Espoon väestö kasvoi yli 3000 hengellä vuonna 2006 TIETOISKU 6/2007 VÄESTÖ Sisällys. Tiivistelmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon väestö kasvoi yli 3000 hengellä vuonna 2006 TIETOISKU 6/2007 VÄESTÖ Sisällys. Tiivistelmä"

Transkriptio

1 Espoon väestö kasvoi yli 3000 hengellä vuonna 2006 TIETOISKU 6/2007 VÄESTÖ Sisällys 1 VÄESTÖN MÄÄRÄ 1.1 Väestön määrän kehitys 1.2 Väestön määrä alueittain 1.3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 2 VÄESTÖN RAKENNE 2.1 Ikä ja sukupuoli 2.2 Äidinkieli 2.3 Espoossa asuvat ulkomaalaiset Tiivistelmä Vuoden 2007 alussa Espoossa oli kotipaikka henkilöllä. Vuodessa väestömäärä oli kasvanut henkeä. Suurimman väestön lisäyksen vuoden 2006 aikana sai Vanha-Espoo. Toiseksi eniten kasvoi Kauklahti, jonka väestökehitykseen vaikutti kesällä 2006 alueella pidetyt Asuntomessut, jotka toivat alueelle lisää asuntotuotantoa. Vähiten kasvoivat Pohjois-Espoo ja Matinkylä. Eläkeikäisten ryhmä kasvoi vuoden 2006 aikana selvästi aikaisempaa enemmän, lähes henkilöllä. Yli 75-vuotiaiden osuus kohosi kuudentena vuotena peräkkäin ja oli 4,0 %. Väestönkasvun painopiste on ollut yli 35-vuotiaissa vuodesta 1997, mutta vielä vuoden 2006 lopussakin alle 35-vuotiaiden osuus väestöstä oli lähes 49 %. Suomenkielisten osuus espoolaisista jatkoi laskuaan vuoden 2006 aikana ja oli vuodenvaihteessa vajaa 85 %. Myös ruotsinkielisten osuus laskee jatkuvasti ja oli 8,6 %. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia oli lähes ja heidän osuutensa oli kohonnut 6,2 %:sta 6,7 %:iin. Yleisimpiä äidinkielenä puhuttuja vieraita kieliä olivat venäjä, viro, somali ja englanti. Espoolaisista oli ulkomaiden kansalaisia vuoden 2007 alussa noin henkeä. Vuoden aikana ulkomaalaisten määrä oli lisääntynyt noin 1 000, mikä oli yli kaksisataa henkeä enemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Ulkomaalaisten osuus espoolaisista oli noussut 4,6 %:sta 4,9 %:iin vuoden 2006 aikana.

2 1 VÄESTÖN MÄÄRÄ 1.1 Väestön määrän kehitys Vuodenvaihteessa 2006/2007 Espoon virallinen asukasluku oli Vuodessa väestömäärä oli kasvanut henkeä. Maamme suurista kunnista Helsinki sai suurimman väestönlisäyksen sitten vuosikymmenen alun, jonka jälkeen sen väestömäärä väheni kolmena vuotena. Vantaan väestölisäys oli jonkin verran suurempi kuin viime vuosina yleensä. Tampereelle lisäys oli aikaisempien vuosien kaltainen, samoin Oulun. Turun väestökehitys on ollut ailahtelevaa, mutta nyt jo toista vuotta kasvava. Koko maassa väestö lisääntyi noin hengellä. Lisäys oli suurin sitten vuoden Henkeä Kuva 1. Kuuden Suomen suurimman kunnan väestönkehitys vuosina Koko pääkaupunkiseudun viisi vuotta kestänyt väestökasvun hiipuminen kääntyi vuonna 2005 ja kasvu jatkui vuonna 2006, jolloin seutu sai lähes hengen väestölisäyksen. Se merkitsi 0,9 % väestönkasvua. Väestön keskittyminen pääkaupunkiseudulle on kuitenkin pysynyt edellisvuoden tasolla: seudun väestön osuus maamme asukkaista pysyi 19 %:ssa. Taulukko 1. Pääkaupunkiseudun kuntien asukasluvut vuodenvaihteessa 2005/06 ja 2006/07 sekä vuosimuutos Kunta 2005/ /07 Muutos Muutos-% Espoo ,4 Helsinki ,6 Vantaa ,3 Kauniainen ,1 PKS yhteensä ,9 Tampere Turku ,3 Oulu ,9 Koko maa ,4 2 Väestö 2007/Tietoisku 6/2007

3 Pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa suurissa kaupungeissa, Oulu, Tampere ja Turku, väestömäärän kasvu oli laimentunut vuoden 2006 aikana. Tampereella suhteellinen väestömäärän kasvu oli pysynyt lähes ennallaan, Turussa laskenut ja vain Oulussa kasvanut. Taulukko 2. Espoon väestökehitys vuodesta 2001 ja vuosimuutos Muutos edell. vuodesta Vuosi Väestö Henkeä % 2000/ ,7 2001/ ,7 2002/ ,2 2003/ ,2 2004/ ,4 2005/ ,9 2006/ ,4 1.2 Väestön määrä alueittain Useita vuosia väestöään kasvattaneen Leppävaaran väestökehitys kääntyi laskuun vuoden 2002 aikana aluemuutoksen takia, kun Laajalahden tilastoalue siirrettiin Tapiolan suuralueeseen. HENKILÖÄ Leppävaara Tapiola Matinkylä Espoonlahti Kauklahti Vanha-Espoo Pohjois-Espoo VUOSI Kuva 2. Espoon suuralueittainen väestökehitys vuosina Suurimman väestön lisäyksen vuoden 2006 aikana sai Vanha-Espoo ja toiseksi suurimman Kauklahti, jonka väestökehitykseen on vaikuttanut alueella kesällä 2006 pidetyt asuntomessut, jotka toivat alueelle lisää asuntotuotantoa. Kauklahden saaman lisäyksen verran sai uusia asukkaita myös Leppävaara. Vähiten kasvoivat Pohjois- Espoo ja Matinkylä. Väestö 2007/Tietoisku 6/2007 3

4 Taulukko 3. Väestö vuodenvaihteessa 2006/07 ja vuosimuutos suuralueittain Asukkaita Muutos v:sta 2006 Suuralue 2006/07 Asukasta % keskiväkil. 1. Leppävaara ,9 2. Tapiola ,6 3. Matinkylä ,4 4. Espoonlahti ,8 5. Kauklahti ,6 6. Vanha-Espoo ,2 7. Pohjois-Espoo ,4 Laitokset ym ,2 Yhteensä ,4 1.3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku Espoo oli vuoden 2007 alussa kotikuntana asukkaalle. Sen lisäksi Espoossa asui lähes henkeä, joiden kotikunta oli muualla Suomessa tai ulkomailla. Määrä oli lähes 200 henkeä suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Espoolaisia oleskeli väliaikaisesti muissa kunnissa tai ulkomailla noin asukasta. Määrä oli supistunut noin 200 edellisestä vuodesta. Kun tilapäiset asumiset Espoossa ja espoolaisten muualla oleskelut otetaan huomioon, tulee Espoon vuodenvaihteen nettoasukasluvuksi eli yli asukasta virallista väkilukua vähemmän. Taulukko 4. Tilapäisesti Espoossa asuvat vieraspaikkakuntalaiset ja tilapäisesti muualla asuvat espoolaiset suuralueittain vuodenvaihteessa 2006/07 Vakituiset Tilapäiset Muualla Nettoasualue asukkaat asukkaat tilapäisesti kasluku Leppävaara Tapiola Matinkylä Espoonlahti Kauklahti Vanha-Espoo Pohjois-Espoo Muut Koko Espoo Kuten aikaisemminkin, eniten ulkokuntalaisia asui Tapiolassa ja toiseksi eniten Leppävaarassa. Samoilta alueilta oli myös lähtenyt eniten espoolaisia muualle tilapäisesti. Kauklahtea ja Vanha-Espoota alueiden väestöstä useampi oli muualla asuva kuin muualta väliaikaisesti alueelle tullut. 4 Väestö 2007/Tietoisku 6/2007

5 2 VÄESTÖN RAKENNE 2.1 Ikä ja sukupuoli Vuonna 2006 ei alle kouluikäisten lasten osuus espoolaisista ollut muuttunut edellisestä vuodesta, vaikka määrä olikin lisääntynyt yli 400 lapsella. Kouluikäisten määrä oli vähentynyt sekä määrällisesti että suhteellisesti. Nuorten, vuotiaiden, määrä oli lisääntynyt ja myös heidän osuutensa oli hieman kohonnut kuten vuotta aikaisemminkin. % Kuva 3. Espoolaisten ikärakenne (%) vuosina Eläkeikäisten ryhmä kasvoi vuoden 2006 aikana selvästi aikaisempaa enemmän, lähes henkilöllä. Yli 75-vuotiaiden osuus kohosi kuudentena vuotena peräkkäin ja oli vuoden 2007 alussa 4,0 %. Väestönkasvun painopiste on ollut yli 35-vuotiaissa vuodesta 1997, mutta vielä vuoden 2006 lopussakin alle 35-vuotiaiden osuus väestöstä oli lähes 49 %. Taulukko 5. Väestö iän mukaan vuosina Ikä, vuotta Yht. 2002/ / / / / % 2002/03 9,9 12,2 4,8 22,6 41,6 5,4 3, /04 9,8 12,2 4,7 22,3 41,9 5,5 3, /05 9,6 12,2 4,7 22,3 41,8 5,6 3, /06 9,7 12,0 4,8 22,3 41,8 5,6 3, /07 9,7 11,8 4,9 22,1 41,5 6,0 4,0 100 Nuorin väestön ikärakenne oli edelleen Vanha-Espoossa, kun ikämittarina käytetään alle 35-vuotiaiden osuutta. Myös Kauklahdessa, Pohjois-Espoossa ja Leppävaarassa alle 35-vuotiaiden osuus oli yli puolet. Vanhin ikärakenne on Tapiolassa, jossa alle 35-vuotiaiden osuus oli noin 46 %. Väestö 2007/Tietoisku 6/2007 5

6 Kuva 4. Yli 65-vuotiaiden määrä pienalueittain vuodenvaihteessa 2006/2007. (Karttaan merkitty Espoon tilastolliset pienalueet ja yli 65-vuotiaiden määrä kullakin pienalueella. Jos alueella alle viisi havaintoa, alue merkitty valkoisella värillä.) 6 Väestö 2007/Tietoisku 6/2007

7 % ,6 39,8 14,2 39,6 10,6 9,5 7,6 6,6 7,1 43,0 44,5 40,8 40,8 41,9 10,0 41, ,8 4,5 11,3 23,0 23,1 4,8 4,8 10,8 10,1 17,7 5,3 13,1 19,1 23,7 5,1 13,9 5,2 12,2 16,3 4,9 16,3 22,1 4,9 11,8 0 9,9 7,6 8,4 9,9 Leppävaara Tapiola Matinkylä Espoonlahti 13,5 11,5 13,4 Kauklahti Vanha-Espoo Pohjois- Espoo 9,7 Koko Espoo Kuva 5. Väestön ikäjakauma suuralueittain vuodenvaihteessa 2006/07 (%) Eläkeikäisten, 65 vuotta täyttäneiden, osuus oli edelleen korkein Tapiolassa ja Matinkylässä ja matalin Vanha-Espoossa. Vuoden aikana osuus oli kohonnut tai pysynyt ennallaan muualla paitsi Kauklahdessa, jossa väestömäärän lisäys oli nuorentanut asukasrakennetta. Espoolaisväestön sukupuolirakenne oli vuoden 2006 aikana pysynyt ennallaan. Matinkylä oli edelleen naisvaltaisin alue ja Pohjois-Espoo miesvaltaisin. Miesten osuus oli kohonnut jonkin verran Tapiolassa ja Vanhassa-Espoossa. Taulukko 6. Väestön sukupuolirakenne suuralueittain vuodenvaihteessa 2006/07 (%) Suuralue Miehet Naiset Yht. Lkm 1. Leppävaara 48,8 51, Tapiola 49,5 50, Matinkylä 47,6 52, Espoonlahti 48,6 51, Kauklahti 49,5 50, Vanha-Espoo 49,2 50, Pohjois-Espoo 50,3 49, Koko Espoo 49,0 51, Lkm Väestö 2007/Tietoisku 6/2007 7

8 2.2 Äidinkieli Suomenkielisten osuus espoolaisista jatkoi laskuaan vuoden 2006 aikana ja oli vuodenvaihteessa vajaa 85 %. Myös ruotsinkielisten osuus laskee jatkuvasti ja oli 8,6 % vuoden alussa. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia oli lähes ja heidän osuutensa oli kohonnut 6,2 %:sta 6,7 %:iin. Yleisimpiä äidinkielenä puhuttuja vieraita kieliä olivat venäjä, viro, somali ja englanti. Taulukko 7. Väestön äidinkieli vuodenvaihteessa 2005/06 ja 2006/ / /07 Äidinkieli Lkm % Lkm % Suomi , ,8 Ruotsi , ,5 Venäjä , ,1 Somali , ,6 Englanti , ,5 Viro , ,7 Saksa 462 0, ,2 Kiina 952 0, ,4 Vietnam 482 0, ,2 Arabia 741 0, ,3 Turkki 315 0, ,1 Espanja 306 0, ,1 Muut , ,4 Yhteensä Vieraskielisten määrä lisääntyi vuoden 2006 aikana hengellä. Lisäys oli noin 100 henkeä edellisvuotta pienempi. Määrällisesti ja suhteellisesti eniten oli lisääntynyt venäjän- ja vironkielisten määrät. 8 Väestö 2007/Tietoisku 6/2007

9 % Muu Ruotsi Suomi Leppävaara Tapiola Matinkylä Espoonlahti Kauklahti Vanha-Espoo Pohjois-Espoo Koko Espoo Kuva 6. Äidinkielijakauma suuralueittain vuodenvaihteessa 2006/07 (%) Suomenkielisten osuus laski muualla Espoossa Kauklahtea lukuun ottamatta. Ilmeisesti asuntomessujen myötä tullut asukaslisäys on lisännyt suomenkielisten osuutta, joka on ollut Espoon matalin. Ruotsinkielisten osuus joko laski tai pysyi ennallaan kaikilla suuralueilla. Eniten ruotsinkielisiä oli edelleen Kauklahden asukkaissa. Vieraskielisiä oli eniten Vanhassa-Espoossa ja Matinkylässä asuvissa. Pienin muunkielisten osuus oli Pohjois-Espoossa, jossa oli vähiten myös ruotsinkielisiä. Eniten vieraskielisten osuus oli kohonnut Matinkylässä ja alueilla, joilla se entuudestaan oli korkein. 2.3 Espoossa asuvat ulkomaalaiset Espoolaisista oli ulkomaiden kansalaisia vuoden 2007 alussa henkeä. Vuoden aikana ulkomaalaisten määrä oli lisääntynyt noin 1 000, mikä oli yli kaksisataa henkeä enemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Ulkomaalaisten osuus espoolaisista oli noussut 4,6 %:sta 4,9 %:iin vuoden 2006 aikana. Väestö 2007/Tietoisku 6/2007 9

10 Taulukko 8. Espoossa asuvat ulkomaalaiset kansalaisuuden mukaan vuodenvaihteessa 2004/05, 2005/06 ja 2006/ Lkm % Lkm % Lkm % Eurooppa , , ,0 EU-maat , , ,6 Ruotsi 369 3, , ,0 Tanska 90 0,9 84 0,8 98 0,8 EFTA-maat 88 0, , ,0 Norja ja Islanti 60 0,6 65 0,6 75 0,6 Baltia , , ,8 Viro , , ,2 Muu Eurooppa (pl. IVY-maat) , , ,6 Afrikka , , ,4 Pohjois-Amerikka 271 2, , ,7 Latinalainen Amerikka 143 1, , ,6 Kaakkois- ja Itä-Aasia , , ,8 Keski- ja Länsi-Aasia , , ,3 Australia ja Oseania 56 0,6 54 0,5 64 0,6 IVY-maat ja ent. NL , , ,8 Venäjä , , ,3 Valtioton ja tuntematon 104 1,1 87 0, ,9 Ulkomaat yhteensä Ulkomaalaisväestöstä eurooppalaisten osuus, joka on viime vuosina pienentynyt, kasvoi edellisen vuoden 42 %:sta alle 43 %:iin. IVY-maista ja Venäjältä tulleiden osuus laski jälleen edellisestä vuodesta, mutta Aasiasta tulleiden osuus kasvoi kuten kolmena edellisenäkin vuonna. Aasialaisten osuus ulkomaalaisista oli noussut noin 27 %:iin ja lukumäärä lisääntynyt 300 hengellä. Afrikasta lähtöisin olevien osuus vierasmaalaisista oli hieman laskenut vuonna Euroopassa yleisimmät alkuperämaat olivat yhä Viro sekä Venäjä ja näiden jälkeen Jugoslavia yhdessä entisen Jugoslavian kanssa. Afrikkalaisista maista ylivoimaisesti eniten Espoossa asui Somalian kansalaisia, joiden määrä oli kasvanut lähes 700 henkeen. Seuraavaksi yleisimmät afrikkalaiset lähtömaat olivat Kenia, Etiopia ja Nigeria. Aasialaisista eniten Espoossa oli kiinalaisia, joiden määrä oli lisääntynyt lähes 100 hengellä. Toiseksi eniten aasialaisista oli intialaisia ja sitten irakilaisia. 10 Väestö 2007/Tietoisku 6/2007

11 Kuva 7. Vieraskielisten (kieli muu kuin suomi tai ruotsi) osuus väestöstä vuodenvaihteessa 2006/2007. (Karttaan merkitty Espoon tilastolliset pienalueet ja vieraskielisten määrä kullakin pienalueella. Jos alueella alle viisi havaintoa, alue merkitty valkoisella värillä.) Väestö 2007/Tietoisku 6/

12 SAMMANFATTNING I början av år 2007 fanns det personer vars hemort var Esbo. På ett år ökade befolkningen med personer. Den största invånarökningen skedde i Gamla Esbo. Bostadsmässan som hölls våren 2006 i Köklax bidrog till att antalet invånare ökade samtidigt som bostadsproduktionen på området expanderade. Befolkningsantalet ökade minst i Norra Esbo och Stor-Mattby. År 2006 blev pensionärerna allt fler till antalet och uppvisade en ökning om nästan personer. Andelen personer som fyllt 75 år blev också större för sjätte året i följd och representerade 4,0 procent av befolkningen. Sedan år 1997 är majoriteten av befolkningen över 35 år, och i slutet av 2006 var över 35-åringarnas andel fortfarande nästan 49 procent. Andelen finskspråkiga Esbobor fortsatte att minska år 2006 och de utgjorde drygt 85 procent av befolkningen. De svenskspråkigas andel har också minskat kontinuerligt och utgjorde 8,6 procent år Ca Esbobor hade ett annat modersmål än finska eller svenska, och deras andel har stigit från 6,2 till 6,7 procent. De vanligaste främmande modersmålen var ryska, estniska, somali och engelska. Av Esboborna var ca personer utländska medborgare i början av år Antalet utländska invånare ökade under årets lopp med ca personer, vilket är över 200 personer fler än året innan. År 2006 ökade andelden utländska Esbobor från 4,6 till 4,9 procent. Julkaisun jakelu ja yhteystiedot: Kehittämis- ja tutkimusryhmä PL 12, ESPOON KAUPUNKI Jakelu: puh. (09) ISSN Lisätietoja: Arja Munter, puh Kehittämis- ja tutkimusryhmä Espoon kaupunki etunimi.sukunimi@espoo.fi

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011 Tietoisku 6/2011 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013 Tietoisku 6/2013 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

Tietoisku 7/2008. Sisällys. Arja Munter skushallin Kehit. tämis- - ja tutkimusryhmä

Tietoisku 7/2008. Sisällys. Arja Munter skushallin Kehit. tämis- - ja tutkimusryhmä ESPOON VÄESTÖR TÖRAKENNE 200 007 / 2008 Tietoisku 7/2008 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2011 / 2012

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2011 / 2012 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2011 / 2012 Tietoisku 6/2012 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015 Tietoisku 6/2015 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2015 / 2016

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2015 / 2016 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2015 / 2016 Tietoisku 8/2016 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007 Sisällys 1 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 1.1 Asuntokuntien määrä ja koko 2 PERHEET 2.1 Perhetyyppi 2.2 Lapsiperheet 2.3 Perheiden äidinkieli Kuva: Ee-mailin toimitus

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 Tietoisku 13/2008 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten yksin eläjiä 2. Lapsettomia pareja entistä enemmän 3. Viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä 4. Kielikirjo perheissä

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 Tietoisku 8/2014 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pysynyt ennallaan 2. Perheiden keskikoko hieman pienentynyt 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009 Tietoisku 10/2009 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten yksin asuvia 2. Lapsettomia pareja entistä enemmän 3. Viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä 4. Kielikirjo perheissä

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011 Tietoisku 8/2011 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pienentynyt 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Yksilapsisuus yleisintä Suur-Matinkylässä 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2012

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2012 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2012 Tietoisku 9/2012 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko ennallaan 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2015

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2015 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2015 Tietoisku 9/2015 Sisällys 1. Asuntokuntien koko pysyi samana 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2010

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2010 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2010 Tietoisku 8/2010 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten pieniä asuntokuntia 2. Lapsettomien parien osuus perheistä kasvaa 3. Yksinhuoltajaperheiden osuus pysynyt ennallaan 4.

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016 Tietoisku 11/2016 Sisällys 1. Asuntokuntien koko pysyi samana 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 3/2015 Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Tilastokeskuksen vieraskielisten asumista koskevat tiedot ovat vuoden 2012 lopun tietoja. Tuolloin Espoossa

Lisätiedot

Väestö ja perheet 2004 / 2005

Väestö ja perheet 2004 / 2005 TILASTOJA ESPOOSTA 1/2005 Väestö ja perheet 2004 / 2005 Arja Munter ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings och utrednings grupp City of Espoo Research and Development 2005

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 Tietoisku 2/2010 Kuva: Ee-mailin toimitus Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2007 lopussa Suomessa asui 217 700 ulkomaalaistaustaista,

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA Tietoisku 3/2009 Arja Munter Kesk skushallin ushallinto Kehit ehittämis tämis- - ja tutkimus utkimusyk yksikkö Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet 2014 Tampereella 9 422 ulkomaan kansalaista 131 eri maasta Vuoden 2014 lopussa oli tamperelaisista 4,2 prosenttia ulkomaan kansalaisia.

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2013

VÄESTÖNMUUTOKSET 2013 VÄESTÖNMUUTOKSET 2013 Tietoisku 7/2014 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto väheni hieman 2 Muuttovoitto Helsingistä supistui 3 Muuttaneiden koulutustaso laski jälleen 4 Espoon sisällä Suur- Kauklahti

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2006 TIETOISKU 8/2007. Sisällys

Väestönmuutokset 2006 TIETOISKU 8/2007. Sisällys Väestönmuutokset 2006 TIETOISKU 8/2007 Sisällys 1 MUUTTOLIIKE 1.1 Muuttojen määrä 1.2 Kuntien välinen muuttoliike ja siirtolaisuus 1.3 Espoon sisäinen muuttoliike 1.4 Kokonaismuuttotase suuralueittain

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2007

VÄESTÖNMUUTOKSET 2007 VÄESTÖNMUUTOKSET 2007 Tietoisku 9/2008 Sisälly s Sisällys MUUTTOLIIKE 1 Muuttojen määrä 2 Kuntien välinen muuttoliike ja siirtolaisuus 3 Muuttaneiden koulutustaso 4 Espoon sisäinen muuttoliike 5 Kokonaismuuttotase

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Päivitetty 13.2.2015 Väestörakenne Helsingin seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2013, % 1,8 1,6 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestö Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.2018 Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: - Pääkaupunkiseutu:,

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: Pääkaupunkiseutu:, Espoo, Vantaa, Kauniainen KUUMA kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi,

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2013 / 2014

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2013 / 2014 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2013 / 2014 Tietoisku 5/2014 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestörakenne Hli Helsingin i seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2012, % 1,8 1,6 14 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 04 0,4 0,2 0,0 1990

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Vaasan väestö vuonna /2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys

Vaasan väestö vuonna /2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys Vaasan väestö vuonna 2018 07/2019 REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys 8.7.2019 Vaasan väestö vuonna 2018 Vaasan väkiluku oli 67 552 vuonna 2018. Vaasan väkiluku kasvoi 160 asukkaalla

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste Espoon ruotsinkielisten väestöennuste 2008-2017 Teija Jokiranta ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings och utrednings grupp City of Espoo Research and Development 2007 Espoon

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖ KASVOI YLI 4 000 HENGELLÄ VUONNA

ESPOON VÄESTÖ KASVOI YLI 4 000 HENGELLÄ VUONNA TIETOISKU 8/2006 6.9.2006 ESPOON VÄESTÖ KASVOI YLI 4 000 HENGELLÄ VUONNA 2005 Tiivistelmä Sisällys Vuodenvaihteessa 2005/06 Espoossa oli 231 704 asukasta. Määrä oli kasvanut vuoden aikana yli 4 200 hengellä,

Lisätiedot

TIETOISKU 9/

TIETOISKU 9/ TIETOISKU 9/2006 2.10.2006 VÄESTÖNMUUTOKSET 2005 Tiivistelmä Vuoden 2006 alussa Espoossa oli 231 704 asukasta. Vuodessa espoolaisten määrä oli lisääntynyt 4 232 hengellä. Lisäyksestä oli muuttovoittoa

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Väestörakenne 2017/2018

Väestörakenne 2017/2018 Väestörakenne 217/ Tietoisku 6/ Kuva: Heidi Hanna Karhu Espoon väkiluku oli 279 44 henkeä vuodenvaihteessa 217/. Vuonna 217 Espoo sai väestönlisäystä 4 461 henkeä eli 1,6 prosenttia. Väestönkasvu oli hieman

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet Tampereella asuu 9 122 ulkomaan kansalaista Vuoden 2013 lopussa Tampereella asui 9 122 ulkomaan kansalaista, mikä oli 4,1 % kaupungin

Lisätiedot

PIIRTEITÄ ESPOON RUOTSINKIELISISTÄ

PIIRTEITÄ ESPOON RUOTSINKIELISISTÄ PIIRTEITÄ ESPOON RUOTSINKIELISISTÄ Tietoisku 12/2009 Sisällys Ruotsinkielisyys suuralueittain Ruotsinkielisten ikärakenne keskimäärää vanhempi Ruotsinkielisillä vähemmän työttömyyttä Ruotsinkielinen nuori

Lisätiedot

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 1.1.2010-2030 Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.2010 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten määrä Helsingin seudulla

Lisätiedot

TIETOISKU 6/

TIETOISKU 6/ TIETOISKU 6/2006 15..2006 TYÖTTÖMYYS LASKI ESPOOSSA VUODEN 2005 AIKANA Espoossa oli työttömänä vuodenvaihteessa 2005/ 2006 7 478 henkilöä. Vuoden aikana työttömien määrä vähentyi noin 500 hengellä. Työttömistä

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 Tietoisku 7/2011 Sisällys 1 Espooseen muutto vilkastui ja muuttovoitto kasvoi 2 Muuttotappio muualle Suomeen kääntyi voitoksi 3 Muuttaneiden koulutustaso nousi 4 Espoon sisällä SuurEspoonlahti

Lisätiedot

Väestörakenne 2018/2019

Väestörakenne 2018/2019 218/219 Tietoisku 5/219 Kuva: Jussi Helimäki Espoon väkiluku oli 283 632 henkeä vuodenvaihteessa 218/219. Vuonna 218 Espoo sai väestönlisäystä 4 588 henkeä eli 1,6 prosenttia. Väestönkasvu oli hieman yli

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset Väestö ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 10.4.2017 Väestö ja väestönmuutokset Yli puolet espoolaisista on työikäisiä Kuuden suurimman kaupungin väestö

Lisätiedot

PIIRTEITÄ ESPOOLAISISTA SENIOREISTA

PIIRTEITÄ ESPOOLAISISTA SENIOREISTA PIIRTEITÄ ESPOOLAISISTA SENIOREISTA Tietoisku 1/2008 Sisällys Senioreiden määrä ja ikä Ikäihmisten asuminen Koulutustaso Tulot Kuva: Petri Lintunen Tiivistelmä Vuoden 2007 alussa espoolaisista joka kymmenes,

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa Väestöennusteet. Konserniesikunta, Strategiayksikkö Kaupunkitutkimus TA Oy, Seppo Laakso 24.4.

Toimintaympäristön tila Espoossa Väestöennusteet. Konserniesikunta, Strategiayksikkö Kaupunkitutkimus TA Oy, Seppo Laakso 24.4. Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestöennusteet Konserniesikunta, Strategiayksikkö Kaupunkitutkimus TA Oy, Seppo Laakso 24.4.2018 Väestöennusteet Sisällys: Espoon kaupungin ja Helsingin seudun väestöprojektiot

Lisätiedot

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Pohjois-Pohjanmaa; Pohjanmaa; 3,8 Etelä-Pohjanmaa; 1,2 2, Kainuu;,6 Lappi; 1, Keski-Suomi; 2, Pohjois-Savo; 1, Pohjois-Karjala; 2,2 Etelä-Savo; 1,3 Kaakkois-Suomi;,

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2009

VÄESTÖNMUUTOKSET 2009 VÄESTÖNMUUTOKSET 2009 Tietoisku 6/2010 Sisällys 1 Espooseen muutto laantui, kunnan sisäiset muutot lisääntyivät 2 Muuttotappio muualle Suomeen kasvoi, ulkomailta voittoa 3 Muuttaneiden koulutustaso laskenut

Lisätiedot

Helsingin seudun väestöennuste. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun väestöennuste. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet - Helsingin seudun väestöennuste - Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste - Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku Helsingissä,

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 11/2010 Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2009 alussa Espoossa asui 19 400 henkilöä. joiden äidinkieli oli jokin muu kuin suomi

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Väestökatsaus. Joulukuu 2015

Väestökatsaus. Joulukuu 2015 Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen

Lisätiedot

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA Tilastoja vuosilta 1997-2018 Etelä-Karjalassa, Lappeenrannassa ja Imatralla asuvat ulkomaan kansalaiset 1997-2018

Lisätiedot

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Päivitetty 13.2.215 Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2012

VÄESTÖNMUUTOKSET 2012 VÄESTÖNMUUTOKSET 2012 Tietoisku 7/2013 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto kasvoi hieman 2 Muuttovoitto Helsingistä supistui 3 Muuttaneiden koulutustaso laski jälleen 4 Espoon sisällä Suur- Matinkylä

Lisätiedot

Väestöennusteet ja asuntotuotantoennuste

Väestöennusteet ja asuntotuotantoennuste Väestöennusteet ja asuntotuotantoennuste Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Asuntoyksikkö 5.8.2016 Espoon kaupungin ja Helsingin seudun väestöprojektiot 2015-2050 Kaupunkitutkimus

Lisätiedot

Väestörakenne 2016/2017 ja väestönmuutokset 2016

Väestörakenne 2016/2017 ja väestönmuutokset 2016 Väestörakenne 216/217 ja väestönmuutokset 216 Tietoisku 2/218 Kuva: Taru Turpeinen Espoon väkiluku oli 274 583 henkeä vuodenvaihteessa 216/217. Vuonna 216 Espoo sai väestönlisäystä 4 781 henkeä eli 1,8

Lisätiedot

TIETOISKU 10/

TIETOISKU 10/ TIETOISKU 10/2006 8.11.2006 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 20 Arja Munter Tiivistelmä Vuoden 20 lopussa espoolaisista 54 % eli 121 423 henkeä kuului työvoimaan. Työvoimaan kuuluvuus oli hieman laskenut vuonna 20.

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2015

VÄESTÖNMUUTOKSET 2015 VÄESTÖNMUUTOKSET 2015 Tietoisku 10/2016 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto supistui 2 Muuttovoitto Etelä- Suomesta kasvoi 3 Muuttaneiden koulutustaso kohosi 4 Espoon sisällä Suur- Kauklahti muuttovoittaja

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET ESPOOSSA 2010

ULKOMAALAISTAUSTAISET ESPOOSSA 2010 ULKOMAALAISTAUSTAISET ESPOOSSA Tietoisku 10/2013 Kuva: Tuire Ruokosuo Vuoden lopussa Espoossa vakituisesti asuvista noin 24 500 henkilöä oli ulkomaalaistaustaisia. Heidän osuutensa espoolaisista oli 9,9

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2014

VÄESTÖNMUUTOKSET 2014 VÄESTÖNMUUTOKSET 2014 Tietoisku 8/2015 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto kasvoi 1000 hengellä 2 Muuttovoitto EteläSuomessa kasvoi 3 Muuttaneiden koulutustaso kohosi 4 Espoon sisällä SuurKauklahti muuttovoittaja

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015 Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 215 Tilastotiedote 7 /216 Vuoden 216 alussa Kuopiossa asui 2691 ulkomaan kansalaista, 2,4 % väestöstä. Vuoden 215 aikana ulkomaan kansalaisten määrä kasvoi

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2008

VÄESTÖNMUUTOKSET 2008 VÄESTÖNMUUTOKSET 2008 Tietoisku 9/2009 Sisällys 1 Espooseen muutto vilkastui, kunnan sisäiset muutot vähenivät 2 Muuttotappio muualle Suomeen pieneni, ulkomailta voittoa 3 Muuttaneiden koulutustaso on

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2005

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2005 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2005 Tietoisku 15/2008 Sisällys 1 Väestö 1.1 Väestön pääasiallinen toiminta 1.2 Väestön koulutustaso 2 Työvoima 2.1 Työvoimaan kuuluvuus 2.2 Työllinen työvoima 2.3 Työtön työvoima 3

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 %

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 % Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten osuus väestöstä Kuopiossa 2000-2016 Ulkomaan kansalaiset, % KUOPIO Vieraskieliset,

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Kohtaammeko kulttuureja vai ihmisiä? seminaari Raisiossa 25.8.2015 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esityksen rakenne 1. Maahanmuutto - Suomeen

Lisätiedot

TIETOISKU 2/

TIETOISKU 2/ TIETOISKU 2/2007 21..2007 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 20 Arja Munter Tiivistelmä Vuoden 20 lopussa espoolaisia oli 227 472 henkeä. Heistä kuului työvoimaan 123 0 henkeä eli yli puolet, 54%. Työvoimassa olevien

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

Väestön toiminta Sipoossa

Väestön toiminta Sipoossa henkilöitä 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Väestön toiminta Sipoossa 1990 1 1995 2 2000 3 2006 4 Työlliset Työttömät 0-14 -vuotiaat Opiskelijat, koululaiset Varusmiehet Eläkeläiset

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2013

TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2013 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 2013 Tietoisku 1/2016 Sisällys 1 Väestön pääasiallinen toiminta 2 Koulutustaso 3 Tulot 4 Työvoiman rakenne 5 Työpaikkarakenne 6 Työpaikkaomavaraisuus 7 Sukkulointi Kuvaaja: Jussi Helimäki

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot

Tilastokatsaus 10:2014

Tilastokatsaus 10:2014 Tilastokatsaus 10:2014 Vantaa 1 2.9.2014 Tietopalvelu B11:2014 Vieraskielisten asuntokuntien asumisesta Vantaalla ja vähän muuallakin Vantaalla asui vuoden 2012 lopulla yhteensä 8 854 vieraskielistä 1

Lisätiedot

KUOPION MATKAILUN KEHITYS

KUOPION MATKAILUN KEHITYS Tilastotiedote 11 / 2016 KUOPION MATKAILUN KEHITYS Yöpymiset tammi-kesäkuussa 2016 Ulkomaalaisten yöpymiset 2008-2015 Tilastonkeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET NYT JA TULEVAISUUDESSA

ULKOMAALAISTAUSTAISET NYT JA TULEVAISUUDESSA ULKOMAALAISTAUSTAISET NYT JA TULEVAISUUDESSA Tietoisku 2/2013 Kuva: Tuire Ruokosuo Vuoden 2010 Tilastokeskuksen syntyperältään ulkomaalaista väestöä koskevassa aineistossa on otettu huomioon myös toisen

Lisätiedot

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä 2.2.2016 Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Eurooppa ja maahanmuuttopaineet 1. Tilannekuvaa 2. EU:n toimenpiteet 3. Suomen

Lisätiedot

ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA

ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA Tietoisku 3/2011 Kuva: Teija Jokiranta Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2007 aikana Espooseen muuttaneista oli nuoria vähemmän kuin koko

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2011

VÄESTÖNMUUTOKSET 2011 VÄESTÖNMUUTOKSET 2011 Tietoisku 7/2012 Sisällys 1 Espooseen muutto vilkastui ja muuttovoitto kasvoi 2 Muuttotappio muulle Helsingin seudullepieneni, ulkomailta voittoa 3 Muuttaneiden koulutustaso laski

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

Väestökatsaus. Huhtikuu Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016

Väestökatsaus. Huhtikuu Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016 Väestökatsaus Huhtikuu 2016 Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016 Väkiluku kasvoi tai oli ennallaan 95 kunnassa (vihreä) ja väheni 218 kunnassa (punainen). Oulu 426 Väestö jatkaa keskittymistään

Lisätiedot

Espoon väestönmuutokset vuonna 2018

Espoon väestönmuutokset vuonna 2018 Espoon väestönmuutokset vuonna 218 Tietoisku 7/219 Kuva: Janne Ketola Espoon kaupunki Konsernihallinto Tutkimus ja tilastot Sanna Jaatinen 2.9.219 Vuoden 218 aikana Espoon väestö kasvoi 4 588 asukkaalla

Lisätiedot

Tilastokatsaus 4:2014

Tilastokatsaus 4:2014 Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

Tilastokatsaus 9:2014

Tilastokatsaus 9:2014 Tilastokatsaus 9:214 Tilastokatsaus 9:213 Vantaa 1 24.6.214 Tietopalvelu B1:214 Tietoja työvoimasta ja työttömyydestä Työvoiman määrä kasvoi 7:lla (,7 %) vuoden 212 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018

Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018 Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018 Ulkomaan kansalaisia 3103 2,6 % Suurimmat ryhmät venäläiset, virolaiset syyrialaiset Noin 100 eri kansalaisuutta 4685 vieraskielistä Noin 80 eri kieltä Kielet,

Lisätiedot

Väestörakenne ja väestönmuutokset

Väestörakenne ja väestönmuutokset Väestörakenne ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 20.6.2016 Väestörakenne ja väestönmuutokset Suurista kaupungeista 0 6 vuotiaiden osuus korkein Espoon

Lisätiedot

Suur-Kauklahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Kauklahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Suur-Kauklahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Kauklahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. - 72-5 SUUR-KAUKLAHTI 51 Kanta-Kauklahti 52 Kurttila-Vanttila 1 Suur-Kauklahti; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 8 6 4 Yht. 16-64 v 2 16 14 12 1 8 6 4 2 Suur-Kauklahti; ikäryhmät -6, 7-15 ja 65- v.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla

Ulkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla Ulkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla Lapsen paras yhdessä enemmän -kehittämispäivä 11.10.2017 Pasi Saukkonen Ulkomaalaistaustaisten väestöryhmien kehitys Helsingissä 1991-2017 100

Lisätiedot

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 1.3.217 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot