hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan"

Transkriptio

1 MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen ja vuorovaikutuksen merkityksiä omassa elinympäristössä. Oppilas ymmärtää voimien vaikutuksia ja niiden merkityksiä omassa elinympäristössä. Tavoitteellin en työskentely ja oppimaan oppimisen taidot Fysiikan merkityksen arvioiminen Oppilas harjoittelee Oppilas harjoittelee omien asettaa omia omien tavoitteiden tavoitteiden asettamista ja tavoitteita pienten asettamista ja pyrkii osaa työskennellä kokonaisuuksien osalta työskentelemään yhteisten yhteisten tavoitteiden ja työskennellä tavoitteiden suuntaisesti. suuntaisesti. niiden saavuttamiseksi. Oppilas harjoittelee oman Oppilas harjoittelee oman Oppilas harjoittelee osaamisensa osaamisensa tunnistamista kuvaamaan tunnistamista opettajan opettajan antaman omaa osaamistaan antaman palautteen, palautteen, vertaispalautteen opettajan antaman vertaispalautteen ja ja palautteen, vertaispalautteen ja johdateltuna esimerkkejä arkisista tilanteista, joissa tarvitaan fysiikan tietoja ja taitoja. kertoa ammatteja, joissa tarvitaan fysiikan osaamista. esimerkkejä arkisista tilanteista, joissa tarvitaan fysiikan tietoja ja taitoja. nimetä ammatteja, joissa tarvitaan fysiikan osaamista. fysiikan tietoja ja taitoja tarvitaan erilaisissa fysiikan osaamisen merkitystä eri ammateissa ja jatko-opinnoissa. asettaa omia tavoitteita ja työskennellä pitkäjänteisesti niiden saavuttamiseksi. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan opettajan antaman palautteen, vertaispalautteen ja esimerkkien avulla, miten fysiikan tietoja ja taitoja tarvitaan elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa. perustella fysiikan osaamisen merkitystä eri ammateissa sekä jatkoopinnoissa. T4 Oppilas arvioi omia valintojaan energian (esim. oman kodin lämmitys) kestävän käytön kannalta. Kestävän kehityksen tiedot ja taidot fysiikan kannalta jonkin esimerkin omien valintojen vaikutuksesta, kestävän käytön kannalta. esimerkkejä omien valintojen vaikutuksesta kestävän käytön kannalta. arvioida fysiikan osaamista tarvitaan kestävän käytön kannalta. arvioida erilaisten valintojen vaikutuksia energiavarojen kestävän käytön kannalta. perustella fysiikan osaamista tarvitaan kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. perustella erilaisia valintoja energiavarojen kestävän käytön kannalta.

2 Tutkimisen taidot T5 Oppilas muodostaa kysymyksiä kulloinkin tarkasteltavasta ilmiöstä ja osaa kehittää tutkimustaan kysymysten perusteella. Kysymysten muodostaminen sekä tutkimusten ja muun toiminnan suunnittelu muodostaa aihepiiriin liittyviä yksinkertaisia kysymyksiä. muodostaa aihepiiriin liittyviä yksinkertaisia kysymyksiä. valita kysymyksiä, joita voi kehittää tutkimuksen kohteeksi. muodostaa kysymyksiä tarkasteltavasta ilmiöstä. tarkentaa kysymyksiä tutkimuksen kohteeksi esimerkiksi rajaamalla muuttujia. muodostaa jäsentyneitä kysymyksiä tarkasteltavasta ilmiöstä. kehittää kysymyksiä tutkimuksen kohteeksi. T6 Oppilas toteuttaa kokeellisia tutkimuksia yhteistyössä muiden kanssa sekä työskentelee turvallisesti ja johdonmukaisesti. Kokeellisen tutkimuksen toteuttaminen. työskennellä turvallisesti sekä harjoittelee havaintojen ja mittausten tekemistä turvallisesti sekä tehdä havaintoja ja mittauksia Oppilas osallistuu erilaisten tutkimusten toteuttamiseen. turvallisesti sekä tehdä havaintoja ja mittauksia toteuttaa yhteistyössä muiden kanssa erilaisia tutkimuksia turvallisesti ja johdonmukaisesti sekä tehdä havaintoja ja mittauksia tarkasti ja tarkoituksenmukaisesti. toteuttaa yhteistyössä erilaisia tutkimuksia ja tukea muita ryhmän jäseniä. T7 Oppilas käsittelee, tulkitsee ja esittää omien tutkimustensa Tutkimusten tulosten käsittely, esittäminen ja arviointi tutkimuksia ja kirjata joitakin tutkimustuloksiaan. tutkimuksia ja kirjata tutkimustuloksiaan. Oppilas osaa esittää tutkimusten tutkimuksia, kirjata tutkimustuloksiaan sekä esittää saamiensa tutkimusten Oppilas harjoittelee arvioimaan tulosten oikeellisuutta ja luotettavuutta. tutkimuksia ja kirjata tutkimustuloksiaan. esittää saamiensa tutkimusten pohtia tulosten oikeellisuutta ja luotettavuutta.

3 T8 Oppilas ymmärtää joitakin lämpöön (esim. ilmalämpöpumppu, jääkaappi, lämpömittari) voimiin ja liikeilmiöihin (esim. kolaritestit) liittyvien teknologisten sovellusten Teknologinen osaaminen ja yhteistyö teknologisessa ongelmanratkaisussa esimerkkejä lämpöön, voimiin ja liikeilmiöihin liittyvistä arkisista sovelluksista. esimerkkejä joistakin lämpöön, voimiin ja liikeilmiöihin liittyvistä arkisista sovelluksista ja ymmärtää niiden joitakin lämpöön, voimiin ja liikeilmiöiden tutkimukseen liittyvien yksinkertaisten sovellusten joitakin lämpöön, voimiin ja liikeilmiöiden tutkimukseen liittyvien yksinkertaisten sovellusten toimintaperiaatteita ja perustella niiden merkitystä yhteiskunnalle. T9 Oppilas käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa mittaustulosten hankkimiseen ja esittämiseen mahdollisuuksien mukaan. Hän osaa pohtia ilmiöitä myös niitä havainnollistavien simulaatioiden avulla. Tieto-ja viestintätekniika n käyttö tieto-ja välineitä tutkimuksessaan. Oppilas osallistuu simulaatioiden käyttöön. tietoja tutkimuksen eri vaiheissa. havaintoja simulaatiosta. tieto- ja tiedon ja mittaustulosten hankkimiseen, käsittelemiseen ja esittämiseen. pohtia ilmiöitä simulaatioiden avulla. tietoja tarkoituksenmukaisesti tiedon ja mittaustulosten hankkimiseen, käsittelemiseen ja esittämiseen. pohtia ilmiöitä simulaatioiden avulla.

4 Fysiikan tiedot ja niiden käyttäminen T10 Oppilas käyttää fysiikan käsitteitä täsmällisesti selittäessään lämpöja liikeilmiöitä sekä pohtiessaan ilmiöiden välisiä suhteita. T11 käyttää erilaisia malleja lämpö- ja vuorovaikutuksen kuvaamisessa ja selittämisessä. Käsitteiden käyttö ja jäsentyminen Mallien käyttäminen lämpö- ja liikeilmiöihin liittyviä käsitteitä. jotakin mallia lämpö- ja selittämisessä. lämpöön ja liikkeeseen liittyviä ilmiöitä omin sanoin ja liittää niihin fysiikan keskeisiä käsitteitä. joitakin malleja lämpö- ja selittämisessä ja kuvaamisessa. lämpöön ja liikkeeseen liittyviä ilmiöitä selittää niitä fysiikan keskeisten käsitteiden avulla. yhdistää ilmiöön siihen liittyvät ominaisuudet ja ominaisuuksia kuvaavat suureet. malleja lämpö- ja selittämisessä ja kuvaamisessa. ja selittää lämpöön ja liikkeeseen liittyviä ilmiöitä käyttämällä täsmällisesti fysiikan keskeisiä käsitteitä. yhdistää ilmiöön liittyvät ominaisuudet ja ominaisuuksia kuvaavat suureet kokonaisuudeksi. malleja lämpö- ja selittämisessä ja kuvaamisessa. kuvata mallin suhdetta todellisuuteen ja mallin rajoituksia tai puutteita. T12 Oppilas harjoittelee käyttämään eri tietolähteitä sekä perustelemaan erilaisia näkemyksiään fysiikalle ominaisella tavalla. Argumentointi taidot ja tietolähteiden käyttäminen ohjatuista tietolähteistä. erilaisista tietolähteistä. ilmaista erilaisia näkemyksiä ja harjoittelee perustelemaan niitä fysiikalle ominaisella tavalla. erilaisista tietolähteistä ja valita joitakin luotettavia tietolähteitä. ilmaista ja perustella erilaisia näkemyksiä fysiikalle ominaisella tavalla. erilaisista tietolähteistä ja osaa pohtia tietolähteen luotettavuutta. ilmaista ja perustella erilaisia näkemyksiä fysiikalle ominaisella tavalla sekä vertailla keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. T13 Oppilas tuntee tapoja, joilla luonnontieteellinen tieto on kehittynyt (tutustumalla Luonnontietellisen tiedon luonteen hahmottaminen jonkin esimerkin luonnontieteellisen tiedon luonteesta tai esimerkkejä luonteesta ja kehittymisestä sekä tieteellisistä tavoista fysiikkaan liittyvien esimerkkien avulla selittää fysiikkaan liittyvien esimerkkien avulla luonnetta ja kehittymistä sekä

5 esimerkiksi tieteen historiaan ja tiedon kehittymiseen) sekä tietää tieteellisiä tapoja tieteellisistä tavoista luonnetta ja kehittymistä sekä tieteellisistä tavoista tieteellisiä tapoja T14 Oppilas saavuttaa riittävät tiedolliset jatkoopintovalmiudet vuorovaikutuksesta ja liikkeestä T15 käyttää fysiikan tietoja ja taitoja monialaisissa oppimiskokonaisuuks issa sekä mahdollisuuksien mukaan tutustuu fysiikan soveltamiseen jossakin tilanteessa kuten luonnossa, elinkeinoelämässä, järjestöissä tai tiedeyhteisössä. Tiedollisten jatko-opinto valmiuksien saavuttaminen OTETAAN HUO- MIOON PÄÄTTÖ- ARVIOINNISSA! Tietojen ja taitojen soveltaminen eri tilanteissa joitakin liikkeen keskeisiä käsitteitä, ilmiöitä, ominaisuuksia ja suureita. Oppilas osallistuu monialaiseen oppimiskokonaisuuteen tai tilanteeseen, jossa ympäristössä. joitakin vuorovaikutuksen ja liikkeen keskeisiä käsitteitä, olioita, ilmiöitä, ominaisuuksia, suureita, malleja ja lakeja tutuissa Oppilas osallistuu omalla panoksellaan monialaiseen oppimiskokonaisuuteen tai tilanteeseen, jossa ympäristöissä. liikkeen keskeisiä käsitteitä, olioita, ilmiöitä, ominaisuuksia, suureita, malleja ja lakeja tutuissa fysiikan tietojaan ja taitojaan monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tai tilanteessa, jossa ympäristöissä. liikkeen keskeisiä käsitteitä, olioita, ilmiöitä, ominaisuuksia, suureita, malleja ja lakeja tutuissa ja soveltavissa monipuolisesti fysiikan tietojaan ja taitojaan monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tai tilanteessa, jossa fysiikkaa sovelletaan eri ympäristöissä.

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 8-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää alkuaineiden ja niistä muodostuvien

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun kemian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kemian opetuksen

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Fysiikka vuosiluokat 7-9 KUVA PUUTTUU

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Fysiikka vuosiluokat 7-9 KUVA PUUTTUU 2016 Fysiikka vuosiluokat 7-9 KUVA PUUTTUU Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Fysiikka vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun fysiikan opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet FYSIIKKA Oppiaineen tehtävä Fysiikan opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Fysiikan opetus auttaa ymmärtämään fysiikan ja teknologian merkitystä

Lisätiedot

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet KEMIA 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan

Lisätiedot

Tavoitteet ja sisällöt, 7. luokka

Tavoitteet ja sisällöt, 7. luokka FYSIIKKA Keskeiset sisältöalueet kuten luonnontieteellinen tutkimus, fysiikka omassa elämässä ja elinympäristössä, fysiikka yhteiskunnassa ja fysiikka maailmankuvan rakentajana esiintyvät joka vuosiluokalla.

Lisätiedot

Fysiikan opetuksen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 7-9 Opetuksen tavoitteet 7. luokka 8. luokka 9. luokka Laaja- alainen osaaminen

Fysiikan opetuksen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 7-9 Opetuksen tavoitteet 7. luokka 8. luokka 9. luokka Laaja- alainen osaaminen Fysiikan opetuksen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 7-9 Opetuksen tavoitteet 7. luokka 8. luokka 9. luokka Laaja- alainen osaaminen Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / Fysiikka

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / Fysiikka AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / Fysiikka Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Fysiikan opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Fysiikan

Lisätiedot

FYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol

FYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol FYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol Tavoitteet koskevat kaikkia luokka-asteita. Keskeiset sisältöalueet kuten luonnontieteellinen tutkimus, fysiikka omassa elämässä ja elinympäristössä, fysiikka yhteiskunnassa

Lisätiedot

Kemian opetuksen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 7-9

Kemian opetuksen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 7-9 Kemian opetuksen tavoitteet ja sisällöt vuosiluokilla 7-9 Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 7. luokka 8. luokka 9. luokka Laajaalainen osaaminen T1

Lisätiedot

FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7-9

FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7-9 FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Fysiikan opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Fysiikan opetus auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016

Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016 Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016 Kemiaa tutkimaan 1. TYÖTURVALLISUUS 2 opetuskertaa S1 - Turvallisen työskentelyn periaatteet ja perustyötaidot - Tutkimusprosessin eri vaiheet S2 Kemia omassa elämässä ja elinympäristössä

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / Fysiikka

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / Fysiikka AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / Fysiikka Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Fysiikan opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Fysiikan

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / KEMIA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / KEMIA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / KEMIA Oppiaineen tehtävä Kemian opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Kemian opetus auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

KEMIA VUOSILUOKAT 7-9

KEMIA VUOSILUOKAT 7-9 KEMIA VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä Kemian opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Kemian opetus auttaa ymmärtämään kemian ja sen sovellusten

Lisätiedot

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Merkitys, arvot, asenteet Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi. Ympäristöoppi 5-6.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja ympäristöopin opiskeluun sekä auttaa oppilasta

Lisätiedot

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen

Lisätiedot

FYSIIKKA (7 9lk)

FYSIIKKA (7 9lk) 15.4.7 FYSIIKKA (7 9lk) Oppiaineen tehtävä Fysiikan opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Fysiikan opetus auttaa ymmärtämään fysiikan ja

Lisätiedot

FyKe 7 9 Fysiikka ja OPS 2016

FyKe 7 9 Fysiikka ja OPS 2016 FyKe 7 9 Fysiikka ja OPS 2016 Fysiikan opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Fysiikan opetus auttaa ymmärtämään fysiikan ja teknologian

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016

FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016 Kuvat: vas. Fotolia, muut Sanoma Pro Oy FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016 Kemian opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Kemian opetus auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Kuntakohtainen (2016)

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Kuntakohtainen (2016) Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Kuntakohtainen (2016) TAVOITTEET JA TAIDOT, MITEN NE KOHTAAVAT OPS 2014 TEHTÄVÄ: Minkä tason tavoite? merkitys, arvot ja asenteet tutkimisen taidot tiedot

Lisätiedot

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 Ennakkotehtävä Mitä yläluokalle tulevan oppilaan pitäisi

Lisätiedot

MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN

MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, 4 osp Pakollinen tutkinnon osa osaa tehdä peruslaskutoimitukset, toteuttaa mittayksiköiden muunnokset ja soveltaa talousmatematiikkaa

Lisätiedot

FYSIIKKA JA KEMIA. Fysiikan ja kemian tehtävät

FYSIIKKA JA KEMIA. Fysiikan ja kemian tehtävät FYSIIKKA JA KEMIA Fysiikan ja kemian tehtävät Fysiikan ja kemian opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Fysiikan ja kemian opetus auttaa

Lisätiedot

3.lk 4.lk 5.lk 6.lk (valtakunnalliset kriteerit) Oppilas ymmärtää kierrätyksen merkityksen ympäristölle ja osaa lajitella jätteitä.

3.lk 4.lk 5.lk 6.lk (valtakunnalliset kriteerit) Oppilas ymmärtää kierrätyksen merkityksen ympäristölle ja osaa lajitella jätteitä. Ympäristöopin taitotasotaulukko 3.6.lk Opetukse n tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet (T1,T2,T3) Tutkimise n ja toimimise n taidot (T4-T11) 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk (valtakunnalliset kriteerit) kierrätyksen

Lisätiedot

FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9

FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9 FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9 Vuosiluokilla 7 9 fysiikan opetuksen ydintehtävänä on laajentaa oppilaan tietämystä fysiikasta ja käsitystä fysikaalisen tiedon luonteesta sekä vahvistaa kokeellisen tiedonhankinnan

Lisätiedot

5.10 Kemia. Opetuksen tavoitteet

5.10 Kemia. Opetuksen tavoitteet 5.10 Kemia Kemian opetus tukee opiskelijan luonnontieteellisen ajattelun ja nykyaikaisen maailmankuvan kehittymistä osana monipuolista yleissivistystä. Opetus ohjaa ymmärtämään kemian ja sen sovellusten

Lisätiedot

FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9

FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9 FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9 Vuosiluokilla 7 9 fysiikan opetuksen ydintehtävänä on laajentaa oppilaan tietämystä fysiikasta ja käsitystä fysikaalisen tiedon luonteesta sekä vahvistaa kokeellisen tiedonhankinnan

Lisätiedot

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2014 Juho Helminen Ajattelu ja oppimaan oppiminen Itsestä huolehtiminen

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

Kemia vuosiluokilla 7 9

Kemia vuosiluokilla 7 9 Kemia vuosiluokilla 7 9 Kemian opetuksen tavoitteena on laajentaa oppilaan tietämystä kemiasta sekä ohjata tutkivaan ajatteluun, tiedonhankintaan ja tietojen käyttämiseen. Opetus avaa kemian ja teknologian

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

9.11 a Fysiikka. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Fysiikka

9.11 a Fysiikka. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Fysiikka 9.11 a Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET YMPÄRISTÖOPPI JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

OPPIMAAN OPPIMINEN AJATTELU

OPPIMAAN OPPIMINEN AJATTELU L1 OPPIMAAN OPPIMINEN - Tavoitteena on, että oppilas tunnistaa omat vahvuutensa oppijana ja omaksuu hänelle sopivat opiskelutekniikat. - Korostetaan pitkäjänteisen työskentelyn ja harjoittelun merkitystä.

Lisätiedot

BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet

BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet BIOS 1 ja OPS 2016 Biologian opetussuunnitelma 2016 Biologian opetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan luonnontieteellisen ajattelun kehittymistä. Opetus lisää ymmärrystä biologian merkityksestä osana

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen

Lisätiedot

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 1 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ekosysteemien toimintaa, ihmisen elintoimintoja sekä

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Biologinen tieto ja ymmärrys 7 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja tunnistamaan

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Optek Opetusteknologia koulun arjessa Jari Lavonen, Professor of Physics and Chemistry Education, Head of the department Department of Teacher Education,

Lisätiedot

ARVIOINTI MURROKSESSA -

ARVIOINTI MURROKSESSA - ARVIOINTI MURROKSESSA - RUBRIIKIT TAVOITTEENASETTELUN JA ARVIOINNIN TYÖKALUNA https://peda.net/oppimateriaalit/ e- oppi/verkkokauppa/yl%c3%a4kou lu/tekstiilityo/kevat/arvioi https://opintopolku.fi/wp/lukio-2/opinnot-lukiossa/

Lisätiedot

Robotiikan opetussuunnitelma

Robotiikan opetussuunnitelma Robotiikan opetussuunnitelma Esi- ja alkuopetus Esi-ja alkuopetuksessa robotiikkaa ja ohjelmoinnillista ajattelua opiskellaan oppiainekohtaisten opetussuunnitelmien mukaisesti, sekä mahdollisuuksien mukaan

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

KOTITALOUS. Oppiaineen tehtävä

KOTITALOUS. Oppiaineen tehtävä KOTITALOUS Oppiaineen tehtävä Kotitalous-oppiaineen tehtävä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä kodin arjen perusedellytysten ylläpitämisestä huolehtivaksi kuluttajaksi sekä kanssaihmisistä huoltapitäväksi

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

5.9 Fysiikka. Opetuksen tavoitteet

5.9 Fysiikka. Opetuksen tavoitteet 5.9 Fysiikka Fysiikan opetus tukee opiskelijoiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä osana monipuolista yleissivistystä. Opetus ohjaa opiskelijaa ymmärtämään fysiikan merkitystä

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1 Siilinjärven alakoulujen opettajat 4.4.2017 Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1 Ohjelma Klo 13.45 Asiaa arvioinnista formatiivisesta arvioinnista oppiaineiden arvioinnista nivelvaiheiden arvioinnista Asiaa

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9

Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9 Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9 Tämän yhteenvedon pohjana on Vasa övningsskolan opettajien laatima ruotsinkielinen aineisto työskentelyn arvioinnin perusteista; lähtökohtana opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Arvioinnin kohteet oppiaineessa Merkitys, arvot, asenteet 3 Ympäristöopin merkityksen 4. 3 Tavoitteellinen työskentely ja 4

Arvioinnin kohteet oppiaineessa Merkitys, arvot, asenteet 3 Ympäristöopin merkityksen 4. 3 Tavoitteellinen työskentely ja 4 Oppiaineen nimi: YMPÄRISTÖOPPI 3-6 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Arvioinnin kohteet oppiaineessa Merkitys, arvot, asenteet 3 Ympäristöopin merkityksen hahmottaminen

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYSTUTORIN OSAAMISPASSI

KANSAINVÄLISYYSTUTORIN OSAAMISPASSI KANSAINVÄLISYYSTUTORIN OSAAMISPASSI Nimi Opetuspiste OSAAMISPASSI Kansainvälisyystutor -opinnot kuuluvat etiikan opintoihin. Saamasi opintoviikkomäärän laajuus riippuu siitä, miten paljon syvennät osaamistasi

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

5.6.3 Matematiikan lyhyt oppimäärä

5.6.3 Matematiikan lyhyt oppimäärä 5.6.3 Matematiikan lyhyt oppimäärä Matematiikan lyhyen oppimäärän opetuksen tehtävänä on tarjota valmiuksia hankkia, käsitellä ja ymmärtää matemaattista tietoa ja käyttää matematiikkaa elämän eri tilanteissa

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

Kemia. Kemia Tutkii luontoa, sen rakenteita. Tutkii ainetta, sen koostumusta. sekä reaktioita. Eli kuinka aine muuttuu toiseksi aineeksi.

Kemia. Kemia Tutkii luontoa, sen rakenteita. Tutkii ainetta, sen koostumusta. sekä reaktioita. Eli kuinka aine muuttuu toiseksi aineeksi. Tutkii luontoa, sen rakenteita ja ilmiöitä. Tutkii ainetta, sen koostumusta ja ominaisuuksia sekä reaktioita. Eli kuinka aine muuttuu toiseksi aineeksi. 1. oppiaineena ja tieteen alana 2. n opetuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Fysiikka. Opetuksen tavoitteet

Fysiikka. Opetuksen tavoitteet Fysiikka Fysiikan opetus tukee opiskelijoiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä osana monipuolista yleissivistystä. Opetus ohjaa opiskelijaa ymmärtämään fysiikan merkitystä

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Matematiikan syventävä kurssi Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja matemaattisiin

Lisätiedot

UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN 2016 TAVOITTEET: YMPÄRISTÖOPPI. TVT vuosiluokilla 1-2. Laaja-alaiset osaamistavoitteet

UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN 2016 TAVOITTEET: YMPÄRISTÖOPPI. TVT vuosiluokilla 1-2. Laaja-alaiset osaamistavoitteet UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN 2016 TAVOITTEET: YMPÄRISTÖOPPI Laaja-alaiset osaamistavoitteet L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Itsestä huolehtiminen ja arjen

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN AIKAISEMPIEN TIETOJEN MERKITYS OPPIMISELLE AVOIMEN PEDAKAHVILA TELLE HAILIKARI

OPISKELIJOIDEN AIKAISEMPIEN TIETOJEN MERKITYS OPPIMISELLE AVOIMEN PEDAKAHVILA TELLE HAILIKARI OPISKELIJOIDEN AIKAISEMPIEN TIETOJEN MERKITYS OPPIMISELLE AVOIMEN PEDAKAHVILA TELLE HAILIKARI 29.10.2013 TAVOITTEET TÄNÄÄN Osallistujat Tunnistavat mikä merkitys opiskelijoiden aikaisemmalla tiedolla on

Lisätiedot

Ympäristöoppi 3-6 lk. Annan esimerkkejä ympäristöopin tiedonaloista. (fakta/muistaa) Hyvä osaaminen 6. luokan lopussa on lihavoitu.

Ympäristöoppi 3-6 lk. Annan esimerkkejä ympäristöopin tiedonaloista. (fakta/muistaa) Hyvä osaaminen 6. luokan lopussa on lihavoitu. Ympäristöoppi 3-6 lk Hyvä osaaminen 6. luokan lopussa on lihavoitu. T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa kokemaan kaikki tiedonalat merkityksellisiksi itselleen

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia?

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? VIIKKI Klo 14:45.- 16.00 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? PUHEENVUORON SISÄLTÖ Itsearvioinnin: - tavoitteet, - rooli ja tehtävä. Itsearviointitaidot. Itsearviointimalleista:

Lisätiedot

Oppilas vahvistaa opittuja taitojaan, kiinnostuu oppimaan uutta ja saa tukea myönteisen minäkuvan kasvuun matematiikan oppijana.

Oppilas vahvistaa opittuja taitojaan, kiinnostuu oppimaan uutta ja saa tukea myönteisen minäkuvan kasvuun matematiikan oppijana. Tavoitteet S L 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Merkitys, arvot ja asenteet T1 pitää yllä oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä tukea myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta L1, L3, L5

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

Fysiikan kurssit. MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka

Fysiikan kurssit. MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Fysiikan kurssit MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Valtakunnalliset kurssit 1. Fysiikka luonnontieteenä 2. Lämpö 3. Sähkö 4. Voima ja liike 5. Jaksollinen liike ja aallot 6. Sähkömagnetismi

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Opetusharjoittelu 3 OKLS3039 (8 op) Kevät 2018 Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Harjoittelun osaamistavoitteet/ops Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa arvioida ja antaa palautetta

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot