HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho"

Transkriptio

1 HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho

2 Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa ja arvioida käytänteiden toimivuutta. Lisäksi selvitetään, miten Parikkalan kunta on onnistunut henkilöstöön liittyen strategiassaan ja mihin tulisi keskittyä jatkossa. Tutkimus toteutettiin sähköisenä ja kirjeitse lokakuussa Kohderyhmän muodostivat Parikkalan kunnan vakituinen henkilöstö. Tutkimus perustuu 92 vastaukseen (sähköinen 84 kpl ja kirjeitse 8 kpl, lähteneet: 183 kpl). Tutkimuksen vastausprosentiksi muodostui 50 % (sähköisten osalta 59 % ja kirjeiden osalta 20 %). Tässä raportissa esitetään tutkimuksen päätulokset. Kaikki tutkimuksen tulokset esitetään yksityiskohtaisesti InnolinkWeb -järjestelmässä.

3 Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 82 % 33 % 32 % 54 % 3,4/5 vastaajista on erittäin tai melko tyytyväisiä Parikkalan kuntaan työpaikkana. vastaajista kokee työpaikkansa ilmapiirin parantuneen selvästi tai hieman. Taas 35 % vastaajista kokee ilmapiirin heikentyneen hieman tai selvästi. vastaajista on jo suositellut tai olisi valmis suosittelemaan kysyttäessä. Yli puolet (55 %) olisi valmis suosittelemaan tietyin ehdoin ja varauksin. kokee Parikkalan kunnan onnistuneen tavoitteessaan kuluneella strategiakaudella hyvin tai erittäin hyvin Parikkalan kunnan saama kokonaisarvosana työnantajana 2017.

4 Tutkimuksen keskeisiä tuloksia Toiminnan 5 tärkeintä tekijää: Koen tekeväni mielekästä ja merkityksellistä työtä, 92 kpl Esimieheni luottaa kykyyni toimia itsenäisesti, 92 kpl Voin luottaa, että esimieheni kanssa sovitut asiat toteutuvat, 89 kpl Työyhteisössäni vallitsee hyvä ilmapiiri, 90 kpl Koen, että työni tavoitteet ovat selkeät, 91 kpl Toiminnan 5 onnistuneinta tekijää: Olen kannustava työtoveri, 91 kpl Edesautan omalla toiminnallani tiedonkulkua työyhteisössämme, 91 kpl Esimieheni luottaa kykyyni toimia itsenäisesti, 92 kpl Ymmärrän oman työpanokseni vaikutuksen Parikkalan kunnan menestymiseen, 90 kpl Kehityskeskustelut lähiesimieheni kanssa ovat hyödyllisiä, 92 kpl -0,5 Toiminnan 5 heikoiten onnistunutta tekijää: Parikkalan kunnassa panostetaan henkilöstön hyvinvointiin, 91 kpl Tiedottaminen työyhteisössämme on avointa, 91 kpl Ammattikuntaan verrattuna palkkatasoni on oikeudenmukainen, 91 kpl Työni ei ole henkisesti tai fyysisesti liian rasittavaa, 91 kpl Työyhteisössäni vallitsee hyvä ilmapiiri, 90 kpl -1,7 Mitä suurempi tekijän negatiivinen kuiluarvo on, sitä heikommin tekijässä ollaan onnistuttu suhteessa odotuksiin.

