitetty arkistora- portin suokohtaisissa yhteenvedoissa Näitä keskiarvoja, vaikka ne eivät aina edustakaan suon kaikkia turpeita, on käytetty mm arvioitaessa suon energiasisältöä Näytteet otettiin suon pinnasta pohjaan jatkuvana sarjana käyttäen tarkkatilavuuksista mäntäkairaa, joka on halkaisijaltaan 80 mm (Korpijaakko 1981, Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984) Laboratoriotutkimukset Turvenäytteet on otettu suon turvetuotantoon soveltuvalta alueelta Näytteet on jaoteltu turvelajin- ja maatumisasteen perusteella kasvuturve- ja polttoturvenäytteisiin Polttoturvenäytteistä määritettiin laboratoriossa turvelaj i, maatuneisuus, happamuus (ph-aste), vesipitoisuus prosentteina märkäpainosta (105 C :ssa kuivattuna), kuiva-aineen määrä tilavuusyksikössä (kg/suo-m 3 ), tuhkapitoisuus prosentteina kuiva-aineesta (815 ± 25 C :ssa poltettuna) Lämpöarvo on määritetty LECO AC kalorimetrillä (ASTM D 3286) ja tulokset ilmoitetaan megajouleina kilogrammaa kohti (MJ/ kg) Tehollinen lämpöarvo on laskettu sekä kuivalle turpeelle että turpeelle, jonka kosteusprosentti on 50 ja 35 Rikkipitoisuudet on määritetty LECO SC- 39 -rikkianalysaattorilla jatulokset ilmoitetaan % :na kuivapainosta Kasvuturvenäytteiden rahkavaltainen, heikosti maatunut turve on luokiteltu kolmeen ryhmään : Acutifolia, Palustria ja Cuspidata Näytteet kuivatettiin 40 C :ssa ja happamuus (ph-arvo) ja johtokyky määritettiin 3 g :sta kuivaa turvetta sekoitettuna 50 ml :aan tislattua vettä Turve / vesiseos saa seistä yön yli ennen ph :n ja sähkönjohtoluvun määritystä Johtoluku (jl) ilmoitetaan millisiemenseinä/metri (ms/m) Vaihtokapasiteetti ilmentää turpeen ravinteiden pidätyskykyä Vaihtokapasiteetti (CEC) määritetään ph 7 :ssä ja ph 9 :ssä bariumasetaattimenetelmää käyttäen ja tulokset ilmoitetaan ph 7 : ssä milliekvivalentteina/ 100 g (meq/ 100 g) (Puustjärvi 1956) TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineiston laskentaperusteet Tutkimuspisteiden perusteella suo jaetaan syvyysvyöhykkeisiin, joiden rajat ovat 0,3 ; 1,0 ; 2,0 ; 3,0 ; 4,0 ; 5,0 ja 6 0 m Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä erikseen lasketut turvemäärät yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä selville Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet lasketaan turvemäärillä painottaen Turve jaetaan käyttökelpoisuuden mukaan potentiaaliseen kasvuturpeeseen, väliturpeeseen ja polttoturpeeseen Kullekin luokalle lasketaan syvyysvyöhykkeittäin keskimääräinen turvepaksuus ja turvemäärät Suota on suositeltu teolliseen polttoturvetuotantoon, mikäli siellä on vähintään 10 ha turvelajin ja maatumisasteen (yli 5,0) puolesta tuotantoon sovel- tuvaa yhtenäistä, yli 1,5 m syvää aluetta Käyttökelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestävähennetty 0,5 m :nturvekerros, jokavastaa suon pohjalle tuotannon jälkeen jäävää kerrosta Turpeen tuhkapitoisuus ei saa ylittää 10 % :a, eikä rikkipitoisuus 0,3 % :a (Polttoturpeen laatuohje 1989) Mikäli suolta ei ole käytettävissä laboratoriotuloksia, on energiasisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) GTK :n laajoihin tutkimustuloksiin perustuvaa menetelmää Suota on suositeltu teolliseen viljely- ja kasvuturvetuotantoon, mikäli siellä on vähintään 10 ha turvelajin ja maatumisasteen puolesta tuotantoon soveltuvaa yhtenäistä, 0,7 metriä tai sitä syvempää aluetta (liite 3) Turve on potentiaalista viljelytur- 9

10 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report ofpeat Investigation 314, 1998 Carl-Göran Sten vetta, jos sen maatuneisuus on H 1 _3 ja se on muodostunut Acutifolia-ryhmän rahkasammalista Potentiaalista kasvuturvetta on H 1-4 -maatunut rahkaturve, joka on muodostunut Palustria- ja Cuspidata-ryhmän sammalista sekäacutifolia-ryhmän sammalista muodostunut rahkaturve, jonka maatuneisuus on H4 Heikosti maatunut kerros on yleensä suon päällimmäisin osa, jonka alla ovat väli- ja polttoturpeet Väliturpeisiin kuuluvat ne rahkavaltaiset turpeet, joiden keskimaatuneisuus on korkeintaan H 4 ja jotka eivät kuulu edellä määriteltyihin kasvuturpeisiin Potentiaalinen kasvuturve saa sisältää väliturvetta enintään 20 cm :n kerroksina Jos väliturvetta on yli 20 cm, määritellään sen alla oleva potentiaalinen kasvuturvekin väliturpeeksi Väliturvetta käytetään kuivikkeena eli ns ympäristöturpeena tai esim viherrakentamiseen Polttoturvetta ovat saraturpeet (Ct) sekä H maatuneet rahkaturpeet (St) Turpeen tuhkapitoisuus ei saa ylittää 10 % :ia, eikä rikkipitoisuus 0,30 % :ia (Polttoturpeen laatuohje 1989) KOTRMMENSUO TRMMELR KL ~ksj0rut 115 /57 l Ö 3 /60 37/4 \3+B ` \ 43 /2 38/ %14 0Odio/ 5 - ' 2 /36 4 R400-16Ö~/O 3m 19/28t,4 2 15/31 _ ~ ~~ -il l X~~ 48 '~ X ~ 40 /o /8- ~4/7 3 30/ /45 `17/3 5 4~ ~ 233`283/5 ~R 2/16 RBbOm P , -910 X m 39 N M I 1 GEOLOGIRN TUTKIMUSKESKUS TURVETUTKIMUKSET 1988 Kuva 2 Esimerkki suokartasta, johon on merkitty tutkimuslinjasto ja -pisteet Tutkimus pisteen yläpuolella on turpeen keskimääräinen maatuneisuus (H1-10), sekä alapuolella heikosti maatuneen rahkakerroksen ja koko turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyyskäyrät on metrin välein Merkkien selite on liitteissä 1 ja 2 Geologian tutkimuskeskus 1998 Fig 2 An example of a mire map For symbols and abbreviations, see appendices 1-2 Geological Survey of Finland

11

12 Carl-Gäran Sten E a) co r CD Cn v CT) oo r- CD u) v I I I SS l I O CO O I- w Y Y F- I W D F (n O Y tn w Y fy y bq O O N N - U DO O Y F- o, a - Sy ~G CJ J ~ O ui C) - ~S 0 _ o o CD N O N J Y J LL 0- S a ö~ S U--S ö, ScrIf M S~ I O o :c C 14 E~ p cl~ bq O Ä J LU (f) cc J LLJ ~- UJ U) W H- 0- CD (f) S S S M~J S ~ Ja 4 S - O O N - O O ~ ä v y y p O y co~ 011 2~ c~~ x ä _O r I CL n CT) OD r CD LID rn CD r CD Cn v `r ä~ ä W xö~i 12

13 Tammelan suot ja turpeen k yttäkelpoisuus Osa 1 TAMMELAN TUTKITUT 'SUOT 1 Torronsuo Torronsuo (kl ja 09) sijaitsee Torron kyl ss noin 10 km Tammelan keskustasta lounaaseen (kuva 1) Suon pinta on noin m mpy ja viett l nteen ja pohjoiseen Suo sijaitsee Suomenlahden ja Pohjanlahden v lisell vedenjakajalla Vedet laskevat l nsireunalta ojia myäten l nteen ±ij nsuonojan ja Luodesuonojan kautta Haapajokeen ja edelleen Loimijokeen Vedet virtaavat pohjoisreunalta l htevi ojia myäten luvulla laskettujen j rvien, Talpianj rven ja Kallioj rven kautta pohjoiseen, ja it osasta ojia myäten luoteeseen virtaavaan Nuoresjokeen ja Tammelan Pyh j rven kautta Loimijokeen ja edelleen Kokem enjokeen ja Pohjanlahteen Suon etel osasta vedet virtaavat etel n Torronjoen ja Pajulanjoen kautta edelleen etel n Paimionjokea pitkin Suomenlahteen Suo rajoittuu l nsiosaltaan savikkoon, pohjoisreunalla kapeaan harjuun, etel - ja it osaltaan moreeni- ja kallioalueisiin (Haavisto 1974) Suolla on useita kallio- ja moreenisaarekkeita, joista osa on moreenimuodostumia eli drumliinej Kulkuyhteydet ovat p osin hyv t Suon pohjoisreunalla on Myllysyrj n paikallistie, etel osassa Torron kyl n paikallis- ja mets autotie, suon l nsiosan yli kulkee Somero - Tammela maantie ja Helsinki - Pori -valtatie 2 it reunan tuntumassa Torronsuo on Etel -Suomen suurimpia luonnontilaisia keidas soita, jonka pituus on noin 13 km ja leveys 2-3 km Suon kokonaispinta-ala on 2710 haja laskettu Talpianj rvi mukaan luettuna yli 3000 ha Yli metrin syv n suoalueen pinta-ala on 2616 ha, yli 2 m syv n 2514 ha ja jopa yli 6 m :n syv n alueen on 1212 ha Suolla on 238 tutkimuspistett, ja tutkimuspistetiheys on 1,1/10 ha Torronsuo on Etel -Suomen suurin keidassuokompleksi Siin on viisi laajaa kohosuokeskustaa Keskustassa on avosuota ja kuivia, k kk r m ntyj kasvavia kermej (Salminen 1980) Kermit ovat yleens matalia, cm, ja korkeimmat ovat cm Kermien v lis et m r t, tupasvillaa, lev kkä ja vaaleaa piirtohein kasvavat kuljut ovat asettuneet keh m isesti suon keskustaan (kuva 5) M rimm t kohdat ovat kasvittomina ruoppakuljuina ja avovetisin allikoina Suurimman allikon pituus on 270 m, mutta yleens niiden pituudet ovat m ja leveydet 3-10 m (Aartolahti 1965a, 1965b) Reunaluisu on selvimmin kehittynyt suon l nsiosan runsasallikkoisella keitaalla, jossa on kehittynyt kaksi keidasta p llekk in ja molemmilla on oma reunaluisu Reunaluisu on isovarpu- ja rahkar mett Suon it - etel - ja pohjoisosissa reunaluisu on kapea ja heikosti kehittynyt Reunoilla on paikoin keloja Eurolan (1962) mukaan Torronsuo on valtava suokompleksi, jota luonnehtivat puuttomat Calluna - Sphagnum fuscum - Cladina -kermit Lis ksi tavataan runsaasti allikoita, ruoppakuljuja ja Sphagnum cuspidatum -kuljuja (Paasio 1933, s 38) Yleisimpi suotyyppej ovat enimm kseen suon keskiosassa tavattavat silm keneva ja rahkaneva sek keidasr me Reunoilla on isovarpuista r mett, rahkar mett ja tupasvillar mett Isovarpur meen tyypillisi varpuja ovat suopursu (Ledum palustre eli uudella nimell Rododendron tomentosum), juolukka (Vaccinium uliginosum), vaivaiskoivu (Betula nana) ja kanerva (Calluna vulgaris) Suon laide on sarar mett sek ruoho- ja hein korpea, varsinaista korpea, varsinaista saranevaa ja nevakorpea Paikoin laide on otettu viljelykseen Talpianj rven l nsipuolella on turvetuotantoalue ja monin paikoin suon reunaosissa on pienialaisia tilakohtaisia kuivikkeen nostoalueita Kallioj rvi on laskettu 1860-luvulla, kuivatettu ja otettu viljelykseen (Anttila 1967) Suon it - ja l nsiosan reunoja, sek Kiljamosaaren pohjoispuolinen alue ja Talpianj rven l nsipuolinen alue on ojitettu Suon luonnontilaisuusaste on yli 90 % Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,7 ja koko turvekerrostuman 3,5 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat samat Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuu 7-8 m :n ja paksuimmillaan 10 m :n syvyyteen (kuva 6) Torronsuon suurin turvepaksuus, per ti 12,3 m, on mitattu suon keskiosasta Samanlainen turpeen paksuus on mitattu vain Janakkalan Raimansuossa (Sten 1994) Ne ovat koko Suomen paksuimmat turvekerrostumat Torronsuossa on rahkavaltaisia turpeita 78 % ja saravaltaisia 22 % kokonaisturvem r st Puun ja varpujen j nnäksi sis lt vi turpeita on t st m r st 4 % ja tupasvillarahkaturpeita 15 % Turpeiden yleisin lis tekij onkin tupasvilla, jonka j nnäkset muodostavat yksin n noin 5 % suon turvemassasta Lev kän osuus, jota tavataan l hinn kuljurahkaturpeissa on 7 % ja tupasluikan alle 1 % Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv n puuaineksen osuus t st on runsaat 1 % Saraturpeissakortteen osuus on 3 %, j rviruo'on ja raatteen alle 1 % P turvelajien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : rahka 71 %, rahkasara 16 %, sararahka 7 % ja sara 6 %, sek pieni m ri ruskosammalta (B) 0,1 % 1 3

14

15 Tammelan suot ja turpeen k yttäkelpoisuus Osa 1 Yleisin pohjamaalaji on savi (86 %havainnoista), jota suoaltaiden syvimmiss osissa peitt cm :n paksuinen liejukerros Moreenia on 6 %, hiekkaa 4 %, hiesua 3 % ja hietaa 1 % pohjamaalajeista Tutkimuspisteist 11 % :lla on liejua Suo on alkanut kehitty useamman pienen j rven umpeenkasvun seurauksena J rvi- ja suokasvillisuus on aluksi ollut rehev T t ilment v t makrosubfossiilit kuten rantayrtin (Lycopus europaeus), t hk - rvi n (Myriophyllum spicatum) ja notkean kinruohon (Najas jlexilis) siemenet (Haavisto et al 1980) Suo jatkoi kehityst n mineraalimaan soistumisena Aluksi primaarisena eli merenrannan soistumisena ja myähemmin myäs mets maan soistumisena, jota mets palot ovat edesauttaneet Pohjavedenpinnan kohoamisen myät suo on edelleen laajentunut, kunnes maaston muodot ovat asettaneet sille rajansa Suon korkeuskasvu on jatkunut voimakkaana Sit on edesauttanut edullinen sijainti vedenjakajalla Suuri mets palo poltti noin 160 ha mets ja suota Torronsuon it reunalla, valtatie 2 :n varrella Piippurinsuolla ja Kotasuolla Torronsuota on esitetty kansallispuistoksi (Komiteamietintä 1976) ja p täs Torronsuon kansallispuiston perustamisesta tehtiin vuonna 1990 Torronsuo sis ltyy myäs perustettavaan Natura verkostoon (Ymp ristäministeriä 1998) Kansallispuiston pinta-ala on noin 2600 ha Torronsuota voi ihailla Torron kyl n it puolella suon etel reunalla sijaitsevasta n käalatornista (kuva 5) Torronsuossa on turvetta yhteens 156,73 milj suo-m3 Suon luoteisosasta, Talpianj rven l nsipuolella sijaitsevasta noin 30 ha :n turvetuotantoalueelta nostetaan heikosti maatunutta rahkaturvetta kasvuturpeen raaka-aineeksi Suon pohjois,- etel ja l nsiosista on aikoinaan tilakohtaisesti nostettu kuiviketta 2 Sinip nsuo Sinip nsuo (kl ) sijaitsee noin 9 km Tammelan keskustasta ja noin 5 km Forssan keskustasta lounaaseen (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viett lounaaseen ja luoteeseen Vedet laskevat lounais- ja luoteisreunalta l htevi ojia myäten l nteen virtaavaan Haaraojaan ja Haapajokeen ja edelleen Loimijokeen ja Kokem enjokeen Suo rajoittuu kauttaaltaan kallio- ja moreenialueisiin (Punakivi 1976, Rainio et al 1985) Kulkuyhteydet suolle ovat heikot Etel reunan l hell kulkee k rryteit Suon kokonaispinta-ala on 100 ha, yli metrin syv n alueen 76 haja yli 2 m syv n 48 ha Suo on tutkittu hajapistein ja siell on 11 tutkimuspistett Tutkimuspistetiheys on 1,1/10 ha Yleisimm t suotyypit ovat suon keskiosan tupasvillar me ja rahkar me Reunoilla on isovarpuista r mett, rahkar mett ja varsinaista sarar mett sek paikoin saranevaa ja nevakorpea Suon pinnan m tt iden korkeus on 2-4 dm Suo on it osaa lukuunottamatta l hes kokonaan tihe sti ojitettu Suon luonnontilaisuusaste on noin 10 % Sinip nsuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,0 ja koko turvekerrostuman 4,7 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 5,9 ja 4,5 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuu paksuimmillaan 3,0 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 4,6 m, on mitattu suon keskiosassa Sinip nsuossa on rahkavaltaisia turpeita 64 ja saravaltaisia 36 % kokonaisturvem r st Puun ja varpujen j nnäksi sis lt vi turpeita on t st m r st 17 % ja tupasvillarahkaturpeita 46 % Turpeiden yleisin lis tekij ontupasvilla,jonka j nnäkset muodostavat noin 11 % suon turvemassasta Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv n puuaineksen osuus on runsaat 5 % P turvelajien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : rahka 54 %, rahkasara 36 % ja sararahka 10 % Maatumatonta puuainesta eli ns liekoja on keskim rin v h n, 1,8 % Suon yleisin pohjamaalaji on savi (64 % havainnoista), jota suoaltaan syvimmiss osissa peitt n cm :n paksuinen liejukerros Moreenia, joka paikoin on lohkareista, on 36 % Sit esiintyy suon reunoilla Tutkimuspisteist 46 % on liejualueella Suo on alkanut kehitty j rven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, ensiksi primaarinen eli merenrannan soistuminen ja myähemmin mets maan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ymp ristään Sinip nsuossa on turvetta yhteens 2,1 milj suo-m 3 Rahkaturve kelpaa viljelyturpeen ja kasvuturpeen raaka-aineeksi Kokonsa, turvem riens ja turpeittensa laadun perusteella Sinip nsuo sopii hyvin teolliseen kasvuturvetuotantoon ja myähemmin polttoturvetuotantoon 3 Kaakkosuo Kaakkosuo (kl ) sijaitsee noin 9 km Tammelan keskustasta lounaaseen ja noin 4 km etel n Forssan keskustasta (kuva 1) Suon pinta on ,5 m mpy ja viett it n Vedet laskevat it reunalta l htevi ojia myäten it n Loimijoen kautta Pyh j rveen ja edelleen Kokem enjokeen Suo rajoittuu l hes kauttaaltaan kallio-ja 1 5

16 Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey offinland, Report of Peat Investigation 314, 1998 Carl-Gäran Sten moreenialueisiin (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat heikot Suon kokonaispinta-ala on 5 7 ha, yli metrin syv n alueen 46 haj a yli 2 m syv n 33 ha Suolla on 22 tutkimuspistett, j a tutkimuspistetiheys on 3,9/10 ha Yleisimpi suotyyppej ovat enimm kseen suon keskiosassa tavattavat tupasvillar me, rahkar me ja lyhytkorsineva Reunoilla on isovarpuista r mett, rahkar mett sek varsinaista ett ruohoista sarar mett Myäs varsinaista korpea ja puolukkaturvekangasta esiintyy Suon pinnan m tt iden korkeus on 2-4 dm Puolet suosta on tihe sti ojitettu Luonnontilaisuusaste on noin 46 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv t Kaakkosuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,6 ja SW m mpy koko turvekerrostuman 5,6 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,9 ja 5,8 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuu paksuimmillaan 2,6 m :n syvyyteen (Rainio et al 1985) (kuva 7) Suurin turvepaksuus, 5,6 m, on mitattu suon keskiosassa Kaakkosuossa on rahkavaltaisia turpeita 63 % ja saravaltaisia 37 % kokonaisturvem r st Puun ja varpujen j nnäksi sis lt vi turpeita on t st m r st 46 % ja tupasvillarahkaturpeita 44 % Turpeiden yleisin lis tekij onkin tupasvilla, jonka j nnäkset muodostavat yksin n noin 9 % suon turvemassasta Saraturpeisiinjahyvinmaatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv n puuaineksen osuus on runsaat 13 % ja saraturpeiden kortteen ja j rviruo'on alle 1 % Keskim r inen liekoisuus on pieni (1,2 %) NE m mpy M mpy Suotyyppi, liekoisuus, turvelajit ja RhSR TR TR TR RR TR TR TR 0/0 0/2 0/1 0/2 1/0 5 pohjamaalajit TR A 0 L A A A t T 6 A A A ~~ 10 --I 11 A A Merkkien selite : 1 rahkaturve, 2 sararahkaturve, 3 saraturve, 4 rahkasaraturve, 5 tupasvilla, 6 puu, 7 korte, 8 j rviruoko, 9 lieju, 10 savi, 11 moreeni, P 403 kairauspiste Suotyyppien lyhenteet : RhSR ruohoinen sarar me, VSR varsinainen sarar me, TR tupasvillar me, RR rahkar me, IR isovarpuinen r me, VK varsinainen korpi, oj ojikko Kuva 7 Kaakkosuon maatuneisuus- ja turvelajiprofiili (Rainio et al 1985) Fig 7 Humification and peat types in a cross-section of the mire Kaakkosuo and abbreviations, see appendices 1-2 (Rainio et al 1985) For symbols 1 6

17 Tammelan suot ja turpeen k yttäkelpoisuus Osa 1 P turvelaj ien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : rahka 49 %, sara 3 %, sararahka 14 % ja rahkasara 34 % Suon yleisin pohjamaalaji on savi (52 % havainnoista), jota suoaltaan syvimmiss osissa peitt cm :n paksuinen liejukerros Moreenia on 48 havainnoista Tutkimuspisteist 52 % on liejualueella Suo on alkanut kehitty j rven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, l hinn mets maan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ymp ristään Kaakkosuossa on turvetta yhteens 1,33 milj suo-m3 Kokonsa, turvem riens ja turpeittensa laadun perusteella (paitsi korkea rikkipitoisuus pohjaosissa) suo sopii ensin v ltt v sti kasvuturvetuotantoon ja myähemmin polttoturvetuotantoon 4 Tartlamminsuo Tartlamminsuo (kl ) sijaitsee noin 17 km Tammelan keskustasta etel n (kuva 1) Suosta on tutkittu vain sen l nsiosa, josta noin 28 ha sijaitsee Someron kaupungin puolella Suon it osa, joka kuuluu Someroon on valtakunnallisessa soidensuojelun perusohjelmassa (Komiteamietintä 1980) Suosta on rauhoitettu noin 70 ha vuonna 1985 Suon pinta on 114,5-120,0 m mpy ja viett luo-teeseen ja it n Suo sijaitsee Etel -Suomen vedenjakajalla Vedet laskevat l nsireunalta l htevi ojia myäten Viinakosken kautta luoteeseen virtaavaan Suojokeen ja Pienjokeen sek edelleen Pajulanjokeen, joka laskee Paimionjoen kautta Suomenlahteen Tartlammen ja suon luonnontilaisen it osan vedet laskevat ojia myäten Lehesjokeen ja Liesj rven, Kuivaj rven ja Pyh j rven kautta Loimijokeen ja edelleen Kokem enjokeen p tyen Pohjanlahteen Suo rajoittuu l hes kauttaaltaan kumpuilevaan moreenimaastoon (Haavisto 1974) Suon keskiosassa on Tartlammi (117,4 m mpy) ja sen luoteispuolella moreeninen Isosaari Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset it reunan yli sek pohjois- ett etel reunan l hell kulkevien mets autoteiden ansiosta Suon tutkitun l nsiosan kokonaispinta-ala on 89 ha, yli metrin syv n alueen 77 haja yli 2 m syv n 58 ha Suon luonnontilainen it osa, josta noin 70 ha on rauhoitettu, on j tetty t m n tutkimuksen ulkopuolelle Suolla on 98 tutkimuspistett, ja tutkimuspistetiheys on 11/10 ha Yleisimpi suotyyppej ovat suon keskiosan keidasr me, silm keneva ja lyhytkorsineva Pienialaisina ovat varsinainen saraneva ja rimpineva Reunoilla on tupasvillar mett, isovarpuista r mett, rahkar mett, varsinaista sarar mett, lyhytkortista nevar mett ja korpir mett Mineraalimaan tuntumassa on kangaskorpea, varsinaista korpea, nevakorpea ja ruoho- ja hein korpea sek puolukka- j a mustikkaturvekankaita Turvepeltoa on suon l nsiosan Kuokkamaalla Etel - ja lounaisosassa on pieni kytäheittoj aja turpeenottoalue Suon pinnan m tt iden korkeus on 2-3 dm, keskim rin 22 cm ja niiden peitt vyys 29 % Suo on l hes kokonaan tihe sti ojitettu Suon luonnontilaisuusaste on noin 20 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv t Tartlamminsuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,1 ja koko turvekerrostuman 5,2 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,0 ja 5,0 Suoaltaan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuu paksuimmillaan 2,3 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 5,8 m, on mitattu suon keskiosassa Tartlamminsuossa on rahkavaltaisia turpeita 5 3 ja saravaltaisia 47 % kokonaisturvem r st Puun (34 %) ja varpujen (7 %) j nnäksi sis lt vi turpeita on t st m r st 41 % ja tupasvillarahkaturpeita 18 % Turpeiden yleisimm t lis tekij t ovat puu (l hes 10 %) ja tupasvilla, jonka j nnäkset muodostavat yli 4 % suon turvemassasta Lev kkän osuus, jota tavataan kuljurahkaturpeissa on l hes 4 % Saraturpeisiin liittyvien kortteen ja j rviruo'on osuudet ovat noin 1 % P turvelajien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : rahka 45 %, sara 33 %, rahkasara 14 % ja sararahka 8 % Tartlamminsuon yleisimm t pohjamaalajit ovat moreeni (42 % havainnoista), hiekka (31 %) ja hiesu (20 %), joita suoaltaan syvimmiss osissa peitt cm :n paksuinen liejukerros Hietaa on 6 % ja savea 1 % Tutkimuspisteist 23 % on liejualueella Suo on alkanut kehitty j rven umpeenkasvulla Mineraalimaan, l hinn mets maan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ymp ristään Tartlamminsuossa on turvetta yhteens 2,23 milj suo-m 3 Rahkaturve kelpaa viljelyturpeen j a kasvuturpeen raaka-aineeksi Suon l nsiosasta on aikoinaan nostettu hieman rahkaturvettakuivikkeeksi ja maanparannusaineeksi Kokonsa, turvem riens ja turpeittensa laadun perusteella suo sopii aluksi kohtalaisesti teolliseen kasvuturvetuotantoon ja myähemmin hyvin polttoturvetuotantoon 5 Pudotussuo Pudotussuo (kl ) sijaitsee noin 15 km Tammelan keskustasta etel n (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viett pohjoiseen ja koilliseen Vedet laskevat koillisreunalta l htevi ojia myäten Lahnalamminsuon kautta koilliseen 1 7

18 Carl-Gäran Sten Liesj rveen, sek Kuivaj rven ett Pyh j rven kautta Loimijokeen ja edelleen Kokem enjokeen Suo rajoittuu l hes kauttaaltaan moreenialueisiin It reunalla on pieni hiekkaharju (Haavisto 1974) Kulkuyhteydet suolle ovat hyv t it reunan l hell kulkevan mets autotien ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 51 ha, yli metrin syv n alueen 46 haja yli 2 m syv n 40 ha Suolla on 63 tutkimuspistett, ja tutkimuspistetiheys on 12,4/10 ha Yleisimpi suotyyppej ovat suon keskiosan keidasr me, silm keneva ja lyhytkorsineva Reunoilla on isovarpuista r mett, rahkar mett, varsinaista sarar mett, korpir mett, kangasr mett ja varsinaista korpea Puulajisuhteet ovat : m nty 80 %, koivu 10 %, kuusi 9 % ja muut lehtipuut 1 % Suon pinnan m tt iden korkeus on 2-5 dm, keskim rin 27 cm ja peitt vyys 34 % Suon reunat on ojitettu Luonnontilaisuusaste on noin 76 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv t Pudotussuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,7 ja koko turvekerrostuman 4,7 ja yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,4 ja 4,6 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuu paksuimmillaan 5,0 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus on 7,0 m Pudotussuossa on rahkavaltaisia turpeita 84 % ja saravaltaisia 16 % kokonaisturvem r st Puun ja varpujen j nnäksi sis lt vi turpeita on t st m r st 17 % ja tupasvillarahkaturpeita 45 % Turpeiden yleisin lis tekij on tupasvilla, jonka j nnäkset muodostavat l hes 11 % suon turvemassasta Lev kän osuus, jota tavataan kuljurahkaturpeissa on 3 % Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv n puu aineksen osuus on runsaat 4 % ja saraturpeiden kortteen ja j rviruo'on alle 1 % P turvelajien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : rahka 77 %, sara 3 %, sararahka 7 % ja rahkasara 13 % Keskim r inen liekoisuus on hyvin pieni, 0,2 % Pudotus suon yleisin pohjamaalaji on hiekka (48 havainnoista) Suoaltaan syv nteiss on cm :n paksuinen liejukerros Moreenia on 19 %, hietaa 12 % ja hiesua 17 % Tutkimuspisteist 10 % on liejualueella Suo on alkanut kehitty pienen lammen tai j rven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, l hinn mets maan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ymp ristään Pudotussuossa on turvetta yhteens 1,70 milj suo-m 3 Kokonsa, turvem riens ja turpeittensa laadun perusteella Pudotussuo sopii kohtalaisesti ensin teolliseen kasvuturvetuotantoon ja myähemmin hyvin polttoturvetuotantoon 6 Lahnalamminsuo Lahnalamminsuo (kl , 11 ja 12) sijaitsee noin 15 km Tammelan keskustasta etel n (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viett it n ja koilliseen Vedet laskevat it reunalta l htevi ojia myäten Kyyn r n j a Liesj rven kautta Turpoonjokeen sek Kuivaj rven ett Pyh j rven kautta Loimijokeen ja edelleen Kokem enjokeen Suo rajoittuu l hes kauttaaltaan moreenialueisiin (Haavisto 1974) Kulkuyhteydet suolle ovat hyv t Helsinki - Pori valtatie 2 ylitt suon Etel - ja it reunan l hell on mets autoteit Suon kokonaispinta-ala on 84 ha, yli metrin syv n alueen 55 ha ja yli 2 m syv n 32 ha Suolla on 40 tutkimuspistett, ja tutkimuspistetiheys on 5,8/10 ha Yleisimpi suotyyppej ovat suon keskiosan isovarpur me Reunoilla on korpir mett ja pieni ruohoinen saraneva-alue Erilaisia turvekankaita kuten varpu-, puolukka-, mustikka-ja ruohoturvekankaita on yhteens per ti 74 % Suon pinnan m tt iden korkeus on 2-3 dm, keskim r inen korkeus 25 cm ja peitt vyys 3 % Suo on it reunaa lukuunottamatta tihe sti ojitettu Luonnontilaisuusaste on noin 7 % Lahnalamminsuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,9 ja koko turvekerrostuman 5,6 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 6,1 ja 5,7 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen turvekerros on yleens vain cm paksu ja ulottuu paksuimmillaan 1,2 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 3,1 m, on mitattu suon keskiosassa Lahnalamminsuon kokonaisturvem r st on saravaltaisia turpeita 79 % ja rahkavaltaisia 21 % Puun ja varpujen j nnäksi sis lt vi turpeita on t st m r st 80 % ja tupasvillarahkaturpeita 14 % Turpeiden yleisimm t lis tekij t on puuaines (13 %), varpu (7 %) ja tupasvilla, jonka j nnäkset muodostavat noin 3 % suon turvemassasta Saraturpeisiin liittyv n kortteen ja j rviruo'on osuus on noin 2 % ja raatteen alle 1 % P turvelajien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : rahkasara 55 %, sara 24 %, rahka 11 % ja sararahka 10 % Keskim r inen liekoisuus on alhainen, 1,0% Lahnalamminsuon yleisin pohjamaalaji on hiekka (43 % havainnoista) Moreenia on 26 % ja hietaa 23 % Hiesua on 14 %, jota suoaltaan syvimmiss osissa peitt cm :n paksuinen liejukerros Tutkimuspisteist 16 % on liejualueella Suo on alkanut kehitty pienen j rven umpeenkasvuna Mineraalimaan, l hinn mets maan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ymp ristään 1 8

19 Tammelan suot ja turpeen k yttäkelpoisuus Osa 1 Lahnalamminsuossa on turvetta yhteens 1,38 milj suo-m 3 Suon pintarahka ei suositella kasvuturpeen raaka-aineeksi Suo rajoittuu id ss Liesj rven kansallispuistoon Helsinki - Pori valtatie ylitt suon syvimm n osan jakaen tuotantoon soveltuvan osan kahtia Kokonsa, turvem riens ja turpeittensa laadun perusteella suo sopii hyvin teolliseen polttoturvetuotantoon 7 V likorvensuo V likorvensuo (kl ) sijaitsee noin 12 km Tammelan keskustasta etel n (kuva 1) Suon pinta on ,5 m mpy j a viett etel n j a kaakkoon Vedet virtaavat Teilinnummen l hteest suon halki ojia myäten kaakkoon virtaavaan Lamminojaan ja Ruostej okeen, Tapolanj rven, Kyyn r n ja Liesj rven kautta Turpoonjokeen sek Kuivaj rven ja Pyh j rven kautta Loimijokeen ja edelleen Kokem enjokeen Suo rajoittuu l hes kauttaaltaan hiekka-alueisiin (Haavisto 1974) Kulkuyhteydet suolle ovat hyv t l nsi- ja etel reunan l hell kulkevien mets autoteiden ja pohjoisosan l heisyydess kulkevan Letku - Porras paikallistien eli H meen H rk tien ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 32 ha, yli metrin syv n alueen 9 ha ja yli 2 m syv n 3 ha Suolla on 3 9 tutkimuspistett, j a tutkimuspistetiheys on 12,2/10 ha Yleisimpi suotyyppej ovat suon keskiosan rahkar me, isovarpur me ja korpir me Reunoilla on kangasr mett, kangaskorpea, varsinaista korpea ja mustikkaturvekangasta Suon pinnan m tt iden korkeus on 3-4 dm, keskim r inen korkeus 3 3 cm ja peitt vyys 9 % Suo on l hes kokonaan tihe sti ojitettu Suon luonnontilaisuusaste on noin 8 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv t Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,9 ja koko turvekerrostuman 7,3 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 7,6 ja 7,2 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros on ohut ja ulottuu paksuimmillaan 0,3 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 3,5 m, on mitattu suon keskiosasta Turvekerrostumista on tavattu jopa 11 p llekk ist hiilikerrosta, jotka kertovat suota muinoin kohdanneista toistuvista mets paloista V likorvensuossa on rahkavaltaisia turpeita 65 ja saravaltaisia 35 % kokonaisturvem r st Puun ja varpujen j nnäksi sis lt vi turpeiden osuus on 81 % ja tupasvillarahkaturpeiden 25 % Turpeiden yleisin lis tekij puuaines, jonka j nnäkset muodostavat yksin n noin 23 % suon turvemassasta P turvelajien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : sararahka 34 % ja rahkasara 34 % ja rahka 32 % Keskim r inen liekoisuus on kohtalaisen suuri, 2,5 % V likorvensuon yleisin pohjamaalaji on hieta (75 % havainnoista) Hiekkaa on 11 % ja moreenia 5 % Hiesua on 8 %, jota suoaltaan syvimmiss osissa peitt cm :n paksuinen liejukerros Tutkimuspisteist 14 % on liejualueella Suo on alkanut kehitty pienen j rven umpeenkasvuna Mineraalimaan, l hinn mets maan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ymp ristään V likorvensuossa on turvetta yhteens 0,29 milj suo-m3 Suossa on kohtalaisesti ja hyvin maatunutta turvetta yli kahden metrin syvyisell 3 hain alueella, joka turvem riens ja turpeittensa laadun perusteella suo sopii pienimittakaavaiseen polttoturvetuotantoon 8 Koivansuo Koivansuo (kl ) sijaitsee noin 11 km Tammelan keskustasta etel n (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viett l nteen ja lounaaseen Vedet laskevat l nsi-, lounais- j a etel reunalta l htevi ojia myäten lounaaseen virtaavaan Kytäniitynojaan ja Myllyjokeen ja edelleen Pajulanjoen ja Someron Kirkkoj rven kautta Paimionjokeen Suo rajoittuu l hes kauttaaltaan moreenialueisiin (Haavisto 1974) Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset L nsi-ja etel reunan l hell kulkee mets autoteit ja it osan l hell valtatie 2 Suon kokonaispinta-ala on 163 ha, yli metrin syv n alueen 138 haja yli 2 m syv n 116 ha Suolla on 104 tutkimuspistett Tutkimuspistetiheys on 6,4/10 ha Yleisimpi suotyyppej ovat suon keskiosan keidasr me, rahkar me, lyhytkorsineva j a silm keneva Reunoilla on isovarpuista r mett, tupasvillar mett, varsinaista sarar mett sek kangaskorpea ja varsinaista korpea Ojitettujen alueiden turvekankaista mainittakoon puolukka-, mustikkaja ruohoturvekangas sek kytäheitto ja kuivikkeen nostoalue Suon pinnan m tt iden korkeus on 1-4 dm, keskim r inen korkeus 19 cm ja peitt vyys 26 % Suon reunat on l hes kokonaan tihe sti ojitettu Suon luonnontilaisuusaste on noin 35 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv t Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,4 ja koko turvekerrostuman 4,0 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 5,4 ja 3,9 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuu paksuimmillaan 5,3 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 7,1 m, on mitattu suon l nsiosassa Koivansuossa on rahkavaltaisia turpeita 67 % ja saravaltaisia 33 % kokonaisturvem r st Puun ja 1 9

