Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos
|
|
- Martti Parviainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvinvointia työstä
2 XVII POHJOIS-SUOMEN työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum Rovaniemi Mikä on työurien taloudellinen merkitys ja miten niihin voidaan vaikuttaa? Guy Ahonen KTT, Johtaja Tiedolla vaikuttaminen 2
3 Ihminen SAA olla työssä vaikuttaminen päätöksentekijöihin, työnantajiin, mielipiteeseen HALUAA pysyä työssä tai työhön vaikuttaminen yksilöihin, työntekijöihin, työyhteisöihin, suhtautumiseen MAINE & YHTEISÖKUVA säilyttäminen ja parantaminen hallinnonalan yhteistyö (esim. HAVI, SOTERKO) kansainvälinen brändi PYSTYY tekemään työtä vaikuttaminen suhtautumiseen: työ on hyvinvoinnin - ei ongelmien lähde, keskitytään voimavaroihin ja työkykyyn - ei -kyvyttömyyteen Tietämyksen edistäjä tunnemme kohderyhmät paketoimme tiedon osuvasti ja vakuuttavasti ja vaikuttavasti levitämme eri kanavia pitkin tarjoamme työkalut Nopean reagoinnin mahdollistaja seuraamme toimintaympäristöä solmimme ja ylläpidämme sidosryhmäsuhteita Keskustelun herättäjä ja avaaja proaktiivinen ote ulkoinen viestintä sisäinen yhteistyö talon tuntemus T i e d o l l a v a i k u t t a m i n e n: kerää, muokkaa, välittää Substanssisisältö: työhyvinvoinnin osatekijät, vaikuttavat tekijät ja merkitys Hyvinvointia työstä -visio tekemisen perustana 3
4 Työhyvinvointipanostusten taloudellista vaikuttavuutta koskevia meta-analyyseja Analyysit - Pelletier review study ( ) - Aldana review study (2001) - Chapman meta-analysis (2005) - Baicker review study (2010) Tärkeimmät huomiot: - tuottavuus nousee - vakuutus- ja eläkekulut pienenevät - poissaolot vähenevät - sairaanhoitokulut vähenevät Hyöty/kustannussuhteet 3-6 4
5 Maailman 50 parasta terveystaloustutkimusta (Metaanalysi, Chapman 2005) Tutkimus Sairaus p.o.mu utos % Hoitoku stannus muutos % 5 Vakuut usmaksu - muuto s % H/Ksuhde Harvey (1993) -50,1 19,4 1 Leigh (1992) -12,1-32,0 4,73 Ozminkowski (1999) Ozminkowski (2002) -41,0 4,64-9,7 Schultz (2002) -36,5 2,3 Serxner (2001) -20 Schimizu (2003) -35,4
6 Ennenaikaisten eläkkeiden hinta 2009 Mikä on virallinen eläkeikä Suomessa? n. 65 Kuinka monta siirtyi eläkkeelle vuonna 2009? Mikä oli heidän keski-ikänsä? Kuinka monta työvuotta heillä oli keskimäärin jäljellä eläkeikään? Kuinka monta vuotta menetettiin aikaisen eläköitymisen takia? Paljonko on työvuoden hinta keskimäärin? Kuinka paljon menetettiin yhteensä? v 65-58,8 = 6,2 v M 6
7 Ennenaikaisten eläkkeiden hinta 2010 Mikä on virallinen eläkeikä Suomessa? n. 65 Kuinka monta siirtyi eläkkeelle vuonna 2009? Mikä oli heidän keski-ikänsä? Kuinka monta työvuotta heillä oli keskimäärin jäljellä eläkeikään? Kuinka monta vuotta menetettiin aikaisen eläköitymisen takia? Paljonko on työvuoden hinta keskimäärin? Kuinka paljon menetettiin yhteensä? v = 6 v M 7
8 Ennenaikaisen eläköitymisen kustannukset - laskelman oletukset työpanosmenetys = 65 v keskimääräinen eläköitymisikä (kaikki eläkkeelle siirtyneet) työvuoden arvo = keskikuukausipalkka 3034 (SVT Palkat 2010) x työnantajamaksut 26,3 % (EK Palkkatilastokatsaus 2008, Kesäkuu 2009) x 12,5 8
9 Ennenaikaisen eläköitymisen aiheuttamat työpanosmenetykset , M Ikä-ryhmä Lukumäärä Mentys M Lukumäärä Mentys M Lukumäärä Mentys M Yhteensä Ikä-ryhmä Lukumäärä Mentys M Lukumäärä Mentys M Lukumäärä Mentys M Yhteensä Lähde: Guy Ahonen, TTL, ETK
10 140 Ennenaikaisen eläköitymisen kustannusten kehitys ikäryhmittäin, 2003= Data: ETK
11 Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa 2009, 2010, 2011 Aura Ossi, Ahonen Guy, Ilmarinen Juhan 11
12 SH investoinnit n. 2 mrd vuonna Strategisen hyvinvoinnin eri osa-alueiden investointien keskiarvot vuosina työterveys liikunta TYHY virkistys koulutus viestintä projektit Excenta Oy 2011 v 2009 v 2010 v
13 Investoinnit vs firman taloustilanne 1200 Strategisen hyvinvoinnin investoinnit yrityksen taloustilanteen mukaan projektit/hlö Viestintä/hlö koulutus/hlö Kultt&Virk/hlö TYHY/TYKY/hlö Työpaikkaliikunta/hlö TTH/hlö 200 erinomainen hyvä kohtalainne välttävä heikko 13 Excenta 2010
14 Work Ability house 14
15 % Täysin uupunut työpäivän jälkeen - työajan mukaan h h/vko Lähde: Julkunen, Nätti, Anttila
16 Työkyky Työkyvyn yksilöllinen hajonta iän mukaan 16
17 SH johtaminen 2010: Sairauspoissaolot ja johtoryhmän rooli Excenta
18 SH johtaminen 2010: Sairauspoissaolot ja kehityskeskustelut Excenta
19 SH johtaminen 2010: Sairauspoissaolot ja sairauksein hoito Excenta
20 SH johtaminen 2010: Sairauspoissaolot ja raportointi Excenta
21 SH johtaminen 2010: Sairauspoissaolot ja työtapaturmien kustannusten seuranta Excenta
22 SH johtaminen 2010: Sairauspoissaolot ja sairaanhoidon taso Excenta
23 Sairauspoissaolot ja työkykyindeksi 45 42, ,4 hyvä (n=820) 17,2 keskim (n=316) huono (n=49) spo-p/v Työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauspoissaolojen hallinta paperiteollisuudessa. Pahkin,K, et.al. TTL
24 Sairauspoissaolot ja koettu stressi , ,2 14,9 spo-p/v matala (n=802) keskim (n=287) korkea (n=90) Työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauspoissaolojen hallinta paperiteollisuudessa. Pahkin,K, et.al. TTL
25 Sairauspoissaolot ja työryhmän yhteistyö ,1 19, ,3 spo-p/v 5 0 korkea (n=902) keskim (n=229) matala(n=54) Työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauspoissaolojen hallinta paperiteollisuudessa. Pahkin,K, et.al. TTL
26 Sairauspoissaolot ja työryhmän kehittämissuuntautuneisuus ,4 14,5 spo-p/v korkea (n=902) keskim (n=229) matala(n=54) Työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauspoissaolojen hallinta paperiteollisuudessa. Pahkin,K, et.al. TTL
27 Sairauspoissaolot ja esimieheltä saadun tiedollisen tuen määrä 25 23, ,1 12,5 spo-p/v korkea (n=907) keskim (n=215) matala(n=63) Työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauspoissaolojen hallinta paperiteollisuudessa. Pahkin,K, et.al. TTL
28 Sairauspoissaolot ja koettu johdon oikeudenmukaisuus , , ,4 spo-p/v 0 korkea (n=226) keskim (n=540) matala(n=416) Työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauspoissaolojen hallinta paperiteollisuudessa. Pahkin,K, et.al. TTL
29 Sairauspoissaolot ja koettu työn palkitsevuus , ,8 12, spo-p/v korkea (n=263) keskim (n=606) matala(n=314) Työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauspoissaolojen hallinta paperiteollisuudessa. Pahkin,K, et.al. TTL
30 Sairauspoissaolot ja työtehtävien lukumäärä 20,0 18,0 16,0 18,2 14,9 15,8 14,0 12,0 10,8 11,4 10,0 spo-p/v 8,0 6,0 4,0 2,0 0, Työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauspoissaolojen hallinta paperiteollisuudessa. Pahkin,K, et.al. TTL
31 Sairauspoissaolot ja esimiehen suhtautuminen 20,0 18,0 17,7 16,0 14,0 12,0 13,7 14,5 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 8,7 spo-p/v 0,0 täysin paheksuen melko paheksuen melko hyväksyen täysin hyväksyen Työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauspoissaolojen hallinta paperiteollisuudessa. Pahkin,K, et.al. TTL
32 vähän paljon Työn vaatimukset - työn hallintamalli Karasekin stressimalli Työn hallinta 1. Vaikutusmahdollisuudet 2. Osallistumismahdollisuudet 3. Työn sisältö 4. Yhteisöllinen tuki Kuormittamaton työ Passiivinen työ vähän Aktiivinen työ Kuormittava työ paljon Työn vaatimukset A Oppiminen Motivoituminen kehittymiseen Käyttäytymisen muutokset B Psyykkisen kuormittumisen ja fyysisen sairauden riski 32 32
33 Proaktiivinen ja traditionaalinen työpaikka Työntekijöitä koulutetaan jatkuvasti tai usein Työntekijöitä koulutetaan vähän tai ei lainkaan Työntekijöillä paljon vaikutusmahdollisuuksia työssään Funktionaalisesti joustava = proaktiivinen työpaikka Traditionaalinen Työntekijöillä vähän vaikutusmahdollisuu ksia työssään Traditionaalinen Traditionaalinen Lähde: Antila & Ylöstalo Proaktiivinen toimintatapa (2002) 33 33
34 Proaktiivinen ja traditionaalinen yritys - henkilöstömäärien muutokset hlöä +5 hlöä Proaktiivinen 0 hlöä -5 hlöä -10 hlöä Perinteinen Lähde: Antila & Ylöstalo Proaktiivinen toimintatapa (2002) 34 34
35 DRUVAN-projekti (Dragsfjärdin kunta ) Sairauspoissaolot kaksinkertaiset muihin kuntiin verrattuna 2001 Päätettiin 20-kertaista työterveyshuoltomenot Mitä tapahtui? Lähde: Ahonen Guy Ahonen & Näsman
36 36
37 Metal Age-menetelmä (Näsman, Ilmarinen) Yksikkö A Yksikkö B Yksikkö C Kehittämiskohteiden identifiointi ja priorisointi Toimenpiteiden konkreettinen ideointi Toimenpiteiden vastuut ja aikataulut Toimenpiteiden ja vaikutusten seuranta 37
38 Työterveyshuollon perustehtävät DRUVAN Eläkkeelle Sairaanhoito, kuntoutus, uudelleensijoitus Ensiapu Ergonomia Työpaikkaselvitykset Liikunta, taukovoimistelu -Vesijumppa/uinti x1/kuukausi -Pallohalli x2/viikko -Sauvakävely, kuntosali x1/viikko -PC taukovoimistelu -Taukovoimistelu vanhainkodissa Päihdeohjelma Puhuttaisko? - Alkoholitietoisku, 3h, kaikilla mahd.osall. - Päihderyhmän koulutus Tupakasta vieroittaminen, nikotiinikorvaushoito Asiantuntija-apu linjaorganisaatiolle Työyhteisön kehittäminen - Metal Age, 9 ryhmää - Muita teematilaisuuksia - Henkilöstökysely x2/vuosi Töiden ja ammattitaidon kehittäminen Esimiestyön jatkuva kehittäminen teemapäivää/vuosi Synttärirupattelu Työhöntulotarkastus Työhöntulo Ikään tai palvelusaikaan liittyvät toiminnot >54v. Sundia-kurssi 5 vrk, 10 henkilöä/vuosi Terveystarkastus joka 3. vuosi 50v Terveystarkastus joka 5. vuosi v. ASLAK-kurssi, 10 henkilöä v. Wireys-kurssi, 2 henkilöä 2003
39 Druvan: Priorisointimatriisi 6. Kehittämiskohteet A:Tärkeys (1-10) B:Laajuus (1-10) C:Vaikutus mahdollisuus (1-10) Tulos AxBxC (1-1000) Koulutus, työvuorot Tiedotus, kokoukset, vuorovaikutus Henkilöstöresurssit Yhteiset aktiviteetit Työlistan vaihtaminen Yhteistyö keittiön kanssa Parempi yhteistyö Positiivinen ajattelu Huoneiden kunnostus Kehonhoito
40 Oletetut vaikutussuhteet Druvan Johtajuus Sitoutuminen Tieto Terveys Työkyky Tehokas työaika Sairauskulut Kehitys Viihtyvyys Eläkekulut Elämäntapa Yhteistyö 40
41 Tiedonkeruu ja -käsittely Henkilöstötilinpäätös - henkilöstön perustiedot - interventiokulut - työkyky-indeksi - sairauspoissaolot Asiantuntija-arviot - interventio-aika - tk-eläkkeet KIVA-kysely Potentiaali-malli 41
42 Työilmapiiri 8,1 8 7,9 7,8 7,7 7,6 7,5 h v
43 Sairauspoissaolo Dragsfjärd ja kaikki Suomen kunnat 18,0 16,0 14,0 12,0 10,0 8,0 Dragsfjärd Finland 6,0 4,0 2,0 0,
44 Dragsfjärdin kunnan eläkkeet / 100 työntekijää Ennen Druvanhanketta ja sen alussa Druvan-hankkeen lopussa ja sen jälkeen Vanhuuseläkkeet/ 100 työntekijää 0,7/vuosi 1,4/vuosi Työkyvyttömyys- ja osa-aikatyökyvyttömyyseläkkeet/ 100 työntekijää 1,4/vuosi 0,5/vuosi 44
45 Druvan-projekti : Työhyvinvointipanostusten 20- kertaistaminen - Talous-analyysi Tekijä Vuotuinen investointi Interventioaika/v laskentakorko 3 % Vähentyneet sairauspoissaolot Väh. ennenaikaiset eläkkeet Kokonaishyöty / v Netto-hyöty Sijoituksen tuotto 46 % Kokonaisnettohyöty 3 v Ahonen, G. och Näsman, O.: DRUVAN( ). Hanken. Forskningsrapporter 65. Helsingfors
46 Työpaikka: Googlen pääkonttori, Zürich 46
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Tuloksellinen kunta on kaikkien etu KT kuntatyönantajat, Helsinki 19.10.2011 Työhyvinvoinnilla tuloksellisuutta Guy Ahonen KTT, Johtaja Tiedolla vaikuttaminen 2 Työhyvinvoinnin taloudellista
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä AMKE:n luovat verkostot-seminaari 16.5.2012, Aulanko, Hämeenlinna Työhyvinvointi organisaation yuloksellisuuden osatekijänä Guy Ahonen KTT, professori Johtaja, tiedolla vaikuttaminen
LisätiedotTyöhyvinvoinnin taloudellinen näkökulma
Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät SAKU r.y. 1-2-12.2010 Vierumäki Työhyvinvoinnin taloudellinen näkökulma Guy Ahonen tutkimusprofessori Työtapaturman kustannukset 1 4 Välittömät henkilökulut Välilliset
LisätiedotTyöhyvinvoinnissa piilee miljardien säästöt. Nyt on toimenpiteiden aika
KKI päivät 2016, Oulu 16 17.3., Hotelli Lasaretti Työhyvinvoinnissa piilee miljardien säästöt. Nyt on toimenpiteiden aika Guy Ahonen Professori Intangibles Management Finland www.imafi.fi Työeläkkelle
LisätiedotTyöhyvinvoinnin kehittämien Saariston Työhyvinvointiakatemiassa
, Kasnäs www.saaristontyohyvinvointiakatemia.fi Työhyvinvoinnin kehittämien ssa 07.03.2013 Työterveyslääkäri, rehtori Saariston Työhyvinvointiakatemia Perustettu 16.03.2010 Omistajat: Mediona 65% Kasnäsudden
LisätiedotTYHY-toiminnan markkinointi
, Kasnäs www.saaristontyohyvinvointiakatemia.fi Työhyvinvoinnin kehittäminen käytännössä Metal Age-menetelmä ja Kiva-kysely Terve Suomi 2012-seminaari, Kuopio 24.05.12, Mediona OyAb www.mediona.fi TYHY-toiminnan
LisätiedotJohdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?
Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan
LisätiedotHR-analytiikan seuraava vaihe: työkyvyn johtaminen ja henkilöstötuottavuus Ossi Aura, filosofian tohtori Petteri Laine, seniorikonsultti, Silta Oy
HR-analytiikan seuraava vaihe: työkyvyn johtaminen ja henkilöstötuottavuus Ossi Aura, filosofian tohtori Petteri Laine, seniorikonsultti, Silta Oy Taustaa Tuotannon kausitasoitettu ja työpäiväkorjattu
Lisätiedot29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja
UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä
LisätiedotTyöhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo
Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA
LisätiedotHallinnointityökalut liikunnan ja. osana varhaisen tuen mallia
Hallinnointityökalut liikunnan ja terveyden aktivointiin i tii kk koko henkilöstölle osana varhaisen tuen mallia Tehokkaasti taantuman varalle! Event Brokers EBS Oy/SporttiPassi, Tommy Sarja Event Brokers
LisätiedotAloitustilaisuus
Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?
LisätiedotSAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA
1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on
LisätiedotJohtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto
Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta
LisätiedotTyöympäristö muutoksessa, osallistamisen kautta työhyvinvointiin
Työympäristö muutoksessa, osallistamisen kautta työhyvinvointiin 10.6.2013 Katri Wänninen ETK:n tilastojen mukaan v 2011 lopussa Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä oli 60,5 vuotta Työeläkkeelle vuonna
LisätiedotOrganisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia
Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen
LisätiedotInnostu työstä Kasnäs 22.05.2014
Innostu työstä Kasnäs 22.05.2014 Raaseporin kaupunki FEELIT hanke 2011-2013 Johan Nylund och Ove Näsman Oliko kaupungin henkilöstö todella aidosti ja innostuneesti mukana kehittämässä työhyvinvointia?
LisätiedotDuunitalkoot. Työnteon mielekkyys pakkasella (Työolobarometriaineistot 1992 2006) Työkyky on aina suhteessa työn vaatimuksiin
Duunitalkoot Työterveyslaitoksen uusi internetpalvelu - kohti toimivaa ja tuloksellista vuoropuhelua työpaikoilla Tapio Lahti apulaisylilääkäri, projektipäällikkö Työterveyslaitos Työnteon mielekkyys pakkasella
LisätiedotHenkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin
Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin 13.9.2017 Ossi Aura Tieteellinen johtaja, FT HPM Dashboard Oy johtajuus johtajuus johtajuus johtajuus Alustuksen sisältöä 2019... 202x... Henkilöstötuottavuus
LisätiedotJanakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
LisätiedotKuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet. M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos
Kuntatyönantaja ja potilassiirtoergonomian haasteet M j R Merja Rusanen Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kunta-alan haasteet t Kunta-alan alan työntekijöiden ikääntyminen,
LisätiedotKilpailukykyä työhyvinvoinnista
Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan
LisätiedotTyötapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien
LisätiedotHyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen
Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000
LisätiedotMiten liikuntainvestoinnin taloudelliset hyödyt voidaan kasvattaa viisinkertaiseksi
Miten liikuntainvestoinnin taloudelliset hyödyt voidaan kasvattaa viisinkertaiseksi Ossi Aura Suomen Kuntoliikuntaliitto ry 26.9.2007 Esityksen sisältöä Liikuntainvestoinnit yleinen taso Investointien
LisätiedotTyöhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa. Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos
Työhyvinvointi vahvistuu ASLAK-kuntoutuksessa Maija Tirkkonen ja Ulla Kinnunen Tampereen yliopiston psykologian laitos ASLAK ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus Kohderyhmä: työntekijät,
LisätiedotOsuva-kysely Timo Sinervo
Osuva-kysely Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Kunnat ja organisaatiot Kunta Vastaajat Jyväskylä 977 Eksote 1065 Länsi-Pohja 65 Akseli 59 Laihia-Vähäkyrö 52 Kaksineuvoinen 33 Terveystalo 31 Jyväskylän hoivapalv.
LisätiedotYhteistyö työkyvyn arvioinnissa
Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö
LisätiedotTyöhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981
LisätiedotMitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.
Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.fi 2 3 4 Työterveydestä on tullut sairaanhoitoa 5 Työkykynäkymä suuri työkykyriski
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että
LisätiedotEtua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa
Etua iästä Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä on Vautsin osahanke Tavoitteena Tukea eri-ikäisten jaksamista ottamalla huomioon eri ikäkausien vahvuudet ja erityistarpeet Parantaa valmiuksia ikäjohtamiseen
LisätiedotOAJ:n Työolobarometrin tuloksia
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
LisätiedotSuuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena
Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis
LisätiedotStrategisen hyvinvoinnin johtaminen
XIV VALTAKUNNALLINEN YRITYSJOHDON TYHY-HARJOITUS MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU, SANTAHAMINA, HELSINKI Hyvinvoinnilla tulosta #SHjoht Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Professori Guy Ahonen Intangibles Management
LisätiedotAntell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla
Antell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla Työturvallisuuspäivän alueseminaari, 28.4.2017 Riitta Anttila, Henkilöstö- ja työhyvinvointijohtaja, Antell Antell pähkinänkuoressa Valtakunnallinen
LisätiedotYRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA
YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta
LisätiedotMiten jaksamme työelämässä?
Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos
Hyvinvointia työstä HAKU-seminaari 12.4.2011, Kunta-talo, Helsinki Osaamispääomaan perustuvat henkilöstön tunnusluvut arvonluonnin johtamisessa Guy Ahonen KTT, professori Johtaja, tiedolla vaikuttaminen
LisätiedotJohtamisen merkitys työhyvinvointiin ja tuottavuuteen teollisuudessa
Johtamisen merkitys työhyvinvointiin ja tuottavuuteen teollisuudessa Henkilöstötuottavuuden tutkija ja kehittäjä Ossi Aura, Ossi Aura Consulting Oy Seminaari 4.9.2018 ALUSTUKSEN SISÄLTÖJÄ Johtaminen Johtajuus
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Alueellinen verkostotapaaminen Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto ja JKV, Sodankylä 26.9.2013 Esimies työn mielekkyyden edistäjänä Guy Ahonen KTT, professori Johtaja, tiedolla vaikuttaminen
LisätiedotMiten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä
Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotVALMENTAVA JOHTAMINEN. Red Cross Ambassadors Timo Ritakallio,
VALMENTAVA JOHTAMINEN Red Cross Ambassadors 15.11.2017 Timo Ritakallio, toimitusjohtaja @ritakti AGENDA Tervetuloa Ilmariseen! Valmentava johtaminen tukee menestystä Energisoiva työyhteisö HUOLEHDIMME
LisätiedotTyökyky, terveys ja hyvinvointi
Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,
LisätiedotVerkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK
Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen
LisätiedotInnovatiivinen työhyvinvointijohtaminen
Työhyvinvointiseminaari Seinäjoella 7-8.2.2018 Innovatiivinen työhyvinvointijohtaminen Anne Iijalainen, henkilöstö- ja hallintojohtaja Laura Latomäki, työhyvinvointiasiantuntija Hämeenlinnan kaupunki Asukasluku
LisätiedotTyöhyvinvointia yhdessä Pori
Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja
LisätiedotTyöterveyshuolto työhyvinvoinnin tukena Työterveyshuollon ja työsuojelun yhteistyö
Työterveyshuolto työhyvinvoinnin tukena Työterveyshuollon ja työsuojelun yhteistyö Pirkko Mäkinen, asiantuntija, FM pirkko.makinen@ttk.fi Yhteistyön perustana yhteinen tavoite Työturvallisuuslaki Työterveyshuoltolaki
LisätiedotVantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ
Vantaan korvaavan työn toimintatapa Tuunattu työ Tuunattu työ mitä se on? Sairauden tai tapaturman vuoksi työntekijä voi olla tilapäisesti kykenemätön tekemään vakituista työtään, mutta pystyy terveyttään
LisätiedotLisää tuottavuutta työkykyjohtamisella. Aamiaistilaisuus. 5.9.2014 Raahe. Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö
Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Aamiaistilaisuus 5.9.2014 Raahe Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Raahe 5.9.2014 klo 8.00 9.00
LisätiedotTyöterveyslaitos Marjo Wallin
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointi työkaaren eri vaiheissa Marjo Wallin, ft, TtT erikoistutkija 13.10.2016 Työterveyslaitos Marjo Wallin www.ttl.fi 2 1 Mistä on työkaari tehty? 13.10.2016 Työterveyslaitos
LisätiedotUhkana työkyvyttömyysloppuuko
Uhkana työkyvyttömyysloppuuko työterveydessä y välineet, kun yhtenä osatekijänä on muukin kuin sairaus? Olli Kaidesoja Kuntoutuspäällikkö, Diacor 6.11.2012 Työnantajan havainnot Kohderyhmä työpanos heikentynyt
LisätiedotTavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen
Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari Työkyky ja terveysjohtaminen Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen Mitä työkyky- ja terveysjohtaminen ovat Työkykyjohtaminen ja terveysjohtaminen
LisätiedotTYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue. Salla
TYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue Salla Karjalainen @sallakar_ Miksi rahapelejä pelataan? Unelma jättipotista, ajanviete, älyllinen haaste, mielialan säätely, sosiaaliset tekijät Miten rahapelihaitat
LisätiedotTyöympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020
Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Ikäjohtamisen seminaari Tampereen yliopisto, 20.3.2012 Lars-Mikael Bjurström 21.3.2012 Taustaa linjausten valmistelulle Työsuojelustrategia 1998
LisätiedotSairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät
Sairauspoissaoloihin voidaan vaikuttaa? Tommi Vasankari UKK-instituutti Valtakunnalliset terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Sisältö Mitkä tekijät vaikuttavat sairauspoissaoloihin? Akuutit infektiot Krooniset
LisätiedotVarhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa
Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Elintarvikealan tuottavuustalkoot Seminaari 1.10.2009 Valio Oy Elisa Putula ja Seija Hoikka Valion tehtävä ja arvot Tehtävä:
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotEläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma
Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ
LisätiedotMitä suomalainen työelämä menettää alkoholinkäytön myötä?
Mitä suomalainen työelämä menettää alkoholinkäytön myötä? Timo Leino, dos. ylilääkäri Eläke-Fennia ratkaisutoiminta ja työkyvyttömyysriskinhallinta palvelut 31.5.2012, Päihdetiedotusseminaari 2012 2 Alkoholin
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotHyvinvointi työkyvyttömyyden. ennaltaehkäisyssä Hyvinvointipäällikkö Liisa Ilvesmäki VRY/HR
Sisäinen Hyvinvointi työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyssä 7.11.2017 Hyvinvointipäällikkö Liisa Ilvesmäki VRY/HR VR Group Sisäinen VR-konsernin henkilöstö 7 600 työntekijää, naisia 17,9% Eläkkeelle siirtyy
LisätiedotUudista ja uudistu 2011
Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän
LisätiedotTyöhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa
Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa t Ifin Suuryritysten riskienhallintapäivä 25.1.2012 2012 Sirpa Huuskonen Esityksen sisältö ISS:n Hyvissä voimissa työhyvinvointiohjelma ja TTT-johtaminen
LisätiedotTyökykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta
Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta MUUTOSTUKIKLINIKKA: Sote-muutosjohtaminen talouden ja henkilöstön ristipaineessa Eija-Maria Gerlander Kehittämispäällikkö, Keva 12.9.2019 Kyky tehdä työtä
LisätiedotYksilötutka - Työhyvinvoinnin tulokset
YKSILÖTUTKAN YHTEENVETOA FIRMA OY 15.2.2019 Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com Yksilötutkan yhteenvetoraportti voidaan ladata yrityskohtaisen käyttäjälinkin kautta. Kuvassa 1 on yhteenveto
LisätiedotEnnakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin
Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017
LisätiedotTyön ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin
Työn ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Esityksen rakenne Kiireen merkitykset ja vaikutukset Job control / vaikutusmahdollisuudet Oikeudenmukaisuus
LisätiedotHyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka
LisätiedotSiilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015
Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut
LisätiedotJohtaminen varmistaa johtajuuden ja henkilöstötuottavuuden kasvun. Ossi Aura Ossi Aura Consulting
Johtaminen varmistaa johtajuuden ja henkilöstötuottavuuden kasvun Ossi Aura Ossi Aura Consulting Aiheita ja ajatuksia Strategisen hyvinvoinnin johtaminen - management Johtajuus esimiestyö - leadership
LisätiedotIkäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi
Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi ATERIA 14 tapahtuma, ammattiasiain toimitsija JHL edunvalvontalinja, työelämän laadun toimialue Ikäjohtaminen, määrittely Ikäjohtamiseksi kutsutaan eri-ikäisten
LisätiedotEsimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot
ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn
LisätiedotTyöterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi
LisätiedotTerveys ja työ kättä lyö. Terveellinen työ yhteinen etu Kuusankosken aluetapahtuma 4.11.2009 Harri Vainio
Terveys ja työ kättä lyö Terveellinen työ yhteinen etu Kuusankosken aluetapahtuma 4.11.2009 Harri Vainio Maailma muuttuu "Maailma on meille liian suuri. Liian paljon tapahtuu. Yrität minkä voit, yhtä kaikki
Lisätiedot7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet
7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen
LisätiedotTutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
LisätiedotTyökykyjohtamisella tulosta myös viivan alle
Työkykyjohtamisella tulosta myös viivan alle 2016 Me olemme Skanska 2 Skanska maailmalla Yhdysvallat Norja Ruotsi Suomi Iso-Britannia Tanska Puola Tsekin tasavalta Slovakia Unkari Romania Skanska maailmalla
LisätiedotTIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA
TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto
LisätiedotTyöhyvinvointi. Janita Koivuranta
Työhyvinvointi Janita Koivuranta Mitä on työhyvinvointi? Työhyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu työn mielekkyydestä, terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista Työhyvinvointi vaikuttaa työssä
LisätiedotTyökykyriskit ennakoiden haltuun
Työkykyriskit ennakoiden haltuun Työkyky on kriittinen menestystekijä tulevaisuuden organisaatioissa Laadukas työkykyjohtaminen pitää työkyvyttömyysriskin ja työkyvyttömyyskustannukset hallinnassa ja lisää
LisätiedotTYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350
TYÖKYKYPALVELU TIESITKÖ, ETTÄ YKSI SAIRAUSPÄIVÄ MAKSAA TYÖNANTAJALLE KESKIMÄÄRIN 350 Olemme paras kumppanisi tuloksellisessa työkyvyn johtamisessa Työkykypalvelu on kokonaisvaltainen ratkaisu, jonka tavoitteena
LisätiedotYHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?
LisätiedotTyökykykoordinaattori työterveyshuollossa
Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Yhteistyöllä voimavaroja ja työkaluja työntekijän työkyvyn heiketessä Satu Tamsi Työkykykoordinaattori/Työterveyshoitaja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
LisätiedotTyökaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke
Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on
LisätiedotTyöntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri
Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Varma: Osuvia työeläkevakuuttamisen palveluja Peruspalvelut: lakisääteiset vakuutus- ja eläkepalvelut, työeläkekuntoutus
LisätiedotYHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA
1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä
LisätiedotKONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3
1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3
Lisätiedot4event yrityksenä. Perustamisvuosi 2001. Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä
4event yrityksenä Perustamisvuosi 2001 Löydä energinen ja vireä elämä Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä Osaajaverkostossa 140 henkilöä 1300 erillistä ohjelmaa / vuosi Valtakunnallisuus
LisätiedotTyöterveyshuollon järjestäminen. Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari
Työterveyshuollon järjestäminen Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari 14.10.2015 Työterveyshuoltolaki (1.1.2002) Työnantajalla työterveyshuollon
LisätiedotTyönantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet
Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen
LisätiedotTyökaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena
Hyvinvointia työstä Työkaarikeskustelu työhyvinvoinnin tukena Marjo Wallin, erikoistutkija 14.10.2016 Työterveyslaitos Marjo Wallin www.ttl.fi 2 Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä
LisätiedotOpiskelu- ja työhyvinvoinnin talousmekanismit
Opiskelu- ja työhyvinvoinnin talousmekanismit Ossi Aura, FT, tutkija, konsultti, tietokirjailija Ossi Aura Consulting Oy Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin Kehittämispäivät 16-17.11.2016 Opiskelu-
LisätiedotMASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI
MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI Maskun kunnalle työkykyinen ja jaksava henkilöstö on tärkeä. Esimiehen tehtäviin kuuluu tukea työntekoa sekä kehittää työoloja. Varhaisen tuen malli auttaa esimiestä
LisätiedotVarhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty
Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää
LisätiedotTerveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho
Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi Sosiaalineuvos Maija Perho 29.11.2011 Ohjelman tavoitteet Terveyden edistämisen rakenteiden vahvistaminen Elintapamuutosten aikaansaaminen Terveyttä
Lisätiedot