TARJOUSPYYNTÖ KAUSTISEN KUNNAN KOPIOKONEIDEN HANKINNASTA Kaustisen kunta pyytää tarjoustanne suomenkielisenä kopiokoneiden (monitoimilaitteiden) hankinnasta ja huollosta jäljempänä tarkemmin selvitetyllä tavalla. 1. Hankinnan yksilöinti Kaustisen kunta pyytää tarjoustanne kunnan verkkoon kytkettävistä kopiokoneista (monitoimilaitteista) ja niiden huollosta. Monitoimilaitteella tarkoitetaan laitetta, joka normaalien kopiointi-, faksi ja skannaustoimintojen lisäksi on liitettävissä kunnan tietoliikenneverkkoon asiakirjatulostimeksi. Mahdollisuuksien mukaan käyttölogiikan tulee olla samanlainen kaikissa laitteissa. Hankinta käsittää liitteessä mainittujen kopiokoneiden hankinnan. Laitteista laaditaan erillinen leasing-/hankintasopimus ja huoltosopimus, sopimuksesta tulee ilmetä laitteet eriteltyinä. Hankittavat laitteet, arvio niiden lukumäärästä ja vaadittavat ominaisuudet ilmenevät liitteestä. Kunnan tavoitteena on aikaisempaa ympäristöystävällisempi toimintamalli, joka tähtää paperinkulutuksen ja kopioinnin vähenemiseen ja ympäristön huomioimiseen. Vaihtoehto 1. Sopimus tehdään 1.1.2009 31.12.2012 väliseksi ajaksi. Leasing-aika on neljä vuotta (48 kuukautta). Vaihtoehto 2. laitteet ostetaan omaksi ja solmitaan huoltosopimus neljäksi vuodeksi, ajalle 1.1.2009 31.12.2012. 2. Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnasta on ilmoitettu HILMA-tietokannassa www.hankintailmoitukset.fi ja kunnan internetsivuilla 17.9.2008. 3. Hankintapäätös ja sopimuksen tekeminen Tarjousten käsittelyn jälkeen kunnanhallitus tekee hankintapäätöksen. Puitesopimus tehdään yhden toimittajan kanssa. Hankintapäätöksestä ilmoitetaan kaikille tarjoajille kirjallisesti. Hankintasopimus voidaan tehdä ja panna täytäntöön aikaisintaan 21 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja hakemusosoituksen tiedoksi. 4. Osatarjoukset Osatarjouksia ei hyväksytä.
5. Vaihtoehdot Vaihtoehtoja ei hyväksytä. 6. Tarjoajan ja tarjouksen kelpoisuus 6.1. Tarjousten käsittely Tarjoukset avataan tarjousten jättöajan päätyttyä pidettävässä suljetussa tarjousten avaamiskokouksessa. Tarjousten avaamisen jälkeen suoritetaan määräajassa saapuneiden tarjousten tarkistus ja arviointi. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan kolmessa vaiheessa: Tarjoajien kelpoisuuden arviointi Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen Tarjousten vertailu. 6.2. Tarjoajien kelpoisuuden arviointi Tarjoajan tulee tarjouksensa mukana toimittaa selvitykset seuraavista seikoista: a) Tarjoajalla pitää olla riittävä taloudellinen suorituskyky. Tarjoajan on toimitettava tilinpäätökset kahdelta vuodelta tai vaihtoehtoisesti ilmoitettava internet-osoite, josta tiedot on tarkistettavissa b) Tarjoajan tulee olla merkitty kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. c) Verot, sosiaaliturvamaksut ja eläkevakuutusmaksut on oltava suoritettuina. Tarjoajan edellytetään toimittavan tarjouksensa liitteenä veroviranomaisen antaman todistuksen maksetuista veroista ja sosiaaliturvamaksuista tai verovelkatodistuksen. Eläkevakuutusmaksujen osalta on toimitettava työeläkekassan ja / tai vakuutusyhtiön todistus eläkevakuutuksen ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta. d) Tarjoajan luottotietojen on oltava moitteettomat. Selvityksenä tarjoajan on liitettävä tarjoukseensa luottotietolaitoksen lausunto. Pankin lausunto ei ole riittävä. e) Tarjoajalla on oltava hankinnan kohteen laatu ja laajuus huomioon ottaen riittävästi kokemusta vastaavista toimituksista. Riittävänä kokemuksena pidetään vähintään viittä referenssiä vastaavista toimituksista viimeksi kuluneilta kolmelta vuodelta. Tarjoajan on liitettävä tarjoukseensa lyhyt kuvaus tärkeimmistä monitoimi- ja kopiokoneita koskevista toimituksistaan kokonaisarvoineen ja toimitettujen laitteiden kokonaismäärineen asiakkaittain viimeksi kuluneilta kolmelta vuodelta. Tarjouksen mukana toimitettavat selvitykset ja todistukset eivät saa olla kahta kuukautta vanhempia tarjousten jättöpäivästä laskettuna.
