Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ. 1 Hankinnan kohde

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ. 1 Hankinnan kohde"

Transkriptio

1 Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ 1 Hankinnan kohde Kaarinan kaupunki (tilaaja) pyytää tarjousta kaikkiin Kaarinan kaupungin kotitalouksiin jaettavan tiedotuslehden julkaisemista, taitosta ja jakelusta ajalle: (tavoiteajankohta) optiovuodet 1+1 vuotta Tiedotuslehti sisältää tietoa kaupungin palveluista ja tapahtumista. Sisältöä ovat esimerkiksi tapahtumailmoitukset, kuvat, logot ja erilaiset liikunta-aikataulut. Lehti jaetaan nk. julkisena tiedotteena. Tarjoajalta edellytetään, että se toteuttaa seuraavat palvelut: tiedotuslehden taitto, kuvankäsittely, painokuntoon valmistaminen ja vedosliikenne tilaajalle ja painoon tiedotuslehden painatus tiedotuslehden jakelu kaarinalaisiin talouksiin ulkoasun ja taittopohjan suunnittelu ja toteutus tilaajan visuaalisen ilmeen mukaisesti. Tiedotuslehti julkaistaan ja jaetaan kuukauden alussa, kerran kalenterikuukaudessa; ei kuitenkaan heinäkuussa. Maanantai ei voi olla julkaisu- ja jakelupäivä. Tiedotuslehden tulee olla tabloid-kokoinen (280 x 400 mm). Se tulee julkaista kokonaan 4-väripainatuksella. Tilaaja toimittaa tekstin Word-muotoisina tiedostoina, kuvat ym. materiaali JPG- tai PDF-muodossa. Tilaaja toimittaa aineiston viikkoa ennen jakelupäivää. Vedos on toimitettava sähköisesti tilaajan tarkistettavaksi viimeistään neljä arkipäivää ennen julkaisemista. Tiedotuslehden laajuus on normaalisti 4 sivua. Sivumäärä voi olla poikkeuksellisesti normaalia suurempi. Tällöin tilaaja ilmoittaa siitä viimeistään kahta viikkoa ennen jakelupäivää. Tiedotuslehti voi olla erillinen julkaisu tai se voi ilmestyä liitteenä jonkin muun lehden välissä. Mikäli lehti ilmestyy muun lehden välissä, tulee sen selkeästi erottua lehden muusta osuudesta ja olla sijoitettuna lehden keskiaukeamaksi tai erikseen taiteltuna väliin.

2 Tarjouspyyntö 2 (5) 2 Hankinnan arvo Hankinnan ennakoitu arvo ylittää optiovuodet huomioiden kansallisen kynnysarvon, mutta alittaa EU:n kynnysarvon. 3 Hankintamenettely Hankintamenettelynä on avoin menettely. Hankinnasta on julkaistu ilmoitus sähköisessä tietokannassa Hilmassa sekä Kaarinan kaupungin kotisivuilla. 4 Tarjouksen sisältö Tarjous tulee tehdä oheisella Tarjouslomakkeella (Liite 1). Lomakkeen jokaiselle riville on vastattava. Lomaketta ei saa muokata, eikä muunlaisia tai vaihtoehtoisia tarjouksia hyväksytä. Puutteellinen tarjous hylätään. Annettujen hintojen tulee olla kiinteitä koko sopimuskauden. Hintatiedot on annettava lomakkeessa pyydetyllä tavalla, kahden (2) desimaalin tarkkuudella (alv 0 %). Merkityt numerot eivät saa olla tulkinnanvaraisia. Hintojen tulee sisältää kaikki tilaajalle aiheutuvat kustannukset. Tarjoukset on tehtävä niin, etteivät ne sisällä liikesalaisuuksia. Hintavaraumia ei hyväksytä. Maksuehto on 30 päivää netto. Maksuaika lasketaan ilmoituksen ilmestymispäivästä. Laskutus- ym. lisiä ei hyväksytä. Kaarinan kaupungille lähetetyt laskut käsitellään sähköisesti. Lisätiedot verkkolaskutuksesta > Talous ja verotus > Laskujen lähettäminen kaupungille. Tarjouksen tulee sisältää lisäksi suunnitelma taittopohjan ulkoasusta. Ehdotus voi olla sähköisessä muodossa. Tarjoajat saavat pyydettäessä käyttöönsä kaupungin graafiset materiaalit, graafisen ohjeistuksen ja esimerkkiaineistoa. Pyynnöt tulee esittää osoitteeseen: tiedotus@kaarina.fi. Tarjoukseen on myös liitettävä malli aukeaman toteutuksessa käytettävästä paperilaadusta.

3 Tarjouspyyntö 3 (5) 5 Valintaperusteet Kokonaistaloudellisesti edullisin, eli eniten pisteitä saanut, tarjous valitaan seuraavien kriteerien mukaan: Hinta 40 % (400 pistettä) Laatu 60 % (600 pistettä) Maksimipisteet Hinta pisteytetään laskukaavalla: halvin hinta / vertailtava hinta x 400 pistettä. Laatua arvioi etukäteen nimetty 3-henkinen valintaryhmä. Laatu arvioidaan tarjouksen yhteydessä toimitettavan ulkoasusuunnitelman perusteella. Ulkoasua arvioidessa otetaan huomioon taiton ja paperin laatu. Ulkoasun pisteytys: paras ulkoasu saa 600 pistettä toiseksi paras ulkoasu saa 400 pistettä kolmanneksi paras ulkoasu saa 200 pistettä tätä heikommat sijoitukset pistettä 6 Tarjouksen voimassaolo Tarjouksen tulee olla voimassa 3 kk tarjouksen päiväyksestä. Osatarjouksia ei hyväksytä. 7 Tarjousten käsittely ja valinta Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan kolmessa vaiheessa: tarjoajien kelpoisuuden arviointi tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi tarjousten kokonaistaloudellisuuden vertailu 7 Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi Vertailun tasapuolisuuden vuoksi vaadimme, että tarjous on tehtävä oheiselle lomakkeelle. Lomaketta ei saa muokata. Jokaiselle riville on vastattava. Puutteellinen tarjous hylätään, samoin tarjous, joka ei täytä tarjouspyynnössä esitettyjä edellytyksiä.

4 Tarjouspyyntö 4 (5) 8 Muut ehdot Kirjallinen tarjous on tehtävä suomen kielellä. Tarjoaja vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta ja yhteiskunnallisten velvoitteiden hoitamisesta. Allekirjoituksellaan Tarjoaja sitoutuu pyydettäessä toimittamaan hyväksyttävät tilaajavastuulain edellyttämät todistukset lakisääteisten maksujensa suorittamisesta. Tilaaja pidättää oikeuden olla hyväksymättä yhtään annetuista tarjouksista perustellusta syystä. 9 Lisätiedot Hankinnasta tehdään sopimus tarjouskilpailun voittaneen palveluntuottajan kanssa. Sopimuksessa noudatetaan tämän tarjouspyynnön ehtoja sekä muilta osin JYSE 2014 Palvelut -yleisiä sopimusehtoja. Tarjouspyyntöä koskevat tiedustelut tulee toimittaa sähköpostilla viimeistään klo 14 mennessä osoitteella tiedotus@kaarina.fi. Sähköpostin otsikoksi: "Lisätietopyyntö tiedotuslehdestä". Kysymykset ja vastaukset julkaistaan klo 14 osoitteessa: 10 Tarjouksen jättäminen Suljettu kirjallinen tarjous tulee olla käytössämme klo 14 mennessä osoitteella: Kaarinan kaupunki / kirjaamo Lautakunnankatu 4, PL Kaarina Kuoreen ehdottomasti merkintä: "Tiedotuslehti / 0412" Määräajan jälkeen saapuneita tarjouksia ei oteta huomioon. Hankintaa koskeva päätös annetaan tiedoksi kaikille tarjoajille. Kaarinassa

5 Tarjouspyyntö 5 (5) Jonas Nordberg hankinta- ja logistiikkapäällikkö Liitteet Tarjouslomake, Liite 1

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1 TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE JA SISÄLTÖ Tornion kaupunki / kaupunginhallitus pyytää

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Espoon henkilöstölehden tuottaminen Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Hankinnalla tullaan

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) MIDIKAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu kuntayhtymän internetsivuilla osoitteessa http:///hankinnat. Hankintailmoitus

Lisätiedot

Hankinta - ja logistiikkapalvelut 17.1.2012

Hankinta - ja logistiikkapalvelut 17.1.2012 1 TRI KAUPUKI Hankinta - ja logistiikkapalvelut TARJUSPYYTÖ 17.1.2012 TARJUSPYYTÖ TRI KAUPUGI ILMITUKSISTA Tornion kaupunki/kaupunginhallitus pyytää tarjouksia Tornion kaupungin ja sen tytäryhtiöiden sekä

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kalsium- ja natriumkloridin hankinta Sopimuskausi Hankintapäätös Sopimusmenettely Espoon kaupunki pyytää tarjousta kalsiumkloridista (CaCl) ja natriumkloridista (NaCl). Kalsiumkloridia

Lisätiedot

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset 1 ÖLJYNTORJUNTAKALUSTO 2019 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne öljyntorjuntakalustosta seuraavasti: öljyntorjuntapuomikontti 2 kpl kalustolaatikoita 8 kpl öljyntorjuntapuomia (korkeus 900

Lisätiedot

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset 1 ÖLJYNTORJUNTAKALUSTON HANKINTA 2018 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne öljyntorjuntakalustosta seuraavasti: - 3 kpl öljyntorjuntapuomikontteja - 12 kpl kalustolaatikoita - 500 m öljyntorjuntapuomia

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) SIIRRETTÄVIEN PILARINOSTIMIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne neljästä siirrettävästä pilarinostimista. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA

ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kahdesta (2) elektronisesta suurtehohälyttimestä asennuksineen, teholtaan 2000 W, jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Tarjouspyyntö 1 (6) Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Sisällys 1 Hankinnan kohde... 2 2 Hankekuvaus ja hankkeelle asetetut tavoitteet... 2 2.1 Mallinnuksen toteutus... 2 2.2 Alihankinta...

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön

Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Hankintaa koskevat yhteystiedot: Vaasan kaupunki / Sivistystoimi / Vamia, Energiapalvelut Yhteyshenkilö:Esa Karhunmaa Puhelin: 040 8467920 Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ LAKAISUKONEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta imulakaisukoneesta kokonaispainoltaan

Lisätiedot

Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi

Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi 1 HEINOLAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Ruoka- ja siivouspalveluosasto Kauppakatu 31 18100 HEINOLA 26.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ RUOKAKULJETUSTEN HANKINTA 1. Tilaaja Heinolan kaupunki Ruoka- ja siivouspalveluosasto

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen.

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen. 1/6 Oulunkaaren kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ Piisilta 1 91100 Ii 16.8.2011 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.

Lisätiedot

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020

Lisätiedot

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle.

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle. KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ PAKETTIAUTOSTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Konevarikon käyttöön tulevasta automaattivaihteisesta pakettiautosta,

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ YMPÄRISTÖNHOITOKONE

TARJOUSPYYNTÖ YMPÄRISTÖNHOITOKONE Tarjouspyyntö 5/2017 Sivu 1/3 Tarjouspyynnön 5/2017 vastaanottajalle TARJOUSPYYNTÖ YMPÄRISTÖNHOITOKONE Asia Mäntsälän kunta pyytää tarjoustanne ympäristönhoitokoneesta leasing sopimuksella, jonka kesto

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN DUMPPERIN (TRD) HANKINTA Pyydämme tarjoustanne käytetystä Traktoridumpperista, TRD (dumpperista). Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tällä tarjouspyynnöllä Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin perintäpalvelujen hoitamisesta alla mainittuna sopimuskautena.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kolmesta (3) elektronisesta, teholtaan 2000 W, suurtehohälyttimestä asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (3) Hallintopalvelut 25.1.2013

SOTKAMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (3) Hallintopalvelut 25.1.2013 SOTKAMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (3) Hallintopalvelut 25.1.2013 Tarjouspyyntö kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta Hankinnan kuvaus Sotkamon kunta pyytää Teiltä tarjousta Sotkamon kunnan ilmoitusten

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne viidestä (5) elektronisesta suurtehohälyttimestä, teholtaan 2000 W asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) VERKKONEUVONTAPALVELUJÄRJESTELMÄN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tällä tarjouspyynnöllä tarjouksia verkkoneuvontapalvelujärjestelmän hankintaa koskevaan tarjouskilpailuun.

Lisätiedot

Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SUUN TERVEYDENHUOLLON RÖNTGENKUVIEN LAUSUNTOPALVELUIDEN HANKINTA Tarjouspyyntö Puitesopimus ja sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta suun terveydenhuollon röntgenkuvien

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN KAPPALETAVARAKUORMA-AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne käytetystä kappaletavarakuorma-autosta. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA Kh 17.04.2018 Tarjouspyyntö 1. Hankinnan kohde Työterveyshuoltolain (1383/2001, Tthl 4 ) mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KIRJASTOAUTON HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Lomake 1/2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TILA-AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu

Lisätiedot

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti.

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) AJANVARAUS- JA KÄYTÖNHALLINTAOHJELMISTON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupunginkirjaston asiakaskoneille (noin 200 kpl) hankittavasta ajanvaraus-

Lisätiedot

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ Hankinta: Muistiliiton paino- ja jakelupalvelut, tilausjärjestelmä ja logistiikka Muistiliitto ry (jäljempänä tilaaja) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 23.8.2017 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n pankkipalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) HELMET-KIRJASTOJEN AINEISTON PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Espoon kaupungin hankintapalvelut järjestää tarjouskilpailun HelMet-kirjaston perintäpalvelusta

Lisätiedot

KAPPALETAVARANOSTIMELLA JA VAIHTOLAVALAITTEELLA VARUSTETUN KUORMA- AUTON HANKINTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

KAPPALETAVARANOSTIMELLA JA VAIHTOLAVALAITTEELLA VARUSTETUN KUORMA- AUTON HANKINTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) KAPPALETAVARANOSTIMELLA JA VAIHTOLAVALAITTEELLA VARUSTETUN KUORMA- AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne kappaletavaranostimella ja vaihtolavalaitteella varustetusta kuorma-autosta.

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ LAKAISULAITTEESTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ LAKAISULAITTEESTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) LAKAISULAITTEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta lakaisulaitteesta, jota voidaan käyttää

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta Puitejärjestely Sopimuskausi Hankintapäätös Hankintasopimus Espoon kaupunki pyytää tarjousta rotaatio- ja suurarkkipainotöistä (arkkikoot

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 Tarjouspyyntö 1.7.2015 Siivous-ruokapalveluyksikkö PL 33, 31761 Urjala RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ Urjalan kunnan siivous-ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne liitteenä olevan

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Osatarjoukset on sallittu siten, että tarjous voidaan jättää järvikohtaisesti (tarjouksen voi jättää yhdestä järvestä tai molemmista järvistä).

Osatarjoukset on sallittu siten, että tarjous voidaan jättää järvikohtaisesti (tarjouksen voi jättää yhdestä järvestä tai molemmista järvistä). TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) ESPOON LUUKINJÄRVEN JA MATALAJÄRVEN KUNNOSTAMINEN ILMASTAMALLA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjouksia ilmastuksen järjestämisestä Espoon Luukinjärvelle kesäksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Lajitteleva palautusautomaatti Espoon kaupunginkirjastoon Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa. 16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 1 TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 20.3.2017 Hankinnan kohde Hankintayksikkö Hankinnan tarjouspyyntö koskee Loimaan kaupungin ja Koski Tl:n kunnan henkilökunnan sekä näiden kuntien järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä TAR- JOUSPYYNTÖ 86/2008 1 (5) Materiaalipalvelut

Kainuun maakunta -kuntayhtymä TAR- JOUSPYYNTÖ 86/2008 1 (5) Materiaalipalvelut JOUSPYYNTÖ 86/2008 1 (5) Sotkamontie 13 87140 KAJAANI Puh. 08 615 62076 Fax 08 615 62071 1. YLEISTÄ Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kainuu siirtyi 1.1.2005 uuteen aikakauteen, ensimmäisenä Manner-Suomen

Lisätiedot

Hankinnan yksilöinti on liitteessä 1.

Hankinnan yksilöinti on liitteessä 1. TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) Uimahallikemikaalien hankinta Espoon uimahalleihin Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin kolmeen eri uimahalliin (Tapiola, Espoonlahti ja Leppävaara)

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. KÄYTETTY PYÖRÄALUSTAINEN KAIVUKONE KKHp

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. KÄYTETTY PYÖRÄALUSTAINEN KAIVUKONE KKHp TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN PYÖRÄALUSTAISEN KAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne KÄYTETYSTÄ PYÖRÄALUSTAISESTA KAI- VUKONEESTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVE- LUISTA SEKÄ KAHDEN VUODEN OPTIOT (1+1) VUOSILLE 2021 JA 2022

TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVE- LUISTA SEKÄ KAHDEN VUODEN OPTIOT (1+1) VUOSILLE 2021 JA 2022 TARJOUSPYYNTÖ TARKASTUSPALVELUT Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVE- LUISTA 2017 2020 SEKÄ KAHDEN VUODEN OPTIOT (1+1) VUOSILLE 2021 JA 2022 Karkkilan kaupunki

Lisätiedot

Tarjouspyyntö (luonnos)

Tarjouspyyntö (luonnos) 6.7.2016 Sivu 1/6 Hankintayksikkö Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä Hankinnan kohde Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä (KTO) pyytää tarjoustanne pesulapalveluista. Vaatimukset

Lisätiedot

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. TARJOUSPYYNTÖ PUISTO- JA LEIKKIKENTTÄVÄLINEIDEN HANKINNASTA (puitejärjestely)

TARJOUSPYYNTÖ. TARJOUSPYYNTÖ PUISTO- JA LEIKKIKENTTÄVÄLINEIDEN HANKINNASTA (puitejärjestely) Hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ Puisto- ja leikkikenttävälineet 1(5) 12.12.2016 TARJOUSPYYNTÖ PUISTO- JA LEIKKIKENTTÄVÄLINEIDEN HANKINNASTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat

19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat 1 (5) BENTONIITTIMATTOJEN HANKINTA Hankinnan kohde / Kajaanin kaupungin tekninen toimiala pyytää sitovaa kirjallista tarjoustanne jätteenkäsittelylaitosten sulkemiseen tarvittavasta bentoniittimatosta.

Lisätiedot

TÄYDELLINEN PROSESSI

TÄYDELLINEN PROSESSI 14.11.2017 2 1 14.11.2017 3 TÄYDELLINEN PROSESSI Tarjouspyynnön läpikäynti Aiempiin tarjouksiin tutustuminen Analysointi Resurssien kartoitus Tarjouksen teko Tarjouksen lähettäminen Päätöspalaveri ja analysointi

Lisätiedot

ATERIATILAUSJÄRJESTELMÄ

ATERIATILAUSJÄRJESTELMÄ LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN TARJOUSPYYNTÖ 37/13 1(5 ) ATERIATILAUSJÄRJESTELMÄ Tarjouspyyntöön liittyviä vaatimuksia Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää tarjoustanne ateriatilausjärjestelmästä.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt TARJOUSPYYNTÖ Hammaslaboratoriotyöt 1(5) 23.3.2015 Seudullinen hankintapalvelukeskus Tuusulan kunta Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Keravan kaupunki Mäntsälän kunta Sipoon kunta TARJOUSPYYNTÖ HAMMASLABORATORIOTÖIDEN

Lisätiedot

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA

TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA 1 Tarjouspyynnön kohde ja vaihtokone Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymä pyytää tarjousta hautausmaa- ja kiinteistötyöhön soveltuvasta pienkuormaajasta. Tarjouksessa on huomioitava

Lisätiedot

Pöytyän kunta. Tarjouspyyntö 22282 Päiväys 22.09.2014. Tarjoukset lähetettävä: Tarjous tai osallistumishakemus lähetettävä Tarjouspalvelu.

Pöytyän kunta. Tarjouspyyntö 22282 Päiväys 22.09.2014. Tarjoukset lähetettävä: Tarjous tai osallistumishakemus lähetettävä Tarjouspalvelu. 1/5 TARJOUSPYYNTÖ 22282 Kansallinen hankintailmoitus 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Aino-Liisa Jalonen Kuntolantie 4 21900 Yläne Suomi puh. +358 406722900 fax +358 2563504 aino-liisa.jalonen@poytya.fi

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA 18.12.2012 1 SIMON KUNTA Tekninen toimisto Ratatie 6 95200 Simo TARJOUSPYYNTÖ Sisällys 1. HANKINNAN KOHDE... 2 2. TARJOUKSEN SISÄLTÖ... 2 3.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 21.5.2014 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouspyyntö 21.5.2014 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 Tarjouspyyntö 21.5.2014 Siivous-ruokapalveluyksikkö PL 34, 31760 Urjala RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ Urjalan kunnan siivous-ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne liitteenä olevan

Lisätiedot

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus 1 TARJOUSPYYNTÖ OMPELUKONEIDEN JA SAUMUREIDEN KORJAUS- JA HUOLTOPALVELUISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunta pyytää tarjoustanne kunnan eri toimipisteisiin hankittujen ompelukoneiden

Lisätiedot

MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana.

MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana. TARJOUSPYYNTÖ 20.1.2011 MAL-VERKOSTON VERKKOSIVUSTON TOTEUTTAMINEN Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä pyytää tarjoustanne hallinnoimansa kansallisen MAL-verkoston verkkosivuston toteuttamisesta. Pyydämme

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä: HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA

TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA Oulunkaaren seutukunta TARJOUSPYYNTÖ Uusiutuvan energian yrityskeskus -hanke Piisilta 1 91100 Ii 2.12.2009 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Selvityksen case-kohteena on

Lisätiedot

HAILUODON YKSITYISTEIDEN TIEISÄNNÖINTI

HAILUODON YKSITYISTEIDEN TIEISÄNNÖINTI HAILUODON YKSITYISTEIDEN TIEISÄNNÖINTI Hailuodon kunnan Elinvoimainen Saari palvelualueen tekniset palvelut pyytää tarjoustanne Hailuodon kunnan alueella sijaitsevien yksityisteiden tieisännöinnistä tämän

Lisätiedot

Tarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä:

Tarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä: 1 Keuruun kaupunki 2.6.2015 Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos Tarjouspyyntö jätekuljetuksista KIINTEISTÖJEN JÄTEKULJETUKSET Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos pyytää tarjoustanne kiinteistöjensä jätteidenkuljetuksista

Lisätiedot

Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation

Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation TARJOUSPYYNTÖ 1 / 5 Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation käsittelyn digitalisointi 05/2017 11.5.2017 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN KOTITALOUDEN OPETUSVÄLINEISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN KOTITALOUDEN OPETUSVÄLINEISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN KOTITALOUDEN OPETUSVÄLINEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Kotitalouden opetusvälineet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA TERVOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 19.12.2016 TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 14. luvun mukaisesta hallinnon ja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut

TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA Mäntsälän kunta/mustijoen perusturva pyytää tarjoustanne kotihoidon kauppapalvelun hankinnasta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta.

Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta. OULAISTEN KAUPUNKI, Perusturvakeskus TARJOUSPYYNTÖ PÄIVÄHOIDON OSTOPALVELUSTA Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta päivähoidosta päiväkotihoidon osalta.

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(5) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2009 Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta tarvikkeineen;

Lisätiedot

Ajoneuvorenkaiden hankinta

Ajoneuvorenkaiden hankinta Tarjouspyyntö 1 (5) Ajoneuvorenkaiden hankinta Porvoon kaupungin kuntatekniikka pyytää tarjoustanne ajoneuvoihin ja työkoneisiin hankittavista renkaista, niiden vanteelle vaihdoista, alle laitosta ja paikkauksista.

Lisätiedot

9.luokka) kansallisen opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen.

9.luokka) kansallisen opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen. 04.10.2016 1/8 71346 D 779/02.07.00/2016 1. : Virtanen Pauliina 44100 Suomi puh. fax pauliina.virtanen@aanekoski.fi : : : Asukaslukumme 31.12.2015 oli 19 635 liian suuri, vaan sopiva, ihmisen kokoinen

Lisätiedot

Someron kaupunki pyytää tarjoustanne Someron kaupungin Kiiruun koulun ompelukonehankinnoista.

Someron kaupunki pyytää tarjoustanne Someron kaupungin Kiiruun koulun ompelukonehankinnoista. Someron kaupungin Kiiruun koulun ompelukonehankinnat Hankinnan kuvaus Someron kaupunki pyytää tarjoustanne Someron kaupungin Kiiruun koulun ompelukonehankinnoista. Tarjouspyynnön liitteessä 1 (hintaliite)

Lisätiedot

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi 10.10.2012 1(5) Porvoon kaupunki pyytää tarjoustanne strategiatyön konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin. Hankittavan palvelun sisältö

Lisätiedot

Sote-hankintamenettely lastensuojelun sijaishuollon hankintaan

Sote-hankintamenettely lastensuojelun sijaishuollon hankintaan 1 Sisällys 1 Sote-hankintamenettelyn lyhyt kuvaus... 1 2 Hankintamenettelyn perustaminen... 2 2.1.1 Tarjouspyynnön julkaisu... 2 2.1.2 Tarjousten jättäminen ja vastaanotto... 3 2.1.3 Hankintapäätös ja

Lisätiedot

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi.

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi. POTILASPÖYTIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen (Asiakas) Salpakankaan vuodeosaston (Terveystie 4, Hollola) potilaspöytien hankinnasta. 1 HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä

Lisätiedot

Valitun toimittajan tulee käydä tilaajan kanssa tarjotut tuotteet yksityiskohtaisesti läpi

Valitun toimittajan tulee käydä tilaajan kanssa tarjotut tuotteet yksityiskohtaisesti läpi . a.a^ Tarjouspyyntö KURUUN KOULUN LIIKUNNAN OPETUKSEN VÄLINEISTÖÄ Hankinnan kuvaus. meron kaupunki Pyytää tarjoustanne Kiiruun uuden koulun liikunnan opetuksen välineistöstä. Kiiruun uusi koulukeskus

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ KOULUKULJETUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ Parkanon kaupunki pyytää tarjoustanne jäljempänä kuvattujen koulukuljetusten hoitamisesta oheisten asiakirjojen mukaisesti. 1. OSTAJA Parkanon kaupunki PL 14 39701

Lisätiedot

3. Hinnoittelu Tarjouksessa tulee käyttää arvonlisäverotonta nettohinnoittelua (alv 0 %). Hinnan tulee olla kiinteän ja sisältää kaikki kulut.

3. Hinnoittelu Tarjouksessa tulee käyttää arvonlisäverotonta nettohinnoittelua (alv 0 %). Hinnan tulee olla kiinteän ja sisältää kaikki kulut. 1 PALOLETKUT Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne paloletkuista seuraavasti: YLEISTÄ 1. Tiedot toimittajasta Yrityksen tiedot, kaupparekisteriote, lääninveroviraston todistus maksetuista veroista

Lisätiedot

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset

Lisätiedot

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016)

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) Hankinnan kohde Kirkkonummen kunnan perusturva

Lisätiedot