Storörenin asemakaava STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO"

Transkriptio

1 Storörenin asemakaava STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO

2 Storörenin asemakaava-alueen luonto YLEISKUVAUS 3 2. TULOKSET Kasvillisuus Linnusto Lepakot Liito-orava 7 3. ALUEEN LUONTOARVOT 7

3 Storörenin asemakaava-alueen luonto YLEISKUVAUS Storörenin alue sijaitsee Suomenlahden rannikolla Uuden Porvoontien eteläpuolella. Eteläpuolella oleva Bolsfjärdenin lahti on matala ruovikkoinen lahti ja Storörenin ympärillä on vaihtelevan levyinen järviruokovyö. Niemi koostuu satama-alueesta kahdesta metsäisestä kukkulasta veneiden talvisäilytysalueista sekä tien molemmin puolin olevasta omakotialueesta. Alueella ei ole aikaisemmin tehty kattavaa luontoselvitystä. Sipoon yleiskaavan yhteydessä on selvitetty alueen luontoa mm. lepakoita (Sipoon yleiskaavan luontoselvitys 2006) Alueelle tehtiin maastokäynti kaksi kertaa 6.5 ja 27.6 sekä tarkistuskäynti Yhteensä aikaa käytettiin 8 t. Alue kuljettiin kattavasti läpi ja esiintyvät kasvilajit, havainnot linnuista ja muista eliöistä merkittiin muistiin. Piha-alueilla ei liikuttu. Kartoittaja oli FM Seija Väre. 2. TULOKSET 2.1 Kasvillisuus 1. Kahvilan ympäristö. Kukkulalla kasvaa mäntyä ja koivua, pensaskerroksessa on pihlajaa, taikinanmarjaa, raitaa ja haapaa. Aluskasvillisuudessa puna-ailakkia, rätvänää, kieloa, peltohanhikkia, paimenmataraa ja metsämaitikkaa. Kuva 1 Itäranta ja Storörnsbotten lahti 2. Itäranta. Rannassa kasvaa nuoria koivuja ja tervaleppiä..järviruokokasvusto levittäytyy noin m etäisyydelle rannasta. Kostealla rantavyöhykkeellä kasvaa mesiangervoa, myrkkykeisoa, rantakukkaa, kurjenjalkaa, kieloa, metsäimarretta ja ranta-alpia, Kanoottivajojen ympärillä kasvaa huopakeltanoa ja huopaohdaketta. 3. Kanoottivajojen ja kahvilan välissä, pienen kalliopaljastuman pohjoispuolella on pieni, rehevä painanne. Puustossa kasvaa koivua, raitaa ja jokunen kuusi, pensaskerroksessa

4 Storörenin asemakaava-alueen luonto tuomea. Aluskasvillisuudessa on vuohenputki, nokkonen, syyläjuuri, kalliokielo, nuokkuhelmikkä, valkomesikkä, pujo ja pietaryrtti. 4. Järviruokokasvuston seassa kasvaa punakoisoa, merikaislaa, suoputkea, rantakukkaa ja ranta-alpia. Kuva 2 Rakennukset UudenPorvoontien ja Storörenintien kulmassa 5. Storörsbotten tervaleppälehto. Uuden Porvoontien reunaa noudattava alue jatkuu Storörsbottenin pohjoireunaa Fallbacken joen itäpuolelle. Puusto on pääasiassa tervaleppää, seassa on raitaa, harmaaleppää ja koivua. Länsipäässä paksuimmat lepät noin 10 kpl ovat rinnan korkeudelta mitattuna ympärysmitaltaan noin 40 cm. Itäpäässä joen rannalla tervalepät ovat järeämpiä. Aluskasvillisuus on lehtomaista. Ylärinteessä on kieloa, metsäorvokkia, sinivuokkoa, valkovuokkoa, sananjalkaa, rönsyleinikkiä, alempana puna-ailakkia, maitohorsmaa, metsä- ja lehtokortetta. Lahoa lehtipuuta on jonkin verran. Alue on luonnonsuojelulain 29 mukainen suojeltava luontotyyppi. Kuva 3 Veneidensäilytysalueita on molemmin puolin Storörenintietä. 6. Veneidensäilytysalue täyttömaata. Nuorta raitaa, koivua, haapaa. Rannalla kasvaa suuri tervaleppä. Joutomaalla kasvaa pujo, pietaryrtti, oja ja siankärsämö, vuoheknputki, sarjakeltano, peltovalvatti, lupiini, sarjakeltano, paimentatar, ahdekaunokki, kannusruoho, valko- ja puna-apila, hiirenvirna, niittynätkelmä.

5 Storörenin asemakaava-alueen luonto Kuva 4 Rannan suuria tervaleppiä. 7. Piha-alueen itäpuoleisella kumpareella kasvaa vanhoja, kilpikaarnaisia mäntyjä ja järeä koivu. Aluskasvillisuus on heinittynyttä. Puusto on maisemallisesti erittäin tärkeä. Kuva 5 Varastoalueella on myös sinne kuulumatonta tavaraa 8. Varastoalue ja veneiden talvisäilytysalue. Koivua, haapaa ja leppää kasvaa alueella siellä täällä, maasto on heinittynyttä. Länsipuolelle on autonrenkaita, metalliromua, tynnyreitä, romuveneitä, kuorma-auto, trailereita, puutavaraa. Storörenintien itäpuoleinen alue on sepelikenttää.

6 Storörenin asemakaava-alueen luonto Kuva 6 Länsirantaa merellepäin 9. Länsiranta kasvaa koivua ja raitaa. Parin metrin korkuinen, tiheä järviruokovyöhyke ulottuu noin m rantaviivasta ulospäin. 10. Umpeenkasvanut merenrantaniitty osittain vedessä kasvaa järviruokoa, järvikaislaa, suoputkea, pystykeihonlehteä, rantakukkaa, järvikortetta, punakoisoa 11. Oja rinteen juurella istutetut hopeapajut, terijoensalavat sekä tervalepät rajaavat pohjoispuolen omakotialueen satama-alueesta. Ojan alueella kasvaa mesiangervoa, ratamosarpiota, osmankäämiä, vuohenputkea, syyläjuurta, nokkosta, vadelmaa, rentukkaa, valkovuokkoa sekä pihasta karanneita koristekasveja mm. jättipalsamia ja lupiinia. 2.2 Linnusto Bollsfjärdenin lahden ranta alueet ovat matalat ja ruovikkoiset. Järviruokovyöhyke ulottuu metrin päähän rannasta. Finnörsbottenin puolella on umpeenkasvanut merenrantaniitty. Alueella havaitut lintulajit: Haapana Sinisorsa Tukkasotka Telkkä Rantasipi Haarapääsky Kalalokki Kalatiira Harmaalokki Mustarastas Laulurastas Räkättirastas Luhtahuitti Nokikana Ruokokerttunen Rytikerttunen Hernekerttu Pajusirkku Pensaskerttu Punarinta Satakieli Varis Harakka Kyhmyjoutsen

7 Storörenin asemakaava-alueen luonto Alueen linnusto on tavanomaista pihojen ja ranta-alueen lajistoa. Bolsfjärdenin lahti on muutonaikainen vesilintujen levähdysalue 2.3 Lepakot Sipoon yleiskaavan luontoselvityksen yhteydessä Storörenin alueella tavattiin pohjanlepakkoja ja vesisiippaa. Lahtien ruovikkoiset pohjukat ovat runsaasti ravintohyönteisiä tuottavaa ympäristöä ja lepakoille hyvää saalistusaluetta. Alueella ja ympäristössä olevat vanhat rakennukset saattavat olla lepakoiden päiväpiilopaikkoja. Niitä remontoitaessa lepakot tulee ottaa huomioon siten, ettei toimenpiteitä ullakkorakenteissa tehdä aikana, jolloin lepakot oleilevat niissä. 2.4 Liito-orava Kaava- alueella ei ole liito-oravalle sopivaa elinympäristöä. Lähimmät tunnetut kohteet sijaitsevat useiden kilometrien päässä Storörenin alueesta. 3. ALUEEN LUONTOARVOT Asemakaava-alueen luonnon muodostavat satama-alue, laitureineen ja veneensäilytyskenttineen, omakotialueiden pihat, jotka vaihtelevat alavasta ranta-alueesta kuivaan kalliomaastoon sekä lahdekkeille levittäytyvät laajat ruovikkoalueet. Alueen arvokkain kohde on Storörrsbotnetin pohjukassa oleva tervaleppälehto, joka täyttää luonnonsuojelulain 29 mukainen suojeltava luontotyypin kriteerit. Muuten alueen luontoarvot ovat tavanomaisia, eikä harvinaisia tai uhanalaisia, silmälläpidettäviä lajeja alueelta löydetty.

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki 27.10.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Yleistä selvitysalueesta... 3 2.1 Ranta-alue... 3 2.2 Piha-alue... 4

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

Retinranta Nallikarissa

Retinranta Nallikarissa KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Retinranta Nallikarissa Sijainti: Retinrannan luontopiste on Nallikarista Toppilansaareen merenrannan tuntumassa johtavan pyörätien varressa. Sinne löytää helpoiten Nallikarinranta-nimisen

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012

NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012 NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012 Markku Nironen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 12.12.2012 1 JOHDANTO Kangasniemen kirkonkylän pohjoispuolella sijaitsevalle Niirasenlahden ja Salmelantien

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA SAITAN ASEMAKAAVAMUUTOS- ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN KUNTA SAITAN ASEMAKAAVAMUUTOS- ALUEEN LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 28.8.2014 Viite 1510012658 ASIKKALAN KUNTA SAITAN ASEMAKAAVAMUUTOS- ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN KUNTA SAITAN ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN

Lisätiedot

Rauman kaupungin. Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen. asemakaava-alueiden. luontoselvitys

Rauman kaupungin. Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen. asemakaava-alueiden. luontoselvitys Rauman kaupungin Fere-Centerin, Papinpellon, Jussoilan, Unajantien ja Nikulanmäen asemakaava-alueiden luontoselvitys 2006 2 1. JOHDANTO Luontoselvitykset on tehty Rauman kaupungin kaavoitusosaston toimeksiantona

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013

Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Nokian kaupunki Tekninen keskus Harjukatu 21 37100 NOKIA Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Luontoselvitys M. Ranta Talaskuja 14 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 miraranta@hotmail.fi TAUSTATIETOJA

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio

Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio 1 Sami Mäkikyrö 10.10.2013 Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio Luontoselvitys, Natura-tarveharkinta 2 SISÄLLYS 1. Johdanto....3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat..3 2.1.Luonnonsuojeluohjelmat....3

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2019 Kinkomaa AK 2019 1 (8) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Selvitysalueen kuvaus ja menetelmät... 2 3 Tulokset ja karttarajaukset... 4 4 Johtopäätökset

Lisätiedot

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012:

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Savonlinnan kaupunki Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Riihisaari, Naistenlahdentie ja Rajalahti Petri Parkko 24.9.2012 1. Selvityksen taustoja Savonlinnan kaupunki tarvitsee

Lisätiedot

Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014

Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014 Liite 4 Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014 T:mi Ympäristötutkimus Karri Kuitunen 0 Imatran Sienimäen kaava-alueen luontoselvitys 2014 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä... 2 1. Aineisto

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 15.12.2008 SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET...

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

PIETARILAN ALUEEN KORTTELIEN 1-3, 12-14, 16-21, 28 ASEMAKAAVAN MUUTOS

PIETARILAN ALUEEN KORTTELIEN 1-3, 12-14, 16-21, 28 ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26048 PIETARILAN ALUEEN KORTTELIEN 1-3, 12-14, 16-21, 28 ASEMAKAAVAN MUUTOS PUDASJÄRVI SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 3 3 SUOJELUALUEET... 6 4 KASVILLISUUDEN

Lisätiedot

PERTUNMAA, HARTOLA, HOLLONPÄÄ

PERTUNMAA, HARTOLA, HOLLONPÄÄ PERTUNMAA, HARTOLA, HOLLONPÄÄ LUONTOSELVITYS RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOSTA VARTEN Marko Vauhkonen 26.10.2018 PERTUNMAA, HARTOLA, HOLLONPÄÄ LUONTOSELVITYS RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOSTA VARTEN Sisällys 1 Johdanto...

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN

Lisätiedot

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

Päivölän alueen esiselvitys

Päivölän alueen esiselvitys LUONTOPALVELU KRAAKKU Päivölän alueen esiselvitys Eura Marika Vahekoski 18.9.2017 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-orava... 4 3. Kasvillisuus ja luontotyypit... 5 3.1 Kuvio 1... 5 3.2 Kuvio 2...

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS

SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Soinin kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 28.6.2016 Viite 1510023251-001 SOININ PIHLAANMÄEN ASEMAKAAVA LUONTOARVOJEN TARKISTUS 1 Päivämäärä 28.6.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen

Lisätiedot

Ylivieskan Taanilan alueen asemakaavaton alue

Ylivieskan Taanilan alueen asemakaavaton alue Liite 3 Ylivieskan Taanilan alueen asemakaavaton alue Luontoselvitys 2018 Luontotyypit, kasvillisuus ja linnusto Katja Polojärvi ja Tapio Koistinaho Ylivieskan kaupunki Ympäristöyksikkö 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO...

Lisätiedot

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LAITILA LUONNOS Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LUONTOSELVITYS Työ: E26515 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Turku, 08.11.2013 www.fmcgroup.fi Toimistot: Turku, Oulu, Tampere

Lisätiedot

SALMENKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS 2009

SALMENKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 SALMENKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Markku Nironen 30.09.2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 LUONNON YLEISPIIRTEET... 2 4. ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET JA SUOJELTAVIEN

Lisätiedot

KASVIEN KERÄÄMINEN LEMPÄÄLÄN KOULUISSA

KASVIEN KERÄÄMINEN LEMPÄÄLÄN KOULUISSA KASVIEN KERÄÄMINEN LEMPÄÄLÄN KOULUISSA ARVIOINTI Kerättyjen kasvien vaikutus biologian kurssiarvosanaan 7.- 8. luokilla Hakkarin ja Sääksjärven kouluissa: Kasvio tulee palauttaa kolmen viikon kuluessa

Lisätiedot

KYYNIJÄRVEN ALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS 2016

KYYNIJÄRVEN ALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS 2016 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KYYNIJÄRVEN ALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS 2016 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

LIITE 5 SAVONLINNAN VUOHISAAREN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2008

LIITE 5 SAVONLINNAN VUOHISAAREN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2008 LIITE 5 SAVONLINNAN VUOHISAAREN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2008 Markku Nironen 3.11.2008 1 JOHDANTO Vuohisaaren asemakaava-alue sijaitsee Savonlinnan Pääskylahdessa Pihlajaveden Kaupinselän koillisreunalla

Lisätiedot

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN SALONSAARENTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti LIITE 5 Vastaanottaja Kuortaneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.9.2015 Viite 1510020028 KUORTANEEN KUNTA LÄNSIRANNAN OSAYLEISKAAVAN TAISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN 1 Päivämäärä

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Primehotels Oy Savonlinnan Vääräsaaren täydentävä luontoselvitys 2012

Savonlinnan kaupunki Primehotels Oy Savonlinnan Vääräsaaren täydentävä luontoselvitys 2012 Savonlinnan kaupunki Primehotels Oy Savonlinnan Vääräsaaren täydentävä luontoselvitys 2012 Raporttiluonnos 4.9.2012Petri Parkko 1. Taustoja Savonlinnan Vääräsaaressa, joka tunnetaan paremmin nimellä Kasinonsaari,

Lisätiedot

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:

Lisätiedot

ELIÖKOKOELMAN LAATIMINEN

ELIÖKOKOELMAN LAATIMINEN ELIÖKOKOELMAN LAATIMINEN Lajien tunnistaminen on biologinen perustaito, jonka oppii parhaiten lajeja tutkimalla, keräämällä tai kuvaamalla. Eliökokoelman voit laatia joko perinteisessä tai digitaalisessa

Lisätiedot

LEMI KUHASENSAARI. Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

LEMI KUHASENSAARI. Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari LEMI KUHASENSAARI Ranta-asemakaavan muutos LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. Paikallistien itäpuoli.. 4 2. Paikallistien länsipuoli.. 6 YHTEENVETO.

Lisätiedot

luontoselvitys Petri Parkko

luontoselvitys Petri Parkko 2016 Hämeenlinnan Huvikummun rantaosayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 26.7.2016 1 1. Taustoja Kaavahankkeen tarkoituksena on siirtää voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukainen

Lisätiedot

Koivusaaren luontotiedot

Koivusaaren luontotiedot Koivusaaren luontotiedot Rauno Yrjölä & Sirkka Helminen, Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Johdanto Tähän yhteenvetoon olemme koonneet tietoa Koivusaaren maanpäällisestä luonnosta tällä hetkellä. Tärkein lähde

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Tönkinniemi (Pateniemessä)

Tönkinniemi (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Tönkinniemi (Pateniemessä) Sijainti: Tönkinniemi on välittömästi Pateniemen venesataman pohjoispuolella sijaitseva rantaalue, jossa risteilee muutamia polkuja. Sopivia

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys RAPORTTI 16X185375 2.9.2013 KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys Sisältö 1 1 AINEISTO JA MENETELMÄT 1 2 ALUEEN YLEISKUVAUS 1 2.1 Suojelualueet ja uhanalaiset lajit 1 3 LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 LIITE 4 Vammalan kaupunki Kukkurin kaavaselostus liite 1 Yhdyskuntasuunnittelu PL 23 38201 VAMMALA Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Teernijärvi (Nokia) rantakaava RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Lisätiedot

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos LUONTOLAUSUNTO Johdanto Tämä lausunto koskee Espoon Rastaalassa sijaitsevia kiinteistöjä 49-60-230-5 ja 6, osoitteissa Veininmäki 6

Lisätiedot

Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys

Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys 2015 Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys Petri Parkko 18.9.2015 1 1. Taustoja Ympäristönsuunnittelu Oy on kaavoittamassa Hämeenlinnan (Hauho) Pyhäjärven Halminlahden tilalle

Lisätiedot

Esa Lammi & Pekka Routasuo SUVELAN URKUTEHTAAN ALUEEN LUONNONOLOT. Esa Lammi

Esa Lammi & Pekka Routasuo SUVELAN URKUTEHTAAN ALUEEN LUONNONOLOT. Esa Lammi Esa Lammi & Pekka Routasuo SUVELAN URKUTEHTAAN ALUEEN LUONNONOLOT Esa Lammi 8.9.2016 1 JOHDANTO Suvelan entisen urkutehtaan tontille laaditaan asumista täydentävä asemakaava. Alue on pieni ja yksityisomistuksessa,

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ HÄHKÄJÄRVEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ HÄHKÄJÄRVEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ HÄHKÄJÄRVEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 Liite 1 10.9.2010 Kuva 1. Selvitysalue Santamäeltä (kuvio 3) pohjoiseen Taustalla kuvion 2 suppia ja Hähkäjärvi (oikealla). Kuva 2. Hähkäjärventie

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

Liite 4. Keski- Suomen Opiston asemakaavan luontoselvitys

Liite 4. Keski- Suomen Opiston asemakaavan luontoselvitys Liite 4 Keski- Suomen Opiston asemakaavan luontoselvitys Agriborealis osk 31.7.2016 1 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 2.2 Uhanalaiset luontotyypit... 3 3 Yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

Toivosen tilan LUONTOSELVITYS. Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen

Toivosen tilan LUONTOSELVITYS. Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen 0 Toivosen tilan LUONTOSELVITYS Sastamalan kaupunki / Vesa Salonen 2014 1 Toivosen tilan luontoselvitys Toivosen tilan pohjoisreunaa Huiskonkadun yli nähtynä Raportin sisältö: Luontoselvitys... 1 Selvitysalue...

Lisätiedot

MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS

MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Ilmonen Urho Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 30.8.2011 Viite 82137444 MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS MARJONIEMENTIEN ALUE, HEINOLA LUONTOSELVITYS Päivämäärä 30.8.2011

Lisätiedot

TEUVAN KUNTA Keskustan osayleiskaava kantatien varren alueella ja kirkkoseudun asemakaavan laajennus kantatien pohjoispuolelle

TEUVAN KUNTA Keskustan osayleiskaava kantatien varren alueella ja kirkkoseudun asemakaavan laajennus kantatien pohjoispuolelle LUONTOSELVITYS 2013 16X160803 21.11.2013 TEUVAN KUNTA Keskustan osayleiskaava kantatien varren alueella ja kirkkoseudun asemakaavan laajennus kantatien pohjoispuolelle Luontoselvitys Teuvan kunta Luontoselvitys

Lisätiedot

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM ALAKYLÄN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. Yleistä Tämän luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin Alakylässä, kartassa 1 rajatulla alueella, sellaisia luontoarvoja,

Lisätiedot

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Sarkkirannan osa-alueen Kasvihuoneentielle laaditaan asemakaavan

Lisätiedot

KUNINGATARVUOREN LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS HANKO

KUNINGATARVUOREN LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS HANKO KUNINGATARVUOREN LUONTOSELVITYKSEN TARKISTUS HANKO 13.10.2010 Seija Väre 13.10.2010 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 OSA-ALUEIDEN KUVAUKSET VUODEN 2003 LUONTOSELVITYKSESSÄ... 2 3 LUONTOSELVITYKSEN

Lisätiedot

Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys. Tapio Rintanen

Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys. Tapio Rintanen Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys Tapio Rintanen 2012 Maastotyöt Kohdealueen ja lähiympäristön liito-oravatilanne selvitettiin 27.4.2012, linnusto 13.5.2012, kasvillisuus ja lepakkotilanne

Lisätiedot

1 Johdanto. 2 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys. 2.3 Kuvio 2

1 Johdanto. 2 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys. 2.3 Kuvio 2 2 Sisällysluettelo Ollinrannan luontoselvitys Uusikaupunki 6.9.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 1. Johdanto 3 2. Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys 3 2.1 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys

Lisätiedot

Karinkannanlahti (Pateniemessä)

Karinkannanlahti (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Karinkannanlahti (Pateniemessä) Sijainti: Karinkannanlahti on Karinkannan niemen pohjoiskupeessa oleva loivapiirteinen lahti. Lahden matalaa vesialuetta pääsee tarkkailemaan

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys

LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos Luontoselvitys Katumantie 2, asemakaava Luontoselvitys Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA

Lisätiedot

Heinijärvien elinympäristöselvitys

Heinijärvien elinympäristöselvitys Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista

Lisätiedot

Laihia Kortteli 80 Asemakaavan muutoksen luontoselvitys. 11.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy

Laihia Kortteli 80 Asemakaavan muutoksen luontoselvitys. 11.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy Laihia Kortteli 80 Asemakaavan muutoksen luontoselvitys 11.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto.. 3 2 Liito-orava 3 2.1 Yleistä liito-oravasta.

Lisätiedot

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Savonlinnan kaupunki 2014 Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Petri Parkko 12.5.2014 1 1. Taustoja Kaupunki on ostanut Nojanmaan peltojen alueen yksityiseltä maanomistajalta. Alueella

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA LUMIALAN JAKOKUNNAN RAN- TA-ASEMAKAAVAN LUON- TOSELVITYS

ASIKKALAN KUNTA LUMIALAN JAKOKUNNAN RAN- TA-ASEMAKAAVAN LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 2962015 Viite 1510019143 ASIKKALAN KUNTA LUMIALAN JAKOKUNNAN RAN- TA-ASEMAKAAVAN LUON- TOSELVITYS ASIKKALAN KUNTA Päivämäärä 2962015

Lisätiedot

Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008

Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin Toijalan SAVIKON ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVA- JA LUONTOSELVITYS 2008 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

Kaunissaaren luonto lumoaa

Kaunissaaren luonto lumoaa Kaunissaaren luonto lumoaa Kaunissaari kuuluu eteläisen Satakunnan arvokkaimpien luontokohteiden joukkoon. Sahatoiminnan päättymisen jälkeen se on saanut kehittyä rauhassa ihmisen juuri puuttumatta luonnon

Lisätiedot

LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON

LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LAUSUNTO 16.10.2018 LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LUONTOARVOISTA Tekijä: Rauno Yrjölä SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Alueen luonto... 3 3 Liito-oravan esiintyminen alueella... 6 4 Muu lajisto... 7 5 Yhteenveto...

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Täydennys luontoselvitykseen 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Täydennys luontoselvitykseen 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Täydennys luontoselvitykseen 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS

LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS LIEDON LITTOISTEN ETELÄ-TUULISSUON 2/ALI-SIPPAANTIEN RISTEYSSILLAN LUONTOSELVITYS Tmi Hannu Klemola 2012 Alueen halki virtaa uomassa maisemallisesti kaunis puro, jonka rannoilla kasvaa myös suuria puita.

Lisätiedot

JOKIOISTEN KUNTA LUONTOSELVITYS

JOKIOISTEN KUNTA LUONTOSELVITYS LIITEAINEISTO 3 JOKIOISTEN KUNTA Jokioisten keskustan ja lähiympäristön osayleiskaavan LUONTOSELVITYS Työ: E26455.20 Turku, 18.10.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Tmi Marko Vauhkonen, Heinola 20.9.2009 ASIKKALAN PASOLANHARJUN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO

Lisätiedot

EURAN YLEISKAAVA- ALUEEN LUONTOSELVITYS

EURAN YLEISKAAVA- ALUEEN LUONTOSELVITYS EURAN YLEISKAAVA- ALUEEN LUONTOSELVITYS LUONTOPEILI 2013 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...5 2. TYÖN TOTEUTUS...5 2.1. Aiempien havaintotietojen kokoaminen...5 2.2. Kartoitusten toteutus...6 3. SELVITYKSEN

Lisätiedot

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80

Lisätiedot

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari

SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI. Jouko Sipari SAVITAIPALE MARTTILAN ALUEEN YMPÄRISTÖARVIOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 OSA-ALUEET... 4 1. Osa-alue 1. 4 2. Osa-alue 2. 5 3. Osa-alue 3. 5 4. Osa-alue 4. 6 5. Osa-alue

Lisätiedot

VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 2 TAMPEREEN KAUPUNKI VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Työ 21344YK 30.5.2005 LIITE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 2 2 VATTULAN LUONNONYMPÄRISTÖ 2 2.1 MAISEMA 2 2.2 MAA- JA KALLIOPERÄ 3 2.3 KASVILLISUUS

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS

SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän maastokatselmuksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö kartassa 1 kuvatulla alueella sellaisia luontoarvoja, että ne olisi

Lisätiedot

Esa Lammi & Pekka Routasuo LILLMOSSASKOGENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN (713300) LUONNONOLOT. Esa Lammi

Esa Lammi & Pekka Routasuo LILLMOSSASKOGENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN (713300) LUONNONOLOT. Esa Lammi Esa Lammi & Pekka Routasuo LILLMOSSASKOGENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN (713300) LUONNONOLOT Esa Lammi 10.8.2016 1 JOHDANTO Espoon kaupunkisuunnittelukeskus on laatinut asemakaavan Perusmäen eteläpuolella sijaitsevalle

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 9.6.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Luonnonolot

Lisätiedot

Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby

Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby 10.12.2014 SELVITYS LUONTO-OLOISTA JA RAKENNETUSTA YMPÄRISTÖSTÄ Kuva 1. Luontokuviot 10.10.2014 Oy Wixplan Ab 1 Alueen eri luontotyypit Kaavamuutosalue

Lisätiedot