5 Tutkimuksen keskeisiä tuloksia Kuiluanalyysi: Parikkalan kunnassa panostetaan henkilöstön hyvinvointiin, 91 kpl Ammattikuntaan verrattuna palkkatasoni on oikeudenmukainen, 91 kpl Tiedottaminen työyhteisössämme on avointa, 91 kpl Työni ei ole henkisesti tai fyysisesti liian rasittavaa, 91 kpl Työyhteisössäni vallitsee hyvä ilmapiiri, 90 kpl Henkilöstöä kuunnellaan riittävästi toiminnan kehittämisessä, 91 kpl Yhteistyö johdon ja työntekijöiden välillä toimii hyvin, 91 kpl Esimieheni puuttuu ongelmatilanteisiin ennaltaehkäisevästi, 91 kpl Esimiehelläni on riittävästi aikaa henkilöstölle, 91 kpl Yhteistyö Parikkalan kunnan sisällä toimii hyvin, 91 kpl Uudet työntekijät perehdytetään hyvin työtehtäviinsä, 91 kpl Parikkalan kunnan toiminta on suunnitelmallista ja hallittua, 91 kpl Esimieheni tekee päätökset oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti, 91 kpl Tiedonkulku henkilöstöltä johdolle (kunnanjohtaja ja johtoryhmä) toimii hyvin, 91 kpl Tiedonkulku eri yksiköiden (tulosalueiden) välillä toimii hyvin, 91 kpl Johto perustelee päätöksensä hyvin, 91 kpl Esimieheni osaa ratkaista ongelmatilanteet rakentavasti, 91 kpl Saan esimieheltäni riittävästi palautetta, 92 kpl Saan riittävästi tietoa päivittäiseen työhöni liittyvistä asioista, 91 kpl Johdon toiminta vie kuntaa oikeaan suuntaan, 91 kpl Esimieheni ottaa päätöksissään huomioon myös alaistensa mielipiteet ja ideat, 91 kpl Koen, että omia työtehtäviäni arvostetaan työyhteisössämme, 92 kpl Olen tietoinen Parikkalan kunnan tavoitteista ja tulevaisuuden visiosta, 91 kpl Ammattitaitoa kehittävä koulutus- ja kehittämistoiminta on riittävää, 91 kpl Uskallan avoimesti ottaa erilaiset asiat esille työyhteisössäni, 91 kpl Voin luottaa, että esimieheni kanssa sovitut asiat toteutuvat, 89 kpl Koen usein onnistumisen iloa työssäni, 91 kpl Koen, että työni tavoitteet ovat selkeät, 91 kpl Koen, että voin vaikuttaa työni sisältöön, 90 kpl Työnantaja tukee työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, 91 kpl Koen tekeväni mielekästä ja merkityksellistä työtä, 92 kpl Tunnen ylpeyttä kertoessani olevani Parikkalan kunnan palveluksessa, 91 kpl Sukupuolten välinen tasa-arvo on toteutunut hyvin, 90 kpl Kehityskeskustelut lähiesimieheni kanssa ovat hyödyllisiä, 92 kpl Ymmärrän oman työpanokseni vaikutuksen Parikkalan kunnan menestymiseen, 90 kpl Esimieheni luottaa kykyyni toimia itsenäisesti, 92 kpl Edesautan omalla toiminnallani tiedonkulkua työyhteisössämme, 91 kpl Olen kannustava työtoveri, 91 kpl -1,7-1,3-1,3-1,3-1,0-1,0-1,0-0,9-0,9-0,7-0,7-0,6-0,6-0,6-0,5-0,5 3,7 3,5 4,1 Tärkeimmäksi arvioitu tekijä sijoittuu henkilöstötyytyväisyydeltään onnistuneelle tasolle max 5 Mitä suurempi tekijän negatiivinen kuiluarvo on, sitä heikommin tekijässä ollaan onnistuttu. Onnistuneet tekijät: negatiivinen kuilu on alle 0,9 yksikköä tai kuilu on positiivinen. Parantamisen varaa -tekijät: negatiivinen kuilu on 1,0-1,4 yksikköä. Kriittiset tekijät: negatiivisen kuilun arvo on vähintään 1,5 yksikköä.

