UTAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS, Turvetutkimus Turveraportti 241 Hannu Pajunen UTAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA V Kuopio 1990

Pasunen, Hannu 1990. Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa V. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusyksikkö, Turveraportti 241, 133 sivua, 70 kuvaa, 69 taulukkoa, 1 liite. Geologian tutkimuskeskus tutki vuonna 1988 Utajärvellä 18 suota. Niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 5470 ha. Aineisto koottiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tutkimuspisteet sijaitsevat 100 metrin välein. Jokaisella pisteellä määritettiin pinnan korkeus, suotyyppi, turvelaji, turpeen maatuneisuus, liekoisuus ja pohjamaalaji. Laboratorionäytteitä otettiin 632 kpl. Niistä määritettiin ph, vesipitoisuus, kuiva-ainepitoisuus ja tuhkapitoisuus. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin 191 näytteestä ja hivenainepitoisuuksia 58 näytteestä. Polttoturvetuotantoon soveltuvia alueita on 16 suolla yhteensä 1290 ha. Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 24,57 milj. suo-m 3. Sen kuiva-aineen energiasisältä on 45,6 milj GJ eli 12,7 milj. MWh. Avainsanat : suo, turve, inventointi, Utajärvi Hannu Pajunen Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70701 KUOPIO ISBN 951-690-392-4 ISSN 0782-8527

SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 JOHDANTO 5 2 TUTKIMUSMENETELMÄT 5 2.1 Kenttätutkimukset 5 2.2 Laboratoriomääritykset 7 3 TULOSTEN ESITYS 8 3.1 Kartat ja profiilit 8 3.2 Taulukot 10 3.3 Suoselostukset 11 4 ARVIOINTIPERUSTEET 11 5 TULOSTEN TARKASTELU 13 5.1 Suot ja niiden turvekerrokset 13 5.2 Soveltuvuus turvetuotantoon 21 6 SUOKOHTAISET TULOKSET 24 6.1 Haasiansuo 24 6.2 Heiluvasuo 30 6.3 Heinäsuo 33 6.4 Isosuo A 40 6.5 Kettusuo 44 6.6 Kiviharjunsuo 50 6.7 Luomasenalus 53 6.8 Luomassuo 62 6.9 Mantilansuo 71 6.10 Morakummunsuo 82 6.11 Nihtisuo 90 6.12 Pieni Saukkosuo 101 6.13 Puronsuo 105 6.14 Rahkasuo S 109 6.15 Rantasuo 117 6.16 Ruostesuo 121 6.17 Ruunaräme 126 6.18 Vaarantaustasuo 130 LIITE : Tutkimuspisteiden sijainti

5 1 JOHDANTO Utajärvi on eräs Suomen soistuneimpia kuntia. Valtakunnallisten metsäinventointien mukaan suurin osa maa-alasta on suota. Geologian tutkimuskeskus on mitannut peruskartoilta yli 20 ha :n laajuisten soiden pinta-alaksi 72 000 ha eli 43 % maapinta-alasta. Geologian tutkimuskeskus aloitti Utajärven soiden inventoinnin vuonna 1983. Tähän mennessä on tutkittu 37545 ha eli noin 52 % Geologian tutkimuskeskuksen mittaamasta suoalasta. Vuosien 1983-1987 tutkimustulokset on julkaistu aiemmin neljänä raporttina. Tässä raportissa käsitellään vuoden 1988 tuloksia. Tutkimusmenetelmät ja arviointiperusteet ovat samat kuin edellisissä raporteissa. TUTKIMUSMENETELMÄT 2.1 Kenttätutkimukset Tutkittavalle suolle tehtiin linjaverkosto, jossa selkälinja kulkee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilinjat sitä vastaan kohtisuoraan, tavallisesti 400 m :n välein. Tutkimuspisteet sijaitsevat linjastolla 100 m :n välein, suon reunoilla usein myös tiheämmässä. Syvyyshavaintoja tehtiin varsinaisella linjastolla tutkimuspisteiden puolivälissä ja poikkilinjojen välissä sijaitsevilla syvyysmittauslinjoilla 50 m :n välein. Tutkittujen soiden sijainti ilmenee kuvasta 1 ja tutkimuspisteiden sijainti liitteestä 1. Tutkimuspisteet vaaittiin ja vaaitukset kiinnitettiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Jokaisella tutkimuspisteellä määritettiin suotyyppi, suon pinnan vetisyys, mättäisyys ja mättäiden korkeus ; metsäisillä alueilla lisäksi puulajisuhteet, tiheys- ja kehitysluokka sekä mahdolliset hakkuut. Maatumattoman puuaineksen määrä eli liekoisuus selvitettiin pliktaamalla turvekerros kairan varsilla kahden metrin syvyyteen saakka. Maastossa määritettiin turvekerroksen

6 0 10km 1 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Maaperdosasto 3423 oi 04 1. Haasiansuo 7. Luomasenalus 13. Puronsuo 2. Heiluvasuo 8. Luomassuo 14. Rahkasuo S 3. Heinäsuo 9. Mantilansuo 15. Rantasuo 4. Isosuo A 10. Morakummunsuo 16. Ruostesuo 5. Kettusuo 11. Nihtisuo 17. Ruunaräme 6. Kiviharjunsuo 12. Pieni Saukkosuo 18. Vaarantaustasuo Kuva 1. Utajärvellä 1988 tutkitut suot. Kunnan pohjoisosa on Kiiminkijoen ja eteläosa Oulujoen valuma-aluetta. Valuma-alueiden raja merkitty rasterilla.

7 turvelaji, maatuneisuus (Hi-10), kosteus (Bl-5) ja tupasvillan kuitujen suhteellinen osuus (F1-6) sekä pohjamaalaji ja liejukerrokset (kuva 2). Laboratoriomäärityksiä varten otettiin tilavuustarkkoja näytteitä. Tutkimusmenetelmät on kuvattu yksityiskohtaisesti Geologian tutkimuskeskuksen oppaassa numero 12. Kuva 2. Turpeen ominaisuudet määritellään kesällä roudattoman kauden aikana. Muut kenttätyövaiheet tehdään pääasiassa talvella. 2.2 Laboratoriomääritykset Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 632 turvenäytettä. Niistä määritettiin ph märästä näytteestä ja vesipitoi-

8 suus kuivattamalla turve 105 C :ssa vakiopainoon. Tilavuustarkoista näytteistä laskettiin kuiva-ainemäärä suokuutiota kohti. Kuivatuista turvenäytteistä määritettiin tuhkapitoisuus hehkuttamalla ne 815 +/- 25 C :ssa. Osasta näytteitä määritettiin lisäksi lämpöarvo (ASTM D3286), rikkipitoisuus ja hivenainepitoisuuksia. Lämpöarvo ja rikkipitoisuus määritettiin 191 näytteestä. As (516A), Cr (400A), Cu (400A), Mn (400A), Ni (400A), Pb (400A), Zn (400A), Fe (400A) ja P (4000)- pitoisuus määritettiin 58 näytteestä. TULOSTEN ESITYS 3.1 Kartat ja profiilit Jokaisesta suosta piirrettiin kartta mittakaavassa 1 :10 000. Siitä selviää turvekerroksen paksuus, heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen osuus ja koko turvekerroksen keskimääräinen maatuneisuus kullakin tutkimuspisteellä. Soiden turvekerroksia havainnollistetaan joiltakin tutkimuslinjoilta piirretyillä turvelaji- ja maatuneisuusprofiileilla. Niiden pystymittakaavana käytettiin 1 :50 ja vaakamittakaavana 1 :4000. Turvelajien ja maatuneisuuden ohella niistä ilmenee myös suotyyppi, liekoisuus ja pohjamaalaji. Merkkien ja lyhenteiden selitys on sivulla 9. Tärkeimmistä tuotantosoista piirrettiin soveltuvuuskartta, josta ilmenevät tuotantokelpoiset alueet ja alueet, jotka rajattiin pois esim. kuivatusvaikeuksien takia (ks. sivu 39). Tuotantokelpoisille alueille merkittiin tilusrajat uusimpien peruskarttojen mukaan. Utajärven pohjoisosan peruskartat ovat 1960-luvulta ja eteläosan 1970-luvulta, joten tilojen rajat ovat voineet muuttua useiden soiden osalta. Samassa kartassa on myös tuhkapitoisuuden, lämpöarvon ja kuiva-ainepitoisuuden pistekohtaiset keskiarvot. Kaikki raportissa esitetyt kartat ja profiilit ovat pienennettyjä. Alkuperäisessä mittakaavassa niitä saa Geologian tutkimuskeskuksesta Kuopiosta.

