Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen
|
|
- Annikki Jurkka
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1
2 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan kolmiportaisen (yleinen tuki, tehostettu tuki, erityinen tuki) mallin mukaisesti Jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan. Oppilaan saama tuki on riittävää ja oikea-aikaista, eikä riipu asuinpaikasta tai koulusta. Koulu tekee tiivistä yhteistyötä kanssa vanhempien kanssa ja vanhemmat ja lapsi sitoutuvat tuen toteuttamiseen. Opettajilla on käytössä on uusia joustavia ja monipuolisia pedagogisia ratkaisuja. (Koulutukset) Mahdollistetaan varhainen ja ennalta ehkäisevä tuki omassa koulussa. Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 2
3 Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 3
4 Yleinen tuki ja tehostettu tuki Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua tukea ja se on ensisijainen tuen järjestämisen muoto. Yleisen tuen tukimuotoja tulee järjestää oppilaalle heti, kun niihin tulee tarvetta. Opetuksessa käytetään oppilaiden edellytykset huomioon ottavia, eri ikäkausiin sekä erilaisiin oppimistehtäviin ja -tilanteisiin soveltuvia menetelmiä ja monipuolisia työtapoja. Opettaja valitsee opetusmenetelmät ja suunnittelee työtavat vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa. Tuen tarpeen ollessa yleistä tukea jatkuvampaa tai vahvempaa, etenee tuen antaminen suunnitelmallisesti tehostettuun tukeen. Tehostetun tuen aloittaminen ja järjestäminen käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti oppilashuoltoryhmässä Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 4
5 Erityinen tuki Kun havaitaan, että oppilaan kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muilla tukitoimilla, tehdään pedagoginen selvitys moniammatillisesti oppilashuoltoryhmän toimesta. Pedagoginen selvityksessä kartoitetaan oppilaan tilanne mahdollisimman kattavasti, oppilaalle annetun tehostetun tuen arvioimiseksi ja mahdollisen erityisen tuen tarpeen perusteluksi. Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta tuesta. Käytettävissä ovat kaikki perusopetuksen tukimuodot. Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 5
6 Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 6
7 Miten tuki on kouluissa järjestetty? Oppilashuolto - Oppilashuolto on lapsen ja nuoren oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Tavoitteena on luoda terve ja turvallinen oppimis- ja kouluympäristö, suojata mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää kouluyhteisön hyvinvointia. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 2010.) Hyvä oppilashuolto - Hyvä oppilashuolto tarkoittaa sitä, että lapsi kokee päiväkodin ja koulun turvalliseksi ja viihtyisäksi oppimisympäristöksi, jossa hän saa tarvitsemaansa ohjausta ja huolenpitoa. Lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi päivittäisessä arjessa ja saa tarvittaessa apua ongelmatilanteissa. Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 7
8 Jokaisessa Järvenpään koulussa toimii säännöllisesti kokoontuva oppilashuoltoryhmä. Oppilashuoltoryhmän jäseninä ovat alakouluissa rehtori, terveydenhoitaja, erityisopettajat, koulupsykologi sekä koulukuraattori. Tarvittaessa paikalle kutsutaan luokanopettaja, luokanvalvoja, aineenopettaja, koululääkäri, perheneuvolan, erikoissairaanhoidon ja sosiaalityön edustajia sekä muita asiantuntijoita (esim. koulunkäyntiavustajat ja nuorisotyöntekijät). Huoltajaan ollaan yhteydessä, kun oppilaan asiaa käsitellään oppilashuoltoryhmän kokouksessa. Kouluun ilmoittautumisen yhteydessä annetaan lupa käsitellä oppilashuoltoryhmässä koulunkäyntiin oleellisesti liittyviä asioita. Oppilashuoltoryhmän toiminta on luottamuksellista. Tarvittaessa huoltaja kutsutaan oppilashuoltoryhmän kokoukseen tai muuhun huoltajatapaamiseen. Myös huoltaja voi pyytää oppilashuoltoryhmää käsittelemään lapsensa asioita ja olla itse läsnä. Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 8
9 Vastuuhenkilönä tuen tarpeen havainnoinnissa, käynnistämisessä ja toteuttamisessa on 1-6 -luokilla luokanopettaja. Kolmiportaisen tuen järjestämistä edistävät: tiivis yhteistyö huoltajien kanssa oppilaalle ja kodille yhteistyössä määritellyt omat tavoitteet ja tukitoimenpiteet kolmikantakeskustelut, arviointikeskustelut Järvenpäässä hyvät tiedonsiirtokäytänteet koulutulokkailla: Eskari OHr, LEOPS, kolmikanta- ja monikantakeskustelut, kouluun tutustumiset sekä vanhempainillat Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 9
10 Järvenpään kaupunki Tuen muotoja eriyttäminen, joustavat ryhmittelyt, tukiopetus, osaaikainen erityisopetus, samanaikaisopetus, kodin ja koulun kiinteä yhteistyö oppilashuollon tuki ja oppilaanohjaus aamu-ja iltapäivätoiminta apuvälineet avustajapalvelut, ohjaus-ja tukipalvelut terapiat ym. koulun toimintaa tukevat asiat mm.verso, KaKe, kiva-koulu, kerhotoiminta Arja Korhonen 10
11 Kartanon alue Yhteiskoulun alue Koivusaaren alue Kartanon koulu - alueelliset erityisluokat 3 kpl -valmistavan opetuksen luokat Kinnarin koulu -alueelliset erityisluokat 3 kpl Anttilan koulu -alueelliset erityisluokat 3 kpl Harjulan koulu Kyrölän koulu Haarajoen koulu Mankalan koulu - joustavan erityisopetuksen ryhmä Oinaskadun koulu Saunakallion koulu - alueelliset erityisluokat 2 kpl Järvenpään yhteiskoulu Vihtakadun koulu Juholan erityiskoulu - yksilöllistetymmän opetuksen ryhmät, toiminta-alueittain opiskelevien ryhmät, kuntouttavat luokat, hoidollinen luokka Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 11
12 Tärkeitä päivämääriä Kouluun ilmoittautuminen LEOPSit tulevat kouluille tutustuttaviksi Kouluun tutustuminen sekä oppilaalle että huoltajalle klo 8-10 Koulut alkavat ti Kolmikantakeskustelut huoltajan, esikouluopettajan ja koulun opettajan välillä 3 ensimmäisen kouluviikon aikana, tieto ajasta tulee jo keväällä. Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 12
13 Lisätietoja kolmiportaiseen tukeen tai oppilashuoltoon liittyen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 13
14 Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 14
15 Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 15
16 Lähteet Sivu 6 Taina Hämäläinen Järvenpään opetussuunnitelma /sivu.tmpl?sivu_id=563 uksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminen/ti etoa_tuen_jarjestamisesta Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 16
Koulutulokasinfo. Lukion auditorio. 3.2.2014 Va. perusopetusjohtaja Arja Korhonen
Koulutulokasinfo 4.2.2014 Lukion auditorio 3.2.2014 Va. perusopetusjohtaja Arja Korhonen Järvenpään perusopetuksessa opitaan elämässä tarvittavia perustietoja ja - taitoja yhdessä työskennellen ja kasvaen
Koulutulokasinfo. Lukion auditorio
Koulutulokasinfo Lukion auditorio Arja Korhonen/ Järvenpään kaupunki Illan ohjelma: klo 18 Arja Korhonen avaa tilaisuuden Järvenpään vanhempainverkosto, Jenni Marttinen Iltapäivätoiminta, Anne Peltola
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen
Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen
Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on
Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.
YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI
YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon
Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi
Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus
Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta
NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)
NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana
Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen
Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018
Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 1. Lapseni koulu? Anttilan koulu Haarajoen koulu 100% Harjulan koulu (sis.vihtakadun yksikkö) Juholan koulu Järvenpään Yhteiskoulu Kartanon koulu
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki
7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio
7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea
Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus
Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus
YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.
YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien
Kolmiportaisen tuen suunnitelma
Kolmiportaisen tuen suunnitelma Utsjoen kunta esi- ja perusopetus Kolmiportaisen tuen suunnitelma Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki 4 Tukimuodot 8 Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten 9 Oppimissuunnitelma
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?
Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti
Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat
SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi
1. Kolmiportainen tuki
1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.
Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista
Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma
Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala
PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus
Tehostettu tuki käytännössä
Tehostettu tuki käytännössä - mitä se on ja miten tukea tehostetaan? Pyhäntä 29.2.2012 Raisa Sieppi, ohjaava opettaja Kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki Erityisen tuen päätökseen ja HOJKSiin
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan
Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville
Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI
Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori
Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni
Perusopetuslain muutos
Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada
Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea
ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen
Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä
Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä 12.10.2011 Pyhäntä 17.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi Muutosprosessin aikataulua Erityisopetuksen
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin
Kolmiportainen tuki Marjatta Takala
Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
Tuen kolmiportaisuus
Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen 13.4.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis-
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,
KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa
KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti
Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea
Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti
Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus
Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan
Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus
Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta
Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa
Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi
MÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4
MÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4 Sivistyslautakunta 26.8.2014 4 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana
4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin:
4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: Erityisen tuen päätöspäivä: Päätöksen tekijä: Opetuksen
Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)
Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa
ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)
Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys
(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas:
Mikkelin kaupunki Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma () () Koulu/päiväkoti: Henkilötiedot Päiväys / Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin
Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika
Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen vahvuudet
määritelty opetussuunnitelman perusteissa:
Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä
Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista
Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain
Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä
Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24
Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37
Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) (salassa pidettävä) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Henkilötiedot Päiväys Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin
Koulutulokasinfo. Lukion auditorio
Koulutulokasinfo 14.1.2019 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta, Arja Korhonen Oppimisen tuki, Tiina Erkkilä-Wahtera Kouluterveydenhoito, Liisa
Oppilas opiskelee toiminta-alueittain
Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan
Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika
Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja/ kelto 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen
Koulutulokasinfo. Lukion auditorio
Koulutulokasinfo 8.2.2016 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa, avaus Arja Korhonen, perusopetusjohtaja Järvenpään vanhempainverkosto, Jenni Marttinen Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta,
Alueellisen yhteistyön malli
Alueellisen yhteistyön malli Savonlinnan seutu OPPIMISEN JA HYVINVOINNIN TUKI (Kelpo + oppilaanohjaus + oppilashuolto) KORJAAVASTA KOHTI ENNALTAEHKÄISEVÄÄ TOIMINTAA Savonlinnan seudun hankkeet (lisäksi
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa
5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä
KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN
1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun
Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta
Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 30.1.2019 Mikä on parasta eskarissa? Keinuminen 2 Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2019-2020 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa
Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa
Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-
Ohje HOJKS:n laadintaan
Ohje HOJKS:n laadintaan Luonnos 1 HOJKS 1.1 Perustiedot 1.2 Asiakirja 1.3 Opetuksen ja tukitoimien järjestäminen 1.4 Tukimuodot 1.5 Oppiaineet 1.6 Muut palvelut 1.7 Laatimisessa on hyödynnetty seuraavia
Tervetuloa Hannunniitun kouluun!
Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen
Näin toimii kolmiportainen tuki Nopolan koulussa ja esikoulussa
Näin toimii kolmiportainen tuki Nopolan koulussa ja esikoulussa 1 Sisällysluettelo Kolmiportainen tuki... 3 Yleinen tuki... 4 Tehostettu tuki... 5 Pedagoginen arvio... 6 Tehostetun tuen oppimissuunnitelma...
Huoli herää heräävätkö tukipalvelut? Saireke seminaari Jyväskylä, 12.10.2005 kirsti.eneberg@lslh.intermin.fi
Huoli herää heräävätkö tukipalvelut? Saireke seminaari Jyväskylä, 12.10.2005 kirsti.eneberg@lslh.intermin.fi 1 Kenestä suurin huoli? Psyykkisesti oireilevat/sairaat lapset ja nuoret Perhe- ja asumiskoteihin
Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA
Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA 2 1. OPPIMISEN KOLMIPORTAINEN TUKI Jokaisella oppilaalla on oikeus
1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA
1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä
Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu
Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen
7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet
7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa
Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten
Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585
Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus
Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki Huoltajan opas
Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki Huoltajan opas 2 Sisällysluettelo 1 Kodin ja koulun yhteinen kasvatusvastuu... 3 2 Oppilaan oppimisen tuki... 4 3 Koulun erilaisia tukitoimia... 6 4 Oppilashuoltotyö...
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin
KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi
Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammaisen oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen tukijärjestelmään.
Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat
Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen
Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT
Esiopetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Lapsen nimi Syntymäaika Esiopetusyksikkö Huoltaja/huoltajat/laillinen
4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tässä luvussa kuvataan oppimisen ja koulunkäynnin tuen keskeiset tavoitteet ja järjestäminen sekä tuen rakenne. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tasot, yleinen, tehostettu
Miten jalkauttaa kolmiportaista tukea opiskelijoille? enorssi-ohjauskoulutus Kehittämistehtävä Hennariikka Kangas Kevät 2012
Miten jalkauttaa kolmiportaista tukea opiskelijoille? enorssi-ohjauskoulutus Kehittämistehtävä Hennariikka Kangas Kevät 2012 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset (2010):
HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA
HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan
Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija
Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö
Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa
Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen
KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA:
KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA: E-erikan numero 1/2017, Liisa Korven artikkeli: Matka erityisopettajaksi. http://blogs.helsinki.fi/cea-arviointi/files/2017/05/e-erika_1_2017_fin.pdf Laiho
Perusopetus
Perusopetus 219-22 1 2 3 4 TVA:t 219-22 ehdotus lisätietoja Opettajat 1.lkn opettajat (laskennallisten 1lk:n mukaan) 9 ok 24 216 Suuri luokkakoko yli laskennallisesti 24 tai yli oppilasta 7 ok 34 238 Oppilaskuntaa
Koulutulokasinfo. Lukion auditorio
Koulutulokasinfo 30.1.2017 Lukion auditorio Elina Taipalus / Järvenpään kaupunki 2017 Illan ohjelma: klo 18.00 tilaisuus alkaa, avaus Elina Taipalus, perusopetuksen johtava asiantuntija Perusopetuksesta
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt
SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä
Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat
Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt
Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla
Kolmiportainen tuki perusopetuksessa
Kolmiportainen tuki perusopetuksessa Tuija Vänni Kelpo-kehittämishankkeen koordinaattori Turku 1 Miksi tämä muutos? Erityisopetuksen strategia 2007 (OKM) Perusopetuslain muutokset 1.8.10 ja 1.1.11 Perusopetuksen