GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S. Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/16 2

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S Maaperäosasto, raportti P 13,4/84/16 2 Ari Luukkanen PIELAVEDELLÄ 1982 TUTKITTUJEN SOIDEN TURVEVARAT JA NIIDEN KÄYTTÖKELPOISUU S Kuopio 1984

2 Tekijäin osoite : Geologian tutkimuskesku s PL KUOPIO 10

3 SISÄLLYSLUETTEL O JOHDANTO 5 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITYS 5 Kenttätutkimukset 5 Laboratoriotutkimukset 7 Tutkimusaineiston käsittely 7 TUTKITUT SUOT Leväsuo Pienisuo Lehmisuo Pieni Leväsuo Iso Riistasuo Suosaarensuo Keukoissuo Muuranlamminsuo Luodesuo Murtosuo Suurisuo Kenkäpuronsuo Laihapuronsuo Hevossuo Kurkisuo Salmisuo Kaunissuo Majaniemensuo Kirnusuo Kortesuo Leppisuo 7 4 TULOSTEN TARKASTELUA 7 9 Tutkittu suoala 7 9 Suotyypit 8 0 Turvekerrostuman paksuus ja maatuneisuus 8 0 Turvelajijakauma 8 0 Liekoisuus 8 0 Laboratoriotulosten tarkastelua 81

4 SOVELTUVUUS POLTTOTURVETUOTANTOON 8 3 KIRJALLISUUTTA 8 5 LIITTEET

5 - 5 - JOHDANTO Valtakunnan turvevarojen kokonaisinventoinnin yhteydes - sä tehtiin kesällä 1982 turvetutkimuksia Pielaveden kunna n alueella. Alustavat linjoitukset tehtiin syksyllä Tutkimus rahoitettiin pääasiallisesti kauppa- ja teollisuusmini s- teriön Pohjois-Savon seutukaavaliitolle myöntämän erillisra - hoituksen turvin. Työ tehtiin yhteistyössä Geologian tutkimus - keskuksen, Pielaveden kunnan, Kuopion kaupungin, VAPO :n ja Poh - jois-savon seutukaavaliiton kanssa. GTK :lta saatiin tarvitta - va kalusto sekä laboratoriotulostus. Pielaveden kunta osal - listui tutkimuksiin palkkaamalla tarvittavan aputyövoiman. Kuopion kaupungin metsätoimistolta saatiin kolme tutkimusapu - laista ja VAPO :n Pohjois-Savon turvepiiriltä yksi työnjohtaja. Selvityksen kohteeksi valittiin soita kunnan pohjois-, itä- ja eteläosista. Tutkittuja soita oli kaikkiaan 21 kp l yhteispinta-alaltaan 1014 ha. Selvityksen perusteella määri - tettiin tutkittujen soiden käyttömandollisuuksia polttoturv e - tuotannossa lähinnä pala- ja jyrsinturpeen saannin kannalta. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TULOSTEN ESITY S Kenttätutkimukset Kenttätutkimuksissa noudatettiin Geologisen tutkimusla i - toksen "Turvetutkimusten maasto-oppaassa" (Lappalainen, Sten j a Häikiö 1978) kuvattuja menetelmiä. Suot tutkittiin linjatut - kimusmenetelmällä, jossa suon hallitsevan osan halki vedetää n selkälinja ja tälle poikkilinjoja m :n välein. Tutkimuslinjastot vaaittiin ja korkeudet pyrittiin kiin - nittämään valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisell a tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyy s (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyy s (peittävyys-%) ja mättäiden korkeus sekä puustoisilla suotyy - peillä puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka ja mahdollise t hakkuut. Maatumattoman puuaineksen eli ns. liekoisuuden

6 - 6 - Kuva 1. Pielavedellä tutkitut suot. 1. Leväsuo 8. Muuranlamminsuo 15. Kurkisuo 2. Pienisuo 9. Luodesuo 16. Salmisuo 3. Lehmisuo 10. Murtorinne 17. Kaunissuo 4. Pieni Leväsuo 11. Suurisuo 18. Majaniemensu o 5. Iso Riistasuo 12. Kenkäpuronsuo 19. Kirnusu o 6. Suosaarensuo 13. Laihapuronsuo 20. Kortesuo 7. Keukoissuo 14. Hevossuo 21. Leppisuo

7 - 7 - selvittämiseksi pliktattiin turvekerrostuma tutkimuspisteide n ympäriltä kymmenen kertaa 2 m :n syvyyteen asti. Hiller-kairalla otetuista turvenäytteistä määritettiin turvelaji, maatu - neisuus (H1-10), kosteus ja turpeessa olevien tupasvillan ku i- tujen määrä. Tilavuustarkalla mäntäkairalla otettiin turvenäy t - teitä laboratoriotutkimuksia varten. Näytepisteet (1/100 ha ) valittiin siten, että ne edustivat mandollisimman hyvin kyseisen suon turvekerrostumaa. Kuvassa 1 on esitetty vinoviivoituksella tutkittuje n soiden sijainti Pielaveden kunnan alueella. Laboratoriotutkimukse t Laboratoriossa määritettiin turvenäytteistä ph suoraan märästä näytteestä, vesipitoisuus kuivaamalla turve C :ss a vakiopainoon, tuhkapitoisuus hehkuttamalla kuiva näyte 815 ± 25 0 C :ssa ja turpeen lämpöarvo LECO AC-200-kalorimetrill ä (ASTM D 3286). Tutkimusaineiston käsittel y Jokaisesta suosta piirrettiin kartta, josta selviää suo n turvekerrostuman paksuus, keskimaatuneisuus ja heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus. Soiden turvekerrostumia o n havainnollistettu piirtämällä turvelaji- ja maatuneisuusprof ii - leja eri linjastoilta. Selitykset käytetyistä merkinnöist ä ovat liitteessä 4. Turpeen käyttösuunnitelman laatimisen kannalta välttämättömiä keskiarvoja on koottu liitteeseen 2. Siinä oleva t turvekerrostumien keskisyvyydet ja turvemäärät laskettiin hei - kosti maatuneen pintakerroksen (H1-4), hyvin maatuneen pohja - kerroksen (H5-10) ja koko turvekerrostuman (H1-10) osalta erik - seen koko suon, yli 1 m :n ja yli 1,5 m :n syvyisille suon osille. Keskimaatuneisuuksien muutokset ovat niin pieniä, ettei niide n laskeminen eri syvyisille suon osille ole tarpeellista. Soi - den turvemäärät on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa käyttäe n (Tuittila 1982). Pinta-alat määritettiin suokartoilta planimetrillä.

8 - 8 - Turvelajijakautumat esitetään liitteessä 3. Siinä tur - velajit on jaettu rahka-, sara- ja ruskosammalvaltaisiin ja nä - mä vielä useampiin alaryhmiin. Alaryhmät on vielä jaettu ryhmiin vallitsevien lisätekijöiden mukaan. Puun ja varvun jäännöksiä sisältävien turvelajien kokonaisosuus on laskettu erik - seen. Taulukon keskiarvorivi saatiin laskemalla turvelajie n kokonaismäärien prosenttiosuudet koko tutkitusta turvemääräs - tä. Tutkimuspisteiden suotyyppimääritysten perusteella las - kettiin suotyyppien %-jakauma (liite 1). Saadut keskiarvot kuvastavat melko hyvin kunkin suon suotyyppien suhteita sek ä antavat kuvan ojituksen laajuudesta. Liekojen eli lahoamattoman puun määrää ja jakautumist a on selvitetty laskemalla ns. Pavlov - in menetelmää soveltae n liekojen prosentuaalinen osuus turvekerrostuman tilavuudest a (taulukko 20). Kerroksittaiset liekoisuus-% :t on laskett u 0-0,5 m, 0,6-1,0 m, 1,1-1,5 m ja 1,6-2,0 m syvyysv ä- leille. Keskimääräiset liekoisuudet on vielä laskettu 0-1 m ja 1-2 m syvyysväleille. Liekojen määrää kuvaavat termi t ovat : liekoisuus on liekoja on liekojen määr ä on alle 1 % erittäin alhainen erittäin vähän erittäin pien i 1-2 % alhainen vähän pien i 2-3 % keskimääräinen kohtalaisesti keskimääräine n 3-4 % korkea runsaasti suuri yli 4 % erittäin korkea erittäin run- erittäin suur i saast i Soista on kirjoitettu selostukset, joista selviää suo n sijainti, kulkuyhteydet ja ympäristön topografia sekä suon ko - ko, suotyyppien jakautuminen, puustoisuus ja ojitus sekä kui - vatusmandollisuudet. Turvekerrostumaa koskevista keskiarvo - tiedoista käsitellään turpeen käytön kannalta merkityksellisi m- piä. Pintakerroksella tarkoitetaan näissä selostuksissa suo n pintaosan käsittävää, yleensä yhtenäistä turvekerrosta, miss ä maatuneisuus on korkeintaan H 4. Pohjaosalla tarkoitetaan tämän alle jäävää kerrostuman osaa, joka on tavallisesti kohta - laisesti (H5-6) ja/tai hyvin (H7-10) maatunut, vaikka siinä

9 - 9 - esiintyisikin heikosti maatuneita kerroksia. Käytettyjen ly - henteiden ja luokitusten selitykset ovat liitteessä 4. Turvenäytteistä tehdyistä laboratoriomäärityksistä esitetään tuhkapitoisuus (% :eina märkäpainosta), ph, vesipitoi - suus, kuiva-ainemäärä (kg/suo-m 3 ) ja kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo sekä näiden keskiarvot. Keskiarvoja laskettaessa on jätetty huomioimatta näytesarjan ylin ja alin (yli 10 % tuhkapitoisuudet) runsastuhkainen näyte. Nämä osat jäävätki n yleensä turvetuotannossa käyttämättä. Lopuksi on annettu arvi o ko. suon turvekerrostuman käyttökelpoisuudesta, siihen vaiku t- tavista tekijöistä, tuotantokelpoisesta alasta ja sen sisältä - mästä polttoturpeeksi kelpaavasta luonnontilaisesta turvemäärästä sekä sen energiasisällöstä. Tuotantokelpoinen turvemäär ä on laskettu vähentämällä suon pohjalle jäävä kerros (0,3-0,6 m) ja mandollinen pinnasta poistettava kerros. Turvetuo - tantoon sopiviksi alueiksi on otettu (ojitus huomioiden ) yleensä yli 1,5 m :n syvyiset alueet.

10 Muualla liejua on vain ohuelti suon pohjoisosassa. Pohja n mineraalimaalajeina vaihtelevat savi, hiekka ja moreeni (kuv a 20). Saravaltaisen turpeen osuus on 72 %. Rahkavaltaist a turvetta on 28 %. Yleisimmät turvelajit ovat SC-t (19 %), C-t (12 %) ja EqC-t (11 %) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuu s on 19 % samoin kuin varputurpeenkin. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,9, heikosti maatuneen pin - takerroksen 3,2 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Paikoi - tellen maatuneisuus vaihtelee melkoisesti (kuva 21). Suossa on liekoja kohtalaisesti (2,2 %). Aivan pinta - kerroksessa (0-0,5 m) liekoja on erittäin vähän (0,9 %) mutta tämän alapuolella (0,6-1,0 m) erittäin runsaasti (4,7 %), (taulukko 20). Pisteellä A300 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 1,1-8,5 % ja on keskimäärin 2,3 %-. Turpeen ph :n vaihteluväli on 3,5-4,0 (taulukko 6). Vesipitoisuuden keskiarv o on 88,4 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/ m 3 ja keskiarvo 102 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,8 MJ/kg (taulukko 21). Keukoissuon luonnontilainen turvemäärä on n. 1,56 milj. m 3 j a tästä heikosti maatuneen (H1-4) turpeen osuus n. 0,3 9 milj. m 3. Yli 1 m alueen turpeen määrä on n. 1,35 milj. suo-m3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala o n 49 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,86 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö on kuivana n. 1,91 milj. GJ eli n. 0,53 milj. MWh (taulukko 22). Turpeensa puolesta Keukoissuo soveltuisi pääosin jyrsin - turvetuotantoon, tosin heikosti maatunut, tupasvillavaltainen pintaturve tulisi ensin poistaa. Suon eteläosat soveltuva t myös palaturvetuotantoon.

11 Suon länsi- ja keskiosissa on tupasvillarämemuuttumaa j a varsinaista sararämemuuttumaa. Itäosien suotyyppi on myös tu - pasvillarämemuuttuma. Puusto on mäntyä ja pääosin pinotavaraasteella. Leväsuo on ojitettu kauttaaltaan. Vedet laskevat suon keskellä sijaitsevaan Levälampeen ja siitä edelleen luoteeseen Komulaisenpuroon. Pohjoisosien vedet virtaavat luoteeseen Väli - kanavaan ja edelleen Koskilampeen. Levälampi estää suon kuivatuksen. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,12 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,76 m ja tästä heikosti maatuneen (Hl-4) pinta - kerroksen osuus 0,28 m (liite 2). Lammen lähettyvillä suon pohjalla on karkeaa detritusliejua, muuten pohjamaalajeina ova t hiesu ja savi (kuvat 3 ja 4).. Rusko- Saravaltaisen turpeen osuus on noin 65 % on (kuvat 3 ja 4) sammalvaltaista turvetta on 6 Yleisimmät turvelajit ova t NSC-t (20 %), SC-t (15 %) ja ErCS-t (11 %) (liite 3). Puunjäännösturpeen osuus on 8 % ja varputurpeen 37 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,3, heikosti maatuneen pinta -

12 TUTKITUT SUO T 1.Leväsuo (kl , x=70245, y=5014) sijaitsee noi n 25 km Pielaveden kirkolta koilliseen Peltoahon kylässä vanha n Iisalmentien lähimaastossa. Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 60 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 25 ha, yli 1,5 m aluetta 16 ha ja yli 2 m aluetta 10 ha. Tutkimuspistetiheys on 4,8/10 ha (kuva 2).

