GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen RUUKISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T OSA I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 20 3 Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen RUUKISSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T OSA I Kuopio 1987

Tekijöiden osoite : Geologian tutkimuskeskus PL 23 7 70101 KUOPIO 10 ISBN 951-690-274- X ISSN 0782-8527

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 8 2.1 Kenttätutkimukset 8 2.2 Laboratoriomääritykset 9 2.3 Tutkimusaineistojen käsittely ja tulosten esitys 9 3 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON 10 4 TUTKITUT SUOT 1 3 1. Haarasuo 1 3 2. Matoneva 1 5 3. Lehmineva 1 8 4. Karjoneva 2 4 5. Pullinneva 2 8 6. Paloneva 3 5 7. Ämmänmäensuo 3 6 8. Sauvolanneva 3 8 9. Turtaneva 4 3 10. Rinkanneva 4 8 11. Nissilänneva 5 0 12. Olkineva 5 2 13. Relletinsuo 54 14. Olkineva (Lautakota) 5 6 15. Meteliaro 59 16. Kippakengänneva 6 3 17. Valkeisneva 68 18. Varesneva 7 5 19. Kampuraneva 7 8 20. Taarinneva 7 8 21. Hukkaneva 8 3 22. Ahvenharjunsuo 9 2 23. Kouruneva 9 4 24. Pohjanneva 9 7 25. Karhuräme 9 7 26. Tuomelansuo 10 3 27. Viitaräme 10 3 28. Itkonräme 10 6 29. Siponneva 11 0 30. Linnanräme 110

31. Laitumenneva 11 3 32. Pahaojankorpi 11 3 33. Pikkusaarenräme 115 34. Hemminneva 11 6 35. Idänräme 118 36. Tervasneva 12 0 37. Isoneva 12 3 38. Järvineva 12 7 39. Pahaneva 13 4 40. Ruoneva 13 8 41. Rahkaneva 14 1 42. Selänräme 14 4 43. Huhtineva 14 9 44. Pesuanneva 15 2 45. Tapaninneva 15 5 46. Honkaneva 15 8 Tiedotuksia 16 2 KIRJALLISUUS 16 2 LIITTEET

5 1 JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tehnyt turvetutkimuksi a Ruukin kunnassa vuosina 1975, 1976, 1979, 1982, 1983, 198 4 ja 1985. Tutkimuksia on vielä täydennetty 1986. Vuosin a 1975 ja 1976 tehdyt tutkimukset on julkaistu Geologian tut - kimuskeskuksen tutkimusraportissa n :o 33 : "Siikajokilaakso n turvevarat ja niiden käyttömahdollisuudet" (Lappalainen, Häi - kiö, Korpijaakko ja Mäkilä 1978). Nyt julkaistavat Ruukin turvetutkimustiedot tuleva t kahtena erillisenä raporttina, joista osa I sisältää kuvauk - sen tutkimusmenetelmistä, vanhojen tutkimusten tarkennustie - dot ja selostukset kunnan länsi- ja pohjoisosien soista. Osa II sisältää selostukset kunnan itä- ja eteläosien soist a ja koko kunnan tutkimusaineiston yhteenvedon. Ruukissa on tutkittu kaikkiaan 85 suota, joiden yhteen - laskettu pinta-ala on 19 758 ha. Tämä on n. 63 % kunnan yl i 20 ha :n suuruisten soiden pinta-alasta (31 365 ha) (Lappalainen ym. 1980). Ruukin soista on jätetty tutkimuksen ulkopuo - lelle soidensuojelun perusohjelmaan (Maa- ja metsätalousminis - teriö 1981) kuuluva Revonnevan-Ruonevan-Kivikartanonneva n alue (3 430 ha) sekä kunnan luoteisosassa olevat rikkonaise t suoalueet, jotka gammasäteilykarttoja tulkitsemalla on todett u mataliksi (Virtanen ja Vironmäki 1985). Turvetutkimusten tarkoituksena on ollut käyttökelpois - ten poltto- ja kasvuturvevarojen selvittäminen, mutta tämä n lisäksi on huomioitu myös turpeen ja soiden muut käyttömah - dollisuudet. Ruukin lähialueilta on aiemmin julkaistu turvetutki - mustuloksia Siikajokilaaksosta (Lappalainen, Häikiö, Korpi - jaakko ja Mäkilä 1978), Pattijoelta (Virtanen 1985) ja Vi - hannista (Virtanen ja Herranen, osa I 1984 ja osa II 1986).

7 Kuva 1. Tutkitut suot. 1. Haarasuo 2. Matoneva 3. Lehmineva 4. Karjonev a 5. Pullinnev a 6. Paloneva 7. Ämmänmäensuo 8. 9. Sauvolanneva Turtanev a 10. Rinkannev a 11. Nissilänneva 12. Olkineva 13. Relletinsu o 14. Olkineva (Lautakota ) 15. Meteliaro 16. Kippakengänneva 17. Valkeisnev a 18. Varesneva 19. Kampuranev a 20. Taarinnev a 21. Hukkaneva 22. Ahvenharjunsu o 23. Kouruneva 24. Pohjannev a 25. Karhuräm e 26. Tuomelansu o 27. Viitaräme 28. Itkonräm e 29. Siponneva 30. Linnanräm e 31. Laitumenneva 32. Pahaojankorp i 33. Pikkusaarenräm e 34. Hemminneva 35. Idänräme 36. Tervasneva 37. Isonev a 38. Järvinev a 39. Pahaneva 40. Ruonev a 41. Rahkanev a 42. Selänräm e 43. Huhtinev a 44. Pesuannev a 45. Tapaninnev a 46. Honkanev a 47. Sarvisuo 48. Vesineva 49. Kotaneva 50. Hangasnev a 51. Jääräsuo 52. Katajamaanräm e 53. Kipsuanräm e 54. Lemetinsuo 55. Virsunsuo 56. Kuusimaannev a 57. Lumineva 58. Jussinsaarennev a 59. Ilvesnev a 60. Siliänev a 61. Rötösnev a 62. Nälkänev a 63. Honkiräm e 64. Soidinräm e 65. Löytönev a 66. Mikonnev a 67. Ruskianev a 68. Isoneva 69. Hankalansu o 70. Hoijakkaneva 71. Tervanev a 72. Riitasuo 73. Matoneva 74. Jokiperänsuo 75. Sauvonar o 76. Tuomaannev a 77. Piilineva 78. Aituuksennev a 79. Isoneva 80. Jylhänräm e 81. Akanneva 82. Hukannev a 83. Rimmennev a 84. Lemetinnev a 85. Salonräm e Suot 1-46 julkaistaan Ruukin turvevaroja käsitteleväss ä raportin I osassa ja suot 47-85 raportin II osassa.

