P 13,6/80/23. Erkki Raikamo PÄIJÄT-HAMEEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDE T

P 13,6/80/23 Erkki Raikamo PÄIJÄT-HAMEEN SUOT JA TURVEVAROJEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDE T Espoo 1980

Raikamo, E. 1981 : Päijät-Hämeen suot ja turvevarojen käyttämandollisuudet. Päijät-Hämeen seutukaavaliiton alueella suoritettiin turvevarojen kokonaisi n- ventointi vuosina 1978-1980. Tällöin tutkittiin kaikki yli 10 hain suuruise t suot, joita on 319 kpl kattaen yhteensä 12440 ha :n alan. Kokonaissuoala o n Järvi-Suomen alueelle tyypillisenä suhteellisesti ottaen pieni, vain 2,5 % maa-alasta. Tutkitusta suoalasta on n. 70 % yli 1 m :n syvyistä ja n. 50 % yli 2 m :n syvyistä aluetta. Soiden keskisyvyys on 2,5 m, josta heikosti maatuneen pinta - kerroksen osuus on 0,6 m. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,0. Soiden sisältämä turvemäärä on yhteensä 318 milj m3. Tutkimusalue kuuluu keidassuovyöhykkeeseen. Suotyypit ovat luontaisesti pääasiassa räme- ja korpityyppejä. Nykyisin valtaosa suotyypeistä on ojituksen seurauksena muuttuneita. Turvelajeiltaan alueen eteläosassa vallitsevat rah - kavaltaiset ja pohjoisosassa saravaltaiset turpeet. Tutkituista soista 154 kpl soveltuu polttoturpeen tuottamiseen, yhteens ä 4000 ha :n alueelta, joka sisältää 95 milj. m3 luonnontilaista turvetta. Jyrsinturvetuotantoon näistä soveltuu 36 suota (2500 ha) ja loput 118 soveltuvat palaturpeena nostettaviksi palvelemaan pieniä lämmitysyksiköitä. Luonnontilainen turvekuutio sisältää keskimäärin 90 % vettä ja 79 kg kuiva-ainetta. Polttoturvesoiden energiasiältö on 50 % :n käyttökosteudell a n. 146 milj. G7 eli 41 milj. MWh. Turveteollisuuden kannalta eräs suurimmista ongelmista on alueen soiden turvekerrostojen runsas liekoisuus. Kasvuturpeen valmistukseen käyttökelpoista turvetta saadaan (yht. 1500 ha). Päijät-Hämeen alueella suojeltavaksi soveltuvia soit a on 16 kpl n. 1000 ha :n yhteisalalla. 19 :1tä suolta

- 1 - SISÄLLYSLUETTEL O ALKULAUSE 1 1. JOHDANTO 4 2. TUTKIMUSMENETELMÄT 5 2.1 Maastotutkimukset 5 2.2 Näytteiden käsittely 6 2.3 Kartat ja profiilit 6 3. PÄIJÄT-HÄMEEN SUOT JA NIIDEN TURVEKERROSTUMAT 7 3.1 Pinta-ala- ja tutkimustarkkuustiedo t sekä soiden laskusuhteet 1 9 3.2 Suotyypit ja ojitustilanne 2 1 3.3 Turvelajit, turpeen maatuneisuus j a soiden kehitys 2 3 3.4 Turvekerrostumat ja liekoisuus 2 5 3.5 Esimerkki soiden kehityshistoriasta : Landen Linnaistensuon kehityksestä 2 5 4. TURVEKERROSTUMIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET 2 9 4.1 Polttoturve 3 0 4.1.1 Edellytykse t 4.1.2 Polttoturpeeksi soveltuvat suo t kunnittain 3 0 Artjärvi 3 5 Asikkala 3 5 Hartola 4 1 Heinola 5 3 Hollola 5 8 Koski Hi 6 4 Kärkölä 6 9 Lahti 7 7 Nastola 7 8 Orimattila 8 2 Padasjoki 8 7 Sysmä 9 0 4.1.3 Päijät-Hämeen polttoturvevarat 9 7 Turvekerrostot ja polttoturpee n tuotantotapa 9 7 Turpeen kuivatilavuuspaino 10 0 Lämpöarvo, tuhkan ominaisuude t ja rikkipitoisuus 101

- 2-4.2 Kasvuturve 10 2 5. LUONNONSUOJELU JA VIRKISTYSKÄYTTÖ 10 5 6. YHTEENVETO 10 7 KIRJALLISUUTTA 10 9 LIITTEET

- 3-1. JOHDANTO Päijät-Hämeen seutukaavaliiton alueella suoritettiin vuosi - na 1978-1980 kotimaisen energian käyttömandollisuuksi a palveleva turvevarojen kokonaisinventointi. Tutkimus tehtiin osaksi Kauppa- ja teollisuusministeriön seutukaavalii - tolle myöntämän määrärahan turvin osaksi Geologisen tutki - muslaitoksen budjettirahoituksen turvin. Turveinventoinnin suorittajana toimi Geologinen tutkimus - laitos ja sen laatimista on valvonut valtiongeologi Ein o Lappalainen. Tutkimuksen toteuttamisesta on vastannut geologi Erkki Raikamo. Tutkimuksen tarkoituksena on palvella lähinnä turpeen teolli - sen hyväksikäytön, erityisesti polttoturvetuotannon suunnit - telua. Tämän lisäksi selvitetään myös turpeen ja soide n muita käyttömuotoja, kuiten soveltuvuutta kasvuturvetuotantoon ja suojelutarkoituksiin. Päijät-Hämeen alueelta on v. 1972 tehty alustava turvevaroj a selvittelevä tutkimus (Päijät-Hämeen turvevarat ja niide n käyttöä koskeva yleisselvitys. P-H ;n seutukaavaliitto julkaisu 4/72). Kyseinen selvitys perustuu pääpiirteissää n peruskarttatulkintoihin ja vuoteen 1972 mennessä tutkittui - hin soihin, joita on kaikkiaan 108 kpl eli 1/3 kaikist a Päijät-Hämeen peruskartoissa esiintyvistä yli 10 ha :n suuruisista soista (yhteensä 319 kpl). Tässä kokonaisselvityksessä on yksityiskohtaisesti tutkitt u jokseenkin kaikki ne suot, jotka ovat peruskarta n (1 : 20 000) suokuvioituksen mukaan vähintään 10 ha ;n suuruisia. Tulokset perustuvat vuosina 1978 ja 1979 tehtyihi n maastotutkimuksiin ja laboratorioanal,yyseihin sekä aikai - semmin tutkittujen soiden tarkistuksiin ja täydentävii n tutkimuksiin. Tutkimustulokset on raportoitu kuntakohtaisina osaraport - teina, joista tämä loppuraportti on koottu. Kutakin

- 4 - tutkittua suota on tarkasteltu lähemmin sen kunnan yhtey - dessä, jonka puolella valtaosa ko. suosta sijaitsee. Raporteissa on käytetty alueella aiemmin tehtyjen turve - tutkimusten tuloksia, jolloin töistä ovat vastannee t geologit Eino Lappalainen, Carl-Göran Sten ja Heikki Tans - kanen. Vuosina 1978 ja 1979 ovat kenttätutkimuksiin osallistuneet tutkimusassistentti Riitta Korhonen ja harjoittelijoin a LuK :t Pauli Hänninen ja Riitta Lappalainen. Päijät-Hämee n seutukaavaliiton toomisto on auttanut käytännön tutkimus - järjestelyissä palkkaamalla lisäksi apumiehiä. Miellyttävästä yhteistyöstä lausun parhaat kiitokset erityisest i silloisille seutukaavajohtaja Matti Reijoselle ja osasto - päällikkö Tauno Saavalaiselle sekä seutukaavainsinöör i Erkki Ropelle. Tutkimusassistentti Riitta Korhonen on vastannut myös tutkimusmateriaalin ATK-käsittelystä. Laboratorioanalysoinni n suorittivat tutkimusapulaiset Marjatta Heikkilä ja Markett a Pernilä. Kuntakohtaisten osaraporttien kartta- ja profiili - piirustukset on tehty työnjohtaja Pirkko Oranteen johdoll a ja puhtaaksikirjoituksen ovat suorittaneet konekirjoittaja t Maila Koivisto ja Soili Siikavirta. Kaikille yllä mainituil - le sekä tutkimukseen välillisesti osallistuneille esitä n parhaat kiitokset.

