Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä"

Transkriptio

1 Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö

2 Työurien jatkamisen politiikkaa Väestömme demografinen kehitys suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle on herättänyt kysymyksen, miten tulevaisuudessa ylläpidämme hyvinvoivaa Suomea. Keskusteluissa merkittäväksi tekijäksi on noussut työssäoloajan pidentäminen ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrän vähentäminen. Kaikilla työikäisillä tulisi olla mahdollisuus tehdä töitä sillä työkyvyllä, mikä heillä on. Työkyvyttömyyden arvioinnista jäljellä olevan työkyvyn arviointiin. 2

3 Työpaikat työkyvyn tukijoiksi Työelämässä on n työntekijää, joiden sairaus tai vamma aiheuttaa merkittävää haittaa työssä Työmarkkinoiden ulkopuolella n osatyökykyistä (satakomitea) jotka haluaisivat työllistyä - Työkyvyn tuen sairauspoissaolojen hallinnan, seurannan ja varhaisen tuen mallit käyttöön (sv-lain muutos ) - Punk- hankkeessa kehitetyssä mallissa sovitaan sairauspoissaolojen seurannasta, työkyvyn tuesta ja työhön palaamisen perusteista pitkän sairauspoissaolon jälkeen eli miten käytetään joustavia työhönpaluun mahdollisuuksia nettityökirja

4 Esimiehen tehtäviin uusi näkökulma TYÖSSÄ JATKAMISEN TUKEMINEN Työssä selviytymisen seuranta Työkykyasioiden puheeksiottaminen Varhaisen tuen dokumentointi Yhteistyö työterveyshuollon kanssa esimiehen vastuulla aina työjärjestelyiden toteuttaminen jos työkyvyttömyyden uhka tth:on työkykyarvioon lähettäminen TYÖHÖN PALUUN TUKEMINEN työkykyneuvottelu (tt, ta, ttl), jossa sovitaan uudesta tehtävänkuvasta; toimenkuva + työaika + muut mahdolliset tukitoimet kirjataan ja tiedotetaan työyhteisöä työn muokkauksesta vastaaminen 4

5 Työkykyasioiden puheeksiottaminen - varhaisen tuen mallien käyttöönotto tuo esimiehelle uuden tehtävän, mutta antaa myös ohjeistusta - Kaikkia kohdellaan samalla tavalla reiluksi ja oikeudenmukaiseksi koetun johtamisen perusta - Vaikean asian puheeksiottaminen voidaan kokea kiperänä tilanteena ja se vaatii esimieheltä hyvää valmistautumista toisaalta alaiselle se voi olla vielä stressaavampi - Puheeksiottokeskustelun tueksi käytössä Työkyvyn tuen tarpeen kartoituslista - Keskustelussa sovitut toimet ja tarvittavat muutokset kirjataaan neuvottelumuistioon, joka voidaan toimittaa työterveyshuoltoon - Esimiehet tarvitsevat valmennusta keskustelujen käymiseen! - nettivideot

6 Työkykyjohtaminen Aktiivinen vuorovaikutus kaiken perusta Selkeät pelisäännöt sairauspoissaolojen seurantaan Työkyvyttömyys ehkäistävä järjestelmällisin toimin Ongelmat varhain puheeksi Tuetusti takaisin töihin Työpaikka terveelliseksi ja turvalliseksi Työkykyä edistetään työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyöllä

7 Työhön paluun keinot työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyönä Uudet työjärjestelyt omalla työpaikalla Lakimuutos tulossa, jonka mukaan 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen työterveyshuollon lausunto jäljellä olevasta työkyvystä (yhteistyö työpaikan kassa) Työeläkelaitoksen työkokeilu ja tarvittaessa ammatillinen kuntoutus työkyvyttömyyden uhkatilanteessa Osasairauspäiväraha Työterveyshuollon työkokeilu yli 60 pv poissaolon jälkeen Kuntoutuspalveluohjaus 7

8 Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö 90 sairauspäivärahakauden jälkeen lausunto Tärkeä askel tavoitteeseen vähentää eläkehakemuksia ja lisätä työeläkekuntoutusta Työterveyshuolto koordinoi myös sairaanhoitoa, jolloin voidaan reagoida pitkittyviin sairauspoissaoloihin. Työpaikoilla valmistautuminen muutokseen tärkeää onnistumisen kannalta Työpaikoilla tarvitaan tietoa ja nykyisellään toimivan työsuojeluorganisaation kytkemistä mukaan työkyvyn tukemisen työhön. 8

9 Työelämä monimuotoistuu Työelämässä lisääntyvästi joustamismahdollisuuksia Työntekijöiden terveydentila ja koulutustaso aiempaa parempi Työkyvyttömyyseläkkeille siirtyneiden määrässä laskua viimevuosina Osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä n 18 % työkyvyttömyyseläkkeistä vuonna 2010 lähes kaksinkertaistunut 10 vuodessa. Osasairauspäivärahan saajia yli 4500 käyttö lisääntynyt merkittävästi. 9

10 Osa-aikainen työ kuntoutuksen muotona ja kuntoutuksen lopputuotteena Sairausperusteiset osa-aikaisuudet lisääntyvät - Osa sv-päiväraha, osatyökyvyttömyyseläke ( kuntoutustuki), työkokeilu, korvaava työ Työterveyshuoltoyhteistyö lisääntyy Aloitteentekijä, toimeenpanija, seuraaja osaako työterveyshuolto viestiä työpaikan kielellä? Edellyttää asennemuutosta työpaikoilla - Esimies keskeisessä roolissa työjärjestelyiden toteuttajana ja koko työorganisaation työn organisoijana - Tiedottaminen ja työyhteisön suvaitseva ilmapiiri edellytys onnistumiselle. 10

11 Punk - hankkeen kehittämistyön tavoitteet 1. Pientyöpaikkojen työkyvyn tukemisen ja työterveyshuoltoyhteistyön mallien kehittäminen 2. Kuntoutustoiminnan kehittäminen pientyöpaikkojen tarpeeseen 3. Kehittää välineitä tavoitteelliseen työhyvinvointityöhön 4. Tiedon jakaminen hankkeen tuloksista 11

12 12

Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011

Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Pauliina Juntunen (TtM, ft) Kuntoutussäätiö/ Punk Työkyky - Masto-hanke julkaisee yrittäjän työkyvyn tukitietokortin - MastDO tarjoaa myös tietoa!

Lisätiedot

Aktiivisen tuen avaimet

Aktiivisen tuen avaimet SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa

Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Yhteistyöllä voimavaroja ja työkaluja työntekijän työkyvyn heiketessä Satu Tamsi Työkykykoordinaattori/Työterveyshoitaja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET KONEURAKOINTI S.KUITTINEN OY:SSÄ

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET KONEURAKOINTI S.KUITTINEN OY:SSÄ TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET KONEURAKOINTI S.KUITTINEN OY:SSÄ Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Kuvat: Pekka Ruuskanen 21.08.2012 KONEURAKOINTI S.KUITTINEN OY 1. Työhyvinvoinnin kehittämisen

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET SAUVON KUNNASSA

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET SAUVON KUNNASSA TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET SAUVON KUNNASSA Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Kuvat: Pekka Ruuskanen 26.9.2011 1/12 1. Työhyvinvoinnin kehittämisen tavoitteet Sauvon kunnan työpaikoissa

Lisätiedot

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Kirsi Ahola Työhönpaluuta kannattaa tukea organisaation toimin Valtaosa sairastuneista haluaa palata takaisin töihin toivuttuaan. Mitä pidemmäksi mielenterveyssyistä

Lisätiedot

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

MITEN TYÖHÖN PALUUTA HELPOTETAAN

MITEN TYÖHÖN PALUUTA HELPOTETAAN MITEN TYÖHÖN PALUUTA HELPOTETAAN Marja Mäkiniemi työhyvinvointisuunnittelija, työkykykoordinaattori, THM Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 17.9.2015 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Henkilöstö 2014:

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen

Lisätiedot

Työhyvinvointia työpaikoille

Työhyvinvointia työpaikoille Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN

AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN AKTIIVINEN VÄLITTÄMINEN - TYÖKYVYN TUKEMINEN Sisältö 3. Aktiivisen välittämisen tavoitteet 4. Hyvän työyhteisön perusteet 5. Aktiivisen välittämisen vaiheet 6. Varhaisen tuen ennakoivat ja edistävät toimet

Lisätiedot

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Kehittämisasiantuntija Työterveyshoitaja Leena Haakana Helsingin kaupungin työterveyskeskus 1 Työterveyshuollon näkökulma Työn ja terveyden

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET HARJAVALLAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET HARJAVALLAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET HARJAVALLAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA - Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Taustaa

Lisätiedot

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja

Lisätiedot

Työhönpaluun tuki. Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö PL 105, 00011 itella Y-tunnus: 2042735-1 www.tyohyvinvointisaatio.fi

Työhönpaluun tuki. Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö PL 105, 00011 itella Y-tunnus: 2042735-1 www.tyohyvinvointisaatio.fi Työhönpaluun tuki Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö PL 105, 00011 itella Y-tunnus: 2042735-1 www.tyohyvinvointisaatio.fi Paluun tuki - pitkän sairaspoissaolon jälkeen Onnistuneen työhön paluun edellytykset

Lisätiedot

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Anne Korhonen Journalistipäivä 8.3.2016 Osatyökykyinen vai työkykyinen? 2 Osatyökykyisyys on työ ja tehtäväsidonnainen asia Työkyky muuttuu ja muuntuu

Lisätiedot

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014 Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014 Satu Väihkönen Johtava ylilääkäri, Työterveys Wellamo Oy Puheenjohtaja, Suomen Työterveyslääkäriyhdistys Työterveys Wellamo Oy - yhteistyötä

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Yhdessä työkyvyn tukena - TELAn koulutuskiertue

Yhdessä työkyvyn tukena - TELAn koulutuskiertue Yhdessä työkyvyn tukena - TELAn koulutuskiertue Miksi työurien pidentäminen on tärkeää? Työ on hyvinvoinnin lähde, sekä yksilölle että yhteiskunnalle Eläkejärjestelmä kestää lyhyetkin työurat, mutta kansantalous

Lisätiedot

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Vakuutuslääketieteen tehtävä Korvausoikeudesta päätettäessä asettaa yksittäinen hakija sairauden osalta

Lisätiedot

Hyvän työilmapiirin perusta on välittävä ja kannustava työyhteisö ja johon kaikki työyhteisön jäsenet osaltaan vaikuttavat.

Hyvän työilmapiirin perusta on välittävä ja kannustava työyhteisö ja johon kaikki työyhteisön jäsenet osaltaan vaikuttavat. Aktiivisen tukemisen malli Johdanto Esimiehen tehtävänä on huolehtia henkilöstönsä työhyvinvoinnista. Säännölliset keskustelut esimiehen ja työntekijän välillä työhön liittyvistä asioista, kuten työnkuvasta,

Lisätiedot

Julkisen työeläkejärjestelmän keinot työssä jatkamiseen

Julkisen työeläkejärjestelmän keinot työssä jatkamiseen Julkisen työeläkejärjestelmän keinot työssä jatkamiseen Kuntoutussäätiö 11.10.2016 Marja-Leena Suhonen Asiakaspäällikkö Keva Keva Hoitaa koko julkisen sektorin; kuntien, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön

Lisätiedot

26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee

26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee 26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Helena Alkula, palvelupäällikkö, Varma Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Arja Iisakkala, asiakaspalvelupäällikkö, Varma 30 Työnantaja työterveyshuolto:

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Työterveyshuollon välineet työkyvyn tukemisessa. Työterveyslääkäri Visa Kervinen Työurien pidentäminen ja työkykyjohtaminen 12.9.

Työterveyshuollon välineet työkyvyn tukemisessa. Työterveyslääkäri Visa Kervinen Työurien pidentäminen ja työkykyjohtaminen 12.9. Työterveyshuollon välineet työkyvyn tukemisessa Työterveyslääkäri Visa Kervinen Työurien pidentäminen ja työkykyjohtaminen 12.9.12 12.9.2012 Työterveyshuollon välineet työkyvyn tukemisessa Onko työterveyshuoltoa?

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä 19.9.2014. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä 19.9.2014. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä 19.9.2014 Työkykyinen työntekijä -yhteinen tavoitteemme terveydenhuollossa Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn verkostoseminaari 19.9.2014 Lahti Timo Leino, ylilääkäri TTL 19.9.2014

Lisätiedot

YRITTÄJIEN TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN. 15.4.2010 Loppi - tilaisuus yrittäjille Pirkko Mäkelä-Pusa

YRITTÄJIEN TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN. 15.4.2010 Loppi - tilaisuus yrittäjille Pirkko Mäkelä-Pusa YRITTÄJIEN TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN 15.4.2010 Loppi - tilaisuus yrittäjille Pirkko Mäkelä-Pusa Mitä on työhyvinvointi? Työhyvinvointi syntyy töissä, töitä tekemällä. Se on sekä yksilön, että yhteisön

Lisätiedot

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri

Lisätiedot

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Henry ry, Tampere 9.2.2010 Esityksen sisältö Mihin työterveyshuoltoa tarvitaan? Työterveysyhteistyön edellytyksiä

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI 1 TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI Sairausvakuutuslaki 1.1.2011 Sairausvakuutuslaki 1.6.2012 Työterveyshuoltolaki 1.6.2012 2 1. Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Työterveyshuollon rooli työhön palaamisessa

Työterveyshuollon rooli työhön palaamisessa Työterveyshuollon rooli työhön palaamisessa Heikki Arola Ylilääkäri, työterveys, Pirkanmaa ja Kanta-Häme LKT, MBA, työterveyden dosentti, työterveyshuollon el AVH-Päivät 2011: AVH ja työelämä Aivoverenkiertohäiriöiden

Lisätiedot

Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi. 8.5.2014 Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri

Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi. 8.5.2014 Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Työeläkekuntoutus keinoja työssä jatkamiseksi Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Kuntoutustahot 2 Vaihtoehtoja, kun sairaus pitkittyy Sairauspäiväraha/ Osasairauspäiväraha Sairastuneella henkilöllä on

Lisätiedot

Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia. Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan?

Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia. Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan? Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan? Helsinki 17.4.2015 ja Jyväskylä 24.4.2015 Pirkko Mäkinen, Työturvallisuuskeskus Työpajan tavoite

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA

TYÖHYVINVOINTIOHJELMA 2016-2017 TYÖHYVINVOINTIOHJELMA Hyväksytty henkilöstöjaostossa 25.4.2016 Sisällys 1 Työhyvinvointiohjelma... 2 2 Työhyvinvoinnin tekijöiden tehtävät ja vastuut... 3 3 Työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma...

Lisätiedot

AKTIIVINEN TYÖKYVYN SEURANTA

AKTIIVINEN TYÖKYVYN SEURANTA yhteistyötoimikunta 26.4.2010 kunnanhallitus 10.5.2010 AKTIIVINEN TYÖKYVYN SEURANTA Toimintamalli puheeksiottamisesta Heinäveden kunta Tavoitteet Aktiivisella työkyvyn seurannalla puututaan sellaisiin

Lisätiedot

TYÖVIREMALLI KONTIOLAHDEN KUNTA OSAAVA JA MOTIVOITUNUT HENKILÖSTÖ 1 (7) TOIMIVAT TYÖYHTEISÖT MOTIVOINTI, PALKITSEMINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN

TYÖVIREMALLI KONTIOLAHDEN KUNTA OSAAVA JA MOTIVOITUNUT HENKILÖSTÖ 1 (7) TOIMIVAT TYÖYHTEISÖT MOTIVOINTI, PALKITSEMINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖVIREMALLI TOIMIVAT TYÖYHTEISÖT MOTIVOINTI, PALKITSEMINEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN OSAAVA JA MOTIVOITUNUT HENKILÖSTÖ TYÖKYKY JA TERVEYS TOIMIVA JOHTAMINEN JA PÄÄTÖKSENTEKO KONTIOLAHDEN KUNTA 1 (7) TYÖVIRE

Lisätiedot

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt

Lisätiedot

OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI

OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI Raimo Suvitaival fysiatri, osastonylilääkäri Satakunnan shp, fysiatria ja kuntoutus Alueellinen olkakoulutus 5.3.2015 YLEISTÄ AMMATILLISESTA KUNTOUTUKSESTA

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014

KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014 KANSAINVÄLINEN TYÖTURVALLISUUSPÄIVÄ 28.4.2014 Henkilöstöjohtaja Riitta Hallberg Puh. 044-4598946, riitta.hallberg@saarikka.fi Perustietoja Saarikasta: - Tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja - 5 kunnan

Lisätiedot

yhteistyö Vaarojen tunnistaminen, riskien arviointi ja työterveyshuolto - seminaari Turku 7. 3.2012 Kari Haring

yhteistyö Vaarojen tunnistaminen, riskien arviointi ja työterveyshuolto - seminaari Turku 7. 3.2012 Kari Haring Työterveyshuolto ja työpaikan yhteistyö Vaarojen tunnistaminen, riskien arviointi ja työterveyshuolto - seminaari Turku 7. 3.2012 Kari Haring asiantuntijalääkäri tij i 1 Yhteistyön perusteet Laki edellyttää

Lisätiedot

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet 7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Lakimuutokset sisältävät seuraavia määräaikoja:

Lakimuutokset sisältävät seuraavia määräaikoja: 1. VARHAINEN TUKI Työturvallisuuslaissa on työnantajalle asetettu erityinen huolehtimisvelvoite. Työnantajan tulee huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä heidän työkykynsä turvaamiseksi.

Lisätiedot

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen PoKa-hanke Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Keva Sanna Pesonen Hankkeen taustaa Pohjois-Karjalan maakunnan alueella käynnissä oleva kuntatyöpaikkojen ammatillisen kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin kehittämishanke

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS

AMMATILLINEN KUNTOUTUS AMMATILLINEN KUNTOUTUS Ammatillinen kuntoutus auttaa jatkamaan työssä Työkyvyn heikkeneminen voi estää työskentelysi jossain vaiheessa työuraa. Tällöin ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua jatkamaan

Lisätiedot

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla Tehy, Työsuojelun teemaseminaari 7.11.2017, Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Työkyvyn hallinta; Varhainen tuki työpaikalla Työhyvinvoinnin lähtökohdat

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa

Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa Työhyvinvoinnin johtaminen osana suuryrityksen strategiaa t Ifin Suuryritysten riskienhallintapäivä 25.1.2012 2012 Sirpa Huuskonen Esityksen sisältö ISS:n Hyvissä voimissa työhyvinvointiohjelma ja TTT-johtaminen

Lisätiedot

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017

Lisätiedot

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen

Lisätiedot

Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli. Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila

Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli. Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila Varhainen välittäminentyöhyvinvoinnin johtamisen keinona Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila Johdanto Tarkoitus

Lisätiedot

AKTIIVINEN TUKI KIRKKONUMMELLA. Kirkkonummen kunta Aktiivisen tuen toimintamalli 1/8 henkilöstöyksikkö. Yhteistoimintaryhmä 5.5.

AKTIIVINEN TUKI KIRKKONUMMELLA. Kirkkonummen kunta Aktiivisen tuen toimintamalli 1/8 henkilöstöyksikkö. Yhteistoimintaryhmä 5.5. Kirkkonummen kunta Aktiivisen tuen toimintamalli 1/8 Dnro 411/01.04.00/2016 AKTIIVINEN TUKI KIRKKONUMMELLA Yhteistoimintaryhmä 5.5.2017 Henkilöstöjaosto 17.5.2017 Kirkkonummen kunta Aktiivisen tuen toimintamalli

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ

TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ TYÖSUOJELUILTAPÄIVÄ PORI 14.3.2013 KARI HARING SAK RY YHTEISTYÖN PERUSTEET Laki edellyttää Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 30.3.2007/334 Työterveyshuoltolaki

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö. Työkyvyn suunnitelmallista johtamista

Työterveysyhteistyö. Työkyvyn suunnitelmallista johtamista Työterveysyhteistyö Työkyvyn suunnitelmallista johtamista Esityksessä 1. Työterveystoiminta on osa yrityksen/organisaation johtamista 2. Lainsäädäntö ohjaa työterveysyhteistyöhön 3. Tarpeiden tunnistaminen

Lisätiedot

Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala. Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset

Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala. Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset Osatyökykyiset työssä -ohjelma, OSKU Osku-tiimi, STM Päivi Mattila-Wiro, ohjelmajohtaja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 8.2.2013 Terveydenhoitajapäivät/KPMartimo. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työ ja liikuntaelinvaivat Terveydenhoitajapäivät 8.2.2013 Kari-Pekka Martimo LT, teemajohtaja Esityksen sisältö Ovatko liikuntaelinvaivat ongelma? Yleistä liikuntaelinvaivoista ja niiden

Lisätiedot

Työterve yshuollon ennakoiva rooli: tukeeko työterveyshuolto tule - tule sairauksissa työkykyä vai

Työterve yshuollon ennakoiva rooli: tukeeko työterveyshuolto tule - tule sairauksissa työkykyä vai Työterveyshuollon y ennakoiva rooli: tukeeko työterveyshuolto tule -sairauksissa työkykyä vai työkyvyttömyyttä kehittämispäällikkö Ritva Teerimäki ritva.teerimaki@hel.fi Työterveyskeskus Edistää kaupungin

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri

Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Varma: Osuvia työeläkevakuuttamisen palveluja Peruspalvelut: lakisääteiset vakuutus- ja eläkepalvelut, työeläkekuntoutus

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki. Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija

Käytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki. Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija Käytännön ratkaisuja Jyväskylän kaupunki Päivi Mazzei Kuntoutusasiantuntija 12.9.2016 9.9.2016 Materiaali Jyväskylän kaupunki ja sen käytännöt Työkyvyn hallintamalli / ammatillisen kuntoutuksen oppaat

Lisätiedot

Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa

Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa Päihde- ja mielenterveyspäivät 11.-12.10.2011 Tampere-Talo Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Keva työeläkekentässä Maksutulo

Lisätiedot

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa

Etua iästä. Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä Ikäjohtamisen työkaluja Itellassa Etua iästä on Vautsin osahanke Tavoitteena Tukea eri-ikäisten jaksamista ottamalla huomioon eri ikäkausien vahvuudet ja erityistarpeet Parantaa valmiuksia ikäjohtamiseen

Lisätiedot

Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri

Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon 90 päivän lausunto Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon lausunto (svl 8 luku 5 a, tthl 12 1 mom 5 a kohta) Työterveyshuollon on arvioitava työntekijän

Lisätiedot

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden

Lisätiedot

Pientyöpaikoilla uudistuminen mistyö

Pientyöpaikoilla uudistuminen mistyö Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk)-hankeen kehittämisty mistyö Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kuntoutussäätiö Pirkko Mäkelä-Pusa 17.3.2011 ESR-hanke 2009 2012, Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS Henkilöstö palvelutuotannon voimavarana 31.8.2017 Raija Ranta, henkilöstöjohtaja-sosiaali-ja terveysjohtaja HENKILÖSTÖ / RAKENNE HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ 31.12.2016 Vakinaiset 3 177

Lisätiedot

Työympäristö muutoksessa, osallistamisen kautta työhyvinvointiin

Työympäristö muutoksessa, osallistamisen kautta työhyvinvointiin Työympäristö muutoksessa, osallistamisen kautta työhyvinvointiin 10.6.2013 Katri Wänninen ETK:n tilastojen mukaan v 2011 lopussa Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä oli 60,5 vuotta Työeläkkeelle vuonna

Lisätiedot

Työkyvyn tukeminen ehkäisee työkyvyttömyyttä. Työkyvyn tukeminen

Työkyvyn tukeminen ehkäisee työkyvyttömyyttä. Työkyvyn tukeminen ehkäisee työkyvyttömyyttä Työkyvyttömyyden hinta Suomessa Työkyvyttömyys maksaa yhteiskunnalle vuodessa Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy vuodessa Työkyvyttömyyseläkettä saa lähes 4 171*milj. 18 800 henkilöä

Lisätiedot

Varhaisen reagoinnin, tuen ja sairauspoissaoloseurannan periaatteet

Varhaisen reagoinnin, tuen ja sairauspoissaoloseurannan periaatteet Varhaisen reagoinnin, tuen ja sairauspoissaoloseurannan periaatteet Kuvat: Pekka Ruuskanen, kolmesta eri sarjakuvasta Työkirja pienille ja keskisuurille työyhteisöille ja heidän työterveyshuolloilleen

Lisätiedot

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Mikael Ojala Ylilääkäri, neurologi Merimieseläkekassa

Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Mikael Ojala Ylilääkäri, neurologi Merimieseläkekassa Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Mikael Ojala Ylilääkäri, neurologi Merimieseläkekassa Omaa taustaani ja työtehtäviäni Lääket. ja kir. tri, neurologi, väitellyt huimauksesta Vakuutuslääketieteen

Lisätiedot

Sairausvakuutus- ja työterveyshuoltolakien muutokset 1.6.2012. Yhdessä työkyvyn tukena

Sairausvakuutus- ja työterveyshuoltolakien muutokset 1.6.2012. Yhdessä työkyvyn tukena Sairausvakuutus- ja työterveyshuoltolakien muutokset 1.6.2012 Yhdessä työkyvyn tukena Työterveyshuollon koulutus 9.5 14.6.2012 Heikki Palomäki/Lauri Keso Asiantuntijalääkäri Kansaneläkelaitos Terveysosasto

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015

Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015 Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin

Lisätiedot

Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014

Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014 Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014 Sidonnaisuudet Vakuutuslääketieteen dosentti, kuntoutuksen ja vakuutuslääketieteen erityispätevyys Päätoimi Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

Lisätiedot

Työkykyjohtamisella tuloksiin Jan Schugk Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Työkykyjohtamisella tuloksiin Jan Schugk Elinkeinoelämän keskusliitto EK Työkykyjohtamisella tuloksiin 4.4.2017 Jan Schugk Elinkeinoelämän keskusliitto EK Sairaus- ja tapaturmapoissaolot eri henkilöstöryhmillä sukupuolen mukaan vuonna 2015 2 EK:n työaika- ja poissaolotiedustelu

Lisätiedot

Miten työterveyshuolto. tukee työssä jatkamista

Miten työterveyshuolto. tukee työssä jatkamista Miten työterveyshuolto tukee työssä jatkamista 2 Miten työterveyshuolto tukee työssä jatkamista Sisällys Saatteeksi 3 Aktiivinen tuki ja työterveysyhteistyö 4 Varhainen tuki ja työterveysyhteistyö 6 Tehostettu

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena

Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena Epilepsiapotilaan ohjauksen kehittäminen koulutustilaisuus 19.9.2014, TYKS Sanna Filatoff-Rajaniemi Kuntoutusasiantuntija Keva Keva

Lisätiedot

Välittävä työyhteisö VARHAISEN VÄLITTÄMISEN TOIMINTAMALLI. Hyväksytty Inarin kunnanhallituksessa

Välittävä työyhteisö VARHAISEN VÄLITTÄMISEN TOIMINTAMALLI. Hyväksytty Inarin kunnanhallituksessa Välittävä työyhteisö VARHAISEN VÄLITTÄMISEN TOIMINTAMALLI Hyväksytty Inarin kunnanhallituksessa 3.12.2007 519 Inarin kunnan varhaisen välittämisen malli Työkyky ja terveydentila voivat muuttua työuran

Lisätiedot

Uudista ja uudistu 2011

Uudista ja uudistu 2011 Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Henkilöstömenot vuosina 2014-2016 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Masto-hanke masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Tukea työikäisten mielenterveydelle ja työkyvylle Työhyvinvoinnin edistämiseksi Masto-hanke tuo mielenterveysteemoja työterveys- ja työsuojeluhenkilöstön

Lisätiedot

Miten arvioin epilepsiaa sairastavan työkykyä ja työhön palaamisen mahdollisuuksia?

Miten arvioin epilepsiaa sairastavan työkykyä ja työhön palaamisen mahdollisuuksia? Kimmo Räsänen, työterveyshuollon professori Epilepsiapotilaan ohjauksen kehittäminen 17.2.2014 KYS Miten arvioin epilepsiaa sairastavan työkykyä ja työhön palaamisen mahdollisuuksia? Esityksen sisältö

Lisätiedot