KOULUN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 2014 SKOLANS UTVECKLINGSPLAN 2011 2014 LUKKARIN KOULU LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan laadukkaasti niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin Puolustamisen sijaan katsotaan eteenpäin ja rakennetaan koko sivistysosaston palveluverkko siten, että toimintaedellytykset turvataan, varmistetaan ja kehitetään suomenkielisten että ruotsinkielisten palveluiden osalta. Yhteistyötä kieliryhmien välillä vahvistetaan siten, että synergiaedut rakenteellisissa ratkaisuissa on tärkeä ja oleellinen lähtökohta. Pedagogisesti yhteistyötä syvennetään siten, että ammatillinen yhteistyö on luonnollinen osa Sipoon Koulutuspalveluiden jokapäiväistä toimintaa. Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa Sipoosta vahva osaamiskunta, jossa on hyödynnetty molempien kieliryhmien vahvuudet osana yhteistä, vahvaa toimintakulttuuria, joka takaa kaikille sipoolaisille lapsille ja nuorille äidinkielistä riippumatta laadukkaat ja samanarvoiset palvelut. 1
Koulutuspalveluiden VISION, PERUSARVOT JA TOIMINTATAVAT toiminnan suuntaa-antavina lähtökohtina SEKÄ KEHITTÄMISEN KÄRJET (7) KOULUJEN KEHITTÄMISTOIMINNAN PAINOPISTEALUEET (5) PALVELUVERKON KEHITTÄMISLINJAT (10) strategisina suuntaviivoina LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN TURVAAMISELLA SIPOOSTA SUOMEN HALUTUIN OIKEUDENMUKAINEN TASA-ARVOINEN - KAKSIKIELINEN AMMATTIMAINEN KEHITTÄMISORIENTOITUNUT AVOIN LÄPINÄKYVÄ HUOMIOIVA INNOSTUNUT - INNOSTAVA KEHITTÄMISEN KÄRJET KEHITTÄMISTOIMINNAN PAINOPISTEALUEET PALVELUVERKON KEHITTÄMISLINJAT 2
KEHITTÄMISEN KÄRJET 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittäminen - Utvecklande av morgon- och eftermiddagsvård 2 Yleisen, tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen - Utvecklande av allmänt, effektiverat och särskilt stöd LÄHTÖKOHTA TOIMENPITEET TAVOITELTU HYÖTY 3 Toiminnallinen kaksikielisyys - Funktionell tvåspråkighet 4 Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö - En välmående och motiverad personal 5 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen opetuksessa - Att utnyttja IKT i undervisningen 6 Turvallinen oppimisympäristö sekä oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen - En trygg och sund inlärningsmiljö samt utvecklande av elev- och studerandevård 7 Koulutuksen ja toiminnan arviointi - Utvärdering av utbildningen och verksamheten KEHITTÄMISTOIMINNAN PAINOPISTEALUEET pohjana koulukohtaisille kehittämissuunnitelmille 2011-2013 1 Mahdollisuus varhaiseen puuttumiseen - Möjlighet till tidigt ingripande 2 Innovatiiviset ja luovat oppimisympäristöt - Innovativa och kreativa inlärningsmiljöer 3 Opetus- ja työmuotojen monipuolistaminen - Månsidigare undervisnings- och arbetsmetoder 4 Oppilaiden erilaisten lahjakkuuksien huomioiminen - Att beakta olika begåvningar 5 Työskentelyrauha ja kodin ja koulun välinen yhteistyö - Arbetsro samt samarbetet mellan hem och skola 3
Opetushenkilöstön pedagoginen osaaminen Lakisääteiset oppilashuoltopalvelut ja kolmivaiheisen tuen toteuttaminen Koulutilojen kunnostustarve arvioidaan taloudellisesti ja toiminnallisesti Asianmukaiset opetustilat, varusteet ja koulun koko Laadukas perusopetus ja aamu- ja iltapäivätoiminta Osaamiskeskukset, joissa moniammatillinen tapa toimia Koulutuspalveluiden palveluverkon kehityslinjat Hyvä suunnittelu takaa turvallisen ja laadukkaan toiminnan liikenneyhteyksien, maankäytön ja tilasuunnittelun kautta Yhtenäinen oppimispolku/ yhtenäinen perusopetus Kielikylpyopetus Toisen asteen koulutus PEDAGOGINEN OSA - Koulun painopisteet - Koulun toimintaympäristö - Koulun toimintakulttuuri --- Toimenpiteet 2011-2012 --- Toimenpiteet 2012-2013 --- Toimenpiteet 2013-2014 4
KOULUN PAINOPISTEET 2011-2014 Oppilaan kolmivaiheisen tuen toteuttaminen ja erilaisten lahjakkuuksien huomioiminen Esi- ja alkuopetuksen yhteistyön kehittäminen Aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kerhotoiminnan kehittäminen Kestävän kehityksen toimintatapojen kehittäminen ja jalkauttaminen Oppilashuollon, oppilaanohjauksen ja oppilaan vaikutusmahdollisuuksien kehittäminen Työtapojen ja oppimisympäristöjen monipuolistaminen Koulun toimintaympäristö Yhteistyö Tiedotus Perustehtävä Päätöksenteko Työryhmät Viikkoinfo Opetusjohtajat Pk.joht. Tukipalvelut Sipoo Instituutti Muut koulut Lukkari Posti Fron ter Huoltajat Vanhempainyhdistys Wilma Perusopetus luokille 1-6 Esiopetus Iltis Päivähoito Kerhot Rehtori Op.kokoukset Suunnitteluryh mä OHR Henkilöstöpala verit Verso Kiva Vihreä Lippu Esi/alkuop.yht.t. Opp.kunta Toimintaa suunnittelevat ryhmät - 15-17 ryhmää Materiaali ym. Vastuuryhmät - 10-12 ryhmää 5
KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Vastuullinen Yhteisöllinen Kiusaamaton, turvallinen Varhainen puuttuminen Avoin Kehittämisorientoinut TOIMENPITEET 2011-2012 Kolmivaiheinen tuki - varhaisen puuttumisen toimintamallien jalkauttaminen nykyisten toimintamallien pohjalta Oppilasta opettavien opettajien yhteistyö Yhteistyö erityisopettajan kanssa Opettajan ja koulunkäyntiavustajan yhteistyö Yhteistyö huoltajien kanssa Oppilashuollon toimintamallin ja toimintakulttuurin kehittäminen Monipuolisten oppimisympäristöjen käytön lisääminen Fronter oppilaiden verkko-oppimisympäristönä käyttöön ainakin muutamassa luokassa ja henkilökunnan työalustaksi Välituntiliikunnan lisääminen 6
Toimenpiteet 2011-2012, jatkoa Aamutoiminnan järjestäminen Henkilökohtaiset kouluttautumissuunnitelmat henkilökunnalle Opettajien ja avustajien lisäkouluttautuminen Uuden ruokasalin kalustaminen Comenius hankkeen aloittaminen ja toteuttaminen Oppilaan vaikutusmahdollisuuksien lisääminen - Koulukokousten järjestäminen Käyttötalous 2011-2012 Sähköisten oppimateriaalien hankkiminen (ei lisäkustannusta) Pihapallojen ja pihaleikkivälineiden hankkiminen (ei lisäkustannusta) 7
TOIMENPITEET 2012-2013 Esi- ja alkuopetuksen yhteistyön kehittäminen Lukuvuonna 11-12 jatketaan yhteistyötä esiopetuksen ja alkuopetuksen välillä lukuvuonna 10-11 käytössä olleen mallin mukaisesti Lukuvuonna 12-13 tavoitteena on, että koulussa olisi jo kaksi esiopetusryhmää, jolloin kaikki Lukkariin tulevat ekaluokkalaiset olisivat jo Lukkarin eskarissa - yhteistyötä tiivistetään ja joustavia toimintatapoja kehitellään Toimenpiteet 2012-2013, jatkoa TVT- opetuksen tehostaminen ja Fronterin käyttöönotto useissa luokissa Yhteistyön kehittäminen ruotsinkielisten koulujen kanssa koulun arjessa Vihreä Lippu käytänteiden jalkautuminen jokaisen aikuisen ja jokaisen oppilaan toimintatavaksi Henkilökohtaisten koulutussuunnitelmien tarkistaminen ja kouluttautumisen vakiinnuttaminen Kolmivaiheisen tuen työmuotojen edelleen kehittäminen Oppilaskuntatoiminnan ja koulukokousten kehittäminen 8
Käyttötalous 2012-2013 Henkilöstön kouluttautumisen mahdollistaminen sijaisopettajalla Palkataan tuntiopettaja, jonka tehtävänä on sijaistaa koulutuksessa olevia opettajia ja toimia tämän lisäksi samanaikais-/resurssiopettajana erityisesti luokissa, joissa on tehostetun tai erityisen tuen piirissä olevia oppilaita (lisäkustannus 25 000 / 5 kk) Oppimateriaalien uusiminen erityisesti taito- ja taideaineissa (lisäkustannus 5000 ) TOIMENPITEET 2013-2014 Esi- ja alkuopetuksen yhteistyön jatkaminen Käytössä Lukkari malli Oppilashuollon käsikirjan toimintamallien tarkistaminen Uuden päivittäisen työskentelyaikamallin kokeileminen Henkilöstön kouluttautumismahdollisuuksien turvaaminen edelleen 9
Käyttötalous 2013-2014 Luokkien varustuksen uusimisen aloittaminen investoinnit (lisäkustannus 20 000 ) Koulun välituntipihan viihtyvyyden ja toiminnallisuuden lisääminen (lisäkustannus 3000 ) Kirjaston kirjojen lisävarustaminen ja uusiminen ( lisäkustannus 5000 ) INVESTOINTIOSA - Investointipainotukset - Investoinnit 2011-2012 - Investoinnit 2012-2013 - Investoinnit 2013-2014 10
INVESTOINTIPAINOTUKSET TVT-välineet - oppilaskoneet, dokumenttikamerat, digivideokamerat Ainekohtaiset erityishankinnat Pihojen varustelu - pihan muuttaminen lähiliikuntapaikaksi Kalustehankinnat Investointiosa Rakennuksen saneeraus Suihkutilojen uusiminen Ikkunoiden uusiminen WC tilojen uusiminen 11
INVESTOINNIT 2011-2012 Tvt hankinnat (lisäkustannus 50000 ) - 30 kpl kannettavaa tietokonetta nykyisten pöytäkoneiden tilalle - 2-3 uutta datatykkiä - jokaiseen luokkaan dokumenttikamera, yhteensä 10 kpl - älytaulut Uuden oppimisympäristön kalustaminen esiopetuksen ja iltapäivähoidon tarpeisiin (lisäkustannus 10000 ) Näyttämötekniikan uusiminen (lisäkustannus 15000 ) Investoinnit 2011-2012, jatkoa Uuden ruokasalin sisustaminen (lisäkustannus 100000 ) Toisen eskaritilan ja fyke/atk luokkatilan sisustaminen (lisäkustannus 10000 ) Välituntipihan lisävarustaminen - uusi leikkiväline (lisäkustannus 15000 ) 12
INVESTOINNIT 2012-2013 Musiikin ja liikunnan opetusvälineistöä uusitaan Oppilaspöytiä uusitaan - uudet työpöydät ja työtuolit tekstiilityöluokkaan (lisäkustannus 5000 ) Teknisen työn koneiden tarkistaminen ja uusiminen (lisäkustannus 20000 ) Rakennuksen perusparannus -ikkunat uusitaan tai korjataan -suihkutilat korjataan - WC tilat korjataan ( lisäkustannus) INVESTOINNIT 2013-2014 Tvt välineet - henkilökunnan käytössä olevat läppärit uusitaan ( lisäkustannus 5000 ) Tilojen perusparannus - opettajahuoneen / opettajien ja avustajien työtila uusitaan ja uudelleen sisustetaan (lisäkustannus) Luonnontieteiden oppimateriaalit - uusia mikroskooppeja ja tutkimusvälineistöä kenttätutkimukseen ympäristöopissa ja biologiassa hankitaan (lisäkustannus 5000 ) 13