9 SUO KARTTA Suon ja mineraalimaan raja J- Pelto 7/23 5.1 Lohkare Keskimääräinen maatuneisuus Heikosti maatuneen (H1-4) rahkavaltaisen pintakerroksen/ koko turvekerrostuman paksuus dm Järvi tai lampi 22 Turvekerrostuman paksuus dm Oja ja veden virtaussuunta Puro tai joki Tie 2m ~ Suon syvyyskäyröt.- Sm -1 o Lab. näytteet PROFIILIT Turvelajit Pohjamaalajit Turpeen maatuneisuus : Rahka ( Sphagnum ) S 1 A~ Karkeadetritus- KdLj H 1-3 lieju IM Sara ( Carex ) C Hienodetritus - HdLj lieju 1 H 4 Ruskosammal ( Bryales 1 B F//7 Järvimuta JaMu H 5-6 Sararahka 1 Carex- Sphagnum 1 CS lx x x1 xx Savilieju SaLj H 7-10 h Rahkasara ( Sphagnum-Carex 1 SC Liejusavi Lj Sa Ruskosammal-1 Bryales-Carex ) sara Muita symboleja : BC Savi Sa SCP Tupasvilla (Eriophorum 1 Er Hiesu Hs AAA Hiilikerros 165 s''v1 Tupasluikka ( Trichophorum ) Tr Hieta Ht u u u u u Siniheinä ( M olinio ) Ml Hiekka Hk - d l r i l -1 l T -i l L f S E i 1 SS Saostumo Suoleväkko ( Scheuchzeria ) Sh 1 :- :. : Sora Sr Liekoisuus : Korte ( Equisetum 1 Eq A A Mareeni Mr Järviruoko 1 Phrogmites ) Pr Kallio Ka - 3/2 Lieko-osumat syvyydessä 0-Im/1-2m Raate ( Menyanthes ) Mn Lahkareita I Lo Varpuaines ( Nanolignidi ) N A A A A A Puuaines ( Lignidi ) L Luonnontilaiset suotyypit : Avosuot Rämeet Korvet VL Varsinainen letto LR Lettorame V ILK Varsinainen lettokorpi RIL Rimpiietto RHSR Ruohoinen sararame KOLK Koivulettokorpi VSN Varsinainen soraneva VSR Varsinainen sarorame LHK Lehtokorpi RHSN Ruohoinen soraneva LKNR Lyhytkorsinevorame RHK Ruoho-ja heinakorpi R I N Rimpineva TR Tupasvillaräme KGK Kangaskorpi KN Kalvakkaneva PSR Pollosararäme VK Varsinainen korpi LK N Lyhytkortinen neva KGR Kangasrame NK Nevakorpi 51 N Silmakeneva IR Isovorpuinen räme RAK Raaseikko RN Rahkaneva RR Rahkarame LUN Luhtaneva KER Keidasrame KR Korpirame Muuttuneet suotyypit oj ojikko ksmu Karhunsammalmuuttuma kh Kytöheitto mu muuttuma rhtk Ruohoturvekangas pe Pelto tk turvekangas mtk Mustikkaturvekangas ta Turpeennostoalue ptk Puolukkaturvekangas pta Paloturpeen nostoalue vatk Varputurvekangas jta Jyrsinturpeen nostoalue jatk Jäkälä kanerva turve kangas Suotyyppi- ja liekoisuuskartta IRmu 1230 Suotyyppi Lieko-osumat (kpl) syvyysvaleillo 0-0.5,0,5-1.0,1.0-1,5 ja 1.5-2.Om Suon syvyyskayra Kuva 3. Merkit ja lyhenteet.

10 3.2 Taulukot Yhteenvetotaulukot ovat tulosten tarkastelun yhteydessä (taulukot 1-10). Niistä ilmenevät tärkeimmät tulokset soittain esitettynä. Lisäksi ne mahdollistavat soiden välisen vertailun. Suokohtaiset taulukot ovat suoselostusten yhteydessä ja niissä esitetään kaikki yksittäisten laboratoriomääritysten tulokset (taulukot 10-69). Taulukkoon 1 koottiin soiden sijaintia ja tutkimustarkkuutta koskevia tietoja. Soiden turvevaroja ja maatuneisuutta koskevat tiedot ovat taulukoissa 2 ja 3. Turvekerrosten keskisyvyydet ja turvemäärät laskettiin (1) heikosti maatuneelle (H1-4) rahkavaltaiselle turpeelle (pintarahka) ja (2) hyvin maatuneelle (H5-10) rahkavaltaiselle turpeelle ja saravaltaiselle turpeelle (polttoturve). Turvemäärät laskettiin syvyysvyöhykkeittäin. Eri syvyysalueiden turvemäärät saatiin laskemalla yhteen kyseisen alueen syvyysvyöhykkeiden turvemäärät. Keskimääräinen maatuneisuus laskettiin koko turvekerrokselle ja liekoisuus yli 1,5 m syvälle alueelle. Koko aineiston keskiarvot laskettiin painottamalla yksittäisten soiden keskisyvyydet pinta-aloilla ja maatuneisuudet ja liekoisuudet turvemäärillä. Suotyyppijakauma laskettiin prosentteina tutkimuspisteittäin tehdyistä määrityksistä. Tulokset esitetään taulukossa 4. Soiden kuivatustilanne ilmenee taulukosta 5. Keskiarvot painotettiin pinta-aloilla. Eri syvyysalueiden turvelajijakaumat poikkeavat jonkin verran toisistaan. Taulukossa 6 esitetään turvelajijakauma koko aineiston perusteella laskettuna. Rahkavaltaiset turvelajit jaettiin rahka- (S), sararahka- (CS) ja ruskosammalrahkaturpeisiin (BS) ja saravaltaiset vastaavasti sara- (C), rahkasara- (SC) ja ruskosammalsaraturpeisiin (BC). Ruskosammalvaltaisten turvelajien osuus ilmoitetaan ilman alajaottelua. Keskiarvot painotettiin turvemäärillä. Tavanomaisten laboratoriomääritysten keskiarvotiedot ovat taulukossa 7. Niissä ovat mukana kaikki näytepisteet ja kaikki näytteet riippumatta kyseisen kerrostuman osan käyttökelpoisuudesta. Osa pistekohtaisista keskiarvotiedoista näkyy myös soveltuvuuskartoista. Taulukossa 7 esitetyt koko aineiston

keskiarvot laskettiin painottamalla suokohtaiset keskiarvot turvemäärillä. Hivenainepitoisuuksien suokohtaiset keskiarvot ovat taulukossa 8. Tulokset laskettiin osuuksina (ppm, %) kuiva-aineesta. 1 1 Arvio käyttökelpoisen turpeen määrästä on taulukossa 9. Siitä ilmenevät tuotantokelpoisen alueen pinta-ala, turvemäärä, kuiva-ainemäärä, energiasisältö, sopivimmaksi katsottu tuotantotapa ja suon valuma-alue. Turvemäärä saatiin kertomalla käyttökelpoiseksi arvioidun alueen pinta-ala käyttökelpoisen kerroksen paksuudella. Kuiva-ainemäärä saatiin kertomalla turvemäärä suokuution keskimääräisellä kuiva-ainemäärällä. Kuiva-aineen energiasisältö saatiin kertomalla kuiva-ainemäärä keskimääräisellä lämpöarvolla. Energiasisältö on ilmoitettu myös hehtaaria kohti laskettuna. 3.3 Suoselostukset Suoselostuksissa kuvataan suoaltaan ja sen ympäristön pinnanmuotoja, suotyyppejä, ojitustilannetta ja turvekerroksen rakennetta. Taulukkoina esitetyistä tuloksista kommentoidaan tärkeimpiä. Suoselostuksen lopussa on arvio suon soveltuvuudesta polttoturvetuotantoon. 4 ARVIOINTIPERUSTEET Tuotantokelpoisena alueena pidettiin yleensä yli 1,5 m syvää aluetta. Kapeat lahdekkeet, saarekkeiset alueet ja kymmentä hehtaaria pienemmät erilliset altaat rajattiin pois. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mineraalimaata myöten, vähennettiin tuotantokelpoista turvemäärää laskettaessa keskisyvyydestä 0,5 m. Polttoturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen turpeen maatuneisuuden tulee olla vähintään 5. Saravaltainen turve soveltuu polttoturpeeksi myös heikommin maatuneena. Jos heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen paksuus on yli 0,6 m, on sitä pidetty polttoturvetuotantoa haittaavana tekijänä. Heikosti maatuneen pintakerroksen alla olevan polttoturpeen laatu ja määrä määräävät turvekerroksen käyttökelpoisuuden.

12 Turvepalojen murenemisen takia suositellaan palaturvetuotantoon pääasiassa hyvin tai kohtalaisesti maatuneita rahkavaltaisia turvekerroksia. Heikosti maatunut turve ja puhdas saraturve soveltuvat paremmin tuotettavaksi jyrsinturpeena. Kuivatusmahdollisuudet arvioitiin tavanomaisen painovoimalla tapahtuvan kuivatuksen perusteella. Pumppaamalla kuivattavia tai märillä menetelmillä nostettavia turvekerroksia ei ole pidetty tuotantokelpoisina. Jos aineisto ei ole riittävä kuivatusmahdollisuuksien selvittämiseen, on siitä maininta suoselostuksessa. Taulukko 1. Soiden sijainti ja tutkimustarkkuus. Koordinaatit x y Pinnan korkeus m mpy Karttalehti Tutkimuspisteitä/ 100 ha Syvyysmittauksia/ 100 ha Haasiansuo 3442 02 72043 35026 118-123 48 68 Heiluvasuo 3424 01 71925 34615 41-78 31 66 Heinäsuo 3442 02 72025 35015 118-125 40 67 Isosuo A 3423 05 71755 34750 99-104 71 96 Kettusuo 3442 02 72042 35007 118-124 46 61 Kiviharjunsuo 3423 06 71815 34705 80-83 40 73 Luomasenalus 3423 04 71683 34767 115-127 52 70 Luomassuo 3423 04 71695 34760 104-116 35 66 Mantilansuo 3424 11 72010 34950 113-128 38 70 Morakummunsuo 3424 11 72012 34985 117-124 42 49 Nihtisuo 3424 11 72030 34990 118-128 41 72 Pieni Saukkosuo 3442 01 71940 35085 140-147 25 53 Puronsuo 3442 02 72055 35008 116-121 40 70 Rahkasuo S 3424 10 71940 34910 102-115 33 41 Rantasuo 3442 02 72015 35075 124-132 37 61 Ruostesuo 3424 10 71923 34947 119-126 44 71 Ruunaräme 3423 05 71773 34765 90-96 33 61 Vaarantaustasuo 3424 10 71930 34960 126-132 65 75

13 5 TULOSTEN TARKASTELU 5.1 Suot ja niiden turvekerrokset Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pinta-ala on 5470 ha (taulukko 2). Aineiston pienin suo on 110 ha ja suurin 820 ha. Suurin osa soista kuuluu kokoluokkaan 100-300 ha. Tutkittujen soiden keskikoko on noin 300 ha. Vuonna 1988 tutkitut suot ovat pienempiä kuin edellisinä vuosina tutkitut suot. Yli metrin syvyistä aluetta on yhteensä 2544 ha ja yli 1,5 m syvää aluetta 1606 ha. Soiden keskisyvyys on 1,2 m. Yli 1,5 m syvällä alueella se on 2,5 m. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta on yli 1,5 m syvällä alueella keskimäärin 0,2 m Taulukko 2. Soiden pinta-ala, keskisyvyys, turvemäärä ja turpeen maatuneisuus. Pinta ala Keskisyvyys Pinta- Poltto- Yht. rahka turve Turvemäärä Pinta- Poltto- Yht. rahka turve (ha) (m) (m) (m) (milj. suo-m 3 ) (H) Haasiansuo 120 0,2 1,7 1,9 0,28 2,02 2,30 5,5 Heiluvasuo 310 0,0 0,7 0,7 0,19 2,07 2,26 5,1 Heinäsuo 215 0,2 1,4 1,6 0,40 2,96 3,36 5,6 Isosuo A 110 0,2 0,7 0,9 0,17 0,79 0,96 5,2 Kettusuo 160 0,3 1,5 1,8 0,37 2,47 2,84 5,4 Kiviharjunsuo 210 0,2 0,5 0,7 0,37 1,13 1,50 5,2 Luomasenalus 340 0,5 1,5 1,9 1,39 5,16 6,55 5,0 Luomassuo 600 0,0 1,2 1,2 0,33 7,02 7,35 5,2 Mantilansuo 820 0,1 1,2 1,3 1,25 9,65 10,90 5,5 Morakummunsuo 330 0,2 1,0 1,2 0,39 3,44 3,83 5,9 Nihtisuo 400 0,2 1,7 1,9 0,68 6,79 7,47 5,5 Pieni Saukkosuo 210 0,0 0,9 0,9 0,13 1,84 1,97 5,5 Puronsuo 135 0,1 1,4 1,5 0,22 1,82 2,04 5,2 Rahkasuo S 500 0,2 0,5 0,7 1,20 2,55 3,75 5,0 Rantasuo 195 0,1 1,1 1,2 0,09 2,17 2,26 4,6 Ruostesuo 180 0,1 1,9 2,0 0,16 3,48 3,64 5,2 Ruunaräme 450 0,1 0,6 0,7 0,64 2,55 3,19 4,9 Vaarantaustasuo 185 0,3 0,9 1,2 0,42 1,74 2,16 4,9 Keskimaatuneisuus Yhteensä/ Keskimäärin 5470 0,1 1,1 1,2 8,68 59,65 68,33 5,3

14 (taulukot 2 ja 3). Matalimpia soita ovat Heiluvasuo, Kiviharjunsuo ja Ruunaräme. Niiden keskisyvyys on vain 0,7 m. Syvimpiä soita ovat Haasiansuo, Luomasenalus, Nihtisuo ja Ruostesuo. Niiden keskisyvyys on lähes 2,0 m. Matalimmissa soissa on yli 1,5 m syvää aluetta vain noin 5 % pinta-alasta. Syvimmissä soissa yli 1,5 m syvän alueen osuus on suunnilleen puolet. Syvimmät suot ovat yleensä kunnan keski- ja pohjoisosassa ja matalimmat eteläosassa. Poikkeuksena on Rokuanvaaran alarinteillä sijaitseva Luomasenalus. Tutkitusta suoalasta on avosuota 21 %, rämettä 54 %, korpea 5 %, turvekangasta 15 % ja peltoa 5 %. Yleisimpiä avosuotyyppejä ovat rimpineva ja varsinainen saraneva (taulukko 4). Avosuot ovat enimmäkseen luonnontilaisia. Avosoiden osuus on yli 50 % vain Vaarantaustasuossa. Yleisimpiä rämeitä ovat Taulukko 3. Yli 1,5 m syvien alueiden pinta-ala, keskisyvyys, turvemäärä ja liekoisuus. Pinta- Keskisyvyys ala Pinta- Polttorahka turve Yht. (ha) (m) (m) (m) Liekoisuns Turvemäärä Pintarahka Poltto- Yht. turve (milj. suo-m3 ) (%) Haasiansuo 60 0,3 2,8 3,1 0,21 1,67 1,88 0,1 Heiluvasuo 9 0,1 1,5 1,6 0,02 0,13 0,15 0,3 Heinäsuo 118 0,2 2,0 2,2 0,18 2,41 2,59 0,4 Isosuo A 4 0,3 1,4 1,7 0,01 0,06 0,07 0,1 Kettusuo 83 0,3 2,4 2,7 0,23 1,98 2,21 0,5 Kiviharjunsuo 7 0,2 1,4 1,6 0,01 0,10 0,11 2,5 Luomasenalus 160 0,5 1,9 2,4 0,69 3,09 3,78 0,4 Luomassuo 152 0,1 2,5 2,6 0,11 3,77 3,88 0,2 Mantilansuo 318 0,2 2,1 2,3 0,46 6,73 7,19 0,2 Morakummunsuo 86 0,2 1,9 2,1 0,11 1,66 1,77 1,2 Nihtisuo 210 0,1 2,7 2,8 0,35 5,60 5,95 0,2 Pieni Saukkosuo 48 0,0 2,3 2,3 0,03 1,08 1,11 0,5 Puronsuo 62 0,1 2,3 2,4 0,06 1,45 1,51 0,1 Rahkasuo S 55 0,3 1,8 2,1 0,16 1,00 1,16 0,6 Rantasuo 61 0,0 2,3 2,3 0,00 1,38 1,38 0,3 Ruostesuo 100 0,1 2,8 2,9 0,13 2,82 2,95 0,2 Ruunaräme 24 0,2 1,4 1,6 0,06 0,33 0,39 0,9 Vaarantaustasuo 49 0,2 2,1 2,3 0,12 1,02 1,14 0,3 Yhteensä/ Keskimäärin 1606 0,2 2,3 2,5 2,94 36,27 39,21 0,3

15 Taulukko 4. Suotyypit (%). Avo suot VL LUN RHSN VSN RIN LKN KN RN Haasiansuo 4 9 23 Heiluvasuo 2 2 13 1 Heinäsuo 2 11 15 15 Isosuo A 1 4 9 4 2 Kettusuo 22 1 7 Kiviharjunsuo 1 6 3 Luomasenalus 1 3 1 Luomassuo 1 Mantilansuo 2 7 13 5 Morakummunsuo 3 3 3 14 2 Nihtisuo 4 19 13 7 Pieni Saukkosuo 3 1 11 1 Puronsuo 5 18 1 2 Rahkasuo S 2 3 7 4 Rantasuo 5 11 8 5 Ruostesuo 17 2 5 2 Ruunaräme 1 1 3 2 Vaarantaustasuo 2 14 27 10 Keskiarvo 3 6 8 4 1 Rämeet RHSR VSR LKNR TR PSR KR KGR IR RR Haasiansuo 9 16 2 13 9 4 1 4 Heiluvasuo 13 9 2 1 6 2 Heinäsuo 12 23 2 7 3 1 2 Isosuo A 1 11 10 8 3 4 14 4 Kettusuo 6 16 1 19 11 3 4 Kiviharjunsuo 4 12 23 18 1 5 5 Luomasenalus 1 1 11 24 4 1 28 11 Luomassuo 13 8 2 2 3 Mantilansuo 7 17 1 12 9 6 3 Morakummunsuo 17 26 4 5 6 4 Nihtisuo 2 22 3 9 5 1 1 3 Pieni Saukkosuo 15 20 8 3 6 5 Puronsuo 2 18 1 2 14 2 Rahkasuo S 2 11 10 19 13 4 1 7 4 Rantasuo 4 38 2 4 3 1 Ruostesuo 15 16 5 11 1 7 Ruunaräme 11 13 12 2 1 7 6 Vaarantaustasuo 2 17 9 7 1 9 Keskiarvo 8 15 3 10 5 3 1 6 2

1 6 Korvet VLK KOLK WK RHK KGK VK NK RAK Haasiansuo 1 2 Heiluvasuo Heinäsuo 2 1 Isosuo A 1 2 2 Kettusuo 3 Kiviharjunsuo 1 2 Luomasenalus Luomassuo Mantilansuo 4 2 4 Morakummunsuo 2 1 6 Nihtisuo 1 Pieni Saukkosuo 1 1 1 18 Puronsuo Rahkasuo S 1 1 6 2 3 2 Rantasuo Ruostesuo 1 4 1 2 Ruunaräme 1 1 Vaarantaustasuo 1 Keskiarvo 2 1 2 Taulukko 5. Kuivatustilanne (%). Luonnontilainen Kuivatettu oj mu tk pe Haasiansuo 33 11 53 2 1 Heiluvasuo 3 4 44 32 17 Heinäsuo 47 6 46 1 Isosuo A 15 2 63 20 Kettusuo 37 57 4 2 Kiviharjunsuo 6 1 72 17 4 Luomasenalus 13 73 14 Luomassuo 1 32 57 10 Mantilansuo 33 9 50 6 2 Morakummunsuo 18 7 73 2 Nihtisuo 44 1 47 3 5 Pieni Saukkosuo 22 74 4 Puronsuo 21 1 49 3 26 Rahkasuo S 17 8 73 2 Rantasuo 44 4 40 6 6 Ruostesuo 54 9 27 3 7 Ruunaräme 5 2 55 30 8 Vaarantaustasuo 86 11 3 Keskiarvo 24 4 52 15 5

varsinainen sararäme ja tupasvillaräme. Rämeet ovat enimmäkseen muuttuma-asteella. Korvista on puolet luonnontilaisia ja puolet muuttuma-asteella olevia. Turvekankaat ovat hyvin yleisiä Luomassuossa, Heiluvasuossa ja Ruunarämeellä. Peltojen osuus on suurin Puronsuossa. Suoalasta on ojitettu noin 76 %. Lähes kokonaan ojitettuja soita ovat Heiluvasuo, Kiviharjunsuo, Luomassuo ja Ruunaräme (taulukko 5). Suurin osa ojitetusta alueesta on muuttuma-asteella. Luonnontilaisen alueen osuus on yli 50 % vain Vaarantaustasuossa ja Ruostesuossa. 17 Turpeesta on saravaltaista 73 %, rahkavaltaista 25 % ja ruskosammalvaltaista 2 % (taulukko 6). Useimpien soiden turvekerros on selvästi saravaltainen. Rahkavaltainen turve on vallitsevana vain Luomasenaluksessa ja Rahkasuossa. Rahkavaltainen turve on yleisempää matalilla reuna-alueilla kuin syvänteissä. Taulukossa 6 esitetty turvelajijakauma on laskettu Taulukko 6. Turvelajit (%). Rahkavaltaiset Saravaltaiset S CS BS yht. C SC BC yht. Ruskosammalvalt. yhteensä Haasiansuo 16 20 36 34 30 64 Heiluvasuo 7 5 1 13 58 21 2 81 6 Heinäsuo 5 13 18 56 25 81 1 Isosuo A 19 16 2 37 34 27 2 69 Kettusuo 7 17 24 36 38 1 75 1 Kiviharjunsuo 15 23 1 39 18 43 61 Luomasenalus 39 15 1 55 22 11 6 39 6 Luomassuo 2 4 1 7 62 13 10 85 8 Mantilansuo 7 11 18 40 36 5 81 1 Morakummunsuo 7 6 13 41 46 87 Nihtisuo 5 17 22 38 39 1 78 Pieni Saukkosuo 4 7 11 66 23 89 Puronsuo 4 13 17 60 17 5 82 1 Rahkasuo S 36 25 1 62 24 11 2 37 1 Rantasuo 2 3 5 63 32 95 Ruostesuo 5 7 12 64 14 8 86 2 Ruunaräme 23 13 3 39 43 13 2 58 3 Vaarantaustasuo 16 16 32 34 31 66 2 Keskiarvo 12 12 1 25 43 26 4 73 2

1 8 koko aineistosta. Jos tarkastellaan esimerkiksi yli 1,5 m syvää aluetta, on saravaltaisen turpeen osuus vielä suurempi. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus on 5,3 (taulukko 2). Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat 4,6-5,9. Korkein maatumisaste on Morakummunsuossa ja alhaisin Rantasuossa. Maatuneisuuserot ovat saraturvesoissa pienempiä kuin rahkaturvesoissa. ph-lukujen suokohtaiset keskiarvot ovat 4,1-5,5 (taulukko 7). Happamimpia soita ovat Ahmaksen Isosuo ja Ruunaräme. Vähiten happamia taas ovat Kettusuo, Pieni Saukkosuo ja Puronsuo. Rahkaturve on yleensä happamampaa kuin sara- ja ruskosammalturve. Turvelajit selittävät soiden väliset happamuuserot. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,1 % ja kuiva-ainepitoisuus 89 kg/suo-m 3. Korkeimmat vesipitoisuudet ovat Haasiansuossa, Kettusuossa ja Vaarantaustasuossa. Niissä keskimääräiset kuiva-ainepitoisuudet jäävät alle 80 kg/suom3. Alhaisimmat vesipitoisuudet ovat Heiluvasuossa, Kiviharjunsuossa ja Ruunarämeessä. Kuivimpien soiden keskimääräiset kuiva-ainepitoisuudet ylittävät 110 kg/suo-m 3. Kuivimmat suot ovat ohutturpeisia ja ojitettuja. Niissä ojituksen vesipitoisuutta alentava vaikutus on suurempi kuin syvimmissä soissa. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 %. Alhaisimmat tuhkapitoisuudet ovat rahkaturvenäytteissä ja korkeimmat saraturvenäytteissä. Rahkaturvetta muodostuu yleensä alueilla, jonne tulvavedet eivät ulotu. Rahkaturpeen tuhkaaines onkin suurelta osalta peräisin suokasveista. Saraturvetta esiintyy yleensä tulvien vaikutuspiiriin kuuluvilla alueilla. Virtaava vesi kuljettaa mineraaliainesta, joka kerrostuu turpeen joukkoon ja kohottaa siten tuhkapitoisuutta. Runsastuhkaiset tulva-alueet ovat usein sopimattomia turvetuotantoon myös kuivatusvaikeuksien takia. Turpeen keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,25 %. Yksittäisten näytteiden pitoisuudet vaihtelevat 0,06-5,08 %. Alhaisimmat pitoisuudet ovat rahkaturvenäytteissä ja korkeimmat sara- ja ruskosammalturvenäytteissä. Ympäristövaikutusten takia tulisi polttoturpeen rikkipitoisuuden olla alle 0,3 %. Useimpien tutkittujen soiden keskimääräinen rikkipitoisuus on noin 0,2 %. Keskiarvo ylittää 0,3 % vain Luomasenaluksessa ja Nihtisuossa. Kivihiileen verrattuna turpeen

rikkipitoisuus on alhainen. 2 0 Tuhkallisen turpeen kuiva-aineen keskimääräinen lämpöarvo on 21,0 MJ/kg. Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat verrattain vähän. Suurimmat keskimääräiset lämpöarvot ovat Pienessä Saukkosuossa (21,9 MJ/kg) ja pienimmät Haasiansuossa (20,0 MJ/kg). Näytekohtaiset erot ovat kuitenkin huomattavia, suurimmillaan 16,4-24,4 MJ/kg. Pienimmät lämpöarvot ovat heikosti maatuneella rahkaturpeella ja suurimmat hyvin maatuneella turpeella turvelajista riippumatta. Hivenainepitoisuuksille ovat tyypillisiä suuret näytekohtaiset vaihtelut. Pitoisuudet vaihtelevat seuraavasti : arseenipitoisuus 0,2-10,1 ppm, Kromipitoisuudet ovat korkeita yhdellä Luomassuon näytepisteellä. Yhden pisteen korkeat pitoisuudet näkyvät myös kyseisen suon ja koko aineiston keskiarvoissa (taulukko 8). Muuten pitoisuudet vastaavat aikaisempina vuosina Utajärveltä saatuja tuloksia. - kromipitoisuus 2,3-190,5 ppm, - kuparipitoisuus 1,2-27,4 ppm, - mangaanipitoisuus 1-434 ppm, nikkelipitoisuus 0,8-9,7 ppm, - lyijypitoisuus 0,6-31,4 ppm, sinkkipitoisuus 0,0-37,9 ppm, - rautapitoisuus 0,1-5,0 % ja - fosforipitoisuus 0,02-0,21 %. Taulukko 8. Hivenainemääritysten suokohtaiset keskiarvot kuiva-aineelle laskettuna.

2 1 Hivenainepitoisuuksien riippuvuutta turvelajista ei voida selvästi havaita näin suppeassa aineistossa. Arseeni- ja kromipitoisuudet ovat rahkaturvenäytteissä kuitenkin hieman pienempiä kuin saraturvenäytteissä. Pitoisuuksien vertikaalinen vaihtelu sitävastoin on usein hyvin selvä. Korkeimmat pitoisuudet ovat yleensä alimmissa näytteissä. Korkeimmat lyijy- ja sinkkipitoisuudet ovat kuitenkin ylimmissä näytteissä. 5.2 Soveltuvuus turvetuotantoon Poittoturvetuotantoon soveltuvia alueita on 16 suolla yhteensä 1290 ha, joka on 23,6 % tutkitusta suoalasta. Tuotantokelpoista aluetta on Mantilansuossa 290 ha ja Nihtisuossa 195 ha (taulukko 9). Luomasenaluksessa, Luomassuossa ja Ruostesuossa on tuotantokelpoista aluetta noin 100 ha. Nämä viisi suota soveltuvat pinta-alojen suhteen hyvin teolliseen turvetuotantoon. Haasiansuo, Kettusuo ja Puronsuo rajoittuvat toisiinsa ja voivat muodostaa yhden tuotantokokonaisuuden. Niissä on tuotantokelpoista aluetta yhteensä 165 ha. Nihtisuon eteläosan ja Morakummunsuon tuotantokelpoiset alueet rajoittuvat toisiinsa, joten ne muodostavat käytännössä yhden kokonaisuuden. Pienimmät tuotantokelpoiset alueet ovat Kiviharjunsuolla ja Ruunarämeellä. Niiden etuina ovat kuitenkin hyvät tieyhteydet ja sijainti lähellä kunnan keskustaa. Pintaalat tarjoavat edellytykset vain pientuotannolle. Suurimmat hehtaaria kohti lasketut energiasisällöt ovat Luomasenaluksessa (41000 GJ/ha), Luomassuossa (39000 GJ/ha) ja Ruostesuossa (42000 GJ/ha) ja pienimmät Haasiansuossa (25000 GJ/ha), Kiviharjunsuossa (28000 GJ/ha) ja Pienessä Saukkosuossa (26000 GJ/ha). Hehtaaria kohti laskettuun energiasisältöön vaikuttavat syvyyden lisäksi kuiva-ainepitoisuus ja lämpöarvo. Haasiansuossa on alentavana tekijänä alhainen kuiva-ainepitoisuus ja Kiviharjunsuossa ja Pienessä Saukkosuossa suon mataluus. Tuotantokelpoisuutta rajoittavat eniten soiden mataluus ja kuivatusvaikeudet. Mataluus rajoittaa ennenkaikkea Heiluvasuon, Isosuon, Kiviharjunsuon, Rahkasuon ja Ruunarämeen käyttökelpoisuutta. Heiluvasuo ja Isosuo eivät sovellu lainkaan turvetuotantoon. Kiviharjunsuossa, Rahkasuossa ja Ruunarämeessä on turvetuotantoon riittävän syvää aluetta vain 4-8 %

2 2 Taulukko 9. Käyttökelpoiset turvevarat. Pinta- Turve- Kuiva- Kuiva-aineen Sopiva Valumaala määrä aine- energiasisältö tuotan- alue (milj. määrä (milj. (1000 totapa (ha) suo-m3 ) (1000t) GJ) GJ/ha) suoalasta. Kuivatusvaikeuksien takia on rajattu pois alueita kahdeksasta suosta. Paikoin korkea rikkipitoisuus rajoittaa Luomasenaluksen ja Nihtisuon käyttää. Utajärven soiden turveteolliseen käyttöön vaikuttaa merkittävästi sijainti alapuoliseen vesistöön nähden. Kiiminkijoki kuuluu kansainväliseen vesiensuojeluohjelmaan, mikä hidastaa uusien tuotantosoiden avaamista kunnan pohjoisosassa. Tuotantokelpoisista soista kahdeksan on Kiiminkijoen ja loput kahdeksan Oulujoen valuma-alueella. Kiiminkijoen valumaalueella olevien soiden tuotantokelpoiset alueet ovat suurempia, niin että tuotantokelpoisesta pinta-alasta on Kiiminkijoen valuma-alueella 832 ha ja Oulujoen valuma-alueella 458 ha.

2 3 Tuotantokelpoista turvetta on yhteensä 24,57 milj. suo-m 3. Kyseisen turvemäärän energiasisältä on kuivana 45,6 milj GJ (12,7 milj MWh) ja 50 % kosteana 40,3 milj. GJ (11,2 milj. MWh). Utajärvellä on tutkittu tähän mennessä (1983-1988) yhteensä 37545 ha. Siitä on arvioitu tuotantokelpoiseksi 6915 ha eli 18,4 %.

2 4 6 SUOKOHTAISET TULOKSET 6.1 Haasiansuo Haasiansuo (kl. 3442 02) sijaitsee Juorkunassa Puolangantien eteläpuolella. Se rajoittuu moreenimäkiin. Tieyhteydet ovat hyvät. Suon pinta-ala on 120 ha ja keskisyvyys 1,9 m (kuva 4). Haasiansuo kuuluu Kiiminkijoen valuma-alueeseen. Lounaisosan vedet virtaavat Ulkuseen ja sieltä Säynäjäjoen ja Särkijoen kautta Hakojärveen. Suurimmasta osasta suota vedet virtaavat suoraan Särkijokeen. Särkijoen pinnan korkeus on Puolangan tien kohdalla peruskartan mukaan 115,6 m. Suon syvimmän altaan pohjan korkeus on vaaitustulosten mukaan 116 m (kuva 5). Syvimmästä kohdasta on Särkijokeen matkaa 1,5 km, joten kyseisen altaan kuivattaminen pohjaan saakka voi tuottaa vaikeuksia. Kuva 4. Suon syvyyssuhteet ja turpeen maatuneisuus. Suon pinta-ala on 120 ha. Siitä puolet on yli 1,5 m syvää aluetta.

2 6 Kuva 6. A 1100-poikkilinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Pintaosa on rahkavaltainen ja pohjaosa saravaltainen. Maatuneisuus vaihtelee kerroksittain. Suon keskiosa on luonnontilaista vetistä lyhytkorsinevaa. Länsipäässä on muuttuma-asteella olevaa ruohoista saranevaa ja varsinaista saranevaa. Itäosassa on vallitsevana varsinainen saraneva. Reunamilla on muuttuma-asteella olevaa isovarpurämettä, tupasvillarämettä ja pallosararämettä. Suotyypit ovat pääasiassa muuttuma-asteella. Luonnontilaisia suotyyppejä on 33 % havainnoista. Turve on muodostunut pääasiassa sarojen jäänteistä. Pelkän saraturpeen osuus on 34 %, rahkasaraturpeen 30 % ja sararahkaturpeen 20 %. Pelkän rahkaturpeen osuus on vain 16 %. Rahkaturvetta on pintakerroksena lyhytkorsinevan vallitsemalla alueella (kuvat 5 ja 6). Heikosti maatunutta

Taulukko 10. Laboratoriomääritysten tuloksia Haasiansuon tutkimuspisteeltä A 900. 2 7 pintarahkaturvetta on suurimman syvänteen eteläreunalla 0,5-0,8 m paksu kerros. Turvetuotannolle siitä ei ole suurta haittaa, sillä turvekerros tulee kuivatusvaiheen aikana tiivistymään. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Syvimmissä altaissa on karkeiden maalajien päällä hiesua ja savea. Liejua on sekä keskiosan että koillisosan syvänteessä. Paksuimmillaan liejua on runsas metri. Laboratorionäytteitä otettiin kahdelta tutkimuspisteeltä. Toinen piste on keskiosan syvänteessä ja toinen

Taulukko 11. Laboratoriomääritysten tuloksia Haasiansuon tutkimuspisteeltä A 1900-300. 2 8 koillisosan syvänteessä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,8 %, rikkipitoisuus 0,13 % ja lämpäarvo 20,0 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 48 kg (taulukot 10 ja 11). Keskiosan syvänteessä tuhkapitoisuus on hyvin alhainen, vain 1,7 %. Turpeen alhaisen maatumisasteen takia lämpäarvot jäävät kuitenkin melko pieniksi. Keskiosan turvekerros on hyvin vetinen pinnalta pohjaan saakka. Keskimääräinen vesipitoisuus on 95,6 % ja sitä vastaava kuiva-ainepitoisuus vain 37 kg/suo-m 3. Koillisosan syvänteessä tuhkapitoisuus on hieman korkeampi ja lämpöarvo samaa luokkaa kuin keskiosan syvänteessä. Vesipitoisuudet ovat hieman pienempiä ja kuiva-ainepitoi-

2 9 suudet hieman korkeampia kuin keskiosassa. Ero johtuu lähinnä koillisosan kuivemmasta pintakerroksesta. Kaikkien määritettyjen näytteiden rikkipitoisuudet ovat alhaisia. Haasiansuosta soveltuu polttoturvetuotantoon yli 1,5 m syvä alue. Se muodostuu kahdesta erillisestä, joskin lähekkäin sijaitsevasta altaasta (kuva 7). Tuotantokelpoisen alueen pinta-ala on 60 ha ja tuotantokelpoinen turvemäärä 1,56 milj. suo-m 3. Tuotantokelpoisesta alueesta on valtionmaata 37 ha. Tilaan (2,3) :8 kuluu 11 ha itäosan syvänteestä. Loput 12 ha jakautuu neljän länsiosan tilan kesken. Koska kuiva-ainepitoisuus on vain puolet keskimääräisistä pitoisuuksista, jää energiamäärä turvetilavuuteen nähden pieneksi. Suo on kuitenkin tavallista syvempi. Paksu turvekerros korvaa osittain alhaisen kuiva-ainepitoisuuden aiheuttaman haitan. Soita vertailtaessa on syytä kiinnittää huomiota turvemäärän ohella kuiva-ainemäärään ja energiasisältöön (taulukko 9). Kuva 7. Poittoturvetuotantoon soveltuvat alueet, yhteensä 60 ha. Ympyröiden sisällä tuhkapitoisuuden (%), 1ampäarvon (MJ/kg) ja kuiva-ainepitoisuuden (kg/suo-m ) pistekohtaiset keskiarvot.

3 1 Heiluvasuo (kl. 3424 01) sijaitsee kunnan länsiosassa Pällistä Hyrkkääseen menevän tien varressa. Suo rajoittuu loivapiirteiseen pinnalta huuhtoutuneeseen moreenimaastoon. Tieyhteydet ovat hyvät (kuva 8). Suon pinta-ala on noin 310 ha ja keskisyvyys 0,7 m. Kuva 9. A 1400-poikkilinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Turvekerros on enimmäkseen saravaltainen. Rahkavaltaista turvetta on vain ohuena pintakerroksena.

3 2 Heiluvasuo on Oulujoen valuma-alueella. Vedet virtaavat ojia pitkin suoraan noin kilometrin päässä olevaan Oulujokeen. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Puolet suosta on peltoa ja turvekangasta. Loppuosa on muuttuma-asteella olevia suotyyppejä. Alkuperäisistä suotyypeistä ovat olleet yleisimpiä sararämeet ja rimpineva. Turve on enimmäkseen saravaltaista. Saravaltaisen turpeen osuus on 81 %. Rahkavaltaista turvetta on paikoin ohuena pintakerroksena (kuva 9). Karhunsammalmuuttumilla on suon pinnalla ohut kerros ruskosammalturvetta. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. Näytteet laboratoriomäärityksiä varten otettiin suon keskiosasta. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % ja lämpöarvo 21,2 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 118 kg (taulukko 12). Vesipitoisuudet ovat melko alhaisia tehokkaan kuivatuksen takia. Heiluvasuo on liian matala teolliseen turvetuotantoon. Yli 1,5 m syvää aluetta on vain 9 ha, joten suo tarjoaa edellytykset vain pientuotantoon. Tiiviin turvekerroksen ja melko tasaisen pohjan takia voidaan käyttää matalampiakin alueita. Tuotantoaluetta voidaan laajentaa lähinnä kanavan länsipuolelle.

3 3 6.3 Heinäsuo Heinäsuo (kl. 3442 02) sijaitsee Juorkunassa Ulkusen eteläpuolella (kuva 10). Se rajoittuu suuriin moreenisaariin. Suo on yhteydessä pohjoispuolella olevaan Kettusuohon ja länsipuolella olevaan Nihtisuohon. Puolangantieltä tulee yksityistie Ulkusen pohjoisrannalle noin puolen kilometrin päähän Heinäsuolta. Suon pinta-ala on noin 215 ha ja keskisyvyys 1,6 m. Heinäsuo on Kiiminkijoen valuma-alueella. Suon pinta viettää koilliseen. Vedet virtaavat Ulkuseen ja sieltä edelleen Säynäjäjoen ja Särkijoen kautta Hakojärveen. Kuva 10. Suon syvyyssuhteet ja turpeen maatuneisuus. Tutkitun alueen pinta-ala on 215 ha. Siitä puolet on yli 1,5 m syvää aluetta.

3 5 Kuva 12. A 1300-poikkilinjan maatuneisuus-_ ja turvelajiprofiili. Turvekerros ulottuu osittain Ulkusen vedenpinnan (117 m) alapuolelle. Heinäsuon suurin allas on kuivattavissa pohjaan saakka. Sen sijaan pohjoisosan kuivatusmahdollisuudet ovat huonot. Turvekerros ulottuu Ulkusen vedenpinnan alapuolelle 1,5 m A 1300 -poikkilinjan pohjoispäässä ja 1,0 m Ulkusenojan varressa (kuva 12). Vallitsevina suotyyppeinä ovat sararämeet ja saranevat. Puolet suosta on luonnontilaista. Toinen puoli on pääasiassa muuttuma-asteella olevaa suota. Muuttumia on eniten pohjoisosassa ja reunamilla.

3 7 Heinäsuo on saraturvesuo. Saravaltaisen turpeen osuus on 81 % ja pelkän saraturpeen 56 %. Rahkavaltainen turve on pääasiassa ohuena pintakerroksena (kuvat 11 ja 12). Maatumisaste on turvelajiin nähden verrattain korkea. Liejua on keskiosan syvänteiden pohjalla vajaan puolen metrin kerros. Ulkusenojan varressa on liejua paksuimmillaan 1,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Reunamilla on moreenia. Laboratorionäytteitä otettiin kolmelta tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 5,7 % ja lämpöarvo 20,8 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 93 kg (taulukot 13-15). Parasta polttoturvetta on länsiosan näytepisteellä. Tuhkapitoisuudet ovat siellä alhaisimmat ja lämpöarvot suurimmat. Pohjoisosan näytepisteellä ovat pintaosan tuhkapitoisuudet korkeita. Hivenainepitoisuuksia määritettiin pisteeltä A 1200. Kuparipitoisuudet ovat keskimääräistä korkeampia (taulukko 16). Muut pitoisuudet vastaavat keskimääräisiä arvoja. Taulukko 15. Laboratoriomääritysten tuloksia Heinäsuon tutkimuspisteeltä A 2100-100.

3 8 Taulukko 16. Turpeen kuiva-aineen hivenainepitoisuuksia Heinäsuon tutkimuspisteeltä A 1200. Syvyys Turve- As Cr Cu Mn Ni Pb Zn Fe P (cm) laji ppm ppm ppm ppm ppm ppm ppm % % 0-30 70-90 190-210 250-270 Keskiarvo Heinäsuossa on polttoturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 85 ha (kuva 13). Kyseisellä alueella on tuotantokelpoista turvetta 1,45 milj. suo-m3. Pohjoisosan turvekerros ei ole kuivattavissa ojittamalla, joten se on jätetty pois tuotantokelpoista aluetta määritettäessä. Tuotantokelpoisesta alueesta on valtionmaata 40 ha. Tilaan 14 :2 kuuluu 15 ha (kahdessa osassa), tilaan 1 :15 13 ha, tilaan 52 8 ha, tilaan 9 :(2,6) 5 ha ja tilaan 1 :9 4 ha.

4 0 6.4 Isosuo A Isosuo (kl. 3423 05) sijaitsee Ahmaksen kylän pohjoispuolella 10 km kunnan keskustasta etelään. Suo rajoittuu suurimmaksi osaksi hiekkamuodostumiin. Suon eteläreunaan on matkaa Ahmasjärven pohjoisrannan tieltä kilometri. Isosuon pinta-ala on 110 ha ja keskisyvyys 0,9 m (kuva 14). Suo kuuluu Oulujoen valuma-alueeseen. Vedet virtaavat länsiosasta Poikajoen kautta Muhosjokeen ja itäosasta ojaverkostoa pitkin suoraan Oulujokeen. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Pohjoisosassa on pieni alue luonnontilaista lyhytkorsinevaa ja varsinaista saranevaa. Muu osa suosta on ojitettu. Ojitetut alueet ovat pääasiassa muuttumia ja turvekankaita. ICnci in i Ifniiirvi Kuva 14. Suon syvyyssuhteet ja turpeen maatuneisuus. Suo on matala, keskisyvyys vain 0,9 m.

4 2 Turve on enimmäkseen saravaltaista (kuva 15). Rahkavaltaista turvetta on pintakerroksena suon reunamilla. Rahkavaltainen pintakerros on paksuin pohjoisosan luonnontilaisella alueella. Maatuneisuuserot pinta- ja pohjaosan välillä ovat suuria. Yleisin pohjamaalaji on hiekka. Näytteitä laboratoriomäärityksiä varten otettiin kahdelta länsiosan tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,3 % ja lämpöarvo 21,3 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 117 kg (taulukot 17 ja 18). Piste A 500-800 sijaitsee muuttuma-alueella. Ojituksen vaikutus on selvästi havaittavissa vesipitoisuuksissa. Luonnontilaisella alueella (A 1300-700) pinta on huomattavasti vetisempi. Pienimmät vesipitoisuudet ja suurimmat kuiva- ainemäärät ovat kerrostuman keskiosassa. Isosuo on liian matala teolliseen turvetuotantoon. Yli 1,5 m syvää aluetta on vain 4 ha. Suurimmassa osassa suota on männyn taimisto tai riukuvaiheen metsä. Taulukko 17. Laboratoriomääritysten tuloksia Isosuo A :n tutkimuspisteeltä A 500-800.

4 4 6.5 Kettusuo Kettusuo (kl. 3442 02) sijaitsee Juorkunassa pari kilometriä Puolangantieltä etelään. Suon itäreunaan tulee tie. Suo rajoittuu moreenimäkiin ja ympäröiviin soihin. Kettusuo pinta-ala on 160 ha ja keskisyvyys 1,8 m (kuva 16). Suo kuuluu Kiiminkijoen valuma-alueeseen. Kirveslammesta Ulkuseen laskeva puro kulkee suoalueen halki. Vedet virtaavat puroa pitkin Ulkuseen ja sieltä edelleen Säynäjäjoen ja Särkijoen kautta Hakojärveen. Kuva 16. Suon keskisyvyys ja turpeen maatuneisuus. Tutkitun alueen pinta-ala on 160 ha. Siitä puolet on yli 1,5 m syvää aluetta.

4 6 Kuva 18. A 1200-poikkilinjan maatuneisuus- ja turvelajiprofiili. Turvekerros ulottuu osittain Ulkusen vedenpinnan (117 m) alapuolelle. Turvekerrosta ei voida kuivattaa pohjaan saakka vesien luontaisen virtaussuunnan kautta. Etelään suuntautuvan lahdekkeen turvekerros on osittain Ulkusen vedenpinnan alapuolella (kuva 18). Suurimmassa altaassa turvekerros ulottuu suunnilleen Ulkusen vedenpinnan tasoon (kuva 17). Pohjoisosan turvekerros voidaan kuivattaa syvemmälle Puronsuon ja Purojoen kautta. Turvekerroksen pohja on noin 1,5 m Haukilammen veden-

4 7 pinnan yläpuolella. Vallitsevina suotyyppeinä ovat varsinainen saraneva, tupasvillaräme ja varsinainen sararäme. Pohjoisosan suurin yhtenäinen alue on luonnontilaista varsinaista saranevaa. Sen länsipuolella on pääasiassa muuttuma-asteella olevaa varsinaista sararämettä. Reunamilla on yleisesti muuttuma-asteella olevaa tupasvillarämettä ja pallosararämettä. Turve on enimmäkseen saravaltaista (kuvat 17 ja 18). Rahkavaltaista turvetta on vain ohuena pinta- tai pohjakerroksena. Reunoilla rahkavaltaisen turpeen osuus on suurempi kuin keskustassa. Pohjoisosan ja eteläosan syvänteiden pohjalla on paksuja liejukerroksia. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, hieta ja hiesu. Laboratorionäytteitä otettiin kahdelta tutkimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,7 % ja lämpöarvo 20,9 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keski- Taulukko 19. Laboratoriomääritysten tuloksia Kettusuon tutkimuspisteeltä A 1200.

4 8 määrin 71 kg (taulukot 19 ja 20). Turpeen vesipitoisuus on korkea molemmilla näytepisteillä. Eteläosan pisteellä ojitus on kuivattanut kerrostuman pintaosaa. Rikkipitoisuudet ovat eteläosan pisteellä polttoturvetuotantoa ajatellen korkeita. Hivenainepitoisuuksia määritettiin pohjoisosan syvänteestä (taulukko 21). Pitoisuudet vastaavat keskimääräisiä arvoja. Kettusuossa on polttoturvetuotantoon soveltuvaa aluetta 65 ha. Kyseisellä alueella on tuotantokelpoista turvetta noin 1,43 milj. suo-m3. Tuotantokelpoisesta alueesta kuuluu tilaan 57 34 ha, tilaan 7 :15 10 ha, tilaan 53 10 ha ja Taulukko 20. Laboratoriomääritysten tuloksia Kettusuon tutkimuspisteeltä A 1200+1000. Taulukko 21. Turpeen kuiva-aineen hivenainepitoisuuksia Kettusuon tutkimuspisteeltä A 1200.

49 Kuva 19. Polttoturvetuotantoon soveltuva alue. Rasteroidut alueet on rajattu pois kuivatusvaikeuksien takia. tilaan 1 :25 6 ha. Loput 5 ha on valtionmaata. EtelÄÄn suuntautuva lahdeke on rajattu pois kuivatusvaikeuksien takia ja Kirveslammen rannalle on jätetty 150 metrin suojavyähyke (kuva 19). Kuivatuskanavan kaivaminen Puronsuon kautta lisää kuivatuskustannuksia, varsinkin jos turvekerros pyritään kuivattamaan ojittamalla pohjaan saakka. Asian selvittäminen edellyttää kanavan paikan vaaitsemista.

50 6.6 Kiviharjunsuo Kiviharjunsuo (kl. 3423 06) sijaitsee KormunkylÄssÄ noin 5 km kunnan keskustasta etelään. Suo on syntynyt matalaan altaaseen ja se rajoittuu loivapiirteiseen hiekka- ja moreenimaastoon. Suon pinta-ala on 210 ha ja keskisyvyys 0,7 m (kuva 20). Tieyhteydet ovat hyvät. Suo kuuluu Oulujoen valuma-alueeseen. Vedet virtaavat oj averkostoa pitkin Poikaj okeen j a sieltä edelleen Muhosj oen kautta Oulujokeen. Suon kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Kuva 20. Suon syvyyssuhteet ja turpeen maatuneisuus. Suo on matala, keskisyvyys vain 0,7 m.

Taulukko 23. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Kiviharjunsuon tutkimuspisteeltä A 1000. 5 2 Kiviharjunsuo on kauttaaltaan ojitettu. YleisimpiÄ suotyyppejä ovat muuttuma-asteella olevat tupasvillaräme, pallosararäme ja varsinainen sararäme. Myäs turvekankaat ovat yleisiä. Hieman yli puolet turpeesta on saravaltaista. YleisimpiÄ turvelajeja ovat sarojen ja rahkasammalien seosturpeet. Rahkavaltaista turvetta on lähinnä pohjoisosassa. EtelÄosassa sitä on ohuena heikosti maatuneena pintakerroksena (kuva 21). YleisimmÄt pohjamaalajit ovat hiekka ja hieta. LaboratorionÄytteitÄ otettiin kahdelta tutkimuspisteeltä. NÄytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,0 % ja lämpäarvo 21,7 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 130 kg (taulukot 22 ja 23). NÄytepisteiden väliset erot ovat pieniä. Suon kuivatuksen tehokkuus näkyy alhaisina vesipitoisuuksina ja korkeina kuiva-ainemäärinä. Kiviharjunsuo on liian matala teolliseen turvetuotantoon. Yli 1,5 m syvää aluetta on vain 7 ha. Pienimuotoista palaturvetuotantoa voidaan harjoittaa suon keskiosassa hieman laajemmalla alueella. Tuotantokelpoista aluetta on noin 10 ha ja sillä tuotantokelpoista turvetta noin 0,10 milj. suo-m3. Turvetuotantoa puoltavia tekijäitä ovat tasainen suon pohja, tiivis turvekerros ja lyhyt kuljetusmatka kunnan keskustaan.

53 6.7 Luomasenalus Luomasenalus (kl. 3423 04) sijaitsee Rokuanvaaran pohjoispuolella noin 16 km kunnan keskustasta etelään. Suo on syntynyt Rokuanvaaraa reunustavien rantavallien väliseen painanteeseen. Rantavalleja on myäs suoalueella (kuva 22). Suon pinta-ala on 340 ha ja keskisyvyys 1,9 m. Luomasenalus kuuluu Oulujoen valuma-alueeseen. Suon pinta viettää voimakkaasti pohjoiseen. Vedet virtaavat ojaverkostoa pitkin Oulujokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Suo on lähes kokonaan ojitettu. Vallitsevina suotyyppeinä ovat karut rämeet, jotka ovat nykyisin pääasiassa muuttuma-asteella. YleisimpiÄ suotyyppejä ovat isovarpurämeja tupasvillarämemuuttuma. Ne käsittävät puolet suotyyppihavainnoista. Turpeesta on hieman yli puolet rahkavaltaista. Yleisin turvelaji on rahkaturve. LÄnsiosan turvekerros on rahkavaltainen (kuva 23). Keskiosassa on pinnalla ohut kerros rahkavaltaista turvetta, sen alla on saravaltaista turvetta ja alimmaisena ruskosammalvaltaista turvetta (kuvat 23 ja 24). ItÄosassa pintaosa on rahkavaltainen ja pohjaosa saravaltainen Taulukko 24. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Luomasenaluksen tutkimuspisteeltä A 700.

56 (kuvat 25 ja 26). Rautasaostumia tavattiin muutamalla keskiosan tutkimuspisteellä. Liejua on suon pohjalla monin paikoin. Pohjamaa on hiekkaa ja hietaa. NÄytteitÄ laboratoriomäärityksiä varten otettiin kolmelta tutkimuspisteeltä. NÄytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 3,2 % ja lämpäarvo 21,5 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 100 kg (taulukot 24-26). Tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat alhaisia länsiosan ja itäosan näytepisteillä. Keskiosan pisteellä on tuhkapitoisuus lähellä pohjaa melko korkea. Rikkipitoisuudet ovat polttoturvetuotantoa ajatellen liian korkeita kerrostuman ylintä metriä lukuunottamatta. Runsasrikkisen alueen rajaaminen edellyttää lisää määrityksiä. Hivenainepitoisuuksia määritettiin keski- ja itäosan näytepisteeltä (taulukot 27 ja 28). Keskiosassa ovat kromija rautapitoisuudet keskimääräistä korkeampia. Muut pitoisuudet ovat alhaisempia. Erityisen alhaisia ovat kupari-, lyijy- ja sinkkipitoisuudet. ItÄosassa ovat kaikki pitoisuudet alhaisia. Luomasenaluksesta on arvioitu tuotantokelpoiseksi 110 ha. KyseisellÄ alueella on tuotantokelpoista turvetta noin 2,09 milj. suo-m3. Yli 1,5 m syvästä alueesta on rajattu pois pienimmät altaat ja suon keskiosasta noin 30 ha :n alue (kuva 27). Keskiosassa on korkeita rikkipitoisuuksia ja saostumia. KÄytettÄvissÄ olevan aineiston perusteella ei voida rajata runsasrikkistä aluetta. Ennen suon käyttäänottoa on syytä selvittää runsasrikkisen alueen laajuus. TurvemÄÄrÄarvio perustuu kuvassa 27 esitettyyn rajaukseen. Taulukko 27. Turpeen kuiva-aineen hivenainepitoisuuksia Luomasenaluksen tutkimuspisteeltä A 2400. Syvyys Turve- As Cr Cu Mn Ni Pb Zn Fe P (cm) laji ppm ppm ppm ppm ppm ppm ppm % %

61 LUOMASENALUS, UtajÄrvi ki 3423 04 Kuva 27. Polttoturvetuotantoon soveltuvat alueet, yhteensä 110 ha. Keskiosan rasteroitu alue on rajattu pois korkean rikkipitoisuuden ja rautasaostumien takia. Suon pohja on rantavallien takia hyvin epätasainen. Tuotantokenttien suunnittelu edellyttää tavanomaista tiheämmällä pisteverkolla tehtyjä syvyysmittauksia. Suon kuivattaminen turvetuotantoa varten edellyttää nykyistä tehokkaampaa ja syvemmälle ulottuvaa ojitusta. Se voi aiheuttaa pohjavedenpinnan alenemista Rokuanvaaran alueella.

62 6.8 Luomassuo Luomassuo (kl. 3423 04) sijaitsee Rokuan pohjoispuolella noin 15 km kunnan keskustasta etelään. Se rajoittuu Rokuanvaaran puolella rantavalleihin ja pohjoisessa tasaiseen paikoin soistuneeseen hiekkamaahan. Tieyhteydet suolle ovat hyvät. Suon pinta-ala on 600 ha ja keskisyvyys 1,2 m (kuva 28). Suo kuuluu Oulujoen valuma-alueeseen. Pinta viettää voimakkaasti pohjoiskoilliseen. LÄnsipÄÄn vedet virtaavat Oulujokeen AhmasjÄrven kautta, muualta pitkin ojaverkostoa suoraan Oulujokeen. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät. Kuva 28. Suon syvyyssuhteet ja turpeen maatuneisuus. Suon keskisyvyys on 1, 2 m, joka on sama kuin koko aineiston keskiarvo. Suoallas syvenee eteläreunalta jyrkästi mutta pohjoisreunalta loivasti. NeliäillÄ merkityillä tutkimuspisteillä tavattiin rautasaostumia.

Taulukko 31. LaboratoriomÄÄritysten tuloksia Luomassuon tutkimuspisteeltä A 3200-400. 67 Syvyys Turve- Maatu- ph Vesi- Kuiva- Tuhka- LÄmpä- Rikkilaji nei- pit. ainet- pit. arvo pit. suus ta (cm) (H) (%) (kg/m 3 ) (%) (MJ/kg) (%) Luomassuo on kauttaaltaan vanhaa ojitusaluetta. Turvekankaiden ja peltojen osuus suotyyppihavainnoista on peräti 67 %. YleisimpiÄ turvekankaita ovat ruohoturvekangas ja karhunsammalmuuttuma. Saravaltainen turve on selvästi vallitsevana (kuvat 29-31). Sen osuus on 85 %, ruskosammalvaltaisen 8 % ja rahkavaltaisen 6 %. Ruskosammalturvetta on rantavallin tyvellä pohjakerroksena tai ohuena pintakerroksena karhunsammalmuuttumilla. Turvekerrosten välissä on rautasaostumia varsinkin suon itäosassa (kuva 31). Pohjamaa on hietaa ja hiekkaa. NÄytteitÄ laboratoriomäärityksiä varten otettiin viideltä tutkimuspisteeltä. NÄytteitÄ ei otettu pisteiltä, joilla oli tavattu rautasaostumia. NÄytteiden keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,7 % ja lämpäarvo 21,0 MJ/kg. Suokuutio sisältää kuiva-ainetta keskimäärin 89 kg (taulukot 29-33). Vesipitoisuudet ja kuiva-ainemäärät vastaavat luonnontilaisen

69 suon arvoja. Ojitus on kuivattanut vain noin 0,7 m paksun kerroksen suon pinnasta. Alhaisimmat tuhkapitoisuudet ovat länsipään syvänteessä. ItÄosan turvekerroksessa voi saostumien takia olla korkeitakin tuhkapitoisuuksia. NÄytepisteiden turve on kuitenkin sopivaa polttoturpeeksi. EtelÄreunalla olevan rantavallin juurella on kerrostuman pohjaosassa korkeita rikkipitoisuuksia. Hivenainepitoisuuksia määritettiin kahdelta tutkimuspisteeltä (taulukot 34 ja 35). LÄnsiosan pisteellä mangaanipitoisuudet ovat hieman keskimääräistä korkeampia. Muut pitoisuudet vastaavat keskimääräistä arvoja. ItÄosan pisteellä arseeni-, kromi- ja rautapitoisuudet ovat keskimääräistä korkeampia. Kromipitoisuudet ovat noin kymmenkertaisia muihin näytepisteisiin verrattuna. Taulukko 34. Turpeen kuiva-aineen hivenainepitoisuuksia Luomassuon tutkimuspisteeltä A 2000-300.

70 Luomassuossa on polttoturvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 110 ha. KyseisellÄ alueella on tuotantokelpoista turvetta noin 2,31 milj. suo-m 3. Yli 1,5 m syvän alueen itäpäästä on rajattu pois 35 ha :n alue saostumien takia (kuva 32). Alueen tarkka rajaaminen edellyttää turvekerroksen kairaamista tiheämmällä verkostolla. Laboratoriotulosten perusteella voi lähellä saostumapisteitä olla polttoturpeeksi soveltuvaa turvetta. Suunniteltaessa suon syvimpien alueiden kuivatusta on syytä huomioida pohjavedenpinnan mahdollinen aleneminen yläpuolisilla mineraalimailla. Kuva 32. Polttoturvetuotantoon soveltuvat alueet, yhteensä 110 ha. ItÄosan rasteroitu alue on rajattu pois rautasaostumien takia.