(2234) ITÄOSAN SUOT PETÄJÄVEDEN KARTTALEHDE N. Carl-Göran Ste n Riitta Korhonen Lasse Svahnbäc k

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITO S MAAPERÅOSASTO, raportti P 13,4/82/11 0 CarlGöran Ste n Riitta Korhonen Lasse Svahnbäc k PETÄJÄVEDEN KARTTALEHDE N (2234) ITÄOSAN SUOT Väliraportti Petäjävedellä, Korpilandella, Jyväskylän mlk :ssa ja Jämsänkoskell a tehdyistä turvetutkimuksista Espoo 1982

CarlGöran Sten Riitta Korhonen Lasse Svahnbäck PETÄJAVEDEN KARTTALEHDEN (2234) ITXOSAN SUOT Väliraportti Petäjävedellä, Korpilandella, Jyväskylä n mlk :ssa ja Jämsänkoskella tehdyistä turvetutkimuksist a Espoo 1982

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 2 2 TUTKIMUSMENETELMÄT 2 2.1 Maastotutkimukset 2 2.2 Laboratoriotutkimukset 3 2.3 Kartat ja profiilit 4 3 PETÄJÄVEDEN KUNNAN SUOT 5 3.1 Polttoturvetuotantoon soveltuvat suot 5 3.2 Suokohtaiset tutkimukset 1 0 4 KORPILAHDEN SUOT 9 0 5 JYVÄSKYLÄN MLK :N SUOT 10 4 6 JÄMSÄNKOSKEN SUOT 11 1 7 YHTEENVETO 11 7 KIRJALLISUUS 11 9 LIITTEET 1 8 Tekijöiden osoite : Geologinen tutkimuslaito s 02150 Espoo 15

1 JOHDANT O Geologisen tutkimuslaitoksen toimesta tehtiin vuonna 198 1 maaperäkartoitukseen liittyviä turvetutkimuksia Petäjäveden, Jyväskylän mlk :n, Korpilanden ja Jämsänkosken kuntie n alueella. Aikaisemmin on tutkittu vuonna 1968 Petäjävede n kunnan alueelta 7 suota, vuonna 1971 Jyväskylän mlk :n alueel la 13 suota, joista 8 yli 20 hain suuruisia ja vuonna 196 5 nykyisen Jämsänkosken kunnan alueelta 8 suota, joista 7 yl i 20 ha :n suuruisia (T. Toivonen 1982). Tutkimukset liittyvä t lisäksi valtakunnan turvevarojen kokonaisinventointiin, jonka tarkoitus on selvittää turvetuotantoon soveltuvie n soiden turvevarat ja niiden teollinen käyttökelpoisuus. 2 TUTKIMUSMENETELMÄT 2.1 Maastotutkimukse t Maastotutkimuksissa on käytetty Geologisen tutkimuslaitokse n Turvetutkimusten maastooppaassa (Lappalainen et al., 1978 ) selostettuja menetelmiä. Suot tutkittiin suon koosta ja muo dosta riippuen joko linjaverkosto tai hajapistemenetelmällä. Linjaverkostomenetelmässä (13 suota) suon hallitsevan osan halki tehtiin selkälinja ja kohtisuoraan sitä vastaa n poikkilinjoja 200 500 metrin välein. Varsinaiset tutkimus pisteet sijaitsevat suolla 100 metrin välein muulloin, pait si suon reunalla, jossa tutkittiin 50 metrin välein. Suon keskiosassa suoritettiin syvyyspliktauksia 50 metrin väli pisteistä ja selvitettiin suon turvekerrostumien 1 ja 2 met rin syvyysvyöhykkeiden sijainnit. Tutkimuslinjastot vaaittiin, jotta suon pinnanmuodot ja laskusuhteet sekä korkeu s merenpinnasta voidaan ilmoittaa. Hajapistetutkimuksiss a tiedot suosta pyrittiin selvittämään mandollisimman edustavilla tutkimuspistevalinnoilla ja tutkimuksissa pyrittii n vähintään 2 pist./l0 ha tarkkuuteen.

3 Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi suokasvillisuude n perusteella, suon pinnan vetisyys asteikolla 1 5 (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä ja rimpinen). Mättäiden peittä vyys ilmoitettiin prosentteina ja mättäiden keskimääräine n korkeus dm :nä. Puuston osalta määritettiin puulajisuhteet, kehitysluokka ja tiheys sekä mandolliset hakkuut. Suon kairaus suoritettiin Hillerkairalla 50 cm :n jaksoi n pinnasta pohjaan eli kivennäismaahan saakka. Kairalla otetuista turvenäytteistä selvitettiin turvelajit, maatuneisuu s asteikolla 1 10, kosteus asteikolla 1 5 ja tupasvilla n kuitujen määrä 0 6 asteikolla. Pohjamaan laatu (kivennäismaa ja liejut) pyrittiin myös ilmoittamaan mandollisimman tarkasti. Käytetyt symbolit on esitetty kuvassa 2. Suossa olevan heikosti maatuneen tai maatumattoman puuainek sen eli liekojen määrä selvitettiin jokaisen tutkimuspisteen ympäristöstä kymmenellä pliktauksella 0 2 metriin. Liekoosumat on ilmoitettu 0 1 metrin ja 1 2 metrin ker rostumissa kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Prosenttiluvut on saatu soveltamalla ns. Pavlovin menetelmää, jossa kantopitoisuusprosentti on jaettu viiteen ryhmään : alle 1 %, jolloin kantoja esiintyy hyvin vähän, 1 2 % vä hän, 2 3 % kohtalaisesti, 3 4 % runsaasti ja yli 4 % erittäin runsaasti. 2.2 Laboratoriotutkimukse t Laboratoriotutkimuksia varten otettiin tilavuustarkalla j a mäntäkairalla näytesarjat 12 suosta. Näytteenottopaikat va littiin siten, että ne edustavat mandollisimman hyvin kyseisen suon turvekerrostumia. Näytesarjat otettiin pinnast a pohjaan saakka. Laboratoriotutkimuksissa turvenäytteistä määritettiinhappa muus (ph), vesipitoisuus painoprosentteina (+ 105 C :ss a kuivattuna) märkäpainosta, tuhkapitoisuus prosenttein a (+ 815 t 15 poltettuna) kuivapainosta ja lämpöarvot

4 (Gallemkamp ja Lecokalorimetreillä määritettyinä). Lämpö arvot on laskettu 50 % :n käyttökosteudessa olevalle turpeel le sekä kuivalle turpeelle. Lisäksi osasta soista laskettiin suon sisältämän turpeen kuivaainemäärä tonneissa. 2.3 Kartat ja profiili t Kairaustulosten perusteella soista on piirretty suokarta t ja osasta soita myös profiilit. Suokartoista selviää linjaverkostojen ja tutkimuspisteiden sijainti. Tutkimuspisteittäin on ilmoitettu heikosti maatuneen (H 14) pintaturpee n (= osoittaja) ja koko turvekerrostuman paksuus dm (= nimittäjä) pisteen alapuolella ja tutkimuspisteellä olleen turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus (H 110) pisteen ylä puolella. Kartoille on lisäksi piirretty turpeen paksuutt a osoittavat syvyyskäyrät ja suon sekä sen ympäristön korkeus käyrät. Linjaverkostomenetelmällä tutkituista soista on piirrett y maatuneisuus ja turvelajiprofiilit. Maatuneisuusprofiilissa on kolmella eri tummuusasteella erotettu toisistaan maatuneisuusluokat H 13, H 4 ja H 510 siten, että H 1 3 luokka on vaalein ja H 510 luokka on tummin. Turvelajiprofiilissa on kairauspisteiden yläpuolella suotyypin lyhen ne ja liekojen esiintyminen syvyysvyöhykkeissä 0 1 m / 1 2 metrissä. Turvelajit on esitetty symbolein samoi n kuin pohjamaalajitkin (kuva 2). Sara ja rahkavaltais,ten turvekerrostumien rajapinta on merkitty yhtenäisellä viival la. Tutkimuksista kertynyt tutkimusaineisto on arkistoit u Geologisen tutkimuslaitoksen turvearkistoon.