6 Kiitos mielenkiinnostanne!

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 4.2.2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Tiedonkulku ja vuorovaikutus Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Henkilöstökysely

Henkilöstökysely Henkilöstökysely 2017 15.11.2017 Vastausprosentti kouluittain Yliopiston vastausprosentti oli 61%, 2327 vastaajaa. 205 193 221 361 367 401 579 Vastausprosentti henkilöstöryhmittäin Yliopiston vastausprosentti

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015

Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015 Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015 Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Anna Oikarinen Helena Kultanen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä

Lisätiedot

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos 30.10.2015 Työhyvinvointikysely 2015 Taustatiedot Palvelussuhde: 50,0 % Määräaikainen 50,0 % 50,0 % Toistaiseksi voimassaoleva 50,0

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014

Työhyvinvointikysely 2014 Työhyvinvointikysely 2014 1. Henkilöstö- ja tehtäväryhmäsi 2. Yksikkösi Vastaajien määrä: 3. Omaan työhön liittyvä informaatio Minulla on selkeä tehtäväkuva 1 18 0 64 89 172 4,3 4,4 Minulle on täysin

Lisätiedot

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointi osa-alueet kehitys

Yliopistojen työhyvinvointi osa-alueet kehitys Yliopistojen työhyvinvointi 2015 - osa-alueet 2010 2015 kehitys 10.11.2015 Osa-alueet vuosina 2010 2015 5 Yhteis et 2010 Yhteis et 2011 Yhteis et 2012 Yhteis et 2013 Yhteis et 2015 4,5 4 3,5 3 3,22 3,45

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012

PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012 PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012 INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN HYKS lautakunta 21.1.2014 Liite 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

Vuolle Setlementti ry

Vuolle Setlementti ry Vuolle Setlementti ry Pikku-Syöte Työyhteisökysely 2019 Kokonaistulos Kyselyyn vastasi 10 henkilöä. 4.05 26% Kokonaiskeskiarvo Kaikkien likert-vastausten keskiarvo oli 4.05. Kehittämistarve 26 prosenttia

Lisätiedot

ASUKAS- ja TYÖNTEKIJÄKYSELYJEN TULOKSIA

ASUKAS- ja TYÖNTEKIJÄKYSELYJEN TULOKSIA ASUKAS- ja TYÖNTEKIJÄKYSELYJEN TULOKSIA KESTÄVÄ KEHITYS o 2012 asukaskyselyn kohderyhmän muodostivat Hämeenlinnan kaupungin asukkaat, otos 9000 asukasta o Tutkimus perustuu 1591 henkilön antamiin vastauksiin,

Lisätiedot

Yrityspäättäjätutkimus 2015 Ilmajoen kunta. Tuukka Suoniemi

Yrityspäättäjätutkimus 2015 Ilmajoen kunta. Tuukka Suoniemi Ilmajoen kunta Tuukka Suoniemi 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä

Lisätiedot

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Tutkimusraportti 9.1.2012 Mikko Kesä Merja Lehtinen Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - perusturvayhteensä 1. ikä Vastaajien määrä: 66 55 tai enemmän: 14% alle 35: 14% 35-44: 29% 45-54: 44% 2. työsuhteen laatu Vastaajien määrä: 66 määräaikainen, työllistetty,

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - KHyhteensä 1. ikä Vastaajien määrä: 28 alle 35: 11% 55 tai enemmän: 25% 35-44: 14% 45-54: 50% 2. työsuhteen laatu Vastaajien määrä: 28 määräaikainen, työllistetty, harjoittelija:

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - ympäristötoimiyhteensä 1. ikä alle 35: 5% 35-44: 5% 45-54: 25% 55 tai enemmän: 65% 2. työsuhteen laatu määräaikainen, työllistetty, harjoittelija: 10% vakituinen: 90% 3. työpaikkasi

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2013

Työhyvinvointikysely 2013 Työhyvinvointikysely 2013 22.11.2013 Henkilöstöpalvelut Ulla Huttunen Toteutus Kysely toteutettiin sähköisesti JY:ssa 23.9.- 6.10.2013 Kysely uudistui vuonna 2013 kysymysten määrä väheni (62 -> 43) Uudet

Lisätiedot

TYÖODOTUKSET-HANKE Voin luottaa esimieheni oikeudenmukaiseen johtamistapaan kanssa

TYÖODOTUKSET-HANKE Voin luottaa esimieheni oikeudenmukaiseen johtamistapaan kanssa TYÖODOTUKSET-HANKE Työodotukset-hankkeen yhtenä tavoitteena on kartoittaa osallistuvien yritysten henkilöstöltä heidän työodotusten toteutumista kuudessa eri näkökulmassa. Saatuja tuloksia hyödynnetään

Lisätiedot

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012

VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 VARIA Mielikuva- ja vaikuttavuuskysely 2012 INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Simo_suun_terveydenhuolto

Simo_suun_terveydenhuolto Kemin kaupunki (c) 2013 TT-Teamex Oy Simo_suun_terveydenhuolto Oliko ajansaanti mielestäsi helppoa? Vastauksia: 44 10% 20% 30% 40% 50% 60% erittäin tyytymätön 6.82% tyytymätön neutraali 6.82% tyytyväinen

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS 2015-2013 Työhyvinvointikysely Taustatiedot Sukupuoli: 10 8 69.0 % 72.5 % 6 4 31.0 % 27.5 % 2 Nainen

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän. Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.

Lisätiedot

KUNTO Muutoksen seurantakysely

KUNTO Muutoksen seurantakysely KUNTO Muutoksen seurantakysely Muutoksen seurantakyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa seuraamaan muutosprosessia ja arvioimaan sen vaikutuksia. Kysely tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely

Aalto-yliopisto. Henkilöstökysely Aalto-yliopisto Henkilöstökysely 2.-15.5.2011 Henkilöstökyselyn yhteenveto Pääviestit Aalto-yliopiston tulokset ovat suurelta osin linjassa muiden yliopistojen vastaavien tulosten keskiarvon kanssa. Useimmilla

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät

Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät 9. 10. 9. 2010 Henkilöstö- ja lakiasiat Eeva-Liisa Putkinen, hallinnollinen ylilääkäri Terhi Somerkallio,

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.

Lisätiedot

PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013

PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013 PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2 2, 0 0 1 0 0 H E L S I N

Lisätiedot

WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013

WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013 WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Kirkon työolobarometri 2011

Kirkon työolobarometri 2011 Kirkon työolobarometri 0 Kirkon työolobarometri 0 Kirkon henkilöstön työoloja tutkittu joka toinen vuosi vuodesta 00 Tiedot kerättiin puhelinhaastatteluilla marraskuussa 0 Lähtöotos 600, netto-otos 9 Vastanneita

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 4.2.2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

KUNTO Muutoskysely Alkukysely

KUNTO Muutoskysely Alkukysely KUNTO Muutoskysely Alkukysely Muutoskyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa suunnittelemaan ja seuraamaan muutosprosessia sekä arvioimaan sen vaikutuksia. Muutoskysely tarjoaa henkilöstölle

Lisätiedot

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke Alueellinen työhyvinvointikysely Voimaa ossaamisesta! -hanke Taustatiedot Vastaajia 1 983 henkilöä miehiä 14 % naisia 86 % Toimiala Hotelli- ja ravintola 5 % Kauppa- ja palvelu 17 % Muu julkishallinto

Lisätiedot

ZEF Report - generated on Osasto A 6 3 (50.0) 3 (50.0) Osasto B 4 3 (75.0) 2 (50.0) Osasto C 8 6 (75.0) 6 (75.0)

ZEF Report - generated on Osasto A 6 3 (50.0) 3 (50.0) Osasto B 4 3 (75.0) 2 (50.0) Osasto C 8 6 (75.0) 6 (75.0) ZEF Report - generated on 13.11.2010 Nimi Määrä Vastaamassa (%) Lopettanut (%) Osasto A 6 3 (50.0) 3 (50.0) Osasto B 4 3 (75.0) 2 (50.0) Osasto C 8 6 (75.0) 6 (75.0) Osasto D 5 5 (100.0) 4 (80.0) Osasto

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2013 Itä-Suomen yliopisto

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2013 Itä-Suomen yliopisto Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Itä-Suomen yliopisto 8.0.0 Yhkan hallintopalvelukeskus verrattuna tiedekuntaan Työhyvinvointikysely Taustatiedot Kampus Joensuu % Kuopio % Savonlinna 7% Muu % Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:

Lisätiedot

JÄSENYRITYSTEN ASIAKASTUTKIMUS Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Jani Listenmaa Meiju Ahomäki Katri Antinmaa

JÄSENYRITYSTEN ASIAKASTUTKIMUS Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Jani Listenmaa Meiju Ahomäki Katri Antinmaa JÄSENYRITYSTEN ASIAKASTUTKIMUS Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 15.5. Jani Listenmaa Meiju Ahomäki Katri Antinmaa Yleistä tutkimuksesta 2 Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää SKOL:in jäsenyritysten

Lisätiedot

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto 29.1.2016 Henkilöstöpalvelut 11.2.2016 1 Työyhteisön toimivuuskysely 2015 TYÖYHTEISÖN TOIMIVUUSKYSELY 2015 Työyhteisön toimivuuskysely toteutettiin nyt kuudennen

Lisätiedot

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro Valtion henkilöstötutkimus Julkaisuajankohta 1 Sisältö VMBaro v. 2018 Koko valtion infoluvut Innovointikyky-, johtamis- ja työyhteisöindeksit: koko

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys 2013

VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys 2013 VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2 2,

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys 2013

VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys 2013 VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2

Lisätiedot

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin.

Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin. 7/2013 Nokian kaupunginkirjaston tuloksia Kirjastojen kansallisessa käyttäjäkyselyssä 2013 Kirjastojen yhteinen kysely toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Kyselyä koordinoi kirjastosektorien yhteinen

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden kirjastojen asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Mikko Kesä Minna Joutsen Tuomo Saarinen Innolink Research Oy 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen

Lisätiedot

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52

Lisätiedot

Raivaaja Yritysten kasvun ja alueelle sijoittumisen esteet pois Itä-Uudellamaalla 2014 Posintra Oy. Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen

Raivaaja Yritysten kasvun ja alueelle sijoittumisen esteet pois Itä-Uudellamaalla 2014 Posintra Oy. Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen Raivaaja Yritysten kasvun ja alueelle sijoittumisen esteet pois Itä-Uudellamaalla 2014 Posintra Oy Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Helena Kultanen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää

Lisätiedot

HOLLOLAN VALTUUSTO ON VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ

HOLLOLAN VALTUUSTO ON VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ HOLLOLAN KUNNAN HENKILÖSTÖOHJELMA 2018-2021 HOLLOLAN VALTUUSTO ON HYVÄKSYNYT STRATEGIAN VUOSILLE 2018 2021. KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA HOLLOLA PARAS KUNTA. ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ,

Lisätiedot

RECONOS. Reconos Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2010

RECONOS. Reconos Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2010 RECONOS Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 21 Ky Puh: 9-6969 274 PL 8, Aleksanterinkatu 17 Fax: 9-6969 2741 HELSINKI E-mail: kari.ehari@reconos.fi Oy Henkilöstötutkimus 21 LOPPURAPORTTI 1.1.21 Oy ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu

Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu Valmis paketti Perusopetusta säätelevän lain 21 :n mukaan koulutuksen järjestäjän on arvioitava järjestämäänsä koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla

Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla VANHEMPAINKYSELY 2015 Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla Taustakysymyksiä Lapseni on: tyttö poika Lisää seuraaville riveille koulun antama käyttäjänimi ja salasana: Käyttäjänimi:

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015 Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,

Lisätiedot

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015 Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta Sidosryhmätutkimus 2015 1 Sisältö Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tietoa vastaajista Tutkimuksen tulokset 2 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS Yksityisen terveydenhoidon barometri 2009

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS Yksityisen terveydenhoidon barometri 2009 LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS Yksityisen terveydenhoidon barometri 2009 LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS / YKSITYISEN TERVEYDENHOIDON BAROMETRI 2009 2 (19) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA...

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Keskeiset tulokset Kyselyyn vastanneista 27 prosenttia tuntee työn aiheuttamaa stressiä. Työterveyslaitoksen mukaan neljännes

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset

26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta Camilla Reinboth Organisaatiososiologi Sosiosolve VSSHP- 27.10.2015 Organisaatiokulttuuri Vuorovaikutus Rakenteet Arvot ja oletukset Organisaatiokulttuurin rattaat

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys 2017 Espoon kaupunki, kaupunkisuunnittelukeskus Etta Partanen Meiju Ahomäki Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyys 2017 Espoon kaupunki, kaupunkisuunnittelukeskus Etta Partanen Meiju Ahomäki Jari Holttinen Asiakastyytyväisyys Espoon kaupunki, kaupunkisuunnittelukeskus 8.3. Etta Partanen Meiju Ahomäki Jari Holttinen Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Tutkimusraportti 2.5.2013 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%

Lisätiedot

Sosiaalityön selvitys KYSELYN ALUSTAVAT TULOKSET:

Sosiaalityön selvitys KYSELYN ALUSTAVAT TULOKSET: Sosiaalityön selvitys KYSELYN ALUSTAVAT TULOKSET: -SOSIAALIOHJAAJAT Kyselyn toteutus Webropol -kysely toteutettiin ajalla 14-21.3.2017 Päijät- Hämeen sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille. Diasarjassa

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Työtehtävä Osallisuuden määritelmää: Yleensä osallisuus ymmärretään tunteena, joka syntyy, kun ihminen on osallisena jossakin yhteisössä esimerkiksi työn

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015

Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015 Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015 Tulosten esittely Tuomas Jalava 7.12.2015 Sivu 1 FCG:n tutkimustoiminta Tuotamme tietoa johtamisen tueksi. Lähtökohtana on asiakkaan tiedontarve sekä tulosten

Lisätiedot

Läsnäoleva johtaminen esimiestyön haaste fuusioprosesseissa. Tampere Kehitysjohtaja, HTT Kaija Majoinen

Läsnäoleva johtaminen esimiestyön haaste fuusioprosesseissa. Tampere Kehitysjohtaja, HTT Kaija Majoinen Läsnäoleva johtaminen esimiestyön haaste fuusioprosesseissa Tampere Kehitysjohtaja, HTT Kaija Majoinen KESKEINEN SISÄLTÖ 1. Näkökulman valinta kuntafuusioprosessit 2. Lähiesimiehet keskeisiä muutosjohtajia

Lisätiedot

Muuttajaseurantatutkimus 2014 Hattulan kunta 1.8.2014. Etta Partanen Jan-Erik Müller Tuomo Saarinen

Muuttajaseurantatutkimus 2014 Hattulan kunta 1.8.2014. Etta Partanen Jan-Erik Müller Tuomo Saarinen Muuttajaseurantatutkimus 2014 Hattulan kunta 1.8.2014 Etta Partanen Jan-Erik Müller Tuomo Saarinen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset 4. Tulokset ja johtopäätökset

Lisätiedot

I L M A P I I R I K Y S E LY A N N A V A N H A L A

I L M A P I I R I K Y S E LY A N N A V A N H A L A I L M A P I I R I K Y S E LY 2 0 1 9 A N N A V A N H A L A Pelkkä kyselyn toistaminen ei takaa muutosta parempaan! I.Heilä / Bulls KOTKAN KAUPUNGIN ILMAPIIRIKYSELY 2019 - TTL:n Parempi Työyhteisö (ParTy)

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010 n kaupungin työhyvinvointisyke 2010 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä ilmeneviä kehittämiskohteita. Kysely

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot