GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI Kimmo Virtanen ja Teuvo Herrane n HAAPAVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T OSA I

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, MAAPERÄOSAST O TURVERAPORTTI 19 4 Kimmo Virtanen ja Teuvo Herrane n HAAPAVEDELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARA T OSA I Abstract : The mires and their peat resource s in Haapavesi. Part I. Kuopio 1987

Virtanen, Kimmo & Herranen, Teuvo 1987. Haapavedellä tutkitu t suot ja niiden turvevarat. Osa I. Geologian tutkimuskeskus, Maaperäosasto, Turveraportti 194. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Haapavedellä 36 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 14 453 ha. Aineisto koottiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tutkimuspisteet sijaitsevat 100 m :n välein. Jokaisella pisteellä määritettiin pinna n korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuu s ja pohjamaalaji. Laboratorionäytteitä otettiin 227 kpl. Niistä määritettiin turpeen ph, vesipitoisuus, tuhkapitoisuus, kuiva-ainepitoisuus ja osalta lämpöarvo. Rikkipitoisuus määritettiin 62 näyttestä. Polttoturvetuotantoon soveltuvia alueita o n 14 su21la n. 4000 ha. Tuotantokelpoista turvetta on 83,5 milj. suo-m. Sen kuiva- ainesisältö on 7,7 milj. t ja energiasisältö 150 milj. GJ eli 44 milj. MWh. Avainsanat : suo, turve, inventointi, Haapavesi. Virtanen, Kimmo&Herranen,Teuvo 1987. The mires and thei r peat resources in Haapavesi, part I. Geological Survey o f Finland, Report of peat investigation 194. The Geological Survey of Finland studied the area of 14 45 3 hectars of mires in the municipality of Haapavesi. Th e detailed surveys were made using survey line grids, where stud y sites were staked out at 100 meters intervals. The cover type, the peat type, the decomposition degree of peat and th e substratum of the mire were determined at each study site. Laboratory samples (227) were taken from selected sites t o determine the ph value, ash content, heating value and bul k density of peat. Samples were also analysed for sulphur. Altogether about 4 000 ha of mires were evaluated suitable fo r plat production. The amount of useful fuel peat is 83,5 milj. m in situ. The energy content of fuel peat is 44 milj. MWh o n dry basis. Key words : peat, mire, inventory, resources, Haapaves i Kimmo Virtane n Teuvo Herrane n Geological Survey of Finlan d P.O.Box 23 7 SF 70101 KUOPI O FINLAND ISBN 951-690-253-7 ISSN 0782-852 7 KUOPION TY6KESKUS, KUOPIO 1987

SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 5 2. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 5 2.1. Kenttätutkimukset 5 2.2. Laboratoriomääritykset 7 2.3. Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esitys 8 3. SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOON 9 4. TUTKITUT SUOT 1 2 1. HaapQneva 1 2 2. Porerimpi 1 4 3. Isoneva 2 5 4. Koivulanneva 3 3 5. Köyryrimpi... 3 5 6. Iso Susineva 3 7 7. Uudenahonneva-Rahkaneva 3 9 8. Selkäneva-Saintienrimpi 4 1 9. Lehtisaarenneva 4 3 10. 011ikkaanrimpi 4 5 11. Piipsanneva (Ojakylä) 4 8 12, Naistenräme 5 0 13. Kotaneva 5 2 14. Ukonneva 5 3 15. Takaneva 5 8 16. Ketturäme 6 0 17. Loukkuneva 6 0 18. Vapunrimpi 6 3 19. Salmenrimpi 6 7 20. Korkiakaarronneva 7 5 21. Tukkiräme 7 7 22. Toljanräme 7 9 23. Umpisuo 8 0 24. Saintienneva 8 4 25. Poikainneva 8 7 26. Kivenneva 8 7 27. Piipsanneva (Karhukangas) 9 0 28. Kokkoräme 9 1 29. Juntinpalonräme.. 91

30. Saarineva 9 4 31. Karhuneva 9 5 32. 10 0 33. Kolmikannanräme 10 5 34. Haisunjärvensuo 35.. Käärmesaarensuo 11 1 36. Murokkaanrimpi 11 3 5. TULOSTEN TARKASTELUA 11 7 5.1. Suotyypit 11 7 5.2. Turvekerrostumat 11 7 5.3. Tutkittujen turpeiden fysikaaliset ominaisuudet 12 0 5.3.1. Happamuus ja tuhkapitoisuus 12 0 5.3.2. Vesipitoisuus ja kuivatilavuuspaino 12 0 5.3.3. Lämpöarvo 12 4 5.4. Rikkipitoisuus 12 4 6. SOIDEN KÄYTTOMAHDOLLISUUDET 12 4 6.1. Turvetuotanto 6.2. Soiden suojelu 12 5 7. HAAPAVEDEN JA SEN YMPXRISTON TURVEVAROISTA 12 8 8. YHTEENVETO. 12 8 Tiedotuksia 13 0 KIRJALLISUUS 13 0 LIITTEET

- 5-1. JOHDANTO Geologian tutkimuskeskus on tehnyt turvetutkimuksia Haapa - vedellä vuosina 1958 ja 1961. Nämä on julkaistu vuonna 196 3 (Salmi). Lisäksi Haapaveden soita on tutkittu 1984 ja 1985. Tässä raportissa julkaistaan nämä Geologian tutkimuskeskukse n Haapavedellä tutkimat suot. Tutkimukset jatkuvat myös vuonn a 1986. Nämä tulokset tullaan julkaisemaan myöhemmin. Tutkimukset liittyvät osana valtakunnan turvevarojen kokonaisinventoin - tiin. Haapavedellä on tutkittu kaikkiaan 36 suota,joiden yhteen - laskettu pinta-ala on 14 453 ha. Tämä käsittää n. 40 % kunnan yli 20 ha :n suuruisista soista, joita on yhteensä 36 715 (Lappalainen, Häikiö ja Heiskanen 1980) (Kuva 1). ha Tämän tutkimuksen suot sijaitsevat lähinnä Haapaveden poh - jois- ja itäosissa. Turvetutkimusten tarkoituksena on ollut käyttökelpoiste n poltto- ja kasvuturvevarojen selvittäminen, mutta tämän lisäks i on huomioitu myös turpeen ja soiden muut käyttömandollisuudet. Haapaveden lähialueilta on aiemmin julkaistu turvetutkimustuloksia Siikajokilaaksosta (Lappalainen, Häikiö, Korpijaak - ko ja Mäkilä 1978), Vihannista osat I ja II (Virtanen ja Herra - nen 1984 ja 1986), Pattijoelta (Virtanen 1985), Pulkkilast a (Häikiö 1986) ja Haapajärveltä (Korpijaakko 1986). 2. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITY S 2.1. Kenttätutkimukse t Kenttätutkimuksissa on noudatettu Geologian tutkimuskeskuksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" kuvattuja menetelmi ä (Lappalainen, Sten, Häikiö 1984). Isot, yhtenäiset suot tutkittiin käyttäen linjatutkimusmenetelmää, jossa suon hallitse - van osan poikki vedettiin selkälinja ja tälle poikkilinjoja, jotka olivat yleensä 400 metrin etäisyydellä toisistaan. Tutkimuspisteet ovat linjoilla sadan metrin välein ja ne on

