KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 7

Turvetutkimusraportti Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT Osa 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Geologian tutkimuskeskus Espoo 2005

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 362 GEOLOGICAL SURVEY OF FILAD Report of Peat Investigation 362 Ari Luukkanen KIURUVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT OSA 7 Abstract: The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi Part 7 Espoo 2005 1

Ari Luukkanen Luukkanen Ari 2005. Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 362, 44 sivua, 34 kuvaa, 3 taulukkoa ja 4 liitettä. Geologian tutkimuskeskus tutki vuosina 2002 ja 2003 Kiuruveden kunnan alueella 13 suota yhteispinta-alaltaan 2007 ha. Tämä on noin 8 % kunnan koko suoalasta. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 16,85 milj. suo-m 3. Soiden keskisyvyys on 0,9 m, josta heikosti maatuneen rahkaturpeen osuus on 0,2 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 4,1. Yli kaksi metriä syvän alueen pinta-ala on 106 ha ja turvemäärä 2,85 milj. suo-m 3. Turpeista on saravaltaisia 73 % ja rahkavaltaisia 27 %. Luonnontilaisen suon osuus on 2 % suotyyppihavainnoista pinta-alalla painotettuna. Rämeitten osuus on 42 % ja turvekankaiden 38 % suotyyppihavainnoista. Turvetuotantoon soveltuvan turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % kuivapainosta ja vesipitoisuus 88,6 % märkäpainosta. Turpeen kuivaaineen määrä on 99 kg/m 3 ja rikkipitoisuus 0,19 % kuivapainosta. Energiaturpeeksi soveltuvan kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,2 MJ/kg. Tutkituista soista 11 soveltuu energiaturvekäyttöön. Energiaturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 295 ha. Käyttökelpoiset turvevarat tällä alueella ovat 4,58 milj. suo-m 3 ja energiasisältö 50 %:n käyttökosteudessa 2,19 milj. MWh. Kuudella suolla on tuotantoon soveltuvaa, heikosti maatunutta rahkaturvetta. Tätä turvetta on 60 ha:n alueella 0,46 milj. suom 3. Avainsanat: suo, turvevarat, energiaturve, Kiuruvesi Ari Luukkanen Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70 211 KUOPIO sähköposti: ari.luukkanen@gtk.fi ISB 951-690-933-7 ISS 1235-9440 2

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 Luukkanen Ari 2005. Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7. The peatlands and peat reserves of Kiuruvesi, Part 7. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 362, 44 pages, 34 figures, 3 tables and 4 appendices. The Geological Survey of Finland studied peat reserves in the municipality of Kiuruvesi in 2002 and 2003. Thirteen mires and bogs covering 2007 hectares were studied. This is about 8 % of the total peatland area in Kiuruvesi. The mires studied contain a total of 16,85 million m 3 of peat in situ. The mean thickness of peat is 0,9 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surface layer which averages 0,2 m in thickness. The mean humification degree of peat is 4,1. The area deeper than two meters covers 106 hectares and contains a total of 2,85 million m 3 peat in situ. Seventythree per cent of the peat is Carex predominant and twentyseven % Sphagnum predominant. Virgin peatland covers 2 % of the total peatland area. Pine bogs cover fourtytwo and drained peatland thirtyeight per cent of the surveyed peatland area. The average ash content of peat is 3,9 % of dry weight. The water content of peat is 88,6 % of wet weight. The average dry bulk density of energy peat is 99 kg per m 3 in situ and sulfur content 0,19 % of dry weight. The average effective caloric value of dry energy peat is 21,2 MJ/kg. Eleven of the investigated mires are suitable for energy peat production. The total area suitable for energy peat production is 295 hectares. The amount of mineable energy peat is 4,58 million m 3 in situ. The energy content at 50 % moisture content is 2,19 million MWh. Six bogs covered 60 hectares have mineable and weakly decomposed surface peat layer. The amount of that peat is 0,46 million m 3 in situ. Key words: mire, bog, peat reserves, energy peat, Kiuruvesi Ari Luukkanen Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI 70 211 KUOPIO FILAD E-mail: ari.luukkanen@gtk.fi 3

Ari Luukkanen 4

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 SISÄLLYSLUETTELO JOHDATO... 7 TUTKIMUSMEETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 7 AIEISTO KÄSITTELY JA TULOSTEET... 11 ARVIOITIPERUSTEET... 11 TUTKITUT SUOT... 12 167. Hanhisuo... 12 168. Haarasuo... 14 169. Puolivälinsuo... 15 170. Peräsuo... 16 171. Pyöreäsuo... 19 172. Mäntysuo... 21 173. Alussuo... 22 174. Suurisuo... 23 175. Turvepehkusuo... 26 176. Palosuo... 27 177. Sarvelankorpi-Ruokosuo... 30 178. Luupujoenniitty... 31 179. Vetosuo... 32 TULOSTE TARKASTELUA... 34 Soiden käyttömahdollisuudet turvetuotannossa... 34 Soidensuojelu... 35 YHTEEVETO KIURUVEDE SOISTA... 35 Maaperä ja soistuminen... 35 Suoyhdistymät ja suotyypit... 37 Turvekerrostumat... 38 Turpeen fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia... 38 Turvetuotanto Kiuruvedellä... 39 KIITOKSET... 39 KIRJALLISUUTTA... 39 LIITTEET 5

Ari Luukkanen Kiuruvedellä vuonna 2003 tutkitut suot 04.564 04.542 06 09 04.541 02 05 08 11 3324 01 04 07 10 03 06 09 12 02 14.757 14.756 14.755 14.758 04.566 54.053 04.565 14.759 04.557 04.555 04.562 04.556 04.563 04.561 04.552 04.551 04.573 177 173 168 04.544 04.574 176 04.532 175 04.572 04.575 170 179 169 172 04.576 Ñ Kiuruvesi 174 178 04.523 04.571 04.528 05 08 11 04.527 171 Tutkitut suot 14.753 04.554 Suot 04.553 167 Pellot 3321 10 3323 01 14.743 04 07 Järvet 10 04.561 Valuma-alue 0 10km Joet Tiet 3314 06 09 Rautatie 167. Hanhisuo 168. Haarasuo 169. Puolivälinsuo 170. Peräsuo 171. Pyöreäsuo 172. Mäntysuo 173. Alussuo 174. Suurisuo 175. Turvepehkusuo 176. Palosuo 177. Sarvelankorpi-Ruokosuo 178. Luupujoenniitty. 179. Vetosuo 8

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 A0 3.6 164.6 13 / 23 3.3 20 324.2 1-120m 3 / 5 1 / 6 3 / 42-250m 4.0 1 / 30 4.8 24 2 / 14-300m A200+30m 48 52 1 / 48 43 48 1 / 33 10 4.3 4.5 10 1 / 38 2 / 50 1 / 43 44 4.3 3.5 4.0-265m A400+180m 4.4 1 / 30 3.6 3.3 0 / 43 45 4.3 1 / 33 3.7 3.7 48 39 1 / 44 28 46 3.9 0 / 26 4 0 / 40 47 A600+150m 47 12 10 A800+100m 1 / 6 33.6 1 / 14 19 4.6 2 / 19 6.3 0 / 9 3 A1150m MÄTYSUO, kl. 3323 12, Kiuruvesi Turpeen paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m yli 4m Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus (dm) Turvekerrostuman paksuus (dm) 6.4 2/17 15 0 100 200 300 400 500m Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Merkkien selite liitteessä 2. 9

