OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA"
  • Ari Aho
  • 8 vuotta sitten
  • Katselukertoja:

Transkriptio

1 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

2

3 PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti ja oikean laajuisena sekä heti tuen tarpeen ilmetessä. Opetus järjestetään oppilaiden ikätason ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Lähikouluperiaate Lähikoululla tarkoitetaan yleensä koulua, joka sijaitsee sillä alueella, jolla lapsi asuu. Erityistä tukea tarvitsevan lapsen lähikoulu on se, jossa hänen tarvitsemaansa tukea on järjestetty. (Pidennetyn oppivelvollisuuden oppilas on erityisen tuen oppilas.) Irmeli Otava - KM, erityisluokanopettaja

4 YLEINEN TUKI Jokaisen oppilaan oikeutena on kaikkina työpäivinä saada laadukasta opetusta sekä ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin. Koulutyössä tulee ottaa huomioon kaikkien oppilaiden edellytykset ja tarpeet. Opettajalla on vastuu ryhmänsä jokaisen oppilaan erilaisten lähtökohtien ja tarpeiden huomioonottamisessa opetuksessa. Yhteistyö huoltajien, muiden opettajien ja eri asiantuntijoiden kanssa edesauttaa tässä onnistumista. Opettajan tehtävänä on ohjata ryhmää toimimaan niin, että sen sisäinen vuorovaikutus edistää oppimista. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden asiantuntijoiden yhteistyönä ja vuorovaikutuksessa oppilaan ja huoltajan kanssa. Oppilaiden itsetuntoa, opiskelumotivaatiota sekä oppimaan oppimisen taitoja vahvistetaan kaikissa opiskelutilanteissa ja oppiaineissa.

5 YLEINEN TUKI Oppimisessa ja koulunkäynnissä ilmeneviin tuen tarpeisiin vastataan opetusta eriyttämällä tukiopetuksella opettajien yhteistyöllä opetusryhmät joustavasti muuntelemalla Yhdysluokkaopetuksessa näiden järjestelyjen merkitys korostuu. Tukiopetusta, osa-aikaista erityisopetusta tai avustajien työpanosta tulee kehittää yleisen tuen keinoina vastata opetusryhmän tai yksittäisen oppilaan tuen tarpeisiin jo ennen tehostetun tuen vaiheeseen siirtymistä.

6 TEHOSTETTU TUKI Tehostettu tuki on oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin yleistä tukea jatkuvampaa, vahvempaa ja yksilöllisempää tukemista. Oppilas voi tällöin tarvita samanaikaisesti myös useita tukimuotoja. Tehostettuun tuen aloittaminen ja järjestäminen käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä. Tehostettua tukea annetaan oppilaalle laaditun kirjallisen oppimissuunnitelman mukaisesti. Tehostettu tuki järjestetään laadultaan ja määrältään oppilaan kehitystason ja yksilöllisten tarpeiden edellyttämällä tavalla.

7 ERITYINEN TUKI Erityisen tuen määrittely: o o o Erityistä tukea annetaan niille oppilaille, joiden kasvun, kehityksen ja oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muilla tukitoimilla. Oppilaiden edellytykset ovat voineet heikentyä esimerkiksi vamman, sairauden, toimintavajavuuden tai kasvuympäristöön liittyvien riskitekijöiden vuoksi. Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja oppilaan tarvitsemasta muusta tuesta. Erityisen tuen päätöksen jälkeen oppilaan opetus annetaan erityisopetuksena hänelle laaditun henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman (HOJKS) mukaisesti.

8 ERITYINEN TUKI Erityisopetus järjestetään oppilaan etu ja opetuksen järjestämisedellytykset huomioon ottaen muun opetuksen yhteydessä, tai osittain tai kokonaan erityisluokalla tai muussa soveltuvassa paikassa. Erityisopetus lähikoulussa on mahdollinen, kunhan se on hyvin suunniteltua ja valmisteltua ja siihen on tarvittavat resurssit. Opetusryhmiä muodostettaessa tulee ottaa huomioon, että kaikki oppilaat voivat saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet! Erityisen tuen päätös voidaan tehdä jo ennen esi- tai perusopetuksen alkamista tai niiden aikana ilman tehostetun tuen antamista, jos se on oppilaan edun mukaista. Erityisen tuen antaminen perustuu kirjalliseen päätökseen, jota tarkistetaan ainakin toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä Erityisen tuen antamista koskevassa päätöksessä on määriteltävä oppilaan pääsääntöinen opetusryhmä, mahdolliset tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä muut 31 :ssä tarkoitetut palvelut sekä tarvittaessa oppilaan opetuksen poikkeava järjestäminen.

