SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA"

Transkriptio

1

2 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on työntekijöiden työhyvinvointi ja työyhteisöjen toiminta niin, että kenelläkään ei olisi tarvetta jäädä pois työstä muutoin kuin sairaudesta aiheutuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallintamalli antaa yhteiset toimintaohjeet sairauspoissaolojen käsittelyyn ja varmistaa henkilöstön tasapuolisen kohtelun. Sairauspoissaoloja koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä. Asiakirjojen käsittelyssä on huolehdittava siitä, että tiedot eivät joudu ulkopuolisten nähtäväksi.

3 2 Työhyvinvoinnin johtamisen väline Sairauspoissaolojen hallintamalli on työhyvinvoinnin johtamisen väline. Muita keskeisiä työhyvinvointia edistäviä toimintamalleja kunnassa ovat työhyvinvoinnin aktiivisen tuen toimintamalli (varhainen tuki, tehostettu tuki ja työhön paluun tuki). Sairauspoissaolojen hallinta vaatii aktiivista yhteistyötä työnantajan ja työterveyshuollon välillä. Sairauspoissaolojen hallinnassa on kyse sairauspoissaolojen ennaltaehkäisystä, työkykyä ja työhyvinvointia vaarantavien tekijöiden varhaisesta havaitsemisesta ja niiden poistamisesta, oikea-aikaisesta hoitoon ohjaamisesta sekä työkyvyn ja työhön paluun tuesta. Palkallisen sairauspoissaolon perusteita: Sairauden tai tapaturman aiheuttama työkyvyttömyys estää oman työn tekemisen. Sairauspoissaolo mahdollistaa levon ja toipumisen. Sairauspoissaolo mahdollistaa tutkimukset, hoidon ja kuntoutuksen. Sairauspoissaolon perusteena olevaa työkyvyttömyyttä ei ole aiheutettu tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Poissaolo on tarpeen tartuntavaaran vuoksi. Johdon keinoja hallita sairauspoissaoloja: Varmistaa turvallisen ja terveellisen työympäristön. Kouluttaa ja tukee esimiehiä. Mahdollistaa osatyökykyisten henkilöiden työhön paluun ja tukee töiden uudelleen järjestelyissä. Turvaa työntekijöille osallistumismahdollisuuden omaa työtään ja työyhteisöään koskeviin päätöksiin ja ratkaisuihin.

4 3 Tekee yhteistyötä henkilöstöjohdon ja työterveyshuollon sekä muiden työhyvinvointiasiantuntijoiden kanssa. Seuraa henkilöstön työhyvinvointia ja ryhtyy toimenpiteisiin työhyvinvointia uhkaavien tekijöiden poistamiseksi. Esimiehen keinoja hallita sairauspoissaoloja: Seuraa työntekijöiden työhyvinvointia ja työssä suoriutumista. Tunnistaa varhain työhyvinvointia uhkaavat riskitekijät sekä yksilöettä työyhteisötasolla ja ryhtyy toimenpiteisiin niiden poistamiseksi. Käyttää esimiestyössään yhteisesti sovittuja toimintamalleja Käy kehityskeskustelut työntekijöidensä kanssa ja käsittelee niissä myös työhyvinvointiin liittyvät asiat. Arvioi ja kehittää omia esimiestaitojaan. Luo työntekijöille osallistumismahdollisuudet omaa työtään ja työyhteisöään koskeviin päätöksiin ja ratkaisuihin. Hyväksyy, että on sallittua olla poissa työstä sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden vuoksi. Työntekijän keinoja hallita sairauspoissaoloja: Tietää oman perustehtävänsä ja sitoutuu siihen. Kehittää ammattitaitoaan. Arvioi ja kehittää omia työyhteisötaitojaan. Noudattaa yhteisesti sovittuja toimintamalleja Tuntee omat oikeutensa, vastuunsa ja velvollisuutensa.