5 3 PETÄJÄVEDEN KUNNAN SUO T Petäjäveden kunnan alueella tutkittiin 31 yli 20 ha :n suuruista suota. Tutkittujen soiden yhteenlaskettu pintaal a on 1 707ha ja tutkimuspistetiheys on keskimäärin 3,0 pist. / 10 ha. Soiden turvekerrostumien keskimääräinen maatuneisuu s (H 110) on 5,8, josta heikosti maatuneen pintakerrokse n maatuneisuus (H 14) on keskimäärin 3,5 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen maatuneisuus (H 510) on 6,4. Soide n turvekerrostumien keskisyvyys on 1,50 m, josta heikosti maa tuneen pintakerroksen paksuus on 0,34 m ja paremmin maatuneen pohjakerroksen paksuus on 1,16 m (liite 1). Yli 1 metrin syvyisten alueiden pintaala on 934 ha keskisyvyyden ollessa 2,28 m ja yli 2 metrin syvyisten alueide n pintaala on 511 ha ja keskisyvyys 3,07 m (liite 2). Petäjäveden soilla ovat saravaltaiset turvelajit yleisimpi ä (78 %), lisätekijöinä tavataan yleisimmin puuainesta, rahkaa ja järviruokoa. Useilla soilla on pinnassa 0,1 1,0 metrin paksuinen rahkakerros, jossa yleisimpinä lisä tekijänä on tupasvillan jäänteet (kuidut ja juuret) (liit e 3). Petäjäveden suot ovat pääasiallisesti täysin ojitettu ja. Soiden ojitus on melko eriikäistä ja suotyypit ova t joko ojikko tai muuttumaasteella. Suot sijaitsevat lähes aina moreenipeitteisten mäkien väli sissä painanteissa ja ovat melko epäsäännöllisen muotoisia (kuva 1). 3.1 Polttoturvetuotantoon soveltuvat suo t Polttoturvetuotantoon soveltuvat suot (21 kpl) esitetää n suokohtaisesti liitteessä 4. Polttoturvetuotantoon soveltuvien soiden tuotantokelpoiset pintaalat vaihtelevat 9 ha :st a 78 ha :iin, Kurkisuo N :ssä tuotantoon soveltuva pintaala o n kuitenkin noin 100 ha. Polttoturvetuotantoon soveltuvaks i alueeksi on rajattu joko yli 1,5 metrin tai yli 2 metri n syvyinen yhtenäisen kentän muodostama alue. Myös matalammat

6 suon alueet saattavat tulla kysymykseen tuotantoa suunni teltaessa, jos suo on ojituksen seurauksena jo muuttumaasteella. Tuotantokelpoisen alueen keskisyvyydellä tarkoitetaan tässä sitä alueen keskisyvyyttä, josta on vähennetty suon poh jalle jäävä 0,3 0,5 metriä paksu runsastuhkainen kerros, jota ei voi hyödyntää. Lämpöarvomittauksiin perustuen o n tutkituille soille laskettu energiasisältö kuivalle j a 50 % :n käyttökosteudella olevalle turpeelle (liite 4). Petäjäveden kunnassa on polttoturpeen tuotantoon sopiva a tutkittua aluetta yhteensä 566 ha. Tämä on 32 % kunnan tut kitusta suoalasta. Tuotantokelpoista luonnontilaista turvetta on 14,3 milj. suokuutiometriä. 50 % :n käyttökosteudel la on tämän turvemäärän energiasisältö 24,2 milj. GJ el i 6,7 milj. MWh (liite 4).

7 PETÄJÄVEDEN KARTTALEHDEN (2234 ) ITÄOSAN TUTKITUT SUO T Kuva 1. Petäjäveden karttalehden (2234 0712) tutkitut suot, sekä käytetyt tutkirusmenetelmät. Suot on numeroitu kunnittain.

8 PETÄJÅVE S I 1. Ruokosuo 2. Kurkisuo S 3. Me l lon suo 4. Vääräsu o 5. Pesäsuo 6. Pyhäsuo 7. Ihakkisuo 8. Parrusaarensuo 9. Aukeasuo 10. Ihakkilamp i 11. Iso Rautasuo 12. Saukkosuo 13. Aukeasu o 14. Lammasjoensuo 15. Hyttisuo 16. Kivisuo 17. Kytösuo 18. Kipsalansuo 19. Kurkisuo 20. Joutavanmäensu o 21. Suurisuo 22. Lintulansuo 23. Kurkisuo N 24. Sallistensuo 25. YläKintaudensuo 26. Levänsu o 27. Halkosu o 28. Välijoensuo 29. Valkeissuo 30. Valkeissuo I 31. Pajulammensuo KORPILAHT I 1. Soidenlamminsu o 2. Syrjäsuo 3. Pyöriväsu o 4. Mustikkasuo 5. Kaakkosu o JYVÄSKYLAN MLK 1. Aukeasu o 2. Pohja ahonsuo 3. Neulajoensuo J,ÄMSANKOSK I 1. Isosuo I 2. Isosuo

SUOKARTTA 9 Kuva 2. Käytetyt symbolit ja lyhenteet.

10 3.2 Suokohtaiset tutkimukse t 1. Ruokosuo ( = 68943, y = 566.9) sijaitsee noin 12 km Petäjäveden kirkolta kaakkoon ja on Petäjäveden, Jämsänkoske n ja Korpilanden kuntien alueella. Suo on tutkittu v. 1968 j a 1981. Topografisesti suo sijaitsee moreenipeitteisten mäkie n välisessä painanteessa. Suon pinnan korkeus on 132 137 m mpy. Ruokosuon pintaala on 69 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 52 ha ja yli 2 metrin 29 ha. Tutkimu s pistetiheys on 4,5/10 ha. Vedet purkautuvat ojia pitki n länteen ja luoteeseen, Salmijärven kautta Salasvetee n (kuva 3). Vallitsevina suotyyppeinä ovat KRmu, reunoilla VKmu, paikoi n KSmu ja RHtk. Ruokosuon turvekerrostumien keskipaksuus o n 1,88 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus 0,16 m. Parem min maatuneen turvekerroksen paksuus on 1,72 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,27 m ja yli 2 metrin 2,89 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,80 m. Suon pohjamaalaj i on moreeni. Ruokosuossa on saravaltaisia turpeita noin 98 %, rahkavaltaisia on 1 % ja ruskosammalvaltaisia 1 %. Turpeen lisäteki jöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin järviruokoa ja kortetta. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus o n 24 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2, josta he i kosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 4,0 j a paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä hyvin vähän (0,68 %) ja 1 2 metri n vyöhykkeessä hyvin vähän (0,35 %) (kuva 4). Ruokosuossa on turvetta 1,30 milj. m3, josta heikosti maat u nutta on 8 % (0,11 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 92 % (1,19 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvy i sellä suon osalla on 91 % (1,18 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n65 % (0,84 milj. m3 ). Ruokosuossa on polttoturpeeksi soveltuva a luonnontilaista turvetta yli 1,5 metrin syvyisellä alueell a (34 ha) noin 0,77 milj. m3. Turve on hyvin maatunutta

13 saraturvetta,ja heikosti maatuneen pintakerroksen paksuu s on keskimäärin 0,2 m. Ruokosuo on melko säännöllisen muotoi nen ja hyvien tieyhteyksien päässä. Suo on täydellisest i ojitettu. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 89,6 märkäpainosta, tuhkapitoisuus 4,4 % ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudella 10,2 MJ/kg. Suon tuotantokelpoisen,yli 1,5 m :n syvyisen osan energiasisältö on 50 % :n käyttökosteudella 1,49 milj. GJ eli 0,41 milj. MWh (taulukko 1 ja liite 4). Ruokosuo soveltuu palaturvetuotantoon. 2. Kurkisuo S ( = 6898.7, y = 563.3) sijaitsee noin 8 km Petäjäveden kirkolta etelään. Suo on tutkittu v. 1968 ja 1981. Topografisesti suo sijaitsee moreenipeitteisten mäkien välisessä painanteessa, suon itäreunalla on avokalliota. Suo n pinnan korkeus on 119 127 m mpy. Kurkisuon pintaala o n 39 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 24 ha j a yli 2 metrin 10 ha. Tutkimuspistetiheys on 5,1/10 ha. Suo n pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia myöten pohjoiseen Petäjäveteen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosissa TRoj ja reunaosissa KRmu (kuva 5).

15 Kurkisuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,56 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 0,33m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 1,23 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 2,17 m ja yli 2 metrin 3,20 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 6,1 m. Suon pohjamaalaji on pohjoisosiss a savi ja eteläosissa moreeni. Kurkisuossa on saravaltaisia tarpeita noin 85 % ja rahkaval taisia on 15 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltai sissa runsaimmin kortetta ja puuainesta ja rahkavaltaisiss a tupasvillaa. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonais osuus on 38 %. Heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,7 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä hyvin vähä n (0,30 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä vähän (1,02 %) (kuva 6). Kurkisuossa on turvetta 0,61 milj. m3, josta heikosti maatunutta on 21 % (0,13 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 79 % (0,48 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyise l lä suon osalla on 85 % (0,52 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 52 % (0,32 milj. m3 ). Kurkisuossa on poittoturpeeksi soveltuva a luonnontilaista turvetta yli 1,5 metrin syvyisellä alueell a (18 ha) noin 0,43 milj. m 3. Turve on hyvin maatunutta sara turvetta,ja heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus vaihtelee 0,1 1,0 m. Suon tuotantokelpoinen alue on melko epäsää n nöllisen muotoinen ja heikohkojen tieyhteyksien päässä. Kurki suo S on täydellisesti ojitettu. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 92,7 % märkäpainosta, tuhkapitoisuus 3,1 % ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteude l la 8,9 MJ/kg. Suon tuotantokelpoisen yli 1,5 metrin syvyise n osan energiasisältö 50 % :n käyttökosteudella on 0,54 milj. GJ eli 0,15 milj. MWh (taulukko 2 ja liite 4). Kurkisuo S soveltuu palaturvetuotantoon.

17 3. Mellonsuo( = 6900.5, y = 565.6) sijaitsee noin 6 km Petä jäveden kirkolta kaakkoon. Suo on tutkittu v. 1981. Topografisesti suo sijaitsee eteläosastaan rajoittuen jyrkkii n kalliomäkiin, muutoin loivapiirteisiin moreeni ja hiekka mäkiin. Suon pinnan korkeus on 122 124 m mpy. Mellonsuo n pintaala on 36 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluett a on 20 ha ja yli 2 m :n 12 ha. Tutkimuspistetiheys on 1,6 / 10 ha (kuva 7). Suon pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitki n pohjoiseen Mustaselälle. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keski osissa TRmu, laidoilla SR. Suolla on myös peltoa. Mellonsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,47 m, josta heikost i maatuneen turpeen osuus 0,36 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 1,11 m. Yli metrin syvyisen alueen keski syvyys on 2,15 m ja yli 2 metrin 2,58 m. Suurin havaittu tur peen paksuus on 2,9 metriä. Suon pohjamaalaji on savi. Mellonsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 64 % ja sara valtaisia 36 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltai sissa runsaimmin saraa ja tupasvillaa ja saravaltaisissa

19 rahkaa, järviruokoa ja kortetta. Puunjäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 14 %. Turvekerrostuman keskima a tuneisuus on 5,4, josta heikosti maatuneen pintakerrokse n keskimaatuneisuus on 3,2 ja paremmin maatuneen pohjakerrok sen 6,0. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä hyvi n vähän (0,12 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä hyvin vähä n (0,15 %). Mellonsuossa on turvetta 0,53 milj. m3, josta heikosti maa tunutta on 25 % (0,13 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 75 % (0,40 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyi sellä suon osalla on 81 % (0,43 milj. m 3 ) ja yli 2 m :n 58 % (0,31 milj. m3 ). Mellonsuossa on polttoturpeeksi soveltuva a luonnontilaista turvetta yli 1 metrin syvyisellä alueell a (20 ha) noin 0,41 milj. m3. Turve on kohtalaisesti maatunut ta sararahkaturvetta. Heikosti maatuneen pintakerrokse n paksuus on keskimäärin 0,3 m. Suo on säännöllisen muotoine n ja kohtalaisten tieyhteyksien päässä. Mellonsuo soveltuu palaturvetuotantoon. 4._ Vääräsuo ( = 69031, y = 567.8) sijaitsee noin 6 km Petä jäveden kirkolta kaakkoon. Suo on tutkittu v. 1981. Topogr a fisesti suo sijaitsee moreenipeitteisten mäkien ja saarekkeiden ympäröimänä.'suon pinnan korkeus on 139 143 m mpy. Vääräsuon pintaala on 22 ha, josta yli yhden metrin syvyis tä aluetta on 7 ha ja yli 2 metrin 2 ha. Tutkimuspiste tiheys on 1,8/10 ha (kuva 8). Suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat ojia pitkin etelään Väärälampeen, josta edelleen Vuohipuroon. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon etelä ja keskiosissa IRmu ja TRmu, pohjoisosissa VKmu. Vääräsuon turvekerrostumien keskipaksuu s on 0,95 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus 0,27 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 0,68 m. Yli met rin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,57 m ja yli 2 metri n 2,50 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,7 m. Suon pohja maalajit ovat siltti ja moreeni.

21 Vääräsuossa on rahkavaltaisia turpeita noin 86 % ja sarava l taisia on 14 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltai sissa runsaimmin saraa ja tupasvillaa ja saravaltaisissa kor tetta. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 12 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0, jost a heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3, 0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 7,1. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin runsaasti (4,17 %) j a 1 2 metrin vyöhykkeessä kohtalaisesti (2,20 %). Vääräsuossa on turvetta 0,21 milj. m3, josta heikosti maatu nutta on 29 % (0,06 milj m3 ) ja paremmin maatunutta 71 % (0,15 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyi sellä suon osalla on 52 % (0,11 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 24 % (0,05 milj. m3 ). Vääräsuo ei sovellu polttoturvetuotantoon. 5. Pesäsuo ( = 6904.6, y 5685) sijaitsee noin 7 km Petäjä veden kirkolta itään. Topografisesti suo sijaitsee melk o jyrkkien moreenipeitteisten mäkien ympäröimänä ; suossa o n myös useita saarekkeita. Suon pinnan korkeus on 132 136 m mpy. Pesäsuon pintaala on 37 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 13 ha ja yli 2 m :n 5 ha. Tutkimuspiste tiheys on 1,3/10 ha. Suon pinta viettää länteen. Vedet las kevat ojia ja puroa pitkin luoteeseen Pyhäjärveen. Vallitse vina suotyyppeinä ovat pohjoisosissa KSmu, muuten TRmu, KRm u ja SRmu (kuva 9). Pesäsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,13 m, josta hei.kosti maatuneen turpeen osuus 0,51 m. Paremmin maatuneen tu r vekerroksen paksuus on 0,62 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,07 m ja yli 2 metrin 2,80 m. Suurin havaitt u turpeen paksuus on 3,1 m. Suon pohjamaalaji on moreeni. Pesäsuossa on saravaltaisia turpeita noin 81 % ja rahkaval taisia on 19 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisi s sa runsaimmin rahkaa, puuta ja kortetta ja rahkavaltaisiss a tupasvillaa. Puunjäänteitä sisältävien turpeiden kokonais osuus on 30 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on

23 3,6 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja o n 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä hyvin vähän (0,18 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä vähän (1,65 %). Pesäsuossa on turvetta 0,42 milj. m3, josta heikosti maatunut ta on 45 % (0,12 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 55 % (0,23 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyi sellä suon osalla on 64 % (0,27 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 33 % (0,14 milj. m3). Pesäsuo ei sovellu poittoturvetuotantoon. 6. Pyhäsuo ( = 6905.0, y 566.6) sijaitsee noin 5 km Petäjä veden kirkolta itään. Suo on tutkittu v. 1981. Topografisest i suo sijaitsee melko jyrkkäpiirteisten moreenipeitteisten mäkien välissä. Suo rajoittuu länsilaidaltaan osittain Huhtia järveen (127.7). Suon pinnan korkeus on 128 134 m mpy. Pyhä suon pintaala on 31 ha, josta yli yhden metrin syvyist ä aluetta on 22 ha ja yli 2 metrin 13 ha. Tutkimuspistetiheys on 1,3/10 ha. Suon pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat Huhtia ja Pyhäjärveen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat etelässä SN, muuten SR ja TR (kuva 10). Pyhäsuon turvekerrostumien keskipaksuus on 2,03 m, josta hei kosti maatuneen turpeen osuus 0,32 m. Paremmin maatuneen tur vekerroksen paksuus on 1,71 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 2,59 m ja yli 2 metrin 3,38 m. Suurin havaitt u turpeen paksuus on 6,30 m. Suon pohjamaalajit ovat moreeni j a savi. Pyhäsuossa on saravaltaisia turpeita noin 90 % ja rahkavaltaisia on 10 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainesta, rahkaa ja järviruokoa j a rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien tur peiden kokonaisosuus on 30 %. Turvekerrostuman keskimaatunei suus on 5,5, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keski maatuneisuus on 3,1 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä hyvin vähän (0,25 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä vähän (1,90 %).

25 Pyhäsuossa on turvetta 0,63 milj. m3, josta heikosti maat u nutta on 16 % (0,10 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 84 % (0,53 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvy i sellä suon osalla on 90 % (0,57 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 70 % (0,44 milj. m3 ). Pyhäsuossa on polttoturpeeksi soveltuva a luonnontilaista turvetta yli 1,5 m :n syvyisellä alueell a (19 ha) noin 0,51 milj. m3. Turve on kohtalaisesti ja hyvi n maatunutta saraturvetta. Liekoja esiintyy 1 2 metrin vy ö hykkeessä noin 2 % :n verran. Heikosti maatuneen pintaturpeen paksuus on 0,3 m. Suo on säännöllisen muotoinen ja kohtalaisten tieyhteyksie n päässä. Suo soveltuu parhaiten suojelusuoksi lähes täydestä luonnon tilaisuudestaan johtuen. Polttoturvetuotanto palaturvemenetelmällä on myös mandollis ta. 7. Ihakkisuo ' ( = 6907.5, y = 562l) sijaitsee noin 1 km Petä jäveden kirkolta pohjoiseen. Suo on tutkittu v. 1968 ja 1981. Topografisesti suo sijaitsee melko korkeiden moreenipeittei s ten mäkien välissä. Suon pinnan korkeus on 134 136 m mpy. Ihakkisuon pintaala on 49 ha, josta yli yhden metrin sy vyistä aluetta on 26 ha ja yli 2 metrin 13 ha. Tutkimuspiste tiheys on 5,7/10 ha, Suon pinta viettää pohjoiseen. Vede t laskevat ojia myöten pohjoiseen, josta edelleen puroa pitki n Jämsänveteen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat IRmu ja TRmu, reunaosissa KRmu (kuva 11). Ihakkisuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,41 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 0,12 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 1,29 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 2,11 m ja yli 2 metrin 2,92 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,2 m. Suon pohjamaalajit ovat siltti j a moreeni. Ihakkisuossa on saravaltaisia turpeita noin 72% j a rahkavaltaisia on 28 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan sara valtaisissa runsaimmin puuainesta ; rahkaa ja kortetta j a rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien

27 turpeiden kokonaisosuus on 37 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,8 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,6. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (1,22 %) j a 1 2 metrin vyöhykkeessä vähän (1,05 %) (kuva 12). Ihakkisuossa on turvetta 0,69 milj. m 3, josta heikosti maatu nutta on 9 % (0,06 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 91 % (0,63 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 80 % (0,55 milj. m 3 ) ja yli 2 metrin 55 % (0,38 milj. m 3 ). Ihakkisuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaist a turvetta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (16 ha) noi n 0,36 milj. m 3. Turve on hyvin maatunutta saraturvetta. Hei kosti maatuneen pintakerroksen paksuus on keskimäärin 0,1 m. Suo on säännöllisen muotoinen ja hyvien tieyhteyksien päässä. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,2 märkäpainosta, tuhkapitoisuus 3,4 % ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudel la 9,6 MJ/kg. Suon yli 1,5 metrin syvyisen tuotantokelpoise n osan energiasisältö on 50 % käyttökosteudella 0,65 GJ el i 0,18 MWh (taulukko 3 ja liite 4). Ihakkisuo soveltuu palaturvetuotantoon.

29 8. Parrusaarensuo ( = 6907.8, y = 562.7) sijaitsee noi n 15 km Petäjäveden kirkolta koilliseen. Suo on tutkitt u v. 1981. Topografisesti suo sijaitsee loivapiirteisten mo reenipeitteisten saarekkeiden ympäröimänä. Suon pinnan kor keus on noin 136 m mpy. Parrusaarensuon pintaala on 26 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 8 ha ja yl i 2 metrin 5 ha. Tutkimuspistetiheys on 1,9/10 ha. Suon pint a viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin pohjoisee n Rajalampeen (131.2) ja edelleen Jämsänveteen. Vallitsevin a suotyyppeinä ovat keskiosissa IRmu ja TRmu, laiteilla KRm u ja VK (kuva 13). Parrusaarensuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,27 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus 0,16 m. Paremmin maa tuneen turvekerroksen paksuus on 1,11 m. Yli metrin syvyise n alueen keskisyvyys on 2,62 m ja yli 2 metrin 3,20 m. Suuri n havaittu turpeen paksuus on 5,20 m. Suon pohjamaalajit ova t savi, siltti ja moreeni. Parrusaarensuossa on saravaltaisia turpeita noin 81 % ja rah kavaltaisia on 19 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saraval taisissa runsaimmin rahkaa, puuainesta ja kortetta ja rahka valtaisissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien turpei den kokonaisosuus on 10 %.~ Turvekerrostuman keskimaatuneisuu s on 6,5, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatu neisuus on 2,9 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,9. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (1,15 %) j a 1 2 metrin vyöhykkeessä hyvin vähän (0,07 %). Parrusaarensuossa on turvetta 0,33 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 12 % (0,04 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutt a 88 % (0,29 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metri n syvyisellä suon osalla on 64 % (0,21 milj. m3 ) ja yli 2 m : n 48 % (0,16 milj. m3 ). Parrusaarensuo ei sovellu laajamittaiseen polttoturvetuota n toon Pienestä tuotantokelpoisesta alueesta johtuen.

31 9. Aukeasuo ( = 6907.6, y = 5635) sijaitsee noin 2 km Petä jäveden kirkolta koilliseen. Suo on tutkittu v. 1981. Topo grafisesti suo sijaitsee korkeiden moreenipeitteisten mäkie n välisessä laaksossa ; suon pohjoisosassa on Rajalampi. Suon pinnan korkeus on 128 133 m mpy. Aukeasuon pintaala o n 46 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 23 ha j a yli 2 m :n 17 ha. Tutkimuspistetiheys on 4,6/10 ha. Suo n pinta viettää kaakkoon. Vedet laskevat ojia pitkin kaakkoo n Huhtiaveteen, pohjois ja länsiosista vedet virtaava t luoteeseen Jämsänveteen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat ke s kiosissa LKNmu ja SRoj, reunemmalla TRoj ja IRoj, reuna osissa KR ja KRmu (kuva 14). Aukeasuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,50 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 0,30 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 1,20 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 2,43 m ja yli 2 metrin 2,76 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,2 m. Suon pohjamaalajit ovat siltti j a moreeni. Aukeasuossa on saravaltaisia turpeita noin 84 % j a rahkavaltaisia on 16 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan sara valtaisissa runsaimmin kortetta, järviruokoa ja puuainesta j a rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien tur peiden kokonaisosuus on 25 %. Turvekerrostuman keskimaatunei suus on 3,6 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Liekoj a on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä kohtalaisesti (2,20 %) j a 1 2 metrin vyöhykkeessä kohtalaisesti (2,27 %) (kuva 15). Aukeasuossa on turvetta 0,69 milj. m 3, josta heikosti maatu nutta on 21 % (0,14 milj. m3 ) j a paremmin maatunutta 79 % (0,55 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyi sellä suon osalla on 81 % (0,56 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 68 % (0,47 milj. m3 ). Aukeasuossa on luonnontilaista polttoturpeeksi soveltuva a turvetta yli 1 metrin syvyisellä alueella (23 ha) noin : 0,55 milj. m 3. Turve on hyvin maatunutta saraturvetta. Hei kosti maatuneen pintakerroksen paksuus on keskimäärin 0,3 m. Tuotantokelpoinen alue on hiukan epäsäännöllinen ja

34 kohtalaisten tieyhteyksien päässä. Edullisin tuotantomuot o on palaturvetuotanto. Palaturvetuotantoa haittaavana tekijä nä on liekojen kohtalainen esiintyminen, noin 2,3 % 0 2 met rin vyöhykkeessä, sekä paikoitellen yli 1 metrin paksuine n heikosti maatunut pintakerros. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 91,4 märkäpainosta, tuhkapitoisuus 2,7 % ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudella 9,5 MJ/kg. Suon yli 1,0 metrin syvyisen osan energia sisältö 50 % :n käyttökosteudella on 0,87 milj. GJ el i 0,24 milj. MWh (taulukko 4 ja liite 4). 10. Ihakkilampi ( = 6909.0, y = 561.8) sijaitsee noin 3 km Petäjäveden kirkolta pohjoiseen. Suo on tutkittu v. 1981. Topografisesti suo sijaitsee moreenipeitteisten mäkien väli sessä painanteessa. Suon pinnan korkeus on 126 130 m mpy. Ihakkilammen pintaala on 25 ha, josta yli yhden metrin sy vyistä aluetta on 3 ha. Tutkimuspistetiheys on 2,4/10 ha. Suon pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat suon läpi vir taavaa puroa myöten lounaaseen Jämsänveteen. Vallitsevin a suotyyppeinä ovat itälaidalla SRmu, TRmu ja KRmu, keskiosas sa LUN sekä reunoilla NK ja Rhk (kuva 16). Ihakkilammen turvekerrostumien keskipaksuus on 0,56 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus 0,16 m. Paremmin maatuneen

36 turvekerroksen paksuus on 0,40 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 1,33 m. Suurin havaittu turpeen paksuus o n 1,4 m. Suon pohjamaalaji on keskiosissa savi, muuten moreeni. Ihakkilammessa on saravaltaisia turpeita noin 80 % ja rahka valtaisia 20 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainesta, kortetta ja rahkaa ja rahkavaltaisissa puuainesta ja saraa. Puunjäännöksiä sisältävien tur peiden kokonaisosuus on 54 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,6 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 7,4. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä hyvin vähä n (0,88 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä ei ollenkaan. Ihakkilammessa on turvetta 0,14 milj. m3, josta heikosti maa tunutta on 29 % (0,04 milj. m3 ) j a paremmin maatunutta 71 % (0,10 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 29 % (0,04 milj. m3 ). Ihakkilampi ei sovellu polttoturvetuotantoon. 11. Iso Rautasuo ( = 6909.1, y = 566.0) sijaitsee noin 6 k m Petäjäveden kirkolta koilliseen. Suo on tutkittu v. 1968 j a 1981. Topografisesti suo sijaitsee moreenipeitteisten mäkie n ympäröimänä, etelässä suo rajoittuu Saarijärveen. Suon pinnan korkeus on noin 135 144 m mpy. Iso Rautasuon pintaala on 118 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 77 ha j a yli 2 m :n 34 ha. Tutkimuspistetiheys on 4,7/10 ha. Suon pint a viettää etelään. Vedet laskevat ojaa pitkin Saarijärveen j a Rautajalkaan ja edelleen Huhtiajärveen. Vallitsevina suo tyyppeinä ovat keskiosissa LKN, laidempana SNmu, KSmu, Mtk, myös KGK (kuva 17). Iso Rautasuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,45 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 0,62 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 0,83 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 1,96 m ja yli 2 metrin 2,85 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,50 m. Suon pohjamaalajit ovat sileti j a moreeni. Iso Rautasuossa on saravaltaisia turpeita noi n 75 % ja rahkavaltaisia on 25 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainesta, rahkaa ja kortetta

38 ja rahkavaltaisissa tupasvillaa ja saraa. Puunjäännöksiä s i sältävien turpeiden kokonaisosuus on 27 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, josta heikosti maatuneen pintaker roksenkeskimaatuneisuus on 3,4 ja paremmin maatuneen pohja kerroksen 5,9. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeess ä hyvin vähän (0,90 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä hyvin vä hän (0,26 %) (kuva 18). Iso Rautasuossa on turvetta 1,71 milj. m3, josta heikosti maa tunutta on 43 % (0,73 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 57 % (0,98 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 88 % (1,51 milj. m3 ) ja yli 2 metri n 57 % (0,97 milj. m3 ) Iso Rautasuossa on poittoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaist a turvetta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (42 ha) noin 0,89 milj. m 3. Turve on kohtalaisesti maatunutta saraturvetta. Polttoturvetuotantoon soveltuvilla alueilla heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus on noin 0,7 m. Palaturvetuotantoon soveltuva alue on melko epäsäännö11ise n muotoinen ja kohtalaisten tieyhteyksien päässä. Heikosti maa tunut rahkainen pintakerros (n. 1,2 m) suon keskiosiss a heikentää tuotantomandollisuuksia. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,2 % ja teholline n lämpöarvo 50 % :n kosteudella 10,0 MJ/kg. Suon yli 1,5 metrin, palaturvetuotantoon soveltuvien, osien energiasisältö o n 50 % :n käyttökosteudella 1,74 milj. GJ eli 0,48 milj. MWh (taulukko 5 ja liite 4). Iso Rautasuossa on kasvuturvetuotantoon soveltuvaa turvett a 5 hain alalla noin 0,05 milj. m 3 luonnontilaisena (liite 4).

40 12. Saukkosuo ( = 6907.7, y = 569.5) sijaitsee noin 8 km Petä jäveden kirkolta itään. Suo on tutkittu v. 1981. Topografisesti suo sijaitsee loivien moreenipeitteisten mäkien välisessä painanteessa. Suon pinnan korkeus on 160 162 m mpy. Saukkosuon pintaala on 35 ha, josta yli yhden metrin syvyis tä aluetta on 24 ha ja yli 2 metrin 16 ha. Tutkimuspistetiheys on 1,7/10 ha. Suon pinta viettää länteen. Vedet laske vat ojia pitkin länteen ja luoteeseen Kipponenjärveen. Val litsevina suotyyppeinä ovat keskiosissa SRmu ja laidoill a KRmu ja SRmu (kuva 19). Saukkosuon turvekerrostumien keskipaksuus on 2,06 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 0,37 m. Paremmin maatunee n turpeen paksuus on 1,69 m. Yli metrin syvyisen alueen keski syvyys on 2,71 m ja yli 2 metrin 3,31 m. Suurin havaittu tur peen paksuus on 5,0 m. Suon pohjamaalaji on moreeni. Saukko suossa on saravaltaisia turpeita noin 99 % ja rahkavaltaisi a on 1 Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainesta, rahkaa ja kortetta. Puunjäännöksiä sisäl tävien turpeiden kokonaisosuus on 28 Turvekerrostuman kes kimaatuneisuus on 5,8, josta heikosti maatuneen pintakerrok sen keskimaatuneisuus on 3,2 ja paremmin maatuneen pohjaker roksen 6,2. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähä n (1,11 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä ei ollenkaan.

42 Saukkosuossa on turvetta 0,72 milj. m 3, josta heikosti ma a tunutta on 18 % (0,13 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 82 % (0,59 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyi sellä suon osalla on 90 % (0,65 milj. m3 ) ja yli 2 metri n 74 % (0,53 milj. m 3 ). Saukkosuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaist a turvetta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (20 ha) noi n 0,54 milj. m3. Turve on hyvin maatunutta saraturvetta. Suo on säännöllisen muotoinen ja hyvien tieyhteyksien varrella. Suo soveltuu palaturvetuotantoon. 13. Aukeasuo ( = 6910.4, y = 560.4) sijaitsee noin 3,5 km Pe täjäveden kirkolta pohjoiseen. Suo on tutkittu v. 1981. Topografisesti suo sijaitsee loivien moreenipeitteisten mäkie n välissä, itärinne on kuitenkin melko jyrkkä. Suon pinnan korkeus on 137,5 142,3 m mpy. Aukeasuon pintaala on 21 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 6 ha ja yli 2 metrin 2 ha. Tutkimuspistetiheys on 2,8/10 ha. Suon pinta viettä ä länteen. Vedet laskevat ojia pitkin länteen Jämsänveteen. Vallitsevana suotyyppinä on KRmu (kuva 20). Aukeasuon turvekerrostumien keskipaksuus on 0,81 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 0,19 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 0,62 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,67 m ja yli 2 metrin 2,50 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,2 m. Suon pohjamaalaji on moreeni. Aukeasuossa on saravaltaisia turpeita noin 75 % ja rahkaval taisia on 25 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisis sa runsaimmin puuainesta, järviruokoa ja rahkaa ja rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 47 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus o n 6,0, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 4,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,5. Lieko ja on sekä 0 1 metrin että 1 2 metrin syvyysvyöhykkeess ä hyvin vähän (0,06 %) (kuva 21).

45 Aukeasuossa on turvetta 0,17 milj. m 3, josta heikosti maat u nutta on 23 % (0,04 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 77 % (0,13 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyi sellä suon osalla on 59 % (0,10 milj. m3 ) ja yli 2 metrin 29 % (0,05 milj. m3 ). Aukeasuo ei sovellu polttoturvetuotantoon. 14. Lammasjoensuo ( = 6910.7, y = 5633) sijaitsee noin 5 km Petäjäveden kirkolta koilliseen. Suo on tutkittu v. 1981. T o pografisesti suo sijaitsee loivapiirteisten moreenipeittei s ten mäkien välissä. Suon pinnan korkeus on 138 144 m mpy. Lammasjoensuon pintaala on 48 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 22 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Tutkimuspi s tetiheys on 1,7/10 ha. Suon pinta viettää länteen. Vedet la s kevat ojia pitkin suon halki virtaavaan Lammasjokeen, jok a vie ne edelleen etelään. Vallitsevina suotyy ppeinä ovat etelä ja itäosissa SRmu, muuten KRmu (kuva 22). Lammasjoensuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,04 m, jos ta heikosti maatuneen turpeen osuus 0,0 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 1,04 m. Yli metrin syvyise n alueen keskisyvyys on 1,68 m ja yli 2 metrin 2,00 m. Suuri n havaittu turpeen paksuus on 2,3 m. Suon pohjamaalaji on silt ti. Lammasjoensuossa on saravaltaisia turpeita 100 %. Turpee n lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainest a ja järviruokoa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 15 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus o n 6,3, josta paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja o n 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä kohtalaisesti (2,57 %) j a 1 2 metrin vyöhykkeessä hyvin vähän (0,55 %). Lammasjoensuossa on turvetta 0,50 milj. m 3, joka kaikki o n paremmin maatunutta. Koko turvemäärästä yli 1 metrin syvy i sellä suon osalla on 74 % (0,37 milj. m 3 ) ja yli 2 metri n 20 % (0,10 milj. m 3 ). Lammasjoensuo ei sovellu polttoturvetuotantoon.

4 7 15. Hyttisuo ( = 6913.6, y = 561.7) sijaitsee noin 7 km Petäjä veden kirkolta pohjoiseen. Suo on tutkittu v. 1981. Topografi sesti suo sijaitsee moreenipeitteisten mäkien välissä. Suon pinnan korkeus on 142 143 m mpy. Hyttisuon pintaala o n 139 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 51 ha ja yl i 2 metrin 22 ha. Tutkimuspistetiheys on 3,4/10 ha. Suon pint a viettää länteen. Vedet laskevat ojia ja suon halki kulkeva a Akkapuroa myöten länteen Merovenjokeen. Vallitsevina suotyyp peinä ovat pohjoisosassa SRmu, PTA ja reunempana KRmu. Suon eteläosassa on TRoj, RRoj ja reunoissa KRoj ja KGK (kuva 23). Hyttisuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,09, josta heikosti maatuneen turpeen osuus 0,18 m. Paremmin maatuneen turve kerroksen paksuus on 0,91 m. Yli metrin syvyisen alueen keski syvyys on 2,04 m ja yli 2 metrin 3,04 M. Suurin havaittu tur peen paksuus on 4,8 m. Suon pohjamaalajit ovat moreeni ja siltti., Hyttisuossa on saravaltaisia turpeita noin 62 % ja rahkavaltai sia on 38 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisiss a runsaimmin kortetta, puuainesta ja järviruokoa ja rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 26 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus o n 3,6 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,7. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä hyvin vähän (0,02 %) ja 1 2 metri n vyöhykkeessä hyvin vähän (0,52 %) (kuvat 24 a ja 24 b). Hyttisuossa on turvetta 1,51 milj. m3, josta heikosti maatunut ta on 17 % (0,25 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 83 % (1,26 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 69 % (1,04 milj. m3 ) ja yli 2 metrin 44 % (0,67 milj. m3 ). Hyttisuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista tur vetta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (25 ha) noin 0,56 milj. m3. Turve on hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Heikosti maa tuneen pintakerroksen paksuus on keskimäärin 0,2 m. Suo :on epä säännöllisen muotoinen ja hyvien tieyhteyksien päässä. Suo soveltuu palaturvetuotantoon.

51 Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 89 märkäpainosta, tuhkapitoisuus 1,5 % ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteu delta 9,7 MJ/kg. Suon yli 1,5 metrin syvyisen tuotantokel poisen osan energiasisältö on 50 % :n käyttökosteudell a 1,1 milj. GJ eli 0,31 milj. MWh (taulukko 6 ja liite 4). 16. Kivisuo(= 6907.7, y = 5664) sijaitsee noin 10 km Petä jäveden kirkolta koilliseen. Suo on tutkittu v. 1981. Topografisesti suo sijaitsee moreenipeitteisten mäkien välissä, koillisessa ja kaakossa suo rajoittuu peltoon. Suon pinnan korkeus on noin 184 194 m mpy. Kivisuon pintaala on 25 ha, josta yli 1 metrin syvyistä aluetta on 18 ha ja yli 2 metri n 9 ha. Tutkimuspistetiheys on 2,0/10 ha. Suon pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia pitkin pohjoiseen Rengonojaan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat VKmu, KSmu ja IRoj, koillisessa kh (kuva 25). Kivisuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,84 m, josta hei kosti maatuneen turpeen osuus 0,52 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 1,32 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 2,39 m ja yli 2 metrin 3,22 m. Suurin havaittu

53 turpeen paksuus on 4,3 m. Suon pohjamaalaji on moreeni. Kivi suossa on saravaltaisia turpeita noin 92 % ja rahkavaltaisi a 8 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaim min kortetta, puuainesta ja järviruokoa ja rahkavaltaisiss a tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 11 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus o n 3,7 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä hyvin vähän (0,35 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä ei ollenkaan. Kivisuossa on turvetta 0,46 milj. m3, josta heikosti maatu nutta on 28 % (0,13 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 72 % (0,33 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyi sellä suon osalla on 91 % (0,42 milj. m3 ) ja yli 2 metri n 63 % (0,29 milj. m 3 ). Kivisuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaist a turvetta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (13 ha) noin 0,32 milj. m3. Turve on kohtalaisesti maatunutta saraturvet ta. Heikommin maatuneen pintakerroksen paksuus on 0,5 m. Suo on melko säännöllisen muotoinen ja hyvien tieyhteyksie n varrella. Suolle voi suositella palaturvetuotantoa, joskin paikoin noi n 1 metrin paksuinen heikosti maatunut pintakerros heikentä ä aluksi polttoturpeen ominaisuuksia. 17. Kytösuo ( = 6915.4, y = 565.3) sijaitsee noin 9 km Petäjä veden kirkolta koilliseen. Suo on tutkittu v. 1981. Topografisesti suo sijaitsee moreenipeitteisten mäkien välisess ä painanteessa. Suon pinnan korkeus on 167 179 m mpy. Kytö suon pintaala on 65 ha, josta yli yhden metrin syvyist ä aluetta on 33 ha ja yli 2 metrin 12 ha. Tutkimuspistetihey s on 3,8/10 ha. Suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat oji a pitkin Kytölammin kautta etelään Heinäjokeen. Vallitsevin a suotyyppeinä ovat KRmu, lammen rannalla KSmu ja JAtk, suo n eteläosassa SN ja SRmu (kuva 26).

55 Kytösuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,29 m, josta hei kosti maatuneen turpeen osuus 0,24 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 1,05 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 1,85 m ja yli 2 metrin 2,67 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 5,8 m. Suon pohjamaalaji on silttiä ta i hiekkaa. Kytösuossa on saravaltaisia turpeita noin 79 % j a rahkavaltaisia on 21 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan sara valtaisissa runsaimmin kortetta, puuainesta ja rahkaa j a rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 22 %. Turvekerrostuman keskimaatu neisuus on 6,1, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,4 ja paremmin maatuneen pohjakerrokse n 6,8. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä kohtalaises ti (2,32 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä kohtalaisest i (2,07 %) (kuva 27). m3, josta heikosti maatunutta on 19 % (0,16 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 81 % (0,68 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyi sellä suon osalla on 73 %_ (0,61 milj. m3 ) ja yli 2 metri n 38 % (0,32 milj. m3 ). Kytösuossa on turvetta 0,84 milj. Kytösuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaista turvetta yli 1,5 metrin syvyisellä tuotantokelpoisella alueell a (14 ha) noin 0,27 milj. m3. Turve on hyvin maatunutta saraturvetta,ja heikosti maatuneen pintaturpeen paksuus on keski määrin 0,4 m. Kytösuossa on kaksi erillistä tuotantokelpois ta aluetta, toinen noin 10 ha Kytölammen pohjoispuolella j a toinen noin 4 ha Petäjävesi Kintaus tien eteläpuolella. Turpeen keskimääräinen vesipitoisuus on 90,3 % märkäpainosta, tuhkapitoisuus 2,2 % ja tehollinen lämpöarvo 50 % :n kosteudella 9,9 MJ/kg. Suon yli 1,5 metrin syvyisen tuotantokelpoisen osan energiasisältö on 0,48 milj. GJ eli 0,13 milj. MWh (taulukko 7 ja liite 4). Alueelle soveltuvaa palaturvetuotantoa voi vaikeuttaa kohta laisesti esiintyvät lieot 0 2 metrin vyöhykkeessä.

57 18. Kipsalansuo ( = 6515.9, y = 562.2) sijaitsee noin 10 km Petäjäveden kirkolta pohjoiseen. Suo on tutkittu v. 1981. Topografisesti suo sijaitsee loivapiirteisten moreeni j a hiekkapeitteisten mäkien ympäröimänä. Idässä suo rajoittu u AlaMeroseen (150,2), Suon pinnan korkeus on 150,2 156 m mpy. Kipsalansuon pintaala on 54 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 26 ha ja yli 2 metrin 18 ha. Tutkimuspistetiheys on 1,7/10 ha. Suon pinta viettää itään. Vede t laskevat itään AlaMeroseen. Vallitsevina suotyyppeinä ova t KRmu ja KRoj, lisäksi TRoj (kuva 28). Kipsalansuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,71 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 0,15 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 1,56 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 2,88 m ja yli 2 metrin 3,55 m. Suurin havaitt u turpeen paksuus on 6,6 m. Suon pohjamaalaji on hiekka. Kipsa lansuossa on saravaltaisia turpeita noin 78 % ja rahkavaltai sia on 22 Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisiss a runsaimmin kortetta, järviruokoa ja puuainesta ja rahkavaltai sissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden koko naisosuus on 22 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus o n 3,7 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja om 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (1,17 %) ja 1 2 metri n vyöhykkeessä hyvin vähän (0,38 %).

59 Kipsalansuossa on turvetta 0,93 milj. m3, josta heikosti maa tunutta on 8 % (0,08 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 92 % (0,85 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 81 % (0,75 milj. m3 )ja yli 2 metrin 69 % (0,64 milj. m3 ). Kipsalansuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnontilaist a turvetta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (23 ha) noin 0,67 milj. m3. Turve on hyvin maatunutta saraturvettaeja hei kosti maatuneen pintakerroksen paksuus on keskimäärin 0,2 m. Suo on melko säännöllisen muotoinen ja hyvien tieyhteyksie n päässä. Suo soveltuu palaturvetuotantoon. 19. Kurkisuo ( = 6916.6, y = 5641) sijaitsee noin 11 km Petä jäveden kirkolta pohjoiseen. Suo on tutkittu v. 1981. Topogra fisesti suo sijaitsee moreenimäkien välisessä painanteessa. Suon pinnan korkeus on noin 166 175 m mpy. Kurkisuon pinta ala on 42 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta o n 28 ha ja yli 2 metrin 10 ha. Tutkimuspistetiheys on 3,8/10 ha. Suon pinta viettää sen keskellä olevaa Kurkilampea kohden. Vedet laskevat suon läpi virtaavaan jokeen, joka laskee lounaaseen AlaMeroseen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat lammen ja joen reunoilla LUN ja SN, muute TR ja TRoj (kuva 29). Kurkisuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,38 m, josta hei kosti maatuneen turpeen osuus 0,67 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 0,71 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 1,75 m ja yli 2 metrin 2,50 m. Suurin havaitt u turpeen paksuus on 3,2 m. Suon pohjamaalaji on siltti tai hiek ka. Kurkisuossa on saravaltaisia turpeita noin 60 % ja rahkavaltaisia on 40 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisissa runsaimmin kortetta, järviruokoa ja nahkaa ja rahkavaltaisissa tupasvillaa ja puuainesta. Puunjäänteitä sisältä vien turpeiden kokonaisosuus on 16 %. Turvekerrostuman Tteskimaatuneisuus on 5,2, josta heikosti maatuneen pintakerrokse n keskimaatuneisuus on 3,7 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän

61 (1,87 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä hyvin vähän (0,27 %). Kurkisuossa on turvetta 0,58 milj. m3, josta heikosti maatunutta on 48 % (0,28 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 52 % (0,30 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 84 % (0,49 milj. m 3 ) ja yli 2 metri n 43 % (0,25 milj. m3 ). Kurkisuo ei sovellu polttoturvetuotantoon. 20. Joutavanmäensuo ( = 6917.0, y = 562.3) sijaitsee noin 10 km Petäjäveden kirkolta pohjoiseen. Suo on tutkittu v. 1981. Topografisesti suo sijaitsee loivapiirteisten moreenipeitteis ten mäkien ympäröimänä. Suon pinnan korkeus on 165 175 m mpy. Joutavanmäensuon pintaala on 58 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 28 ha ja yli 2 metrin 13 ha. Tutkimuspist e tiheys on 1,7/10 ha. Suon pinta viettää osittain kaakkoon j a luoteeseen.vvedet laskevat suon kaakkoisosasta AlaMerosee n ja luoteisosista Kuivaslampeen, josta edelleen etelään. Vallit sevina suotyyppeinä ovat TR, TRmu sekä KR (kuva 30). Joutavanmäensuon turvekerrostumien keskipaksuus on 1,45 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus 0,71 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 0,74 m. Yli metrin syvyise n alueen keskisyvyys on 2,32 m ja yli 2 metrin 3,31 m. Suuri n havaittu turpeen paksuus on 6,5 m. Suon pohjamaalajit ova t siltti ja moreeni. Joutavanmäensuossa on saravaltaisia turpeit a ta noin 89 % ja rahkavaltaisia on 11 %. Turpeen lisätekijöih ä tavataan saravaltaisissa runsaimmin puuainesta, kortetta j a rahkaa ja rahkavaltaisissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisäl tävien turpeiden kokonaisosuus on 37 %. Turvekerrostuman kes kimaatuneisuus on 5,8, josta heikosti maatuneen pintakerrok sen keskimaatuneisuus on 3,8 ja paremmin maatuneen pohjaker roksen 6,2. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä hyvin vähän (0,27 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä hyvin vähän (0,20 %). Joutavanmäensuossa on turvetta 0,84 milj. m3, josta heikost i maatunutta on 49 % (0,41 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta

6 3 51 % (0,43 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin sy vyisellä suon osalla on 77 % (0,65 milj. m 3 ) ja yli 2 metri n 51 % (0,43 milj. m3 ). Joutavanmäensuossa on polttoturpeeksi soveltuvaa luonnonti laista turvetta yli 1,5 metrin syvyisellä alueella (17 ha ) noin 0,43 milj. m3. Turve on hyvin maatunutta saraturvetta, ja heikosti maatuneen pintaturpeen paksuus on 0,5 m. Suo si jaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä ja soveltuu. palaturvetuotantoon. 21. Suurisuo ( = 6918A, y = 5619) sijaitsee noin 12 km Petäjäveden kirkolta pohjoiseen. Suo on tutkittu v. 1981. Topografisesti suo sijaitsee melko korkeiden moreenipeitteiste n mäkien välisessä kanjonissa. Suon pinnan korkeus on 180 195 m mpy. Suurisuon pintaala on 27 ha, josta yli yhden me t rin syvyistä aluetta on 22 ha ja yli 2 metrin 11 ha. Tutki muspistetiheys on 3,3/10 ha. Suon pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin Joutavanmäensuolle. Vallitsevina suotyyppeinä ovat SNmu ja LKNmu, reunaosissa KRmu (kuva 31). Suurisuon turvekerrostumien keskipaksuus on 2,15 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 0,45 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 1,70 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,50 m ja yli 2 metrin 3,45 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 7,80 m. Suon pohjamaalajit ovat moreen i ja siltti. Suurisuossa on saravaltaisia turpeita noin 83 %, rahkavaltaisia on 17 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan sara valtaisissa runsaimmin kortetta ja puuainesta ja rahkaval taisissa tupasvillaa. Puunjäännöksiä sisältävien turpeide n kokonaisosuus on 24 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus o n 5,8, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatunei suus on 3,9 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Lieko ja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (1,01 %) j a 1 2 metrin vyöhykkeessä hyvin vähän (0,08 %). Suurisuossa on turvetta 0,58 milj. m3, josta heikosti maatu nutta on 21 % (0,12 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 79 %