8 2 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITY S 2.1 Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimus - keskuksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" kuvattuja mene - telmiä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1984). Tutkittavat suo - alueet valittiin käyttäen aerofysikaalisia matalalentokart - toja, joilta maaperän gammasäteilymäärästä voitiin etukätee n arvioida turpeen paksuutta (Virtanen & Vironmäki 1985). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin käyttäen linjatutkimusmene - telmää, jossa suon hallitsevan osan poikki vedettiin selkä - linja ja tälle poikkilinjoja, jotka ovat yleensä 400 metri n etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat linjoill a sadan metrin välein ja ne on merkitty maastoon paaluin. Lisäksi soille on tehty syvyysmittauslinjoja, joilta mitat - tiin turvekerrostuman paksuus 50 m :n välein. Pienet ja rik - konaiset suot tutkittiin hajapistemenetelmällä. Jokaiselta tutkimuspisteeltä havainnoitiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys - % ja kosteus) sekä puuston tila (kehitysluokka ja tiheys). Kairauksin selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6 - asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määr ä (6-asteikko), liekoisuus (%-osuus) ja turpeen maatuneisuus (10-asteikko). Lisäksi tehtiin havaintoja turvekerrostuma n alla olevista maalajeista. Tutkimuslinjat vaaittiin ja korkeudet yhdistettii n valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. 2.2 Laboratoriomääritykset Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin laborato - rionäytteet siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvi n suon käyttökelpoista turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskukse n turvelaboratoriossa Kuopiossa happamuus, tuhkapitoisuus, vesipitoisuus, kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo. Tuhkapitoi - suus ilmoitetaan prosentteina kuivan turpeen painosta

- 9-815 + 25 C :ssa hehkutettuna. Vesipitoisuus ilmoitetaa n prosentteina märkäpainosta. Kuivatilavuuspaino ilmoitta a suossa olevan turpeen kuiva-aineen määrän tilavuusyksikkö ä kohden (kg/suo-m³). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, ho - mogenisoiduista ja pilleriksi puristetuista turvenäytteist ä LECO AC-200 isotermisellä kalorimetrillä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoina kuivalle tur - peelle ja 50 % :n käyttökosteudelle (MJ/kg). Muutamista näytteistä on analysoitu turpeen rikkipi - toisuudet LECO SC-32 -rikkianalysaattorilla. 2.3 Tutkimusaineistojen käsittely ja tulosten esity s Jokaisesta tutkitusta suosta on kirjoitettu selostu s sekä piirretty kartta ja profiileja. Piirroksissa käytety t symbolit on esitetty liitteessä 1. Selostuksissa käsitellään tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, suon pinta-aloista ja syvyyksistä, suotyypeis - tä, ojitustilanteesta ja laskusuhteista sekä suon stratigra - fiasta, turvelajeista ja maatuneisuudesta. Laboratoriotu - loksia on käsitelty lyhyesti ja lisäksi ne on esitetty tau - lukoissa. Suon käyttökelpoisuudesta on tehty selvitys, jos - sa on pyritty huomioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttava t tekijät. Osa laskelmista on tehty ATK :ta apuna käyttäen, osa käsin. Laskentamenetelmät on selvitetty Geologian tut - kimuskeskuksen maaperäosaston raportissa P 13,4/83/131 (Hän - ninen ym. 1983). Suotyyppien jakaumat on laskettu havaintojen kokonais - määrästä. Suoselostusten yhteydessä olevat turvelajien % - osuudet on laskettu erilaisin perustein kuin taulukossa ole - vat turvelajijakaumat, joten ne eivät vastaa täysin toisi - aan. Suon pinta-alat on ilmoitettu eri syvyysalueille heh - taarin tarkkuudella. Turvemäärät on laskettu syvyysvyöhy - keittäin, mutta ilmoitettu syvyysalueittain. Suon eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jaka - malla syvyysalueiden turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Tästä syystä keskisyvyys ei ole sama kuin tutkimuspisteiden

- 10 - syvyyksien keskiarvo kullakin syvyysalueella. Liekoisuude t on laskettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Täs - sä sovellutuksessa lieko-osumien lukumäärä muutetaan pro - senttiluvuksi, joka ilmoittaa lahoamattoman puuainekse n osuuden suon tilavuudesta. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : erittäin pieni (alle 1 %), pieni (1-2 %), kes - kimääräinen (2-3 %), suuri (3-4 %) ja erittäin suuri (yli 4 %). Suokartoissa on ilmoitettu jokaisen tutkimuspistee n yhteydessä pisteen yläpuolella turpeen keskimaatuneisuus j a pisteen alapuolella heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4 ) ja koko turvekerroksen paksuus (desimetreinä). Turvetuotantoon sopiviksi alueiksi on yleensä katsott u joko yli 1 m :n, yli 1,5 m :n tai yli 2 m :n syvyiset aluee t riippuen tuotantotavasta, turpeen laadusta, kosteudesta sekä suon pohjan muodoista jne.. Tuotantokelpoisen alueen turve - määrää arvioitaessa on pohjalta yleensä vähennetty 0,5 metrin kerros. Soilta, joilta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, on turpeen kuivatilavuuspaino arvioitu suon ojitustilan - teen sekä turpeen maatuneisuuden ja turvelajin perusteella. 3 SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON Turvetuotannon laajuuden mukaan voidaan erottaa kolme tuotantomuotoa : teollinen, pienimuotoinen ja tilakohtainen. Teollinen turvetuotanto on joko jyrsinturve- tai palaturve - tuotantoa ja kaksi viimeksi mainittua tuotantomuotoa ova t pelkästään palaturvetuotantoa. Tilakohtaisella turvetuotannolla tarkoitetaan sellaista tuotantoa, jossa palaturve käy - tetään omalla tai lähitiloilla. Pienimuotoisella tuotannol - la tarkoitetaan sellaista turvetuotantoa, jolloin tuotanto - yksikkö on pieni, mutta turve markkinoidaan muualle. Tilakohtaiseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille e i ole asetettu tuhkapitoisuuden, turvelajin ja tilavuuspaino n suhteen niin suuria laatuvaatimuksia kuin pienimuotoiseen j a teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille.

- 11 - Pienimuotoisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidet - ty 10 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alu - eesta. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Suon soveltuvuus poltto- ja kasvuturvetuotantoon riippuu useista tekijöistä. Teollisessa turvetuotannoss a pidetään sopivana kuljetusetäisyytenä maantiekuljetuksiss a alle 100 km. Tilakohtaisessa ja pienimuotoisessa turvetuotannoss a kulkuyhteys suolle olisi syytä olla jo valmiina ennen tuo - tannon aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Puus - ton ei katsota nykyisin olevan ongelmana teollista turvetuo - tantoa suunniteltaessa. Pienimuotoisessa ja tilakohtaisess a tuotannossa se on kuitenkin kustannuksia lisäävän vaikutuk - sensa vuoksi rajoittava tekijä. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle turvepohjaiset pellot ovat erinomaisia tuotanto - alueita. Liekojen eli turpeessa olevan lahoamattoman puun (kan - not, rungot ym) poisto on tuntuva lisäkustannuksia aiheut - tava tekijä suon kunnostus- ja tuotantovaiheessa. Suon muoto, pohjan topografia ja kuivatusmandollisuu - det on myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaes - sa. Turvekerrostuman maatuneisuus, turvelaji ja paksuu s sekä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä teki - jöitä, kun arvioidaan suon soveltuvuutta polttoturvetuotan - toon. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu turveteollisuusliiton esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- j a palaturpeille (liite 2). Arvioitaessa soveltuvuutta kasvu - turvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, sen rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman pak - suuteen (liite 3). Seuraavassa esitetään turvelajin, se n maatuneisuuden ja suon syvyyden vaatimuksia, joita on käy - tetty arvioitaessa suon soveltuvuutta polttoturve- ja kasvuturvetuotantoon.

