391. 392. 393. 394. 395. 396. 397. 398. 399. 400. 401. 402. 403. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 115 s. Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 64 s. Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa 1. 78 s. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s. Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 82 s. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 87 s. Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 70 s. Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 125 s. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 74 s. Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 73 s. Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 85 s. Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 64 s. Tutustu turvepaikkaan: http://www.geo.fi EDITA PRIMA OY Helsinki 2010 Julkaisun myynti: Geologian tutkimuskeskus / Kirjasto PL 1237, 70211 Kuopio Puh. 020 550 3250 tai 020 550 3255 Fax 020 550 13 s-posti: kuolibrary@gtk.fi ISBN 978-952-217-120-7 ISSN 1235-9440 9 789522 171207 GTK Turvetutkimusraportti 403 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Hannu Pajunen www.gtk.fi info@gtk.fi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 403 2010 Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Abstract: The mires and peat reserves of Liminka, Central Finland. Part 3 Hannu Pajunen
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 403 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 403 Hannu Pajunen LIMINGASSA TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 3 Abstract: Mires and peat reserves of Liminka, Central Finland. Part 3 Espoo 2010
Pajunen, Hannu 2010. Limingassa tutkitut suot ja niiden turve va rat, osa 3. Geologi an tutkimuskeskus, Tur ve tutki musra portti 403, 64 si vua, 30 kuvaa, 5 tauluk koa, 1 lii te. Limingan kunnan alueelta tutkittiin kenttätyökausien 2006 2009 aikana 23 suota. Aineisto koot tiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tut ki mus pisteet sijaitse vat 50 metrin välein. Maastossa määri tet tiin pinnan korkeus, suotyyppi, tur velaji, turpeen maa tunei suus, lie koisuus ja pohja maalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otet tiin 185 näytettä. Vesi- ja tuhkapitoisuus määritettiin kaikista näytteistä. Tiheys määritettiin 145 näytteestä, lämpöarvo 64 näytteestä, rikkipitoisuus 67 näytteestä ja hiili- ja typpipitoisuus 20 näytteestä. Tutkittujen soi den yhteenlas kettu pinta-ala on 3210 ha. Soiden keskisyvyys on 0,6 m ja turvemäärä 19,60 milj. suo-m³. Turpeesta on rahkavaltaista 50 % ja saraval taista 50 %. Keski määräinen maatu misaste on 4,9. Tur peen keskimääräinen vesipitoi suus on 87,9 %, ti heys 128 kg/m³, tuhka pitoisuus 4,4 %, tehollinen lämpö arvo 21,0 MJ/kg, hiilipitoisuus 52,5 %, typpipitoisuus 2,04 % ja rikkipitoisuus 0,23 %. Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 4 %. Turve tuotantoon soveltu via alueita on yhdeksällä suolla yhteensä 132 ha. Tuo tanto kelpoista turvetta on yhteensä 1,64 milj. suo-m³. Siitä on ympäris tökäyttöön soveltuvaa 0,12 milj. suo-m³ ja energiakäyttöön soveltuvaa 1,52 milj. suo-m³. Ener giakäyttöön soveltuvien turvekerrosten kuiva-aine sisältää energiaa yhteensä 3,92 milj. GJ eli 1,09 milj. MWh. Asiasanat: aapasuot, turve, turvemaat, saraturve, rahkaturve, varat, energia, Liminka Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 KUOPIO Sähköposti: hannu.pajunen@gtk.fi ISBN 978-952-217-120-7 ISSN 1235-9440
Pajunen, Hannu 2010. Limingassa tutkitut suot ja niiden turveva rat, osa 3 The mires and peat reserves of Liminka, Central Fin land. Part 3. Geo logian tutkimuskes kus Geo logical Survey of Finland, Turvetutkimusraport ti 403 Report of peat investigation 403, 64 pages, 30 figures, 5 tables, 1 appendix. In the municipality of Liminka 23 mires were surveyed in 2006 2009. The data was col lected using survey grids with study sites at the inter vals of 50 m. Elevation, site type, peat type, the de composition deg ree of peat, snag content and the type of subsoil were deter mined and recor ded in the field. Alto gether 185 samples were taken to the laboratory. All of them were analy sed for water and ash content. A total 145 samples were analysed for dry bulk density, 64 for net calorific value, 67 for sulphur content and 20 for carbon and nitrogen content. The mires cover altogether 3210 hectares. The average depth of the peat deposits is 0.6 m, and the peat quantity totals 19.60 million m³ in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 50% and Carex predo minant peat 50%. The average decomposition degree of peat is 4.9. Water content is 87.9%, dry bulk density 128 kg/m³, ash con tent 4.4%, net calorific value 21.0 MJ/kg, carbon content 52.5%, nitrogen content 2.04% and sulphur content 0.23% on an average. About 4% of the surveyed area was considered suitable for peat production. Areas suitable for peat production were found in nine mires covering an area of 132 hectares. The quantity of useful peat is 1.64 million m³ in situ. The quantity of horticultural peat totals 0.12 million m³ and that of fuel peat 1.52 million m³. The energy content of fuel peat is 3.92 million GJ or 1.09 million MWh as calculated on dry matter bases. Key words: mires, peat, peatlands, Carex peat, Sphagnum peat, reserves, energy, Liminka Hannu Pajunen Geological Survey of Finland PL 1237 FI-70211 KUOPIO FINLAND E-mail: hannu.pajunen@gtk.fi
SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 7 TUTKIMUSMENETELMÄT... 9 Kenttätutkimukset... 9 Laboratoriomääritykset... 10 Arviointiperusteet... 11 Raportointi... 11 TUTKITUT SUOT... 14 1. Alakankaanniitty... 14 2. Haapasaarensuo... 16 3. Hautakankaansuo... 18 4. Hilla-Pelso... 20 5. Hirvineva... 22 6. Jaura... 24 7. Jokisuo... 26 8. Lauttaneva... 28 9. Lautuanneva... 29 10. Lehtoneva... 30 11. Mankisenneva... 31 12. Matokorpi... 32 13. Nimetönsuo... 34 14. Pertunneva... 35 15. Pikkuniitty... 36 16. Pitkänkaarronsuo... 37 17. Pohjois-Jauranneva... 38 18. Porrasräme... 39 19. Rimpineva... 41 20. Salonneva... 42 21. Toppilansuo... 43 22. Valkeisenneva... 44 23. Veneneva... 46 TULOSTEN TARKASTELU... 48 Suot ja niiden turvekerrokset... 48 Soveltuvuus turvetuotantoon... 52 YHTEENVETO TÄHÄN MENNESSÄ TUTKITUISTA SOISTA... 53 LIITE... 57
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 JOHDANTO Limingan kunta ulottuu Perämeren rannalta runsaat 60 km kaakkoon. Pohjoisosassa maan pinta on vain muutamia metrejä merenpinnan yläpuolella, mutta kohoaa kaakkoon mentäessä runsaan 100 m:n korkeuteen. Vanhin maa sijaitsee kaakkoisosassa ja nuorin pohjoisosassa, missä uutta maata syntyy jatkuvasti maankohoamisen seurauksena. Kunnan pohjoisosassa on laaja tasankoalue, jonka maaperä on hienojakoisista mineraalimaata (savea, hiesua, hietaa). Muualla vallitsevat moreeni-, hiekka- ja turvemaat. Turvemaat keskittyvät kunnan kaakkoisosaan, missä suot muodostavat laajan naapurikuntien puolelle ulottuvan verkoston. Liminka kuuluu Pohjanmaan aapasuoalueeseen. Mineraalimailta kulkeutuneet ravinteet ovat vaikuttaneet suokasvillisuuteen ja turvelajeihin. Ravinteikkaita soita on raivattu pelloksi tai niiden puuntuottokykyä parannettu vesitaloutta säätelemällä. Viime vuosikymmeninä Oulusta on tullut valtakunnallisesti merkittävä turpeen käyttökohde, mikä on lisännyt kiinnostusta lähitienoon turvevaroja kohtaan. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Oulun ympäristön soita vuosikymmenien ajan. Limingan soita tutkittiin ensimmäisen kerran 1970-luvun lopulla ja1980-luvulla (Lappalainen ym. 1978, Virtanen 1983, Virtanen ja Herranen 1990). Tutkimuksia täydennettiin 2000-luvulla. Vuosikymmenen alkupuolella tutkitut suot raportoitiin aiemmin (Pajunen 2008). Tässä rapor tissa käsitel lään vuosina 2006 2009 tutkittuja soita (kuva 1). Taulukkoon 5 on koottu tietoja kaikista Limingan kunnan alueelta tutkituista soista. Tutkimuksen kohteeksi on aina pyritty valitsemaan todennäköisimmin turvetuotantoon sopivat suot. Nykyisiä valintakriteerejä käyttäen Limingan vapaat suot on saatu tutkittua. Suurimmilla tutkimatta jääneillä soilla on suojeluvarauksia. Limingan alueella on kaksi laajaa suovaltaista Natura 2000 -aluetta: Loukkunevan Isonevan alue (780 ha) ja Venenevan Pelson alue (12 030 ha). Loukkuneva ja Isoneva tutkittiin 1980-luvulla (Virtanen & Herranen 1990), mutta Venenevan Pelson alue on suurimmaksi osaksi tutkimatta. Nyt raportoitavat suot sijaitsevat kyseisten alueiden ulkopuolella. 7
Hannu Pajunen Lumijoki Liminka Muhos Liminka Tyrnävä 5 9 18 12 1 16 13 6 21 11 15 14 2 17 4 3 Rantsila 7 10 20 8 19 23 22 0 10km Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/10 ja Logica Suomi Oy Kuva 1. Vuosina 2006 2009 tutkittujen soiden sijainti (tumma vihreä). Vaalea vihreä osoittaa muita soita ja pisterasteri Natura-alueita. Fig. 1. Location of peatlands surveyed in 2006 2009 (dark green). Light green indicates other peatlands and dotted shading Natura areas. 1. Alakankaanniitty 10. Lehtoneva 19. Rimpineva 2. Haapasaarensuo 11. Mankisenneva 20. Salonneva 3. Hautakankaansuo 12. Matokorpi 21. Toppilansuo 4. Hilla-Pelso 13. Nimetönsuo 22. Valkeisenneva 5. Hirvineva 14. Pertunneva 23. Veneneva 6. Jaura 15. Pikkuniitty 7. Jokisuo 16. Pitkänkaarronsuo 8. Lauttaneva 17. Pohjois-Jauranneva 9. Lautuanneva 18. Porrasräme 8
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 TUTKIMUSMENETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle suunniteltiin linjaverkosto, jossa sel kälinja kul kee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilin jat ovat sitä vas taan kohtisuoraan 200 m:n välein. Tutkimusaineistoa koottiin varsinaisilta tutkimuspisteiltä (B-pisteet) ja syvyystutkimuspisteiltä (C-pisteet). B-pis teet si jaitsevat selkälinjalla 100 m:n välein ja poikki linjoilla 100 200 m:n välein. B- pisteiden muodostamaa ver kos toa täyden nettiin C pisteillä, niin että tutkimuspisteiden väliksi linjoilla tuli enintään 50 m. Tutkimuspisteet paikannettiin GPS-laitteella. B-pisteitä on yhteensä 813 ja C-pisteitä 1400. Jo kaisella B-pis teellä määritet tiin suo tyyppi, suon pinnan vetisyys, mät täisyys ja mättäiden korkeus; metsäi sillä alueilla lisäksi puu lajisuh teet, puuston tiheys ja kehitys luokka. Maatumattoman puu ainek sen määrä eli lie koisuus sel vi tet tiin plik taa malla turvekerros kairan varsil la kahden metrin syvyyteen saakka. Maas tossa määritet tiin turve kerrok sen turve la ji, maatunei suus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupas villan kuitu jen suhteelli nen osuus (F0-6) sekä pohjamaa laji ja lieju kerrok set (kuva 2). C pisteil lä määritet tiin turvekerroksen paksuus ja pohja maalaji, kesällä tutkituilla pisteillä myös suotyyppi. Osa tutkimuslinjoista vaa ittiin ja vaaitukset kiin nitettiin valtakunnalli seen kiintopiste verk koon. Mäntä- ja laippakairoilla otettiin näytteitä la bora to riomääri tyksiä var ten. Kenttätutkimukset on kuvattu yksi tyis kohtaisesti Geolo gian tutki mus kes kuk sen oppaas sa (Lappalainen ym. 1984). Kuva 2. Suon syvyys, turvelaji ja turpeen maatuneisuus määritettiin maastossa laippakairalla otetuista näytteistä. Marko Tauriainen (vas.) ja Aimo Pesiö tutkimassa Mankisennevaa 5.6.2009 (Kuva H. Pajunen). Fig. 2. Depth, peat type and the decomposition degree of peat was determined in the field using a Russian type peat sampler. Marko Tauriainen (left) and Aimo Pesiö surveyed Mankisenneva 5.6.2009 (Photo H. Pajunen). 9
Hannu Pajunen Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin yhteensä 185 turvenäy tet tä. Vesipi toi suus määritettiin kuivattamalla turvenäytteet 105 C:ssa vakiopai noon (Labtiumin menetelmätunnus 608G). Tiheys (kuiva-aineen määrä luonnontilaista tilavuusyksikköä kohti) laskettiin näytteistä, joiden tilavuus tiedettiin. Kuiva tuis ta tur venäyt teistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkutta mal la ne 815 ± 25 C:ssa (819G). Kuiva-aineesta tehtiin myös lämpöarvo- (602L), hiilipitoisuus- (820L), typpipitoisuus- (820L) ja rikkipitoisuusmääritykset (810L). Vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus määritettiin kaikista näytteistä. Tiheys määritettiin 145 näytteestä, lämpöarvo 64 näytteestä, hiilipitoisuus ja typpipitoisuus 20 näytteestä ja rikkipitoisuus 67 näytteestä (taulukko 1). Määritykset tehtiin Labtium Oy:n laboratoriossa Kuopiossa. Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märän näytteen painosta ja tuhka-, rikki-, hiili- ja typpipitoisuus prosentteina kuiva-aineesta. Tiheys ilmoitetaan kiloina suokuutiota kohti. Lämpöarvot ovat kuiva-aineen tehollisia lämpöarvoja (MJ/kg). Taulukko 1. Laboratoriomääritysten lukumäärä. Table 1. Number of laboratory analyses. Vesipit. Tiheys Tuhkapit. Lämpöarvo C N S 1. Alakankaanniitty 3 2 3 2. Haapasaarensuo 9 7 9 3 3. Hautakankaansuo 24 18 24 11 4 4 11 4. Hilla-Pelso 22 18 22 10 4 4 10 5. Hirvineva 24 19 24 3 3 6. Jaura 12 8 12 5 5 7. Jokisuo 18 16 18 7 4 4 7 9. Lautuanneva 10 8 10 3 3 11. Mankisenneva 7 5 7 3 3 13. Nimetönsuo 17 15 17 8 4 4 8 15. Pikkuniitty 10 8 10 3 3 18. Porrasräme 10 6 10 3 3 23. Veneneva 19 15 19 8 4 4 8 Yhteensä 185 145 185 64 20 20 67 10
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Arviointiperusteet Tuotantokelpoisena pidettiin yleen sä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Jos turveker ros on hyvin tiivistynyt, voidaan tuotantokelpoi nen alue ulottaa metrin syvyys käyrälle saakka. Tällaisia alueita ovat yleensä pellot ja turvekankaat. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mine raalimaata myöten, vähen nettiin tuotantokelpoista turve määrää lasketta essa kes kisyvyy destä 0,3 0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Tuotantokelpoista aluetta arvioi taessa on vesistöjen ympärille jätetty 100 m leveä suoja vyöhyke. Kuivatus mahdollisuudet ja pump pauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä. Ympä ristötur peella ym märre tään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkaval taista turvetta. Jos ympäristöturpeeseen sisältyy Acutifolia-ryhmän rahkasammalien muodostamaa turvetta, on siitä mainit tu erikseen. Turvekerroksen heikosti maatunut pintaosa sisältää rahkasammalien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Tällainen heikosti maatunut sekaturve voidaan käyttää joko ympäristö- tai energiaturpeena. Käyttökelpoisuus määräytyy lähinnä kerroksen paksuuden perusteella. Jos pintaosan keskimääräinen paksuus on vähintään 0,5 m, on sitä pidetty soveltuvana ympäristöturpeen tuotantoon. Mikäli heikosti maatunut pintaosa on tätä ohuempi, on se luettu energiaturvekerrokseen kuuluvaksi. Osa pintakerroksesta sekoittuu alla olevaan energiaturpeeseen kunnostustoimien yhteydessä. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maa tunei suuden tulisi olla vähintään 5. Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maa tunee na. Energiaturpeen laatuluokkaan vaikuttavat lähtömateriaalin tuhkapitoisuus, rikkipitoisuus, lämpöarvo ja typpipitoisuus (Energiaturpeen laatuohje 2006, liite 1). Tässä raportissa esitettyjen keskimääräisten laboratoriotulosten perusteella ei voida suoraan päätellä tuotetun energiaturpeen laatuluokkaa. Viitteitä siitä kuitenkin saadaan. Raportointi Paikanniminä käytettiin peruskartalla esiintyviä nimiä. Jos jollakin suoalueella ei ole nimeä, annettiin sille työnimi lähitienoon nimistön perusteella. Teiden luokittelussa käytettiin peruskartan luokittelua (autotie, ajotie, ajopolku). Tiet pyrittiin nimeämään osoitekartan mukaan. Kunkin suon sijaintia, nykyistä tilaa ja turpeen ominaisuuksia kuvataan lyhyesti, ja suon soveltuvuus turvetuotan toon arvioidaan. Arviot perustuvat edellä kuvattuihin maas to- ja laborato riotutkimuk siin. GTK:sta voi tilata raporttia täydentävää materiaa lia kuten suo kart toja (kuva 3), poikki leikkauskuvia (kuva 4), labora toriotu lok sia ja tutki musse lostuk sia. Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä. 11
Hannu Pajunen A0 0.0 0/0 4 4.0 0/3 6.3 8 0/12 5 4.0 0/3 3 A700-305 A900-245 A700+150 4.0 0.0 8.0 3/3 0/0 8 6.4 10 0/7 5 5.4 16 0.0 A900+90 1/9 16 3.9 7/1623 9 0/0 21 10/16 5.2 22 5.9 14 4/11 8 5.6 5.2 9 14 3/7 12 0.0 16 0/10 4/9 0/0 0.011 17 0.0 0/0 0/0 A1150 85 Pohjois-Jauranneva, 12483, Liminka Turvekerrostuman paksuus 0-1m 1-1,5m 1,5-2m 2-3m Tutkimuspiste 6,4 Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen rahkavaltaisen 2/17 pintakerroksen/turvekerrostuman paksuus Jauranneva (dm) Syvyystutkimuspiste Turvekerrostuman paksuus (dm) 17 0 500m Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/10 ja Logica Suomi Oy Kuva 3. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoitta vasta suo kar tasta. Fig. 3. A map indicating thickness of peat deposit. 12
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 4. Esimerkki poikkileikkauskuvasta. Ylemmästä kuvasta ilmenee turvekerroksen maatunei suus ja alemmasta tur velajit ja pohjamaalajit. Fig. 4. A cross-section indicating decomposition degree of peat (above) and peat types (below). 13
Hannu Pajunen TUTKITUT SUOT 1. Alakankaanniitty Alakankaanniitty (kl. 2443 08, x=7174,9, y=3422,7) sijaitsee noin 16 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu loivapiirteiseen, soistuneeseen moreenimaastoon. Suon koillisreunaa sivuaa Paavolantieltä lähtevä ajotie (kuva 5). Tutkimuspisteitä on yhteensä 118. Niistä vajaa puolet (51) on B-pisteitä. Alakankaanniitty on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Liminganojan valuma-alueeseen (58.06). Pinta on noin 50 m merenpintaa korkeammalla ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Liminganojaan. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 143 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on 0,5 m ja suurin syvyys 1,0 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (54 %), hieta ja moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 38 % ja turvekankaalla 62 %. Rämealue on enimmäkseen muuttumavaiheen varsinaista sararämettä. Turvekankaasta puolet on ruohoturvekangasta, puolet puolukkatur vekangasta. Suo on lähes kauttaaltaan (94 %) ojitettu. Keskimäärin 20 cm korkeat mättäät peittävät viidesosaa suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Männyn osuus on puolet, koivun hieman vähemmän. Turpeesta on rahkavaltaista 16 % ja saravaltaista 84 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Lisätekijöitä on vähän. Tupasvillaa sisältävää turvetta on 3 %, puun jäännöksiä sisältävää 12 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 17 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,6. Kaakkoisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 81,5 % (3 näytettä), tiheys 207 kg/m 3 (2 näytettä) ja tuhkapitoisuus 6,0 % (3 näytettä). Turvekerros on hyvin tiivis. Pohjamaa on vettä läpäisevää, mikä on osaltaan edistänyt turvekerroksen kuivumista ja tiivistymistä. Alakankaanniitty on liian matala turvetuotantoon. 14
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 3422000 3423000 3424000 7174000 7174000 7175000 7175000 7176000 7176000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3422000 3423000 3424000 Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Alakankaanniityllä. Fig. 5. Location of survey sites in Alakankaanniitty. 15
Hannu Pajunen 2. Haapasaarensuo Haapasaarensuo (kl. 3421 10, x=7169,9, y=3454,9) sijaitsee noin 37 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suolla ei ole nimeä peruskartalla, vaan Haapasaarensuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu moreenimaastoon. Kaakkoispuolella on Haapasaari-niminen moreenisaari, samoin pohjoispuolella (kuva 6). Tutkitun alueen lounaispuolella on ajotie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 93, niistä puolet B-pisteitä. Haapasaarensuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ängeslevänjoen keskiosan alueeseen (58.042). Pinta on 76 80 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Kyykkään Isosuon ja Haisunojan kautta Ängeslevänjokeen. Pinta-ala on noin 126 ha, josta metriä syvempää aluetta on 3 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on 0,5 m ja suurin syvyys 1,5 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 33 %, avosuolla 17 % ja turvekankaalla 50 %. Rämettä on lähinnä kaakkoisosassa, avosuota luoteisosassa ja turvekangasta keskiosassa. Rämealue on muuttumavaiheen isovarpuista rämettä ja varsinaista sararämettä. Avosuoalue on niukkaravinteista rimpinevaa, joka on suurimmaksi osaksi luonnontilaista. Yleisin turvekangastyyppi on puolukkaturvekangas. Keskimäärin 30 40 cm korkeat mättäät peittävät kolmasosaa suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Turpeesta on puolet rahkavaltaista, puolet saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Edellisessä ovat vallitsevina sarojen ja jälkimmäisessä rahkasammalien jäännökset. Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 29 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 49 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,5. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,2 %, tiheys 146 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 5,8 %. Turve on molemmilla paikoilla tasalaatuista. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin luoteisosasta, ja tuloksiksi saatiin 21,6 MJ/kg ja 0,24 %. Haapasaarensuo on liian matala turvetuotantoon. 16
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 3454000 3455000 3456000 7169000 7169000 7170000 7170000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3454000 3455000 3456000 Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Haapasaarensuolla. Fig. 6. Location of survey sites in Haapasaarensuo. 17
Hannu Pajunen 3. Hautakankaansuo Hautakankaansuo (kl. 3421 07, x=7162,7, y=3440,2) sijaitsee noin 32 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Suolle ei ole nimeä peruskartalla. Hautakankaansuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu pohjoisessa ja idässä Kärsämänjoen tulvamaihin, muualla kumpuilevaan moreenimaastoon (kuva 7). Suolta on autotielle matkaa noin kilometri. Tutkimuspisteitä (B ja C) on yhteensä 170. Hautakankaansuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024). Pinta on 58 61 m merenpinnasta ja viettää kohti Kärsämänjokea. Vedet laskevat Mankilanjärven kautta Siikajokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 145 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 67 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 38 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisin pohjamaalaji on hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 45 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 54 %. Rämealueesta puolet on muuttumavaiheessa. Yleisimmät alkuperäiset suotyypit ovat olleet isovarpuinen räme ja tupasvillaräme. Rämealueen luonnontilainen osa on lähinnä rahkarämettä. Pitkälle muuttunutta turvekangasta on kaakkoisosassa, joen varrella ja luoteisosassa. Turvekankaasta puolet on ruohoturvekangasta, loppuosa varputurvekangasta ja puolukkaturvekangasta. Suo on suurimmaksi osaksi (80 %) ojitettu. Turpeesta on rahkavaltaista 21 % ja saravaltaista 79 %. Vallitseva turvelaji on rahkasaraturve (70 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 36 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,2 %, tiheys 119 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,9 %, lämpöarvo 20,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,19 %. Pisteiden väliset erot ovat pieniä. Sen sijaan jokaisella pisteellä on vajaan metrin syvyydessä hyvin tiivis kerros (tiheys 140 180 kg/m 3 ). Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä, ja keskiarvoiksi saatiin 52,2 % (C) ja 1,95 % (N). Hautakankaansuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 38 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,53 milj. suom 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,2 m. Suon pohjalle arvioidaan jäävän keskimäärin 0,3 m paksun kerroksen. Suoallas on tasapohjainen, ja pohjamaa on pääosin lajittunutta ainesta. Kärsämänjoen tulvat ovat voineet huonontaa turpeen laatua suoaltaan itä- ja pohjoisreunalla. Keskiosan näytepisteillä tulvien vaikutus ei näy. 18
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 3439000 3440000 3441000 7162000 7162000 7163000 7163000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3439000 3440000 3441000 Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Hautakankaansuolla. Fig. 7. Location of survey sites in Hautakankaansuo. 19
Hannu Pajunen 4. Hilla-Pelso Hilla-Pelso (kl. 3421 10, x=7166,2, y=3459,8) sijaitsee noin 43 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon (kuva 8). Muinaisen Itämeren aallokko on huuhtonut moreenin pintaa ja kasannut irronneesta aineksesta rantavalleja. Ajotiet sijaitsevat molemmin puolin suota. Tutkimuspisteitä on yhteensä 189, joista puolet on B-pisteitä. Hilla-Pelso on Temmesjoen ja Oulujoen vesistöalueiden rajalla. Lounaisosa kuuluu Suutarinjärven valuma-alueeseen (58.043) ja koillisosa Kivisuonojan valuma-alueeseen (59.176). Pinta on 92 95 m merenpinnasta ja viettää länsiosassa luoteeseen ja itäosassa pohjoiseen. Länsiosan vedet laskevat Ängeslevänjoen kautta Temmesjokeen ja itäosan vedet Muhosjoen kautta Oulujokeen. Pinta-ala on noin 205 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 38 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 10 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 52 % ja avosuolla 48 %. Suo on niukkaravinteinen. Rämealueen yleisin suotyyppi on tupasvillaräme, ja avosuoalueen yleisimmät suotyypit ovat rahkaneva ja lyhytkortinen neva. Suo on lähes luonnontilainen. Mättäät peittävät suon pinnasta kolmasosan. Niiden keskimääräinen korkeus on noin 20 cm. Turpeesta on rahkavaltaista 90 % ja saravaltaista 10 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 70 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 1 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 4 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,1. Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,7 %, tiheys 118 kg/m 3, tuhkapitoisuus 2,6 %, lämpöarvo 20,3 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,16 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä. Määritysten keskiarvoiksi saatiin 50, 8 % (C) ja 1,1 % (N). Turvekerroksen pintaosa on löyhä ja pohjaosa tiivis, mikä näkyy erityisesti vesipitoisuus- ja tiheysmääritysten tuloksissa. Hilla-Pelsossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 10 ha ja sillä ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,070 milj. suo-m 3 ja energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,050 milj. suo-m 3. Ympäristöturpeeksi soveltuvaa kerrosta on keskimäärin 0,7 m ja energiaturpeeksi soveltuvaa 0,5 m. Tuotantokelpoinen alue koostuu kahdesta erillisestä altaasta. 20
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 3459000 3460000 3461000 7166000 7166000 7167000 7167000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3459000 3460000 3461000 Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Hilla-Pelsolla. Fig. 8. Location of survey sites in Hilla-Pelso. 21
Hannu Pajunen 5. Hirvineva Hirvineva (kl. 2443 08, x=7178,7, y=3420,2) sijaitsee noin 13 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu loivapiirteiseen, soistuneeseen moreenimaastoon. Painanteissa moreenia peittää ohut kerros aallokon huuhtomaa lajittunutta ainesta. Tutkittu alue käsittää entisen turvetuotantoalueen itäpuolelle jäävän osan (kuva 9). Alue rajoittuu kaakossa Paavolantiehen ja pohjoisessa Hirvinevantiehen. Suolla on yhteensä 320 tutkimuspistettä. Niistä suurin osa (197) on C-pisteitä. Hirvineva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Liminganjoen valuma-alueeseen (58.06). Pinta on 46 48 m merenpintaa korkeammalla ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojaverkoston, Alaojan ja Yliojan kautta Liminganjokeen. Pinta-ala on noin 397 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on vain 0,5 m ja suurin syvyys 1,6 m. Pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Tutkimuspisteistä on rämeellä 39 %, turvekankaalla 49 % ja pellolla 12 %. Rämealueella on monia suotyyppejä, joista mikään ei ole selvästi vallitseva. Yleisin turvekangastyyppi on ruohoturvekangas. Pohjois- ja eteläosan suotyypit ovat pisimmälle muuttuneita. Suo on suurimmaksi osaksi (78 %) ojitettu. Keskiosassa on kaistale luonnontilaista suota. Keskimäärin 30 cm korkeat mättäät peittävät neljäsosaa suon pinnasta. Puusto on suurimmaksi osaksi keskinkertaisen tiheää männyn ja koivun taimistoa. Turpeesta on rahkavaltaista 52 % ja saravaltaista 48 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 15 %, puun jäännöksiä sisältävää 13 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. Viideltä tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 85,2 %, tiheys 156 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 5,2 %. Turvekerros on hyvin tiivis, mikä näkyy alhaisena vesipitoisuutena ja suurena tiheytenä. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä. Keskiarvoiksi saatiin: lämpöarvo 21,8 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,21 %. Hirvineva on liian matala turvetuotantoon. Nyt tutkittu osa soveltuu parhaiten maa- ja metsätalouden käyttöön. 22