20 Carl-Gäran Sten varpujen j nnäksi sis lt vi turpeita on t st m r st 29 % ja tupasvillarahkaturpeita 25 % Turpeiden yleisin lis tekij on tupasvilla, jonka j nnäkset muodostavat yksin n noin 5 % suon turvemassasta Saraturpeisiinjahyvinmaatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv n puuaineksen osuus on runsaat 6 % ja saraturpeiden kortteen, j rviruo'on ja raatteen noin 1 % P turvelajien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : rahka 63 %, rahkasara 30 %, sararahka 4 % ja sara 3 % Turpeen keskim r inen liekoisuus on eritt in pieni (0,1 %) Suon yleisin pohjamaalaji on hiekka (75 % havainnoista) Hietaa on 13 %, hiesua 8 % ja savea 1 %, joita suoaltaan syvimmiss osissa peitt cm :n paksuinen liejukerros Tutkimuspisteist 18 % on liejualueella Suo on alkanut kehitty j rven umpeenkasvun seurauksena Mineraalimaan, l hinn mets maan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ymp ristään Suosta on monin paikoin aikoinaan nostettu rahkaturvetta kuivikkeeksi Kokonsa, turvem riens ja turpeittensa laadun perusteella suo sopii kohtalaisesti teolliseen kasvuturvetuotantoon Heikosti maatuneen kerroksen alla ja l nsiosan turvepelloissa on energiantuotantoon sopivaa turvetta Suon halki ja Koivanlammin kautta virtaava oja olisi erityisesti huomioitava kuivatusvaikeuksien takia turvetuotantoa suunniteltaessa 9 Muurainsuo Muurainsuo (kl ) sijaitsee noin 10 km Tammelan keskustasta etel n (kuva 1) Suon pinta on ,5 m mpy ja viett pohjoiseen ja koilliseen Vedet laskevat luoteis-ja pohj oisreunalta l htevi ojia myäten luoteeseen (vrt Aartolahti 1965a kuva 4) virtaavan Myllyojaan, ja edelleen Pyh j rven, Loimijoen kautta Kokem enjokeen Suo rajoittuu l hes kauttaaltaan kallio-ja moreenialueisiin (Haavisto 1974) Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset l nsi- ja it reunan l hell kulkevien mets autoteiden ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 72 ha, yli metrin syv n alueen 42 haja yli 2 m syv n 20 ha Suolla on 57 tutkimuspistett Tutkimuspistetiheys on 7,9/10 ha Yleisimpi suotyyppej ovat suon keskiosan keidasr me, rahkar me, silm keneva ja lyhytkorsineva Reunoilla on isovarpuista r mett, rahkar mett, korpir mett, sek varsinaista sarar mett ja varsinaista korpea Suon pinnan m tt iden korkeus on 2-3 dm, keskim r inen korkeus 26 cm ja peitt vyys 24 % Suo on l hes kokonaan tihe sti ojitettu Suon luonnontilaisuusaste on noin 23 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv t Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,1 ja koko turvekerrostuman 6,3 Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat 7,4 ja 6,1 Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuu paksuimmillaan 1,5 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 3,1 m, on mitattu suon keskiosassa Muurainsuossa on saravaltaisia turpeita 51 % ja rahkavaltaisia 49 % kokonaisturvem r st Puun ja varpujen j nnäksi sis lt vi turpeita on t st m r st 65 % ja tupasvillarahkaturpeita 21 % Turpeiden yleisin lis tekij onkin tupasvilla, jonka j nnäkset muodostavat noin 6 % suon turvemassasta Lev kän osuus, jota tavataan kuljurahkaturpeissa on alle 1 % Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv n puuaineksen osuus on runsaat 24 % P turvelajien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : rahkasara 42 %, rahka 32 %, sararahka 17 %, sara 5 % ja ruskosammalsara 4 % Keskim r inen liekoisuus on pieni, 1,6 % Suon yleisimm t pohjamaalajit ovat hiesu ja savi (45 % ja 14 %havainnoista), joita suoaltaan syviinmiss osissa peitt cm :n paksuinen liejukerros Moreenia havainnoista on 23 %, hiekkaa 10 % ja hietaa 8 % Tutkimuspisteist 8 % on liejualueella Suo on alkanut kehitty pienen lammen umpeenkasvuna Mineraalimaan, l hinn mets maan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ymp ristään Muurainsuossa on turvetta yhteens 0,99 milj suo-m3 Suon pintarahka kelpaa laadun ja ohuuden takia l hinn kuivikkeeksi Keski- ja pohjoisosasta on aikoinaan nostettu hieman rahkaturvetta kuivikkeeksi Kokonsa, turvem riens ja turpeittensa laadun perusteella suo sopii hyvin polttoturvetuotantoon, mutta ei teolliseen kasvuturvetuotantoon, joskin kuiviketta on paikalliseen k yttään 10 V h suo V h suo (kl ) sijaitsee noin 7 km Tammelan keskustasta lounaaseen (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viett keskustasta reunoille p in Vedet laskevat l nsi-, pohjois- ja it reunalta l htevi ojia myäten pohjoiseen virtaavan Vahaojan ja laskettuu Kallioj rven kiert v n ojan kautta Pyh j rveen ja edelleen Loimijokeen ja Kokem enjokeen Suo rajoittuu l hes kauttaaltaan savialueisiin, l nsireunalla Jontturinkallioon (Haavisto 1974) Kulkuyhteydet suolle ovat hyv t etel - ja pohjoisreunan l hell kulkevien teiden ja koillisreunan l heisyydess kulkevan Helsinki - Pori valtatie 2 :n ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 89 ha, yli metrin syv n alueen 8 8 haja yli 2 m syv n 84 ha Suolla 2 0

21 Tammelan suot ja turpeen k yttäkelpoisuus Osa 1 on 60 tutkimuspistett, ja tutkimuspistetiheys on 6,7/10 ha Yleisimpi suotyyppej ovat suon keskiosan keidasr me, silm keneva, rahkaneva ja lyhytkorsineva Reunoilla on isovarpuista r mett, rahkar mett ja korpir mett Ojituksen ansiosta reunoilla on myäs varpu- ja mustikkaturvekangasta sek kytäheittoa ja turvepeltoa Suon pinnan m tt iden korkeus on 2-4 dm, keskim r inen korkeus 26 cm ja peitt vyys 47 % Suon reunat on l hes kokonaan ojitettu Suon luonnontilaisuusaste on noin 30 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv t Suolta on nostettu turvetta Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,6 ja koko turvekerrostuman 4,1 ja yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat samat Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuu paksuimmillaan 6,0 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 6,6 m, on mitattu suon keskiosassa V h suossa on rahkavaltaisia turpeita 77 % ja saravaltaisia 23 % kokonaisturvem r st Puun ja varpujen j nnäksi sis lt vi turpeita on t st m r st 22 % ja tupasvillarahkaturpeita 17 % Turpeidenyleisin lis tekij ontupasvilla,jonkaj nnäkset muodostavat noin 4 % suon turvemassasta Lev kän osuus, jota tavataan l hinn kuljurahkaturpeissa on alle 1 % Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv n puuaineksen osuus on noin 6 % ja saraturpeiden kortteen ja j rviruo'on alle 1 % P turvelajien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : rahka 72 %, sara 17 %, rahkasara 6 % ja sararahka 5 % Keskim r inen liekoisuus on eritt in pieni, 0,2 % V h suon yleisimm t pohjamaalajit ovat savi (93 %), hiesu (5 %) ja hiekka (2 % havainnoista), joita l hes kaikkialla peitt cm :n paksuinen liejukerros V h suon liejukerrostumasta on läydetty vesip hkin n (Trapa natans), nykyisin Suomesta h vinneen vesikasvin hedelmi Tutkimuspisteist 92 % on liejualueella Suo on alkanut kehitty laajan j rven, myäs Kallioj rven umpeenkasvuna Mineraalimaan, l hinn mets maan soistuminen on sittemmin laajentanut suota ymp ristään V h suossa on turvetta yhteens 4,02 milj suom 3 Suon heikosti maatunut rahkaturve kelpaa viljely- ja kasvuturpeen raaka-aineeksi Suosta on aikoinaan nostettu hieman rahkaturvetta kuivikkeeksi Kokonsa, turvem riens ja turpeittensa laadun perusteella V h suo sopii hyvin ensin teolliseen kasvuturvetuotantoon ja myähemmin kohtalaisesti polttoturvetuotantoon Kohtalaisesti ja hyvin maatunutta turvetta voidaan k ytt myäs maanparannusaineena tai turvemullan raaka-aineena 11 K rjensuo K rjensuo (kl ) sijaitsee Forssan ja Tammelan rajalla noin 5 km Tammelan keskustasta luoteeseen (kuva 1) Suon pinta on m mpy ja viett keskustasta reunoille p in, p osin it n ja etel n K rjensuolta vedet poistuvat per ti 10 eri kohdasta (Aartolahti 1965a, kuva 4) Vedet laskevat l nsi- ja it reunalta l htevi ojia myäten pohjoiseen virtaavaa K rkistenojaa pitkin J nij rveen ja edelleen Per jokea pitkin Loimijokeen Suon l nsi ja etel osista vedet virtaavat etel n K rjensuonojaan ja Kaukj rveen sek Pyh j rveen ja edelleen Loimijoen kautta Kokem enjokeen Suo rajoittuu p osin kallio-ja moreenialueisiin, paikoin savialueisiin ja hiekkavaltaiseen harjuun (Punakivi 1976) Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset l nsi- ja it reunan l hell kulkevien mets autoteiden ansiosta Suon kokonaispinta-ala on 242 ha, yli metrin syv n alueen 225 haja yli 2 m syv n 210 ha Suolla on 78 tutkimuspistett Tutkimuspistetiheys on 3,2/10 ha Tammelan K rjensuo on tyypillinen kilpikeidas (Ruuhij rvi 1982) Yleisimpi suotyyppej ovat suon keskiosan keidasr me, silm keneva ja lyhytkorsineva (vrt Paasio 1933, s 36 ja 42) Reunoilla on tupasvillar mett, isovarpuista r mett, rahkar mett sek varsinaista korpea ja ruoho- ja hein korpea Myäs varpu- ja mustikkaturvekangasta on paikoin reunoilla L nsireunalla on vanhoja turpeennostoalueita Suon pinnan m tt iden korkeus on 2-4 dm, keskim r inen korkeus 26 cm ja peitt vyys 14 % Suo on l hes kokonaan tihe sti ojitettu Luonnontilaisuusasteonnoin 18 % Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv t Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,5 ja koko turvekerrostuman 3,6 ja yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat samat Suoaltaan keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuu paksuimmillaan jopa 6 m :n syvyyteen Suurin turvepaksuus, 7,6 m, on mitattu suon keskiosassa K rjensuon turpeista on rahkavaltaisia 81 % ja saravaltaisia 18,7 % ja ruskosammalvaltaisia 0,3 kokonaisturvem r st Puun ja varpujen j nnäksi sis lt vi turpeita on t st m r st 10 % ja tupasvillarahkaturpeita 18 % Turpeiden yleisin lis tekij onkin tupasvilla, jonka j nnäkset muodostavat yksin n noin 4 % suon turvemassasta Lev kän osuus, jota tavataan kuljurahkaturpeissa on 1 % Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv n puuaineksen osuus on runsaat 2 % ja saraturpeiden kortteen ja j rviruo'on vajaa 1 % P turvelajien prosenttiosuudet suon turvem r st ovat : rahka 79 %, sara 3 %, sararahka 2 1