Turvetutkimusraportti 427

391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. 404. 405. 406. 407. 408. 409. 410. 411. 412. 413. 414. 415. 416. 417. 418. 419. 420. 421. 422. 423. 424. 425. 426. 427. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 115 s. Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 64 s. Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa 1. 78 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s. Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 82 s. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 87 s. Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 70 s. Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 125 s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 74 s. Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 73 s. Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 85 s. Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 64 s. Heikki Meriluoto ja Ilkka Aro (2010). Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 79 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2010). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1. 127 s. Ari Luukkanen (2010). Maaningalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s. Teuvo Herranen (2010). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 139 s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2010). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 80 s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2010). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 141 s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2010). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 81 s. Jukka Leino (2010). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 74 s. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2010). Hattulan tutkitut suot ja niiden turvevarat. 124 s. Jukka Räisänen (2010). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 3. 100 s. Matti Laatikainen, Jukka Leino, Jouni Lerssi, Johanna Torppa ja Jukka Turunen (2011). Turvetutkimusten menetelmäkehitystarkastelu. 198 s. Riitta-Liisa Kallinen (2010). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 69 s. Hannu Pajunen (2011). Siikalatvan turvevarat. Osa 2. 57 s. Teuvo Herranen (2011). Kruunupyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 144 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 106 s. Jukka Turunen ja Heikki Meriluoto (2011). Pihtiputaalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 87 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2011). Pedersöressä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 137 s. Jukka Räisänen ja Janne Kivilompolo (2011). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 4. 111 s. Tapio Toivonen ja Asta Harju (2011). Soinissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 106 s. Timo Suomi ja Ale Grundström (2011). Hyvinkään tutkitut suot ja niiden turvevarat. 83 s. Ari Luukkanen (2011). Lapinlahdella (Varpaisjärvellä) tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 66 s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2012). Ylitorniolla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 89 s. Jukka Leino (2012). Juuassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 105 s. Hannu Pajunen (2012). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 51 s. Tutustu turvepaikkaan: http://www.geo.fi Julkaisun myynti: Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto PL 1237, 70211 Kuopio Puh. 020 550 3250 tai 020 550 3255 Fax 020 550 13 s-posti: kuolibrary@gtk.fi KOPIJYVÄ OY Kuopio 2012 ISBN 978-952-217-205-1 ISBN 978-952-217-205-1 (nid.) ISBN 978-952-217-206-8 (PDF) ISSN 1235-9440 GTK Turvetutkimusraportti 427 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Hannu Pajunen www.gtk.fi info@gtk.fi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 427 2012 Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 2 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala 9 789522 172051 Part 2 Hannu Pajunen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 427 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 427 Hannu Pajunen VAALASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 2 Abstract: The Peatlands and Peat Reserves of Vaala Part 2 Espoo 2012

Pajunen, Hannu 2012. Vaalassa tutkitut suot ja niiden turve va rat, osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 427, 49 sivua, 33 kuvaa, 4 taulukkoa, 1 liite. Vaalan kunnan alueelta tutkittiin kenttätyökausien 2010 ja 2011 aikana 25 suota. Aineisto koot tiin käyttäen tutkimuslinjastoa tai tasavälistä tutkimuspisteverkkoa. Maastossa määri tet tiin pinnan korkeus, suo tyyppi, tur velaji, turpeen maatuneisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 293 näytettä. Vesi- ja tuhkapitoisuus määritettiin kaikista näytteistä. Tiheys määritettiin 245 näytteestä, lämpöarvo 103 näytteestä, rikkipitoisuus 131 näytteestä ja hiili- ja typpipitoisuus 84 näytteestä. Tutkittujen soi den yhteenlas kettu pinta-ala on 4000 ha. Soiden keskisyvyys on 0,9 m ja turvemäärä 35 milj. suo-m³. Turpeesta on rahkavaltaista 35 %, saraval taista 64 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Keski määräinen maatu misaste on 5,7. Tur peen keskimääräinen vesipitoi suus on 87,5 %, ti heys 131 kg/m 3, tuhka pitoisuus 4,3 %, tehollinen lämpö arvo 22,0 MJ/kg, hiilipitoisuus 53,6 %, typpipitoisuus 2,19 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 28 %. Turve tuotantoon soveltu via alueita on 20 suolla yhteensä 1100 ha. Tuo tanto kel poista turvetta on yhteensä 13 milj. suo-m 3. Siitä on ympäris tökäyttöön soveltuvaa 0,075 milj. suo-m 3 ja loput energiakäyttöön soveltuvaa. Energiakäyttöön soveltuvien turvekerrosten kuiva-aine sisältää energiaa yhteensä 40,8 milj. GJ eli 11,3 milj. MWh. Asiasanat (Geosanasto, GTK): turve-esiintymät, suot, turve, polttoturve, ympäristöturve, varat, holoseeni, Vaala, Kainuu, Suomi Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 KUOPIO Sähköposti: hannu.pajunen@gtk.fi ISBN 978-952-217-205-1(nid.) ISBN 978-952-217-206-8 (PDF) ISSN 1235-9440

Pajunen, Hannu 2012. Vaalassa tutkitut suot ja niiden turveva rat, osa 2 - The Peatlands and Peat Reserves of Vaala. Part 2. Geologian tutkimuskeskus Geo logical Survey of Finland, Turvetutkimusraport ti 427 Report of Peat Investigation 427, 49 pages, 33 figures, 4 tables, 1 appendix. In the municipality of Vaala 25 peatlands were surveyed in 2010 and 2011. The data was col lected using line networks or survey grids. Elevation, site type, peat type, the de composition deg ree of peat and the type of subsoil were deter mined and recor ded in the field. Alto gether 293 samples were taken to the laboratory. All of them were analy sed for water and ash content. A total 245 samples were analysed for dry bulk density, 103 for net calorific value, 131 for sulphur content and 84 for carbon and nitrogen content. The mires cover altogether 4000 hectares. The average depth of the peat deposits is 0.9 m, and the peat quantity totals 35 million m³ in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 35%, Carex predo minant peat 64% and Bryales predominant peat 1%. The average decomposition degree of peat is 5.7. Water content is 87.5%, dry bulk density 131 kg/m 3, ash con tent 4.3%, net calorific value 22.0 MJ/kg, carbon content 53.6%, nitrogen content 2.19% and sulphur content 0.23% on an average. About 28% of the surveyed area was considered suitable for peat production. Areas suitable for peat production were found in 20 mires covering an area of 1100 hectares. The quantity of useful peat is 13 million m 3 in situ of which 0.075 million m 3 was considered as horticultural peat and the rest as fuel peat. The energy content of fuel peat is 40.8 million GJ or 11.3 million MWh as calculated on dry matter bases. Keywords (GeoRef Thesaurus, AGI): peat deposits, mires, peat, fuel peat, environmental peat, reserves, Holocene, Vaala, Kainuu, Finland Hannu Pajunen Geological Survey of Finland PL 1237 FI-70211 KUOPIO FINLAND E-mail: hannu.pajunen@gtk.fi

SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 10 Arviointiperusteet... 11 Raportointi... 11 TUTKITUT SUOT... 13 1. Hautarimpi... 13 2. Isosalmi... 14 3. Istulansuo...15 4. Järvikaarronsuo...16 5. Kaakkola...18 6. Kallioneva...19 7. Karjusuo...20 8. Karkunneva...23 9. Kelloperänneva...24 10. Kortesuo...25 11. Kotisuo (Pelso)...26 12. Kotisuo (Rokua)...27 13. Kumpuaro...28 14. Lammasneva...30 15. Latvaneva...31 16. Leppärimpi...32 17. Linturimpi...33 18. Matosuo...34 19. Multakorpi...35 20. Oudonsuo...36 21. Peipporäme...37 22. Raja-aava...38 23. Rössinkorpi...39 24. Siltalansuo...40 25. Tervonrimpi...41 TULOSTEN TARKASTELU...43 Suot ja niiden turvekerrokset...43 Soveltuvuus turvetuotantoon...47 KIITOKSET...49 KIRJALLISUUS...49 LIITE

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. JOHDANTO Vaalan kunta sijaitsee Oulujärven luoteispäässä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rajamailla. Kunnan pinta-ala on 1773 km 2, josta neljäsosa on vesistöjä. Maa-alasta hieman yli puolet, 664 km 2, on metsäinventointien mukaan suota (Tomppo ym. 1998, s. 679). Turvemaiden osuus jää kuitenkin huomattavasti pienemmäksi. Geologian tutkimuskeskus (GTK) mittasi 1980-luvun alussa peruskartoilta kahtakymmentä hehtaaria suurempien soiden pinta-alaksi 357 km 2 (Lappalainen & Toivonen 1985). Kyseisestä alasta on käytetty nimitystä geologinen suoala erotuksena metsäinventointien yhteydessä saadusta suoalasta. Vaalan länsiosassa sijaitsee yksi valtakunnallisesti merkittävä suoalue, Pelso. Sen merkityksestä oltiin selvillä jo toisen maailmansodan aikaan. Turvetta suunniteltiin käytettäväksi joko poltto- ja voiteluaineiden tai sähkön tuotantoon. GTK (silloin Geologinen tutkimuslaitos) tutki vuosien 1942 1943 ai- kana Pelson alueelta yhteensä 4360 ha suota (Salmi 1952). Tutkitusta alasta noin 2000 ha sijaitsee nykyisen Vaalan puolella. Turpeen hyödyntämishankkeet eivät toteutuneet sillä poikkeusolot päättyivät vähitellen. Poltto- ja voiteluaineita alettiin saada ulkomailta ja sähköä vesivoimalaitoksista. Vaalan soita alettiin tutkia uudelleen 1970-luvun alussa lähinnä öljyn hinnan kohoamisen takia. Turpeen uudet käyttökohteet sijaitsivat Oulussa ja Kajaanissa, joihin molempiin on kuntakeskuksesta matkaa noin 90 km. Vuosina 1972 1995 tutkittiin suurimpia soita yhteensä 20 000 ha (Häikiö 2008). Nyt raportoitavat suot tutkittiin vuosina 2010 ja 2011, ja ne sijaitsevat kunnan länsiosassa (kuva 1). Soita on 25 kpl, ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 4000 ha. Soilla ei ole suojeluvarauksia. Tämä raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuilta (www.geo.fi/turveraportit.html). 7

Hannu Pajunen Utajärvi Vaala Vaala 7 13 11 24 22 21 18 12 3 Kestilä 23 6 8 2 5 25 16 15 10 17 19 20 1 9 4 14 0 10 km Geologian tutkimuskeskus 2012 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/12 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. Vuosina 2010 2011 tutkittujen soiden sijainti (tumma vihreä). Vaalea vihreä osoittaa muita soita ja pisterasteri Natura-alueita. Fig. 1. Location of peatlands surveyed in 2010 2011 (dark green). Light green indicates other peatlands and dotted shading Natura areas. 1. Hautarimpi 10. Kortesuo 19. Multakorpi 2. Isosalmi 11. Kotisuo (Pelso) 20. Oudonsuo 3. Istulansuo 12. Kotisuo (Rokua) 21. Peipporäme 4. Järvikaarronsuo 13. Kumpuaro 22. Raja-aava 5. Kaakkola 14. Lammasneva 23. Rössinkorpi 6. Kallioneva 15. Latvaneva 24. Siltalansuo 7. Karjusuo 16. Leppärimpi 25. Tervonrimpi 8. Karkunneva 17. Linturimpi 9. Kelloperänneva 18. Matosuo 8

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Vuoden 2010 aineisto koottiin käyttäen perinteistä tutkimuslinjastoa, jossa sel kälinja kul kee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilin jat ovat sitä vas taan kohtisuoraan 200 metrin välein. Vuonna 2011 otettiin käyttöön tasavälinen tutkimuspisteverkko (Laatikainen ym. 2011). Muutamalla suolla käytettiin linjaston ja tasavälisen verkon yhdistelmää. Tutkimuspisteiden sijoittelu ilmenee suokuvauksen yhteydessä olevasta kartasta. Tutkimuspisteet paikannettiin GPS-laitteella. Tutkimuspisteitä on kahta lajia: varsinaisia tutkimuspisteitä (B-pisteet) ja syvyystutkimuspisteitä (C-pisteet). Jo kaisella B-pis teellä määritet tiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mät täisyys ja mättäi- den korkeus; metsäi sillä alueilla lisäksi puu lajisuhteet, puuston tiheys ja kehitys luokka. Maas tossa määritettiin turvekerroksen turvelaji, maatuneisuus (H1 10), kosteus (B1 5) ja tupas vil lan kuitu jen suhteelli nen osuus (F0 6) sekä pohja maa laji ja liejukerrok set (Lappalainen ym. 1984, kuva 2). C- pisteillä määri tet tiin turvekerroksen paksuus ja pohjamaalaji, kesällä tutkituilla pisteillä myös suotyyppi. Osa tutkimuslinjoista ja -verkoista vaa ittiin, ja vaaitukset kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverk koon. B-pisteitä on yhteensä 1647 ja C-pisteitä 2207. Laippakairalla otettiin 293 turvenäytettä la bora toriomäärityksiä varten. Kuva 2. Suon syvyys, turvelaji ja turpeen maatuneisuus määritettiin maastossa laippakairalla otetuista näytteistä. Jyrki Karjalainen (vas.) ja Heikki Meriluoto tutkimassa Järvikaarronsuota 10.6.20011. Fig. 2. Depth, peat type and the decomposition degree of peat was determined in the field using a Russian type peat sampler. Jyrki Karjalainen (left) and Heikki Meriluoto surveyed Järvikaarronsuo 10.6.20011. 9

Hannu Pajunen Laboratoriotutkimukset Vesipitoisuus määritettiin kuivattamalla turvenäytteet 105 C:ssa vakiopai noon (Labtiumin menetelmätunnus 608G). Tiheys (kuiva-aineen määrä luonnontilaista tilavuusyksikköä kohti) laskettiin näytteistä, joiden tilavuus tiedettiin. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoi suus hehkutta mal la ne 815 ± 25 C:ssa (819G). Kuiva-aineesta tehtiin myös lämpöarvo- (602L), hiilipitoisuus- (820L), typpipitoisuus- (820L) ja rikkipitoisuusmääritykset (810L). Monialkuainemääritykset (+503P) tehtiin ICP-OEStekniikalla typpihappoliuotuksen (503) jälkeen. Vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus määritettiin kai- kista näytteistä. Tiheys määritettiin 245 näytteestä, lämpöarvo 103 näytteestä, hiilipitoisuus ja typpipitoisuus 84 näytteestä ja rikkipitoisuus 131 näytteestä. Monialkuainemäärityksiä tehtiin 81 (taulukko 1). Määritykset tehtiin Labtium Oy:n laboratoriossa Kuopiossa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märän näytteen painosta ja tuhka-, rikki-, hiili- ja typpipitoisuus prosentteina kuiva-aineesta. Tiheys ilmoitetaan kiloina suokuutiota kohti. Lämpöarvot ovat kuiva-aineen tehollisia lämpöarvoja (MJ/kg). Taulukko 1. Laboratoriomääritysten lukumäärä. Table 1. Number of laboratory analyses. Suon nimi Vesipit. Tiheys Tuhkapit. Lämpö- C N S Alkuarvo aineet (ICP) Peatland Water c. Density Ash cont. Calorific v. Elements (ICP) 1. Hautarimpi 15 12 15 7 5 5 7 7 2. Isosalmi 5 4 5 2 2 2 3. Istulansuo 8 8 8 3 3 3 3 3 4. Järvikaarronsuo 10 9 10 3 3 3 3 3 5. Kaakkola 4 3 4 6. Kallioneva 12 10 12 2 2 2 5 7. Karjusuo 47 42 47 17 17 17 25 17 8. Karkunneva 6 4 6 3 3 3 9. Kelloperänneva 5 4 5 10. Kortesuo 5 5 5 2 11. Kotisuo (Pelso) 14 11 14 4 4 12. Kotisuo (Rokua) 4 2 4 3 3 3 4 3 13. Kumpuaro 6 5 6 3 3 3 3 14. Lammasneva 9 7 9 4 4 4 4 4 15. Latvaneva 8 5 8 3 3 3 3 3 16. Leppärimpi 6 5 6 3 3 3 3 3 17. Linturimpi 8 6 8 3 3 3 3 3 18. Matosuo 5 4 5 3 3 3 19. Multakorpi 9 8 9 3 3 3 3 3 20. Oudonsuo 6 6 6 3 3 3 3 3 21. Peipporäme 8 8 8 4 4 4 4 4 22. Raja-aava 32 25 32 13 12 12 14 8 23. Rössinkorpi 20 18 20 3 3 3 9 3 24. Siltalansuo 16 14 16 7 7 7 10 4 25. Tervonrimpi 25 20 25 9 1 1 11 4 Yhteensä 293 245 293 103 84 84 131 81 Total 10

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Arviointiperusteet Tuotantokelpoisena pidettiin yleensä yli metrin syvyistä aluetta. Jos turveker ros on löyhä (tiheys alle 120 kg/m 3 ), edellytetään tuotantokelpoi selta alueelta vähintään 1,5 metrin syvyyttä. Tällaisia alueita on yleensä ojittamattomilla soilla. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mine raalimaata myöten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa kes kisyvyy des tä 0,3 0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Tuotantokelpoista aluetta arvioi taessa on vesistöjen ja suojelualueiden ympärille jätetty 100 m leveä suoja vyöhyke. Kuivatus mahdollisuudet ja pumppauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen, yleensä tilaustyönä tehtävän suotutkimuksen yhteydessä. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1 4) rahkaval taista turvetta. Jos ympäristöturpeeseen sisältyy Acutifolia-ryhmän rahkasammalien muodostamaa turvetta, on siitä mainit tu erikseen. Turvekerroksen heikosti maatunut pintaosa sisäl- tää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen heikosti maatunut sekaturve voidaan käyttää joko ympäristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus määräytyy lähinnä kerroksen paksuuden perusteella. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaosan keskimääräinen paksuus on vähintään 0,5 m, on sitä pidetty soveltuvana ympäristöturpeen tuotantoon. Mikäli heikosti maatunut pintaosa on tätä ohuempi, on se luettu energiaturvekerrokseen kuuluvaksi. Osa pintakerroksesta sekoittuu alla olevaan energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maa tunei suuden tulisi olla vähintään H5. Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maa tunee na. Energiaturpeen laatuluokkaan vaikuttavat lähtömateriaalin tuhkapitoisuus, rikkipitoisuus, lämpöarvo ja typpipitoisuus (Energiaturpeen laatuohje 2006, liite 1). Keskimääräiset laboratoriotulokset antavat viitteitä suosta saatavan turpeen laatuluokasta. Raportointi Paikanniminä käytettiin peruskartalla esiintyviä nimiä. Jos jollakin suoalueella ei ole nimeä, annettiin sille työnimi lähitienoon nimistön perusteella. Otsikossa ja taulukoissa työnimi on sitaateissa. Suot raportoidaan aakkosjärjestyksessä. Teiden luokittelussa käytettiin peruskartan luokittelua (autotie, ajotie, ajopolku), ja tiet pyrittiin nimeämään osoitekartan mukaan. Karttalehdet ovat yleislehtijaon ja koordinaatit kartastokoordinaattijärjestelmän (KKJ) mukaisia. Kunkin suon sijaintia, nykyistä tilaa ja turpeen ominaisuuksia kuvataan lyhyesti, ja suon soveltuvuus turvetuotan toon arvioidaan. Arviot perustuvat edellä kuvattuihin maas to- ja laborato riotutkimuk siin. GTK:sta voi tilata raporttia täydentävää materiaa lia kuten suo kart toja (kuva 3), poikki leikkauskuvia, laboratoriotuloksia ja tutkimusselostuksia. Tilattavissa olevat laboratoriotulokset ilmenevät taulukosta 1. Soiden luonnontila arvioitiin toistaiseksi vahvistamattoman luonnontilaisuusasteikon (0 5) mukaan (Maa- ja metsätalousministeriö 2011). 0 vastaa peruuttamattomasti luonnontilansa menettänyttä ja 5 täysin luonnontilaista suota. Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä. Pinta-alat ja turvemäärät esitetään kahden merkitsevän numeron tarkkuudella. 11

Hannu Pajunen A1900 A1700+175 B0 A1500+300 5.0 6.5 15 0/2 1/18 6.2 12 4.4 5.9 2/12 4.7 0/21 16 1/16 23 18 A1300+130 0/15 4.4 5 5.1 12 0.0 0/15 14 5.5 19 0/17 0/0 A1100+110 20 5.5 2/15 0.0 24 19 5.2 16 A900+120 21 0/15 21 4.7 0/0 A700+175 6.2 0.0 22 2/17 24 5.3 0.0 5.6 19 0/17 1/21 17 0/0 4.8 0/0 0.0 3/17 A1500-140 1/18 18 4.7 0 5.1 18 22 0/20 A500+120 0/0 19 4.2 10 0.0 0/17 A1300-150 1/16 18 4.7 13 20 0/13 0/0 17 15 A300+100 0.0 3.9 18 0/13 15 6.0 15 4.1 0/0 5.9 17 0/11 14 A100+65 6.0 4.8 11 0/3 A900-130 0.0 5/13 1/18 14 5.7 2/17 5.9 15 16 5/13 6.0 21 6.0 6.0 B560 0/0 13 5.5 5.7 1/11 1/18 13 0/3 5/24 6.4 A700-150 4.4 6.4 1/13 6.0 0/3 0.0 15 6/20 17 14 22 22 5.2 A1100-450 6/11 6.2 3/14 1/13 0/2 0/0 12 13 24 5.0 1/5 6.0 6.0 5/24 24 B100-180 6.4 A500-200 6.0 6.0 10 16 5.8 1/9 0/3 6.0 0/6 4.2 6.3 6/25 0/2 3/16 B400+130 0/2 26 7/13 0/3 A300-245 A100-150 3.0 4/21 16 18 6.0 4/4 4 19 5.2 0/2 2/5 12 6.0 0/2 B100+220 Kööpelikiulu Siltalan Hautakangas A0 Siltalansuo, 25067, Vaala Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) 0 100 200 300 400 Raja-aava 500 m Geologian tutkimuskeskus 2012 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/12 ja Logica Suomi Oy Kuva 3. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. Fig. 3. A map indicating thickness of peat deposit. 12

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. TUTKITUT SUOT 1. Hautarimpi Hautarimpi (kl. 3414 07, x=7139,0, y=3481,5) sijaitsee noin 26 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen, muinaisen Itämeren aaltojen huuhtomaan moreenimaastoon. Suon luoteisosassa on vajaat 10 000 vuotta sitten syntyneitä rantavalleja merkkinä muinaisesta merivaiheesta. Oudonjärventieltä haarautuva ajotie ulottuu suon luoteis- ja kaakkoisosaan (kuva 4). Tutkimuspisteitä on yhteensä 85. Niistä suurin osa (63) on C-pisteitä. Hautarimpi on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Suon pinta on 127 132 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 140 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 42 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 15 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 59 %, avosuolla 27% ja turvekankaalla 14 %. Rämealue on enimmäkseen niukkaravinteista rahkarämettä, isovarpuista rämettä ja tupasvillarämettä. Yleisin avosuotyyppi on niukkaravinteinen rimpineva ja yleisin turvekangastyyppi puolukkaturvekangas. Suosta on ojitettu suunnilleen puolet, ja sen luonnontilaisuusluokka on 2. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, harvaa tai keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan vajaatuottoista. Turpeesta on rahkavaltaista 75 % ja saravaltaista 25 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 37 %, puun jäännöksiä sisältävää 8 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 10 % turvemäärästä.turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,2. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,0 %, tiheys 105 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,2 %, lämpöarvo 21,1 MJ/kg, rikkipitoisuus 0,16 %, hiilipitoisuus 50,9 % ja typpipitoisuus 1,89 %. Turvekerroksen pintaosa on löyhä, pohjaosa tiivis. Hautarimmessä on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 15 ha. Sillä on ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,075 milj. m 3 ja energiakäyttöön soveltuvaa 0,14 milj. m 3. Ympäristökäyttöön soveltuvaa kerrosta on keskimäärin 0,5 m ja sen alla energiakäyttöön soveltuvaa 0,9 m. Soidensuojelualueen reunalle jää 100 m leveä suojavyöhyke. Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Hautarimmellä. Fig. 4. Location of survey sites in Hautarimpi. 13

Hannu Pajunen 2. Isosalmi Isosalmi (kl. 3414 05, x=7142,4, y=3479,8) sijaitsee noin 24 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon koillispuolella on Möykkääntie, jolta erkanevat ajotiet ylittävät suon kaakkois- ja luoteisosassa (kuva 5). Tutkimuspisteitä on 157, joista suurin osa B-pisteitä. Isosalmi on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Suon pinta on 112 120 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Karkunojan, Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 140 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 25 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 8 ha. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 1,8 m. Suon pohja on melko tasainen, ja pohjamaa on moreenia. Sen päällä on paikoin ohut kerros hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 47 %, avosuolla 1 % ja turvekankaalla 52 %. Rämealue on suurimmaksi osaksi muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 1. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on rahkavaltaista 28 % ja saravaltaista 72 %. Rahkavaltainen turve on lähes pelkästään sararahkaturvetta ja saravaltainen lähes pelkästään rahkasaraturvetta. Yli metrin syvyisellä alueella saravaltaisen turpeen osuus ylittää 90 %. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 2 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 5 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 61 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,5 %, tiheys 134 kg/m 3, tuhkapitoisuus 13,1 %, rikkipitoisuus 0,23 %, hiilipitoisuus 49,8 % ja typpipitoisuus 2,97 %. Vesipitoisuus on alhainen ja tiheys suuri. Tuhkapitoisuus on melko korkea, ja se alentaa osaltaan hiilipitoisuutta ja pienentää lämpöarvoa (ei määritetty). Isosalmessa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 23 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,25 milj. m 3. Heikosti maatunut pintaosa on ohut, keskimäärin 0,1 m. Turvekerros on tiivis, mutta melko korkea tuhkapitoisuus huonontaa turpeen laatua. Ennen tuotantotoimiin ryhtymistä on syytä tehdä lisää tuhkapitoisuusmäärityksiä. Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Isosalmessa. Fig. 5. Location of survey sites in Isosalmi. 14

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 3. Istulansuo Istulansuo (kl. 3414 06, x=7155,1, y=3479,1) sijaitsee Istulanperällä noin 15 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteisiin hiekkamaihin. Länsiosasta on Istulanperäntielle pari sataa metriä, ja pohjoisessa tutkittu alue ulottuu tielle saakka (kuva 6). Tutkimuspisteitä on 187, joista suurin osa B-pisteitä. Istulansuo on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Rokuanojan valuma-alueeseen (57.045). Suon pinta on 115 120 m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Rokuanojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 170 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 53 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 3 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 1,9 m. Suon pohja on tasainen, ja pohjamaa on hiekkaa. Suo on ojituksen vaikutuksesta pitkälle muuttunut. Tutkimuspisteistä on rämeellä 1 %, turvekankaalla 83 % ja pellolla 16 %. Turvekangas on suurimmaksi osaksi ruohoturvekangasta. Puusto on enimmäkseen koivuvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turpeesta on ruskosammalvaltaista 1 % ja saravaltaista 99 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Lisätekijöitä on vain vähän. Puuta lisätekijänä sisältävää turvetta on 2 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 8 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Itäosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,4 %, tiheys 139 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,6 %, lämpöarvo 22,3 MJ/kg, hiilipitoisuus 54,0 %, typpipitoisuus 3,06 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Turve on hyvin tasalaatuista pinnasta pohjaan. Vesipitoisuus on alhainen ja tiheys suuri. Istulansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 53 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,48 milj. m 3. Allas on tasapohjainen, turvekerros tiivis ja turve hyvin energiakäyttöön sopivaa. Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Istulansuolla. Fig. 6. Location of survey sites in Istulansuo. 15

Hannu Pajunen 4. Järvikaarronsuo Järvikaarronsuo (kl. 3414 07, x=7137,5, y=3481,2) sijaitsee noin 27 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Järvikaarronsuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu etelässä Oudonjärveen, lännessä muinaisen Itämeren vajaat 10 000 vuotta sitten kasaamaan Järvikaartoon ja muualla loivapiirteiseen, osittain soistuneeseen moreenimaastoon. Länsi- ja pohjoisreunaa sivuaa Oudonjärventieltä erkaneva ajotie (kuva 7). Tutkimuspisteitä on 30, joista suurin osa C-pisteitä. Järvikaarronsuo on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Suon pinta on 128 131 m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Oudonjärven, Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 45 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 18 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 10 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Sen päällä on paikoin ohut hiekkakerros. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 71 % ja rämeellä 29 %. Turvekangasalue on tyypiltään puolukkaturvekangasta ja rämealue muuttumavaiheen varsinaista sararämettä (kuva 8). Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 1. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on rahkavaltaista 48 % ja saravaltaista 52 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 5 %, puun jäännöksiä sisältävää 26 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 5 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,5. Yhdeltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,0 %, tiheys 113 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,3 %, lämpöarvo 22,1 MJ/kg, hiilipitoisuus 53,8 %, typpipitoisuus 2,21 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Turvekerroksen pintaosa on tiivistynyt ojituksen vaikutuksesta. Pohjaosa on poikkeuksellisesti pintaosaa löyhempi. Järvikaarronsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 8 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,15 milj. m 3. Oudonjärven rannalle on arviossa jätetty 100 metriä leveä suojavyöhyke. Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Järvikaarronsuolla. Fig. 7. Location of survey sites in Järvikaarronsuo. 16

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Kuva 8. Muuttumavaiheen varsinaista sararämettä Järvikaarronsuolla. Fig. 8. Drained tall-sedge pine fen in Järvikaarronsuo. 17

Hannu Pajunen 5. Kaakkola Kaakkola (kl. 3414 05, x=7140,9, y=3475,0) sijaitsee noin 28 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenimaihin. Suoalue jatkuu etelään jäljempänä kuvattuna Multakorpena. Suon itäpuolella on Mustanmaantie ja länsipuolella Lehdonperäntie (kuva 9). Tutkimuspisteitä on 124, joista suurin osa C-pisteitä. Kaakkola on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Suon pinta on 105 110 m merenpintaa korkeammalla ja viettää koilliseen. Vedet laskevat Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 140 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 8 ha. Keskisyvyys on 0,4 m ja suurin syvyys 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 34 %, turvekankaalla 61 % ja pellolla 5 %. Rämealue on suurimmaksi osaksi muuttumavaiheen isovarpuista rämettä, tupasvillarämettä ja rahkarämettä ja turvekangas ruohoturvekangasta ja puolukkaturvekangasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskin- kertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan joko taimistoa (37 %) tai nuorta kasvatusmetsää (28 %). Luonnontilaisuusluokka on 0. Turpeesta on rahkavaltaista 89 % ja saravaltaista 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 23 %, puun jäännöksiä sisältävää 28 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 7 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,1. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 82,4 %, tiheys 204 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 3,1 %. Turvekerros on tiivistynyt ojituksen takia. Tiheys on luonnontilaiseen turvekerrokseen verrattuna kaksinkertainen. Kaakkolassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 7 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,056 milj. m 3. Turvekerros on ohut, mutta soveltuu hyvin energiakäyttöön. Tuotantoaluetta voidaan tarvittaessa laajentaa metriä matalammalle alueelle. Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Kaakkolassa. Fig. 9. Location of survey sites in Kaakkola. 18

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 6. Kallioneva Kallioneva (kl. 3414 05, x=7145,0, y=3474,8) sijaitsee noin 25 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu idässä Kärjenrimpeen, muualla lajittuneisiin mineraalimaihin. Mustanmaantie sivuaa tutkitun alueen itäreunaa (kuva 10). Tutkimuspisteitä on 100. Niistä suurin osa (81) on C-pisteitä. Kallioneva on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Suon pinta on 104 106 m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 120 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 44 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 7 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 1,6 m. Suon pohja on tasainen, ja pohjamaa on hietaa. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 58 % ja rämeellä 42 %. Turvekangas on enimmäkseen ruohoturvekangasta ja rämealue varsinaista sararämettä. Puusto on enimmäkseen koivuvaltaista, tiheää ja ke- hitysluokaltaan taimistoa tai nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turpeesta on rahkavaltaista 5 % ja saravaltaista 95 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 35 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 33 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,2. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,3 %, tiheys 129 kg/m 3, tuhkapitoisuus 5,2 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Pisteiden väliset erot ovat pieniä. Lämpöarvo, hiili- ja typpipitoisuus määritettiin vain toiselta pisteeltä. Keskiarvoiksi saatiin 22,2 MJ/kg, 53,3 % (C) ja 2,27 % (N). Kallionevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 44 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,44 milj. m 3. Alue on tasapohjainen ja rajoittuu tiehen. Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kallionevalla. Fig. 10. Location of survey sites in Kallioneva. 19

