VÄESTÖNMUUTOKSET 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VÄESTÖNMUUTOKSET 2007"

Transkriptio

1 VÄESTÖNMUUTOKSET 2007 Tietoisku 9/2008 Sisälly s Sisällys MUUTTOLIIKE 1 Muuttojen määrä 2 Kuntien välinen muuttoliike ja siirtolaisuus 3 Muuttaneiden koulutustaso 4 Espoon sisäinen muuttoliike 5 Kokonaismuuttotase suuralueittain 6 Syntyvyys ja kuolleisuus Kuva: E in toimitus Tiivistelmä Vuoden 2007 aikana espoolaisten määrä kasvoi hengellä. Väestönkasvusta muuttovoittoa oli vain 634 henkilöä, mikä oli vain 21 % koko väestön lisäyksestä. Muuttovoiton supistuminen johtui Espoosta muuttaneiden määrän kasvusta, ei Espooseen muuton vähenemisestä. Muuttoliike muualta kotimaasta Espooseen oli lopputulokseltaan tappiollinen 418 hengen verran. Muuttotappiota saatiin jo toisena vuotena peräkkäin, mitä ei ole tapahtunut pariinkymmeneen vuoteen. Maan rajojen ulkopuolelta Espoo sai muuttovoittoa yli henkeä ja tästä syystä kaupungin kokonaismuuttotase oli 886 henkeä voitolla. Espoon vuonna 2007 saama muuttovoitto pääkaupunkiseudulta oli vain 744, mutta kuitenkin suurempi kuin Espoon saama muuttovoitto yhteensä. Helsingistä saatu muuttovoitto oli pysynyt edellisvuoden tasolla, mutta Vantaalle ja Kauniaisiin kärsitty väestötappio oli hieman kasvanut. Kaikille muille Helsingin seudun kunnille Espoo menetti väestöään muuttoliikkeessä noin 880 henkeä. Jälleen muuttotappio Kirkkonummelle oli erityisen suuri. Myös seudun ulkopuoliselle Uudellemaalle kärsitty muuttotappio oli pysynyt suurena. Muualta Etelä-Suomeen väestökato oli lähes pysähtynyt, mutta muihin lääneihin menetettiin väestöä merkittävästi muuttoliikkeen kautta. Muuttovoitto ulkomailta oli lisääntynyt jälleen jonkin verran. Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusryhmä Kokonaisuudessaan suurimman muuttovoiton (kuntien välisestä ja kunnan sisäisestä muuttoliikkeestä yhteensä) vuonna 2007 sai Vanha-Espoo. Se sai muuttovoittoa tasapuolisesti kunnan ulko- ja sisäpuolelta. Toiseksi suurimman kokonaislisäyksen sai Pohjois-Espoo ja lähes yhtä suuren Suur-Kauklahti. Molempien muuttovoitto tuli lähinnä kunnan sisältä. Vuonna 2007 syntyi lasta eli lähes sama määrä kuin vuotta aikaisemmin. Kuolleiden määrä, henkeä, oli 43 henkeä suurempi kuin edellisenä vuonna. Luonnollisesta väestönkasvusta tuli siten hieman aikaisempaa pienempi, henkeä.

2 MUUTTOLIIKE 1 Muuttojen määrä Vuoden 2007 aikana espoolaisten määrä kasvoi hengellä. Lisäys oli supistunut kuten edellisenäkin vuonna. Väestönkasvusta muuttovoittoa oli vain 634 henkilöä, mikä oli vain 21 % koko väestön lisäyksestä. Vuonna 2007 muuttovoiton supistuminen johtui Espoosta muuttaneiden määrän kasvusta, ei Espooseen muuton vähenemisestä. Tulomuuttoja tuhatta kantaespoolaista kohti oli 70, kun luku edellisvuotena oli 69. Lähtömuuttojen suhteellinen määrä oli kohonnut 65:stä 67 muuttoon. Taulukko 1. Muutot Espooseen, Espoosta ja nettomuutto sekä muutot kunnassa Espoo- Espoosta Muutto- % keski- Espoossa seen voitto väki- muuttaneita Vuosi Lkm Lkm Lkm luvusta Lkm , , , , , , , , Muuttoliike kunnan sisällä laimeni edelleen vuonna Kunnan sisäiset muutot vähenivät muutolla. Asuntoa vaihtaneiden osuus oli laskenut 110 henkeen tuhatta espoolaista kohti edellisvuoden 117:sta. 2 Kuntien välinen muuttoliike ja siirtolaisuus Muuttoliike muualta kotimaasta Espooseen oli lopputulokseltaan tappiollinen 418 hengen verran. Muuttotappiota muualta maasta saatiin jo toisena vuotena peräkkäin, mitä ei ole tapahtunut pariin kymmeneen vuoteen. Tappio johtui jälleen siitä, että tulomuutto Espooseen oli tyrehtynyt, mutta lähtömuutto oli pysynyt ennallaan. Taulukko 2. Maassamuutto ja siirtolaisuus Maassamuutto Siirtolaisuus Kuntaan Kunnasta Netto Kuntaan Kunnasta Netto Väestönmuutokset 2007/Tietoisku 9/2008