- 12 - Palaturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalt a suolta edellytetään, ett ä - turpeen maatuneisuus on yli H 4 - turve ei ole puhdasta saraturvetta (tällaisesta turpeesta tehdyt turvepalat murenevat helposti ) - luonnontilaisen alueen vähimmäissyvyyten ä on 1,5 metriä (ei koske tilakohtaiseen tuotantoo n otettavia turvepeltoja ) - heikosti maatuneen pintakerroksen (H1-4) on oltav a alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla ) - pienimuotoisen tuotantoalueen pinta-ala on vähintää n 10 ha. Jyrsinturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalt a suolta edellytetään, ett ä - mikäli turve on puhdasta rahkaturvetta, sen maatuneisuuden on oltava yli H4 - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan aluee n vähimmäissyvyytenä on 1,5 metri ä - heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen (H1-3 ) on oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla ) - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yl i 25 ha. Jyrsinturvemenetelmällä kasvuturpeeksi soveltuvalt a suolta edellytetään, ett ä - turve on heikosti maatunutta (H1-3) ja valtaos a acutifolia- tyypin rahkaturvett a - turpeessa ei ole haittaavia määriä lisätekijöit ä (tupasvillaa, leväkköä, varpua, saraa yms. ) - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan aluee n vähimmäissyvyytenä on 1,5 metriä, josta kasvutur - peeksi sopivaa raaka-ainetta vähintään 1 metr i - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yl i 25 ha

- 13-4 TUTKITUT SUO T 1. Haarasuo (kl. 2443 06, x = 7186,2, y = 2550,0) si - jaitsee noin 7 km Revonlandelta koilliseen. Suo rajoittu u hiekkakankaisiin (kuva 2). Suo on tutkittu v. 1976 (Lappalainen ym. 1978) ja tutkimuksia on täydennetty v. 1985. Suon pinta-ala on 584 ha, mistä on yli metrin syvyis - tä aluetta 185 ha, yli 1,5 m :n 32 ha ja yli kanden metrin 4 ha. Tutkimuspisteitä on 2,8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat saraneva ja lyhytkorti - nen neva. Suon itäosassa on runsaasti tupasvillarämettä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 35 %, rämeillä 60 %, korviss a 2 % ja turvekankailla 3 %. Haarasuon turvekerrostuman keskisyvyys on 0,9 m, yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on hiek - kavallien johdosta vaihteleva. Haarasuossa on rahkavaltaisia turpeita 24 % ja saravaltaisia 76 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara - (37 %), sara- (13 %), sararahka-(11 %) ja varpua sisältävä rahkasaraturve (11 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuu s on 4,7, pintakerroksen 2,9 ja pohjakerroksen 5,9. Haarasuolta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteilt ä A 1800 ja A 2500 (taulukko 1). Turpeen tuhkapitoisuus o n keskimäärin 4,7 %. Tuhkapitoisuudet ovat korkeimmat suo n pintaosissa. Turpeen kuiva-ainemäärät ovat kohtalaisia (ka. 97 kg/suo-m³). Haarasuossa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m³) eri sy - vyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 2,22 3,01 5,2 3 Yli 1 m 0,93 1,46 2,3 9 Yli 1,5 m 0,25 0,30 0,5 5 Yli 2 m 0,03 0,05 0,08 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 61 % pohjatur - vetta. Haarasuo kuuluu valtioneuvoston vahvistamaan soiden - suojelun perusohjelmaan (Maa- ja metsätalousministeri ö 1981).

2. Matoneva (k1.2443 05, x = 71745, y = 25583) si - jaitsee noin 7 km Ruukista itään. Suo on tutkittu v. 197 6 (Lappalainen ym. 1978). Syvyystutkimuksia on täydennetty v. 1985. Suo rajoittuu pohjoisessa hiekkavalleihin ja muuall a kumpuilevaan moreenimaastoon (kuva 3). Suo on rikkonaine n ja matala. Suon pinta-ala on 580 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 100 ha, yli 1,5 m :n 47 ha ja yli kahden metrin 1 3 ha. Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpuräme ja tupas - villaräme. Suon itäisen osan keskialueet ovat sararämettä j a pohjoisosat rahkarämettä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 9 % ja rämeillä 91 %. Vedet valuvat ojia myöten Siikajokeen.

Matonevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on tasainen ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (72 %) j a hiekka (23 %). Matonevassa on rahkavaltaisia turpeita 74 % ja sara - valtaisia 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka- (29 %), tupasvillarahka- (11 %) ja sararahkaturve (10 %). Turveker - rostuman keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerroksen 2,9 ja poh - jakerroksen 6,9. Matonevalta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteel - tä A 400 (taulukko 2). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimää - rin 5,8 %. Korkea arvo johtuu lähinnä pintaturpeen suurest a tuhkapitoisuudesta. Kuiva-ainetta suolla on keskimäärin 10 1 kg/suo- m ³. Tehollinen lämpöarvo on 20,9 MJ/kg eli 50 % : n käyttökosteudella 9,2 MJ/kg. Matonevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri sy - vyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,19 2,62 3,8 1 Yli 1 m 0,38 1,04 1,4 2 Yli 1,5 m 0,18 0,67 0,8 5 Yli 2 m 0,06 0,17 0,23 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 73 % pohjatur - vetta. Matonevasta soveltuu turvetuotantoon suon länsiosa n yli 1,5 m syvä alue, jonka pinta-ala on n. 40 ha. Matonevan käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 0,55 milj. suo-m³.

- 18-3. Lehmineva (kl. 2443 04, x = 71604, y = 25558) sijaitsee n. 10 km Paavolasta etelään. Suo on tutkitt u vuonna 1976 (Lappalainen ym. 1976) ja syvyystutkimukset on tehty v. 1986. Suo rajoittuu kumpuilevaan moreenimaastoon. Lehmineva on kantatien n :o 86 itäpuolella (kuva 4). Suon pinta-ala on 260 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 125 ha, yli 1,5 metrin 51 ha ja yli kahden metri n 2 ha. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpu- ja tupasvil - laräme. Suon keskiosassa on pienehkö saraneva- ja suon poh - joisosassa rahkaneva-alue. Tutkimuspisteistä on avosoilla 11 % ja rämeillä 81 %. Vedet valuvat Levanojaa ja Ohtuanojaa pitkin Siikajokeen. Lehminevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,1 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,0m. Suon pohja on tasaine n ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja savi. Lehminevassa on rahkavaltaisia turpeita 49 % ja sara - valtaisia 51 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 18 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara - (22 %) ja sararahkaturpeet (18 %). Suon keskiosassa on

paksuhko heikosti maatunut rahkainen pintaturvekerros, jok a on muodostunut pääasiassa acutifolia-tyypin turpeista. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, pintakerroksen 2, 5 ja pohjakerroksen 7,0 (kuvat 5 ja 6). Liekoja ei ole tavat - tu. Lehminevalta on otettu näytteitä pisteeltä A 300 (tau - lukko 3). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,8 % j a vesipitoisuus 89,5 %. Lehminevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,93 1,86 2,7 9 Yli 1 m 0,53 1,25 1,7 8 Yli 1,5 m 0,30 0,58 0,8 8 Yli 2 m 0,01 0,03 0,04 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 70 % pohjatur - vetta. Lehmineva soveltuu turvetuotantoon. Suosta voidaa n ottaa tuotantoon noin 75 hehtaarin alue, joka on yli 1,5 m : n syvyistä. Suon keskiosissa on n. 20 hehtaarin alueella n. 0,5 m paksu, heikosti maatuneesta acutifolia-tyypin rahka - turpeesta muodostunut turvekerros, joka voidaan tuottaa kas - vuturpeena. Suon käyttökelpoiset polttoturvevarat ovat n. 0,75 milj. suo- m ³ ja kasvuturvevarat n. 0,1 milj. suo- m ³.

