GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, TURVERAPORTTI 18 2 MAAPERÄOSAST O Hannu Pajunen UTAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN OSA I TURVEVARAT Abstract : The mires and their peat resources in part I Utajärvi Kuopio 1986
Pajunen, Hannu1986. Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa I. Abstract : The mires and their pea t resources in Utajärvi, part I. Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 182. The Geological Survey of Finland surveyed the area of 14 20 0 hectars of mires in the municipality of Utajärvi during 1983-1984. The survey covered about 20 % of the total area o f peatlands in the municipality. The field work was carried out by using survey grid with stud y sites at the intervals of 100 meters. At each site the cove r type, the peat type, the decomposition degree of peat, an d the portion of dead, undecomposed trees in the deposit wa s determined and recorded. Altogether 1 170 peat samples were taken to the laborator y for ph, water content, and ash content determinations. Heating value was determined for 309 samples and sulphur content an d fusion temperature of the ash for 51 samples. The area of 2 073 hectars was considered good for fuel pea t production. The quantity of usable peat is 35,5 million cubi c meters in situ. The energy content of the usable peat is 7 0 million GJ or 19,5 million MWh as calculated for dry peat. Utajär- Key words : mire, peat, inventory, fuel peat production, vi Hannu Pajunen Geological Survey of Finlan d P.O. Box 23 7 SF-70101 KUOPIO ISBN 951-690-218-9 ISSN 0782-852 7 KUOPION TYOKESKUS, KUOPIO 1986
SISÄLLYSLUETTEL O JOHDANTO 4 TUTKIMUSMENETELMÄT 4 Kenttätutkimukset 4 Laboratoriomääritykset 6 TULOSTEN ESITYS 6 Kartat ja profiilit 6 Taulukot 7 Suoselostukset 8 TULOSTEN TARKASTELU 9 Suot ja niiden turvekerrokset 9 Soveltuvuus turvetuotantoon 1 1 LIITE 1 Yhteenvetotauluko t Liite 2 Suokohtaiset tulokset Liite 3 Tutkimuspisteiden sijainti
- 4 - JOHDANT O Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Oulun ympäristö n soita jo runsaan kymmenen vuoden ajan. Utajärvellä turvevaro - jen inventointi aloitettiin 1983 tutkimalla kuusi kunnan poh - joisosassa olevaa suota. Seuraavana vuonna tutkittiin 16 suo - ta. Tässä raportissa julkaistaan vuosien 1983-84 tutkimus - tulokset. Utajärven suopinta-alaksi on mitattu peruskartalt a 72 000 ha. Vuosien 1983-84 aikana siitä tutkittiin noi n 20 Tutkimusaineisto kootaan soittain ja tulokset julkaistaan yleensä kuntakohtaisina raportteina. Useamman kunnan alueella olevia suuria soita ei ole jaettu kuntien rajojen mu - kaan vaan ne on liitetty jonkin "osakaskunnan" raporttiin koko - naisena. Siksi raja-alueiden tietoja voi löytyä myös naapuri - kuntien raporteista. TUTKIMUSMENETELMÄ T Kenttätutkimukse t Tutkittavalle suolle tehtiin linjaverkosto, jossa selkä - linja kulkee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilinjat si - tä vastaan kohtisuoraan, tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimuspisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suon reunoilla usein myös tiheämmässä. Syvyyshavaintoja tehtiin varsinaisella linjastolla tutkimuspisteiden puolivälissä ja poik - kilinjojen välissä sijaitsevilla pliktauslinoilla 50 m :n välein. Tutkittujen soiden sijainti ilmenee kuvasta 1 ja tutki - muspisteiden sijainti liitteestä 3. Tutkimuspisteet vaaittiin ja vaaitukset kiinnitettii n valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutkimuspis - teellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyys ja mättäiden korkeus ; metsäisillä alueilla lisäksi puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka sekä mahdolliset hakkuut.
- 5 - Kuva 1. Utajärvellä tutkitut suot. 1. Ahvensuo 9. Kiiskisuo 17. Sarvisuo 2. Aronsuo 10. Kivisuo (M) 18. Siiransuo 3. Hangansuo 11. Kivisuo (P) 19. Siltasalmensuo 4. Heinisuo 12. Niittysuo 20. Suininsuo 5. Hillasuo 13. Peräsuo 21. Timosuo 6. Iso Särkisuo 14. Piippusuo 22. Vaarnikkasuo 7. Jokimutkansuo 15. Pikku Särkisuo 8. Kaakkurisuo 16. Pöylyänsuo
- 6 - Maatumattoman puuaineksen määrän eli liekoisuuden selvittämi - seksi pliktattiin turvekerros tutkimuspisteen ympärillä kymme - nen kertaa kanden metrin syvyyteen asti. Suokairalla otetuis - ta turvenäytteistä määritettiin turvelaji, maatuneisuus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupasvillan kuitujen suhteellinen osuu s (F0-6). Laboratoriomäärityksiä varten otettiin mäntäkairall a näytteitä, joiden tilavuus tunnetaan ja jotka ovat mandollisimman vähän häiriintyneitä. Tutkimusmenetelmä on kuvattu yk - sityiskohtaisesti GTL :n oppaassa n :o 6. Laboratoriomääritykse t Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 1 170 turvenäytettä. Niistä määritettiin ph märästä näytteestä ja vesipitoisuus kuivattamalla turve 105 0C :ssa vakiopainoon. Tilavuudeltaan tunnetuista näytteistä laskettiin kuiva-ainemäärä suo - kuutiota kohden. Kuivatuista turvenäytteistä määritettii n tuhkapitoisuus hehkuttamalla ne 815 + 2 5 0 C :ssa ja osasta näyt - teitä lämpöarvo (ASTM D 3286), rikkipitoisuus ja tuhkan sula - mispiste (DIN 51731). Lämpöarvomäärityksiä tehtiin 309. Rikkipitoisuus ja tuhkan sulamispiste määritettiin 51 näy t teestä. TULOSTEN ESITY S Kartat ja profiili t Jokaisesta suosta piirrettiin kartta mittakaavassa 1 : 10 000. Siitä selviää suon turvekerroksen paksuus, heikost i maatuneen pintakerroksen osuus ja koko kerroksen keskimääräinen maatuneisuus kullakin tutkimuspisteellä. Soiden turvekerroksia havainnollistetaan joiltakin tutkimuslinjoilta piir - retyillä turvelaji- ja maatuneisuusprofiileilla. Niiden pysty - mittakaavana käytettiin 1 :50 ja vaakamittakaavana 1 :4 000. Turvelajien ja maatuneisuuden ohella niistä ilmenee myös
- 7 - suotyyppi, liekoisuus ja pohjamaalaji. Merkkien ja lyhentei - den selitykset ovat liitteessä 2 (kuva 1). Tärkeimmistä tuotantosoista piirrettiin käyttökelpoisuuskartta-, josta ilmenevät tuotantokelpoisen alueen sijaint i ja alueet, jotka on rajattu pois esim. kuivatusvaikeuksien taki a (ks. sivu 4,liite 2). Samassa kartassa on myös tuhkapitoisuuden, lämpöarvon ja kuiva-ainepitoisuuden pistekohtaiset keskiarvot. Kaikki raportissa esitetyt kartat ja profiilit ovat pie - nennettyjä. Alkuperäisessä mittakaavassa niitä saa Geologia n tutkimuskeskuksesta Kuopiosta. Taulukot Yhteenvetotaulukot ovat liitteessä 1 ja suokohtai - set taulukot liitteessä 2. Arvio käyttökelpoisen turpeen määrästä on taulukoss a 1. Siitä ilmenevät tuotantokelpoisen alueen pinta-ala, tur - vemäärä, kuiva-ainemäärä, energiasisältö ja sopivin tuotanto - tapa. Tuotantokelpoisena alueena pidettiin yleensä yli 1,5 m syvää aluetta. Kapeat landekkeet ja saarekkeiset alueet rajattiin pois. Toisaalta vanhoilla ojitusalueilla ulotettii n tuotantokelpoinen alue metrin syvyyskäyrälle saakka. Kymmentä hehtaaria pienemmät erilliset altaat jätettiin pois. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mineraalimaata myö - ten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaess a keskisyvyydestä 0,5 m. Turvemäärät ilmoitetaan suokuutioina. Kuiva-ainemäärä saatiin kertomalla tuotantokelpoiste n suokuutioiden määrä suokuution keskimääräisellä kuivaaine-määrällä. Kuivan turpeen energiasisältö laskettiin kaavall a 1 ja kostean turpeen kaavalla 2. 1. E = Nsuo-3. D d. Hu 2. E = N suo-m 3. D d. (100/100-K). H. (E = energiasisältö, Nsuo-m3 = suokuutioiden lukumäärä, Dd = suokuution sisältämä kuiva-aine (kg/suo- m 3 ), H u = kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), Hu = kosteudessa K olevan turpeen tehollinen lämpöarvo (MJ/kg), K = turpeen kosteu s (%))
- 8 - Turvepalojen murenemisen takia suositellaan palaturve - tuotantoon pääasiassa hyvin tai kohtalaisesti maatuneita rah - kavaltaisia turvekerroksia. Heikosti maatunut turve ja puh - das saraturve soveltuu paremmin tuotettavaksi jyrsinturpeena. Suokohtaisten tulosten yhteydessä (liite 2) esitetää n kaikkiph-, vesipitoisuus-, tuhkapitoisuus- ja lämpöarvomääri - tysten tulokset. Suon pohjalle jäävän osan tulokset ovat suluissa. Niitä ei huomioitu keskiarvoja laskettaessa. Suokohtaisissa keskiarvoisså (taulukko 2, liite 1) ovat mukana kaik - kien näytepisteiden näytteet. Rikkipitoisuusmääritysten tulokset koottiin taulukkoon 3 ja tuhkan sulamispistemääritysten tulokset taulukkoon 4 (liite 1). Suotyyppijakauma laskettiin prosentteina tutkimuspistei t- täin tehdyistä määrityksistä. Tulokset esitetään taulukoss a 5. Soiden ojitustilanne ilmenee taulukosta 6 (liite 1). Turvelajit jaettiin rahka-, sararahka- ja ruskosammalrahkaturpeisiin ja saravaltaiset vastaavasti sara-, rahkasar a - ja ruskosammalsaraturpeisiin (liite 1, taulukko 7 ). Soiden turvevaroja, maatuneisuutta ja liekoisuutta kos - kevat tiedot ovat taulukossa 8. Se jakautuu syvyysalueide n mukaan neljään osaan : koko suo, yli 1 m syvä alue, yli 1,5 m syvä alue ja yli 2 m syvä alue. Turvekerrosten keskisyvyydet, turvemäärät ja keskimaatuneisuudet laskettiin heikost i maatuneelle pintakerrokselle (H1-4), paremmin maatuneelle poh - jakerrokselle (H5-10) ja koko turvekerrokselle (H1-10). Turvemäärät laskettiin syvyysvyöhykeittäin. Eri syvyys - alueiden turvemäärät saatiin laskemalla yhteen kyseisen alueen syvyysvyöhykkeiden turvemäärät. Liekopuiden määrä laskettii n tilavuusprosentteina Pavlovin menetelmää soveltaen. Keskimää - räisenä liekoisuutena voidaan pitää 2-3 %. Alle 1 % :n liekoisuus on jo erittäin alhainen. Soiden sijaintia ja tutkimustarkkuutta koskevat numero - tiedot ovat taulukossa 9 (liite 1). Suoselostukse t Suoselostuksissa kuvataan sanallisesti suoaltaan j a sen ympäristön pinnanmuotoja, suotyyppejä, ojitustilannetta
- 9 - ja turvekerroksen rakennetta. Taulukkoina esitetyistä tulok - sista kommentoidaan tärkeimpiä. Suoselostusten lopussa o n arvio suon soveltuvuudesta polttoturvetuotantoon. TULOSTEN TARKASTELU A Suot ja niiden turvekerrokset Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pinta-ala on 14 255 ha. Suot ovat suuria. Yli 1 000 ha :n soita on neljä. Niissä o n lähes puolet tutkitusta suoalasta. Alle 100 ha :n soita ei ol e aineistossa yhtään. Tutkitusta suoalasta on avosuota 51 % ja rämettä 46 %. Loppuosa on ojituksen vaikutuksesta pitkälle muuttunutta suo - ta kuten turvekangasta, karhunsammalmuuttumaa ja peltoa. Yleisin suotyyppi on rimpineva. Sitä on neljäsosa kaikist a suotyyppihavainnoista. Avosuoalueella on rimpinevan lisäks i yleisinä suotyyppeinä lyhytkortinen neva ja varsinainen saraneva. Yleisimmät rämeet ovat varsinainen sararäme, ruohoi - nen sararäme ja lyhytkortinen nevaräme. Suoalasta on suurin osa luonnontilaista (62 %). Täysi n luonnontilaisina säilyneitä soita ei ole yhtään. Pienimmät suot on ojitettu lähes kokonaan, suurimmat vain reunaosistaan. Suurimmat luonnontilaiset alueet ovat Kivisuolla (M) ja Sii - ransuolla. Lähes kokonaan ojitettuja soita ovat Jokimutkan - suo, Piippusuo ja Sarvisuo. Ojitukset ovat melko vanhoja. Ojikkoasteella olevia suotyyppejä on vain 5 %. Koko aineiston perusteella laskettu soiden keskisyvyy s on 1,2 m. Yli 1,5 m syvän alueen keskisyvyys on 2,2 m. Hei - kosti maatunutta pintakerrosta on keskimäärin puolet kok o kerroksen paksuudesta. Soiden keskisyvyys ja heikosti maatuneen pintakerroksen osuus vaihtelevat soittain. Matalammiss a soissa ei ole yli 1,5 m syvää aluetta lainkaan. Hangansuossa, Kivisuossa (P) ja Pöylyänsuossa sitä on vain 10 Syvimpi ä soita ovat Sarvisuo ja Vaarnikkasuo. Niissä on yli 1,5 m sy - vää aluetta puolet pinta-alasta. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,5. Suokohtaiset
- 10 - keskiarvot vaihtelevat 4,1-5,2. Tutkitusta turvemäärästä on saravaltaista turvetta 51 % ja rahkavaltaista 49 %. Useimmissa soissa on sekä sara- ett ä rahkaturvealueita. Tulvien vaikutuspiirissä olevilla alueill a on yleensä saraturvetta, muualla rahkaturvetta. Vesi- ja ravinneolojen muutosten takia voi samalla alueella osa kerrokses - ta olla saraturvetta, osa rahkaturvetta. Suurin osa turve - määrästä sisältää sekä sarojen että rahkasammalien jäänteitä. Rahkasaraturvetta on 41 % ja sararahkaturvetta 31 %. Liekoja on turvekerroksen pintaosassa huomattavast i enemmän kuin syvällä ja reunamilla enemmän kuin keskustassa. Liekopuista ei ole mainittavaa haittaa turvetuotannolle mil - lään suolla. ph-lukujen suokohtaiset keskiarvot ovat useimmissa sois - sa välillä 4,5-5,0. Happamimpia soita ovat Jokimutkansu o ja Kivisuo (M). Vähiten happamia taas ovat Pikku Särkisu o ja Siiransuo. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,2 %. Suokoh - taiset keskiarvot vaihtelevat 89-91 % paria poikkeusta lukuunottamatta. Jokimutkansuo ja Pöylyänsuo ovat matalia, jo - ten niissä ojitus alentaa keskiarvoja enemmän kuin syviss ä soissa. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 95 kg. Suo - kohtaiset keskiarvot vaihtelevat vähän sadan kilon molemmi n puolin. Sen sijaan näytekohtaiset erot ovat huomattavi a (20-193 kg). Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 %. Pienim - mät tuhkapitoisuudet ovat rahkaturvealueilla ja suurimmat sa - raturvealueilla. Millään suolla ei korkea tuhkapitoisuus est ä polttoturvetuotantoa. Rikkipitoisuus määritettiin 15 suolta. Määritysten kes - kiarvo on 0,18 % ja vaihteluväli 0,11-0,37 %. Suokohtaise t keskiarvot ovat korkeimmillaan 0,27 %, joten korkea rikkipitoisuus ei ole esteenä polttoturvetuotannolle. Turpeen keskimääräinen lämpöarvo on 21,2 MJ/kg. Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat 20-21 MJ/kg. Pienimmät lämpö - arvot ovat heikosti maatuneella rahkaturpeella ja suurimma t hyvin maatuneella turpeella turvelajista riippumatta. Käytännössä polttoturpeen läm pöarvo riippuu myös