- 5-2. TUTKIMUSMENETELMÄ T 2.1 Maastotutkimukse t Maastotutkimuksissa on noudatettu Geologisen tutkimus - laitoksen "Turvetutkimusten maasto-oppaan"(lappalainen, Sten, Häikiö 1978) menetelmiä. Näin ollen merkittävimmät suot on tutkittu linjaverkostomenetelmällä ja pinta - alaltaan pienet suot hajapistein, jolloin on pyritt y pistetiheyteen 2 tutkimuspistettä/10 ha. Linjaverkost o on laadittu peruskartan (1 : 20 000) avulla siten, ett ä selkälinja kattaa suon hallitsevan osan. Sitä täydennetään tarpeen mukaan kohtisuoraan olevilla poikkilinjoill a 300-600 metrin välein. Tutkimuslinjat vaa'ittiin ja kor - keudet sidottiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Tutkimuspisteillä määritettiin suon nykyistä tilaa ilmen - tävät : suotyyppi (luonnontilaisena ja/tai ojituksen myöt ä muuttuneena), suon pinnan vetisyys 5-asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys (% :ina ) sekä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm :issä), puusto n puulajisuhteet (% :ina), puiden tiheysluokat ja mandollise t hakkuut. Turvekerrostumista määritettiin kairauksissa desimetrin tar k- kuudella pääturvelaji lisätekijöineen sekä niiden suhteelli - set osuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (10-astei - kolla), kosteus (5-asteikolla) ja kuituisuus (6-asteikolla). Lisäksi huomioitiin suon pohjamaalaji. Turvelajit ja pohja - maalajit sekä niiden symbolit on lueteltu liitteessä 23. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen osuus (=liekoisuus ) määritettiin siten, että tutkimuspisteen ympäristö pliktattiin kanden metrin syvyyteen asti kymmenessä eri kohdas - sa. Todetut lieko-osumat ilmoitetaan : erikseen 0-1 metri n ja 1-2 metrin välisissä vyöhykkeissä kantopitoisuusprosent - teina turvemäärästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovi n menetelmää modifioiden. Kantopitoisuus on jaettu viiteen

- 6 - ryhmään seuraavasti : liekoja esiintyy hyvin vähän (all e 1 %), vähän (1-2 %), kohtalaisesti (2-3 %), runsaast i (3-4 %) ja erittäin runsaasti (yli 4 %). 2.2 Näytteiden käsittely Soista,jotka kenttätutkimusten perusteella näyttivä t soveltuvan polttoturvetuotantoon, otettiin näytteet labo - ratorioanalyysejä varten. Näytteenottopaikka valittii n siten, että se edustaisi mandollisimman hyvin suon turvekerrostumaa. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (ph - aste), vesipitoisuus (105 C :ssa kuivattuna), tuhkapitoisuus (775 ± 25 0 C :ssa poltettuna) sekä lämpöarvo (pommikalorimetrillä). Viime mainittu on laskettu sekä tehollisena lämpöarvona vedettömille turpeille että lämpöarvoina, jotka vastaavat turpeen 50 % :n käyttökosteutta. Tilavuustarkkojen näytteiden ottamista vaikeutti kok o seutukaavaliiton alueella turvekerroston runsas liekoisuus. Täten kaikkia suokohtaisia turpeen kuiva-ainesisältöjä ei ol e voitu määrittää, ja näin ollen myös soiden energiasisältöj ä laskettaessa tarvittavina tilavuuspainolukuina on käytett y kokemusperäisiä turvelajikohtaisia keskiarvoja. 2.3 Kartat ja profiilit (kuntakohtaisissa raporteissa ) Tutkittaessa merkittävimmiksi osoittaituneista soist a on tulosten tulkintaa helpottamaan laadittu suokartat. Niistä ilmenee kairauspisteittäin keskimaatuneisuudet j a heikosti maatuneen pintakerroksen sekä koko turvekerrokse n paksuudet. Karttoihin on piirretty myös korkeuskäyrät j a turpeen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät 1 m :n välein. Karttamateriaali on arkistoituna tutkimuslaitoksessa. Kerrostumien rakennetta havainnollistetaan poikkileikkaus - profiilien avulla. Näistä maatuneisuutta kuvaavissa profiileissa 10-asteikko on jaettu kolmeen eri luokkaan :

- 7 - heikosti maatunut (H 1_3 ), vähän - kohtalaisesti maatunu t (H 4_5 ) ja kohtalaisesti - hyvin maatunut turve (H 6-1 0 ). Turvelajiprofiileissa on kairauspisteen yläpuolella esi - tetty suotyyppi (luonnontilaisena tai muuttuneena) j a liekoisuus (osoittajassa ovat 0-1 m :n syvyysvyöhykkee n osumat, ja nimittäjässä 1-2 metrin syvyysvyöhykkeen osu - mat). Kairauspisteen paikka on turvelajiprofiilien pintaan merkitty pienellä pystyviivalla. Turvelajit ja poh - jamaalajit on esitetty symbolein. Linjaverkoston suunta ja suon absoluuttiset korkeudet ovat profiilikehyksie n yläreunoissa. 3. PÄIJÄT-HÄMEEN SUOT JA NIIDEN TURVEKERROSTUMA T Päijät-Häme kuuluu maamme suoköyhimpiin alueisiin. Siell ä on soita huomattavasti alle 10 % maa-alasta. Lisäksi yksit - täisten soiden pinta-ala on varsin pieni ; valtaosa soist a on 15-30 ha :n suuruusluokkaa (vert. taulukko 1). Niinpä soiden hyödyntämiseen tähtäävien turvetutkimusten tutkimus - tarkkuus on sitä luokkaa, että tulokset ovat käyttökelpoi - sia teollisuuden lisäksi myös pientuottajalle ja -kulutta - jalle. Tutkittuja soit a KUNTA Yli 100 51-100 31-50 21-30 15-20 alle 15 Geol.. BioL. Yht _ ha ha ha ha ha h a Kpl Kpl Kp l Artjärvi - 2 - - 1-3 - 3 Asikkala 2 7 9 4 6 9 37 2 3 9 Hartola 5 10 7 12 11 9 54-5 4 Heinolan mlk 2 2 9 5 3 11 32-3 2 Hollola 2 4 4 5 4 6 25-2 5 Koski H1-2 2 5 1 2 12-1 2 Kärkölä 5 4 3 2 2 4 20 11 3 1 Lahti 1 1 1 - - 1 4-4 Nastola 1 3 4 6 2 4 20 2 2 2 Orimattila 2 2 3 2 9 5 23 2 2 5 Padasjoki 1 4 10 8 13 10 46 2 4 8 Sysmä 1 1 1 3 7 9 22 2 2 4 Yhteensä 22 42 53 52 59 70 298 21 319 Taulukko 1. Päijät-Hämeen biologiset ja geologiset suo t sekä jälkimmäisten pinta-alan mukainen luokittelu.

- 8 - Tätä silmälläpitäen Päijät-Hreessä tutkittiin lähe s kaikki yli 10 ha ;n.suuruiset suot, jotka on peruskartass a varustettu suokuviolla. Päijät-Hämeen turvevarojen kok o naisinventoinnissa on siten tutkittu kaikkiaan 319 suota. Tutkituista soista 21 kpl ei ole luettavissa ns. geologisiin soihin, toisin sanoen turv'ekerrostuma on matalamp i kuin 0,3 m, Päijät-Hameen 298,n geologisen suon pinta - alan mukainen luokittelu on esitetty kunnittain taulukoss a 1. Lukuun sisältyvät ne muutamat turvekangas-asteella ole - vat geologiset suot, jotka eivät kasva luontaista suo - kasvillisuutta, eivätkä ko. alueet näin ollen ole varuste t- tuina peruskartassa suokuviolla. Niiden yli 10 ha ;n suuruisten soiden, jotka on jätetty tutkimatta, turvekerro s tot ovat joko liian ohuita tai rikkonaisen kuvioitukse n vuoksi vaikeasti hyödynnettävissä. Lisäksi tässä yhteydess ä jätetettiin inventoimatta myös turvepohjaiset pellot. Kuntaluettelosta puuttuu Heinolan kaupunki, jonka alueell a ei ole yhtään suota. Suokohtaista lisäinformaatiota turvekerrostoista on es i - tetty kunnittain tehdyissä taulukoissa (liitteet 1-11 ) sekä turvelajisuhteista (liitteet 12-22). Ohessa olevista kuntakohtaisista indeksikartosta ilmene - vät soiden sijainti sekä se, onko suo tutkittu linja - verkosto- vai hajapistemenetelmällä.

- 9 - Kuva. 1 Asikkalassa tutkitut suot 1. Joenniitunsuo 21. Myllysaarensu o 2. Valkealähteensuo 22. Pyhäsuo 3. Karhusaarensuo 23. Tyynelänsuo 4. Sepänsaarensuo 24. Vähäpäänsu o 5.ja 6. Ristikuusensuo 25. Särkijärvensu o 7. Soimasuo 26. Koskuensuo 8. Ränskälänkorpi 27. Paukkulansuo 9. Heinäjoensuo 28. Herralansuo 10. Sammalsuo 29. Riissuo 11. Kaalisuo 30. Rahkasuo 12. Lähdesuo-Höltinsuo 31. Pitkäsuo 13. Iso Kirvessuo 32. Onkisuo 14. Äinäjärvensuo 33. Lempävänsuo 15. Suurisuo 34. Rouvinsu o 16. Pehkusuo 35. Nälkäsu o 17. Haikansuo 36. Rehtsuo 18. Viiksillansuo 37. Tönösuo 19. Pitkänsillansuo 38. Lon i 20. Appolansuo 39. Pyhäniemensu o 40. Urpia

- 10 - Kuva 2. Hartolassa tutkitut suo t 1. Hakalanlamminsuo 20. Terrisuo 39. Lehmisu o 2. Honkselmankorpi 21. Hirsikorpi 40. Luhtasu o 3. Soimasuo (1) 22. Luotikkaankorpi 41-42. Synninsu o 4. Sikkolansuo 23. Taulasuo 43. Rekisu o 5. Karjurannansuo 24. Männistönsuo 44. Hintilänsu o 6. Rautasuo 25. Lemmonsuo 45. Piiskunsu o 7. Juvanlamminsuo 26. Lemmonlammensuo 46. Jyrkänniitunsu o 8. Sahasuo 27. Aavasuo 47. Hallasu o 9. Kurkosensuo 28. Rajakorpi 48. Tervasu o 10. Mukulankoskensuo 29. Isosuo (NW) 49. Vastamäensu o 11. Likasuo 30. Visainlandensuo 50. Kailikkosu o 12. Lokonsuo 31. Hiitlamminsuo 51. Pitkänsillansu o 13. Isosuo (S) 32. Soimasuo (2) 52. Isosuo (E ) 14. Isosuo (N) 33. Kopakonsuo 53. Vähäsu o 15. Koskenniemensuo 34. Kaipaisenlandensuo 54. Telkkäsu o 16. Tevanninsuo 35. Isosuo (NE) 55. Mäkelänsu o 17. Kalliolansuo 36. Ylimmäinen Aukeasu o 18. Heinäahonsuo 37. Sarvankorp i 19. Aittosuo 38. Kotka- ja Rahkosuo

- 11 - Kuva 3. Heinolan mlk :ssa tutkitut suot. 1. Harjulansuo 18. Toulamminrahka 2. Kurjensuo 19. Iso Hale a 3. Tahkivensuo 20. Vuorensu o 4. Muskasensuo 21. Märkjärvensu o 5. Salinmäensuo 22. Runtinsu o 6. Kylänalussuo 23. Kairalammensu o 7 ja 9. Haikulansuo 24. Iso Hortosensu o 8. Laviassuo 25. Vennansu o 10. Koivistonsuo 26. Kuituunsu o 11. Muterlammensuo 27. Höyhtösensu o 12. Pitkänsillansuo 28. Koukkujoensu o 13. Kosenalasensuo 29. Levesuo 14. Kilpilammensuo 30. Mettissuo 15. Huhdaslammensuo 31. Kaakkolamminsu o 16. Pessalansuo 32. Suojärvensu o 17. Suolammensuo 33. Lauhijoensuo

- 12 - Kuva 4. Hollolassa tutkitut suo t 1 ja 9. Järvisuo 15. Lahosuo 2. Pinnolansuo 16. Kintterönsu o 3. Pyörösuo 17. Soisalmensuo 4. Piimäsillansuo 18. Laasonpohjansu o 5. Linnunsuo 19. Sokonpohjansu o 6. Suorannansuo 20. Räpäkänpohjansu o 7. Varrassuo 21. Kelkonpohjansu o 8. Tyhnynsuo 22. Hirvisu o 10. Rätäksuo 23. Vahassu o 11. Kaukalamminsuo 24. Maattolansu o 12. Mällinsuo 25. Hahmaj ärvensu o 13. Housunsuo 26. Järvelänsuo 14. Kytösuo

- 13 - Kuva 5. Koskella tutkitut suo t 1. Pihkasalmensuo 7. Vesisuo 2. Marjasuo 8. Vaarnesu o 3. Kehäsuo 9. Pitkäsu o 4. Hornulansuo 10. Muurahaissu o 5. Ristilähteensuo 11. Järvilähteensu o 6. Laaviosuo 12. Korpivaaransuo

- 14 - Kuva 6. Kärkölössä tutkitut suo t 1. Palaneensaarensuo 17. Isosuo S 2 ja 3. Nirranniitty 18. Erkkilänsu o 4. Kukkasuo 19. Pihtisaarenmäensu o 5. Muurainkorpi 20. Kivikoskensu o 6. Luutasuo 21. Terssuo 7. Lehtisaarensuo 22. Pitkäsu o 8. Sirkkasuo 23. Marttilansu o 9. Nirranniitty 24. Lehmäaronsu o 10. Lehtimäensuo 25 ja 26. Luhtasu o 11. Kanassuo 27. Isosuo N 12. Merrasojankorpi 28. Äväntönkallionsu o 13. Korvenkylänsuo 29. Äväntinsuo 14. Kukonmäensuo 30. Kangasjärv i 15. Korisevansuo 31. Isomatijärvensu o 16. Perälänsuo 32. Levij ärvi

- 15 - Kuva 7. Nastolassa ja Landessa tutkitut suo t Nastol a 1. Halmeilansuo 14. Sulenkosu o 2. Mustalamminsuo 15. Kinturinsuo 3. Soidinsuo 16. Isolamminsuo 4. Pitkäsuo 17. Vakkorinkorp i 5. Peltolansuo 18. Sydensuo 6. Kurensuo S 19. Isosu o 7. Sammalsillansuo 20. Kannistonsu o 9. Kurensuo N 21. Ukonsuo 10. Tulitussu o 11. Purusuo Laht i 12. Lummaspohjansuo 13. Lakeasuo 1. Linnaistensu o 2. Kujalansu o 3. Kymijärvensu o 4. Holonsuo

- 16 - Kuva 8. Orimattilassa ja Artjärvellä tutkitut suo t Orimattil a 1. Salusjärvensuo 15. Salolansu o 2. Pöyryssuo 16. Mieliäissu o 3. Pyöräsuo 17. Kaidassu o 4. Järvisuo 18. Kairessu o 5. Torniosuo 19. Pottisu o 6. Majasuo 20. Pyöräsu o 7. Kurkisuo 21. Jursalansuo 8. Kivij ärvensuo 22. Pöynyssu o 9. Soidinsuo 23. Ruotsinsu o 10. Sakarasuo 24. Lakeasu o 11. Polvensuo 25. Mutkasu o 12. Turvesu o 13. Pihlajasuo Artjärv i 14. 011osensuo 1, Valkeasu o 2. Kaakonsu o 3. Laavionsuo

- 17 - Kuva 9. Padasjoella tutkitut suo t 1. Suurisuo 24. Isoniittu 2. Isosuo ja Mölö- 25. Parlamminsuo Matinkorpi 26. Pamparinsu o 3. Poraskorpi 27. Salmentaustanjärvensu o 4. Ylinen Rokansuo 28. Romonkulmansu o 5. Alinen Rokansuo 29. Nehtolammensu o 6. Keitinsuo 30. Valtionpuistonsu o 7. Pyssyjärvensuo S 31. Joentaustansu o 8. Lakiassuo 32. Siltalansu o 9. Kalatonlammensuo 33. Alasenkorp i 10. Pyssyjärvensuo N 34. Koivukannonsu o 11. Saarikonpellonsuo 35. Joutsenkorp i 12. Lakeisjärvensuo 36. Lakiasu o 13. Kallio- Hanskuusistonsuo 37. Partakorp i 14. Pehkukorpi 38. Laitumenkorp i 15. Valerinsuo 39. Ristonmaankorp i 16. Rahkasuo 40. Kiiassu o 17. Kurkisuo 41. Hepojärvensu o 18. Sepänsuo 42. Roninsu o 19. Rantakorpi-Tervajärven- 43. Lakeissu o ranta 44. Tihjärvensuo 20. Tervasuo 45. Nahkasu o 21. Kusettimenkorpi 46. Hirsijärvensu o 22. Ahvenissuo 47. Kinttumäensu o 23. Laihansuo 48. Äinäjärvensuo

- 18 - Kuva 10. Sysmässä tutkitut suo t 1. Rimminkorpi 13. Sammalsuo 2 2. Kaivettusuo 14. Mäntykankaansu o 3. Iso Lakeasuo 15. Mustalamminsu o 4. Hallaharjunsuo 16. Aukeasu o 5. Kortesuo 17. Myllysu o 6. Pussilansuo 18, Rahkasu o 7. Vainionsuo 19. Terrisu o 8. Jakarinsuo 20. Lakeasu o 9. Sammalsuo 1 21. Pihtilamminsu o 10. Loukkaansuo 22. Kolarinmäensu o 11. Isosuo 23. Onkiniemensu o 12. Mäkelänsuo 24. Ketunpohjankorpi

- 1 9-3.1 Pinta-ala- ja tutkimustarkkuustiedot sekä soide n laskusuhtee t Päijät-Hämeessä tutkittujen soiden yhteispinta-ala o n 12 440 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 8 489 ha eli 68 % ja yli 2 metrin 5 672 ha eli 46 %. Päijät-Hämee n eniten soistunut kunta on Hartola 2 715 ha :lla ja sen jälkeen ovat noin 1 500 ha :n kokonaissuoaloillaan Asikka - la, Kärkölä ja Padasjoki (taulukko 2). Linjaverkostimenetelmällä tutkittuja soita on 99 kpl j a loput 220 kpl on tutkittu hajapistemenetelmällä. Tutkimus - linjaa on kaikkiaan noin 217 km ja tutkimuspisteit ä 3 796 kpl, joista 2 954 on yli 1 m :n ja 2 431 kpl yl i 2 m :n syvyisiä. Tutkimuspistetiheys on 3,1/10 ha. Päijät-Hämeen suot sijoittuvat korkeustasojen 58-146 m mpy (metriä meren pinnan yläpuolella) väliin. Valtaosa seutu - kaavaliiton alueen soista kuuluu Kymijoen vesistön aluee - seen, sillä vain eräät länsiosan soista kuuluvat Kokemäen - joen ja osa Salpausselän eteläpuolen soista Porvoon- j a Pernajanjokien vesistöal'ueisiin.

- 2 0 - KOKO SU O KUNTA Soit a yht. kpl Pinta - ala ha Keskimaatuneisuus Keskisyvyys(m) Turvemäär ä milj. m 3 H 1-4 H 5-10 H 1-10 Pinta Pohja Koko Pinta Pohja Kok o 1 Artjärvi 3 157 3,5 6,0 4,9 1,1 2,4 3,5 1,78 3,76 5,5 5 2 Asikkala 39 1411 3,4 6,8 6,4 0,3 2,1 2,4 4,50 29,77 34,2 8 3 Hartola 54 2715 3,3 6,6 6,1 0,4 1,9 2,3 12,48 53,61 66,1 0 4 Heinolan mlk 32 1033 3,5 6,5 6,1 0,5 1,9 2,4 4,89 19,42 24,32 1 5 Hollola 25 1149 3,4 6,5 6,0 0,4 2,3 2,7 5,10 26,05 31,1 6 6 Koski H1 12 363 3,3 6,7 6,1 0,5 2,2 2,7 2,03 7,82 9,8 6 7 Kärkölä 31 1614 3,4 6,2 5,6 1,2 1,6 2,8 19,44 26,36 45,81, 8 Lahti 4 314 3,5 5,9 5,6 0,8 1,3 2,1 2,60 4,05 6,6 5 9 Nastola 22 820 3,2 6,5 5,9 0,8 2,0 2,8 6,08 16,64 22,7 2 ' 10 Orimattila 25 906 3,3 6,6 5,6 1,0 2,3 3,3 9,55 20,63 30,1 8 I 11 Padasjoki 48 1369 2,9 7,2 6,3 0,4 1,9 2,3 5,64 25,37 31,01 1 12 Sysmä 24 589 3,2 6,7 6,1 0,3 1,5 1,8 1,55 8,79 10,3 4 13 Yhteensä 319 12440 3,3 6,5 5,9 0,6 _ 1,9 2,5 75,69 242,32 318,0 2 YLI 1 m :n SYVYINEN ALUE YLI 2 m :n SYVYINEN ALU E Pinta - ala ha Keskisyvyys (m) Turve - määrä milj.m 3 Pinta - ala ha Keskisyvyys Turve - määr ä mil j. m 3 LIEKOISUU S % Pinta Pohja Koko Pinta Pohja Koko '0-1m 1-2 m 1 130 1,1 2,4 3,5 4,56 105 1,1-2,5 3,6 3,80 0,7 0, 6 2 887 0,4 2,4 2,8 24,72 475 0,5 3,1 3,6 16,82 3,2 1, 2 3 1691 0,4 2,3 2,7 49,20 1053 0,5 2,8 3,3 36,10 2,8 0, 7 4 783 0,5 2,0 2,5 19,47 476 0,7 2,3 3,0 14,08 2,1 0, 5 5 825 0,5 2,4 2,9 23,80 518 0,6 2,8 3,4 17,49 2,6 0, 7 6 242 0,6 2,5 3,1 7,69 151 0,8 3,0 3,8 5,77 3,5 1, 3 7 1227 1,5 1,9 3,4 41,93 990 1,6 2,1 3,7 36,90 3,2 1, 0 8 190 1,1 1,5 2,6 4,97 165 1,2 1,7 2,9 4,73 0,2 0, 1 9 573 0,8 2,3 3,1 17,69 390 1,1 2,5 3,6 14,02 2,0 0, 7 10 719 1,2 2,4 3,6 25,76 567 1,3 2,6 3,9 22,30 1,6 0, 5 11` 947 0,4 2,1 _ 2,5 24,00 629 0,5 2,3 2,8 17,54 4,2 2, 0 12 276 0,5 2,1 2,6 7,13 153 0,7 2,6 3,3 5,06 2,8 6, 7 13_ 8489 0,8_ 2,2 _ 3,0 250,96 5672 0,9 2,5 3,4 194,66 2,4 0,8 Taulukko 2. Kunnittaista tilastotietoa Päijät-Hämeen soista.

- 2 1-3.2 Suotyypit ja ojitustilann e Päijät-Hämeen suot jakautuvat alueellisesti suoyhdistymätyypeittäin siten, että eteläosan (=Salpausselän eteläpuo - lisen alueen) suot kuuluvat "Rannikko-Suomen kermikeitaisiin" ja edelleen osa-alueeseen "Etelä-Suomen tasangon ker - mikeitaat" (Eurola 1962). Seutukaavaliiton keski- ja pohjoisosan suot kuuluvat puolestaan "Sisä-Suomen keidassoihin" ja edelleen osa-alueeseen "Järvi-Suomen keidassuot " (Kuva 11). Kuva 11. Päijät-Hämeen seutukaavaliiton sijoittumine n suoyhdistymätyyppien aluejakokartalla. Suoyhdistymätyypit Eurolan (1962) ja Ruuhijärven (1960) mukaan.

- 2 2 - Edellisellä tyypillä on seuraavia tunnusomaisia piirteitä : suo on muodoltaan kilpimäinen, jolloin keskusta kohoaa loi - vasti reunoja korkeammalle. Suon erottaa ympäristön mine - raalimaista kapea osa, ns. laide, joka saa kivennäispitoisi a vesiä ympäristöstä. "Sisä-Suomen keidassoill e " puolestaan on tunnusomaista, että suon keskusta kohoaa vain loivasti ta i ei lainkaan laitaosia korkeammalle. Keidassoiden tyypillise t suurmuoto-osat-laide, reunaluisu ja keskusta- ovatkin näill ä erotettavissa vain kasvillisuuden perusteella. Suurin osa Päijät-Hämeen soista on niin pienialaisia, ett ä turvekerrostumat ovat usein lähes kauttaaltaan ravinnepitois - ten valuvesien saavutettavissa. Täten soissa luontaisest i tapahtuvaa ns. progressiivista kehitystä, jonka tuloksen a on tyypillinen, niukkaravinteinen keidassuo, ei pääse täydel - lisesti tapahtumaan. Edustavimmat keidassuot on sisällytetty Päijät-Hämeen seutukaavassa rauhoitettavaksi suojelualueik- - si. Erityyppiset rämeet ovat selvästi yleisimpinä suotyyppeinä. Soiden keskialueet ovat yleensä karuja (pääasiassa ra h - ka-, keidas- ja isovarpuista rämettä) ja muuttuvat asteit - tain suon reunoille päin siirryttäessä ravinnerikkaammiks i (korpi- ja sararäme). Reuna-alueilla vallitsevat yleises - ti korvet (varsinainen sekä ruoho- ja heinäkorpi). Avosuo - tyyppejä esiintyy melko vähän luonnontilaisina. Valtaosa Päijät-Hämeen soista on osittain tai kokonaan ojitettu. Ojitetuilla suoalueilla on nähtävissä usein eri - ikäistä ojitusta ; vanhaa ojitusta, jota on paikoin peratt u ja syvennetty tai vanhojen ojien väleihin on useasti kaivet - tu tiheämpi ojaverkosto. Näin ollen suuri osa suotyypeist ä on joko ojikko- tai muuttuma-asteella. Paikoin alkuperäise t suotyypit ovat täysin muuttuneet kangaskasvillisuutt a kasvaviksi turvekankaiksi.

- 2 3-3.3 Turvelajit, turpeen maatuneisuus ja soiden kehity s Päijät-Hämeen soiden keskimääräiset turvelajisuhtee t noudattelevat pääpiirteissään alueellista suoyhdistymätyyppijakoa : Sisä-Suomen keidassoiden alueella vallitseva t saravaltaiset turpeet ja mitä etelämmäksi Rannikko-Suome n keidassoiden alueelle siirrytään, niin sitä selvemmi n rahkaturve syrjäyttää saran (Kuva 12). Ruskosammalvaltaisi a turpeita esiintyy kaikkialla soiden pohjaosissa erittäin pie - niä määriä. Saravaltaisissa turpeissa esiintyy runsaimmin järviruokoa ja kortetta ja rahkavaltaisissa tupasvillaa, suoleväkköä javarpuja. Päijät-Hämeen pienialaisille soille o n tunnusomaisena piirteenä sekä sara- että rahkaturpeiss a puunjäännöksien runsas osuus (taulukot liitteissä 12-22). Päijät-Hämeen soiden turvekerroston keskimääräinen maatu - neisuus (H1-10) on 5,9, josta heikosti maatuneen osa n (H 1_4 ) on 3,3 ja paremmin maatuneen osan (H5-10) 6,5. Soiden topografinen sijainti vaihtelee siten, että Salpaus - selän pohjoispuolella useimmat suot sijaitsevat joko kallio - perän tai moreenimäkien välisissä painanteissa tai ovat vesis - töjen rantasoistumia. Salpausselkien päällä soistumist a on tapahtunut harjukuopissa ja muissa painanteissa. Salpaus - selän eteläpuolen suot sijaitsevat useimmiten tasaisell a savikolla, mutta myös kallioperän painanteissa. Suoaltaide n pohjamaalajeina on yleisimmin siltti tai savi. Allasmaisten soiden pohjalla, saven päällä on toisinaan lie - jukerros osoittamassa suon syntyneen vesistön umpeenkasvu n seurauksena. Valtaosa Päijät-Hämeen soista on syntynyt mineraalimaan soistumisena, usein metsäpalojen seurauksena. Metsäpaloja on saattanut suon kehityksen aikana olla useitakin. Näistä muistoina on nykyisin nähtävissä turvekerros - tumissa olevat hiilikerrokset. Monilla soilla ovat niide n kehityksen ajan vallinneet erilaiset puita kasvavat suotyy - pit, niistä osoituksena on edellä mainittu puunjäännöksi ä sisältävien turpeiden suuri kokonaisosuus. Päijät-Hämeen soiden kehityksen yleispiirteitä kuvaamaan o n valittu Landen Linnaistensuo ( kpl 3.5.).

- 2 4 - Kuva 12. Kunnittaiset turvemäärät Päijät-Hämeessä. Lisäksi on esitetty turpeen jakaantuminen heikost i maatuneeseen (H 1_4 ) ja paremmin maatuneeseen (H 5_10 ) turpeeseen sekä rahka- ja saraturpeeseen.

- 2 5-3.4 Turvekerrostumat ja liekoisuu s Päijät-Hämeen soiden turvekerrostumien keskipaksuus o n 2,5 mertiä. Tästä heikosti maatuneen turpeen osuus o n 0,6 mertiä ja paremmin maatuneen turpeen osuus 1,9 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 3,0 m j a yli 2 metrin 3,4 metriä. Suurin havaittu turpeen paksuu s on 9,7 metriä (Hollolan Rätäksuossa). Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä noin 318 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on n. 24 % (76 milj.m 3 ) ja pa - remmin maatunutta loput, 242 milj. m3. Koko turvemääräst ä on yli yhden metrin syvyisellä alueella n. 79 % (251 milj. m 3 ) ja yli kanden metrin 61 % ( 195 milj.m 3 ) (tauluk - ko 2). Soissa tavataan liekoja siten, että pintaosassa, 0-1 metrin syvyysvyöhykkeessä, on keskimäärin kohtalaise n runsaasti (2,4 %) ja 1-2 metrin syvyysvyöhykkeessä taa s hyvin vähän (0,8 %). Kyseiset prosenttiluvut tarkoittava t lahoamattoman puuaineksen osuutta a.o. syvyysvyöhykkee n sisältämästä turvemäärästä. Niinpä Päijät-Hämeen soide n pintaosassa on puuta yhteensä n. 3 milj. m 3 ja pohjaosas - sa n. 0,7 milj. m 3. 3.5 Esimerkki soiden kehityshistoriasta : Landen Linnaistensuon kehityksest ä Landen Linnaistensuo kuuluu Etelä-Suomen tasangon kermikeidassoihin. Niinpä suon keski- ja länsiosissa erottuva t melko selvästi suuntautuneet, rämekasvillisuutta kasvava t kermit ja kosteammat, nevapintaiset kuljut. Kermien j a kuljujen pituusakselien suunnat ovat asettuneet kohtisuoraan suolta poistuvien vesien virtaussuuntaan nähden. Suon vedet purkautuvat pääasiassa luoteisen landekkeen kautt a Vartio-öjaan, josta lopulta Porvoojoen kautta mereen. Linnaistensuo kuuluu tyypiltään ns. kohosoihin, mikä merkit - see, että suon keskiosa on kasvanut reunoja korkeammall e (tämän näkee havainnollisesti suon poikkiprofiilista, kuva 13). Tällöin ympäristön kivennäismailta valuvat ravinne- j a happirikkaat vedet eivät tavoita suon keskiosaa, jonk a kasvillisuus on näin ollen sadeveden mukanaan tuomien ravin - teiden armoilla ja sen myötä melkoisen karua. Rehevämpiä suo - tyyppejä esiintyy kapeina korpityyppeinä aivan suon reuna - osissa, mineraalimaan tuntumassa.

- 2 6 - Ensimmäinen Salpausselkä, jonka eteläreunaan Linnaisten - suo rajoittuu, on syntynyt noin 11 000 vuotta sitte n mannerjään perääntymisessä tapahtuneen pysähdysvaihee n aikana. Tällöin jäätikön mineraaliainekset kasautuiva t jäätiköltä purkautuvien sulavesivirtojen kuljettamin a jään reunan eteen. Mannerjäätikön sulaessa vapautunut vesi muodosti jääjärven, joka pohjoisreunaltaan rajoittui jäätikköön. Jääjärvi tunnetaan Itämeren historiassa Baltian jääjärven nimellä ja s e peitti alleen käytännöllisesti katsoen koko Salpausselkie n eteläpuolisen osan Suomea. Jääjärven veden pinnan kohotess a se lopulta purkautui noin 10 000 v. sitten Keski-Ruotsi n kautta valtamereen. Näin syntynyt meriyhteys aiheutti jää - järven vedenpinnan rajun laskun ja suolaisen veden tunkeutu - misen Itämeren altaaseen. Samassa yhteydessä suuri osa Sal - pausselkää paljastui veden alta. Tämä vaihe on nimeltää n Yoldiameri ( Okko 1962). Yoldia-merivaiheen aikana Linnaistensuon pohjoispuolell a oleva osa Salpausselkää oli jo "näkyvissä" meren jatkaess a vähitellen perääntymistä maannousun ansiosta. Tämän meri - vaiheen rantatörmiä on nähtävissä monin paikoin Salpausselän rinteillä. Yoldiameren pohjalle kerrostunutta save a löytyy Linnaistensuon pohjalta(ks.profiili). Saven ja tur - peen välissä oleva ohut liejukerros kertoo pienialaisest a lammesta, joka kuroutui Yoldia-merestä yli 9 000 vuotta sit - ten. Suon pohjan allasmaisuus ilmenee hyvin oheisesta syvyys - kartasta. Lampi madaltui vähitellen ja kasvoi lopulta umpeen. Umpeenkasvutapahtuma näkyy turvekerrostumassa liejun pääll ä olevana kortteen ja järviruo`on(jotka yleensä kasvava t matalassa vedessä) jäännöksiä sisältävänä saraturpeena. Tämä on vetisen ja vähähappisen ympäristönsä ansiost a päässyt maatumaan vain heikosti. Umpeenkasvua seurasi saraa kasvava nevavaihe. Sarat ova t kivennäispitoista vettä vaativia kasveja, kun taas tiety t rahkasammalet elävät pelkällä sadevedellä. Niinpä suo o n alkanut rahkoittua siinä vaiheessa, kun turvekerros o n kasvanut niin korkeaksi, ettei suon ympäristöstä valuva t kivennäispitoiset vedet saavuta suon keskustaa.

-27 - Tämä rahka- ja saraturpeen raja on kaavamaisesti piirretty kairaustulosten perusteella turvelajiprofiiliin. Näin happamassa rahkaturpeessa varastoituvaa kasviainest a pilkkova mikrobitoiminta on heikkoa. Seurauksena on tur - peen korkeuskasvun kiihtyminen ja kasviaineksen varastoituminen heikosti maatuneena. Tämä näkyy heikosti maatuneina rahkaturpeina vertaamalla maatuneisuus- ja turvelajiprofileita suon pintaosissa. Sen sijaan suon varhaisess a kehitysvaiheessa runsashappisessa ympäristössä ja ravinnerikkaammilla suotyypeillä syntynyt saraturve on varastoitunut pitemmälle maatuneena.

2 9-4. TURVEKERROSTUMIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDE T Soiden hyödyntämismandollisuuksia on useita. Rehevimmät, matalaturpeiset suot lienevät Etelä-Suomessa nykyisin j o miltei kaikki raivattu viljelysmaaksi. Ravinnerikas suo on kuivattuna myös otollinen pohja metsänkasvatukselle. Päijät-Hämeen tutkituista soista on ohutturpeiset ta i korkean tuhkapitoisuuden omaavat suot katsottu soveltuva n parhaiten maa- ja metsätalousmaaksi. Tällaisia soita o n Päijät-Hämeen 319 :stä tutkitusta suosta yhteensä 145 kpl. Niiden lisäksi turveteollisuuden kannalta muutoin käyttö - kelvottomia soita on 2 kpl (taulukko 3). Lisäks i niiden soiden, joiden turve vain osittain soveltuu polttoturpeeksi, reuna-alueet ovat yleensä otollisimpia metsän - kasvatukselle. Liitteessä 26 on Päijät-Hämeen seutukaavaliiton laatim a (kuntakohtaisten raporttien pohjalta tehty) kartta, joss a on esitetty yleisluonteisesti Päijät-Hämeen suot ja niide n Kunta Soit a yht. kpl Eiturve - teollis - ta käyttöä Kasvu - turve Poltto - turve Artjärvi 3 1 1 1 Pint a kasvu - turve, pohj a polt - toturve Osa luon- Osa luon- Luonnon - nonsuoje - nonsuoje - suojel u luun,osa luun,os a + poltto - kasvutur - virkis - turpeek - peeksi tyskäyt - si tö Asikkala 39 22-17 _ Hartola 54 16-30 6 - - 2 Heinolan mlk 32 19-11 1 Hollola 25 5-15 1 - - 4 Koski H1 12 5-6 1 Kärkölä 31 13-11 4-1 2 Lahti 4 2 _ 1 1 Nastola 22 13-6 2 1 Orimattila 25 8 1 11 1 1-3 Padasjoki 48 34-12 1 - _ 1 Sysmä 24 9-15 _ Yhteensä 319 147 2 136 17 1 1 14 Taulukko 3. Esitys Päijät-Hämeen soiden käyttömandollisuuksiksi.

- 3 0 - Turvetta on aikaisemmin käytetty yleisesti jo sinäns ä maanparannusaineena. Toisaalta kun turvepehkua on käytetty kuivikkeena karjasuojissa, on sitä kautta saatu valmiiksi lannoitettua maanparannusainetta. Nykyäänkään ei liene syytä väheksyä varsinkaan turvepehkun merkitystä, sillä suuren vedenimemiskykynsä (imee ilmakuivana vähintään 12-kertaisen painomääränsä vettä) ansiosta se on var - sin käyttökelpoinen kuivikemateriaali karjankasvatust a harjoittavissa talouksissa. Toisaalta on myös huomattavaa, että turvepehkun käytöllä voidaan pelastaa merkittävä t määrät karjanlannan typestä, joka nykyisin menee viel ä suurelta osalta hukkaan. Päijät-Hämeessä olevien useide n pienialaisten soiden pintakerroksista osa soveltuu parhaiten juuri turvepehkuksi tyydyttämään tilakohtaisia tarpeita. Joillakin soilla tämäntapaisesta käytöstä ovat muistoin a vanhat, umpeenkasvavat turpeennostohaudat. 4.1 Polttoturve 4. 1. 1. Edellytykset Polttoturpeeksi soveltuvat kaikki vähintään keskinkertai - sesti maatuneet turpeet. Heikosti maatuneiden turpeide n poltto ei ole yleensä taloudellisesti kannattavaa. Myö s turpeen kasvikoostumus vaikuttaa sen palamisominaisuuksiin ; saravaltaisilla, kohtalaisesti maatuneilla turpeill a lämpöarvo on korkeampi kuin rahkavaltaisilla. Tosin edel - listen tuhkapitoisuus on selvästi suurempi kuin jälkimmäisten. Soiden turvekerrostumissa on yleensä päällimmäisenä kerrok - sena heikosti maatunutta turvetta, mikä vaikeuttaa poltto - turpeen tuotantoa. Tämä kerros on joko poistettava tai se - koitettava alla olevaan paremmin maatuneeseen kerrokseen.

- 31 - Päijät-Hämeen polttoturpeeksi soveltuvilla soilla täm ä kerros on yleensä melko ohut tai sitä ei ole lainkaan. Heikosti maatunut pintakerros soveltuu 17 :11ä poltto - turvesuolla käytettäväksi kasvuturpeena. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (=liekojen) pois - to aiheuttaa tuntuvia lisäkustannuksia. Suurimmalla osall a Päijät-Hämeen soista ovat niiden kehityksen aikana vallinnee t erilaiset metsäiset suotyypit. Näin myös turvekerrostumiss a tavataan yleensä kohtalaisen runsaasti liekoja. Polttoturvesuon tulee sijaita lähellä kulutuspistettä - autokuljetuksessa yleensä alle 100 km, mutta rautateits e sen kuljettaminen kannattaa yli kaksikin kertaa pitemmä n matkan. Suon pinta-alan tulisi olla laajempaa tuotanto a ajatellen yli 100 ha, mutta pienyrittäjille ja tilakohtai - siin tarpeisiin riittää jopa alle 10 ha :n suo. Muita tekijöitä, jotka edullisesti vaikuttavat suon hyödyntämiseen, ovat suon yhtenäinen muoto, riittävä syvyys (keskimääri n vähintään 1,5 m), aikaisempi ojitus ja hyvät tieyhteydet. Haittaa aiheuttavana tekijänä on suon pohjan epätasaisuu s ja kivisyys. Suon tuotantokuntoon saattamisessa suuren kustannuserä n muodostaa suon kunnostus ; sisältäen ojituksen, puusto n raivauksen ja pinnan muokkauksen. Keskimääräisenä kustan - nusarviona turvesuon perustaminen maksaa saman kuin pello n raivaaminen veljelytarkoituksiin (Kallio-Mannila 1976), Polttoturve voidaan jakaa tuotantomenetelmien mukaisest i kahteen ryhmään, nimittäin jyrsinturpeeseen ja palaturpeeseen. Edellinen on suon pinnalta jyzsittynä koottavaa raaka - ainetta, joka on tällä hetkellä yleisempää, etenkin suur - kulutuksessa. Palaturvemenetelmällä saadaan kappalemaist a polttoainetta. Palaturpeen tuottaminen on yksinkertaist a ja halpaa. Se soveltuu arinapolttoon eli pääasiassa pienkattiloihin. Näin palaturpeen käyttökohteina ovat lähinn ä yksittäiset kiinteistöt ja pienet kuntakohtaiset aluelämpökeskukset. Palaturvemenetelmän edullisuus nimenomaan

- 32 - pienimuotoisessa tuotannossa on siinä, että palaturpee n poltto ei vaadi erikoispolttolaitteita (kuten jyrsinturpeen ) ja lisäksi nykyisin on kehitetty tuotantokoneita, jotk a saavat käyttövoimansa maataloustraktoreista. Turveteollisuusliiton polttoturpeen laadunmääritysohjee n (Turveteollisuusliitto r.y. :n julkaisu 3/1976) mukaise t laatuvaatimukset on esitetty taulukossa 4. Tässä selvityksessä on polttoturpeeksi soveltuvien soide n käyttökelpoinen turvemäärä laskettu suoalojen niiltä osilta, joilla turvepaksuus on suurempi kuin 2 metriä. Yli 1 m : n syvyisten alueiden turvemäärät ilmenevät taulukoista(liitteet 1-11). Polttoturpeena käytettäväksi on huomioitu turvekerrosto n paremmin maatunut osuus. Kuutiomäärää laskettaessa keskimääräisestä turvepaksuudesta on vähennetty suon pohjall e jäävä kerros (vaihdellen 0,3-0,5 m :iin). Tuhkapitoisuude n keskiarvo on määritelty polttoturpeeksi soveltuvasta turve - kerrostosta. Koska kaikilta soilta ei ole otettu tilavuus - tarkkoja näytesarjoja eikä lämpöarvomääritysnäytteitä,on suo n kuiva-ainesisällön ja energiasisällön määrittämisessä käytetty samantyyppiseltä suolta otettujen vastaavien turve - lajien antamia keskimääräisiä arvoja. Luokitteluperuste polttoturpeen tuottamiseen soveltuvast a suosta perustuu pääasiassa turpeen laatuun ja suon muotoon, ei niinkään suon kokoon. Tähän on päädytty siksi, ett ä Päijät-Hämeessä on teollisesti käyttökelpoisia, laaja-alaisi a soita erittäin vähän. Toisaalta maatalousvaltaisissa kun - nissa pientuottajien tai sivuelinkeinona turvetta nostavie n maanviljelijöiden panos on merkittävä kuntakohtaisen ta i pienempien lämmitysyksiköiden energian tuottamisessa. Palaturpeen vuosisato vaihtelee 200-350 tuotanto m 3 /ha riippuen pääasiassa sääolosuhteista. Keskikokoinen maa - talo kuluttaa n. 50-70 tuotanto m 3 palaturvetta vuodessa. Jos esimerkiksi määritetään 10 ha :n tuotantokelpoisen ala n ja 2 m :n keskisyvyisen suon riittävyys, niin saadaan seuraa - va laskelma :

- 33 - - luonnontilaista turvetta 200.000 m 3 - siitä saanto tuotanto m 3 40.000 m3 - vuosittainen sato 2500 m 3 - se riittää n. 35 :lle maatalolle tai noin 0,7 MW : n tehoiselle aluelämpökeskukselle (n.2600 MWH :n huipun käyttöajalle laskettuna) (Päijät-Hämeen seutukaava - liitto 1980 ) - suon turvevarojen riittävyy s y.o. kulutuksella n. 15 vuotta

-34 - POLTTOTURVELUOKITUS 1976 PALATURV E Pos. Ominaisuus Laatu Laatu Laat u P 13 P IS P 15 p 3 Kosteus % 30...50 20...35 20...3 5 4.4 Tehollinen lämpöarvo, Hti M1/kg 13 -' 3 15 ± 3 15 ± 3 MJ/m 3 yli 3300 yli 3300 yli 3300 kcal/kg rajat noin rajat noin rajat noi n 2400/3800 2800/4300 2800/4300 Gcal/m3 alaraja n. 0,8 alaraja n. 0.8 alaraja n. 0. 8 5.1 Tuhka, kuukausikeskiarvo, max. % 6 6 6 yksittäinen näyte, max. % 10 10 1 0 Tuhkan sulamiskäyttäytyminen x a x Tuhkan kemiallinen koostumus x x x 6 Kuljetustilavuuspaino likimain kg/m3 250...450 250...450 250...45 0 8 Kappalekoko, max. mitat mm 150 x 200 x 500 150 x 200 x 500 100 x 100 x 15 0 10 Murskan määrä, max % 15 5 5 11 Rikkipitoisuus % y Y Y Tuotanto-. käsittely- ja kuijetustap a ym. lisätiedot x x x Huom.: Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mandollisimman vapaa lumesta ja jäästä. x ilmoitetaan tarvittaessa y ilmoitetaan, jos on yli 0,3 % Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäistapauksissa sovelta a poikkeavia laatuvaatimuksia. Pos.-numerot viittaavat Turveteollisuusliiton lsadunmäärittelyohjeeccen. POLTTOTURVELUOKITUS 1976 JYRSINTURV E Pos. Ominaisuus laatu laatu Laat u J 9 J 11 J 11 c 3 Kosteus ^ 40...55 40...55 40...5 5 4.4 Tehollinen lämpöarvo. Hu Ml/kg yli S 11 ± 2 1I ± 2 MJ/m3 yli 2500 yli 3000 yli 3000 kcal/kg alaraja noin rajat noin rajat noi n 1900 2150/3100 2150/3100 Gcal/m3 alaraja n. 0.6 alaraja n. 0.7 alaraja n. 0.7 5.1 Tuhka. kuukausikeskiarvo, max, % 10 $ 8 yksittäinen näyte, max. % 14 12 1 2 5.2 Tuhkan sulamiskäyttäytyminen x x x 5.3 Tuhkan kemiallinen koostumus x x x 6 Kuljetustilavuuspaino likimain kg/m 3 250...450 250...450 250...450 7 Karkeus, ritilän mitat mm 100 x 200 100 x 200 40x 40 9 Puun määrä, max. % 8 8 8 11 Rikkipitoisuus ^,i^ y y Y Tuotanto-, käsittely- ja kuijetustap a ym. lisätiedot x x x Huom.: Turpeen tulisi olla olosuhteisiin nähden mandollisimman vapaa lumesta ja jäästä. x ilmoitetaan tarvittaessa y ilmoitetaan, jos on yli 0,3 % Eo. standardiluokituksen ohella voidaan kaupassa tarvittaessa yksittäistapauksissa sovelta a poikkeavia laatuvaatimuksia. Pos.-numerot viittaavat Turveteollisuusliiton Iaadunmäärittelyohjeescen. Taulukko 4. Polttoturveluokitus. Turveteollisuusliiton polttoturpeen laadu n mdarittelyohje 1976. (Turveteollisuus 1976).

- 35-4.1.2. Polttoturpeeksi soveltuvat suot kunnittai n ARTJÄRV I 3. Laaviosuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (50 ha ) noin. 1,5 milj.m 3, Turve on kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta. Heikosti maatuneen pintakerroksen keskimääräine n paksuus on noin 0,5 m. Suo on säännöllisen muotoinen ja hy - vien tieyhteyksien varrella. Turpeen keskimääräinen vesi - pitoisuus on n. 93 märkäpainosta, tuhkapitoisuus 2,6 % kuivapainosta ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudell a 9,7 MJ/kg. Polttoturpeeksi soveltuvan alueen energiasisält ö on 1,72 milj. GJ. ASIKKAL A 2. Valkealähteensuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2m :n syvyisellä alueella (25) n. 0,60 milj.m 3. Turve on hyvin maatunutta rahkaturvetta. Suo on säännöllisen muotoinen, mutta melko huonojen tieyhteyksie n takana. 5 6. Ristikuusensuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2m :n syvyisellä alueella (25ha) n. 0,80 milj.m3. Turve on hyvin maatunutta rahkaturvetta. Liekoj a esiintyy molemmissa syvyyskerroksissa haitallisen runsaast i (molemmissa n. 400 m3/ha). Suo. on melko säännöllisen muotoinen, mutta pohjoisosistaan saarekkeiden pirstoma. Suo sijaitsee melko huonojen tieyhteyksien varrella. 7. Soimasuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaist a turvetta yli 2m :n syvyisellä alueella (25 ha)n. 1,10 milj.m 3, Turve on kohtalaisesti maatunutta rahkaturvetta. Heikost i maatunut pintakerros on 0,6 m :n paksuinen.

- 36 - Suo on säännöllisen muotoinen ja kohtalaisten tieyhteyksien varrella. Soimasuon turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,4 % ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n käyttökosteudelle laskettu - na 9,4 MJ/kg. Soimasuon yli 2 m :n syvyisen osan energia - sisältö on noin 1,32 milj. GJ. 8. Ränskälänkorvessa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (5 ha) noin 0,10 milj. m3. Turve on hyvin maatunutta saraturvetta. Liekoja esiintyy haitallisen runsaasti turvekerrostuma n pintaosassa (n. 430 m 3 /ha),mutta syvemmällä erittäin vähän. Suo on säännöllisen muotoinen ja kohtalaisten tieyhteyksien varrella. Osa Ränskälänkorvesta sijoittuu Lammi n kunnan alueelle. 10. Sammalsuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (10 ha ) noin 0,30 milj. m 3, Turve on hyvin maatunutta saraturvetta. Liekoja esiintyy molemmissa syvyysvyöhykkeissä haitallise n runsaasti (n. 320 m 3 /ha). Heikosti maatuneen pintakerrokse n paksuus on noin 0,5 m. Suo on melko epäsäännöllisen muotoi - nen ja kohtalaisten tieyhteyksien varrella. Osa Sammalsuost a sijoittuu Lammin kunnan alueelle.

- 37 - Sammalsuon turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,1 % ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n käyttökosteudelle laskettun a 12,5 MJ/kg. Sammalsuon yli 2 m :n syvyisen osan energiasisältöon 0,50 thilj. GJ. 12. Lähdesuo-Höltinsuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueell a (70 ha) noin 1,80 milj. m 3. Turve on hyvin maatunutta rahkaturvetta. Heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus o n keskimäärin 0,5 m. Suo on epäsäännöllisen muotoinen, mutta melko hyvie n tieyhteyksien varrella. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90 % märkäpainosta, tuhkapitoisuus 2,2 % ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudella 11,2 MJ/kg. Suon yli 2 m :n syvyisen osan energia - sisältö on 3,58 milj. GJ.

- 38-13. Kirvessuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (20 ha ) noin 0,40 milj. m 3, Turve on hyvin maatunutta rahkaturvetta. Heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus on keskimäärin 0,6 m. Suo on kohtalaisen säännöllisen muotoinen ja melko hyvie n tieyhteyksien varrella. Kirvessuon turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 91 % märkäpainosta, tuhkapitoisuus 1,8 % ja tehollinen lämpö - arvo 10,4 MJ/kg 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna. Kirves - suon yli 2 m :n syvyisen osan energiasisältö on 0,73 milj. GJ. 15. Suurisuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (20 ha) noin 0,40 milj. m 3, Turve on kohtalaisesti maatunutta saraturvetta. Heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus on keski - määrin 1,0 m. Suo on säännöllisen muotoinen ja kohtalaisen hyvien tie - yhteyksien varrella. 16. Pehkusuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (25 ha noi n 1,10 milj. m 3, Turve on hyvin maatunutta rahkaturvetta. Heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus on keskimääri n ~_~ m_

- 39 - Pehkusuo on säännöllisen muotoinen, mutta joidenkin saarekkeiden pirstoma. Tieyhteydet ovat hyvät. 17. Haikansuossa on poittoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä suon osalla (65 ha ) noin 2,70 milj. m 3. Turve on hyvin maatunutta saraturvetta. Liekoja tavataan molemmissa syvyysvyöhykkeissä vähän. Suo on melko säännöllisen muotoinen, mutta kohtalaisen huonojen tieyhteyksien takana. Haikansuon turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,3 % ja tehollinen lämpöarvo on 50 % :n käyttökosteudelle laskettuna 9,6 MJ/kg. Haikansuon yli 2 m :n syvyisen osa n energiasisältö on 3,55 milj. GJ. 19. Pitkänsillansuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (15 ha ) noin 0,40 milj. m 3. Turve on hyvin maatunutta saraturvetta. Liekoja tavataan molemmissa syvyysvyöhykkeissä haitallisen runsaasti (noin 400 m 3 /ha). Suo on pitkänomainen, melko säännöllisen muotoinen ja kohtalaisen hyvien tie - yhteyksien varrella. Suo soveltuu käytettäväksi polttoturpeena Haikansuon yhteydessä.

- 40-21. Myllysaarensuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (30 ha ) noin 0,80 milj. m 3. Turve on kohtalaisesti maatunutta saraturvetta. Liekoja esiintyy suon pintakerroksessa haitallisen runsaasti (noin 300 m 3 /ha), mutta syvemmällä erittäi n vähän. Suo on epäsäännöllisen muotoinen ja useiden saarekkeiden pirstoma. Se sijaitsee melko huonojen tieyhteyksien varrella. 26. Koskuensuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta noin 0,5 milj. m3. Turve on hyvin maatunut - ta saraturvetta. Suo on säännöllisen muotoinen ja hyvie n tieyhteyksien varrella. Koskuensuo rajoittuu pohjoisosastaan kuivattuun järveen, mikä seikka vaikeuttaa todellise n turvemäärän arviointia. Toisaalta käyttökelpoisten turve - varojen määrää lisäävät suon eteläosasta melko etääll e ulottuvat inventoimattomat, turvepohjaiset pellot. 28. Herralansuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (10 ha ) noin 0,30 milj. m3. Turve on kohtalaisesti maatunutta saraturvetta. Liekoja esiintyy molemmissa syvyyskerroksiss a haitallisen runsaasti (n. 430 m3 /ha). Suo on melko säännöl - lisen muotoinen ja hyvien tieyhteyksien varrella. 30. Rahkasuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnon - tilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (8 ha ) noin 0,20 milj. m3. Turve on hyvin maatunutta saraturvetta. Liekoja esiintyy molemmissa syvyyskerroksissa haitallise n runsaasti (n. 420 m 3/ha). Suo on säännöllisen muotoine n ja hyvien tieyhteyksien varrella. 36. Rehtsuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilais - ta turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (38 ha) noi n 1,20 milj. m3. Turve on kohtalaisesti maatunutta saraturvetta. Liekoja esiintyy molemmissa syvyyskerroksissa vår - sin runsaasti (n. 200 m 3/ha). Heikosti maatuneen pinta - kerroksen keskimääräinen paksuus on 0,9 m. Suo on

- 41 - kohtalaisen epäsäännöllisen muotoinen ja useiden saarekkeiden pirstoma. Se sijaitsee melko huonojen tieyhteykise n varrella. 39. Pyhäniemensuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 2 m :n syvyisellä alueella (5 ha) n. 0,10 milj. m 3, Turve on hyvin maatunutta rahkaturetta. Liekoja esiintyy haitallisen runsaasti (n. 320 m 3 )ha ) molemmissa syvyyskerroksissa. Suo on säännöllisen muotoimelko hyvien tieyhteyksien varrella. HARTOLA 2. Honksalmenkorvessa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta 2,08 milj.m3, josta yli 60 % eli 1,30 milj. m 3 sijoittu u yli 2m :n syvyiselle alueella. Turve on laadultaan pääasiass a saravaltaista ja hyvin maatunutta. Heikosti maatunut pinta - kerros on miltei olematon. Suolla on melko vanha, tihe ä ojitus. Haittatekijöinä ovat pintaosan runsas liekoisuu s ja turvekerrostuman alaosissa linsseinä esiintyvät kemialliset saostumat, jotka nostavat huomattavasti keskimääräist ä tuhkapitoisuutta. Saostuman yläpuoleisella osalla turpeen keskimääräinen tuhka - pitoisuus on 6,1 % ja tehollinen lämpöarvo 50 % käyttökosteudella, 10,2 MJ/kg. Honksalmenkorven yli kanden metrin syvyisen osan energiasisältö on 2.12 milj. GJ.

- 42-3. Soimasuon eteläosassa on jyrsinturoeennosto käynniss ä (VAPO). Suon tutkitun osan (=pohjoisosan) perusteella arvioiden kokonaisturvemäärästä polttoturpeeksi soveltuva a turvetta on 0,75 milj.m 3. Turve on laadultaan pääasiass a saravaltaista ja hyvin maatunutta. Turpeennostoa haittaavan a tekijänä on pintaosan erittäin runsas liekopitoisuus. Todellista tuotantoalaa pienentävät myös suopintaa rikkovat useat mineraalimaasaarekkeet ja pohjan epätasaisuus. 5. Karjurannansuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvett a 0,27 milj. m 3, josta yli kanden metrin syvyisellä suo n osalla on 0,15 milj. m 3. Turve on tosin pääasiassa rahkavaltaista ja se on ainoastaan kohtalaisesti maatunutta. Liekoja esiintyy varsin vähän. Polttoturpeen nostoon soveli - ainta aluetta ovat suon keski- ja itäosat, sillä länsiosa n turvekerrostumissa olevat turvekerrokset nostanevat turpeen tuhkapitoiduusen liian korkeaksi. Suon turvemäärät tyydyttävät tilakohtaisen käytön tarpeita. 6. Rautasuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta 0,5 0 milj.m 3, josta 0,20 milj.m3 sijoittuu yli kanden metri n syvyiselle alueelle. Turve on pääasiassa saravaltaista j a hyvin maatunutta. Yli 2 m :n syvyinen osa muodostaa yhtenäi - sen alueen, lonka Dintakerroksessa tosin liekonitoisuuso n erittäin runsas.