6.3. Tarjottaville tuotteille/palveluilla asetetut vaatimukset Arviointi- ja valintaprosessin toisessa vaiheessa arvioidaan ensimmäisen vaiheen läpäisseiden tarjoajien tarjoukset. Tässä vaiheessa tarjouksia arvioidaan suhteessa niihin vaatimuksiin, joita hankittavilta laitteilta ja palveluilta edellytetään. Tarjouksen tulee vastata tarjouspyyntöä ja sen liitteitä sekä niissä mainittuja vaatimuksia. Liitteissä esitettyjen vaatimusten lisäksi edellytämme: Laitteille on tarjottava ns. täysylläpitohuolto, joka kattaa laitteiden täydellisen kunnossapidon työ- ja matka-aikoineen sekä varaosineen ja väriaineineen. Huolto ei kata kopiointimateriaalia. Huoltokutsujen vasteaika ei saa ylittää neljää tuntia Laitteet tuodaan ilmoitettuun toimipisteeseen sovittuna ajankohtana rahtivapaasti ja asennetaan paikoilleen. Pakkausmateriaali kuljetetaan pois Laitteet liitetään verkkoon toimintavalmiiksi yhdessä kunnan atkasiantuntijan kanssa sovittuna aikana. Laitteiden käyttökoulutus annetaan riittävän laajalle käyttäjäkunnalle laitteen asennuksen yhteydessä tai sovittuna aikana. Kunnanviraston laitteiden osalta käyttökoulutus annetaan kaikille kunnanvirastossa työskenteleville edeltä sovittuna ajankohtana. Laitteiden käyttöliittymän tulee olla suomenkielinen Laitteilla tulee olla suomenkieliset käyttöohjeet Kaikkien laitteiden tulee olla hyväksyttyjä pysyvästi säilytettävien asiakirjojen valmistamiseen (arkistol 831/1994, 11 ), täyttää viranomaismääräykset.( Arkistolaitoksen päätös on nähtävänä arkistolaitoksen kotisivuilla osoitteessa: http://www.narc.fi/paatos.html) Laitemalli tulee voida vaihtaa kesken leasingsopimuskautta jäljellä olevaksi ajaksi, jos käyttötarkoitus sitä edellyttää (kopiomäärät pienenevät tai suurenevat tai laite on jatkuvasti epäkunnossa) 7. Muut laitetiedot 7.1. Huoltopalvelut ja koulutukset Tarjouksessa tulee kuvata toimittajan tarjoama kokonaishuoltopalvelu sisältöineen: Huollon toimintaprosessit Vasteajat Huollon toiminnan raportointi, vasteaikojen seuraaminen ja niitä koskeva raportointi asiakkaille Huoltohenkilöstön määrä, koulutus ja kokemus Käyttökoulutus 7.2. Kestävä kehitys ja ympäristövaikutukset Kestävän kehityksen periaatteita noudattaen kunta pyrkii valitsemaan mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavia laitteita. Tarjoukseen tulee liittää lyhyt kuvaus ympäris-
töasioiden huomioon ottamisesta toimittajan toiminnassa ja tarjotuissa laitteissa. Lisäksi tulee esittää laitteiden virrankulutus. 