YLIKIIMINGISSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 8. Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 8

GEOLOGIA TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 340 GEOLOGICAL SURVEY OF FILAD Report of Peat Investigation 340 YLIKIIMIGISSÄ TUTKITUT SUOT JA IIDE TURVEVARAT OSA 8 Abstract: The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland Part 8 Espoo 2002 1

Pajunen, Hannu 2002. Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 8. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 340, 46 sivua, 35 kuvaa, 2 taulukkoa, 3 liitettä. Ylikiimingin kunnan alueelta tutkittiin kenttätyökauden 1998 aikana 32 suota. Aineisto koottiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tutkimuspisteet sijaitsevat 50 metrin välein. Maastossa määritettiin pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 478 näytettä. iistä määritettiin ph-arvo, vesipitoisuus, tiheys ja tuhkapitoisuus. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin 175 näytteestä. Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pinta-ala on 3044 ha. Vallitsevana suotyyppiryhmänä ovat muuttumavaiheen rämeet. Soiden keskisyvyys on 1,2 m ja turvemäärä 36,76 milj. suo-m 3. Turpeesta on rahkavaltaista 58 %, saravaltaista 37 % ja ruskosammalvaltaista 5 %. Keskimääräinen maatumisaste on 4,7. Turpeen keskimääräinen ph-arvo on 4,4, vesipitoisuus 90,0 %, tiheys 98 kg/m 3, tuhkapitoisuus 4,4 %, rikkipitoisuus 0,23 % ja lämpöarvo 20,9 MJ/kg. Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 30 %. Turvetuotantoon soveltuvia alueita on 27 suolla yhteensä 922 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 15,91 milj. m 3. Siitä on ympäristöturvetta 1,79 milj. m 3 ja energiaturvetta 14,12 milj. m 3. Energiakäyttöön soveltuvat turvekerrokset sisältävät energiaa yhteensä 28,54 milj. GJ eli 7,93 milj. MWh. Asiasanat: suo, turve, energia, Ylikiiminki Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 KUOPIO Sähköposti: hannu.pajunen@gsf.fi ISB 951-690-847-0 ISS 1235-9440 2

Pajunen, Hannu 2002. Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 8 - The mires and peat reserves of Ylikiiminki, Central Finland. Part 8. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of peat investigation 340, 46 pages, 35figures, 2 tables, 3 appendices. In the municipality of Ylikiiminki 32 mires were surveyed in 1998. The data was collected using survey grids with study sites at the intervals of 50 m. Elevation, site type, peat type, the decomposition degree of peat, snag content and the type of subsoil were determined and recorded in the field. Altogether 478 samples were taken to the laboratory. All of them were analysed for ph value, water content, dry bulk density and ash content. 175 samples were analysed for net calorific value and sulphur content. The mires cover altogether 3044 hectares. Pine bogs transformed by ditching are the most common cover types. The average depth of the peat deposit is 1.2 m and the peat quantity totals 36,76 million m 3 in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 58%, Carex predominant peat 37% and Bryales predominant peat 5%. The average decomposition degree of peat is 4.7. ph value is 4.4, water content 90,0 %, dry bulk density 98 kg/ m 3, ash content 4.4%, sulphur content 0.23% and net calorific value 20.9 MJ/kg on an average. About 30% of the surveyed area was considered suitable for peat production. Areas suitable for peat production were found in 27 mires covering an area of 922 ha. The quantity of useful peat is 15.91 million m 3 in situ. The quantity of horticultural peat totals 1.79 milj. m 3 and that of fuel peat 14.12 million m 3. The energy content of fuel peat is 28.54 million GJ or 7.93 million MWh as calculated for dry peat. Key words: mire, peat, energy, Ylikiiminki Geological Survey of Finland P.O. Box 1237 FI-70211 KUOPIO FILAD E-mail: hannu.pajunen@gsf.fi 3

4

SISÄLLYSLUETTELO JOHDATO... 7 TUTKIMUSMEETELMÄT... 7 Kenttätutkimukset... 7 Laboratoriomääritykset... 10 ARVIOITIPERUSTEET... 10 TULOSTE TARKASTELU... 11 Suot ja niiden turvekerrokset... 11 Soveltuvuus turvetuotantoon... 13 TUTKITUT SUOT... 15 1. Ahvensuo... 15 2. Angervasuo... 16 3. Hangassuo... 17 4. Honkasuo... 17 5. Härkösuo... 17 6. Kakunsuo... 20 7. Kaskensuo... 21 8. Kirveslamminsuo... 22 9. Koirasuo... 23 10. Korpimaansuo... 24 11. Kotisuo... 25 12. Kusisuo... 26 13. Lavasuo... 27 14. Lekkerisuo... 28 15. Likisuo... 28 16. Murtosuo... 29 17. Mäntymaansuo (uoritta)... 30 18. Mäntymaansuo (Juopuli)... 31 19. Märsynsuo... 32 20. Ollinsuo... 33 21. Paskosuo... 34 22. Pikku Kalliosuo... 35 23. Pyöriäsuo... 36 24. Syväojansuo... 37 25. Särkisuo... 38 26. Talvitiensuo... 39 27. Uumaojansuo... 40 28. Uusiaituus... 41 29. Valkiaissuo... 42 30. Vengassuo... 43 31. Yliojankorpi... 44 32. Yritysräme... 45 KIRJALLISUUS... 46 LIITTEET 5

6

JOHDATO Suot ovat keskeinen osa ylikiiminkiläistä maisemaa. Peittäväthän suot lähes puolet (noin 40 %) kunnan maapinta-alasta. Kahtakymmentä hehtaaria suurempien soiden pinta-alaksi on mitattu 39 080 ha (Lappalainen et al. 1980). Soiden käytöllä on Ylikiimingissä pitkät perinteet: aluksi maataloudessa, sitten metsätaloudessa ja viime vuosikymmeninä myös turvetuotannossa ja suoluonnon suojelussa. Sopivan käyttömuodon valinta edellyttää tietoa soista ja niiden turvekerroksista. Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Ylikiimingin soita useaan otteeseen parin vuosikymmenen aikana. Tähän mennessä on tutkittu 193 suota, yhteensä 32 500 ha. Tulokset on julkaistu turvetutkimusraporteissa (Häikiö ja Pajunen 1981, Varila 1982, Pajunen ja Varila 1984, Pajunen 1992, 1997, 1998 ja 2001). Tässä kahdeksannessa raportissa käsitellään kesällä 1998 tutkittuja soita (kuva 1). Arviointiperusteet ovat muuttuneet vuosien mittaan, mikä on syytä huomioida luettaessa eri ikäisiä raportteja. Aiemmin tuotantokelpoisen alueen kriteerit olivat tiukemmat alueen minimikoon ja kuivatusmahdollisuuksien suhteen. Luettelo kaikista tähän mennessä tutkituista soista on liitteenä (liite 1). Tässä raportissa julkaistaan lyhyt yhteenveto kunkin suon soveltuvuudesta turvetuotantoon. Arviot soiden käyttökelpoisuudesta perustuvat maasto- ja laboratoriotutkimuksiin. Työnjohtaja Hannu Kinnunen ja kausiapulainen Riitta-Liisa Kallinen ovat tehneet maastomääritykset, ja laboratoriomääritykset on tehty GTK:n Geolaboratoriossa. Kaikkea arvioinnin perustana olevaa aineistoa ei julkaista. GTK:sta voi tilata täydentävää materiaalia kuten suokarttoja, poikkileikkauskuvia, laboratoriotuloksia ja yksityiskohtaisia tutkimusselostuksia. Tiedot saa tarvittaessa tilakohtaisesti. Esimerkki suokartasta on kuvassa 2 ja poikkileikkauskuvasta kuvassa 3. TUTKIMUSMEETELMÄT Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle tehtiin linjaverkosto, jossa selkälinja kulkee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilinjat sitä vastaan kohtisuoraan 200 m:n välein. Tutkimusaineistoa koottiin kairauspisteiltä ja syvyysmittauspisteiltä. Kairauspisteet sijaitsevat selkälinjalla 100 m:n välein ja poikkilinjoilla 200 m:n välein. Kairauspisteiden muodostamaa verkostoa täydennettiin syvyysmittauspisteillä, niin että tutkimuspisteiden väliksi tuli enintään 50 m. Jokaisella kairauspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyys ja mättäiden korkeus; metsäisillä alueilla lisäksi puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka sekä mahdolliset hakkuut. Maatumattoman puuaineksen määrä eli liekoisuus selvitettiin pliktaamalla turvekerros kairan varsilla kahden metrin syvyyteen saakka. Maastossa määritettiin turvekerroksen turvelaji, maatuneisuus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupasvillan kuitujen suhteellinen osuus (F0-6) sekä pohjamaalaji ja liejukerrokset. Syvyysmittauspisteillä määritettiin turvekerroksen paksuuden lisäksi suotyyppi ja pohjamaalaji. Kairauspisteet ja syvyysmittauspisteet vaaittiin ja vaaitukset kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Laboratoriomäärityksiä varten otettiin tilavuustarkkoja näytteitä. Tutkimusmenetelmät on kuvattu yksityiskohtaisesti Geologian tutkimuskeskuksen oppaassa (Lappalainen et al. 1984). 7

12 03 11 1 1 02 05 351110 351301 04 07 atura Suojelualueet 342209 13 12 29 23 24 21 28 30 3 25 8 22 15 6 14 20 1116 26 17 10 5 27 18 2 02 7 31 32 4 9 12 06 19 05 09 08 0 10 km 342211 04 07 342401 1. Ahvensuo 2. Angervasuo 3. Hangassuo 4. Honkasuo 5. Härkösuo 6. Kakunsuo 7. Kaskensuo 8. Kirveslamminsuo 9. Koirasuo 10. Korpimaansuo 11. Kotisuo 12. Kusisuo 13. Lavasuo 14. Lekkerisuo 15. Likisuo 16. Murtosuo 17. Mäntymaansuo 18. Mäntymaansuo J 19. Märsynsuo 20. Ollinsuo 21. Paskosuo 22. Pikku Kalliosuo 23. Pyöriäsuo 24. Syväojansuo 25. Särkisuo 26. Talvitiensuo 27. Uumaojansuo 28. Uusiaituus 29. Valkiaissuo 30. Vengassuo 31. Yliojankorpi 32. Yritysräme Kuva 1. Ylikiimingissä vuonna 1998 tutkittujen soiden sijainti. Fig. 1. Location of mires surveyed in the municipality of Ylikiiminki in 1998. 8

A200-180 A0 A200+145 A400-295 0.0 4.3 12 0 / 18 0 / 0 4.3 0.07 / 27 24 0 / 0 4.40 4.5 / 22 0.0 234.0 0 / 27 20 4.405 / 0 A600+340 4.4 0 / 13 0 / 22 0.0 17 184.2 20 0 / 0 20 15 0 / 24 364.3 32 4.3 22 5.013 1311 0 / 36 0 / 28 5 / 14 35 374.1 27 13 37 2 / 34 28 13 4.3 36 364.9 30 5.6 14 15 / 31 0 / 32 34 34 314.6 5 / 18 22 36 0 / 29 23 4.137 264.8 4.3 0.0 27 8 / 35 0 / 27 3 / 4 0 / 0 26 19 205.3 14 22 5 / 18 5 23 14 8 9 9 0.0 5.2 5.3 0 / 0 5 / 22 0 / 7 16 8 55.0 0 / 0 14 6 0 / 5 0 9 6 7 5 4 / 0 4.2 5.0 4.4 0 / 6 0.00 / 5 4 / 7 5.0 8 4 7 4 0.0 0 / 0 0 / 4 5 0 / 0 A1000-260 0.05.03 0.0 0 / 0 A600-390 A800-500 A400+260 A1200-230 0 / 00/ 5 5 / 9 0 / 0 8 A1000+225 0.0 0.05.0 0 / 4 0.0 5 4 3 A1295 A800+695 0.0 0 / 0 A1200+400 Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta. Fig. 2. A map indicating thickness of peat deposit. 9

Kuva 3. Esimerkki poikkileikkauskuvasta. Ylemmästä kuvasta ilmenee turvekerroksen maatuneisuus ja alemmasta turvelajit ja pohjamaalajit. Merkit on selitetty liitteessä 3. Fig. 3. A cross-section indicating decomposition degree of peat (above) and peat types (below). Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 478 turvenäytettä. iistä kaikista määritettiin ph-arvo, vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus. Vesipitoisuus määritettiin kuivattamalla turve 105 C:ssa vakiopainoon. Tilavuustarkoista näytteistä laskettiin tiheys (kuiva-ainemäärä kiloina suokuutiota kohti). Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkuttamalla ne 815 ± 25 C:ssa. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin 175 näytteestä. Lämpöarvomääritykset tehtiin LECO AC-300 kalorimetrillä ja rikkipitoisuusmääritykset LECO SC-132 - analysaattorilla. ARVIOITIPERUSTEET Tuotantokelpoisena pidettiin yleensä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Jos turvekerros on hyvin tiivistynyt, voidaan tuotantokelpoinen alue ulottaa metrin syvyyskäyrälle saakka. Tällaisia alueita ovat yleensä pellot ja turvekankaat. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mineraalimaata myöten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä 0,5 m. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyyden, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan. Varhaisimmista tutkimuksista (raportit 1-4) poiketen ei alueen kokoa ja muotoa käytetä arviointiperusteena. Tuotantomenetelmät ovat viime aikoina kehittyneet joustavammiksi, mikä mahdollistaa pienten altaiden käytön osana laajempaa tuotantokokonaisuutta. Turvetuotannon vesiensuojelujärjestelyihin liittyvä pintavalutuskenttien käyttö on yleistynyt viime vuosina. Kuivatusvesien johtaminen pintavalutuskentälle edellyttää usein pumppaamista. Se taas mahdollistaa turvetuotannon alueilla, joilla pohjavedenpintaa ei voida laskea ojittamalla ja joita aiemmin pidettiin tuotantoon soveltumattomina. Kuivatusvaikeudet liittyvät yleensä vesistöihin rajoittuviin turvekerrostumiin. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa on vesistöjen ympärille 10

jätetty 100 m leveä suojavyöhyke. Kuivatusmahdollisuudet ja pumppauksen tarve selvitetään yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä. Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maatuneisuuden tulee olla vähintään 5. Saravaltainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös heikommin maatuneena. Kasvuturpeeksi soveltuu parhaiten heikosti maatunut Acutifolia-ryhmän rahkasammalista koostuva rahkaturve. Ympäristöturpeella ymmärretään tässä raportissa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkavaltaista turvetta. Jos siihen sisältyy ensimmäisen luokan kasvuturvetta, on siitä mainittu erikseen. Turvekerroksen heikosti maatunut pintaosa muodostuu usein rahkasammalien, sarojen ja tupasvillan jäänteistä. Tällainen heikosti maatunut sekaturve voidaan käyttää joko energia- tai ympäristöturpeena, vaikka se ei ole hyvää kumpaankaan tarkoitukseen. Heikosti maatuneen kerroksen alla oleva osa soveltuu yleensä energiakäyttöön. Heikosti maatuneen pintaosan kuoriminen on usein osa energiaturvesuon kunnostustoimia. Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turvemäärät ovat huomattavasti pienempiä. TULOSTE TARKASTELU Suot ja niiden turvekerrokset Useimmat tutkituista soista sijaitsevat kirkonkylän itä- ja koillispuolella, Juopulin ja uorittan kylien ympäristössä. Sieltä on aiemmin tutkittu suurimmat suot. yt on keskitytty suurten soiden välialueille, missä yksittäiset suot ovat huomattavasti pienempiä tai missä suot muodostavat mineraalimaan saarien rikkoman verkoston. Tällaisilla suokuvioilla ei yleensä ole nimeä peruskartalla. Tässä raportissa käytetyt työnimet ovat sitaateissa. Tutkittuja soita on 32 kpl. iiden pinta-ala on yhteensä 3044 ha. Aineiston suurimmat suot ovat Kusisuo (470 ha) ja Hangassuo (320 ha). e ovat osittain turvetuotannossa olevia soita, joista nyt tutkittiin tuotantoalueiden ulkopuolelle jääneet osat. Yli 100 ha:n soita on yhteensä 7 kpl, 50-100 ha:n soita 15 kpl ja alle 50 ha:n soita 10 kpl (taulukko 1). Yksittäisten soiden rajaus ja tutkimuspisteiden sijainti käyvät ilmi suoselostusten yhteydessä olevista kartoista. Suoaltaat sijaitsevat 62-116 m:n korkeudella merenpinnasta. Ylimmät altaat paljastuivat muinaisesta Itämerestä Ancylusjärven loppuvaiheessa, mutta useimmat vasta Litorinavaiheen aikana. Yli- Vuotossa sijaitsevan Vähä-Vuotungin (94 m mpy) tiedetään kuroutuneen Litorinamerestä noin 6500 radiohiilivuotta sitten (Eronen 1974). yt tutkitut suoaltaat sijaitsevat Vähä-Vuotungin pinnan molemmin puolin. Ylimmät suoaltaat, joita on lähinnä uorittan alueella, paljastuivat merestä hieman ennen 6500 BP, mutta useimmat vasta kyseisen ajankohdan jälkeen. Soistuminen alkoi edullisimmissa paikoissa heti alueen vapauduttua vedestä. Myöhemmin suot laajenivat vesistöjen umpeenkasvun ja metsämaan soistumisen seurauksena. Maan pinnanmuodot ovat vaikuttaneet soiden kehitykseen. Loivapiirteisessä maastossa, kuten esimerkiksi uorittan ympäristössä, suot ovat voineet levittäytyä laajalle alueelle, mutta niiden turvekerrokset ovat jääneet ohuiksi. Mäkisemmässä maastossa taas pinnanmuodot rajoittavat soiden leviämistä ja suot kehittyvät yleensä syvemmiksi. Tutkittujen soiden keskisyvyys on 1,2 m, mikä vastaa kaikkien Oulun läänistä tutkittujen soiden keskisyvyyttä (Lappalainen ja Hänninen 1993). Suokohtaiset keskisyvyydet vaihtelevat välillä 0,6-2,5 m. Aineiston matalimmat suot ovat Yliojankorpi ja Yritysräme ja syvimmät Härkösuo, Valkiaissuo, Angervasuo, Hangassuo ja Kotisuo. Matalimmissa soissa ei ole lainkaan yli 1,5 m:n syvyisiä alueita, kun taas syvimmissä niiden osuus ylittää 50 %. Yli 1,5 m:n syvyisten alueiden keskisyvyys on 2,2 m. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on yli 1,5 m:n syvyisillä alueilla keskimäärin 0,4 m. Suoalasta on avosuota 24 %, rämettä 47 %, korpea 3 %, turvekangasta 16 % ja peltoa 10 %. Avosoista puolet on luonnontilaista, puolet muuttumaa. Rämeet ovat enimmäkseen muuttumavaiheessa. Luonnontilaisten alueiden osuus on 26 % ja ojitettujen 74 %. Ojitetun alueen osuus vaihtelee soittain. Kirveslamminsuo ja Härkösuo ovat kokonaan luonnontilaisia. Suurimmaksi osaksi luonnontilaisia ovat Ahvensuo, Pikku Kalliosuo ja Talvitiensuo. Kokonaan ojitettuja soita on 12 kpl. Peltojen osuus on suurin (noin 40 %) Hangassuossa, Kotisuossa ja Lavasuossa ja turvekankaiden (51 %) Yliojankorvessa. Turpeesta on rahkavaltaista 58 %, saravaltaista 37 % ja ruskosammalvaltaista 5 %. Rahkaturvevaltaiset suot ovat yleisimpiä. Rahkavaltainen turve on selvästi vallitsevana (yli 80 %) Ahvensuossa, Honkasuossa, Härkösuossa, Koirasuossa, Lava- 11

Taulukko 1. Soiden pinta-ala, keskisyvyys, turvemäärä ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus. Table 1. Area, average depth, quantity of peat and average decomposition degree of peat. Suon nimi 1) Pintaala 2) (ha) Keskisyvyys 3) (m) Turvemäärä 4) (milj. m 3 ) Maatuneisuus Ympäristö- Energia- Yht. 8) Ympäristö- Energia- Yht. 8) (H) turve 6) turve 7) turve 6) turve 7) 1. Ahvensuo 80 0,3 0,7 1,0 0,30 0,53 0,83 4,4 2. Angervasuo 85 0,4 1,3 1,7 0,34 1,14 1,48 5,0 3. Hangassuo 320 0,2 1,5 1,7 0,58 4,94 5,52 4,5 4. Honkasuo 36 0,2 0,5 0,7 0,08 0,18 0,26 4,9 5. Härkösuo 70 1,4 1,1 2,5 0,92 0,80 1,72 4,3 6. Kakunsuo 95 0,4 0,9 1,3 0,43 0,84 1,27 4,7 7. Kaskensuo 18 0,3 1,1 1,4 0,06 0,20 0,26 5,2 8. Kirveslamminsuo 70 0,4 0,7 1,1 0,28 0,46 0,74 4,7 9. Koirasuo 60 0,4 0,3 0,7 0,23 0,19 0,42 4,6 10. Korpimaansuo 21 0,2 1,0 1,2 0,04 0,21 0,25 5,8 11. Kotisuo 60 0,3 1,4 1,7 0,21 0,83 1,04 4,5 12. Kusisuo 470 0,1 0,6 0,7 0,92 2,59 3,51 4,7 13. Lavasuo 30 0,4 0,7 1,1 0,12 0,21 0,33 4,5 14. Lekkerisuo 55 0,3 0,5 0,8 0,15 0,28 0,43 5,1 15. Likisuo 15 0,2 0,7 0,9 0,03 0,10 0,13 5,7 16. Murtosuo 130 0,3 0,8 1,1 0,29 1,09 1,38 4,6 17. Mäntymaansuo 260 0,2 1,0 1,2 0,69 2,47 3,16 4,7 18. Mäntymaansuo J 100 0,3 0,9 1,2 0,32 0,91 1,23 4,9 19. Märsynsuo 90 0,2 1,3 1,5 0,19 1,23 1,42 4,5 20. Ollinsuo 30 0,2 1,2 1,4 0,06 0,35 0,41 5,1 21. Paskosuo 85 0,4 1,1 1,5 0,33 0,94 1,27 4,9 22. Pikku Kalliosuo 60 0,2 0,7 0,9 0,06 0,45 0,51 5,3 23. Pyöriäsuo 16 0,3 0,4 0,7 0,05 0,07 0,12 4,7 24. Syväojansuo 130 0,4 0,7 1,1 0,48 0,97 1,45 4,9 25. Särkisuo 170 0,4 0,9 1,3 0,68 1,58 2,26 4,7 26. Talvitiensuo 150 0,5 0,6 1,1 0,77 0,94 1,71 4,5 27. Uumaojansuo 50 0,3 0,7 1,0 0,15 0,36 0,51 5,0 28. Uusiaituus 33 0,3 0,5 0,8 0,09 0,16 0,25 5,0 29. Valkiaissuo 75 0,6 1,3 1,9 0,40 0,96 1,36 4,6 30. Vengassuo 45 0,5 1,0 1,5 0,24 0,44 0,68 4,6 31. Yliojankorpi 45 0,2 0,4 0,6 0,11 0,17 0,28 4,9 32. Yritysräme 90 0,2 0,4 0,6 0,20 0,37 0,57 4,8 Yhteensä 8) / Keskim. 9) 3044 0,3 0,9 1,2 9,81 26,95 36,76 4,7 1 ) 0LUH 2) $UHD 3) $YHUDJHGHSWK 4) 3HDWTXDQWLW\LQVLWX 5) 'HFRPSRVLWLRQGHJUHH 6) +RUWLFXOWXUDOSHDW 7) )XHOSHDW 8) 7RWDO 9) $YHUDJH Ympäristöturve Energiaturve +RUWLFXOWXUDOSHDW )XHOSHDW - heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen turve kerrostuman pintaosassa - saraturve, ruskosammalturve ja hyvin maatunut (H5-10) rahkaturve VOLJKWO\GHFRPSRVHG+6SKDJQXPSUHGRPLQDQWSHDWLQVXUIDFHSDUW VHGJHSHDW%U\DOHVSHDWDQGZHOOGHFRPSRVHG+6SKDJQXPSHDW 12

suossa, Pyöriäsuossa ja Talvitiensuossa. Saravaltaisen turpeen osuus ylittää 70 % vain Pikku Kalliosuossa. Ruskosammalvaltaisen turpeen osuus on suurin Uusiaituuksessa ja Angervasuossa. Varpujen ja tupasvillan jäänteet ovat yleisimmät lisätekijät. Varputurve on yleisintä Kotisuossa ja tupasvillaturve Korpimaansuossa. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 4,7. Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat välillä 4,3-5,8. Maatuneisuuserot voivat olla suuria sekä alueittain että kerroksittain. Maatuneisuuden vaihtelu on yleensä voimakkainta rahkavaltaisissa turvekerroksissa. Laboratoriomääritysten perusteella saatiin turpeen keskimääräisiksi ominaisuuksiksi: - ph-arvo 4,4 - vesipitoisuus 90,0 % - tiheys 98 kg/m 3 - tuhkapitoisuus 4,4 % - rikkipitoisuus 0,23 % - lämpöarvo 20,9 MJ/kg Keskimääräinen ph-arvo vaihtelee 3,0-5,4. Happamimpia soita ovat Härkösuo ja Pyöriäsuo ja vähiten happamia Kotisuo ja Vengassuo. Turpeen keskimääräinen tiheys vaihtelee välillä 67-158 kg/m 3. Pienimmät keskimääräiset tiheydet ovat Härkösuolla ja suurimmat Yritysrämeellä ja Yliojankorvessa. Tiheys voi vaihdella merkittävästi myös suon eri osien välillä ja kerroksittain. Pieniä tiheyksiä tavataan yleensä umpeen kasvavien vesistöjen ympäristössä ja suurimpia ohutturpeisilla vanhoilla ojitusalueilla. Suurimmilla soilla, joilla on useita näytteenottopisteitä, keskiarvot lähenevät koko aineiston keskimääräisiä arvoja. Rikkipitoisuuksien suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat välillä 0,10-0,55 %. Suokohtainen keskiarvo ylittää Turveteollisuusliiton asettaman energiaturpeen korkeimman sallitun pitoisuuden, 0,3 % (Polttoturpeen laatuohje 1991), kolmessa suossa. Keskiarvoja kohottavat pohjan läheisten kerrosten korkeat pitoisuudet. Runsaasti rikkiä sisältävien kerrosten rajaaminen edellyttää yksityiskohtaista näytteenottoa. Soveltuvuus turvetuotantoon Turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteensä 922 ha, mikä on noin 30 % tutkitusta suoalasta. Tuotantokelpoisia alueita on lähes kaikilla soilla (taulukko 2). Hangassuolla on tuotantokelpoista aluetta 224 ha ja se rajoittuu kaytössä olevaan turvetuotantoalueeseen. Särkisuolla, Varpasuon tuotantoalueen läheisyydessä, on tuotantoon soveltuvaa aluetta 60 ha ja Paskosuolla, Isosuon tuotantoalueen läheisyydessä, 33 ha. Kusisuon tuotantoalueen välittömässä läheisyydessä on tuotantokelpoiseksi arvioitua aluetta 45 ha. Siitä osa on otettu tuotantoon tutkimusajankohdan jälkeen. Pienimmät tuotantokelpoiset alueet ovat vain muutaman hehtaarin kokoisia, joten niitä on syytä tarkastella yhdessä muiden lähialueen soiden kanssa. Tuotantokelpoisista soista yksi on Iijoen valuma-alueella, muut Kiiminkijoen valuma-alueella (taulukko 2). Tuotantokelpoisesta alueesta 300 ha on Juopulinojan valuma-alueella, 165 ha Vepsänjoen valuma-alueella, 164 ha uorittan alueella, 145 ha Pallo-ojan valuma-alueella, 50 ha Porkkalan - Vuoton alueella, 45 ha Rekikylän - Kirkkosaaren alueella, 33 ha Jolosjoen valuma-alueella ja 20 ha Röytynojan valuma-alueella. Ohut turvekerros on merkittävin soiden tuotantokelpoisuutta rajoittava tekijä. Lähes kaikissa tuotantokelpoiseksi arvioiduissa soissa on heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros, joka voidaan tuottaa kerroksen paksuudesta ja laadusta riippuen joko ympäristö- tai energiaturpeeksi. Heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus ylittää 0,5 m seitsemässä suossa. iistä on arvioitu tuotettavan ympäristöturvetta ennen energiaturvetuotannon aloittamista. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 15,91 milj. m 3. Siitä on ympäristöturvetta 1,79 milj. m 3 ja energiaturvetta 14,12 milj. m 3 (taulukko 2). Energiaturpeeksi soveltuvien kerrostumien energiasisältö on kuivana 28,54 milj. GJ eli 7,93 milj. MWh. 13

Taulukko 2. Käyttökelpoiset turvevarat. Valuma-alueet Ekholmin (1993) mukaan. Table 2. Peat reserves suitable for peat production. Drainage basins according to Ekholm (1993). Suon nimi 1) Pintaala 2) ha Ympäristöturvetta 3) milj. m 3 Energiaturvetta 4) milj. m 3 Energiaa 5) milj. GJ Valuma-alue 6) umero ja nimi 1. Ahvensuo 20 0,26 0,54 61.186 Röytynojan valuma-alue 2. Angervasuo 44 0,92 1,57 60.026 Vepsänjoen valuma-alue 3. Hangassuo 224 3,58 8,23 60.025 Juopulinojan valuma-alue 5. Härkösuo 48 0,82 0,43 0,56 60.025 Juopulinojan valuma-alue 6. Kakunsuo 34 0,24 0,37 0,70 60.031 Porkkalan - Vuoton alue 60.033 Pallo-ojan valuma-alue 7. Kaskensuo 7 0,05 0,07 0,14 60.025 Juopulinojan valuma-alue 8. Kirveslamminsuo 10 0,07 0,07 0,13 60.061 uorittan alue 10. Korpimaansuo 6 0,10 0,23 60.025 Juopulinojan valuma-alue 11. Kotisuo 31 0,65 1,37 60.022 Rekikylän - Kirkkosaaren alue 12. Kusisuo 45 0,59 1,41 60.061 uorittan alue 13. Lavasuo 16 0,16 0,42 60.026 Vepsänjoen valuma-alue 14. Lekkerisuo 14 0,15 0,39 60.033 Pallo-ojan valuma-alue 15. Likisuo 4 0,04 0,10 60.061 uorittan alue 16. Murtosuo 9 0,15 0,24 60.031 Porkkalan - Vuoton alue 17. Mäntymaansuo 90 1,44 2,74 60.033 Pallo-ojan valuma-alue 18. Mäntymaansuo J 37 0,56 1,09 60.026 Vepsänjoen valuma-alue 19. Märsynsuo 40 0,84 1,51 60.061 uorittan alue 20. Ollinsuo 12 0,19 0,33 60.031 Porkkalan - Vuoton alue 21. Paskosuo 33 0,63 1,22 60.013 Jolosjoen valuma-alue 22. Pikku Kalliosuo 5 0,07 0,16 60.061 uorittan alue 24. Syväojansuo 26 0,52 1,26 60.026 Vepsänjoen valuma-alue 25. Särkisuo 60 1,02 1,49 60.061 uorittan alue 26. Talvitiensuo 36 0,22 0,32 0,60 60.031 Porkkalan - Vuoton alue 60.033 Pallo-ojan valuma-alue 27. Uumaojansuo 11 0,20 0,54 60.025 Juopulinojan valuma-alue 28. Uusiaituus 4 0,03 0,08 60.025 Juopulinojan valuma-alue 29. Valkiaissuo 42 0,29 0,59 1,02 60.026 Vepsänjoen valuma-alue 30. Vengassuo 14 0,10 0,17 0,47 60.022 Rekikylän - Kirkkosaaren alue Yhteensä 7 922 1,79 14,12 28,54 Ã0LUHÃ Ã$UHDÃ Ã4XDQWLW\ÃRIÃKRUWLFXOWXUDOÃSHDWÃLQÃVLWXÃ Ã4XDQWLW\ÃRIÃIXHOÃSHDWÃLQÃVLWXÃ Ã(QHUJ\ÃFRQWHQWÃ Ã'UDLQDJHÃEDVLQÃ Ã7RWDO 14

TUTKITUT SUOT 1. Ahvensuo Ahvensuo (kl. 3513 02, x = 7237,7, y = 3461,1) sijaitsee Häikiönniemessä noin 23 km kunnan keskustasta pohjoiseen. Tutkittu alue on osa laajaa suoaluetta ja se käsittää tien nro 18747 pohjoispuolella olevan osan tilasta 137:1 (kuva 4). Suota nimitetään tässä raportissa Ahvensuoksi. Se rajoittuu etelässä tiehen ja pohjoisessa mm. Isoon Ahvenjärveen ja Hirvisuon soidensuojelualueeseen. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 80 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta noin 39 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 20 ha. Ahvensuo kuuluu Röytynojan valuma-alueeseen (61.186) Suon pinta on 115-116 m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat Martimojoen kautta Iijokeen. Turvekerros on mahdollista kuivattaa ojittamalla. Tutkimuspisteistä on 55 % avosuolla, 44 % rämeellä ja 1 % korvessa. Suo on suurimmaksi osaksi luonnontilainen (77 % suotyyppihavannoista). Harva navero-ojitus on kuivattanut suota, mutta mainittavia kasvillisuuden muutoksia ei vielä ole havaittavissa. Keskiosan yleisimmät suotyypit ovat rimpineva, lyhytkortinen neva ja varsinainen saraneva. Eteläreunalla on varsinaista sararämettä ja Ison Ahvenjärven eteläpuolella keidasrämettä ja keidasrämemuuttumaa. Turpeesta on 84 % rahka- ja 16 % saravaltaista. Lisätekijöitä on hyvin vähän. Tupasvillan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on vain 5 % ja varpuainesta sisältävän 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (56 %) ja rahkaturve (28 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,4. Yleisin pohjamaalaji on moreeni, jota peittää paikoin ohut hiekkakerros. Ahvensuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,26 milj. m 3. Ahvensuo on lunastettu suojelualueeksi. Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Ahvensuolla. Fig. 4. Location of survey sites in Ahvensuo. 15

2. Angervasuo Angervasuo (kl. 3424 03, x = 7210,8, y = 3468,6) sijaitsee noin 9 km kunnan keskustasta itäkaakkoon. Suo rajoittuu etelässä Heinäjokeen, muualla moreenimäkiin (kuva 5). Sen itäreunalle tulee metsätie. Suon pinta-ala on noin 87 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 57 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 44 ha. Angervasuo kuuluu Vepsänjoen valuma-alueeseen (60.026). Pinta on 76-82 m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat Heinäjoen ja Vepsänjoen kautta Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 30 % avosuolla, 54 % rämeellä, 1 % korvessa ja 15 % turvekankaalla. Suo on ojitettu metsän kasvatusta varten. Suotyypit ovat enimmäkseen muuttumavaiheessa. Avosuot ovat olleet enimmäkseen lyhytkortista nevaa ja varsinaista saranevaa ja rämeet lyhytkortista nevarämettä, korpirämettä ja tupasvillarämettä. Turpeesta on 50 % rahka-, 35 % sara- ja 15 % ruskosammalvaltaista. Ruskosammalen osuus lisääntyy suon syvyyden kasvaessa. Yli 2 m:n syvyisillä alueilla ruskosammalen jäänteitä sisältävän turpeen osuus on noin 50 %. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 15 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 24 % ja varpuainesta sisältävän 23 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (33 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Liekoja on erittäin vähän. Yleisin pohjamaalaji on hiesu. Angervasuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta yhtenä altaana noin 44 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,92 milj. m 3. Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Angervasuolla. Fig. 5. Location of survey sites in Angervasuo. 16

3. Hangassuo Hangassuo (kl. 3424 03, x = 7213,2, y = 3462,9) sijaitsee noin 4 km kunnan keskustasta kaakkoon. Osa suosta on turvetuotantoalueena. Tutkimukset keskittyivät tuotantoalueen etelä-, itä- ja luoteispuolelle (kuva 6). Tutkittu alue rajoittuu tuotantoalueen lisäksi Juopulinojan tulvakerrostumiin ja moreenimäkiin. Mäkien välitse se on yhteydessä itäpuolelta tutkittuun Puronsuohon ja eteläpuolelta tutkittuun Pappilanniittyyn. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 320 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 280 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 224 ha. Hangassuo kuuluu Juopulinojan valuma-alueeseen (60.025). Pinta on 69-78 m mpy ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Juopulinojaan ja siitä edelleen Kiiminkijokeen. Tutkittu alue on kauttaaltaan maa- ja metsätalouskäytössä. Tutkimuspisteistä on 2 % avosuolla, 14 % rämeellä, 1 % korvessa, 37 % turvekankaalla ja 39 % pellolla. Turvekankaista yleisin on puolukkaturvekangas. Turpeesta on 44 % rahka-, 44 % sara- ja 12 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 16 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 6 % ja varpuainesta sisältävän 27 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (35 %) ja rahkasaraturve (32 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, moreeni ja hieta. Hangassuon nykyisen turvetuotantoalueen ulkopuolella on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 224 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 3,58 milj. m 3. Peltojen ja turvekankaiden turvekerros on varsin tiivis, joten niiden osalta voidaan tuotantokelpoista aluetta laajentaa metrin syvyyskäyrälle saakka. 4. Honkasuo Honkasuo (kl. 3513 04, x = 7220,8, y = 3478,8) sijaitsee uorittalla noin 20 km kunnan keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu mataliin moreenikankaisiin (kuva 7). Lähimmälle tielle on matkaa kilometri. Suon pinta-ala on noin 36 ha. Honkasuo kuuluu uorittajoen alueeseen (60.061). Suon pinta on 100-110 m mpy ja viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojaverkoston ja uorittajoen kautta Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 78 % avosuolla, 19 % rämeellä ja 3 % turvekankaalla. Suo on suurimmaksi osaksi ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat rimpinevamuuttuma ja lyhytkortinen neva. Turpeesta on 92 % rahka- ja 8 % saravaltaista. Lisätekijöitä on vain vähän. Tupasvillan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 3 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (92 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni. Honkasuon turvekerros on tiivis, mutta liian ohut teolliseen turvetuotantoon. 5. Härkösuo Härkösuo (kl. 3424 03, x = 7214,2, y = 3470,0) sijaitsee noin 10 km kunnan keskustasta itään. Se rajoittuu pohjoisessa hiekkakankaaseen, muualla moreenimaihin (kuva 8). Pohjoispuolella olevalle kankaalle tulee Juopulista metsätie. Suon pinta-ala on noin 70 ha. Siitä on yli metrin syvyistä 56 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 48 ha. Härkösuo kuuluu Juoppulinojan valuma-alueeseen (60.025). Suon pinta on 80-86 m mpy ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat Kiiminkijokeen luoteisosasta Juopulinjärven ja Juopulinojan kautta, muualta Uumaojan ja Juopulinojan kautta. Tutkimuspisteistä on 57 % avosuolla, 41 % rämeellä, 1 % korvessa ja 2 % turvekankaalla. Suo on lähes luonnontilainen. Yleisimmät suotyypit ovat rimpineva ja lyhytkortinen neva. Turpeesta on 87 % rahka- ja 13 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 1 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 44 % ja varpuainesta sisältävän 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (60 %) ja rahkaturve (27 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Liekoja on erittäin vähän. Turpeen vesipitoisuus on korkea, 93,3 % ja tiheys pieni, 67 kg/m 3. Tuhka- ja rikkipitoisuus ovat hyvin alhaisia. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hiekka ja moreeni. 17

Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Hangassuolla. Fig. 6. Location of survey sites in Hangassuo. 18

Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Honkasuolla. Fig. 7. Location of survey sites in Honkasuo. Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Härkösuolla. Fig. 8. Location of survey sites in Härkösuo. 19

Turvekerroksen pintaosassa on heikosti maatunutta tupasvillan jäänteitä sisältävää rahka- tai sararahkaturvetta. Siitä saadaan ympäristöturvetta tai heikkolaatuista energiaturvetta. Heikosti maatuneen kerroksen paksuus vaihtelee, mikä vaikeuttaa ympäristöturpeen ja sen alla olevan energiaturpeen erottelua tuotantovaiheessa. Tuotantokelpoista yli 1,5 m:n syvyistä aluetta on noin 48 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta noin 0,82 milj. m 3 ja tuotantokelpoista energiaturvetta noin 0,43 milj. m 3. 6. Kakunsuo Kakunsuo (kl. 3424 06, x = 7219,6, y = 3470,1) sijaitsee Joki-Kokossa noin 12 km kunnan keskustasta itäkoilliseen. Tutkittu alue käsittää Myllykankaan ja Käärmeharjun välisen alueen (kuva 9). Siihen kuuluu siten myöskin Myllykankaan eteläpuolella oleva Murtosuo. Tutkittu alue rajoittuu moreenikankaisiin ja -saariin. Tuomaalantie sivuaa sen eteläreunaa. Suon pinta-ala on non 97 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 52 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 34 ha. Tutkittu alue kuuluu osittain (Kakunsuo) Porkkalan - Vuoton alueeseen (60.031), osittain (Murtosuo) Pallo-ojan valuma-alueeseen (60.033). Suon pinta on 78-84 m mpy ja viettää etelä- ja keskiosassa etelään ja pohjoisosassa luoteeseen. Vedet laskevat Kiiminkijokeen luoteisosasta Pallo-ojan kautta, muualta ojaverkoston kautta. Tutkimuspisteistä on 46 % avosuolla, 40 % rämeellä, 4 % korvessa ja 10 % turvekankaalla. Tutkitun alueen etelä- ja keskiosat (Kakunsuo) ovat luonnontilaisia. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen neva ja lyhytkortinen nevarämemuuttuma. Turpeesta on 65 % rahka-, 34 % sara- ja 1 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 9 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 27 % ja varpuainesta sisältävän 13 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (52 %) ja rahkasaraturve (29 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hiekka ja moreeni. Kakunsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 34 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta noin 0,24 milj. m 3 ja energiaturvetta noin 0,37 milj. m 3. Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Kakunsuolla. Fig. 9. Location of survey sites in Kakunsuo. 20

7. Kaskensuo Kaskensuo (kl. 3424 03, x = 7213,6, y = 3469,1) sijaitsee Lamminmaan ja Kaskikankaan välissä, noin 10 km kunnan keskustasta itään (kuva 10). Suo rajoittuu moreenimäkiin. Sen pinta-ala on noin 18 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 12 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha. Suon lounaispäähän tulee metsätie. Kaskensuo kuuluu Juopulinojan valuma-alueeseen (60.025). Suon pinta on 77-81 m mpy ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Juopulinojan kautta Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 9 % avosuolla, 85 % rämeellä ja 6 % turvekankaalla. Yleisimpiä rämetyyppejä ovat varsinainen sararäme, lyhytkortinen nevaräme, tupasvillaräme ja rahkaräme. Varsinainen sararäme on enimmäkseen luonnontilaisena. Muut rämetyypit ovat pääosin muuttumavaiheessa. Turpeesta on 76 % rahka- ja 24 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 16 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 23 % ja varpuainesta sisältävän 15 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (54 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Liekoja on erittäin vähän. Laboratorioanalyysien tulokset vastaavat koko aineiston keskimääräisiä arvoja. Yleisin pohjamaalaji on hiesu. Kaskensuossa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 7 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta noin 0,05 milj. m 3 ja energiaturvetta noin 0,07 milj. m 3. Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kaskensuolla. Fig. 10. Location of survey sites in Kaskensuo. 21

8. Kirveslamminsuo Kirveslamminsuo (kl. 3513 01, x = 7225,1, y = 3468,7) sijaitsee noin 13 km kunnan keskustasta koilliseen. Suolla ei ole nimeä peruskartalla, vaan se on nimetty suolla olevan Kirveslammin mukaan (kuva 11). Suo rajoittuu pohjoisreunalla muinaisen Itämeren rantavalliin, muualla enimmäkseen moreenimaihin. Suolle ei ole tieyhteyttä. Suon pinta-ala on noin 70 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 33 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 17 ha. Kirveslamminsuo kuuluu uorittan alueeseen (60.061). Suon pinta on 99-108 m mpy. Vedet laskevat ojaverkoston ja uorittajoen kautta Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 34 % avosuolla, 59 % rämeellä, 6 % korvessa ja 1 % turvekankaalla. Suo on luonnontilainen. Yleisimmät suotyypit ovat lyhytkortinen neva ja varsinainen sararäme. Edellistä on laajalla alueella Kirveslammin länsipuolella ja jälkimmäistä Kirveslammin koillispuolella. Lammin ympäristössä on saranevoja ja luhtanevaa. Turpeesta on 62 % rahka- ja 38 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 2 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 21 % ja varpuainesta sisältävän 12 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (42 %) ja rahkasaraturve (30 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Kirveslamminsuossa on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 10 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta noin 0,07 milj. m 3 ja energiaturvetta samoin noin 0,07 milj. m 3. Kirveslammin ympäristö on rajattu tuotantokelpoisen alueen ulkopuolelle. Lammen ympäristöllä on myös maisemallista merkitystä. Suon pohjoisreunalla on muinaisen Itämeren rantakaarto ja sen takana kasvillisuuden sitomia dyynejä. Luonnontilainen suo, lampi, rantakaarrot, dyynit ja Varpasuon turvetuotantoalue sijaitsevat lähellä toisiaan, joten ne muodostavat yhdessä mielenkiintoisen opetus- ja retkeilykohteen. Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kirveslamminsuolla. Fig. 11. Location of survey sites in Kirveslamminsuo. 22

9. Koirasuo Koirasuo (kl. 3513 07, x = 7222,3, y = 3482,2) sijaitsee Pudasjärvelle menevän tien varressa noin 23 km kunnan keskustasta itäkoilliseen. Suo on osittain Pudasjärven puolella (kuva 12). Suo rajoittuu lännessä tulvakerrostumiin, muualla mataliin moreenisaariin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pinta-ala on noin 59 ha. Koirasuo kuuluu uorittan alueeseen (60.061). Pinta on 95-99 m mpy ja viettää länteen. Vedet laskevat ojaverkostoa pitkin uorittajokeen ja edelleen Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 25 % avosuolla, 53 % rämeellä, 9 % turvekankaalla ja 13 % pellolla. Suo on kauttaaltaan ojitettu ja sen suotyypit ovat muuttumavaihessa. Yleisimmät alkuperäiset suotyypit ovat olleet rimpineva ja sararäme. Turpeesta on 98 % rahka- ja 2 % saravaltaista. Lisätekijöitä on vähän. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 1 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävän 4 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (87 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiekka. Koirasuo on nykyään maa- ja metsätalouden käytössä. Turvekerros on vajaan metrin paksuinen, joten se ei sovellu teolliseen turvetuotantoon. Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Koirasuolla. Fig. 12. Location of survey sites in Koirasuo. 23

10. Korpimaansuo Korpimaansuo (kl. 3424 03, x = 7215,5, y = 3468,7) sijaitsee noin 8 km kunnan keskustasta itään. Suolla ei ole nimeä peruskartalla, vaan se on nimetty suon eteläpuolella olevan Korpimaa-nimisen selänteen mukaan (kuva 13). Suo rajoittuu moreenimäkiin. Suon pinta-ala on noin 21 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 11 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 6 ha. Korpimaansuo kuuluu Juopulinojan valuma-alueeseen (60.025). Suon pinta on 79-83 m mpy ja viettää länteen. Vedet laskevat ojaverkoston kautta Juopulinjärveen ja sieltä Juopulinojaa pitkin Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 4 % avosuolla, 69 % rämeellä ja 27 % turvekankaalla. Suo on kauttaaltaan ojitettu metsän kasvatusta varten. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma, korpirämemuuttuma ja puolukkaturvekangas. Turpeesta on 51 % rahka-, 39 % sara- ja 10 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 36 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 7 % ja varpuainesta sisältävän 21 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (44 %) ja rahkasaraturve (39 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hieta ja hiesu. Korpimaansuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 6 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,10 milj. m 3. Pohjaosan rikkipitoisuus on korkeahko. Kuva 13. Tutkimuspisteiden sijainti Korpimaansuolla. Fig. 13. Location of survey sites in Korpimaansuo. 24

11. Kotisuo Kotisuo (kl. 3424 03, x = 7218,1, y = 3468,0) sijaitsee Joki-Kokossa noin 8 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenimaihin ja ulottuu Kiiminkijoen varresta Vaaranlammille (kuva 14). Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon pintaala on noin 60 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 38 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 31 ha. Kotisuo kuuluu Rekikylän - Kirkkosaaren alueeseen (60.022). Suon pinta on 79-86 m mpy ja viettää pohjoiseen ja reunoilla kohti keskustaa. Vedet laskevat Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 20 % avosuolla, 27 % rämeellä, 1 % korvessa, 8 % turvekankaalla ja 44 % pellolla. Luonnontilaisen osan yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararäme ja varsinainen saraneva. Turpeesta on 38 % rahka-, 60 % sara- ja 2 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 10 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 9 % ja varpuainesta sisältävän 54 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (36 %), sararahka- (33 %) ja ruskosammalsaraturve (22 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu, hiekka ja moreeni. Kotisuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 31 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,65 milj. m 3. Turvekerroksen pintaosan tuhkapitoisuus on korkea pellolla. Vanhojen peltojen muokkauskerros on syytä käyttää ympäristöturpeena. Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Kotisuolla. Fig. 14. Location of survey sites in Kotisuo. 25

12. Kusisuo Kusisuo (kl. 3513 07, x = 7221,4, y = 3480,3) sijaitsee Pudasjärvelle menevän tien varressa noin 21 km kunnan keskustasta itäkoilliseen. Suo on suurelta osin turvetuotantoaluetta. Vuonna 1998 tutkittiin turvetuotannon ulkopuolelle jääneitä osia (kuva 15). Suo rajoittuu pohjoisessa ja idässä jokien tulvakerrostumiin ja muualla mataliin moreenisaariin ja ympäröiviin soihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Tutkitun alueen pinta-ala on noin 470 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 92 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 45 ha. Kusisuo kuuluu uorittan alueeseen (60.061). Pinta on 94-107 m mpy ja viettää pohjoiseen kohti uorittajokea, jonka kautta vedet laskevat Kiimin- Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Kusisuolla. Fig. 15. Location of survey sites in Kusisuo. 26

kijokeen. Turvekerroksen kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Tutkimuspisteistä on 40 % avosuolla, 39 % rämeellä, 2 % korvessa, 13 % turvekankaalla ja 6 % pellolla. Suotyypit ovat enimmäkseen muuttumavaiheessa. Luonnontilaista aluetta on vajaa viidesosa. Turpeesta on 55 % rahka-, 40 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 2 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 7 % ja varpuainesta sisältävän 8 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (41 %)ja rahkasaraturve (36 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja moreeni. Vuoden 1998 tutkimuksissa löydettiin turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 45 ha. Sillä on tuotantokelpoista turvetta noin 0,59 milj. m 3. Tutkimusajankohdan jälkeen on osa tuotantokelpoiseksi arvioidusta alueesta otettu turvetuotantoon. 13. Lavasuo Lavasuo (kl. 3422 12, x = 7214,9, y = 3455,2) sijaitsee Vesalassa noin 5 km kunnan keskustasta länteen. Suo rajoittuu moreenimäkiin. Kulkuyhteydet ovat hyvät (kuva 16). Suon pinta-ala on noin 30 ha. Siitä on yli metrin syvyistä 16 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 7 ha. Lavasuo kuuluu Vepsänjoen valuma-alueeseen (60.026). Suon pinta on 62-68 m mpy. Vedet laskevat ojaverkoston ja Vepsänjoen kautta Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 18 % rämeellä, 7 % korvessa, 36 % turvekankaalla ja 39 % pellolla. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Keskiosa on peltoa ja peltojen reunamat enimmäkseen turvekankaita. iistä yleisin on puolukkaturvekangas. Turpeesta on 80 % rahka- ja 20 % saravaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 24 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 3 % ja varpuainesta sisältävän 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (44 %) ja rahkaturve (35 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5. Turvekerroksen keskimääräinen tiheys on peräti 130 kg/m 3. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hiesu. Lavasuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 16 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,16 milj. m 3. Turvekerros on tiivis, joten tuotantokelpoinen alue voidaan ulottaa metrin syvyyskäyrälle saakka. Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Lavasuolla. Fig. 16. Location of survey sites in Lavasuo. 27

14. Lekkerisuo Lekkerisuo (kl. 3513 04, x = 7220,6, y = 3472,0) sijaitsee uorittalla noin 13 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreeni- ja hiekkakankaisiin ja sille tulee pohjoisesta metsätien pohja (kuva 17). Suon pinta-ala on noin 55 ha. Siitä on yli metrin syvyistä 16 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 5 ha. Lekkerisuo kuuluu Pallo-ojan valuma-alueeseen (60.033). Suon pinta on 79-89 m mpy ja viettää lounaaseen. Vedet laskevat Pallo-ojan kautta Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 17 % avosuolla, 76 % rämeellä, 4 % korvessa ja 3 % turvekankaalla. Suo on kauttaaltaan ojitettu. Yleisimpiä suotyyppejä ovat muuttumavaiheen varsinainen saraneva, varsinainen sararäme, tupasvillaräme ja isovarpuräme. Turpeesta on 68 % rahka- ja 32 % saravaltaista. Rahkavaltainen turve on vallitsevana ohutturpeisilla reunamilla ja saravaltainen syvänteissä. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 8 % ja tupasvillan jäännöksiä sisältävän 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (46 %) ja rahkasaraturve (32 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Liekoja on erittäin vähän. Yleisin pohjamaalaji on hieta. Lekkerisuon turvekerros on tiivis. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluet- ta on noin 14 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,15 milj. m 3. Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Lekkerisuolla. Fig. 17. Location of survey sites in Lekkerisuo. 15. Likisuo Likisuo (kl. 3513 04, x = 7223,4, y = 3472,1) sijaitsee uorittalla noin 16 km kunnan keskustasta koilliseen. Suo rajoittuu moreenikankaisiin ja sen eteläreunaa sivuaa metsätie (kuva 18). Suon pinta-ala on noin 15 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 4 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Likisuo kuuluu uorittan alueeseen (60.061). Suon pinta on 94-96 m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat ojaverkoston ja uorittajoen kautta Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 24 % avosuolla, 47 % rämeellä ja 29 % turvekankaalla. Suo on ojitettu metsän kasvatusta varten. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen sararämemuuttuma, isovarpurämemuuttuma ja puolukkaturvekangas. Turpeesta on 74 % rahka- ja 26 % saravaltaista. Tupasvillan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 29 % ja varpuainesta sisältävän 16 %. Yleisin turvelaji on sararahkaturve (72 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hieta. Likisuon turvekerros on melko tiivis, hyvin maatunut ja sen lämpöarvot ovat korkeita. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta on noin 4 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,04 milj. m 3. Kuva 18. Tutkimuspisteiden sijainti Likisuolla. Fig. 18. Location of survey sites in Likisuo. 28

16. Murtosuo Murtosuo (kl. 3424 03, x = 7218,9, y = 3469,5) sijaitsee Joki-Kokossa noin 10 km kunnan keskustasta itäkoilliseen. Suo rajoittuu pohjoisessa Murtomaahan, etelässä Kiiminkijoen tulvakerrostumiin ja lännessä Myllykankaaseen. Kaakossa tutkittu alue jatkuu Tuomaalan peltoaukealle saakka (kuva 19). Kulkuyhteydet ovat hyvät sillä sen halki kulkevat sekä Tuomaalantie että Pallo-ojantie. Suon pinta-ala on noin 130 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 55 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 20 ha. Murtosuo kuuluu Porkkalan - Vuoton alueeseen(60.031). Sen pnta on 78-84 m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat Kiiminkijokeen luoteisosasta Pallo-ojan kautta, muualta ojaverkostoa pitkin. Tutkimuspisteistä on 8 % avosuolla, 50 % rämeellä, 14 % turvekankaalla ja 28 % pellolla. Yleisin suotyyppi on varsinainen sararämemuuttuma. Luoteisosan luonnontilainen avosuoalue on varsinaista saranevaa ja lyhytkortista nevarämettä. Luonnontilaiset rämeet ja avosuot käsittävät noin viidesosan suosta. Turpeesta on 32 % rahka-, 63 % sara- ja 5 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 12 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 6 % ja varpuainesta sisältävän 15 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasara- (35 %), sararahka- (26 %) ja ruskosammalsaraturve (25 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja moreeni. Murtosuossa on useita erillisiä syvänteitä, joiden ominaisuudet poikkeavat toisistaan. Luoteisosan turvekerros on vetinen, heikosti maatunut ja koostuu lähinnä tupasvillan, sarojen ja rahkasammalien jäänteistä. Energiaturvetuotantoon soveltuvaa aluetta on noin 9 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,15 milj. m 3. Keskiosan turvekerros on sitävastoin tiivis ja saravaltainen. Kiminkijoen tulvat ovat ulottuneet alueelle suon kehityksen alkuvaiheessa. Tulvien vaikutuksesta pohjaosan tuhkapitoisuudet ylittävät 10 %. Runsastuhkaisen kerroksen päällä on energiaturpeeksi soveltuva kerros. Se on kuitenkin turvetuotantoa ajatellen liian ohut. Tulvat ovat voineet vaikuttaa turpeen käyttökelpoisuuteen myös suon kaakkoisosassa. Tulvien vaikutus on syytä selvittää yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhteydessä. Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Murtosuolla. Fig. 19. Location of survey sites in Murtosuo. 29

17. Mäntymaansuo (uoritta) Mäntymaansuo (kl. 3513 04, x = 7220,0, y = 3474,0) sijaitsee uorittan eteläpuolella noin 14 km kunnan keskustasta itäkoilliseen. Tutkittu alue ulottuu idässä Kiviharjuun, etelässä Saunamaahan ja Haaralehtoon ja luoteessa Kurrenmaahan (kuva 20). Suo rajoittuu moreeni- ja hiekkakkankaisin ja ympäröiviin soihin. Luoteisosaan tulee metsätien pohja uorittalta. Suon pinta-ala on noin 260 ha. Siitä on yli metrin syvyistä aluetta 127 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 93 ha. Mäntymaansuo kuuluu Pallo-ojan valuma-alueeseen (60.033). Suon pinta on 80-92 m mpy ja viettää etelään. Vedet laskevat Pallo-ojan kautta Kiiminkijokeen. Tutkimuspisteistä on 41 % avosuolla, 36 % rämeellä, 1 % korvessa ja 22 % turvekankaalla. Suurin osa suosta on ojitettu metsän kasvatusta varten. Luonnontilaista aluetta on Pöyskön itä- ja pohjoispuolella. Turpeesta on 44 % rahka-, 52 % sara- ja 4 % ruskosammalvaltaista. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 4 %, tupasvillan jäännöksiä sisältävän 10 % ja varpuainesta sisältävän 11 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahka- (26 %), rahkasara- (26 %) ja ruskosammalsaraturve (21 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Liekoja on erittäin vähän. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiekka ja hieta. Mäntymaansuossa on energiaturvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 90 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 1,44 milj. m 3. Tuotantokelpoinen alue koostuu kolmesta erillisestä syvänteestä. Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Mäntymaansuolla. Fig. 20. Location of survey sites in Mäntymaansuo. 30