UUDENKAUPUNGIN ISO VILISSALON JA VÄHÄ VILISSALON LUONTOSELVITYS VARSINAIS-SUOMENLUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT SISÄLLYS 1. JOHDANTO 3 2.

Transkriptio

1 UUDENKAUPUNGIN ISO VILISSALON JA VÄHÄ VILISSALON LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1. JOHDANTO 3 2. SELVITYSALUE 4 3. MENETELMÄT 5 4. KASVILLISUUS JA LUONTOTYYPIT 6 5. LINNUSTO JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET KIRJALLISUUS 13 VARSINAIS-SUOMENLUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT Kansikuva: vanhaa huvilapihapiiriä Iso Vilissalossa Pekka Alho 2014 Liite 7 2

2 1. JOHDANTO Uudenkaupungin perustamista edeltävien, jo 1300-luvulla asuttujen rannikkokylien Pietolan, Mäyhälän, Ruokolahden ja Sorvakon väki oli pitkään käyttänyt Isoa Vilissaloa laidunsaarenaan. Sen vuoksi oli luontevaa, että kaupungin perustamisen jälkeen saari liitettiin lahjoitusmaana kaupunkilaisten nautinta-alueluetteloon. Koska silloisessa kaupungissa vallitsi ns. puolitalonpoikainen kaupunkikulttuuri pihanavettoineen, Ison Vilissalon käyttö jatkui karjan laitumena. Kotitaloudet maksoivat kuitenkin vuosivuokraa, kunnes 1800-luvun toisella neljänneksellä vuokra-aikoja vähä vähältä pidennettiin. Tällöin kaupungin porvarit katsoivat järkeväksi hyödyntää kesäkausina monipuolisesti saarta, kuten oli jo ikään kuin malliksi tapahtunut Hepokarissa luvulla rakennettiin hirsikehikkoisia huviloita, joiden historia tunnetaan museonjohtaja Mari Jalavan tutkimusten ja kirjoitusten pohjalta hyvin. Muutamilla huviloilla oli sen ajan mittapuun mukaan tasokkaita puutarhoja, jonne istutettiin omena-, luumu- ja kirsikkapuita. Pihojen laitamilla ja venerantaan rantaan vievien polkujen varsille, mutta usein pihamaille ja niiden laitamille istutettiin myös ajan kartanokultturia lainaten jaloja lehtipuita ja vierasperäisiä havupuita. Kun puistomaisia kohtia ei nurmetettu, käytettiin (maan)peittokasveja. kallioisten sisäsaaristoluotojen kasvillisuus ja kasvilajisto. Kaikki siitä poikkeava on huvilakulttuurin myötä tuotua ja passiivisesti ihmisen mukana kulkeutunutta tulokaslajistoa. Kun pihamaiden koriste- ja maanpeittokasvit ovat monimuotoisia, sekä puutarhat, eritoten hedelmätarhat aikoinaan tasokkaita, vastakohtaisuuden alkuperäisen luonnon ja kulttuuribiotoopppien välillä on melkoinen. Siksi Vähä Vilissalosta voisi tarvittaessa tehdä tarkkarajaisen kasvillisuuskartan toisin kuin naapuriluodostaaan. Uudenkaupungin kaupungille tehdystä luontoselvityksestä vastasivat professori Sakari Hinneri (historia, kasvillisuus ja luontotyypit), sekä ympäristöinsinööri Pekka Alho (vastuu toimeksiannosta, linnustoselvitys ja raportin koostaminen). 2. SELVITYSALUE Vilissalojen saaret sijaitsevat vierekkäin Uudenkaupungin kaupungin tuntumassa, sataman eteläpuolella (kartta 1.). Varsinkin Iso Vilissalon pohjoispuolen tuntumassa veneilyliikenne kaupunkiin johtavalla väylällä on vilkasta. Ison Vilissalon luontoa on tutkittu jo 1800-luvun lopulta asti. Se kiinnosti botanisteja erityisesti purjelaivojen painolastimaan virallisena purkupaikkana. Tätä maamassaa hyödynnettiin tonttien täytemaana ja hienojakoisilta osiltaan puutarhojen pohjamaana. Näin ns. painolastikasveja levisi pihamaille ja huviloita yhdistävien polkujen varsille rantojen primaareilta purkupaikoilta. Vilissalojen puuston historiaa koskevat tiedot ovat Uudenkaupungin ensimmäiseltä metsäteknikolta Jussi Laineelta (virassa ). Aineisto on saatu