Maaperäosasto, Raportti P 13.4/82/9 8. Pihtiputaan soiden turvevaroje n kokonaisselvityksestä

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S Maaperäosasto, Raportti P 13.4/82/9 8 Tapio Toivonen PIHTIPUTAAN TURtIEVARAT Kp;YTTÖKELPO ISUUS JA NIIDE N Osaraportti Pihtiputaan soiden turvevaroje n kokonaisselvityksestä Espoo 1982

SISÄ.LTO 1 Johdanto e s 5 1.1. Tutkimuksen tarkoitus 5 1.2. Tutkimusmenetelmät ja aineistot 7 2. Alueen luonnonolot 1 1 2.1. Maa- ja kallioperä. : 1 1 2.2. Soiden yleinen kuvaus, 1 1 3. Tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon 1 2 4. Tulosten tarkastelua 6 7 4.1. Turpeen paksuus ja turvemäärä 6 7 4.2. Turvelaj it ja maatunei sus 6 7 4.3. Tuhkapitoisuus ja.lämpcsarvo 6 7 4.4. Vesipitoisuus ja happamuus 7 1 4.5. Turvetuotantoon soveltuvat suot,,, 7 3 5. Yhteenveto 7 3 Kirjallisuutta 75

I. JOHDANTO 1.1. Tutkimuksen tarkoitus Geologisen tutkimuslaitoksen toimesta suoritettiin Pih - tiputaan kunnassa vuonna 1981 turvevarojen teollista käyttökelpoisuutta selvittäviä tutkimuksia. Aikaisemmi n on vuonna 1962 tutkittu kandeksan suota kunnan alueella. Tutkimuksen tarkoituksena on antaa mandollisimman moni - puolinen ja luotettava kuva Pihtiputaan kunnan alueell a olevista soista, niiden turvemäaristä, turvelajeista, kerros_jårjestyksestä sekå turpeen keskeisimmistä. fysi - kaalis-kemiallisista ominaisuuksista. Tutkimuksessa on pääpaino asetettu turvetuotantoon soveltuvien suoaluei - den sekä näiden turvemäärän, -laadun ja energiasisällön selvittämiseen. Suolle laadittua linjaverkostoa käyttäen tutkittiin turvelajin, sen esiintymissyvyyden ja maatuneisuuden lisäk - si myös suhteellinen kosteus ja puuaineksen määrä. Lisäk - si otettiin turvenäytteitä laboratoriomäärityksiä varten. Näyttei.stä.määritettiin turvelajin ja maatumisasteen li - säksi tuhkapitoisuus, ph-arvo, vesipitoisuus ja lämpöarvo. Tässä osaraportissa on esitetty suokohtainen selvity s vuosien 1962 ja 1981 tutkimuksi.'sta. Vuonna 1962 tehdyt tutkimukset eivät ole kaikilta osin täysin vertailukel - poisia vuoden 1981 tutkimuksiin. Tulosten ilmaisutapa on kuitenkin pyritty yhdenmukaistamaan. Koska tässä osa - raportissa on mukana vain 17,3 % kunnan 20 ha ja sitä suurempien suoalueiden pinta-alast a, tullaan turvetutkimuksia jatkamaan. Tutkittujen soiden sijainti näkyy kuvassa 1.

- 6 - L.. Jämsänneva (1981 ) 2.. Mäntysuo (1962 ) 3. Vihviläsuo (1962 ) 4. Joutsenneva (1962 ) 5. Mäntys uo {1962 ) 6. Väljänneva (1962 ) 7. Hinkaloneva (1962 ) 8. Suurisuo (1981 ) 9. Heinäneva (1981 ) 10. Suurisuo (1962) 11. Häyhtiönneva (1981 ) 12.., Haapasuo (1981 ) 13. Kanasensuo (1981 ) 14. Männikönneva (1981 ) 15. Suurusneva (1981 ) 16. Pyytneva (1962 ) 17. Konnunsuo (1981 ) 18. Ko ivujoenräme (1981 ) 19. Suursuo (1981 ) 20. Rahkasuo (1981 ) Kuva 1. Pihtiputaan kunnan alueella vuosina 1962 ja 198 1 tutkitut suot.

7-1.2. Tutkimusmenetelmät ja.aineisto t Kenttätutkimukset.suoritettiin siten, että kullekin tutki t- tavalle suolle laadittiin linjaverkosto, joka koostuu suo n hallitsevan osan poikki vedetystä selkälinj asta ja sitä vastaan kohtisuoraan olevista poikkilinjoista (Lappalainen et al. 1978) Poikkilinjojen väli on yleensä 400 m. 100 m :n vä - lein suoritetun normaalin tutkimuksen lisäksi mitattiin turpeen paksuus tutkimuslinjoilta 50 m :n välein. Runkolinjas - toa täydennettiin lisäksi usealla suolla 200.m :n välein ap u- linjastolla, jolta tutkittiin turpeen paksuus 100 m :n välein tarkempien syvyystietojen saamiseksi. Osa pienialaisista soista tutkittiin hajapisteillä. Tutkimuslinjat vaaittiin suon pinnan kaltevuussuhteiden selvittämiseksi. Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vet i syys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä ja rim pinen) mättäisyys (10 % :eina) ja mättäiden keskimääräinen korkeus. Lisäksi määritettiin puuston puulajisuhteet, t i - heysluokka ja mandolliset hakkuut. Turvekerrostumien kaivauksissa tutkittiin 10 cm :n tarkkuudel - la pääturvelajien ja mandollisten lisätekijöiden suhteellise t osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (von Postin 10 - asteikolla), kosteus (5-asteikolla), kuituisuus (0 6-astei - kolla) sekä. tunnistettiin siemenet ja sarojen pähkylät. Li - säksi erotettiin mandolliset liej,ukerrostumat ja määritettii n pohjamaan laatu. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (liekojen) esiinty - misen arvioimiseksi kunkin tutkimuspisteen umpäristö plik - tattiin 2 m :n syvyyteen asti kymmenessä eri kohdassa.-todetut lieko-osumat on ilmoitettu erikseen 0 1 m :n ja 1 2 m :n väli - sissä vyöhykkei.ssä'kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmän mukaan, jossa kantopitoisuus on jaettu viiteen eri ryhmään : liekoj a esiintyy hyvin vähän (alle 1 %), vähän (1 2 %), kohtalaisest i (2 3 %), runsaasti (3 4 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %).

- 8 - Suotyypeistä ja turpeista. käytetyt lyhenteet ovat seuraavat : IAvosuot 1. Varsinainen letto VL, 2. Rimpiletto RIL 3. Saraneva SN 4. Lyhyrkortinen neva LKN 5. Rahkaneva RN 6. Rimpineva RIN 7. S ilmäkeneva SIN 8. Kalvakkaneva KN 9. Vesineva. VN IIIKorvet 1. Lehtokorpi. LHK 2. Lettokorpi LK 3. Ruoho- ja heinäkorpi RHK 4. Nevakorpi NK 5. Varsinainen korpi VK 6. Kangaskorpi KGK 7. Rääseikkökorpi RÄK Pääturvelaji t 1. Rahkaturve S 2. Sararahkaturve CS 3. Ruskosammalrahkaturve B S 4. Saraturve C 5. Rahkasaraturve S C 6. Ruskosammalsaraturve BC 7. Ruskosammalturve B 8. Rahkaruskosammalturve SB 9. Sararuskosammalturve CB ITRämee t 1. Lettoräme LR 2. Kangasräme KGR 3. Sararäme SR 4. Korpiräme KR 5. Isovarpuinen räme IR 6. Tupasvillaräme TR 7..Rahkaräme RR 8..Keidasräme KER IVMuuttuneetsuotyypi t 1. Ojikot o j 2 : Muuttumat mu - 3. Turvekankaat tk - Ruohoturvekangas rhtk - Mustikkaturvekangas mt k - Puolukkaturvekangas pt k - Varputurvekangas vatk - Jäkäläturvekangas jatk Kytöheitto kh 5. Pelto pe Lisätekijät 1. Tupasvilla (Eriophorum) E r 2. Puuaines (Lignidi) L 3. Varpuaines (Nanolignidi) N 4. Korte (Equisetum) Eq 5. Järviruoko (Phragmites) Phr 6. Suoleväkkö (Scheuchzeria) Sch 7. Tupasluikka (Trichophorum) T r 8. Raate (Mer.ycmthes) Mn