9 OPPILAAN YKSILÖLLISET SUUNNITELMAT MUODOSTAVAT JATKUMON yleinen tuki tehostettu tuki erityinen tuki JOUSTAVAT JÄRJESTELYT Pedagoginen arvio moniammatillinen oppilashuolto Oppimissuunnitelma Pedagoginen selvitys ja erityisen tuen päätös moniammatillinen oppilashuolto HOJKS Irmeli Otava - KM, erityisluokanopettaja yhteistyössä vanhempien ja oppilaan kanssa

10 KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN KÄYTÄNTEITÄ 1. Starttiopetus Starttiluokka on siirtymävaiheen opetusta, joka on tehostetun esiopetuksen vuosi esi-, alkuja erityisopetuksen menetelmin. tehostettua tukea edellyttää koululykkäyksen hakemista esiopetuksen opetussuunnitelma opiskelua pienryhmässä toiminnallisin menetelmin erityisopettaja ja koulunkäynnin ohjaaja

11 KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN KÄYTÄNTEITÄ 2. Lukuryhmät Ensiluokkalaiset jaetaan erityisopettajan testauksen jälkeen viiteen eri tasoryhmään äidinkielen opiskelua varten. Kukin ryhmä etenee oppilaiden taitotason vaatimaa vauhtia lukemisessa ja kirjoittamisessa. Kahta eniten tukea tarvitsevaa ryhmää opettaa erityisopettaja. Myös erityisen tuen oppilaita on ollut lukevien oppilaiden lukuryhmässä.

12 KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN KÄYTÄNTEITÄ 3. Liikuntatunnit Ensi- ja tokaluokkalaisten liikuntatunnit ovat lukujärjestyksessä samalla paikalla. Kaikki saman luokkatason oppilaat opiskelevat liikuntaa yhdessä usean opettajan ja ohjaajan johdolla ns. pajatyöskentelyn tapaan. Oppilaat jaetaan ryhmiin siten, että niissä on sekä erityisen tuen että yleisen tuen oppilaita. Myös kehitysvammaisia oppilaita on näissä ryhmissä mukana Irmeli Otava - KM, erityisluokanopettaja

13 KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN KÄYTÄNTEITÄ 4. Oppilaiden integraatiot Erityisen tuen oppilas voi opiskella jotakin oppiainetta tai aineita yleisopetuksen luokassa. SOPE-luokan oppilailla on tavoitteena integraation lisääminen asteittain ja sitten siirtyminen kokonaan yleisopetuksen luokkaan, kun käyttäytymisen ongelmat on saatu hallintaan. Myös yleisopetuksen ryhmässä oleva oppilas voi käydä pienluokassa opiskelemassa tehostetusti esim. matematiikkaa tai äidinkieltä. Tällä hetkellä integraatiota toteutetaan yhdeksässä luokassa.

14 KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN KÄYTÄNTEITÄ 5. Yhteiset teemapäivät juhlat ja aamun avaukset Syysmarkkinat Unisef-kävely Joulunajan tapahtumat Pääsiäisen toimintapaja Joulujuhla ja kevätjuhla periaatteella, että jokainen oppilas on lavalla Aamunavauksessa esiintyminen erityisen tuen ja yleisopetuksen ryhmien yhteistyöllä

15 MATKAEVÄÄKSI Kunpa osaisimme, kunpa taitaisimme, nähdä, kuulla, tuntea, toisen ihmisen, toisen sydämen, kuurosta kuulevaksi, näkemättömästä näkeväksi. Ymmärrystä, oivallusta, ohjausta oikeaan, tietä kulkemaan, tielle missä sataa onnenpisaroita. Kiitos! Irmeli Otava - KM, erityisluokanopettaja

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI. 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI. 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis- ja kehitystarpeet.

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaan tukeen liittyvät juridiset kysymykset 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Oppilaan tukea koskeva lainsäädäntö Perustuslaki Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tässä luvussa kuvataan oppimisen ja koulunkäynnin tuen keskeiset tavoitteet ja järjestäminen sekä tuen rakenne. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tasot, yleinen, tehostettu

Lisätiedot

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

Kolmiportaisen tuen suunnitelma

Kolmiportaisen tuen suunnitelma Kolmiportaisen tuen suunnitelma Utsjoen kunta esi- ja perusopetus Kolmiportaisen tuen suunnitelma Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki 4 Tukimuodot 8 Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten 9 Oppimissuunnitelma

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Kolmiportainen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus uusien normien mukaan Mitä lausuntojen kirjoittajien ja erityisen tuen päätöksen tekijöiden tulisi tietää Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa 5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4

MÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4 MÄNTSÄLÄN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Muutokset luvuissa 4, 4.1, 4.2, 4.3, 4.4.1 ja 5.1.4 Sivistyslautakunta 26.8.2014 4 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOS

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOS Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutoksien ja täydennyksien mukaan (Määräys 29.10.2010 DNRO 50/011/2010) SISÄLLYS 1. OPETUSSUUNNITELMA... 3 1.2 OPETUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Koulu Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot

KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi

KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammaisen oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen tukijärjestelmään.

Lisätiedot

KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA:

KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA: KIRJE OHJAAVALLE OPETTAJALLE LISÄMATERIAALIA: E-erikan numero 1/2017, Liisa Korven artikkeli: Matka erityisopettajaksi. http://blogs.helsinki.fi/cea-arviointi/files/2017/05/e-erika_1_2017_fin.pdf Laiho

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen vahvuudet

Lisätiedot

ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ

ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ ILMAJOEN ESIOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Oppimisen tuki YLEISTÄ Ilmajoen kunnassa opetuksen järjestämistä ohjaa inkluusioajattelu. Inklusiivisella opetuksella pyritään takaamaan jokaiselle lapselle riittävä

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa

Lisätiedot

OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY

OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY Ähtärin kaupunki Koulutoimi 26.9.2007 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPETUS: TUKITOIMET OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY 1. Asiakirjan tarkoitus Tällä asiakirjalla määritellään

Lisätiedot

Tuen kolmiportaisuus

Tuen kolmiportaisuus Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen 13.4.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis-

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen, ja koulunkäynnin tuki Tuen kolmiportaisuus: yleinen, tehostettu ja erityinen Hanna-Mari Sarlin, opetustoimen ylitarkastaja hanna-mari.sarlin@avi.fi Tuen tarvetta aiheuttavat: } Matemaattiset

Lisätiedot

Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin. 22.9.2012 Mika Sarkkinen

Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin. 22.9.2012 Mika Sarkkinen Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin 22.9.2012 Mika Sarkkinen Yleinen tuki Oppilaalla 1-2 tukimuotoa samanaikaisesti käytössä tukimerkinnät Wilmaan Kun huomataan vahvemman tuen tarve, tehdään pedagoginen

Lisätiedot

Tehostettu tuki käytännössä

Tehostettu tuki käytännössä Tehostettu tuki käytännössä - mitä se on ja miten tukea tehostetaan? Pyhäntä 29.2.2012 Raisa Sieppi, ohjaava opettaja Kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki Erityisen tuen päätökseen ja HOJKSiin

Lisätiedot

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

Oppimisen, kasvun ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen, kasvun ja koulunkäynnin tuki Oppimisen, kasvun ja koulunkäynnin tuki Sivistyslautakunta 26.5.2011 44 Sivistyslautakunta 20.11.2014 87 ww.nurmijarvi.fi www.nurmijarvi.fi ww.nurmijarvi.fi Sisällys: JOHDANTO... 1 1. OPETUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset MÄÄRÄYS 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 LAITILAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSSUUNNITELMALUONNOS 10.6.2011 Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 1 2 Sisältö 1. OPETUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja/ kelto 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Yksilöllistäminen koulutus ja kasvatusjärjestelmässä

Yksilöllistäminen koulutus ja kasvatusjärjestelmässä Yksilöllistäminen koulutus ja kasvatusjärjestelmässä Käytännöt ja strategiat nyt ja tulevaisuudessa Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 20.4.2009 PERUSOPETUSLAKI 3 Opetuksen järjestämisen perusteet

Lisätiedot

5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT

5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT 5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT Oppilasta autetaan oppimisvaikeuksissa eri tukimuodoin, jotka määräytyvät vaikeuksien laadun ja laajuuden mukaan. Keskeistä on varhainen

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki perusopetuksessa

Kolmiportainen tuki perusopetuksessa Kolmiportainen tuki perusopetuksessa Tuija Vänni Kelpo-kehittämishankkeen koordinaattori Turku 1 Miksi tämä muutos? Erityisopetuksen strategia 2007 (OKM) Perusopetuslain muutokset 1.8.10 ja 1.1.11 Perusopetuksen

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET 2010

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET 2010 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET 2010 Määräykset ja ohjeet 2011:20 Määräykset ja ohjeet 2011:20 Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset

Lisätiedot

Opetussuunnitelman muutokset 2011

Opetussuunnitelman muutokset 2011 Opetussuunnitelman muutokset 2011 Opetushallitus on päättänyt 29.10.2010 perus- ja lisäopetuksen opetussuunnitelman muutoksista. Oriveden kaupunki muuttaa 1.8.2011 alkaen opetushallituksen määräyksen pohjalta

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä 12.10.2011 Pyhäntä 17.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi Muutosprosessin aikataulua Erityisopetuksen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET 2011

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET 2011 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET 2011 Paraisten kaupunki Suomenkielinen opetus Sisällysluettelo: 1 luku Opetussuunnitelma 1.1 Opetussuunnitelman laatiminen 2 luku Opetuksen järjestämisen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman

Perusopetuksen opetussuunnitelman Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 2010 Pudasjärvi sininen ajatus - vihreä elämys Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 2010 4. Oppimisen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET. Kasvatus- ja sivistyslautakunta

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET. Kasvatus- ja sivistyslautakunta PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOKSET JA TÄYDENNYKSET Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 63 OPETUSHALLITUS Määräys 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen Lempäälä 1 Taustalla vaikuttavat Kuntastrategia: Huolehdimme siitä, että kouluissa ja päiväkodeissa pystytään huomioimaan jokainen lapsi

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

PALAUTE KOULUSTA 1 (6)

PALAUTE KOULUSTA 1 (6) 1 (6) PALAUTE KOULUSTA Hyvä opettaja, Oppilas on tulossa Satakunnan keskussairaalan lastenneurologian yksikköön tutkimuksiin. Koulutilanteen kartoitus on osa tutkimusta ja yhteistyö opettajan kanssa on

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki Perusopetuksen opetussuunnitelma täydennykset ja muutokset 2011

Kokemäen kaupunki Perusopetuksen opetussuunnitelma täydennykset ja muutokset 2011 Kokemäen kaupunki Perusopetuksen opetussuunnitelma täydennykset ja muutokset 2011 Sivu 2 SISÄLLYS 1. OPETUSSUUNNITELMA 1.2 OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 2. OPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 2.1 PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen toimimalla ekologisesti ja taloudellisesti.

Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen toimimalla ekologisesti ja taloudellisesti. 2. PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.2 Perusopetuksen arvoperusta POSTIPUUN KOULUN ARVOPERUSTA Postipuun koulu on yhtenäiskoulu, joka palvelee lähikouluna Puustellinmäen ja Mäkkylän alueen oppilaita

Lisätiedot

Näin toimii kolmiportainen tuki Nopolan koulussa ja esikoulussa

Näin toimii kolmiportainen tuki Nopolan koulussa ja esikoulussa Näin toimii kolmiportainen tuki Nopolan koulussa ja esikoulussa 1 Sisällysluettelo Kolmiportainen tuki... 3 Yleinen tuki... 4 Tehostettu tuki... 5 Pedagoginen arvio... 6 Tehostetun tuen oppimissuunnitelma...

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOKSET (4) 19.5.2011 2011

KEURUUN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOKSET (4) 19.5.2011 2011 KEURUUN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN MUUTOKSET (4) 19.5.2011 2011 Opetussuunnitelman perusteiden teksti on kirjoitettu Times New Roman fontilla. Paikallisen opetussuunnitelman teksti on

Lisätiedot

1. OPETUSSUUNNITELMA...

1. OPETUSSUUNNITELMA... Yhteiskoulu Koskin koulu Auroran koulu Harjunpään koulu Vanhankylän koulu Leineperin Antti Ahlströmin koulu Kaasmarkun koulu Friitalan koulu Olavin koulu Suosmeren koulu SISÄLLYS 1. OPETUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KAUHAVALLA. - käsikirja henkilöstölle

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KAUHAVALLA. - käsikirja henkilöstölle OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KAUHAVALLA - käsikirja henkilöstölle TUEN TASOT ARVIOINTI - erityisen tuen päätös - pedagoginen selvitys tarkistusta varten tehdään 2. ja 6. luokan keväällä - HOJKS - säännöllinen

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN 1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun

Lisätiedot

TOINEN KELPO-AALTO. Hokusain aalto

TOINEN KELPO-AALTO. Hokusain aalto TOINEN KELPO-AALTO Aalto syntyy, kun tuuli tarttuu vesimolekyyleihin ja ne lähtevät pyörivään liikkeeseen. Rikkoutuneeseen vedenpintaan syntyy lisää kitkaa, jolloin tuuli tarttuu siihen paremmin- - (Wikipedia,

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset: mm. näkö- ja kuulovammaiset eivät

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset MÄÄRÄYS 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 2 Sisältö 1. OPETUSSUUNNITELMA...4 1.2 Opetussuunnitelman sisältö...4 2. OPETUKSEN

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset MÄÄRÄYS 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 2 Sisältö 1. OPETUSSUUNNITELMA...4 1.2 Opetussuunnitelman sisältö...4 2. OPETUKSEN

Lisätiedot

Tampereen kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma

Tampereen kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma MÄÄRÄYS 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 Opetushallitus Tampereen kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma Muutokset koskien lukuja: Luvussa 1 on muuttunut alaluku 1.2. Lukuun 2 on lisätty uusi alaluku. Luvun

Lisätiedot