Työhyvinvointikysely Palvelupäällikkö Annaleena Rita Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työhyvinvointikysely Palvelupäällikkö Annaleena Rita Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 Työhyvinvointikysely 2015 Palvelupäällikkö Annaleena Rita Kunnanhallitus

2 Työhyvinvointikyselyn 2016 toteutus Työhyvinvointikysely toteutettiin sähköisenä kyselynä (Webropol). Henkilökohtainen vastauslinkki lähetettiin 144 henkilölle. Muistutus vastaamattomille henkilöille lähetettiin ja Vastaukset saatiin 91 henkilöltä. Vastausaktiivisuus oli 63 % eli heikompi kuin vuoden kyselyn vastausaktiivisuus (79 %). Kyselyssä käytettiin samoja kysymyksiä kuin vuonna Kevan toteuttamassa työhyvinvointikyselyssä, jotta vertailu olisi mahdollista. Vastaajien tunnistamattomuuden varmistamiseksi vastaajilta ei kerätty muita taustatietoja kuin toimiala tai työyksikkö.

3 Raportointi Tulokset raportoidaan kunnanhallitukselle koko kunnan osalta ja toimialajohtajille ja yksiköiden esimiehille omasta yksiköstään. Avoimeen vastauskenttään kirjoitetut vastaukset raportoidaan vain toimialajohtajille ja yksiköiden esimiehille. Alle viiden henkilön yksiköiden vastauksia ei raportoida, vaan ne on liitetty toimialan kokonaisuuteen. Toimialajohtajat ja esimiehet käsittelevät toimialan/yksikön tulokset henkilöstönsä kanssa ja suunnittelevat oman yksikkönsä kehittämistoimenpiteet.

4 Tulosten arviointia Vastaukset saatiin 91 henkilöltä. Vastausaktiivisuus oli 63 % eli selvästi heikompi kuin vuoden kyselyn vastausaktiivisuus (79 %). Erityisesti teknisen keskuksen henkilöstön vastausaktiivisuus oli heikko. Työhyvinvoinnin kehityssuunta näyttää kyselyn tulosten perusteella Rautjärven kunnan organisaatiossa edelleen hyvältä ja tulokset ovat lähes kaikilla arvioinnin alueilla parantuneet tai pysyneet samana kuin vuonna. Hyvän kehityksen rinnalla tulokset paljastivat kipupisteitä, vaikka Valtaosa vastanneista suhtautuu edelleen luottavaisesti työnsä tulevaisuuteen.

5 Tulosten arviointia Johtamisen ja esimiestyön kaikissa arviointikohdissa saatiin parempi tulos kuin vuoden tulokset, jotka olivat silloin valtakunnalliseen vertailuun nähden erittäin hyvät. Esimiehiltä saatu apu ja tuki ja informaatio saivat todella korkeat pisteet, keskiarvo 4,0 asteikolla 1-5 (v. 3,9). Myös esimiehen toiminnan puolueettomuus ja oikeudenmukaisuus arvostettiin korkealle, 3,9 (v. 3,7). Työyhteisöjen toimivuuden arviointikohdat saivat saman tai paremman keskiarvon kuin vuonna lukuun ottamatta omaan työhön vaikuttamista, josta saatiin 0,1 pistettä heikompi tulos kuin vuonna. Työolojen ja osaamisen osa-alueella vuoden tuloksia paremman keskiarvon saivat työtehtävien koettu mielekkyys (4,1/ v. 3,6), käytössä olevat työmenetelmät ja välineet (3,8/3,6) sekä suhtautuminen parannusehdotuksiin (3,7/2,8).

6 Tulosten arviointia Työtyytyväisyyden voidaan arvioida parantuneen, vaikka keskiarvoksi saatiin sama 3,7 kuin vuoden tuloksissa. Nyt 70,3 % vastaajista ilmoitti oman työtyytyväisyytensä melko tai erittäin hyväksi (v. 65 %) ja melko huonoksi 9,9% (12 %). Työhön liittyvä kiire ja aikapaine koettiin jo vuoden tuloksissa hieman pienemmäksi kuin kunta-alalla keskimäärin, ja nyt tulos oli vielä parempi. Minulla on aikaa saada työni tehdyksi kysymyksen keskiarvoksi saatiin nyt 3,8, kun tulos vuonna oli 3,5. Omat voimavarat ja työssä jaksaminen sekä oma työkyky arvioitiin vuoden tulosten tasolle. Työssä jatkamiseen 63 ikävuoden jälkeen uskottiin vähemmän kuin vuonna, vaikka vastaajat arvelivat jäävänsä eläkkeelle keskimäärin 10,2 kk myöhemmin Eläkkeelle jäämisiäksi arvioitiin keskimäärin 63,25 vuotta, kun vuonna arvio oli 62,4 vuotta.

7 Tulosten arviointia Lomautus-, irtisanomis- tai työttömyysuhkaa, vastentahtoisen toisiin tehtäviin siirron uhkaa, työkyvyttömyysuhkaa, työtehtävien liiallista vaikeutumista ja liiallista uuden tiedon omaksumisen vaatimusta kokee useampi kuin vuonna. Omaan työhön vaikuttamismahdollisuudet, ergonomian huomioon ottaminen sekä osaamisen arviointi arvioitiin heikommaksi kuin vuoden tuloksissa. Kehityskeskustelujen kattavuus on hieman heikentynyt vuodesta, mutta toisaalta kehityskeskustelujen sisältö on parantunut selvästi. Työyhteisön tavoitteet ja työntekijän henkilökohtaiset tavoitteet on kuitenkin tarpeen nostaa entistä selkeämmin esiin kehityskeskusteluissa ja työyhteisöjen suunnittelupalavereissa, koska vain kaksi kolmannesta koki, että hänen työlleen on asetettu vähintään yksi keskeinen ja seurattava tavoite.

8 Kehittämisehdotukset Henkilöstön tukeen muutosten hallinnassa ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä kannattaa panostaa suunnitelmallisesti ja monipuolisesti. Henkilöstön esittämät toiveet työhyvinvoinnin tukitoimista antavat hyvän perustan työnantajan toimenpiteiden suunnittelulle: o ammattitaitoa edistävää koulutusta o työtilojen ja työmenetelmien kehittämistä o liikunta- ja kulttuuriharrastusten tukemista o yhteisiä tapahtumia ja matkoja Työsuojeluhenkilöstö on alustavasti suunnitellut syksylle 2016 muutosvalmennuksen jatkotilaisuutta. Henkilöstön aktivoiminen epassin (Liikunta- ja Kulttuuripassi) käyttöön ajoitetaan syyskauden alkuun. epassin saldon korotusta euroon/henkilö tulisi harkita.

9 Työhyvinvointikyselyn vastaajat toimialan/yksikön mukaan Vastaajat yhteensä Rosmariini Muu tekninen toimi Siivoojat Muu sivistystoimi Varhaiskasvatus Koulu Hallinto

10 Johtaminen, vastauksien keskiarvo Asteikko 1= erittäin huonosti... 5= erittäin hyvin Saatko esimieheltäsi informaatiota työyhteisölle tärkeistä asioista? Millaiseksi arvioit esimiehesi tavan ohjata toimintaa tavoitteiden suuntaan? Koetko esimiehesi toiminnan puolueettomaksi ja oikeudenmukaiseksi? Saatko tarvittaessa apua ja tukea esimieheltäsi? Saatko esimieheltäsi palautetta siitä, miten olet onnistunut? 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5

11 Onko työllesi sovittu vähintään yksi keskeinen ja seurattava tavoite? 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 2016 Kyllä Ei

12 Käytkö vuosittain esimiehesi kanssa etukäteen suunnitellun kehityskeskustelun tai vastaavan? 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % % 20% 87% 13% Kyllä En

13 Vastaako esimiehesi kanssa käyty kehityskeskustelu odotuksiasi ja tarpeitasi? Asteikko 1= erittäin huonosti... 5= erittäin hyvin, vastanneiden %-osuudet % 3% 37% 47% 13% 17% 51% 19% 11% 2% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

14 Työyhteisön toimivuus, vastauksien keskiarvo Asteikko 1= erittäin huonosti... 5= erittäin hyvin Pystytäänkö työyhteisössänne ratkaisemaan ristiriitoja? Suvaitaanko työpaikallasi erilaisia näkemyksiä ja ihmisten erilaisuutta? Voitko osallistua työyhteisösi pidemmän tähtäimen suunnitteluun? Käsitelläänkö työyhteisön asioita riittävästi yhteisissä kokouksissa? Voitko vaikuttaa työtäsi koskeviin asioihin? 3,6 3,5 3,8 3,7 3,7 3,6 3,8 3,8 3,8 3,9 Saatko tarvittaessa apua ja tukea työtovereiltasi? 4,2 4,2 Millaiseksi koet tiedonkulun työyhteisön sisällä? 3,6 3,7 Millainen on työyhteisösi ilmapiiri? 3,9 3,9 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5

15 Työolot ja osaaminen, vastauksien keskiarvo Asteikko 1= erittäin huonosti... 5= erittäin hyvin 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 Tarjoaako työ sinulle mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen? Arvioidaanko osaamistasi säännöllisesti? 3,3 3,3 3,3 Ovatko nykyiset työtehtäväsi mielekkäitä? Miten työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen on huomioitu työpaikallasi? 3,6 4,0 4,1 3,9 4,0 Minkälaiseksi koet käytössäsi olevat työmenetelmät ja -välineet? 3,6 3,8 Kuinka ergonomiset tekijät on huomioitu työpaikallasi? 3,4 Kuinka turvallisuuteen liittyvät tekijät on huomioitu työpaikallasi? Miten työpaikallasi suhtaudutaan aloitteisiin ja parannusehdotuksiin? 3,9 3,8 3,8 3,7 Ovatko työnantajan palkitsemistavat kannustavia? 2,6 2,8 2,8

16 Minulla on tarpeeksi aikaa saada työni tehdyksi Asteikko 1= täysin erimieltä... 5=täysin samaa mieltä, vastauksien %-osuudet % 9% 25% 41% 24% 5% 19% 14% 50% 12% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Keskiarvo ,78 3,45

17 Omat voimavarat ja työssä jaksaminen, vastauksien keskiarvo Asteikko 1= erittäin huono(t)...5=erittäin hyvä(t) Millaiset voimavarat sinulla on kohdata muutoksia ja uusia haasteita työssäsi? 3,9 3,8 Millainen on työkykysi työsi henkisten vaatimusten kannalta? 3,9 3,7 Millainen on työkykysi työsi fyysisten vaatimusten kannalta? 4,1 3,9 Millainen on työtyytyväisyytesi? 3,7 3,7 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5

18 Minkä pistemäärän antaisit nykyiselle työkyvyllesi asteikolla 0-10? Vastauksien keskiarvo ,9 7,9 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0

19 Uskotko terveytesi salliessa jatkavasi työssä vielä 63 ikävuoden tai oman ammatillisen eläkeikäsi jälkeen? Asteikko 1=en varmasti... 5= täysin varmasti, vastauksien %-osuudet % 15% 29% 22% 11% 5% 18% 22% 34% 22% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

20 Missä iässä arvelet jääväsi kokoaikaiselle eläkkeelle? Keskimääräinen ilmoitettu ikä ,25 Keskimääräinen ilmoitettu ikä 62,

21 Työyhteisötaidot, keskiarvo Asteikko 1=erittäin huonosti...5=erittäin hyvin Edistätkö omalla toiminnallasi työpaikkasi yhteisten tavoitteiden toteutumista? Edistätkö omalla toiminnallasi esimies-alaissuhteen toimivuutta? 4,0 4,0 4,0 3,9 Annatko tarvittaessa apua ja tukea työkavereillesi? 4,2 4,4 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5

22 Miten työyhteisössäsi perehdytetään uusiin tai vaihtuviin tehtäviin? Keskiarvo, asteikko 1=erittäin huonosti...5=erittäin hyvin ,5 3,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0

23 Onko työssäsi tällä hetkellä seuraavia uhkia? Asteikko 1=erittäin epätodennäköinen 5=erittäin todennäköinen Vastauksien %-osuudet Vastentahtoinen siirto toisiin työtehtäviin 24% 43% 23% 9% 1% 41% 38% 17% 3% 1% Liiallinen uuden tiedon omaksumisen vaatimus 15% 43% 35% 7% 20% 53% 23% 4% Työtehtävien liiallinen vaikeutuminen 22% 42% 27% 8% 1% 23% 52% 22% 2% 1% Työmäärän lisääntyminen yli sietokyvyn 14% 36% 33% 15% 1% 15% 37% 38% 9% 2% Työkyvyttömyysuhka 32% 34% 19% 7% 4% 33% 38% 25% 3% 1% Lomautus-, irtisanomis- tai työttömyysuhka 35% 33% 15% 8% 9% 33% 42% 19% 4% 2% 0 % 10 %20 %30 %40 %50 %60 %70 %80 %90 %100 %

24 Kun ajattelet työolojen, työtehtävien tai yleisen työhyvinvoinnin kehitystä työpaikallasi, miten arvioit niiden kehitystä viimeisen vuoden aikana? 1=kehitys on mennyt selvästi huonompaan suuntaan...5= selvästi parempaan suuntaan vastauksien %-osuudet 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % % 10% 41% 36% 9% 4% 16% 32% 31% 17%

25 Millaisia tukitoimenpiteitä toivoisit työnantajasi järjestävän oman työhyvinvointisi tukemiseksi? Vastanneiden %-osuudet 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% ammattitaitoa edistävä koulutus liikuntatoiminta tai sen tukeminen (esim. liikuntasetelit) fysioterapia, venyttely, hieronta tai taukojumppa työtilojen ja työmenetelmien kehittäminen kulttuuritoiminta tai sen tukeminen vapaamuotoiset yhteistilaisuudet tai matkat omaehtoisen opiskelun tukeminen työaikajärjestelyt työvälineiden ja työturvallisuuden parantaminen työnohjaus lääkinnällinen kuntoutus (esim. Aslak) motivointi ja ohjaus terveellisiin elintapoihin työkierto 25% 22% 20% 22% 18% 19% 18% 14% 11% 12% 15% 11% 17% 8% 6% 5% 3% 45% 44% 45% 41% 40% 35% 55% 59% 63% 2016

26 Avoimet vastaukset 23 vastaajaa kirjoitti avoimeen vastauskenttään Esimiehet käsittelevät avoimet vastaukset toimialansa/yksikkönsä henkilöstön kanssa

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta

Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010 n kaupungin työhyvinvointisyke 2010 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä ilmeneviä kehittämiskohteita. Kysely

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta,, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Yksilötutka-työhyvinvointikysely

Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikyselyllä kartoitetaan, mikä on vastaajan oma arvio työhyvinvointinsa tilasta tällä hetkellä. Vastaaminen on vapaaehtoista ja tapahtuu anonyymisti.

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA?

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? Terve yritys pulssikysely ennustaa työhyvinvoinnin tasoa kehityspäällikkö Sabina Brunou sabina.brunou@diacor.fi 5157 PALVELUMME TYÖPAIKOILLE Työhyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen 27.5.2008

Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen 27.5.2008 Opetus- ja kasvatushenkilöstön työolosuhteiden laadullinen kehittäminen 27.5.2008 Pauli Forma, VTT, dos. Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Kuntien eläkevakuutus Esitelmän näkökulmat Työolot, työkyky ja työhyvinvointi

Lisätiedot

KUNTO Muutoksen seurantakysely

KUNTO Muutoksen seurantakysely KUNTO Muutoksen seurantakysely Muutoksen seurantakyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa seuraamaan muutosprosessia ja arvioimaan sen vaikutuksia. Kysely tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden

Lisätiedot

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Miten HAO /JEDU toimii. Laatukoordinaattori Arto Veikkola

Miten HAO /JEDU toimii. Laatukoordinaattori Arto Veikkola MITTAREISTA Miten HAO /JEDU toimii Laatukoordinaattori Arto Veikkola JEDU/Hao oma toimintakäsikirja intrassa Mittaamista ohjaa vahvasti rahoitus, valtionosuudesta 3% otetaan kaikilta jaettavaksi tuloksellisuusrahana

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

Nurmijärvi. KAARI-työhyvintointikysely. Nurmijärven kunta. ALEKSIA-liikelaitos. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista.

Nurmijärvi. KAARI-työhyvintointikysely. Nurmijärven kunta. ALEKSIA-liikelaitos. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Nurmijärvi KAARI-työhyvintointikysely Nurmijärven kunta ALEKSIA-liikelaitos Raportti tehty:..5, klo. Vastaajia: Yleistä kyselystä Nurmijärven työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut

Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto Henkilöstöpalvelut Työyhteisön toimivuuskysely 2015 Yhteenveto 29.1.2016 Henkilöstöpalvelut 11.2.2016 1 Työyhteisön toimivuuskysely 2015 TYÖYHTEISÖN TOIMIVUUSKYSELY 2015 Työyhteisön toimivuuskysely toteutettiin nyt kuudennen

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA Työyhteisöjen aikaansaavuus mistä se syntyy ja miten sitä voi tukea? Irma Väänänen-Tomppo, erikoistutkija Valtiokonttori, Talous ja henkilöstö

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Työhyvinvointikyselyn tulokset. Pirjo Saari Mela

Työhyvinvointikyselyn tulokset. Pirjo Saari Mela Työhyvinvointikyselyn tulokset Pirjo Saari Mela 2 Kysely Työhyvinvointiohjelman pohjaksi Nettikysely Vastaajia yhteensä 1 191, joista sidosryhmävastauksia 32 Lyhyt kysely, auki joulukuun alusta tammikuun

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2015

Työhyvinvointikysely 2015 Työhyvinvointikysely 2015 Vakuutusväen Liitto VvL ry kyseli työoloista edellisen kerran vuonna 2012. Silloin kaikkien vakuutusalan työntekijöiden oli mahdollista vastata. Vastaajia oli yli 3.300, joista

Lisätiedot

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Tiedonkulku ja vuorovaikutus Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus

Lisätiedot

KUNTO Muutoskysely Alkukysely

KUNTO Muutoskysely Alkukysely KUNTO Muutoskysely Alkukysely Muutoskyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa suunnittelemaan ja seuraamaan muutosprosessia sekä arvioimaan sen vaikutuksia. Muutoskysely tarjoaa henkilöstölle

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN

HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN HYKS lautakunta 21.1.2014 Liite 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot voidaan vastauksien määrien (N) mukaan

Lisätiedot

Aloitustilaisuus

Aloitustilaisuus Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Isto Kujala Palopäällystöpäivät 21.3.2015, Tampere Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry Työturvallisuus pelastusalalla Työturvallisuuslaki

Lisätiedot

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - perusturvayhteensä 1. ikä Vastaajien määrä: 66 55 tai enemmän: 14% alle 35: 14% 35-44: 29% 45-54: 44% 2. työsuhteen laatu Vastaajien määrä: 66 määräaikainen, työllistetty,

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Hkilöstökertomus 2014 Yhteistoimintatoimikunta 29.4.2015 / 15 Kunnanhallitus 11.5.2015 / Hkilöstökertomus 2014 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 1.1 Kunnan arvot ja vetovoimatekijät... 3 1.2 Talousarvion

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - ympäristötoimiyhteensä 1. ikä alle 35: 5% 35-44: 5% 45-54: 25% 55 tai enemmän: 65% 2. työsuhteen laatu määräaikainen, työllistetty, harjoittelija: 10% vakituinen: 90% 3. työpaikkasi

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari Työkyky ja terveysjohtaminen Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen Mitä työkyky- ja terveysjohtaminen ovat Työkykyjohtaminen ja terveysjohtaminen

Lisätiedot

Palkkatasotutkimus 2015

Palkkatasotutkimus 2015 Palkkatasotutkimus Tuloksia Taustaa Vuotuinen palkkatasotutkimus antaa poikkileikkauksen jäsenten sijoittumisesta työmarkkinoilla ja palkkatasosta Lokakuun ansiot (tunnusluvuissa mukana kokoaikatyössä

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - KHyhteensä 1. ikä Vastaajien määrä: 28 alle 35: 11% 55 tai enemmän: 25% 35-44: 14% 45-54: 50% 2. työsuhteen laatu Vastaajien määrä: 28 määräaikainen, työllistetty, harjoittelija:

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Hyvän työpaikan kriteerit

Hyvän työpaikan kriteerit Hyvän työpaikan kriteerit Vetovoimaa ja työhyvinvointia terveydenhuoltoon! Hyvän työpaikan kriteerit 2 Hyvä lukija, esitteessä olevat Hyvän työpaikan kriteerit terveydenhuollon organisaatioille on laadittu

Lisätiedot

Simo_suun_terveydenhuolto

Simo_suun_terveydenhuolto Kemin kaupunki (c) 2013 TT-Teamex Oy Simo_suun_terveydenhuolto Oliko ajansaanti mielestäsi helppoa? Vastauksia: 44 10% 20% 30% 40% 50% 60% erittäin tyytymätön 6.82% tyytymätön neutraali 6.82% tyytyväinen

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen?

Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen? Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen? Pirkko-Liisa Vesterinen Paikallisjohtaja, dosentti Management Institute of Finland, MIF Itsetuntemus lähtökohtana Vastaa itsellesi Kuka minä olen itselleni?

Lisätiedot

Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32

Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Henkilöstöraportti 2014 Kh 03.06.2015 154 Kv 15.06.2015 32 Sisältö Johdanto... sivu 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... sivu 4-6 palvelussuhteiden luonne henkilöstö nimikkeittäin sukupuolijakauma ikäjakauma

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Esimiehestä kaikki irti?

Esimiehestä kaikki irti? Esimiehestä kaikki irti? Esimiestyön vaatimukset, aikapaine ja vaikutusmahdollisuudet 2.6.2006 2.6.2006 Johtaminen ja organisaatiot muuttuneet! ENNEN johtamistyylit tavoite- ja tulosjohtaminen, prosessiajattelu

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ-

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- Jaakko Joensuu henkilöstöpäällikkö Kempele on voimakkaasti kasvava 15 100 asukkaan nuorekas kunta. Kempele on huipputeknologiaa,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä VoimaNainen 2020-hankkeen naisyrittäjien työhyvinvointi ja liiketoimintakäytännöt - Tulosyhteenveto hankkeen 1. kyselystä Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Naisyrittäjien työhyvinvointi?

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

Kaikki hyvin työssä? Valtion henkilöstön työhyvinvointi vuosina

Kaikki hyvin työssä? Valtion henkilöstön työhyvinvointi vuosina Kaikki hyvin työssä? Valtion henkilöstön työhyvinvointi vuosina - Irma Väänänen-Tomppo Taustatietoa tutkimusaineistoista Kyselyn otos on poimittu satunnaisotannalla valtion henkilörekisteristä, jolloin

Lisätiedot

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies 1 Kysely koostuu neljästä osiosta: -taustatiedoista -perustehtävään ja työn organisointiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen tavoitteisiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen keinoihin liittyviin

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Kehitetään työhyvinvointia yhdessä TTK Työhyvinvointipalveluista tukea Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Mitä hyötyä? Hyöty on osoitettu tutkimuksin ja kehittämishankkeissa Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

HUS:n TYÖHYVINVOINTIOHJELMA. Hyvää työpäivää!

HUS:n TYÖHYVINVOINTIOHJELMA. Hyvää työpäivää! HUS:n TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyvää työpäivää! HUS:N STRATEGIA JA ARVOT HYVÄÄ TYÖPÄIVÄÄ Johtaminen ja työprosessien kehittäminen Kehittymismahdollisuudet Henkilöstösuunnittelu, hallinta ja seuranta Yhteistoiminta

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015 Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2013

Työhyvinvointikysely 2013 Työhyvinvointikysely 2013 22.11.2013 Henkilöstöpalvelut Ulla Huttunen Toteutus Kysely toteutettiin sähköisesti JY:ssa 23.9.- 6.10.2013 Kysely uudistui vuonna 2013 kysymysten määrä väheni (62 -> 43) Uudet

Lisätiedot

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY 1. PALKKAKYSELY 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin lokakuussa 2016 työmarkkinatutkimus internet-kyselynä. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaminen ja. Kehityskeskustelu

Henkilöstöjohtaminen ja. Kehityskeskustelu Henkilöstöjohtaminen ja esimiestyö Kehityskeskustelu Heini Leino sijoitusasiantuntija Nordea Pankki Oyj Työnohjausmenetelmä: kehityskeskustelu Johtamisen perustyökalu Osa yrityksen henkilöstöhallintoa

Lisätiedot

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke Alueellinen työhyvinvointikysely Voimaa ossaamisesta! -hanke Taustatiedot Vastaajia 1 983 henkilöä miehiä 14 % naisia 86 % Toimiala Hotelli- ja ravintola 5 % Kauppa- ja palvelu 17 % Muu julkishallinto

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos

Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos ASLAK ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kohderyhmä: työntekijät,

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT 19.5.2009 Eeva-Liisa Putkinen Työhyvinvointiyksikkö Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Tekijöitä, jotka vaikuttavat työkykyyn Vaikutusmahdollisuus omaan työhön

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Työllistymistä y edistävä toiminta

Työllistymistä y edistävä toiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 0, 0 Työllistymistä y edistävä toiminta Setlementti Louhela ry Päätavoite. LOUHELA ON VASTUULLINEN TYÖNANTAJA jakautuu osatavoitteeseen 0. Osatavoite: Työntekijöiden

Lisätiedot

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi ATERIA 14 tapahtuma, ammattiasiain toimitsija JHL edunvalvontalinja, työelämän laadun toimialue Ikäjohtaminen, määrittely Ikäjohtamiseksi kutsutaan eri-ikäisten

Lisätiedot

Kurikan, Jalasjärven ja Ilmajoen henkilöstön työilmapiirikysely

Kurikan, Jalasjärven ja Ilmajoen henkilöstön työilmapiirikysely Kurikan, Jalasjärven ja Ilmajoen henkilöstön työilmapiirikysely 18.3.-14.4.2013 A1. Merkitse ammattiasemasi: ( ) Esimies ( ) Työntekijä A2. Merkitse ikäryhmäsi: ( ) alle 40v. ( ) 40-50 v. ( ) yli 50v.

Lisätiedot

Työhyvinvoin) ja kuntoutus

Työhyvinvoin) ja kuntoutus Työhyvinvoin) ja kuntoutus Ratuke syysseminaari 11.11.2010 Tiina Nurmi- Kokko Rakennusliitto Työhyvinvoin) Työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä ja työuraa tukevassa työ- ympäristössä

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

TYÖVIREMALLI KONTIOLAHDEN KUNTA OSAAVA JA MOTIVOITUNUT HENKILÖSTÖ 1 (7) TOIMIVAT TYÖYHTEISÖT MOTIVOINTI, PALKITSEMINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN

TYÖVIREMALLI KONTIOLAHDEN KUNTA OSAAVA JA MOTIVOITUNUT HENKILÖSTÖ 1 (7) TOIMIVAT TYÖYHTEISÖT MOTIVOINTI, PALKITSEMINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖVIREMALLI TOIMIVAT TYÖYHTEISÖT MOTIVOINTI, PALKITSEMINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN OSAAVA JA MOTIVOITUNUT HENKILÖSTÖ TYÖKYKY JA TERVEYS TOIMIVA JOHTAMINEN JA PÄÄTÖKSENTEKO KONTIOLAHDEN KUNTA 1 (7) TYÖVIRE

Lisätiedot