Hannu Pajunen 7. Karjusuo Karjusuo (kl. 3423 04, x=7160,1, y=3474,8) sijaitsee Rokuanvaaran lounaispuolella noin 18 km kunnan keskustasta länteen. Suo on osa Pelson suokokonaisuutta. Tutkittu alue rajoittuu lännessä aiemmin tutkittuun Pelsonsuohon (Pajunen 2009, s. 34) ja idässä Pesämaanaroon (Häikiö 2008, s. 31), Kumpuaroon ja Tamma-aroon (Häikiö 2008, s. 32). Alue paljastui muinaisesta Itämerestä 9800 9400 vuotta sitten. Väistyvä meri jätti jälkeensä rantavalleja, jotka näkyvät nykyisin kapeina suoaluetta rikkovina nieminä ja saarina. Tutkitun alueen itäosan halki kulkee Vesalantie (kuva 11). Tutkimuspisteitä on 429, joista suurin osa (260) C-pisteitä. Karjusuo on kolmen vesistöalueen (57, 58, 59) latvoilla. Osa suosta kuuluu Rokuanojan valuma-alueeseen (57.045), osa Tyrnävänjoen yläosan valumaalueeseen (58.053) ja osa Muhosjoen yläosan valuma-alueeseen (59.172). Pinta on 118 130 m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Suon pinta-ala on noin 400 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 240 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 140 ha. Keskimääräinen syvyys on 1,2 m ja suurin syvyys 3,5 m. Pohjamaa on hiekkaa. Suon pohjalla on turpeeseen hautautuneita kaartoja. Tutkimuspisteistä on rämeellä 23 %, avosuolla 7 %, turvekankaalla 69 % ja pellolla 1 %. Yleisimmät rämetyypit ovat muuttumavaiheen tupasvillaräme ja rahkaräme. Yleisin turvekangastyyppi on puolukkaturvekangas (kuva 12). Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan taimistoa (45 %) tai nuorta kasvatusmetsää (25 %). Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turpeesta on rahkavaltaista 40 % ja saravaltaista 60 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 20 %, puun jäännöksiä sisältävää 32 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 2 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,1. Viideltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,1 %, tiheys 127 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,2 %, lämpöarvo 22,3 MJ/kg, hiilipitoisuus 54,2 %, typpipitoisuus 2,16 % ja rikkipitoisuus 0,40 %. Turve on suon hajanaisuus huomioiden varsin tasalaatuista. Poikkeuksena on kuitenkin rikkipitoisuus, joka kohoaa voimakkaasti lähellä pohjaa suon keskiosassa. Kolmen näytteen rikkipitoisuus ylittää 1 %:n rajan. Karjusuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 140 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 2,10 milj. m 3. Korkeiden rikkipitoisuuksien ja pohjan vaihtelevan muodon takia on suon pohjalle arvioitu jäävän keskimäärin 0,5 m paksun kerroksen. Suurin osa turpeesta on hyvin energiakäyttöön soveltuvaa. 20

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Karjusuolla. Fig. 11. Location of survey sites in Karjusuo. 21

Hannu Pajunen Kuva 12. Turvekangasta Karjusuon keskiosassa. Koivut kaadettu. Fig. 12. Drained peatland forest in the central part of Karjusuo. Birch trees cut down. 22

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 8. Karkunneva Karkunneva (kl. 3414 05, x=7142,9, y=3477,1) sijaitsee noin 25 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenimaihin ja soihin. Suoalue jatkuu luoteeseen Kärjenrimpenä ja etelään Tervonrimpenä. Karkunnevan länsi- ja eteläosaan tulee ajotie Mustanmaantieltä ja itäosaan Möykkääntieltä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on 243, joista puolet B-pisteitä. Karkunneva on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Suon pinta on 105 112 m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat Karkunojan, Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 320 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha. Suo on hyvin matala. Keskisyvyys on vain 0,4 m ja suurin syvyys 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hieta. Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 68 %, rämeellä 19 % ja pellolla 11 %. Turvekangas on enimmäkseen ruohoturvekangasta ja räme muuttumavai- heen varsinaista sararämettä. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Puusto on enimmäkseen koivu- tai mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta tai varttunutta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turpeesta on rahkavaltaista 8 % ja saravaltaista 92 %. Saravaltainen turve on kokonaan rahkasaraturvetta. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 16 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 41 % turvemäärästä. Tupasvillan jäännöksiä ei ole. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,5. Kaakkoisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,9 %, tiheys 116 kg/m 3, tuhkapitoisuus 6,6 %, lämpöarvo 21,7 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,19 %. Turvekerroksen pintaosa on kuivunut ojituksen takia. Sen sijaan pohjaosan vesipitoisuus ja tiheys ovat lähellä luonnontilaisia lukemia. Tuhkapitoisuus ja lämpöarvo ovat turvelajiin nähden tavanomaisella tasolla. Rikkipitoisuudet ovat alhaisia. Karkunneva on liian matala turvetuotantoon. Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Karkunnevalla. Fig. 13. Location of survey sites in Karkunneva. 23

Hannu Pajunen 9. Kelloperänneva Kelloperänneva (kl. 3414 04, x=7138,6, y=3477,6) sijaitsee noin 28 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Oudonjärventie kulkee suon länsi- ja lounaispuolella (kuva 14). Tutkimuspisteitä on 13, kaikki B-pisteitä. Kelloperänneva on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Suon pinta on 103 116 m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat Kotiojan, Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 38 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 1 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,2 m. Pohjamaa on moreenia. Tutkimuspisteistä on rämeellä 46 % ja turvekankaalla 54 %. Rämealue on muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja isovarpuista rämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta (38 %) ja ruohoturvekangasta (15 %). Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Luonnontilaisuusluokka on 1. Turpeesta on rahkavaltaista 18 % ja saravaltaista 82 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Puuta lisätekijänä sisältävää turvetta on 9 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 54 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,4. Pohjoispäästä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 82,2 %, tiheys 188 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 7,9 %. Kelloperänneva on liian matala turvetuotantoon. Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Kelloperännevalla. Fig. 14. Location of survey sites in Kelloperänneva. 24

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 10. Kortesuo Kortesuo (kl. 3414 04, x=7139,4, y=3478,1) sijaitsee noin 27 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu moreenimaastoon. Koillispuolella on Kortesaari ja lounaispuolella Karsikkosaari. Oudonjärventielle on matkaa kilometrin verran (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 40, niistä suurin osa C-pisteitä. Kortesuo on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Suon pinta on 112 115 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 33 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 6 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,4 m. Pohjamaa on moreenia. Sen päällä on paikoin ohut kerros lajittunutta ainesta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 58 % ja turvekankaalla 42 %. Rämealue on suurimmaksi osaksi muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää (50 %) tai taimistoa (33 %). Luonnontilaisuusluokka on 1. Turpeesta on rahkavaltaista 30 % ja saravaltaisia 70 %. Rahkavaltainen turve sisältää myös sarojen jäännöksiä ja saravaltainen rahkasammalien jäännöksiä. Lisätekijöitä on vähän. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,5. Kaakkoispäästä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,1 %, tiheys 113 kg/m 3, tuhkapitoisuus 6,3 % ja rikkipitoisuus 0,20 %. Kortesuossa on liian matala turvetuotantoon. Koska turvekerros on lähes luonnontilainen, edellytetään tuotantokelpoiselta alueelta yli 1,5 metrin syvyyttä. Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Kortesuolla. Fig. 15. Location of survey sites in Kortesuo. 25

Hannu Pajunen 11. Kotisuo (Pelso) Kotisuo (kl. 3414 06, x=7155,3, y=3470,0) sijaitsee noin 24 km kunnan keskustasta länsilounaaseen. Suo on osa laajaa Pelson suoaluetta. Tutkittu alue rajoittuu koillisessa Kylmälänkyläntiehen, kaakossa Pelsonrimpeen (Häikiö 2008, s. 29), lounaassa kumpuilevaan moreenimaastoon ja luoteessa Niskajärvensuohon (Pajunen 2009, s. 28). Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 16). Suolla on 290 tutkimuspistettä, joista puolet B-pisteitä. Kotisuo on Temmesjoen vesistöalueella (58) ja kuuluu Tyrnävänjoen yläosan valuma-alueeseen (58.053). Pinta on 112 117 m merenpintaa korkeammalla ja viettää koilliseen. Vedet laskevat Kantokanavan ja Pitkäjärven kautta Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 270 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 120 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 20 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 53 %, avosuolla 1 %, turvekankaalla 40 % ja pellolla 6 %. Rämealue on suurimmaksi osaksi muuttumavaiheen isovarpuista rämettä ja varsinaista sararämettä. Luonnontilaan jäänyt alue on rimpinevarämettä. Turvekangas on suurimmaksi osaksi puolukkaturvekangasta ja varputurvekangasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turpeesta on rahkavaltaista 55 % ja saravaltaista 45%. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 24 %, puun jäännöksiä sisältävää 16 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 30 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,9 %, tiheys 144 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 4,1 %. Tulokset osoittavat turvekerroksen kuivuneen ja tiivistyneen ojituksen vaikutuksesta. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin kahdelta pisteeltä ja keskiarvoiksi saatiin 22,3 MJ/kg ja 0,20 %. Kotisuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 110 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,99 milj. m3. Turvekerros on tiivis. Metrin turvekerros vastaa puolentoista metrin kerrosta luonnontilaisella suolla. Turve soveltuu hyvin energiakäyttöön. 26 Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Pelson Kotisuolla. Fig. 16. Location of survey sites in Kotisuo (Pelso).

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 12. Kotisuo (Rokua) Kotisuo (kl. 3414 06, x=7159,4, y=3477,6) sijaitsee Rokuan kupeessa noin 15 km kunnan keskustasta länteen. Suo rajoittuu muinaisen Itämeren kasaamiin rantavalleihin. Ranta oli Kotisuon kohdalla vajaat 10 000 vuotta sitten. Pilkkatie menee suon luoteisosan poikki, ja Vesalantie sivuaa luoteispäätä (kuva 17). Tutkimuspisteitä on 46, joista suurin osa B-pisteitä. Kotisuo on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Rokuanojan valuma-alueeseen (57.045). Suon pinta on 128 131 m merenpintaa korkeammalla ja viettää kaakkoon. Vedet laskevat Rokuanojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 33 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 3 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,1 m. Suon pohja on hautautuneiden kaartojen takia muodoltaan vaihteleva. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 24 %, turvekankaalla 69 % ja pellolla 7 %. Rämealue on niukkara- vinteista tupasvilla- ja rahkarämettä. Turvekangas on enimmäkseen niukkaravinteisista suotyypeistä kehittynyttä varputurvekangasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 0. Turve on rahkavaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 38 %, puun jäännöksiä sisältävää 19 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 43 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,7. Kaakkoispäästä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,5 %, tiheys 138 kg/m 3, tuhkapitoisuus 1,5 %, lämpöarvo 20,1 MJ/kg, hiilipitoisuus 50,2 %, typpipitoisuus 1,15 % ja rikkipitoisuus 0,14 %. Tulokset ovat rahkavaltaiselle turvekerrokselle tyypillisiä. Kotisuo on liian matala turvetuotantoon. Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Rokuan Kotisuolla. Fig. 17. Location of survey sites in Kotisuo (Rokua). 27

Hannu Pajunen 13. Kumpuaro Kumpuaro (kl. 3414 06, x=7158,6, y=3475,8) sijaitsee noin 17 km kunnan keskustasta länteen. Suo rajoittuu muinaisen Itämeren noin 9500 vuotta sitten kasaamiin rantavalleihin. Sen kaakkoispäätä sivuaa Pilkkatie ja luoteispäätä Vesalantie (kuva 18). Suolla on 73 tutkimuspistettä, joista suurin osa B-pisteitä. Kumpuaro on Temmesjoen vesistöalueella (58) ja kuuluu Tyrnävänjoen yläosan valuma-alueeseen (58.053). Pinta on 120 123 m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Välikanavan ja Kantokanavan kautta Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 53 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 11 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 2 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 2,0 m. Pohjamaa on hiekkaa. Suo on kokonaan turvekangasta (kuva 19). Yleisimmät turvekangastyypit ovat puolukkaturvekangas (40 %) ja karhunsammalmuuttuma (26 %). Puusto on koivuvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Luonnontilaisuusluokka on 0. Turpeesta on rahkavaltaista 26 %, ruskosammalvaltaista 5 % ja saravaltaista 69 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 4 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 19 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,9. Suon keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,6 %, tiheys 148 kg/m 3, tuhkapitoisuus 5,1 %, lämpöarvo 22,5 MJ/kg, hiilipitoisuus 54,4 %, typpipitoisuus 2,69 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Turvekerros on tiivistynyt ojituksen takia, mikä näkyy alhaisena vesipitoisuutena ja suuren tiheytenä. Melko korkea maatumisaste kohottaa osaltaan hiilipitoisuutta ja lämpöarvoa. Kumpuarossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 10 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,10 milj. m 3. Turvekerros on tiivis, ja se soveltuu hyvin energiakäyttöön. Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Kumpuarolla. Fig. 18. Location of survey sites in Kumpuaro. 28

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Kuva 19. Turvekangasta Kumpuaron keskiosassa. Fig. 19. Drained peatland forest in the central part of Kumpuaro. 29

Hannu Pajunen 14. Lammasneva Lammasneva (kl. 3414 04, x=7136,5, y=3479,4) sijaitsee noin 30 km kunnan keskustasta etelälounaaseen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Oudonjärventie ulottuu suon pohjoisreunaan (kuva 20). Tutkimuspisteitä on yhteensä 86, joista suurin osa C-pisteitä. Lammasneva on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Pinta on 123 128 m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Pinta-ala on noin 71 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 32 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 17 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,5 m. Pohjamaa on moreenia, jonka päällä on paikoin ohut hiekkatai hietakerros. Suo on niukkaravinteinen ja suurimmaksi osaksi (86 %) ojitettu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 65 %, avosuolla 6 % ja turvekankaalla 29 %. Yleisimpiä suotyyppejä ovat rahkaräme, tupasvillaräme, isovarpuinen räme, varputurvekangas ja puolukkaturvekangas. Puolet suon pinnasta on keskimäärin 40 cm korkeiden mättäiden peittämää. Puusto on enimmäk- seen mäntyvaltaista, harvaa tai keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turpeesta on rahkavaltaista 74 % ja saravaltaisia 26 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve, sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 47 %, puun jäännöksiä sisältävää 7 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 19 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,5. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,5 %, tiheys 146 kg/m 3, tuhkapitoisuus 2,6 %, lämpöarvo 22,7 MJ/kg, hiilipitoisuus 55,8 %, typpipitoisuus 1,82 % ja rikkipitoisuus 0,17 %. Turvekerros on ohutta pintaosaa lukuun ottamatta tiivis. Tuhkapitoisuudet ovat alhaisia ja lämpöarvot suuria. Lammasnevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 30 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,39 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 40 cm. Sen alla oleva turve soveltuu hyvin energiakäyttöön. Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Lammasnevalla. Fig. 20. Location of survey sites in Lammasneva. 30

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 15. Latvaneva Latvaneva (kl. 3414 08, x=7140,4, y=3481,5) sijaitsee noin 24 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu huuhtoutuneisiin moreenimaihin ja muinaisen Itämeren aallokon vajaat 10 000 vuotta sitten kasaamiin rantavalleihin. Möykkääntieltä tulee ajotie suon luoteispäähän (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 70, joista suurin osa (49) C-pisteitä. Latvaneva on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Pinta on 121 133 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 130 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 6 ha. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 1,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 65 %, avosuolla 23 %, turvekankaalla 9 % ja korvessa 3 %. Rämealue on enimmäkseen varsinaista sararämettä, avosuo rimpinevaa, ja turvekangas on kokonaan puo- lukkaturvekangasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan taimistoa tai vajaatuottoista. Suon luonnontilaisuusluokka on 2. Turpeesta on rahkavaltaista 49 % ja saravaltaista 51 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 22 %, puun jäännöksiä sisältävää 15 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 2 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,9. Eteläosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,7 %, tiheys 101 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,8 %, lämpöarvo 21,0 MJ/kg, hiilipitoisuus 51,0 %, typpipitoisuus 1,84 % ja rikkipitoisuus 0,14 %. Turvekerros on lähes luonnontilainen, ja sen ominaisuudet ovat turvelajiin nähden tavanomaisella tasolla. Latvanevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 6 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,078 milj. m 3. Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Latvanevalla. Fig. 21. Location of survey sites in Latvaneva. 31

Hannu Pajunen 16. Leppärimpi Leppärimpi (kl. 3414 05, x=7141,3, y=3479,6) sijaitsee noin 25 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Möykkääntieltä erkaneva ajotie ulottuu suon luoteispäähän ja itäreunaan (kuva 22). Tutkimuspisteitä on 90, joista puolet B-pisteitä. Leppärimpi on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Pinta on 114 118 m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat Karkunojan, Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 140 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 44 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 14 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,1 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Sen päällä on paikoin ohut hiekkakerros. Tutkimuspisteistä on rämeellä 72 %, avosuolla 14 % ja turvekankaalla 14 %. Rämealue on enimmäkseen ruohoista sararämettä, avosuoalue mesotrofista rimpinevaa ja turvekangas puolukkaturvekangasta ja mustikkaturvekangasta. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Luonnontilaisuusluokka on 2. Turpeesta on rahkavaltaista 10 % ja saravaltaista 90 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 10 %, puun jäännöksiä sisältävää 8 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 16 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,1. Eteläosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,6 %, tiheys 116 kg/m 3, tuhkapitoisuus 6,1 %, lämpöarvo 21,6 MJ/kg, hiilipitoisuus 52,9 %, typpipitoisuus 2,37 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Tulokset ovat saravaltaiselle turpeelle tyypillisiä. Leppärimmessä on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 14 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,18 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,2 m. Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Leppärimmellä. Fig. 22. Location of survey sites in Leppärimpi. 32

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 17. Linturimpi Linturimpi (kl. 3414 04, x=7139,6, y=3479,2) sijaitsee noin 26 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Muinaisen Itämeren aallot kasasivat noin 9400 vuotta sitten moreenimailta irronneesta aineksesta rantavalleja suon itäosaan. Oudonjärventieltä erkaneva ajotie ulottuu suon itäpäähän (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 217. Niistä suurin osa (166) on C-pisteitä. Linturimpi on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Pinta on 113 125 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Oudonojan, Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 290 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 83 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 14 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,8 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Sen päällä on paikoin ohut hiekkakerros. Tutkimuspisteistä on rämeellä 61 %, turvekankaalla 37 % ja avosuolla 2 %. Rämealue on enimmäkseen rimpinevarämettä ja varsinaista sararämet- tä ja turvekangas puolukkaturvekangasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turpeesta on rahkavaltaista 17 % ja saravaltaista 83 %. Saravaltainen turve sisältää rahkasammalien jäännöksiä ja luokitellaan tarkemmin rahkasaraturpeeksi. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävää turvetta on 13 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 40 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,2. Lounaisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,3 %, tiheys 104 kg/m 3, tuhkapitoisuus 5,8 %, lämpöarvo 22,6 MJ/kg, hiilipitoisuus 53,4 %, typpipitoisuus 2,43 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Tulokset ovat saravaltaiselle turpeelle tyypillisiä. Linturimpi on liian matala turvetuotantoon. Yli 1,5 metrin syvyinen alue jakautuu viiteen erilliseen altaaseen, joista suurimmat ovat vain kolmen hehtaarin kokoisia. Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Linturimmellä. Fig. 23. Location of survey sites in Linturimpi. 33

Hannu Pajunen 18. Matosuo Matosuo (kl. 3414 06, x=7157,6, y=3476,8) sijaitsee noin 17 km kunnan keskustasta länteen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu etelässä Kantosuohon (Häikiö 2008, s.30), luoteessa edellä kuvattuun Kumpuaroon ja muualla muinaisen Itämeren vajaat 9500 vuotta sitten kasaamiin rantavalleihin. Pilkkatie sivuaa tutkitun alueen luoteisreunaa (kuva 24). Suolla on 91 tutkimuspistettä, joista suurin osa B-pisteitä. Matosuo sijaitsee Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Rokuanojan valuma-alueeseen (57.045). Pinta on 119 121 m merenpintaa korkeammalla ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Rokuanojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Tutkitun alueen halki virtaa Matokanava. Pinta-ala on noin 65 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 16 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 3 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,7 m. Pohjamaa on hiekkaa. Matosuo on kauttaaltaan ojitettu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 12 % ja turvekankaalla 88 %. Rämealue on enimmäkseen muuttumavaiheen isovar- puista rämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta ja varputurvekangasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Luonnontilaisuusluokka on 0. Turpeesta on rahkavaltaista 57 %, ruskosammalvaltaista 3 % ja saravaltaista 40 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 8 %, puun jäännöksiä sisältävää 5 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 48 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,2. Suon keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 83,3 %, tiheys 162 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,3 %, lämpöarvo 23,1 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,18 %. Vesipitoisuus on alhainen. Tiheys ja lämpöarvo ovat suuria. Matosuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 15 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,14 milj. m 3. Turvekerros on tiivis ja hyvin energiakäyttöön sopiva. Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Matosuolla. Fig. 24. Location of survey sites in Matosuo. 34

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 19. Multakorpi Multakorpi (kl. 3414 04, x=7139,0, y=3475,6) sijaitsee Mustamaan kylässä noin 28 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu etelässä turvetuotantoalueeseen ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon reunamille tulee Mustanmaantieltä useita ajoteitä ja ajopolkuja (kuva 25). Suolla on yhteensä 108 tutkimuspistettä, joista suurin osa C-pisteitä. Multakorpi on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Pinta on 106 110 m merenpintaa korkeammalla ja viettää kohti tutkitun alueen halki virtaavaa Kotiojaa. Vedet laskevat Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Pinta-ala on noin 140 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 64 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 36 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 20 %, turvekankaalla 52 % ja pellolla 28 %. Rämealueella on useita niukkaravinteisia suotyyppejä. Turvekangas on enimmäkseen ruohoturvekangasta ja puolukkaturve- kangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 0. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan joko nuorta tai varttunutta kasvatusmetsää. Turpeesta on rahkavaltaista 31 %, ruskosammalvaltaista 17 % ja saravaltaista 52 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 4 %, puun jäännöksiä sisältävää 12 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 30 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,4. Eteläosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,8 %, tiheys 142 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,9 %, lämpöarvo 22,1 MJ/kg, hiilipitoisuus 54,7 %, typpipitoisuus 2,11 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Alhainen vesipitoisuus ja suuri tiheys osoittavat turvekerroksen tiivistyneen ojituksen takia. Multakorvessa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 64 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,77 milj. m 3. Turvekerros on tiivis, ja se rajoittuu turvetuotantoalueeseen. Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Multakorvessa. Fig. 25. Location of survey sites in Multakorpi. 35

Hannu Pajunen 20. Oudonsuo Oudonsuo (kl. 3414 07, x=7137,8, y=3480,0) sijaitsee noin 28 km kunnan keskustasta etelälounaaseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteiseen, huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Oudonjärventieltä lähtevä ajotie kulkee suon keskiosan halki ja ulottuu suon kaakkoispäähän (kuva 26). Suolla on 139 tutkimuspistettä, joista suurin osa C-pisteitä. Oudonsuo on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Suon pinta on 120 128 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Oudonojan, Karkunojan, Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Oudonjärven vedet laskevat tutkitun alueen kautta. Pinta-ala on noin 130 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on 58 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 1,9 m. Suon pohja on melko tasainen. Pohjamaa on enimmäkseen moreenia. Moreenin päällä on paikoin ohut kerros hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 42 %, avosuolla 8 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 49 %. Räme- alue on suurimmaksi osaksi muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 1. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää tai tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on rahkavaltaista 19 % ja saravaltaisia 81 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 8 %, puun jäännöksiä sisältävää 17 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 25 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,4. Keskiosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,2 %, tiheys 155 kg/m 3, tuhkapitoisuus 6,5 %, lämpöarvo 22,0 MJ/kg, hiilipitoisuus 53,4 %, typpipitoisuus 2,66 % ja rikkipitoisuus 0,21 %. Vesipitoisuus on alhainen ja tiheys suuri. Tuhkapitoisuus on turvelajiin nähden tavanomaisella tasolla. Oudonsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 55 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,55 milj. m 3. Turvekerros on tiivis ja heikosti maatunut pintaosa ohut. Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Oudonsuolla. Fig. 26. Location of survey sites in Oudonsuo. 36

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 21. Peipporäme Peipporäme (kl. 3414 05, x=7149,3, y=3472,3) sijaitsee noin 24 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pohjoisessa lohkareisiin mineraalimaihin, etelässä loivapiirteisiin ja lajittuneisiin mineraalimaihin. Tutkittu alue ulottuu idässä Kylmälänkyläntielle ja pohjoisessa Hirsinevantielle (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 260, joista suurin osa (151) C- pisteitä. Peipporäme on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Neittävänjoen keskiosan alueeseen (57.042). Suon pinta on 105 110 m merenpintaa korkeammalla ja viettää kaakkoon. Vedet laskevat Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 250 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 91 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 34 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisin pohjamaalaji on hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, turvekankaalla 30 % ja pellolla 15 %. Yleisimmät rämetyypit ovat muuttumavaiheen isovarpuinen räme ja varsinainen sararäme. Turvekangas on enimmäkseen puolukkaturvekangasta. Suo on pientä rahkaräme- aluetta lukuun ottamatta ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 1. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan taimistoa tai nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on rahkavaltaista 67 % ja saravaltaista 33 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 23 %, puun jäännöksiä sisältävää 43 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 7 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,1. Itäosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,5 %, tiheys 149 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,9 %, lämpöarvo 22,6 MJ/kg, hiilipitoisuus 54,9 %, typpipitoisuus 2,50 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Alhainen vesipitoisuus ja suuri tiheys osoittavat turvekerroksen tiivistyneen ojituksen takia. Peipporämeessä on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 87 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,87 milj. m 3. Turvekerros on tiivis ja hyvin maatunut. Turve soveltuu hyvin energiakäyttöön. Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Peipporämeellä. Fig. 27. Location of survey sites in Peipporäme. 37

Hannu Pajunen 22. Raja-aava Raja-aava (kl. 3414 03, x=7151,9, y=3468,1) sijaitsee noin 26 km kunnan keskustasta länsilounaaseen. Suo rajoittuu idässä lohkareiseen moreenimaastoon, pohjoisessa ja kaakossa turvetuotantoalueeseen ja lännessä Pelson luonnonpuistoon. Suon halki kulkee Raja-aavantie (kuva 28). Tutkimuspisteitä on 226, suurin osa C-pisteitä. Raja-aava on Temmesjoen vesistöalueella (58) ja kuuluu Tyrnävänjoen yläosan valuma-alueeseen (58.053). Suon pinta on 110 115 m merenpinta korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Tuulijärven ja Tyrnävänjoen kautta Temmesjokeen. Suon pinta-ala on noin 190 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 130 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 89 ha. Keskisyvyys on 1,4 m ja suurin syvyys 3,0 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 65 %, avosuolla 22 % ja turvekankaalla 13 %. Rämealueen yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme, varsinainen sararäme ja rimpinevaräme ja avosuoalueen rahkaneva ja niukkaravinteinen rimpineva. Turvekangas on suurimmaksi osaksi puolukkaturvekangasta. Suo on lähes kauttaaltaan (87 %) ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 1. Mättäiden keskimääräinen peittävyys on noin 45 % ja korkeus 40 cm. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Turpeesta on rahkavaltaista 41 % ja saravaltaista 59 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 14 %, puun jäännöksiä sisältävää 31 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 4 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,9. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,2 %, tiheys 117 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,9 %, lämpöarvo 21,9 MJ/kg, hiilipitoisuus 54,1 %, typpipitoisuus 2,17 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Raja-aavalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 79 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 1,42 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0, 3 m. Lounaisosassa pintaosa on ohut tai se puuttuu, mutta koillisosassa pintaosan paksuus ylittää paikoin 0,5 m. Tuotantokelpoinen alue rajoittuu turvetuotantoalueeseen. Pelson luonnonpuiston ympärille on arviossa rajattu 100 m leveä suojavyöhyke. Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Raja-aavalla. Fig. 28. Location of survey sites in Raja-aava. 38

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 23. Rössinkorpi Rössinkorpi (kl. 3414 05, x=7146,6, y=3479,1) sijaitsee noin 21 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu luoteessa lajittuneisiin mineraalimaihin, muualla moreenimaihin. Suon itäpäätä sivuaa Möykkääntie (kuva 29). Tutkimuspisteitä on 169, suurin osa B-pisteitä. Rössinkorpi on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Nikulanojan valuma-alueeseen (57.046). Suon pinta on 107 112 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Nikulanojan kautta Neittävänjokeen. Suon pinta-ala on noin 180 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 85 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 18 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,1 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, turvekankaalla 43 % ja pellolla 2 %. Rämealueen yleisin suotyyppi on varsinainen sararäme. Sen ohella on tupasvillarämettä, isovarpuista rämettä ja rahkarämettä. Yleisin turvekangastyyppi on puolukkaturvekan- gas. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Suon luonnontilaisuusluokka on 1. Turpeesta on rahkavaltaista 48 % ja saravaltaista 52 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 21 %, puun jäännöksiä sisältävää 26 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 40 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,1. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 87,6 %, tiheys 134 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,2 % ja rikkipitoisuus 0,19 %. Näytteenottopaikkojen väliset erot ovat pieniä. Lämpöarvo, hiilipitoisuus ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä länsiosan pisteeltä. Keskiarvoiksi saatiin 22,7 MJ/kg, 55,1 % (C) ja 2,12 % (N). Rössinkorvessa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 82 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,82 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,2 m. Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Rössinkorvessa. Fig. 29. Location of survey sites in Rössinkorpi. 39

Hannu Pajunen 24. Siltalansuo Siltalansuo (kl. 3414 03, x=7153,2, y=3469,1) sijaitsee noin 25 km kunnan keskustasta länsilounaaseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla. Tutkittu alue rajoittuu lännessä turvetuotantoalueeseen, muualla lohkareiseen moreenimaastoon. Itäpäätä sivuaa Raja-aavantie (kuva 30). Tutkimuspisteitä on 131, joista puolet B-pisteitä. Siltalansuo on Temmesjoen vesistöalueella (58) ja kuuluu Tyrnävänjoen yläosan valuma-alueeseen (58.053). Suon pinta on 108 116 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Pitkäjärven ja Tyrnävänjoen kautta Temmesjokeen. Suon pinta-ala on noin 75 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 54 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 35 ha. Keskisyvyys on 1,3 m ja suurin syvyys 2,6 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Moreenin päällä on paikoin mäkien rinteiltä huuhtoutunutta hiekkaa, hietaa ja hiesua. Tutkimuspisteistä on rämeellä 70 %, avosuolla 3 % ja turvekankaalla 27 %. Rämealue on enimmäkseen muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja tupasvillarämettä ja turvekangas puolukkaturvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnonti- laisuusluokka on 1. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää tai taimistoa. Turpeesta on rahkavaltaista 51 % ja saravaltaista 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, rahkaturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 37 %, puun jäännöksiä sisältävää 31 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 14 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,4. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,2 %, tiheys 130 kg/m 3, tuhkapitoisuus 3,3 %, lämpöarvo 22,4 MJ/kg, hiilipitoisuus 54,3 %, typpipitoisuus 1,86 % ja rikkipitoisuus 0,18 %. Heikosti maatuneen pintaosan ja pitkälle maatuneen pohjaosan väliset erot ovat huomattavia varsinkin vesipitoisuuden, lämpöarvon ja hiilipitoisuuden osalta. Siltalansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 54 ha ja sillä tuotantokelpoista energiaturvetta 0,70 milj. m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,2 m. Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Siltalansuolla. Fig. 30. Location of survey sites in Siltalansuo. 40

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 25. Tervonrimpi Tervonrimpi (kl. 3414 05, x=7141,1, y=3477,4) sijaitsee noin 26 km kunnan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu pohjoisessa edellä kuvattuun Karkunnevaan, muualla huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Suo ulottuu lounaassa lähes Mustanmaantien varteen saakka. Luoteisreunaa sivuaa Mustanmaantieltä erkaneva ajotie (kuva 31). Tutkimuspisteitä on 325, joista suurin osa B-pisteitä. Tervonrimpi on Siikajoen vesistöalueella (57) ja kuuluu Veneojan valuma-alueeseen (57.048). Pinta on 108 112 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Veneojan ja Neittävänjoen kautta Siikajokeen. Suon pinta-ala on noin 460 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 250 ha ja yli 1,5 metrin syvyistä 84 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiesu ja hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 74 %, turvekankaalla 15 %, pellolla 10 % ja avosuolla 1 %. Rämealue on enimmäkseen muuttumavaiheen rimpinevarämettä ja turvekangas karhunsammalmuuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettu, ja sen luonnontilaisuusluokka on 1. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Turpeesta on rahkavaltaista 8 % ja saravaltaisia 92 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 2 % ja puun jäännöksiä sisältävää 37 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Viideltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 85,4 %, tiheys 146 kg/m 3, tuhkapitoisuus 5,3 %, lämpöarvo 22,5 MJ/ kg ja rikkipitoisuus 0,22 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin vain yhdeltä pisteeltä, ja tulokseksi saatiin 51,2 % (C) ja 2,97 % (N). Näytteenottopaikoista kaksi sijaitsee pellolla. Niiden tulokset eroavat muista pienemmän vesipitoisuuden, suuremman tiheyden ja pintanäytteen korkeamman tuhkapitoisuuden takia. Tervonrimmessä on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 250 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 2,75 milj. m 3. Heikosti maatunut pintaosa puuttuu, turvekerros on tiivis ja suon pohja tasainen. 41

Hannu Pajunen Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Tervonrimmellä. Fig. 31. Location of survey sites in Tervonrimpi. 42

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. TULOSTEN TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrokset Vaalan alue jäi mannerjäätikön reunan peräännyttyä, noin 10 600 vuotta sitten, muinaisen Itämeren vedenpinnan alle. Vedenpinnan lasku oli heti jääkauden jälkeen nopeaa, noin 10 cm vuodessa (Saarnisto 1981). Rokuanvaaran korkeimmat kohdat paljastuivat muinaisesta Itämerestä jo runsaat 10 000 vuotta sitten. Aavalle ulapalle kohoava saari oli tuulten armoilla. Aallokko kasasi sen rinteille rantavalleja, tuuli irrotti kuivaa hiekkaa ja kasasi siitä kinoksia, ja hiekkaan hautautuneet jäälohkareet sulivat jättäen jälkeensä syviä kuoppia (kuva 32). Noin 10 000 vuotta sitten alkoi paljastua kunnan pohjoisimmat ja eteläisimmät osat. Oulujärvi kuroutui noin 9500 vuotta sitten, ja muinaisen Itämeren viimeiset vedet väistyivät nykyisen Vaalan alueelta noin 8500 vuotta sitten. Väistyvä meri jätti jälkeensä kosteita painanteita ja matalia vesialtaita. Soistu mi nen alkoi edul lisim mis sa pai koissa heti merestä vapautumisen jälkeen. Myö hem min suot laajen ivat vesistö jen umpeenkasvun ja metsämaan soistumisen seurauksena. Soistumisen ajankohta on ajoitettu Rokuanvaaran alueella kuudeltatoista kohteelta (Pajunen 1995). Ajoitustulokset vaihtelevat 9300 4550 vuotta sitten ja osoittavat soistumisen alkaneen syvimmistä supista ja alimmista rantavallien välisistä painanteista heti Itämerestä kohoamisen jälkeen. Aluksi suot olivat hyvin pieniä, mutta laajenivat vähitellen peittäen alleen niitä rajoittaneet rantavallit. Kunnan etelä- ja itäosasta tehdyt ajoitukset osoittavat tutkittujen kohteiden soistuneen 9300 7080 vuotta sitten (Häikiö 2008). Soistuminen tapahtui muutamia satoja vuosia, enimmillään pari kolme tuhatta vuotta Itämerestä vapautumisen jälkeen. Tutkittuja soita on 25, ja niiden pinta-ala on yhteensä 4000 ha. Suurimman suon pinta-ala on noin 460 ha ja pienimmän 33 ha. Yli 200 hehtaarin soita on kuusi, 100 200 hehtaarin yksitoista ja alle 100 hehtaarin kahdeksan (taulukko 2). Kaikki suot sijaitsevat kunnan länsiosassa. Tutkittujen soiden keskimääräinen syvyys on 0,9 m, josta heikosti maatu neen rahkaval taisen pintaosan osuus on keskimää rin 0,1 m. Suokohtaiset keskisyvyydet vaihtelevat 1,4 metristä 0,4 metriin. Tutkitusta alasta on yli metrin syvyistä runsas kolmasosa (1500 ha). Osuus vaihtelee soittain ja on syvimmissä noin 70 % ja matalimmissa noin 5 %. Nyt raportoitavat suot ovat huomattavasti aiemmin tutkittuja matalampia. Turvetta on yhteensä 35 milj. m 3, josta yli metrin syvyisellä alueella on 22 milj. m 3 ja yli 1,5 metrin syvyisellä 11 milj. m 3. Kahden suurimman suon turvemäärä ylittää 4 milj. m 3. Suoalasta on avosuota 5 %, rämettä 46 %, turvekangasta 44 % ja peltoa 5 %. Avosuot ovat enimmäkseen luonnontilaisia, rämeet muuttumia. Koko aineistossa ojittamattomien alueiden osuus on 9 % ja ojitettujen 91 %. Ojittamattomia soita ei ole yhtään. Ojitetun alueen osuus on Hautarimmessä, Latvanevassa ja Leppärimmessä noin kolmasosa. Kokonaan ojitettuja soita on yksitoista. Ojitettujen alueiden suotyypit ovat pitkälle muuttuneita. Kumpuaro on kauttaaltaan turvekangasta, ja Matosuossa ja Istulansuossa sen osuus ylittää 80 %. Useimmat suot ovat menettäneet luonnontilansa ja kuuluvat luonnontilaisuusluokkiin 0 ja 1. Kolme suota kuuluu luokkaan 2. Ylempiin luokkiin (3,4 ja 5) kuuluvia soita ei ole yhtään. Turpeesta on saravaltaista 64 %, rahkavaltaista 35 % ja ruskosammalvaltaista 1 %. Saravaltainen turve on vallitsevana (yli 70 %) yhdeksässä suossa ja rahkavaltainen neljässä. Suurin osa turpeesta sisältää sekä rahkasammalien että sarojen jäännöksiä ja on luokiteltavissa vallitsevan osan (jälkimmäinen) mukaan joko rahkasara- tai sararahkaturpeeksi. Edelli- Maisemapalat aikajanalla Sulava mannerjäätikkö Rokua paljastuu jään alta Ydinharju Supat ja harjukummut Suisto Rantakerrostumat Tuulikerrostumat Turvekerrostumat Aika (vuotta sitten) 11 000 10 000 9 000 8 000 Kuva 32. Rokuanvaaran pinnanmuotojen synty (Tervo 2007). Fig. 32. History of landforms in Rokuanvaara (Tervo 2007). 43

Hannu Pajunen sen osuus on 61 % ja jälkimmäisen 22 %. Rahkasammalien jäännösten yleisyys saraturpeessa selittyy suurelta osalta turvetta tuottavan suon kasvilajikoostumuksella. Rahkaturvetta tuottavalla suolla ei välttämättä esiinny saroja, mutta saraturvetta tuottavalla suolla kasvaa lähes poikkeuksetta myös rahkasammalia. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,7. Suokohtaiset keskiarvot ovat 5,1 6,5. Leppärimmen ja Rössinkorven turvekerrokset ovat vähiten maatuneet ja Järvikaarronsuon ja Kortesuon eniten maatuneet. Yleensä maatuneisuuden vaihtelu on rahkavaltai sissa turve ker roksissa voimakkaampaa kuin saravaltaisissa. Maatuneisuuden valtakunnallinen keskiarvo on 5,0 (Virtanen ym. 2003). Taulukko 2. Soiden pinta-ala, kes kisyvyys, turvelajit ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Table 2. Peatland area, average depth, peat types and average de com posi tion degree of peat. Suon nimi 1) Pinta-ala 2) Keskisyvyys 3) m Turvelajit 4) % Maatuneiha Pintaosa 6) Yhteensä 7) Rahka- Sara- Ruskosammal- suus 5) valtainen 8) valtainen 9) valtainen 10) H 1. Hautarimpi 140 0,2 0,8 75 25 5,2 2. Isosalmi 140 0,6 28 72 5,6 3. Istulansuo 170 0,9 99 1 5,3 4. Järvikaarronsuo 45 0,9 48 52 6,5 5. Kaakkola 140 0,5 89 11 6,1 6. Kallioneva 120 0,8 5 95 5,2 7. Karjusuo 400 1,2 40 60 6,1 8. Karkunneva 320 0,4 8 92 5,5 9. Kelloperänneva 38 0,1 1,1 18 82 5,4 10. Kortesuo 33 0,7 30 70 6,5 11. Kotisuo (pelso) 270 0,1 0,9 55 45 5,6 12. Kotisuo (rokua) 33 0,2 0,7 100 5,7 13. Kumpuaro 53 0,7 26 69 5 5,9 14. Lammasneva 71 0,2 1,0 74 26 5,5 15. Latvaneva 130 0,1 0,6 49 51 5,9 16. Leppärimpi 140 0,8 10 90 5,1 17. Linturimpi 290 0,7 17 83 5,2 18. Matosuo 65 0,1 0,7 57 40 3 5,2 19. Multakorpi 140 0,1 1,0 31 52 17 5,4 20. Oudonsuo 130 0,1 0,9 19 81 5,4 21. Peipporäme 250 0,1 0,9 67 33 6,1 22. Raja-aava 190 0,2 1,4 41 59 5,9 23. Rössinkorpi 180 02 1,0 48 52 5,1 24. Siltalansuo 75 0,2 1,3 51 49 5,4 25. Tervonrimpi 460 1,0 8 92 5,8 Yhteensä 7) / Keskimäärin 11) 4000 0,1 0,9 35 64 1 5,7 1) Peatland, 2) Area, 3) Average depth 4) Peat types, 5) Decomposition degree, 6) Surface part, 7) Total, 8) Sphagnum predominant, 9) Carex predominant, 10) Bryales predominant, 11) Average Pintaosa Surface part heikosti maatunut (H1 4) rahkaval tainen turve kerrostuman pin taosassa slightly decomposed (H1 4) Sphagnum predo minant peat in surface part 44

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Turpeen keski mää räi nen vesipitoisuus on 87,5 % laskettuna kaikkien määritysten keskiarvona (taulukko 3). Alhaisimmat keskiarvot (82 83 %) ovat Kelloperännevassa, Kaakkolassa ja Matosuossa ja korkeimmat (89 90 %) Latvanevassa, Linturimmessä ja Raja-aavassa. Alhaisimmat keskimääräiset pitoisuudet ovat tehokkaasti kuivatuissa ohutturpeisissa soissa ja korkeimmat luonnontilaisissa, syvissä soissa. Tämän aineiston vesipitoisuudet ovat tavanomaista alhaisempia. Valtakunnallisena keskiarvona voitaneen pitää lähes viidenkymmenentuhannen näytteen keskiarvoa 90,7 % (Mäkilä 1994). Vesipitoisuus alenee ojituksen tehostuessa. Luonnontilaisten soiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,9 %, ojikkojen 90,0 %, muuttumien 89,8 %, turvekankaiden 88,6 % ja peltojen 86,7 % (Mäkilä 1994). Nyt raportoitavan aineiston keskimääräinen vesipitoisuus (87,5 %) jää valtakunnallisesti turvekankaiden ja peltojen väliin. Alhainen vesipitoisuus johtuu osittain matalista soista, joissa ojituksen kuivattava vaikutus ulottuu pohjaan saakka. Toisena syynä on se, että ojitus on ehtinyt vaikuttaa nyt raportoitaviin soihin pari vuosikymmentä Mäkilän (1994) aineistoa pitempään. Keskimääräinen tiheys on 131 kg/m 3, mikä on huomattavasti valtakunnallista keskiarvoa 91 kg/m 3 (Mäkilä 1994) suurempi. Keskimääräinen tiheys vaihtelee soittain 104 204 kg/m 3. Pienimmät keskimääräiset tiheydet ovat Hautarimmessä, Latvanevassa ja Linturimmessä ja suurimmat Kaakkolassa, Kelloperännevassa ja Matosuossa. Keskimääräiset tiheydet ovat todennäköisesti hieman liian suuria, sillä tiheyttä ei aina voitu laskea turvekerroksen löyhästä pintaosasta otetuille näytteille. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 %, samaa luokkaa valtakunnallisen keskiarvon kanssa. Alhaisimmat pitoisuudet ovat Rokuan Kotisuossa ja Lammasnevassa ja korkeimmat Isosalmessa ja Kelloperännevassa. Edellisten turvekerros on rahkavaltainen ja jälkimmäisten saravaltainen. Turvekerrosten tuhkapitoisuus alenee yleensä pintaa kohti, mikä ilmentää soiden lisääntyvää riippuvuutta sadevedestä. Poikkeuksen muodostavat purovarret ja vesien valumareitit, missä tuhkapitoisuus voi olla korkea myös turvekerroksen keski- ja yläosassa. Lämpöarvoon vaikuttavat lähinnä turpeen maatuneisuus ja tuhkapitoisuus, jossain määrin myös kasvilajikoostumus. Maatuneisuuden vaikutus on hyvin havaittavissa Rokuan Kotisuolla, missä pintaosan H2-maatuneen rahkaturpeen (ErS) lämpöarvo on 18,9 MJ/kg ja pohjaosan H6-maatuneen sararahkaturpeen (LErCS) 23,4 MJ/kg. Molempien näytteiden tuhkapitoisuus on 1,5 %. Yleensä suurimmat lämpöarvot ovat kerrostuman keskivaiheilla, mistä ne pienenevät pintaa kohti vähenevän maatuneisuuden ja pohjaa kohti kohoavan tuhkapitoisuuden takia. Tutkittujen turvekerrosten keskimääräinen lämpöarvo on 22,0 MJ/kg. Hiilipitoisuus vaihtelee lämpöarvon tavoin: maatuneisuuden lisääntyminen kohottaa ja tuhkapitoisuuden kohoaminen alentaa. Isosalmen alhainen hiilipitoisuus selittyy korkealla tuhkapitoisuudella ja Rokuan Kotisuon heikolla maatuneisuudella. Korkeita, yli 57 %:n hiilipitoisuuksia on näytteissä, joiden maatuneisuus on vähintään H6 ja tuhkapitoisuus alle 3 %. Keskimääräinen hiilipitoisuus on 53,6 %. Keskimääräinen typpipitoisuus on 2,19 %. Suokohtainen keskiarvo on alhaisin (1,15 %) rahkaturvevaltaisessa Rokuan Kotisuossa ja korkein (3,06 %) saraturvevaltaisessa Istulansuossa. Koko aineiston keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,23 %, mikä vastaa valtakunnan keskiarvoa (Herranen 2009). Suokohtaiset keskiarvot ovat 0,14 0,40 %. Alhaisimmat pitoisuudet ovat Rokuan Kotisuossa ja Latvanevassa ja korkeimmat Karjusuossa. Suokohtainen keskiarvo ylittää 0,3 %:n rajan vain Karjusuossa. Pohjaosan rikkipitoisuus ylittää muutamassa painanteessa 1 %:n rajan. Muiden alkuaineiden osalta ei ole käytettävissä vertailukelpoisia valtakunnallisia keskiarvoja. Joka tapauksessa nyt määritetyt pitoisuudet ovat alhaisia: esimerkiksi kromi 12,4 mg/kg (määritysten keskiarvo), kupari 6,9 mg/kg, rauta 8080 mg/kg, kalium 68 mg/kg, mangaani 45 mg/kg, nikkeli 3 mg/kg, fosfori 752 mg/kg, lyijy 3 mg/kg ja sinkki 5 mg/kg. Useiden alkuaineiden pitoisuudet jäävät alle määritysrajan. 45

Hannu Pajunen Taulukko 3. Laboratoriomääritysten suokohtaiset keskiarvot. Table 3. Results of laboratory analyses. Suon nimi 1) Vesipit. 2) Tiheys 3) Tuhka- Lämpö- C N S % kg/m 3 pit. 4) arvo 5) % % % % MJ/kg 1. Hautarimpi 89,0 105 3,2 21,1 50,9 1,89 0,16 2. Isosalmi 87,5 134 13,1 49,8 2,97 0,23 3. Istulansuo 87,4 139 4,6 22,3 54,0 3,06 0,23 4. Järvikaarronsuo 88,0 113 3,3 22,1 53,8 2,21 0,17 5. Kaakkola 82,4 204 3,1 6. Kallioneva 87,3 129 5,2 22,2 53,3 2,27 0,19 7. Karjusuo 88,1 127 3,2 22,3 54,2 2,16 0,40 8. Karkunneva 86,9 116 6,6 21,7 0,19 9. Kelloperänneva 82,2 188 7,9 10. Kortesuo 89,1 113 6,2 0,20 11. Kotisuo (Pelso) 86,9 144 4,1 22,3 0,20 12. Kotisuo (Rokua) 87,5 138 1,5 20,1 50,2 1,15 0,14 13. Kumpuaro 86,6 148 5,1 22,5 54,4 2,69 0,23 14. Lammasneva 87,5 146 2,6 22,7 55,8 1,82 0,18 15. Latvaneva 89,7 101 3,8 21,0 51,0 1,84 0,14 16. Leppärimpi 88,6 116 6,1 21,6 52,9 2,37 0,19 17. Linturimpi 89,3 104 5,8 22,6 53,4 2,43 0,19 18. Matosuo 83,3 162 3,3 23,1 0,18 19. Multakorpi 86,8 142 3,9 22,1 54,7 2,11 0,19 20. Oudonsuo 86,2 155 6,5 22,0 53,4 2,66 0,21 21. Peipporäme 86,5 149 4,9 22,6 54,9 2,50 0,23 22. Raja-aava 89,2 117 3,9 21,9 54,1 2,17 0,18 23. Rössinkorpi 87,6 134 4,2 22,7 55,1 2,12 0,19 24. Siltalansuo 88,2 130 3,3 22,4 54,3 1,86 0,18 25. Tervonrimpi 85,4 146 5,3 22,5 51,2 2,97 0,22 Keskiarvo 6) 87,5 131 4,3 22,0 53,6 2,19 0,23 1) Peatland, 2) Water content, 3) Dry bulk density, 4) Ash content, 5) Net calorific value, 6) Average 46

Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. Soveltuvuus turvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä 1100 ha, mikä on noin 28 % tutkitusta suoalasta. Tuotantokelpoisia alueita on kahdellakymmenellä suolla (taulukko 4), ja niiden keskimääräinen koko on 57 ha. Suurin tuotantokelpoinen alue, noin 250 ha, on Tervonrimmellä. Karjusuolla ja Pelson Kotisuolla tuotantokelpoisen alueen koko ylittää 100 ha. Neljällä suolla tuotantokelpoisen alueen koko jää 10 hehtaariin tai sen alle. Tuotantokelpoiset alueet muodostavat kolme erillistä ryhmää: Mustamaan ympäristö, Kylmälänkyläntien varsi ja Pelson Rokuan alue. Muista soista erillään on Rössinkorpi (tuotantokelpoinen ala 82 ha) Veneheitossa. Mustamaalle menevän tien varressa sijaitsevat Kallioneva (44 ha), Kaakkola (7 ha), Tervonrimpi (250 ha) ja Multakorpi (64 ha), joka rajoittuu turvetuotantoalueeseen. Mustamaan kaakkoispuolella, ajotieverkoston varrella on useita pienehköjä soita: Hautarimpi (15 ha), Isosalmi (23 ha), Järvikaarronsuo (8 ha), Lammasneva (30 ha), Latvaneva (6 ha), Leppärimpi (14 ha) ja Oudonsuo (55 ha). Mustamaan ympäristössä on tuotantokelpoista aluetta yhteensä noin 520 ha. Kylmälänkyläntien varressa ovat Pelson Kotisuo (110 ha), Peipporäme (87 ha), Raja-aava (79 ha) ja Siltalansuo (54 ha). Niissä on tuotantokelpoista aluetta noin 330 ha. Raja-aava ja Siltalansuo rajoittuvat turvetuotantoalueeseen, ja Kylmälänkyläntie erottaa Kotisuon turvetuotantoalueesta. Pelson Rokuan alueeseen kuuluvat Istulansuo (53 ha), Karjusuo (140 ha), Kumpuaro (10 ha) ja Matosuo (15 ha), yhteensä noin 220 ha. Karjusuon, Kumpuaron ja Matosuon pohja on muodoltaan vaihteleva turpeeseen hautautuneiden rantavallien takia (kuva 33). Ennen tuotantotoimiin ryhtymistä on kyseisten soiden syvyyssuhteet selvitettävä tavanomaista tarkemmin. Tutkitut suot sijaitsevat Siikajoen (57), Temmesjoen (58) ja Oulujoen (59) vesistöalueilla. Tuotantokelpoisesta alueesta noin 800 ha kuuluu Siikajoen vesistöalueeseen, noin 310 ha Tyrnävänjoen vesistöalueeseen ja noin 40 ha Oulujoen vesistöalueeseen. Karjusuon vesiä virtaa kaikkiin kolmeen vesistöön. Vesistöalueiden tarkka rajaaminen ei ole mahdollista kartta-aineiston perusteella. Ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta on Hautarimmellä noin 0,075 milj. m 3. Energiakäyttöön soveltuvaa turvetta on kaikilla tuotantokelpoisilla soilla, yhteensä noin 13 milj. m 3. Energiakäyttöön soveltuvien kerrost en kuiva-aineen ener gia sisältö on noin 40,8 milj. GJ eli 11,3 milj. MWh. Kuva 33. Muinainen Itämeri kasasi Rokuan ympäristöön rantavalleja, jotka hautautuivat myöhemmin osittain tai kokonaan turpeen sisään. Suo-oja leikkaa rantavallia Karjusuolla. Fig. 33. Ditch excavated through an ancient beach ridge in Karjusuo. 47