HOLLOLAN VALTUUSTO ON VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ
|
|
- Lauri Majanlahti
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HOLLOLAN KUNNAN HENKILÖSTÖOHJELMA HOLLOLAN VALTUUSTO ON HYVÄKSYNYT STRATEGIAN VUOSILLE KUNNAN UUSI VISIO ON JUUREVA HOLLOLA PARAS KUNTA. ARVONA ON VASTUULLISUUS, JOKA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ TOIMIMME ENNAKOIVASTI, RATKAISUKESKEISESTI, AVOIMESTI JA VÄLITTÄEN
2 Johtoryhmä on määritellyt, miten toteutamme vastuullisuutta henkilöstöohjelmassa: NÄIN TOIMIMME ENNAKOIVASTI: Huomioimme toimintaympäristön muutokset ja pyrimme varautumaan niihin ennakolta. Arvioimme yhdessä eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia. Valmistelemme asiat huolellisesti. Arvioimme toimintaa ja olemme valmiita tekemään tarvittaessa muutoksia. Puutumme ajoissa havaittuihin epäkohtiin tilanteiden korjaamiseksi.
3 Johtoryhmä on määritellyt, miten toteutamme vastuullisuutta henkilöstöohjelmassa: NÄIN TOIMIMME RATKAISUKESKEISESTI: Tunnistamme ongelmia/haasteita ja etsimme ja esitämme niihin ratkaisumalleja. Mietimme uusi mahdollisuuksia ratkaisujen tekemiseen ja toiminnan kehittämiseen. Sovimme toimenpiteistä ja työnjaosta sekä seuraamme ratkaisujen vaikutuksia.
4 Johtoryhmä on määritellyt, miten toteutamme vastuullisuutta henkilöstöohjelmassa: NÄIN TOIMIMME AVOIMESTI: Olemme avoimia uusille ideoille. Ylläpidämme aktiivista vuoropuhelua asiat perustellen. Tiedotamme henkilöstölle aktiivisesti suunnitelmista, vaihtoehdoista ja perusteluista.
5 Johtoryhmä on määritellyt, miten toteutamme vastuullisuutta henkilöstöohjelmassa: NÄIN TOIMIMME VÄLITTÄEN: Huomioimme toisemme ja osaamme asettua toisen asemaan. Huolehdimme kaikkien mukana pysymisestä. Osallistamme henkilöstön. Kuuntelemme ja kuulemme eri näkökulmia. Kehitämme palautteen antamisen ja vastaanottamisen kulttuuria. Panostamme henkilöstöjohtamiseen ja työhyvinvointiin.
6 STRATEGIAN PAINOPISTELUEET Toiminnan tavoitteena on hyvinvoiva kuntalainen. Strategian mukaisen toiminnan toteutumisen edellytyksenä on hyvinvoiva, osaava ja työstään innostunut henkilöstö sekä tasapainoinen talous. Keväällä 2017 toteutetun henkilöstökyselyn mukaan viisi tärkeintä asiaa, joita henkilöstö odottaa hyvältä johtamiselta ja esimieheltä ovat: oikeudenmukainen luotettava osaa johtaa ja ymmärtää työhyvinvointia ja sen merkitystä työn tuloksellisuuteen hyvät vuorovaikutustaidot puuttuu havaitsemiinsa ongelmiin.
7 STRATEGIAN PAINOPISTELUEET Samassa kyselyssä pyydettiin henkilöstöä määrittelemään viisi tärkeintä asiaa, joita hyvältä työntekijältä voidaan odottaa. Vastausten perusteella viisi tärkeintä asiaa ovat ammattitaito yhteistyökyky, hyvät vuorovaikutustaidot vastuu omasta työstä ja elämänhallinnasta sitoutuminen luotettavuus
8 TAVOITE HYVINVOIVA HENKILÖSTÖ 1/2 JOKAISEN OMALLA VASTUULLA JOHDON /ESIMIESTEN LUPAUS TOIMENPITEET MITTARIT Huolehdin omasta ja työkaverin työhyvinvoinnista sekä kiinnitän huomiota omaa jaksamistani tukevaan toimintaan vapaa-ajalla. Johtamisella ja esimiestyöllä varmistamme virka- ja työehtosopimusten, lainsäädännön ja kunnan omien ohjeistusten noudattamisen. Ohjeistus ja esimiesten osaaminen ajan tasalla. Tasalaatuisen esimiestyön edistäminen. Henkilöstökyselyt. Yhteistoiminnan toteutuminen. Henkilöstökyselyn tulosten keskiarvo vähintään 4. Vastausprosentti 80 %. Yhteistyöryhmän, yhteistyötoimikunnan ja työsuojelujaoksen säännölliset kokoukset. Johtoryhmän ja pääluottamusmiesten säännölliset tapaamiset. Olen valmis kehittämään omia vuorovaikutustaitojani. Edistän omalla toiminnallani luottamuksen rakentamista. Kehitämme vuorovaikutustaitojamme, puutumme havaittuihin epäkohtiin, toimimme oikeudenmukaisesti. Edistämme omalla toiminnallamme luottamuksen rakentamista. Varhaisen puuttumisen mallin ja työkykyjohtamisen toimintatavan noudattaminen. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman noudattaminen. Sairauslomien määrä enintään nykyisellä tasolla. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyn tulokset vähintään samalla tasolla kuin edellisessä kyselyssä. Työterveyshuoltopalvelut Työterveyshuollon kustannuksissa ei nousua edellisiin vuosiin verrattuna. Toimintasuunnitelma vuosittain tarkistettu ja toteutuminen arvioitu. Henkilöstön muistaminen ja palkitseminen. Muistamissääntö uudistettu. Muistamiseen ja palkitsemiseen käytetty määräraha vähintään nykyisen tasolla.
9 TAVOITE HYVINVOIVA HENKILÖSTÖ 2/2 JOKAISEN OMALLA VASTUULLA JOHDON /ESIMIESTEN LUPAUS TOIMENPITEET MITTARIT Ajan tasalla oleva, oikeudenmukainen ja läpinäkyvä palkkausjärjestelmä. Uusi palkkausjärjestelmä otettu käyttöön Palkkausjärjestelmän säännöllinen arviointi joka toinen vuosi. Taplausen käyttö kaikissa työyhteisöissä. Palautteiden määrän kasvava kehitys ja palautteiden hyödyntäminen. Vuosittaiset kehityskeskustelut. Osallistuminen 100 % henkilökohtaiseen tai ryhmäkehityskeskusteluun. Säännöllinen palaverikäytäntö ja tiedottaminen. Toimiva käytäntö kaikissa työyhteisöissä. Kuukausitiedotteet (pl. heinäkuu)
10 TAVOITE OSAAVA HENKILÖSTÖ JOKAISEN OMALLA VASTUULLA JOHDON /ESIMIESTEN LUPAUS TOIMENPITEET MITTARIT Pidän yllä omaa ammattitaitoani, olen kehittämis- ja kouluttautumismyönteinen, suhtaudun uusin asioihin ja ideoihin myönteisesti. Sitoudun noudattamaan pelisääntöjä ja ohjeita ja työskentelen luottamuksen arvoisesti. Huolehdimme henkilöstön osaamisesta ja sen kehittämisestä. Kannustamme henkilöstöä tuomaan esille kehittämisideoita ja viemme niitä toteutukseen mahdollisuuksien mukaan. Kuulemme aidosti henkilöstöä. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laadinta. Tehtäväkuvaukset laadittu ja ajantasalla. Osaamiskartoitukset ja työsuorituksen arviointi kehityskeskustelun yhteydessä. Järjestelmä kehittämisideoiden käsittelemiseksi. Henkilöstön palkitseminen Koulutusten toteutuminen suunnitelman mukaisesti. Toteutunut 100 %. Toteutunut 100 % Järjestelmä käytössä.
11 TAVOITE TYÖSTÄÄN INNOSTUNUT HENKILÖSTÖ JOKAISEN OMALLA VASTUULLA JOHDON /ESIMIESTEN LUPAUS TOIMENPITEET MITTARIT Tunnen työn imua ja suon sen muillekin. Arvostan omaa ja muiden tekemää työtä. Iloitsen omasta ja koko työyhteisön onnistumisesta ja tuen sitä omalla osaamisellani ja asenteellani. Mahdollistamme oikeudenmukaisella, avoimella ja kannustavalla johtamisella. Annamme ja vastaanotamme rakentavaa palautetta. Henkilöstön fiiliksen mittaaminen ja seuranta Taplausella. Henkilöstökyselyn tulokset. Pelisäännöt sovittu ja niitä noudatetaan. Vähintään nykyinen taso.
12 Strategiaan kirjatut mittarit, joiden tavoitetasoa tarkistetaan vuosittain MITTARIT HENKILÖSTÖ- INVESTOINNIT JATKUVA ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN TYÖHYVIN- VOINTIKYSELY SAIRAUS- POISSAOLOT LÄHTÖ- VAIHTUVUUS VUOSITTAIN TARKIS- TETTAVA TAVOITE- TASO Koulutus pv/hlö Kehityskeskustelut % ja CAF-arviointi osa-alueittain vuosittain kokonaistulos tpv/hlö % TOIMET, JOS EI TOTEUDU Koulutussuunnitelman arviointi. Palvelualuejohtajat huolehtivat, että omalla palvelualueella toteutuvat. Palvelualueilla käytävä tulokset toimintayksiköittäin läpi. Apuna työsuojelu. Asetettava aikataulu ja korjaavat toimet. Valittava tulosten perusteella kehittämiskohteet. Pureuduttava sairauspoissaolojen syihin. Varmistettava, että varhaisen puuttumisen malli ja työkykyjohtamisen malli ovat käytössä ja niitä noudatetaan. Lähtöhaastattelujen tekeminen lähtijöiden osalta, koonti henkilöstöpalveluihin. Lähtövaihtuvuuden ollessa yli 5 %, lähtemisen syitä tulee analysoida tarkemmin.
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöohjelma Henkilöstöohjelmassa esitetään henkilöstövoimavarojen johtamisen strategiset linjaukset ja keskeiset toimenpiteet. Henkilöstöohjelman lähtökohtana
Henkilöstösöhjelma vuösille
Henkilöstösöhjelma vuösille 2018-2020 Osa Viksu Akaa -kaupunkistrategiaa Yhteistyöstöimikunta 11.9.2018 Henkilöstösjaöstö 13.9.2018, 22.11.2018 Kaupunginhallitus Valtuustö HENKILÖSTÖOHJELMA 2018 2020 1.
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki
Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme
FORSSA HIHAT HEILUMAAN. Henkilöstöohjelma. Yhteistoimintaryhmä 31.8.2015 Kaupunginhallitus 28.9.2015
FORSSA HIHAT HEILUMAAN 2020 Henkilöstöohjelma Yhteistoimintaryhmä 31.8.2015 Kaupunginhallitus 28.9.2015 Sisällys Henkilöstöohjelman tarkoitus... 3 Henkilöstöjohtamisen visio... 4 Henkilöstöjohtamisen periaatteet...
Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi
NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2018-2020 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 21.11.2017 Yhteistyötoimikunta 14.12.2017 Kaupunginhallitus
Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi
NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2017-2019 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 10.1.2017 Yhteistyötoimikunta 19.1.2017 Kaupunginhallituksen
Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista
Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä
HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN. Yhteenveto toteutumasta henkilöstöraporttiin v. 2013
HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Yhteenveto toteutumasta henkilöstöraporttiin v. 2013 Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia
TYÖHYVINVOINTIOHJELMA
2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...
Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015
Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Espoon kaupunki, henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu,
Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot
ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn
HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN
HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet
Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi
NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2016-2019 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 3.11.2015 Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kaupunginhallituksen
Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi
NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2019-2020 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 27.11.2018 Yhteistyötoimikunta 13.12.2018 Kaupunginhallitus
Rohkeaa edelläkävijää tukemassa
Rohkeaa edelläkävijää tukemassa Ylöjärven kaupungin henkilöstöohjelma 2019 2024 1 Ylöjärven kaupungin henkilöstöohjelma 2019 2024 Mikä on henkilöstöohjelma? Henkilöstöohjelma on suunnitelma siitä, millaisilla
Henkilöstöstrategian ja -ohjelman valmistelu
Henkilöstöstrategian ja -ohjelman valmistelu Työntekijöiden edustajia (pääluottamusmiehet) kuultiin valmistelun aikana. Pääluottamusmiehiltä pyydettiin kirjallinen näkemys seurakuntayhtymän nykytilanteesta
Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ
Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0
KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA
KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.5. 1 JOHDANTO Henkilöstöohjelmalla tuetaan Kokkolan kaupunkistrategian toteuttamista. Henkilöstöohjelmalla tuodaan näkyväksi kaupunkistrategian
Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)
Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:
Meijän työhyvinvointilupaus
Meijän työhyvinvointilupaus TYÖHYVINVOINTI EDELLÄ MEIJÄN MAAKUNNASSA 20xx-20xx luonnos 2018 KÄSITTELY ERI TOIMIELIMISSÄ PVM KÄSITTELY PVM KÄSITTELY PVM KÄSITTELY PVM KÄSITTELY PVM Sisältö 1 MEIJÄN maakunta
Uuden työelämän jäljillä. Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla. Leena Katila-Keso
Uuden työelämän jäljillä Työhyvinvoinnin johtaminen Orionilla Leena Katila-Keso 20.04.2016 Asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen Keskinäinen luottamus ja arvostus Orionilaiset Hyvinvointia rakentamassa Laatu,
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,
2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut
Dnro:53/01.00.00/2014 t 2014-2016 Henkilöstöstrategia Kunnanvaltuuston hyväksymä 16.6.2014 Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut 1 Henkilöstöstrategia 2014 2016 Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan
MEILTÄHÄN TÄMÄ KÄY. Meillä osataan! reilu henki, parempi mieli! meillä tuetaan ja rohkaistaan! Avoimuus kunniaan! KEHITYMME JA KEHITÄMME YHDESSÄ!
Meillä osataan! VÄLITÄMME TOISISTAMME! Meillä on mahdollisuuksia! Avoimuus kunniaan! MEILTÄHÄN TÄMÄ KÄY. Henkilöstöjohtamisella huipulle Kuopion kaupungin henkilöstöohjelma 2012 2015 meillä tuetaan ja
Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022
Äänekosken kaupunki Perusturva 1(9) Perusturvalautakunta 26.9.2018 Liite nro 3 Sosiaalityö Mittari(t) Nykytaso 2019 2020 2021 Tavoitetaso 2022 Hyvät ja toimivat peruspalvelut asiakastyytyväisyyskyselu
Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa
Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti
Työ tukee terveyttä. sivu 1
UUDENKAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- STRATEGIA 2010- Työ tukee terveyttä sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä henkilöstöstrategia on? 3 2. Mihin henkilöstöstrategia perustuu? 4 3. Miten toteutamme kaupungin strategiaa?
Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017
Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Tilannekatsaus Johtokunta 26.4.2017 Arvot Strategian toteuttaminen perustuu Rovaniemen kaupungin yhteisiin arvoihin Osallisuus Luovuus Turvallisuus
TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA
TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.
Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot
Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Timo Makkonen Lappeenranta 18.1.2017 Hilkka Halla 29.9.2017 1 Sisältö Työhyvinvointi? Poissaolojen ja tuottamattoman työn hinta Mitä tehtävissä yrityksessä? Verkostot
Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille
Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille 2018 2022 TOIMINTASUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo LYHYESTI PELASTUSALAN NAISVERKOSTOSTA... 3 NAISVERKOSTON VISIO... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET...
Jyväskylä sopimuksen avainkohdat - Henkilöstötoimikunta 8.10.2007 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja
Jyväskylä sopimuksen avainkohdat - Henkilöstötoimikunta 8.10.2007 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja Sisältö 1. Miksi Jyväskylä -sopimus? 2. Yhteistoiminta 3. Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi 4. Henkilöstön
Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu
1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.
Työhyvinvointiarvio. 1. Työhyvinvointi johtamisessa. Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit
1. Työhyvinvointi johtamisessa Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit Tyydyttävä: Työhyvinvoinnista keskusteltu, mutta tavoitteet ja vastuut epäselvät. Työhyvinvointi nähdään yksilön asiana. Hyvä:
Henkilöstöohjelma
Henkilöstöohjelma 2015 2017 Hyvä työ ja reilu meininki Esimiesinfo 12.2.2015 1 Kh 26.1.2015 2 Henkilöstöohjelma 2015 2017 Henkilöstöohjelmalla tuetaan kaupunkistrategian toteutumista. Henkilöstöohjelmassa
PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017
Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti
Tiedonkulku ja vuorovaikutus
Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus
JÄMPTI HOMMA. henkilöstöstrategia 2016KV 13.6.2011
JÄMPTI HOMMA. 2016 henkilöstöstrategia 2016KV 13.6.2011 Sisältö Henkilöstöstrategian tiivistelmä 3 1. Henkilöstöstrategian lähtökohdat ja tehtävä 3 2. Henkilöstöstrategian arvot 4 3. Henkilöstövisio 2016
Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt
Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma
FORSSAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017. Henkilöstövoimavarojen johtamisen ja kehittämisen strategiset päämäärät ja tavoitteet vuoteen 2017
FORSSAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 Henkilöstövoimavarojen johtamisen ja kehittämisen strategiset päämäärät ja tavoitteet vuoteen 2017 HENKILÖSTÖJOHTAMISEN VISIOMME VUOTEEN 2017: Forssan kaupunki
Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti
Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti Yhteiset asiat projektiryhmä 23.5.2017 Raija Ruoranen 30.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Eteneminen suhteessa asetettuihin tavoitteisiin Kokonaisuutena työryhmälle
Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä
Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin
Henkilöstöstrategia
Versio 2 Johtoryhmä 15.4.2019 Integraatiofoorumi 17.4.2019 Yhteistyötoimikunta 17.4.2019 19 Henkilöstöjaosto 25.4.2019 38 Yhtymähallitus 29.5.2019 104 Yhtymävaltuusto 6.6.2019 22 Henkilöstöstrategia 2019-2020
HENKILÖSTÖ- OHJELMA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 5.11.2012 65
HENKILÖSTÖ- OHJELMA Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 5.11.2012 65 1. STRATEGIA Henkilöstöohjelman taustalla ovat Haapajärven kaupunki-, elinkeino- ja konsernistrategiassa esitetyt asiat: Arvot, toiminta-ajatus
Työkykyjohtamisen kehittäminen Kaari laskurin johtopäätökset
Työkykyjohtamisen kehittäminen Kaari laskurin johtopäätökset Tiina Nurmi, Leena Ojala Helmikuu 2016 Kaari laskuri (Keva) Tarkoituksena saada vertailukelpoista tietoa kunnan henkilöstön työkyvyttömyyden
LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )
1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,
LATU - henkilöstölähtöinen tuloksellisuuden kehittäminen.
LATU - henkilöstölähtöinen tuloksellisuuden kehittäminen 6.9. ohjelma (9-11:30) Johdanto aamupäivään - Mervi Porevuo, Sitra ja Niilo Hakonen KunTeko Henkilöstölähtöiseen tuloksellisuuden kehittämisen konkreettisista
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden
Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua
Henkilöstökustannukset kuriin hyvällä henkilöstöjohtamisella henkilöstösuunnittelu työterveys osaamisen kehittäminen, monta hyvää alkua Elisa Vahteristo Länsirannikon koulutus Oy WinNova AMKE 28.10.2015
Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo
Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA
RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI
Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,
Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa
Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa Elon työhyvinvointipalvelut 1 Mallin rakentamisen askeleet 1. Yrityksen johto päättää sitoutua
Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022
Äänekosken kaupunki Perusturva 1(10) Perusturvalautakunta 26.9.2018 Liite 2 Terveyspalvelut Mittari(t) Nykytaso 2019 2020 2021 Tavoitetaso 2022 Hyvät ja toimivat peruspalvelut tyytyväisyyskyselyt (kokonaisarvio)
monien makujen maustaja
monien makujen maustaja Maustaja Oy Elintarvikkeiden sopimusvalmistuskumppani 70 työntekijää Liikevaihto v. 2013 n. 16,0 milj. euroa Vienti noin 23 % liikevaihdosta Tuotanto ja toimistotilat, 6600 neliömetriä,
EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84
EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää
Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä
Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat
Kauniainen TYÖHYVINVOINTIOHJELMA
Kauniainen TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2018-2022 Työhyvinvointiohjelman painopistealueet 2018-2022 1.Yksilön ja työyhteisön kyvykkyydet lisääntyvät. 2.Johtaminen ja esimiestyö tukevat oppimista, vuorovaikutusta
Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari
Työhyvinvointi keskiössä Hallituksen seminaari 3.-4.10.2018 25.10.2018 1 Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät
Sinä itse. Esimiesarvio esimiestyön kehittämisen tukena Päivi Visuri
Sinä itse Esimiesarvio esimiestyön kehittämisen tukena Päivi Visuri Miksi esimiesarvioita tehdään? Oulun kaupunkistrategiaan on kirjattu tavoitteeksi johtamistyön tukeminen. Kaupunkistrategiaa toteutetaan
Savonlinnan kaupunki 2013
Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä
LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )
1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma
Aloitustilaisuus
Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet. Tampereen kaupunki
Tampereen kaupungin eettiset toimintaperiaatteet 1 Taustaa Kaupungin toimintamallin arvioinnin ja henkilöstön kanssa käsiteltyjen Kunta10 - työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta kaupungissa on havaittu
Sisältö. 1 Visio Arvot Strategiset päämäärät... 3 Henkilöstöpoliittisen ohjelman visio... 3 Arvot... 3 Kaupungin strategiset päämäärät...
Henkilöstöpoliittinen ohjelma 2010 2013 Sisältö 1 Visio Arvot Strategiset päämäärät... 3 Henkilöstöpoliittisen ohjelman visio... 3 Arvot... 3 Kaupungin strategiset päämäärät... 3 2 Alkusanat... 4 3 Kaupungin
YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI
YHTEISTOIMINNAN TASOMITTARI JOHDANTO Toimintaympäristön jatkuva ja nopea muuttuminen haastaa työyhteisöt arvioimaan yhä uudelleen toimintatapojaan. Työyhteisön kyky muutoksen hallintaan on edellytys voimavarojen
Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen
Marjaana Suutarinen / 7.11.2013 Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen Strategisen työhyvinvoinnin sisältö Työhyvinvointistrategiassa yhdistyvät Työ- ja ympäristöturvallisuus Työterveys ja työhyvinvointi
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti
221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet
566/2017 221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille 2017-2022 sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo
JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa
JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma
Henkilöstövoimavarojen. arviointi 2015 ASIKKALAN KUNTA. Henkilöstötilinpäätös
ASIKKALAN KUNTA Henkilöstövoimavarojen arviointi Henkilöstötilinpäätös Yhteistyötoimikunta 21.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 JOHDANTO Kuntatyönantajan on tunnettava henkilöstövoimavarat, joilla palvelut
Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus
Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus 7.5.2018 Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
Poliisin työikäohjelma
Poliisin työikäohjelma Työelämän risteyksissä 30.1.2018 Poliisin työikäohjelman projektiryhmä 1 Toimintaympäristö muuttuu jatkuvaa muutosta hallittava tehtäviä on uudelleen organisoitava ja priorisoitava
Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1
Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden
HENKILÖSTÖ 2010. Hyvinvointi Tavoitteena hyvä työkyky ja toimivat työyhteisöt. Palkitseminen Tavoitteena kannustavuus ja oikeudenmukaisuus
TK-10-1635-03 HENKILÖSTÖ 2010 Toimintastrategia Valtion henkilöstöpolitiikan linja Valtioneuvoston periaatepäätös Henkilöstö 2010 Henkilöstö on menestyksen tekijä Osaaminen uudistuminen ja osaamisen turvaaminen
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,
Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto
Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta
SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSTRATEGIA
SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2017-2019 Yhtymähallituksen hyväksymä SISÄLTÖ 1. Henkilöstöstrategian lähtökohdat ja perusta... 2 1.1 SASKY koulutuskuntayhtymän strategia... 2 1.2 Henkilöstöpolitiikan
Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena
Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Kirteko-verkostotapaaminen Oili Marttila Kirkon työmarkkinaosasto 11/2016 Henkilöstösuunnitelma -Yksi vai useampia
Henkilöstöohjelma. Kaupunkistrategiaa toteuttava kaupunginhallituksen toteutusohjelma vuosille 2006 2008. Kaupunginhallitus hyväksynyt 30.1.
Kaupunginhallitus hyväksynyt 30.1.2006 Henkilöstöohjelma Kaupunkistrategiaa toteuttava kaupunginhallituksen toteutusohjelma vuosille 2006 2008 KH 30.1.2006 Tampereen kaupunki Henkilöstöohjelma Toimintaympäristö
HENKILÖSTÖSTRATEGIA. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Hallitus 1.3.2011 LIITE 8 HENKILÖSTÖSTRATEGIA Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Hallitus XXXXXX 1 (9) Sisällysluettelo Alkusanat 1 Henkilöstöpoliittiset periaatteet... 3 2 Johtaminen ja esimiestyö... 3 4
TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT
TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT Vakanssi: Palvelualuejohtaja Perustehtävä: Johtaa ja kehittää palvelualuettaan/palvelualueitaan kokonaisvaltaisesti ja strategian mukaisesti koko
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.
Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013
14.2.2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013 Henkilöstön hyvinvointikysely Vastaajina Oulunkaaren työntekijät Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala Vastausprosentti Vakinaiset
Uudista ja uudistu 2011
Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän
Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut
Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto 29.1.2016 Henkilöstöpalvelut 11.2.2016 1 Työyhteisön toimivuuskysely 2015 TYÖYHTEISÖN TOIMIVUUSKYSELY 2015 Työyhteisön toimivuuskysely toteutettiin nyt kuudennen
29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja
UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä
Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty
Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää
NURMEKSEN KAUPUNKI NURMEKSEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA HENKILÖSTÖSTRATEGIAN LÄHTÖKOHDAT
NURMEKSEN KAUPUNKI 18.11.2005 NURMEKSEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA HENKILÖSTÖSTRATEGIAN LÄHTÖKOHDAT Monet ulkoiset ja kaupungin sisäiset tekijät vaativat kaupunkia selvittämään omat strategiset tavoitteensa
Henkilöstöön panostaminen
Henkilöstöön panostaminen Tavoitteet vuodelle 2014 Kehitetään sisäisiä toimintamalleja tehostamaan parhaiden käytäntöjen ja osaamisen jakamista. Jatketaan työvälineiden ja järjestelmien kehitystyötä tukemaan
Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto
Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki
Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,