- 9 - Useammista soista, joiden kentt'åtutkimusten perusteella voitiin katsoa soveltuvan turvetuotantoon, otettiin suon koos - ta riippuen 1 2 pinnasta pohjaan ulottuvaa näytesarjaa laboratoriotutkimuksia varten. Näytteenottopaikka valittiin si - ten, että se edustaa mandollisimman hyvin suon turvekerro s - tumia. Näytteistä määritettiin laboratoriossa ph-arvo, vesipitoi - suus painoprosentteina (145 C :ssa kuivattuna), tuhkapitoi - suus prosentteina (815 + 25 Ccssa polttamalla) kuivapainos - ta sekä lämpöarvo Gallenkampin ballistisella pommikalorime t - rillä Kairaustulosten tulkintaa on havainnollistettu karttojen profiilien avulla. Suokohtaisista kartoista ilmenevät linjaverkosto ja tutkimuspisteittäin heikosti maatuneen (H 1_4 ) pintaturpeen ja koko kerrostuman paksuus sekä keskimääräine n maatuneisuus.karttoihin on piirretty myös turvekerrokse n paksuutta esittävät syvyyskäyrät 1 m :n välein sekä suon pin - nan korkeusk'ayrät. Maatuneisuusprofiileissa on turpeet jaettu maatuneisuuden mukaan kolmeen ryhmään : H1_3, H 4 ja H5_10. Turvelajiprofii - leissa on kunkin kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyyppi ja liekoisuus (0-1 m :n syvyysvyöhykkeen osumat/ 1 2 m :n syvyysvyöhykkeen osumat). Liekoisuutta ei ole määritetty vuoden 1962 tutkimuksissa.. Turvela j it ja pohjamaaiajit on esitetty symbolein (kuva 2)'. Muu tutkimusaineist o on arkistoituna Geologisen tutkimuslaitoksen turveaskistossa. j a

- 10 Kuva 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet.

- 11- - 2. ALUEEN LUONNONOLOT 2.1. Maa- ja kallioper ä Pihtipudas on tyypillistä Järvi- Suomea. Korkeuserot eivät ol e kovin suuria, mutta ne aiheuttavat kuitenkin vaihtelevuutta maastoon. Paikoin on havaittavissa jopa mäkimaan piirteitä. Korkein~aat kohdat jokien ja järvien välisillä selänteill ä ulottuvat noin 200 m :n korkeuteen. Yleisin maalaji onmoreeni, joka on paikoin hyvinkin lohkareista. Harjualueet kulkevat pääasiassa suurimpien vesistöjen suuntaisina kunnan halki. Kallioperän muodostavat suurimmaksi osaksi happamat syväkivi - laj it, erilaiset graniitit sekä: gram- ja kvartsidioriitit. 2.2. Soiden yleinen kuvaus _ Pihtiputaan kunnan maapinta-ala on 1 076,6 km 2. Tästä alast a on 20 ha ja sitä suurempia soita 17 % eli 18 285 ha (Lappalai - nen et al. 1980). Alueen.heikohkoista virtausoloista johtuen (veåen-iaka-la-alue) Pihtiputaalla on soita keskimääräistä enemmän verrattuna muuhun Keski-Suomeen. Tähän mennessä kunnan soista on tutkittu 3 280 ha. Suot ovat yleensä melko matalia ja rik - konaisia. Selvästi on havaittavissa mannerjään toiminnasta johtunut luode-kaakko suuntautuneisuus. Soiden pohja on yleensä epätasainen, ja lohkareinen moreeni on yleinen pohjamaalaji. Myös hiekka, siltti {hieta ja hiesu) sekä savi esiintyvä t yleisesti pohjamaalajeina moreenin ohella. Suurin osa soista on kokonaan tai ainakin osittain ojitettu. Suuralueellisesti. Pihtiputaan suot kuuluvat Pohjanmaan aapasuovyöhykkeeseen (Ruuhijärvi 1960 ja Eurola 1962). Täll ä alueella suot saavat vetensä suureksi osaksi ympäröivilt ä mineraalimailta eli ne ovat minerotrofisia. Taulukko 1. Soiden pinta-ala (ha) ja lukumäärä kokoluokittai n Pihtiputaan kunnassa (Lappalainen et al. 1980). I 1 Koko suo- 20-50 51-100 101-200 r 201-300 301-500 1-> 500 18 287 ha 3 380 4 105 6 117 3 300 305 580 233 kpl 120 57 41 13 1 1

12-3. TUTKITUT SUOT JA NIIDEN SOVELTUVUUS TURVETUOTANTOO N Tässä osassa käsitellään tutkittujen soiden yleispiirteit ä ja soveltuvuutta turvetuotantoon. Suokohtaisesti on esitet - ty mm. eri syvyysvyöhykkeiden pinta-alat (koko suo, yl i 1 m :n syvyinen alue jayli 2 m :n syvyinen alue), tyypilli - simmat suotyypit, turvelajisuhteet, turvepaksuudet, keski - maatuneisuudet. (koko suon keskiarvo, heikosti (H1_4 ) maatu - nut pintakerros ja. hyvin (H5_10 ) maatunut kerros sekä luon nontilaiset turveinäärät. Soiden soveltuvuus turvetuotantoon riippuu maa. turvelajista, maatuneisuudesta ja tuhkapitoisuudesta. Maatumisen edis - tyessä kasviaineksen hiilipitoisuus lisääntyy ja lämpöarvo kasvaa. Maatuminen vaikuttaa turpeen lämpö arvoon myös -siten, että kuivatilavuuspainon suuretessa lämpöarvo tilavuusyksi k köä kohden kasvaa. Rahkaturve soveltuu polttoturpeeksi, jo s sen maatuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas saraturve sopii polttoturpeeksi heikomminkin maatuneena. Maatumisen edistyessä kasvaa kivennäisaineksen (tuhkan ) osuus turpeessa. Tuhkapitoisuutta kasvattaa myös tulvan suol - le mandollisesti tuoma kivennäisaines. Tuhka alentaa lämpö - arvoa osuutensa verran ja. sintraantumalla kattiloihin han - kaloittaa samalla polttoa. Arvioitaessa turpeen kelpoisuutt a polttoaineeksi noj audutaan Turveteollisuus liiton laadunmä ä ritysohjeisiin (taulukko 2. ) Turpeen tuotantokustannuksiin vaikuttavia seikkoja edell ä mainittujen turvetekijöiden ohella ovat suotekijät, joist a tärkeimpiä ovat suon sijainti kulutuskohteeseen nähden j a tieyhteydet. Myös puuston laatu ja liekoisuus vaikuttava t tuotantokustannuksiin. Muita huomioon otettavia seikkoj a arvioitaessa suon kelpoisuutta turvetuotantoon ovat mn. turvekerrostumien paksuus, suon koko ja muoto, pohjamaa n laatu, kuivatusmandollisuudet ja ilmastolliset olosuhteet.

- 13 - Taulukko 2. Polttoturpeen laatuluokitus (Ilmonen 1981). POLTTOTURVELUOKITUS 198 1 JYRS INTURVE Pos. Ominaisuus..Yksikkö Laatu J9. Laatu J1 1 3 Kosteus 96 40.- 55 40-5 2 4.4 Tehollin.za liå.mpöaz-vo saa- MJfkg yli 8-11 : 2. pumi st ilassa 3 yli 0,7 yli 0, 8 5..1 Tuhka kui va-aia ee a sa kuukausikeskiarvo, max gl 10 1 0 päiankyte. (tarvittaes- sa ), max 15 1 5 9 Puua mäarä, max 96 6. 2 11 Rikkipitoisuus, max 7 6 0,3 0, 3 PALATURVE Pos. Ominaisuus Yksikkö Laatu P13 Laatu P1 5 3 Kosteus 96 30-50 20-38 4.4 Tehollinen lämp'åarvo saat 2J/kg yli 1 0 15 ± 3 pumist4lassa MWh/m 3 yli 1,0 yli 1, 3 5.1 Tuhka kuiva-aineessa. kuukausikeskiarvo, ma x 4 10 6 päivänäyte (tarvittaessa), max 15 10 8 Kappal ek oko, max mitat mm ' 150x200x 100x10ox200 300 10 ~.'urskan mäarä, max 9G 15 5 11 Rikkipitoisuus, max, 9G 0,3 0, 3 Positionumerot viittaavat Turveteollisuusliiton laadunnäari-ttelyoh jeeseen

- 14 - Polttoturpeella tarkoitetaan energiahuollossa lämmön ja sähkön tuotantoon käytettävää turvetta (Polttoturvetoimikunna n mietintö 1973). Nostotekniikan perusteella voidaan puhu a joko pala- tai jyrsinturpeesta. Palaturvemenetelmässa suosta nostettu turve sekoitetaan j a muokataan sekä puristetaan lopuksi suuttimen läpi tuotanto - kentän pinnalle kuivumaan. Palaturpeen valmistusmenetelmie n kehittyminen ja palakoon pienentäminen ovat tehneet siit ä varteenotettavan vaihtoehdon j yrs inturpeelle. Polttoturpeen käytön._ yleistyminen pienissä yksiköissä, kuten maatiloilla, pientaloissa ja kuntien aluelämpökeskuksissa, suosii tuotantojärjestelmäss'ä pientuottajta. Uusimmat maata - loustraktorin perään kiinnitettävät palaturvekoneet mandol - listavat yhä pienempien, käytännössä jopa alle 10 hain tuo - tantokenttien käyttöönoton. Siten mm_ monet hylätyt turvepel - lot soveltuvat palaturvetuotantoon. Jyrsinturpeella tarkoitetaan ohuina kerroksina suon pinnalt a jyrsimällä irrotettua turvejauhoa. Jyrsinturvetuotanto vaatii laajoja_ tuotantokenttiä Ja kalliita koneinvestointeja. Jyrsinturpeen laatu vaihtelee usein tuntuvasti aiheuttaen vaikeuksia polton säädössä. Tuotantokuution tilavuuspaino o n alhainen, mikä lisää kuljetus- ja varastointikustannuksia. Edellä mainitut tekijät tekevät jyrsinturpeen jalostamisen ajankohtaiseksi. Yksi jyrsinturpeesta saatava jaloste o n turvepelletti. Tehdyt tutkimukset ja kokeet ovat osoittaneet jyrsinturpeen pelletöinnin mandolliseksi verraten laajall a laatu- ja kos.teusalueella (Suoninen 1979). Koska myös heikko - laatuinen jyrsinturve on pelletöitävissä, saattaa menetelm ä tarjota tähänastista edullisemman ratkaisun heikkolaatuiste n turvekerrosten hyväksikäytössä. Yksikään Pihtiputaalla tutkituista soista ei sovellu kasvu - turvetuotantoon. Kaikki turvetuotantoon soveltuviksi esite - tyt suoalueet ovat siten polttoturvesoita. Suositeltaess a suota pientuotantoon tarkoitetaan sillä lähinnä palaturve

- 15 - tuotantoa. Teolliseen turvetuotantoon soveltuvat lähinn ä laaja-alaiset suot, ja niillä tuotantomenetelmänä käytetään yleensä jyrsinturvemenetelmää. Lasketut käyttökelpoiset turvevarat ovat suon ojitustilan - teesta ja rikkonaisuudesta riippuen yleensä joko yli 1 m : n tai yli 2 m :n syvyisten alueiden turvevaroja. Niistä on vähennetty laadullisesti kelpaamattomat alueet ja suon pohja l - le jäävä keskimäärin 30 cmn.paksuinen runsastuhkainen turve - kerros, jota ei käytännössä vai hyödyntää. Suon kuivatus - mandollisuudet on mandollisuuksien mukaan huomioitu. Muit a tuotantoteknillisiä ja taloudellisia tekijditä,kuten suo n omistussuhteita ja mandollisten teiden ja varastojen all e jääviä alueita, ei ole otettu huomioon. Käyttökelpoisen turpeen energiasisältö on laskettu käyttä - mällä Pyhäj ärven kunnassa tehdyn turveinventoinnin yhteydes - sä saatua kuivatilavuuspainon keskiarvoa, joka on 100 kg/m 3. Niiden soiden kohdalla, joista ei ole saatavissa turpee n lämpäarvotietoja, on käytetty vuoden 1981 aineiston lämpö - arvojen keskiarvoa. Arvioitaessa suosta saatavien tuotanto - kuutioiden määrää katsotaan yleisesti yhden tuotantokuutio n vaativan kaksi luonnontilaista suokuutiota. Myös niiltä soilta, joita ei varsinaisesti ole esitetty soveltuviksi turvetuotantoon, voi löytyä pienialaisia turpeen pientuotantoon soveltuvia alueita. Valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan sisältyvien soiden kohdalla o n tästä maininta. Suokohtaiset yhteenvetotaulukot on esitetty tulosten tarkas - telun.yhteydessä.

- 16-1..Jämsänneva (kk. 3312 02) sijaitsee noin 8 km Pihtiputaa n keskustasta etelään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 133 m ja pinta viettää länteen. Suon. pinta-ala on 110 ha, jos - ta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 60 ha ja yli 2 m :n 25 ha. Suolla on tutkimuslinjaa 1 830 m (27 pistettä), ja tutkimus - pisteitä on keskimäärin_ 2,5 kappaletta 1.0 hehtaarilla (kuva 3). Jämsänneva on kokonaan ojitettu. Suotyypit muodostuvat pää - asiassa erilaisista rämeistä.. Tyypillisin suotyyppi on tupas - villarämeojikko. Muita suotyyppejä ovat, muun muassa sararäme ojikko (muuttuma) ja isovarpuinen rämeojikko. Puusto on pää - asiassa riukuasteella ja harvaa.. Keskimääräinen mättäisyys on 30 % ja mättäiden korkeus 3 dm. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,39 m, yli 1 m :n syvyisel - lä alueella 2,02 m ja yli 2 m :n alueella 2,86 m. Suurin turve - paksuus, 4,10 mr on. tavattu pisteeltä A 300. Suon pohjamaalaj i on pääasiassa savea tai silttiä, reunaosissa moreenia. Turpeista. on saravaltaisia 63,4.% ja loput ovat rahkavaltai sia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 14,6 %, CS 22,0 %, C12,4 %. ja SC 51,0 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisä - tekijänä 19',6 % :ssa ja puun jäänteitä 22,4 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti (H1_4 ) maatuneen pintaker - roksen (0,24 m) maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen (H 5_10 ) kerroksen 6,9. Jämsännevan luonnontilaisen turpeen määrä on 1,52 milj m3, josta 17,1 % eli 0,26 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 79,6 % koko turvemäärästä el i 1,21 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvetta 1,00 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 47,4 % koko turvemää - rästä eli 0,72 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvett a 0,61 milj. m3. Liekoja on 0--1 m :n syvyysvyöhykkeessä erittäin runsaasti. eli 4,4 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 1,0 %. Turvetuotannon kannalta Jämsännevan sijainti on hyvä lähell ä Pihtiputaan keskustaa hyvien tieyhteyksien varrella. Turve-

- 17 - tuotantoa haittaavia liekoja on suossa paikoin erittäin run - saasti. Kuivatusmandollisuudet ovat tyydyttävät. Polttotur - peen pientuotantoon välttävästi soveltuva 14 ha :n laajuinen yli 2 m :n syvyinen alue sijaitsee selkälinjan AO-A600 alueel - la tien pohjoispuolella. Tien eteläpuolella on ojien pohjil - le kerrostunut monin paikoin runsaasti mineraaliainesta. Turvelaji on pääosin saravaltaista, joskin rahkaa ja tupas - villaa esiintyy paikoin runsaastikin.

- 18 - Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteellä A 300 o n 2,8 % kuivapainosta, ph-arvo 4,6 ja vesipitoisuus märkäpai - nosta 91,5 Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivall e turpeelle on 22,2 MJ/kg ja polttoturpeen käyttökosteutee n (50 % :n kosteus) 9,9 MJ/kg. Jämsännevan yli 2 m :n syvyisen 14 ha :n alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturvevarat ovat 0,28 milj. m 3. Tä - män kuiva-aineen energiasisältö on 0,62 milj. GJ el i 0,17 milj. MWh. Tuotantokuutioksi (50 % :n kosteus) energia - sisältö on 0,55 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh. 2. Mäntysuo (kl. 2334 11) sijaitsee noin 12 km Pihtiputaa n keskustasta lounaaseen. Suon pinnan korkeus merenpinnast a vaihtelee 135 ja 152 m :n välillä ja pinta viettää pohjois - koilliseen. Suon pinta-ala on 272 ha, josta yli 1 m :n syvyis - tä aluetta on 120 ha ja yli 2 m :n 15 ha. Suolla on tutkimus - linjaa 9 090 m (97 pistettä), ja tutkimuspisteitä on keski - määrin 3,6 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 4). Mäntysuo on suureksi osaksi ojitettu. Suon pohjoisosass a esiintyy suursara- ja rimpistä saranevaa, reunoilla sara- j a tupasvillarämettä. Eteläosan pohjois- ja länsireunat ova t suursaranevaa. Muuten alue on pääasiassa sara- ja tupasvill a rämettä.

- 20 - Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,04 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 1,48 m ja yli 2 m :n alueella 2,24 m. Suuri n turvepaksuus, 2,50 m, on tavattu pisteiltä A 300 + 100 j a A 800-100. Suon pohjamaalaji on pääasiassa moreenia, pai - koin myös hiekkaa ja savea. Turpeista on rahkavaltaisia 68,3 % ja loput ovat saravaltai - sia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 37,7 %, CS 30,6 %, C 10,7 % ja SC 21,0 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisätekijänä 2003 % :ssa ja puun jäänteitä 0,8 % : ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen pintakerrokse n (0,33 m) maatuneisuus. on 2,8 ja hyvin maatuneen kerroksen 6,3 (kuva 5 } Mäntysuon luonnontilaisen turpeen määrä on 2,84 milj. m3, josta 32,0 % eli 0,91 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla. on 62,7 % koko turvemäärästä el i 1,78 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 1,20 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 12,0% koko turve - määrästä eli 0,34 milj, m3, josta on hyvin maatunutta turve t- ta 0,28 milj, m3. Mäntysuo on suurimmaksi osaksi hyvin ohutturpeinen. Keskimää - räinen tuhkapitoisuus näytepisteellä A 300 on melko korkea, 8,5 % vaihteluvälin ollessa 6,1-12,0 %. Keskimääräinen ph - arvo on 4,8 (4,5-5,0). Suon pohjoisosan laskusuhteet samoi n kuin kulkuyhteydet.ovat hyvät.. Suon eteläosa ei mataluutens a vuoksi sovellu turvetuotantoon. Ainoastaan suon pohjoisosass a sijaitseva yli 2 m :n syvyinen noin 9 ha :n laajuisen aluee n voi katsoa välttävästi soveltuvan polttoturpeen pientuotan - toon. Tämän aueen käyttökelpoiset luonnontilaiset polttotur - vevarat ovat 0,18 milj. m3, jonka kuiva-aineen energiasisält ö on 0,37 milj. GJ eli. 0,10 milj. MWh. Tuotantokuutioiks i (50 % :n kosteus) laskettuna energiasisältö on 0,33 milj. MWh ell 0,09 milj. MWh.

- 21-3. Vihviläsuo (kl. 2334 08, 11) sijaitsee noin 18 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suon pinnan korkeus merenpin - nasta vaihtelee 152 ja 160 m :n välillä ja pinta viettää luo - teeseen. Suon pinta-ala on 115 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 71 ha ja yli 2 m :n 25 ha. Suolla on tutkimuslinjaa 551.0 m (73 pistettä), ja tutkimuspisteitä on keskimäärin 4,3 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 6).

- 23 - Vihviläsuoon suureksi osaksi ojitettu. Vallitseva suotyypp i on rimpineva.. Paikoin myös saraneva on yleinen. Reunaosiss a esiintyy sara-ja isovarpuista rämettä. Turvekerrostumien ke s - kipaksuus on 1,37 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 1,84 m j a yli 2 mtn alueella 2,94 m. Suurin turvepaksuus, 3,90 m, o n tavattu pisteeltä A 1000. Suon pohjamaalaji on pääasiass a savea, pohjoisosassa hiekkaa ja moreenia. Turpeista on rahkavaltaisia 85,7 %. Loput ovat saravaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantumaon S 29,3 %, CS 56,4 % ja SC 14,3 %. Tupasvillaa. esiintyy turpeissa lisätekijänä 13,9 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen. pintakerroksen (0,31 m) maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatunee n kerroksen 6,6. Vihviläsuon luonnontilaisen turpeen määrä on 1,57 milj. m3, josta 22,9 % eli 0,36 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 83,4.$ koko turvemäärästä, eli 1,31 milj.. m3, josta. on hyvin maatunutta turvetta 1,05 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 46,5 % koko turve - määrästä eli 0,73 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvet - ta 0,61 milj m3.. Vihviläsuon pohja on epätasainen. Yhtenäistä laajaa turvetuo - tantoon sopivaa yli 2 m :n syayistä aluetta ei ole. Laskusuh - teet luoteeseen ovat hyvät. Heikosti maatunut yleensä rahk a - valtainen pintakerros on noin 50 cm :n paksuinen. Syvemmäll ä on pääasiassa CS- ja SC-turvetta. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteellä B 300 on 6,4 % (3,9-10,9) kuivapai - nosta ja ph-arvo 4,7 (4,1-5,1). Suon eteläosassa on noin 14 hain laajuinen kaksiosainen yl i 2 m syvä alue, joka soveltuu polttoturpeen pientuotantoon. Tämän alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset turvevarat ova t 0,35 milj. m3. Tämän kuiva-aineen energiasisältö on 0,73 milj. GJ eli 0,20 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % :n kosteus ) laskettuna energiasisältö on 0,64 milj. GJ eli 0,18 milj. MWh.

24-4. Joutsenneva. (kl :2.334 08) sijaitsee noin 20 km Pihtiputaa n keskustasta lounaaseen. Suon pinnan korkeus merenpinnast a vaihtelee 162 ja. 168 m :n välillä ja pinta viettää itään. Suon pinta-ala on 108 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta o n 70 ha ja yli 2 m :n 32 ha. Suolla on tutkimuslinjaa 4 200 m {48 pistettä), ja. tutkimuspisteitä. on keskimäärin 4,4 kappa - letta LO hehtaarilla (kuva 7).. Joutsenneva. on ojitettu. Suolle on ominaista sarakasvillisuus. Reunaosissa esiintyy sararämettä samoin Joutsenlammesta etelään ja kaakkoon. Lammen pohjoispuolella ovat suursaraneva j a jänteinen rimpineva tyypillisiä. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,54 m, yli 1 m :n syvyisel - lä alueella 1,99 m ja yli 2 m :n alueella 2,80 m. Suurin turvepaksuus, 3,90 m, on tavattu pisteeltä A 400. Suon pohjamaa - laji on pääasiassa moreenia, paikoin hiekkaa. Turpeista on rahkavaltaisia 80,6 %. Loput ovat saravaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma.on S 22,5 %, CS 58,1 %, C 0,8 % ja SC 18,6 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisätekijän ä 9,4 % :ssa ja puun jäänteitä. 0,7 % :ssa. Turpeiden keskimaatu - neisuus on 6,3. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,19 m ) maatuneisuus.on 3,l ja hyvin maatuneen kerroksen 6,7. Joutsennevan luonnontilaisen turpeen määrä on 1,66 milj. m3, josta 12,1.% eli. 0,20 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 83,7 % koko turvemäärästä el i 1,39 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 1,24 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 54,2 % koko turvemäärästä eli 0,90 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvett a 0,81 milj. m3. Joutsennevan länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suon vietto itään on noin 5 m, mutta keskellä suota sijaitseva Joutsen - lampi haittaa mandollista kuivatusta. Heikosti maatunut pin - taturvekerros on yleensä ohut. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteellä A 200 on 3,9 % (2,9 4,5) kuivapainosta

-26. - ja ph-arvo 5, 3 (4,8-6,6). Suon yli 1 m :n syvyinen noin 70 h a laajuinen alue soveltuu polttoturvetuotantoon. Tämän alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset turvevarat ovat 1,18 milj. m3. Tämän kuiva-aineen energiasisältö on 2,45 milj. GJ eli 0,68 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % :n kosteus) laskettuna energiasisältö on 2,17 milj. GJ eli 0,60 milj. MWh. 5.Mäntysuo (kl. 2334 08) sijaitsee noin 20 km Pihtiputaan keskustasta lounaaseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta vaih - telee 162 ja 1.71 m :n välillä ja pinta viettää kaakkoon. Suon pinta-ala on 151 ha, josta yli 1 m:n syvyistä aluetta on 93 h a ja yli 2 m:n 49 ha.._ Suolla on tutkimuslinjaa 6 870 m (75 pi s - tettä), ja tutkimuspisteitä on keskimäärin 4,9 kappalett a 10 hehtaarilla (kuva 7). Mäntysuon pohjois- ja eteläpää on ojitettu. Suotyypeistä ovat erilaiset rämeet tyypillisiä, joskin neva-alueitakin esiintyy runsaasti varsinkin. suon keskiosissa. Neva-alueet ovat pää -. asiassa saranevaa, paikoin lyhytkortista nevaa ja kalvakkanevaa. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,48 m, yli 1 m :n syvyisel - lä alueella 2,05 m ja yli 2. m :n alueella 2,73 m. Suurin tur - vepaksuus, 4,20 m, on tavattu pisteeltä A 1200.Suon. pohjamaalaji on pääasiassa.moreenia, joskin hiekkaa ja hiesu a esiintyy myös. paikoitellen. Turpeista on saravaltaisia 53,0 %. Loput ovat rahkavaltaisia. Pääturverajeittain jakaantuma on S 22,1 %, CS 24,9 %, C 11,5 % ja SC 41,5 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisäteki - j.änä 35,1 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,8. Heikost i maatuneen pintakerroksen (0,22 m) maatuneisuus on 2,5 ja hy - vin maatuneen kerroksen 6,4 (kuva 8). Mäntysuon luonnontilaisen turpeen määrä on 2,23 milj. m 3, jos - ta 14,3 % eli 0,32 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m : n syvyisellä suon osalla on 85,7 % koko turvemäärästä el i 1,91 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 1,71 milj. m3.

- 2.8 - Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 60,1 % koko turvemääräs - tä eli 1,34 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvett a 1,16 milj. m3. Mäntysuon itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suon pinta viettää voimakkaasti kaakkoon, mutta luoteessa sijaitseva Kuivajärvi ja suon keskellä oleva. Pieni. Mänty lampi on otettava huomioon mandollista kuivatusta suunniteltaessa. Turpeiden keskimä ä - räinen tuhkapitoisuus pisteellä A 1100 on 4,1 % (3,3 6,8 ) kuivapainosta ja ph-arvo 4r7 (3,8-5,3).. Teolliseen turvetuo - tantoon soveltuu suon keskiosan yli l. m :n syvyinen 80 ha : n laajuinen melko avoin neva-alue. Tämän alueen luonnontilaiset käyttökelpoiset polttoturvevarat ovat 1,40 milj. m 3, jonka kuiva-aineen.energiasisältö on 2,91 milj. GJ eli 0,81 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % :n kosteus) laskettuna energia - sisältö on 2,58 milj. GJ eli 0,72. milj. MWh. 6. Väljänneva (kl. 2334 08) sijaitsee noin 26 km Pihtiputaan keskustasta länteen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 167 m ja pinta viettää loivasti länteen. Suon tutkitun alueen pinta-ala on 328 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 271 ha ja yli. 2: m :n 174 ha. Suolla on tutkimuslinjaa 11 400 m (133 pistettä), ja tutkimuspisteitä on keskimääri n 4,1 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 9). Väljänneva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Tyypilli - simmät suotyypit suon lounaisosassa kunnan rajan tuntumass a ovat saraneva, lyhytkortinen neva ja rimpineva. Muualla suot a vallitsevat rämeet lukuun ottamatta joitakin pieniä nevalaik - kuja. Suon eteläosassa rämeet ovat pääasiassa tupasvillarämet - tä. Pohjoisosassa esiintyy myös sararämettä. Turvekerrostumien keskipaksuus on 2,09 m, yli 1 m :n syvyisel - lä alueella 2,39 m ja yli 2m :n alueella 2,87 m. Suurin turvepaksuus, 5,60 m, on tavattu pisteeltä A 700. Suon pohjamaa - laji vaihtelee moreenista saveen.

- 30 - Turpeista on rahkavaltaisia 82,4 %. Loput ovat saravaltaisia. Pintaosissa on lähes kauttaaltaan ohuelti rahkaturvetta, jon - ka alla esiintyy usein tupasvillarahkaturvetta. Syvemmällä o n rahkasara- ja sararahkaturpeita. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 51,7 %, CS 30,7 %, C 3,8 %, SC 13,4 % ja BC 0,4 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisäteki j änä 39,4 % : ssa ja puun jäänteitä 0,5 % :ssa.. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,5. Hei - kosti maatuneen pintakerroksen (0,46 m) maatuneisuus on 2, 6 ja hyvin maatuneen kerroksen 6,3. Väljännevan tutkitun alueen luonnontilaisen turpeen määrä o n 6,85 milj. m3, josta 22,0 % eli 1,51 milj m3 on_ heikosti maa - tunutta. Yli. 1 m :n syvyisellä suon osalla on 94,7 % koko tur vemäärästä.eli 6,49 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvet - ta 5,03 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 72,8 % koko turvemäärästä eli 4,99 milj, m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 3,90 milj. m3. Väljännevan turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus pisteill ä A 300 + 700 ja 8 950 on 1,6 % (1,2 1,9) kuivapainosta j a ph-arvo 3,6 (3,0 3,5). Suo kuuluu soidensuojelun perusohjel - man suojeltavien soiden joukkoon, mihin tarkoitukseen se hyvi n soveltuukin 7.Hinkaloneva (kl. 2334 09) sijaitsee noin 24 km Pihtiputaa n keskustasta luoteeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta o n noin 167 m ja pinta viettäa koilliseen. Suon pinta-ala on 156 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 117 ha ja yli 2 m :n 21 ha. Suolla on tutkimuslinjaa 7 815 m (84 pistettä), ja tutkimuspisteitä. on keskimäärin 5,4 kappaletta 10 hehtaa - rilla (kuva 10). Hinkaloneva on osittain ojitettu. Yleisin suotyyppi suon kes - kiosissa on saraneva. Muita suolla tavattavia suotyyppejä ova t mm. sararäme, tupasvillaräme ja. rahkaräme. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,39 m, yli 1 m :n syvyisellä alueella 1,65 m ja yli 2 m :n alueella 2,28 m. Suurin turvepaksuus, 2,80 m, o n tavattu pisteeltä A 600 + 200. Suon pohjamaalaji on pääasiass a hiekkaa.

- 31 - Turpeista on rahkavaltaisia 78,3 Loput ovat saravaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 54,9 %, 3,6 % ja CS 18,1 Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisäteki - jänä 42,2 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,3. Heikost i maatuneen pintakerroksen (0,40 m) maatuneisuus on 2,3 ja hy - vin maatuneen kerroksen 6,5. Hinkalonevan luonnontilaisen turpeen määrä on 2,17 milj. m 3, josta 28,6 % eli 0,62 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yli

- 32-1 m :n syvyisellä suon osalla on 88,9 % koko turvemäärästä el i 1,93 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 1,38 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 22,1 % koko turvemää - rästä eli 0,48 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvett a 0,36 milj. m3. Hinkalonevan turvekerrostumien keskipaksuus on alhainen. Yli 2 m syvä alue koostuu neljästä. erillisestä pikkualtaasta. Si - ten suota voidaan pitää liian matalana laajamittaiselle ta - loudelliselle turvetuotannolle. Suon kaakkoisosa soveltuu ehkä välttävästi pienimuotoiseen turvetuotantoon.. Tämänkin alueen.kuivatusta haittaahinkalonlampi, jonka pinta on vai n vajaa 2 m suon pintaa matalammalla. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus.pisteellä A 600 + 100 on 3,1 % (2,5-4,6) kuiv a painosta ja ph-arvo 4,0 (3,2-4,4). 8. Suurisuo (kl. 2334 09) sijaitsee noin 21 km Pihtiputaa n keskustasta luoteeseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta o n noin 127 m. Pinta viettää pohjoisosassa pohjoiseen ja etelä - osassa kaakkoon. Suon pinta-ala on 50 ha, josta yli 1 m :n sy - vyistä aluetta on 31 ha ja yli 2 m :n 17 ha. Suo on tutkittu 8 hajapisteeilä, ja tutkimuspisteitä on keskimäärin 1,6 kap - paletta 10 hehtaarilla (kuva 11). Suurisuo on kokonaan ojitettu. Tyypillisin suotyyppi on saranevamuuttuma. Reunaosissa esiintyy sararäme- ja kangaskorpi - muuttumia. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,54 m, yli ] m : n syvyisellä alueella 2,12. m ja yli 2 m :n alueella 3,29 m. Suu - rin turvepaksuus, 3,00 m, on tavattu pisteeltä P 1. Suon poh - jamaalaji on pääasiassa hiesua. Turpeista on saravaltaisia 88,3 %. Loput ovat rahkavaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on CS 11,7 %, C 16,0 % ja S C 72,3 %. Tupas.villaa esiintyy lisätekijänä 5,8 % :ssa ja puu n jäänteitä 6,4 % :ssa turpeista. Turpeiden keskimaatuneisuus o n 4,9. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,52 m) maatuneisuii s on 3,9 ja hyvin maatuneen kerroksen 5,5.

- 33 - Suurisuon luonnontilaisen turpeen määrä on 0,77 milj. m 3, jos - ta 33,8 % eli 0,26 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m : n syvyisellä suon osalla on 84,4 % koko turvemäärästä el i 0,65 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvetta 0,43 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 58,4 % koko turvemäärästä eli 0,45 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvett a 0,26 milj. m 3. Suurisuon kaakkoisreunassa sijaitsevalle pellolle johtaa kul - kukelpoinen autotie. Laskusuhteet kaakkoon ovat hyvät. Turve - laji on hyvin saravaltaista pinnasta pohjaan asti. Liekoj a on varsinkin suon keskiosissa melko vähän. Suon yli 1 m :n sy - vyinen 31 ha :n laajuinen alue soveltuu polttototurpeen pien - tuotantoon, joskin tuhkapitoisuus tulisi tutkia ennen

- 3 4 mandollista hyödyntämistä. Tämän alueen käyttökelpoiset luo n - nontilaiset turvevarat ovat 0,56 milj. m3, Kuiva-aineen ene r - giasisältö on 1,16 milj. GJ eli 0,32 milj MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % :n kosteus) laskettuna energiasisältö on 1,03 milj. GJ eli 0,29 milj. MWh. 9. Heinäneva (kl.. 2343 07) sijaitsee noin 25 km Pihtiputaan keskustasta luoteeseen.. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 149 m ja pinta viettää kaakkoon. Suon pinta-ala on 50 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 20 ha ja yli 2 m :n 10 ha. Suo on tutkittu 8 hajapisteellä, ja tutkimuspisteitä on keski - _ määrin 1,6 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 12). Heinäneva on kokonaan ojitettu. Tyypillisimmät suotyypit ova t saraneva- ja sararämemuuttuma. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,13 m, yli. 1 m :n syvyisellä alueella 1,94 m ja yli 2 m :n alueella 2,65 m. Suurin turvepaksuus, 3,10 m, on tavattu pis - teeltä P 5. Suon pohjamaalaji on pääasiassa moreenia. Turpeista on saravaltaisia 97,4 %. Loput ovat rahkavaltaisia. Pääturve laj e ittain. jakaantuma on CS 2,6 %, C 33,8 % ja S C 63,6 %. Puun jäänteitä esiintyy lisätekijänä 4,0 % :ssa tur - peista. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatunee n pintakerroksen (0,43 m) maatuneisuus on 4,0 ja hyvin maatuneen kerroksen 6,1. Heinänevan luonnontilaisen turpeen määrä on 0,56 milj. m3, jos - ta 19,6 % eli 0,11 milj.. m3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m : n syvyisellä suon osalla on 69,6 % koko turvemäärästä el i 0,39 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvetta 0,31 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 48,2 % koko turvemää - rästä eli 0,27 milj. m 3, josta on hyvin maatunutta turvett a 0,20 milj. m 3. Suon keskiosat ovat ojitettua avointa saraneva-aluetta. Suon pohjoisreunaa sivuaa metsäautotie. Vedet virtaavat pääasiass a kaakkoon Nikkarpuroa myöten Muurasjärveen. Liekoja esiintyy vähän. Heinänevan yli 1 m syvä 20 ha :n laaj uinen alue soveltuu

- 35 - polttoturpeen pientuotantoon. Tämän alueen käyttökelpoise t luonnontilaiset turvevaratovat 0,33 milj. m 3 ja kuiva-ainee n energiasisältö 0,69 milj. GJ eli 0,19 milj. MWh. Tuotanto - kuutioiksi (50 % :n kosteus) laskettuna energiasisältö o n 0,61 milj. GJ eli 0,17 milj. MWh. 10. Suurisuo (kl. 2343 10, 3321 01) sijaitsee noin 24 km Pih - tiputaan keskustasta pohjoiseen. Suurisuosta voidaan erotta a neljä osaa : pohjoinen Saarinevan alue, luoteessa Rämmeenneva, keskellä Suurisuo ja kaakossa Sepänsuo. Suon pinnan korkeu s merenpinnasta vaihtelee 133 ja 141 m :n välillä ja pinta viet - tää kaakkoon. Suon pinta-ala on 505 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 254 ha ja yli 2 m :n 182 ha. Suolla on tutkimuslinjaa 18 495 m (198 pistettä), ja tutkimuspisteitä o n keskimäärin 3,9 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 13). Suurisuo on erittäin rikkonainen ja pohjaltaan epätasainen. Suotyypit ovat hyvin vaihtelevia. Nevoja on melko runsaasti,

- 36 - ja ne ovat yleensä saravaltaisia. Suurisuon, Rämmeenneva j a Saarinevan alueilla saraneva on vallitseva suotyyppi. Myö s lyhytkortinen neva on paikoin yleinen. Suon etelä ja kaak - koisosissa nevojen osuus vähenee. Sielläkin saraneva on

- 38 - yleisin suotyyppi. Rämeitä on yleensä suon reunaosissa. Nii s - tä sararäme ja tupasvillaräme ovat tyypillisimmät. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,72 m, yli 1 m :n syvyisel - lä alueella. 2,77 m ja yli 2 m :n alueella 3,29 m. Suurin turve - paksuus, 6,70 m, on tavattu pisteeltä G 200. Suon pohjamaalaji on pääasiassa savea, reunoilla yleensä hiesua tai moreenia. Turpeista on rahkavaltaisia 59,5 %. Loput ovat saravaltaisia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 31,4 %,.CS28,1 %, C 11,7 % ja SC 28,8 %. T.upasvillaa esiintyy lisätekijän ä 13,9 % :ssa ja puun jäänteitä 1,6 % :ssa turpeista. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,43 m) maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen kerroksen 6, 1 (kuva 14). Suurisuon luonnontilaisen turpeen määrä on 8,71 milj. m3, josta 24,9 % eli 2,17 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yl i 1 m :n syvyisellä suon osalla on 80,7 % koko turvemäärästä el i 7,03 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 5,28 milj. m 3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 68,8 % koko turvemää - rästä eli 5,99 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 4,53 milj. m3. Turpeiden keskimääräinen. tuhkapitoisuus pisteellä A 600 o n 4,9 % (3,6-6,8) kuivapainosta ja ph-arvo 5,0 (3,7-5,7). Huo - mattava osa Suurisuosta kuuluu soidensuojelun perusohjelmaan. 11. Häyhtiönneva (kl. 3312 03) sijaitsee noin 9 km Pihtiputaa n keskustasta pohjoiseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta o n noin 116 m ja pinta viettää eteläkaakkoon kohti kuivatettu a Häyhtiönjärveä. Suon pinta-ala on 120 ha, josta yli 1 m :n sy - vyistä aluetta on 82 ha ja yli 2 m :n 55 ha. Suolla on tutkimus - linjaa 3 855 m (40 pistettä), ja tutkimuspisteitä on keski - määrin 3., 3 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 15). Häyhtiönneva on kokonaan ojitettu. Alkuperäiset suotyypit ova t yleensä pitkälle muuttuneita. Puusto on epätasaista ja paikoin

- 39 - tiheätä. Tyypillisimmät suotyypit ovat sararäme- ja saranev a muuttuma. Turvekangasasteella on 23 % tutkimuspisteiden suo - tyypeistä. Keskimääräinen mättäisyys on 20 % ja mättäiden kor - keus 2 dm. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,66 mm, yli 1 m :n syvyisel - lä alueella 2,17 m ja yli 2 m :n alueella 2,49 m. Suurin turve - paksuus, 2,95 m, on tavattu pisteeltä A 500. Suon pohjamaalaj i on pääasiassa hiesua.

- 41 - Turpeista on saravaltaisia 95,3 %. Loput ovat rahkavaltaisia. -Pääturvelajeittain jakaantuma on. S. 0,8 %, CS 2,9 %, BS 1,0 %, C 28,6 %, SC 66,0 % j a BS 0,7 %. Puun jäänteitä esiintyy tur - peissa lisätekijänä 34,7 %. :ssa, mikä on huomattavan korkea ar - vo. Turpeiden keskimaatune isuus on 5,6. Heikosti maatunee n pintakerroksen (0,28 m) maatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatunee n kerroksen 5,9 (kuva 16), Häyhtiönnevan luonnontilaisen turpeen määrä on 1,99 milj. m3, josta 17,1 % eli 0,34 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yl i 1 m :n syvyisellä suon osalla on 89,4 % koko turvemäärästä el i 1,78 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 1,45 milj. m 3. Yli 2 m:n syvyisellä suon osalla on 68,8 % koko turvemää - rästä eli 1,37 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvett a 1,12 milj. m3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 1,8 % j a 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 1,5 %. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,6 %, ph-arvo 5, 0 ja vesipitoisuus märkäpainosta 89,4 %. Keskimääräinen lämpö - arvo laskettuna kuivalle turpeelle on 19,8 MJ/kg ja polttotu r- peen käyttökosteuteen 8,7 MJ/kg. Häyhtiönnevan muoto, tasainen pohja ja sijainti lähellä kun - takeskusta ovat edullisia turvetuotantoa ajatellen. Kuivatu s mandollisuudet ovat hyvät. Liekoja esiintyy paikoin keskimää - räistä enemmän. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on huomattavast i normaalia korkeampi ja lämpö arvo selvästi keskitasoa alhai - sempi. Siksi suon yli l m :n syvyisen 82 ha :n alueen voidaan katsoa soveltuvan korkeintaan välttävästi teolliseen poltto - turvetuotantoon. Häyhtiönnevan käyttökelpoiset luonnontilaiset polttoturveva - rat ovat 1,53 milj. m 3. Tämän kuivapaineen energiasisältö o n 3,03 milj. GJ eli 0,84 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % : n kosteus) laskettuna energiasisältö on 2,66 milj. GJ eli 0,74 milj. MWh.

- 42-12. Haapasuo (kl. 3312 05, 06) sijaitsee noin 4 km Pihtiputaan keskustasta itään. Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noi n 123 m. Suon pinta-ala on 60 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluet - ta on 20 ha. Suo on tutkittu hajapisteellä, ja tutkimuspis - teitä on keskimäärin 1,2 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 17). Haapasuo on kokonaan ojitettu. Suuri osa suosta on raivatt u pelloksi. Yleisin suotyyppi on sararämemuuttuma. Puusto o n mäntyvaltaista ja paikoin melko tiheää. Turvekerrostumien keskipaksuus on 0,86 m ja yli 1 m :n syvyi - sellä alueella 1,40 m. Suurin turvepaksuus, 2,30 m, on tavat - tu pisteeltä P 4. Suon pohjamaalaji on pääasiassa silttiä j a savea. Turpeista on saravaltaisia 100 Pääturvelajeittain jakaan - tuma on C 37,3 % ja SC 62,8 Puun jäänteitä esiintyy turpeissa lisätekijänä 13,7 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuu s on 6,6. Liekoja voi esiintyä paikoin runsaasti.

- 43 - Haapasuon luonnontilaisenturpeen määrä on 0,51 milj. m 3. Yl i 1 m :n syvyisellä suon osalla on 54,9 % koko turvemäärästä el i 0,28 milj. m 3. Suolla ei ole käytännössä turvetuotannollist a merkitystä. 13. Kanasensuo (kl. 3312 06) sijaitsee noin 5 km Pihtiputaa n keskustasta koilliseen. Suon pinnan korkeus merenpinnasta o n noin 125 m ja pinta viettää eteläosassa suota loivasti länteen, pohjoispäässä pohjoiseen. Suon pinta-ala on 140 ha, josta yl i 1 m :n syvyistä aluetta on 96 ha ja yli 2 m :n 47 ha. Suolla o n tutkimuslinjaa 5 325 m (60 pistettä), ja tutkimuspisteitä o n keskimäärin 4,2 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 18).

- 45 - Kanasensuo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Luonnontilaist a aluetta on ainoastaan suon koillisosassa.. Tyypillisin suo - tyyppi on sararämemuuttuma. Muita tavattavia suotyyppejä ova t mm. tupasvillaräme ja reunaosissa kangaskorpi. Erilaisia tur - vekankaita on 17 % tutkimuspisteiden suotyypeistä. Keskimää - räinen 'mättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2 dm. Turvekerrosttmien keskipaksuus on 1,72 m, yli 1 m :n syvyisel - lä alueella 2,22 m ja yli 2 m :n alueella 3,00 m. Suurin tur - vepaksuus, 4,10 m, on tavattu pisteeltä A 400 + 100. Suon poh - jamaalaji on pääasiassa savea ja silttiä. Reunoilla esiintyy yleensä lohkareista moreenia. Suon. eteläosassa on turvekerrok - sen alla paksuhko liejukerros. Turpeista on saravaltaisia 75,6 % ja loput ovat rahkavaltai - sia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 13,4 %, CS 10,0 %, BS 1,0 %, C 31,1 %, SC 44,4 % ja BC 0,1 %. Tupasvillaa esiin - tyy turpeissa lisätekijänä 1,3 % :ssa ja puun jäänteit ä 16,2 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maa - tuneen pintakerroksen (0,34 m) maatuneisuus on 3,3 ja hyvi n maatuneen kerroksen 6,2 (kuva 19). Kanasensuon luonnontilaisen turpeen määrä on 2,40 milj. m 3, josta 19,6 % eli 0,47 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 88,8 % koko turvemäärästä el i 2,13 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvetta 1,71 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 58,8 % koko turvemä ä- rästä eli 1,41 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvett a 1,08 milj. m3. Liekojaon 0-1 m :n syvyysvyöhykkeessä 1,3 % ja 1 2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,7 %. Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,0 % kuivapainos - ta, ph-arvo 4,3 ja vesipitoisuus märkäpainosta 90,4 %. Keski - määräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on 21,9 MJ / kg ja polttoturpeen käyttökosteuteen 9,7 MJ/kg (taulukko 5).

- 47 - Kanasensuon sijainti on keskeinen kuntakeskukseen nähden. Suon pohjois- ja eteläpäähän johtaa ajokuntoinen metsäautotie. Kui - vatusmandollisuudet eteläosassa Virkapuroa myöten länteen ova t hyvät. Alueella tyypillinen lohkareinen moreeni tulee otta a huomioon mandollista turvetuotantoa suunniteltaessa. Suon yl i 2 m syvä 47 ha :n laajuinen alue soveltuu polttoturpeen pientuo - tantoon. Varsinkin suon eteläosassa sijaitseva peltoalue o n helposti kunnostettavissa palaturpeen tuotantoalueeksi. Käyttö - kelpoiset luonnontilaiset turvevarat ovat 0,90 milj. m 3. Tämän kuiva-aineen energiasisältö on 1,97 milj. GJ eli 0,55 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 kosteus) laskettuna energiasisält ö on 1,75 milj. GJ eli 0,49 milj. MWh. 14. Männikönneva (kl. 3312 06) sijaitsee noin 11 km Pihtiputaan keskustasta koilliseen. Suon pinnan. korkeus merenpinnast a vaihtelee 124 ja 128 m :n välillä ja pinta viettää pohjoiskoil - liseen. Suon pinta-ala on 145 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 80 ha ja yli 2 m :n 27 ha. Suolla on tutkimuslinja a 6 045 m (69 pistettä), ja tutkimuspisteitä on keskimääri n 4,7 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 20). Männikönneva on kokonaan ojitettu. Tyypillisimmät suotyypi t ovat erilaiset rämeet kuten sararämemuuttuma, tupasvillaräme - ojikko ja pallosararämeojikko. Nevoista saranevaojikko (muut - tuma) on yleisin ja esiintyy varsinkin A 1000-poikkilinja n alueella. Puusto on yleensä taimi- tai riukuasteella oleva a mäntyä. Keskimääräinen mättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeu s 2 dm.