8. Tarjoushinnan ilmoittaminen Hintatiedot tulee esittää liitteessä oleville laitteille. Laitteiden hankintahinnan isäksi tulee ilmoittaa kaikki toimittajan veloittamat kustannukset, jotka liittyvät laitteiden toimittamiseen ja asentamiseen toimintavalmiiksi tilaajan verkkoon ja käyttäjien opastamiseen laitteiden käytössä. Täyshuollon hinta ilmoitetaan kokonaishintana euroa/kopio. Kopioperusteisen hinnan ohella ei hyväksytä minimikuukausiveloitusta tai mitään muutakaan hinnoitteluperustetta. Köyhäjoen koulun koneen osalta hinta ilmoitetaan siten, että perusmaksuun sisältyy 1.000 kopiota ja ylimenevä osuus ilmoitetaan euroa/kopio. Kaikki hinnat ilmoitetaan arvonlisäverottomina. Tarjouskilpailuun osallistuneet saavat halutessaan tarjoukset nähtäväkseen heti päätöksenteon jälkeen. Tarjous tulee pyrkiä laatimaan siten, ettei se sisällä liike- tai ammattisalaisuuksia. Mikäli liike- tai ammattisalaisuuksien sisällyttäminen on kuitenkin järkevän tarjouksen tekemiseksi välttämätöntä, tulee liike- tai ammattisalaisuuksiksi määritellyt tiedot ilmoittaa erillisellä liitteellä, jonka on oltava selkeästi merkitty. Tuotteen hinta ja alennusprosentti eivät ole liikesalaisuuksia. 9. Tarjousten vertailu Tarjouspyynnön kaikki ehdot täyttävistä tarjouksista valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin. Vertailussa on käytettävissä 100 pistettä. Hinnan painoarvo on 60 pistettä (60 %). Hinta käsittää sekä hankintahinnan että huollon hinnan (molemmissa vaihtoehdoissa 1. leasing ja 2. osto) Hankintahintana otetaan huomioon liitteessä olevat laitteiden hankintaan liittyvät kaikki kertaluonteiset kustannukset. Huollon hintana otetaan huomioon laitteiden neljän vuoden huoltokustannusten summa, joka lasketaan kertomalla arvioitu kopiomäärä huollon hinnalla (euroa/kopio). Mikäli tarjoaja tarjoaa samaan laiteluokkaan useampaa luokan kriteerit täyttävää laitetta, vertailuun otetaan tarjottujen laitteiden hinnan keskiarvo. Tarjouksen hintapisteet lasketaan siten, että edullisimman tarjouksen jättänyt saa 60 pistettä, toiseksi edullisin 50 pistettä, kolmanneksi edullisin 40 pistettä jne. Huoltopalveluiden ja koulutuksen painoarvo on 20 pistettä (20 %). Arvioimme tarjouspyynnön kohdassa 7.1. pyydettyä kokonaishuoltopalvelujen kuvausta. Eniten pisteitä saanut tarjous saa 20 pistettä. (huollon vasteaika 5 pistettä, huoltohenkilöstön määrä, koulutus ja kokemus 5 pistettä, huollon toiminnan raportointi, vasteaikojen seu-
raaminen ja niitä koskeva raportointi asiakkaille 5 pistettä sekä käyttökoulutus 5 pistettä). Ympäristöasioiden sekä arkistokelpoisuuden huomioon ottamisen painoarvo on 10 pistettä (10 %). Arvioimme tarjouspyynnön kohdassa 7.2 pyydettyä kuvausta ympäristöasioiden sekä arkistokelpoisuuden huomioonottamisesta. Eniten pisteitä saanut tarjous saa 10 vertailupistettä (5 pistettä ympäristöasioista ja 5 pistettä arkistokelpoisuudesta.) Hankintaan sisältyy mahdollisesti myöhemmin vuosina 2009 2011 laitteisiin hankittavat lisätarvikkeet tai ohjelmat, joiden tulee olla nyt tarjottujen laitteiden sekä kunnassa käytössä olevien ohjelmien (kuten mm. Logican Proeconomica, Proconsona, Pegasos, Komartek sekä Documentan Dynasty for SQL 5.7) kanssa yhteensopivia. Painoarvo 5 pistettä (5 %). (Eniten pisteitä saanut tarjous saa 5 vertailupistettä). Tarjousten toimittaminen Tarjoukset toimitetaan suomen-kielisinä postitse tarjouspyynnössä vaadittuine liitteineen suljettuina tarjouksina osoitteella: Kaustisen kunta PL 10 69601 KAUSTINEN Kuoreen merkintä kopiokonetarjous. Tarjoukset on jätettävä on viimeistään 21.11.2008 klo 12.00. Tarjouksesta tulee ilmetä tarjouksen voimassaoloaika, toimitusaika ja tapa sekä maksuehdot. Kaustisen kunta pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään jätetyistä tarjouksista. Lisätietoja hankinnasta antavat talousjohtaja Tellervo Pakkala, puh. 06 888 6210, 0400 569 402. Kaustisella 12. syyskuuta 2008 KAUSTISEN KUNTA Tellervo Pakkala talousjohtaja
Liite tarjouspyyntöön Tarjottavien kopiokoneiden luokitus sekä tekniset ja toiminnalliset vaatimukset: Toimipiste Nopeus painopintaa / minuutti (noin) 1. Kunnanvirasto pääkone 90 120 2. Kunnanvirasto 2. kone 60 70 3. Järvelän koulu vähintään 20 4. Puumalan koulu vähintään 20 5. Köyhäjoen koulu vähintään 20 6. Keskuskoulu 7. 9. luokat 60 70 7. Musiikkilukio 60 70 8. Keskuskoulu 7. 9. luokat vähintään 42 9. Maatalous- ja lomatoimisto vähintään 20 Laitteiden minimivaatimukset: Jokaisen tarjottavan laitteen tulee täyttää seuraavat vaatimukset. Mikäli vaatimusten täyttämiseksi laitteeseen tarvitaan lisävarusteita, ohjelmistoja, asennustyötä tms. tulee näiden sisältyä laitteen tarjoushintaan. Viitattaessa paperikapasiteetteihin käytetään A4/80 g/m² paperilla ilmoitettavia arvoja, ellei erikseen muuta mainita. Kaikki laitteet tulee voida asentaa Ethernet-verkkoon tulostimeksi tarjottavalla kokoonpanolla (mahdolliset tarvittavat lisälaitteet ja ohjelmistot tulee sisältyä tarjoukseen) Laitteiden tulee tukea verkossa ainakin TCP/IP protokollaa Paras tulostustarkkuus vähintään 600 dpi Laitteissa tulee olla alkuperäisten syöttölaite, lajittelija ja nitoja Laitteiden paperialustoille tulee mahtua vähintään 500 arkkia Laitteiden ohjauspaneelin ja tulostusajureiden tulee olla suomenkieliset Laitteiden tulostusajureiden tulee tukea seuraavia käyttöjärjestelmiä Windows 2000 / XP / Vista / MAC / Linux Laitteiden tulee tulostaa ja kopioida kaksi-puoleisesti Laitteissa tulee olla pienennys- ja suurennusmahdollisuus laitteiden tulee tulostaa ja kopioida A3 kokoa Laitteilla 2., 7. ja 8. tulee voida skannata alkuperäinen joko sähköpostiin tai tiedostoon verkkopalvelimen levylle laitteita tulee voida hallita TCP/IP verkon kautta (työjonot, virheilmoitukset, laitteen muu seuranta) laite tulee olla luovutettaessa täydellisessä käyttökunnossa ja testattuna sijoituspaikassaan laitteiden tulee olla uusia (käyttämättömiä)
Kone 1. Kunnanviraston pääkone, mustavalkotulostus. Laitteessa tulee em. lisäksi olla seuraavat ominaisuudet: Tulee voida asentaa Ethernet-verkkoon tulostimeksi. erillinen paperialusta A3-paperille sekä ohisyöttöalusta paperialustojen yhteinen kapasiteetti vähintään noin 4.000 arkkia automaattinen paperialustan vaihto alustan tyhjentyessä (A4) laitteessa tai ohjelmistoissa tulee olla osastolaskutusmittarit hinnoitteluineen ja raportointeineen, tarjouksessa on kerrottava miten raportit tuodaan päätteelle originaalien syöttölaitteeseen tulee mahtua vähintään 100 arkkia originaalien syöttölaitteen tulee voida käsitellä materiaali 80 200 g/m², A4/A3 viimeistelijässä tulee olla valittavissa nidonta seuraavilla vaihtoehdoilla: lyhyelle sivulle yksi niitti / kaksi niittiä, pitkälle sivulle yksi / kaksi niittiä, vihkosidonta satulanidonnalla (valmiin vihkon koko A4 ja A5). Nidontakyky tulee olla 80 100 arkkia. viimeistelijässä tulee olla valittavissa rei itys laitteessa tulee olla salausmahdollisuus esim. henkilökohtainen postilaatikko ei väritulostusta zoomaus (suurennos ja pienennys) A4 -> A3 kokoon sekä A3 koosta A4 kokoon, zoomaus-prosentti tulee olla vapaasti valittavissa alueella 50 % - 200 %. Kone 2. kunnanviraston 2. kone, väritulostus Laitteessa tulee olla em. lisäksi seuraavat ominaisuudet: Tulee voida asentaa Ethernet-verkkoon tulostimeksi. erillinen paperialusta A3-paperille sekä ohisyöttöalusta laitteessa tai ohjelmistoissa tulee olla osastolaskutusmittarit hinnoitteluineen ja raportointeineen, tarjouksessa on kerrottava miten raportit tuodaan päätteelle viimeistelijässä tulee olla valittavissa nidonta seuraavilla vaihtoehdoilla: lyhyelle sivulle yksi niitti / kaksi niittiä, pitkälle sivulle yksi / kaksi niittiä, vihkosidonta satulanidonnalla (valmiin vihkon koko A4 ja A5). Nidontakyky vähintään 50 arkkia. viimeistelijässä tulee olla valittavissa rei itys originaalien syöttölaitteeseen tulee mahtua vähintään 50 arkkia laitteessa tulee olla mahdollisuus skannata sähköpostiin ja verkkopalvelimen levylle ainakin seuraavina muotoina: pdf, pdf/a, pdf pakattu, tiff, jpeg laitteessa tulee olla telefax laitteen tulee toimia verkkotulostimena laitteessa tulee olla salausmahdollisuus esim. henkilökohtainen postilaatikko zoomaus (suurennos ja pienennys) A4 -> A3 kokoon sekä A3 koosta A4 kokoon. Koneet 6. ja 7. (keskuskoulun luokkien 7. 9. kone sekä musiikkilukion kone), monitoimilaite (väritulostus, verkkotulostus, skannaus sähköpostiin) Laitteissa tulee olla lisäksi seuraavat ominaisuudet: vihkotulostus, valmiin vihkon koko A5
verkkotulostus mahdollisuus skannata sähköpostiin nidonta, nidontakyky vähintään 50 sivua, viimeistelijässä tulee olla valittavissa nidonta seuraavilla vaihtoehdoilla: lyhyelle sivulle yksi niitti / kaksi niittiä, pitkälle sivulle yksi / kaksi niittiä, vihkosidonta satulanidonnalla zoomaus suurennos ja pienennys) A4 -> A3 kokoon sekä A3 koosta A4 kokoon. kopiokoot A4 ja A3 Koneet 3. 5. (Järvelän, Puumalan ja Köyhäjoen koulut) Laitteissa tulee olla seuraavat ominaisuudet: Mustavalkokopiointi (ei väri) Verkkotulostusmahdollisuus Kaksi-puoleisuus ei vihko-ominaisuutta nidonta, viimeistelijässä tulee olla valittavissa nidonta seuraavilla vaihtoehdoilla: pitkällä sivulla yksi niitti, pitkällä sivulla 2 niittiä, nidontakyky vähintään 20 sivua kopiokoot A4 ja A3 zoomaus (suurennos ja pienennys) A4 -> A3 kokoon sekä A3 koosta A4 kokoon. syöttölaitteeseen tulee mahtua vähintään 20 alkuperäistä Kone 8. Keskuskoulun (luokkien 7. 9.) 2. kone Laitteessa tulee olla seuraavat ominaisuudet: Mustavalkokopiointi (ei väri) Verkkotulostusmahdollisuus Vihkotoiminto, valmiin vihkon koko A5 alkuperäisten syöttölaitteeseen tulee mahtua 80 sivua nidonta, viimeistelijässä tulee olla valittavissa nidonta seuraavilla vaihtoehdoilla: pitkällä sivulla yksi niitti, pitkällä sivulla 2 niittiä, satulanidonta (vähintään 20- sivuinen vihko) kopiokoot A4 ja A4 zoomaus (suurennos ja pienennys) A4 -> A3 kokoon sekä A3 koosta A4 kokoon. Kone 9. Maatalous- ja lomatoimiston kone Laitteessa tulee olla seuraavat ominaisuudet: Mustavalkokopiointi (ei väri) Verkkotulostusmahdollisuus Kaksi-puoleisuus kopiokoot A4 ja A3 syöttölaite ei ole välttämätön
Lisäksi laitteiden huoltosopimukset tulee laskuttaa yhdellä laskulla, kuitenkin laitekohtaisesti eriteltyinä kunnanviraston, sivistystoimen (koulut) sekä maatalous- ja lomatoimen konekustannuksiin. Mikäli kirjallisten tarjousten perusteella suoritetun vertailun jälkeen Kaustisen kunta katsoo tarpeelliseksi lopullisen järjestyksen aikaansaamiseksi tutustua lähemmin laitteiden käyttöominaisuuksiin, toimittajan on järjestettävä Kaustisen kunnan edustajille mahdollisuus tutustua tarjottujen laitteiden käyttöön. Tekniset ja toiminnalliset ominaisuudet Tarjoajan on ilmoitettava tarjottavan tuotteen tekniset ja toiminnalliset ominaisuudet, vähintään seuraavat: Yleiset ominaisuudet keskimääräinen kuukausittainen suositeltu kopio-/tulostemäärä laitteen virrankulutus virransäästötilassa ja täydessä toiminnassa laitteen lämmönkehitys melutaso tyhjäkäynnillä ja täydessä toiminnassa ympäristövaatimukset (vaadittu lattiapinta-ala kokonaisuudessa, muut ympäristölle asetettavat vaatimukset kuten sähkönsyöttö, lämpö, kosteus yms.) Yleiset käyttöominaisuudet lämpenemisaika (kylmäkäynnistys ja virransäästötila) ensimmäisen kopion / tulosteen tulostusaika virransäästötilasta ensimmäisen kopion / tulosteen tulostusaika toimintatilasta millainen opastus laitteessa on virhetilanteiden selvitykseen (suomenkielisyys, vaiheittainen opastus paneelissa parempi) ohisyöttöalustan kapasiteetti vakio paperialustan kapasiteetti (A4 / A3) käytettävien painomateriaalien materiaalit ja paksuudet (kalvo, tarrat yms.) luovutusvaihtoehdot mitä huolto, säätö yms. toimenpiteitä käyttäjä voi / saa / pitää tehdä miten ns. moniajo onnistuu (esim. kopiointi tai skannaus laitteen työjonoon tulostustyön aikana) maksimi nidontapaksuus arkkia Tulostus-, kopio- ja skannausominaisuudet kopio- ja tulostusnopeus maksimi vihkon nidontapaksuus zoomauskyky vaaleus tummuus, kontrasti, terävyys säätömahdollisuudet yksi- ja kaksi-puoleisuusvaihtoehdot reunaton tuloste, kuinka lähelle paperin reunaa voi tulostaa työaseman-ajurit, tuetut käyttöjärjestelmät ja saatavuus skannausnopeus skannausresoluutiot skannaus tiedostoon verkkopalvelimen levylle / suoraan sähköpostiin
mitä tiedostomuotoja skannaus tukee (pdf, pdf-pakattu, pdf/a, tiff, jpg. jne) Huolto, tuki ja koulutus huollon nopeus ilman eri sopimuksia huoltohenkilökunnan kokonaismäärä Kaustisen alueen läheisyydessä (max. 50 km Kaustiselta) miten tukipalvelut on järjestetty käyttäjille ja pääkäyttäjille sekä ostajan tekniselle tuelle milloin ja miten huolto raportoi Hinta ja hinnan tarkistusperiaatteet sopimuskaudella Tarjoajan on liitettävä tarjoukseensa tämänhetkinen hinta ja esityksensä hintojen tarkistusperiaatteista esim. laitekannan tai muun hintoihin vaikuttavan seikan muuttuessa. Hintaan tulee sisältyä mahdollisten oheislaitteet, jälkikäsittelylaitteet, luovutusvaihtoehdot jne. ja käyttökoulutuksen hinnat. Samoin mikäli työasemassa vaaditaan töiden muokkaamisessa tai tulostuksessa maksullisia ohjelmia, tulee näiden ohjelmien hinta ilmoittaa. Jos esim. tulostusajuri on maksullinen, vertailussa ajurin hinta kerrotaan työasemien määrällä. Huoltosopimushinta ja huoltosopimushinnan tarkistusperiaatteet sopimuskaudella Laitteiden huoltosopimushinta /painopinta, mitkä tarvikkeet ja työt huoltosopimushinta sisältää ja mitä ei, huoltosopimushintaan sisältymättömien tarvikkeiden, töiden ja esim. kilometrikustannusten hinta (ei paperia, mutta esim. nidontatarvikkeet) Huoltosopimushintaan kuulumattomien tarvikkeiden kulutus arvioidaan ja lisätään vertailuhintaan. Tarjoajan on ilmoitettava myös huoltosopimushinnan tarkistusperiaatteet. Tietoturvaominaisuudet Miten laitteen tietoturvaominaisuudet on otettu huomioon esim. salaiset tulosteet esim. PIN-koodijärjestelmä. Arviot kopio-/tulostusmääristä koneittain / kuukausi Kone 1. kunnanviraston pääkone Kone 2. kunnanviraston värikopiokone 44.000 kpl musta 2.700 kpl väri 1.100 kpl väri Koneet 3. 5. Järvelän, Puumalan ja Köyhäjoen koulut - Järvelä 800 kpl musta - Puumala 1700 kpl musta - Köyhäjoki 700 kpl musta Kone 6. keskuskoulu luokat 7. 9. Kone 7. musiikkilukio Kone 8. Keskuskoulu luokat 7. 9. Kone 9. Maatalous- ja lomatoimi 2.400 kpl väri 25.000 kpl musta 3.000 kpl väri 17.000 kpl musta 5.400 kpl musta