GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 223 Turvetutkimus Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto LESTIJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Abstract : The peat resources of seven peat deposits in the commune of Lestijärvi in Western Finland Kuopio 1989
Korpijaakko,Martti ja Koivisto,Markku1989. Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimukset, Turveraportti 223, 51 sivua, 24 kuvaa, 14 taulukkoa, 10 liitettä. Geologian tutkimuskeskuksen tehtävänä on on inventoida Suomen turvevarat. Tässä raportissa käsitellään vuonna 1985 Lestijärvellä tutkittuja soita ja niiden turvevaroja. Kunnan alueella tutkittiin seitsemän suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala, 960 ha, on vain noin 4 % Lestijärven yli 20 hehtaaria laajojen soiden kokonaisalasta, 25 200 hehtaarilta. Polttoturvetuotantoon soveliasta aluetta on viidellä suolla yhteensä 263 ha. Tuotettavissa olevaa turvetta tällä alueella on kaikkiaan 4,63 milj. suokuutiometriä. Sen kuivaainesisältö on 405 000 tonnia ja energiasisältö kuivana 2,31 milj.mwh, 35 % kosteana vastaavasti 2,16 milj. Mwh ja 50 % kosteana 2,04 milj. MWh. Avainsanat : turve, suo, inventointi, Lestijärvi Korpijaakko,MarttiandKoivisto, Markku1988. The peat resources of seven peat deposits in the commune of Lestijärvi in Western Finland. One of tasks of the Geological Survey of Finland is to make an inventory of the peat resources of Finland. The main target is to map industrially useful peat deposits, but attention is payed also to the multiple use of mires such as conservation, regreation etc. Even though the inventory work is nation wide and the results bare consequently large importance, one partial report like this, has often only local importance. More information of the inventory work, its methods and results is available in the address given below. Key words : peat, mire, inventory, Lestijärvi Martti Korpijaakko, Markku Koivisto Geologian tutkimuskeskus PL 237 SF-70101 Kuopio Finland ISBN 951-690-324X ISSN 0782-8527
SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 4 2 MENETELMÄT 6 2.1 Kenttätutkimukset 6 2.2 Laboratoriotutkimukset 6 2.3 Arviointiperusteet 7 2.4 Laskelmat 8 3 TULOSTEN ESITYS g 3.1 Suoselostukset 9 3.2 Kartat 10 3.3 Profiilit 10 4 SUOKOHTAISET TULOKSET 11 5 YHTEENVETO 48 5.1 Yleistä 48 5.2 Polttoturvesuot 48 6 KIRJALLISUUS 50 LIITTEET : 1. Merkkien ja lyhenteiden selitykset. 2. Polttoturpeen luokitus. 3. Suotyyppien osuudet prosentteina pintaalasta. 4. Lestijärvellä tutkittujen soiden numerotietoja. 5. Turvelajien osuus prosentteina turpeen kokonaismääristä. 6. Laboratoriomääritysten keskiarvot ja vaihteluvälit. 7. Liekoisuus syvyysvyöhykkeittäin eri syvyysalueilla (%). 8. Lemmistönnevan, Ahvenlamminnevan, Eltonevan, Mössinnevan ja Radanpäännevan tutkimuslinjastot ja -pisteet. 1 : 20 000 peruskarttalehti n :o 2341 07. 9. Lankkuniemen ja Pillisnevan tutkimuslinjastot ja pisteet. 1 : 20 000 peruskarttalehdet n :ot 2341 07 ja 2341 10. 10. Tutkittujen soiden vesistöalueet.
4 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus tutki vuonna 1985 seitsemän suota Lestijärven kunnan alueelta. Työ on osa valtakunnan turvevarojen inventointia. Tehtävän päätarkoitus on Suomen teollisesti käyttökelpoisten turvevarojen selvitys, kuitenkin huomiota kiinnitetään myös soiden muihin mahdollisiin käyttömuotoihin mukaanlukien suojelu ja virkistyskäyttö. Kaikki tutkitut seitsemän suota sijaitsevat kunnan itärajan tuntumassa karttalehden 2341 07 alueella (kuva 1). Tutkimuksiin ovat kentällä osallistuneet kirjoittajien lisäksi tutkijana Fk Kari Saari sekä linjoitus-, kairaus- ja näytteenottotehtävissä Lauri Harju, Jouko Korpi ja Kauko Öljymäki.
5 Kuva 1. Lestijärvellä tutkitut suot : 1. Lemmistönneva 2. Ahvenlamminneva 3. Eltoneva 4. Mössinneva 5. Radanpäänneva 6. Lankkuräme 7. Pillisneva
6 2 MENETELMÄT 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" kuvattuja menetelmiä (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984). Suot on tutkittu käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitsevan osan halki vedetään selkälinja ja tälle kohtisuoria poikkilinjoja. Poikkilinjat ovat yleensä 400 metrin välein. Tutkimuspisteet ovat linjoilla sadan metrin välein. Niiden sijainti maastossa on merkitty paaluin. Tutkimuslinjojen lisäksi on soille tehty syvyydenmittauslinjoja. Syvyydet näillä, samoinkuin tutkimuslinjoilla, on mitattu 50 m :n välein. Syvyyspisteitä ei ole paalutettu. Kullakin tutkimuspisteellä tehtiin seuraavat havainnot : suotyyppi, ojitustilanne, suon pinnan vetisyys ja mättäisyys sekä puuston tiheys ja laatu. Muita havaintoja on tehty tarpeen mukaan. Turvekerroksen rakenteen selvittämiseksi määritettiin kullakin tutkimuspisteellä turvelajit, turpeen maatuneisuus, kuituisuus ja kosteus. Näytteet otettiin ns. venäläisellä suokairalla. Soissa esiintyvien liekopuiden määrää selvitettiin luotaamalla kahden metrin tangolla kymmenen kertaa kunkin tutkimuspisteen ympärillä. Lieko-osumat kirjattiin ja liekoisuus laskettiin soveltaen Pavlovin menetelmää. 2.2 Laboratoriotutkimukset Näytteet laboratoriotutkimuksia varten otettiin mahdollisimman hyvin suon käyttökelpoista turvekerrostumaa edustavilta pisteiltä. Näytteet ovat tilavuustarkkoja ja ne on otettu tätä tarkoitusta varten kehitetyllä mäntäkairalla (Korpijaakko 1981). Turpeen happamuus on mitattu suoraan märästä näytteestä. Vesipitoisuus on ilmoitettu prosentteina turvenäytteen
7 alkuperäisestä märkäpainosta (kuivatus 105 C :ssa) ja tuhkapitoisuus prosentteina turpeen kuivapainosta (hehkutus 815 + 25 C :ssa). Lämpöarvot on määritetty LECO AC 300-kalorimetrillä (ASTM D 3286-7) ja tulokset on ilmoitettu megajouleina kilogrammaa kohti (MJ/kg). Rikkipitoisuudet on määritetty LECOrikinmäärityslaitteella. Tulokset on ilmoitettu prosentteina kuiva-aineen painosta. 2.3 Arviointiperusteet Turpeiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on nojauduttu Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjeeseen (liite 2). Mikäli turve täyttää vaatimukset tuhka- ja rikkipitoisuuden sekä lämpöarvon suhteen, se soveltuu polttoturpeeksi seuraavasti : - Saraturve (C) soveltuu myös heikosti maatuneena polttoturpeeksi jyrsinturpeena tuotettuna. Palaturpeeksi saraturve soveltuu kohtalaisesti tai hyvin maatuneena, mikäli siinä on mukana riittävästi paloja koossa pitäviä aineksia, esimerkiksi maatunutta rahkaa. - Rahkaturve (S) soveltuu kohtalaisesti ja hyvin maatuneena (H5-10) polttoturpeeksi sekä jyrsin- että palaturpeena tuotettuna. Kasvuturpeeksi soveltuu heikosti maatunut (H1-3) acutifolia-ryhmän rahkaturve, jossa ei ole haittaavia määriä lisätekijöitä (tupasvillaa, leväkköä, varpua yms.). Soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on käytetty nelijakoa : 1) polttoturvesuo, (2) kasvuturvesuo, (3) suojelusuo, (4) muu käyttö, joista viimeinen tarkoittaa esimerkiksi suon jättämistä luonnontilaiseksi tai sen metsittämistä. - Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä pidetään yleensä 1,5 m. Mikäli turpeen kuiva-ainepitoisuus on erittäin suuri on tuotantokelpoiseksi katsottu yli metrinkin syvyiset alueet. Käytettäessä jyrsinturvemenetelmää on tuotantoalueen vähimmäiskoko 20 ha. Käytännössä näin pienen kentän kunnostaminen vaatii, että lähistöllä on muitakin tuotantoalueita.
8 Palaturvetuotantoon soveliaan alueen vähimmäiskokoa on vaikea määritellä, koska kyseeseen saattaa tulla myös pienimuotoinen kotitarvetuotanto. Tapaukset on arvioitava yksittäin ottaen huomioon mm. tiestö sekä kuivatus- ja kunnostustöiden vaikeus jne. - Kasvuturvetuotantoon soveliaaksi on katsottu suo, jossa pinnalla on vähintäin 80 cm :n vahvuudelta kasvuturpeeksi soveltuvaa turvetta 30 ha :n alalla. Soiden muita käyttömuotoja arvioitaessa (3,4) on otettu huomioon muun muassa soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä muut luonnonsuojelulliset näkökohdat sekä alueella mahdollisesti suoritetut metsänhoidolliset toimenpiteet jne. Soiden omistussuhteita ei tässä tutkimuksessa ole selvitelty. 2.4 Laskelmat Turvemäärät on laskettu käyttäen vyöhykkeistä laskutapaa. Syvyysvyöhyke on kartalle piirrettyjen syvyyskäyrien välinen alue. Syvyyskäyrät on piirretty osoittamaan 1, 1,5, 2, 3, 4 jne metrin paksuisten turvekerrosten rajoja. Syvyysvyöhykkeen turvemäärä on saatu kertomalla vyöhykkeen pinta-ala sillä olevien tutkimus- ja syvyyspisteiden keskisyvyydellä. Koko suon samoin kuin syvyysalueiden turvemäärät on saatu laskemalla koko suon tai vastaavasti kyseisen syvyysalueen sisältävien syvyysvyöhykkeiden turvemäärät yhteen. Suossa olevan turpeen määrä on ilmoitettu miljoonina suokuutiometreinä (milj. suo-m3 ). Polttoturpeen tuotannossa mahdollisesti saatavissa olevan turpeen määrä on saatu vähentämällä kyseisen alueen turpeen kokonaismäärästä pinnan heikosti maatuneen rahkaisen sekä pohjalle jäävän noin 50 cm :n paksuisen turvekerroksen osuus. Tuotantomenetelmistä Johtuvia vähennyksiä ei ole otettu huomioon. Koko suon, samoinkuin eri syvyysalueiden keskisvvvvdet on saatu jakamalla turvemäärä pinta-alalla. Suossa olevan kuiva-aineen määrä on saatu kertomalla suokuutioiden lukumäärä yhden suokuution sisältämällä kuivaaineen määrällä (kg/suo-m 3 ). Suon kuiva-ainemäärä on ilmoitettu
9 tuhansina tonneina (10 3 t). Energiasisältö on laskettu sekä kuivalle että 50 % ja 35 % kostealle turpeelle. Kuivalle turpeelle se saadaan kaavasta 1 ja kostealle turpeelle kaavasta 2 : 1. E = Nsuo-m 3 Dd Hu 2. E = Nsuo-m3 Dd (100/100-K) Hu' jossa E = energiasisältö, Nsuo-m3 = suokuutioiden lukumäärä, Dd = suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä (kg/suo-m 3 ), Hu = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), H u ' = kosteudessa K olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteus (% alkuperäisestä märkäpainosta). Tulos on ilmoitettu miljoonina gigajouleina (milj. GJ) sekä miljoonina megavattitunteina (milj. MWh). Mikäli suosta ei ole tilavuustarkkoja näytteitä, on suokuution sisältämän kuiva-aineen määrä arvioitu sen ja vesipitoisuuden välisen riippuvuuden perusteella (Korpijaakko, Häikiö, Leino 1981). Jos suolta ei ole laboratorionäytteitä on laskelmissa käytetty muista vastaavista turvekerrostumista saa-tuja keskiarvolukemia. 3 TULOSTEN ESITYS 3.1 Suoselostukset Kustakin suosta on kirjoitettu selostus, jossa käsitellään suon sijaintia, laskusuhteita, suotyyppejä, ojitustilannetta, turvelajeja, maatumisastetta jne. Pinta-alatiedot, keskisyvyydet ja turvemäärät samoinkuin laboratoriomääritysten tulokset ilmenevät mukaan liitetyistä taulukoista. Selostuksen lopussa on arvio suon soveltuvuudesta eri käyttötarkoituksiin sekä, mikäli suo soveltuu polttoturvetuotantoon, laskelma mahdollisesti nostettavissa olevan, tuotantoon kelpaavan turpeen määrästä ja energiasisällöstä.
10 3.2 Kartat Selostuksen mukana seuraa suokartta, johon on merkitty tutkimuslinjat, tutkimus- ja syvyydenmittauspisteet, kunkin tutkimuspisteen keskimääräinen maatumisaste ja heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen sekä koko turvekerroksen paksuus. Lisäksi karttoihin on piirretty turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät. Suokartat on piirretty mittakaavaan 1 :10 000, josta ne on pienennetty sivuille hyvin sopiviksi. Alkuperäisistä 1 :10 000 mittakaavaisista kartoista, kuten myös alkuperäisistä poikkileikkauskuvioista on saataviisa kopioita Geologian tutkimuskeskuksen turvetutkimusyksiköstä Kuopiosta. Merkkien selitykset ovat liitteessä 1. Tutkimuslinjojen ja soiden paikantamisen helpottamiseksi on mukaan liitetty myös kopiot Maanmittaushallituksen 1 :20 000 mittakaavaisista peruskartoista, joihin on merkitty tukimuslinjastot ja -pisteet. 3.3 Profiilit Turvekerrostumien rakennetta on havainnollistettu poikkileikkauskuvin, joihin turvelajit, maatuneisuudet ja pohjamaalajit on merkitty symbolein, suotyypit lyhentein sekä lisäksi liekoisuus (selitykset liitteessä 1).
1 1 4 SUOKOHTAISET TULOKSET 1. Lemmistönneva (kl. 2341 07, x = 7044,9, y = 2526,7) sijaitsee noin kuusi kilometriä Lestijärven kirkolta lounaaseen Halsuan-Reisjärven tien molemmin puolin Iso-Lemmistön luoteispuolella. Suo rajoittuu lohkareiseen, osittain lajittuneeseen moreenimaastoon. Suon itäpuolella on metsäautotie. Pinta on 159,2-162,4 m mpy ja viettää kaakkoon noin 2 m/km. Vedet laskevat Iso-Lemmistöön. Iso-Lemmistöstä vedet laskevat edelleen Lestijärveen (Liite 8, kuva 2). Taulukko 1. Lemmistönnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo m3 ) (ha) S-t( 1 ) H 1-4 C-t( 2 ) H1-10 S-t yht. S-t( 1 ) H 1-4 C-t( 2 ) H1-10 S-t H5-10 H5-10 yht. % Koko suo 160 0,3 1,0 1,3 0,54 1,61 2,15 100 Yli 1 m 96 0,4 1,4 1,8 0,39 1,36 1,75 81 yli 1,5 m 55 0,4 1,9 2,3 0,25 1,03 1,28 60 yli 2 m 40 0,5 2,0 2,5 0,22 0,80 1,02 47 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Suo on pääasiassa rahkanevaa, myös rahkarämeojikkoa, nevarämeen ojikkoa ja isovarpurämettä esiintyy. Suurin osa suosta on ojitettu. Luonnontilaista aluetta on luoteisosassa tutkimuspisteeltä A 700 lähtien. Puusto on vajaatuottoista tai taimikkkoasteella olevaa männikköä. Keskimäärin 30 cm korkeat mättäät peittävät noin 56 % suon pinnasta. Yli 1,5 m syvän alueen turpeesta on noin 68 % sara- ja loput rahkavaltaista. Rahkavaltaista turvetta esiintyy sekä suon pinta- että pohjaosissa. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,5.
13 Yli 1,5 m syvällä alueella heikosti maatuneen rahkaisen pintaturpeen paksuus on 10-140 cm ollen keskimäärin 40 cm (kuva 2). Liekoja on erittäin vähän. Pohjamaa on pääasiassa hietaista ja hiekkaista moreenia, reunoilla ja lähellä saarekkeita myös lohkaremoreenia. Moreenin päällä on syvänteissä ohut kerros savea ja hiesusavea, jonka päällä paksuhko kerros detritusliejua (kuvat 3-4).
14 Laboratorionäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä suon keskiosasta (taulukko 2). Heikosti maatuneen (H1-4) rahkaisen pintaturpeen kuivaainepitoisuus on arviolta 40 kg/suo-m3 ja lämpöarvo 16,3 MJ/kg. Polttoturpeeksi soveltuvan turpeen kuiva-ainepitoisuus on määritysten perusteella keskimäärin 92 kg/suo-m 3 ja lämpöarvo kuivana 21,4 MJ/kg, 50 % kosteana 9,5 MJ/kg ja 35 % kosteana 13,1 MJ/kg. Rikki- ja tuhkapitoisuudet ovat alhaiset (taulukko 2).
15 Lemmistönneva soveltuu kohtalaisesti polttoturvetuotantoon. Etuina ovat valtatien läheisyys ja jo suurelta osin suoritettu kuivatus. Haittaavia tekijöitä ovat vesistöjen läheisyys ja paikoin paksu heikosti maatunut pintarahkaturvekerros sekä se, että tuotantoon sovelias alue (noin 47 ha) muodostuu kahdesta erillisestä altaasta (kuva 2, rasteroidut alueet). Heikosti maatunut pintarahkakerros on erityisen paksu eteläisen alueen luoteisosan rahkaneva-alueella (kuvat 3 ja 4) sekä pohjoisella tuotantoon soveltuvaksi merkityllä alueella (kuva 2). Keskimäärin on tuotantoon soveliaaksi merkityltä alueelta poistettava noin 20 cm :n vahvuudelta eli noin 0,12 milj. suo-m3 pintaturvetta ennen polttoturvetuotannon aloittamista. Jäljelle jäävä heikosti maatunut rahkaturve voidaan sekoittaa suossa olevaan paremmin maatuneeseen turpeeseen ja saada näin kelvollista polttoturvetta. Poistettava heikosti maatunut pintaturve soveltuu osaksi kasvuturpeen raaka-aineeksi, osaksi maanparannusaineeksi tai kuiviketurpeeksi.
1 6 Alla olevassa jaotelmassa on laskettuna yli 1,5 m syvän alueen tuotantoon soveltuvaksi katsotulta osalta (47 ha) nostettavissa olevan polttoturpeen määrä suo-m3 :nä ja sen energiasisältö (laskentaperusteet s. 8). Turvetta Kuiva-ainetta Energiasisältö milj. GJ/milj. MWh milj. suo-m3 10 3 t Kuiva 50 % kostea 35 % kostea turve turve turve 0,79 66 1,38/0,38 1,21/0,34 1,29/0,36 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 84 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,9 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,2 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen lämpöarvo 12,7 MJ/kg. 2. Ahvenlamminneva (kl. 2341 07, x = 7045,6, y = 2525,7) sijaitsee noin seitsemän kilometriä Lestijärven kirkolta lounaaseen Halsuan-Reisjärven tien pohjoispuolella. Suo rajoittuu enimmäkseen erittäin lohkareisiin moreenikankaisiin. Kaakossa kapeat salmet yhdistävät sen Lemmistönnevaan. Suolla on kaksi umpeenkasvavaa lampea. Itäpuolella kulkee metsäautotie (liite 8, kuva 5). Pinta on 161,3-162,9 m mpy ja viettää hyvin loivasti (0,5 m/km) länteen. Vedet virtaavat kohti Lullonnevaa, joka laskee luoteeseen Koppelo-ojaan ja länteen Korpiojaan. Laskuuoma olisi kaivettavissa myös koilliseen Eltonevalle, josta vedet voitaisiin johtaa Mössinnevan kautta Haravaojaan ja edelleen Lestijokeen. Koppelo-oja laskee Lestijokeen ja Korpioja Halsuanjärveen.
1 8 Taulukko 3. Ahvenlamminnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) S-t( 1 ) H 1-4 C-t( 2 ) H1-10 S-t yht. S-t( 1 ) H 1-4 C-t( 2 ) H1-10 S-t H5-10 H5-10 yht. % Koko suo 195 0,6 0,9 1,5 1,13 1,82 2,95 100 Yli 1 m 130 0,7 1,3 2,0 0,88 1,75 2,63 89 yli 1,5 m 95 0,7 1,7 2,4 0,66 1,59 2,25 76 yli 2 m 64 0,8 1,9 2,7 0,48 1,24 1,72 58 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Ahvenlampien eteläpuolen avosuoalue on pääasiassa hyllyvää rimpinevaa, myös kalvakkaneva ja lyhytkortinen neva ovat yleisiä. Reunaosat ovat tupasvillarämettä, sen ojikkoa ja lyhytkortista nevarämettä. Ahvenlampien pohjoispuoli on pääasiassa lyhytkortista nevaa ja hyllyvää rahkanevaa. Reunaosat ovat kangasrämeojikkoa, tupasvillarämeojikkoa ja rahkarämettä. Vain suon pohjoisosa on ojitettu, muuten suo on luonnontilainen (liite 8). Puita on vähän ja puusto on pääasiassa vajaatuottoista männikköä. Keskimäärin 20 cm korkeat mättäät peittävät 23 % suon pinta-alasta. Yli 1,5 m syvän alueen turpeista on noin 66 % rahka- ja loput saravaltaisia. Saravaltaiset turpeet ovat suon pohjaosissa. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja polttoturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Yli 1,5 m syvällä alueella heikosti maatuneen rahkaisen pintaturpeen paksuus on 10-150 cm ollen keskimäärin 70 cm. Liekoja ei ole havaittu. Pohjamaa on kivistä hiekkaa ja hietaa (kuvat 6-8). Laboratorionäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä suon eteläosasta (taulukko 4).
22 Heikosti maatuneen (H1-4) polttoturpeeksi soveltumattoman rahkaisen pintaturpeen kuiva-ainepitoisuus on noin 63 kg/suo-m 3 ja lämpöarvo 17,7 MJ/kg. Polttoturpeeksi soveltuvan turpeen kuiva-ainepitoisuus on 92 kg/suo-m 3 ja lämpöarvo kuivana 21,1 MJ/kg, 50 % kosteana 9,3 MJ/kg ja 35 % kosteana 12,9 MJ/kg. Rikki- ja tuhkapitoisuudet ovat alhaiset. Ahvenlamminneva ei sovellu polttoturvetuotantoon. Suon riittävän syvä alue on pieni ja heikosti maatunut pintarahkaturvekerros on paksu. Lisäksi suolla on kaksi lampea, jotka täytyisi kuivattaa tuotantoon ryhdyttäessä. 3. Eltoneva (kl. 2341 07, x = 7047,3, y = 2526,3) sijaitsee noin seitsemän kilometriä Lestijärven kirkolta lounaaseen Halsuan-Reisjärven tien pohjoispuolella. Suo rajoittuu moreenisaarekkeisiin, joiden väliset salmet yhdistävät sen luoteessa Mössinnevaan, koillisessa Ruiponnevaan ja lounaassa Ahvenlamminnevaan. Suon lounais- ja itäpuolella on metsäautotie. Suon halki on vedetty voimalinja. Pinta on 155-159 m mpy ja viettää luoteeseen noin 2,5 m/km (liite 8, kuva 9).
2 4 Taulukko 5. Eltonevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) S-t ( 1 ) H 1-4 C-t (2 ) H1-10 S-t yht. S-t ( 1 ) H 1-4 C-t ( 2 ) H1-10 S-t H5-10 H5-10 yht. Koko suo 115 0,3 0,7 1,0 0,34 0,79 1,13 100 Yli 1 m 35 0,5 1,2 1,7 0,15 0,43 0,58 51 yli 1,5 m 19 0,5 1,6 2,1 0,09 0,31 0,40 35 yli 2 m 10 0,5 2,0 2,5 0,05 0,20 0,25 22 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve Suon keskiosat ovat varsinaista saranevaa, kalvakkanevaa ja sen ojikkoa. Suurin osa suosta on lyhytkortista nevaa ja lyhytkortista nevarämettä sekä niiden ojikkoa. Reunat ovat pallosararämemuuttumaa ja kangasrämeojikkoa. Puusto on harvahkoa ja koostuu taimikkoasteisesta ja vajaatuottoisesta männiköstä. Mättäät ovat keskimäärin 25 cm korkeita ja ne peittävät suunnilleen puolet suon pinta-alasta. Suo on lähes kokonaan ojitettu (liite 8). Yli 1,5 m syvän alueen turpeista on noin 72 % rahka- ja loput saravaltaisia. Saraturpeita esiintyy suon koillisella puoliskolla. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6 ja polttoturpeeksi soveltuvan turpeen 5,4. Yli 1,5 m syvän alueen heikosti maatuneen rahkaisen pintaturvekerroksen paksuus on 0-110 cm ollen keskimäärin 50 cm. Liekoja suossa on erittäin vähän. Pohjamaa on hieta-, hiekkaja lohkaremoreenia. Suon keskiosissa on muutamalla pisteellä ohuelti detritusliejua (kuvat 10-11). Laboratorionäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä suon koillisosasta (taulukko 6).