- 7 - Haapavedellä tutkitut suot : Haapaneva 13. Kotaneva 25. Poikainnev a 2. Porerimpi 14. Ukonnneva 26. Kivennev a 3. isoneva 15. Takaneva 27. Piipsannev a (Karhukangas ) 4. Koivulanneva 16. Ketturäme 28. Kokkoräm e 5. Köyryrimpi 17. Loukkuneva 29. Juntinpalonräm e 6. Iso Susineva 18. Vapunrimpi 30. Saarinev a 7. Rahkaneva 19. Salmenrimpi 31. Karhunev a 8. Saintienrimpi-Sel- 20. Korkiakaar- 32. Hyypiönräm e käneva ronnev a 9. Lehtisaarenneva 21. Tukkiräme 33. Kolmikannanräm e 10. 011ikkaanrimpi 22. Toljanräme 34. Haisunjärvensu o 11. Piipsanneva (Ojakylä)23. Umpisuo 35. Käärmesaarensu o 12. Naistenräme 24. Saintienneva 36. Murokkaanrimp i merkitty maastoon paaluin. Lisäksi soille on tehty syvyysmittauslinjoja, joilta mitattiin turvekerrostuman paksuus 50 m : n välein. Pienet ja rikkonaiset suot tutkittiin hajapistemenetelmällä. Jokaiselta tutkimuspisteeltä havainnoitiin suotyyppi, suo n pinnan vetisyys (5-asteikko) ja mättäisyys (peittävyys-% j a kosteus) sekä puuston tila (kehitysluokka ja tiheys). Kairauksin selvitettiin turvelajit lisätekijöineen (6-asteikko), kosteus (5-asteikko), tupasvillan kuitujen määrä, liekoisuus (%-osuus) ja turpeen maatuneisuus (10-asteikko). Lisäksi tehtiin havaintoja turvekerrostuman alla olevista maalajeista. Tutkimuslinjat vaaittiin.ja korkeudet yhdistettiin valta - kunnalliseen kiintopisteverkkoon. 2.2. Laboratoriomääritykse t Kenttätutkimustietojen perusteella otettiin laboratorio - näytteet siten, että ne edustavat mandollisimman hyvin suo n käyttökelpoista turvekerrostumaa.

- 8 - Näytteistä määritettiin Geologian tutkimuskeskuksen turve - laboratoriossa Kuopioss,a happamuus, tuhkapitoisuus, vesipitoi - suus, kuivatilavuuspaino ja lämpöarvo. Tuhkapitoisuus ilmoitetaan prosentteina kuivan turpeen painosta, hehkutettuna 815+2 5 0 C :ssa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märkäpainosta. Kuivatilavuuspaino ilmoittaa suossa olevan turpeen kuiva-ainee n määrän tilavuusyksikköä kohden (kg/suo-m 3 ). Lämpöarvot on mitattu jauhetuista, homogenisoiduista ja pilleriksi puristetuis - ta turvenäytteistä LECO AC-300 isotermisellä kalorimetrill ä (ASTM D3286). Tulokset ilmoitetaan tehollisina lämpöarvoin a kuivalle turpeelle ja 50 % :n käyttökosteudelle (MJ/kg). Muutamista näytteistä on analysoitu turpeen rikkipitoisuu - det LECO SC-32-rikkianalysaattorilla. 2.3. Tutkimusaineiston käsittely ja tulosten esity s Jokaisesta tutkistusta suosta on kirjoitettu selostus sek ä piirretty kartta ja profiileja. Piirroksissa käytetyt symboli t on esitetty liitteessä 1. Selostuksissa käsitellään tietoja suon sijainnista, ympäristöstä, suon pinta-aloista ja syvyyksistä, suotyypeistä, oji - tustilanteesta ja laskusuhteista sekä suon stratigrafiasta, turvelajeista ja maatuneisuudesta. Laboratoriotuloksia on käsitelty lyhyesti ja lisäksi ne on esitetty taulukoissa. Suo n käyttökelpoisuudesta on tehty selvitys, jossa on pyritty huo - mioimaan tärkeimmät tuotantoon vaikuttavat tekijät. Osa laskelmista on tehty ATK :ta apuna käyttäen, osa käsin. Laskenta - menetelmät on selvitetty Geologian tutkimuskeskuksen maaperä - osaston raportissa P 13,4/83/131 (Hänninen ym. 1983). Suotyyppien jakaumat on laskettu havaintojen kokonaismää - rästä. Suon pinta-alat on ilmoitettu eri syvyysalueille hehtaarin tarkkuudella. Turvemäärät on laskettu syvyysvyöhykeittäin, mutta ilmoitettu syvyysalueittain. Laskuissa on käytetty seuraavia syvyysvyöhykkeitä : 30-99 cm, 100-149 cm, 150-199 cm, 200-299 cm, 300-399 cm, 400-499 cm.

- 9 - A, dl_lo n d1-10 = A = syvyysvyöhykkeen pinta-al a n = -"- tutkimuspisteiden yhteenlas - kettu turvekerroksen paksuu s -"- tutkimuspisteiden lukumäär ä Suon eri syvyysalueiden keskisyvyydet on saatu jakamall a syvyysalueiden turvemäärä vastaavalla pinta-alalla. Täst ä syystä keskisyvyys ei ole sama kuin tutkimuspisteiden syvyyk - sien keskiarvo kullakin syvyysalueella. Liekoisuudet on las - kettu soveltaen Pavlovin kokeellista menetelmää. Tässä sovellutuksessa lieko-osumien lukumäärä muutetaan prosenttiluvuksi, joka ilmoittaa lahoamattoman puuaineksen osuuden suon tilavuudesta. Liekojen määrä on luokiteltu seuraavasti : erittäin pie - ni (alle 1 %), pieni (1-2 %), keskimääräinen (2-3 %), suur i (3-4 %) ja erittäin suuri (yli 4 %). Suokartoissa on ilmoitettu jokaisen tutkimuspisteen yhteydessä turpeen keskimaatuneisuus, heikosti maatuneen pinnan paksuus (Hl-4) ja koko turvekerroksen paksuus. Turvetuotantoon sopiviksi alueiksi on yleensä katsottu jo - ko yli metrin, yli 1,5 m :n tai yli 2 m :n syvyiset alueet riippuen tuotantotavasta, turpeen laadusta, kosteudesta sekä suo n pohjan muodoista jne. Tuotantokelpoisen alueen turvemäärää arvioitaessa on pohjalta yleensä vähennetty 0,5 metrin kerros. Käyttökelpoisten turvevarojen energiasisällöt on laskett u seuraavilla kaavoilla : E = Nsuo-m3. Dd. Hu (kuiva turve ) E = Nsuo-m3. Dd. (100/100-K). Hu (kosteudessa K % olev a turve ) Soilta, joilta ei ole otettu tilavuustarkkoja näytteitä, on turpeen kuivatilavuuspaino arvioitu suon ojitustilanteen se - kä turpeen maatuneisuuden ja turvelajin perusteella. 3. SOIDEN SOVELTUVUUDESTA TURVETUOTANTOO N Raportissa on erotettu kolme tuotantomuotoa : teollinen, pienimuotoinen ja tilakohtainen. Teollinen turvetuotanto on