- 1 1 - tuotantokosteudesta. Kuivan turpeen keskiarvoa 21,2 MJ/k g vastaavat lämpöarvot ovat 30 % kosteana 14,1 MJ/kg ja 50 % kosteana 9,4 MJ/kg. Tuhkan sulamispiste määritettiin 51 näytteestä (liite 1, taulukko 4 ). Turveteollisuusliiton ohjeen mukaan puolipallopiste on ilmoitettava, jos se on alle 1120 C. Kaikki määritykset ylittävät kyseisen arvon. Soveltuvuus turvetuotantoo n Tutkituista soista 16 soveltuu polttoturvetuotantoon. Kuusi suota jää kokonaan tuotannon ulkopuolelle. Tärkeimmä t turveteollista käyttöä rajoittavat tekijät ovat suon mataluus, kuivatusvaikeudet, suoaltaan rikkonaisuus ja suojelu. Jokimut - kansuo ja Piippusuo ovat liian matalia. Samasta syystä rajattiin pois laajoja alueita Kaakkurisuosta, Kiiskisuosta ja Pöy - lyänsuosta. Suininsuo ei sovellu turvetuotantoon suoaltaa n rikkonaisuuden takia. Kuivatusvaikeudet rajoittavat rantasoiden käyttöä. Peräsuo jää kokonaan tuotannon ulkopuolelle. Lisäksi rajattiin pois osia kymmenestä muusta vesistöön rajoit - tuvasta suosta. Heikon maatuneisuuden takia taas rajattii n pois suurin osa Kivisuosta (M) ja osa Timosuosta. Kivisuo (P ) ja Niittysuo ovat soidensuojelualuetta ja siten turvetuotanno n ulkopuolella. Suoaltaan koon ja muodon suhteen hyvin tuotantoon sovel - tuvia soita ovat Ahvensuo, Iso Särkisuo, Kivisuo (M), Pikku Särkisuo, Sarvisuo ja Siiransuo. Kivisuossa (M) ja Siiransuos - sa on molemmissa tuotantokelpoista aluetta yli 500 ha. Yl i 100 ha :n yhtenäiset tuotantoalueet saadaan Ahvensuolle, Isoll e Särkisuolle ja Sarvisuolle. Turpeen laadun suhteen suurist a soista ovat parhaita Ahvensuo ja Kivisuo (M). Tutkituissa soissa on tuotantoon soveltuvaa aluett a 2 073 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 35,5 milj. suo-m 3. Kyseisen turvemäärän energiasisältö on kuivana 70 milj. GJ ja 50 % kosteana 62 milj. GJ.
LIITE 2 SUOKOHTAISET TULOKSET 1. Ahvensuo 2 2. Aronsuo 9 3. Hangansuo 1 1 4. Heinisuo 1 6 5. Hillasuo 2 3 6. Iso Särkisuo 2 8 7. Jokimutkansuo 3 8 8. Kaakkurisuo 4 1 9. Kiiskisuo 4 9 10. Kivisuo (r, ;) 5 3 11. Kivisuo (P) 7 1 12. Niittysuo 7 7 13. Peräsuo 8 3 14. Piippusuo 8 8 15. Pikku Särkisuo 8 9 16. Pöylyänsuo 9 4 17. Sarvisuo 9 9 18. Siiransuo 10 3 19. Siltasalmensuo 11 5 20. Suininsuo 11 8 21. Timosuo 12 4 22. Vaarnikkasuo 130 sivu
- 1 -
- 5 -
- 2-1. Ahvensuo (kl. 3424 12) sijaitsee kunnan pohjois - osassa Viinivaarantien varressa. Pohjoisessa se rajoittuu Viinivaaraan, etelässa Heinisuohon ja Iso Timoseen ja idäss ä Kiiskisuohon. Suoallas on itä-länsisuunnassa lähes 5 km pitkä. S e jatkuu itäosassa Kiiskisuon puolelle. Reunamilla on runsaas - ti mineraalimaan saarekkeita (kuva 2 ). Tutkitun alueen pinta-ala on noin 500 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rämeet. Yleisimpiä rämetyyppejä ovat var - sinainen sararäme ja lyhytkortinen nevaräme. Avosuoaluee t ovat pääasiassa varsinaista saranevaa. Suosta on ojitett u suunnilleen puolet. Ojitetun alueen suotyypit ovat ehtinee t jo muuttuma-asteelle. Luonnontilaista suota on eniten itä - osassa. Yleisimmdt pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja hiesu. Kaakkoisosassa Iso-Timosen läheisyydessä on suon pohjalla lie - jukerroksia. Turpeesta on puolet rahka- ja puolet saravaltaista. Rahkavaltaisen turpeen yleisin lisätekijä on tupasvilla. Saravaltainen turve on lähes pelkästään rahkasaraturvetta. Rah - kavaltaista turvetta on pääasiassa itäosassa la muualla ohue - na pinta- tai pohjakerroksena (kuvat 4-6). Liekoja on suossa vähän. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,2. Laboratorionäytteitä otettiin viideltä tutkimuspistee l - tä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % ja läm - päarvo 21,5 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimää - rin 104 kg. Pienimmät tuhkapitoisuudet ovat kaakkoisosan rah - katurvealueella (taulukko 1 ja kuva 3 ). Saraturvealuei - den tuhkapitoisuudet ovat huomattavasti korkeampia, mutta vie - lä polttoturpeelle sallittavia. Rikkipitoisuudet vaihtelevat 0,20-0,34 %. Tuotantokelpoisena alueena tulee kyseeseen lähinnä yl i 1,5 m syvä alue. Kuivatusvaikeuksien takia siitä on kuitenki n rajattava pois eteläosan syvänteet ja itäosa (kuva 3 ). Jäljelle jäävällä noin 120 ha :n alueella on tuotantokelpoista tur - vetta noin 2,1 milj. suo-m 3.
- 4 - Kuva 3. Tuotantokelpoinen alue 120 ha. Viivoitetulla alueella kuivatusvaikeuksia. Ympyröiden sisällä tuhkapitoisuuden, lämpöarvon ja kuiva-ainepitoisuuden pistekohtai - set keskiarvot. Kuva 4. Länsiosan profiileja. Tuotantokelpoista aluetta 400 m selkälinjan pohjoispuolella (vrt. kuva 3).
- 5 - Ahvensu o Kuva 5. Keskiosan profiileja. Tuotantokelpoista aluetta välill ä -300 - +100. Eteläosan turvekerros (kuvassa vasemmalla ) suurimmaksi osaksi Iso-Timosen vedenpinnan (120,2 m) ala - puolella.
- 6 - Kuva 6. Itäosan profiileja. Tuotantokelpoista aluetta pohjois - osassa välillä +200 - +400. Keski- ja eteläosassa kui - vatusvaikeuksia (vrt. kuva 3).
- 9 - Aronsuo 2. Aronsuo (kl. 3424 12) sijaitsee kunnan pohjoisosass a välittömästi Hillatien eteläpuolella. Sen itäosa on kumpumo - reenialueella. Suoalue on saarekkeiden takia hyvin rikkonainen (kuva 7 ). Suon pinta-ala on noin 220 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rimpineva, lyhytkortinen neva ja varsinainen saraneva. Rämeitä on kapeana vyöhykkeenä suon reunamilla. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Pohjoisosan ojitetun aluee n suotyypit ovat jo ehtineet muuttuma-asteelle. Pohjamaana o n syvä.nteissä hiekka, hieta tai hiesu ja reunamilla ja saarek - keissa huuhtoutunut moreeni.