- 49 - Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,35 m, yli 1 m :n syvyi - sellä alueella 1,49 m ja yli 2 m :n alueella 3,17 m. Suurin turvepaksuus, 6,00 m, on tavattu pisteeltä A 1100. Pohjamaa - laji on suon keskiosissa pääasiassa silttiä ja savea, reu - noilla ja B-linjaston alueella esiintyy lohkareista moreenia. Turpeista on saravaltaisia 74,0 %, ja loput ovat rahkavaitai - sia.. Pääturvel_ajeittain jakaantuma on S 6,2 %, CS 18,5 %, B S 1,3 %, C. 24,5 %, SC 49,4 % ja BC 0,1 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisätekijänä 5,8 % :ssa ja puun jäänteitä 12,7 % :ssa. Turpeiden keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen pinta - kerroksen (0,32. m) maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatunee n kerroksen 6,0. Männikönnevan luonnontilaisen turpeen määrä on 1,95 milj. m3, josta. 24,1 % eli 0,47 milj. m 3 on heikosti maatunutta. Yli 1. m :n syvyisellä suon osalla on 82,6 % koko turvemääräst ä eli 1,61 milj. m3,josta on hyvin maatunutta turvett a 1,19 milj. m3. Yli 2 m :n syvyisellä suon osalla on 44,1 % koko turvemäärästä eli 0,86 milj. m 3, josta on hyvin maatu - nutta turvetta 0,63 milj. m3. Liekoja on 0-1 m :n syvyysvy ö - hykkeessä 0,7 % ja 1-2 m :n syvyysvyöhykkeessä 0,1 %. Kokonaisuutena ottaen Männikönneva on melko matala suo. Varsinkin B-linjaston alueella on lohkareinen moreeni ylei - nen pohjamaalaji, ja siellä ulottuvat lohkareet paikoin suo n pintaan asti. Tieyhteydet ovat kohtalaisen hyvät. Poittotur - peen pientuotantoon soveltuu käytännössä vain suon kesk i osassa sijaitseva yli 2 m syvä 19 hain laajuinen alue, jok a on suurimmaksi osaksi ojitettua saranevaa ja -rämettä. Tä - män alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset turvevarat ova t 0,48 milj. m3 ja kuiva-aineen energiasisältö 1,00 milj. GJ eli 0,28 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % :n kosteus) la s - kettuna energiasisältö on 0,88 milj. GJ eli 0,24 milj. MWh.

- 50-15.Suurusneva (kl. 3321 04) sijaitsee noin 16 km Pihtipu - taan keskustasta koilliseen. Suon pinnan korkeus merenpi n - nasta on noin 126 m ja pinta viettää luoteeseen kohti Elä - mäjärveä. Suon pinta-ala on 50 ha, josta yli 1 m :n syvyist ä aluetta on 37 ha ja yli 2 m :n 24 ha. Suolla on tutkimuslin - jaa 2 130 m (24 pistettä), ja tutkimuspiste.itä on keskimä ä- rin 4,8 kappaletta 10 hehtaarilla (kuva 21). Suurusneva on suurimmaksi osaksi luonnontilainen. Vain suon kaakkoisosa on ojitettu. Yleisin suotyyppi on sararäme. Mui - ta tyypillisiä suotyyppejtovat saraneva ja lyhytkortinen neva. Mäntyvaltainen puusto on yleensä harvaa ja kitukas - vuista. Keskimääräinen mättäisyys on.7 % ja mättäiden kor - keus 2 dm. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,80 m, yli 1 mun syvy i - sellä alueella 2,26 m ja yli 2 m :n alueella 2,71 m. Suurin turvepaksuus, 3,20 m, on tavattu pisteeltä A 300. Suon poh - jamaalaji on pääasiassa hienoa silttiä. Turpeista on saravaltaisia 89,9 % ja loput ovat rahkavaltaisia. Pääturvelaj eittain j akaantuina on S 0,4 %, CS 9,7 %, C 21,2 % ja SC 68,7 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisäte - kijänä.1,6 % :ssa ja_ puun jäänteitä 16,2 % :ssa. Turpeide n keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen pintakerrokse n (0,36 m) maatuneisuus on 3,5 ja hyvin maatuneen kerrokse n 6,2 (kuva 22). Suurusnevan luonnontilaisen tu rpeen määrä on 0,90 milj. m3, josta 16,7 % eli 0,15 milj. m3 on heikosti maatunutta. Yli 1 m :n syvyisellä suon osalla on 93,3 % koko turvemääräst ä eli 0,84 milj. m3, josta on hyvin maatunutta turvett a 0,70 milj. m 3. Yli. 2 m :n syvyisellä suon osalla on 72,2 % koko turvemäärästä eli 0,65 milj. m3, josta on hyvin maatu - nutta turvetta-0,53 milj. m 3. Liekoja on 0 1 m :n syvyysvy ö hykkeessä 2,5 % ja 1 2 m :n syvyysvyöhykkeessä 1,8 %.

- 51 - Turpeiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 8,2 % kuivapai - nosta, ph-arvo 5,1 ja vesipitoisuus märkäpainosta 90, 7 Keskimääräinen lämpöarvo laskettuna kuivalle turpeelle on. 19,5 MJ/kg ja polttoturpeen käyttäkosteuteen 8,5 MJ/kg.

- 53 - Suurusnevan länsireunaa sivuaa ajokuntoinen joskin heikko - pohjainen autotie. Suon länsiosa on lähes avointa luonnonti - laista saranevaa ja turvelaji on saravaltaista. Tuhkapitoi - suus on varsinkin suon pintaosissa melko korkea. Liekoja on paikoitellen erittäin runsaasti, mikä tulee haittaamaan mah - dollista turvetuotantoa. Lämpöarvo on selvästi keskimääräist ä alhaisempi. Suon kuivatusmandollisuudet eivät ole kovin hy - vät, koska Elämäjärven pinta on vain vajaa pari metriä suo n keskimääräistä pintaa alempana.. Siksi käytännössä suosta vo i hyödyntää polttoturvetuotantoon vain noin 1,5-1,8 m paks u pintakerros. Suurusnevan yli 1 m :n syvyisen 37 ha :n alueen käyttökelpoiset luonnontilaiset turvevarat.ovat 0,56 milj. 3. Tämän energiasisältö laskettuna kuivalle turpeelle o n 1,09 milj. eli 0,30 milj. MWh. Tuotantokuutioiksi (50 % : n kosteus) laskettuna energiasisältö on 0,95 milj. GJ el i 0,26 milj. MWh. 16. Pyytneva (kl. 3321 04) sijaitsee noin 18 km Pihtiputaan keskustasta pohjoiseen. Suon pinnan korkeus merenpinnast a vaihtelee 139 ja 145 m :n välillä ja pinta viettää suon luo - te ispäässä luoteeseen ja muualla kaakkoon. Suon pinta-ala o n 335 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 246 ha ja yl i 2 m :n 140 ha. Suolla on tutkimuslinjaa 12 100 m (134 pistet - tä) ja tutkimuspisteitä on keskimäärin 4,0 kappaletta 10 he h - taarilla (kuva 23). Suota valmistellaan parhaillaan Vapo n toimesta turvetuotantoon. Turvekerrostumien keskipaksuus on 1,76 m, yli 1 m :n syvyise l lä alueella 1,83 m ja yli 2 m :n alueella 2,69 m. Suurin tur - vepaksuus, 3,80 m, on tavattu pisteeltä A 2200-100. Suon pohjamaalaji on pääasiassa savea. Turpeista on rahkavaltaisia 54,5 % ja loput ovat saravaltai - sia. Pääturvelajeittain jakaantuma on S 8,0 %, CS 46,5 %, C 35 % ja SC 10,5 %. Tupasvillaa esiintyy turpeissa lisätekijä - nä 5,9 % :ssa ja puun jäänteitä 1,0 % :ssa. Turpeiden keskimaa - tuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen pintakerroksen (0,27 m ) maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen kerroksen 6,1.