5 4 Havaitsee varhain turvallisuutta, terveyttä ja työhyvinvointia vaarantavia tekijöitä työyhteisössään ja ilmoittaa niistä esimiehelleen. Pitää huolta terveydestään, työkyvystään ja työmotivaatiostaan. Työterveyshuoltoyhteistyö sairauspoissaolojen hallinnassa: Työpaikkaselvitykset, terveystarkastukset, toimenpidesuositukset ja seuranta. Työkykyyn ja työhön palaamiseen liittyvät arvioinnit lausuntoineen. Työhön paluun tukeminen yhdessä työnantajan kanssa Työkykyneuvottelut ja yhteistyöpalaverit. Työterveyshuoltoyhteistyössä on huomioitava vaitiolovelvollisuutta koskevat määräykset. Sairauspoissaolojen käsittelyprosessi:

6 5

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet 7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Työhyvinvointi yhtymässä 2013

Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Marita Simola työhyvinvointipäällikkö 25.4.2013 Yhtymän työhyvinvointisuunnitelman painopistealueet vuosina 2012-2013 1. Hyvinvoiva työyhteisö, työyhteisön toimivuus. 2. Mahdollistaa

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

Hallintoylihoitaja. henkilöstösuunnittelija

Hallintoylihoitaja. henkilöstösuunnittelija Pöytäkirja 5/2014 1 Henkilöstöjaosto Aika 27.10.2014 kello 11:50-12:50 Paikka Keskussairaala, talo 7/7 krs nuvotteluhuone Saapuvilla olleet jäsenet Jormanainen Laura Väistö Vuokko Varis Minna Palviainen

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Lähtökohta: Työpaikalla on käytössään työkyvyn tuen toimintamalli, jonka kaikki tuntevat Varhaisen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Työhyvinvointia työpaikoille

Työhyvinvointia työpaikoille Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI 1 TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI Sairausvakuutuslaki 1.1.2011 Sairausvakuutuslaki 1.6.2012 Työterveyshuoltolaki 1.6.2012 2 1. Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki

Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017 Saarijärven kaupunki 1. Työsuojelun tavoitteet Työpaikan työsuojelutoiminta perustuu työturvallisuuslakiin (738/2002) sekä lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan

Lisätiedot

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen PoKa-hanke Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Keva Sanna Pesonen Hankkeen taustaa Pohjois-Karjalan maakunnan alueella käynnissä oleva kuntatyöpaikkojen ammatillisen kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin kehittämishanke

Lisätiedot

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel. Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.fi 2 3 4 Työterveydestä on tullut sairaanhoitoa 5 Työkykynäkymä suuri työkykyriski

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Pirkko Mäkinen, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja

Lisätiedot

Työhyvinvoin) ja kuntoutus

Työhyvinvoin) ja kuntoutus Työhyvinvoin) ja kuntoutus Ratuke syysseminaari 11.11.2010 Tiina Nurmi- Kokko Rakennusliitto Työhyvinvoin) Työ on mielekästä ja sujuvaa turvallisessa, terveyttä edistävässä ja työuraa tukevassa työ- ympäristössä

Lisätiedot

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN

AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN Sisältö 3. Aktiivisen välittämisen tavoitteet 4. Hyvän työyhteisön perusteet 5. Aktiivisen välittämisen vaiheet 6. Varhaisen tuen ennakoivat ja edistävät toimet

Lisätiedot

Työhyvinvointiarvio. 1. Työhyvinvointi johtamisessa. Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit

Työhyvinvointiarvio. 1. Työhyvinvointi johtamisessa. Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit 1. Työhyvinvointi johtamisessa Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit Tyydyttävä: Työhyvinvoinnista keskusteltu, mutta tavoitteet ja vastuut epäselvät. Työhyvinvointi nähdään yksilön asiana. Hyvä:

Lisätiedot

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos

Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kunta-alan haasteet t Kunta-alan alan työntekijöiden ikääntyminen,

Lisätiedot

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista

Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Työkyvyn edellytyksistä huolehtiminen on osa hyvää johtamista Kirsi Ahola Työelämän lait ohjaavat esimiestä määrittelemällä velvollisuudet ja toimintatavat Työturvallisuuslaki 738/2002: Työnantaja on velvollinen

Lisätiedot

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat 3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Uudista ja uudistu 2011

Uudista ja uudistu 2011 Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän

Lisätiedot

Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli. Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila

Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli. Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila Varhainen välittäminentyöhyvinvoinnin johtamisen keinona Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila Johdanto Tarkoitus

Lisätiedot

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt

Lisätiedot

HALLINTO- JA TALOUSJOHTAJAN ESITYS:

HALLINTO- JA TALOUSJOHTAJAN ESITYS: YTY-ryhmä 13 06.06.2016 YTY-ryhmä 24 17.11.2016 Kunnanhallitus 387 29.11.2016 Kunnanhallitus 70 28.02.2017 LYHYTKESTOISET SAIRAUSPOISSAOLOT YTYryhmä 06.06.2016 13 Hallinto- ja talousjohtaja Rauno Maaninka

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET HARJAVALLAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET HARJAVALLAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET HARJAVALLAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA - Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Taustaa

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri

Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Varma: Osuvia työeläkevakuuttamisen palveluja Peruspalvelut: lakisääteiset vakuutus- ja eläkepalvelut, työeläkekuntoutus

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa t Ifin Suuryritysten riskienhallintapäivä 25.1.2012 2012 Sirpa Huuskonen Esityksen sisältö ISS:n Hyvissä voimissa työhyvinvointiohjelma ja TTT-johtaminen

Lisätiedot

PKSSK Sairauspoissaolojen hallinta

PKSSK Sairauspoissaolojen hallinta Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 Yhtymähallitus 24.11.2014 PKSSK Sairauspoissaolojen hallinta SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 SAIRAUSPOISSAOLOJEN

Lisätiedot

Valon varhaisen välittämisen malli 8.4.2014

Valon varhaisen välittämisen malli 8.4.2014 8.4.2014 Varhainen välittäminen Valossa Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat hyvän työelämän edellytyksiä. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen ja työn vaatimusten välisenä tasapainona. Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

AKTIIVINEN TUKI TYÖYHTEISÖSSÄ NÄIN SE SAATIIN TOIMIMAAN

AKTIIVINEN TUKI TYÖYHTEISÖSSÄ NÄIN SE SAATIIN TOIMIMAAN AKTIIVINEN TUKI TYÖYHTEISÖSSÄ NÄIN SE SAATIIN TOIMIMAAN Pitkäjänteinen työturvallisuustyö kunta-alalla - sanoista teoiksi 24.9.2013 Tampere vs.työhyvinvointipäällikkö Satu Haapakoski Henkilöstöpalvelut

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö. Työkyvyn suunnitelmallista johtamista

Työterveysyhteistyö. Työkyvyn suunnitelmallista johtamista Työterveysyhteistyö Työkyvyn suunnitelmallista johtamista Esityksessä 1. Työterveystoiminta on osa yrityksen/organisaation johtamista 2. Lainsäädäntö ohjaa työterveysyhteistyöhön 3. Tarpeiden tunnistaminen

Lisätiedot

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ Vantaan korvaavan työn toimintatapa Tuunattu työ Tuunattu työ mitä se on? Sairauden tai tapaturman vuoksi työntekijä voi olla tilapäisesti kykenemätön tekemään vakituista työtään, mutta pystyy terveyttään

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖN KUORMITTAVUUDEN ARVIOIJANA. Minna Pihlajamäki Työterveyshuollon ylilääkäri, Terveystalo

TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖN KUORMITTAVUUDEN ARVIOIJANA. Minna Pihlajamäki Työterveyshuollon ylilääkäri, Terveystalo TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖN KUORMITTAVUUDEN ARVIOIJANA Minna Pihlajamäki Työterveyshuollon ylilääkäri, Terveystalo 02.12.2015 Hyvä työterveyshuoltokäytäntö (Vna 708/2013) Työterveyshuollon ydinprosessit Toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

Työterveyshuollon tulevaisuus - Yrityksen odotukset työterveyshuollolta

Työterveyshuollon tulevaisuus - Yrityksen odotukset työterveyshuollolta Työterveyshuollon tulevaisuus - Yrityksen odotukset työterveyshuollolta Asko Saastamoinen Asko Saastamoinen 13.10.2016 1 Työterveyshuoltolaki 2001 1 Lain tarkoitus Tässä laissa säädetään työnantajan velvollisuudesta

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET SAUVON KUNNASSA

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET SAUVON KUNNASSA TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET SAUVON KUNNASSA Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Kuvat: Pekka Ruuskanen 26.9.2011 1/12 1. Työhyvinvoinnin kehittämisen tavoitteet Sauvon kunnan työpaikoissa

Lisätiedot

Varhaisen tuen malli. Hailuodon kunnan työntekijöille, esimiehille ja työterveyshuollolle 17.4.2015 1

Varhaisen tuen malli. Hailuodon kunnan työntekijöille, esimiehille ja työterveyshuollolle 17.4.2015 1 Varhaisen tuen malli Hailuodon kunnan työntekijöille, esimiehille ja työterveyshuollolle 17.4.2015 1 Mitä varhainen tuki tarkoittaa? Työntekijöiden työssä jaksamisen edistämistä Heikentyneen työkyvyn uhkan

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

Työympäristö muutoksessa, osallistamisen kautta työhyvinvointiin

Työympäristö muutoksessa, osallistamisen kautta työhyvinvointiin Työympäristö muutoksessa, osallistamisen kautta työhyvinvointiin 10.6.2013 Katri Wänninen ETK:n tilastojen mukaan v 2011 lopussa Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä oli 60,5 vuotta Työeläkkeelle vuonna

Lisätiedot

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen Työterveyshuollon kommenttipuheenvuoro Turku Petrea Marjo Sinokki, työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon

Lisätiedot

Varhainen tuki, VaTu. - Toimintamalli työkyvyn heiketessä

Varhainen tuki, VaTu. - Toimintamalli työkyvyn heiketessä Varhainen tuki, VaTu - Toimintamalli työkyvyn heiketessä Esityksen materiaali kerätty ja muokattu TyKen aineistosta: ver JPL 12.3.2013 Työturvallisuuslaki Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT

HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT HELSINGIN YLIOPISTON TYÖHYVINVOINTIPALVELUT 19.5.2009 Eeva-Liisa Putkinen Työhyvinvointiyksikkö Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Tekijöitä, jotka vaikuttavat työkykyyn Vaikutusmahdollisuus omaan työhön

Lisätiedot

Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011

Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Pauliina Juntunen (TtM, ft) Kuntoutussäätiö/ Punk Työkyky - Masto-hanke julkaisee yrittäjän työkyvyn tukitietokortin - MastDO tarjoaa myös tietoa!

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelujen suomalainen suunnannäyttäjä Työterveyttä suurille ja pienille asiakkaille Yli 4000 sopimusasiakasta, joissa

Lisätiedot

Työterve yshuollon ennakoiva rooli: tukeeko työterveyshuolto tule - tule sairauksissa työkykyä vai

Työterve yshuollon ennakoiva rooli: tukeeko työterveyshuolto tule - tule sairauksissa työkykyä vai Työterveyshuollon y ennakoiva rooli: tukeeko työterveyshuolto tule -sairauksissa työkykyä vai työkyvyttömyyttä kehittämispäällikkö Ritva Teerimäki ritva.teerimaki@hel.fi Työterveyskeskus Edistää kaupungin

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA

TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Sivistysltk 13.1.2015 4 liite nro 1. Khall. 2.2.2015 11 liite nro 1. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoki, sivistystoimi JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista henkilöstöjohtamista.

Lisätiedot

Varhainen välittäminen Valossa

Varhainen välittäminen Valossa arjen 25.3.2015 Varhainen välittäminen Valossa Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat hyvän työelämän edellytyksiä. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen ja työn vaatimusten välisenä tasapainona.

Lisätiedot

Välittävä työyhteisö VARHAISEN VÄLITTÄMISEN TOIMINTAMALLI. Hyväksytty Inarin kunnanhallituksessa

Välittävä työyhteisö VARHAISEN VÄLITTÄMISEN TOIMINTAMALLI. Hyväksytty Inarin kunnanhallituksessa Välittävä työyhteisö VARHAISEN VÄLITTÄMISEN TOIMINTAMALLI Hyväksytty Inarin kunnanhallituksessa 3.12.2007 519 Inarin kunnan varhaisen välittämisen malli Työkyky ja terveydentila voivat muuttua työuran

Lisätiedot

Kainuun maakunta kuntayhtymän työkyvyn tukiprosessi. Marko Klemetti, työhyvinvointi- / työsuojelupäällikkö

Kainuun maakunta kuntayhtymän työkyvyn tukiprosessi. Marko Klemetti, työhyvinvointi- / työsuojelupäällikkö Kainuun maakunta kuntayhtymän työkyvyn tukiprosessi Marko Klemetti, työhyvinvointi- / työsuojelupäällikkö Henk. Yhteensä (pl.oae) KuEL- eläkkeelle siirtyneet Kainuun maakunta ky v. 2005 2008 eläkelajeittain,

Lisätiedot

Tiedosta turvaa muuttaako tieto toimintaa

Tiedosta turvaa muuttaako tieto toimintaa Tiedosta turvaa muuttaako tieto toimintaa Tiina Pohjonen Twitter @TiinaPohjonen 28.4.2017 3 Lisää työkykyisiä päiviä - kaupungin henkilöstön sairauspoissaoloissa 2016 merkittävä lasku % 6 5,5 5 4,5 4

Lisätiedot

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ-

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- Jaakko Joensuu henkilöstöpäällikkö Kempele on voimakkaasti kasvava 15 100 asukkaan nuorekas kunta. Kempele on huipputeknologiaa,

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET KONEURAKOINTI S.KUITTINEN OY:SSÄ

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET KONEURAKOINTI S.KUITTINEN OY:SSÄ TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET KONEURAKOINTI S.KUITTINEN OY:SSÄ Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Kuvat: Pekka Ruuskanen 21.08.2012 KONEURAKOINTI S.KUITTINEN OY 1. Työhyvinvoinnin kehittämisen

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Henry ry, Tampere 9.2.2010 Esityksen sisältö Mihin työterveyshuoltoa tarvitaan? Työterveysyhteistyön edellytyksiä

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

TYÖ- TERVEYS- HUOLTO. Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus.

TYÖ- TERVEYS- HUOLTO. Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. TYÖ- TERVEYS- HUOLTO Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. u Työnantajan on järjestettävä työntekijöilleen työterveyshuolto. u Työnantajan,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

Kannuksen kaupungin henkilöstöpoliittinen ohjelma vuosille 2015-2020

Kannuksen kaupungin henkilöstöpoliittinen ohjelma vuosille 2015-2020 Kannuksen kaupungin henkilöstöpoliittinen ohjelma vuosille 2015-2020 Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Henkilöstöpoliittinen ohjelma 2015 2020 1 Sisällysluettelo 1 Mikä on henkilöstöpoliittinen

Lisätiedot

TYÖSTÄ TERVEYTTÄ JA ELINVOIMAA - SEMINAARI

TYÖSTÄ TERVEYTTÄ JA ELINVOIMAA - SEMINAARI KRUUNUPUISTON TYÖSTÄ TERVEYTTÄ JA ELINVOIMAA - SEMINAARI torstaina 23.4.2015 Työstä saa terveyttä ja elinvoimaa. Terveyttä ja elinvoimaa on myös itse työstettävä. Työstäminen onnistuu paremmin hyvän kumppanin

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työyhteisöt ehkäisevän päihdetyön areenana Leena Hirvonen, TtM, erityisasiantuntija Työryhmä: Anne Kujasalo, Katrimaija Luurila, Marketta Kivistö Ehkäisevän päihdetyön toteutuminen

Lisätiedot

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU Työhön paluu-malli on tarkoitettu esimiehen apuvälineeksi, kun työntekijä palaa pitkän työstä poissaolon (äitiysloma, sairasloma, vuorotteluvapaa) jälkeen takaisin töihin. Työhön

Lisätiedot

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Masto-hanke masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Tukea työikäisten mielenterveydelle ja työkyvylle Työhyvinvoinnin edistämiseksi Masto-hanke tuo mielenterveysteemoja työterveys- ja työsuojeluhenkilöstön

Lisätiedot

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Leila Rautjärvi, koulutuspäällikkö, tth Selina Selin, työterveyshuollon erikoislääkäri Systemaattista seulontaa voidaan tehdä

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Henkilöstötilinpäätös 2016

Henkilöstötilinpäätös 2016 Henkilöstötilinpäätös 2016 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 1 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ PALVELUSSUHDELAJEITTAIN... 2 VAKITUISET JA MÄÄRÄ-AIKAISET... 3 KOKO- JA OSA-AIKAISET... 3 HENKILÖSTÖN

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ

TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ TYÖSUOJELUILTAPÄIVÄ PORI 14.3.2013 KARI HARING SAK RY YHTEISTYÖN PERUSTEET Laki edellyttää Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 30.3.2007/334 Työterveyshuoltolaki

Lisätiedot

Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi

Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi Kirsi Ahola Ihmisen toimintakyky vaihtelee, mutta työkyky säilyy, kun työ joustaa Toimintakyky kertoo, kuinka henkilö selviytyy päivittäisen elämänsä vaatimuksista.

Lisätiedot

Aktiivinen tuki yhteistoiminnan työkaluna

Aktiivinen tuki yhteistoiminnan työkaluna Aktiivinen tuki yhteistoiminnan työkaluna Johdanto Hyvinvoiva henkilöstö on suomalaisten hyvinvointipalvelujen perusta. Kun henkilöstö voi hyvin ja hallitsee perustehtävänsä, työ on tuloksellista. Aktiivisen

Lisätiedot

yhteistyö Vaarojen tunnistaminen, riskien arviointi ja työterveyshuolto - seminaari Turku 7. 3.2012 Kari Haring

yhteistyö Vaarojen tunnistaminen, riskien arviointi ja työterveyshuolto - seminaari Turku 7. 3.2012 Kari Haring Työterveyshuolto ja työpaikan yhteistyö Vaarojen tunnistaminen, riskien arviointi ja työterveyshuolto - seminaari Turku 7. 3.2012 Kari Haring asiantuntijalääkäri tij i 1 Yhteistyön perusteet Laki edellyttää

Lisätiedot

Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille

Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Millainen työ, sellainen Terveystalo. Työterveystoiminnan perusta (lakisääteinen) Työterveysyhteistyö perustuu asiakkaan toimialan ja liiketoiminnan

Lisätiedot

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015 Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin

Lisätiedot

Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla

Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla Psykososiaalinen kuormitus työpaikalla Mitä ovat työn psykososiaaliset? Haitallista psykososiaalista kuormitusta voi ilmetä missä tahansa työpaikassa. Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot