Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin."

Transkriptio

1 7/2013 Nokian kaupunginkirjaston tuloksia Kirjastojen kansallisessa käyttäjäkyselyssä 2013 Kirjastojen yhteinen kysely toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Kyselyä koordinoi kirjastosektorien yhteinen työryhmä ja toteuttamisesta vastasi Kansalliskirjasto. Kansalliskirjaston koordinoimalla verkkokyselyllä kartoitettiin kirjastopalvelujen käyttöä, merkitystä sekä asiakastyytyväisyyttä. Palautetta kerättiin samaan aikaan yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoissa sekä useissa erikoiskirjastoissa ja yleisissä kirjastoissa. Tänä vuonna Kansalliskirjaston käyttäjäkyselyyn vastasi Nokialla 109 kirjastoasiakasta. Kolme vuotta aiemmin kyselyyn vastasi 96 kirjastoasiakasta. Vuonna 2008 järjestettyyn ensimmäiseen kyselyyn saatiin Nokialla vain muutama vastaus. Kyselyn valossa Nokian kirjastopalvelut toimivat kokonaisuudessaan yhtä hyvin tai hieman paremmin kuin kolme vuotta sitten. Kirjaston erityiseksi vahvuudeksi nousee asiakaspalvelu, joka vastaa asiakkaiden odotuksia pääasiallisesti hyvin tai erinomaisesti. Vastaajien mielestä kirjaston henkilökunta on ammattitaitoista ja palveluhaluista. Tärkeimmät tekijät kirjastopalvelujen onnistumiselle olivatkin vastaajien mielestä henkilökunnan ammattitaito, helppo tavoitettavuus ja palveluhaluisuus. Aikaisempaa tyytyväisempiä Nokian kirjaston vastaajat ovat kirjaston tiedotukseen, sijaintiin, aukioloaikoihin, tiedon löydettävyyteen kirjaston verkkosivuilta ja kirjaston tiloihin. Eniten kehitettävää kyselyn vastaajat näkevät verkkokirjaston toiminnassa. Sähköisen asioinnin merkitys on kasvanut kolmen vuoden takaisesta tilanteesta, mutta se toimii vastaajien mielestä entistä huonommin. Kuiluanalyysi Kuiluanalyysi kertoo, kuinka hyvin tarkasteltu organisaatio on onnistunut vastaamaan vastaajien odotuksiin. Kuiluanalyysissä vihreä pylväs (pitkä, oikealle osoittava pylväs) kuvaa kunkin arvioidun tekijän merkitystä vastaajille. Jos vihreä pylväs on pitkä, kyseinen tekijä on vastaajalle tärkeä ja jos pylväs on lyhyt, ei tekijällä ole paljoakaan merkitystä. Lyhyempi punainen pylväs kuvaa puolestaan annetun onnistumisarvosanan ja merkitysarvosanan erotusta (kuilua). Positiiviset (oikealle osoittavat) punaiset pylväät osoittavat tekijät, joissa onnistuminen on arvioitu korkeammaksi kuin merkitys. Nämä saattavat olla

2 ylipanostustekijöitä. Negatiiviset (vasemmalle osoittavat) punaiset pylväät osoittavat tekijät, joissa onnistuminen on arvioitu heikommaksi kuin merkitys. Mitä pidemmälle vasemmalle tekijän punainen pylväs ulottuu, sitä kriittisempi tekijä on kyseessä. Toiminnan tekijät luokitellaan kuiluanalyysin perusteella kolmeen luokkaan seuraavasti: Onnistuneet tekijät = kuilu -0,4 tai parempi Parantamisen varaa -tekijät = kuilu -0,5 - -0,9 Kriittiset tekijät = kuilu -1,0 tai heikompi Kuva 1 Kirjaston onnistuminen asiointiympäristönä v. 2013

3 Kuva 2 Kirjaston onnistuminen asiakaspalvelussa v Kuva 3 Kirjaston onnistuminen kokoelmissa ja aineistoissa v

4 Vertailua vuoden 2010 tuloksiin Sininen palkki kuvaa vuoden 2013 tuloksia ja punainen vuoden 2010 tilannetta. Palkit kuvaavat tekijän saaman merkitysarvosanan ja onnistumisarvosanan erotusta. Mitä lyhyempi pylväs on, sitä pienempi ristiriita onnistumisen ja merkityksen välillä on. Positiiviset (oikealle osoittavat) pylväät osoittavat tekijät, joissa onnistuminen on arvioitu korkeammaksi kuin merkitys. Negatiiviset (vasemmalle osoittavat) pylväät osoittavat tekijät, joissa onnistuminen on arvioitu heikommaksi kuin merkitys. Mitä pidemmälle vasemmalle tekijän punainen pylväs ulottuu, sitä kriittisempi tekijä on kyseessä. Kolmen vuoden takaisessa kyselyn kysymykset poikkesivat joiltain osin tämän vuoden kysymyksistä, joten vertailu on tehty vain niiltä osin kuin se oli mahdollista. Toiminnan tekijät luokitellaan kuiluanalyysin perusteella kolmeen luokkaan seuraavasti: Onnistuneet tekijät = kuilu -0,4 tai parempi Parantamisen varaa -tekijät = kuilu -0,5 - -0,9 Kriittiset tekijät = kuilu -1,0 tai heikompi Kuva 4 Kirjasto asiointiympäristönä vertailu vuosien 2010 ja 2013 välillä.

5 Kuva 5 Asiakaspalvelu, neuvonta, ohjaus ja tiedonhankinnan opetus vertailu vuosien 2010 ja 2013 välillä. Vaikka kokonaisuutena vastaajat olivat hyvin tyytyväisiä kirjaston asiakaspalveluun, antoivat vastaajat tänä vuonna hieman huonomman arvosanan henkilökunnan tavoitettavuudesta kuin aiemmin. Samoin vastajat antoivat hieman huonomman arvosanan onnistumisessa vastata asiakkaan kysymyksiin. Kirjaston tiloihin, sijaintiin ja aukioloihin vastaajat olivat entistä tyytyväisempiä. Kolme vuotta sitten vastaajat kokivat kirjaston tilat eniten kehittämistä vaativaksi asiaksi. Tänä vuonna verkkokirjaston sähköisen asioinnin takkuilu häiritsi eniten vastaajia. Muutos parempaan kolmen vuoden aikana on vastaajien mielestä tapahtunut myös kirjaston tiedottamisessa ja kirjaston verkkosivujen käytettävyydessä. Kokonaisuutena kirjastopalvelut saivat yhtä hyvän tai hieman paremman arvosanan kuin kolme vuotta sitten. Avoimet palauteet Kyselyssä oli mahdollista antaa myös avointa palautetta kirjastolle. Toistuvin teema palautteissa oli toive uusista tiloista. Lisää aukiolotunteja kaivattiin samoin tapahtumia ja erityisesti kirjailijavierailuja.

6 Vertailu vuoden 2010 tuloksiin Gapin kriittiinen raja on asetettu -0,5, jota pienemmät luvut on värjätty huomiovärillä Kirjasto asiointiympäristönä N Tärkeys Onnistuminen Gap N Tärkeys Onnistuminen Gap 3.1 Kirjaston sijainti on sopiva 105 4,59 4,588-0, ,523 4,429-0, Kirjaston aukioloajat ovat sopivat 105 4,495 4,238-0, ,352 3,965-0, Kirjaston tilat vastaavat tarpeitani 106 4,104 3,888-0, ,988 3,366-0, Kirjaston tietokoneet vastaavat tarpeitani 103 3,198 3,841 0, ,261 3,845 0, Kirjasto tiedottaa palveluistaan riittävästi 106 3,93 3,966 0, ,802 3,4-0, Sähköinen asiointi kirjastossa toimii hyvin 103 4,591 3,989-0, ,435 4,156-0, Löydän kirjaston verkkosivuilta helposti etsimäni 104 4,448 4,159-0, ,294 3,69-0,604 4, , , , , ,25771 Kirjaston kokoelmat ja aineistot 4.1 Kirjaston tarjoamat lehdet ja kirjat vastaavat tarpeitani 108 4,509 4,21-0, ,353 3,952-0, Kirjaston tarjoamat av-tallenteet vastaavat tarpeitani 104 3,512 3,697 0, Kirjaston tarjoamat verkkolehdet vastaavat tarpeitani 103 2,517 3,536 1, Kirjaston e-kirjat vastaavat tarpeitani 105 2,422 3,36 0, Musiikinkuuntelupalvelu Naxos Music Library vastaa tarpeitani 100 2,088 3,478 1,39 0 3,0096 3,6562 0,6466 Asiakaspalvelu, neuvonta, ohjaus ja tiedonhankinnan opetus 5.1 Kirjaston henkilökunta on tarvittaessa helposti tavoitettavissa 107 4,766 4,59-0, ,395 4,361-0, Kirjaston henkilökunta on palveluhaluista 106 4,764 4,65-0, ,583 4,39-0, Kirjaston henkilökunta osaa neuvoa minua kysymyksissäni 105 4,819 4,66-0, ,494 4, Kirjaston henkilökunta osaa opastaa tietokoneiden ja laitteiden käytössä 99 4,16 4,364 0, ,6 4,174 0,574 4, ,566-0, ,268 4, ,08675 Kirjastopalvelut kokonaisuutena 6. Kirjaston palvelut kokonaisuutena ovat toimivia 106 4,79 4,394-0, ,54 4,095-0,445 Koko kysely yhteensä Koko kysely yhteensä 3, , , , , ,17715

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 4.2.2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Mikko Kesä Minna Joutsen Tuomo Saarinen Innolink Research Oy 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen

Lisätiedot

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 28.11.2013 Ulla-Maija Maunu Turun kaupunginkirjasto Turun kaupunginkirjasto lukuina: - Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden kirjastojen asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Tutkimusraportti 9.1.2012 Mikko Kesä Merja Lehtinen Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 4.2.2014 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 RAPORTTI TÄRKEIMMISTÄ TULOKSISTA ANNA NIEMELÄ Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut TEKIJÄ Anna Niemelä TIIVISTELMÄ Tiivistelmä: Kansalliskirjasto toteutti

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Tutkimusraportti 2.5.2013 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS Yksityisen terveydenhoidon barometri 2009

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS Yksityisen terveydenhoidon barometri 2009 LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS Yksityisen terveydenhoidon barometri 2009 LÄÄKÄRIPALVELUYRITYSTEN YHDISTYS / YKSITYISEN TERVEYDENHOIDON BAROMETRI 2009 2 (19) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA...

Lisätiedot

PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012

PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012 PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012 INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

Lisätiedot

Kyselyt 2010. Käyttäjäkysely 2010. Keskustelu- ja tiedotustilaisuus 17.6.2010

Kyselyt 2010. Käyttäjäkysely 2010. Keskustelu- ja tiedotustilaisuus 17.6.2010 Kyselyt 2010 Käyttäjäkysely 2010 Keskustelu- ja tiedotustilaisuus 17.6.2010 Mitä luvassa tänään? Tavoite: saada kirjastojen näkemys kyselyn hyödyistä ja ongelmista jatkoa varten Lyhyt katsaus käyttäjäkyselyn

Lisätiedot

Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015

Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015 Jäsenyritysten asiakastutkimus 2015 Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry 25.5.2015 Jani Listenmaa Henriikka Mujunen Anna Oikarinen Helena Kultanen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä

Lisätiedot

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2013 yhteenveto KTAMKn tuloksista Viides valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2013. KTAMKn vastauksia kertyi 282 kappaletta.

Lisätiedot

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista Neljäs valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2010. KTAMKn vastauksia kertyi 330 kappaletta.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Päivi Jokitalo. Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut. Kirjastojen käyttäjäkysely

Päivi Jokitalo. Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut. Kirjastojen käyttäjäkysely Päivi Jokitalo. Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen käyttäjäkysely Tämän päivän sisällöt : Kirjastojen käyttäjäkysely erikoiskirjastojen vastaukset 2010 kyselyn kehittäminen jatkossa

Lisätiedot

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014

Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 2014 Asiakaspalvelutilanne-kysely 6.-11.10.2014 Nokian kaupunginkirjasto Raportin kokosi Päivi Kari Raportti 6.11.2014 Nokian kaupunginkirjaston asiakaspalvelutilanne-kysely: Millaista asiakaspalvelua

Lisätiedot

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Vastauksia kielen mukaan Svar enligt språk Kieli - Språk swe fin 0 50 100 150 Vastaustapa - Svarsmetod Paperivastaus - papperssvar Sähköinen vastaus - elektroniskt

Lisätiedot

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50 Vastausten määrä: 68 Tulostettu 7.5.2010 14:23:50 Poiminta 1.1 Minkä erikoiskirjaston / tutkimuslaitoksen palveluja arvioit (valitse yksi vaihtoehto) = 12 (Museoviraston kirjasto) 1.1 Minkä erikoiskirjaston

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2873 KIRJASTOJEN KANSALLINEN KÄYTTÄJÄKYSELY: YLEISET KIR- JASTOT 2013

KYSELYLOMAKE: FSD2873 KIRJASTOJEN KANSALLINEN KÄYTTÄJÄKYSELY: YLEISET KIR- JASTOT 2013 KYSELYLOMAKE: FSD2873 KIRJASTOJEN KANSALLINEN KÄYTTÄJÄKYSELY: YLEISET KIR- JASTOT 2013 QUESTIONNAIRE: FSD2873 NATIONAL USER SURVEY OF FINNISH PUBLIC LIBRARIES 2013 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Kansallisen käyttäjäkyselyn tulosten visualisointia Tampereen tulokset

Kansallisen käyttäjäkyselyn tulosten visualisointia Tampereen tulokset Kansallisen käyttäjäkyselyn tulosten visualisointia Tampereen tulokset Mikko Sauna-aho, Tampereen kaupunginkirjasto 1/19 SISÄLLYS 1. Käyttäjäryhmät... 2. Kirjaston palvelut...5. Kirjasto asiointiympäristönä...7.

Lisätiedot

Yrityspäättäjätutkimus 2015 Ilmajoen kunta. Tuukka Suoniemi

Yrityspäättäjätutkimus 2015 Ilmajoen kunta. Tuukka Suoniemi Ilmajoen kunta Tuukka Suoniemi 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

FSD2873. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot Koodikirja

FSD2873. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot Koodikirja FSD2873 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot 2013 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2014 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Kirjastojen

Lisätiedot

Excellent and keep it that way! Tritonian asiakaskyselyn 2013 tulokset

Excellent and keep it that way! Tritonian asiakaskyselyn 2013 tulokset Excellent and keep it that way! Tritonian asiakaskyselyn 2013 tulokset Informaatikko Jonna Hahto 16.7.2013 Sisällys 1 Vastaajat... 3 2 Kirjastopalveluiden vaikuttavuus... 4 3 Kuiluanalyysi ja arviointiasteikot...

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

FSD2805. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot 2010. Koodikirja

FSD2805. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot 2010. Koodikirja FSD80 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot 00 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 0 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Kirjastojen

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

FSD2802. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: erikoiskirjastot Koodikirja

FSD2802. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: erikoiskirjastot Koodikirja FSD2802 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: erikoiskirjastot 2008 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: erikoiskirjastot 2008 [koodikirja].

Lisätiedot

Kuusamon alueen yrityspotentiaalikartoitus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen

Kuusamon alueen yrityspotentiaalikartoitus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen Kuusamon alueen yrityspotentiaalikartoitus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015 Mikko Leinonen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys 2013

VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys 2013 VALKEAKOSKI-OPISTO Pälkäneen osasto Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2 2,

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 LAPINLAHDEN KUNNANKIRJASTO Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 1.1 Arvioin seuraavan toimipisteen palveluja Kirjastoauto KirjaLaVa 2% Varpaisjärven lähikirjasto 21% Lapinlahden pääkirjasto

Lisätiedot

PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013

PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013 PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2 2, 0 0 1 0 0 H E L S I N

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys 2013

VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys 2013 VALKEAKOSKI-OPISTO Valkeakosken osasto Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2

Lisätiedot

Vastausten määrä: 597 Tulostettu 16.4.2010 12:11:33

Vastausten määrä: 597 Tulostettu 16.4.2010 12:11:33 Vastausten määrä: 597 Tulostettu 16.4.2010 12:11:33 Poiminta kaikki vastaukset ovat mukana Taustasi Mitä kirjastosektoria edustat? yliopistokirjasto (ml. Kansalliskirjasto) 160 27% ammattikorkeakoulukirjasto

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Ammattikorkeakoulukirjastot I TAUSTATIEDOT 1.3 Asema kpl % Osuus % 1 amk-opiskelija 8965 77.2 2 amk-opettaja 1312 11.3 3 muu henkilökunn.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013

WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013 WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Tuloksista toimenpiteisiin Kirjastojen käyttäjäkysely 2013 arvioinnin työvälineenä

Tuloksista toimenpiteisiin Kirjastojen käyttäjäkysely 2013 arvioinnin työvälineenä Tuloksista toimenpiteisiin Kirjastojen käyttäjäkysely 2013 arvioinnin työvälineenä OKM:n kirjastopäivät 28.11.2013 Anna Niemelä Kansalliskirjasto Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely Toteutettu vuosina

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjastoverkkopalvelujen palvelukysely 2014

Kirjastoverkkopalvelujen palvelukysely 2014 Kirjastoverkkopalvelujen palvelukysely 2014 Asiantuntijaseminaari 29.4.2014 Anna Niemelä Palvelukyselyn tarkoitus Kehittämisen väline asiakastyytyväisyyden kartoittaminen tieto asiakastyytyväisyyden muutoksista

Lisätiedot

FSD2806. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: erikoiskirjastot Koodikirja

FSD2806. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: erikoiskirjastot Koodikirja FSD806 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: erikoiskirjastot 00 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 0 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Kirjastojen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Tutkimusraportti 11.1.2012 MIKKO KESÄ MERJA LEHTINEN JUUSO HEINISUO INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Nokian kirjastoauton asiakaskysely 2010. 2011 Nokian kaupunginkirjasto Päivi Kari

Nokian kirjastoauton asiakaskysely 2010. 2011 Nokian kaupunginkirjasto Päivi Kari 1 Nokian kirjastoauton asiakaskysely 2010 2011 Nokian kaupunginkirjasto Päivi Kari 2 Sisältö Johdanto... 3 Kyselyn toteutus... 3 Vastaajat... 3 Onko kirjastoauton käyntiaika itsellesi sopiva?... 3 Onko

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LASTEN JA NUORTEN KASVUA TUKEVAT PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2866 KIRJASTOJEN KANSALLINEN KÄYTTÄJÄKYSELY: ERIKOISKIR- JASTOT 2013

KYSELYLOMAKE: FSD2866 KIRJASTOJEN KANSALLINEN KÄYTTÄJÄKYSELY: ERIKOISKIR- JASTOT 2013 KYSELYLOMAKE: FSD2866 KIRJASTOJEN KANSALLINEN KÄYTTÄJÄKYSELY: ERIKOISKIR- JASTOT 2013 QUESTIONNAIRE: FSD2866 NATIONAL USER SURVEY OF FINNISH SPECIAL LIBRARIES 2013 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Erikoiskirjastot KYSELY ERIKOISKIRJASTOJEN PALVELUISTA 1.1 Kirjastot ( Minkä kirjaston palveluja arvioit ) I TAUSTATIEDOT 1.2 Sukupuoli

Lisätiedot

Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013

Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013 Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 1. ARVIOITAVA KIRJASTO - 1.1 Arvioin seuraavan toimipisteen palveluja Jokioisten pääkirjasto 10 2 4 6 8 10 Jokioinen

Lisätiedot

Asiakaskysely Tritonian kirjastopalveluista 2010. Tulokset

Asiakaskysely Tritonian kirjastopalveluista 2010. Tulokset Asiakaskysely Tritonian kirjastopalveluista 2010 Tulokset Jonna Hahto 27.8.2010 2 Sisällysluettelo Tiivistelmä 1 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2010 - Taustatietoja... 4 2 Yliopistonrannan toimipiste...

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston asiakkaiden tyytyväisyys palveluihin 2013

Joensuun seutukirjaston asiakkaiden tyytyväisyys palveluihin 2013 Joensuun seutukirjaston asiakkaiden tyytyväisyys palveluihin 2013 Koonnut: kirjastonhoitaja Hanna Pitkänen 27.11.2013 Sisällys 1. ASIAKASKYSELY 2013 JA SEN VASTAAJAT 2. KIRJASTON HYÖDYT JA VAIKUTUKSET

Lisätiedot

Kirjastoverkkopalvelujen palvelukysely 2012

Kirjastoverkkopalvelujen palvelukysely 2012 Kirjastoverkkopalvelujen palvelukysely 2012 Asiantuntijaseminaari 25.4.2012 Anna Niemelä Esityksen kulku Palvelukyselyn tarkoitus ja toteuttaminen Keskeiset tulokset Jatkotoimenpiteet Silmäys vuoden 2010

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Opiskelijat Tökkikää päättäjiä, että saatte myös lauantaiaukiolot :). Vastaajat Vastaajia 32, joista naisia lähes 88 % ja miehiä yli 12

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn 13.3.-13.4.2006 keskeisiä tuloksia

AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn 13.3.-13.4.2006 keskeisiä tuloksia AMKIT-konsortion asiakastyytyväisyyskyselyn 13.3.-13.4.2006 keskeisiä tuloksia Jari Tyrväinen, tietopalvelupäällikkö, AMKIT-konsortion laaturyhmä puheenjohtaja Ammattikorkeakoulujen kirjastopäivät 16.-17.8.2006

Lisätiedot

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015. Mikko Leinonen Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015 Mikko Leinonen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

FSD2800. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yliopistokirjastot Koodikirja

FSD2800. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yliopistokirjastot Koodikirja FSD2800 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yliopistokirjastot 2008 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2013 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Kirjastojen

Lisätiedot

1. Vastaajan sukupuoli:

1. Vastaajan sukupuoli: RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 5. 18.11. ASIAKASKYSELYN VASTAUKSET: NURMIJÄRVI Vastaajia oli Nurmijärven kirjastoissa yhteensä 281 (vuonna vastaajia oli 209). Tässä yhteenvedossa vastaukset

Lisätiedot

FSD2803. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: ammattikorkeakoulukirjastot Koodikirja

FSD2803. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: ammattikorkeakoulukirjastot Koodikirja FSD80 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: ammattikorkeakoulukirjastot 00 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 0 Tämän koodikirjan viittaustiedot:

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti Kirjasto Vastauksia Akaan kaupunginkirjasto 35 Alavieskan kunnankirjasto 10 Alavuden kaupunginkirjasto 49 Asikkalan

Lisätiedot

Muuttajaseurantatutkimus 2014 Hattulan kunta 1.8.2014. Etta Partanen Jan-Erik Müller Tuomo Saarinen

Muuttajaseurantatutkimus 2014 Hattulan kunta 1.8.2014. Etta Partanen Jan-Erik Müller Tuomo Saarinen Muuttajaseurantatutkimus 2014 Hattulan kunta 1.8.2014 Etta Partanen Jan-Erik Müller Tuomo Saarinen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen tulokset 4. Tulokset ja johtopäätökset

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

LibQUAL- laatutyökalu. Apuna kirjastopalveluiden kehittämisessä

LibQUAL- laatutyökalu. Apuna kirjastopalveluiden kehittämisessä LibQUAL- laatutyökalu Apuna kirjastopalveluiden kehittämisessä Mikä ihmeen LibQUAL? ARL:n (Association of Research Libraries) ylläpitämä standardoitu asiakastyytyväisyyskysely Kehitetty nimenomaan kirjastojen

Lisätiedot

Aki Kangas & Maria Nummela

Aki Kangas & Maria Nummela Kirjastot löytävät käyttäjänsä hakupalvelujen käytettävyydessä ja aineistojen saatavuudessa kehitettävää Aki Kangas & Maria Nummela Kansalliskirjasto ja kirjastoverkko toteuttivat kansallisen asiakaskyselyn

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista Kirjastoverkkopalvelut Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista 2008 ASIAKASKYSELY KANSALLISISTA KIRJASTOVERKKOPALVELUISTA 1. Kirjastosektori ( Mitä kirjastosektoria edustat ) 2. Työtehtävä

Lisätiedot

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2006

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2006 AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2006 Ammattikorkeakoulujen toinen yhteinen kirjaston asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin 14.3.-13.4.2006 lähes samansisältöisenä kuin vuonna 2004. Vastausten

Lisätiedot

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen

Lisätiedot

FSD2872. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: ammattikorkeakoulukirjastot Koodikirja

FSD2872. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: ammattikorkeakoulukirjastot Koodikirja FSD2872 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: ammattikorkeakoulukirjastot 2013 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2014 Tämän koodikirjan viittaustiedot:

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: HENKISEN HYVINVOINNIN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen.

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: HENKISEN HYVINVOINNIN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: HENKISEN HYVINVOINNIN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki Mikko Leinonen

Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki Mikko Leinonen Kuusamon bränditutkimus 2015 Naturpolis Oy / Kuusamon kaupunki 3.9.2015 Mikko Leinonen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä 2010. Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut paivi.jokitalo@helsinki.

Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä 2010. Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut paivi.jokitalo@helsinki. Erikoiskirjastojen vastaajat palvelukyselyssä 2010 Päivi Jokitalo Kansalliskirjasto. Kirjastoverkkopalvelut paivi.jokitalo@helsinki.fi Tammikuu 2011 Palvelukyselyn vastaajat sektoreittain yleinen kirjasto

Lisätiedot

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015 Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta Sidosryhmätutkimus 2015 1 Sisältö Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tietoa vastaajista Tutkimuksen tulokset 2 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

FSD2865. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yliopistokirjastot Koodikirja

FSD2865. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yliopistokirjastot Koodikirja FSD2865 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yliopistokirjastot 2013 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2014 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Kirjastojen

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY TRITONIAN KIRJASTOPALVELUISTA 2006 - johtopäätöksiä Christina Flemming 15.5.2007

ASIAKASKYSELY TRITONIAN KIRJASTOPALVELUISTA 2006 - johtopäätöksiä Christina Flemming 15.5.2007 ASIAKASKYSELY TRITONIAN KIRJASTOPALVELUISTA 2006 - johtopäätöksiä Christina Flemming 15.5.2007 Kirjasto teki palvelukyselyn asiakkailleen marraskuussa 2006. Kysely tehtiin ensisijaisesti verkkokyselynä,

Lisätiedot

Palvelulaatukysely: Henkilökunta

Palvelulaatukysely: Henkilökunta Palvelulaatukysely: Henkilökunta Henkilökunnan tärkeys Eri muuttujien tärkeyttä mitattiin palvelunlaatukyselyssä arvoasteikolla, jossa erittäin tärkeä sai arvon, jokseenkin tärkeä arvon ja ei ollenkaan

Lisätiedot

Uudistetun Janettiedonhakupalvelun

Uudistetun Janettiedonhakupalvelun Uudistetun Janettiedonhakupalvelun kehittäminen Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto 17.3.15 Anne Pajunen YMP13S1 Uudistettu Janet-tiedonhakupalvelu Uudistettu Janet-tiedonhakupalvelu tarjoaa hakumahdollisuuden

Lisätiedot

KANSALAISOPISTOT Asiakastyytyväisyys 2009

KANSALAISOPISTOT Asiakastyytyväisyys 2009 KANSALAISOPISTOT Asiakastyytyväisyys 2009 KANSALAISOPISTOT/ ASIAKASTYYTYVÄISYYS 2009 2 (34) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA...3 2. TUTKIMUSAINEISTON KUVAUS...4 3. OPISKELU...6 3.1. Kolme tärkeintä

Lisätiedot

Tilitoimistoalan mielikuvatutkimus 2013 Savon ammatti- ja aikuisopisto 13.2.2014. Jani Listenmaa Kira Väätäinen Helena Kultanen

Tilitoimistoalan mielikuvatutkimus 2013 Savon ammatti- ja aikuisopisto 13.2.2014. Jani Listenmaa Kira Väätäinen Helena Kultanen Tilitoimistoalan mielikuvatutkimus 2013 Savon ammatti- ja aikuisopisto 13.2.2014 Jani Listenmaa Kira Väätäinen Helena Kultanen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

FSD2799. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: ammattikorkeakoulukirjastot Koodikirja

FSD2799. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: ammattikorkeakoulukirjastot Koodikirja FSD2799 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: ammattikorkeakoulukirjastot 2008 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2014 Tämän koodikirjan viittaustiedot:

Lisätiedot

TORI-verkkohaastattelu Tiivistelmä tuloksista

TORI-verkkohaastattelu Tiivistelmä tuloksista TORI-verkkohaastattelu Tiivistelmä tuloksista 14.11.2012 TORI-verkkohaastattelu Tavoitteena oli selvittää tulevan ICT-palvelukeskuksen palvelujen tuottajien ja niiden käyttäjien näkemyksiä palvelukeskuksen

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot