LUONTOLAUSUNTO TUPAPELTO SIRKKULAN JA LEPPÄSILLANNIITYN ASEMAKAAVOJA VARTEN Esa Lammi 31.5.2015
1 JOHDANTO Leppävaaran urheilupuiston pohjoisosaan Tupapellon Sirkkulan alueelle suunnitellaan kahta siirtolapuutarhaa viljelypastoineen. Urheilupuiston lounaisosaan Leppäsillanniityn alueelle tutkitaan urheiluhallin sijoittamista. Suunnittelualueet ovat pääosin peltoa ja entistä, umpeutumassa olevaa viljelymaata, eikä niillä tiedetä olevan merkittäviä luontoarvoja. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus tilasi alueiden asemakaavasuunnittelua varten ns. luontolausunnon, jonka tarkoituksena on yhden maastokäynnin perusteella selvittää, tarvitaanko alueelle tarkempi luontoselvitys. Lausunnon on laatinut biologi, FM Esa Lammi. 2 SELVITYSALUE JA MENETELMÄT Tupapellon Sirkkulan asemakaava-alue muodostuu kolmesta kohteesta, joista yksi sijaitsee Leppävaaran kartanon eteläpuolella, yksi kartanon itäpuolisen peltoaukean kaakkoiskulmassa ja yksi Lintuvaaran puolella samaisen peltoaukean itäreunassa (kuva 2). Alueiden pinta-ala on noin 5 hehtaaria, ja ne ovat itäisintä aluetta lukuun ottamatta viljelykäytössä olevaa peltoa. Itäisin alue on entistä peltoa tai niittyä, jonka on metsittynyt. Leppäsillanniityn alue sijaitsee Turuntien pohjoispuolella ja rajoittuu lännessä MAP-temppelin pihaan. Länsiosa on metsittyvää niittyä ja itäosa viljelykäytössä olevaa peltoa (kuva 2). Alueen pohjoispäässä on palstaviljelmä. Sen eteläpuolella kulkee kuntoilureitti. Alueen pinta-ala on noin 4 hehtaaria. Selvitysalueille tehtiin 24.5.2015 maastokäynti, jolloin alueet kierrettiin läpi ja niiden luonnonoloista kirjoitettiin tiiviit kuvaukset. Kohteiden ja niiden lähialueiden luontotiedot tarkistettiin Espoon kaupungin ympäristötoimiston luontotietokanannasta ja liito-oravatietokannasta. Maastokäynnin ja muiden tietojen perusteella arvioitiin tarkempien luontoselvitysten tarve. 3 KOHTEIDEN LUONNOLOT 3.1. Tupapelto Sirkkula Läntisin, Leppävaaran kartanon eteläpuolella sijaitseva alue on miltei kokonaan viljelykäytössä olevaa peltoa (kuva 2). Pellon läpi kulkee kartanolle johtava vanha tie, jota reunustaa voimakkaasti harvennettu vaahterakujanne. Kujanteen itäpuolella on koilliseen suuntautuva voimajohtokäytävä, jonka kohdalta puusto on raivattu. Pellon pohjoisreunassa on nykyinen, kartanolle johtava tie. Sen varrella kasvaa muutamia koivuja ja vaahteroita. Pellon kaakkoisreunassa on kirkasvetinen, suoraksi kaivettu puro, jonka varrella kasvaa kapeana metsikkönä varttunutta haapaa ja koivua. Puro purkaa vetensä idempänä olevaan Monikonpuroon. 1
Kuva 1. Selvitysalueet (punaiset rajaukset) ilmakuvapohjalla. 2
Kuva 2. Tupapellon Sirkkulan läntisen alueen koillispää. Voimajohtopylvään kohdalla näkyy peltoalueen ylittävän tienvarren harvennettua puustoa. Suunnittelualue on keskiosan tienvartta ja voimajohtokäytävää lukuun ottamatta kokonaan peltoa. Keskiosaan on paikalla kasvaneiden koivujen ja vaahteroiden harvennuksen jälkeen nousemassa tiheää tuomipöheikköä. Voimajohtokäytävän kohdalla kasvaa parimetristen tuomien lisäksi matalia vaahteroita, haapoja ja kiiltopajuja. Tienvarrella ja sen itäpuolisella harvennusalueella on piennarkasvillisuutta ja valkovuokon luonnehtimaa lehtolajistoa. Toukokuisella maastokäynnillä paikalla todettiin valkovuokon lisäksi mm. kevättähtimöä, vuohenputkea, nokkosta, aho-orvokkia, syyläjuurta, voikukkaa, pujoa ja piharatamoa. Lajisto on tyypillistä lehtipuuvaltaisille pellonreunuksille ja pientareille. Alueella ei ole ketokasveille tai muille vaateliaille kulttuurikasveille sopivaa ympäristöä. Kaakkoisreunan puronvarren runsaimpia kasveja olivat rentukka ja mesiangervo. Idempänä pellonkulmassa sijaitseva toinen osa-alue on kokonaan peltoa. Pellon reunaa kiertää ulkoilutie. Sen pellonpuoleisessa reunassa on ulkoilutietä myötäilevä valtaoja (kuva 3). Itäreunassa virtaa Monikonpuro ojamaiseksi suoristetussa uomassaan. Ojan ja Monikonpuron varrella kasvaa mm. mesiangervoa, huopaohdaketta, rentukkaa, lehtotähtimöä ja korpikaislaa. Ojissa kasvoi myös palpakkoa, mutta muita vesikasveja ei havaittu. Alueella ei ole ojanpientareita lukuun ottamatta jäljellä alkuperäistä kasvillisuutta. Osa-alueen eteläpuolinen metsäalue varmistui keväällä 2014 liito-oravan elinalueeksi (Espoon kaupungin ympäristökeskus 2015). Osa-alueella ei ole puustoa, joten se ei kuulu liito-oravan elinalueeseen. 3
Kuva 3. Näkymä Tupapellon Sirkkulan keskimmäiselle osa-alueelle. Aluetta reunustaa ulkoiluun ja ratsastukseen käytetty hiekkatie ja pensaattoman pidetty valtaoja. Monikonpuro virtaa takaalalla näkyvän metsän reunassa. Tupapellon Sirkkulan itäisin osa-alue on entistä peltoa tai niittyä, joka on alkanut metsittyä noin 40 vuotta sitten. Entisestä maatalouskäytöstä kertovat enää vanhat ojat. Alue on nykyisin noin 20 metriä korkeaa, valoisaa koivikkoa, jonka alla kasvaa nuoria vaahteroita, pihlajia ja siellä täällä nuoria kuusia (kuva 4). Maasto on miltei tasaista ja monin paikoin kosteapohjaista. Aluskasvillisuus on rehevää ja koostuu lähinnä kosteiden lehtojen ja lehtokorpien lajeista. Toukokuun lopun maastokäynnillä paikalla näkyi runsaana mm. valkovuokkoa, metsäkortetta, karhunputkea, vuohenputkea, nokkosta ja hiirenporrasta. Pohjoispäästä tavattiin myös lehtotesmaa, jänönsalaattia ja kyläkellukkaa. Alueen loivasti nousevassa itäreunassa vallitsee lehtomaisen kankaan lajisto, mm. kieloa ja käenkaalia on runsaasti. Osa-alueen länsireunassa on valaistu ulkoilureitti. Itäreunastaan alue rajautuu varttunutta kuusisekametsää kasvavaan rinteeseen. Rinteestä on löydetty liitooravan jätöksiä keväällä 2012 (Espoon kaupungin liito-oravatietokanta). Selvitysalue saattaisi sopia liito-oravan ruokailupaikaksi, mutta sopivia pesimäpaikkoja siellä ei ole. Alueen koillisrajalla lauloi silmälläpidettäviin lajeihin kuuluva sirittäjä, jonka tyypillistä pesimäympäristöä ovat rehevät koivikot. Muita alueelta tavattuja lintulajeja olivat mustarastas, punakylkirastas ja pajulintu. 4
Kuva 4. Tupapellon Sirkkulan itäisin osa-alue on koivikkoa. 3.2 Leppäsillanniitty Leppäsillanniityn itäpuolisko on viljelykäytössä olevaa peltoa. Alueen läpi kulkevan ulkoilutien pohjoispuolella on palstaviljelmä (ks. kansikuva), joka jatkuu selvitysalueen ulkopuolelle. Muutamia viljelypalstoja on lisäksi ulkoilutien eteläpuolella. Alueen lounaisosa on niittyä, jossa kasvaa aukkoisena puustona koivuja, haapoja, tuomia sekä muutamia vaahteroita ja kuusia (kuva 5). Pensaista on säilynyt viljelyjäänteinä mm. norjanangervoa ja pajuangervoa. Niityn muu kasvillisuus on hylätyille, kosteapohjaisille pelloille ominaista: lajistoon kuuluvat mm. nurmipuntarpää, korpikastikka, niittymaarianheinä, maitohorsma ja sarkaojien varsilla mesiangervo. Niityn läpi kulkevan kirkasvetisen puron varrella kasvaa hieman vaateliaampaakin lajistoa, kuten lehtopalsamia ja lehtotähtimöä. Purouomaa on aikanaan suoristettu ja uoma on melko jyrkkärinteinen, joten vaateliasta kasvillisuutta on vain kapealti vesirajan tuntumassa. Alueen lounaisosassa kasvavan pienen, nuoren haavikon alla on kieloa, vuohenputkea ja aitovirnaa. Alueelta tavattiin viisi lintulajia: fasaani, satakieli (1 laulava koiras), pajulintu, sepelkyyhky ja västäräkki. Lajit ovat tyypillisiä nuorten lehtimetsien ja avomaiden lintuja. 5
Kuva 5. Leppäsillanniityn lounaisosaa. 4 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET 4.1 Tupapelto Sirkkula Tupapellon Sirkkulan alueista yksi on kokonaan peltoa ja toinen peltoa lukuun ottamatta alueen läpi kulkevaa vanhaa tietä ja sitä reunustavaa voimakkaasti harvennettua puustoa. Kolmas alue on metsittynyttä peltoa tai niittyä. Toukokuun lopulla tehdyn maastokäynnin aikana kasvillisuus oli jo pitkälle kehittynyttä ja alueen luonnonarvot luotettavasti arvioitavissa. Alueilla ei ole alkuperäistä luonnonympäristöä, eikä niillä ole uhanalaisia luontotyyppejä (Raunio ym. 2008). Kohteilla ei todettu uhanalaisia lajeja (Rassi ym. 2010) tai niille sopivia ympäristöjä. Suunnittelualueen lähellä on kaksi aiemmin arvokkaaksi luokiteltua luontokohdetta. Leppävaaran kartanon peltoalueen itäreunassa virtaava Monikonpuro on paikallisesti arvokas virtavesi (Janatuinen 2009) ja suunnittelualueen etelä- ja itäpuolelle sijoittuva Lintuvaaran Monikon kallioalue on paikallisesti tärkeä kalliokohde (Husa & Teeriaho 2004). Metsäalueelta on löydetty myös liito-oravan jätöksiä (Espoon kaupungin ympäristökeskus 2014). Pelloille ja pellon itäpuoliseen koivikkoon suunnitellut siirtolapuutarhat ja viljelypalstat eivät heikennä metsäalueen luonnonoloja tai liito-oravan elinalueita. Monikonpuro on aiemmin ollut taimenen tärkeä lisääntymisalue, mutta taimenkannan nykytila on epäselvä (Janatuinen 2009). Puron arvokkain osuus, Monikonkoski 6
sijoittuu Tupapellon Sirkkulan keskimmäisen osa-alueen eteläpuolelle. Puron veden laatu on hyvä ottaa huomioon alueen suunnittelussa jättämällä palstaviljelmien ja siirtolapuutarhan kohdalle puron varteen riittävän leveä suojavyöhyke (mielellään vähintään 10 m leveä rakentamaton ja ojittamaton viherkaista). Tupapellon Sirkkulan alueella ei ole tarpeen tehdä täydentäviä luontoselvityksiä. 4.2 Leppäsillanniitty Leppäsillanniityn suunnittelualueen pohjoispää on palstaviljelmänä ja itäpuolisko on viljelykäytössä olevaa peltoa. Alueen lounaisosa on entistä peltoa tai niittyä, joka on vähitellen metsittymässä. Niittyalueen poikki laskee kirkasvetinen puro, jonka uomaa on kauan sitten oiottu. Puron varrella uoman reunassa kasvaa joitakin puronvarsilehdoille ominaisia kasvilajeja, mutta huomionarvoisia kasviesiintymiä alueella ei todettu. Toukokuun lopulla tehdyn maastokäynnin aikana kasvillisuus oli jo pitkälle kehittynyttä ja alueen luonnonarvot luotettavasti arvioitavissa. Alueella ei ole jäljellä alkuperäistä luonnonympäristöä, eikä siellä todettu uhanalaisia lajeja tai niille sopivia elinympäristöjä. Tarkemman luontoselvityksen tekeminen Leppäsillanniityn alueella ei ole tarpeellista. 5 LÄHDEVIITTEET Espoon kaupungin ympäristökeskus 2015: Luontotietojärjestelmän liito-oravahavainnot. Julkaisematon aineisto, maaliskuu 2015. Husa, J. & Teeriaho, J. 2004: Luonnon ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Uudellamaalla. Alueelliset ympäristöjulkaisut 350. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Janatuinen, A. 2009: Espoon virtavesiselvitys 2008. Osa 1: Espoon virtavesi-inventointi. Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 1a/2009. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2 luontotyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8:2008. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 7