P /3. 4// g 3/i2 g. Erkki Raikamo ja Pertti Sil6 n. Karijoen suot ja turvevarojen käyttömandollisuude t

Erkki Raikamo ja Pertti Sil6 n P /3. 4// g 3/i2 g Karijoen suot ja turvevarojen käyttömandollisuude t Loppuraportti Karijoen turvevarojen kokonaisinventoinnist a Kuopio 1983

SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 4 2. TUTKIMUSMENETELMÄT 5 2.1 Maastotutkimukset 5 2.2 Näytteiden käsittely 6 2.3 Kartat ja profiilit 6 3. SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMAT 9 3.1 Karijoen kunnan suot 9 3.1.1 Pintaala ja tutkimustarkkuustiedo t sekä soiden laskusuhteet 1 2 3.1.2 Suotyypit ja ojitustilanne 1 3 3.1.3 Turvelajit, turpeen maatuneisuu s ja pohjamaalajit 1 4 3.1.4 Turvekerrostumat ja liekoisuuus 1 4 3.2 Suokohtainen tarkastelu 1 5 4. SOIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET 6 7 4.1 Soveltuvuus kasvuturpeeksi 6 8 4.2 Polttoturve 6 9 4.2.1 Edellytykset 6 9 4.2.2 Polttoturpeeksi soveltuvat suot 7 2 4.2.3 Yhdistelmä Karijoen polttoturvesoista 7 8 5. YHTEENVETO 8 2 KIRJALLISUUTTA 84

4 1. JOHDANT O Karijoen kunnan alueella suoritettiin vuonna 1982 turvevaro jen kokonaisinventointi. Alueen turvetutkimukset liittyvät osan a EteläPohjanmaan turveprojektiin, mikä toteutetaan Kauppa j a teollisuusministeriön Geologiselle tutkimuslaitokselle myöntämä n määrärahan turvin. Projektin tavoitteena on selvittää eräiden turpeen käyttö suunnitelmien laatimisen kannalta kiireisimpien EteläPohjanmaa n kuntien turvevarojen määrä ja käyttökelpoisuus. Erityisesti pyritää n tuottamaan tietoa polttoturpeen tuotantoon soveliaista soista j a niiden energiasisällöstä. Tämän lisäksi selviävät ohessa myöski n turpeen ja soiden soveltuvuus suojelutarkoituksiin. Suoritetussa kokonaisinventoinnissa tutkittiin kaikki n e suot, jotka ovat peruskartan (1 :20 000) suokuvioituksen mukaan vä hintään 50 ha :n suuruisia sekä aina 20 ha :n suuruisiin asti, mikä li suokuvio on yhtenäinen.

5 2. TUTKIMUSMENETELMÄT 2.1 Maastotutkimukse t Maastotutkimuksissa noudatettiin Geologisen tutkimuslaitok sen "Turvetutkimusten maastooppaan" (Lappalainen, Sten, Häiki ö 1979) menetelmiä. Näin ollen merkittävimmät suot tutkittiin lin javerkostomenetelmällä ja pintaalaltaan pienet suot hajapistein, jolloin pyrittiin pistetiheyteen 2 3 tutkimuspistettä/10 ha. Linjaverkosto laadittiin peruskartan (1 :20 000) avulla siten, että selkälinja kattaa suon hallitsevan osan. Sitä täydennettii n tarpeen mukaan kohtisuoraan olevilla poikkilinjoilla 400 metri n välein. Runkolinjastoa täydennettiin apulinjoilla, joilla lisät tiin suon turvekerroston paksuudesta saatavaa tiedon määrää. Apulinjat ovat poikkilinjojen väleissä ja syvyydentähystyspisteet sekä apulinjoilla että runkolinjastolla ovat 50 m :n välein. Tutkimuslinjat vaa'ittiin ja korkeudet sidottiin valtakunnalliseen kiintopisteverkkoon. Tutkimuspisteillä tehtiin suon nykyistä tilaa koskien se u raavat määritykset : suotyyppi (luonnontilaisena ja/tai ojitukse n myötä muuttuneena), suon pinnan vetisyys 5asteikolla (kuiva, normaali, vetinen, hyllyvä, rimpinen), mättäisyys (% :ina suo n pinnasta) sekä mättäiden keskimääräinen korkeus (dm :inä), puus ton puulajisuhteet (% :ina), puiden tiheysluokat ja mandollise t hakkuut. Kairauksen turvekerrostumista määritettiin desimetrin tark kuudella pääturvelaji lisätekijöineen sekä niiden suhteellise t osuudet (6asteikolla), turpeen maatuneisuus (10asteikolla), kosteus (5asteikolla) ja kuituisuus (6asteikolla). Lisks i huomioitiin suon pohjamaalaji. Turvelajit ja pohjamaalajit sek ä niiden symbolit on lueteltu kuvassa 1. Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen osuus (=liekoisuus ) määritettiin siten, että tutkimuspisteen ympäristö pliktattii n kanden metrin syvyyteen kymmenessä eri kohdassa. Todetut lieko osumat ilmoitetaan erikseen 0 1 metrin ja 1 2 metrin väli sissä vyöhykkeissä kantopitoisuusprosentteina turvemäärästä. Prosenttiluvut on laskettu ns. Pavlovin menetelmää modifioiden. Kantopitoisuus on jaettu viiteen ryhmään seuraavasti : liekoj a esiintyy erittäin vähän (alle 1 %), vähän (1 2 %), kohtalai

6 sesti (2 3 %), runsaasti (3 4 %) ja erittäin runsaasti (yl i 4 %). Liekoisuutta ei ole määritetty ennen v. 1980 suoritetuiss a tutkimuksissa. Suon turvemäärä on laskettu ns. vyöhykelaskutapaa noudatta en. Siinä on määritetty erikseen suon eri syvyysvyöhykkeide n (0,3 1 m, 1 1,5 m, 1,5 2 m, 2 3 m jne) pintaalat j a keskisyvyydet. Näiden avulla laskettujen vyöhykkeiden sisältämä t turvekuutiot on summattu. 2.2 Näytteiden käsittel y Soista, jotka kenttätutkimusten perusteella näyttivät sovel tuvan polttoturvetuotantoon, otettiin näytteet laboratorioanalyy sejä varten. Näytteenottopaikka valittiin siten, että se edustai si mandollisimman hyvin suon turpeiden keskimääräisiä arvoja. Näytteistä määritettiin laboratoriossa happamuus (phaste), vesipitoisuus (105 C :ssa kuivattuna), kuivaaineen määrä tilavuusyksikössä, tuhkapitoisuus (815 ± 25 C :ssa poltettuna), jois takin näytteistä tuhkan sulamispiste sekä lämpöarvo (pommikalori metrillä). Viimemainittu on laskettu sekä tehollisena lämpöarvon a vedettömille turpeille että lämpöarvoina, jotka vastaavat turpee n 50 % :n käyttökosteutta jyrsinturpeelle ilmoitettuna ja 30 % pal a turpeelle. 2.3 Kartat ja profiili t %utkittaessa merkittävimmiksi osoittautuneista soista o n tulosten tulkintaa helpottamaan laadittu suokartat. Niistä ilme nevät kairauspisteiden sijainnit. Niiden yläpuolella oleva luku ilmoittaa pisteen keskimaatuneisuuden ja alapuolella olevan luvun osoittaja heikosti maatuneen pintakerroksen ja nimittäjä koko turvekerroksen paksuuden dm :ssä. Karttoihin on piirretty myö s korkeuskäyrät ja turpeen paksuutta osoittavat syvyyskäyrät 1 m : n välein. Karttoihin katkoviivalla piirretty suon ja mineraalimaan raja vastaa topografikartan rajaa ja yhtenäinen rajaviiva on kai rauksin todettu geologisen suon (turvetta yli 0,3 m). raja. Suo

