Johdatus puheviestinnän teorioihin

Transkriptio

1

2

3 Johdatus puheviestinnän teorioihin

4 Jukka-Pekka Puro Johdatus puheviestinnän teorioihin GAUDEAMUS

5 Jukka-Pekka Puro 1996 ISBN Tammer-paino, Tampere 1996

6 Sisällys Alkusanat Tieteenalan ja teorioiden luonne Oppiaineesta tieteenalaksi Tieteenalan sisällön kehittyminen Tieteenalan teoreettinen rakenne Keskinäisviestinnän teoriat Määritelmä ja mallintaminen Epävarmuuden vähentämisen teoria Konstrukti vismi Relationaalisen viestinnän teoria Sosiaalisen läpäisyn teoria ja itsestään kertominen Koordinoitu tarkoitteiden hallinta ja puheaktit Keskustelun maksiimeista dialektiikkaan ja eteenpäin. 38 Pienryhmistä organisaatioihin Määrittelyn ja mallintamisen kysymyksiä Syötöksen, prosessin ja tuotoksen ratkaisumalli Kaksi vuorovaikutusteoriaa Vaihdannan teoria Koheesion teoria Organisaatioprosessin teoria Neljän systeemin teoria Organisaatioiden ja ryhmien viestinnän peruskysymyksiä

7 Puheviestintä joukkoviestimissä Joukkoviestinnän määrittely ja mallintaminen Käyttötarkoitusteoria Kultivaatioteoria Kultivaatiosta hiljaisuuden spiraaliin ja päiväjärjestyksiin Joukkoviestinnän poliittisuus ja maailmankyläteoria Esiintyminen puheviestintätilanteissa Esiintymisen määrittelystä Puheen mukauttamisen teoria Viestintäarkuuden käsite Vireystilatutkimus Suunnitelmallisen toiminnan teoria Tasapainon ylläpitämisen teoriat Itsensä esittämisen teoria Esiintymisen moraaliin liittyviä ongelmanasettelu ja Puheviestinnän nykytila ja tulevaisuus Teorioiden ongelmat Puheviestinnän teoriat tieteen ja arkipäivän käytössä. II 0 Viitteet Kirjallisuutta

8 Alkusanat Puheviestintä on tullut viime vuosina osaksi suomalaista peruskoulu-, lukio- ja korkeakouluopetusta. Tåtä kautta se on saamassa tieteenalana ja oppiaineena entistä suurempaa merkitystä. Puheviestintä on kuitenkin niin Suomessa kuin koko Euroopassakin vielä nuorehko käsite ja siitä syystä etenkin teoreettisessa mielessä melko tuntematonta. Tämän kirjan tarkoituksena on tarkastella, millaiselle teoriapohjalle puheviestintä tieteenalana rakentuu. Tavoitteena on, että niin puheviestintää opettavat kuin sitä opiskelevatkin voisivat lähestyä alan keskeisimpiä teorioita suomen kielellä, yksien kansien välissä, ja rakenteellisesti helposti avautuvassa muodossa. Tällä työllä on englanninkielisessä puheviestinnän kirjallisuudessa monia esikuvia. Etenkin Stephen Littlejohnin Theories of human communication (Belmont: Wadsworth), jonka viides painos ilmestyi vuonna 1995, on näyttänyt tietä teorioiden lähestymistapojen suhteen. Littlejohnin teos on laaja ja syventää erinomaisesti nyt käsillä olevaa johdatusta. Toinen vaihtoehto on Dominic Infanten, Andrew Rancerin ja Deanna Womackin vuosina 1990 ja 1995 painettu Building communication theory (Fort Worth: Holt, Rinehart and Winston). Teosten keskeisin ero on lähestymistyylissä. Littlejohn on hyvin analyyttinen, Infante, Rancer ja Womack käyttävät kerronnailista otetta. Kolmas merkittävä kirja on Thomas Bensonin vuonna 1985 toimittama Speech communication in the 20th century (Carbondale: Southern Illinois University Press). Benson keskittyy tieteenalan teorioiden taustoihin: mistä ne ovat tulleet ja miksi ne ovat sellaisia kuin ovat. 7

9 Suomeksi saatavilla olevista teoksista kannattaa kiinnittää huomiota etenkin Erja Erholmin ja Leif Å bergin vuonna 1978 toimittamaan Viestinnän virtauksiin (Helsinki: Otava), John Fisken vuonna 1992 suomennettuun Merkkien kieleen (Tampere : Vastapaino) ja Osmo A. Wiion samoin vuonna 1992 julkaistuun Viestinnän tutkimussuuntiin (Helsinki: Yliopistopaino). Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen sarjassa vuonna 1994 painettu Ihmiset, mediat ja merkitykset on myös avartava ja tuore kokoomateos. Fisken kirja palvelee etenkin joukkoviestinnän kysymyksistä kiinnostuneita. Erholmin ja Å bergin teos, joka niin rakenteeltaan kuin tyyliltäänkin poikkeaa huomattavasti tästä työstä, soveltuu Wiion teoksen tavoin sekä joukko- että organisaatioviestinnän teoriakysymyksistä kiinnostuneille. Nimenomaan puheviestinnän alalta viime vuosina julkaistuissa suomenkielisissä teoksissa ei ole keskitytty teorioihin. Pekka Isotaluksen vuonna 1994 toimittama Puheesta ja vuorovaikutuksesta (Jyväskylä: Viestintätieteiden laitos) sisältää teoreettisen luonteisia katsauksia, mutta systemaattista teorioiden tarkastelua teoksessa ei ole. Maarit Valon vuonna 1995 toimittama Haasteita puheviestinnän opetukseen (Jyväskylä: Viestintätieteiden laitos) on Isotaluksen kanssa tässä mielessä samankaltainen. On painotettava, että tämäkään työ ei pysty ottamaan kaikkia puheviestinnän teorioita tarkasteltavakseen. Esimerkiksi Littlejohnin kirja sisältää laskutavasta riippuen noin 100 erilaista teoriaa. Monissa tapauksissa nämä limittyvät keskenään tai ovat toisiaan täydentäviä. Tå ssä teoksessa on tarkoituksena esitellä alalla yleisimmin käytössä olleita teorioita. Tavoitteena ei ole käsikirjojen ja laajojen hakuteosten tapaan paneutua kaikkeen. Päämääränä on antaa lukijalle kokonaiskuva. Tåtä silmällä pitäen kirjaan on valittu noin 30 teoriaa. Nämä kertovat käsittääkseni riittävästi niistä perus- 8

10 kysymyksistä, joihin puheviestinnän teorioilla pyritään vastaamaan. Kiitän Jyväskylän yliopistoa sen myöntämästä puheviestinnän tutkimusassistentuurista. Työn laatiminen ei olisi ollut mahdollista ilman assistentuurin suomaa mahdollisuutta keskittyä tieteelliseen kirjoittamiseen. Kiitän myös teoriakurssejani seuranneita puheviestinnän opiskelijoita. Seuraten viime vuosina saatua palautetta tämä teos sisältää runsaasti teorioihin liitettyj ä käytännön esimerkkejä. Ne ovat auttaneet ainakin kontaktiopetuksessa lähestymään kysymystä siitä, mitä teoriat puheviestinnän todellisuudesta lopulta kertovat, mitä ne ihmisen viestinnästä väittävät ja millaista maailmankuvaa ne edustavat. Lopuksi lämmin kiitos Outi Mäkelälie kaikesta avusta ja kannustuksesta. Omistan kirjan hänelle ja lapsellemme, jolla ei tätä laadittaessa ollut vielä nimeä. Jyväskylässä Jukka-Pekka Puro 9

11 Tieteenalan ja teorioiden luonne Oppiaineesta tieteenalaksi Puheviestintä on humanististen ja yhteiskunnallisten tieteiden yleislinjasta poiketen tavallista käytäntöpainotteisempi tieteenala. Siinä missä esimerkiksi sosiologia, sosiaalipsykologia tai kielitiede - joita voidaan pitää puheviestinnälle läheisinä tieteenaloina - keskittyvät nykyaikaiselle tieteelle tyypilliseen tapaan selittämään, ymmärtämään, tulkitsemaan ja kuvailemaan ihmisiä ja yhteiskuntaa, puheviestinnässä on kiinnitetty erityistä huomiota käytännön sovellusten kehittämiseen. Tå män vuoksi puheviestinnässä on tavallista oikeutetumpaa tehdä jaottelu, jonka mukaan se on toisaalta oppiaine ja toisaalta tieteenala. Oppiainemaisuus tarkoittaa sitä, että puheviestinnässä on paneuduttu - ja paneudutaan edelleen - tehokkaan ja tilanteisiin sopivan puheviestinnän kouluttamiseen. Tieteenalamaisuus vaikuttaa oppiainemaisuuden rinnalla. Tieteenaloille ominaiseen tapaan puheviestintään kuuluu erottamattomasti teorioita, malleja ja eropiiristä tutkimusta. Tämä kahtiajako on seurausta puheviestinnän historiasta. Puheviestinnän juuret ovat 1800-luvun loppupuolen Yhdysvalloissa klassisen äidinkielen opetuksessa. Tavoitteena tuon aj an opetuksessa oli englannin kielen korrekti, oikea-oppinen lausuminen ja hyvien puheiden esittäminen. Puheviestinnän ensi vuosikymmenet olivatkin valtaosiltaan lausunta- ja esiintymisopin aikaa. Erot tuon aj an eurooppalaisen puhetaidon ja retoriikan - jota esimerkiksi Suomessa edusti Vihtori Pelto- 10

12 nen, tai hänen alter egonsa Johannes Linnankoski - ja yhdysvaltalaisen puheviestinnän välillä olivat alkujaan pienet. Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin painotettiin aina luvulle asti huolellisen esiintymisen ja lausunnan merkitystä. 1 Yhdysvaltalaisen puheviestinnän ja eurooppalaisen puheopin suunnat erosivat käytännössä vasta 1930-luvulle tultaessa. Euroopassa 1930-luvulla tapahtunut natsismin nousu vei puheoppia propagandistiseen suuntaan, ja esiintymistaitojen hyödyntäminen osana valtion koneistoa hiottiin Saksassa huippuunsa. Yhdysvalloissa kehitys kulki toisin. Puheviestintä ei vielä 1940-luvulla ollut sidoksissa valtion politiikkaan. Se oli niukalti tunnettua ja jo siitä syystä itsenäinen oppiaineensa. Se pysyi vielä 1950-luvullakin kohtalaisen tiukasti yliopistojen sisällä, eräänlaisena humanististen aineiden opiskelun sivuaineena. 2 Tämä kehityskaari oli puheviestinnän kannalta hyödyllinen. Se antoi mahdollisuuden rauhassa kehittää ensimmäiset tieteellisesti koetellut käsitteet ja teoriat. Ensimmäiset merkit puheviestinnän kehittymisestä tieteenalaksi on löydettävissä esiintymisopin alueelta. Esiintymisoppi perustui 1940-luvulle asti hyvin normatiivisiin ohjekirjoihin. Näiden tarkoituksena oli opastaa puhujia toimimaan oikein erilaisissa puhetilanteissa. Ohjekirjojen ongelmat olivat Ua ovat) kuitenkin silmiinpistäviä: oppaiden lukijoista ei välttämättä tullut hyviä puhujia. Tämän ongelman parissa työskenteli luvuilla sangen huomattava määrä tutkijoita. Yksi tunnetuimmista oli Theodore Clevenger. Clevenger kehitti esiintymispelon (stage fright) käsitteen. Käsite on käytössä edelleenkin. Se kuvaa sitä lamauttavaa ramppikuumetta, joka joillekin esiintyjille tulee, kun he astuvat yleisönsä eteen. Vaikka käsite on yksinkertainen Ua epäilemättä kaikille tuttu), se oli puheviestinnän kehittymiselle tärkeä etappi. Se tarjosi tieteellisen työkalun esiintymistilanteiden ongelmien analyysiin. Esiintymispelon kaltaisia mutta ll

13 tätä yksityiskohtaisempia käsitteitä on kehitetty aina viime vuosiin saakka. 3 Esiintymisen tarkastelun tieteellistyminen ei ole kuitenkaan tarkoittanut sitä, että siitä saadut vaikutteet olisivat poistuneet puheviestinnästä. Clevenger ja hänen kollegansa eivät pyrkineet tekemään pelkkää tieteenalaa oppiaineen sijaan. Kuten esiintymisen ongelmia viime vuosina laajalti tutkineen James McCroskeyn kirjoitukset osoittavat, teoria ja käytäntö ovat puheviestinnässä hyvin läheiset toisilleen. McCroskeyn ja hänen tutkimusryhmiensä viestintäarkuutta ja -ahdistuneisuutta (communication apprehension, communication reticence) koskevat tutkimukset eivät pelkästään analysoi. Tutkimuksissa on usein mukana neuvoja esiintymispelon vähentämisestä. Tavoitteena on paitsi tutkia esiintymistä, myös auttaa esiintymisen ongelmien kanssa painivia. Tieteenalan sisällön kehittyminen 1940-luvulla tapahtuneen tieteenalan syntymisen jälkeen kehitys on ollut vauhdikasta. Kehitystä nopeutti esiintymisopin tieteellistymisen lisäksi sähköisen joukkoviestinnän tutkimuksen merkityksen kasvaminen toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa luku johdatti tunnettuja yhdysvaltalaisia sosiologeja ja valtio-oppineita kysymykseen "miten Saksassa tapahtunut oli mahdollista ja kuinka fasistiset järjestelmät voitaisiin tulevaisuudessa välttää". Kysymystä seurasi yhteiskunnallisesti orientoituneen viestintätieteen (communication science) syntyminen, jonka pääalueena oli sähköisen joukkoviestinnän tutkimus. 4 Tutkimus pyrki alkuvuosinaan löytämään vastauksen siihen, mihin natsien tehokas propaganda perustui ja kuinka viestimien vastaava hyväksikäyttö voitaisiin ehkäistä. 5 12

14 Joukkoviestinnän tutkimuksen nousu jätti jälkensä myös puheviestintään. Tå mä tapahtui kahdella tavalla. Joukkoviestinnän tutkimuksesta otettiin alalle soveltuvia käsitteitä. Esimerkiksi propagandaan läheisesti liittyvä vaikuttamisen (persuasion) käsite tuli osaksi puheviestinnän tutkimusta pohdittaessa sitä, miten joku taivuttelee puheellaan kuulijansa hyväksymään oman näkökantansa. Vaikuttamisen todettiin olevan oleellinen käsite paitsi joukkoviestinnässä, myös esimerkiksi keskinäisviestinnässä. 6 Tätä käsitteiden käyttöön ottamista merkittävämpää puheviestinnälle kuitenkin oli se yleinen mielenkiinnon kasvu, joka kohdistui sanaan "viestintä". Sähköisen joukkoviestinnän tutkimus osoitti hyvin konkreettisesti, mitä viestintä on ja miksi sitä on tähdellistä tutkia. Tuossa vaiheessa vielä lapsenkengissään ollut puheviestintätiede hyötyi yleisestä mielenkiinnon kasvusta käytännönläheisellä tavalla. Siinä missä puheviestintä oli vielä luvuilla esiintymispainotteinen oppiaine, se oli 1950-luvun lopulle tultaessa erilaisia tutkimusalueita sisältävä tieteenala. Esiintymisen rinnalla tutkittiin jo 1950-luvun puolenvälin jälkeen keskinäisviestintää (interpersonal communication), ryhmäviestintää (group communication) ja organisaatioviestintää (organizational communication). Kaikilla näillä tutkimusalueilla oli luonnollisestikin juurensa jo ja 1940-luvuilla eri tieteenaloilla. 7 Terminä puheviestintä oli tuolloin kuitenkin melko harvinainen luvulle tultaessa puheviestinnästä muodostui eräänlainen sateenvarjokäsite. Se oli sana, joka keräsi alleen suuren määrän innovatiivisia ja tuotteliaita tutkijoita, jotka olivat tavalla tai toisella kiinnostuneita ihmisten väliseen viestintään liittyvistä ilmiöistä. Nämä 1950-luvulla puheviestinnän osaksi tulleet tutkimusalueet ovat erottamaton osa myös nykyistä puheviestintää. Niiden merkitys tieteenalan kannalta on keskeinen. Esiintymisen tarkastelu oli alkujaan rajattu tilanteisiin, joissa 13

15 yksi henkilö puhuu ja suurilukuinen yleisö kuuntelee. Keskinäis- ja ryhmäviestinnän tutkimus laajensi perspektiiviä siten, että tutkimus kiinnitti huomiota myös tilanteisiin, joissa vähäisempi lukumäärä ihmisiä viestii keskenään. Tutkimus kohdistui näin kaikkeen puhuttuun viestintään, ei pelkästään johonkin tilanteeseen. Organisaatioviestintä laajensi alaa vastaavalla periaatteella entistä laveampaan suuntaan. Organisaatioviestinnän tutkimus osoitti, että puhuminen on osa organisaatioiden ja sitä kautta koko yhteiskunnan toimivuutta. Suurin osa nykyisistä teorioita ja tutkimuskysymyksiä käsittelevistä teoksista lähestyy puheviestintää tämän jo luvulla muodostuneen viisijaon perusteella (keskinäisviestintä, ryhmäviestintä, organisaatioviestintä, joukkoviestintä ja esiintyminen). Syy tähän jo kohtalaisen vanhan jaottelun säilymiseen nykypäiviin on selvä: puheviestintää viime vuosikymmeninä teoretisoineet tutkijat ovat itse eläneet tämän jaottelun sisällä. Vaikka siis alaa voitaisiin systematisoida muutenkin kuin näiden viiden alueen kautta, puheviestinnän tutkijat ovat itse yleensä ymmärtäneet työnsä kuuluvan johonkin näistä tutkimusalueista. Jo tästä syystä viisijaon ylläpitäminen on tässäkin yhteydessä perusteltua. Jaottelu tarjoaa teorioille mahdollisimman alkuperäisen kaltaisen ympäristön. 8 Tieteenalan teoreettinen rakenne Puheviestintä on nuori tieteenala. Tå stä huolimatta - tai juuri sen vuoksi - se sisältää suurehkon määrän kilpailevia ja luonteeltaan hyvin erilaisia teorioita. Teorioiden systematisointiin on kiinnitetty alan kirjallisuudessa laajalti huomiota. Useimmiten käytetty jaottelu perustuu erotteluun lakien, sääntöjen ja systeemien välillä. 9 Puheviestinnän katsotaan näin sisältä- 14

16 vän kolmenlaisia teorioita. Perinteisimpiä ovat luonnonlakien täsmällisyyteen tähtäävät lakiteoriat Ne pyrkivät nimensä mukaan selittämään puheviestinnän tapahtumat lainalaisuuksina. Esimerkiksi tervehdykselle "päivää" on lakiteoreettisessa tarkastelussa annettu selkeästi rajattu funktio, joka johtaa poikkeuksetta tiettyyn lopputulokseen. Selkeimmässä tapauksessa lakiteoria tarkoittaakin sitä, että teoria T on kirjoitettavissa loogiseen muotoon X Y. Jos oletamme, että "päivää" kirjoitetaan muotoon X, seuraus (loogisessa muodossa siis -merkki) on lakiteoreettisen tarkastelun mukaan aina vastatervehdys Y, tyyppiä "no päivää päivää". Teoria voidaan tässä tapauksessa kirjoittaa siis muotoon "tervehdystä seuraa aina vastatervehdys".10 Sääntöteoriat lähtevät siitä, että puheviestinnän ilmiöiden selittämisen on perustuttava nimenomaan ihmisen toiminnan ymmärtämiseen. Sen sijaan, että tutkittaisiin luonnonlakien kaltaisia yleisiä syy-seuraus-suhteita, tulisi sääntöteoreetikkojen mukaan keskittyä ihmisten tekemiin itsenäisiin valintoihin. Perusväite on, että viestijäillä on erilaisia mahdollisuuksia toimia. Esimerkiksi tervehtimisen tapauksessa sääntöteoria tarkoittaa sitä, että ihmiset noudattavat puhuessaan tapoja, sääntöjä ja normeja, joiden mukaan sanottaessa "päivää" on tavallista vastata "no päivää päivää". Sääntöteoria painottaa kuitenkin sitä, että tapahtuma ei ole luonnonlakien kaltainen välttämättömyys. Keskeisin ero näiden kahden lähestymistavan välillä onkin siinä, että sääntöjen tapauksessa tarkoituksena ei ole ennustaa, että tervehdyksestä seuraisi automaattisesti tiettyä tyyppiä Y oleva vastatervehdys. Lakiteoreettisessa lähestymistavassa tavoitteena on nimenomaan löytää jotain varmaa. Lakiteoreetikot etsivät ihmisen käyttäytymisestä sellaisia viestintäprosesseja, jotka toteutuvat väistämättä aina samalla tavalla. Sääntöteoriat keskittyvät ennemminkin taipumuksiin

17 Kolmas teoriatyyppi muodostuu systeemeistä. Systeemiteorian aj atuksena on keskittyä siihen, että ihmiset ja heidän viestintänsä muodostavat järjestelmiä, joissa osa on lakien ja osa sääntöjen alaista. Systeemien yhteydessä puhutaan usein verkostoista. Ihmisten välisen viestinnän katsotaan muodostavan yhtenäisen ja järjestelmällisen verkoston, jossa kaikki ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Systeemiteoreettisen lähestymistavan keskeisin etu on, että sen avulla on löydettävissä ratkaisu lakien ja sääntöjen välille. Matin ja Maijan tervehdysesimerkin tarkastelu tuleekin entistä moniulotteisemmaksi. On ilmeistä, että tervehdystä seuraa käytännössä aina vastatervehdys. Näin ollen kyseessä on laki. Toisaalta sääntöteoria on oikeassa siinä, että voimme kuvitella tilanteen, jossa joku jättääkin tervehtimättä. Tervehtimättä jättäminen saattaa johtua esimerkiksi siitä, että Maija on loukkaantunut Matille eikä halua puhua tämän kanssa. Systeemiteorian avulla on selitettävissä, mistä tapahtuman kulku johtuu. Kun kiinnitetään huomiota siihen systeemiin, jonka osana Matti ja Maij a viestintähetkellä ovat, sekä Matin tervehdys että Maijan vastaus tai vastaamatta jättäminen tulevat ymmärrettäviksi tapahtumiksi. Oletetaan, että tiedämme Matin olevan Maijan työkaveri. Matti on saanut esimiesaseman Maijan jäädessä entisiin tehtäviinsä. Maija on sitä mieltä, että nimitys johtuu Matin sukupuolesta. Matti tervehtii Maijaa olettaen, että he ovat edelleen entisellä tavalla ystäviä. Maij an näkökulmasta katsoen Matti on kuitenkin etääntynyt hänestä osaksi sellaista "hyvä veli" -j ärjestelmää, jota hän ei hyväksy. Ta stä syystä hän ei tervehdi takaisin. Mikäli kumpikaan ei olisi saanut esimiesasemaa, he olisivat entisen kaltaisessa viestintäsuhteessa, jolloin tervehtiminen seuraisi lakiteorian muotoa. Matin yleneminen kuitenkin muuttaa asetelman sellaiseksi, että Maija päättää sääntöteorian kuvauksen mukaisesti olla tervehtimättä

18 Systeemiteorian mukanaan tuoma moniulotteisuus on edellä mainitun kaltaisissa tilanteissa hyvin tarpeellista. Ongelmallista on se, että usein on vaikea määritellä, mistä systeemistä kulloinkin on kysymys. Teoria toimii esimerkiksi jossain selkeästi määriteltävissä olevassa yrityksessä tai tiukasti rajatussa sosiaalisessa ryhmässä, mistä syystä se sopiikin hyvin organisaatioviestinnän tutkimukseen. Esimerkiksi avioparien viestinnän kuvaamisessa systeemiteoria ei ole parhaimmillaan. On vaikea kuvitella, että avioparia Matti ja Maija voitaisiin luokitella erilaisiin systeemeihin. Systeemiteoria ei näin ollen pysty kunnolla selittämään sitä, miksi Maija ei tervehdi Mattia tämän tullessa töistä kotiin. Syynä voi olla se, että Matti on unohtanut heidän hääpäivänsä. Tå stä syystä Maija rikkoo tervehtimisen lainalaisuutta. Loukkaantumista on kuitenkin vaikea selittää osana jotain tiettyä järjestelmää. Eteen tulee kysymys siitä, mikä tämä loukkaantumiseen liittyvä järjestelmä olisi ja millaisia ominaisuuksia se kantaisi mukanaan. Loukkaantuminen on Maijan sisäinen tunnetila. Systeemiteoria pyrkii löytämään selitykset viestinnän tapahtumille havaittavissa olevista ulkoisista rakenteista. Systeemiteoria ei olekaan täysin pystynyt ratkaisemaan lakien ja sääntöjen välistä jännitettä. Useimmat puheviestinnän teorioista ovat edelleen joko laki- tai sääntötyyppisiä, varsinaista konsensusta niiden välille ei ole löydetty. Tämä voi johtua siitä, että konsensusta ei ole mahdollista kehittääkään, tai siitä, että kultaisen keskitien muotoileminen on vielä kesken. Tiukka tieteellinen väittely siitä, pitäisikö teorioiden olla laki- vai sääntöpohjaisia, tai pitäisikö tieteenalan siirtyä näiden sijasta systeemeihin, on kuitenkin jäänyt ja luvuille luvulle tultaessa yleiseksi mielipiteeksi on näyttänyt muodostuvan käsitys, jonka mukaan tärkeintä on kehittää teorioita ja miettiä vasta jälkikäteen nimikkeitä sille, minkä tyyppisiä ne lopulta ovat. Lakien, sääntöjen ja systee- 17

19 mien katsotaan siis hyvin kuvaavan nykyisten teorioiden erilaisuuksia, mutta ne eivät saisi ohjata uusien teorioiden syntyä. Näitä puheviestinnän tulevaisuuden kysymyksiä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin työn lopussa. 18

20 Keskinäisviestinnän teoriat Määritelmä ja mallintaminen Keskinäisviestintä tarkoittaa puheviestinnässä tilannetta, jossa vähintään kaksi ihmistä viestii vastavuoroisesti toisilleen. Vastavuoroisuus tarkoittaa sitä, että kun Matti puhuu, Maija kuuntelee tätä ja muodostaa oman näkemyksensä puhutun sisältämästä viestistä, kunnes tulee hänen vuoronsa puhua, jolloin Matti vuorostaan kuuntelee. Matin ja Maijan sanotaan näin olevan vuorovaikutussuhteessa keskenään. Keskinäis- ja ryhmäviestinnän rajaus on häilyvä. Keskinäisviestinnän teoriassa tarkastellaan usein vain kahden henkilön muodostamaa viestintätilannetta, jota kutsutaan dyadiksi. Dyadi on epäilemättä keskinäisviestinnän yksinkertaisin muoto ja siitä syystä hyvä valinta teorioiden kehittämiseen ja niiden tarkasteluun. Keskinäisviestinnästä puhuttaessa pitää kuitenkin ottaa huomioon, että dyadi on vain osa koko keskinäisviestinnän tutkimusalueesta. Myös ryhmäviestintä koostuu keskinäisviestinnästä, jos kaikki ryhmän jäsenet ottavat osaa viestintään. Tämä toteutunee ainakin kaikissa pienryhmissä. On vaikea kuvitella, että kolmen tai neljän hengen ryhmässä joku olisi vain yleisönä. Jos kaikki henkilöt osallistuvat tilanteeseen, on epäilemättä kyse keskinäisviestinnästä. 14 Seuraavissa tarkasteluissa nojaudutaan yleisesti dyadeihin niiden yksinkertaisuuden vuoksi. Dyadi antaa mahdollisuuden lähestyä keskinäisviestinnän teorioita selkeiden havainnollistusten kautta. Tä stä syystä esimerkiksi keskinäisviestinnän mallit on yleensä kehitetty dyadien pohjalle. Mallien tar- 19

21 Palaute Kuulijan reaktiot Sisäiset + ulkoiset Vihjeet + merkit 1 Kanava Välittyminen Keinot Viestin lähettäminen Lähetys Tiedot Aiemmat kokemukset Mielialat Asenteet Tunteet Symbolit Kieli Koodit Järjestys Aäni Vastaanotto Tiedot Aiemmat kokemukset Mielialat A!ienteet Tunteet Tilanteen ilmapiiri Kuva 1. Rossin (1965) keskinäisviestinnän malli. koituksena on kuvata, mistä keskinäisviestinnässä on visuaalisesti ja graafisesti ilmaistuna kysymys. Yksi tunnetuimmista on Rossin malli vuodelta Se tuo selkeästi esille, mitkä perustekij ät keskinäisviestinnässä vaikuttavat. Lähtökohtana keskinäisviestintätilanteessa on Rossin mukaan viestijän aj a tus sanoa jotain. Kun Matti (vasemmalla) lausahtaa jotain, Paavo (oikealla) pyrkii ymmärtämään, mikä Matin aj atus on. Tämän Paavo tekee, kuten Rossin malli painottaa, ei pelkästään puhutun vaan koko tilanteen perusteella. Paavo tulkitsee esimerkiksi Matin äänenpainoja ja ilmeitä. Tekemänsä tulkinnan pohjalta Paavo muotoilee itselleen käsityksen Matin viestin sisällöstä. 20

22 Näiden keskinäisviestinnän perustekijöiden lisäksi Rossin malli antaa mahdollisuuden myös niin kutsuttujen teoreettisten taustamuuttuj ien arvioimiseen. Taustamuuttujilla tarkoitetaan mallintamisen yhteydessä niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat tilannekohtaisesti henkilöiden viestintään. Rossin mukaan keskeisimpiä taustamuuttujia ovat tiedot, aiemmat kokemukset, mielialat, asenteet ja tunteet. Tåmä viiden muuttujan lista tarkoittaa käytännössä sitä, että keskinäisviestinnän analysoimisen kannalta on olennaista ottaa huomioon esimerkiksi se, että Matin aiemmat kokemukset ja mielialat vaikuttavat tilanteessa. Mikäli Paavo on aiemmin loukannut Mattia, Matin viesti on varmasti erilainen kuin silloin, jos Paavo olisi aiemmin kehunut ja kannustanut tätä. Tai, mikäli Matti esimerkiksi rakastaa veljeään Paavoa, viestintätilanne on epäilemättä erilainen kuin jos Matti syvällisesti vihaisi häntä työpaikalla julkisesti ivannutta Paavoa. 15 Taustamuuttujat tarjoavat hyvän pohjan keskinäisviestinnän teorioiden analysoimiseen, koska useimmat teorioista lähestyvät Rossin mallissa hahmoteltuja tekijöitä. Esimerkiksi epävarmuuden vähentämisen teoria perustuu ensisijaisesti tunteiden ja tietojen tarkasteluun. Konstruktivismi nojautuu asenteisiin, tunteisiin, mielialoihin ja aiempiin kokemuksiin. Malli voi näin toimia teorioiden tarkastelussa karttana, josta on helposti ja käytännöllisesti hahmotettavissa, mihin taustamuuttujaan kukin teoria osaltaan keskittyy. Kuten teorioiden tarkastelu havainnollistaa, taustamuuttujat limittyvät käytännössä usein toisiinsa. Suurin ero löytyykin siitä, millainen merkitys taustamuuttujille annetaan: ohjaavatko muuttujat ihmisiä käyttäytymään tietyillä tavoilla, vai ovatko ne vain listauksia ja kuvauksia viestintätilanteissa vaikuttavista taustatekijöistä. 21

23 Epävarmuuden vähentämisen teoria Epävarmuuden vähentämisen teoria (uncertainty reduction theory) perustuu Charles Bergerin ja Richard Calabresen vuonna 1975 laatimaan tunnettuun artikkeliin Some Explorations in Initial Interaction and Beyond: Toward a Developmental Theory of Interpersonal Communication. 16 Kuten artikkelin otsikko osoittaa, Bergerin ja Calabresen alkuperäinen aj atus oli keskittyä ensitapaamisiin (initial interaction). Teoriaa on myöhemmin laajennettu koskemaan keskinäisviestintätilanteita yleisesti. Koko käsite "epävarmuuden vähentämisen teoria" on itse asiassa otettu käyttöön vasta Bergerin ja Calabresen artikkelin herättämän keskustelun jälkeen. Bergerin ja Calabresen teorian keskeisin väite on, että kun ihmiset kohtaavat toisensa, heidän ensisijainen päämääränsä on vähentää tilanteessa vallitsevaa epävarmuutta. Tämä on helposti sovellettavissa käytäntöön. Bergerin ja Calabresen mukaan on osoitettavissa, että kun kaksi ihmistä tapaa toisensa esimerkiksi kutsuilla, bussipysäkillä, hississä tai muussa vastaavassa paikassa, missä tilanne luo odotuksen, että toiselle on sanottava jotain, päällimmäisin tunne ensimmäisen viestin yhteydessä on epävarmuus. Epävarmuus on Bergerin ja Calabresen mukaan hyvin negatiivinen tunne. Ta stä syystä ihminen pyrkii pääsemään siitä tavalla tai toisella eroon. Pyrkimys vähentää epävarmuuden tunnetta oletetaan keskinäisviestinnän primus motoriksi, toiminnan lähtökohdaksi. Käänteisesti todettuna tämä tarkoittaa sitä, että epävarmuuden vähentämisen teorian mukaan kaikki se, mitä yllä esitetyn kaltaisissa tilanteessa aluksi sanotaan, pyrkii lisäämään varmuutta sen suhteen, miten toinen tulee käyttäytymään. Bergerin ja Calabresen mukaan ensisijainen keino vähentää epävarmuutta on ennustaminen (prediction). Mitä paremmin ihminen viestintätilanteessa kykenee ennakoimaan sen, 22

24 miten toinen osapuoli tulee käyttäytymään, sitä vähemmän epävarmaksi hän itsensä tuntee. Ennustettavuus liittyy tilanteesta saatavaan tietoon. Mitä enemmän henkilöillä on tietoa toisistaan, sitä varmempia he toisen käyttäytymisestä voivat olla. Bergerin ja Calabresen mukaan etenkin keskinäisviestintätilanteiden alussa (entry phase) viestijät hakevat selkeää taustatietoa toisesta. Esimerkiksi se, mistä toinen keskusteluosapuoli on kotoisin tai minkä ikäinen hän on (mitkä epäilemättä ovatkin hyvin tyypillisiä kysymyksiä ihmisten tavatessa ja avatessa keskustelua), antavat mahdollisuuksia muodostaa ennusteita siitä, millaisia mielipiteitä toisella todennäköisesti on ja miten hän erilaisiin viesteihin suhtautuu. Bergerin ja Calabresen teoria on luonteeltaan keskinäisviestintätilanteiden kehittymistä tarkasteleva. Teoria pyrkii ennustamaan sen, mitä keskinäisviestinnässä ajan myötä tapahtuu. Bergerin ja Calabresen mukaan informaatiopainotteista keskinäisviestinnän alkutilannetta seuraa yksilöllisen viestinnän vaihe (personal phase). Tå lle on ominaista, että ihmiset alkavat kertoa omista arvoistaan, tunteistaan, kokemuksistaan ja ongelmistaan. Edellytys yksilöllisen viestinnän vaiheelle kuitenkin on, että tietohakuinen alkuvaihe on luonut viestijöille motivaation kehittää suhdettaan alkua pidemmälle. Yksilöllistä vaihetta ei välttämättä koskaan tule. On mahdollista, että viestintätilanteen alku on osoittanut toisen osapuolen olevan niin erilainen, että viestijät eivät pidä mahdollisena ennustaa, miten toinen vuorovaikutukseen suhtautuu. Tåmän vuoksi henkilökohtaisia asioita ei tuoda esille. Toisaalta keskinäisviestintätilanne on usein jo perusluonteeltaan sellainen, että se ei anna mahdollisuuksia kehittää viestintäsuhdetta. Kioskimyyjän kanssa käytyyn keskusteluun ei todennäköisesti kuulu henkilökohtaisista asioista puhuminen, kun taas esimerkiksi junassa tavatun vieraan kanssa saatetaan siirtyä henkilökohtaisiinkin teemaihin ja ystävystyä. 23

25 Epävarmuuden vähentämisen teoria on yksi puheviestinnän selkeimmistä lakiteorioista. Sen keskeisin väite - kun kaksi ihmistä tapaavat, heidän välillään oleva epävarmuus vähenee - on rakenteeltaan loogista muotoa X Y. Etenkin Berger on vuoden 1975 jälkeen useaan otteeseen painottanut, että hän kannattaa lakiteoreettista lähestymistapaa, joten teorian rakenne ei ole sattumaa. 1 7 Lakiteoreettisuudesta seuraa etuja ja heikkouksia. Etuna on eksaktius. Bergerin ja Calabresen mukaan pitää lähteä siitä, että keskinäisviestintätilanteessa olevat ihmiset ovat vuorovaikutuksen alussa aina eräänlaisessa nollapisteessä, jossa he eivät vielä tunne toisiaan ja ovat siksi epävarmoja toisistaan. Tästä pisteestä eteneminen edellyttää aina epävarmuuden vähentämistä, muuten keskinäisviestintätilanteessa ei Bergerin edustamassa lakiteoreettisessa mielessä tapahdu mitään. Tämä epävarmuuden vähenemisen lainomaisuus on samalla teorian heikko kohta. Berger ja Calabrese ovat epäilemättä oikeassa siinä, että keskinäisviestinnässä tulee olettaa aina tapahtuvaksi jotain. Miksi sen pitäisi olla juuri epävarmuuden vähentämistä, on kuitenkin ongelmallinen kysymys. Tähän on kiinnittänyt huomiota viime vuosina Michael Sunnafrank. 1 8 Sunnafrank on omassa teorianmuodostuksessaan osoittanut, että epävarmuuden tilalle voidaan aivan yhtä perustellusti asettaa esimerkiksi pyrkimys lisätä positiivisia seikkoja. Jos oletamme kaksi henkilöä tapaamaan toisensa puistossa, on Sunnafrankin aj attelutavan mukaan epävarmuuden vähentämisen rinnalla yhtä perusteltua olettaa, että henkilöt pyrkivät prosessissa mahdollisimman positiiviseen lopputulokseen. Sunnafrank näin ollen kyseenalaistaa Bergerin ja Calabresen pessimistisen oletuksen siitä, että keskinäisviestinnässä pyritään vain jonkin negatiivisen (epävarmuuden) vähentämiseen. Tämän sijasta voitaisiin lähteä positiivisemmasta perusolettamuksesta. 24

26 Epävarmuuden vähenemisen lainalaisuuteen liittyvä toinen keskeinen ongelma on se, voidaanko keskinäisviestinnän todella olettaa toimivan ennustettavasti ja itseään toistaen. Herää kysymys siitä, eikö käytännön keskinäisviestinnässä ole runsaasti tilanteita, joissa epävarmuus tiettyyn vaiheeseen asti vähenee, kunnes se taas lisääntyy. Syy-seuraus-tarkastelun ongelma on, että se ei ota huomioon ihmisten itsensä kykyä vaikuttaa prosessiin sen aikana. Ongelmaa havainnollistaa niin sanottu Jaska Jokusen probleema. Kun Jaska Jokunen havaitsee, että hän ei enää ole epävarma jonkun ystävänsä suhteen, hän tulee yhtäkkiä epävarmaksi, koskaa huomaa, ettei ole enää epävarma, ja alkaa samalla epäillä, pitäisikö hänen olla epävarma. 19 Probleema kertoo siitä, että ihmiset voivat itse vaikuttaa epävarmuuden vähenemiseen tai sen lisääntymiseen. Jos havaitsen epävarmuuteni vähenevän, tulen helposti epävarmaksi, koska en tiedä, onko epävarmuuden väheneminen hyvä vai huono asia. Konstruktivismi Yksi tunnetuimpia epävarmuuden teorian kanssa kilpailevia keskinäisviestinnän teorioita on Jesse Delian ja hänen tutkimusryhmiensä 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkupuolella muotoilema konstruktivistinen teoria. Z0 Teoria painottaa sitä, että keskinäisviestinnän tutkimuksessa pitäisi lähteä kaikista mahdollisista tiedoista, kokemuksista, mielialoista, asenteista ja tunteista, joita ihmisillä on. Vaikka voimme erottaa nämä tekijät analyysissa toisistaan (kuten Rossin mallissa), ne kaikki ovat ihmisen mielessä yhtä merkityksellisiä. Tå mä tarkoittaa käytännössä sitä, että se, miten henkilö nimeltä Matti suhtautuu Maijaan tai Paavoon, ei riipu pelkästään joko tunteista, asenteista tai kokemuksista, vaan kaikista näistä yhdessä. 25

27 Teoria on mitä ilmeisimmin tässä keskeisessä oletuksessaan oikeassa. Jos mietimme omakohtaisesti suhdettamme johonkin ihmiseen, jonka kanssa aloitamme keskustelun esimerkiksi bussipysäkillä, tilanteessa vaikuttavat hyvin erityyppiset tekijät samanaikaisesti. Oletetaan, että tuo toinen bussipysäkillä seisova henkilö tervehtii sanomalla "hei". Vastauksemme hänelle riippuu ainakin siitä, miltä tuo toinen henkilö näyttää, millä äänenpainolla hän "hein" sanoi ja mikä kellonaika on. Jos kello on yli puolenyön ja päättelemme, että toinen henkilö on humalassa, vastaamme varmasti eri tavoin kuin aamuseitsemältä odottaessamme työmatkallamme myöhässä olevaa bussia. Kun ensimmäisessä tapauksessa vastauksemme mahdolliseen nihkeyteen vaikuttaa se, että emme halua olla tekemisissä humalaisen henkilön kanssa pimeällä bussipysäkillä, jälkimmäisessä tapauksessa vastauksen myönteisyyteen vaikuttaa se, että tuo toinen henkilö on todennäköisesti samalla tavalla myöhässä töistä kuin minä itse. Delian teoria esittää, että viestintätilanteiden tieteellisen analyysin onnistuminen edellyttää kaikkien yllä mainittujen kaltaisten tekijöiden huomioon ottamista. Se, miten Maija vastaa Matin tervehdykseen kadulla (seuraten luvussa Tieteenalan teoreettinen rakenne käytettyä esimerkkiä), riippuu siitä, millainen aj atusrakennelma ja käsitys Maijalle Matista on muodostunut. Kuten bussipysäkkiesimerkki osoittaa, nuo aj atusrakennelmat voivat olla hyvin erilaisia, ja niiden seurauksena myös viestintämme on hyvin erilaista. Delian aj atus on, että mitä myönteisempi mielikuvamme on, sitä myönteisempi myös vastauksemme on. Bussipysäkki on tästä äärimmäinen havainnollistus. Delian mukaan sama periaate pätee yleisesti, vaikka aj atusrakenneimien merkitys ei usein tulekaan yhtä selvästi esille kuin pysäkillä. Se, miten toisiin ihmisiin suhtaudumme, riippuu konstruktivismin mukaan aina siitä, millaiseen valoon ihmiset omassa mielessämme asetam- 26

28 me. Voi olla, että emme syystä tai toisesta pidä jostain ihmisestä, vaikka siihen ei olisikaan selkeästi osoitettavaa hyvää syytä. Syy voi olla jo siinä, että emme pidä esimerkiksi toisen kävelytyylistä. Vaikka kävelytyyli on sinänsä merkityksetön asia, sen vaikutelma välittyy mielikuviimme ja sitä kautta viestintäämme. Tämänkaltainen perusasetelma johtaa valitettavan nopeasti teoreettiseen umpikujaan. Jos kaikki perustuu pelkästään ihmisten päässään muodostamiin erilaisiin aj atusrakennelmiin ja mielikuviin, viestintätutkimukselle ei jää käteen juuri mitään, mihin nojautua. Tåtä mielikuvien mielivaltaa välttääkseen konstruktivistit ovatkin painottaneet, että viestijäillä on kyky ymmärtää omien mielikuviensa merkityksiä. Ihmisellä on kyky käsittää, että mielikuvat voivat olla vääriä ja harhaanjohtavia. Delia painottaa kirjoituksissaan sitä, että mitä paremmin ihminen ymmärtää omaavaosa erilaisia mielikuvia, sitä paremmin hän keskinäisviestintätilanteissaan yleensä onnistuu. Delia käyttää ilmiöstä nimitystä kognitiivinen kompleksisuus (cognitive complexity). Mitä kognitiivisesti kompleksisempi viestijä on, sitä paremmin hän konstruktivismin mukaan pystyy käsittelemään erilaisia mielikuvia ja niiden vaikutuksia keskinäisviestintätilanteissa. 21 Ta.mä aj atus on helposti hyväksyttävissä. Jos oletamme, että joku nojautuu puheviestinnässään pelkästään mielikuviinsa, hänen mahdollisuutensa selviytyä erilaisista eteen tulevista tilanteista on epäilemättä heikompi kuin henkilön, jolla on kyky ymmärtää, että mielikuvat eivät aina ole oikeita. Delia ja muut konstruktivistit ovat lähestyneet tätä seikkaa tutkimalla lasten puheviestintätaitojen kehitystä. 22 Tutkimuksissa on havaittu, että mitä yksinkertaisempia mielikuvia lapsella on ja mitä yksiulotteisemmin hän ne ymmärtää, sitä heikommin hän selviää viestintätilanteissa. Jos oletamme, että lapsella Lt on mielikuvanaan ainoastaan se, että hän ei pidä 27

29 opettajastaan, on selvää, että hänellä on enemmän ongelmia kuin lapsella L 2, joka ymmärtää, että vaikka hän ei pidä opettajastaan, hänen pitää totella tätä, koska opettajalla on mahdollisuus rankaista häntä. Kun lapsen mielikuva kehittyy aj a tuksesta tyyppiä "en pidä opettajasta" tätä laajemmaksi ajatusrakennelmaksi tyyppiä "opettaja voi olla ystävällinen, jos hänelle on ystävällinen, vaikka en pitäisikään hänestä", hän todennäköisesti tulee toimeen opettajansa kanssa entistä paremmin. Tämä havainto pätee konstruktivistien mukaan yleisestikin. Delia painottaa sitä, että on lähdettävä siitä, että mitä moniulotteisemmin ihminen käsittää omien mielikuviensa vaikutussuhteet viestintäänsä, sitä parempiin viestintäsuhteisiin hän kykenee. Tämän toteamuksen ongelma on kuitenkin sen itsestäänselvyys. Konstruktivismin kritiikin kärki onkin kohdistunut toteamukseen, että jokainen voi kuvitella älykkäiden menestyvän paremmin kuin tyhmien. Tåssä mielessä voidaan väittää, että konstruktivismi ei sano keskinäisviestinnästä kovin paljon. Se keskittyy ennemminkin psykologisiin tosiasioihin, joilla on luonnollisestikin puheviestinnän kannalta merkitystä (kuten niillä on merkitystä yleensä sosiaalisen elämän kannalta), mutta jotka eivät johda puheviestinnän tutkimuksessa pitkälle. Tåmän kritiikin ohella Delian teoriaa on arvosteltu sen edustamasta aj attelutavasta. Teoria on parhaita esimerkkejä sääntöteoreettisesta teorianmuodostuksesta puheviestinnässä. Sen mukaan on mahdotonta ennustaa, millaisia aj atusrakennelmia ja mielikuvia ihmisillä on, koska jokainen ihminen muodostaa ne omaa henkilökohtaista taustaansa vasten. Tåstä johtuen teoria ei katso voivansa väittää eksaktisti, että jostain ilmiöstä X seuraisi jokin Y. Koska jokainen X voidaan ymmärtää vain yksilöiden itsensä muodostamiksi persoonallisiksi aj atusrakennelmiksi, tutkimuksen ainoa vaihtoehto on pyr- 28

30 kiä tulkitsemaan ja ymmärtämään näitä rakennelmia. Tåstä voidaan johtaa sääntöjä ja tendenssejä, jotka ovat yksinkertaisimmassa muodossaan itsestään selvän tuntuisia. Jos Matti esimerkiksi vihaa Paavoa, hän epäilemättä viestii vihamielisesti. Vakiinnutettua ja tilanteesta toiseen pätevää tapaa määritellä X tai Y ei kuitenkaan ole olemassa (mitä on viha, tai mitä on siitä seuraava vihamielisyys?), mistä seuraa, että Bergerin ja Calabresen teorian kaltainen eksaktius ei konstruktivismin mukaan ole mahdollista. Relationaalisen viestinnän teoria Relationaalisen viestinnän teoria perustuu Gregory Batesonin 1950-luvulla perustaman Palo Aito -ryhmän psykologisiin tutkimuksiin ja havaintoihin. Vaikka ryhmä perustettiin jo 1950-luvulla, sen keskinäisviestinnän kannalta keskeisimmät väitteet muotoiltiin vasta 1960-luvun keskivaiheilla. Erityisen merkittävään asemaan nousi Batesonin oppilaiden Paul Watzlawickin, Janet Beavinin ja Don Jackson vuonna 1967 laatima Pragmatics of Ruman Communication (New York: Norton), johon tiivistettiin Batesoniin pohjautuvan teorianmuodostuksen keskeisimmät osatekijät. Relationaalisen viestinnän teorian mukaan keskinäisviestintätilanne on aina nimenomaan tilanne. Kun useimmissa keskinäisviestinnän teorioissa lähdetään liikkeelle viestijöiden tarpeista ja tavoitteista, Watzlawick, Beavin ja Jackson pyrkivät kääntämään asetelman päinvastaiseksi. Sen sijaan, että analysoitaisiin ihmisten pyrkimystä vähentää epävarmuutta tai tulkittaisiin heidän konstruktioitaan eri tilanteissa, relationaalisen viestinnän teoria keskittyy siihen, millaisia ominaisuuksia tilanteilla itsellään on. Relationaalisen viestinnän teorian mukaan keskinäisvies- 29

31 tintätilanteita voidaan lähestyä kolmen peruskäsitteen avulla: komplementaarisuus (complementary), symmetrisyys (symmetry) ja eriävyys (transition). Oletetaan aiempien esimerkkien tavoin, että kaksi henkilöä keskustelevat keskenään bussipysäkillä. Jos Matti sanoo Maijalle, että "ilma on kaunis", ja Maija vastaa tähän "eikä ole, täällähän sataa", silloin relationaalisen teorian mukaan kyseessä on komplementaarinen viesti. Tåmä tarkoittaa sitä, että keskinäisviestintätilanteessa olevat ovat erimielisiä käsittelemästään teemasta, tässä tapauksessa säästä. Jos Maija puolestaan vastaisi "aivan, niin on", kyseessä olisi symmetrinen viesti. Symmetrinen tarkoittaa sitä, että Matti ja Maija "kulkevat samaan suuntaan", ovat samanmielisiä keskustelun aiheesta. Kolmas vaihtoehto on, että Maija ei vastaa mitään, vaan esimerkiksi kohauttaa olkapäitään. Tåtä kutsutaan relationaalisen viestinnän teoriassa eriävyydeksi. Maija ei tällöin ota kantaa asian puolesta tai sitä vastaan, hän tavallaan väistää koko kysymyksen. 23 Kuten esimerkki eriävyydestä osoittaa, relationaalisen viestinnän teoriassa lähdetään siitä, että puheviestintää on sen lisäksi, mitä sanotaan, myös se, mikä jätetään sanomatta. Tåtä teemaa on viime vuosina lähestynyt etenkin Janet Beavin. 24 Beavinin keskeisin väite on, että ihminen ei voi olla viestimättä (one cannot not communicate). Väitelause kuuluu erottamattomasti relationaalisen viestinnän teoriaan. Kun keskinäisviestintää analysoidaan nimenomaan tilanteen näkökulmasta, on oletettava, että tilanne itsessäänkin sanoo jotain. Esimerkiksi hautajaistilanne, jossa kukaan ei sano mitään, on paljon puhuva. Tämä tarkoittaa relationaalisen viestinnän teorian aj attelutavan mukaan sitä, että tilanteeseen osallistuvat viestivät itse asiassa paljonkin, vaikka eivät itse aj attelekaan sitä tietoisena puheviestintänä. Esimerkiksi hautajaisissa tapahtumaan osallistuvat ottavat yhteisesti - symmetrisesti - hiljaa olemalla osaa suruun. 30

32 Beavinin väite on saanut osakseen runsaasti niin kritiikkiä kuin hyväksyntääkin. Kritiikin perusteena on, että sellaisenaan yksinkertaiset puheviestinnän käytännön seikat muuttuvat väitteen myötä tarpeettoman monimutkaisiksi. Jos oletetaan, että mikä tahansa ihmisen eri tilanteissa tekemä toiminta on viestintää, oletetaan samalla, että ihminen ei pysty valitsemaan, milloin hän sanoo jotain ja milloin ei. Tatä voidaan pitää vaikeana näkökulmana siinä mielessä, että tällöin ihmisten olisi kenties turhaa kiinnittää huomiota esimerkiksi puheviestintätaitoihinsa. Teorian mukaan ihminen puhuu kaiken aikaa riippumatta siitä, sanooko hän jotain tai ei. Ihmisten oletetaan siis olevan vain vajavaisesti kykeneviä vaikuttamaan siihen, haluavatko he tuoda esille jotain tai ottaa kantaa johonkin vai eivät. Relationaalisen teorian mukaan ihmiset viestivät joka tapauksessa koko aj an jotain. Teoriaa kehitelleiden tutkijoiden kirjoituksista on mielenkiintoisella tavalla havaittavissa, että he hyvin auliisti myöntävät tämän kritiikin oikeutuksen. Teoria ei pelkästään pyri selventämään puheviestintätilanteiden syitä ja seurauksia, tämän lisäksi se kyseenalaistaa yksinkertaisina pidettyjä seikkoja. Teoria onkin näennäisen yksinkertaisuutensa taustalla moniulotteinen. Se jättää vain niukalti tilaa ihmisen omille valionoille ja on tässä mielessä luonteeltaan hyvinkin lakiteoreettinen. Relationaalisen viestinnän teorian mukaan voimme olettaa vain kolmentyyppistä erilaista toimintamahdollisuutta (symmetrisyys, komplementaarisuus tai eriävyys), joista ihminen viestinnässään suuntautuu johonkin. Ihmisellä on kuitenkin sääntöteoreettisessa mielessä vapaus valita jokin näistä kolmesta. 31

33 Sosiaalisen läpäisyn teoria ja itsestään kertominen Sosiaalisen läpäisyn teoria (social penetration theory) perustuu Irwin Altmanin ja Dalmas Taylorin 1970-luvulla muotoilemaan aj atukseen siitä, että sosiaalisten suhteiden syntyminen ja niiden kehittyminen perustuvat ihmisten välille syntyviin avoimiin ja luottamuksellisiin keskinäisviestintätilanteisiin. Teorian ideana on osoittaa, että mitä paremmin läpäisemme keskinäisviestinnässä tietyn muodollisen ja varautuneen vaiheen, sitä paremmin pääsemme kanssaihmistemme kanssa aitoihin ystävyyssuhteisiin ja solmimme heidän kansaan pysyviä sosiaalisia siteitä. 2 5 Altmanin ja Taylorin teoriaa voidaan havainnollistaa esimerkillä. Oletetaan, että Matti ja Maija ovat tunteneet toisensa vasta joitain tunteja. Koska he ovat vieraita toisilleen, he eivät Altmanin ja Taylorin mukaan kerro arkaluonteisina pitämistään asioista, koska eivät voi tietää, miten toinen niihin suhtautuisi. Teoria esittää, että arkaluonteisiin asioihin siirtyminen tapahtuu vähitellen, aj an myötä. Maija voi esimerkiksi jo lyhyen tuttavuuden perusteella kertoa olevansa laihdutuskuurilla, koska laihdutuskuurilla oleminen ei ole sellaisenaan erityisen arkaluonteinen teema. Joitain tapaamiskertoja myöhemmin Maij a saattaa kuitenkin jatkaa, että hänellä on vaikeuksia laihdutuskumin kanssa. Itse asiassa hän on yhtenään laihdutuskuurilla. Kun aletaan keskustella vaikeuksista, Maija siirtyy vaiheeseen, jolla ei enää käsitellä arkipäiväisiä kenelle tahansa kerrottuja asioita. Altmanin ja Taylorin teoria olettaa, että Maijan kerrottua vaikeuksistaan Matin on tavalla tai toisella osoitettava vastavuoroisesti avoimuutensa. Mikäli Maija ei saa henkilökohtaisiin kysymyksiin siirtymiselleen vastakaikua Matilta, Maija ei voi tuntea, että Matti olisi halukas kehittämään heidän vä- 32

34 listään suhdetta luottamukselliseen suuntaan. Matin pitäisi tuoda esille jotain vastaavaa - jotain laihdutuskumin vaikeuksia vastaavaa. Tästä prosessista seuraa Altmanin ja Taylorin mukaan ihmisten tärkeinä pitämiä luottamuksellisia ihmissuhteita. Kun Matti ja Maija pitävät toisiaan keskinäisesti luottamustensa arvoisena, he voivat siirtyä heitä syvällisesti ja arkaluonteisesti koskettaviin ongelmiin ja kysymyksiin. Vasta tällöin saattaa esimerkiksi paljastua, että laihduttamisongelman takana ovat psyykkiset vaikeudet. Tå ssä vaiheessa kysymys laihdutuskuurista ja sen epäonnistumisesta avautuu Matille koko laajuudessaan. Altmanin ja Taylorin teorian hyvä puoli on, että sen perusaj atus pitää epäilemättä paikkansa. On vaikea kuvitella, että ihmissuhteen kehittyminen ensitapaamisesta ystävyydeksi ja edelleen esimerkiksi pysyväksi parisuhteeksi ei sisältäisi sitä, että samalla puhutaan yhä henkilökohtaisemmista kysymyksistä. Kuten Altman ja Taylor itse toteavat, mitä paremmin toinen opitaan tuntemaan, sitä syvemmälle yksilöllisiin kysymyksiin luonnollisesti mennään. Teorian haittapuolena on kuitenkin se, että väistämättömän paikkansapitävyytensä vuoksi se ei kerro paljoakaan keskinäisviestinnästä. Altmanin ja Taylorin teoriaa voidaan pitää jopa itsestään selvänä. Näin ollen sitä voitaneenkin kuvata parhaiten sanalla kertova. Sosiaalisen läpäisyn teoria kertoo siitä, että sosiaalisen suhteen syvyys ja keskinäisviestintätilanteissa keskusteltujen aiheiden luottamuksellisuus ovat tiukasti käsi kädessä. Altmanin ja Taylorin teoriaan liittyy erottamattomasti itsestään kertomisen (self-disclosure) käsite. Käsite on keskinäisviestinnän tutkimuksessa ainakin yhtä tunnettu, ellei tunnetumpikin, kuin varsinainen teoria. 26 Itsestään kertominen on elänyt viime vuosina keskinäisviestinnän tutkimuksessa paljolti omaa elämäänsä, ilman Altmanin ja Taylorin muotoilemaa käsitettä selittävää taustateoriaa. Itsestään kertomi- 33

35 nen kohdistuu sosiaalisen läpäisyn teorian olennaisimpaan kohtaan. Käsite kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun Matti ja Maija havaitsevat mahdollisuutensa olla avoimia toisilleen. Tarkoituksena on antaa jokin nimi sille tapahtumalle, kun Matti ja Maija uskaltautuvat kertomaan omista luottamuksellisista asioistaan. Käsitteeseen on kiinnitetty runsaasti huomiota siksi, että sen on käsitetty olevan eräänlainen mittari sosiaalisia suhteita arvioitaessa. On vaikeaa määritellä se, milloin ihmiset pitävät toisiaan esimerkiksi "todellisina ystävinä" eivätkä "vain ystävinä". Itsestään kertominen antaa mahdollisuuden konkretisoida tätä kysymystä esittämällä, että mitä avoimempia ihmiset toisilleen ovat, sitä parempia ystäviä he mitä todennäköisimmin ovat. Koordinoitu tarkoitteiden hallinta ja puheaktit Teoria koordinoidusta tarkoitteiden hallinnasta (coordinated management of meaning) on nimensä perusteella vaikeasti avautuva. Se perustuu W. Barnett Pearcen ja Vernon eronenin 1980-luvun alussa tekemiin erilaisten teorioiden lähtökohtien uudelleenmuokkauksiin. Z7 Selkeimmin taustalla vaikuttavat relationaalisen viestinnän teoria ja puheaktiteoria. Pearcen ja eronenin teorian keskeisten aj atusten selventämiseksi on siis välttämätöntä tarkastella sen itsensä lisäksi lyhyesti myös J. L. Austinin 1950-luvulla kehittämää puheaktiteoriaa. 28 Puheaktiteorian perusajatuksena on, että puhutuilla viesteillä ei pelkästään sanota jotain. Jokainen viesti on myös teko. Austinin esimerkit tästä ovat valaisevia. Kun mietimme sitä, miksi Matti pyytää Maijaa sulkemaan ikkunan, voimme tulkita pyyntöä ainakin kolmella tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto on, että Matti pyytää ikkunan sulkemista, koska hänel- 34

36 lä on kylmä. Toinen vaihtoehto on, että Matti pyytää ikkunan sulkemista, koska hän haluaa osoittaa Maijalle, että saa niin halutessaan tämän sulkemaan ikkunan. Kolmas vaihtoehto on, että Matti pyytää ikkunan sulkemista, koska se oli mielekkään oloinen tapa aloittaa keskustelu. Kaikissa tapauksissa kyse on siitä, että Matti haluaa saada Maij an tekemään jotain. Kylmyyden tapauksessa Matti käyttää Maijaa välikätenä, toisessa tapauksessa Matti haluaa osoittaa arvovaltansa, ja viimeisessä tapauksessa kyse on siitä, että ikkunan sulkeminen on vain keino päästä keskustelukontaktiin. Olennaista on, että Austinin mukaan emme pysty pelkästään lausetta "viitsisitkö sulkea ikkunan" tarkastelemalla sanomaan juuri mitään siitä, mitä Matti todella sanomaliaan haluaa saada aikaan. Pearce ja Cronen ovat pyrkineet laajentamaan tätä Austinin perusajatusta. He lähtevät siitä, että puheaktiteorian kaltainen periaate on kätkettynä yksittäisten puheenvuorojen lisäksi kaikkeen keskinäisviestintään. Oletetaan, että lapsi rikkoo jalkapallollaan naapurin ikkunan. Hän menee soittamaan naapurin ovikelloa ja sanoo oven avauduttua ensi sanoikseen "haluan palloni takaisin". Naapuri todennäköisesti vastaa, että "palloasi et takaisin saa", koska lapsen lausahdus osoittaa, että tämä ei ole pahoillaan tapahtuneesta. Lapsi haluaa kuitenkin pallon takaisin ja uhkaa kutsuvansa isoveljensä paikalle. Tållä tavalla hän on ikätovereittensa keskuudessa saanut tahtonsa läpi. Naapurin tapauksessa uhkaus on kuitenkin huono valinta. Naapuri komentaa vihaisesti lapsen häipymään, ellei tämä halua selkäänsä. Vasta tässä vaiheessa lapsi oivaltaa pyytää tapahtunutta ånteeksi. Kun hän saa naapurin vakuuttuneeksi, että hän on pahoillaan ja on tulevaisuudessa varovaisempi, hän saa pallonsa takaisin. Tåmän Pearcen ja Cronenin käyttämän esimerkin tarkoituksena on osoittaa, että lapsen on opittava koordinoimaan erilaisia puheakteja, jotta hän pääsisi mahdollisimman myön- 35