- 10 - joko jyrsinturve- tai palaturvetuotantoa ja kaksi viimeksimainittua tuotantomuotoa ovat pelkästään palaturvetuotantoa. Tilakohtaisella turvetuotannolla tarkoitetaan sellaista tuotan - toa, jossa palaturve käytetään omalla tai lähitiloilla. Pieni - muotoisella tuotannolla tarkoitetaan sellaista turvetuotantoa, jolloin tuotantoyksikkö on pieni, mutta turve markkinoidaa n muualle. Tilakohtaiseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille ei ole asetettu tuhkapitoisuuden, turvelajin ja tilavuuspainon suhteen niin suuria laatuvaatimuksia kuin pienimuotoisee n ja teolliseen tuotantoon soveltuvien soiden turpeille. Pieni - muotoisen tuotantoalueen vähimmäispinta-alana on pidetty 10 ha. Tämä voi koostua useasta lähekkäin olevasta alueesta. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle ei ole asetettu pinta-alarajaa. Suon soveltuvuus poltto- ja kasvuturvetuotantoon riippu u useista tekijöistä. Teollisessa turvetuotannossa pidetään sopivana kuljetusetäisyytenä maantiekuljetuksissa alle 100 km :a. Tilakohtaisessa ja pienimuotoisessa turvetuotannossa kulkuyhteys suolle olisi syytä olla jo valmiina ennen tuotanno n aloittamista alkukustannusten pienentämiseksi. Puuston ei katsota nykyisin olevan ongelmana teollist a turvetuotantoa suunniteltaessa. Pienimuotoisessa ja tilakohtaisessa tuotannossa se on kuitenkin kustannuksia lisäävän vaikutuksensa vuoksi rajoittava tekijä. Tilakohtaiselle tuotantomuodolle suopohjaiset pellot ovat erinomaisia tuotantoalueita. Liekojen eli turpeessa olevan lahoamattoman puun (kannot, rungot ym) poisto on tuntuva lisäkustannuksia aiheuttava tekij ä suon kunnostus- ja tuotantovaiheessa. Suon muoto, pohjan topografia ja kuivatusmandollisuudet o n myös otettava huomioon turvetuotantoa suunniteltaessa. Turvekerrostuman maatuneisuus, turvelaji ja paksuus sek ä turpeen fysikaaliset ominaisuudet ovat määrääviä tekijöitä, ku n arvioidaan suon soveltuvuutta polttoturvetuotantoon. Fysikaalisten ominaisuuksien osalta on noudatettu turveteollisuusliiton esittämiä laatuvaatimuksia jyrsin- ja palaturpeille (liite). Arvioitaessa soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon kiinnitetään huomiota erityisesti turpeen maatuneisuuteen, sen rahkasammaltyyppiin ja kerrostuman paksuuteen (liite). Seuraavass a esitetään turvelajin, sen maatuneisuuden ja paksuuden vaatimuksia, joita on käytetty arvioitaessa suon soveltuvuutta polttoturve- ja kasvuturvetuotantoon.

- 11 - Palaturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suolt a edellytetään, ett ä - turpeen maatuneisuus on yli H 4 - turve ei ole puhdasta saraturvetta (tällaisesta turpees - ta tehdyt turvepalat murenevat helposti ) - suon tuotantoon soveltuvan alueen vähimmäissyvyytenä o n 1,5 metriä (ei koske tilakohtaiseen tuotantoon otettavi a turvepeltoja ) - heikosti maatuneen pintakerroksen (Hl-4) on oltava all e 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisella suolla ) - pienimuotoisen tuotantoalueen pinta-ala on vähintää n 10 ha. Jyrsinturvemenetelmällä polttoturpeeksi soveltuvalta suol - ta edellytetään, ett ä - mikäli turve on puhdasta rahkaturvetta, sen maatuneisuuden on oltava yli H 4 - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähim - mäissyvyytenä on 1,5 metri ä - heikosti maatuneen rahkaisen pintakerroksen (H1-3) o n oltava alle 0,5 metrin paksuinen (luonnontilaisell a suolla ) - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yl i 25 ha. Jyrsinturvemenetelmällä kasvuturpeeksi soveltuvalta suolt a edellytetään, ett ä - turve on heikosti maatunutta (Hl-3) acutifolia -tyypi n rahkaturvett a - turpeessa ei ole haittaavia määriä lisätekijöitä (tupas - villaa, leväkköä, varpua, saraa yms. ) - luonnontilaisen suon tuotantoon soveltuvan alueen vähim - mäissyvyytenä on 1,5 metriä, josta kasvuturpeeksi sopivaa raaka-ainetta vähintään 1 metr i - tuotantoalueen on oltava yhtenäinen ja kooltaan yl i 25 ha.

- 12-4. TUTKITUT SUO T 1. Haaponeva (kl. 2433 09, x = 71241, y = 25620) sijaitsee 8 km Haapavedeltä pohjois-luoteeseen Pirnesjärven tien ete - läpuolella. Suo muodostuu pitkästä pohjois-eteläsuuntaisest a altaasta. Se on tutkittu vuonna 1958 (Salmi 1963), jolloi n tutkimusmenetelmät olivat GTK :n nykyisiin tutkimuksiin verrattuna jonkin verran epätarkempia. Suo rajoittuu lännessä hiek - kakaartoihin ja -kankaisiin, idässä moreenimaastoon. Hiekkakaarrot jatkuvat osittain myös Haaponevan alle haitaten tulevaisuudessa turvetuotantoa (kuva 2). Pinta-ala on 1 300 ha, mistä on yli metrin syvyistä aluetta 710 ha, yli 1,5 metrin 571 ha ja yli kanden metrin 464 ha. Tutkimuspisteitä on 0,9 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1,2 kp l /10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat saraneva, lyhytkortinen ne - va, rimpineva ja isovarpuräme. Suon keskustassa on ollut myö s lettoa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 73 %, rämeillä 24 % j a korvissa 3 %. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan turvetuotantoa varten. Vedet valuvat suolta Humalojaa pitkin Pyhäjokeen. Haaponevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,8 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,7 m. Tästä on pinta - kerrosta 1,3 m ja pohjakerrosta 1,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Haaponevassa on rahkavaltaisia turpeita 37 % ja saravaltaisia 63 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (5 9 %) ja sararahkaturve (17 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, pintakerrokse n 3,1 ja pohjakerroksen 6,0. Haaponevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 12,38 10,89 23,2 7 yli 1 m 8,98 9,93 18,9 1 yli 1,5 m 8,34 9,06 17,4 0 yli 2 m 7,74 7,84 15,48

Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 52 % pohjaturvetta. Haaponevaa ollaan valmistelemassa turvetuotantoon. Suo n käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 14 milj. suo-m 3. Hiekkavallit tulevat haittaamaan turvetuotantoa suon keskiosissa. 2. Porerimpi (kl. 2434 07, x = 71308, y = 25624) sijaitsee noin 15 km Haapavedeltä pohjoisluoteeseen. Suo rajoittu u itäpuolella hiekkamoreenimaastoon, muualla hiekkakankaisiin. Kapea mineraalimaa erottaa Pirnesjärven Porerimmestä. Suoll e ei ole tietä (kuva 3). Pinta-ala on noin 890 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 420 ha, yli 1,5 metrin 260 ha ja yli kanden metrin 12 5 ha. Tutkimuspisteitä on 2,3 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 5, 8 kpl/10 ha (kuva 4). Vallitsevina suotyyppeinä ovat lyhytkortinen neva ja rahkaneva, keskiosissa lisäksi rimpineva (kuva 4). Tutkimuspisteistä on avosoilla 51 % ja rämeillä 47 %. Suo on lähes ojittamaton lukuunottamatta muutamaa leveää suon poikki kulkeva a kanavaa. Vedet valuvat ojia myöten Pirnesjärveen ja edellee n Pirnesojaa pitkin Pyhäjokeen. Suon pohjoispäästä vedet laske - vat ojia myöten Lylyojan ja Varpuojan kautta Piipsanjokeen, josta Piipsjärven läpi Pyhäjokeen. Porerimmessä turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,7 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Porerimmen heikost i maatunut pintaturve on koko suolla suunilleen saman paksuine n ja muodostunut pääasiassa S.acutifolia tyypin rahkaturpeesta. Suon pohja on tasainen ja yleisin pohjamaalaji on hiekka. Pienellä alueella hiekan päällä on ohut liejukerros. Porerimmessä on rahkavaltaisia turpeita 77 % ja saravaltaisia 23 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 8 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat puhdas rahkaturve (29 %), sararahkaturv e (29 %) ja rahkasaraturve (15 %). Yleensä lisätekijöitä Porerim - men turpeessa on vähän (kuvat 5-12). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7, pintakerrokse n 3,2 ja pohjakerroksen 5,9. Liekoisuus on koko suolla erittäi n alhainen. Porerimmestä on otettu näytteet pisteiltä A 600+200, A 1400+300, A 2200+400, A 2600+300, A 3000 ja A 3700. Turpeen

- 18 - tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,5 %. Kuiva-ainetta turpeess a on keskimäärin 125 kg/suo-m 3. Turpeen tehollinen lämpöarvo o n keskimäärin 22,2 MJ/kg eli 50 % :n käyttökosteudessa 9,9 MJ/k g (taulukko 1). Porerimmessä turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 4,23 5,59 9,8 2 yli 1 m 2,78 4,15 6,9 3 yli 1,5 m 1,99 3,09 5,0 8 yli 2 m 1,14 1,67 2,8 1 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 60 % pohjaturvetta. Porerimmen yli 1,5 m syvyisen alueen pinta-ala on 260 ha ja sen tuotantoon sopiva alue on suunnilleen yhtä suuri. Valtaosa suosta on rahkanevaa tai -rämettä ja yleensä suon keski - määrin 0,7 m paksu pintaturvekerros on muodostunut S.acutifoli a tyypin heikosti maatuneesta rahkaturpeesta, joka sopii hyvi n kasvuturpeen raaka-aineeksi. Suon keskiosassa on kuitenkin n. 70 ha rimpinevaa ja saranevaa, jotka eivät sovi kasvuturvetuotantoon. Kasvuturpeen tuottamisen jälkeen suolta on mandollisuus nostaa erinomaista polttoturvetta joko jyrsin- tai palaturpeena. Suon käyttökelpoiset kasvuturvevarat ovat noin 1, 0 milj. suo-m 3 ja polttoturvevarat noin 1,8 milj. suo-m 3.

- 25-3. Isoneva (kl. 3411 06, x = 71244, y = 34283) sijaitse e noin 15 km Haapavedeltä koilliseen. Suo rajoittuu pohjoisosassa hiekkavalleihin ja Tervasnevaan, muualla moreenimäkiin. Suon pohjoisosassa on Nevanperänlampi. (kuva 13). Suolle ei johda tiet ä Pinta-ala on noin 460 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 250 ha, yli 1,5 metrin 180 ha ja yli kanden metrin 12 0 ha. Tutkimuspisteitä on 2,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 6, 2 kpl/10 ha (kuva 14). Vallitsevina suotyyppeinä ovat reunaosissa tupasvillaräm e ja rahkaräme, jotka ovat ojikko- tai muuttuma-asteella. Keski - osassa on laaja neva-alue, jolla ovat vallitsevina varsinaine n saraneva, lyhytkortinen neva, rahkaneva ja keidasräme. Puusto on suon reuna-alueella pääosin keskitiheää riukuasteen männikköä. Tutkimuspisteistä on avosoilla 37 % ja rämeillä 59 %. Suosta on ojitettu reunaosat. Vedet valuvat ojia pitkin lounaaseen Korkattijärveen, josta kahta eri reittiä Pyhäjokeen. Isonevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Yli metri n syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. Tästä on pintakerrost a 0,4 m ja pohjakerrosta 1,5 m. Osa heikosti maatuneesta pintakerroksesta on saravaltaista. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Isonevassa on rahkavaltaisia turpeita 54 % ja saravaltaisia 46 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 24 % ja tupasvillan jäänteitä sisältävien 17 %. Yleisimmä t turvelajit ovat rahkasaraturve (25 %) ja sararahkaturve (11 % ) (kuvat 15-19). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7, pintakerrokse n 3,1 ja pohjakerroksen 6,5. Liekoisuus on koko suolla erittäi n alhainen (0,1 %). Isonevalta on otettu näytteet pisteiltä A 400, A 1200+200, A 2000+200 ja B 400+100 (taulukko 2). Turpeen tuhkapitoisuu s on keskimäärin 3,9 %. Kuiva-ainetta turpeessa on keskimääri n 92 kg/suo-m 3. Turpeen tehollinen lämpöarvo on 21,6 MJ/kg el i 50 % :n käyttökosteudessa 9,6 MJ/kg. Isonevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti :

- 27 - H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,47 4,51 5,9 8 yli 1 m 1,10 3,77 4,8 7 yli 1,5 m 0,85 3,16 4,0 1 yli 2 m 0,62 2,38 3,0 0 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 77 % pohjaturvetta. Isonevan etelä- ja keskiosan yli 1,5 m syvyiset alueet soveltuvat hyvin polttoturvetuotantoon (n. 140 ha) jyrsinturvemenetelmällä. Sen sijaan suon pohjoisosaa ei Nevanperänlammen takia voi ottaa turvetuotantoon. Tuotantoon soveltuvan aluee n käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 2,4 milj. suo-m 3.

- 33-4. Koivulanneva (kl. 2433 07, x 71055, y = 25607) sijaitsee Haapaveden keskustasta 12 km etelä-lounaaseen. Suo o n tutkittu vuonna 1958 (Salmi 1963). Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon, lännessä osittain myös Vatjusjärven paikallistiehen (kuva 20). Pinta-ala on noin 340 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 230 ha, yli 1,5 metrin 170 ha ja yli kanden metrin 9 0 ha. Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha (kuva 21). Vallitsevina suotyyppeinä ovat saraneva, lyhytkorsineva, sararäme ja rahkaräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 67 %, rämeillä 31 % ja korvissa 2 %. Koko suo on ojitettu turvetuotantoon. Vedet valuvat itäosasta ojia myöten Pakkasojan ja Malisjoen kautta Pidisjärveen, joka laskee Kalajokeen. Länsiosas - ta vedet valuvat Sarjanojan kautta Malisjokeen. Koivulannevan turvekerrostuman keskipaksuus on 1,4 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,8 m. Tästä on pintaker - rosta 0,5 m ja pohjakerrosta 1,3 m. Suon yleisin pohjamaalaj i on hiekka. Koivulannevassa on rahkavaltaisia turpeita 66 % ja sara - valtaisia 34 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 23 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka - (19 %), rahkasara- (21 %), tupasvillarahka- (18 %) ja puhda s rahkaturve (16 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2, pintakerrokse n 2,7 ja pohjakerroksen 6,1. Koivulannevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,24 3,58 4,8 2 yli 1 m 1,24 2,89 4,1 3 yli 1,5 m 0,96 2,52 3,4 8 yli 2 m 0,53 1,59 2,1 2 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 70 % pohjaturvetta. Koivulanneva soveltuu turvetuotantoon yli 1,5 metriselt ä osaltaan (170 ha). Suon länsiosassa on paksu heikosti maatunut

