Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset"

Transkriptio

1 Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset Taloyhtiö 2014-tapahtuma, Jari Hännikäinen neuvontainsinööri

2 Kiinteistön elinkaari Kiinteistön vaiheet maanhankinnasta ja kiinteistön mahdollisesta rakentamisesta ja sen hyödyntämisestä luopumiseen. Kiinteistöliiketoiminnan sanasto ( ja sieltä kohta RAKLI:n T&K hankkeet, päättyneet hankkeet).

3 Kiinteistön elinkaari Teknisen käyttöiän saavuttaminen edellyttää, että rakennus tai järjestelmä on suunniteltu ja toteutettu rakennusajankohtana voimassa olevien määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Lisäksi edellytetään, että on noudatettu hyvää rakennustapaa ja että asianmukaiset kunnossapito-, hoito- ja huoltotoimenpiteet on tehty ja käyttöohjeita on noudatettu

4 Kunnossapitotarveselvitys Varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä hallituksen kirjallinen selvitys sellaisesta yhtiön rakennusten ja kiinteistöjen kunnossapitotarpeesta yhtiökokousta seuraavan 5 vuoden aikana, joka vaikuttaa olennaisesti osakehuoneiston käyttämiseen, yhtiövastikkeeseen tai muihin osakehuoneistosta aiheutuviin kustannuksiin.

5 Kunnossapitotarveselvitys Yllä olevilta sivuilta on rekisteröitymällä saatavana kunnossapitotarveselvityslomake sekä sen esitäytetty malli.

6 Huoltokirja Uudet kiinteistöt (v.-99 jälkeen valmistuneet) Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa sekä Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa A4 on määräyksiä ja ohjeita rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeesta, mikä tarkoittaa huoltokirjaa.

7 Huoltokirja Uudet kiinteistöt (v.-99 jälkeen valmistuneet) Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan huoltokirja on laadittava sellaisiin uudisrakennuskohteisiin tai rakennuslupaa vaativiin korjauskohteisiin, joita käytetään pysyvään asumiseen tai työskentelyyn.

8 Huoltokirja Uudet kiinteistöt (v.-99 jälkeen valmistuneet) Huoltokirjan vähimmäissisältö on määritelty Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa A4. Huoltokirjan kokoaminen on kohteen rakennuttajan vastuulla.

9 Huoltokirja Huoltokirjan tärkeimmät hyödyt kiinteistölle ovat: Huollon tarjouspyyntöihin ja sopimuksiin on käytettävissä selkeät laajuus- ja tehtävämäärittelyt Kiinteistönhoito on ennakoivaa, suunnitelmallista ja tarpeen mukaista, yllättävät vikakorjaukset ja kiiretilanteet vähenevät Kiinteistön energiatalous pysyy asianmukaisella tasolla, viihtyisien ja terveellisten asumisolosuhteiden ylläpitäminen helpottuu Huoltokirjan PTS-osaa voidaan käyttää kunnossapitotarveselvityksen laadinnan apuna

10 Huoltokirja Huoltokirjan tärkeimmät hyödyt kiinteistölle ovat: Rakennusosien ja laitteiden optimaalisen elinkaaren saavuttaminen tulee mahdolliseksi asianmukaisen huollon avulla Kiinteistönhoitoliikkeen työn suunnittelu tarkentuu ja työnjohto helpottuu Huoltotyöstä syntyy palautetietoa tilaajalle, seuranta helpottuu Kiinteistön tekniikka ja huoltokohteet sekä huoltohistoria on dokumentoitu helposti käytettävään muotoon

11 Kiinteistönpidon terminologiaa Kunnossapito: toimintaa, jossa kohteen ominaisuudet pysytetään uusimalla tai korjaamalla vialliset ja kuluneet osat (ei olennaista muutosta laatutasossa). Kunnossapitosuunnitelma (kuntoarvion PTS-osa): tekniset näkökohdat huomioon ottava tietyn aikavälin suunnitelma kunnossapitoa varten Korjausrakentaminen: muuttaa aiemmin rakennettua kohdetta toivottuun suuntaan. Korjausohjelma: kunnossapitoa ohjaava tietyn aikavälin suunnitelma, jossa otetaan teknisten ja taloudellisten näkökulmien lisäksi huomioon kiinteistön käyttäjien ja omistajien tarpeet

12 Kiinteistön elinkaaren vaiheen määritys Uudet kiinteistöt (v.-99 jälkeen valmistuneet) sekä myös vanhemmat kiinteistöt, huomioitavaa: Korjaushistoria, kiinteistöltä tai isännöinnistä löytyvä tekninen ja taloudellinen dokumentaatio tehdyistä korjauksista (urakkasopimusdokumentit, hallituksen- ja yhtiökokouksen pöytäkirjat) Hyvä apuneuvo korjaustarpeen ennakoinnissa sekä kiinteistön elinkaaren vaiheen määrityksessä on Rakennustietosäätiön (RT) tammikuussa 2008 julkaisema KIINTEISTÖN TEKNISET KÄYTTÖIÄT JA KUNNOSSAPITOJAKSOT -kortti, joka on saatavana numeroilla LVI sekä KH

13 Peruskuntoarvio Kiinteistön tilojen, rakennusosien, taloteknisten järjestelmien ja ulkoalueiden kunnon Aistinvarainen selvittäminen ja korjaustarpeiden yleispiirteinen arviointi.

14 Peruskuntoarvio Rakenteista, rakennusosista, järjestelmistä ja laitteistoista arvioidaan: kunto korjaustarve korjausten kiireellisyys ja korjausmenetelmät

15 Peruskuntoarvio Kuntoarvio painottuu: Terveellisyyteen ja turvallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin Kustannuksiltaan ja laajuudeltaan merkittävien rakennusosien korjaustarpeen määrittelyyn sekä Riskivaikutuksiltaan merkittäviin asioihin

16 Peruskuntoarvio Lisäksi huomioidaan: Tarkastettavien kohteiden energiataloudellinen kunto Sisäolot ja Ympäristövaikutukset

17 Peruskuntoarvio Tarkastuksessa etsitään systemaattisesti merkkejä vaurioprosesseista ja toimivuuspuutteista! Passiivinen pelkkä näkyvien vaurioiden kirjaaminen ei riitä.

18 Peruskuntoarvio Asuinrakennukset / ohjeistus: KH Asuinkiinteistön kuntoarvio. Tilaajan ohje KH Asuinkiinteistön kuntoarvio. Kuntoarvioijan ohje. 2012

19 Kuntotutkimukset Kuntotutkimuksella tarkoitetaan: Rakennusosan tai rakennuskokonaisuuden kunnon ja toimivuuden sekä Korjaustarpeen selvittämistä systemaattisesti eri vauriotapojen suhteen käyttäen erilaisia tutkimusmenetelmiä, joita ovat mm.

20 Kuntotutkimukset Tutkimusmenetelmiä: Silmämääräiset tarkastelut Mittaukset ja tutkimukset kentällä Suunnitelma-asiakirjojen tarkasteleminen Näytteenotto ja laboratoriotutkimukset

21 Kuntotutkimukset Kuntotutkimuksella: Selvitetään olemassa olevien vaurioiden syyt, laajuus ja vaikutukset Ennakoidaan tulevaisuudessa syntyviä vaurioita (jo ennen kuin näkyviä vaurioita on olemassa)

22 Kuntotutkimukset Rakenteiden kuntotutkimuksia: Vaipparakenteet (säärasitetut rak.) Ulkoseinät, sokkeli Ikkunat ja ovet Parvekerakenteet Vesikatto Pysäköintitasot, pihakannet

23 Kuntotutkimukset Rakenteiden kuntotutkimuksia: Märkätilojen kuntotutkimukset Ryömintätilojen kuntotutkimukset Kantavuusselvitykset Talotekniikan (LVISA) kuntotutkimuksia: Putkien, viemäreiden ja salaojien kuntotutkimukset Sisäilmaston kuntotutkimukset

24 Korjaustarpeen ennakointi, kuntoarviot ja -tutkimukset Yhteiskunnan myöntämät tuet selvityksille: Suunnitelmallisen korjaamisen edistäminen

25 Korjaustarpeen ennakointi, kuntoarviot ja -tutkimukset Suunnitelmallisen korjaamisen edistäminen: Näitä ovat avustukset asuinrakennusta koskevan kuntoarvion laadinnan kustannuksiin Asuinrakennukselle suoritettavan kuntotutkimuksen kustannuksiin ja Perusparannustoimenpiteiden suunnitteluun.

26 Korjaustarpeen ennakointi, kuntoarviot ja -tutkimukset Suunnitelmallisen korjaamisen edistäminen: Kuntotutkimuksen kustannuksiin voidaan myöntää avustusta, kun kyseessä on betonijulkisivun, rapatun julkisivun, sisäilmaston, vesi- ja viemäriverkoston, sähköjärjestelmän tai kosteusvaurioituneen rakennuksen kuntotutkimus.

27 Korjaustarpeen ennakointi, kuntoarviot ja -tutkimukset Kuntoarvion laadintaan voidaan myöntää avustusta, kun laaditun kuntoarvion taso vastaa alalla sovittua hyvää tasoa ja sen tulee sisältää rakenteiden ja rakennusosien, lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmän, vesi- ja viemärilaitteiden, sähköjärjestelmän sekä piha-alueen kunnon arviointi tekniseltä ja laajennetusti energiataloudelliselta sekä tarvittaessa toiminnalliselta kannalta. (KH-/LVI-kortin mukainen)

28 Korjaustarpeen ennakointi, kuntoarviot ja -tutkimukset Perusparannuksen suunnittelua voidaan avustaa, jos arvioidut perusparannuskustannukset ovat vähintään 50 euroa/m2 tai kyseessä on hissin rakentaminen vanhaan kerrostaloon. Suunnitelmallisten korjausten edistämiseksi avustusta voidaan myöntää enintään 50 % hyväksyttävistä kustannuksista.

29 Korjaustarpeen ennakointi, kuntoarviot ja -tutkimukset Kunta myöntää avustuksen. ARA myöntää avustuksen kunnalle tai kuntayhtymälle ja perusparannuksen suunnitteluun sekä kohteille, joihin on tarkoitus asentaa hissi. Päätös avustuksen myöntämisestä on saatava ennen töiden aloittamista.

30 Jäsenkiinteistöille: Kiinteistöliitto Uusimaan maksuton puhelinneuvonta alla mainituissa asioissa arkisin klo 9-15 puh. (09) Juridista neuvontaa Teknistä neuvontaa, rakennus- ja LVI-tekniikka Toimisto puh. (09)

31 Jäsenkiinteistöille: Vain Kiinteistöliitto Uusimaan jäsenyhtiöille tarjottavat maksulliset tekniset lisäpalvelut: Kiinteistökäynnit / -katselmukset (raportteineen) Neuvottelut toimistolla ja sen ulkopuolella Asiantuntijana toimiminen yhtiö- ja hallituksen kokouksissa ja informaatiotilaisuuksissa Korjaushankkeen ohjaus Rakennuttamisen tarveselvitykset Muu tekninen neuvonta (esim. suunnitelmien tarkastukset)

32 Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset Taloyhtiö 2014-tapahtuma, Jari Hännikäinen, neuvontainsinööri

Korjausurakan valmistavat toimenpiteet, elinkaari, kuntoarviot ja -tutkimukset. Sellosali 18.9.2012 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri

Korjausurakan valmistavat toimenpiteet, elinkaari, kuntoarviot ja -tutkimukset. Sellosali 18.9.2012 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Korjausurakan valmistavat toimenpiteet, elinkaari, kuntoarviot ja -tutkimukset Sellosali 18.9.2012 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Kiinteistön elinkaari Kiinteistön vaiheet maanhankinnasta ja kiinteistön

Lisätiedot

Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset

Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset Taloyhtiö 2015-tapahtuma, Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Kiinteistön elinkaari Kiinteistön

Lisätiedot

KYLPPÄRIT KUNTOON. 20.5.2015 Riihimäki. Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri

KYLPPÄRIT KUNTOON. 20.5.2015 Riihimäki. Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri KYLPPÄRIT KUNTOON 20.5.2015 Riihimäki Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri SISÄLTÖ Kuka vastaa kylpyhuoneiden kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Kolme erilaista kylpyhuoneremonttia: 1. Oma-aloitteiset

Lisätiedot

Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen ylläpidon hyötyjä

Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen ylläpidon hyötyjä Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen ylläpidon hyötyjä Jari Halonen Yksikön päällikkö, kunnossapito Timo Finnilä Yksikön päällikkö, konsultointi Rakennuskannan arvo Suomessa 460 mrd Asuntovarallisuuden

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY KUNTOARVIO JA KUNNOSSAPITOTARVESELVITYS Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Tero Pyykkönen Rakennusinsinööri Kuntotarkastaja, AKK Molemmilla energiatodistuksen antajan pätevyys, PETA Kuka

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI)

Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI) Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI) TkT Jari Virta Kiinteistöliitto Kiinteistönpito kiinteistöstä ja sen hyödyntämisestä vastaaminen Rakentaminen Kiinteistön ylläpito toiminta,

Lisätiedot

Kiinteistön elinkaari ja suunnitelmallinen kiinteistönpito Energiaekspertin jatkokurssi 14.4.2014

Kiinteistön elinkaari ja suunnitelmallinen kiinteistönpito Energiaekspertin jatkokurssi 14.4.2014 Kiinteistön elinkaari ja suunnitelmallinen kiinteistönpito Energiaekspertin jatkokurssi 14.4.2014 Jaakko Vihola Tampereen teknillinen yliopisto Esityksen sisältö 1. Kiinteistön elinkaari 2. Suunnitelmallinen

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys

Lisätiedot

Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi

Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

Kuntoarviot ja muut selvitykset

Kuntoarviot ja muut selvitykset Kuntoarviot ja muut selvitykset Tero Pyykkönen Oulu 2.9. 2010 Oulu Tero Pyykkönen RKM, RI Kuntotarkastaja AKK Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA Kunnossapitotarveselvitys Oulu Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Lisätiedot

Kuntoarvioilta 7.3.2011. Tervetuloa! Ohjelma. 3.3.2011 klo 17.00 alkaen. Peruskuntoarvio ja kunnossapitotarveselvitys:

Kuntoarvioilta 7.3.2011. Tervetuloa! Ohjelma. 3.3.2011 klo 17.00 alkaen. Peruskuntoarvio ja kunnossapitotarveselvitys: Ohjelma Peruskuntoarvio ja kunnossapitotarveselvitys: Kuntoarvioilta 3.3.2011 klo 17.00 alkaen Oulun läänin kiinteistöyhdistyksen koulutustila Tervetuloa! Mitä laki sanoo viiden vuoden kunnossapitotarveselvityksestä?

Lisätiedot

Peter Ström Asiakkuusjohtaja

Peter Ström Asiakkuusjohtaja Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

Kiinteistöjen kunnossapito

Kiinteistöjen kunnossapito Kiinteistöjen kunnossapito 28.5.2015 Esityksen sisältö Käsitteet Kunnon selvittäminen PTS-ohjelmointi Korjausten ohjelmointi Peruskorjaaminen/-parantaminen Käsitteitä PTS-ohjelma = Pitkän tähtäimen suunnitelma

Lisätiedot

Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen

Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla edessä suuria haasteita.

Lisätiedot

UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN

UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN 10.10.2012 Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto Liikevaihto 13 milj. Henkilöstö

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki yhtiökokoukselle on esitettävä hallituksen

Lisätiedot

Kiinteistön kunnon hallinta tarkoitus ja työkalut

Kiinteistön kunnon hallinta tarkoitus ja työkalut Kiinteistön kunnon hallinta tarkoitus ja työkalut Taloyhtiöiden hallitusfoorum Messukeskus 18.9.2010 Toimitusjohtaja Jani Saarinen, Suomen Talokeskus Oy www.suomentalokeskus.fi Kiinteistön kunnon hallinta

Lisätiedot

sisällys lukijalle 1 kiinteistöjen MeRkiT ys ja yleiset kehit TäMisTaRPeeT 1.1 Kiinteistöomaisuuden arvo 1.2 Rakennuskannan jakauma Suomessa

sisällys lukijalle 1 kiinteistöjen MeRkiT ys ja yleiset kehit TäMisTaRPeeT 1.1 Kiinteistöomaisuuden arvo 1.2 Rakennuskannan jakauma Suomessa sisällys Lukijalle 5 1 KIINTEISTÖJEN MERKITYS JA YLEISET KEHITTÄMISTARPEET 13 1.1 Kiinteistöomaisuuden arvo 14 1.2 Rakennuskannan jakauma Suomessa 15 1.3 Kiinteistöomaisuuden merkitys ja tavoitteet 16

Lisätiedot

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA 12.10. 2011 Pekka Luoto, Kiinteistöliitto Oulu Ohjelma Mitä laki sanoo viiden vuoden korjaustarveselvityksestä? Kuntoarvio työkalu suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon Hyvä

Lisätiedot

Korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimukset

Korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimukset Korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimukset PIDÄ HUOLTA messuseminaari OMA KOTI messut 12.4.2013 Helsinki Suomen Omakotiliitto Rakennusneuvos Erkki Laitinen Hallitusohjelman ilmasto- ja energia-asioita

Lisätiedot

Pätevöitynyt kuntoarvioija (PKM)

Pätevöitynyt kuntoarvioija (PKM) Pätevöitynyt kuntoarvioija (PKM) Ympäristöministeriön toimeksiannosta perustettu vapaaehtoinen pätevyys. Päteviä suorittamaan kuntoarvion yleisesti käytössä olevan asuinkerrostalon kuntoarvion perusmallin

Lisätiedot

Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako

Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako Kirsi Ruutu Lakimies Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri Kuka vastaa kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Tekninen näkökulma kunnossapitoon Erilaiset

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KUNTO JA KUNNON KIINTEISTÖ - TAVOITTEET JA TYÖKALUT

KIINTEISTÖN KUNTO JA KUNNON KIINTEISTÖ - TAVOITTEET JA TYÖKALUT KIINTEISTÖN KUNTO JA KUNNON KIINTEISTÖ - TAVOITTEET JA TYÖKALUT Hallitusforum 24.9.2011 Helsinki Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto

Lisätiedot

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö

Lisätiedot

Sisältö Taloyhtiön elinkaari Elinkaaressa elämistä PTS Hallituksen vuosikello Taloyhtiön tietojen ylläpito Taloyhtiön strategia Asumisen hinta Taloyhtiön arvo 3D piirustukset Valmistautuminen hankkeeseen

Lisätiedot

Sisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

Sisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto Olen Janne Korhonen ja toimin Joensuun kaupungin Teknisen keskuksen kiinteistöpalvelut yksikössä kiinteistönhoitopäällikkönä. Kiinteistöpalvelut yksikköön kuuluu vastuualueina kiinteistönhoito, rakennustekniikan

Lisätiedot

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013 Tommi Riippa 14.11.2013 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS Nyt vaaditaan rakennuslupa, jos korjauksella voidaan merkittävästi vaikuttaa energian kulutukseen. Lupakynnys aleni! Yleensäkin korjausten yhteydessä

Lisätiedot

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA

REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA REMONTTI- JA KUNTOARVIOILTA 16.11. 2011 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Oulu Ohjelma Mitä laki sanoo viiden vuoden korjaustarveselvityksestä? Kuntoarvio työkalu suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon Hyvä rakennustapa

Lisätiedot

HSY: Ilmastoinfo, Energiatehokkuuden huomioiminen peruskorjauksissa. Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Kiinteistöliitto Uusimaa

HSY: Ilmastoinfo, Energiatehokkuuden huomioiminen peruskorjauksissa. Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Kiinteistöliitto Uusimaa HSY: Ilmastoinfo, Energiatehokkuuden huomioiminen peruskorjauksissa Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Kiinteistöliitto Uusimaa Tekninen elinkaari Jotta jokin yksittäinen rakennusosa, -laite, - kokonaisuus,

Lisätiedot

ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄT KUNTOON! Seminaari 5.3.2013

ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄT KUNTOON! Seminaari 5.3.2013 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄT KUNTOON! Seminaari 5.3.2013 Markku Rantama Rantama Consulting Työn vaiheet 1. Vaihe Tietokartoitus; vastaavat menettelyt,

Lisätiedot

Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen

Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen ANU NORROS ILMASTOINFON SUUNNITELMALLISEN KIINTEISTÖNPIDON KOULUTUS SYKSY 2017 TALOYHTIÖSTRATEGIA HYVIN TEHTY TALOYHTIÖ- STRATEGIA ON YHDESSÄ SOVITTU

Lisätiedot

Työterveyslaitos, Rauno Holopainen

Työterveyslaitos, Rauno Holopainen Työterveyslaitos, Rauno Holopainen Työskentelen Työterveyslaitoksella teknologiajohtajan tehtävässä. Koulutukseltani olen tekniikan tohtori (TKK/2004). Työkokemusta minulla on rakentamisen (Kostamus),

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN Pekka Seppänen Oulu 2.9.2010 Oulu Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA MITÄ ON HANKESUUNNITTELU - Korjaustarpeen

Lisätiedot

KYLPPÄRIT KUNTOON Kirkkonummen Huolto

KYLPPÄRIT KUNTOON Kirkkonummen Huolto KYLPPÄRIT KUNTOON Kirkkonummen Huolto 10.3.2016 Kirsi Ruutu Lakimies Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri SISÄLTÖ Kuka vastaa kylpyhuoneiden kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Kolme erilaista

Lisätiedot

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Nordea Pankki Asumisen ilta Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Mikko Juva Pientalorakentamisen kehittämiskeskus PRKK Onnistunut asuntokauppa Tunnista asunnon kunto Selvitä taloyhtiön kunto

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto

Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Asunto-osakeyhtiölaki uudistui mitä muutoksia hallituksen toimintaan? Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto Yhtiökokousmenettelyyn liittyviä muutoksia Yhtiökokous (6 luku) YHTIÖKOKOUS Varsinainen

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset

Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset Kestävä Kivitalo -seminaari 10.10.2008 Tampere TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto ry Kiinteistöpito kiinteistöstä ja sen hyödyntämisestä

Lisätiedot

RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT. Sisäilmastoseminaari Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt

RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT. Sisäilmastoseminaari Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT Sisäilmastoseminaari 2017 Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt YLEISTÄ KATSASTUKSESTA Katsastus on rakenteiden ja ilmanvaihdon sisäilmapainotteinen

Lisätiedot

Sisältö. Energiaviisas taloyhtiö -koulutus Viisas energiankäyttö ja huolto Energiaviisas korjausrakentaminen

Sisältö. Energiaviisas taloyhtiö -koulutus Viisas energiankäyttö ja huolto Energiaviisas korjausrakentaminen Taloyhtiön nykytila Oppaan taustalla on Pääkaupunkiseudun kuluttajien energianeuvonta, joka on Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien sekä HSY:n rahoittama hanke. Sisältö Energiaviisas taloyhtiö -koulutus

Lisätiedot

Korjausrakentamisen tupailta Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa

Korjausrakentamisen tupailta Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Korjausrakentamisen tupailta 18.1.2012 Kai Haarma Toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Uusimaa Kiinteistöliitto Uusimaa (Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys) Suomen Kiinteistöliiton suurin alueyhdistys 9300

Lisätiedot

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut

Lisätiedot

Korjausrakentamisbarometri Kevät 2012

Korjausrakentamisbarometri Kevät 2012 Korjausrakentamisbarometri Kevät 2012 Suomen Kiinteistöliitto ry Taustat ja vastaajat Kaksi kertaa vuodessa Asuntoyhtiöiden hallituksen jäsenet, isännöitsijät Vastaajina: 949 hallituksen jäsentä ja 192

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä

Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä Antti Alanko IV-asiantuntija Rakennusterveysasiantuntija (C-24269-26-18) Ylläpito Ylläpito on jonkin järjestelmän oikean toiminnan

Lisätiedot

Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari. Arto Kemppainen LVI-asiantuntija

Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari. Arto Kemppainen LVI-asiantuntija Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Arto Kemppainen LVI-asiantuntija Kiinteistöliitto Uusimaa ry NEUVONTAPALVELUT JÄSENILLE TEKNINEN NEUVONTA Puh. (09) 1667 6333 ma ti ja to klo 9.00 15.00 ke ja pe klo 10.00

Lisätiedot

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015 Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015 RTS, Rakennusfoorumi 5.5.2015 Jukka Kero Taustat ja vastaajat / Kevät 2015 Korjausrakentamisbarometri toteutetaan kaksi kertaa vuodessa: maalis-huhtikuu ja loka-marraskuu

Lisätiedot

As Oy Oulaisten Mäntypuisto osoite Ravikatu 10 Y-tunnus

As Oy Oulaisten Mäntypuisto osoite Ravikatu 10 Y-tunnus As Oy Oulaisten Mäntypuisto osoite Ravikatu 10 Y-tunnus 2217256-7 Hallituksen kunnossapitotarveselvitys ja Selvitys suoritetuista huomattavista kunnossapito- ja muutostöistä Käsitelty hallituksessa 8.3.2018

Lisätiedot

Korjaus- ja energia-avustukset sekä kotitalousvähennys

Korjaus- ja energia-avustukset sekä kotitalousvähennys Korjaus- ja energia-avustukset sekä kotitalousvähennys Tutkimusjohtaja Mauri Marttila Suomen Kiinteistöliitto ry 9..009 Korjaus- ja energia-avustuksia koskeva lainsäädäntö Laki asuntojen korjaus-, energia-

Lisätiedot

Kiinteistöjen. elinkaaripalvelut. tahtiranta.fi 075 758 0801

Kiinteistöjen. elinkaaripalvelut. tahtiranta.fi 075 758 0801 Kiinteistöjen elinkaaripalvelut 075 758 0801 Kuntoarviot Meiltä kiinteistöjen aistinvaraiset kuntoarviot ainetta rikkomattomin menetelmin ja kiinteistöhuoltokorttien kuntoarvio-ohjeita noudattaen. Kuntoarviolla

Lisätiedot

KORJAUSRAKENTAMISEN ENERGIAMÄÄRÄYKSET TULEVAT - MITÄ JOKAISEN PITÄÄ TIETÄÄ? Jani Kemppainen Rakennusteollisuus RT

KORJAUSRAKENTAMISEN ENERGIAMÄÄRÄYKSET TULEVAT - MITÄ JOKAISEN PITÄÄ TIETÄÄ? Jani Kemppainen Rakennusteollisuus RT KORJAUSRAKENTAMISEN ENERGIAMÄÄRÄYKSET TULEVAT - MITÄ JOKAISEN PITÄÄ TIETÄÄ? Jani Kemppainen Rakennusteollisuus RT 1 Lainsäädäntömuutokset Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Kerrostalojen korjaaminen klinikka Turussa Mitä uutta osaamista tarvitaan?

Kerrostalojen korjaaminen klinikka Turussa Mitä uutta osaamista tarvitaan? Kerrostalojen korjaaminen klinikka Turussa Mitä uutta osaamista tarvitaan? Ennakointifoorumi korjausrakentamisesta asiakkaan näkökulmasta 8.10.2014 Marika Latvala, RAKLI ry Kerrostalojen korjaaminen -

Lisätiedot

Lausuntoversio RTS 17:49. laatiminen 1 JOHDANTO. Kiinteistönpitokirja kunnossapidon suunnittelussa

Lausuntoversio RTS 17:49. laatiminen 1 JOHDANTO. Kiinteistönpitokirja kunnossapidon suunnittelussa RTS 17:49 kiinteistön kunnossapitosuunnitelman laatiminen ohjeet lausuntokierrosversio marraskuu 2017 1 (9) korvaa RT XX-XXXX lvi X-XXXXX Tässä ohjeessa esitetään toimintamalli, jonka avulla laaditaan

Lisätiedot

TuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801

TuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801 Tutkimus- JA tarkastuspalvelut 075 758 0801 TähtiRanta Oy on kasvava ja kehittyvä monialainen insinööritoimisto. Asiantuntijamme tutkivat ja suunnittelevat asiakkaillemme aina parhaan lopputuloksen kiinteistöjen

Lisätiedot

suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri

suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Osakasmuutosten valvonta asuntoosakeyhtiössä: toimijoiden pätevyys, suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Oikeus ja velvollisuus 1.7.2010

Lisätiedot

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Heidi Vitikainen Lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa Asunto-osakeyhtiön toimielimet Yhtiökokous - osakkaat päättäjinä - yleistoimivalta - valitsee hallituksen

Lisätiedot

KUNNOSSAPITOTARVESELVITYS

KUNNOSSAPITOTARVESELVITYS KUNNOSSAPITOTARVESELVITYS Muuttuuko mikään? Kiinteistöiltapäivä 1.4.2010, Oulu TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Tuleva asunto-osakeyhtiölaki yhtiökokoukselle on esitettävä hallituksen

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA. Simo Vihemäki, lakimies

OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA. Simo Vihemäki, lakimies UUSI ASUNTO- OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA Simo Vihemäki, lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa YLEISTÄ Aikataulu Hallituksen esitys (HE 24/2009) annettu eduskunnalle 27.3.2009 Lain voimaantulo 1.7. 2010

Lisätiedot

kunnonhallintatyökaluista

kunnonhallintatyökaluista kunnonhallintatyökaluista 18.6.-15.7.2010 Vastaajia yhteensä 194 Tutkimuksen toteutus: Promenade Research Oy Vastaajat Kokemus isännöinnistä Isännöintiyrityksen koko Alle 3 vuotta (N13) 7 % 1-2 isännöitsijää

Lisätiedot

TALOYHTIÖTAPAHTUMA, KUNTOARVIO JA PTS JARI HALONEN

TALOYHTIÖTAPAHTUMA, KUNTOARVIO JA PTS JARI HALONEN 2 Kuntoarvio ja PTS 3 Kuntoarvion ohjekortit Helmikuussa 2019 on julkaistu uudet asuinkiinteistön kuntoarvion tilaajan ohje ja kuntoarvioijan ohje. Tilaajan ohje RT 103002 Kuntoarvioijan ohje RT 103003

Lisätiedot

KIMU - Kerrostalon ilmastonmuutos energiatalous ja sisäilmasto kuntoon. Mitä tavoiteltiin ja mitä saatiin? Projektin päätösseminaari 9.6.

KIMU - Kerrostalon ilmastonmuutos energiatalous ja sisäilmasto kuntoon. Mitä tavoiteltiin ja mitä saatiin? Projektin päätösseminaari 9.6. energiatalous ja sisäilmasto kuntoon Mitä tavoiteltiin ja mitä saatiin? Projektin päätösseminaari 9.6.2011 Markku Rantama Suomen Kiinteistöliitto ry Projektin lähtökohdat Tulokset ja johtopäätökset Esimerkkikohteet

Lisätiedot

Huollon ja ylläpidon merkitys sisäilmakysymyksissä Maija Lehtinen Espoo, Tilapalvelut-liikelaitos

Huollon ja ylläpidon merkitys sisäilmakysymyksissä Maija Lehtinen Espoo, Tilapalvelut-liikelaitos Huollon ja ylläpidon merkitys sisäilmakysymyksissä 15.3.2019 Maija Lehtinen Espoo, Tilapalvelut-liikelaitos Kaupunkien sisäilmaverkoston yhteiset tavoitteet Päätavoite: kaikki julkiset tilat ovat kunnossa

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatalouteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

Energiatehokas korjausrakentaminen

Energiatehokas korjausrakentaminen Energiatehokas korjausrakentaminen Kiinteistö 2013, Messukeskus 13.11.2013, Helsinki DI Petri Pylsy Mahdollisuuksia on Julkisivukorjaukset Lisälämmöneristäminen, ikkunoiden ja parveke ovien vaihtaminen

Lisätiedot

KORJAUS- JA ENERGIA-AVUSTUKSET

KORJAUS- JA ENERGIA-AVUSTUKSET KORJAUS- JA ENERGIA-AVUSTUKSET Va. asuntotoimenpäällikkö Eija Kuokkanen 9.10.2012 HALLITUSOHJELMA 22.6.2011 Edistetään hissirakentamista, asuntojen korjaamista sekä rakennuskannan esteettömyyttä ja turvallisuutta

Lisätiedot

Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu

Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu Hankesuunnittelun tavoitteet, mahdollisuudet ja korjaushankkeen valmistelu Asunnot tyypeittäin ja ikäluokittain Suomessa. Lähde: Tilastokeskus ja VTT 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 Omakotitalot

Lisätiedot

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO Korjausrakentamiselle määräykset Energiatehokas korjaaminen on osa kiinteistön normaalia

Lisätiedot

JUKO - OHJEISTOKANSIO JULKISIVUKORJAUSHANKKEEN LÄPIVIEMISEKSI

JUKO - OHJEISTOKANSIO JULKISIVUKORJAUSHANKKEEN LÄPIVIEMISEKSI Talonrakennustekniikka JUKO - OHJEISTOKANSIO JULKISIVUKORJAUSHANKKEEN LÄPIVIEMISEKSI RAKENNUKSEN YLLÄPITO päivitetty 9/2005 TkL Martti Hekkanen VTT JUKO-ohjeistokansio on tarkoitettu henkilöille, jotka

Lisätiedot

Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen

Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen KORJAUSRAKENTAMINEN 2012 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen Markku Rantama Rantama Consulting 28.2.2012 Mistä syntyy tarve tehdä IV-kuntotukimus?

Lisätiedot

TALOYHTIÖSTRATEGIAN ABC. Anu Norros, taloyhtiöstrategiat palveluvastaava Vahanen PRO Oy Taloyhtiö

TALOYHTIÖSTRATEGIAN ABC. Anu Norros, taloyhtiöstrategiat palveluvastaava Vahanen PRO Oy Taloyhtiö TALOYHTIÖSTRATEGIAN ABC Anu Norros, taloyhtiöstrategiat palveluvastaava Vahanen PRO Oy Taloyhtiö 2017 26.4.2017 TALOYHTIÖSTRATEGIA HYVIN TEHTY TALOYHTIÖ- STRATEGIA ON YHDESSÄ SOVITTU SUUNTA SEURAAVALLE

Lisätiedot

KUNTOARVIOISTA: Rakennustekniikka

KUNTOARVIOISTA: Rakennustekniikka KUNTOARVIOISTA: A-Insinöörit Suunnittelu Oy Kauhava; Pernaan koulu KUNTOARVIO Rakennukset ovat rakennusteknisiltä osiltaan tyydyttävässä sekä osin vain välttävässä kunnossa. Merkittävimmät kustannukset

Lisätiedot

Korjausrakentamisen nykytila ja tulevaisuus

Korjausrakentamisen nykytila ja tulevaisuus Korjausrakentamisen nykytila ja tulevaisuus Rakennusneuvos Erkki Laitinen ympäristöministeriö Julkisivumessut 12.10.2011 Helsinki Korjausrakentaminen ja energiatehokkuus Korjausrakentamisen strategia 2007-2017

Lisätiedot

MAA-20.2366 KIINTEISTÖTALOUS JA -HALLINTO KIINTEISTÖN YLLÄPIDON HALLINTA 11.11.2009 PERTTI HUHTANEN

MAA-20.2366 KIINTEISTÖTALOUS JA -HALLINTO KIINTEISTÖN YLLÄPIDON HALLINTA 11.11.2009 PERTTI HUHTANEN MAA-20.2366 KIINTEISTÖTALOUS JA -HALLINTO KIINTEISTÖN YLLÄPIDON HALLINTA 11.11.2009 PERTTI HUHTANEN Luentotehtävä Avaa ja jaottele käsite "kiinteistön ylläpito" muutamaan alakäsitteeseen. Hahmota rakentamisvaiheen

Lisätiedot

Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin

Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin Ympäristöministeriön tiedote 21.2.2008 Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin Valtioneuvosto on tänään antanut korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksia koskevan asetuksen muutoksen.

Lisätiedot

Näytesivut 40 Kylppärit kuntoon

Näytesivut 40 Kylppärit kuntoon ut iv es yt Nä 40 Kylppärit kuntoon 4 REMONTTITYYPPI 3: KAIKKIEN KYLPYHUONEIDEN YHTÄAIKAINEN SANEERAUS Kylpyhuoneiden käyttöikä on yleensä noin 20 25 vuotta. Yhtiössä tulee aloittaa kylpyhuonesaneerausten

Lisätiedot

Miksi sisäilmaongelmat eivät aina poistu rakennusta korjaamalla?

Miksi sisäilmaongelmat eivät aina poistu rakennusta korjaamalla? Miksi sisäilmaongelmat eivät aina poistu rakennusta korjaamalla? Kokonaisvaltaisuus sisäilmaongelmien ratkaisemisessa Mitä se on? Espoon kaupungin Tilakeskus ja Sisäilmayhdistys ry 14.5.2014 Hotelli Kuninkaantie

Lisätiedot

Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena

Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena Juhani Heljo, projektipäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto Ensimmäinen karkea laskelma tehdään hyvin vähäisillä lähtötiedoilla. Niitä voi tarkentaa

Lisätiedot

Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio

Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio 25.9.2013 Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio KUNTOARVIORAPORTTI 2 SISÄLTÖ 1 YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kuntotarkastus kohde... 3 1.2 Yhteyshenkilöt... 3 1.3 Kohteen kuvaus... 3 1.4 Kuntotarkastuksen tarkoitus...

Lisätiedot

Energiatehokkuutta poistoilmalämpöpumpulla

Energiatehokkuutta poistoilmalämpöpumpulla Energiatehokkuutta poistoilmalämpöpumpulla Taloyhtiöiden energiaratkaisut 09.10.2014, Jyväskylän kaupunginkirjasto DI Petri Pylsy Rakennuksen lämpöenergiatase Tyypilliset suomalaiset 50-70-luvun asuinkerrostalot

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki Isännöintiliitto Uusi asunto-osakeyhtiölaki Tietoa taloyhtiön päättäjille Osakkaat yhtiökokoukseen.... Lisää suunnitelmallisuutta ja avoimuutta... Taloyhtiön vuoden kohokohta on yhtiökokous. Tarkoitus

Lisätiedot

Viemäreiden toiminnallinen tarkastus 17.9.2015

Viemäreiden toiminnallinen tarkastus 17.9.2015 Viemäreiden toiminnallinen tarkastus 17.9.2015 Lamminpään palvelutalo Valtimo Inspecta Oy Y-tunnus: 1787853-0 PL 1000 (Sörnäistenkatu 2) PL 7 (Sentnerikuja 3) Puh. 010 521 600 00581 Helsinki 00441 Helsinki

Lisätiedot

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset 1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset Markus Fränti Kosteus ja sisäilmateknisen kuntotutkimus:

Lisätiedot

Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa

Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa Kiinteistöliitto Uusimaa Ry Mia Pujals johtava lakimies, varatuomari Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari Taloyhtiösi asialla Yleistä Sähköautojen määrä lisääntyy

Lisätiedot

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Julkisivun energiakorjaus JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Esityksen sisältö Korjausrakentamisen osuus energiansäästötalkoissa Rakennusten lämpöenergian kulutus Julkisivun energiakorjaukset Korjausten

Lisätiedot

Lähiökorjaamisen teemaseminaari 10.04.2014

Lähiökorjaamisen teemaseminaari 10.04.2014 Tavoitteena kohtuuhintainen elinkaarikorjaaminen Kerrostalojen kohtuuhintainen korjaaminen -klinikka Lähiökorjaamisen teemaseminaari 10.04.2014 Ilpo Peltonen, RAKLI ry Asuinalueiden ja kerrostalojen uudistaminen

Lisätiedot

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015 Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015 Julkaistavissa 5.5.2015 Taustat ja vastaajat / Kevät 2015 Korjausrakentamisbarometri toteutetaan kaksi kertaa vuodessa: maalis-huhtikuu ja loka-marraskuu Vastaajina

Lisätiedot

RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TUOTANTOHALLI JA HUOLTORAKENNUS JUUAN REHU OY LUIKONLAHDENTIE 506 A JA B 83900 JUUKA

RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TUOTANTOHALLI JA HUOLTORAKENNUS JUUAN REHU OY LUIKONLAHDENTIE 506 A JA B 83900 JUUKA RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TUOTANTOHALLI JA HUOLTORAKENNUS JUUAN REHU OY LUIKONLAHDENTIE 506 A JA B 83900 JUUKA 25.03.2013 Rakennus A Rakennus B Sisällys Esipuhe... 1 Yleistä kiinteistöstä... 2 Asiakirjat...

Lisätiedot

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Matti Hellgrén Suomen Talokeskus Oy Pihlajistonkuja 4, 00710 Helsinki matti.hellgren@suomentalokeskus.fi p. 050 533 7127 Taloyhtiöiden hallitusforum 2010 18.9.2010

Lisätiedot

Taloyhtiöiden korjaukset ja energia

Taloyhtiöiden korjaukset ja energia Taloyhtiöiden korjaukset ja energia Rakennusfoorumi 13.12.2016, Rakennustietosäätiö, Helsinki DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Nykytila 2 1 l As Oy kerrostalot, 2014, koko maa l 100 % 90 % 80 % 70 % 60

Lisätiedot

JUKO - OHJEISTOKANSIO JULKISIVUKORJAUSHANKKEEN LÄPIVIEMISEKSI

JUKO - OHJEISTOKANSIO JULKISIVUKORJAUSHANKKEEN LÄPIVIEMISEKSI Talonrakennustekniikka JUKO - OHJEISTOKANSIO JULKISIVUKORJAUSHANKKEEN LÄPIVIEMISEKSI HANKESUUNNITTELU päivitetty 9/2005 TkL Martti Hekkanen VTT JUKO-ohjeistokansio on tarkoitettu henkilöille, jotka pystyvät

Lisätiedot

ILMANVAIHTOTEKNINEN KUNTOARVIO

ILMANVAIHTOTEKNINEN KUNTOARVIO ILMANVAIHTOTEKNINEN KUNTOARVIO Metsolan koulu Allintie 9 48220 Kotka Tarkastus pvm 15.9.2011 ILMANVAIHTOTEKNINEN KUNTOARVIO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1. KOHTEEN TIEDOT... 3 1.2. KUNTOARVION

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta

Kokonaisuuden hallinta Kokonaisuuden hallinta Tommi Riippa Tiimi- ja laatupäällikkö, RTA FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 3.10.2017 Page 1 Otsikoita 3.10.2017 Page 2 Otsikoita 3.10.2017 Page 3 Otsikoita 3.10.2017 Page 4 Otsikoita

Lisätiedot

VINKIT ENSIASUNNON OSTOON. Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 Mikko Tarri, A-Insinöörit Suunnittelu Oy

VINKIT ENSIASUNNON OSTOON. Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 Mikko Tarri, A-Insinöörit Suunnittelu Oy VINKIT ENSIASUNNON OSTOON Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 Mikko Tarri, A-Insinöörit Suunnittelu Oy Mikä ihmeen A-Insinööri? 500 asiantuntijaa 5. Suurin rakennusalan suunnittelutoimisto 3 toimialaa Projekteja

Lisätiedot

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015 Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015 Julkaistavissa 5.5.2015 Taustat ja vastaajat / Kevät 2015 Korjausrakentamisbarometri toteutetaan kaksi kertaa vuodessa: maalis-huhtikuu ja loka-marraskuu Vastaajina

Lisätiedot

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen kokemukset Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2016

Lisätiedot

Elinkaariajattelu korjausrakentamisessa. KORJAUSRAKENTAMISEN TUPA-ILTA Risto Kivi Hyvinkää 18.01.2012

Elinkaariajattelu korjausrakentamisessa. KORJAUSRAKENTAMISEN TUPA-ILTA Risto Kivi Hyvinkää 18.01.2012 Elinkaariajattelu korjausrakentamisessa KORJAUSRAKENTAMISEN TUPA-ILTA Risto Kivi Hyvinkää 18.01.2012 Kiinteistöjen tekninen käyttöikä ja elinkaari Tekninen käyttöikä on aika, jonka rakennus tai rakennuksen

Lisätiedot

Pekka Väisälä. Lehtori Korjausrakentaminen Talonrakennustekniikka

Pekka Väisälä. Lehtori Korjausrakentaminen Talonrakennustekniikka Pekka Väisälä Lehtori Korjausrakentaminen Talonrakennustekniikka Esityksen sisältö Näkökulmia Hankkeen alkuvaiheet Energian kulutus Esimerkkejä U-arvoista Tavallisia ongelmia Pekka Väisälä 7.11.2012 2

Lisätiedot

OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA

OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA 2 1 YLEISTÄ Tämä opas toimii ohjeena käyttö- ja huolto-ohjeen (kutsutaan myös huolto-ohjekirjaksi tai huoltokirjaksi) laadinnassa. Opas on rakenteeltaan

Lisätiedot