Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen"

Transkriptio

1 Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä Taloyhtiö Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen

2 Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla edessä suuria haasteita. Rakennuskannan ikääntymisestä johtuva korjausrakentamisen määrä kasvaa. Muuttuva ilmasto on rasite rakennuksille. Myös väestö ikääntyy ja kotona asutaan entistä pidempään, asumisen laadulliset odotukset kasvavat. Rakennusten omistajien on tärkeää tunnistaa haasteet ja edetä suunnitelmallisesti. Asunto-osakeyhtiöissä hallituksen on esiteltävä yhtiökokoukselle viisi vuotta eteenpäin ulottuva kunnossapitotarveselvitys.

3 Suunnitelmallinen korjaus- ja ylläpito tavaksi Korjaamaan ryhdytään vasta kun tekninen käyttöikä on päättynyt. Tämä tarkoittaa uusivaa korjausta olisiko jatkuva kunnossapito kuitenkin järkevämpää? Kustannukset nousevat tulevaisuudessa, mikäli välttämättömiä korjauksia lykätään ja korjataan pelkkiä vaurioita. Kiinteistön koko elinkaaren aikana voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä suunnitelmallisella kiinteistönpidolla. Kiinteistön palvelutaso säilyy ja jopa paranee. Pelkkien vaurioiden korjaamisesta päästään myös asumistason parantamiseen.

4 Suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon on kehitetty runsaasti työvälineitä Asianmukainen käyttö- ja huolto-ohje. Kunnossapitosuunnitelma tehdään esimerkiksi kuntoarvioinnin perusteella. Voi liittyä myös energiakatselmus tai kuntotutkimus. Kunnossapitosuunnitelmaa voidaan käyttää korjausohjelman lähtötietona. Korjausohjelmassa voidaan ennakkoon suunnitella myös eri vaiheissa korjausten yhteydessä tehtävät energiatehokkuutta parantavat tai ylläpitävät toimenpiteet. Vuosikorjausohjelmalla voidaan täsmentää vuosittain tehtävät korjausohjelman osat.

5 Kehittämishanke: Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito - Kiinteistönpitovälineiden kehittäminen Tutkimuksen toteutus: Suomen Kiinteistöliitto (SKL) päävastuullisen tekijän tekniikan tohtori Jari Virran johdolla Ohjausryhmässä rakennus- ja kiinteistöalan keskeisiä toimijoita, ympäristöministeriö (ym) Rahoitus ym ja SKL

6 Asunto-osakeyhtiöiden suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI)

7 Tekniikka Energia ja turva Talous Strategia

8 Yhteisistä toimintatavoista päättäminen

9 Teknisen kunnon kautta liikkeelle

10 Suunnitelmallisen kiinteistönpidon toteutusvaihtoehtoja Vaihtoehto A strategia talous energia ja turva Vaihtoehto B

11 Tekniikka Vaihtoehto A (hallitusvetoinen): Tämän kiinteistönpitotavan mukaan toimiessa kunnossapitosuunnitelma laaditaan hallituksen ja/tai isännöinnin tilaamien selvitysten pohjalta. Vaihtoehto B (isännöintivetoinen): Tämän kiinteistönpitotavan mukaan toimiessa kunnossapitosuunnitelmaa päivitetään suunnitelmallisesti isännöinnin tai ulkopuolisen palveluntuottajan toimesta

12 1. 5. Korjausohjelma TEKNIIKKA VAIHTOEHTO A 2. Kuntoarvio tai vastaava 4. Kunnossapitotarveselvitys (lakisääteinen) 3. Käyttö- ja huoltoohje Kunnossapitosuunnitelma (PTS)

13 Huoltokirja Kuntoarvio Kunnossapitosuunnitelma Kunnossapitotarveselvitys - Korjausohjelma TEHTÄVÄ TAVOITE VASTUU TOTEUTUS LÄHTÖTIEDOT AJANKOHTA Asuinkiinteistön käyttö- ja huolto-ohjeen (huoltokirja) laadinta ja ylläpito Laatia huoltokirja ja hyödyntää sitä suunnitelmallisesti kiinteistön hoidossa, huollossa, kunnossapidossa ja korjaamisessa Taloyhtiön hallitus Huoltokirjoihin perehtynyt ammattilainen Mahdollisimman moni seuraavista: taloyhtiön strategia, kiinteistön perustiedot, piirustukset ja vikahistoria, tiedot hankevaiheessa asetetuista käyttöikätavoitteista, toteutusvaiheessa arvioidut kunnossapitojaksot, paikantamispiirustukset, tiedot aikaisemmista kuntoarvioista, -tutkimuksista ja -selvityksistä, tiedot tarkastusten ja huoltojen ohjelmista, tiedot huoltohenkilöstön ja osakkaiden toiveista Huolto-ohjelma ja kunnossapitosuunnitelma päivitetään tarvittaessa vuosittain MENETTELYTAPA 1. Hallitus selvittää osakkaille huoltokirjan hyödyt Osakkaille kerrotaan, mitä huoltokirja voi sisältää ja mihin sillä pyritään. Huoltokirja helpottaa osakkaiden arkea sekä huoltomiehen ja isännöitsijän työtä. Osoitetaan huoltokirjan informatiiviset, taloudelliset ja hallinnolliset hyödyt. 2. Hallitus päättää huoltokirjan tekemisestä ja tilaa sen ammattilaiselta Palkataan huoltokirjoihin perehtynyt ammattilainen laatimaan sähköinen huoltokirja. 3. Huoltokirjan laadinta on ammattilaisen työtä Kerätään yhteen kiinteistön perustiedot ja avainhenkilöiden yhteystiedot. Selvitetään, missä ja milloin kiinteistön hoitoa, huoltoa ja kunnossapitoa tarvitaan. Käydään läpi voimassa olevat hoito- ja huoltosopimukset ja palveluntarjoajien toimintatavat. Tehdään yhteenveto nykytilasta (mahdollisuudet, laatutasot ja hinnoittelu). Kirjataan kiinteistön hoidon, huollon ja kunnossapidon tehtävät, palvelukuvaukset, laatutasot ja vastuurajat. Laaditaan kohdennetut ohjeet poikkeus- ja häiriötilanteisiin sekä kirjataan viranomaisohjeet ja määräykset. Laaditaan huoltokirja, jonka pääkohtia ovat esimerkiksi kiinteistön hoito, huolto, kunnossapito ja korjausrakentaminen. Huoltokirjaan on luontevaa tallentaa muutakin kiinteistön elinkaaren hallinnan kannalta tärkeää tietoa esimerkiksi korjaushistoriasta ja tulevista korjausrakentamishankkeista. Huoltokirjaan voidaan sisällyttää myös käyttöpäiväkirja, vikailmoitusosio sekä hallittu liitteiden ja dokumenttien säilytys- ja päivityspaikka. 4. Hallitus auttaa osakkaita hyödyntämään huoltokirjaa Osakkaat eivät yleensä käytä huoltokirjaa, vaan ilmoittavat vioista yhtiön yhteyshenkilölle, joka tekee vikailmoituksen. Kehittyneissä huoltokirjajärjestelmissä osakas voi tehdä vikailmoituksen myös henkilökohtaisesti internetin kautta. Huoltokirjan näkymiä voidaan linkittää esimerkiksi taloyhtiön kotisivulle. 5. Hallitus seuraa, miten huoltokirjaa hyödynnetään Tarvittaessa päivitetään kiinteistön huoltokirjaan liittyvät sopimukset ja koulutetaan asianomaiset henkilöt esimerkiksi huolto-ohjelman toteuttamisessa. Seurataan huoltokirjan hyödyntämistä säännöllisesti: miten havainnot kirjataan ja miten niihin reagoidaan. LOPPUTULOS Asuinkiinteistön käyttö- ja huolto-ohje (huoltokirja)

14 1. Tilinpäätös 5. Pitkän aikavälin taloussuunnittelu 2. Hankebudjetit TALOUS 4. Hankebudjetin ja talousarvion seuranta ja raportointi 3. Talousarvio/hoito budjetti

15 1. Kiinteistöturvallisuus (lakisääteinen) 5. Oma seuranta ENERGIA JA TURVA 2. Kulutusseuranta 4. Energiakatselmus tai vastaava 3. Energiatodistus (lakisääteinen)

16 Kiinteistönpidon kulmakivet: suunnitelmallisuus ja yhteistyö Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallisen kiinteistönpidon (KIPI) kehittämishankkeen tulokset löytyvät: stonpito/

17 Yhteenveto Ennakoivan, suunnitelmallisen kiinteistönpidon merkitys korostuu Tavoitteena työkalut tehokkaaseen käyttöön Energiatehokkuuden ylläpito ja parantaminen osana muita korjaus- ja kunnossapitotoimenpiteitä Laadulliset ja taloudelliset asiat merkittäviä kiinteistön elinkaaren aikana Taloyhtiön strategian laatiminen

Korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimukset

Korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimukset Korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimukset PIDÄ HUOLTA messuseminaari OMA KOTI messut 12.4.2013 Helsinki Suomen Omakotiliitto Rakennusneuvos Erkki Laitinen Hallitusohjelman ilmasto- ja energia-asioita

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI)

Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI) Asunto-osakeyhtiön suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI) TkT Jari Virta Kiinteistöliitto Kiinteistönpito kiinteistöstä ja sen hyödyntämisestä vastaaminen Rakentaminen Kiinteistön ylläpito toiminta,

Lisätiedot

Kiinteistön elinkaari ja suunnitelmallinen kiinteistönpito Energiaekspertin jatkokurssi 14.4.2014

Kiinteistön elinkaari ja suunnitelmallinen kiinteistönpito Energiaekspertin jatkokurssi 14.4.2014 Kiinteistön elinkaari ja suunnitelmallinen kiinteistönpito Energiaekspertin jatkokurssi 14.4.2014 Jaakko Vihola Tampereen teknillinen yliopisto Esityksen sisältö 1. Kiinteistön elinkaari 2. Suunnitelmallinen

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen

Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen ANU NORROS ILMASTOINFON SUUNNITELMALLISEN KIINTEISTÖNPIDON KOULUTUS SYKSY 2017 TALOYHTIÖSTRATEGIA HYVIN TEHTY TALOYHTIÖ- STRATEGIA ON YHDESSÄ SOVITTU

Lisätiedot

Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi

Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

Peter Ström Asiakkuusjohtaja

Peter Ström Asiakkuusjohtaja Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

Kiinteistöjen kunnossapito

Kiinteistöjen kunnossapito Kiinteistöjen kunnossapito 28.5.2015 Esityksen sisältö Käsitteet Kunnon selvittäminen PTS-ohjelmointi Korjausten ohjelmointi Peruskorjaaminen/-parantaminen Käsitteitä PTS-ohjelma = Pitkän tähtäimen suunnitelma

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY KUNTOARVIO JA KUNNOSSAPITOTARVESELVITYS Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Tero Pyykkönen Rakennusinsinööri Kuntotarkastaja, AKK Molemmilla energiatodistuksen antajan pätevyys, PETA Kuka

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pakkalan Sali 2. 9. 2010 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki yhtiökokoukselle on esitettävä hallituksen

Lisätiedot

Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen ylläpidon hyötyjä

Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen ylläpidon hyötyjä Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen ylläpidon hyötyjä Jari Halonen Yksikön päällikkö, kunnossapito Timo Finnilä Yksikön päällikkö, konsultointi Rakennuskannan arvo Suomessa 460 mrd Asuntovarallisuuden

Lisätiedot

RYHTIWEB HUOLTOKIRJAN LAADINTA, KÄYTTÖÖNOTTO JA YLLÄPITO

RYHTIWEB HUOLTOKIRJAN LAADINTA, KÄYTTÖÖNOTTO JA YLLÄPITO RYHTIWEB HUOLTOKIRJAN LAADINTA, KÄYTTÖÖNOTTO JA YLLÄPITO 2 Sisällys SISÄLLYS... 2 1 RYHTIWEB HUOLTOKIRJA... 3 2 RYHTIWEB HUOLTOKIRJAN LAATIMINEN... 3 2.1 LAITTEISTO JA OHJELMISTOVAATIMUKSET... 3 2.2 UUDEN

Lisätiedot

UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN

UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN 10.10.2012 Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto Liikevaihto 13 milj. Henkilöstö

Lisätiedot

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut

Lisätiedot

Sisältö. Energiaviisas taloyhtiö -koulutus Viisas energiankäyttö ja huolto Energiaviisas korjausrakentaminen

Sisältö. Energiaviisas taloyhtiö -koulutus Viisas energiankäyttö ja huolto Energiaviisas korjausrakentaminen Taloyhtiön nykytila Oppaan taustalla on Pääkaupunkiseudun kuluttajien energianeuvonta, joka on Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien sekä HSY:n rahoittama hanke. Sisältö Energiaviisas taloyhtiö -koulutus

Lisätiedot

TALOYHTIÖLLE STRATEGIA. Tero Heikkilä 30.1.2014

TALOYHTIÖLLE STRATEGIA. Tero Heikkilä 30.1.2014 TALOYHTIÖLLE STRATEGIA Tero Heikkilä 30.1.2014 Isännöintiliiton tavoitteena on isännöinnin tunnettuuden ja arvostuksen parantaminen. TALOYHTIÖLLE STRATEGIA MIKSI? FAKTA: ASUKKAILLA HUOMATTAVAN KRIITTINEN

Lisätiedot

Putkiremontti. Jaakko Laksola, LVI-insinööri

Putkiremontti. Jaakko Laksola, LVI-insinööri Putkiremontti Jaakko Laksola, LVI-insinööri . Asunnot tyypeittäin, ikäluokittain ja lämpöindeksi 60 46 48 55 49 49 Mikä on kiinteistömme riskienhallinta? Riskit /Riskienhallinta Kiinteistön rakenneosien

Lisätiedot

Kuntoarviot ja muut selvitykset

Kuntoarviot ja muut selvitykset Kuntoarviot ja muut selvitykset Tero Pyykkönen Oulu 2.9. 2010 Oulu Tero Pyykkönen RKM, RI Kuntotarkastaja AKK Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA Kunnossapitotarveselvitys Oulu Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Lisätiedot

Taloyhtiöstrategia taloyhtiön johtamisen keskiössä. Pekka Harjunkoski Kehityspäällikkö Isännöintiliitto

Taloyhtiöstrategia taloyhtiön johtamisen keskiössä. Pekka Harjunkoski Kehityspäällikkö Isännöintiliitto Taloyhtiöstrategia taloyhtiön johtamisen keskiössä Pekka Harjunkoski Kehityspäällikkö Isännöintiliitto Kuinka hyvin hallituksissa tiedetään, mitä asukkaat odottavat ja tarvitsevat? Tehdäänkö päätöksiä

Lisätiedot

Kiinteistöposti 20 vuotta -juhlaseminaari 10.4.2013. Finlandia talo, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen

Kiinteistöposti 20 vuotta -juhlaseminaari 10.4.2013. Finlandia talo, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Kiinteistöposti 20 vuotta -juhlaseminaari 10.4.2013 Finlandia talo, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Hallitusohjelman ilmasto- ja energia-asioita Pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ

ISÄNNÖINNIN TARJOUSPYYNTÖ Hei, Kiitos mielenkiinnosta :n isännöintipalveluja kohtaan. Olkaa ystävällinen ja täyttäkää tämä lomake huolellisesti. Lisäksi pyydämme ystävällisesti liittämään seuraavat dokumentit tarjouspyyntönne liitteeksi,

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen korjaus ja muutostöissä osana suunnitelmallista kiinteistönpitoa

Energiatehokkuuden parantaminen korjaus ja muutostöissä osana suunnitelmallista kiinteistönpitoa Energiatehokkuuden parantaminen korjaus ja muutostöissä osana suunnitelmallista kiinteistönpitoa Asunto-osakeyhtiöiden kunnossapito nyt ja tulevaisuudessa, Oulun ympäristötalo 27.3.2014 Yli-insinööri Jyrki

Lisätiedot

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö

Lisätiedot

sisällys lukijalle 1 kiinteistöjen MeRkiT ys ja yleiset kehit TäMisTaRPeeT 1.1 Kiinteistöomaisuuden arvo 1.2 Rakennuskannan jakauma Suomessa

sisällys lukijalle 1 kiinteistöjen MeRkiT ys ja yleiset kehit TäMisTaRPeeT 1.1 Kiinteistöomaisuuden arvo 1.2 Rakennuskannan jakauma Suomessa sisällys Lukijalle 5 1 KIINTEISTÖJEN MERKITYS JA YLEISET KEHITTÄMISTARPEET 13 1.1 Kiinteistöomaisuuden arvo 14 1.2 Rakennuskannan jakauma Suomessa 15 1.3 Kiinteistöomaisuuden merkitys ja tavoitteet 16

Lisätiedot

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Matti Hellgrén Suomen Talokeskus Oy Pihlajistonkuja 4, 00710 Helsinki matti.hellgren@suomentalokeskus.fi p. 050 533 7127 Taloyhtiöiden hallitusforum 2010 18.9.2010

Lisätiedot

Taloyhtiön strategia Katse pidemmälle tulevaisuuteen. Ilari Rautanen

Taloyhtiön strategia Katse pidemmälle tulevaisuuteen. Ilari Rautanen Taloyhtiön strategia Katse pidemmälle tulevaisuuteen Ilari Rautanen 24.11.2016 Strategia = Pidemmän ajan tavoitteet ja niiden toteutussuunnitelma Taloyhtiöt suurten haasteiden edessä Rakennuskanta ikääntyy,

Lisätiedot

Olemassa olevan asuntokannan parantaminen Ikääntyneiden asumisratkaisut seminaari

Olemassa olevan asuntokannan parantaminen Ikääntyneiden asumisratkaisut seminaari Olemassa olevan asuntokannan parantaminen Ikääntyneiden asumisratkaisut seminaari 17.5.2017 Juha-Pekka Maijala Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ympäristöministeriöstä Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Sisältö Taloyhtiön elinkaari Elinkaaressa elämistä PTS Hallituksen vuosikello Taloyhtiön tietojen ylläpito Taloyhtiön strategia Asumisen hinta Taloyhtiön arvo 3D piirustukset Valmistautuminen hankkeeseen

Lisätiedot

Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena

Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena Juhani Heljo, projektipäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto Ensimmäinen karkea laskelma tehdään hyvin vähäisillä lähtötiedoilla. Niitä voi tarkentaa

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys

Lisätiedot

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET 7.11.2007 Mauri Niemelä www.oulunisannoitsijatoimisto.fi Oulun Isännöitsijätoimisto Oy perustettu 1982 Oulun Seudun Talokeskus Oy omistajiksi 7/2004 Niemelä Mauri ja Arja nimen

Lisätiedot

Yhteinen tavoite taloyhtiön kehittämiseen. Näin laadimme strategian

Yhteinen tavoite taloyhtiön kehittämiseen. Näin laadimme strategian Yhteinen tavoite taloyhtiön kehittämiseen Näin laadimme strategian Miksi taloyhtiö tarvitsee strategian? Taloyhtiön strategia kiteyttää omistajien ja käyttäjien tavoitteet kiinteistön kehittämiseksi. Siinä

Lisätiedot

Taloyhtiöstrategia: mikä, miksi ja miten. Pekka Harjunkoski T&K asiantuntija Isännöintiliitto

Taloyhtiöstrategia: mikä, miksi ja miten. Pekka Harjunkoski T&K asiantuntija Isännöintiliitto Taloyhtiöstrategia: mikä, miksi ja miten Pekka Harjunkoski T&K asiantuntija Isännöintiliitto Kuinka hyvin hallituksissa tiedetään, mitä asukkaat odottavat ja tarvitsevat? Tehdäänkö päätöksiä tämän tiedon

Lisätiedot

Kiinteistönpidon laatujärjestelmä hallinnon näkökulmasta. Saarenmaa 08.06.2007

Kiinteistönpidon laatujärjestelmä hallinnon näkökulmasta. Saarenmaa 08.06.2007 Kiinteistönpidon laatujärjestelmä hallinnon näkökulmasta Alustus keskustelulle Saarenmaa 08.06.2007 Risto Hakala Enrocon Oy risto.hakal@enrocon.fi Asunnon/kiinteistön n omistamisen realiteetti Omistus-

Lisätiedot

Antti Myyryläinen Timbal Palvelut Oy

Antti Myyryläinen Timbal Palvelut Oy Strategia Energiatehokkuus Huoltokirja Seuranta Elinkaari Suunnitelmat Korjaushanke Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Timbal palveluita tuottaa Timbal Palvelut

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset

Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset Taloyhtiö 2014-tapahtuma, Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Kiinteistön elinkaari Kiinteistön

Lisätiedot

Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi

Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Strategia Energiatehokkuus Huoltokirja Seuranta Elinkaari Suunnitelmat Korjaushanke Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Timbal Palvelut Oy Timbal palvelu rakennusten

Lisätiedot

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten

Lisätiedot

Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon

Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Talokeskus Yhtiöt Oy Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6.2014 Stefan Fransman Kehityspäällikkö Suomen Talokeskus

Lisätiedot

Korjausurakan valmistavat toimenpiteet, elinkaari, kuntoarviot ja -tutkimukset. Sellosali 18.9.2012 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri

Korjausurakan valmistavat toimenpiteet, elinkaari, kuntoarviot ja -tutkimukset. Sellosali 18.9.2012 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Korjausurakan valmistavat toimenpiteet, elinkaari, kuntoarviot ja -tutkimukset Sellosali 18.9.2012 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Kiinteistön elinkaari Kiinteistön vaiheet maanhankinnasta ja kiinteistön

Lisätiedot

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen?

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Suomen Betoniyhdistys ry JULKISIVU 2011 Messukeskus 12.11.2011 Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? 1(17) Esityksen teemat Asiantuntijoiden

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN TEHTÄVÄT yhtiön juokseva hallinto laissa ei yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

VINKIT ENSIASUNNON OSTOON. Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 Mikko Tarri, A-Insinöörit Suunnittelu Oy

VINKIT ENSIASUNNON OSTOON. Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 Mikko Tarri, A-Insinöörit Suunnittelu Oy VINKIT ENSIASUNNON OSTOON Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 Mikko Tarri, A-Insinöörit Suunnittelu Oy Mikä ihmeen A-Insinööri? 500 asiantuntijaa 5. Suurin rakennusalan suunnittelutoimisto 3 toimialaa Projekteja

Lisätiedot

TALOYHTIÖSTRATEGIAN ABC. Anu Norros, taloyhtiöstrategiat palveluvastaava Vahanen PRO Oy Taloyhtiö

TALOYHTIÖSTRATEGIAN ABC. Anu Norros, taloyhtiöstrategiat palveluvastaava Vahanen PRO Oy Taloyhtiö TALOYHTIÖSTRATEGIAN ABC Anu Norros, taloyhtiöstrategiat palveluvastaava Vahanen PRO Oy Taloyhtiö 2017 26.4.2017 TALOYHTIÖSTRATEGIA HYVIN TEHTY TALOYHTIÖ- STRATEGIA ON YHDESSÄ SOVITTU SUUNTA SEURAAVALLE

Lisätiedot

Kuntoarvioilta 7.3.2011. Tervetuloa! Ohjelma. 3.3.2011 klo 17.00 alkaen. Peruskuntoarvio ja kunnossapitotarveselvitys:

Kuntoarvioilta 7.3.2011. Tervetuloa! Ohjelma. 3.3.2011 klo 17.00 alkaen. Peruskuntoarvio ja kunnossapitotarveselvitys: Ohjelma Peruskuntoarvio ja kunnossapitotarveselvitys: Kuntoarvioilta 3.3.2011 klo 17.00 alkaen Oulun läänin kiinteistöyhdistyksen koulutustila Tervetuloa! Mitä laki sanoo viiden vuoden kunnossapitotarveselvityksestä?

Lisätiedot

Antti Myyryläinen Timbal Palvelut Oy

Antti Myyryläinen Timbal Palvelut Oy Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Korjausrakentamisen budjetoinnin, Kiinteistökannanhallinnan ja Suunnitelmallisen kiinteistön ylläpidon työkalu Timbal palvelu

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatalouteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

kunnonhallintatyökaluista

kunnonhallintatyökaluista kunnonhallintatyökaluista 18.6.-15.7.2010 Vastaajia yhteensä 194 Tutkimuksen toteutus: Promenade Research Oy Vastaajat Kokemus isännöinnistä Isännöintiyrityksen koko Alle 3 vuotta (N13) 7 % 1-2 isännöitsijää

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KUNTO JA KUNNON KIINTEISTÖ - TAVOITTEET JA TYÖKALUT

KIINTEISTÖN KUNTO JA KUNNON KIINTEISTÖ - TAVOITTEET JA TYÖKALUT KIINTEISTÖN KUNTO JA KUNNON KIINTEISTÖ - TAVOITTEET JA TYÖKALUT Hallitusforum 24.9.2011 Helsinki Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto

Lisätiedot

Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä

Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä Taloyhtiön energiailta, Tarmo-hanke 28.08.2013, Tampere DI Petri Pylsy Mitä energiatehokkuus on? Primäärienergia (ostettu energia) Sisäilmasto

Lisätiedot

Taloyhtiön energiatehokas ylläpito

Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiöiden energiailta 07.10.2015, Jyväskylän kaupunginkirjasto DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Tarjolla tänään Lähtötilanteen haltuun otto Arkisia, mutta tärkeitä

Lisätiedot

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät ut iv es yt Nä 4 HALLITUS 4.1 Hallituksen tehtävät Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallinnon lisäksi yhtiön hallituksen tulee huolehtia yhtiön rakennusten

Lisätiedot

Taloyhtiöiden korjaukset ja energia

Taloyhtiöiden korjaukset ja energia Taloyhtiöiden korjaukset ja energia Rakennusfoorumi 13.12.2016, Rakennustietosäätiö, Helsinki DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Nykytila 2 1 l As Oy kerrostalot, 2014, koko maa l 100 % 90 % 80 % 70 % 60

Lisätiedot

Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset

Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset Elinkaarimallit kiinteistöjen ylläpidossa Yhtiön kunnossapitotarveselvitys, huoltokirja, kuntoarviot ja -tutkimukset Taloyhtiö 2015-tapahtuma, Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Kiinteistön elinkaari Kiinteistön

Lisätiedot

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015 Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2015 RTS, Rakennusfoorumi 5.5.2015 Jukka Kero Taustat ja vastaajat / Kevät 2015 Korjausrakentamisbarometri toteutetaan kaksi kertaa vuodessa: maalis-huhtikuu ja loka-marraskuu

Lisätiedot

Strategia taloyhtiöille kohti tavoitteellista toimintaa

Strategia taloyhtiöille kohti tavoitteellista toimintaa Strategia taloyhtiöille kohti tavoitteellista toimintaa Hallitusforum 24.9 2011 Ben Grass Varatuomari, Rakennusneuvos Akhan hallituksen pj. Ben.Grass@kolumbus.fi 0400 601 501 Mitä taloyhtiössä arvostetaan?

Lisätiedot

LAINSÄÄDÄNTÖ JA SANASTO - vertailua Viron ja Suomen välillä

LAINSÄÄDÄNTÖ JA SANASTO - vertailua Viron ja Suomen välillä LAINSÄÄDÄNTÖ JA SANASTO - vertailua Viron ja Suomen välillä Interreg III A, SVING-projekti lakimies, VT Sirkka Terho TUTKIMUKSEN KOHTEET LAINSÄÄDÄNTÖ verrataan Suomen asunto-osakeyhtiölakia ja sitä lähinnä

Lisätiedot

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto Yhtiön johto Yhtiön johto käsittää hallituksen sekä isännöitsijän Johdon tehtävä Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua (1 luku 1 ) Johdon toimittava: huolellisesti

Lisätiedot

Energia vie % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä?

Energia vie % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä? Energia vie 30-40 % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä? Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 06.04.2016, Helsingin Messukeskus DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto l As Oy kerrostalot, 2014, koko maa l 100 % 90

Lisätiedot

Korjausrakentamiselle määräykset

Korjausrakentamiselle määräykset KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN Korjausrakentamiselle määräykset Energiatehokas korjaaminen on osa kiinteistön normaalia korjausrakentamista ja kiinteistön kunnossapitoa

Lisätiedot

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 Sisällys Alkusanat 5 1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asuntoosakeyhtiölain soveltamisala 16 1.1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA

OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA OPAS RAKENNUKSEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEEN LAADIN- NASTA 2 1 YLEISTÄ Tämä opas toimii ohjeena käyttö- ja huolto-ohjeen (kutsutaan myös huolto-ohjekirjaksi tai huoltokirjaksi) laadinnassa. Opas on rakenteeltaan

Lisätiedot

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO Korjausrakentamiselle määräykset Energiatehokas korjaaminen on osa kiinteistön normaalia

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

Energiaremonttien mahdollisuudet ja korjausrakentamisen energiamääräykset

Energiaremonttien mahdollisuudet ja korjausrakentamisen energiamääräykset Energiaremonttien mahdollisuudet ja korjausrakentamisen energiamääräykset Energiaremontit säästöä ja arvonnousua kiinteistöille 09.10.2012 Jyväskylän Paviljonki DI Petri Pylsy Suomen Kiinteistöliitto ry

Lisätiedot

Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy

Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Korjausrakentamisen asukasviestintä Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Agenda Miten korjausrakentamisen viestintä poikkeaa muusta viestinnästä? Korjausrakentamisen viestinnän eteneminen

Lisätiedot

Lähiökorjaamisen teemaseminaari 10.04.2014

Lähiökorjaamisen teemaseminaari 10.04.2014 Tavoitteena kohtuuhintainen elinkaarikorjaaminen Kerrostalojen kohtuuhintainen korjaaminen -klinikka Lähiökorjaamisen teemaseminaari 10.04.2014 Ilpo Peltonen, RAKLI ry Asuinalueiden ja kerrostalojen uudistaminen

Lisätiedot

Ylläpito osana kiinteistöstrategiaa

Ylläpito osana kiinteistöstrategiaa Ylläpito osana kiinteistöstrategiaa TT 2028 työpaja Sari Hildén Miksi kiinteistöstrategia tarvitaan? Kaupungin pystyttävä pitämään huolta siitä, että kaupunkilaiset saavat hyvää palvelua ajanmukaisissa

Lisätiedot

Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa?

Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa? Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa? - Hallitus on keskeisessä roolissa päätöksenteossa ja sen valmistelijana - Hallitukselta odotetaan hyviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja - Hallitukselta

Lisätiedot

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Toimitusjohtaja Tero Heikkilä Suomen Isännöintiliitto ry www.isannointiliitto.fi Suomen Isännöintiliitto ry edustaa isännöintitoimialaa.

Lisätiedot

ROTARY KOKOUS 7.1.2007. Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501

ROTARY KOKOUS 7.1.2007. Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501 ROTARY KOKOUS 7.1.2007 Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501 Mikä on AKHA ry? Merkitty yhdistysrekisteriin 04.03.2005 nimellä Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat

Lisätiedot

Extranet-palveluiden ohje. Valitse www-pääsivulta Taloyhtiösivusivut

Extranet-palveluiden ohje. Valitse www-pääsivulta Taloyhtiösivusivut Valitse www-pääsivulta Taloyhtiösivusivut 1 Kirjaudu sisään taloyhtiösi käyttäjätunnuksella ja salasanalla 2 Seuraavaksi tulet taloyhtiön pääsivulle 3 Taloyhtiön pääsivulla: Näet erilaista taloyhtiön yleistä

Lisätiedot

Ryhmäkorjaushankkeen ja asuntokohtaisten muutosten hallinta taloyhtiön ja isännöitsijän näkökulmasta

Ryhmäkorjaushankkeen ja asuntokohtaisten muutosten hallinta taloyhtiön ja isännöitsijän näkökulmasta Ryhmäkorjaushankkeen ja asuntokohtaisten muutosten hallinta taloyhtiön ja isännöitsijän näkökulmasta Korjausrakentamisen työpaja 3. Messukeskus 20.11.2013 Lars Lindeman NCC Rakennus Oy lars.lindeman@ncc.fi

Lisätiedot

Korjausrakentamisen linjaukset

Korjausrakentamisen linjaukset Korjausrakentamisen linjaukset Tarmo Pipatti Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1. 2010, VTT Korjausrakentamisen painoarvo kasvaa 15000 12000 Korjaus- ja uudisrakentamisen arvon kehitys

Lisätiedot

Energiakorjausinvestointien kannattavuus ja asumiskustannukset. Seinäjoki 26.11.2013 Jukka Penttilä

Energiakorjausinvestointien kannattavuus ja asumiskustannukset. Seinäjoki 26.11.2013 Jukka Penttilä Energiakorjausinvestointien kannattavuus ja asumiskustannukset Seinäjoki 26.11.2013 Jukka Penttilä Kiinteistöliitto Etelä-Pohjanmaa ry - Suomen Kiinteistöliitto Paikallinen vaikuttaja - Vahva valtakunnallinen

Lisätiedot

Sisäilmaolosuhteiden hallinnan iso kuva

Sisäilmaolosuhteiden hallinnan iso kuva Sisäilmaolosuhteiden hallinnan iso kuva Sisäilman laatuun liittyviä epäkohtia voi esiintyä eri syistä johtuen ja kaiken ikäisissä rakennuksissa. lähestyessä elinkaarensa loppuaan sisäilman epäkohtiin liittyvät

Lisätiedot

Korjausrakentamisen nykytila ja tulevaisuus

Korjausrakentamisen nykytila ja tulevaisuus Korjausrakentamisen nykytila ja tulevaisuus Rakennusneuvos Erkki Laitinen ympäristöministeriö Julkisivumessut 12.10.2011 Helsinki Korjausrakentaminen ja energiatehokkuus Korjausrakentamisen strategia 2007-2017

Lisätiedot

TalokeskusYhtiötOy. Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon. Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6.

TalokeskusYhtiötOy. Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon. Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6. TalokeskusYhtiötOy Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6.2014 Stefan Fransman Kehityspäällikkö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiössä

Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiössä Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiössä Matti Hellgrén 050 533 7127 matti.hellgren@talokeskus.fi www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu

Lisätiedot

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Heidi Vitikainen Lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa Asunto-osakeyhtiön toimielimet Yhtiökokous - osakkaat päättäjinä - yleistoimivalta - valitsee hallituksen

Lisätiedot

Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä

Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä TARVE- SELVITYS HANKE- SUUNNITTELU SUUNNITTELU RAKENTAMISEN VALMISTELU RAKENTAMINEN VASTAANOTTO JA TAKUU Kiinteistöilta Oulu 13.1.2010 NYKYTILAN JA KORJAUSTARPEEN

Lisätiedot

Energiatehokas korjausrakentaminen

Energiatehokas korjausrakentaminen Energiatehokas korjausrakentaminen Kiinteistö 2013, Messukeskus 13.11.2013, Helsinki DI Petri Pylsy Mahdollisuuksia on Julkisivukorjaukset Lisälämmöneristäminen, ikkunoiden ja parveke ovien vaihtaminen

Lisätiedot

ISÄNNÖINTIPALVELUA OSTAMASSA TILAAJAN NÄKÖKULMA

ISÄNNÖINTIPALVELUA OSTAMASSA TILAAJAN NÄKÖKULMA ISÄNNÖINTIPALVELUA OSTAMASSA TILAAJAN NÄKÖKULMA Kiinteistö 2013 Jenni Hupli Kiinteistöliiton päälakimies, VT Ydinkysymysten äärellä Sitä saa, mitä tilaa Vastaako sitä, mitä on tavoiteltu/tarvitaan? Ratkaiseeko

Lisätiedot

Energiatehokkuutta poistoilmalämpöpumpulla

Energiatehokkuutta poistoilmalämpöpumpulla Energiatehokkuutta poistoilmalämpöpumpulla Taloyhtiöiden energiaratkaisut 09.10.2014, Jyväskylän kaupunginkirjasto DI Petri Pylsy Rakennuksen lämpöenergiatase Tyypilliset suomalaiset 50-70-luvun asuinkerrostalot

Lisätiedot

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET Taloyhtiön mitä, miten ja milloin Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Korjausrakentamiselle määräykset Tähän saakka korjausrakentamisessa on kuntakohtaisesti rakennusvalvonta soveltanut

Lisätiedot

KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari

KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari SISÄLTÖ Pätevä päätös Kunnossapitovastuunjako, osakasmuutokset Vastikeperuste Osakkeenomistajan

Lisätiedot

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 SISÄLLYS ALKUSANAT 6. PAINOKSEEN 5 EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖ JA SEN HALLINTO 17 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asunto-osakeyhtiölain soveltamisala 17 1.1.1 Mikä on asunto-osakeyhtiö?

Lisätiedot

Tavoitteellinen energianhallinta. taloyhtiössä. Matti Hellgrén. Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija

Tavoitteellinen energianhallinta. taloyhtiössä. Matti Hellgrén. Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija Tavoitteellinen energianhallinta ja ylläpito taloyhtiössä Matti Hellgrén Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija Talokeskus Yhtiöt Oy Talokeskus Yhtiöt Oy on konserni, joka tarjoaa asiantuntijapalveluita

Lisätiedot

R a k e n n e s u u n n i t t e l u n a m m a t t i l a i n e n

R a k e n n e s u u n n i t t e l u n a m m a t t i l a i n e n R a k e n n e s u u n n i t t e l u n a m m a t t i l a i n e n JULKISIVUKORJAUKSEN HAASTEET JA HYVÄT KÄYTÄNNÖT Korjausrakentamisen teemailtapäivä 29.11.2007 RIL Talonrakennusjaosto Mikko Tarri / A-Insinöörit

Lisätiedot

Taloyhtiö 2015-15.4.2015. Taloyhtiön rahoitusratkaisut

Taloyhtiö 2015-15.4.2015. Taloyhtiön rahoitusratkaisut Taloyhtiö 2015-15.4.2015 Taloyhtiön rahoitusratkaisut Tom Lönnroth 13.4.2015 Sisältö Hypo - Asuntorahoittamisen erikoisliike Suuret korjaushankkeet ja niiden taloudelliset vaikutukset Remonttirahoituksen

Lisätiedot

Taloyhtiön korjaushankkeet hallintaan. Lähde: IKE-raportti 2005. Ins.tsto Mikko Vahanen Oy

Taloyhtiön korjaushankkeet hallintaan. Lähde: IKE-raportti 2005. Ins.tsto Mikko Vahanen Oy Taloyhtiön korjaushankkeet hallintaan Lähde: IKE-raportti 2005. Ins.tsto Mikko Vahanen Oy KUNTOTODISTUKSEN TARKOITUS Asuntokaupan kuluttajansuoja paranee Taloyhtiö alkaa suunnitella kunnossapitoaan Taloyhtiön

Lisätiedot

Korjausrakentamisen strategia 2007-2017

Korjausrakentamisen strategia 2007-2017 Korjausrakentamisen strategia 2007-2017 Rakennusneuvos Erkki Laitinen Ympäristöministeriö RIL Korjausrakentamisen teemailtapäivä 29.11.2007 1 Sisältö Korjausrakentamisen haasteet Strategian kantavat teemat

Lisätiedot

Paikallinen Palveleva Vaikuttaja

Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Turun Isännöintikeskus Oy 23.11.2016 Toiminnanjohtaja Juuso Kallio Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien

Lisätiedot

Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa

Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa Kiinteistöliitto Uusimaa Ry Mia Pujals johtava lakimies, varatuomari Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari Taloyhtiösi asialla Yleistä Sähköautojen määrä lisääntyy

Lisätiedot

As Oy Kuopuksentie2 Asukaskokous 1

As Oy Kuopuksentie2 Asukaskokous 1 As Oy Kuopuksentie2 Asukaskokous 1 Ohjelma 19.00-19.10 Avaus 19.10-19.25 Hallituksen visio taloyhtiön kehittämiseksi 19.30-19.45 Viestintä ja tiedottaminen 19.50-20.10 Pitkäntähtäimen korjaus- ja budjettisuunnitelma

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä

Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä Antti Alanko IV-asiantuntija Rakennusterveysasiantuntija (C-24269-26-18) Ylläpito Ylläpito on jonkin järjestelmän oikean toiminnan

Lisätiedot

YKSILÖLLISET TALOYHTIÖSTRATEGIAT TURUN HÄRKÄMÄESSÄ H Y V Ä N A S U M I S E N I LTA A N U N O R R O S

YKSILÖLLISET TALOYHTIÖSTRATEGIAT TURUN HÄRKÄMÄESSÄ H Y V Ä N A S U M I S E N I LTA A N U N O R R O S YKSILÖLLISET TALOYHTIÖSTRATEGIAT TURUN HÄRKÄMÄESSÄ H Y V Ä N A S U M I S E N I LTA A N U N O R R O S 2 2. 7. 2 0 1 7 Taustalla strategisen ajattelun aakkoset PITKÄ AIKAJÄNNE Taloyhtiön tulevaisuutta ennakoidaan

Lisätiedot

Taloyhtiö 2013. Turvallisuus taloyhtiössä Helsingin Messukeskus 10.4.2013. Jaana Sallmén vanhempi lakimies, varatuomari. Suomen Kiinteistöliitto ry

Taloyhtiö 2013. Turvallisuus taloyhtiössä Helsingin Messukeskus 10.4.2013. Jaana Sallmén vanhempi lakimies, varatuomari. Suomen Kiinteistöliitto ry Taloyhtiö 2013 Turvallisuus taloyhtiössä Helsingin Messukeskus 10.4.2013 Jaana Sallmén vanhempi lakimies, varatuomari Miksi pelastussuunnitelma? Pelastussuunnitelman tarkoituksena parantaa arjen turvallisuutta

Lisätiedot