- 35 - pintarahkakerros, joka soveltunee kasvuturpeeksi. Suon käyttökelpoiset turvevarat ovat n. 2,6 milj. suo-m 3. Tästä kasvuturpeeksi soveltuvaa turvetta on noin 0,2 milj. suo-m 3. Koivulan - neva on nykyisin ojitettu turvetuotantoon. 5. Köyryrimpi (kl. 2433 09, x = 71298, y = 25721) si - jaitsee Haapaveden keskustasta 1 4. km pohjoiskoilliseen. Suo o n tutkittu vuonna 1958 (Salmi 1963). Suo rajoittuu pohjoisess a ja lännessä hiekkakankaisiin ja -kaartoihin, etelässä ja idäss ä pääosin moreenimaastoon. Lounaassa suo rajoittuu Osmanki-järveen ja itäkaakossa moreenisaarekkeiden välisen ohutturpeise n alueen välityksellä 011ikkaanrimpeen. Suon luoteisosassa o n Köyrylampi (kuva 22). Pinta-ala on noin 610 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 320 ha, yli 1,5 metrin 220 ha ja yli kanden metrin 14 5 ha. Tutkimuspisteitä on 1,0 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon eteläosassa rimpinev a ja pohjoisosassa sararäme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 4 5 %, rämeillä 53 % ja korvissa 2 Suon kaakkoisosassa on harv a ojitus, muuten suo on luonnontilainen. Vedet valuvat suon eteläosasta ojia myöten lounaaseen Osmanki-järveen, pohjoisosast a Köyryojan ja Savalojan kautta Siikajokeen. Köyryrimmen turvekerrostuman keskipaksuus on 1,3 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,9 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 1,3 m. Yleisin pohjamaalaji o n hiekka. Köyryrimmesä on rahkavaltaisia turpeita 33 % ja saraval - taisia 67 Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden ko - konaisosuus on 20 Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (1 1 %) ja rahkasaraturve (53 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, pintakerrokse n 3,0 ja pohjakerroksen 5,4. Köyryrimmessä turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 koko suo 2,90 5,05 7,9 5 yli 1 m 1,99 4,13 6,1 2 yli 1,5 m 1,55 3,50 5,0 5 yli 2 m 1,12 2,77 3,89

- 36 - Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 68 % pohjaturvetta. Köyryrimpi sisältyy Valtioneuvoston hyväksymään Soidensuojelun perusohjelmaan (Maa- ja metsätalousministeriö 1977).

- 37-6. Iso Susineva (kl. 2433 07, x = 71043, y = 25695) sijaitsee Haapaveden keskustasta 12 km etelään ja on tutkitt u vuonna 1958 (Salmi 1963). Suo rajoittuu loivapiirteseen moreenimaastoon. Suolla on kolme syvää allasta, joita matalat kannakset erottavat toisistaan. Suolle ei ole tietä (kuva 23). Pinta-ala on noin 540 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 185 ha, yli 1,5 metrin 70 ha ja yli kanden metrin 2 0 ha. Tutkimuspisteitä on 0,4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 1, 8 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosassa varsinainen saraneva ja varsinainen sararäme, reunaosissa isovarpuräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 54 %, rämeillä 42 % ja korvissa 4 %. Suoalasta on ojitettu nykyisin noin 90 %. Luonnontilaist a on suon eteläosassa. Vedet valuvat luoteisosasta ojia myöte n luoteeseen Iso Vatjusjärveen ja kaakkoisosasta koilliseen Rapinpuroon. Molempia reittejä vedet virtaavat Pyhäjokeen. Iso Susinevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 0,8 m. Suon pohja on vaihtele - va. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Iso Susinevassa on rahkavaltaisia turpeita 87 % ja sara - valtaisia 13 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 55 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka - (23 %), tupasvillasararahka- (16 %) ja tupasvillarahkaturve (3 1 ) 0. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, pintakerrokse n 2,7 ja pohjakerroksen 6,3. Iso Susinevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 2,44 2,35 4,7 9 yli 1 m 1,24 1,40 2,6 4 yli 1,5 m 0,66 0,61 1,2 7 yli 2 m 0,21 0,23 0,4 4 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 53 % pohjaturvetta. Iso Susinevasta voidaan ottaa turvetuotantoon suon keski - (40 ha) ja eteläosat (35 ha). Molemmat alueet sopivat parhai - ten jyrsinturvemenetelmällä tuotettavaksi. Tuotantoa haittaa

- 38 - molemmilla alueilla pohjan epätasaisuus ja eteläisellä alueell a haittana on myös paksu heikosti maatunut pintarahkakerros. Käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 0,9 milj. suo-m 3. Suunniteltaessa suota polttoturvetuotantoon on tehtävä lisää syvyys - mittauksia ja tuhkamäärityksiä.

- 39-7. Uudenahonneva-Rahkaneva (kl. 2433 07, x = 71020, y = 25700) sijaitsee Haapaveden keskustasta 16 km etelään. Suo o n tutkittu vuonna 1958 (Salmi 1963). Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Sinne ei johda tietä (kuva 24). Pinta-ala on noin 140 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 50 ha, yli 1,5 metrin 22 ha ja yli kanden metrin 7 ha. Tutkimuspisteitä on 1,8 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on isovarpuräme. Tutkimuspisteistä on avosoilla 4 %, rämeillä 92 % ja korvissa 4 %. Kok o suo on nykyisin ojitettu. Vedet valuvat suon pohjoisosasta Ra - pinpuroon ja eteläosasta ojia myöten Pentinpuroon. purot päättyvät Pyhäjokeen. Molemma t Uudenahonneva-Rahkanevan turvekerrostuman keskipaksuus o n 0,9 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Täst ä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 0,9 m. Suolla on kaks i pitkänomaista, peräkkäistä, luode-kaakkosuuntaista allasta. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Uudenahonneva-Rahkanevassa on rahkavaltaisia turpeita 93 % ja saravaltaisia 7 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 81 %. Yleisimmät turvelajit ovat tupasvillasararahka- (27 %) ja tupasvillarahkaturve (51 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, pintakerrokse n 2,5 ja pohjakerroksen 6,5. Uudenahonneva-Rahkanevassa turvemäärä jakautuu (milj. suom 3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaa n seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,63 0,66 1,2 9 yli 1 m 0,25 0,47 0,7 2 yli 1,5 m 0,12 0,29 0,4 1 yli 2 m 0,05 0,11 0,1 6 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 65 % pohjaturvetta. Uudenahonneva-Rahkanevasta soveltuu pienimuotoiseen palaturvetuotantoon suon pohjoisosasta n. 8 ha :n alue. Tosin alueelta on tehtävä tuhkapitoisuusmäärityksiä ja turpeen paksuude n mittauksia ennen tuotannon aloittamista. Alueen käyttökelpoise t turvevarat ovat n. 90 000 suo-m3. Suon eteläosa ei sovellu turvetuotantoon paksun heikosti maatuneen pintaturvekerroksen takia.