7 kartoissa ja profiileissa käytettyjen symbolien selitys on kuvassa 1. Kerrostumien rakennetta havainnollistetaan poikkileikkaus profiilien avulla. Näistä maatuneisuutta kuvaavissa profiileiss a 10asteikko on jaettu neljään eri luokkaan : heikosti maatunu t (H1 0 3,9)' jokseenkin maatunut (H4 0 4 ;9)1 kohtalaisest i (HSO0 5,9) ja hyvin maatunut turve (H6 0 10,0) Turvelaji profiileissa on kairauspisteen yläpuolella esitetty suotyypp i (luonnontilaisena tai muuttuneena) ja liekoisuus (osoittajass a ovat 0 1 m :n syvyysvyöhykkeen osumat, ja nimittäjässä 1 2 m :n syvyysvyöhykkeen osumat). Kairauspisteen paikka on turvela jiprofiilien pintaan merkitty pienellä pystyviivalla. Turvelajit ja pohjamaalajit on esitetty symbolein. Linjaverkoston suun ta ja suon absoluuttiset korkeudet ovat profiilikehyksien ylä reunoissa. Suokartoissa ja profiileissa käytetyt lyhentee t Suotyyppi : 1.. Avosuo t saraneva SN lyhytkortinen neva LKN rahkaneva RN silmäkeneva SI N kalvakkaneva KN rimpineva RIN luhtaneva LUN 3. Korvet lettokorpi LK lehtokorpi LHK ruoho ja heinäkorpi RHK nevakorpi NK varsinainen korpi VK kangaskorpi KGK 2. Rämeet kangasräme sararäme korpiräme isovarpuinen räme tupasvillaräme keidasräme pallosararäme rahkaräme lyhytkortinen (neva ) räme 4. Muuttuneet suotyypi t KGR S R KR I R TR KER PSR RR LKN R ojikot o j muuttumat mu karhunsammalmuuttuma ksmu turvekankaat tk ruohoturvekangas rht k mustikkaturvekangas mtk puolukkaturvekangas ptk varputurvekangas vat k jäkäläturvekangas jätk Kytöheitto kh Pelto pe Turpeennostoalueet t a palaturpeennostoalue pt a jyrsinturpeennostoalue jt a

8 SUOKARTTA Kuva 1. Käytetyt symbolit ja lyhenteet

9 3. SOISTUNEISUUS JA TURVEKERROSTUMAT 3.1 Karijoen kunnan suo t Karijoki sijaitsee EteläPohjanmaan suoalueella. Suota o n kunnan alueella kaikkiaan noin 2400 ha (kuva 2). Inventointikelvotonta (sisältäen rikkonaiset ja pienialaiset suokuviot) suo alaa on n. 110 ha. Geologisen tutkimuslaitoksen kesän 1982 tutki mukset kattavat 28 suota ja n. 2300 ha.

10 Kuvan 3 indeksikartassa on esitetty kaikki Karijoen inventoin tikelpoiset suot. Kuvaan on merkitty rasterilla linjaverkostoll a tutkitut suot ja pisteytyksellä hajapistein tutkitut suot. Kuva 3. Karijoella tutkitut suot.

11 KARIJOEN SUOT (liittyy kuvaan 3 ) 1. Peuraneva 15. Ohrineva N 2. Pappilanneva 16. Kuusikkomäenneva 3. Erkkilänneva 17. Vääränmännynmäenneva 4. Marjoneva N 18. Iso Pihlajaneva 5. Korkiakeidas 19. Pikku Pihlajaneva 6. Järvineva 20. Korkianeva 7. Kytöneva 21. Ritaneva 8. Lapinneva 22. Kaupinneva Perärämäkk ä 9. Kopelinneva 23. Pikinööri 10. Haukkaneva 24. Hirvineva 11. Katinhännänneva 25. Isonev a 12. Siliäneva 26. Kankalonkeida s Järventaustannev a 13. Ohrineva S 27. KakkorinnevaPeräneva 14. Marjoneva S 28. Flankkuharjunrämäkkä

12 Karijoen kunnan suoala, 2400 ha, jakautuu kaikkiaan 47 suo n osalle. Geologisen tutkimuslaitoksen toimesta tutkittiin kaikk i ne suot, jotka ovat peruskartan suokuvioituksen mukaan vähintää n 50 ha :n suuruisia sekä aina 20 ha :n suuruisiin asti, mikäli suo kuvio on yhtenäinen. Lisäksi tässä yhteydessä jätettiin invento i matta myös turvepohjaiset pellot. Näin ollen kunnassa tutkittii n kaikkiaan 31 suota n. 2300 ha :n alueella. Näistä 28 on käsitelt y tutkimuksissa ja mittauksissa itsenäisinä soina ja 3 on tutkitt u jonkun toisen suon yhteydessä. Tutkitut suot kuuluvat kaikki ns. geologisiin soihin, toisin sanoen turvekerrostuma on paksump i kuin 0,3 m. Karijoella tutkittujen soiden keskimääräinen koko o n 82 ha. Karijoen kaikkien tutkittujen soiden pintaalojen mukai nen luokittelu on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Karijoella tutkittujen soiden pintaalan mukaine n luokittelu. Kokoluokat 0 20 21 50 51 100 101 200 201 300 yhteens ä 1km ha 1km ha 1km ha 1km ha 1km ha 1km h a Geol. suot 1 20 11 345 8 580 7 1115 1 230 28 2290 3.1.1 Pintaala ja tutkimustarkkuustiedot sekä soiden lasku suhtee t Tutkittujen soiden yhteispintaala on 2290 ha, josta yli 1 m :n syvyistä aluetta on 1110 ha eli 48 % ja yli 2 m :n 445 ha eli 19 %. Linjaverkostomenetelmällä tutkittuja soita on 13 ja loput 15 on tutkittu hajapistemenetelmallå. Tutkimuslinjaa on kaikki aan 54 335 m ja tutkimuspisteitä 672 kpl, joista 589 on yli 0, 3 m :n, 233 yli 1 m :n ja 216 yli 2 metrin syvyisiä. Tutkimuspiste tiheys on 3,4/10 ha.

13 Karijoen suot sijoittuvat korkeustasojen 50 110 m mpy (met riä merenpinnan yläpuolella) väliin jakautuen eri korkeudell a oleviin eteläpohjoissuuntaisiin vyöhykkeisiin. Kunnan lounais osan suot sijaitsevat matalimmalla, n. 50 70 m :n korkeudell a ja itäosan korkeimmalla, n. 90 110 m :n korkeudella. Eniten soita on 70 110 m :n välisessä, kunnan itäosassa kulkevass a eteläpohjoinen suuntaisessa korkeusvyöhykkeessä. 3.1.2 Suotyypit ja ojitustilann e Karijoen suot kuuluvat suoyhdistymätyyppiin "RannikkoSu o men kermikeitaat" ja edelleen osaalueeseen "Satakunnan ja Et e läpohjanmaan kermikeitaat" (Eurola 1962). Näillä on seuraavi a tunnusomaisia piirteitä : suo on muodoltaan kilpimäinen, jolloi n keskusta kohoaa selvästi reunoja korkeammalle. Suon erottaa ym päristön mineraalimaista kapea osa, ns. laide, joka vaatii ki vennäispitoisia vesiä. Soiden keskustassa ovat ns. kermit j a kuljut yleensä samankeskeisiä. Erityyppiset rämeet ovat selvästi yleisimpinä suotyyppeinä. Niitä on tutkituista suotyypeistä yhteensä 66 %, josta määräst ä yli puolet X41_%) on ojituksen seurauksena muuttunut tai muuttu massa. Soiden keskialueilla ne ovat yleensä karuja, pääasiass a rahka (28 %), keidas (11 %) ja tupasvilla (9 %) r mettä. Suo n reunoille päin siirryttäessä ne muuttuvat asteittain, isovarpu (7 %), kangas (7 %) ja sararämeiksi (3 %). Reunaalueilla vallitsevat yleisesti, mutta pienialaisina korvet (varsinainen sekä ruoho ja heinäkorpi). Avosuotyyppejä esiintyy kaikkiaan 21 %, josta luonnontilaisina 11 %. Merkittävimpiä ovat lyhytkorsinev a (9 %) ja rahkaneva (5 %) sekä s i lmäkeneva (4 %). Valtaosa Karijoen soista (52 %) on osittain tai kokonaa n ojitettu. Ojitetuilla suoalueilla on nähtävissä usein eriikäis tä ojitusta ; vanhaa ojitusta, jota on paikoin perattu ja syven netty tai vanhojen ojien väleihin on useasti kaivettu tiheämp i ojaverkosto. Täten näillä alueilla suotyypit ovat joko ojikko tai muuttumaasteella. Yleistä on myös se, että alkuperäise t suotyypit ovat jo täysin muuttuneita kangaskasvillisuutta kas vaviksi turvekankaiksi (7 %) (vrt. taulukko 6, liitteessä 1).

14 3.1.3 Turvelajit, turpeen maatuneisuus ja pohjamaalaji t Turvelajisuhteiltaan Karijoen soilla vallitsevat rahkaval taiset turpeet, noin 80 % :lla. Saravaltaisten turpeiden osuu s on 20 % ja ruskosammalvaltaisia ei ole lainkaan. Yllä olevat turvelajisuhteet niukkaravinteisten lajien vallitessa kuvastavat samantyyppisesti soiden karua kehitystä kuin aiemmi n mainittu suotyyppijakautuma. Yleisin turvelaji on puhdas rahkaturve (27 %). Lisätek i jdinä tavataan runsaimmin tupasvillaa (Er, 25 %). Sararahkatur peita (CS) on yhteensä 22 % (vrt. taulukko 7, liitteessä 2). Saravaltaisissa turpeissa tavataan lisätekijöinä runsaimmin puun jäännöksiä (L, 9 %), kortetta (Eq, 5 %), varpua (N, 2 %) ja jär viruokoa (PR, 1 %). Rahkasaraturpeita (SC) on yhteensä 13 %. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 21 % (vrt. taulukko 7, liitteessä 2). Karijoen soiden turvekerroston keskimääräinen maatuneisuu s (H 1 10) on 4,8, josta heikosti maatuneen ( H 1 _ 4 ) osuus on 3, 4 ja paremmin maatuneen (H5 10 ) 6, 2. Soiden topografinen sijainti vaihtelee siten, että Karijoen etelä ja pohjoisosissa suot sijaitsevat erillisissä moreenimaiden painanteissa, kaakkoisosassa pitkänomaisten hiekka ja moreeniharjanteiden välissä ja keskiosassa hiekka ja moreenikankaide n ympäröiminä. Valtaosa Karijoen soista on hiekka tai sorapohjaisia. Muutamien soiden pohjalla tavataan toisin paikoin turpee n alla liejua osoittamassa suon syntyneen vesistön umpeenkasvu n seurauksena. Suurin osa Karijoen soista on kuitenkin syntynyt mineraalimaan soistumisena, toisinaan metsäpalon seurauksena. Metsäp a loja on saattanut suon kehityksen aikana olla useitakin. Näist ä muistoina on nykyisin nähtävissä turvekerrostumissa olevat hiilikerrokset. 3.1.4 Turvekerrostumat ja liekoisuu s Karijoen soiden turvekerrostumien keskipaksuus on 1,5 metriä. Tästä heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,8 m ja paremmin maa tuneen 0,7 m. Yli yhden metrin syvyisen alueen keskisyvyys on

15 1,9m ja yli 2 m :n 2,6 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 5, 0 metriä (Ritanevassa). Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä noin 29 milj. m 3, jos ta heikosti maatunutta on n. 55 % (16 milj. m 3 ) ja paremmin maatu nutta 45 % (13 milj.m 3 ). Kokoturvemäärästä on yli yhden metri n syvyisellä alueella n. 76 % (22 milj.m 3 ) ja yli kanden metri n 45 % (13 milj.m3 ). Karijoen soissa esiintyy liekoja 0 1 metrin syvyysvyöhy k keessä vähän (keskiarvo 1,5 %) ja 1 2 metrin syvyysvyöhykkeess ä erittäin vähän (0,1 %). Kyseiset prosenttiluvut tarkoittavat la hoamattoman puuaineksen osuutta a.o. syvyysvyöhykkeen sisältä mästä turvemäärästä. 3.2 Suokohtainen tarkastel u Seuraavassa tarkastellaan jokaista suota erikseen. Merkittävimmistä soista on ohessa suokartta sekä linjaverkostomenete l mällä tutkituista maatuneisuus ja turvelajiprofiilit. Käytett y suonumerointi noudattelee systemaattisesti peruskarttanumerointi a kasvavassa järjestyksessä. Suokohtaista informaatiota, jota ei ole yksityiskohtaisest i tekstissä esitetty, on lisää taulukoissa 6 (suotyyppijakautumat), 7 (eriteltynä turvelajien suhteellinen eli prosenttinen jakaut u minen eri lisätekijöiden osalta suokohtaisesti esitettynä) ja 8 (mm. keskisyvyys ja kuutiomäärätietoja). Suokohtaisten selvitysten lopussa on arvio suon käyttöke l poisuudesta. Niiden soiden käyttökelpoisuutta, joiden turve o n ilmoitettu soveltuvan polttoturpeeksi, on tarkasteltu eriksee n kenttä ja laboratorioanalyysien perusteella kappaleessa "Poltt o turpeeksi soveltuvat suot".

16 1. Peuraneva (x= 69126, y= 15398) sijaitsee noin 3 k m Karijoen kirkolta itään Kauhajoelle menevän tien eteläpuolella. Topografisesti suo sijaitsee moreeniselänteiden välissä. Suon keskellä on Peurajärvi.Suon pinnan korkeus on 80 82 m mpy. Peuranevan pintaala on 55 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 40 ja ja yli 2 m :n 20 ha. Tutkimuspistetihey s on 6,9/10 ha ja syvyystietoja on 11,6 pisteeltä/10 ha (kuva 4). Suon pinta viettää länteen. Vedet laskevat länteen Karijokeen, josta edelleen Isojokeen.

17 Vallitsevina suotyyppeinä ovat avosuoalueilla rahkaneva j a lyhytkortinen neva, muuten suo on pääasiassa rahkarämettä, rahkarämemuuttumaa ja ojikkoa, reunat ovat kangasrämettä. Peuranevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,6 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 1,1 m. Paremmin maatuneen turve ' kerroksen paksuus on 0,5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,0 m ja yli 2 metrin 2,6 m. Suurin havaittu turpeen pak suus on 4,0 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka ja hiekkamoreeni. Peuranevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 95 %. Saraval taisia on 5 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan ja saravaltaisissa puun jäännöksiä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 19 %. Turveker rostuman keskimaatuneisuus on 4,2, josta heikosti maatuneen pinta kerroksen keskimaatuneisuus on 3,1 ja paremmin maatuneen pohja kerroksen 6,7. Liekoja molemmissa syvyysvyöhykkeessä on erittäi n vähän (0,2 ja 0,3 %), (kuva 5). Peuranevassa on turvetta 0,92 milj. m3, josta heikosti maatunutta on 68 % (0,63 milj.m 3 ) ja paremmin maatunutta 32 % (0,2 9 milj.m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 91 % (0,84 milj.m 3 ) ja yli 2 m :n 57 % (0,52 milj.m 3 ). Peuraneva ei sovellu turvetuotantoon. 2. Pappilanneva (x= 69130, y= 15361) sijaitsee noin 1 km Karijoen kirkolta luoteeseen. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee moreenimaiden ja peltojen välissä. Suon pinnan korkeus on 61 64 m mpy. Pappilannevan pintaala on 40 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 20 ha ja yli 2 m :n 10 ha. Tutkimuspistetihey s on 0,3/10 ha ja syvyystietoja on 1,3 pisteeltä/10 ha (kuva 6). Suon pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin Karijo keen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keskiosassa rahkaneva ojikkoa ja lyhytkorsinevaojikkoa, reunoilla on rahkarämeojikkoa. Suo on ojitettu kokonaan. Pappilannevan turvekerrostumien keskipaksuus on 2,4 m,jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 0,6 m. Paremmin maatuneen turve kerroksen paksuus on 1,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys

19 on 2,8 m ja yli 2 metrin 2,8 m. Suurin havaittu turpeen paksuu s on 3,9 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka ja paikoin savinen hie su. Pappilannevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 89 Sara valtaisia on 11 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin järviruo'on, tupasvillan ja varvun jäännöksiä ja sara valtaisissa kortteen jäännöksiä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 2,4 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,3. Liekoj a on molemmissa syvyysvyöhykkeissä erittäin vähän. Pappilannevassa on turvetta 0,38 milj.m 3, josta heikost i maatunutta on 26 % (0,10 milj.m 3 ) ja paremmin maatunutta 74 % (0,28 milj.m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 79 % (0,30 milj.m 3 ) ja yli 2 m :n 74 % (0, 2 8 milj.m 3 ) Pappilanneva soveltuu turvetuotantoon.

20 3. Erkkilänneva (x= 69133, y= 15354) sijaitsee noin 2 km Karijoen kirkolta luoteeseen. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee moreenimaiden keskellä. Pohjoisess a suo rajoittuu peltoon. Suon pinnan korkeus on 65,5 75 m mpy. Erkkilännevan pintaala on 40 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 15 ha ja yli 2 m :n 5 ha. Tutkimuspistetihey s on 0,5/10 ha ja syvyystietoja on 1,8 pisteeltä/10 ha (kuva 7). Suon pinta viettää koilliseen. Vedet laskevat ojia myöten Kari jokeen ja edelleen Lapväärtinjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosissa keidasräme j a rahkarämeojikko, reunaosissa on isovarpurämeojikkoa. Erkkilännevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,8 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus 1,2 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen alueen kes

21 kisyvyys on 2,7 m ja yli 2 metrin 2,7 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 2,8 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka. Erkkilännevassa on rahkavaltaisia turpeita 100 %. Turpee n lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin puun ja varvu n jäännöksiä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 19 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1, josta heikost i maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,2 ja paremmin maa tuneen pohjakerroksen 6,0. Liekoja ei ole 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä lainkaan ja 1 2 metrin vyöhykkeessä erittäin vähän. Erkkilännevassa on turvetta 0,40 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 67 % (0,27 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 33 % (0,13 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 62 % (0,25 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 33 % (0,13 milj. m 3 ). Erkkilänneva ei sovellu turvetuotantoon paksun, heikosti maatunee n pintakerroksen vuoksi. 4. Marjoneva N (x= 69154, y= 15360) sijaitsee noin 3 k m Karijoen kirkolta pohjoiseen. Topografisesti suo sijaitsee moreeni maiden keskellä. Eteläosastaan suo rajoittuu peltoihin. Suon pinnan korkeus on 60 70 m mpy. Marjoneva N :n pintaala on 155 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 100 haja yli 2 metrin 45 ha. Tutkimuspiste tiheys on 3,0/10 ha ja syvyystietoja on 5,0 pisteeltä/10 ha (kuva 8). Suon pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat ojia myö ten Peninluomaan, josta edelleen Teuvanjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon keski ja itäosissa kei dasräme ja ojikko. Muualla on rahkarämettä ja lyhytkorsinevamuuttumaa. Reunaosissa on rahkarämeojikkoa ja muuttumaa. Marjoneva N :n turvekerrostumien keskipaksuus on 2,0 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 1,4 m. Paremmin maatuneen turve kerroksen paksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m ja yli 2 metrin 2,8 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 4,5 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka ja hiekkamoreeni. Suon pohjalla on paikoin ohut karkeadetritusliejukerros. Marjoneva N :ssa on rahkavaltaisia turpeita noin 94 %. Sara valtaisia on 6 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan ja saravaltaisissa puun jäännöksiä. Puun

22 jäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 15 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1, josta heikosti maatuneen pinta kerroksen keskimaatuneisuus on 3,2 ja paremmin maatuneen pohja kerroksen 6,1. Liekoja on molemmissa syvyysvyöhykkeissä erittäi n vähän, (kuva 9). Marjoneva N :ssa on turvetta 2,22 milj.m 3, josta heikost i maatunutta on 68 %(1,50 milj.m 3 ) ja paremmin maatunutta 32 % (0,56 milj.m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 87 % (1,94 milj.m ) ja yli 2 metrin 57 % (1,2 7 milj.m 3 ). Marjoneva N soveltuu sekä kasvuturvetuotantoon (pinta osa) että polttoturvetuotantoon (pohjaosa).