käyttöön hänen kasvitieteilijäpojaltaan Unto Laineelta, joka jo 1950-luvulla analysoi saaren kasviston sekä kanssani kesällä Tällöin jo näkyi reheväpohjaisen saaren niittyjen ja peltojen umpeenkasvaminen ja huvilakulttuurin rappeutuminen paria poikkeusta lukuun ottamatta. Pihapiirin ja puistometsien lajisto taantui, monet lajit olivat jo hävinneet tai kasvoivat vaikeasti löydettävinä pienesiintyminä. Pahimmin oli käynyt useimmille painolastikasveille luvulla toteutettiin ylitiheäksi kasvaneen puuston harvennusta ja vanhuuttaan lahovikaisten puiden kuten siperianpihdan ja siperiansembran hakkuita. Yleensä näiden istuttamista meren äärelle on pidetty uhkapelinä. Siksi jo 1970-luvulla metsäteknikko Voitto Paalasen toimesta istutettiin kotimaisia kuusia niiden sijalle, myös siksi, että monien mielestä havupuut kuuluvat jalojen lehtipuiden kera Ison Vilissalon luontoon. Viimeksi harvennushakkuita on tehty 1990-luvulla. Vähä Vilissalo on jäänyt varhaisissa tutkimuksissa ja kirjoituksissa huomattavasti vähemmälle huomiolle kuin kookkaampi naapurinsa. Sitä luontaisesti luonnehtii varsin jokapäiväinen Kartta 1: Suunnittelualueen sijainti 3 4

3 3. MENETELMÄT Alueen linnustoa kartoitettiin kartoituslaskentana veneellä ja kävellen hyvässä säässä, aamulla Saaret kierrettiin hitaasti veneellä rantalinnustoa seuraten, välillä pysähtyen kuuntelemaan, välillä rantautuen ja kävellen lähiympäristöön. Kasvillisuus- ja luontotyyppikartoitus tehtiin heinäkuussa Kartoituskäyntien perusteella katsottiin että tarvetta lisäkäynteihin ei ole, vaikka varsinkin monimuotoisemman Iso Vilissalon linnusto on todennäköisesti hivenen runsaampi ja monimuotoisempi kuin mitä sinänsä hyvin ajoittunut kertakäyntiin perustuva selvitys toi esille. Osin mökitettyjen saarten habitatti on kuitenkin sen tyyppistä, että lajistoon tuskin kuuluu erityistä suojelua vaativaa lajistoa. Vilissalojen ilmatilan ja siten itse saarten mahdollista suurempikokoista pesimälinnustoa, kuten merikotkia yms. on voitu seurata esim. Hangon saarelta ja satamasta käsin, joissa linnustoseurantaa on tehty pidempään säännöllisesti. Merkkejä huomionarvoisista pesimälajeista ei vuosien varrella ole tehty. 4. KASVILLISUUS JA LUONTOTYYPIT Iso Vilissalo Sisäsaaristoluoto käsittää ekologisesti ja historialtaan kaksi hyvin erilaista osaa: A. karun kallioisen länsipuoliskon, missä ihmistoiminnan vaikutus näkyy vain (1) entisellä kivilouhosalueella parin hehtaarin alueella ja (2) etelärannan neljällä pienellä kesämökkitontilla B. laajalti reheväpohjaisen, vain kohdittain moreeni- ja kalliopohjaisen itäosan, jossa usean vuosisadan jatkuneen ihmistoiminnan jäljet näkyvät, mutta ovat paljolti peittymässä paljolti viidakkomaisen sekametsän alle. 1.A. Luonnonmukainen länsiosa Länsiosaa, joka havainnollisesti alkaa Kräkin huvilan takaisesta kiviaidasta hallitsee luodon keskipisteenä oleva, harvakseltaan männikköä kasvava kalliomäki, 17 m mpy. Varsinainen lakiosa korkeuskäyrästä 15 m mpy alkaen täyttää metsä- ja luonnonsuojelulain suojelukriteerit: paljaita sekä poron- ja hirvenjäkälien peittämiä kalliopintoja, kallio- ja kivitierasammalen kasvustomattoja sekä kanerva-, joskus variksenmarjavarvikkoa. Männyistä osa on tuulen muotoilemia väärärunkoisia käkkyrämäntyjä. Lännempänä on laakeassa kalliopainanteessa juolukkavaltaisen rämereunuksen keskellä soistuma, suotyypiltään lyhytkortinen neva (tupasvilla, harmaasara, pullosara, jouhivihvilä, kulju-, hapra- ja sararahkasammal). Korkeustasolla m mpy vallitsee puolukkatyypin (VT) männikkö, mutta paikoin seassa on nuoria kuusia ja koivuja, jolloin myös kenttäkerros rehevöityy mustikkatyyppiä (MT) vastaavaksi jopa 30 cm korkeine mustikan varpuineen. Sama metsäkasvillisuus vallitsee myös rantarinteillä, mutta tällöin koivu ja kuusi usein yltävät mäntyä korkeammiksi. Juuri kun kallioharjanne on länsipäästään loppumassa, tulee etelärannan tuntumassa vastaan entinen, veden täyttämä kivilouhos, jonka laiteella kallion pinta on 12 m mpy. Louhosta ympäröi pari rääpekivikasaa. Vedessä kelluu rantareunukseen juurtuneena kurjenjalan juurakkoversoja sekä irtokellujina isovesiherne ja pikkulimaska. Louhintasorapinnoilla kasvaa kalliovillakon kera harvinainen litteänurmikka. Heti louhoksesta länteen on merelle viettävä silokallio kalliotierasammalen mattoineen. Kuva: Maisema Iso Vilissalon lehtomaiselta itäreunalta Madonmaan väliseen salmeen. Molemmin puolin laituria/polkua on rannan alueella rehevä lehtomainen reunus Pekka Alho Saaren länsipää on vanhaa (lampaiden) laidunaluetta, mitä luonnehtii asiaankuuluvasti harva, koivuvaltainen metsä. Aluskasvillisuuden lajistoa ovat mm. oravanmarja, metsäorvokki, ahomansikka, kevätpiippo, hoikkanurmikka ja paikoin runsas sananjalka. Saaren kallioinen länsikärki on luonnoltaan kovin ulkosaaren kaltainen, ikään kuin jostain Putsaarenaukon laitamalta. Siellä kasvaa myös eteläinen iharuusu. 5 6

4 Kartta 2: Iso Vilissalo Kartta 3: Osasuurennos kartasta 2. ja selitteet kartoille 2. ja 4. I.B. Ihmistoiminnan muovaama itäpää Ison Vilissalon itäosassa on luonnonmukaisuutta oikeastaan vain Madonmaan kalliokärjen kohdalla loivapiirteisen lahden ruoikkomaatuma ja sen takana nuori tervalepikko, jota jatkuu Kräkin huvilalta rantaan johtavan puukujan, bulevardin toiselle puolelle asti. Lehtomaisen tervalepikon lajistoa ovat punaherukka, pystykiurunkannus, punakoiso, koiranvehnä, kyläkellukka, puna-ailakki, metsäkurjenpolvi muiden muassa. Kuva: Iso Vilissalon pohjoinen ranta veneväylän vieressä on jyrkkäpiirteinen saaristokallio. Taustalla Hangon saaren teollisuusalueen tuulivoimalat Pekka Alho Suuren ympäristömuutoksen symbolina voidaan pitää saaren molempia peltoraivioita, joita sotavuosiin asti pidettiin paljolti heinänurmiviljelyssä, sittemmin vielä 1950-luvulla lähinnä laitumina. Kuten Vähässä Vilissalossa myös täällä peltojen pohjamaana on hietaa ylävillä paikoilla (5 9 m mpy), alanteissa jopa kuohkean hietasaven muodossa. Nyttemmin aniharva saarella liikkuja huomaa ylittävänsä entisen peltoalueen, kun kulkee mistä tahansa kohdasta suojellusta huvilasta toiseen. Paradoksaalisesti tiheimmät lehtimetsät, joissa kasvaa saarnia, vaahteroita, koivuja, raitoja ja haapoja, ovat nykyisin näillä pelloilla. Paikoin on seassa kuusiakin. Kenttäkerros on monilajista: puna-ailakki, ukonputki, syyläjuuri, kylä- ja ojakellukka, jänönsalaatti, kurjenkello, käenkaali, oravanmarja, valkovuokko ja tesma. 7 8

5 Mielenkiintoisesti peltonurmien metsissä pohjasammaleena on pihanurmikkojen riesana tunnettu niittyliekosammal, kun taas metsäliekosammal kasvaa primaarisilla metsämailla. Alkuperäisellä metsämaalla, joka on usein kivistä ja jolla on ohuempi multakerros, ruoholajistoa ovat myös kivikkoalvejuuri, lillukka, aitovirna, nuokkuhelmikkä, lehtonurmikka sekä harvinaisena syylälinnunherne. Näillä kohdin vaahteroita on usein, tammia joskus, mutta saarnia vain pihojen tuntumassa. Vilissaloissa eteläiset jalot lehtipuut saarni, vaahtera ja tammi eivät ole alkuperäisiä, ei myöskään metsälehmus, joka tammen tapaan välttää saaristoa. Metsälehmus, jota on erityisesti Vidbergin huvilapuistossa, ei ole huonosti siemenistä lisääntyvänä ympäristöön alun perin kuuluva. Pihoilla järeimmät puut ovat tammia: Vidbergin huvilapuistossa rungon läpimitta on 78 cm ja Kräkin huvilan vierellä 62 cm, mikä on myös suurimman vastaan tulleen haavan lukema pienemmän pellon tuntumassa. Koristepensaista kalliotuhkapensas on istutusperäinen; luonnonkasvina sitä on vain eteläisellä Saaristomerellä. Varsinkin jaloja lehtipuita kasvaviin metsiin on levinnyt suosittuja (maan)peittokasveja, joita kasvatettiin nurmikon sijasta pihojen puustoisissa osissa nurmikon sijalla. Kaikkialla yleinen on ukkomansikka, jota 1800-luvulla viljeltiin marjakasvinakin. Muita ovat ainavihreä pikkutalvio, kaihonkukka, puistolemmikki, maahumala, suikeroalpi sekä harvinaiset tuoksuorvokki, karvaorvokki ja suikerohanhikki. Painolastikasveista ovat vielä jäljellä, joskin niukkalukuisina sinivatukka, keltamaite, nurmimailanen ja mahdollisesti myös karvasara. Vähä Vilissalo Luontainen kasvillisuus käsittää havupuuvaltaista metsää, joka on pääsääntöisesti mäntyvaltaista, yleensä mantereen puolukkatyyppiä (VT) vastaavaa. Suurimpia, hyvinkin järeärunkoisia mäntyjä (läpim cm) on kaakkoiskulmassa runsashiekkaisella moreenilla, mutta pisimmät puut (18 20 m) luoteeseen avautuvan leveän lahden taustarinteellä (2 5 m mpy). Hieman erikoista on mustikkatyyppiä (MT) vastaavan sekametsän (mänty, kuusi, rauduskoivu, haapa, pihlaja) kasvaminen luodon keskellä eräänlaisella ylälaakiolla, paikoin kovertuneella korkeuskäyrän 5 m mpy. Parin tuulenkaatokohdan kivennäismaanpaljastumat viestittävät ravinteikkaasta runsashietaisesta kasvualustasta. Luodon molemmat viljelysmaaraiviot hedelmätarhoineen ovat näillä kerrostumilla. Mutta mistä näiden puutarhojen multakerros on peräisin? Luodon keskiosan kivisillä, huhtoutuneilla harjanteilla kasvaa kituliasta koivuvaltaista sekapuustoa, mutta loivahkolla etelärinteellä sekametsässä (MT) lienevät saaren suurimmat koivut mökkipalstoilla. Tervalepikkoa, tosin pääosin nuorta, on lähinnä vain edellä mainitun luoteislahden rantamilla. Puna-ailakkityypin tervaleppälehdolle ominaisia kasveja nimilajin ohella ovat punaherukka, kylä- ja ojakellukka, käenkaali, koiranvehnä ja isoalvejuuri, jota kasvaa metsäkortteen kera eritoten vaihettumassa yläpuoliseen havumetsään. 9 Kartta 4: Vähä Vilissalo Kulttuuriperäinen lajisto pysyttelee pihapiireissä, tosin tonttien taustalle on hieman istutettu siperianlehtikuusia. Pensasmainen suurruoho japaninjättitatar, joka paikoin eteläisessä Suomessa on ongelmakasvi, on joskus levinnyt hieman tontin puistometsämäiselle laiteelle, mutta ei kykene kasvamaan ulompana varsinaisella metsämaalla. Pohjoiskärjen mökin tuntumassa metrinkorkuinen, risteymäperäinen tarhakalliokielo on kotiutunut tervalepikkoon, mikä tiettävästi on harvinaista maassamme. Kuva: hedelmäpuutarha Vähä Vilissalossa Sakari Hinneri 10