4. Karjoneva (kl. 2443 07, x = 71695, y = 25632) sijaitsee noin 5 km Paavolan keskustasta itään Saarikosken tie n pohjoispuolella (kuva 7). Suo on tutkittu vuonna 1975 (Lappalainen ym. 1978) ja tutkimuksia on täydennetty v. 1982. Suo rajoittuu kumpuilevaan moreenimaastoon muuall a paitsi lännessä peltoihin, joiden maalaji on hiesua (kuva 8). Suon pinta-ala on 314 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 175 ha, yli 1,5 m :n 135 ha ja yli kahden metrin 6 2 ha. Tutkimuspisteitä on 2,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksi a 3,3 kpl/10 ha. Karjoneva on kohosuo, jossa keskustan suotyyppeinä ova t rahkaräme ja rahkaneva. Paikoin esiintyy myös lyhytkortista nevaa. Länsireunalla on sararämettä. Muilla reuna-alueill a yleisin suotyyppi on isovarpuräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 13 %, rämeillä 80 %, korvissa 4 % ja turvekankailla 3 %. Vedet valuvat Siikajokeen. Karjonevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,2 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,2 m. Suon pohja on tasaine n ja yleisin pohjamaalaji on hiesu. Karjonevassa on rahkavaltaisia turpeita 47 % ja sara - valtaisia 53 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 50 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 3 2 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuta sisältävä saraturve (1 9 %), tupasvillaa sisältävä rahkaturve (14 %) ja rahkasaratur - ve (10 %). Suolla on paksuhko heikosti maatunut rahkaval - tainen pintaturvekerros (kuvat 9 ja 10). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, pintaker - roksen 3,3 ja pohjakerroksen 5,7. Liekoisuus on alhainen (1, 7 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,6-1,0 m (5,2 %). Karjonevalta on otettu turvenäytteet pisteeltä A 130 0 (taulukko 4). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 3,0 % ja vesipitoisuus on keskimäärin 89,3 %. Karjonevassa turve - määrä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri syvyysalueilla heikosti j a hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti :

H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,08 2,59 3,6 7 Yli 1 m 0,78 2,04 2,8 2 Yli 1,5 m 0,86 2,34 3,2 0 Yli 2 m 0,18 0,51 0,69 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 72 % pohjatur - vetta. Karjoneva soveltuu turvetuotantoon suon itäosassa ole - van lammen lähiympäristöä lukuun ottamatta. Turvetuotantoo n voidaan ottaa pääosin suon yli 1,5 m syvä alue. Tuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on n. 125 ha, josta osa on erillisinä alueina Saarikosken tien eteläpuolella. Suon keskiosass a on n. 40 ha :n alueella keskimäärin 0,45 m paksu heikosti maa - tunut rahkaturvekerros, joka on tuotettava kasvuturpeena enne n polttoturvetuotantoa. Suon käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 1,70 milj. suo- m ³, josta kasvuturvetta on n. 0,15 milj. suo-m³.

5. Pullinneva (kl. 2443 07, x = 71675, y = 25679 ) sijaitsee Mankilan tien eteläpuolella, n. 4 km itään Paavo - lasta. Suo rajoittuu kumpuilevaanmoreenimaastoon. Suon kes - kellä on Pullinjärvi (kuva 11). Suon pinta-ala on 500 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 250 ha, yli 1,5 metrin 135 ha ja yli kahden met - rin 6 ha. Tutkimuspisteitä on 2,5 kpl/10 ha ja syvyysmit - tauksia 5,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat sararäme ja tupasvilla - räme, jotka lähes kaikkialla ovat muuttuma-asteella. Puust o on pääosin keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 14 %, rämeillä 73 % ja korviss a 4 %. Lähes koko suo on ojitettu. Vain suon eteläosissa o n luonnontilaisia alueita. Vedet valuvat puroja pitkin Siikajo - keen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät, sillä Pullinjärv i (49,6 m mpy) on suunnilleen suon pohjan tasolla. Pullinnevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohja on tasainen ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hiekka, jotka täyttävät moreenikumpareiden välisiä painanteitä. Pullinnevassa on rahkavaltaisia turpeita 39 % ja sara - valtaisia 61 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 17 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävie n 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat puhdas rahkasaraturv e (29 %) ja rahkasaraturve, jossa on kortetta lisätekijänä sek ä sararahkaturve (14 %). Pullinnevalla ovat vallitsevina sara - valtaiset turpeet suon pintakerrosta lukuun ottamatta. Kui - tenkin suon keskiosissa ovat yleisiä heikosti maatuneet rahka - valtaiset turpeet (kuvat 12-17). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, pintaker - roksen 3,4 ja pohjakerroksen 6,2. Liekoisuus on koko suoll a erittäin alhainen (0,1 %). Pullinnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteilt ä A 400, A 1000, B 500, C 400 ja C 1000 (taulukko 5). Turpee n tuhkapitoisuus on kohtalaisen korkea (ka. 4,9 %). Erityise n korkea tuhkapitoisuus on suon pohjoisosassa (A 400), joss a tuhkapitoisuus on keskimäärin 7,9 %. Turpeen kuiva-ainemäärä

- 30 - n n suolla muuten hyvä (n. 100 kg/suo- m ³ ), mutta suon keski - osissa (A 1000) se on vain 56 kg/suo- m ³. Teholline lämpöarvo on keskimäärin 20,6 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9, 1 MJ/kg. Suon keskustassa pisteellä (A 1000) lämpöarvot ovat alhaisia (teholl. 17,8-20,2 MJ/kg). Pullinnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,89 3,45 5,3 4 Yli 1 m 1,51 2,20 3,7 1 Yli 1,5 m 1,01 1,31 2,3 2 Yli 2 m 0,06 0,07 0,13 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 59,3 % pohjatur - vetta. Pullinneva soveltuu polttoturvetuotantoon. Tuotantoo n voidaan ottaa 120 ha eli lähes kaikki suon yli 1,5 m syvä t alueet. Tuotantoon sopiva alue on hajanainen. Suon pohjois - osassa turpeen tuhkapitoisuudet ovat paikoin liian korkeit a hyvälle polttoturpeelle ja suon keskiosissa turpeen kuiva - ainemäärät ja lämpöarvot ovat pieniä. Pullinnevan käyttökel - poinen turvemäärä on n. 1,4 milj. suo-m³.

- 35-6. Paloneva (kl. 2434 08, x = 71490, y = 25680) si - jaitsee Ruukin kunnan kaakkoiskulmauksessa. Suo on tutkittu vuonna 1975 (Lappalainen ym. 1978) ja otettu turvetuotantoo n vuonna 1978. Suon pinta-ala on n. 860 ha, josta on yli metrin syvyis - tä aluetta n. 550 ha ja yli kaksi metriä syvää n. 310 ha. 6). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin n. 6 % (taulukk o Palonevan käyttökelpoiset turvevarat ovat olleet enne n turvetuotannon aloittamista n. 7 milj. suo-m³.

- 36-7. Ämmänmäensuo (kl. 2441 11, x = 71706, y = 25377 ) sijaitsee noin 15 km Ruukista länsilounaaseen. Suo rajoit - tuu vaihtelevaan moreenimaastoon, paitsi eteläosassa kapeaan hiekkakaartoon ja hiekkakankaisiin. Suon pohjoisosassa kul - kee rautatie (kuva 18). Suon pinta-ala on 55 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 6 ha ja yli 1,5 metrin 2 ha. Tutkimuspisteitä on 2,0 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,8 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on jäkäläkanervaturvekangas. Suon pohjoisosassa esiintyy puolukka- ja ruohoturvekangasta. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Vedet valuvat metsäojia myö - ten luoteeseen Keropenojaan ja edelleen Pattijokeen. Ämmänmäensuon turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on

- 37 - pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja o n epätasainen. Pohjamaalajina on hiekka. Ämmänmäensuossa on rahkavaltaisia turpeita 89 % ja sara - valtaisia 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturv e (78 %) ja varpua sisältävä sararahkaturve (10 %). Turveker - rostuman keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerroksen 3,8 ja poh - jakerroksen 6,5. Ämmänmäensuossa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,12 0,24 0,3 6 Yli 1 m 0,02 0,06 0,0 8 Yli 1,5 m 0,01 0,03 0,04 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 70 % pohjatur - vetta. Ämmänmäensuo ei matalana sovellu turvetuotantoon.

- 38-8. Sauvolanneva (kl. 2441 11, x = 71715, y = 25390 ) sijaitsee noin 14 km Ruukista länsi-lounaaseen. Suo rajoit - tuu lännessä ja koillisessa hiekkavalleihin, etelässä ja idäs - sä moreenimaastoon (kuva 19). Suon pinta-ala on 160 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 90 ha, yli 1,5 metrin 41 ha ja yli kahden metrin 7 ha. Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksi a 2,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat turvekankaat. Suoll a on vielä paikoin nähtävissä koivulettokorpimuuttumia. Puus - to on pääosin tiheää koivuvaltaista harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on rämeillä 2 %, korvissa 4 %, pelloilla 4 % ja turvekankailla 90 %. Suo on ojitettu kokonaan n. 40 vuott a sitten. Vedet valuvat pohjoiseen, Olkijokeen. Sauvolannevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pintakerrosta 1,0 m ja pohjakerrosta 0,4 m. Suon pohja on hiekkavalleista johtuen epätasainen. Yleisin pohjamaalaj i on hiekka. Paikoin esiintyy pienialaisia hieta-alueita. Hiekan alla on paikoin moreenia. Sauvolannevassa on rahkavaltaisia turpeita 12 %, sara - valtaisia 87 % ja ruskosammalvaltaisia 1 % (kuvat 20-22). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 29 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve 32 %, puu - ainesta sisältävät rahka- ja sararahkaturpeet 26 %. Turpees - sa on runsaasti rautasaostumia, jotka nostavat tuhkapitoisuut - ta. Yleisimmät lisätekijät ovat puu (8 %) ja raate (3 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintaker - roksen 3,5 ja pohjakerroksen 5,6. Sauvolannevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,08 0,65 1,7 3 Yli 1 m 0,88 0,39 1,2 7 Yli 1,5 m 0,48 0,20 0,6 8 Yli 2 m 0,14 0,01 0,15

- 39 - Sauvolanneva ei sovellu turvetuotantoon. Tämä johtuu siitä, että suon syvimmät osat ovat hiekkavallien pirstomia, jolloin pohja on hyvin epätasainen. Lisäksi suolla on run - saasti rautasaostumia, jotka lisäävät huomattavasti turpee n tuhkapitoisuutta ja alentavat vastaavasti lämpöarvoa. Edel - leen suon turve on laadultaan palaturpeena helposti murene - vaa.

- 43-9. Turtaneva (kl. 2441 10, x = 71688, y = 25387) si - jaitsee noin 7 km Ruukista lounaaseen (kuva 23). Suo rajoittuu länsiosassa peltoihin, etelä- sekä pohjoislaidalla itä - länsisuuntaisiin hiekkavalleihin, muualla hiekka- sekä hiek - kamoreenimaastoon. Suon halki kulkee maantie (kuva 22). Suon pinta-ala on 291 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 98 ha, yli 1,5 m :n 22 ha ja yli kahden metrin 2 ha. Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 5, 3 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on suon länsiosissa turvepelto, jonka ympäristö on sararämemuuttumaa. Muuten A-linjasto n alue on pääasiassa tupasvillarämettä, paikoin rahkarämettä. B-linjastolla, suon pohjoisosassa ovat vallitsevina lyhytkor - tinen neva ja lyhytkortinen nevaräme, joka kaakossa muuttu u sararämeeksi tai sararämemuuttumaksi. Tutkimuspisteistä on avosoilla 11 %, rämeillä 88 % ja turvekankailla 1 %. Suost a on ojitettu n. puolet. Vedet valuvat ojia pitkin Ristiojaan, josta edelleen Olkijoen kautta Perämereen. Turtanevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,8 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,3 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on hiekka - valleista johtuen vaihteleva. Turtanevassa on rahkavaltaisia turpeita 49 % ja sara - valtaisia 51 % (kuvat 24 ja 25). Puun jäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 24 %. Yleisimmät turvelajit ova t rahkasaraturve 37 %, puhdas rahkaturve 18 %, sararahkaturv e 16 %, puuta sisältävä rahkasaraturve 12 % ja puuta sisältäv ä sararahkaturve 11 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, pintakerroksen 3,0 ja pohjakerroksen 6,6. Liekoisuu s on alhainen (1,2 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (2,9 %). Turtanevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pisteil - tä A 1000-700 ja B 700 (taulukko 7). Turpeen tuhkapitoisuu s on pisteellä A 1000-700 pieni (ka. 2,3 %) ja pisteellä B 70 0 keskimääräinen (ka. 4,1 %). Kuiva-ainetta on pisteellä A 1000-700 keskimäärin 89 kg/suo- m ³, mutta pisteellä B 700 perä - ti 137 kg/suo-m³. Tehollinen lämpöarvo on keskimäärin

- 44-21,7 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9,6 MJ/kg. Turtanevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,12 1,27 2,3 9 Yli 1 m 0,52 0,74 1,2 6 Yli 1,5 m 0,15 0,22 0,3 7 Yli 2 m 0,02 0,02 0,04 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 59 % pohjatur - vetta. Turtaneva ei sovellu turvetuotantoon. Tämä johtuu sii - tä, että suon yli 1,5 m :n syvyiset alueet ovat pieniä ja ha - jallaan. Suon eteläosissa olevalla n. 15 hehtaarin suuruis - ella alueella (yli 1,5 m :n syvyinen) on taas paksu heikost i maatunut pintarahkaturvekerros, joka estää hyvälaatuisen polt - toturpeen tuottamisen ja kasvuturpeen tuottamiseen jyrsin - turvemenetelmällä alue on liian pieni.

- 48-10. Rinkanneva (kl. 2443 02, x = 71755, y = 25426 ) sijaitsee noin 12 km Ruukin keskustasta länteen. Suo rajoit - tuu hiekkakankaisiin (kuva 27). Suon pinta-ala on 420 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 17 ha. Tutkimuspisteitä on 1,0 kpl/10 ha ja syvyys - mittauksia 1,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pääasiassa varsinaine n sararämemuuttuma, paikoin varputurvekangas ja ruohoturvekan - gas. Puusto on pääosin harvaa tai keskitiheää mäntyvaltaist a harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on rämeillä 77 % j a turvekankailla 23 %. Suoalasta on ojitettu 72 %. Vedet valu - vat Varpuojaa pitkin Siikajokeen. Rinkannevan turvekerrostuman keskisyvyys on vain 0, 5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Tästä

- 50 - on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohj a on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hiet a (15 %). Rinkannevassa on rahkavaltaisia turpeita 19 % ja sara - valtaisia 81 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus 28 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (48 %) ja puuta si - sältävä rahkasaraturve (26 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintaker - roksen 3,3 ja pohjakerroksen 5,7. Rinkannevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,28 0,89 2,1 7 Yli 1 m 0,08 0,13 0,21 Rinkanneva ei mataluudestaan johtuen sovellu turvetuo - tantoon. 11. Nissilänneva (kl. 2443 02, x = 71720, y = 25415 ) sijaitsee noin 11 km Ruukista lounaaseen. Suo rajoittu u moreeni- ja hiekkamaastoon (kuva 28). Suon pinta-ala on 252 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 9 ha. Tutkimuspisteitä on 0,6 kpl/10 ha ja syvyysmit - tauksia 1,5 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararämemuut - tuma ja ruohoturvekangas. Paikoin tavataan myös vanhaa peltoa. Puusto on valtaosin keskitiheää tai tiheää koivuvaltaista har - vennus- tai kasvatusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on rämeill ä 53 %, turvekankailla 33 % ja pelloilla 14 %. Suo on kauttaal - taan ojitettu. Vedet valuvat ojia pitkin suon halki kulkevaa n Olkijokeen ja siitä Perämereen. Nissilännevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 mja pohjakerrosta 0,5 m. Suon pohja on ta - sainen ja pohjamaalajina on hiekka. Nissilännevan turpeet ovat saravaltaisia. Puun

- 52 - jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 15 %. Ylei - simmät turvelajit ovat rahkasaraturve 68 %, kortetta sisältäv ä rahkasaraturve 16 % ja puuta sisältävä rahkasaraturve 14 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0, pintakerrokse n 3,2 ja pohjakerroksen 5,3. Nissilännevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,15 0,69 1,8 4 Yli 1 m 0,05 0,05 0,1 0 Nissilänneva ei matalana sovellu turvetuotantoon. 12. Olkineva (kl. 2443 02, x = 71733, y = 25474) si - jaitsee noin 6 km Ruukista länteen. Suo on syntynyt tasai - seen moreenimaastoon (kuva 29). Suon pinta-ala on 850 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 46 ha. Tutkimuspisteitä on 0,6 kpl/10 ha ja syvyys - mittauksia 1,6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat muuttuneet sararämee t ja tupasvillarämeet. Pohjoisosassa on laajahko alue melk o luonnontilaista tupasvillarämettä sekä hyvin tupasvillaist a sararämettä ja saranevaa. Puusto on pääosin harvaa tai kes - kitiheaäkoivuvaltaistaharvennusmetsikköä. Tutkimuspisteist ä on avosoilla 30 %, rämeillä 58 %, korvissa 10 % ja turvekan - kailla 2 %. Suoalasta on ojitettu 82 %. Olkinevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Tästä on pintakerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on tasainen ja pohjamaalajina on hiekka. Olkinevassa on rahkavaltaisia turpeita 25 % ja saravaltaisia 75 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden koko - naisosuus on 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuta sisäl - tävä rahkasaraturve 40 %, puhdas rahkasaraturve 19 % ja puhdas rahkaturve 15 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8, pintakerroksen 3,0 ja pohjakerroksen 6,2.

- 54 - Olkinevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri sy - vyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 2,45 3,23 5,6 8 Yli 1 m 0,20 0,30 0,5 0 Olkineva on matala, joten se ei sovellu turvetuotantoon. 13. Relletinsuo (kl. 2443 02, x = 71712, y = 25436 ) sijaitsee noin 8 km Ruukin keskustasta länsilounaaseen. Su o rajoittuu etelässä rautatiehen, muualla loivapiirteisiin hiek - kakankaisiin (kuva 30). Pinta-ala on 340 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 2 ha. Tutkimuspisteitä on 3,5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 6,5 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat kangasramemuuttuma, sa - rarämemuuttuma,lyhytkorsinevaräme,pallosararämejalyhytkor - tinen neva. Puusto on pääosin keskitiheää tai harvaa mänty - ja koivutaimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 23 %, rä - meillä 69 %, korvissa 4 % ja turvekankailla 4 %. Suo on oji - tettu n. 20 vuotta sitten eteläreunan eräitä alueita lukuu n ottamatta. Vedet valuvat ojia myöten Olkijokeen. Relletinsuon turvekerrostuman keskisyvyys on 0,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,1 m. Tästä on pintakerrosta 0,1 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on tasainen ja pohjamaalajina on hiekka. Suon syvemmissä osis - sa hiekan päällä on hieman hiesua. Relletinsuossa on rahkavaltaisia turpeita 24 % ja sa - ravaltaisia 76 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden ko - konaisosuus on 65 %. Yleisimmät turvelajit ovat puuta si - sältävä rahkasaraturve 39 %, kortetta sisältävä rahkasaraturv e 12 %, rahkasaraturve 19 % ja puhdas rahkaturve 11 %. Turve - kerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9, pintakerroksen 3,4 j a pohjakerroksen 6,9. Relletinsuon kokonaisturvemäärä on 0,3 milj. suo- m ³. Relletinsuo on matala, eikä näin ollen sovellu turve - tuotantoon.

- 56-14. Olkineva (kl. 2443 01, x = 71687, y = 25439) si - jaitsee noin 11 km Ruukista lounaaseen (kuva 31). Suo rajoit - tuu eteläosassa kapeisiin hiekkakaartoihin ja pohjoisosass a hiekkakankaisiin. Suon etelä- ja pohjoislaidalla on maanti e (kuva 32). Suon pinta-ala on 768 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 77 ha, yli 1,5 m :n 40 ha ja yli kahden metrin 12 ha. Tutkimuspisteitä on 1,1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1, 8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon itäosissa sararä - memuuttuma, keskiosissa ruohoturvekangas ja länsiosissa pel - lot. Puusto on pääosin keskitiheää tai tiheää koivuvaltaist a harvennusmetsikköä tai taimistoa. Tutkimuspisteistä on avo - soilla 3 %, rämeillä 40 %, turvekankailla 23 % ja pelloill a 34 %. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Vedet valuva t länsiosasta metsäojia myöten Olkijokeen ja sitä pitkin edel - leen Perämereen. Suon itäosasta vedet laskevat metsäoji a myöten Vuolunojaan ja sitä pitkin Siikajokeen. Olkinevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on länsiosassa vaihteleva ja itäosassa tasainen. Yleisin pohja - maalaji on hiekka. Olkinevassa on rahkavaltaisia turpeita 44 % ja sara - valtaisia 56 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturv e 50 %, sararahkaturve 28 % ja puhdas rahkaturve 12 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, pintaker - roksen 3,8 ja pohjakerroksen 6,0. Olkinevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,25 2,84 4,0 9 Yli 1 m 0,42 0,77 1,1 9 Yli 1,5 m 0,26 0,50 0,7 6 Yli 2 m 0,13 0,15 0,28 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 64 % pohjatur - vetta.

- 59 - Olkinevan länsiosassa on kaksi yli 1,5 m :n syvyist ä aluetta (n. 15 ja 25 ha), jotka soveltuvat polttoturvetuo - tantoon. Tuotantoon soveltuva alue on osittain peltoa, jote n tuhkamäärityksiä on ennen tuotannon aloittamista tehtävä li - sää. Turpeen alla on hiekkavalleja, joten myös syvyyssuh - teita on tarkennettava. Suon käyttökelpoiset turvevarat ova t n. 0,55 milj. suo-m³. 15. Meteliaro (kl. 2441 10, x = 71668, y = 25385 ) sijaitsee noin 16 km Ruukista lounaaseen (kuva 23). Suo ra - joittuu hiekka- sekä moreenimaastoon (kuva 33). Suon pinta-ala on 124 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 20 ha, yli 1,5 m :n 12 ha ja yli kahden metrin 4 ha. Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 2, 4 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon eteläosassa pää - asiassa sararämemuuttuma ja pohjoisosassa rimpineva sekä lai - teilla ojitettu tai luonnontilainen tupasvillaräme. Puusto on pääosin harvaa kitukasvuista männikköä. Tutkimuspisteist ä on avosoilla 30 % ja rämeillä 70 %. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu. Meteliaron turvekerrostuman keskisyvyys on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,9 m ja pohjakerrosta 0,7 m. Suon pohja on vaihte - leva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja hiesu. Meteliarossa on rahkavaltaisia turpeita 15 % ja sara - valtaisia 85 % (kuvat 34 ja 35). Puun jäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 17 %. Yleisimmät turvelajit ova t rahkasaraturve 63 %, puuta sisältävä rahkasaraturve 14 % j a puhdas rahkaturve 10 %. Puu ja korte ovat yleisimmät lisä - tekijät. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1, pintaker - roksen 3,1 ja pohjakerroksen 5,6. Liekoisuus on alhaine n (1,4 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (3,3 %). Meteliarossa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti :

- 60 - H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,56 0,35 0,9 1 Yli 1 m 0,19 0,14 0,3 3 Yli 1,5 m 0,12 0,11 0,2 3 Yli 2 m 0,04 0,06 0,10 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 42 % pohjatur - vetta. Suolla on n. 10 ha yhtenäinen yli 1,5 m syvyinen alue, joka ei kuitenkaan sovellu palaturvetuotantoon saravaltais - ten heikosti maatuneiden turpeidensa takia.

- 63-16. Kippakengänneva (kl. 2441 10, x = 71657, y = 25394) sijaitsee noin 10 km Ruukista lounaaseen (kuva 23). Suo rajoittuu länsilaidalla ajokuntoiseen metsäautotiehen, muutoin hiekkamoreenialueisiin (kuva 36). Suon pinta-ala on 79 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 29 ha, yli 1,5 m :n 19 ha ja yli kahden metrin 15 ha. Tutkimuspisteitä on 3,2 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 4, 6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat koillisosassa rahkaräm e ja rahkaneva, muualla varsinainen sararämemuuttuma. Puust o on pääosin keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsikköä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 8 % ja rämeillä 92 %. Suo o n lähes kauttaaltaan ojitettu. Vedet valuvat ojia pitkin Lat - valampeen, josta edelleen Latvaojan kautta Haapajärven teko - järveen ja siitä edelleen Perämereen. Kuivatusmahdollisuu - det ovat hyvät Latvalampeen. Kippakengännevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1, 0 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m. Täst ä on pintakerrosta 1,1 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suon pohj a on vaihteleva ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hiesu ja hieta. Kippakengännevassa on rahkavaltaisia turpeita 20 %, saravaltaisia 79 % ja ruskosammalvaltaisia 1 % (kuvat 37 j a 38). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve 56 %, puut a sisältävä rahkasaraturve 14 % ja puhdas rahkaturve 14 %. Puu ja korte ovat yleisimmät lisätekijät. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintaker - roksen 3,1 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoisuus on alhaine n (1,8 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (3, 9 %). Kippakengännevalta on tilavuustarkat näytteet pisteel - tä A 200 (taulukko 8). Turpeen tuhkapitoisuus on keskimää - rin 4,8 %. Kuiva-ainemäärä on keskimäärin 101 kg/suo- m ³. Tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,6 MJ/kg eli 50 % : n käyttökosteudella 9,6 MJ/kg. Kippakengännevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ )

- 65 - eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,50 0,32 0,8 2 Yli 1 m 0,32 0,25 0,5 7 Yli 1,5 m 0,24 0,19 0,4 3 Yli 2 m 0,21 0,17 0,38 % poh- Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 44 jaturvetta. Kippakengänneva soveltuu lisäalueena turvetuotantoon, mikäli sen läheisyydessä oleva Valkeisenneva otetaan turve - tuotantoon. Suon turpeet ovat heikosti maatuneina ja saravaltaisina parhaiten tuotettavissa jyrsinturvemenetelmällä. Kippakengännevan käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 0,35 milj. suo-m³.

- 68-17. Valkeisneva (kl. 2443 01, x = 71656, y = 25404 ) sijaitsee noin 15 km Ruukista lounaaseen (kuva 39). Suo ra - joittuu pääosin kapeisiin hiekkaharjanteisiin, joiden väli t ovat soistuneet. Koillisessa suo rajoittuu Valkeisjärvii n ja laajaan harjuselänteeseen, itäpäässä Vuolunojaan. Suo n länsipuolella on metsäautotie (kuva 40). Suon pinta-ala on 270 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 164 ha, yli 1,5 m :n 116 ha ja yli kahden metrin 5 0 ha. Tutkimuspisteitä on 2,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 6, 0 kpl/10 ha. Suon keski- ja luoteisosassa on keidassuota ja muuall a aapasuota. Vallitsevana suotyyppinä on keidassuoalueella sil - mäkeneva. Sitä ympäröivät pohjoisessa ja lännessä rimpinevat. Suon itäosassa on laajoja sararämeitä ja saranevoja sekä pai - koin myös rahkarämeitä. Puusto on pääosin harvaa kitukasvuist a mäntyä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 42 %, rämeillä 57 % ja korvissa 1 %. Suo on ojittamaton. Vedet valuvat itää n Vuolunojaan osin Valkeisjärven kautta. Vuolunoja laskee Siika - jokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät Valkeisjärvee n tai Vuolunojaan. Valkeisnevan turvekerrostuman keskisyvyys on 1,3 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pintakerrosta 0,9 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on vaihteleva ja pohjamaalajina on hiekka. Valkeisnevassa on rahkavaltaisia turpeita 61 % ja sa - ravaltaisia 39 % (kuvat 41-44). Puun jäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 30 % ja tupasvillan jäännöksi ä sisältävien 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat puhdas rahka - turve 21 %, rahkasaraturve 12 % ja puuta sisältävä rahkasara - turve 11 %. Yleisimmät lisätekijät turpeessa ovat tupasvilla, varpu, puu ja korte. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerrok - sen 3,3 ja pohjakerroksen 6,1. Liekoisuus on koko suoll a erittäin alhainen (0,1 %). Valkeisnevalta otettiin tilavuustarkat näytteet pis - teiltä A 200, A 900 ja A 1500 (taulukko 9). Turpeen tuhka - pitoisuus on pieni (ka. 1,7 %). Turpeessa on kuiva-ainett a keskimäärin 108 kg/suo-m³. Tehollinen lämpöarvo on keskimää - rin 21,3 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudella 9,4 MJ/kg.

- 73 - Valkeisnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-0 Koko suo 1,75 1,68 3,4 3 Yli 1 m 1,50 1,32 2,8 2 Yli 1,5 m 1,24 1,00 2,2 4 Yli 2 m 0,62 0,50 1,12 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 47 % pohjatur - vetta. Valkeisneva soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metrisel - tä osaltaan lukuun ottamatta Valkeisjärven ja Pieni Valkeise n ranta-aluetta. Turvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-al a on n. 100 ha. Suon länsi- ja keskiosissa on vaihtelevan pak - suinen heikosti maatunut rahkaturvekerros, joka on haittan a polttoturvetuotannolle. Pintarahka sopii vain osittain kas - vuturvetuotantoon. Kasvuturpeen raaka-aineeksi sopiva turv e on suolla laikuttain hajallaan ja muodostunut palustria- j a acutifolia-tyypin rahkasammalista. Valkeisnevan käyttökelpoi - set turvevarat ovat n. 1,2 milj. suo- m ³. Tästä on kasvuturvet - ta n. 0,2 milj. suo- m ³ ja polttoturvetta n. 1,0 milj.suo- m ³.

- 75-18. Varesneva (kl. 2443 01, x = 71670, y = 25424 ) sijaitsee noin 12 km Ruukin keskustasta lounaaseen (kuva 31). Suo rajoittuu hiekkakankaisiin. Suon pohjoispuolella on maan - tie (kuva 45). Pinta-ala on 212 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluet - ta 72 ha, yli 1,5 m :n 29 ha ja yli kahden metrin 5 ha. Tutki - muspisteitä on 2,1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 4,1 kpl/1 0 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme - ja ruohoinen sararämemuuttuma, ruohoturvekangas, rimpinev a ja tupasvillaräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 2 %, rämeillä 73 % ja turvekankailla 25 %. Suoalasta on ojitettu noin puolet. Suon keskiosa on ojittamaton. Vedet valuva t Varesnevan ja Läpisaarenkanavan kautta Vuoluanojaan ja siit ä edelleen Tuomiojan ja Ohtuanojan kautta Siikajokeen. Kuiva - tusmahdollisuudet ovat hyvät Vuoluanojaanja Kampurankanavaan. Varesnevan turvekerrostuman keskisyvyys on 0,8 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,9 m ja pohjakerrosta 0,5 m. Suon pohja on vaihte - leva. Pohjamaalajina on hiekka. Varesnevassa on rahkavaltaisia turpeita 21 %, saraval - taisia 78 % ja ruskosammalvaltaisia turpeita 1 % (kuva 46). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve 32 % ja puuta si - sältävä rahkasaraturve 31 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, pintakerroksen 3,2 ja pohjakerroksen 6,3. Varesnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo- m ³ ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraa - vasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,07 0,72 1,7 9 Yli 1 m 0,66 0,37 1,0 3 Yli 1,5 m 0,35 0,17 0,5 2 Yli 2 m 0,10 0,01 0,11 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 36 % pohjatur - vetta. Varesneva ei sovellu turvetuotantoon, sillä suon yl i 1,5 metriä syvällä alueella on paksu heikosti maatunut rahkaturvekerros, ja lisäksi suo on hiekkavallien pirstoma.

- 78-19. Kampuraneva (kl. 2443 01, x = 71676, y = 25436 ) sijaitsee noin 12 km Ruukin keskustasta lounaaseen (kuva 31). Suo rajoittuu hiekkakankaisiin (kuva 47). Suon pinta-ala on 113 ha. Yli metrin syvyistä aluett a ei ole tavattu. Tutkimuspisteitä on 1,2 kpl/10 ha ja syvyys - mittauksia 1,9 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat pohjoisosassa pääosi n ruohoinen sararämemuuttuma, etelässä paikoin varsinaine n sararämemuuttuma ja ruohoturvekangas. Puusto on pääosin kes - kitiheää tai tiheää koivu- ja mäntyvaltaista harvennusmetsik - köä. Tutkimuspisteistä on rämeillä 36 % ja turvekankaill a 64 %. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Kampuranevan turveker - rostuman keskisyvyys on 0,5 m. Suon pohja on tasainen j a pohjamaalajina on hiekka. Kampuranevan turpeet ovat saravaltaisia. Yleisimmä t turvelajit ovat puuta sisältävä rahkasaraturve 50 % ja rahka - saraturve 46 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, pintakerrok - sen 3,7 ja pohjakerroksen 5,5. Kampuranevassa on turvetta 0,59 milj. suo- m ³. Mataluu - tensa vuoksi se ei sovellu turvetuotantoon. 20. Taarinneva (kl. 2443 01, x = 71643, y = 25421 ) sijaitsee noin 14 km Ruukin keskustasta lounaaseen. Suo ra - joittuu joka puolella kapeisiin hiekkankankaisiin (kuva 48). Suon etelä- ja pohjoispuolella on metsäautotie. Suon pinta-ala on 257 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 56 ha, yli 1,5 m :n 25 ha ja yli kahden metrin 4 ha. Tutkimuspisteitä on 2,1 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 2, 4 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat etelässä yleensä karu t rämeet ja nevat (lyhytkortinen neva, tupasvillaräme, silmdke - neva ja keidasräme), muualla lähinnä saraneva ja sararäme. Kaartojen ympärillä on korpia. Puusto on pääosin harvaa män - tytaimistoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 27 %, rämeill ä 71 % ja korvissa 2 %. Suosta on ojitettu länsi- ja itäpäätä.