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 A0 3.6 164.6 13 / 23 3.3 20 324.2 1-120m 3 / 5 1 / 6 3 / 42-250m 4.0 1 / 30 4.8 24 2 / 14-300m A200+30m 48 52 1 / 48 43 48 1 / 33 10 4.3 4.5 10 1 / 38 2 / 50 1 / 43 44 4.3 3.5 4.0-265m A400+180m 4.4 1 / 30 3.6 3.3 0 / 43 45 4.3 1 / 33 3.7 3.7 48 39 1 / 44 28 46 3.9 0 / 26 4 0 / 40 47 A600+150m 47 12 10 A800+100m 1 / 6 33.6 1 / 14 19 4.6 2 / 19 6.3 0 / 9 3 A1150m MÄTYSUO, 22361, kl. 3323 12, Kiuruvesi Turpeen paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m 3-4m yli 4m Keskimäärinen maatuneisuus Heikosti maatuneen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus (dm) Turvekerrostuman paksuus (dm) 6.4 2/17 15 0 100 200 300 400 500m Kuva 2. Esimerkki suokartasta. Merkkien selite liitteessä 2. 9

Ari Luukkanen Kuva 3. Esimerkki maatuneisuus- ja turvelajiprofiileista. Merkkien selite liitteessä 2. 10

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 määritettiin lisäksi kuiva-aineen määrä (kg/suom 3 ). Samalla analysoitiin, osasta näytteistä rikkipitoisuus rikkianalysaattorilla (810L) ja hiili- sekä typpipitoisuus hiili-typpi- analysaattorilla (820L). Osasta näytteitä analysoitiin ryhmä alkuaineita (menetelmänä 503P = monialkuainemääritys ICP- AES- tekniikalla) kuningasvesiuutolla + 90 o C:ssa. Analysoidut alkuaineet olivat: Al, As, B, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, K, La, Mg, Mn, Mo, a, i, P, Pb, S, Sb, Sn, Sr, Ti, V, ja Zn. AIEISTO KÄSITTELY JA TULOSTEET Tutkimusaineisto on tallennettu GTK:n turvetietokantaan. Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden osuudet on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäen (Hänninen ym. 1983). Siinä jokaisen suokartalle piirretyn kahden vierekkäisen syvyyskäyrän tai syvyyskäyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyysvyöhykkeensä. Jokaiselta syvyysvyöhykkeeltä lasketaan erikseen turvemäärä, ja nämä yhdistämällä saadaan suon kokonaisturvemäärä. Maatuneisuudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turvemäärillä painottaen. Lieko-osumat on muutettu kantopitoisuusprosenteiksi turvemäärästä erikseen 0 1 ja 1 2 metrin välisissä syvyyskerroksissa. Jokaisesta suosta on tässä raportissa olevan suppean kuvauksen lisäksi laadittu yksityiskohtainen tutkimusselostus, suokartta ja poikkileikkauskuvia. Suokartassa on tutkimus- ja syvyysmittauspisteet, pistekohtaiset turvepaksuudet sekä turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Kartassa on lisäksi turvekerrostuman paksuutta osoittavat syvyyskäyrät (kuva 2). Poikkileikkauskuvilla selvennetään turvekerrostuman rakennetta. Kuvista käy ilmi turvelajit, turpeen maatuneisuus, pohjamaalajit, suotyypit ja lieko-osumat (kuva 3). Edellä mainittujen perustulostusten lisäksi GTK:n turvetutkimusaineistosta on saatavissa atktulosteita tasokarttoina ja listauksina esimerkiksi suotyypeistä, liekoisuudesta, suon pinnan ja pohjan korkeudesta, liejuista sekä pohjamaalajeista. Samaan karttaan, yhdelle tutkimuspisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi eri tietoa. ARVIOITIPERUSTEET Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelajit, turpeen maatuneisuus sekä turpeen muut fysikaaliset ja tietyt kemialliset ominaisuudet ja kuivatettavuus ovat tärkeimpiä tekijöitä arvioitaessa suon soveltuvuutta energiaturvetuotantoon. Rahkaturve soveltuu energiaturpeeksi, jos sen maatumisaste on vähintään H 5. Saraturve soveltuu energiakäyttöön heikomminkin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturvekerroksen paksuus on yli 0,6 m se soveltuu käytettäväksi ympäristöturpeena. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H 1-4 ) rahkavaltaista turvetta. Ohut, heikosti maatunut pintarahkakerros on luokiteltu energiaturpeeksi, koska se kunnostusvaiheessa sekoittuu alla olevaan maatuneempaan rahkaturpeeseen tai saraturpeeseen ja voidaan siten tuottaa energiaturpeena. Turpeiden ja soiden käyttökelpoisuutta arvioitaessa on käytetty Turveteollisuusliiton laadunmäärittelyohjetta. Tuhka- ja rikkipitoisuuden osalta on sovellettu jyrsin- ja palapolttoturpeille asetettuja laatuvaatimuksia (liite 3). Tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä on pidetty 1,5 metriä. Parantuneen tuotantotekniikan ansiosta tuotetaan nykyisin tätä matalampiakin alueita. Tuotantoon soveltuvalle alueelle ei ole asetettu vähimmäiskokoa vaan pienetkin alueet on huomioitu. Käyttökelpoisen energiaturpeen määrää laskettaessa on keskisyvyydestä vähennetty 0,3 0,5 m, mikä vastaa tuotannon jälkeen suon pohjalle jäävää turvekerrosta. Soiden käyttömuotoja arvioitaessa on myös otettu huomioon soiden sijainti vesistöjen suhteen sekä luonnonsuojelulliset näkökohdat. Soiden omistussuhteita ei ole selvitetty. 11

Ari Luukkanen TUTKITUT SUOT 167. Hanhisuo Hanhisuo (kl. 3323 07) sijaitsee 18 km Kiuruveden keskustasta kaakkoon. Suon länsipuolella on jyrkkäpiirteinen Soikkokangas ja muualla vaihtelevapiirteistä moreenimaastoa. Iso Hanhilampi on suon koillisnurkalla ja Pieni Hanhilampi itälaidalla. Suon korkeus merenpinnasta on 126 129 m ja pinta viettää etelä-, keski- ja pohjoisosistaan koilliseen. Kaakkoisosassa vietto on itään ja itäkaakkoon. Suon pohjois- ja keskiosien vedet laskevat ojia pitkin pohjoiskoilliseen Iso Hanhilampeen (125,3 m mpy). Itäosan vedet laskevat ojia pitkin itään Pieni Hanhilampeen (124,5 m mpy). Suon kaakkoisosan vedet laskevat ojia pitkin itäkaakkoon Hanhipuroon, jonne myös suon muiden osien vedet päätyvät. Hanhipuro yhtyy Kuivionkanavaan. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Iso Hanhilammen läheisyys vaikeuttaa suon pohjoisosan kuivatusta. Hanhisuo kuuluu Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.55) ja siinä lähemmin itse Sulkavanjärven vesistöalueeseen (4.554). Tutkimuspistetiheys on 7,3 kpl/10 ha (kuva 4). Suon pinta-ala on 52 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 30 ha, yli 1,5 m:n aluetta 24 ha ja yli kahden metrin aluetta 14 ha. 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Hanhisuolla. 12