24 5. Korkiakeidas (x= 69164, y= 15375) sijaitsee noin 4 km Karijoen kirkolta pohjoiseen. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee moreenimaiden ja peltojen keskellä, lännessä suo rajoittuu Pohjoisjärveen. Suon pinnan korkeus o n 55 63 m mpy. Korkiakeitaan pintaala on 25 ha, josta yli yhden metri n syvyistä aluetta on 15 ha ja yli 2 m :n 5 ha. Tutkimuspistetihey s on 0,8/10 ha ja syvyystietoja on 2,8 pisteeltä/10 ha (kuva 10). Suon pinta viettää länteen. Vedet laskevat ojia myöten Pohjois järveen ja edelleen Peninluomaan ja Teuvanjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillarämemuuttuma j a ojikko, reunoilla on paikoin isovarpurämeojikkoa. Korkiakeitaan turvekerrostumien keskipaksuus on 2,0 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus 0,6 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Turvekerros on selväst i kaksijakoinen. Suon poikki kulkevan 60 m :n korkeuskäyrän länsi puolella turve on erittäin hyvin maatunutta ja itäpuolella huoma t tavasti heikommin maatunutta rahkaturvetta. Yli metrin syvyise n alueen keskisyvyys on 2,1 m ja yli 2 metrin 2,5 m. Suurin havait tu turpeen paksuus on 3,4 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka. Korkiakeitaassa on rahkavaltaisia turpeita noin 97 Sara valtaisia on 3 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltai sissa runsaimmin puun ja varvun jäännöksiä. Puunjäännöksiä sisäl tävien turpeiden kokonaisosuus on 25 %. Turvekerrostuman keskima a tuneisuus on 5,7, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,3 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,8. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (1,8 %) j a 1 2 metrin vyöhykkeessä ei lainkaan. Korkiakeitaassa on turvetta 0,30 milj. m 3, josta heikost i maatunutta on 30 % (0,09 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 70 % (0,21 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 93 % (0,28 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 43 % (0,13 milj. m3 ). Korkiakeidas soveltuu turvetuotantoon. 6. Järvineva (x= 69167, y= 15368) sijaitsee noin 4,5 k m Karijoen kirkolta pohjoiseen. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee moreeniharjanteiden keskellä, idässä suo

25 rajoittuu Pohjoisjärveen. Suon pinnan korkeus on 55 58 m mpy. Järvinevan pintaala on 20 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 10 ha. Tutkimuspistetiheys on 1,0/10 ha j a syvyystietoja on 2,0 pisteeltä/10 ha (kuva 10). Suon pinta viettä ä koilliseen. Vedet laskevat ojia myöten Peninluomaan ja edellee n Teuvanjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillarämeojikko ja järven rannan aukealla alueella rahkaneva, reunoilla on reheviä korpityyppej ä. Järvinevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,7 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus 1,5 m. Paremmin maatuneen turve kerroksen paksuus on 0,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyy s on 1,7 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,9 metriä. Suo n pohjamaalaji on hiekka ja hieta. Järven lähellä on paksu liejuker ros.

26 Järvinevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 88 %. Saraval taisia on 12 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan jäänteitä. Turvekerrostuman keskimaatunei suus on 3,5, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatu neisuus on 3,2 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoj a on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (1,5 %) ja 1 2 metri n vyöhykkeessä erittäin vähän. Järvinevassa on turvetta 0,25 milj. m 3, josta heikosti maa tunutta on 86 % (0,21 milj.m3 ) ja paremmin maatunutta 14 % (0,04 milj. m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 76 % (0, 1g milj. m 3 ). Järvineva ei sovellu turve tuotantoon. 7. Kytöneva (x= 69173, y= 15355) sijaitsee noin 5,5 k m Karijoen kirkolta pohjoisluoteeseen. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee moreenimaiden painanteessa. Suon pinnan korkeus on 53 56 m mpy. Kytönevan pintaala on 35 ha, josta yli yhden metrin syvyis tä aluetta on 15 ha ja yli 2 metrin 10 ha. Tutkimuspistetihey s on 0,3/10 ha ja syvyystietoja on 1,5 pisteeltä/10 ha (kuva 111. Suon pinta viettää itään. Vedet laskevat ojia myöten Hangasluomaan, josta edelleen Peninluomaan ja Teuvanjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat tupasvillarämemuuttuma j a isovarpurämemuuttuma. Tiheän ojituksen vaikutuksesta suon pint a on laskenut ja muuttunut erittäin mättäiseksi ja pensaikkoiseksi. Kytönevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,9 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,4 m. Paremmin maatuneen tur vekerroksen paksuus on 1,5 m. Yli metrin syvyisen alueen keski syvyys on 2,4 m ja yli 2 metrin 2,8 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 2,9 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka. Kytönevassa on saravaltaisia turpeita noin 66 %. Rahkavaltaisia on 34 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan saravaltaisiss a runsaimmin kortteen, puun ja varvun jäännöksiä sekä rahkavaltaisissa tupasvillan ja varvun jäännöksiä. Puunjäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on 20 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 4,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoj a on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähän (1,7 %) ja 1 2 metrin

27 vyöhykkeessä ei lainkaan. Kytönevassa on turvetta 0,53 milj.m 3, josta heikosti maatunutta on 17 % (0,09 milj.m 3 ) ja paremmin maatunutta 83 % (0,4 4 milj.m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 66 % (0,35 milj.m 3 ) ja yli 2 metrin 53 % (0,28 milj.m 3 ). Kytöneva soveltuu polttoturvetuotantoon. 8. Lapinneva (x= 69193, y= 15346) sijaitsee noin 7,5 km Karijoen kirkolta pohjoisluoteeseen. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee moreenimaiden painanteessa. Suon pinnan korkeus on 45,5 56 m mpy. Lapinnevan pintaala on 35 ha, josta yli yhden metrin syvyista aluetta on 5 ha. Tutkimuspistetiheys on 0,3/10 ha ja syvyystietoja on 2 pisteeltä/10 ha (kuva 12). Suon pinta viettää lounaaseen. Vedet laskevat ojia myöten Lapinluomaan, josta edelleen Peninluomaan ja Teuvanjokeen.

28 Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosissa rahkaneva, rahkarämeojikko ja muuttuma. Reunaosissa on varsinaista korpea, puolukkaturvekangasta ja isovarpurämemuuttumaa. Lapinnevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,0 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,2 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,2 metriä. Suurin havaittu turpeen paksuus on 1,3 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka. Lapinnevassa on rahkavaltaisia turpeita 100 Turpeen lisä tekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan,jäänteitä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8, josta heikosti maatunee n pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,0 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä vähä n (1,2 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä ei lainkaan.

29 Lapinnevassa on turvetta 0,30 milj.m 3 ), josta heikosti maa tunutta on 17 % (0,05 milj.m 3 ) ja paremmin maatunutta 83 % (0,2 5 milj.m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 20 % (0,06 milj.m 3 ). Lapinneva ei sovellu turvetuotantoon. 9. Kopelinneva (x= 69195, y= 15366) sijaitsee noin 7,5 km Karijoen kirkolta pohjoiseen Teuvalle menevän tien varrella. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee moreenimaiden painanteessa. Suon pinnan korkeus on 64 66 m mpy. Kopelinnevan pintaala on 25 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 5 ha. Tutkimuspistetiheys on 0,4/10 ha ja syvyy s tietoja on 2,4 pisteeltä/10 ha (kuva 13). Suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat ojia myöten Peninluomaan. Vallitsevina suotyyppeinä ovat isovarpurämemuuttuma, tupas villarämemuuttuma ja paikoin kangasräme.

30 Kopelinnevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,2 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 1,0 m. Paremmin maatuneen tur vekerroksen paksuus on 0,2 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisy vyys on 1,9 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,6 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka. Kopelinnevassa on rahkavaltaisia turpeita 100 %. Turpeen lisä tekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan ja varvun jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuu s on 7 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2, josta heikost i maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,8 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,7. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkees sä erittäin runsaasti (4,7 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä kohtalaisesti (2,2 %). Kopelinnevassa on turvetta 0,15 milj.m 3, josta heikosti maatunutta on 80 % (0,12 milj.m3 ) ja paremmin maatunutta 20 % (0,0 3 milj.m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 60 % (0,09 milj.m3 ). Kopelinneva ei sovellu turvetuotan toon pienuutensa ja paksun, heikosti maatuneen pintakerroksen vuoksi. 10. Haukkaneva (x= 69187, y= 15377) sijaitsee noin 6,5 k m Karijoen kirkolta pohjoiseen. Topografisesti suo sijaitsee moreen i selänteiden välissä, itäosastaan suo rajoittuu Katinhännännevaan. Suon pinnan korkeus on 60 70 m mpy. Haukkanevan pintaala on 80 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 50 ha ja yli 2 metrin 10 ha. Tutkimuspistetihey s on 3,9/10 ha ja syvyystietoja on 6,8 pisteeltä/10 ha (kuva 14). Suon pinta viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojia myöten Penin luomaan ja edelleen Teuvanjokeen. Vallitsevana suotyyppinä on rahkaräme, reunaosissa ojikkon a ja muuttumana. Haukkanevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,5 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,7 m. Heikosti maatuneen pin takerroksen osuus kasvaa turvekerroksen paksutessa. Paremmin maatu neen turvekerroksen paksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 1,7 m ja yli 2 metrin 2,2 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 2,7 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka ja hiekkamoreeni.

31 taisia on 22 Haukkanevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 78 Saraval Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan ja puun jäänteitä ja saravaltaisissa puun j a varvun jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais osuus on 28 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0, jost a heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,9 ja pa remmin maatuneen pohjakerroksen 6,1. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,9 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä vähän (1,3 %), (kuva 15). Haukkanevassa on turvetta 0,92 milj.m 3, josta heikosti maatunutta on 49 % (0,45 milj.m 3 ) ja paremmin maatunutta 51 % (0,4 7 milj.m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon osalla on 85 % (0,78 milj.m 3 ) ja yli 2 metrin 24 % (0,22 milj.m 3 ). Haukkaneva soveltuu polttoturvetuotantoon, mikäli paksu, hei kosti maatunut pintakerros ensin poistetaan. Se soveltuu esim. pehkuksi.

33 11. Katinhännänneva (x= 69187, y= 15390) sijaitsee noin 7 km Karijoen kirkolta pohjoiskoilliseen. Topogrfisesti suo sijaitse e moreeniharjanteiden keskellä. Suon pinnan korkeus on 70 80 m mpy. Katinhännännevan pintaala on 185 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 80 ha. Tutkimuspistetiheys on 3,2/10 ha j a syvyystietoja on 5,7 pisteeltä/10 ha (kuva 16). Suon pinta viettä ä etelään. Vedet laskevat ojia pitkin Karijokeen ja edelleen Lapväärtinjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkarämeojikko ja muuttum a sekä rahkanevamuuttuma. Suon pohjoisosassa on laajahko alue sara nevamuuttumaa ja paikoin sararämemuuttumaa ja lyhytkorsinevamuu t tumaa, reunoilla on korpea. Katinhännännevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,3 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,7 m. Paremmin maat u= neen turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 1,5 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,4 met riä. Suon pohjamaalaji on hiekka ja hiekkamoreeni. Katinhännännevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 64 %. Saravaltaisia on 36 % sijaiten pääasiassa pohjalla. Turpeen lisä tekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan ja saravaltaisissa puun jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpei den kokonaisosuus on 31 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus o n 4,8, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus o n 3,5 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on molemmiss a syvyysvyöhykkeissä erittäin vähän (0,7 % ja 0,2 %), (kuva 17). Katinhännännevassa on turvetta 1,77 milj. m3, josta heikost i maatunutta on 50 % (0,89 milj.m 3 ) ja paremmin maatunutta 50 % (0,88 milj.m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 64 % (1,14 milj. m3 ). Suo soveltuu välttävästi polt toturvetuotantoon. 12. Siliäneva (x= 69030, y= 15425) sijaitsee noin 10,5 km Karijoen kirkolta kaakkoon kunnan rajalla. Suo on tutkittu haja, pistein. Topografisesti suo sijaitsee moreeniselänteiden keskellä, paitsi luoteessa se rajoittuu Ohrineva S :ään. Suon pinnan korkeu s on 82 88 m mpy.

36 Siliänevan pintaala on 30 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 5 ha. Tutkimuspistetiheys on 0,7/10 ha ja syvyystietoja on 4,0 pisteeltä/10 ha (kuva 18). Suon pinta viettä ä lounaaseen. Vedet laskevat ojia pitkin Lapväärtinjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat reunaosissa tupasvillaräme, rahkaräme ja isovarpurämeojikot, valtaosaltaan suo on lyhytkorsinevaojikkoa. Siliänevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,0 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,6 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 0,4 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,5 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,0 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka. Siliänevassa on rahkavaltaisia turpeita 100 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan jään teitä (60 %). Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1, jost a heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,8 j a paremmin maatuneen pohjakerroksen 7,0. Liekoja on 0 1 metri n syvyysvyöhykkeessä erittäin runsaasti (4,5 %) ja 1 2 metrin

37 vyöhykkeessä kohtalaisesti (2,2 %). Siliänevassa on turvetta 0,21 milj. m3, josta heikosti maa tunutta on 62 % (0,13 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 38 % (0,0 8 milj.m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 38 % (0,08 milj. m3 ). Siliäneva ei sovellu polttoturve tuotantoon mataluutensa, paksun pintakerroksen ja suuren liekoi suutensa vuoksi. 13. Ohrineva S (x= 69038, y= 15417) sijaitsee noin 9,5 k m Karijoen kirkolta kaakkoon. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee moreeniselänteiden keskellä. Suon länsi osassa virtaa Ohriluoma. Suon pinnan korkeus on 70 82,5 m mpy. Ohrineva S :n pintaala on 70 ha, josta yli yhden metrin sy vyistä aluetta on 15 ha. Tutkimuspistetiheys on 0,3/10 ha ja sy vyystietoja on 1,6 pisteeltä/10 ha (kuva 19). Suon pinta viettä ä länteen. Vedet laskevat ojia pitkin Ohriluomaan, josta edellee n Lapväärtinjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosissa rahkaneva j a rahkarämeojikko ja reunoilla isovarpurämeojikko ja ruohoturve kangas. Ohrineva S :n turvekerrostumien keskipaksuus on 1,3 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,5 m. Paremmin maatuneen tur vekerroksen paksuus on 0,8 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisy vyys on 1,9 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 2,5 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka. Ohrineva S :ssa on rahkavaltaisia turpeita 100 %. Turpee n lisätekijöinä tavataan runsaimmin tupasvillan ja puun jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 18 %. Tur vekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5, josta heikosti maatunee n pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,8 ja paremmin maatuneen poh jakerroksen 6,5. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä erit täin vähän (0,9 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä vähän (1,6 %). Ohrineva S :ssa on turvetta 0,65 milj. m3, josta heikosti maa tunutta on 46 % (0,30 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 54 % (0,3 5 milj.m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suo n osalla on 40 % (0,26 milj. m3 ). Ohrineva S ei sovellu polttoturv e tuotantoon.

38 14. Marjoneva S (x= 69039, y= 15429) sijaitsee noin 10,5 km Karijoen kirkolta kaakkoon. Topografisesti suo sijaitsee kapeide n moreeniselänteiden ja toisten soiden keskellä. Suon pinnan korkeus on 90 97 m mpy. Marjoneva S :n pintaala on 60 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 20 ha ja yli 2 m :n ha. Tutkimuspistetiheys o n 3,5/10 ha ja syvyystietoja on 6,0 pisteeltä/10 ha (kuva 20). Suo n pinta viettää länteen. Vedet laskevat ojia myöten Ohriluomaan, josta edelleen Isojokeen. Vallitsevana suotyyppinä on luonnontilaisessa keskustass a lyhytkortinen neva, joka etelään päin muuttuu rahkanevaksi. Laidoilla on rahkarämeojikkoa ja suon reunat ovat kangasrämettä j a ojikkoa. Suosta on ojitettu vain reunaosat. Marjoneva S :n turvekerrostumien keskipaksuus on 1,5 m, josta

39 heikosti maatuneen turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 2,2 m ja yli 2 metrin 2,7 m. Suuri n havaittu turpeen paksuus on 3,2 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka. Marjoneva S :ssa on rahkavaltaisia turpeita noin 96 Sara valtaisia on 4 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisiss a runsaimmin tupasvillan ja varvun jäänteitä. Puunjäännöksiä sisäl tävien turpeiden kokonaisosuus on 10 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,5 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,4. Liekoja on molemmissa syvyysvyöhykkeissä erittäin vähän (kuva 21). Marjoneva S :ssä on turvetta 0,62 milj.m 3. Josta heikosti maatunutta on 61 % (0,38 milj.m 3 ) ja paremmin maatunutta 39 % (0,2 4 milj.m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisellä suon

40 osalla on 66 % (0,41 milj.m 3 ) ja yli 2 metrin 44 % (0,27 milj.m 3 ). Marjoneva S ei sovellu turvetuotantoon paksun heikosti maatunee n pintakerroksen vuoksi. 15. Ohrineva N (x= 69065, y= 15428) sijaitsee noin 8,5 km Karijoen kirkolta kaakkoon. Topografisesti suo sijaitsee moreeniselänteiden välisessä painanteessa. Suo on pitkä ja kapea eteläpohjoissuuntainen. Suon pinnan korkeus on 92 96 m mpy. Ohrineva N :n pintaala on 140 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 100 ha ja yli 2 metrin 65 ha. Tutkimuspistetiheys on 5,5/10 ha ja syvyystietoja on 9,9 pisteeltä/10 ha (kuva 22). Suon pinta viettää länteen. Vedet laskevat ojia myöten Ohri

42 luomaan, josta edelleen Isojokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat suon pohjoispäässä tupasvil laräme, joka vaihettuu eteläänpäin ojikoksi ja rahkarämeojikoks i sekä keidasrämeeksi, keskiosissa on keidasrämesilmäkenevakompleksia, paikoin on lyhytkortista nevaa, suon eteläosassa on rah karämeojikkoa ja muuttumaa. Ohrineva N :n turvekerrostumien keskipaksuus on 1,9 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 1,3 m. Paremmin maatunee n turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen alueen ke s kisyvyys on 2,3 m ja yli 2 metrin 2,7 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 3,9 metriä. Suon pohjamaalaji on moreeni. Ohrineva N :ssä on rahkavaltaisia turpeita noin 98 %. Saravaltaisia on 2 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisis sa runsaimmin tupasvillan jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävie n turpeiden kokonaisosuus on noin 8 %. Turvekerrostuman keskimaa tuneisuus on 4,2, josta heikosti maatuneen pintakerroksen kesk i maatuneisuus on 3,5 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 5,5. Liekoja on molemmissa syvyysvyöhykkeissä erittäin vähän (kuva 23). Ohrineva N :ssä on turvetta 2,46 milj. m 3, josta heikosti maatunutta on 68 % (1,66 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 32 % (0,80 milj. m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 92 % (2,26 milj. m 3 ) ja yli 2 metrin 72 % (1,7 7 milj.m3 ). Ohrineva N ei sovellu turvetuotantoon heikon maatune i suuden ja paksun pintakerroksen vuoksi. 16. Kuusikkomäenneva (x= 69061, y= 15422) sijaitsee noi n 8, km Karijoen kirkolta kaakkoon. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaisee moreeniselänteiden välisessä painanteessa. Muodoltaan suo on pitkä ja kapea, eteläpohjoissuu n tainen. Suon pinnan korkeus on 88 91 m mpy. Kuusikkomäennevan pintaala on 30 ha. Tutkimuspistetihey s on 0,7/10 ha ja syvyystietoja on 2,7 pisteeltä/10 ha (kuva 24). Suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat ojia pitkin Ohriluo maan ja edelleen Lapväärtinjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkarämeojikko ja muuttuma, reunoilla myös kangasrämeojikkoa ja muuttumaa. Kuusikkomäennevan turvekerrostumien keskipaksuus on 0,7 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,2 m. Paremmin maatu

44 neen turvekerroksen paksuus on 0,5 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 1,1 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka. Kuusikkomäennevassa on rahkavaltaisia turpeita 100 %. Tur peen lisätekijöinä tavataan runsaimmin puun ja tupasvillan jään teitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 57 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, josta heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,5 ja paremmin maatuneen pohjakerroksen 6,2. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä erittäin runsaasti (5,6 %). Kuusikkomäennevassa on turvetta 0,23 milj. m3, josta heikos ti maatunutta on 30 % (0,07 milj. m 3 ) ja paremmin maatunutta 70 % (0,16 milj. m 3 ). Kuusikkomäenneva ei sovellu polttoturvetuotantoo n mataluutensa ja suuren liekomäärän vuoksi. 17. Vääränmännynmäenneva (x= 69057, y= 15415) sijaitsee noi n 8 km Karijoen kirkolta kaakkoon. Suo on tutkittu hajapistein. To pografisesti suo sijaitsee moreeniselänteiden painanteessa. Suon pinnan korkeus on 72,5 82,5 m mpy. Vääränmännynmäennevan pintaala on 25 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 5 ha. Tutkimuspistetiheys on 0,8/10 ha ja syvyystietoja on 2,4 pisteeltä/10 ha (kuva 24). Suon pinta viet tää länteen. Vedet laskevat ojia pitkin Lapväärtinjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat rahkaräme ja tupasvillaräme, reunoilla on isovarpurämettä ja kangasrämettä. Vanhan ja tiheän ojituksen vaikutuksesta suotyypit ovat muuttumaasteella. Vääränmännynmäennevan turvekerrostumien keskipaksuus on 0,7 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,1 m. Paremmi n maatuneen turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Suurin havaittu turpee n paksuus on 1,1 metriä. Suon pohjamaalji on moreeni. Vääränmännynmäennevassa on rahkavaltaisia turpeita 100 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan runsaimmin tupasvillan jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonaisosuus on 7 %. Turve kerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4, josta heikosti maatunee n pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,0 ja paremmin maatuneen po h jakerroksen 6,0. Liekoja on 0 1 metrin syvyysvyöhykkeessä kohta laisesti (2,8 %).

45 Vääränmännynmäennevassa on turvetta 0,15 milj.m 3, josta hei kosti maatunutta on 20 % (0,03 milj.m 3 ) ja paremmin maatunutta 80 % (0,12 milj.m3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 33 % (0,05 milj.m 3 ). Vääränmännynmäenneva ei sovellu turvetuotantoon mataluutensa vuoksi. 18. Iso Pihlajaneva (x= 69074, y= 15409) sijaitsee noin 6 km Karijoen kirkolta kaakkoon. Topografisesti suo sijaitsee soramoreeniselänteiden välissä. Suon pinnan korkeus on 68 82,5 m mpy.

46 Ison Pihlajanevan pintaala on 165 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 85 ha ja yli 2 metrin 35 ha. Tutkimuspistetiheys on 3,6/10 ha ja syvyystietoja on 6,4 pisteeltä/10 ha (kuva 25). Suon pinta viettää pohjoiseen. Vedet laskevat pohjoisee n Metsäjokeen ja edelleen Karijokeen, ja etelään Kiviluoman kautt a Lapväärtinjakeen Vallitsevina suotyyppeinä ovat reunaosissa kangasräme j a isovarpurämeojikko, avosuoalueet ovat lyhytkortista nevaa, muutoin suotyyppinä ovat rahkaräme ja isovarpuinen räme. Suon reuna t ja länsiosa on ojitettu.

47 Ison Pihlajanevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,4 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,8 m. Paremmin maatuneen turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Yli metrin syvyisen aluee n keskisyvyys on 2,0 m ja yli 2 metrin 2,4 m. Suurin havaittu tur peen paksuus on 3,0 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka ja hiekkamoreeni. Isossa Pihlajanevassa on rahkavaltaisia turpeita noin 7 2 Saravaltaisia on 28 Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupasvillan jäänteitä ja saravaltaisissa korttee n ja puun jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonais osuus on 19 Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6, jost a heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,7 ja pa remmin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on molemmissa syvyysvyöhykkeissä erittäin vähän (kuva 26). Isossa Pihlajanevassa on turvetta 1,99 milj.m 3, josta heikosti maatunutta on 55 % (1,09 milj.m 3 ) ja paremmin maatunutta 45 % (0,90 milj.m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 80 % (1,59 milj.m 3 ) ja yli 2 m :n 43 % (0,85 milj. m 3 ). Iso Pihlajaneva ei sovellu polttoturvetuotantoon paksun, hei

48 kosti maatuneen pintakerroksen vuoksi, joka vielä suon syvimmill ä alueilla on suhteellisesti paksumpi kuin matalilla alueilla. Runsas tupasvillan kuitujen määrä haittaa suon hyödyntämistä kasvu turpeeksi. 19. Pikku Pihlajaneva (x= 69082, y= 15420) sijaitsee noi n 6,5 km Karijoen kirkolta kaakkoon. Topografisesti suo sijaitse e lounaassa olevan Ison Pihlajanevan ja moreeniselänteiden välissä. Suon pinnan korkeus on 75 82 m mpy. Pikku Pihlajanevan pintaala on 100 ha, josta yli yhden met rin syvyistä aluetta on 55 ha ja yli 2 metrin 25 ha. Tutkimuspi s tetiheys on 4,2/10 ha ja syvyystietoja on 7,0 pisteeltä/10 ha (kuva 25). Suon pinta viettää länteen. Vedet laskevat ojia myöte n Metsäjokeen ja edelleen Lapväärtinjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosissa keidasrämesi l mäke'nevakompleksi vaihettuen reunoille päin rahkarämeeksi ja ka n gasrämeeksi. Ojituksen vaikutuksesta reunaosien suotyypit ova t ojikko ja muuttumaasteella. Pikku Pihlajanevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,8 m, josta heikosti maatuneen turpeen osuus on 1,3 m. Paremmin maatu neen turpeen osuus on 0,5 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisy vyys on 2,0 m ja yli 2 metrin 2,3 m. Suurin havaittu turpeen pak suus on 3,0 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka ja moreeni. Pikku Pihlajanevassa on rahkavaltaisia turpeita 100 %. Turpeen lisätekijöinä tavataan rahkavaltaisissa runsaimmin tupa s villan jäänteitä. Puunjäännöksiä sisältävien turpeiden kokonai s osuus on 11 %. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,1, jost a heikosti maatuneen pintakerroksen keskimaatuneisuus on 3,3 ja pa remmin maatuneen pohjakerroksen 6,3. Liekoja on 0 1 metrin sy vyysvyöhykkeessä erittäin vähän (0,1 %) ja 1 2 metrin vyöhykkeessä ei lainkaan (kuva 27). Pikku Pihlajanevassa on turvetta 1,39 milj. m 3, josta heiko s ti maatunutta on 69 % (0,96 milj. m3 ) ja paremmin maatunutta 31 % (0,43 milj.m 3 ). Koko turvemäärästä yli yhden metrin syvyisell ä suon osalla on 75 % (1,04 milj. m3 ) ja yli 2 m :n 42 % (0,58 milj. m3 ). Pikku Pihlajaneva ei sovellu polttoturvetuotantoon paksun, heikosti maatuneen pintakerroksen vuoksi, ja kasvuturvetuotanto a haittaa turpeen sisältämä runsas tupasvillan määrä.

49 20. Korkianeva (x= 69097, y= 15433) sijaitsee noin 6,5 km Karijoen kirkolta itäkaakkoon. Suo on tutkittu hajapistein. Topografisesti suo sijaitsee moreeniselänteiden ja peltojen (lännessä ) välissä. Suon halki kulkee maantie. Suon pinnan korkeus on 78 87,5 m mpy. Korkianevan pintaala on 55 ha, josta yli yhden metrin syvyistä aluetta on 25 ha ja yli 2 metrin 5 ha. Tutkimuspistetihey s on 0,4/10 ha ja syvyystietoja on 2,0 pisteeltä/10 ha (kuva 28). Suon pinta viettää etelään. Vedet laskevat ojia pitkin Eineettömänluomaan, josta Metsäjokeen ja edelleen Lapväärtinjokeen. Vallitsevina suotyyppeinä ovat keskiosissa rahkaneva j a rahkaräme, reunoilla isovarpuräme ja kangasräme. Keskiosaa lukuun ottamatta suotyypit ovat ojituksen vaikutuksesta ojikko ja muuttumaasteella. Korkianevan turvekerrostumien keskipaksuus on 1,5 m, jost a heikosti maatuneen turpeen osuus on 0,8 m. Paremmin maatuneen tur vekerroksen paksuus on 0,7 m. Yli metrin syvyisen alueen keskisyvyys on 1,7 m ja yli 2 metrin 2,2 m. Suurin havaittu turpeen paksuus on 3,8 metriä. Suon pohjamaalaji on hiekka.