6 5. LINNUSTO Alueen linnusto koostuu sekä saaristolinnustosta, että mantereen metsien lajistosta. Lajisto melko monimuotoista, mutta parimäärät vaikuttivat yllättävänkin pieniltä. Mökkiasutuksen ympäristö tarjoaa paikoin lehtomaista habitaattia, jossa tavattiin useita laululintuja. Saaristolinnustoa pesi harvakseltaan rantaviivassa, sillä metsäiset suuret saaret eivät ole saaristolinnustolle erityisen mieluisia, eikä pääsaarten ympärillä ole juurikaan pieniä tai puuttomia pesimäluotoja. Mökkien alustat tarjoavat usein pesäpaikkoja mm. isokoskeloille, rakennukset ja laiturit västäräkeille ja harmaasiepoille jne. Varhaisten pesijöiden kuten merihanhien ja haahkojen osalta pesinnät olivat jo ohi, mutta muutaman vanhan haahkanaaraan paikalla oleskelu Vähä Vilissalon etelärannalla, viittasi mahdollisesti tuhoutuneisiin pesintöihin tai poikueisiin jossain lähellä. Kartalle sijoittamatonta kaikkein tavanomaisinta peruslajistoa olivat musta- ja räkättirastas, käpytikka, pajulintu, kirjosieppo, tali- ja sinitiainen, västäräkki, metsäkirvinen, punarinta, peippo, vihervarpunen ja varis. Edustan vesialueella lenteli satunnaisia tiiroja ja muitakin lokkilajeja, kuin Vilissaloilla pesivät kalalokit. Rannoilla uinut kyhmyjoutsen vaikutti pesimättömältä yksilöltä. Yhtään erityisen huomionarvoista lintulajia ei yhden aamun kartoituksessa tavattu, vaikka lajistossa oli muutamia lintudirektiivin ja kansallisen uhanalaisluokituksen mukainen lintulaji. Lajisto näidenkin osalta (valkoposkihanhi, isokoskelo, punajalkaviklo) oli silti melko tavanomaista saaristolinnustoa, jonka vähänkään huomionarvoiset reviirit löytyvät kartalta 5. Kuva: kaksi meriharakan poikasta maastoutuneena Vähä Vilissalon länsirannalla Pekka Alho 6. JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET Linnuston näkökulmasta suunnittelualue on suhteellisen vaatimaton, mutta erityisesti Iso- Vilissalo kokonaisuutena suojeltuine huviloineen ja puutarhoineen, sekä muutamine muine ominaispiirteineen (ks. kartat 2. ja 3.) on monin tavoin omaleimainen. Vaikka monimuotoinen kasvilajisto on pitkälti istutettua, on se kuitenkin iäkästä ja luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta hieno lisä alueen tavanomaiseen luontoon. Aluetta kaavoitettaessa, on vahvasti suositeltavaa huomioida nämä erityispiirteet ja mm. säilyttää vanha, vaikkakin istutettu jalopuusto. Seudun perinteisestä elinkeinosta kertova louhos ja viereinen silokallio on niin ikään suositeltavaa rajata suojelukohteeksi. Kartta 5: Vilissalojen oleellisin pesimälinnusto tehdyn kartoituksen perusteella 11 12

7 Suunnittelualueella ei esiinny lakisääteisesti suojeltaviksi tarkoitettuja luontotyyppejä tai luonnonvaraista kasvillisuutta, lukuun ottamatta Iso Vilissalon kallion laen metsälain mukaista kohdetta, mutta muut edellä mainitut seikat ja alueet huomioiden, ei Iso Vilissaloon voi suositella kaavoitettavaksi montaakaan lisätonttia, sillä muutoin vaikkapa rakennuskäyttöön sovelias pohjoisreuna, lienee käytännössä melko hankala runsaan veneliikenteen vuoksi. Vähä Vilissalo sopii sen sijaan luontoarvojen puolesta huomattavasti paremmin esim. vapaaajan asumiseen kaavoitettavaksi. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen tietokanta ei tunne uhanalaisten petolintujen tai liito-oravien reviirejä suunnittelualueelta tai sen välittömästä läheisyydestä. Lähimmät sääksen ja merikotkan pesät sijaitsevat noin 4,0 km:n etäisyydellä Vähä Vilissalon länsipuolella. Kuva: vanha louhos on täyttynyt vedellä Iso Vilissalon länsiosassa Sakari Hinneri 7. KIRJALLISUUS Rassi, P, Hyvärinen, E., Juslen, A. & Mannerkoski, I. (toim./eds) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Lehikoinen, E., Gustafsson, E. ja muut 2003: Varsinais-Suomen linnut. Turun lintutieteellinen yhdistys ry. Turku. 13