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 Tutkimuspisteistä on runsas puolet rämeellä. Turvekankaan osuus on 36 % ja korven 8 %. Tupasvillarämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja keskiosissa. Suon keskiosassa on myös varsinaisen sararämeen muuttumaa. Puolukkaturvekangasta (kuva 5) on laajalla alueella suon pohjois-, itä- ja kaakkoisosissa. Kuva 5. Puolukkaturvekangasta Hanhisuon kaakkoisosassa. Rahkasammal on lähes tyystiin hävinnyt ojituksen vaikutuksesta. Rämevarvut ovat vallanneet alaa. Kuvanottopaikalla on turvetta 2,9 m (kuva Kalle Husso). Turve on saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen osuus on 20 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 39 %, tupasvillarahkasaraturve (ErSC-t) 17 % ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t) 11 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 32 %, puun jäännöksiä sisältävien 16 % ja varpuainesta sisältävien 13 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,5. Liekoja on runsaasti syvyysvälillä 0,6 1,0 m. Suon pohja on syvimmissä altaissa hiesua ja savea sekä matalilla reunaalueilla moreenia. Järvimutaa on suon keskiosassa runsaan 10 ha:n alueella paksuimmillaan 2,7 metriä. Järvimudan alla on vajaa puoli metriä detritusliejua tai savensekaista liejua. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu kahdesta kohtaa tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,9 %. Rikkipitoisuus on normaali, keskimäärin 0,20 %. Turpeen kuiva-aineen määrä on muuttuma-vaiheessa olevalle suotyypille alhainen, keskimäärin 77 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on normaali, keskimäärin 21,0 MJ/kg. Hanhisuon pintaturpeessa ovat lyijy (Pb) ja sinkki (Zn) lievästi koholla. Muiden alkuaineiden pitoisuudet ovat normaaleja (Virtanen ja Herranen 1986). Hanhisuolla on 4 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin 24 000 suo-m 3. Lisäksi suolla on 26 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0, 50 milj. suo-m 3. Turpeen alla on paksulti järvimutaa ja liejua, mikä hankaloittaa tuotantoa sateisina aikoina. 13

Ari Luukkanen 168. Haarasuo Haarasuo (kl. 3324 10) sijaitsee 17 km Kiuruveden keskustasta koilliseen. Suon länsi- ja itälaidalla on kapeahko harjujakso. Etelässä on vaihtelevapiirteistä moreenimaastoa. Suon korkeus merenpinnasta on 158 168 m ja pinta viettää eteläkaakkoon. Vedet laskevat, suon pohjoisosasta lähtevää lähdepuroa ja ojia pitkin kaakkoon Kuvajapuroon, jota pitkin koilliseen Jolkanlampeen (110,5 m mpy). Jolkanlammesta vedet virtaavat edelleen koilliseen Kulvepuroon ja eteläkaakkoon laskevaan Murennusjokeen. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Haarasuo kuuluu Salahmijärven vesistöalueeseen (4.54) ja siinä lähemmin Kulvepuron vesistöalueeseen (4.544). Tutkimuspistetiheys on 5,6 kpl/10 ha (kuva 6). Suon pinta-ala on 62 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 11 ha, yli 1,5 m:n aluetta 3 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Haarasuolla. Tutkimuspisteistä on yli puolet turvekankaalla ja 40 % rämeellä. Korven osuus on 3 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on 50 % havainnoista. Tupasvillarämeen muuttumaa on runsaasti suon keski- ja pohjoisosissa. Suon keskiosassa on rahkarämeen ojikkoa ja muuttumaa. Turve on lähes kokonaan rahkavaltaista. Saravaltaisen turpeen osuus on vain 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat puusararahkaturve (LCS-t) 28 %, tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 18 %, varputupasvillarahkaturve (ErS-t) 16 % ja tupasvillarahkaturve (ErS-t) 11 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 53 %, puun jäännöksiä sisältävien 40 % ja varpuainesta sisältävien 27 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 6,6. Koko suossa on liekoja erittäin vähän. Suon pohja on pääosin hiekkaa. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,6 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 92 kg/m 3. Energiatuotantoon soveltuvan turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 97 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,4 MJ/kg. Haarasuon alkuainepitoisuuksista pintaturpeen (ErS- t) lyijy (32,1 mg/kg) ja pohjaturpeen (LCS-t) 14

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 rikki (0,47 %) ovat lievästi koholla. Muut pitoisuudet ovat normaaleja (Virtanen ja Herranen 1986). Haarasuon pinnalla on 6 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin 42 000 suo-m 3. Tämän alla on lisäksi 6 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,05 milj. suo-m 3. 169. Puolivälinsuo Puolivälinsuo (kl. 3323 12) sijaitsee 12 km Kiuruveden keskustasta koilliseen. Suon ympäristö on loivapiirteistä ja soistuvaa moreenimaastoa. Suon korkeus merenpinnasta on noin 142 146 m ja pinta viettää sekä koilliseen että etelään. Suon keski- ja pohjoisosien vedet laskevat ojia pitkin koilliseen Suojokeen, jota pitkin luoteeseen Yläjärveen (127 m mpy). Eteläosan vedet laskevat ojia pitkin etelälounaaseen Luupujokeen, jota pitkin edelleen etelään Kiuruveteen. Suon lounais- ja luoteisosien vedet laskevat myös Luupujokeen. Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Puolivälinsuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57). Siinä suon pohjois- ja keskiosat kuuluvat lähemmin Suojoen vesistöalueeseen (4.575) ja eteläosa Luupujoen alaosan alueeseen (4.571). Suon lounais- ja luoteisosat kuuluvat Luupuveden alueeseen (4.572). Tutkimuspistetiheys on 5,8 kpl/10 ha (kuva 7). Suon pinta-ala on 80 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha ja yli 1,5 m:n aluetta 2 ha. Tutkimuspisteistä on 60 % rämeellä ja 39 % turvekankaalla. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on runsaasti suon keskiosassa. Suon keskiosassa on laajalti myös tupasvillarämeen muuttumaa (kuva 8). Puolukkaturvekangasta on runsaasti suon etelä- ja pohjoisosissa. 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Puolivälinsuolla. 15

Ari Luukkanen Kuva 8. Tupasvillarämeen muuttumaa Puolivälinsuon keskiosassa. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 1,6 metriä (kuva Kalle Husso). Turpeesta on 91 % rahkavaltaista ja 9 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 24 %, tupasvillarahkaturve (ErS-t) 23 % sekä puusararahkaturve (LCS-t) ja sararahkaturve (CS-t) molemmat 13 %. Turpeessa on runsaasti tupasvillan jäänteitä. iiden jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 65 %. Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on 17 % ja puuainesta sisältävien 15 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Liekoja on kohtalaisesti puolen metrin syvyyteen asti. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu tupasvillarämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on tuotantoon soveltuvissa turpeissa keskimäärin 3,3 % ja rikkipitoisuus keskimäärin 0,17 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on huomattavan korkea, keskimäärin 130 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,3 MJ/kg. Puolivälinsuolla on 3 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,04 milj. suo-m 3. 170. Peräsuo Peräsuo (kl. 3323 12) sijaitsee 12 km Kiuruveden keskustasta itäkoilliseen Kiuruveden ja Vieremän rajalla. Suon ympäristö on vaihtelevapiirteistä moreenimaastoa. Suon länsipuolitse luoteeseen virtaava Suojoki saa alkunsa Peräsuolta. Suon korkeus merenpinnasta on 131 148 m ja pinta viettää pääosin luoteeseen. Eteläosassa vietto on länteen ja pohjoisosassa koilliseen. Vedet laskevat suon eteläosasta ojia pitkin länteen Saarisjärveen (126,8 m mpy) ja siitä edelleen Saarispuroa pitkin länteen Luupujokeen. Luupujoki laskee etelään Kiurujokeen, joka taas virtaa itäkaakkoon Haapajärveen (85,8 m mpy). Suon itä-, keski- ja länsiosien vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Suojokeen, jota pitkin edelleen luoteeseen Yläjärveen (127,1 m mpy). Yläjärvi on yhteydessä Välijärveen (127,1 m mpy), joka taas laskee lounaaseen Luupuveteen (127,0 m mpy). Luupuvesi laskee eteläkaakkoon Luupujokeen. Peräsuon pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin koilliseen Hankapuroon, jota pitkin edelleen kaakkoon virtaavaan Murennusjokeen. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Peräsuo kuuluu Iisalmen reitin vesistöalueeseen (4.5) ja siinä sekä Iso-Iin alueeseen (4.53) että Luupujoen vesistöalueeseen (4.57). Suon pohjoisosa kuuluu Vieremänjoen-Murennusjoen 16

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 alueeseen (4.532). Valtaosa suosta eli sen keski-, länsi- ja itäosat kuuluvat Suojoen vesistöalueeseen (4.575). Suon eteläosa kuuluu Saarispuron vesistöalueeseen (4.576). Tutkimuspistetiheys on 3,0/10 ha ja se kattaa ainoastaan tuotantoaluetta ympäröivän suon (kuva 9). Tuotantoalueen pinta-ala on 430 ha. Suon ko- 0 250 500 750 1000 m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Peräsuolla (mittakaava poikkeuksellisesti 1: 30 000). 17

Ari Luukkanen konaispinta-ala, mukaan lukien turvetuotantoalueet on 1125 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on 256 ha ja siihen on laskettu ainoastaan tuotantoalueen ulkopuolinen alue. Yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 119 ha ja yli kahden metrin aluetta 50 ha. Tutkimuspisteistä on lähes puolet rämeellä. Turvekankaan osuus on 39 %, korven 9 %, avosuon 4 % ja turvepellon 2 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on lähes kolmannes kaikista havainnoista. Suon länsilaidalla on runsaasti ruohoturvekangasta. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin rämetyyppi ja sitä on laajalti suon keski-, etelä- sekä länsiosissa. Tupasvillarämeen muuttuma on toiseksi yleisin rämetyyppi. Laajaalainen turvetuotantoalue on suon keskiosassa (kuva 10). Suon eteläosassa on laajalti karhunsammalmuuttumaa. Turpeesta on 53 % rahkavaltaista ja 47 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 30 %, tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 15 % ja puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 11 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 29 % ja puun jäännöksiä sisältävien 21 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,1. Liekoja on suon tutkitulla alueella erittäin vähän. Suon pohja on pääasiassa hiekka- ja hiesumoreenia. Tilavuustarkkoja laboratorionäytteitä on otettu kaikkiaan 17 :ltä tutkimuspisteeltä. Turpeen tuhkapitoisuus on melko alhainen vaihteluvälin ollessa 1,0 19,8 % ja keskiarvon 3,5 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Turpeen kuiva-aineen määrä vaihtelee välillä 54 188 kg/m 3, keskiarvon ollessa 94 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,1 MJ/kg. Peräsuon pinta-, väli- ja pohjaturpeiden alkuainepitoisuuksia on taulukossa 1. Suon keskiosan pintaturpeessa lyijy (Pb) ja sinkki (Zn) ovat lieväs- Taulukko 1. Peräsuon pinta-, väli- ja pohjaturpeiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä alkuainepitoisuuksia mg/kg (Fe- ja S- pitoisuudet %:na). äytepiste A0 A1200-100 E300+200 ptk VSR mu IR mu Syvyys 0-30 cm 0-30 cm 70-90 cm 130-140 cm 0-30 cm 190-200 cm Turvelaji CS S SC SC S EQSC Maatumisaste (H) 3 2 3 4 2 7 ph 3,6 2,8 4,2 4,4 2,7 4,6 Vesipitoisuus % 78,9 86,6 89,5 90,5 89,8 82,8 Kuiva-aine kg/m3 - - 104 - - - Tuhkapitoisuus % 5,51 1,80 3,68 4,20 2,71 19,80 Lämpöarvo MJ/kg - - 23,8 - - - Al mg/kg 869 550 4470 5030 1130 17200 As mg/kg alle 10 alle 10 alle 10 alle 10 alle 10 alle 10 Ca mg/kg 2070 1320 2010 2550 1110 5370 Cd mg/kg alle 0,5 alle 0,5 alle 0,5 alle 0,5 alle 0,5 alle 0,5 Co mg/kg alle 1 1,3 2,6 3,2 alle 1 3,2 Cr mg/kg 2,0 1,6 7,9 9,0 2,6 27,7 Cu mg/kg 3,1 4,8 6,2 14,6 5,6 85,0 Fe % 0.49 0,12 0,74 1,05 0,25 1,48 K mg/kg 291 407 alle 100 alle 100 642 937 Mg mg/kg 636 480 311 354 550 1520 Mn mg/kg 44,6 104,0 85,3 150,0 34,4 170,0 i mg/kg 2,7 2,8 3,6 4,4 2,2 18,6 P mg/kg 999 615 1040 876 682 1940 Pb mg/kg 17,2 23,9 alle 5 alle 5 20,0 alle 5 S % 0,20 0,10 0,17 0,18 0,14 0,42 Zn mg/kg 8,2 44,4 4,5 3,9 28,1 5,5 18

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 ti koholla. Länsiosan pohjaturpeen kupari (Cu) ja nikkeli (i) ovat selvästi koholla (Virtanen ja Herranen 1986). Peräsuon käytössä olevan tuotantoalueen ulkopuolella on 29 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin 230 000 suo-m 3. Lisäksi tutkitulla suoalalla on 164 ha:n alueella, usealla eri lohkolla tuotantoon soveltuvaa energiaturvetta noin 2,39 milj. suo-m 3. Kuva 10. Peräsuon turvetuotantoalueen reunaa suon länsilaidalta kohti itää (kuva Kalle Husso). 171. Pyöreäsuo Pyöreäsuo (kl. 3323 07) sijaitsee 16 km Kiuruveden keskustasta kaakkoon vaihtelevapiirteisessä moreenimaastossa. Suon korkeus merenpinnasta on 120 122 m ja pinta viettää loivasti länsiluoteeseen. Vedet laskevat pääosin luonnonpuroa pitkin länsiluoteeseen Perhonlampeen (101,7 m mpy), josta edelleen pohjoiseen Majoonjärveen (99,7 m mpy). Suon luoteisosan vedet laskevat ojaa pitkin pohjoiseen ja suoraan Majoonjärven Pitkälahteen. Suo on ojitettu kokonaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Pyöreäsuo kuuluu Iisalmen reitin Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Kourupuron vesistöalueeseen (4.527). Tutkimuspistetiheys on 9,1 kpl/10 ha (kuva 11). Suon pinta-ala on 22 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha, yli 1,5 m:n aluetta 4 ha ja yli kahden metrin aluetta 2 ha Tutkimuspisteistä on 64 % turvekankaalla ja 36 % rämeellä. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on runsaasti suon keski- ja länsiosissa (kuva 12). Varsinaisen sararämeen muuttumaa on laajalti suon itäosassa. Turpeesta on 79 % saravaltaista ja 21 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 43 %, puurahkasaraturve (LSC-t) 26 % ja varpusararahkaturve (CS-t) 15 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 27 % ja varpuainesta sisältävien 20 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,4. Suossa on liekoja 0,6 1,0 metrin välisessä kerroksessa erittäin runsaasti. Suon pohja on pääosin moreenia. Syvimmän altaan pohjalla turpeen alla on ohuelti liejua ja tämän alla hiesua. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaista pinta- ja pohjakerrosta keskimäärin 5,3 % ja rikkipitoisuus keskimäärin 0,20 %. Soveltuvan turpeen kuiva-aineen määrä 19

Ari Luukkanen suokuutiossa on korkea, keskimäärin 125 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 22,0 MJ/kg. Pintaturpeen sinkkipitoisuus (71,4 mg/kg) on huomattavan korkea. Raudan pitoisuus (1,29 %) pintaturpeessa on myös koholla (Virtanen ja Herranen 1986). Pyöreäsuolla on 4 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,07 milj. suo-m 3. 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Pyöreäsuolla. Kuva 12. Puolukkaturvekangasta Pyöreäsuon keskiosassa. Kuvanottopaikalla on turvetta 2,2 metriä (kuva Kalle Husso). 20

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 172. Mäntysuo Mäntysuo (kl. 3323 12) sijaitsee 12 km Kiuruveden keskustasta itäkoilliseen. Suo sijaitsee Saarisjärven (126,8 m mpy) pohjoispuolella. Muualla suon ympäristö on vaihtelevapiirteistä moreenimaastoa. Suon korkeus merenpinnasta on 130 136 m ja pinta viettää melko jyrkästi kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin eteläkaakkoon Saarisjärven Kesälahteen. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Suon pohjaosien kuivatus on hankalaa pohjan järvimudan ja läheisen Saarisjärven takia. Mäntysuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Saarispuron vesistöalueeseen (4.576). Tutkimuspistetiheys on 7,9 kpl/10 ha (kuva 13). Suon pinta-ala on 38 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 24 ha, yli 1,5 m:n aluetta 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 16 ha 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Mäntysuolla. Tutkimuspisteistä on 51 % rämeellä, 33 % turvekankaalla, 9 % avosuolla ja 4 % korvessa sekä 4 % turvepellolla. Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keskiosassa. Suon keskiosassa on myös runsaasti rimpinevamuuttumaa sekä karhunsammalmuuttumaa. Mustikka- ja puolukkaturvekangasta on suon reunoilla. Turpeesta on 86 % saravaltaista, 13 % rahkavaltaista ja 1 % ruskosammalvaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 70 % ja puurahkasaraturve (LSC-t) 6 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 9 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,2. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Suon keskiosan pohjalla, turpeen alla on vajaa metrin paksuudelta järvimutaa. Tämän alla on hieman saviliejua, joka vaihettuu hiesuksi tai saveksi. Suon reuna-alueet ovat pohjaltaan moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta sekä karhunsammalmuuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaista pinta- ja pohjakerrosta keskimäärin 3,3 %. Suon eteläosassa runsastuhkainen pohjakerros on metrin vahvuinen. Käyttökelpoisen turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % ja kuiva-aineen määrä suokuutiossa keskimäärin 71 kg/m 3. Käyttökelpoisen kuivan turpeen tehollinen 21

Ari Luukkanen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg. Turvenäytteiden alkuainepitoisuudet ovat normaaleja (Virtanen ja Herranen 1986). Mäntysuolla on 20 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,60 milj. suo-m 3. 173. Alussuo Alussuo (kl. 3324 10) sijaitsee 18 km Kiuruveden keskustasta koilliseen. Suon länsipuolella oleva moreenimäki viettää melko jyrkästi suolle. Mineraalimaan ja suon reunavyöhykkeessä on useita lähteitä ja myös peltoviljelyksiä. Suon korkeus merenpinnasta on 153 167 m ja pinta viettää melko jyrkästi koilliseen. Suon eteläosan vedet laskevat ojia pitkin itään Sarvipuroon, jota pitkin edelleen kaakkoon ja Jolkanlammen (110,5 m mpy) ohi pohjoiskoilliseen Kulvepuroon ja Murennusjokeen. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Lähteiden läheisyys rajoittaa syvempää ojitusta. Muuten ojitusvaikeuksia ei ole. Alussuo kuuluu Salahmijärven vesistöalueeseen (4.54) ja siinä lähemmin Kulvepuron vesistöalueeseen (4.544). Tutkimuspistetiheys on 7,2 kpl/10 ha (kuva 14). Suon pinta-ala on 53 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 30 ha, yli 1,5 m:n aluetta 20 ha ja yli kahden metrin aluetta 11 ha. 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Alussuolla. Tutkimuspisteistä on yli puolet turvekankaalla. Rämeen osuus on 35 %, korven ja pellon 3 % sekä avosuon 1 %. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on runsaasti suon etelä- ja pohjoisosissa (kuva15). Varsinaisen sararämeen muuttumaa on laajalti suon keskiosassa. Turpeesta on 71 % saravaltaista ja 29 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 36 %, tupasvillarahkasaraturve (ErSC-t) 15 %, puurahkasaraturve (LSC-t) 12 % ja tupasvil- 22

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 lasararahkaturve (ErCS-t) 11 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 30 % ja puuainesta sisältävien 24 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,6. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Suon pohja on pääosin hiekkaa ja moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu isovarpurämeen muuttumalta sekä puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on alhainen, keskimäärin 2,0 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Turpeen kuiva-aineen määrä on alhainen, keskimäärin 79 kg/m 3. Energiatuotantoon soveltuvan turpeen kuiva-aineen määrä on vähän korkeampi, keskimäärin 84 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg. Pintaturvenäytteen alkuainepitoisuuksista lyijy (Pb) (25,7 mg/kg) on lievästi koholla. Pohjaturpeen pitoisuuksista magnesium (Mg) (5750 mg/ kg) on koholla (Virtanen ja Herranen 1986). Alussuon pinnalla on 5 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin 40 000 suo-m 3. Energiatuotantoon soveltuvaa turvetta on 18 ha:n alueella noin 0,24 milj. suo-m 3. Länsireunan lähteisyyden suojelemiseksi laskelmissa on tuotantoon soveltuvan alueen ja reunan väliin jätetty noin 100 metrin levyinen suojavyöhyke. Kuva 15. Puolukkaturvekangasta Alussuon keskiosassa. Kuvanottopaikalla turpeen syvyys on 2,6 metriä (kuva Kalle Husso). 174. Suurisuo Suurisuo (kl. 3323 09) sijaitsee 10 km Kiuruveden keskustasta itäkoilliseen vaihtelevapiirteisessä moreenimaastossa. Suoaltaaseen lasketaan kuuluvaksi myös suon länsilaidan jyrsinturvetuotantoalue. Suon korkeus merenpinnasta on 125 131 m ja pinta viettää etelä- ja keskiosistaan kaakkoon sekä länsiosassa eteläkaakkoon. Pohjoisosassa vietto on koilliseen. Vedet laskevat suon etelä- ja keskiosista ojia pitkin kaakkoon Suurensuonpuroon, jota pitkin 23

Ari Luukkanen edelleen etelään virtaavaan Luupujokeen ja Kiurujokeen. Suon länsiosan turvetuotantoalueen vedet laskevat myös ojia pitkin Luupujokeen. Pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin koilliseen Luupujokeen, jota pitkin etelään Kiurujokeen ja Haapajärveen (85,9 m mpy). Suon eteläosassa on ojittamaton alue. Muualta suo on ojitettu eikä kuivatusvaikeuksia ole. Suurisuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57). Suon pohjoisosa kuuluu siinä lähemmin Luupuveden alueeseen (4.572) ja eteläsekä keskiosat Luupujoen alaosan alueeseen (4.571). Tutkimuspistetiheys on suon itäosassa normaali (kuva 16). Länsiosan tuotantoalueella, joka on kooltaan 104 ha on ainoastaan syvyystutkimuspisteitä. Suon kokonaispinta-ala on 178 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 55 ha ja yli 1,5 m:n aluetta vain 3 ha. Tutkimuspisteistä on 42 % rämeellä, 20 % avosuolla, 12 % turvekankaalla ja 8 % korvessa. Turvetuotantoalueella harjoitetaan jyrsinturvetuotantoa (kuva 17). Varsinaisen sararämeen muuttuma on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon keski- ja eteläosissa. Suon eteläosan luonnontilai- 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Suurisuolla. 24

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 nen avosuoalue on pääosin varsinaista saranevaa. Paikoitellen avosuo on ruohoista saranevaa tai rimpinevaa. Suon eteläosassa on puolukkaturvekangasta ja pohjoisosassa ruohoturvekangasta. Varsinaisen korven muuttuma on yleisin korpityyppi. Turpeesta on 79 % saravaltaista ja 21 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 52 %, puurahkasaraturve (LSC-t) 11 % ja tupasvillarahkasaraturve (ErSC-t) 9 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 17 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 16 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,3. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Valtaosa suosta on hiesu- ja hietapohjaista. Suon keskiosan pohjamaalajina on moreeni. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen ja varsinaisen saranevan muuttumilta. Turpeen tuhkapitoisuus on ilman runsastuhkaista pintakerrosta keskimäärin 4,7 % ja rikkipitoisuus keskimäärin 0,21 %. Turpeen kuiva-aineen määrä suokuutiossa on keskimäärin 90 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg. Turvenäytteiden alkuainepitoisuudet ovat joko normaaleja tai alhaisia (Virtanen ja Herranen 1986). Suurisuolla on, turvetuotantoalueen ulkopuolella 13 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,15 milj. suo-m 3. Kuva 17. Jyrsinturvetuotantoaluetta Suurisuon keskiosassa. Kuvanottopaikalla turpeen syvyys on 1,1 metriä (kuva Kalle Husso). 25

Ari Luukkanen 175. Turvepehkusuo Turvepehkusuo (kl. 3324 10) sijaitsee 12 km Kiuruveden keskustasta koilliseen. Suon luoteispäässä on suopeltoja. Muualla ympäristö on vaihtelevapiirteistä moreenimaastoa. Suon korkeus merenpinnasta on 135 142 m ja pinta viettää pääosin luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin pääosin luoteeseen Yläjärveen (127,1 m mpy). Lounaisosan vedet laskevat ojia pitkin lounaaseen Suojokeen, jota pitkin pohjoisluoteeseen Yläjärveen. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Turvepehkusuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Suojoen vesistöalueeseen (4.575). Tutkimuspistetiheys on 5,6 kpl/10 ha (kuva18). Suon pinta-ala on 100 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 32 ha, yli 1,5 m:n aluetta 18 ha ja yli kahden metrin aluetta 10 ha. Tutkimuspisteistä on 45 % rämeellä, 41 % turvekankaalla, 9 % korvessa ja 6 % turvepellolla. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on runsaasti suon keski- ja pohjoisosissa sekä eteläosan laitamilla. Suon kaakkois- ja luoteisosissa on rahkarämeen ojikkoa ja muuttumaa. Kaakkoisosan rahkaräme on osittain luonnontilainen. Turpeesta on kaksi kolmasosaa rahkavaltaista ja yksi kolmasosa saravaltaista turvetta. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 23 %, rahkasaraturve (SC-t) 21 %, varpurahkaturve (S-t) 12 % ja sararahkaturve (CS-t) 12 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 31 %, varpuainesta sisältävien 19 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 17 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 4,8. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Suon pohja on pääosin moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta sekä puolukkaturvekankaalta. Turpeen tuhkapitoisuus on pohjanäytettä lukuun ottamatta alhainen, keskimäärin 2,5 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 91 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,5 MJ/kg. Turpeiden alkuainepitoisuuksista pintaturpeen lyijy (Pb) (26,1 mg/kg) on lievästi koholla. Pohja- 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Turvepehkusuolla. 26

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 turpeessa eräät rakasmetallit kuten kupari (Cu) (27,9 mg/kg), rauta (Fe) (1,3 %), mangaani (Mn) (486 mg/kg) ja nikkeli (i) (17,8 mg/kg) ovat lievästi koholla. Muut pitoisuudet ovat alhaisia tai normaaleja (Virtanen ja Herranen 1986). Turvepehkusuolla on 10 ha:n alueella lähes maatumatonta rahkavaltaista turvetta noin 90 000 suo-m 3. Tämän lisäksi suolla on 27 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,39 milj. suo-m 3. 176. Palosuo Palosuo (kl. 3324 10) sijaitsee 13 km Kiuruveden keskustasta koilliseen. Suon ympäristössä on kumpumaisia moreenisaarekkeita sekä savensekaista hiesua. Kaakkoispäästään suo on yhteydessä Teerisuon turvetuotantoalueeseen. Kunnanraja on suon itäpuolella. Suon keskellä on noin 8 ha:n kokoinen turvetuotantoalue. Suon korkeus merenpinnasta on 138 143 m ja pinta viettää sekä kaakkoon että lounaaseen. Vedet laskevat pääosin ojia pitkin suon keskiosaan, josta edelleen ojia pitkin länteen Yläjärveen (127,1 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Palosuo kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57) ja siinä lähemmin Välijärven-Yläjärven alueeseen (4.574). Tutkimuspistetiheys on 7,2 kpl/10 ha (kuva 19). 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Palosuolla. 27

Ari Luukkanen Suon pinta-ala on 135 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 23 ha, yli 1,5 m:n aluetta 6 ha ja yli kahden metrin aluetta vain 1 ha. Tutkimuspisteistä on 46 % rämeellä, 34 % turvekankaalla, 8 % avosuolla, 7 % jyrsinturpeen tuotantoalueella (kuva 20), 5 % turvepellolla ja 1 % korvessa. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas ja sitä on suon keski- ja pohjoisosissa sekä eteläosan laitamilla. Lähes kolmannes suotyyppihavainnoista on puolukkaturvekangasta. Yleisimmät rämetyypit ovat varsinaisen sararämeen, tupasvillarämeen ja rahkarämeen muuttumat (kuva 21). Turpeesta on 61 % rahkavaltaista ja 39 % saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 26 %, puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 12 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 11 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 30 %, puun jäännöksiä sisältävien 24 % ja varpuainesta sisältävien 18 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,6. Liekoja on koko suossa erittäin vähän mutta 0,6 1,0 m syvyysvälillä niitä on kohtalaisesti. Suon pohja on pääosin moreenia. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu rahkarämeen muuttumalta, jyrsinturpeen tuotantoalueelta ja turvepellolta. Turpeen tuhkapitoisuus ei suuremmin vaihtele eri näytteenottopisteillä. Tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,6 %. Turpeen rikkipitoisuus on keskimäärin 0,18 %. Turpeen kuivaaineen määrä on turvetuotantoalueella (145 kg/m 3 ) selvästi korkeampi kuin rahkarämeellä tai turvepellolla, joilla se on samaa suuruusluokkaa. Keskimäärin kuiva-aineen määrä on korkea (124 kg/m 3 ). Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on korkea, keskimäärin 22,3 MJ/kg. Palosuon pinta- ja pohjaturpeen alkuainepitoisuuksia on esitelty taulukossa 2. Tuotantoalueen pintaturpeen pitoisuudet ovat normaaleja. Turvepellon pintaturpeen kupari- (121,0 mg/kg) ja sinkkipitoisuus (51,8 mg/kg) ovat korkeita sekä pohjaturpeen rauta (Fe) (1,23 %) lievästi koholla (Virtanen ja Herranen 1986). Palosuolla on 6 ha:n alueella heikosti maatunutta rahkavaltaista turvetta noin 42 000 suo-m 3. Lisäksi suolla on 12 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,12 milj. suo-m 3. Kuva 20. Jyrsinturvetuotantoaluetta Palosuon keskiosassa. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 0,9 metriä (kuva Kalle Husso). 28

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 Kuva 21. Rahkarämeen ojikkoa Palosuon keskiosassa. Kuvanottopaikalla on turvetta 1,4 metriä (kuva Kalle Husso). Taulukko 2. Palosuon JTA:n pintaturpeen ja turvepellon pinta- ja pohjaturpeen fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä alkuainepitoisuuksia mg/ kg (Fe- ja S-pitoisuudet %:na). äytepiste A1200+100 A1600-100 jta pe Syvyys 0-10 cm 0-10 cm 150-160 cm Turvelaji ERCS SC LSC Maatumisaste (H) 3 3 6 ph 3,4 4,5 4,5 Vesipitoisuus % 79,4 80,3 88,8 Kuiva-aine kg/m3 - - - Tuhkapitoisuus % 2,04 4,70 5,01 Lämpöarvo MJ/kg - 21,6 22,2 Al mg/kg 3300 1270 4580 As mg/kg alle 10 alle 10 alle 10 Ca mg/kg 801 7580 3950 Cd mg/kg alle 0,5 alle 0,5 alle 0,5 Co mg/kg alle 1 alle 1 alle 1 Cr mg/kg 5,3 2,8 7,4 Cu mg/kg 6,5 121,0 27,0 Fe % 0,22 0,27 1,23 K mg/kg alle 100 266 alle 100 Mg mg/kg 225 1410 710 Mn mg/kg 14,5 54,6 84,5 i mg/kg 4,4 alle 2 5,4 P mg/kg 686 1340 555 Pb mg/kg alle 5 12,1 alle 5 S % 0,15 0,21 0,23 Zn mg/kg 5,5 51,8 3,8 29

Ari Luukkanen 177. Sarvelankorpi-Ruokosuo Sarvelankorpi-Ruokosuo (kl. 3324 10) sijaitsee 18 km Kiuruveden keskustasta koilliseen vaihtelevapiirteisessä moreenimaastossa. Sarvipuro virtaa suon koillispuolitse. Suon itäosassa on peltoalue ja eteläosassa turvetuotantoalue. Tuotantoalueella harjoitettiin kesällä 2003 pienimuotoista palaturvetuotantoa. Suota ei ole vaaittu mutta sen korkeus merenpinnasta on noin 130 140 m ja pinta viettää kaakkoon. Pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin Sarvipuroon. Suon keski- ja eteläosien vedet laskevat ojia pitkin itäkaakkoon ja sieltä kaakkoon virtaavaan Rajapuroon. Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Sarvelankorpi-Ruokosuo kuuluu Salahmijärven vesistöalueeseen (4.54) ja siinä lähemmin Kulvepuron vesistöalueeseen (4.544). Tutkimuspistetiheys on 4,4 kpl/10 ha (kuva 22). Suon pinta-ala on 103 ha. Koko suo on alle metrin syvyinen Kolmasosa tutkimuspisteistä on jyrsinturpeen tuotantoalueella (kuva 23). Turvepellon osuus on 23 %, turvekankaan 19 %, korven 16 % ja rämeen 8 %. Suon pohjoisosassa on runsaasti kangaskorven muuttumaa. Turvepellot ovat suon itäosassa. Turpeesta on 80 % saravaltaista ja 20 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) ja puupitoinen rahkasaraturve (LSC-t). Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on huomattavan suuri (54 %). Varpuainesta sisältävien turpeiden osuus on vain 7 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Liekojen määrä on suon pintakerroksessa huomattavan suuri. Suon pohja on pääosin hiekkamoreenia ja hiesua. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu jyrsinturpeen tuotantoalueelta. Turpeen tuhkapitoisuus on kohtalaisen korkea, keskimäärin 7,7 %. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,25 %. Turpeen vesipitoisuus on alhainen, keskimäärin 84,4 % ja kuiva-aineen määrä korkea, keskimäärin 133 kg/ m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg. Suon pintaturpeen useimmat alkuainepitoisuu- 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Sarvelankorpi-Ruokosuolla. 30

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 det ovat normaaleja. Rauta (Fe) (1,34 %) ja mangaani (Mn) (311 mg/kg) ovat lievästi koholla (Virtanen ja Herranen 1986). Sarvelankorpi-Ruokosuon kesällä 2003 käytössä ollut turvetuotantoalue oli enää noin 0,5 metrin paksuinen. Varsinaisen tuotantoalueen ulkopuolella turvekerros on liian ohut otettavaksi lisätuotantoalueeksi. Kuva 23. Jyrsinturpeen tuotantoaluetta Sarvelankorpi-Ruokosuon keskiosassa. Tuotantoalueella turpeen liekoisuus on erittäin korkea. Kuvanottopaikalla turpeen syvyys on noin 0,9 m (kuva Kalle Husso). 178. Luupujoenniitty Luupujoenniitty (kl. 3323 12) sijaitsee 10 km Kiuruveden keskustasta koilliseen loivapiirteisen moreenimaaston ympäröimänä. Suon ympäristössä on myös runsaasti peltoja. Luupujoki virtaa suon länsipuolitse. Suota ei ole vaaittu mutta sen korkeus merenpinnasta on 124 129 m ja pinta viettää sekä kaakkoon, lounaaseen että luoteeseen. Suon luoteisosan vedet laskevat ojia pitkin luoteeseen Luupujokeen. Keski- ja eteläosien vedet laskevat ojia pitkin suon eteläpuolitse länteen virtaavan Saarispuron kautta Luupujokeen. Luupujoki virtaa etelään Kiurujokeen, joka taas laskee itäkaakkoon Haapajärveen (85,8 m mpy). Suo on ojitettu kauttaaltaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Luupujoenniitty kuuluu Luupujoen vesistöalueeseen (4.57). Suon luoteisosa kuuluu siinä lähemmin Luupujoen alaosan alueeseen (4.571) ja loput suosta Saarispuron vesistöalueeseen (4.576). Tutkimuspistetiheys on 4,4 kpl/10 ha (kuva 24). Suon pinta-ala on 32 ha. Koko suo on alle metrin syvyinen Tutkimuspisteistä on 77 % turvekankaalla, 13 % korvessa, 7 % pellolla ja 3 % rämeellä. Ruohoturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja pohjoisosissa. Suon keskiosassa on ruoho- ja heinäkorven muuttumaa. Turpeesta on 78 % saravaltaista ja 22 % rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (SC-t) 45 %, puupitoinen rahkasaraturve (LSCt) 33 % ja sararahkaturve (CS-t) 12 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on suuri (43 %). Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hieta. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu varsinaisen sararämeen muuttumalta. Turpeen tuhkapitoisuus on keskimäärin 5,5 % ja rikkipitoisuus 31

Ari Luukkanen 0,18 %. Vesipitoisuus on turpeessa alhainen, keskimäärin 84,6 % ja kuiva-aineen määrä huomattavan korkea, keskimäärin 158 kg/m 3. Kuivan, runsaspuisen turpeen tehollinen lämpöarvo on myös korkea, keskimäärin 22,3 MJ/kg. Luupujoenniitty on matala eikä se sovellu turvetuotantoon. 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Luupujoenniityllä. 179. Vetosuo Vetosuo (kl. 3323 09) sijaitsee 5 km Kiuruveden keskustasta pohjoiskoilliseen loivapiirteisessä moreenimaastossa. Paikallistie kulkee suon halki. Suota ei ole vaaittu mutta sen korkeus merenpinnasta on 130 135 m ja pinta viettää loivasti itäkaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin etelään Teerisuolle ja Teeripuroon, jota pitkin edelleen etelään Kotajokeen ja Kiuruveteen (88,4 m mpy). Suo on ojitettu kokonaan eikä kuivatusvaikeuksia ole. Vetosuo kuuluu Iisalmen reitin Poroveden alueeseen (4.52) ja siinä lähemmin Kiuruveden alueeseen (4.523). Tutkimuspistetiheys on 8,9 kpl/10 ha (kuva 25). Koko suon pinta-ala on 27 ha, mistä yli metrin syvyistä aluetta on 4 ha, yli 1,5 m:n aluetta 2 ha ja yli kahden metrin aluetta 1 ha. Tutkimuspisteistä on 60 % turvekankaalla, 20 % rämeellä, 18 % pellolla ja 2 % korvessa. Puolukkaturvekangas on yleisin suotyyppi ja sitä on laajalti suon etelä- ja pohjoisosissa. Suon pohjoisosassa on myös runsaasti ruohoturvekangasta. Kytöheittoa (kuva 26) on suon keskiosassa. Kytöheiton ympärillä on tupasvillarämeen ja varsinaisen sararämeen muuttumaa. Turpeesta on kaksi kolmasosaa rahkavaltaista ja yksi kolmannes saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat puupitoinen sararahkaturve (LCS-t) 28 %, rahkasaraturve (SC-t) 26 %, sararahkaturve (CS-t) 13 % ja tupasvillasararahkaturve (ErCS-t) 12 %. Puun jäännöksiä sisältävien turpeiden osuus on 32 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 20 %. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8 ja energiaturpeeksi soveltuvan osan 5,7. Liekoja on koko suossa erittäin vähän. Suon syvimmän altaan pohjalla on 0,4 metriä liejua ja tämän alla hiesua. Reuna-alueiden pohjamaalajina on moreeni. Tilavuustarkat laboratorionäytteet on otettu kytöheitolta. Pintaturpeen tuhkapitoisuus on erittäin korkea (56,3 %) mutta ilman sitä tuhkapitoisuus on keskimäärin vain 4,7 %. Turpeen rikkipitoisuus on 32

Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7 keskimäärin 0,18 %. Kuiva-aineen määrä turpeessa on keskimäärin 96 kg/m 3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,3 MJ/kg. Vetosuolla on 2 ha:n alueella energiatuotantoon soveltuvaa turvetta noin 0,03 milj. suo-m 3. 0 250 500 750 1000m Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 271/MYY/05 Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Vetosuolla. Kuva 26. Kytöheittoa Vetosuon keskiosassa. Turpeen syvyys kuvanottopaikalla on 2,2 metriä (kuva Kalle Husso). 33