Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys"

Transkriptio

1 Savonlinnan kaupunki 2014 Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Petri Parkko

2 1. Taustoja Kaupunki on ostanut Nojanmaan peltojen alueen yksityiseltä maanomistajalta. Alueella on käynnistymässä kaavoitus tilaa vievälle kaupalle ja sitä varten tarvittiin tietoja alueen merkittävistä ja huomioitavista luontoarvoista. Kaavoituspäällikkö Risto Aalto tilasi luontoselvityksen Menetelmät ja aineisto Luontokartoittaja (eat) Petri Parkko teki maastokäynnin alueelle liito-oravan (Dir IV, VU) kannalta parhaaseen kartoitusaikaan. Tarkoituksena oli tutkia liito-oravalle sopiviksi arvioidut metsät. Paikalle tultaessa todettiin, että lähes kaikki varttuneen metsän kuviot olivat äskettäin hakattuja. Liito-oravakartoitus päätettiin siitä huolimatta tehdä hakkuualoilla, sillä puupinoissa näkyi lajin tärkeintä ravintopuuta haapaa. Lisäksi osa alueen metsistä oli aiemmilla Savonlinnan käynneillä näyttänyt liito-oravalle sopivilta. Koko kaavoitettava alue kierrettiin maastossa jalkaisin läpi kartoittaen arvokkaita elinympäristöjä, joita ovat luonnonsuojelulaki- ja vesilakikohteet, soveltaen metsälakikohteet sekä uhanalaisiksi arvioidut luontotyypit. Harkinnan mukaan arvokkaiksi elinympäristöiksi voidaan luokitella myös mm. korvaavat paahdealueet (esim tieluiskat) ja muut ihmisen luomat kohteet, joilla voi esiintyä uhanalaisia tai vaateliaita eliölajeja. Risto Aalto toimitti työssä tarvitun kartta- ja ilmakuvamateriaalin. Raportissa käytettyjä lyhenteitä: VU = uhanalainen, vaarantunut; Dir IV = EU:n luontodirektiivin IV-liitteen laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulailla kielletty; L-dir = EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. 3. Suunnittelualueen luonnon yleiskuvaus Suunnittelualueen eteläosassa on peltoa, jonka keskellä oleva metsäsaareke on hakattu kokonaan kahta suurta koivua lukuun ottamatta. Saarekkeen varttunut sekametsä on ollut papanahavaintojen perusteella liito-oravan (Dir IV, VU) elinaluetta. Pellon itäpuolella Viuhonmäen länsirinteessä on pellon reunassa hakkuuta sekä ylempänä taimikkoa ja nuorta koivuvaltaista kasvatusmetsää. Sivu 2

3 Kartta 1. Luontoselvitysalueen rajaus. Sivu 3

4 Voimalinjan ja pellon välissä, korkeammalla harjanteella, on valoisaa harvennettua metsää, jossa kasvaa vanhoja mäntyjä, koivua sekä nuorta kuusta ja haapaa. Alikasvoksen muodostavat etenkin pihlajat. Tämän kuvion pohjoispuolella, voimalinjaan rajautuen, kasvaa varttunutta harvennettua sekametsää: mäntyä, koivua ja haapaa. Metsä on ravinteisuudeltaan lehtomaista ja kuviolta löytyy mm. kukkivia näsiöitä. Kuvion läpi virtaa oja. Voimalinjan itäpuolella on pieni Majurinsuon pelto, jonka koillispuolella on kuusikoivutaimikkoa. Se rajautuu itäreunastaan varttuneeseen kuusivaltaiseen metsään. Pellon kaakkoispuolella on tuore hakkuu (kuva 1). Kuva 1. Viuhonmäen rinteen hakkuuta. Savonlinna, Nojanmaa Petri Parkko Alasuon peltoaukea on ollut edelleen aktiiviviljelyssä. Pellon ja voimalinjan välissä on hakkuu, mutta pellon itäreuna on edelleen metsäinen. Peltojen väliin jäävän metsäkaistaleen eteläisessä osassa kasvaa useita ulkomaisia puulajeja; mm. nuorta tiheää kontortamäntyä Pinus contorta, siperianpihtoja, tuijia ja mustakuusta. Karikkeen päällä oli huomattavan paljon pyyn Tetrastes bonasia (L-dir) ulosteita. Sivu 4

5 Kuva 2 (vas). Alasuon pellon itäreunan istutuskoivikkoa ja lehtikuusia. Kuva 3 (oik). Saarnen tunnistaa helposti mustista silmuista. Savonlinna, Nojanmaa Petri Parkko Kuvion pohjoispuolella on vanhoille pelloille istutettua ja harvennettua koivua ja lehtikuusta (kuva 2) sekä vähän metsälehmusta. Pensaskerroksessa kasvaa paatsamaa, terttuseljaa sekä saarnen Fraxinus excelsior (kuva 3) ja jalavan taimia. Tästä pohjoiseen kasvaa makedonianmäntyä ja ojan eteläpuolella istutettua mäntyä, haapaa sekä yhdessä nurkassa sembramäntyä. Pensaskerroksessa kasvaa paljon vadelmaa. Ojan varren puustona kasvavat tervalepät ja sen pohjoispuolella on istutuskoivikkoa. Alasuon peltoaukean pohjoisreunaan on istutettu koivua ja lehtikuusta. 4. Liito-oravan Pteromys volans (Dir IV, VU) elinalue Mertajärven pohjoispuolella olevassa metsäsaarekkeessa on ollut liito-oravan elinalue (kuva 4), jossa on ollut todennäköisesti yksi lisääntyvä naaras. Metsässä on kasvanut paljon liitooravan ruokailupuita, etenkin haapaa ja harmaaleppää. Vaikka kuusta on ollut niukasti, on siitä ollut kuitenkin suojapuustoksi. Koko liito-oravan elinalue oli äskettäin hakattu kahta suurta koivua lukuun ottamatta. Puutavarapinoista löytyi kolohaapoja (kuva 5), jotka olisivat sopineet liito-oravan lisääntymispaikoiksi. Sivu 5

6 Kuva 4. Ilmakuva alueen eteläosasta. Kuvassa näkyy hyvin pellon ympäröimä liito-oravan elinalue. Papanoita löytyi seuraavista koordinaateista (ETRS-TM35FIN): : parikymmentä papanaa haavan kannon tyvellä : muutamia papanoita suuren pystyyn jätetyn koivun, jossa lisääntymis- ja levähdyspaikaksi sopiva risupesä, tyvellä : parikymmentä papanaa haavan kannon tyvellä : muutamia suuren haavan kannon tyvellä (purujen alla) : kymmeniä papanoita suuren haavan kannon tyvellä = mahdollinen lisääntymispaikka. Sivu 6

7 Kuva 5 (vas). Mahdollinen liito-oravan lisääntymispaikka puutavarapinossa. Kuva 6 (oik). Liito-oravan papanoita löytyi hakkuutähteiden keskeltä. Savonlinna, Nojanmaa Petri Parkko 5. Päätelmät ja suositukset Luontoarvojensa puolesta alue sopii nyt kokonaan rakentamiseen, sillä kaikki potentiaaliset luontoarvoja sisältävät metsäkohteet on äskettäin hakattu. Nuorissa kasvatusmetsissä, taimikoissa ja hakkuilla merkittävien luontoarvojen esiintymisen todennäköisyys on pieni. Alueella ei ole arvokkaiksi elinympäristöiksi luokiteltavia kohteita ja uhanalaislajiston sekä IVliitteen eliölajien esiintymisen todennäköisyys on pieni. Liito-oravametsän hakkauttaneen maanomistajan toiminta on syytä selvittää, sillä liito-oravan elinalue olisi pitänyt havaita ennen puiden kaatamista. Metsä on ollut rakenteeltaan hyvin tyypillinen liito-oravahabitaatti, jonka kolohaavat ovat voineet olla myös lepakkojen lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Ainakin metsäammattilaisten pitäisi tunnistaa noin selkeästi liito-oravaan viittaavat metsäkohteet. Jos Mertajärven rantavyöhykkeelle tai sen läheisyyteen suunnitellaan rakennus-, ruoppaus- tai kaivuhankkeita, tulee hankealueelta tehdä sudenkorentoselvitys IV-liitteen lajien osalta sekä viitasammakkoselvitys. Järvi on lummelampikorennon Leucorrhinia caudalis, täplälampikorennon L. pectoralis ja sirolampikorennon L. albifrons lisääntymisalue (Parkko 2009). Sivu 7