- 10 - Suurin osa (82 %) turpeesta on joko sararahka- tai rahkasaraturvetta. Yleisimpiä lisätekijöitä ovat tupasvillan j a suoleväkön jäänteet (kuva 8 ). Muita lisätekijöitä on hyvi n vähän, samoin liekoja. Turpeen keskimääräinen maatuneisuu s on 4,5. Laboratorionäytteitä otettiin kandelta tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,9 % j a lämpöarvo 21,5 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keski - määrin 98 kg. Turve on molemmilla näytepisteillä tasalaatuista ja polttoturpeeksi soveltuvaa (taulukko 2 ). Syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t ilmenevät taulukosta 8 (liite 1). Yli 1,5 m syvää aluett a on 76 ha. Alueen hajanaisuuden takia siitä joudutaan rajaa - maan suurin osa pois. Länsiosassa on tuotantokelpoiseksi katsottavaa aluetta noin 30 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,5 milj. suo-m 3, Turve soveltuu tuotettavaksi jyr - sinturpeena.
- 11 - Hangansu o 3. Hangansuo (kl. 3513 07) sijaitsee kunnan pohjois - osassa Viinivaarantien varressa. Tutkittu alue käsittää myö s Lähteensuon. Rantavallien ja saarekkeiden takia suo on muodoltaan hajanainen (kuva 9 ). Sen pinta viettää länteen. Suon itäreunalla Viinivaaran kupeessa on lähteitä, joista saa - vat alkunsa suon halki virtaavat Hanganoja ja Sulaoja.
- 12 - Pinta-ala on noin 380 ha. Vallitsevina suotyyppein ä ovat rämeet, joita on 80 % havainnoista. Yleisimpiä rämetyyppejä ovat isovarpuinen räme, lyhytkortinen nevaräme ja varsi - nainen sararäme. Suo on ojitettu suurimmaksi osaksi. Ojitetun alueen suotyypit ovat jo muuttuma-asteella. Pohjamaalaj i na on yleisimmin hiekka tai hieta. Turpeeseen hautautuneide n rantavallien takia pohja on hyvin epätasainen. Turpeesta 65 % on rahkavaltaista ja 35 % saravaltaista. Yleisin lisätekijä on tupasvilla (kuva 10 ). Liekoja on kohtalaisesti. Eniten niitä on suon reunamilla ja turvekerrokse n pintaosassa. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,4. Laboratorionäytteitä otettiin kolmelta tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % ja lämpöarv o 21,3 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimääri n 93 kg. Tuhkapitoisuudet ovat hyvin alhaisia suon halki virtaa -
- 13 - Hangansu o vista p uroista huolimatta (taulukko 3 ) Syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t ilmenevät taulukosta 8 (liite 1). Turvetuotantoa haittaa - vat syvän alueen hajanaisuus ja pohjan epätasaisuus. Tuotantokelpoiseksi alueeksi on arvioitu noin 100 ha. Siitä on itä - osan syvänteessä noin 60 ha ja loput 40 ha eteläosan kandess a syvänteessä (kuva 11 ). Tuotantokelpoisen turpeen määrä o n noin 1.3 mill. suo-m 3. Tieyhteydet suolle ovat hyvät.
- 14 - Kuva 11. Hangansuon tuotantokelpoinen alue. Ympyröiden sisällä tuhkapitoisuuden, lämpöarvon ja kuiva -ainepitoisuuden pistekohtaiset keskiarvot.
- 16-4. Heinisuo (kl. 3424 12) sijaitsee kunnan pohjoisosassa Viinivaarantien eteläpuolella. Tutkittu alue on osa laaja a suoaluetta. Välittömästi Heinisuon itäpuolella on Ahvensu o ja eteläpuolella Iso Särkisuo (kuva 12 ). Suon pinta viettä ä etelään kohti Iso-Timosta. Suon pinta-ala on noin 445 ha. Yleisimpiä suotyyppej ä ovat varsinainen sararäme, lyhytkortinen nevaräme ja ruohoine n sararäme. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Luonnontilai - sia alueita tavataan länsiosassa. Ojitetun alueen suotyypi t ovat jo muuttuma-asteella. Yleisimmät pohjamaalajit ova t hiekka, hieta ja hiesu. Turpeesta on 60 % saravaltaista. Rahkavaltaista turvetta on pääasiassa kaakkoisosassa ja ohuena pintakerroksena län - siosassa (kuvat 14ja15). Liejua tavataan itäosassa Iso-Timose n ympäristössä. Heiniojan varressa liejukerrokset ulottuva t A-selkälinjalle saakka. Turpeen keskimääräinen maatuneisuu s on 5,0, joka on melko korkea arvo saravaltaisessa turpeessa. Laboratorionäytteitä otettiin viideltä tutkimuspisteel - tä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % ja lämpöarvo 21,9 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimää - rin 100 kg. Rahkaturvealueilla tuhkapitoisuudet ovat pienempiä kuin saraturvealueilla (taulukko 4 ). Hyvän maatuneisuu - den takia lämpöarvot ovat korkeita kaikilla näytepisteillä. Rikkipitoisuudet ovat hieman keskimääräistä pienempiä (liite 1, taulukko 3 ). Turve soveltuu maatuneisuuden ja laboratoriotulosten pe - rusteella hyvin polttoturpeeksi. Kuivatusvaikeudet rajoitta - vat kuitenkin huomattavasti suon käyttömandollisuuksia (kuv a 13 ). Koillisosan syvänteen turvekerros on osittain Iso-Timo - sen vedenpinnan alapuolella. Heiniojan varressa suon pinta o n vain vajaan metrin järven vedenpinnan yläpuolella. Koiraoja jakaa kaakkoisosan syvänteen kahteen osaan. Turvekerroksen syvimmät osat ovat hieman Iso-Timosen pinna n alapuolella. Lisäksi alueen käyttöä vaikeuttaa sijainti välit - tömästi järven rannalla. Tuotantoalueelta valuvia vesiä o n vaikea puhdistaa ennen niiden joutumista vesistöön. Kaakkois - osaa ei voida pitää turveteollisesti käyttökelpoisena alueena. Keskiosan syvänteen (B 900 - B 1500) turvekerros on
- 18 - kuivattavissa pohjaa myöten. Alueen pinta-ala on 30 ha j a tuotantokelpoinen turvemäärä noin 0,5 milj. suo-m 3. Turve on saravaltaista ja melko hyvin maatunutta. Palojen murenevuus on syytä selvittää tuotantomenetelmää valittaessa. Kuva 13. Keskiosassa tuotantokelpoista aluetta 30 ha. Viivoitettujen alueiden turvekerrokset eivät ole kuivattavissa ojittamalla. Ympyröiden sisällä tuhka - pitoisuuden, lämpöarvon ja kuiva-ainepitoisuuden pistekohtaiset keskiarvot.
23 Hillasu o 5. Hillasuo (kl. 3424 09) sijaitsee kunnan pohjoisosassa Hillatien pohjoispuolella. Se rajoittuu lännessä Suininsuohon ja muualla loivapiirteiseen moreenimaastoon. Saarekkeiden takia suoalue on muodoltaan hyvin rikkonainen (kuva 16). Suon pinta-ala on noin 400 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rimpineva ja varsinainen saraneva. Rämeitä on vai n vajaa viidesosa suotyyppihavainnoista. Suo on suurimmaks i osaksi luonnontilainen. Ojia on vain reunamilla. Keskios a on melko vetinen. Pohjamaalajina on suurimmassa osassa hiekka. Suurin osa turpeesta on saravaltaista. Rahkavaltaist a turvetta tavataan itä- ja eteläosassa (kuvat17,18). Liekoja on eteläosan rahkaturvealueella runsaasti, muualla erittäin vä - hän. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,0.
- 24 - Laboratorionäytteitä otettiin neljältä tutkimuspisteel - tä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,4 % ja lämpöarvo 21,3 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keski - määrin 112 kg. Tuhkapitoisuus on alhainen kaikilla näytepis - teillä (taulukko 5 ). Rikkipitoisuudet ovat pieniä (0,13-0,14 %). Lämpöarvot ja kuiva-ainepitoisuudet ovat riittävä n korkeita polttoturvetuotantoa ajatellen.
- 25 - Hillasuo Syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t ilmenevät taulukosta 8 (liite 1). Suon luonnontilaisuude n takia voi tuotantokelpoisena alueena tulla kyseeseen yli 1,5 syvä alue. Sen hajanaisuuden takia joudutaan kuitenkin pienimmät syvänteet rajaamaan pois. Keski- ja eteläosan kolmess a suur immassa syvänteessä (yht. noin 80 ha) on tuotantokelpoist a turvetta noin 1,1 milj. suo-m 3. Eteläosan syvänne soveltu u palaturvetuotantoon. Keskiosan turve on saraturvetta. Palojen mureneminen on syytä selvittää tuotantomenetelmää valittaessa. m
- 28-6. Iso Särkisuo (kl. 3424 12) sijaitsee kunnan pohjois - osassa Viinivaaran eteläpuolella. Se on osa laajaa suoaluetta. Ison Särkisuon länsipuolella on Pöylyänsuo, eteläpuolella Pikku Särkisuo ja itäpuolella Heinisuo (kuva 19). Ison Särki - suon pinta viettää länsiosassa länteen ja itäosassa itään. Ve - det valuvat pääasiassa Nuorittajokeen. Suon pinta-ala on noin 1 115 ha. Yleisin suotyyppi o n rimpineva. Sitä on lähes kolmasosa suotyyppihavainnoista. Tuomilammen ja Särkilammen välisellä alueella on luhtaneva a ja ruohoista saranevaa. Yleisimpiä rämetyyppejä ovat lyhytkortinen nevaräme ja varsinainen sararäme. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Ojitettu a aluetta on pääasiassa länsi- ja eteläosassa. Ojitetun aluee n suotyypit ovat jo muuttuma-asteella. Yleisin pohjamaalaji o n moreeni. Sen päällä on lajittunutta ainesta varsinkin keski - ja itäosan syvänteissä (kuva 2 1 ). Särkilammen länsipuolell a on liejua.
- 30 - Turpeesta on 60 % saravaltaista. Suurimmat saraturvealueet ovat Tuomilammen etelä- ja kaakkoispuolella (kuvat21,22). Rahkavaltaista turvetta on etelä- ja länsiosassa. Saraturpee n yleisin lisätekijä on suoleväkkö ja rahkaturpeen tupasvilla. Liekoja on turvekerroksessa erittäin vähän. Laboratorionäytteitä otettiin 13 tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,5 % ja lämpöarv o 21,4 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 99 kg. Tuhkapitoisuuksia voidaan pitää sarasoille tyypillisinä (tau - lukko 6 ). Rikkipitoisuudet vaihtelevat 0,13-0,16 %. Luonnontilaisen alueen kuiva-ainepitoisuudet vaihtelevat näytepisteittäin 80-90 kg/suo-m 3 (kuva 20 ). Särkilammen ympä - ristön ja suon eteläosan näytepisteiden keskimääräiset kuivaainepitoisuudet ovat todennäköisesti liian suuria, sill ä nämä näytteet on otettu talvella, jolloin kerroksen pintaosasta ei saatu tilavuudeltaan tunnettuja näytteitä. Iso Särkisuo on melko matala. Yli 1,5 m syvää aluett a on vain viidesosa suon pinta-alasta. Syvimmät alueet sijait - sevat Tuomilammen etelä- ja kaakkoispuolella. Syvä alue jat - kuu Heinisuon eteläosaan. B-linjaston alue soveltuu turpee n laadun ja altaan muodon vuoksi hyvin turvetuotantoon. Alueen käyttöä vaikeuttavat kuitenkin kuivatusongelmat.. Tuomilamp i sijaitsee suon ylimmässä osassa (kuva 21 ). Sen vedenpinna n lasku tulee estää patoamalla. Jos tuomilammen rannalle jätetään 0,5 km leveä suojavyöhyke, on jäljelle jäävässä syväntee n osassa tuotantokelpoista aluetta 105 ha ja sillä tuotantokel - poista turvetta noin 2,0 milj. suo-m 3. Suon etelä- ja länsi - osassa on pieniä alle 10 hain alueita, joilla voi tulla kysee - seen vain isäntälinjan palaturvetuotanto.
- 38-7. Jokimutkansuo (kl. 3423 09) sijaitsee Potkunjoe n varressa. Potkuntie kulkee tutkitun alueen halki (kuva 23). Suo rajoittuu etelässä Kivisuohon ja luoteessa Sarviselkään. Pinta-ala on noin 310 ha. Suo on lähes kokonaan muuttuma-asteella olevaa rämettä. Yleisimpiä alkuperäisiä suo - tyyppejä ovat olleet varsinainen sararäme, ruohoinen sararäm e ja tupasvillaräme. Luoteisosassa on karhunsammalmuuttumaa j a kaakkoisosassa kytöheittoa. Pohjamaalajina on suurimmass a osassa hieta. Turpeesta on hieman yli puolet rahkavaltaista (kuva 24). Rahkaturvetta on pääasiassa keski- ja luoteisosassa ja sara - turvetta kaakkoisosassa. Liekoja on metriä syvemmän aluee n pintaosassa vähän.
- 39 - Jokimutkansuo Laboratorionäytteet otettiin suon pohjoisosasta. Niiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % ja lämpöarvo 20,1 MJ/kg. Kuiva-ainepitoisuus on korkea, keskimäärin 181 kg/suo-m 3 (tau - lukko 7 ). Syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t ilmenevät taulukosta 8 (liite 1). Suo on hyvin matala. Metriä syvempää aluetta on vain 14 ha ja sekin on kahtena erilli - senä alueena. Mataluuden ja ojitustilanteen takia suo soveltuu parhaiten nykyiseen käyttöön - metsänkasvatukseen.
- 41 - Kaakkurisu o 8. Kaakkurisuo (kl. 3442 03) sijaitsee kunnan pohjois - osassa Marttisjärven ja Iso-Timosen välissä. Olvasjärventi e kulkee tutkitun alueen halki (kuva 25 ). Suo rajoittuu pohjoi - sessa Timo-ojaan ja Mustikkaselkään. Tutkitun alueen keski - osassa on noin 200 ha :n laajuinen yhtenäinen suoalue. Suuri n osa suota on kuitenkin pienten moreenisaarekkeiden rikkomaa. Suon pinta-ala on noin 800 ha. Keskiosa on pääasiass a avosuota, jossa yleisimpinä suotyyppeinä ovat rimpineva j a lyhytkortinen neva. Hajanaiset reuna-alueet ovat pääasiass a rämettä. Yleisimmät rämetyypit ovat varsinainen sararäme j a lyhytkortinen nevaräme. Tutkimuspisteistä puolet sijaitse e ojitetulla alueella. Ojitus sijoittuu pääasiassa reuna-aluei l le. Ojitetun alueen suotyypit ovat jo muuttuma-asteella. Pohjamaalajeista yleisimpiä ovat hiesu, hiekka ja hieta. Suon pohjalla on liejua alueella, joka ulottuu keskiosan syvänteestä Timo-ojan vartta pitkin Marttisjärvelle asti. Itäosassa liejukerros on noin metrin paksuinen. Lisäksi lieju a on Pikku-Timosen rannalla ja ohuena kerroksena Kaakkurilamme n ympärillä. Turpeesta on noin 60 % rahkavaltaista, loput saravaltaista (kuvat 27,28). Puhdasta rahka- tai saraturvetta on hyvi n vähän. Sen sijaan noin 80 % turpeesta on joko sararahka- ta i rahkasaraturvetta. Liekoisuus on rämealueiden pintaosaa lukuunottamatta erittäin alhainen. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,4. Yli 1,5 m syvällä alueella on heikosti maa- -
- 43 - Kaakkurisu o tunutta pintakerrosta lähes puolet koko turvekerroksen paksuu - desta. Saravaltaisissa kerroksissa se ei kuitenkaan est ä turvetuotantoa. Laboratorionäytteitä otettiin seitsemältä tutkimuspi s teeltä (taulukko 8 ). Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,5 % ja lämpöarvo 21,4 MJ/kg. Rikkipitoisuudet ova t pieniä. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 89 kg. Tuhkapitoisuuden pistekohtaiset keskiarvot vaihtelevat suo n eri osissa, mutta pysyvät kuitenkin polttoturpeen laatuvaatimusten rajoissa (kuva 26). Syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t ilmenevät taulukosta8 (liite 1). Suon luonnontilaisuuden takia tarkastellaan yli 1,5 m syvän alueen soveltuvuutta turve - tuotantoon. Se koostuu kuudesta erillisestä syvänteestä. -
- 44 - Länsiosan syvänteet eivät ole kuivattavissa (kuva 26 ). Lisäksi ne ovat liian pieniä teollista turvetuotantoa ajatellen. Keskiosan altaan pohjoisosaa ja Timo-ojan varressa olevaa erillistä syvännettä ei myöskään voida kuivattaa pohjaan saakka. Kuivattavissa oleva kerros jää niin pieneksi, ettei tuotant o kannata. Suurimman syvänteen eteläosassa ei ole mainittavi a kuivatusvaikeuksia. Sen pinta-ala on noin 50 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä noin 0,9 milj. suo-m 3.
- 49 - Kiiskisu o 9. Kiiskisuo (kl. 3424 12) sijaitsee kunnan pohjois - osassa Olvasjärventien varressa. Se rajoittuu pohjoisess a Viinivaaraan, lännessä Ahvensuohon, etelässä Timo-ojaan j a Mustikkaselkään ja idässä Olvasjärventiehen. Suoalue on mineraalimaasaarekkeiden takia hyvin rikkonainen (kuva 29 ). Suon pinta-ala on noin 395 ha. Tutkimuspisteiden suo - tyypeistä on hieman yli puolet luonnontilaisia, loput pää - asiassa muuttuma-asteelle ehtineitä. Avosuoalue on rimpinevaa, lyhytkortista nevaa ja varsinaista saranevaa. Rämeistä ovat yleisimpiä varsinainen sararäme ja lyhytkortinen nevaräme. Ojitus on keskittynyt metriä matalammalle alueelle. Pohjamaana on hiekka, hieta tai hiesu. Liejukerroksia on kaikkien syvänteiden pohjalla. Turpeesta on hieman yli puolet rahkavaltaista, loput sa - ravaltaista. Suurin osa rahkaturpeesta sijaitsee matalill a alueilla (kuva 30 ). Syvänteiden turve on enimmäkseen sar a valtaista. Laboratorionäytteitä otettiin neljältä tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,8 % ja läm - pöarvo 21,6 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keski - määrin 91 kg. Länsiosan näytepisteellä (A 3100) on turpee n vesipitoisuus korkea ja kuiva-ainepitoisuus pieni (taulukko 9). Tuhkapitoisuudet ovat saraturpeelle tyypillisiä. Styvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t ilmenevät taulukosta 8 (liite 1). Suon luonnontilaisuude n takia tarkastellaan yli 1,5 m syvän alueen soveltuvuutta polt - toturvetuotantoon. Länsiosan syvänne ei sovellu turvetuotantoon turpeen pienen kuiva-ainepitoisuuden ja kuivatusvaikeuk - sien takia. Turvekerroksen alimmat osat ovat Iso-Timose n pinnan alapuolella. Pientuotantoon soveltuvana voidaan pitä ä pohjoisosan syvännettä. Sen pinta-ala on 17 ha j a tuotantokelpoisen turpeen määrä noin 0,3 milj. suo-m 3. Lisäksi kaakkoisosassa on kaksi isäntälinjan turvetuotantoo n soveltuvaa aluetta. Tuotantomuodoksi sopii palaturvetuotanto.
- 53 - Tf-vi suo ~ ~ 10. Kivisuo (M) (kl. 3424 04) sijaitsee 3-10 km kirkonkylän pohjoispuolella. Se ulottuu Oulujoen pohjoisranna n tieltä Isolle Kivijärvelle ja pohjoisessa Hanhilammen pohjois - puolelle. Suurin osa suosta kuuluu Muhokseen. Kaakkoisos a ja eteläreuna kuuluvat Utajärveen. Pohjoisessa suo ulottu u Ylikiimingin puolelle. Pohjoisreunalla se on yhteydessä Kontionsuohon. Vedet virtaavat suurimmasta osasta suota Kiviojaan ta i eteläosan ojaverkostoa pitkin Oulujokeen. Osa pohjoisosan vesistä virtaa Heinäojan kautta Oisavanjärveen ja sieltä edelleen Oulujokeen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 3 155 ha. Koko suo n kattavan linjaverkoston pituus on 78,7 km. A- ja D-linjast o käsittävät keski- ja eteläosan (kuvat 31 ja32). Alueella o n useita laajoja, tasapohjaisia suoaltaita. Pohjamaana on A - linjaston alkupäässä ja D-linjastossa hiekka ja A-linjasto n loppupäässä ja saarekkeiden ympärillä moreeni. Luoteis- j a pohjoisosa (B-linjasto) ovat kumpumoreenialuetta, jossa suo
- 56 - peittää pienikuvioisena verkostona kumpareiden välisiä painanteita. Saarekkeiden rajaamien pienten suoaltaiden pohja o n kuitenkin melko tasainen. Pohjamaana on reunamilla moreen i ja syvänteissä hiekka ja hieta. Kiviojan kaakkoispuolella ole - van C-linjaston alue on korkokuvaltaan hyvin tasainen. Saarekkeet ovat matalia ja suoaltaat tasapohjaisia. Pohjamaan a on pääasiassa hiekka. Rimpineva on vallitsevana suotyyppinä A-linjaston suurimmilla yhtenäisillä alueilla (A 1100-A4100). Ravinteisuudel - taan A-linjaston rimpineva vastaa lähinnä varsinaista saranevaa. Rimpineva-alueen länsiosassa (A 1700- A 2100) on noi n 20 hain alue karhunsammalmuuttumaa. A-linjaston koillisosa j a D-linjasto ovat pääasiassa rahkanevaa, lyhytkortista neva a ja karua rimpinevaa. B-linjaston alueella vallitsevat karut suotyypit. Avosuoalueet ovat pääasiassa lyhytkortista nevaa, karua rimpineva a ja rahkanevaa. Rämereunusten yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme ja rahkaräme. C-linjaston alkupäässä on pieni rahkaneva-alue, jot a ympäröivät erityyppiset rämeet. Linjaston loppupäässä vallitsevat karhunsammalmuuttuma ja rimpinevamuuttuma. Tutkimuspisteistä on kolmasosa ojitetulla alueella. Suu - rimmassa osassa suota ojia on vain reunamien rämealueilla. Kiviojan kaakkoispuolinen alue on ojitettu lähes kauttaaltaan. Ojitetun alueen suotyypit ovat enimmäkseen muuttuma-asteella. Suurin osa turpeesta on rahkavaltaista (62 %). Laajimmat rahkavaltaisen turpeen alueet ovat A-linjaston koillisos a alkaen A 4000 poikkilinjan tienoolta ja koko B-linjaston alue. Merkittävin saravaltaisen turpeen alue on A-linjaston lounais - ja keskiosassa (A 1200 - A 4000). C- ja D-linjaston alueell a vallitsevat rahkasara- ja sararahkaturpeet. Rahkavaltaise n turpeen yleisin lisätekijä on tupasvilla. Liekoja on turpeessa vähän. Turpeen maatuneisuudessa ei ole mainittavia eroj a suon eri osien välillä. (kuvat 34-39). Laboratorionäytteitä otettiin 13 tutkimuspisteeltä (tau - lukko 10). Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % j a lämpöarvo 21,0 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 89 kg. Rahkaturvealueiden tuhkapitoisuudet ovat pieniä (kuva 33). Kuiva-ainepitoisuudet ovat pieniä Isoon Kivijärveen ra-
- 57 - Kivisuo (M ) joittuvassa syvänteessä ja pohjoisosassa. Kuivatuksen seurauksena kuiva-ainepitoisuudet ovat korkeimmat suon kaakkois - osassa. Rikkipitoisuus määritettiin kandelta tutkimuspisteel - tä. Saraturvealueella rikkipitoisuudet ovat hieman korkeampia kuin rahkaturvealueella (taulukko 3,liite 1). Kivisuon turveteollista käyttöä rajoittaa eniten turpee n heikko maatuneisuus ja suoaltaiden rikkonaisuus. Heikosti maatunut pintakerros on suurimmassa osassa rahkaturvealuett a liian paksu, jotta polttoturpeen tuotanto kannattaisi. A- linjaston koillisosa ja lähes koko B-linjasto on rajattu poi s (kuva 33 ). Rahkaturvealueen sisällä on kuitenkin pieniä, lähinnä isäntälinjan palaturvetuotanton soveltuvia alueita. Tällainen alue on esim. Isoon Kivijärveen rajoittuvan syvän - teen pohjoisreunalla. Tieyhteydet suon keski- ja pohjoisosaa n ovat kuitenkin niin huonot, ettei kovin pieniltä alueilta kan - nata ruveta nostamaan turvetta. Tuotantokelpoista aluetta on suon eteläosassa. A--lin - jastossa sitä on noin 360 ha, B-linjaston eteläosassa noi n 40 ha ja D-linjastossa noin 130 ha. Kyseiset alueet ovat yhteydessä toisiinsa. Lisäksi Kiviojan kaakkoispuolella on tuo - tantokelpoista aluetta noin 60 ha. Alueiden yhteenlaskett u pinta-ala on 590 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä noi n 10,0 milj. suo-m 3. Paikoin heikko maatuneisuus alentaa polttoturpeen laatua. Turve soveltuu parhaiten tuotettavaksi jyr - sinturpeena.
- 71 - Kivisuo (P ) 11. Kivisuo (P) (kl. 3423 12) sijaitsee Potkunjoe n eteläpuolella. Se kuuluu lähes kokonaan Säippäsuon - Kivisuo n soidensuojelualueeseen (kuva 40). Suon pinta-ala on noin 1045 ha. Yleisimpiä suotyyppej ä ovat rimpineva, ruohoinen sararäme ja varsinainen sararäme. Huomattava osa rimpineva-alueesta on mesotrofista. Suosta on ojitettu C-linjaston alue, B-linjaston pohjois- ja länsios a ja A-linjastosta koillisreuna. Yleisimmät pohjamaalajit ova t hieta ja hiekka. Turve on enimmäkseen saravaltaista. Rahkavaltaista tur - vetta on C-linjastossa ja muualla paikoin ohuena pinta- ta i pohjakerroksena (kuvat41,42) Turpeessa on hyvin vähän lisä - tekijöitä, samoin liekoja. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,8. Laboratorionäytteitä otettiin viideltä tutkimuspisteel - tä (taulukko 11 ). Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuu s on 4,1 % ja lämpöarvo 21,1 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva - ainetta keskimäärin 107 kg. Rikkipitoisuus määritettiin kol - mesta näytteestä. Pitoisuudet vaihtelevat 0,18-0,23 %. Syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t ilmenevät taulukosta 8 (liite 1). Suo on hyvin matala. Yli 1,5 m syvää aluetta on vain 11 % koko suon pinta-alasta - A- ja B-linjaston alue on lähes kokonaan soidensuojelualuetta. C-linjaston alueella ei ole polttoturvetuotantoon soveltuva a aluetta, joten suo jää kokonaan turvetuotannon ulkopuolelle.
- 77 - Niittysu o 12. Niittysuo (kl. 3424 09) sijaitsee kunnan pohjois - osassa Saari-Sorsuan ja Korpisenojan välissä. Hillatie kulkee tutkitun alueen poikki. Suo on muodoltaan hajanaine n (kuva 43 ). Tutkitun alueen pinta-ala on noin 700 ha. Vallitsevin a suotyyppeinä ovat rimpineva, kalvakkaneva, lyhytkortinen nev a ja varsinainen sararäme. Lähes kolmasosa suotyyppihavainnois-
- 78 - ta on rimpinevaa. Suurin osa suosta on luonnontilaista. Ojitetun alueen suotyypit ovat jo pääasiassa muuttuma-asteella. Suon pohjalla on useimmilla tutkimuspisteillä lajittunutta ainesta ; hiekkaa, hietaa tai hiesua. Turpeesta on puolet saravaltaista ja puolet rahkavaltaist a kuvat 44-46). Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve j a rahkasaraturve. Rahkavaltainen turve on saravaltaista yleisempää D-linjaston alueella ja suon reunamilla. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,4. Liekoja on turvekerrokses - sa erittäin vähän. - Laboratorionäytteitä otettiin seitsemältä tutkimuspi s teeltä eri puolilta suoaluetta. Näytteiden keskimääräine n tuhkapitoisuus on 2,7 % ja lämpöarvo 21,6 MJ/kg. Suokuuti o sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 103 kg. Alueelliset ero t ovat pieniä (taulukko 12 ). Keskiosasta (A 500) otettuje n näytteiden rikkipitoisuus vaihtelee 0,14-0,17 %. Niittysuo on lähes kokonaan soidensuojelualuetta.
83 Peräsuo 13. Peräsuo (kl. 3442 03) sijaitsee kunnan pohjoisosassa Iso-Ruohonen -nimisen järven pohjoispäässä (kuva 47 ). Sen pohjoispuolella on Kaakkurisuo ja länsipuolella Timosuo. Peräsuon pinta viettää järvelle päin. Suon pinta-ala on noin 325 ha. Yleisimmät suotyypi t ovat varsinainen sararäme (30 %), varsinainen saraneva, lyhyt - kortinen nevaräme ja ruohoinen sararäme. Järven rannassa o n kapea vyöhyke luhtanevaa. Varsinaista saranevaa on suon poh -
- 84 - - joisosassa ja lyhytkortista nevarämettä kaakkoisosassa. Suo s ta on ojitettu hieman yli puolet. Ojitusta on pääasiassa reunamilla. Ojitettujen alueiden suotyypit ovat muuttuma-asteella. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hiekka. Lieju a on laajalla alueella järven ympäristössä. Hieman yli puolet turpeesta on rahkavaltaista. Sitä on pääasiassa suon reunamilla ja järven ympäristössä ohuena pin-
- 85 - Peräsuo ta- ja pohjakerroksena (kuvat 48,49, B-selkäl.). Syvä alue o n saraturvevaltainen. Liekoisuus on turvekerroksen pintaosass a keskimääräinen, syvemmällä erittäin alhainen. Laboratorionäytteitä otettiin kolmelta tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,4 % ja lämpäarvo 20,9 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 101 kg. Tuhkapitoisuus on pohjoisosan näytepisteen pinta - osassa melko korkea (taulukko 13 ). Muut tuhkapitoisuude t ovat saraturpeelle tyypillisiä. Kuiva-ainepitoisuus on länsiosan muuttuma-alueella kor - keampi kuin luonnontilaisella alueella. Rikkipitoisuude t ova hieman keskimääräistä korkeampia (0,20-0,29 %). Huomattava osa turvekerroksesta sijaitsee Iso-Ruohose n pinnan alapuolella. Kuivatusvaikeuksien takia Peräsuolla e i ole turveteollista merkitystä.
- 88-14. Piippusuo (kl. 3513 07) sijaitsee kunnan pohjois - osassa Pudasjärven rajan tuntumassa. Se liittyy välittömäst i Hangansuohon ja Pudasjärven puolella olevaan Hautasuohon. Tutkittu alue käsittää myös Hanganojan lounaispuolella oleva n Valkiasuon (kuva 49). Tutkitun alueen pinta-ala on noin 105 ha. Yleisimpi ä suotyyppejä ovat karhunsammalmuuttuma, rahkaräme ja varsinainen sararäme. Suo on kokonaan ojitettu. Suotyypit ovat muuttuma-asteella. Pohjamaana on hiekka. Turpeesta on hieman yl i puolet rahkavaltaista. Suo on matala. Metriä syvempää aluetta on vain 7 ha. Syvimmällä tutkimuspisteellä on turvetta 1,2 m. Mataluude n takia suolla ei ole turveteollista merkitystä. Laboratori o näytteitä ei otettu.
- 89 Pikku Särkisuo 15. Pikku Särkisuo (kl. 3424 12) sijaitsee kunnan pohjoisosassa Olvasjärventien länsipuolella Hillatien molemmi n puolin (kuva 51 ). Se rajoittuu pohjoisessa Isoon Särkisuohon. Suo on muodoltaan hajanainen. Sen halki virtaa Särkilammest a Kivi-Sorsuaan laskeva Särkioja. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 650 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat avosuoalueella rimpineva ja rämealueell a varsinainen sararäme ja ruohoinen sararäme. Suo on suurimmak - si osaksi ojitettu. Tutkimuspisteistä on luonnontilaisell a alueella vain vajaa neljäsosa. Ojitetun alueen suotyypit ova t enimmäkseen muuttuma-asteella. Suurin osa turpeesta on saravaltaista (kuvat 51,52). Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve (58 %) ja sararahka - turve (31 %). A-linjaston alueella on lisätekijänä suoleväkö n jäänteitä. Liekoja on turvekerroksessa erittäin vähän. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,4. Syvillä alueill a turve on heikommin maatunutta kuin matalilla alueilla. Laboratorionäytteitä otettiin kolmelta tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 % ja lämpöarvo 21,4 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimääri n 95 kg. Lämpöarvoissa ei ole eroja eri näytepisteiden välill ä (taulukko 15 ja kuva 52 ). Sen sijaan tuhkapitoisuudet ovat kaakkoisosassa ja lähellä Särkiojaa korkeammat kuin A-linjasto n keskiosassa. Rikkipitoisuus määritettiin A-linjastosta. Pitoisuudet vaihtelevat 0,15-0,20 %. Koska suo on lähes kokonaan vanhaa ojitusaluetta, voi - daan turvetuotanto ulottaa metrin syvyyskäyrälle saakka. Suon rikkonaisuus rajoittaa kuitenkin sen käyttöä. A-linjastosta on arvioitu tuotantokelpoiseksi 95 ha ja B-linjastost a 15 ha. A-linjaston syvänne soveltuu jyrsinturvetuotantoon, B-linjaston syvänne myös palaturvetuotantoon. Kyseisill ä alueilla on tuotantokelpoista turvetta noin 2,1 milj. suo-m3. Lounaisosan syvänne ei sovellu turvetuotantoon kuivatusvaikeuk - sien takia. Kaakkoisosan syvänteet sijaitsevat kumpumoreenialueella. Syvänteet ovat pienialaisia ja muodoltaan rikkonai - sia, joten niillä ei ole turveteollista merkitystä.
- 91 - Pikku Särkisuo Kuva 52. Tuotantokelpoinen alue, pinta-ala yhteensä 110 ha. Kaakkoisosa ei sovellu turvetuotantoon hajanaisuude n ja lounaisosa (viivoitettu alue) kuivatusvaikeuksie n takia. Ympyröiden sisällä tuhkapitoisuuden, lämpöarvo n ja kuiva-ainepitoisuuden pistekohtaiset keskiarvot. Kuva 53. Länsiosan profiileja. Tuotantokelpoista B 900 - B 100 aluetta välill ä
- 94-16. Pöylyänsuo (kl. 3424 09) sijaitsee kunnan pohjois - osassa Hanganvaaran eteläpuolella. Se rajoittuu idässä Tuomi - lampeen ja lännessä Sorsuanojaan. Alue on saarekkeiden taki a melko hajanainen (kuva 55 ). Pinta-ala on noin 415 ha. Vallitsevina suotyyppeinä ovat avosuoalueella rimpineva ja ruohoinen saraneva ja räme - alueella varsinainen sararäme ja ruohoinen sararäme. Tutkimuspisteistä on lähes puolet ojitetulla alueella. Yleisi n pohjamaalaji on moreeni. Suurin osa turpeesta (71 %) on saravaltaista. Lisäteki - - jöitä on vähän (kuvat 56,57), samoin liekoja. Turpeen kesk i määräinen maatuneisuus on 5,1. Laboratorionäytteitä otettiin kolmelta tutkimuspisteel - tä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,4 % ja lämpöarvo 21,6 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keski - määrin 103 kg. Tuhkapitoisuudet ovat itäosasta otetuiss a näytteissä sarasoille tyypillisiä, muilla pisteillä hieman alhaisempia (taulukko 1 6).
- 96 - Yli 1,5 m syvä alue muodostuu monesta erillisestä syvän - teestä. Keskiosan syvänteessä on tuotantokelpoista aluett a noin 12 ha. Tuotantokelpoisen turpeen määrä on noin 0,2 milj. suo-m 3. Tuotantoa haittaa palojen murenevuus. Tuomilampee n rajoittuvaa syvännettä ei pystytä kuivattamaan. Muut syvän - teet ovat niin pieniä, ettei niillä ole merkitystä turvetuotannon kannalta. Suurin osa suosta soveltuu ojitettuna, ohutturpeisena ja melko runsasravinteisena parhaiten metsä n kasvatukseen.
- 99 - Sarvisu o 17. Sarvisuo (kl. 3423 09) sijaitsee Aution kyläst ä Potkulle menevän tien varressa. Se rajoittuu etelässä Sarvi - kankaaseen ja muualla loiviin moreenisaarekkeisiin ja -selän - teisiin. Suoallas on melko yhtenäinen ja tasapohjainen (kuva 58). Pinta-ala on noin 285 ha. Suo on lähes kokonaan vanhaa ojitusaluetta. Luonnontilaista tai ojikkoasteella olevaa suo - ta ei juuri tavata. Yleisimpiä suotyyppejä ovat ruohoinen sararämemuuttuma, karhunsammalmuuttuma ja rimpinevamuuttuma. Pohjamaana on lajittunutta ainesta ; hiekkaa, hietaa ja hiesua. Suurin osa turpeesta on saravaltaista. Yleisin turvela - ji on rahkasaraturve. Rahkavaltaista turvetta on varsinki n suon eteläreunalla. Turvekerros on verrattain heikosti maatu - nut (kuva 59 ). Liekoja on erittäin vähän. Laboratorionäytteitä otettiin kolmelta tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,9 % ja lämpöarv o 20,8 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 85 kg. Turve on melko tasalaatuista (taulukko 17 ). Rikkipitoisuudet vastaavat koko aineiston keskimääräisiä arvoja. Syvyysalueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärä t ilmenevät taulukosta 8 (liite 1). Sarvisuo soveltuu turvetuotantoon suon syvyyden ja altaan muodon puolesta. Lisäksi tie - yhteydet ovat hyvät. Tuotantoa haittaavana tekijänä on tur - peen heikko maatuneisuus. Tuotantomuotona tulee kyseesee n jyrsinturvetuotanto. Tuotantokelpoista aluetta on arvioitu olevan noin 150 ha. Sillä on tuotantokelpoista turvetta noi n 3,0 milj. suo-m 3. Tuotantokelpoisesta alueesta noin 10 ha on erillisenä syvänteenä Potkuntien koillispuolella.
- 103 - Siiransuo 18. Siiransuo (kl. 3424 09) sijaitsee kunnan pohjois - osassa Hillatien eteläpuolella. Se on osa laajaa suoaluetta. Tutkittu alue ulottuu Siiranlammen, Korpisenojan tasalta 8 k m itään lähelle Olvasjärventietä (kuva 59 ). Välittömästi Siiransuon koillispuolella sijaitsee Aronsuo ja lounaispuolell a Siltasalmensuo. Siiransuon pinta-ala on noin 1 650 ha. Kyseisellä alueella on tutkimuspisteitä 491 kpl. Tutkimuspisteiden suotyypeistä on 44 % rimpinevaa, 13 % lyhytkortista nevaa ja 12 % varsinaista saranevaa. Rämeitä on vajaa neljäsosa. Yleisimmä t rämetyypit ovat isovarpuinen räme ja varsinainen sararäme. Su o on lähes kokonaan luonnontilainen. Yleisimmät pohjamaalaji t ovat hiekka ja moreeni.