27 Heikosti maatuneen (H1-4) polttoturpeeksi soveltumattoman rahkaisen pintaturpeen kuiva-ainepitoisuus on arviolta noin 45 kg/suo-m 3 ja lämpöarvo 17,5 MJ/kg. Polttoturpeeksi soveltuvan turpeen kuiva-ainepitoisuus on määritysten perusteella 123 kg/suo-m 3 ja lämpöarvo kuivana 22,3 MJ/kg, 50 % kosteana 9,9 MJ/kg ja 35 % kosteana 13,6 MJ/kg. Rikki- ja tuhkapitoisuudet ovat alhaiset. Eltoneva ei sovellu polttoturvetuotantoon. Alue on pieni ja heikosti maatunut pintarahkaturvekerros paksu. 4. Mössinneva (kl. 2341 07, x = 7048,2, y = 2525,4) sijaitsee noin kahdeksan kilometriä Lestijärven kirkolta lounaaseen. Suon ympäristö on mäkistä moreenimaastoa. Luoteisreunaa sivuaa metsäautotie. Pinta on 151,7-153,5 m mpy ja viettää luoteeseen noin 3 m/km. Vedet virtaavat kohti luoteessa olevaa Tienevaa, jonka vedet laskeava Haravaojan kautta Lestijokeen (Liite 8, kuva 12). Taulukko 7. Mössinnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) S-t(1) C-t( 2 ) yht. S-t(1) C-t(2) yht. % H 1-4 H1-10 H 1-4 H1-10 S-t S-t H5-10 H5-10 Koko suo 65 0,1 1,7 1,8 0,09 1,08 1,17 100 Yli 1 m 46 0,1 2,1 2,2 0,08 0,96 1,04 89 yli 1,5 m 36 0,2 2,3 2,5 0,07 0,84 0,91 78 yli 2 m 25 0,2 2,7 2,9 0,06 0,67 0,73 62 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve
2 8 sen ojikkoa, Suon koillis- ja pohjoisosa ovat lyhytkortista nevaa ja eteläosa lyhytkortisen nevan muuttumaa ja muu osa suosta on lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa. Reunat ovat isovarpurämeen ja korpirämeen muuttumaa. Suon koillisosa on luonnontilainen, muu alue on ojitettu. Ojat ovat vanhoja ja hyvin virtaavia. Puusto on pääasiassa riuku- ja harvennusvaiheen männikköä. Mättäisyys on vähäistä. Yli 1,5 m syvän alueen turpeista on noin 75 % sara- ja loput rahkavaltaisia. Rahkaturpeita esiintyy pääasiassa suon koillisosassa pintakerroksissa. Heikosti maatunut pintarahkaturvekerros puuttuu suurelta osin suota. Poikkeuksen tekee tutkimuspisteen A 500 + 300 tienoo, jossa sitä on pienellä alueella paksuimmillaan 180 cm (kuvat 12-14). Liekoja suossa on erittäin vähän. Pohjamaa on pääasiassa hietaa ja hiekkaa (kuvat 13 ja 14). Laboratorionäytteet on otettu yhdeltä pisteeltä suon pohjoisosasta (taulukko 8).
2 9 Heikosti maatuneen (H1-4) polttoturpeeksi soveltumattoman rahkaisen pintaturpeen kuiva-ainepitoisuus on arviolta 50 kg/suo-m 3 ja lämpöarvo 18,0 MJ/kg. Polttoturpeeksi soveltuvan turpeen kuiva-ainepitoisuus on määritysten perusteella 86 kg/suo-m 3 ja lämpöarvo kuivana 20,7 MJ/kg, 50 % kosteana 9,1 MJ/kg ja 35 % kosteana 12,6 MJ/kg. Keskiarvoja laskettaessa ei ole huomioitu näytesarjan ylintä eikä alinta näytettä. Suon pinnassa on ohut kerros, jossa tuhkapitoisuus on korkea. Mikäli suolle suunnitellaan turvetuotantoa, lisää näytteitä olisi otettava tuhkapitoisuuden tarkempaa selvitystä varten. On huomattava, että läheltä pohjaa otetuissa näytteissä rikkipitoisuus ylittää niukasti 0,3 % :n rajan (taulukko 8).
32 Mössinneva soveltuu kohtalaisesti polttoturvetuotantoon. Suon itäosassa on pinnasta poistettava noin 0,04-0,05 milj. suo-m 3 heikosti maatunutta pintarahkaturvetta, joka soveltuu kuiviketurpeeksi tai maanparannusaineeksi. Alla olevassa jaotelmassa on laskettuna yli 1,5 m syvän alueen tuotantoon soveltuvalta alueelta nostettavissa olevan polttoturpeen määrä suo-m 3 :nä ja sen energiasisältö (laskentaperusteet s. 8). Turvetta Kuiva-ainetta Energiasisältö milj. GJ/milj. MWh milj. suo-m 3 10 3 t Kuiva 50 % kostea 35 % kostea turve turve turve 0,68 58 1,20/0,33 1,05/0,29 1,12/0,31 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 85 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,7 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,1 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen lämpöarvo 12,6 MJ/kg. 5. Radanpäänneva (kl. 2341 07, x = 7046,6, y = 2527,7) sijaitsee noin kuusi kilometriä Lestijärven kirkolta lounaaseen. Peruskartalla suoalueella ei ole nimeä. Nimi on annettu Radanpään kämpän mukaan. Suo rajoittuu kumpuilevaan moreenimaastoon. Etelässä salmet yhdistävät sen Lemmistönnevaan (Paskolamminnevaan) (liite 8, kuva 15). Pinta on 157,8-161,2 m mpy ja viettää pohjoiseen keskimäärin 2 m/km. Vedet ovat ohjattavissa luoteeseen Eltonevan ja Mössinnevan kautta Haravaojaan ja edelleen Lestijokeen tai koilliseen Syrjäpuron ja Kangaspuron kautta Lestijärveen (liite 8).
3 4 Taulukko 9. Radanpäännevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) S-t (1) H 1-4 C-t (2 ) H1-10 S-t yht. S-t ( 1 ) H 1-4 C-t ( 2 ) H1-10 S-t H5-10 H5-10 yht. % Koko suo 110 0,4 0,7 1,1 0,51 0,73 1,24 100 Yli 1 m 53 0,6 1,0 1,6 0,32 0,50 0,82 66 yli 1,5 m 28 0,6 1,3 1,9 0,18 0,36 0,54 44 yli 2 m 9 0,8 1,7 2,5 0,07 0,15 0,22 18 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve A-linjaston pääosa on rahkanevaa ja sen ojikkoa, reunamat keidasrämeojikkoa ja kivennäismaan rajalla kangasrämeojikkoa. B-linjasto on tupasvillarämettä ja rahkarämeojikkoa. C-linjaston eteläosa on keidasrämettä ja rahkarämeojikkoa, pohjoisosa rahkanevaa ja sen ojikkoa ja reunat lyhytkortisen nevarämeen ojikkoa, isovarpurämettä ja kangasrämeen ojikkoa. A-linjaston eteläosa ja C-linjaston pohjoisosa ovat luonnontilaisia, muualla on uudehko ojitus. Puusto on taimikkoa sekä riukuasteen ja vajaatuottoista männikköä. Mättäät ovat keskimäärin 25 cm korkeita ja ne peittävät noin puolet suon pinnasta. Yli 1,5 m syvän alueen turpeesta on 78 % rahka- ja loput saravaltaista. Saraturvetta esiintyy B-linjastolla suon pohjalla (kuva 17). Alueen koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7 ja polttoturpeeksi soveltuvan turpeen 6,2.. Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on keskimäärin 60 cm, mutta paikoin yli metrinkin verran. Liekoja kerrostumassa on erittäin vähän. Pohjamaa on pääasiassa hiekkaa ja hietaa (kuvat 16-18). Suolta ei ole otettu laboratorionäytteitä. Läheisten soitten samanlaatuisten turpeiden laboratoriotulosten perusteella on arvioitu Radanpäännevan heikosti maatuneen (H1-4), polttoturpeeksi soveltumattoman rahkaisen pintaturpeen kuiva-ainepitoisuudeksi 40 kg/suo-m 3 ja lämpöarvoksi 17,4 MJ/kg. Polttoturpeeksi soveltuvan turpeen kuiva-ainepitoisuus on arviolta
38 116 kg/suo-m 3, lämpäarvo kuivana 22,0 MJ/kg, 50 % kosteana 9,8 MJ/kg ja 35 % kosteana 13,5 MJ/kg. Radanpäänneva soveltuu turvetuotantoon heikosti. Syynä on suon pirstonaisuus sekä turvekerrostuman rakenne. Pinnalla on paksuhkosti heikosti maatunutta rahkaturvetta, joka tosin suurelta osin soveltunee kasvuturpeen raaka-aineeksi. Tätä turvetta olisi suon pinnalta tuotettava vähintään noin 40 cm :n paksuinen kerros eli noin 0,104 milj. suo-m3, jonka jälkeen voitaisiin siirtyä polttoturpeen tuotantoon. Tuotantoon soveltuva alue on pieni, noin 26 ha (rasteroitu kuvassa 15). Alla olevassa jaotelmassa on arvioitu tuotantoon soveltuvan osan nostettavissa olevan polttoturpeen määrä suo-m 3 :nä ja sen energiasisältö (laskentaperusteet s. 8). Turvetta Kuiva-ainetta Energiasisältö milj. GJ/milj. MWh milj. suo-m3 103t Kuiva 50 % kostea 35 % kostea turve turve turve 0,27 27 0,57/0,16 0,51/0,14 0,54/0,15 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 100 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,3 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen lämpöarvo 12,9 MJ/kg. 6. Lankkuräme (kl. 2341 07, x = 7047,2, y = 2529,2) sijaitsee noin viisi kilometriä Lestijärven kirkonkylältä lounaaseen. Halsuan-Reisjärven tie sivuaa suon kaakkoisreunaa. Ympäristö on moreenikangasta. Etelässä suo liittyy Pillisnevaan. Pinta on 149,0-154,4 m mpy ja viettää koilliseen noin 2,5 m/km. Vedet laskevat suon poikki kulkevan Pillispuron kautta Kangaspuroon ja edelleen Lestijärveen (liite 9, kuva 19).
4 0 Taulukko 10. Lankkurämeen pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) S-t(1 ) H 1-4 C-t( 2 ) H1-10 S-t yht. S-t( 1 ) H 1-4 C-t( 2 ) H1-10 S-t H5-10 H5-10 yht. % Koko suo 220 0,3 1,7 2,0 0,59 3,74 4,33 100 Yli 1 m 181 0,3 1,9 2,2 0,56 3,50 4,06 94 yli 1,5 m 135 0,4 2,2 2,6 0,54 3,01 3,55 82 yli 2 m 110 0,4 2,4 2,8 0,49 2,63 3,12 72 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve A-linjaston keskiosa on pääosin lyhytkortista nevaa, pohjoisosa tupasvillarämeojikkoa ja Pillispuron viereiset alueet lyhytkortista nevarämeen ojikkoa ja muuttumaa. A 700-poikkilinjan länsiosa on pallosararämeojikkoa, muualla reunamat ovat isovarpurämeojikkoa ja korpirämeojikkoa. B-linjaston keskiosa on pääosin keidasrämettä, tämän ympärillä on tupasvillarämettä ja sen ojikkoa. Reuna-alueet ovat isovarpurämeojikkoa ja kangasrämeojikkoa. Keskiosia lukuunottamatta suo on ojitettu. Ojat ovat uudehkoja ja hyväkuntoisia. Puusto on reunoja lukuunottamatta pääosin vajaatuottoista männikköä. Mättäitä on vähän ja ne ovat matalahkoja. Yli 1,5 m syvän alueen turpeista on noin 70 % rahka- ja loput saravaltaisia. Alueen koko kerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4 ja polttoturpeeksi sopivan turpeen 5,8. Heikosti maatunutta pintarahkaturvetta on keskimäärin 40 cm. Liekoja kerrostumassa on erittäin vähän. Pohjamaa on savea, hiesua, hietaa ja hiekkaa (kuvat 20-22). Laboratorionäytteet on otettu kahdelta pisteeltä suon etelä- ja koillisosasta (taulukko 11).
43 Heikosti maatuneen (H1-4) polttoturpeeksi soveltumattoman rahkaisen pintaturpeen kuiva-ainepitoisuus on arviolta 60 kg/ suo-m 3 ja lämpöarvo kuivana 18,0 MJ/kg. Polttoturpeeksi soveltuvan turpeen kuiva-ainepitoisuus on määritysten perusteella 90 kg/suo-m 3 ja lämpöarvo kuivana 20,5 MJ/kg, 50 % kosteana 9,0 MJ/kg ja 35 % kosteana 12,5 MJ/kg. Keskiarvoja laskettaessa ei ole huomioitu näytesarjan alinta näytettä. Suon koillisosasta otettujen näytteiden rikkipitoisuudet ylittävät 0,3 % eli suositusrajan. Lankkuräme soveltuu polttoturpeen tuotantoon sekä jyrsinettä palaturvemenetelmällä. Heikosti maatunutta pintaturvetta on poistettava yli 1,5 m syvältä alueelta keskimäärin 20 cm eli yhteensä noin 0,27 milj. suo-m3. Tämä turve soveltuu paikoin koillisosassa suota kasvuturpeen raaka-aineeksi, muualta nostettuna vain maanparannusaineeksi tai kuiviketurpeeksi. Tuotantoon soveltuvaksi on katsottu koko yli 1,5 m syvä alue eli 135 ha.
4 4 Alla olevassa jaotelmassa on laskettuna yli 1,5 m syvältä alueelta nostettavissa olevan polttoturpeen määrä suo-m 3 ja sen energiasisältö (laskentaperusteet s. 8). Turvetta Kuiva-ainetta Energiasisältö milj. GJ/milj. MWh milj. suo-m 3 10 3t Kuiva 50 % kostea 35 % kostea turve turve turve 2,60 226 4,59/1,28 4,03/1,12 4,28/1,19 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriotulosten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 87 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,3 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 8,9 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen lämpöarvo 12,3 MJ/kg. 7. Pillisneva (kl. 2341 07, x = 7045,1, y = 2528,7) sijaitsee noin kuusi kilometriä Lestijärven kirkolta lounaaseen Halsuan-Reisjärven tien molemmin puolin. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja yhtyy pohjoisessa Lankkurämeeseen. Pinta on 154,4-157,3 m mpy ja viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Vedet laskevat Pillispuron kautta Kangaspuroon ja edelleen Lestijärveen (liite 9, kuva 23). Taulukko 12. Pillisnevan pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät Syvyysalue Pintaala Keskisyvyys (m) Turvemäärä (milj. suo-m3 ) (ha) S-t( 1 ) H 1-4 C-t( 2 ) H1-10 S-t yht. S-t(1) H 1-4 C-t( 2 ) H1-10 S-t H5-10 H5-10 yht. % Koko suo 95 0,1 0,9 1,0 0,13 0,86 0,99 100 Yli 1 m 37 0,1 1,5 1,6 0,02 0,57 0,59 60 yli 1,5 m 20 0,0 2,0 2,0 0,00 0,40 0,40 40 yli 2 m 7 0,0 2,5 2,5 0,00 0,17 0,17 17 (1) Heikosti maatunut pintarahkaturve (2) Polttoturpeeksi soveltuva turve
4 6 Suurin osa suosta on varsinaisen sararämeen, varsinaisen saranevan ja lyhytkortisen nevarämeen muuttumaa. Reunat ovat kangaskorpea, kangasrämettä ja korpirämettä ojikkoineen ja muuttumineen. Koko suo on ojitettu. Ojitus on pääasiassa vanhaa. Puusto on valtaosin tiheää riukuasteen männikköä, jossa on runsaasti myös heikommin kasvavaa koivua. Noin 25 cm korkeat mättäät peittävät noin kolmanneksen suon pinta-alasta. Yli 1,5 m syvän alueen turpeista on noin 82 % sara- ja loput rahkavaltaisia. Suurin osa rahkaturpeista on suon Lankkurämeen puoleisessa päässä (kuva 23). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja polttoturpeeksi soveltuvan turpeen 5,4. Heikosti maatunutta (H1-4) rahkaista pintaturvetta on erittäin vähän, samoin liekoja. Pohjamaa on pääasiassa hiesua ja hietaa, reunoilla on hieta- ja lohkaremoreenia (kuva 24). Laboratorionäytteet on otettu suon keskiosasta läheltä maantietä (taulukko 13). Polttoturpeeksi soveltuvan turpeen kuiva-ainepitoisuus on keskimäärin 97 kg/suo-m 3 ja lämpöarvo kuivana 20,5 MJ/kg, 50 % kosteana 9,0 MJ/kg ja 35 % kosteana 13,6 MJ/kg. Alimmaista näytettä ei ole huomioitu keskiarvoja laskettaessa. Rikki- ja tuhkapitoisuudet ovat alhaiset. Pillisnevan yli 1,5 m syvä alue soveltuu, etelässä olevaa erillistä alle hehtaarin suuruista aluetta lukuunottamatta, polttoturvetuotantoon jyrsinturvemenetelmällä. Tuotantoon soveltuvaa aluetta on noin 19 ha. Tuotanto edellyttää myös Lankkurämeen tuotantoon ottoa.
4 7 Alla olevassa jaotelmassa on laskettuna yli 1,5 m syvältä alueelta nostettavissa olevan polttoturpeen määrä suo-m 3 :nä ja sen energiasisältö (laskentaperusteet s. 8). Turvetta Kuiva-ainetta Energiasisältö milj. GJ/milj. MWh milj. suo-m 3 10 3 t Kuiva 50 % kostea 35 % kostea turve turve turve 0,29 28 0,57/0,16 0,50/0,14 0,54/0,15 Laskelmissa on käytetty seuraavia laboratoriomääritysten keskiarvoja : suokuution sisältämä kuiva-aineen määrä 97 kg, kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo 20,4 MJ/kg, 50 % kostean turpeen lämpöarvo 9,0 MJ/kg ja 35 % kostean turpeen lämpöarvo 12,3 MJ/kg.
4 8 YHTEENVETO Yleistä Lestijärven kunnan alueella on yli 20 hehtaarin laajuisia soita kaikkiaan 25200 hehtaaria, josta nyt tutkittujen soiden kokonaispinta-ala - 960 ha - on noin 4 %. Tutkittujen soiden alasta on vajaat 40 % luonnontilaista. Yhtään täysin luonnontilaista suota ei mukana ole (liite 6). Avosuota on alasta noin 37 % (355 ha). Puustoiset alueet (63 %) ovat pääosin rämettä. Korpea esiintyy vähän (liite 6). Tutkitut suot ovat Pohjanmaan aapasoille luonteenomaisesti matalahkoja. Keskimääräinen syvyys on 1,5 m. Vajaat 390 ha ylittää 1,5 m :n syvyyden, jota pidetään turvetuotantoon soveliaan suon vähimmäissyvyytenä. Tämän alueen keskisyvyys on 2,4 m, josta heikosti maatunutta pintarahkaa on keskimäärin 0,5 m (liite 4). Alueen turpeista on noin kaksi kolmasosaa sara- ja loput rahkavaltaisia (liite 5). Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,4 % kuivapainosta, kuiva-ainetta on keskimäärin 91 kg/suo-m 3. Tehollinen lämpöarvo on 50 % :n kosteudessa 9,1 MJ/kg ja 35 % :n kosteudessa 12,5 MJ/kg. Rikkiä on keskimäärin 0,25 % turpeen kuivapainosta. Suositusten mukainen ylin raja 0,3 % ylitetään paikoin kolmella suolla (liite 6). Polttoturvesuot Polttoturvetuotantoon soveliasta aluetta on viidellä suolla (taulukko 14 ). Parhaiten näistä soveltuu polttoturvetuotantoon Lankkuräme, jossa tuotantoon soveliasta aluetta on noin 135 ha. Radanpäänneva soveltuu polttoturvetuotantoon heikosti, loput kohtalaisen hyvin. Kaikkiaan tuotantoon soveltuvilla alueilla on tuotettavissa olevaa turvetta 4,63 miljoonaa suo-m 3, jossa kuivaainetta yhteensä 405 000 tonnia ja energiaa kuivana 2,31 milj. MWh, 50 % kosteana 2,04 milj. MWh ja 35 % kosteana 2,16 milj. MWh.
4 9 Tuotantoon suveltuvalla alueella on yhdessä suokuutiometrissä energiaa keskimäärin 0,50 MWh laskettuna kuivalle turpeelle. 50 % :n kosteudessa siitä saadaan energiaa keskimäärin 0,44 MWh ja 35 % :n kosteudessa vastaavasti 0,47 MWh. Yhden hehtaarin alueella on kuivan turpeen energiasisältö keskimäärin 8780 MWh, 50 % kostean turpeen keskimäärin 7760 MWh ja 35 % kosteana 8210 MWh. Rikkiä on tuotantoon kelpaavan alueen turpeessa keskimäärin 0,410 kg/mwh ja tuhkaa keskimäärin 4,3 % eli 7,47 kg/mwh.
Taulukko 14. Polttoturvetuotantoon soveltuvat alueet. Tuotettavissa ------------------------------------- oleva turve Suon nimi Pinta-ala (ha) Tuotantoon Koko suo soveltuva yli 1,5 m syvä alue milj. suo-m3 Määrä Kuiva ainetta 10 3 t Energiasisältö milj. GJ (milj. MWh) Kuiva-- 50 %- 35 % - turve kostea turve kostea turve Tuotantotapa j = jyrsinturve p = palaturve (huomautukset) -- - 1. Lemmistönneva 160 47 0,79 66 1,38 1,21 1,29 J,P (paikoin paksulti (0,38) (0,34) (0,36) pintarahkaturvetta) 4. Mössinneva 65 36 0,68 58 1,20 1,06 1,12 J,P (otettava lisää (0,33) (0,30) (0,31) tuhkap. määrityksiä) osan rikkipit. ylittää 0,3 %) 5. Radanpäänneva 110 26 0,27 27 0,57 0,51 0,54 J,P (kasvuturpeen raakaaineeksi sopivaa (0,16) (0,14) (0,15) pintaturvetta) 6. Lankkuräme 220 135 2,60 226 4,59 4,03 4,28 J,P (osan rikkipit. (1,28) (1,12) (1,19) ylittää 0,3 %) 7. Pillisneva 95 19 0,29 28 0,57 0,50 0,53 J (pieni tuotantoalue) (0,16) (0,14) (0,15) Yhteensä 650 263 4,63 405 8,31 7,31 7,76 (2,31) (2,04) (2,16)
51 KIRJALLISUUS Korpijaakko, M., 1981. Uusi kairatyyppi tilavuustarkkojen turvenäytteiden ottamiseen. Suo 32, n :o 1, ss. 7-8. Korpijaakko, M., Häikiö, J., Leino, J., 1981. Vesipitoisuuden ja maatuneisuuden vaikutus turpeen kuivatilatuuspainoon. Suo 32, n :o 2, ss. 39-43. Korpijaakko, M., Koivisto, M., 1986. Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, maaperäosasto, turveraportti 185. Lappalainen, E., Häikiö, J., Heiskanen, P., 1980. Oulun läänin suoinventointi. Yhdistelmä pinta-alamittausten tuloksista. Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.6/80/24. Lappalainen, E., Sten, C-G., Häikiö, J., 1984. Turvetutkimusten maasto-opas. Geologinen tutkimuslaitos, opas n :o 6,46 s. Seuna, P., 1971. Suomen vesistöalueet. Vesihallitus. Tiedotus 10. Helsinki. Turveteollisuusliiton polttoturpeen laadunmääritysohje 1976. Turveteollisuus 1976 n :o 3. Turveteollisuusliiton polttoturpeen laadunmääritysohje 1981. Turveteollisuus 1982 n :o 3.
LIITTEET 1. Merkkien ja lyhenteiden selitykset. 2. Polttoturpeen luokitus. 3. Suotyyppien osuudet prosentteina pinta-alasta. 4. Lestijärvellä tutkittujen soiden numerotietoja. 5. Turvelajien osuus prosentteina turpeen kokonaismäärästä. 6. Laboratoriomääritysten keskiarvot ja vaihteluvälit. 7. Liekoisuus (%) syvyysvyöhykkeittain eri syvyysalueilla. 8. Lemmistönnevan, Ahvenlamminnevan, Eltonevan, Mössinnevan ja Radanpäännevan tutkimuslinjastot ja -pisteet. 1 :20 000 peruskarttalehti n :o 2341 07. 9. Lankkurämeen ja Pillisnevan tutkimuslinjastot ja -pisteet. 1 :20 000 peruskarttalehdet n :ot 2341 07 ja 2341 10. 10. Lestijärvellä tutkittujen soiden sijoittuminen vesistöalueille.
Liite 1
Liite 2 Polttoturpeen luokitus PALATURPEEN LUOKITUS 1982 POS.* OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU P10 LAATU P12 LAATU P13 3 Kosteus, toimituserä % 30-50 30-45 20-38 4.4 Tehollinen lämpöarvo saa- MJ/kg 10 12 13 pumistilassa, vähintään MWh/m3 1,0 1,2 1,3 5.1 Tuhka kuiva-aineessa, max - kuukausikeskiarvo 6 10 10 7 - toimituserä (tarvittaessa) % 15 15 10 6 Tuhkan sulamiskäyttäytyminen** 8 Kappalekoko, max mitat mm 150x200x 150x200x 100x100x 300 300 200 max 10 Murskan määrä, alle 20 mm, % 20 15 5 11 Rikkipitoisuus, ilmoitetaan % 0,3 0,3 0,3 jos yli * Positionumerot viittaavat turveteollisuusliiton laadunmäär itysohjeeseen ** Ilmoitetaan, jos puolipallopiste on alle 1120 oc (Turveteollisuus 3-1982) JYRSINTURPEEN LUOKITUS 1976 POS. OMINAISUUS YKSIKKÖ LAATU J9 LAATU J11 LAATU J11S 3 Kosteus % 40-55 40-55 40-55 4.4 Tehollinen lämpöarvo Hu MJ/kg yli 8 11 ± 2 11 ± 2 MJ/m3 yli 2500 yli 3000 yli 3000 5.1 Tuhka, kuukausikeskiarvo, max % 10 8 8 yksittäinen näyte, max % 14 12 12 5.2 Tuhkan sulamiskäyttäytyminen x x x 5.3 Tuhkan kemiallinen koostumus x x x 6 Kuljetustilavuuspaino liki- kg/m3 250-450 250-450 250-450 main 7 Karkeus, ritilän mitat mm 100 x 200 100 x 200 40 x 40 9 Puun määrä, max. 8 8 8 8 11 Rikkipitoisuus % y y y HUOM. Tuotanto-, käsittely- ja kuljetustapa ym. lisätiedot x x x : Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mahdollisimman vapaa lumesta ja jäästä. X - ilmoitetaan tarvittaessa y - ilmoitetaan, jos on yli 0,3 % Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäistapauksissa soveltaa poikkeavia laatuvaatimuksia. Pos.-numerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjeeseen (Turveteollisuus 3-1976)
Liite 3 Suotyyppien osuudet prosentteina pinta-alasta lu = luonnontilainen, oj = ojikko, mu = muuttuma
Liite 4 Lestijärvellä tutkittujen soiden numerotietoja Koko suo (yli 0,3 m syvä alue) Suon nimi Lehti Kartta- Pintaala ha Keskisyvyys m CH1-10 SH1-4 SH5-10 Yht. Keskimaatuneisuus CH1-10 SHS-10 Yht. Turvemäärä milj. suo-m3 CH1-10 SH1-4 SHS-10 Yht. 1. Lemmistönneva 234107 160 0,3 1,0 1,3 5,5 4,8 0,54 1,61 2,15 2. Ahvenlamminneva 234107 195 0,6 0,9 1,5 5,6 4,4 1,13 1,82 2,95 3. Eltoneva 234107 115 0,3 0,7 1,0 5,4 4,6 0,34 0,79 1,13 4. Mössinneva 234107 65 0,1 1,7 1,8 5,7 5,5 0,09 1,08 1,17 5. Radanpäänneva 234107 110 0,4 0,7 1,1 6,2 4,7 0,51 0,73 1,24 6. Lankkuräme 234107 220 0,3 1,7 2,0 5,8 5,4 0,59 3,74 4,33 7. Pillisneva 234107 95 0,1 0,9 1,0 5,4 5,0 0,13 0,86 0,99 Keskim./Yhteensä 960 0,3 1,2 1,5 5,7 4,9 3,33 10,63 13,96 Yli 1,0 m syvä alue Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus Turvemäärä milj. suo-m 3 Suon nimi Kartta- Pinta- CH1-10 CH1-10 CH1-10 lehti ala ha SH1-4 SH5-10 Yht. SH5-10 Yht. SH1-4 SH5-10 Yht. 1. Lemmistönneva 234107 96 0,4 1,4 1,8 5,3 4,8 0,39 1,36 1,75 2. Ahvenlamminneva 234107 130 0,7 1,3 2,0 5,6 4,6 0,88 1,75 2,63 3. El toneva 234107 35 0,5 1,2 1,7 5,9 5,1 0,15 0,43 0,58 4. Mössinneva 234107 46 0,1 2,1 2,2 5,7 5,5 0,08 0,96 1,04 5. Radanpäänneva 234107 53 0,6 1,0 1,6 6,7 5,1 0,32 0,50 0,82 6. Lankkuräme 234107 181 0,3 1,9 2,2 5,7 5,4 0,56 3,50 4,06 7. Pillisneva 234107 37 0,1 1,5 1,6 5,3 5,2 0,02 0,57 0,59 Keskim./Yhteensä 578 0,4 1,6 2,0 5,7 5,1 2,40 9,07 11,47 jatkuu...
Liite 4 jatkoa Yli 1,5 m syvä alue Lehti Suon nimi Kartta- Keskisyvyys Pintaala ha SH1-4 CH1-10 SH5-10 m Yht. Keskimaatuneisuus CH1. 10 SH5-10 Yht. Turvemäärä milj. suo-m3 CH1-10 SH1-4 SH5-10 Yht. 1. Lemmistönneva 234107 55 0,4 1,9 2,3 5,2 4,8 0,25 1,03 1,28 2. Ahvenlamminneva 234107 95 0,7 1,7 2,4 5,6 4,7 0,66 1,59 2,25 3. Eltoneva 234107 19 0,5 1,6 2,1 6,0 5,3 0,09 0,31 0,40 4. Mössinneva 234107 36 0,2 2,3 2,5 5,7 5,5 0,07 0,84 0,91 5. Radanpäänneva 234107 28 0,6 1,3 1,9 6,6 5,4 0,18 0,36 0,54 6. Lankkuräme 234107 135 0,4 2,2 2,6 5,8 5,4 0,54 3,01 3,55 7. Pillisneva 234107 20 0,0 2,0 2,0 5,5 5,4 0,00 0,40 0,40 Keskim./Yhteensä 388 0,5 1,9 2,4 5,7 5,2 1,79 7,54 9,33 Yli 2,0 m syvä alue Keskisyvyys m Keskimaatuneisuus Turvemäärä milj. suo-m 3 Suon nimi Kartta- Pinta- CH1-10 CH1-10 CH1-10 lehti ala ha SH1-4 SH5-10 Yht. SH5-10 Yht. SH1-4 SH5-10 Yht. 1. Lemmistönneva 234107 40 0,5 2,0 2,5 5,1 4,7 0,22 0,80 1,02 2. Ahventamminneva 234107 64 0,8 1,9 2,7 5,6 4,8 0,48 1,24 1,72 3. Eltoneva 234107 10 0,5 2,0 2,5 5,6 4,9 0,05 0,20 0,25 4. Mössinneva 234107 25 0,2 2,7 2,9 5,4 5,2 0,06 0,67 0,73 5. Radanpäänneva 234107 9 0,8 1,7 2,5 6,2 5,3 0,07 0,15 0,22 6. Lankkuräme 234107 110 0,4 2,4 2,8 5,8 5,4 0,49 2,63 3,12 7. Pillisneva 234107 7 0,0 2,5 2,5 5,8 5,7 0,00 0,17 0,17 Keskim./Yhteensä 265 0,5 2,2 2,7 5,6 5,1 1,37 5,86 7,23
Puun- Liite 5 Turvelajien osuus prosentteina kokonaisturvemäärästä R A H K A V A L T A I S E T turpeet RAHKA (S) SARARAHKA (CS) YHT. YHT. Suon nimi S ErS Shs EqS TrS NS LS S CS ErCS ShCS EqCS TrCS NCS LCS CS BS YHT. 1. Lemmistönneva 15 8-1 - - - 24 7 3-1 - - 11 1 36 2. Ahvenlamminneva 25 12 - - 2 - - 39 23 8 1 1-33 - 72 3. Eltoneva 9 18 - - 10 2-39 11 11 - - 5-2 29-68 4. Mössinneva 6 2 - - - - - 8 9 3 1 - - - 13-21 5. Radanpäänneva 33 14 4 1 - - - 52 13 8 - - - 4 25-77 6. Lankkuräme 16 15 1 1 2-2 37 13 7 3 3 1 2 3 32-69 7. Pillisneva 9 2 - - - - - 11 3 6-1 - - - 10-21 S A R A V A L T A I S E T turpeet jäännök- siä sisältävät SARA (C) YHT. RAHKASARA (SC) YHT. Suon nimi C ShC EqC PrC NC LC C SC ErSC ShSC EqSC PrSC NSC LSC SC BC YHT. YHT. L 1. Lemmistönneva 5 1 - - 2-8 48 5 1 1 1-64 - 2. Ahventamminneva 1-1 - - - 2 18 2 3 3 - - 26-28 3. Eltoneva 16-2 2-20 1 10 - - - 11 1 32 2 4. Mössinneva 3-1 - - - 4 56 2 12 1 4 75-79 5 5. Radanpäänneva - - 1 - - 1 18 - - 1 1 1 1 22-23 7 6. Lankkuräme - 7 1 - - - 8 8 2 6 3 4-23 - 31 5 7. Pillisneva 10 4 1 1-2 18 36 6 1 3-5 10 61 79 12
Laboratoriomääritysten keskiarvot ja vaihteluvälit Suon nimi ka. ph ka. Vesipitoisuus (X) vaihteluväli vaihteluväli ka. Tuhkapitoisuus (X) vaihteluväli ka. Kuiva-ainetta (kg/suo-m3 ) vaihteluväli Kuiva ka. turve vaihteluväli Tehollinen lämpöarvo (MJ/kg) ka. väli 50 % :n kost. 35 vaihteluväli ka. %.n kost. vaihteluväli ka. Rikkipitoisuus (11) vaihtelu- 1. Lemmistönneva 4,4 3,8-4,8 90,6 85,8 92,0 4,2 2,8-7,4 92 81-140 20,9 16,3-22,4 9,2 6,9-10,0 12,7 9,7-13,7 0,18 0,15-0,20 2. Ahvenlamminneva 4,7 3,8 5,6 91,6 88,8 94,2 3,7 2,6 5,4 89 66-118 20,3 17,5-22,3 8,9 7,5 9,9 12,3 10,5-13,6 0,18 0,12-0,23 3. Eltoneva 3,8 3,6 4,2 88,0 85,2-90,0 2,2 1,7-3,2 123 101-146 21,4 18,0-23,2 9,6 8,2 10,4 13,1 10,9 14,2 0,18 0,15 0,20 4. Mössinneva 5,1 3,9-5,3 90,8 83,2-93,3 6,4 4,0-18,9 86 65 118 20,2 15,8-22,3 8,9 6,7-9,9 12,3 9,4-13,6 0,28 0,20-0,48 5. Radanpäänneva - - - - - - - - - - 6. Lankkuräme 4,6 3,0 5,8 91,2 82,1-94,5 4,1 1,9-7,8 87 57-168 20,4 18,4-22,2 9,0 8,0-9,9 12,4 11,1-13,6 0,28 0,15-0,52 7. Pillisneva 5,0 4,6-5,4 90,9 88,6-92,3 4,4 3,9 4,8 91 79-112 20,4 20,2-20,7 9,0 8,9-9,1 12,5 12,3-12,6 0,25 0,20-0,34 Kaikkien näytteiden painotetut keskiarvot 4,6 3,8-5,2 90,7 85,6-92,7 4,4 2,8-7,9 91 75-134 20,6 17,7-22,2 9,1 7,7-9,9 12,5 10,7-13,6 0,25 0,16-0,33
Liekoisuus (%) syvyysvyöhykkeittäin eri syvysalueilla Liite 7 0.1-0.5 0.6-1.0 1,1-1.5 1,6-2.0 Syvyysalue > 1,0 m 1. Lemmistönneva 0,29 0,33 0,00 0,00 2. Ahvenlamminneva 0,00 0,00 0,00 0,00 3. Eltoneva 0,07 0,00 0,00 0,00 4. Mössinneva 0,00 0,15 0,00 0,00 5. Radanpäänneva 0,07 0,36 0,07 0,04 6. Lankkuräme 0,12 0,15 0,12 0,14 7. Pillisneva 0,27 0,28 0,36 0,00 Syvyysalue > 1,5 m 1. Lemmistönneva 0,43 0,45 0,00 0,00 2. Ahvenlamminneva 0,00 0,00 0,00 0,00 3. Eltoneva 0,00 0,00 0,00 0,00 4. Mössinneva 0,00 0,00 0,00 0,00 5. Radanpäänneva 0,10 0,51 0,11 0,05 6. Lankkuräme 0,10 0,14 0,14 0,16 7. Pillisneva 0,53 0,55 0,72 0,00 Syvyysatue > 2,0 m 1. Lemmistönneva 0,49 0,51 0,00 0,00 2. Ahvenlamminneva 0,00 0,00 0,00 0,00 3. Eltoneva 0,00 0,00 0,00 0,00 4. Mössinneva 0,00 0,00 0,00 0,00 5. Radanpäänneva 0,00 0,00 0,00 0,20 6. Lankkuräme 0,08 0,12 0,16 0,18 7. Pillisneva 0,00 0,00 0,00 0,00
Liite 10 Lestijärvellä tutkittujen soiden sijoittuminen vesistöalueille Suo Vesistöalueen numero ja nimi (Vesihallituksen tiedotus n :o 10, Helsinki 1971) 49. Perhon joen vesistöalue Ahvenlamminneva 49.07 Venetjoen vesistöalue 51. Lestijoen vesistöalue Ahvenlamminneva Eltoneva Mössinneva Radanpäänneva 51.03 Lestijoen yläosan vesistöalue Lemmistönneva Radanpäänneva Lankkuräme Pillisneva 51.04 Lestijärven alue
VUOSIEN 1980-1988 AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT 1. Erkki Raikamo (1980). Sysmän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 55 s. 3. Erkki Raikamo (1980). Hollolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 71 s. 5. Markku Mäkilä (1980). Tutkimus Toholammin soiden käyttökelpoisuudesta ja turpeen eri ominaisuuksien riippuvuuksista. 149 s. 6. Erkki Raikamo (1980). Kärkölän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s. 7. Erkki Raikamo (1980). Koski HL :n turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s. 8. Erkki Raikamo (1980). Hartolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 128 s. 10. Jukka Leino (1980). Rantasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 81 s. 13. Erkki Raikamo (1980). Asikkalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 63 s. 14. Erkki Raikamo (1980). Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 70 s. 15. Erkki Raikamo (1980). Nastolan ja Lahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 57 s. 16. Erkki Raikamo (1980). Heinolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 64 s. 17. Erkki Raikamo (1980). Padasjoen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 76 s. 20. Eino Lappalainen ja Hannu Pajunen (1980). Lapin turvevarat, yhteenveto vuosina 1962-1975 Lapissa tehdyistä turvetutkimuksista. 229 s. 23. Erkki Raikamo (1980). Päijät-Hämeen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 110 s. 55. Carl-Göran Sten ja Timo Varita (1981). Raportti Punkalaitumen turvevaroista ja niiden käyttömahdollisuuksista. 67 s. 60. Helmer Tuittila (1981). Laitilan turvevarat. 150 s. 61. Jukka Leino (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 59.s. 62. Jukka Leino (1981). Pielavedellä tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 61 s. 63. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1981). Pyhäjärven (01.) turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 215 64. Jukka Häikiö ja Hannu Pajunen (1981). Yli-Kiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 58 91. Helmer Tuittila (1982). Mynämäen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 175 s. 98. Tapio Toivonen (1982). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen kokonaisinventoinnista. 73 s. 99. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Sotkamon kunnassa inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 84 s. 100. Ari Luukkanen (1982). Väliraportti Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevaroista ja niiden käyttökelpoisuudesta. 137 s. 105. Jukka Häikiö (1982). Tutkimus Kiimingin soista ja turvevaroista. 73 s. 106. Jukka Leino (1982). Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 145 s. 109. Jukka Leino ja Juha Saarinen (1982). Tuupovaaran turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 283 s. 110. Garl-Göran Sten, Riitta Korhonen ja Lasse Svahnbäck. Petäjäveden karttalehden (2234) itäosan suot. Väliraportti Petäjävedellä, Korpilahdella, Jyväskylän mlk :ssa ja Jämsänkoskella tehdyistä turvetutkimuksista. 119 s. 113. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Kuhmon kunnassa tutkitut turvevarat ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 141 s. 114. Erkki Raikamo ja Jouko Kokko (1982). Isojoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 287 s. 115. Erkki Raikamo ja Pertti Silen (1982). Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. Loppuraportti Kauhajoen turve varojen kokonaisinventoinnista. 311 s. 116. Timo Varila (1982). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 2 (Loppuraportti). 116 s. 118. Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 1. 229 s. 119. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1983). Luumäen ja lähikuntien eräiden soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 83 s. 120. Helmer Tuittila (1983). Pöytyän turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 97 s. 121. Tapio Toivonen (1983). Jaalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s. 122. Kimmo Virtanen (1983). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 45 s. 123. Kimmo Virtanen ja Olli Ristaniemi (1983). Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 169 s. 124. Jukka Leino (1983). Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 119 s. 125. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1983). Miehikkälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 60 s. 126. Juha Saarinen (1983). Jäppilän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s. 127. Ari Luukkanen (1983). Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 196 s. 128. Erkki Raikamo ja Pertti Silen (1983). Karijoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 84 s. 129. Erkki Raikamo, Jouko Kokko ja Riitta Lappalainen (1983). Teuvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 179 s. 132. Jukka Leino (1983). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 85 s. 133. Kimmo Virtanen (1983). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevarojen kokonaisselvityksestä. 94 s. 134. Jouko Kokko (1983). Karttalehdillä 2222 (Seinäjoki) ja 2311 (Lapua) v. 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 111 s. 135. Jouko Kokko (1983). Ylihärmän suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 35 s. 136. Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus potttoturvetuotantoon. Osa II. 138 s. 137. Jukka Häikiö, Hannu Pajunen ja Kimmo Virtanen (1983). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s. 138. Carl-Göran Sten ja Lasse Svahnbäck (1983). Jämijärven suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 68 s.