- 41-8. Selkäneva-Saintienrimpi (kl. 3412 04, x = 71325, y = 34281) sijaitsee Haapaveden keskustasta 15 km koilliseen. Su o on tutkittu vuonna 1958 (Salmi 1963). Suo rajoittuu idäss ä Pulkkilan Naarastenrämeeseen, muualla hiekkakaartoihin. Suoll e ei johda tietä (kuva 25). Pinta-ala on noin 500 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 135 ha ja yli 1,5 metrin 22 ha. Tutkimuspisteitä o n 0,4 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on lyhytkortinen neva. Yleine n on myös tupasvillaräme. Pohjoisessa sekä purojen varsilla o n varsinaista saranevaa. Tutkimuspisteistä on avosoilla 78 % j a rämeillä 22 %. Suon länsi- ja pohjoisosa on nykyisin ojitettu, muuten suo on ojittamaton. Vedet valuvat suolta Köyryojan kautta Savalojaan ja edelleen Siikajokeen. Selkäneva-Saintienrimmen turvekerrostuman keskipaksuus o n 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Täst ä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 0,6 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Selkäneva-Saintienrimmessä on rahkavaltaisia turpeita 64 % ja saravaltaisia 36 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (47 %),rahkasara- (34 %) ja tupasvillarahkaturve (11 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3, pintakerrokse n 3,2 ja pohjakerroksen 6,0. Selkäneva-Saintienrimmessä turvemäärä jakautuu (milj.suo- m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 2,42 1,61 4,0 3 yli 1 m 0,78 0,87 1,6 5 yli 1,5 m 0,13 0,20 0,3 3 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 53 % pohjaturvetta. Selkänevan-Saintienrimmen etelä- ja keskiosa sisältyvä t valtioneuvoston hyväksymään soidensuojelun perusohjelmaan (Maa - ja metsätalousministeriö 1977).

- 43-9. Lehtisaarenneva (kl. 2433 07, x = 71105, y = 25720 ) sijaitsee 16 km Haapavedeltä eteläkaakkoon. Suo rajoittuu pää - osin moreenimaastoon. Luoteessa suo on yhteydessä Uudenahonneva-Rahkanevaan, etelässä Teerinevaan. Suon ympäristön topografia on loivapiirteinen. Suolle ei johda tietä (kuva 26). Pinta-ala on noin 285 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 32 ha ja yli 1,5 metrin 1 ha. Tutkimuspisteitä on 1, 5 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 3,4 kpl/10 ha (kuva 27). Vallitsevina suotyyppeinä ovat sararämeet ja saranevat. Suon pohjoisosassa ovat vallitsevina rahkaräme ja tupasvillarä - me, jotka ovat muuttuma-asteella. Tutkimuspisteistä on avo - soilla 32 %, rämeillä 54 % ja korvissa 7 %. Suoalasta on ojitettu noin 40 %. Vedet valuvat ojia myöten Pentinpuroon. Suon pinta viettää itäkoilliseen. Lehtisaarennevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 m. Tästä on pintakerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 0,6 m. Suon pohja on vaihteleva. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Lehtisaarennevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 39 % j a saravaltaisia noin 61 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara - (36 %), sararahka- (25 %) ja kortesararahkaturve (11 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerroksen 3,0 j a pohjakerroksen 6,9. Lehtisaarennevassa on turvetta kaikkiaan 2,2 milj. suo-m 3, mutta mataluutensa ja rikkonaisuutensa vuoksi Lehtisaarennev a ei sovellu turvetuotantoon.

- 45-10. 011ikkaanrimpi (kl. 3411 06, x = 71288, y = 34287 ) sijaitsee Haapaveden keskustasta 16 km pohjoiskoilliseen. Su o on tutkittu vuonna 1958 (Salmi 1963). Suo rajoittuu suurelt a osin kumpuilevaan moreenimaastoon. Lännessä suo rajoittuu moreenisaarekkeiden välisen ohutturpeisen alueen välityksell ä Köyryrimpeen. Idässä suo jatkuu samana altaana Pulkkilan 01 - likkaannevalle. Suon ympäristön topografia on vaihteleva (kuva 28). Pinta-ala on noin 440 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 240 ha, yli 1,5 metrin 130 ha ja yli kanden metrin 4 2 ha. Tutkimuspisteitä on 1,1 kpl/10 ha (kuva 29). Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosissa rimpinev a ja varsinainen saraneva, reunaosissa varsinainen sararäme, tupasvillaräme ja isovarpuräme. Tutkimuspisteistä on avosoill a 40 %, rämeillä 56 % ja korvissa 4 %. Suo on luonnontilassa. Vedet valuvat länteen Köyryrimmelle. 011ikkaanrimmen turvekerrostuman keskipaksuus on 1,1 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrosta 0,5 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on etelä - osan syvännettä lukuun ottamatta melko tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. 011ikkaanrimmessä on rahkavaltaisia turpeita 41 % ja sara - valtaisia 59 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka - (29 %), sara- (11 %) ja rahkasaraturve (47 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, pintakerrokse n 2,7 ja pohjakerroksen 6,2. 011ikkaanrimmessä turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) er i syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,78 3,11 4,8 9 yli 1 m 1,28 2,47 3,7 5 yli 1,5 m 0,71 1,84 2,5 5 yli 2 m 0,35 0,71 1,0 5 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 66 % pohjaturvetta. 011ikkaanrimpi sisältyy valtioneuvoston hyväksymään soi - densuojelun perusohjelmaan (Maa-ja metsätalousministeriö 1977).

- 48-11. Piipsanneva (kl. 3411 05, x = 71151, y = 34335) sijaitsee Haapaveden keskustasta 14 km itään. Suo on tutkitt u vuonna 1961 (Salmi 1963), jolloin tutkimusmenetelmä on ollu t jonkin verran GTK :n nykyistä menetelmää epätarkempi. Suo rajoittuu pääosin moreenimaastoon. Luoteessa suo jatkuu tien yl i Rautionevalle. Kaakossa Piipsanneva liittyy ohutturpeisen mo - reenisaarekkeisen alueen välityksellä Kotanevaan. Piipsannev a on oleellisilta osiltaan turvetuotannossa (kuva 30). Pinta-ala on noin 3 680 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 2 520 ha, yli 1,5 metrin 2 190 ha ja yli kanden metri n 1 800 ha. Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat olleet vuonna 1961 rimpineva, saraneva ja -räme sekä lyhytkortinen neva, isovarpuräme j a karhunsammalmuuttuma. Tutkimuspisteistä on ollut avosoill a 67 %, rämeillä 26 % ja pelloilla 7 %. Vedet valuvat ojia j a kanavia pitkin Piipsanojan kautta pyhäjokeen. Piipsannevan turvekerrostuman keskipaksuus on 2,0 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,6 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,6 m ja pohjakerrosta 2,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja hiesu. Piipsannevassa on rahkavaltaisia turpeita 66 % ja saravaltaisia 34 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 16 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka - (37 %) ja rahkasaraturve (30 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, pintakerrokse n 3,1 ja pohjakerroksen 6,1. Piipsannevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 17,11 56,49 73,6 0 yli 1 m 14,66 51,08 65,7 4 yli 1,5 m 13,51 48,54 62,0 5 yli 2 m 11,95 43,59 55,5 4 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 78 % pohjaturvetta. Piipsannevan käyttökelpoiset turvevarat ovat olleet ennen

- 49 - tuotannon aloitusta yhteensä noin 55 milj. suo-m 3 vastaten teholliselta energiasisällöltään noin 100 milj. GJ eli 28 milj. MWh. Jos turpeen käyttökosteudeksi arvioidaan 45-50 %, ovat Piipsannevan todelliset energiavarat olleet noin 25 milj. MWh.

- 50-12. Naistenräme (kl. 3411 05, x = 71136, y = 34379) si - jaitsee Haapaveden keskustasta 18 km itään. Suo on tutkitt u vuonna 1961 (Salmi 1963). Suo rajoittuu idässä Kotaojaan j a sen rantamaihin, muualla kumpuilevaan moreenimaastoon. Se muodostuu selväpiirteisestä luode-kaakko suuntaisesta altaasta. Suo on otettu turvetuotantoon luoteis- ja kaakkoisosan ohutturpeisia alueita lukuun ottamatta (kuva 31). Pinta-ala on noin 490 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 210 ha, yli 1,5 metrin 90 ha ja yli kanden metrin 1 8 ha. Tutkimuspisteitä on 2,4 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat olleet suon kaakkoiskulmassa ojikkoasteella olevat rahkaräme ja tupasvillaräme, etelä - osassa nevat ja sararäme. Pohjoisosassa ovat vallitsevina lyhytkortinen neva, rahkaneva, rimpineva ja varsinainen saraneva. Tutkimuspisteistä on ollut avosoilla 52 %, rämeillä 40 % j a korvissa 8 %. Suo on nykyisin ojitettu kauttaaltaan. Vede t valuvat ojia myöten Ristisenojan kautta pohjoiseen Lamujokee n ja edelleen Siikajokeen. Naistenrämeen turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,0 m. Suon pohja on tasaine n ja yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja moreeni. Naistenrämeessä on rahkavaltaisia turpeita 99 % ja sara - valtaisia noin 1 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 53 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (37 %), tupasvillarahka- (34 %) ja tupasvillasararahkaturv e (18 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9, pintakerrokse n 2,1 ja pohjakerroksen 6,0. Naistenrämeessä turvemäärä jakautuu (milj. suo-m3 ) eri syvyysalueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 1,31 3,28 4,5 9 yli 1 m 0,79 2,15 2,9 4 yli 1,5 m 0,42 1,18 1,6 0 yli 2 m 0,10 0,30 0,4 0 YLi metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 73 % pohjaturvetta.

- 51 - Naistenräme on otettu turvetuotantoon. Sen käyttökelpoiset turvevarat ovat olleet ennen turvetuotannon aloittamist a noin 1,1 milj. suo-m 3.

- 52-13. Kotaneva (kl. 3411 05, x = 71127, y = 34368) sijaitsee Haapaveden keskustasta 18 km itään. Suo on tutkittu vuonn a 1961 (Salmi 1963). Suo rajoittuu idässä kumpuilevaan moreenimaastoon, etelässä Patanevaan ja lännessä Piipsannevaan. Suo o n otettu turvetuotantoon ohutturpeista eteläosaa ja laiteita lukuun ottamatta (kuva 30). Pinta-ala on noin 410 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 140 ha, yli 1,5 metrin 85 ha ja yli kanden metrin 4 4 ha. Tutkimuspisteitä on 1,6 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on ollut suon keski- ja pohjois - osassa rimpineva. Suon halki virtaavan Kotaojan varsi on ollu t rahkarämettä, paikoin myös isovarpurämettä. Eteläosassa ova t olleet vallitsevina saranevat. Suon reunoilla on eriasteisi a sararämeitä. Tutkimuspisteistä on ollut avosoilla 60 %, rä - meillä 34 % ja korvissa 6 %. Suo on nykyisin ojitettu kauttaaltaan. Vedet valuvat ojia myöten Kotaojan kautta itään Ristisenojaan ja edelleen Lamujokea Siikajokeen. Kotanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yl i metrin syvyisen aleueen keskisyvyys on 1,6 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,3 m ja pohjakerrosta 1,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi ja moreeni. Kotanevassa on rahkavaltaisia turpeita 97 % ja saravaltaisia 3 %. Tupasvillan jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 14 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (51 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, pintakerrokse n 2,0 ja pohjakerroksen 6,2. Kotanevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : H1-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,96 2,72 3,6 8 yli 1 m 0,40 1,83 2,2 3 yli 1,5 m 0,27 1,38 1,6 5 yli 2 m 0,12 0,84 0,9 6 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 82 % pohjaturvetta. Kotaneva on otettu turvetuotantoon. Sen käyttökelpoise t turvevarat ovat olleet ennen turvetuotannon aloittamista noi n 1,4 milj. suo-m3.

- 53-14. Ukonneva (kl. 2433 06, x = 71247, y = 25572) sijaitsee n. 20 km Haapavedeltä luoteeseen. Suo rajoittuu itä- j a eteläosissa jyrkkäpiirteiseen moreenimaastoon, länsi- ja poh - joisosissa mataliin hiekkasaarekkeisiin. Suon eteläosan läp i kulkee Pahaojan kanava. Suolle ei johda tietä (kuva 32). Pinta-ala on noin 440 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 85 ha, yli 1,5 m :n 30 ha ja yli kanden metrin 8 ha. Tutkimuspisteitä on 1,2 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 1, 6 kpl/10 ha (kuva 33). Vallitsevana suotyyppinä on varsinainen sararämemuuttuma. Keski- ja kaakkoisosassa sekä Hullarinrahkalla on vallitsevan a ruohoturvekangas. Tutkimuspisteistä on avosoilla 7 %, rämeill ä 54 %, korvissa 4 % ja turvekankailla 35 %. Suo on ojitettu lä - hes kokonaan. Vedet valuvat eteläosasta ojia myöten Pahaojaan, josta Pirnesojaa Pyhäjokeen. Pohjoisosan vedet laskevat oji a myöten Pirnesojaan. Ukonnevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,4 m. Tästä on pinta - kerrosta 0,2 m ja pohjakerrosta 1,2 m. Suon pohja on muodoltaan vaihteleva ja yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Ukonnevassa on rahkavaltaisia turpeita 32 % ja saravaltai - sia 68 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (19 %), rahkasaraturve (35 %) ja kortetta sisältävä rahkasaraturve (2 3 %) (kuvat 34 ja 35). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerrokse n 3,7 ja pohjakerroksen 6,2. Liekoisuus on koko suolla erittäi n alhainen (0,1 %). Ukonnevasta on otettu tilavuustarkat näytteet pisteiltä A 1400 ja A 2000 (taulukko 3).,Turpeen vesipitoisuus on näill ä pisteillä 82,9-90,8 (ka. 88,4 %). Turpeen kuiva-ainemäärä o n korkea (89-140 kg/suo-m 3 ). Tuhkapitoisuus on kummallaki n pisteellä erittäin korkea, varsinkin suon pinnalla ja lähell ä suon pohjaa. Tuhkapitoisuuden keskiarvo näytepisteillä o n 7,6 %. Huolimatta turpeen korkeasta tuhkapitoisuudesta turpee n lämpöarvot ovat kohtalaiset ; tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,7 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudella 9,6 MJ/kg.

- 54 - Ukonnevassa turvemäärä jakautuu (milj. suo-m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti : Hl-4 H5-10 H1-1 0 Koko suo 0,81 2,45 3,2 6 yli 1 m 0,18 0,98 1,1 6 yli 1,5 m 0,05 0,48 0,5 3 yli 2 m 0,02 0,15 0,1 7 Yli metrin syvyisen alueen turvemäärästä on 84 % pohjaturvetta. Ukonnevan yli 1,5 metrin syvyisen alueen pinta-ala on noi n 30 ha ja tämä alue on mandollista ottaa turvetuotantoon jyrsintai palaturvemenetelmällä. Turpeen tuhkapitoisuus on liian korkea ensiluokkaisen turpeen tuottamiseen ja tuhkamäärityksiä on - kin tehtävä lisää ennen tuotannon aloitusta. Suon käyttökelpoiset turvevarat ovat noin 380 000 suo-m 3.

- 58-15. Takaneva (kl. 2434 04, x = 71348, y = 25588) si - jaitsee noin 22 km Haapavedeltä Niskalanperän paikallistie n länsipuolella. Suo rajoittuu luoteisosassa moreeniseläntee - seen, muualla hiekkakankaisiin (kuva 36). Pinta-ala on noin 110 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 2 ha. Tutkimuspisteitä on 1,4 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia on 1,3 kpl/10 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosissa varsinainen saraneva ja varsinainen sararäme, luoteisosassa ruohoinen saranevamuuttuma sekä reunoilla isovarpuräme, rahkaräme ja tupasvillaräme, jotka ovat muuttuma-asteella. Tutkimuspisteistä o n avosoilla 13 %, rämeillä 67 %, korvissa 7 % ja turvekankaill a 13 %. Suoalasta on ojitettu n. 60 %. Suon keskiosa on ojittamaton. Vedet valuvat ojia myöten koilliseen Varpuojaan, jost a Piipsanjoen ja Piipsjärven kautta Pyhäjokeen. Takanevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Yleisi n pohjamaalaji on hiekka. Takanevassa on rahkavaltaisia turpeita 53 % ja saravaltai - sia 47 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 46 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (32 %) j a puuta sisältävä sararahkaturve (22 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, pintakerrokse n 3,6 ja pohjakerroksen 6,8. Liekoisuus on alhainen (1,1 %). Liekoja on eniten syvyysvälillä 0,1-0,5 m (3,5 %). Takanevassa on turvetta kaikkiaan 0,78 milj. suo-m 3, mutt a matalana se ei sovellu turvetuotantoon.

- 60-16. Ketturäme (kl. 2434 07, x = 71306, y = 25647) sijaitsee n. 15 km Haapavedeltä pohjoisluoteeseen. Suo rajoittu u lännessä hiekkakankaaseen, muualla -kaartoihin. Suolle ei johda tietä (kuva 37). Pinta-ala on noin 145 ha. Yli metrin syvyistä aluetta e i tavattu. Tutkimuspisteitä on 2,2 kpl/10 ha ja syvyysmittauksi a on 1,7 kpl/10 ha. Vallitsevana suotyyppinä on isovarpurämemuuttuma. Tutkimuspisteistä on rämeillä 72 % ja pelloilla 22 %. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Vedet valuvat ojia myöten Vapunrimme n kautta Piipsanjokeen, joka laskee Piipsjärveen ja edelleen Pyhäjokeen. Ketturämeen turvekerrostuman keskipaksuus on 0,7 m. Suo n pohja on muodoltaan tasainen ja yleisin pohjamaalaji on hiekka. Ketturämeessä on rahkavaltaisia turpeita 97 % ja saravaltaisia 3 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 7 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävien 35 %. Yleisimmä t turvelajit ovat puhdas rahkaturve (27 %), tupasvillan jäännöksiä sisältävä rahkaturve (29 %) ja sararahkaturve (29 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerrokse n 3,2 ja pohjakerroksen 5,9. Liekoja ei tavattu. Ketturämeellä on turvetta kaikkiaan noin 1,0 milj. suo-m 3, mutta matalana suo ei sovellu turvetuotantoon. 17. Loukkuneva (kl. 2434 07, x = 71337, y = 25636) sijaitsee n. 18 km Haapavedeltä pohjoiseen. Suo rajoittuu etelä - ja länsiosissa moreenimaastoon, muualla hiekkakaartoihin. Suolle ei johda tietä (kuva 38). Pinta-ala on noin 110 ha. Yli metrin syvyistä aluetta e i tavattu. Tutkimuspisteitä on 0,9 kpl/10 on 0,7 kpl/10 ha. ha ja syvyysmittauksi a Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpuräme ja tupasvillaräme, jotka ovat osittain muuttuma-asteella. Puusto on paikoi n tiheää pinotavara-asteen mäntyä ja koivua. Tutkimuspisteist ä on rämeillä 90 % ja pelloilla 10 %. Suo on ojitettu lähes kokonaan. Vain länsiosan landekkeet ovat ojittamatta. Vedet va - luvat ojia myöten Lylyojan ja Varpuojan kautta Piipsanjokeen, josta edelleen Piipsjärveen ja Pyhäjokeen. Loukkunevan turvekerrostuman keskipaksuus on 0,6 m. Suo n pohja on muodoltaan tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka.

- 62 - Loukkunevan turpeet ovat rahkavaltaisia. Puunjäännöksi ä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 36 % ja tupasvilla n jäännöksiä sisältävien 28 %, Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve (32 %), puunjäännöksiä sisältävä sararahkaturve (3 0 %) ja tupasvillan jäännöksiä sisältävä rahkaturve (15 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6, pintakerrokse n 3,9 ja pohjakerroksen 6,0. Liekoja ei tavattu. Loukkunevassa on turvetta kaikkiaan noin 0,66 milj.suo- m 3, mutta matalana suo ei sovellu turvetuotantoon.

63-18. Vapunrimpi (kl. 2434 07, x = 71328, y = 25665) sijaitsee Haapaveden kirkolta n. 9 km pohjoiseen. Suo rajoittu u lännessä Suojärveen, koillisessa Piipsanjokeen, muutoin topografialtaan tasaiseen moreenimaastoon (kuva 39). Karhukankaalt a Haapavedelle menevä tie kulkee Vapunrimmen poikki. Pinta-ala on noin 685 ha, mistä on yli metrin syvyist ä aluetta 204 ha, yli 1,5 m :n 113 ha ja yli kanden metrin 13 ha. Tutkimuspisteitä on 1,8 kpl/10 ha ja syvyysmittauksia 4, 3 kpl/10 ha (kuva 40). Vallitsevina suotyyppeinä ovat sararämemuuttuma ja ruohoturvekangas. Koko suo on ojitettu. Tutkimuspisteistä on avo - soilla 6 %, rämeillä 81 %, turvekankaalla 5 % ja pellolla 8 %. Vedet valuvat suolta ojia pitkin Suojärveen, siitä Piipsanjoe n kautta Pyhäjokeen. Suojärven ja Piipsanjoen läheisyydessä suo - ta on vaikea kuivata turvetuotantoon. Vapunrimmen turvekerrostuman keskipaksuus on 0,9 m. Yl i metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Tästä on pintakerrrosta 0,4 m ja pohjakerrosta 1,1 m. Pintakerros on kuitenkin aina polttoturvetuotantoon soveltuvaa (kuvat 4, 5, 6, 7, 8). Suon pohja on muodoltaan tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (63 %) ja moreeni (21 %). Vapunrimmessä on rahkavaltaisia turpeita noin 30 % ja saravaltaisia noin 70 %. Ruskosammalvaltaisia turpeita on 0,4 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 32 %. Yleisimmät turvelajit ovat puhdas rahkasaraturve (40 %) ja puu - ta sisältävä rahkasaraturve (24 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3, pintakerrokse n 3,3 ja pohjakerroksen 6,2. Liekoisuus on yleensä alhainen (1, 3 %). Liekoja on kuitenkin runsaasti syvyysvälillä 0,1-0,5 m (3,1 %). Liekoja on eniten suon itäosassa (B-linjaston alueella). Vapunrimmestä on otettu tilavuustarkat näytteet pisteilt ä A 800, A 1200, B 600 ja B 1200 (taulukko 4). Turpeen tuhkapi - toisuus on normaalin suuruinen (ka. 4,0 %). Suurin se on suo n lounaisosissa (ka. 5,4 %). Turpeen vesipitoisuus on suon ojituksen takia pieni (ka. 88 %) ja kuiva-ainemäärä korkea (11 3 kg/suo-m 3 ). Turpeen lämpöarvo on erinomainen (tehollinen keskimäärin 22,7 MJ/kg ja 50 % :n käyttökosteudella 10,1 MJ/kg. Vapunrimmessä turvemäärä jakautuu (milj. m 3 ) eri syvyys - alueilla heikosti ja hyvin maatuneeseen osaan seuraavasti :