3 Maan rajojen ulkopuolelta Espoo sai muuttovoittoa yli henkeä ja tästä syystä kaupungin kokonaismuuttotase oli 886 henkeä voitolla. Edellisiin vuosiin verrattuna sekä maahan- että maastamuutto olivat lisääntyneet vuonna Espoo sai muuttovoittoa vain vuotiaista. Alaikäisiä lapsia menetettiin muuttoliikkeen kautta lähes 400 ja 45 vuotta täyttäneitä reilusti yli 400 henkeä. Muuttotappio alle kouluikäisistä kasvoi selvästi edellisestä vuodesta, samoin muuttotappio eläkeikäisistä tai sitä lähestyvistä espoolaisista. Ikä Kuva 1. Espoon muuttovoitto ikäryhmittäin Espooseen muuttaneista oli ruotsinkielisiä 5,5 % ja Espoosta lähteneistä 6,6 %. Ruotsinkielisten osuus oli laskenut sekä Espooseen että Espoosta muuttaneissa. Ruotsinkielisten muuttotase oli tappiollinen 135 hengen verran, mikä oli hieman edellisvuotta vähemmän. Väestönmuutokset 2007/Tietoisku 9/2008 3

4 Taulukko 3. Muutot Espooseen ja Espoosta sekä nettomuutto ikäryhmittäin 2007 Espooseen Espoosta Nettomuutto Ikä Lkm % Lkm % Lkm , , , , , , , , , , , , , , , , , ,0-54 Yht Espoon vuonna 2006 saama muuttovoitto pääkaupunkiseudulta oli vain 744, mutta kuitenkin suurempi kuin Espoon saama muuttovoitto yhteensä. Helsingistä saatu muuttovoitto oli pysynyt edellisvuoden tasolla, mutta Vantaalle ja Kauniaisiin kärsitty väestötappio oli hieman kasvanut. Taulukko 4. Muutot Espooseen ja Espoosta lähtö- ja tulokunnittain Espooseen Espoosta Nettomuutto Kunta Lkm % Lkm % Lkm Helsinki , , Vantaa , ,5-282 Kauniainen 251 1, ,8-29 PKS yhteensä , ,1 744 Hyvinkää 100 0, ,7-12 Järvenpää 101 0, ,8-20 Kerava 87 0, ,8-39 Kirkkonummi 544 3, ,1-584 Nurmijärvi 173 1, ,9-126 Sipoo 33 0,2 47 0,3-14 Tuusula 87 0, ,2-100 Vihti 189 1, ,0-283 Muu Uusimaa 738 4, ,5-455 Muu Etelä-Suomi , ,6 62 Muut läänit , ,6 409 Ulkomaat , , Yhteensä Kaikille muille Helsingin seudun kunnille Espoo menetti väestöään muuttoliikkeessä noin 880 henkeä. Jälleen muuttotappio Kirkkonummelle oli erityisen suuri. Myös seudun ulkopuoliselle Uudellemaalle kärsitty muuttotappio oli pysynyt suurena. Kauemmas, muualta Etelä-Suomeen väestökato oli lähes pysähtynyt, mutta muihin lääneihin menetettiin väestöä merkittävästi muuttoliikkeen kautta. Muuttovoitto ulkomailta oli lisääntynyt jälleen jonkin verran. 4 Väestönmuutokset 2007/Tietoisku 9/2008

5 Kuva 2. Espoon muuttovoitot ja tappiot muualle Suomeen ja ulkomaille Suurin muuttovoitto kohdistui Suur-Tapiolan alueelle ja toiseksi eniten muuttoliikkeestä hyötyi Vanha-Espoo eli tilanne oli edellisvuoden kaltainen. Vuosia suurimman muuttovoiton saanut Suur- Leppävaara sai nyt runsaan sadan hengen muuttovoiton. Suur-Espoonlahti sai muuttotappiota jo toisena vuotena peräkkäin. Vuoden 2006 asuntomessualue, Suur-Kauklahti, sai vain 2 hengen muuttovoiton maassamuutosta ja siirtolaisuudesta. Taulukko 5. Muutot Espooseen ja Espoosta sekä nettomuutto suuralueittain Espooseen Espoosta Nettomuutto % Suuralue Lkm Lkm Lkm keskiväkil. Suur-Leppävaara ,2 Suur-Tapiola ,4 Suur-Matinkylä ,1 Suur-Espoonlahti ,1 Suur-Kauklahti ,0 Vanha-Espoo ,8 Pohjois-Espoo ,1 Muu alue ,1 Koko Espoo ,2 Väestönmuutokset 2007/Tietoisku 9/2008 5

6 3 Muuttaneiden koulutustaso Vuonna 2007 Espooseen muuttaneista vähintään 15-vuotiaista ilman peruskoulutuksen jälkeistä tutkintoa oli yli kolmannes. Jo kuudentena vuotena peräkkäin Espooseen muuttaneiden koulutustaso oli hieman laskenut edellisestä vuodesta. Parhaimmin koulutettuja olivat muualta Helsingin seudulta muuttaneet, sillä heistä ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa oli vain vajaa neljännes. Huonoin koulutustaso oli ulkomailta muuttaneilla, joskin koulutustietojen saatavuus heistä on heikoin. Espoosta pois muuttaneiden koulutustaso oli vain hieman korkeampi kuin tulomuuttajilla. Vain perusasteen koulutus oli noin 25 %:lla, 44 %:lla oli keskiasteen tutkinto ja 31% :lla korkea-asteen koulutus. Eniten korkea-asteen koulutuksen saaneita oli ulkomaille muuttaneissa. Ulkomaille muuttaneissa oli myös enemmän kuin muualle muuttaneissa ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa olevia. Taulukko 6. Tulo-, lähtö- ja nettomuuton koulutusrakenne muuttoalueen mukaan 2007 (15 vuotta täyttäneet). Muutto- 15 vuotta Ei Keskiaste Korkea alue täyttäneet tutkintoa aste Lkm % % % % Tulomuutto Yhteensä ,3 38,7 27,0 H:gin seutu ,0 42,3 34,7 Muu Suomi ,9 48,5 24,6 Ulkomaat ,0 1,0 1,0 Lähtömuutto Yhteensä ,9 44,2 30,9 H:gin seutu ,1 46,1 29,8 Muu Suomi ,3 45,9 30,7 Ulkomaat ,2 21,7 40,0 Nettomuutto Lkm Lkm Lkm Lkm Yhteensä H:gin seutu Muu Suomi Ulkomaat Muuttovoitoksi jääneen väestön koulutustaso oli kohonnut vuoden 2007 aikana. Muuttovoittoa saatiin sekä ilman koulutusta olevista että korkea-asteen koulutuksen saaneista 15 vuotiaista. Muualta Helsingin seudulta saatiin muuttovoittona pelkästään korkea-asteen koulutuksen saaneita, mutta sinne menetettiin keskiasteen suorittaneita ja ilman ammatillista koulutusta olevia. Muulle Suomelle sekä ulkomaille Espoo taas menetti korkea-asteen tutkinnon suorittaneita. 6 Väestönmuutokset 2007/Tietoisku 9/2008

7 4 Espoon sisäinen muuttoliike 1 Vaikka Suur-Kauklahti ei ollut vetovoimainen maan sisäisessä muuttoliikkeessä ja siirtolaisuudessa, kunnan sisältä se sai muuttovoittoa noin 230 henkeä. Myös Vanha-Espoo ja Pohjois-Espoo saivat lisää väestöä muualta Espoosta, mutta muille suuralueille sisäinen muuttoliike oli tappiollinen. Taulukko 7. Muutot kunnan sisällä suuralueittain ja nettomuutto 2007 (mukana alueiden sisäiset muutot). Tulomuutto Lähtömuutto Nettomuutto % Keski- Suur-alue Lkm Lkm Lkm keskiväkil. väkiluku Suur-Leppävaara , Suur-Tapiola , Suur-Matinkylä , Suur-Espoonlahti , Suur-Kauklahti , Vanha-Espoo , Pohjois-Espoo , Muu alue , Koko Espoo , Suur-Leppävaaran suuresta muuttotappiosta kunnan sisällä yli puolet oli Vanhaan-Espooseen. Jo vuodesta 1997 Suur-Tapiola on kärsinyt kunnan sisäisessä muuttoliikkeessä varsin suurta muuttotappiota. Nyt vuonna 2007 sillä oli muuttotappiota kaikille muille suuralueille paitsi Pohjois- Espooseen. Eniten tappiota oli Suur-Leppävaaraan ja Suur-Matinkylään. Suur-Matinkylän muuttotappio kunnan sisällä oli pääsiassa Suur-Espoonlahteen. Muuttovoitollinen Suur-Kauklahti oli saanut eniten uusia asukkaita Suur-Espoonlahdesta ja Vanha-Espoosta. Vanha-Espoo oli hyötynyt muuttoliikkeestä Suur-Leppävaaran kanssa. 1 Tilastointiyksikkö kunnan sisäisessä muuttoliikkeessä on muuttunut v Aikaisemmin tilastointiyksikkönä oli muuttaja, vuodesta 1994 tilastossa yksikkönä on muutto. 2 Ryhmään muu alue kuuluvat: kunnassa vailla vakituista asuntoa ja tietymättömissä olevat Suomen lähetystöissä ja vastaavissa toimivat henkilöt tilapäisesti ulkomailla opiskelevat ja asevelvollisuutta suorittamassa olevat laivaväkeen kuuluvina merillä olevat rangaistus- tms. laitokseen suljetut ja sairaalaan hoidettaviksi otetut opiskelun, sairauden tai luottamustoimen takia poissa olevat lyhytaikaisen työsuhteen tai satunnaisen oleskelun takia poissa olevat muut yksityisasunnoissa asumattomat. Väestönmuutokset 2007/Tietoisku 9/2008 7

8 Kuva 3. Suurimmat muuttovirrat suuralueiden välillä Espoon sisäisessä muuttoliikkeessä Kokonaismuuttotase suuralueittain Kokonaisuudessaan suurimman muuttovoiton (kuntien välisestä ja kunnan sisäisestä muuttoliikkeestä yhteensä) vuosina alueen ollessa rakenteilla sai Suur-Leppävaara. Vuonna 2007, kuten vuotta aikaisemminkin, suurimman kokonaismuuttovoiton sai Vanha-Espoo, joka sai muuttovoittoa tasapuolisesti kunnan ulko- ja sisäpuolelta. Toiseksi suurimman kokonaislisäyksen sai Pohjois-Espoo ja lähes yhtä suuren Suur-Kauklahti. Molempien muuttovoitto tuli lähinnä kunnan sisältä. 8 Väestönmuutokset 2007/Tietoisku 9/2008

9 Taulukko 8. Kokonaismuuttotase suuralueittain 2007 (mukana alueen sisäinen muutto). Tulomuutto Lähtömuutto Nettomuutto Keski- Suuralue Lkm Lkm Lkm % keskiväkil. väkiluku Suur-Leppävaara , Suur-Tapiola , Suur-Matinkylä , Suur-Espoonlahti , Suur-Kauklahti , Vanha-Espoo , Pohjois-Espoo , Muu alue , Koko Espoo , Kokonaismuuttotase oli tappiollinen nyt entiselle muuttovoittoalueelle, Suur-Leppävaaralle. Lähes 300 hengen muuttotappio johtui lähinnä Espoon sisäisen muuttoliikkeen tappiollisuudesta. Myös Suur-Matinkylän ja Suur-Espoonlahden muuttotase oli tappiollinen kunnan sisäisen muuttoliikkeen vuoksi Muu alue Pohjois-Espoo Vanha-Espoo Sisäinen Suur-Kauklahti Ulkoinen Suur-Espoonlahti Suur-Matinkylä Suur-Tapiola Suur-Leppävaara Henkeä Kuva 4. Suuralueiden muuttovoitot kunnan sisäisessä ja ulkoisessa muuttoliikkeessä 2007 Väestönmuutokset 2007/Tietoisku 9/2008 9

10 6 Syntyvyys ja kuolleisuus Vuonna 2007 syntyi lasta eli lähes sama määrä kuin vuotta aikaisemmin. Kuolleiden määrä, henkeä, oli 43 henkeä suurempi kuin edellisenä vuonna. Luonnollisesta väestönkasvusta tuli siten hieman aikaisempaa pienempi, henkeä. Taulukko 9. Syntyneet, kuolleet ja luonnollinen väestönlisäys Vuosi Syntyneet Kuolleet Luonnoll. väestönlisäys Lkm 0/00 Lkm 0/00 Lkm 0/ , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,9 Taulukko 10. Kuolleisuus iän ja sukupuolen mukaan Yhteensä v v. 75+ v. Vuosi Lkm 0/00 Lkm 0/00 Lkm 0/00 Lkm 0/00 Koko väestö , , , , , , , , , , , ,3 Miehet , , , , , , , , , , , ,9 Naiset , , , , , , , , , , , ,2 Espoolaisten kokonaiskuolleisuus oli hieman laskenut vuoden 2006 aikana. Kuitenkin vähintään 75-vuotiaiden kuolleisuus nousi hieman. Yleinen kuolleisuus laski sekä miehillä että naisilla. Miehillä vanhimpien kuolleisuus nousi hieman, mutta naisilla taas laski. Naisilla kuitenkin vuotiaiden kuolleisuus kohosi jonkin verran. Espoolaisten naisten kokonaishedelmällisyys on noussut vuodesta 2004 ja myös vuonna 2007 hedelmällisyys oli lähes edellisen vuoden tasolla. Vuonna 2007 kokonaishedelmällisyys oli kohonnut vain vuotiailla ja vanhimman ikäryhmän naisilla. 10 Väestönmuutokset 2007/Tietoisku 9/2008

11 Taulukko 11. Ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut 1 ja kokonaishedelmällisyysluku Ikäryhmät Kokonais- Suuralue hedelmällisyys Suur-Leppävaara ,0 44,2 118,0 136,1 73,9 14, ,8 45,9 98,9 153,5 79,5 19, ,3 53,7 105,8 150,1 77,8 13, Suur-Tapiola ,8 16,7 85,8 144,8 77,8 18, ,8 22,7 85,8 153,2 73,9 14, ,6 14,4 88,0 160,5 74,1 13, Suur-Matinkylä ,9 32,6 107,8 115,1 63,8 13, ,6 37,2 94,5 145,1 74,2 11, ,9 37,8 95,1 128,9 73,1 14, Suur-Espoonlahti ,2 43,2 123,8 166,0 66,9 14, ,4 47,6 134,3 136,3 67,2 15, ,5 47,7 122,7 151,9 74,2 17, Suur-Kauklahti ,7 35,4 168,8 159,5 62,2 12, ,4 70,6 172,6 169,9 80,2 12, ,6 73,3 124,0 125,2 68,8 7, Vanha-Espoo ,5 66,7 127,8 126,9 68,4 41, ,0 62,9 145,5 145,0 84,1 12, ,7 58,7 135,0 164,9 79,9 15, Pohjois-Espoo ,5 60,6 169,4 159,1 58,5 33, ,4 115,6 192,3 161,6 93,2 26, ,3 93,0 155,1 162,2 72,1 26, Koko Espoo ,5 40,0 115,5 140,0 69,2 15, ,1 44,1 113,8 147,4 75,6 15, ,2 43,6 110,9 151,2 75,0 15, Kokonaishedelmällisyys oli laskenut erityisesti Suur-Kauklahdessa, mutta myös Suur-Matinkylässä ja korkean hedelmällisyyden Pohjois-Espoossa. Muualla kokonaishedelmällisyys oli kohonnut. Korkeimmat hedelmällisyysluvut olivat edelleen Pohjois-Espoossa ja Vanha-Espoossa ja alhaisimmat Suur-Tapiolan ja Suur-Matinkylän alueilla. 1 Tietyn ikäryhmän synnyttäjille elävänä syntyneiden lasten määrä (keskiväkiluvun) tuhatta vastaavan ikäistä kohti 2 Kokonaishedelmällisyysluku on ikäryhmittäisten hedelmällisyyslukujen summa kerrottuna viidellä. Luku ilmaisee, kuinka monta lasta naista synnyttäisi elämänsä aikana, jos ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut pysyisivät kyseisen vuoden tasolla. Väestönmuutokset 2007/Tietoisku 9/

12 Sammandrag av förändringarna i antalet Esbobor år 2007 År 2007 ökade antalet Esbobor med personer. Ökningen var endast 634 personer, vilket utgjorde endast 21 procent av hela ökningen. Det minskade inflyttningsöverskottet berodde på en ökning av dem som flyttade ut och inte på en minskning av dem som flyttade in. Slutresultatet av flyttningsrörelsen från det övriga Finland uppvisade en förlust på 418 personer. Det var redan det andra året i en följd för en förlust, vilket inte har hänt på ett par decennier. Inflyttningen från utlandet till Esbo uppvisade ett inflyttningsöverskott på drygt personer, vilket förklarar det totala inflyttningsöverskottet på 886 personer. I huvudstadsregionens interna flyttningsrörelse utgjorde Esbos inflyttningsöverskott endast 744, vilket dock var mera än det totala inflyttningsöverskottet. Inflyttningsöverskottet från Helsingfors har varit oförändrat sedan år 2006, men utflyttningsöverskottet till Vanda och Grankulla har ökat en aning. Esbo förlorade befolkning till alla kommuner i Helsingforsregionen med cirka 880 personer. Särskilt stort var utflyttningsöverskottet igen till Kyrkslätt. Också utflyttningsöverskottet till Nyland utanför regionen har varit stort. Inflyttningen från övriga delar av Finland till södra Finland har nästan stannat av, men utflyttningen till övriga län var betydande. Inflyttningsöverskottet från utlandet ökade igen i någon mån. Det största totala inflyttningsöverskottet (mellan kommunerna och inom kommunen sammanlagt) noterades för Gamla Esbo år 2007, vars befolkningsökning jämlikt härrör från andra kommuner och från andra delar av Esbo. Den näst största totala ökningen noterades i Norra Esbo och nästan lika stor i Stor-Köklax. Båda inflyttningsöverskotten var interna flyttningsrörelser inom Esbo. År 2007 föddes barn, vilket är nästan samma antal som år Antalet döda var personer, vilket var 46 personer mera än år Den naturliga ökningen av Esbobor var således något mindre än tidigare. Julkaisun jakelu ja yhteystiedot: Kehittämis- ja tutkimusryhmä PL 12, ESPOON KAUPUNKI Jakelu: puh. (09) ISSN Lisätietoja: Arja Munter, puh Kehittämis- ja tutkimusryhmä Espoon kaupunki etunimi.sukunimi@espoo.fi

Väestönmuutokset 2006 TIETOISKU 8/2007. Sisällys

Väestönmuutokset 2006 TIETOISKU 8/2007. Sisällys Väestönmuutokset 2006 TIETOISKU 8/2007 Sisällys 1 MUUTTOLIIKE 1.1 Muuttojen määrä 1.2 Kuntien välinen muuttoliike ja siirtolaisuus 1.3 Espoon sisäinen muuttoliike 1.4 Kokonaismuuttotase suuralueittain

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 Tietoisku 7/2011 Sisällys 1 Espooseen muutto vilkastui ja muuttovoitto kasvoi 2 Muuttotappio muualle Suomeen kääntyi voitoksi 3 Muuttaneiden koulutustaso nousi 4 Espoon sisällä SuurEspoonlahti

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2013

VÄESTÖNMUUTOKSET 2013 VÄESTÖNMUUTOKSET 2013 Tietoisku 7/2014 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto väheni hieman 2 Muuttovoitto Helsingistä supistui 3 Muuttaneiden koulutustaso laski jälleen 4 Espoon sisällä Suur- Kauklahti

Lisätiedot

TIETOISKU 9/

TIETOISKU 9/ TIETOISKU 9/2006 2.10.2006 VÄESTÖNMUUTOKSET 2005 Tiivistelmä Vuoden 2006 alussa Espoossa oli 231 704 asukasta. Vuodessa espoolaisten määrä oli lisääntynyt 4 232 hengellä. Lisäyksestä oli muuttovoittoa

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2008

VÄESTÖNMUUTOKSET 2008 VÄESTÖNMUUTOKSET 2008 Tietoisku 9/2009 Sisällys 1 Espooseen muutto vilkastui, kunnan sisäiset muutot vähenivät 2 Muuttotappio muualle Suomeen pieneni, ulkomailta voittoa 3 Muuttaneiden koulutustaso on

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2015

VÄESTÖNMUUTOKSET 2015 VÄESTÖNMUUTOKSET 2015 Tietoisku 10/2016 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto supistui 2 Muuttovoitto Etelä- Suomesta kasvoi 3 Muuttaneiden koulutustaso kohosi 4 Espoon sisällä Suur- Kauklahti muuttovoittaja

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2012

VÄESTÖNMUUTOKSET 2012 VÄESTÖNMUUTOKSET 2012 Tietoisku 7/2013 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto kasvoi hieman 2 Muuttovoitto Helsingistä supistui 3 Muuttaneiden koulutustaso laski jälleen 4 Espoon sisällä Suur- Matinkylä

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2009

VÄESTÖNMUUTOKSET 2009 VÄESTÖNMUUTOKSET 2009 Tietoisku 6/2010 Sisällys 1 Espooseen muutto laantui, kunnan sisäiset muutot lisääntyivät 2 Muuttotappio muualle Suomeen kasvoi, ulkomailta voittoa 3 Muuttaneiden koulutustaso laskenut

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2014

VÄESTÖNMUUTOKSET 2014 VÄESTÖNMUUTOKSET 2014 Tietoisku 8/2015 Sisällys 1 Espoon saama muuttovoitto kasvoi 1000 hengellä 2 Muuttovoitto EteläSuomessa kasvoi 3 Muuttaneiden koulutustaso kohosi 4 Espoon sisällä SuurKauklahti muuttovoittaja

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2011

VÄESTÖNMUUTOKSET 2011 VÄESTÖNMUUTOKSET 2011 Tietoisku 7/2012 Sisällys 1 Espooseen muutto vilkastui ja muuttovoitto kasvoi 2 Muuttotappio muulle Helsingin seudullepieneni, ulkomailta voittoa 3 Muuttaneiden koulutustaso laski

Lisätiedot

ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA 2013

ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA 2013 ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA 2013 Tietoisku 3/2016 Kuva: Eemail/Lehdentekijät Hanna Jantunen Espoon kaupunki Konserniesikunta Strategia ja kehittäminen Vuonna 2013 Espooseen muutti yhteensä 18 307 henkeä,

Lisätiedot

Muuttoliike 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Muuttoliike 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Muuttoliike 213 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.215 Hyvinkään muuttoliiketilastot Muuttoliiketilastot kuvaavat henkilöiden muuttoja. Tilastoissa erotellaan Suomen aluerajojen ylittävät muutot eli

Lisätiedot

ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA

ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA ESPOOSEEN MUUTTANEIDEN TAUSTOJA Tietoisku 3/2011 Kuva: Teija Jokiranta Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2007 aikana Espooseen muuttaneista oli nuoria vähemmän kuin koko

Lisätiedot

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007 Sisällys 1 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 1.1 Asuntokuntien määrä ja koko 2 PERHEET 2.1 Perhetyyppi 2.2 Lapsiperheet 2.3 Perheiden äidinkieli Kuva: Ee-mailin toimitus

Lisätiedot

Espoon väestönmuutokset vuonna 2017

Espoon väestönmuutokset vuonna 2017 Espoon väestönmuutokset vuonna 217 Tietoisku 1/219 Kuva: Taru Turpeinen Espoon kaupunki Konserniesikunta Strategiayksikkö Noora Sipilä 9.1.219 Vuoden 217 aikana Espoon väestö kasvoi 4 461 asukkaalla eli

Lisätiedot

Espoon väestönmuutokset vuonna 2018

Espoon väestönmuutokset vuonna 2018 Espoon väestönmuutokset vuonna 218 Tietoisku 7/219 Kuva: Janne Ketola Espoon kaupunki Konsernihallinto Tutkimus ja tilastot Sanna Jaatinen 2.9.219 Vuoden 218 aikana Espoon väestö kasvoi 4 588 asukkaalla

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 Tietoisku 8/2014 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pysynyt ennallaan 2. Perheiden keskikoko hieman pienentynyt 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2010 / 2011 Tietoisku 6/2011 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 2016:28 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 2017:7 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja 2019:6 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2019 Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 31036300

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015 2016:4 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2015 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 2018:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 2017:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 Tietoisku 2/2010 Kuva: Ee-mailin toimitus Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2007 lopussa Suomessa asui 217 700 ulkomaalaistaustaista,

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2012 / 2013 Tietoisku 6/2013 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 2017:5 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 Tietoisku 13/2008 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten yksin eläjiä 2. Lapsettomia pareja entistä enemmän 3. Viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä 4. Kielikirjo perheissä

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018 2018:9 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi maaliskuussa 2018 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015 2015:25 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015 2015:37 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

TIETOISKU 11/2006 MUUTTOLIIKKEEN VAIKUTUS ESPOON VÄESTÖRAKENTEESEEN

TIETOISKU 11/2006 MUUTTOLIIKKEEN VAIKUTUS ESPOON VÄESTÖRAKENTEESEEN TIETOISKU 11/2006 24.11.2006 MUUTTOLIIKKEEN VAIKUTUS ESPOON VÄESTÖRAKENTEESEEN Tiivistelmä Sisällys: Espoon muuttovoitto on kasvanut tasaisesti vuodesta 2003, jolloin nettomuutto romahti reiluun 500 henkeen.

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2009 Tietoisku 10/2009 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten yksin asuvia 2. Lapsettomia pareja entistä enemmän 3. Viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä 4. Kielikirjo perheissä

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Espoon väestö kasvoi yli 3000 hengellä vuonna 2006 TIETOISKU 6/2007 VÄESTÖ Sisällys. Tiivistelmä

Espoon väestö kasvoi yli 3000 hengellä vuonna 2006 TIETOISKU 6/2007 VÄESTÖ Sisällys. Tiivistelmä Espoon väestö kasvoi yli 3000 hengellä vuonna 2006 TIETOISKU 6/2007 VÄESTÖ 1.1.2007 Sisällys 1 VÄESTÖN MÄÄRÄ 1.1 Väestön määrän kehitys 1.2 Väestön määrä alueittain 1.3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 35 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Vantaalla,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015 2015:14 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2012

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2012 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2012 Tietoisku 9/2012 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko ennallaan 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2011 Tietoisku 8/2011 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pienentynyt 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Yksilapsisuus yleisintä Suur-Matinkylässä 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2015

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2015 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2015 Tietoisku 9/2015 Sisällys 1. Asuntokuntien koko pysyi samana 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 24 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007 u Väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2010

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2010 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2010 Tietoisku 8/2010 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten pieniä asuntokuntia 2. Lapsettomien parien osuus perheistä kasvaa 3. Yksinhuoltajaperheiden osuus pysynyt ennallaan 4.

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. - Helsingin, Espoon, Vantaan, Järvenpään,

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2014 / 2015 Tietoisku 6/2015 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2011 / 2012

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2011 / 2012 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2011 / 2012 Tietoisku 6/2012 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 14 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007 u väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

TIETOISKU 6/

TIETOISKU 6/ TIETOISKU 6/2006 15..2006 TYÖTTÖMYYS LASKI ESPOOSSA VUODEN 2005 AIKANA Espoossa oli työttömänä vuodenvaihteessa 2005/ 2006 7 478 henkilöä. Vuoden aikana työttömien määrä vähentyi noin 500 hengellä. Työttömistä

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Päivitetty 13.2.2015 Väestörakenne Helsingin seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2013, % 1,8 1,6 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 3/2015 Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Tilastokeskuksen vieraskielisten asumista koskevat tiedot ovat vuoden 2012 lopun tietoja. Tuolloin Espoossa

Lisätiedot

Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön

Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2006 - väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla - Keravan, Vantaan, Tuusulan, Hyvinkään,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 36 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013 Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki 2010 Väkiluku on kasvanut

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2016 Tietoisku 11/2016 Sisällys 1. Asuntokuntien koko pysyi samana 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Nurmijärvellä ja Kirkkonummella

Lisätiedot

kunnista tammi maaliskuussa

kunnista tammi maaliskuussa Tilastoja 2014:13 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja etoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Tiivistelmä Väkiluku on kasvanut määrältään

Lisätiedot

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestörakenne Hli Helsingin i seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2012, % 1,8 1,6 14 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 04 0,4 0,2 0,0 1990

Lisätiedot

PIIRTEITÄ ESPOOLAISISTA SENIOREISTA

PIIRTEITÄ ESPOOLAISISTA SENIOREISTA PIIRTEITÄ ESPOOLAISISTA SENIOREISTA Tietoisku 1/2008 Sisällys Senioreiden määrä ja ikä Ikäihmisten asuminen Koulutustaso Tulot Kuva: Petri Lintunen Tiivistelmä Vuoden 2007 alussa espoolaisista joka kymmenes,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008 8131 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 13 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosineljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2008 Väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2008

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2008 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 29 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2008 Väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2012

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2012 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 2 8 2 0 1 2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2012 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Päivitetty 13.2.215 Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku

Lisätiedot

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98 Tilastokatsaus 21:4 Vantaan kaupunki Tilasto ja tutkimus 29.3.21 Katsauksen laatija: Hannu Kyttälä, puh. 8392 2716 sähköposti: hannu.kyttala@vantaa.fi B6 : 21 ISSN 786-7832, ISSN 786-7476 Muuttajien taloudellinen

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA Tietoisku 3/2009 Arja Munter Kesk skushallin ushallinto Kehit ehittämis tämis- - ja tutkimus utkimusyk yksikkö Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2011 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 6 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2011 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA

VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA VIHTI VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA 2005-2016 Kartan jokaiseen kennoon on paikkatiedon avulla muodostettu 10 neliökilometrin alue, johon on summattu jokaisen Vihdin alueen sisällä asuva väestö

Lisätiedot

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestö Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.2018 Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: - Pääkaupunkiseutu:,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2012

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2012 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 6 2 0 1 2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2012 Väkiluku on kasvanut määrältään

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 15 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013 Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Matti Tirri 2000

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 1 2 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011 Kuva: Helsingin

Lisätiedot

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2015 / 2016

ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2015 / 2016 ESPOON VÄESTÖRAKENNE 2015 / 2016 Tietoisku 8/2016 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa asuvat

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 3 2 0 1 0 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010 Kuva: Petri Berglund

Lisätiedot

TIETOISKU 10/

TIETOISKU 10/ TIETOISKU 10/2006 8.11.2006 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 20 Arja Munter Tiivistelmä Vuoden 20 lopussa espoolaisista 54 % eli 121 423 henkeä kuului työvoimaan. Työvoimaan kuuluvuus oli hieman laskenut vuonna 20.

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: Pääkaupunkiseutu:, Espoo, Vantaa, Kauniainen KUUMA kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 2 0 1 3 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013 Tilastoja 2013:25 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Päivi Selander Puh.09-310 36411 etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

TILASTOJA 2014:22. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-kesäkuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus

TILASTOJA 2014:22. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-kesäkuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus TILASTOJA 2014:22 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 2 2 0 1 1 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 4. vuosineljänneksellä 2010 Kuva: Helsingin

Lisätiedot

Muutot ja muuton suunnat Vantaalla

Muutot ja muuton suunnat Vantaalla VANTAAN KAUPUNKI Tilasto ja tutkimus C18:2003 Etelä-Suomi Espoo 73 33 92 32 Pakkala 24 14 Ulkomaat 122 316 Muu seutu 51 65 99 Helsinki 522 290 43 72 Muu Vantaa Muu Suomi Muutot ja muuton suunnat Vantaalla

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 2 2 0 1 2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

TILASTOJA 2014:30. Väestön ja väestönmuutosten. seudulla tammi-syyskuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus

TILASTOJA 2014:30. Väestön ja väestönmuutosten. seudulla tammi-syyskuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus TILASTOJA 2014:30 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste

Espoon ruotsinkielisten väestöennuste Espoon ruotsinkielisten väestöennuste 2008-2017 Teija Jokiranta ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings och utrednings grupp City of Espoo Research and Development 2007 Espoon

Lisätiedot

TILASTOJA 2015:3. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-joulukuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus

TILASTOJA 2015:3. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-joulukuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus TILASTOJA 2015:3 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-joulukuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestörakenne 2016/2017 ja väestönmuutokset 2016

Väestörakenne 2016/2017 ja väestönmuutokset 2016 Väestörakenne 216/217 ja väestönmuutokset 216 Tietoisku 2/218 Kuva: Taru Turpeinen Espoon väkiluku oli 274 583 henkeä vuodenvaihteessa 216/217. Vuonna 216 Espoo sai väestönlisäystä 4 781 henkeä eli 1,8

Lisätiedot

Tietoisku 7/2008. Sisällys. Arja Munter skushallin Kehit. tämis- - ja tutkimusryhmä

Tietoisku 7/2008. Sisällys. Arja Munter skushallin Kehit. tämis- - ja tutkimusryhmä ESPOON VÄESTÖR TÖRAKENNE 200 007 / 2008 Tietoisku 7/2008 Sisällys 1 Väestön määrän kehitys 2 Väestön määrä alueittain 3 Tilapäisesti asuvat ja nettoasukasluku 4 Ikä ja sukupuoli 5 Äidinkieli 6 Espoossa

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi kesäkuussa 2010

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi kesäkuussa 2010 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 23 2010 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi kesäkuussa 2010 Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa,

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007 8 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 3 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa,Vantaalla,

Lisätiedot

Espoon väestöennusteet. Konserniesikunta/ Strategiayksikkö Teija Jokiranta

Espoon väestöennusteet. Konserniesikunta/ Strategiayksikkö Teija Jokiranta Konserniesikunta/ Strategiayksikkö 20.2.2018 Teija Jokiranta Ennustekokonaisuus sisältää: Helsingin seudun väestöennusteet (14 kuntaa) (vuoteen 2050) Helsinki, Espoo, Vantaa (erikseen) + Muu seutu ja Kauniainen

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2013 Tilastoja 2014:2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2013 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Päivi Selander Puh. 09-310 36411 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 29.5.28 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 Tampereen saama muuttovoitto pieneni. Muuttovoittoa kertyi 927 henkilöä, kun edeltävänä vuonna voitto oli 1 331 henkilöä. Taustalla oli kotimaan

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset Väestö ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 10.4.2017 Väestö ja väestönmuutokset Yli puolet espoolaisista on työikäisiä Kuuden suurimman kaupungin väestö

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

TIETOISKU 2/

TIETOISKU 2/ TIETOISKU 2/2007 21..2007 TYÖSSÄKÄYNTITILASTO 20 Arja Munter Tiivistelmä Vuoden 20 lopussa espoolaisia oli 227 472 henkeä. Heistä kuului työvoimaan 123 0 henkeä eli yli puolet, 54%. Työvoimassa olevien

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 1.3.217 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.218 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010

Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010 Tilastokatsaus 2:2010 B2:2010 11.2.2010 Vantaan kaupunki Tietopalvelu Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1998-2007 Työvoimaan kuuluvista tulomuuttajista

Lisätiedot

Helsingin seudun väestöennuste. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun väestöennuste. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet - Helsingin seudun väestöennuste - Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste - Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku Helsingissä,

Lisätiedot