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 7181000 3419000 3420000 3421000 7181000 7177000 7177000 7178000 7178000 7179000 7179000 7180000 7180000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3419000 3420000 3421000 Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Hirvinevalla. Fig. 9. Location of survey sites in Hirvineva. 23
Hannu Pajunen 6. Jaura Jaura (kl. 3421 11, x=7171,1, y=3452,4) sijaitsee noin 34 km kunnan keskustasta kaakkoon. Tutkittu alue käsittää Pelsonnevan ja Kyykkään Isosuon väliin jäävän hajanaisen suoalueen (kuva 10). Tutkitun alueen lounaisreunaa sivuaa ajotie. Suolla on 146 tutkimuspistettä, joista suurin osa (81 kpl) B- pisteitä. Jaura on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Suutarinjärven valuma-alueeseen (58.043). Pinta on 69 74 m merenpinnasta ja viettää länteen. Vedet laskevat Suutarinjärven ja Ängeslevänjoen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 163 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 30 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,1 m. Suurin osa (noin 80 %) tutkitusta alasta on vajaan metrin syvyistä. Pohjamaa on moreenia. Tutkimuspisteistä on rämeellä 81 %, avosuolla 16 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 2 %. Suo on niukkaravinteinen. Rämealueen vallitseva suotyyppi on rahkaräme ja avosuoalueen rahkaneva. Luonnontilaisen alueen osuus ylittää 80 %. Ojitettuja alueita on etelä- ja itäreunalla. Keskimäärin 30 40 cm korkeat mättäät peittävät kahta kolmasosaa suon pinnasta. Turpeesta on rahkavaltaista 83 % ja saravaltaista 17 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja sararahkaturve. Saravaltainen turve on kokonaan rahkasaraturvetta. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 38 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 10 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 11 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,4. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,5 %, tiheys 124 MJ/kg, tuhkapitoisuus 6,1 %, lämpöarvo 20,7 MJ/ kg ja rikkipitoisuus 0,2 %. Näytteenottopaikoista toinen on rahkaturvealueella, toinen saraturvealueella. Rahkaturvealueella tuhkapitoisuus on keskimäärin 2,6 % mutta saraturvealueella 8,5 %. Muuten näytteenottopaikkojen väliset erot ovat pieniä. Keskimääräinen tiheys edustaa lähinnä turvekerroksen hyvin maatunutta pohjaosaa. Pintaosan tiheystiedot puuttuvat. Tiheyden ja vesipitoisuuden keskimääräiset arvot eivät siten ole keskenään vertailukelpoisia. Jaura ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia. Jauranjärveen rajoittuva allas ei sovellu tuotantoon kuivatusvaikeuksien takia. Loppuosa (noin 3 ha) yli 1,5 m:n syvyisestä alueesta jakautuu useaan erilliseen altaaseen. 24
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 3452000 3453000 3454000 7171000 7170000 7171000 7172000 7172000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3452000 3453000 3454000 7170000 Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Jauralla. Fig. 10. Location of survey sites in Jaura. 25
Hannu Pajunen 7. Jokisuo Jokisuo ( kl. 3421 07, x=7162,9, y=3440,9) sijaitsee noin 32 km kunnan keskustasta kaakkoon. Tutkittuun alueeseen kuuluu varsinaisen Jokisuon lisäksi Kärsämänjoen pohjoispuolisia suoalueita (kuva 11). Suo rajoittuu lounaassa Kärsämänjoen tulvamaihin, muualla loivapiirteisiin moreeni- ja hiekkamaihin. Kulkuyhteydet itäosaan ovat hyvät. Kestiläntie sivuaa suon itäreunaa. Länsiosasta on autotielle matkaa enimmillään pari kilometriä. Tutkimuspisteitä on yhteensä 178. Niistä puolet on B-pisteitä. Jokisuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024). Pinta on 58 60 m merenpinnasta ja viettää kohti Kärsämänjokea. Vedet laskevat Kärsämänjoen ja Mankilanjärven kautta Siikajokeen. Pinta-ala on noin 138 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 64 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 33 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,1 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta (48 %) ja hiekka (34 %). Tutkimuspisteistä on rämeellä 59 %, korvessa 4 % ja turvekankaalla 37 %. Vallitseva rämetyyppi on muuttumavaiheen isovarpuinen räme. Yleisimmät turvekangastyypit ovat varputurvekangas ja ruohoturvekangas. Suo on suurimmaksi osaksi (83 %) ojitettu. Keskimäärin 30 cm korkeat mättäät peittävät kolmasosaa suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää tai taimistoa. Turpeesta on rahkavaltaista 21 % ja saravaltaista 79 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja saraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 18 %, puun jäännöksiä sisältävää 32 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 13 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,6. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 86,7 %, tiheys 134 kg/m 3, tuhkapitoisuus 5,2 %, lämpöarvo 20,8 MJ/ kg ja rikkipitoisuus 0,32 %. Tuhka- ja rikkipitoisuus kohoavat lähellä pohjaa toisella tutkimuspisteellä. Muuten turve on tasalaatuista. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä, ja keskiarvoiksi saatiin 53,0 % (C) ja 2,28 % (N). Jokisuolla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 33 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,46 milj. suo-m 3. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintaosaa on keskimäärin 0,2 m, joten se on luettu energiaturvekerrokseen kuuluvaksi. Pohjan tasaisuuden ja pohjamaalajien takia suon pohjalle on arvioitu jäävän keskimäärin 0,3 m paksun kerroksen. 26
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 3439000 3440000 3441000 7162000 7163000 7162000 7163000 7164000 7164000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3439000 3440000 3441000 Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Jokisuolla. Fig. 11. Location of survey sites in Jokisuo. 27
Hannu Pajunen 8. Lauttaneva Lauttaneva (kl. 3412 12, x=7159,3, y=3453,3) sijaitsee noin 42 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen, muinaisen Itämeren rantavoimien huuhtomaan moreenimaastoon. Aallokko on kasannut osan irronneesta aineksesta rantavalleiksi (kuva 12). Suon eteläpäästä on lähimmälle ajotielle matkaa runsas kilometri. Keski- ja pohjoisosan kulkuyhteydet ovat huonot. Tutkimuspisteitä on yhteensä 145. Niistä suurin osa (116) on C-pisteitä. Lauttaneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Temmesjoen yläosan valuma-alueeseen (58.43). Pinta on 87 94 m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 278 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 2 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 1,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Hiekan osuus havainnoista on neljäsosa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, avosuolla 31 % ja turvekankaalla 2 %. Rämealue on enimmäkseen varsinaista sararämettä ja avosuoalue varsinaista saranevaa. Suo on lähes täysin (97 %) luonnontilainen. Kaakkoisosan ojaverkoston kuivatusteho on heikko. Turpeesta on rahkavaltaista 16 % ja saravaltaisia 84 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Lisätekijöitä on vähän. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 1 %, puun jäännöksiä sisältävää 10 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 14 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 6,0. Lauttaneva on liian matala turvetuotantoon. 3452000 3453000 3454000 7159000 7159000 7160000 7160000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3452000 Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Lauttanevalla. Fig. 12. Location of survey sites in Lauttaneva. 3453000 3454000 28
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 9. Lautuanneva Lautuanneva (kl. 2443 09, x=7181,4, y=3427,1) sijaitsee noin 10 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu loivapiirteiseen, soistuneeseen moreenimaastoon. Suon eteläreunaan tulee ajotie Länsipuolentieltä (kuva 13). Tutkimuspisteitä on yhteensä 60. Niistä lähes puolet (27) on B-pisteitä. Lautuanneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Lautuanojan valuma-alueeseen (58.025). Pinta on noin 40 m merenpintaa korkeammalla ja viettää pohjoiseen kohti Kilonojaa. Vedet laskevat Kilonojan ja Lautuanojan kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 73 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 5 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (73 %) ja hiekka (23 %). Tutkimuspisteistä on rämeellä 81 %, avosuolla 15 % ja turvekankaalla 4 %. Rämealueen yleisin suotyyppi on tupasvillaräme, josta osa on luonnontilaista, osa ojikkoa ja osa muuttumaa. Avosuoalue on lähinnä luonnontilaista rahkanevaa. Suo on suurimmaksi osaksi (60 %) ojitettu. Keskimäärin 20 cm korkeat mättäät peittävät kolmasosaa suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa tai kitukasvuista rämemännikköä. Turpeesta on rahkavaltaista 92 % ja saravaltaista 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 75 %, puun jäännöksiä sisältävää 23 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 6 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,2. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 88,0 %, tiheys 118 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 2,0 %. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin vain toiselta pisteeltä, ja tuloksiksi saatiin 19,9 MJ/kg ja 0,10 %. Keskiosan näytteet ovat luonnontilaiselta rahkanevalta, missä turvekerroksen pintaosa on löyhä (47 kg/m 3 ) ja pohjaosa tiivis (147 kg/m 3 ). Lautuannevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta 5 ha ja sillä ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,035 milj. suo-m 3. Kerros koostuu suurelta osalta Acutifolia-ryhmän rahkasammalista. Ympäristöturpeeksi soveltuvan kerroksen alla on hyvin energiakäyttöön soveltuvaa turvetta. Kerros on kuitenkin niin ohut (keskimäärin 0,4 m), ettei sitä ole luettu tuotantokelpoiseen osaan kuuluvaksi. 3426000 3427000 3428000 7181000 7181000 7182000 7182000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3426000 Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Lautuannevalla. Fig. 13. Location of survey sites in Lautuanneva. 3427000 3428000 29
Hannu Pajunen 10. Lehtoneva Lehtoneva (kl. 3421 07, x=7160,9, y=3445,0) sijaitsee noin 36 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreeni- ja hiekkamaihin. Suolta on Kestiläntielle matkaa puolitoista kilometriä. Tutkimuspisteitä on yhteensä 50. Niistä suurin osa (41) on C-pisteitä (kuva 14). Lehtoneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024). Pinta on 68 70 m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat ojia pitkin Kärsämänjokeen. Pinta-ala on noin 124 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on 0,4 m ja suurin syvyys 1,0 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (80 %). Tutkimuspisteistä on rämeellä 76 % ja turvekankaalla 24 %. Rämealue on enimmäkseen muuttumavaiheen varsinaista sararämettä ja turvekangas ruohoturvekangasta. Mättäitä on vain vähän. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Turvekerros on saravaltainen. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 34 %. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,5. Lehtoneva on liian matala turvetuotantoon. 3444000 3445000 3446000 7161000 7161000 0 1 km 7160000 Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3444000 3445000 3446000 7160000 Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Lehtonevalla. Fig. 14. Location of survey sites in Lehtoneva. 30
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 11. Mankisenneva Mankisenneva (kl. 3421 07, x=7164,4, y=3440,7) sijaitsee noin 31 km kunnan keskustasta kaakkoon. Tutkittu alue käsittää Mankisennevan lisäksi sen kaakkoispuolella olevan Välinevan. Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteisiin moreeni- ja hiekkamaihin. Länsiosan halki kulkee Kestiläntie (kuva 15). Tutkimuspisteitä on yhteensä 86. Niistä puolet on B-pisteitä. Mankisenneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Temmesjoen yläosan valuma-alueeseen (58.03). Pinta viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 113 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 6 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on 0,5 m ja suurin syvyys 1,5 m. Yleisin pohjamaalaji on hiekka (84 %). Suo on suurimmaksi osaksi (73 %) ojitettu. Tutkimuspisteistä on rämeellä 43 %, avosuolla 4 % ja turvekankaalla 53 %. Rämealueen yleisin suotyyppi on isovarpuinen räme. Turvekankaat ovat puolukkaturvekangasta tai ruohoturvakangasta. Keskimäärin 30 cm korkeat mättäät peittävät kolmasosan suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta tai varttunutta kasvatusmetsää. Turpeesta on puolet rahkavaltaista, puolet saravaltaista. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 24 %, puun jäännöksiä sisältävää 46 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 21 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,0. Luoteisosasta otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,6 %, tiheys 92 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,6 %, lämpöarvo 22,5 MJ/kg, rikkipitoisuus 0,27 %, hiilipitoisuus 56 % ja typpipitoisuus 2,01 %. Ojat ovat kuivattaneet kerroksen pintaosaa, niin että tavanomaisesta poiketen vesipitoisuus kasvaa ja tiheys pienenee syvyyden lisääntyessä. Mankisenneva on liian matala turvetuotantoon. 3440000 3441000 3442000 7164000 7164000 7165000 7165000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3440000 3441000 3442000 Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Mankisennevalla. Fig. 15. Location of survey sites in Mankisenneva. 31
Hannu Pajunen 12. Matokorpi Matokorpi (kl. 3421 06, x=7180,1, y=3428,7) sijaitsee noin 11 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteiseen, huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Suon pohjoisreunaa sivuaa Länsipuolentieltä lähtevä ajotie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 44. Niistä on B-pisteitä 17 (kuva 16). Matokorpi on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ala-Temmeksen alueeseen (58.021). Pinta on 35 40 m merenpintaa korkeammalla ja viettää koilliseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Temmesjokeen. Pinta-ala on 48 ha. Suo on hyvin matala. Keskisyvyys on 0,3 m ja suurin syvyys 0,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (61 %) ja moreeni (39 %). Tutkimuspisteistä on rämeellä 23 % ja turvekankaalla 77 %. Rämealueen yleisin suotyyppi on muuttumavaiheen varsinainen sararäme. Turvekangas on suurimmaksi osaksi puolukkaturvekangasta. Suo kauttaaltaan ojitettu. Keskimäärin 20 cm korkeat mättäät peittävät vajaan viidesosan suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen koivuvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää (kuva 17). Turpeesta on rahkavaltaista 32 % ja saravaltaista 68 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Puun jäännöksiä sisältävää turvetta on 61 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 5 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,8. Matokorpi on liian matala turvetuotantoon. 3428000 3429000 3430000 7180000 7180000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3428000 3429000 3430000 Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Matokorvessa. Fig. 16. Location of survey sites in Matokorpi. 32
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 Kuva 17. Turvekangasta Matokorven keskiosassa. Fig. 17. Drained peatland forest in the central part of Matokorpi. 33
Hannu Pajunen 13. Nimetönsuo Nimetönsuo (kl. 3421 11, x=7172,3, y=3450,7) sijaitsee noin 32 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suolle ei ole nimeä peruskartalla, vaan Nimetönsuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu moreenimaihin ja soihin (kuva 18). Pohjoisessa on Haisunniitty, koillisessa Niskaneva, kaakossa edellä kuvattu Jaura ja lounaassa Suutarinjärvenneva. Alueen halki kulkee autotie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 137, suurin osa (72) C-pisteitä. Nimetönsuo on Temmesjoen vesistöalueella ja sen pohjoisosa kuuluu Ängeslevänjoen keskiosan alueeseen (58.042) ja eteläosa Suutarinjärven valuma-alueeseen (58.043). Pinta on 64 68 m merenpintaa korkeammalla. Vedet laskevat Ängeslevänjoen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on noin 115 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 58 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 20 ha. Suon keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (62 %) ja hiekka (20 %). Tutkimuspisteistä on rämeellä 81 %, avosuolla 7 % ja turvekankaalla 12 %. Yleisimmät rämetyypit ovat varsinainen sararäme ja tupasvillaräme, ja yleisin turvekangastyyppi on puolukkaturvekangas. Suo on suurimmaksi osaksi (75 %) luonnontilainen. Keskimäärin 40 50 cm korkeat mättäät peittävät puolet suon pinnasta. Turpeesta on rahkavaltaista 34 % ja saravaltaista 66 %. Saravaltainen turve on kokonaan rahkasaraturvetta. Se on selvästi vallitseva turvelaji. Sararahkaturpeen osuus on 20 %. Lisätekijöitä on vähän. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 13 %, puun jäännöksiä sisältävää turvetta 14 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 19 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,6. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 90,5 %, tiheys 100 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,1 %, lämpöarvo 21,1 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,23 %. Näytepisteiden väliset erot ovat pieniä. Molemmilla pisteillä on vajaan metrin syvyydessä keskimääräistä tiiviimpi kerros. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin vain pohjoisosan näytepisteeltä. Määritysten keskiarvoiksi saatiin 52,4 % (C) ja 2,54 % (N). Suossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,26 milj. suo-m 3. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta on keskimäärin 0,4 m, joten se on luettu energiaturvekerrokseen kuuluvaksi. 3450000 3451000 3452000 7172000 7172000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3450000 3451000 3452000 Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Nimettömälläsuolla. Fig. 18. Location of survey sites in Nimetönsuo. 34
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 14. Pertunneva Pertunneva (kl. 3421 07, x=7169,2, y=3446,6) sijaitsee noin 31 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreeni- ja hiekkamaihin. Ajotie ulottuu suon luoteisreunalle (kuva 19). Tutkimuspisteitä on yhteensä 42. Niistä suurin osa (27) on C-pisteitä. Pertunneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Pinta on 64 69 m merenpintaa korkeammalla ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 87 ha. Suo on hyvin matala. Keskisyvyys on vain 0,2 m ja suurin syvyys 0,4 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Pertunneva on kokonaan puolukkaturvekangasta. Keskimäärin 30 cm korkeat mättäät peittävät vajaan kolmasosan suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen mäntyvaltaista, keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan varttunutta kasvatusmetsää. Turvekerros on rahkavaltainen, ja yleisin turvelaji on sararahkaturve. Lisätekijänä on varpujen jäännöksiä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,9. Pertunneva on liian matala turvetuotantoon. 7170000 3446000 3447000 3448000 7169000 7169000 7170000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3446000 3447000 3448000 Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Pertunnevalla. Fig. 19. Location of survey sites in Pertunneva. 35
Hannu Pajunen 15. Pikkuniitty Pikkuniitty (kl. 3421 08, x=7169,9, y=3444,5) sijaitsee noin 28 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Suon ympärillä on hyvä ajotieverkosto (kuva 20). Tutkimuspisteitä on yhteensä 81. Niistä puolet on B- pisteitä. Pikkuniitty on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Röhmönojan valuma-alueeseen (58.055). Pinta on 57 65 m merenpintaa korkeammalla ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Röhmönojaan ja sieltä edelleen Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on noin 104 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 9 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 3 ha. Suo on matala. Yli 90 % tutkitusta alasta on alle metrin syvyistä. Keskisyvyys on vain 0,5 m ja suurin syvyys 1,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (53 %) ja hiekka (41 %). Tutkimuspisteistä on rämeellä 32 % ja turvekankaalla 68 %. Rämealue on muuttumavaiheen isovarpuista rämettä ja turvekangas suurimmaksi osaksi puolukkaturvekangasta. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Noin 30 cm korkeat mättäät peittävät vajaan kolmasosan suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan nuorta kasvatusmetsää. Mänty on hieman koivua yleisempi puulaji. Turpeesta on rahkavaltaista 87 % ja saravaltaista 13 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (79 %). Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 7 %, puun jäännöksiä sisältävää 34 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 60 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,3. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 85,5 %, tiheys 148 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 5,3 %. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä, ja tuloksiksi saatiin 21,7 MJ/kg ja 0,34 %. Turvekerros on hyvin tiivistynyt, mikä näkyy alhaisena vesipitoisuutena ja suurena tiheytenä. Pikkuniityssä on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta 9 ha ja sillä energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,090 milj. suo-m 3. Heikosti maatunutta pintaosaa on keskimäärin 0,2 m. 3444000 3445000 3446000 7170000 7169000 7170000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3444000 3445000 3446000 7169000 Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Pikkuniityllä. Fig. 20. Location of survey sites in Pikkuniitty. 36
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 16. Pitkänkaarronsuo Pitkänkaarronsuo (kl. 3421 08, x=7173,9, y=3441,3) sijaitsee noin 24 km kunnan keskustasta kaakkoon. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Pitkänkaarronsuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu etelässä Pitkäkaartoon ja pohjoisessa Tyrnävänjokeen (kuva 21). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Tutkimuspisteitä on yhteensä 32, joista puolet B-pisteitä. Pitkänkaarronsuo on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Tyrnävänjoen keskiosan alueeseen (58.052). Pinta on noin 45 m merenpintaa korkeammalla ja viettää koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin Tyrnävänjokeen. Pinta-ala on 30 ha. Suo on matala. Keskisyvyys on 0,4 m ja suurin syvyys 0,8 m. Suon pohja on tasainen. Yleisin pohjamaalaji on hieta. Tutkimuspisteistä on rämeellä 64 %, turvekankaalla 18 % ja pellolla 18 %. Rämealueesta suurin osa on muuttumavaiheen isovarpuista rämettä. Turvekangas on enimmäkseen puolukkaturvekangasta. Suo on ojituksen vaikutuksesta pitkälle muuttunut. Keskimäärin 30 cm korkeat mättäät peittävät puolta suon pinnasta. Puusto on enimmäkseen keskinkertaisen tiheää männyn taimistoa. Turvekerros on rahkavaltainen. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve ja sararahkaturve. Yleisimpänä lisätekijänä ovat varpujen jäännökset. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,3. Pitkänkaarronsuo on liian matala turvetuotantoon. 3440000 3441000 3442000 7174000 7174000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3440000 3441000 3442000 Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Pitkänkaarronsuolla. Fig. 21. Location of survey sites in Pitkänkaarronsuo. 37
Hannu Pajunen 17. Pohjois-Jauranneva Pohjois-Jauranneva ( kl. 3421 10, x=7168,5, y=3457,2) sijaitsee noin 39 km kunnan keskustasta kaakkoon Jaurannevan pohjoispuolella. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Pohjois-Jauranneva on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue rajoittuu loivapiirteiseen, huuhtoutuneeseen moreenimaastoon (kuva 22). Suon välittömään läheisyyteen ei ulotu tietä. Lounaassa on autotielle matkaa runsas kilometri. Koillisessa on ajotielle matkaa kilometrin verran. Tutkimuspisteitä on yhteensä 41. Niistä puolet (19) on B-pisteitä. Pohjois-Jauranneva on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Ängeslevänjoen keskiosan alueeseen (58.042). Pinta on 82 86 m merenpintaa korkeammalla ja viettää länteen. Vedet laskevat ojaverkoston ja Ängeslevänjoen kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on 39 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 9 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 5 ha. Suon keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,3 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Tutkimuspisteistä on rämeellä 71 % ja avosuolla 29 %. Rämealueen yleisimmät suotyypit ovat isovarpuinen räme, keidasräme ja varsinainen sararäme. Isovarpuinen räme on muuttumavaiheessa, muut luonnontilaisina. Avosuoalue on suurimmaksi osaksi luonnontilaista rahkanevaa ja lyhytkortista nevaa. Luonnontilaisten alueiden osuus on kaksi kolmasosaa. Keskimäärin 20 cm korkeat mättäät peittävät kolmasosaa suosta. Puusto on enimmäkseen harvaa männyn taimistoa. Turpeesta on rahkavaltaista 31 % ja saravaltaista 69 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 23 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 9 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 5,5. Pohjois-Jaurannevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta 5 ha ja sillä ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,040 milj. suom 3 ja energiakäyttöön soveltuvaa turvetta 0,025 milj. suo-m 3. Ympäristöturvetta on keskimäärin 0,8 m:n kerros ja sen alla energiaturvetta 0,5 m:n kerros. Tuotantokelpoisuus on arvioitu maastomääritysten perusteella. 3456000 3457000 3458000 7168000 7169000 7168000 7169000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3456000 3457000 3458000 Kuva 22. Tutkimuspisteiden sijainti Pohjois-Jaurannevalla. Fig. 22. Location of survey sites in Pohjois-Jauranneva. 38
Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 3 18. Porrasräme Porrasräme (kl. 3421 06, x=7181,4, y=3429,0) sijaitsee noin 10 km kunnan keskustasta eteläkaakkoon. Suo rajoittuu huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Muinaisen Itämeren aallot ovat kasanneet irronneesta aineksesta rantavalleja suon pohjoisreunalle. Kaakkoispuolella oleviin taloihin tulee ajotie. Tutkimuspisteitä on yhteensä 44 (kuva 23). Niistä suurin osa (24) on B-pisteitä. Porrasräme on Temmesjoen vesistöalueella ja kuuluu Lautuanojan valuma-alueeseen (58.025). Pinta on 33 35 m merenpintaa korkeammalla ja viettää koilliseen. Vedet laskevat Lautuanojan kautta Temmesjokeen. Pinta-ala on 36 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 4 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,4 m. Pohjamaa on hiekkaa. Tutkimuspisteistä on rämeellä 83 %, avosuolla 12 % ja turvekankaalla 5 %. Rämealueen yleisimmät suotyypit ovat rahkaräme ja tupasvillaräme. Avosuo on rahkanevaa (kuva 24). Suo on reunamia lukuun ottamatta luonnontilainen. Keskimäärin 20 30 cm korkeat mättäät peittävät puolet suon pinnasta. Turpeesta on rahkavaltaista 92 % ja saravaltaista 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkaturve (71 %) ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 42 % ja puun jäännöksiä sisältäviä 6 % turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,1. Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen vesipitoisuus on 89,1 %, tiheys 113 kg/m 3 ja tuhkapitoisuus 1,6 %. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin yhdeltä pisteeltä, ja tuloksiksi saatiin 20,1 MJ/kg ja 0,11 %. Heikosti maatunut pintaosa on löyhä ja hyvin maatunut pohjaosa tiivis, mikä näkyy erityisesti vesipitoisuudessa ja tiheydessä. Porrasrämeessä on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta 4 ha ja sillä ympäristökäyttöön soveltuvaa turvetta 0,032 milj. suo-m 3. Ympäristöturpeeksi soveltuva kerros on keskimäärin 0,8 m paksu. Pohjaosan hyvin maatunut kerros on ohut, keskimäärin 0,3 m, joten sitä ei voida lukea tuotantokelpoiseen osaan kuuluvaksi. 3428000 3429000 3430000 7181000 7182000 7181000 7182000 0 1 km Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/10 3428000 3429000 3430000 Kuva 23. Tutkimuspisteiden sijainti Porrasrämeellä. Fig. 23. Location of survey sites in Porrasräme. 39
Hannu Pajunen Kuva 24. Rahkanevaa Porrasrämeen keskiosassa. Fig. 24. Sphagnum fuscum bog in the central part of Porrasräme. 40