13 kerroksen 3,2 ja hyvin maatuneen (H5-10) pohjakerroksen 6,9. Hyvin maatuneen (H7-10) turpeen osuus on suuri suon itäosiss a (kuva 5). Suossa on liekoja kohtalaisesti (2,6 %). 0,6-1,0 m välisen kerroksen liekoisuus on erittäin korkea (5,2 %) (tau - lukko 20). Pisteellä A300 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 2,0-4,3 % ja on keskimäärin 3,0 %. Turpeen ph :n vaihteluväl i on 3,5-5,9. Vesipitoisuuden keskiarvo on 91,7 % (taulukko 1). Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 98 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,6 MJ/kg (taulukko 21). Leväsuon luonnontilainen turvemäärä on noin 0 ;67 milj. m 3 ja tästä heikosti maatunutta turvetta noin 0,10 milj. m 3 (16 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta noin 0,44 milj. suo-m 3 Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 14 ha j a tuotantokelpoisen turpeen määrä noin 0,17 milj. suo-m 3. Tämän

14 turvemäärän energiasisältö on kuivana noin 0,36 milj. GJ eli n. 0,10 milj. MWh (taulukko 22). Kuivatusvaikeuksien takia Leväsuo jää polttoturvetuotannon ulkopuolelle. 2. Pienisuo (kl , x=70373, y=4777) sijaitsee noi n 35 km Pielaveden kirkolta luoteeseen Murtomäen kylässä. Tielt ä on matkaa suolle alle kilometri (kuva 6). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 31 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 11 ha, yli 1,5 m aluetta 4 ha ja yli 2 m aluetta 2 ha. Tutkimuspistetiheys on 2,6/10 ha. Varsinaista sararämemuuttumaa on suon keskiosassa. Pohjoisosan suotyyppi on ruohoheinäkorpimuuttuma. Puusto on pää - asiassa pinotavara-asteella ja keskinkertaisen tiheää. Suo on ojitettu kauttaaltaan.vedet laskevat etelään Sel - käydenkanavaan, josta edelleen länteen Kiertojokeen.Kuivatus -

15 vaikeuksia ei ole. Koko turvekerrostuman keskipaksuus on 1,03 m. Yli 1 m alueen keskisyvyys on 1,91 m ja tästä heikosti maatuneen pintakerroksen osuus 0,55 m (liite 2). Suon lounaisnurkkauksessa o n pohjalla paksulti liejua (kuva 7). Muualla pohjamaalajeina ova t savi ja hiesu. Saravaltaisen turpeen osuus on 83 %. Ruskosammalvaltaista turvetta on 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat C-t (31 % ) NC-t (19 %) ja LC-t (10 %) (liite 3). Puunjäännösturpeen osuu s on 10 % ja varputurpeen 29 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5, heikosti maatuneen pinta - kerroksen 3,5 ja hyvin maatuneen (H5-10) pohjakerroksen 6,4. Hyvin maatunutta (H7-10) turvetta on runsaimmin suon pohjois -

16 osissa (kuva 7). Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,6 %) (taulukko 20). Pisteellä A200 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 2,2-6,5 % ja on keskimäärin 4,0 Turpeen ph :n vaihteluväl i on 3,9-5,1. Vesipitoisuuden keskiarvo on 89,2 % (taulukko 2). Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarv o 103 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,9 MJ/kg (taulukko 21). 3 Pienisuon luonnontilainen turvemäärä on noin 0,32 milj. m, josta heikosti maatunutta on n. 0,09 milj. m 3 (28 å). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,21 milj. suo-m 3. Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 5 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä noin 0,07 milj.suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö on kuivana n. 0,15 milj. GJ el i noin 0,04 milj. MWh (taulukko 22). Turpeensa puolesta Pienisuo soveltuisi jyrsinturvetuotantoon, mutta käyttökelpoisen alueen pienuus jättänee suon taloudellisesti kannattavan polttoturvetuotannon ulkopuolelle.

17 Lehmisuo (kl , x=70415, y=4908) sijaitsee noi n 35 km Pielaveden kirkolta pohjoiseen paikallistien varrella. Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät (kuva 8). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 28 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 8 ha, yli 1,5 m aluetta 4 ha ja yli 2 m aluetta 2 ha. Tutkimuspistetiheys on 4,6/10 ha. Suo on lähes kauttaaltaan varsinaista sararämemuuttumaa. Laitaosissa on kapea varpu- ja ruohoheinäturvekangasvyöhyke. Puusto on harvaa tai keskinkertaisen tiheää sekä valtaosaltaa n riukuasteella olevaa. Lehmisuo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Suovedet laskeva t Kanipuroa pitkin lounaaseen Kortepuroon, jota pitkin edellee n länteen. Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on 0,92 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,50 m ja tästä heikosti maatuneen (Hl-4) pinta - kerroksen osuus 0,13 m (liite 2). Suon pohjalla on lähes kaut -

18 taaltaan ohut kerros liejua (kuvat 9 ja 10). Pohjan mineraalimaalajeina vaihtelevat moreeni, hiesu ja savi. Saravaltaisen turpeen osuus on 87 %. Yleisimmät turvelaji t ovat SC-t (23 %), NSC-t (23 %) ja ErSC-t (16 %) (liite 3). Puunjäännösturpeen osuus on 3 % ja varputurpeen 37 %. Turpeen keskimaatuneisuus 6,7 on huomattavan korkea. Pintakerroksen (H1-4) keskimaatuneisuus on 2,9 ja pohjakerrokse n (H5-10) 7,2. Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,3 %). 0,6-1,0 m välisen kerroksen liekoisuus on erittäin korkea (5,8 %) (tauluk - ko 20). Lehmisuon luonnontilainen turvemäärä on noin 0,26 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatunutta n. 0,03 milj. m 3 (12 %). Yl i 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,12 milj. suo-m 3 (liite 2). Turvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 4 ha ja tuo-

19 tantokelpoisen turpeen määrä n. 0,06 milj. suo-m 3. Turpeensa puolesta Lehmisuo soveltuu sekä pala- että jyrsinturvetuotantoon. Tuotantoalan pienuus asettaa omat rajoituksensa. 4. Pieni Leväsuo (kl , x=70005, y=4910) sijaitse e runsaat 15 km Pielaveden kirkolta etelään yksityistien varrell a (kuva 11). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 35 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 22 ha, yli 1,5 m aluetta 15 ha ja 2 m aluetta 6 ha. Tutkimuspistetiheys on 6,6/10 ha. Suon keskiosassa on varsinaista sararämemuuttumaa. Eteläja lounaisosien suotyyppi on varsinainen korpi ja pohjoisosie n ruohoinen sararämemuuttuma. Rämeitten kokonaisosuus on runsaa t 70 % (liite 1). Rämeitten puusto on riukuasteella ja korpie n sekä turvekankaiden pinotavara- tai tukkipuuasteella.

20 Suo on ojitettu kauttaaltaan ja vedet laskevat suon halk i virtaavaa Leväpuroa pitkin kaakkoon Ristisenjokeen ja edellee n Pirttijärveen. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,40 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,82 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen osuus 0,23 m (liite 2). Suon pohjalla on lähes kauttaaltaan enemmän tai vähemmän liejua (kuva 12). Pohjan mineraalimaalajina on pääasiassa hiesunsekainen savi. Saravaltaisen turpeen osuus on 79 %. Ruskosammalvaltaist a turvetta on peräti 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat SC-t (23 %), NSC-t (17 %) ja EqSC-t (16 %) (liite 3). Puunjäännösturpeen

21 osuus on 9 % ja varputurpeen 20 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,9, heikosti maatuneen pinta - kerroksen 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Maatuneisuuden suhteen turvekerrostuma on erittäin vaihteleva (kuva 12). Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,5 %). 0,6-1,0 m välisen kerroksen liekoisuus on korkea (3,2 %) (taulukko 20). Pisteellä A100 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 2,0-9,5 % ja on keskimäärin 4,8 %. Turpeen ph :n vaihteluväl i on 3,5-6,3. Vesipitoisuuden keskiarvo on 90,6 % (taulukko 3). Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarv o 91 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 20,6 MJ/kg (taulukko 21). Pieni Leväsuon luonnontilainen turvemäärä on noin 0,4 9 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatunen pintaturpeen osuus noi n 0,07 milj. m 3 (14 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta

22 n. 0,40 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 m alueella n. 0,31 milj. suo- m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 16 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,25 milj. suo-m 3 Tämän turvemäärän energiasisältö on kuivana n. 0,47 milj. G J eli n. 0,13 milj. MWh (taulukko 22). 5. Iso Riistasuo (kl , x = 70030, y = 4910 ) sijaitsee n. 15 km Pielaveden kirkolta etelään yksityistie n varrella (kuva 13). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 96 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 63 ha, yli 1,5 m aluetta 50 ha ja yli 2 m aluetta 34 ha (taulukko 19). Pistetiheys on 5,2/10 ha. Suon luoteisosassa on lyhytkortista nevamuuttumaa. Keskiosassa on lyhytkortista nevaa, lyhytkortista nevarämettä, varsinaista sararämemuuttumaa ja varsinaista saranevamuuttumaa. Suon itäosassa on tupasvillarämemuuttumaa.

23 Avosoiden kokonaisosuus on n. 60 % (liite 1). Luonnontilaisten suotyyppien osuus on n. 25 %. Rämealueitten puusto on kitukasvuista tai riukuasteella olevaa. Suo on ojitettu reunaosiltaan. Vedet laskevat länsiosista Pahankalanpuroa pitkin pohjoiseen Molkanjärveen ja itä - osista ojia myöten kaakkoon Iso Leväsuon halki ja edelleen Leväpuroon. Kuivatusmandollisuudet ovat melko hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,83 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 2,46 m ja tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen osuus 0,79 m (liite 2). Suon pohjalla on paikoitelle n ohut liejukerros (kuva 14). Saravaltaisen turpeen osuus on 58 % ja rahkasammalvaltaisen 40 %. Ruskosammalvaltaista turvetta on 2 %. Yleisimmät

24 turve lajit ovat SC-t (19 %), ErS-t (16 %) ja ErCS-t (16 % ) (liite 3). Tupasvillaturpeen osuus on 44 % ja varputurpee n 16 o. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,4, heikosti maatuneen pintakerroksen 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Suo n reunaosissa turvekerrostuma maatuu tasaisesti pohjaa kohti, mutta syvimmissä altaissa maatuneisuusvaihtelut ovat huomattava t (kuvat 14 ja 15). Koko suossa on liekoja vähän (1,8 %), mutta 0,6-1,0 m välisessä kerroksessa niiden määrä on erittäin suuri (5,0 % ) (taulukko 20). Pisteellä A100 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 2,5-3,1 % ja on keskimäärin 2,8 Turpeen ph :n vaihteluväli

25 on 3,4-5,0. Vesipitoisuuden keskiarvo on 89,3 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 82 kg / m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimääri n 20,9 MJ/kg (taulukko 21). Iso Riistasuon luonnontilainen turvemäärä on n. 1,76 milj. 3 j a m jtästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,5 6 milj. m 3 (32 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 1,55 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 m alueella n. 1,40 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 47 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,94 milj. suo-m 3. Tä - män turvemäärän energiasisältö on kuivana n. 1,61 milj. GJ el i n. 0,44 milj. MWh (taulukko 22). Heikosti maatuneen pintaturpeen (ErS-t) paksuus, alhainen kuivatilavuuspaino ja 0,6-1,0 m :n välisen kerroksen erittäin korkea liekoisuus heikentävät merkittävästi Iso Riistasuo n soveltuvuutta polttoturvetuotantoon. Tupasvillaturpeen runsau s heikentää vielä, muusta sopivuudesta huolimatta, suon soveltuvuutta jyrsinturvetuotantoon. 6. Suosaarensuo (kl , x = 70260, y = 4925) sijaitsee runsaat 15 km Pielaveden kirkolta pohjoiseen paikallistien varrella (kuva 16). Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät. Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 18 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 12 ha, yli 1,5 m aluetta 10 ha ja yli 2 m aluetta 7 ha. Tutkimuspistetiheys on 5,6/10 ha. Suon länsi- ja osittain keskiosakin on peltoa. Peltojen

26 prosentuaalinen peittävyys suopinta-alasta on 22 % (taulukk o 19). Suon itäosa on varsinaista sararämemuuttumaa. Rämealuee n puusto on osittain riuku-, osittain pinotavara-asteella. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Vedet laskevat luoteeseen Lampaanjokeen ja tätä pitkin edelleen Haapajärveen. Kuivatus - mandollisuudet ovat hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,66 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 2,17 m ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus 0,25 m (liite 2). Suon syvimmässä altaassa on paksulti liejua. Pohjan mineraalimaalajina on savi ja hiesu (ku - va 17). Saravaltaisen turpeen osuus on 86 %. Ruskosammalvaltaista turvetta on 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat C-t (14 %), NSC-t ( 14%) ja LC-t (12 %) (liite 3). Puunjäännösturpee n osuus on 19 % ja varputurpeen 25 %.

27 Turpeen keskimaatuneisuus on 6,2, heikosti maatunee n pintaturpeen 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Suon syvimpien osien pohjaosissa on heikosti (H4) maatunutta turvetta, muuten turvekerrostuma on maatuneisuuden suhteen selväpiirteinen (kuva 17). Koko suossa on liekoja kohtalaisesti (2,8 %), mutta 0,6-1,0 m :n välisessä kerroksessa niiden määrä on erittäin suur i (6,7 %) (taulukko 20). Pisteellä A100 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 5,8-24,1 % ja on keskimäärin 13,8 %. Suon pinnan (0-20 cm ) korkea (23,8 %) tuhkapitoisuus, samoinkuin pohjankin

28 ( cm) (keskimäärin 38,5 %), on jätetty pois keskiarvo - laskuista (taulukko 5). Turpeen ph :n vaihteluväli on 3,7-5,6. Vesipitoisuuden keskiarvo on 83,7 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 135 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo on kuivalle turpeelle on keskimäärin 18,5 MJ / kg. Lämpöarvon alhaisuus selittyy korkealla tuhkapitoisuu - della (taulukko 21). Suosaarensuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,30 milj. m 3a jtästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,0 4 milj. m 3 (12 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,26 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 m :n alueella n. 0,24 milj. suo-m 3 (liite 2). Syvyytensä puolesta polttoturvetuotantoon soveltuva n alueen pinta-ala on 10 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määr ä n. 0,21 milj. suo-m 3 1 Turpeen korkea tuhkapitoisuus estä ä Suosaarensuon polttoturvekäytön. 7. Keukoissuo (kl , x = 70223, y = 4960 ) sijaitsee vajaat 20 km Pielaveden kirkolta koilliseen Oravai - sen kylässä yksityistien varrella (kuva 18). Kulkuyhteyde t suolle ovat hyvät. Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 105 ha, mistä yli 1 metrin syvyistä aluetta on 73 ha, yli 1,5 m :n aluetta 49 haj a yli 2 m :n aluetta 28 ha (taulukko 19). Tutkimuspistetihey s on 4,7/10 ha.

29 Eteläosien suotyyppi on tupasvillarämemuuttuma. Keskiosissa on lyhytkortista nevamuuttumaa ja lyhytkortista nevarämemuuttumaa. Pohjoisosan suotyyppejä ovat mm. varsinainen sararämemuuttuma ja mustikkaturvekangas. Avosoiden kokonaisosuus on 26,5 % (liite 1). Puusto on pääasiassa riukutavaraasteella (59 %) ja tiheydeltään harvaa tai keskinkertaista. Suo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Keskiosien vede t laskevat suon itäosassa sijaitsevaan Keukoiseen (kuva 18) j a siitä edelleen Keukoisen kanavaa pitkin lounaaseen Oravaisjärveen. Pohjoisosan vedet laskevat Nousunpuroa pitkin pohjoiseen Lampaanjokeen. Luoteisosan vedet laskevat luoteesee n Pieni-Korppiseen. Suon pohjoisosan kuivatus ei tuota ongelmia. Etelä- ja keskiosien pintakerros on myös kuivatettavissa, sillä Keukoisen vedenpinta on n. kaksi metriä suon pinnan ala - puolella. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,48 m. Yli 1,0 m alueen keskisyvyys on 1,85 m ja tästä on heikosti maatuneen pinta - turpeen osuus 0,47 m (liite 2). Suon keskiosassa, lähell ä Keukoista on pohjalla runsaasti erilaisia liejuja (kuva 19).

30 Muuranlamminsuo (kl , x = 70258, y = 4998 ) sijaitsee n. 25 km Pielaveden kirkolta koilliseen Lampaanjärve n kaakkoispäässä. Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 46 ha, yli 1 m syvyistä aluetta on 33 ha, yli 1,5 m aluetta 27 ha ja yli 2 m aluett a 21 ha (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 4,6/10 ha (kuva 22). Suon keskiosassa on lyhytkortista nevaojikkoa ja tupasvillarämeojikkoa. Eteläosien suotyypit ovat ruohoheinäkorpimuuttuma ja varputurvekangas. Pohjoisosassa on mm. kangaskorpimuut - tumaa. Avosoiden kokonaisosuus on 19 % (liite 1). Puusto on

31 pääasiassa riukuasteella (n. 62 %) ja tiheydeltään harvaa ta i keskinkertaisen tiheää. Suolla on uusi, koko alueen kattava ojitus. Vedet laske - vat suon kaakkoisositse virtaavaa Komulaisenpuroa (kuva 22) pit - kin länteen Lampaanjärveen. Suon keskiosassa sijaitsevat Muuranlammit sekä Komulaisenpuro vaikeuttavat kuivatusta. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,82 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 2,33 m ja tästä heikosti maatuneen pintaturpee n osuus 0,36 m (liite 2). Suon keskiosassa on pohjalla erilaisi a liejuja, paksuimmillaan 3,5 m (kuva 23). Pohjan mineraalimaalajina on pohjoisosassa moreeni ja eteläosassa savi.

32 Saravaltaista turvetta on 63 %, rahkavaltaista 33 % j a ruskosammaltaltaista 4 % (liite 3). Yleisimmät turvelajit ova t C-t (12 %), NSC-t (12 %) ja ErCS-t (9 %). Varputurpeen osuu s on 25 %, puunjäännösturpeen 6 % ja tupasvillaturpeen 21 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,8, heikosti maatuneen pintaturpeen 2,9 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Suon keskiosan syvässä altaassa on pohjalla paksuja, heikosti maatunee n turpeen linssejä, muualla maatuneisuuden kasvu pohjaa kohti o n säännöllistä (kuva 24). Suon keskimääräinen liekoisuus on korkea (3,0 %). Pintaosassa (0-1 m) liekojen määrä on erittäin suuri (4,4 %), mutta 1-2 m kerroksessa pieni (1,6 %) (taulukko 20). Pisteellä A 1000 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 2,3-3,6 % ja on keskimäärin 3,4 %. Turpeen ph :n vaihteluväl i on 3,7-4,3 (taulukko 7). Vesipitoisuuden keskiarvo on 86,9 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 120 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on 22, 0 MJ/kg (taulukko 21).

33 Poikkeuksellisen korkean lämpöarvon (25,9 MJ/kg, cm syv. näytteessä) takia määritettiin näytesarjasta myö s turpeen bitumipitoisuus % :na tuhkattomasta kuiva-aineest a (liuottimena dikloorimetaanin ja asetonin seos, 9 :1). Em. näyt - teen (S1C5H4) bitumipitoisuus (17,9 %) on poikkeuksellisen korkea (taulukko 7). Muuranlamminsuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,8 4 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen turpeen osuus n. 0,1 3 milj. m 3 (16 %). Yli 1 m syvyisen alueen turvemäärä on n. 0,7 7 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 21 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,40 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 1,05 milj. GJ el i n. 0,29 milj. MWh (taulukko 22). Turpeensa puolesta Muuranlamminsuo soveltuisi parhaite n jyrsinturvetuotantoon, mutta tämä edellyttäisi vaihtelevanpaksuisen, heikosti maatuneen tupasvillarahkaturpeen poistamist a suon pintaosasta. Edellä mainitut seikat yhdessä kuivatusvaikeuksien kanssa pudottanevat Muuranlamminsuon pois taloudellisesti kannattavan polttoturvetuotannon piiristä.

34 Luodesuo (kl , x = 70091, y = 4962) sijait - see vajaat 15 km Pielaveden kirkolta kaakkoon yksityistien varrella, Iso-Pangan rannalla (kuva 25). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 16 ha. Yli 1 m sy - vyistä aluetta on 10 ha, yli 1,5 m aluetta 6 ha ja yli 2 m aluetta 2 ha (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 7,5/10 ha. Suo on valtaosaltaan tupasvillarämemuuttumaa. Puusto o n pääasiassa riukuasteella ja tiheydeltään keskinkertaista. Luodesuo on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vedet laskeva t suon itälaidalla olevaan Iso-Pankaan. Järven läheisyys estä ä tehokkaan kuivatuksen (kuva 25). Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,37 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,80 m ja tästä heikosti maatuneen pintakerroksen osuus 0,30 m (liite 2). Suon pohja on hiesua (kuva 26). Saravaltaista turvetta on 58 %, rahkavaltaista 36 % j a ruskosammalvaltaista 6 %. Yleisimmät turvelajit ovat NSC- t (17 %), SC-t (15 %) ja ErCS-t (14 %) (liite 3). Puunjäännosturvetta on vain 2 %. Varputurpeen kokonaisosuus on 36 %.

35 Turpeen keskimaatuneisuus on 6,2, heikosti maatuneen pintakerroksen 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Suon pohjaosissa on laaja-alainen, kohtalaisesti (H5-6) maatunut, ruskosammalvaltainen turvepatja (kuva 26). Luodesuossa on liekoja kohtalaisesti (2,7 %). 0,6-1,0 m kerroksessa liekojen määrä on erittäin suuri (7,2 %) mutta 1,1-1,5 m kerroksessa niitä ei ole lainkaan (taulukko 20). Luodesuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,22 milj, m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus 0,03 milj. m 3 (16 %). Yli 1 m syvyisen alueen turvemäärä on n. 0,18 milj. suo-m 3 (liite 2). Luodesuo soveltuu parhaiten metsänkasvatukseen.

36 Murtosuo (kl , x = 70096, y = 4985) sijai t - see n. 15 km Pielaveden kirkolta kaakkoon Pangan kylässä van - han Kuopion länsirannantien varrella (kuva 27). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 30 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 16 ha, yli 1,5 m aluetta 11 ha ja yli 2 m aluetta 6 ha (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 5,3/10 ha. Suotyyppeinä vaihtelevat tupasvillaräme tai tupasvilla - rämemuuttuma. Suon kaakkoisosa on kangaskorpea. Puusto o n riukuasteella ja tiheydeltään harvaa tai keskinkertaisen tiheää. Murtosuo on ojitettu kauttaaltaan ja vedet laskevat etelään Hetelampeen sekä lounaaseen Iso-Pankaan. Kuivatusmandolli - suudet ovat hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,27 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,88 m ja tästä heikosti maatuneen pintaturpeen

37 osuus 0,69 m (liite 2). Suon pohja on pääasiassa moree - nia (kuva 28). Saravaltaista turvetta on 57 %, rahkavaltaista 42 % j a ruskosammalvaltaista 1 %. Yleisimmät turvelajit ovat NSC- t (18 %), SC-t (17 %) ja ErCS-t (14 %) (liite 3). Puunjäännösturvetta on 4 % ja varputurvetta 37 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3, heikosti maatuneen pintaturpeen 3,4 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Maatu - neisuudeltaan turvekerrostuma on selväpiirteinen. Suon liekoisuus on keskimääräistä luokkaa (2,2 %). Lie - kojen määrä on poikkeuksellisesti suurimmillaan (3,8 %), 1,6-2,0 m :n välisessä kerroksessa (taulukko 20). 0-1 m kerroksessa on liekoja vähän (1,8 %). Pisteellä A turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee vä - lillä 1,7-5,3 % ja on keskimäärin 2,9 %. Turpeen ph :n vaihteluväli on 3,5-4,8. Vesipitoisuuden keskiarvo on 90,2 % (taulukko 8). Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/ m 3

38 ja keskiarvo 95 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 21,1 MJ/kg (taulukko 21). Murtosuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,38 milj. m ja tästä heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,14 milj. m3 (37 %). Yli 1 m syvyisen alueen turvemäärä on n. 0,30 milj. suo-m 3 (liite 2). 11. Suurisuo (kl , x = 70092, y = 5002) sijaitsee vajaat 20 km Pielaveden kirkolta kaakkoon. Pulkonkoske n paikallistielle on suolta matkaa vajaat 2 km. Metsäautoti e tulee itäpuolitse lähes suon laitaan (kuva 29). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 60 ha, mistä yli 1 m syvyistä aluetta on 39 ha, yli 1,5 m aluetta 31 ha ja yli 2 m aluetta 23 ha (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 4,7/10 ha. Suon keskiosa on lyhytkortista nevamuuttumaa ja laita - osat lyhytkortista neva- tai tupasvillarämemuuttumaa. Avosoiden kokonaisosuus on n. 46 % (liite 1). Rämealueiden puust o on pääasiassa harvaa ja tiheydeltään keskinkertaista. Suurisuon laitaosien ojitus on vanhaa. Suon keskusta n avosuoalue on myös ojitettu. Tämä ojitus on nuorempaa, mutt a kuitenkin jo muuttuma-asteella. Suovedet laskevat kaakkoo n Myllypuroon, josta edelleen Saariseen. Kuivatusvaikeuksia e i ole.

39 Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,76 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 2,36 m ja tästä heikosti maatuneen pintakerroksen osuus 1,10 m (liite 2). Suon pohjalla on paikoitelle n ohut liejukerros (kuva 30). Pohjan mineraalimaalajina on moreeni tai hiekka. Saravaltaista turvetta on 79 %, rahkavaltaista 20 % j a ruskosammalvaltaista 1 Yleisimmät turvelajit ovat NSC- t (27 å),ersc-t (16 %) ja BC-t (13 %) (liite 3). Puunjäännösturvetta ei ole havaittu lainkaan. Varputurpeen kokonaisosuus on 32 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0, heikosti maatunee n pintaturpeen 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Hyvi n maatunutta (H7-10) turvetta on ainoastaan ohuelti suon pohja - osissa (kuvat 30 ja 31).

40 Suon liekoisuus on alhainen (1,0-2,0 %) lähes kauttaaltaan (taulukko 20). Pisteellä B 100 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 3,5-5,8 % ja on keskimäärin 4,6 % (taulukko 9). Turpeen ph : n vaihteluväli on 3,7-5,8. Vesipitoisuuden keskiarvo on 92,0 %. Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/ m 3 ja keskiarvo 79 kg/m 3. Tämä on selvästi alle tutkittujen soiden keskiarvo n (= 103 kg/m 3 ). Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 19,9 MJ/kg (taulukko 21). Suurisuon luonnontilainen turvemäärä on n. 1,06 milj. m 3 ja tästä heikosti maatunutta pintaturvetta on n. 0,49 milj. m 3 46 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,92 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 m alueella n. 0,83 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 31 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,74 milj. suo-m 3. Tämä n turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 1,16 milj. GJ eli 0,3 2 milj. MWh (taulukko 22). Turpeen puolesta Suurisuo soveltuu jyrsinturvetuotantoon, mutta tämä edellyttää suon lähes maatumattoman tupasvillapintaturpeen poistamista.

41 Kenkäpuronsuo (kl , x _ 70378, y = 4964 ) sijaitsee n. 25 km Pielaveden kirkolta pohjoiseen uuden Iisalme n tien läheisyydessä (kuva 32). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 36 ha. Yli 1 m syvyista aluetta on 26 ha, yli 1,5 m aluetta 14 ha ja yli 2 m aluett a 10 ha (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 5,0/10 ha. Suon keskiosan suotyypit ovat tupasvillaräme- ja varsinainen sararämemuuttuma. Eteläosassa on puolukka- ja varputurve - kangasta. Puusto on pääasiassa keskinkertaisen tiheää ja kehitysluokaltaan riuku- sekä pinotavara-asteella olevaa. Kenkäpuronsuo on ojitettu kauttaaltaan ja vedet laskeva t suon halki virtaavaa Kenkäkanavaa pitkin etelään Lampaanjärveen.

42 Kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,89 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 2,38 m ja tästä heikosti maatuneen pintaturpee n osuus 1,30 m (liite 2). Suon keskiosassa on pohjalla ohuelt i detritusliejua (kuva 33). Pohjan mineraalimaalajina vaihtele - vat hiesu ja moreeni. Saravaltaista turvetta on 79 %, rahkavaltaista 16 % j a ruskosammalvaltaista 5 %. Yleisimmät turvelaji ovat NC-t (19 %), MnC-t (12 %) ja C-, SC- sekä BC-t (8 %) (liite 3). Puunjäännösturvetta on 11 % ja varputurvetta 29 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,0, heikosti maatuneen pintakerroksen 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Maatuneisuuden suhteen turvekerrostuma on selväpiirteinen. Suo n keskiosassa maatumaton turve on paksuimmillaan n. kolmen metrin vahvuinen (kuva 33).

43 Suon liekoisuus on alhainen (1-2 %) lähes kauttaaltaan. 1,6-2,0 m välisessä vyöhykkeessä ei ole liekoja lainkaan (tau - lukko 2 0). Pisteellä A 200 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 2,7-7,9 % ja on keskimäärin 3,7 % (taulukko 10). Turpee n ph :n vaihteluväli on 3,7-5,6. Vesipitoisuuden keskiarvo o n 90,8 Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 j a keskiarvo 88 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeell e on keskimäärin 21,3 MJ/kg (taulukko 21). Kenkäpuronsuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,68 milj. m 3 ja tästä heikosti maatunutta pintaturvetta n. 0,37 milj. m 3 (54 å). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,62 milj. suo-m ja yli 1,5 m :n alueella n. 0,47 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 13 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,26 milj. suo-m 3. Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 0,48 milj. GJ eli n. 0,13 milj. MWh (taulukko 22). Turpeensa puolesta Kenkäpuronsuo soveltuu jyrsinturvetuotantoon. Tuotantokelpoisen alueen paksu (yli 1 m :n alueell a 1,30 m) heikosti maatunut (H1-4) pintakerros ei ole kokonaan

44 käyttökelvoton, vaan valtaosa siitä on heikosti (H4) maatunutt a saraturvetta, mikä soveltuu hyvin jyrsinturvetuotantoon. 13. Laihapuronsuo (kl , x = 69950, y = 4942 ) sijaitsee n. 30 km Pielaveden kirkolta etelään Talluskylän paikallistien varrella aivan Tervon rajalla (kuva 34). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 60 ha. Yli 1 m syvyista aluetta on 22 ha, yli 1,5 m aluetta 15 ha ja yli 2 m aluett a 11 ha (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 4,7/10 ha. Suon pohjois- ja itäosassa on tupasvillarämemuuttumaa. Keskiosan suotyyppi on kangasrämemuuttuma. Etelä- ja kaakkois - osat ovat varsinaista sararämemuuttumaa. Rämeitten kokonaisosuus

45 on n. 93 % (liite 1). Rämealueitten puusto on pääasiassa kes - kitiheää ja kehitysluokaltaan riukupuuasteella. Suo on ojitettu kauttaaltaan. Vedet laskevat lounaaseen Laihapuroon ja tästä edelleen Ristisenjokeen. Kuivatusvaikeuk - sia ei ole. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,10 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,95 m ja tästä heikosti maatuneen pintakerrokse n osuus 0,18 m (liite 2). Pohjoispäässä suon pohjalla on ohuelt i detritusliejua (kuva 35). Pohjan mineraalimaalajeina vaihtele - vat savi ja hiesu sekä suon keskiosassa moreeni. Saravaltaisen turpeen osuus on 64 %, rahkavaltaisen 27 % ja ruskosammalvaltaisen 9 %. Yleisimmät turvelajit ovat SC- t (22 %), ErSC-t (8 %) ja NSC-t (8 %) (liite 3). Puunjäännösturpeen osuus on 13 % ja varputurpeen 18 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,2, heikosti maatuneen pintakerroksen 2,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Tutkimuslinjaston pohjois- ja luoteisosassa suon pohjalla on heikost i ja keskinkertaisesti maatuneen turpeen linssejä. Muualla maatu - neisuus kasvaa suon pohjaa kohti mentäessä (kuvat 35 ja 36).

46 Suon pintaosan (0-1 m) liekoisuus on erittäin korke a (5,8 %) mutta jo 1,1-1,5 m välisessä kerroksessa liekoje n määrä putoaa erittäin pieneksi (0,2 %) (taulukko 20 ) Pisteellä A turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välillä 2,0-4,0 % ja on keskimäärin 3,0 Turpeen ph :n vaihteluväli on 3,4-5,1 (taulukko 11).

47 Vesipitoisuuden keskiarvo on 88,7 Kuivatilavuuspaino n vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 106 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle on keskimäärin 22,6 MJ/k g (taulukko 21). Laihapuronsuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,66 milj. m 3. Tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen osuus n. 0,0 6 milj. m 3 (9 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,43 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 m alueella n. 0,34 milj. suo-m 3 (liite 2). Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 17 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,26 milj. suo-m 3.Tämän turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 0,62 milj. GJ eli n. 0,17 milj. MWh (taulukko 22). Suon pintaosan erittäin korkea liekoisuus nostaa merkittävästi turpeennostokustannuksia. Turpeensa puolesta Laihapuronsuo soveltuu palaturvetuotantoon. 14. Hevossuo (kl , x = 70095, y 4845) sijait - see n. 10 km Pielaveden kirkolta etelään Tervoon vievän maan - tien läheisyydessä (kuva 37),

48 Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 37 ha. Yli 1 m syyyistä aluetta on 18 ha, yli 1,5 m aluetta 8 ha ja yli 2 m aluett a 5 ha. Tutkimuspistetiheys on 4,6/10 ha. Suon länsi- ja pohjoisosa on kytöheittona (36 % tutkimus - pisteistä). Muilta osin Hevossuo on lähes kauttaaltaan tupasvillarämemuuttumaa, jonka kokonaisosuus on 50 % (liite 1). Rämealueen puusto on pääosin riukuasteella ja tiheysasteeltaa n keskitiheää. Suo on ojitettu kauttaaltaan ja vedet laskevat kaakkoo n Saariseen. Kuivatusvaikeuksia ei ole. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,11 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,78 m ja tästä heikosti maatuneen pintakerroksen osuus 0,22 m (liite 2). Suon kaakkoisosan altaan pohjall a on n. 3,5 m paksu liejukerros (kuva 38). Pohjan mineraalimaa - lajina on savensekainen hiesu.

49 Saravaltaisen turpeen osuus on 40 %, rahkavaltaise n 58 % ja ruskosammalvaltaisen 2 Yleisimmät turvelajit ova t NCS-t (12 %), ErS-t (11 %) ja ErCS-t (11 å) (liite 3). Puun - jäännösturpeen osuus on 14 % ja varputurpeen 28 Tupasvil - laturvetta on 32 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 6,1, heikosti maatunee n pintakerroksen 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Maatuneisuus vaihtelee runsaasti kerroksittain (kuva 38). Hevossuon pintaosissa, aina 1,5 m asti, on liekoja sekä runsaasti (3-4 %) että erittäin runsaasti (> 4,0 å). Sen si - jaan 1,6-2,0 m välisessä kerroksessa ei liekoja havaitt u lainkaan (taulukko 20). Pisteellä A 600 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välillä 2,2-6,9 % ja on keskimäärin 3,9 Turpeen ph :n vaihte - luväli on 3,8-5,4 (taulukko 12). Vesipitoisuuden keskiarv o on 88,7 Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 108 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeel - le on keskimäärin 21,7 MJ/kg (taulukko 21). Hevossuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,41 milj. m 3 ja tästä heikosti maatuneen pintakerroksen osuus n. 0,05 milj. m 3 (12 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,3 2 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 m alueella n. 0,19 milj. suo-m 3 (liite 2).

50 Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 14 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,25 milj. suo-m 3. Tämä n turvemäärän energiasisältö kuivana on n. 0,58 milj. GJ eli n. 0,16 milj. MWh (taulukko 22). Turpeensa puolesta Hevossuo soveltuu pienialaiseen palaturvetuotantoon. Suon pinta- ja keskiosien (0-1,5 m) erittäi n korkea liekoisuus nostaa merkittävästi turpeen tuotantokustan - nuksia. 15. Kurkisuo (kl , x = 70017, y = 4853) sijait - see noin 20 km Pielaveden kirkolta etelään, yksityistien varrella (kuva 39).

51 Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 61 ha. Yli 1 m syvyistä aluetta on 42 ha, yli 1,5 m aluetta 35 ha ja yli 2 m aluetta 26 ha (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 4,6/10 ha. Suon luoteis-, kaakkois- ja eteläosat ovat peltoa. Kes - kiosassa on pienehkö luonnontilainen alue, jonka vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen sararäme ja tupasvillaräme. Puusto on pääasiassa riukuasteella tai sitten vajaatuottoista. Suon keskiosa on luonnontilainen. Vanhinta ojitusta o n aivan suon laitaosissa. Luoteisosan vedet laskevat luoteesee n Aitosuolle, josta edelleen länteen Nilakkaan. Keski- ja eteläosien vedet laskevat kaakkoon Kivilampeen, josta edelleen et e- lään Kivipuroon ja Kumpuseen. Kivilammen läheisyydestä (kuv a 39) huolimatta kuivatusmandollisuudet ovat hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on 2,03 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 2,66 m ja tästä heikosti maatuneen pintakerro k - sen osuus 0,73 m (liite 2). Suon pohjalla on lähes kauttaal - taan ohuelti detritusliejua (kuvat 40 ja 41). Pohjan mineraal i- maalajeina vaihtelevat savensekainen hiesu sekä hieta. Saravaltaisen turpeen osuus on 62 %, rahkavaltaisen 35 % ja ruskosammalvaltaisen 3 %. Yleisimmät turvelajit ovat BC- t (22 %), NCS-t (18 %) ja SC-t (13 %) (liite 3). Puunjäännöstu r- vetta on vain 3 % kun taas varputurpeen kokonaisosuus on 31 %. Turpeen keskimaatuneisuus on 5,3, heikosti maatuneen pin - takerroksen 3,5 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Hyvin maatuneen (H7-10) turpeen osuus on melko vähäinen (kuva 41). Kurkisuossa on liekojen määrä suurimmillaan (3,0 %) 1,6-2,0 m välisessä kerroksessa. Pintakerroksen (0-0,5 m) lie - koisuus on erittäin alhainen (0,6 %) (taulukko 20). Pisteellä A turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välil - lä 2,4-4,6 % ja on keskimäärin 3,4 %. Turpeen ph :n vaihtelu - väli on 3,5-5,8. Vesipitoisuuden keskiarvo on 91,8 % (tauluk - ko 13). Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 j a keskiarvo 74 kg/m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeelle o n keskimäärin 19,4 MJ/kg (taulukko 21). Kurkisuon luonnontilainen turvemäärä on n. 1,24 milj. m3. Tästä on heikosti maatuneen pintakerroksen osuus 0,35 milj. m3 (28 %). Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 1,12 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 m alueella n. 1,04 milj. suo-m 3 (liite 2).

52 Polttoturvetuotantoon soveltuvan alueen pinta-ala on 37 ha ja tuotantokelpoisen turpeen määrä n. 0,91 milj. suo-m3. Tämän turvemäärän energiasisältö on n. 1,30 milj. GJ eli n. 0,36 milj. MWh (taulukko 22). Turpeensa puolesta Kurkisuo soveltuu jyrsinturvetuotantoon.

53 Salmisuo (kl , x _ 70063, y = 4893) sijait - see n. 15 km Pielaveden kirkolta etelään Petäjäjärven rannalla (kuva 42). Yksityistie tulee noin kilometrin päähän suo n länsipäästä. Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 37 ha. Yli 1 m syvyistä aluetta on 20 ha, yli 1,5 m aluetta 17 ha ja yli 2 m aluetta 13 ha (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 5,7/10 ha. Suon luoteisnurkkaus on kytöheittona. Keskiosan vallitsevan suotyyppi on tupasvillaräme. Kaakossa on varsinaista sararämemuuttumaa. Rämeitten kokonaisosuus on n. 76 % (liite 1). Puusto on pääasiassa riukuasteella ja tiheydeltään harvaa ta i keskitiheää. Suon keskiosa on luonnontilainen. Itäosassa on 5-10 v. vanhaa ojitusta. Suovedet laskevat viereiseen Petäjäjärveen.

54 Järven läheisyyden takia suon keskiosan säilyttäminen luonnontilaisena on suotavaa. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,32 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 2,00 m ja tästä heikosti maatuneen pintakerroksen osuus 0,35 m (liite 2). Suon pohjalla on paikoitelle n vaihtelevanpaksuisia liejukerroksia. Pohjan mineraalimaalajeina vaihtelevat savi, hiesu ja kivinen moreeni (kuva 43). Saravaltaisen turpeen osuus on 81 % ja rahkavaltaise n 19 %. Yleisimmät turvelajit ovat SC-t (20 %), LSC-t (20 %), MnSC- ja NSC-t (10 %). Puunjäännösturpeen osuus on 27 % j a varputurpeen 16 % (1 iite 3). Turpeen keskimaatuneisuus on 5,5, heikosti maatuneen pintakerroksen 2,8 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 6,1 (liite 2). Molkanjärven läheisyydessä (kuva 42) turve on heikosti (H4 ) maatunutta (kuva 43). Salmisuon pintakerroksen (0-1 m) liekoisuus on erittäi n korkea (5,4 %), kun taas 1-2 m välisessä kerroksessa liekojen määrä on erittäin pieni (0,3 %) (taulukko 20).

55 Pisteellä A 700 turpeen tuhkapitoisuus vaihtelee välill ä 2,4-3,6 % ja on keskimäärin 2,9 Turpeen ph :n vaihteluväli on 3,8-4,9 (taulukko 14). Vesipitoisuuden keskiarvo o n 87,2 Kuivatilavuuspainon vaihteluväli on kg/m 3 ja keskiarvo 135 kg/ m 3. Tehollinen lämpöarvo kuivalle turpeel - le on keskimäärin 23,2 MJ/kg, mikä on selvästi yli tutkittuje n lämpöarvojen keskiarvon (= 21,2 MJ/kg) (taulukko 21). Salmisuon luonnontilainen turvemäärä on n. 0,49 milj. m 3 ja tästä on heikosti maatuneen pintaturpeen osuus n. 0,09 milj. m 3 (18 å), Yli 1 m syvyisellä alueella on turvetta n. 0,4 0 milj. suo-m 3 ja yli 1,5 m alueella n. 0,37 milj. suo-m 3 (liite 2). Suon luonnontilaisuuden ja kuivatusvaikeuksien takia suosittelen Salmisuon säilyttämistä nykyisellään. 17. Kaunissuo (kl , x = 70060, y = 4883) sijai t - see n. 15 km Pielaveden kirkolta etelään. Yksityistie tule e suon länsipäähän (kuva 44). Suon tutkittu kokonaispinta-ala on 128 ha. Yli 1 m syvyistä aluetta on 71 ha, yli 1,5 m aluetta 47 ha ja yli 2 m aluetta 17 ha (taulukko 19). Tutkimuspistetiheys on 4,1/10 ha.

56 Suon luoteis- ja pohjoisosassa on laajahko kytöheittoalue. Keskiosan hallitseva suotyyppi on puolukkaturvekangas. Etelä- ja kaakkoisosat ovat tupasvillaräme-, korpiräme- ja varsinaista sararämemuuttumaa. Puusto on pääasiassa riukuasteella ja keskinkertaisen tiheää. Kaunissuo on ojitettu lähes kauttaaltaan ja vedet laske - vat suon halki virtaavaa Molkanpuroa pitkin itään Molkanjärveen. Kuivatusmandollisuudet ovat melko hyvät. Turvekerrostuman keskipaksuus on 1,22 m. Yli 1 m aluee n keskisyvyys on 1,70 m ja tästä heikosti maatuneen pintakerroksen osuus 0,41 m (liite 2). Keski-, kaakkois- ja eteläosassa suon pohjalla on vaihtelevanpaksuisia liejukerrostumia (maksimipaksuus n. 3 m) (kuvat 45 ja 46). Pohjan mineraalimaalajeina vaihtelevat savensekainen hiesu ja hietamoreeni.

57 Saravaltaisen turpeen osuus on 82 %, rahkavaltaisen 14 % ja ruskosammalvaltaisen 4 %. Yleisimmät turvelajit ovat LSC - t (30 % ), NS C -t (14 % ) ja BC-t (9 % ) (liite 3 ). Puunj äännöstur - peen kokonaisosuus on 39 % ja varputurpeen 28 %.