8 6. Lähteet Parkko, P. 2009: Savonlinnan Mertajärven ja Mertalammen sudenkorentoselvitys Savonlinnan kaupunki ja Etelä-Savon ELY-keskus Sivu 8

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus

VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus 2016 VT6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa Tiesuunnitelmaan liittyvä liitooravatarkistus Petri Parkko 4.4.2016 1 1. Taustoja Kouvolan Hevossuo-Nappa välille on suunniteltu VT6 tiesuunnitelmassa rinnakkaistiejärjestelyjä.

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITTELU LIITO-ORAVATARKASTUS 2009 1 1. Selvityksen taustoja Liito-oravatarkistukset liittyvät VT 6 perusparannuksen yleissuunnitelmaan välillä Taavetti- Lappeenranta.

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

luontoselvitys Petri Parkko

luontoselvitys Petri Parkko 2016 Hämeenlinnan Huvikummun rantaosayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 26.7.2016 1 1. Taustoja Kaavahankkeen tarkoituksena on siirtää voimassa olevan rantaosayleiskaavan mukainen

Lisätiedot

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012:

Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Savonlinnan kaupunki Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2012: Riihisaari, Naistenlahdentie ja Rajalahti Petri Parkko 24.9.2012 1. Selvityksen taustoja Savonlinnan kaupunki tarvitsee

Lisätiedot

Destia Oy. VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma. Luontoselvitys 2010

Destia Oy. VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma. Luontoselvitys 2010 Destia Oy VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma Petri Parkko 9.6.2011 2 1. Yleistä Liito-orava Pteromys volans on EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) nisäkäslaji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen

Lisätiedot

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa. Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa. Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010 Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Sysmän Iso-Särkijärven ja Hevoshiekan ranta-asemakaavan luontoselvitys 2010 Petri Parkko 28.10.2010 1 1. Taustoja Sysmän Rapalanniemessä laaditaan ranta-asemakaavaa,

Lisätiedot

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014

Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

Heikkimäen luontoselvitys 2010

Heikkimäen luontoselvitys 2010 Heikkimäen luontoselvitys 2010 1. Selvityksen taustoja Heinolan kaupungin teknisen toimen maankäyttöosasto tarvitsi asemakaavasuunnittelua varten tietoja seitsemän kohteen luontoarvoista. Kohteet olivat

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys

Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys 2015 Hämeenlinnan Halminlahden tilojen RN:o 2:56 ja 2:76 luontoselvitys Petri Parkko 18.9.2015 1 1. Taustoja Ympäristönsuunnittelu Oy on kaavoittamassa Hämeenlinnan (Hauho) Pyhäjärven Halminlahden tilalle

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys

KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys FCG Finnish Consulting Group Oy KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden liitooravaselvitys 30.5.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS

KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän luontokartoituksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen Kivennevan alueella sellaisia luontoarvoja, jotka olisi huomioitava

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.12.2016 1 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 21.9.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa...

Lisätiedot

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 4.4.2014 VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 4.4.2014 Päivämäärä 4.4.2014 Laatija Tiina

Lisätiedot

Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys

Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys 2017 Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 23.11.2017 1. Taustoja Porvoon Rännarstenin kallioalueelle on suunniteltu ottoalueen laajennusta karttaan

Lisätiedot

Kinnulan Pitkäjärven ranta-asemakaavan vaikutukset Natura-alueeseen Seläntauksen suot FI

Kinnulan Pitkäjärven ranta-asemakaavan vaikutukset Natura-alueeseen Seläntauksen suot FI LIITE 8 2015 Kinnulan Pitkäjärven ranta-asemakaavan vaikutukset Natura-alueeseen Seläntauksen suot FI0900057 Petri Parkko 4.12.2015 1. Natura 2000-arvioinnin taustoja UPM Metsä suunnittelee seitsemän lomakiinteistön

Lisätiedot

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Taru Heikkinen 19.12.2008 Kaupunkisuunnitteluosasto Jyväskylän kaupunki 1. Tehtävän kuvaus ja tutkimusmenetelmät Työn tarkoituksena oli selvittää liito-oravan esiintyminen

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Liito-oravaselvitys 1 (23) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen

Lisätiedot

Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus. Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013

Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus. Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013 Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013 Petri Parkko 31.8.2013 1. Taustoja Kaakkois-Suomen ELY-keskus pyysi päivittämään tietoja

Lisätiedot

Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013

Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013 Lappeenrannan Kettukallioon suunnitellun maa-ainesten ottoalueen liito-oravaselvitys 2013 Juha Jantunen & Kimmo Saarinen SISÄLLYS JOHDANTO... 2 LIITO-ORAVAN EKOLOGIAA JA SUOJELUNÄKÖKOHDAT... 3 KETTUKALLION

Lisätiedot

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Megatuuli Oy Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 13/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki

ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki ESPOON MARINKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Tekijät: Teemu Virtanen, Paula Salomäki 1 Johdanto... 3 2 Liito-oravan biologia ja suojelu lyhyesti... 3 3 Menetelmät... 3 4 Tulokset... 4 5 Yhteenveto... 4

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019

Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Ari Karhilahti Leipurinkuja 4 21280 RAISIO ari.karhilahti@utu.fi 050 5698819 1. Johdanto Naantalin kaupunki tilasi keväällä 2012 seuraavan luontoselvityksen:

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010

Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 LUONTOPALVELU KRAAKKU Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 Parkanon kaupunki Marika Vahekoski 31.7.2010 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-orava.3 3. Menetelmät 3 3.1 Liito-oravaselvitys...3

Lisätiedot

Oriveden rantaosayleiskaavan luontoselvityksen päivitys

Oriveden rantaosayleiskaavan luontoselvityksen päivitys 2015 Oriveden rantaosayleiskaavan luontoselvityksen päivitys Petri Parkko 9.9.2015 1 1. Taustoja Oriveden rantaosayleiskaavan luontoselvityksen (Parkko 2011) maastotyöt tehtiin vuosina 2009 ja 2010 ja

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN VIIRINLAAKSON ASEMA- KAAVAN ALUEELLA Selostus maastokäynneistä 8.1. ja 11.1.2014 JOHDANTO JA AIKAISEMMAT HAVAINNOT LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ SUUNNITTELU- ALUEELLA Nurmijärven

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy. Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Tuulivoimapuisto Soidinmäki Oy Saarijärven Soidinmäen tuulivoimapuiston Haasia-ahon liito-oravaselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS

TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 TANSKANLAKSON LUONTOSELVITYS 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla Tanskanlakson

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO

LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO Pöyry Finland Oy Juhana Herttuan puistokatu 21 20100 Turku Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. 010 33310 www.poyry.fi Siilinjärven kunta Kehvo-Väänälänranta rantaosayleiskaava Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016

LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Pekka Routasuo 31.5.2016 LIEVIÖ PAUNI-OSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 3 Tulokset... 4

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

1. Selvitys. 2. Kohteet

1. Selvitys. 2. Kohteet Kuhmalahden ROYK Luontoselvityksen täydennys 24.10.2017 1. Selvitys Luontoselvitystä täydennettiin maastokäynneillä 11.5. ja 17.5.2017. Maastokäynnit toteuttivat FM Tiina Virta ja MMM Heikki Holmén. Kohteille

Lisätiedot

Liikenneväylien korjausvelkaohjelma : kohteen 58 Mt Toijantie luontoselvitys

Liikenneväylien korjausvelkaohjelma : kohteen 58 Mt Toijantie luontoselvitys Kaakkois-Suomen ELY 2016 Liikenneväylien korjausvelkaohjelma 2016 2018: kohteen 58 Mt 14813 Toijantie luontoselvitys Petri Parkko 31.10.2016 1 1. Taustoja Tämä luontoselvitys liittyy liikenneväylien korjausvelkaohjelmaan

Lisätiedot

Liikenneväylien korjausvelkaohjelma : kohteen 59 Mt 375 Kaipiainen-Alaportti luontoselvitys

Liikenneväylien korjausvelkaohjelma : kohteen 59 Mt 375 Kaipiainen-Alaportti luontoselvitys 16T-1 Kaakkois-Suomen ELY 2016 Liikenneväylien korjausvelkaohjelma 2016 2018: kohteen 59 Mt 375 Kaipiainen-Alaportti luontoselvitys Petri Parkko 31.10.2016 1 1. Taustoja Tämä luontoselvitys liittyy liikenneväylien

Lisätiedot

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit Johdanto Liito- Sisällys 1 3 Liito- liito-!"#$%& %(!$ %!&' 2 3 2.1 Yleistä 3 2.2 3 *+,"!-./01!(%##))"!"# 2.3 3 3 Kasvillisuus- ja 4 3.1 Kasvillisuus- ja luontot##))"!"#$ & %!&' luontotyypi2(3%!" 7:140!2"

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS

KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS KLAUKKALAN OHIKULKUTIEN LIITO-ORAVASELVITYS Pekka Routasuo, Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 5.6.2015 1 JOHDANTO Uudenmaan ELY-keskus on käynnistänyt Klaukkalan ohikulkutietä koskevan maantielain mukaisen

Lisätiedot

VT12 Tillola-Keltti TS:n tarkistus, luontoinventoinnit

VT12 Tillola-Keltti TS:n tarkistus, luontoinventoinnit 2014 VT12 Tillola-Keltti TS:n tarkistus, luontoinventoinnit Petri Parkko 23.10.2014 1 1. Taustoja VT12 välille Tillola-Keltti (kartta 1) on suunnitteilla rinnakkaistie- ja liittymäjärjestelyjä, joiden

Lisätiedot

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS

ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS ORIMATTILA, PENNALAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LAUSUNTO LIITO-ORAVAN ESIINTYMISESTÄ JA ELINYMPÄRISTÖISTÄ KUIVISTONMÄEN ALUEELLA Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 21.10.2015 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys 16T-3 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys Hanna Suominen 22.6.2017 22.6.2017 1 (17) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 LIITO-ORAVA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4

Lisätiedot

LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON

LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LAUSUNTO 16.10.2018 LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LUONTOARVOISTA Tekijä: Rauno Yrjölä SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Alueen luonto... 3 3 Liito-oravan esiintyminen alueella... 6 4 Muu lajisto... 7 5 Yhteenveto...

Lisätiedot

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2019 Kinkomaa AK 2019 1 (8) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Selvitysalueen kuvaus ja menetelmät... 2 3 Tulokset ja karttarajaukset... 4 4 Johtopäätökset

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 73/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2017 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2017 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa

MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1

Lisätiedot

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke

Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Metsäliiton ja Vapon biodieselhanke Äänekosken liito-oravaselvitys Mattias Kanckos Toukokuu 2010 1 Johdanto Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland Metsäliitto ja Vapo

Lisätiedot

Tapanilan tilan ranta-asemakaava

Tapanilan tilan ranta-asemakaava Raportti LIITE 67080500.BBJ 12.5.2009 Jyväskylän kaupunki Tapanilan tilan ranta-asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä luontoselvitys on tehty Jyväskylän kaupungin 87. kaupunginosassa (Pohjois- Korpilahti)

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 LIITE 2 Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 Petri Parkko 15.2.2010 Sisällys 1. Selvityksen taustoja...3 2. Tutkimusmenetelmät

Lisätiedot

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS Aallokas Oy 26.6.2017 Y-tunnus 2678475-5 Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS 1. Menetelmät 1.1. Selvitetyt luontoarvot Luontoselvityksen tarkoitus oli löytää tutkimusalueelta luontokohteet,

Lisätiedot

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS

KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys (ei julkinen) Päivämäärä 30.5.2016 KOUKKUNIEMI- RAUHANIEMI (8568) LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 26.5.2015 Päivämäärä

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS Kristiinankaupunki EY 22091 D SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3 2 LIITO-ORAVA...3 3 AINEISTO

Lisätiedot

Leppälahden liito-oravaselvitys 2012

Leppälahden liito-oravaselvitys 2012 Leppälahden liito-oravaselvitys 2012 Kaivoveden pohjoisrannan haapalehtoa Jätöskasa Kankaansuolla 1 1 Johdanto...2 2 Työmenetelmät...3 3 Tulokset...4 3.1 Leirikeskuksen itäpuoli....4 3.2 Kankaanhauta-tilan

Lisätiedot

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIITASAAREN KUNTA Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen 1 (9) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Pieni-Toulatin elinpiiri... 1 1.2 Lähteenmäen

Lisätiedot

Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006

Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006 Hämeenlinnan Painokankaan ja Karanojan liito-oravainventointi 2006 Hämeenlinnan kaupunki, Kaavoitustoimisto Juha Honkala Erkontie 11 04420 Järvenpää juha.honkala@nic.fi 050-3505170 Sisältö: Johdanto 3

Lisätiedot

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos LUONTOLAUSUNTO Johdanto Tämä lausunto koskee Espoon Rastaalassa sijaitsevia kiinteistöjä 49-60-230-5 ja 6, osoitteissa Veininmäki 6

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 20/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

LIITO-ORAVAKARTOITUS PUNKAHARJUN TAAJAMASSA KEVÄÄLLÄ 2018

LIITO-ORAVAKARTOITUS PUNKAHARJUN TAAJAMASSA KEVÄÄLLÄ 2018 LIITO-ORAVAKARTOITUS PUNKAHARJUN TAAJAMASSA KEVÄÄLLÄ 2018 Sisällys: 1. JOHDANTO... 3 2. MENETELMÄT... 3 3. TULOKSET... 3 4. YHTEENVETO... 8 5. KIRJALLISUUS... 9 Liite 1. Selvitysalueiden sijainti Punkaharjun

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

Raportti BJ Nurmijärven kunta

Raportti BJ Nurmijärven kunta Raportti 67070228.BJ 25.10.2007 Nurmijärven kunta Lepsämän liito-oravakohteiden tarkistukset 2007 1 Yhteenveto Tämä liito-oravakohteiden tarkistus on tehty Nurmijärven kuntaan Lepsämän alueelle. Lepsämän

Lisätiedot

Vehniän eritasoliittymän liito-oravaselvitys

Vehniän eritasoliittymän liito-oravaselvitys 2018 Vehniän eritasoliittymän liito-oravaselvitys Timo Kypärä 12.4.2018 Sisällys Tiivistelmä... 2 1 Johdanto... 2 1.1 Liito-oravaselvityksen tavoitteet... 2 1.2 Selvityksen laatija... 2 1.3 Taustatietoa

Lisätiedot

AURINKOSIIPI OY MIEKKIÖN TUULIVOIMAHANKE

AURINKOSIIPI OY MIEKKIÖN TUULIVOIMAHANKE Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 9.10.2014 Työnumero 1510012239 AURINKOSIIPI OY MIEKKIÖN TUULIVOIMAHANKE LUONTOSELVITYKSET 2012-2014 MIEKKIÖN TUULIVOIMAHANKE Päivämäärä 9.10.2014 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2018 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 9.6.2016 ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 9.6.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kaisa

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen toimiala Kaavoituspalvelut. Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2013

Savonlinnan kaupunki Tekninen toimiala Kaavoituspalvelut. Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2013 Savonlinnan kaupunki Tekninen toimiala Kaavoituspalvelut Savonlinnan asemakaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2013 Petri Parkko 31.8.2013 Sisällys 1. Selvityksen taustoja... 3 2. Tutkimusmenetelmät

Lisätiedot

MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012

MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012 MIKKELIN VANHAN KASARMIALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 2012 Markku Nironen 19.4.2012 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 LÄHTEET JA KIRJALLISUUS... 11 Kansi: Linnanmäenpuiston

Lisätiedot

HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS

HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä 27.10.2015 ABO WIND OY HYRYNSALMEN ILLEVAARAN SUUNNI- TELLUN TUULIPUISTOALUEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä 27.10.2015 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Johanna

Lisätiedot